YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA Tiivistelmä

Samankaltaiset tiedostot
VUODEN 2017 TILANNEKATSAUS VÄÄRENTÄMISEEN JA PIRATISMIIN EUROOPAN UNIONISSA

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.

KVALITATIIVINEN TUTKIMUS VÄÄRENNÖSTEN KULUTTAJILLE AIHEUTTAMISTA RISKEISTÄ

INNOVAATIOIDEN SUOJAAMINEN LIIKESALAISUUKSIEN JA PATENTTIEN AVULLA: YRITYKSIIN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ EU:SSA TIIVISTELMÄ

Immateriaalioikeuksia loukkaavia verkkoliiketoimintamalleja koskeva tutkimus vaihe 2

Briefing 3: Euroopan sisämarkkinat

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI

TIIVISTELMÄ. Esipuhe

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B

TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSLOUKKAUSTEN TALOUDELLISET KUSTANNUKSET ÄLYPUHELINALALLA

Nopean kasvun yritykset ja teollis- ja tekijänoikeudet

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0088(COD) sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta

EUROOPAN KANSALAISET JA HENKINEN OMAISUUS: KÄSITYS, TUNTEMUS JA KÄYTTÄYTYMINEN TIIVISTELMÄ

Väärennösten ja laittomasti valmistettujen tavaroiden kauppa:

Alat, joilla teollis- ja tekijänoikeuksia käytetään paljon, ja taloudellinen tehokkuus Euroopan unionissa

Teollis- ja tekijänoikeudet ja yritysten suorituskyky Euroopassa Talousanalyysi Yritystason analyysiraportti, Kesäkuu 2015

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/25. Tarkistus

TYÖASIAKIRJA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

B8-0027/2014 } B8-0051/2014 } B8-0053/2014 } B8-0058/2014 } RC1/Am. 1

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C

IPR ja sen hallinta: käytännön esimerkkejä. Minna Aalto-Setälä

TTVK:n hallituksen pj Antti Kotilainen

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa

EUROOPAN PARLAMENTTI

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 30/2018: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa

IPR ja sen hallinta: käytännön esimerkkejä

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0047/13. Tarkistus. Sophie Montel, Mireille D Ornano, Florian Philippot EFDD-ryhmän puolesta

EUROOPAN UNIONIN LUOVIEN TOIMIALOJEN SATELLIITTITILI

EUROOPAN PARLAMENTTI Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta

1995 Schengen Sisämarkkinat

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

10416/19 ess/as/jk 1 LIFE.1.C

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A

15648/17 team/os/mh 1 DGD 1C

Talousvaliokunta Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp.

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100

Kansainvälisen kaupan valiokunta

Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila

Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän tukea ja kohdentavat sen paremmin

Euroopan unionin neuvosto JÄRJESTÄYTYNEEN JA VAKAVAN KANSAINVÄLISEN RIKOLLISUUDEN TORJUNTAA KOSKEVA EU:N TOIMINTAPOLIITTINEN SYKLI

Tuoteväärennösten todellisten reittien kartoittaminen Tiivistelmä

KOMISSION SUOSITUS, annettu , verosopimusten väärinkäytön vastaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta

Suuntana ulkomaat aineettomien oikeuksien kansainvälisiä kysymyksiä

Hankkeet ja yhteentoimivuus. OKM:n kirjastopäivät Minna Karvonen

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN VALINTAKOE VASTAUKSET ja PISTEYTYS YLEISOHJE Tehtävät 1-8 ovat neljän (4) pisteen arvoisia. Vähäisistä virhe

Talous- ja raha-asioiden valiokunta

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Tietosuoja KERÄÄTKÖ TALLENNATKO KÄYTÄTKÖ HENKILÖTIETOJA? Mitä henkilötiedot ovat? Paremmat säännöt pienten yritysten kannalta.

TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSLOUKKAUSTEN TALOUDELLISET KUSTANNUKSET RENGAS- JA AKKUALALLA

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0357/9. Tarkistus. Glenis Willmott S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/557. Tarkistus

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2072(INI) oikeudellisten asioiden valiokunnalta

15638/17 team/mn/km 1 DGD 1C

***I MIETINTÖLUONNOS

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta

ILMOITUS AVOIMESTA TYÖPAIKASTA VARALLAOLOLUETTELON LAATIMISTA VARTEN

IPR ja sen hallinta: käytännön esimerkkejä. Minna Aalto-Setälä

Tekijänoikeuskasvatushankkeet EU-tasolla

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604.

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

Disinformaation torjunta verkoissa EU-komission tiedonanto Jouni Lind Valtioneuvoston kanslia/eu-sihteeristö

Istuntokatsaus, , Bryssel [ :02] Parlamentti keskustelee Euroopan tulevaisuudesta Jean-Claude Junckerin kanssa...

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/92. Tarkistus

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa

Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2161(DEC) Lausuntoluonnos Marian Harkin (PE592.

Kansallisen verkkokauppatilaston julkistus. Verkkokauppa Suomessa tammi-kesäkuussa 2010 Seppo Roponen

EUROOPAN KOMISSIO YMPÄRISTÖASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

Urheilutyöryhmä pääsi 17. huhtikuuta 2012 yhteisymmärrykseen liitteessä olevasta ehdotuksesta neuvoston päätelmiksi.

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en)

9498/17 eho/mmy/akv DG B 1C

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE v01-00

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta MIETINTÖLUONNOS

A8-0316/13

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta

EUROOPAN PARLAMENTTI

Nuoret verkkokauppaostoksilla

Tekijänoikeusfoorum luvattoman verkkojakelun vastaiset toimet

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

Luovien sisältöjen käyttö verkossa

Joulukauppa Jaana Kurjenoja

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Transkriptio:

YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA 2018 Tiivistelmä kesäkuuta 2018

TIIVISTELMÄ YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA 2018 kesäkuuta 2018 2

Tiivistelmä Yhteenvetoraportti teollis- ja tekijänoikeusrikkomuksista Tässä raportissa kootaan yhteen havainnot tutkimuksista, joita Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto on tehnyt vuodesta 2013 lähtien teollis- ja tekijänoikeuksien loukkausten eurooppalaisen seurantakeskuksen (seurantakeskus) välityksellä teollis- ja tekijänoikeusrikkomusten laajuudesta, alasta ja taloudellisista seurauksista EU:ssa. Raportissa yhdistellään eri tutkimuksia, jotka koskevat henkisen omaisuuden arvoa, yleisön näkemystä siitä, teollis- ja tekijänoikeusrikkomuksissa käytettyjä mekanismeja ja rikkomusten taloudellisia seurauksia. Raportissa pyritään antamaan johdonmukainen kuva teollis- ja tekijänoikeuksien ja niiden rikkomusten tilasta EU:ssa. Siinä on myös osio toimista, joita toteutetaan rikkomusten torjumiseksi. Raportti on määrä julkaista vuosittain. EUIPO havaitsi Euroopan patenttiviraston kanssa yhteistyössä tehdyssä tutkimuksessa, että alojen, joilla teollis- ja tekijänoikeuksia käytetään paljon, yhteenlaskettu osuus EU:n taloudessa on noin 42 prosenttia bkt:stä (5,7 biljoonaa euroa) ja 28 prosenttia työllisyydestä (sekä lisäksi kymmenen prosenttia epäsuorina työllisyysvaikutuksina aloilla, joilla teollis- ja tekijänoikeuksia ei käytetä paljon). Näillä aloilla myös kauppataseen ylijäämä muun maailman kanssa on noin 96 miljardia euroa, ja niillä maksetaan työntekijöille 46 prosenttia korkeampia palkkoja kuin muilla aloilla. Teollis- ja tekijänoikeuksiin liittyvän suuren arvon vuoksi niiden rikkominen on houkuttelevaa rikollista toimintaa, joka aiheuttaa huomattavia kustannuksia oikeuksien omistajille ja taloudelle yleisesti. EUIPOn ja OECD:n vuonna 2016 tekemässä tutkimuksessa arvioidaan, että kansainvälisessä kaupassa vuonna 2013 tehtyjen teollis- ja tekijänoikeusrikkomusten osuus voi olla jopa viisi prosenttia EU:n tuonnista eli 85 miljardia euroa vuodessa. EUIPO on alakohtaisten tutkimusten sarjassa arvioinut, että myyntitappioita tulee väärennösten vuoksi 13 alalla (suoraan analysoitavilla aloilla ja niihin liittyvissä toimitusketjuissa). Näiden myyntitappioiden yhteenlaskettu osuus on yli sata miljardia euroa vuodessa. 3

Runsas arvo, lievät seuraamukset ja suuret sijoituksen tuotot ovat rikollisjengien kannustimia osallistua väärennöstoimintaan. Tällaisten jengien toimintatapa on monimutkaistunut entisestään teknologian ja jakelukanavien kehittyessä, ja samalla väärennettävien tuotteiden kirjo on monipuolistunut. Väärentäjien omaksumissa liiketoimintamalleissa hyödynnetään internetiä laajasti tuotteiden jakelussa ja edistämään lainvastaisen digitaalisen sisällön jakelua ja kuluttamista. Väärennettyjä tuotteita myyvät verkkosivustot saavat lisämainostuloja sekä suuren riskin mainoksista (aikuisviihde, pelit ja haittaohjelmat) että paradoksaalisesti myös laillisista merkeistä, jotka kärsivät siten kahdella tavoin mainonnasta kyseisillä sivustoilla (vahinko omalle merkille ja isäntäverkkosivustojen uskottavuuden lisääminen). Väärennettyjen tavaroiden ja laittomasti laaditun sisällön analysoinnin lisäksi EUIPO on tutkinut myös kysyntäpuolta eli EU:n kansalaisten asenteita teollis- ja tekijänoikeuksiin ja heidän halukkuuttaan osallistua lainvastaiseen käyttöön. Kuluttajia houkuttavat väärennettyjen tavaroiden ostamiseen muun muassa alhaisemmat hinnat, helppo saatavuus ja kyseisiin ostoihin liittyvän sosiaalisen leimautumisen väheneminen. Vastauksena tähän kehitykseen EUIPO toteuttaa ja tukee yhdessä julkisten ja yksityisten kumppanien kanssa monia toimia, joilla vastataan näihin haasteisiin. Tällaisia toimia ovat muun muassa tietojen antaminen oikeuksien omistajalle rikkomusympäristön muutoksista, yhteistyö Europolin kanssa teollis- ja tekijänoikeusrikoksiin puuttumisessa laajemmin, muun muassa rahoittamalla erityistä teollis- ja tekijänoikeusrikoksia käsittelevää Europolin yksikköä, tuen antaminen Euroopan komission (kaupan pääosaston) toimille, joilla puututaan väärennettyjen tavaroiden tarjontaan kolmansissa maissa, ja tietojen antaminen kansalaisille lainmukaista digitaalista sisältöä sisältävien tuotteiden saatavuudesta sekä väärennettyjen tavaroiden ostamisen tai laittoman sisällön käyttämisen taloudellisesta vaikutuksesta. Raportin pääosioita ovat seuraavat: Teollis- ja tekijänoikeuksien osuus taloudessa ja arvo Tässä osiossa on yhteenveto vuoden 2016 henkisen omaisuuden osuutta käsittelevästä tutkimuksesta, joka osoitti, että 42 prosenttia EU:n bkt:stä ja 28 prosenttia työllisyydestä luodaan aloilla, joilla teollis- ja tekijänoikeuksia käytetään paljon. Siinä on myös yhteenveto vuoden 2015 yritystason tutkimuksesta, joka osoitti, että yritysten, jotka omistavat vähintään yhden tavaramerkin, mallin tai patentin, taloudellinen tulos on parempi kuin niillä, jotka eivät omista teollis- tai tekijänoikeuksia. Tämä vaikutus on erityisen 4

selkeä pk-yritysten osalta. Osiossa käsitellään lopuksi vuoden 2016 pk-yritysten tulostaulua, jota varten tutkittiin yli 9 000 pk-yritystä EU:ssa ja selvitettiin niiden teollis- ja tekijänoikeuksien käyttöä tai syitä siihen, että teollis- ja tekijänoikeuksia ei käytetä. Miksi ja miten teollis- ja tekijänoikeuksia rikotaan? Tässä osiossa käsitellään teollis- ja tekijänoikeutta loukkaavien tavaroiden tarjontaa ja kysyntää. Tarjonnan osalta käsitellään tapoja, joilla väärennetyt tavarat tuodaan kuluttajalle. Käsittelyssä hyödynnetään monia lähteitä ja raportteja, muun muassa EUIPOn ja Europolin yhteistä tilanneraporttia vuodelta 2017. Erillisissä alaosioissa tutkitaan rikkojien käyttämiä erilaisia liiketoimintamalleja, erityisesti mainontaa rikkomuksesta epäillyillä verkkosivustoilla tai verkkotunnusjärjestelmän väärinkäyttöä liikenteen aikaansaamiseksi väärennettyjä tavaroita myyvissä verkkokaupoissa. Osion viimeisessä alaosiossa käsitellään kysyntäpuolta: mikä saa kuluttajat rikkomaan teollis- ja tekijänoikeuksia? Siinä hyödynnetään vuoden 2018 tutkimusta kansalaisten teollis- ja tekijänoikeuksia koskevista näkemyksistä ja vuoden 2016 nuorisotulostaulua. Niiden mukaan kansalaisten syitä rikkomuksiin olivat muun muassa väärennettyjen tavaroiden alempi hinta ja lainvastaisen verkkosisällön edullisuus ja paremmaksi katsottu saatavuus lailliseen tarjontaan verrattuna. Teollis- ja tekijänoikeusrikkeiden taloudelliset seuraukset Tässä osiossa käsitellään rikkomusten taloudellista vaikutusta talouden yksityisillä ja julkisilla aloilla. Siinä hyödynnetään EUIPOn ja OECD:n yhteisiä tutkimuksia väärennettyjen tavaroiden kaupasta ja vuodesta 2015 lähtien julkaistuja alakohtaisia tutkimuksia, joista saadaan arvioita taloudellisista kustannuksista, jotka aiheutuvat väärennettyjen tavaroiden saatavuudesta EU:ssa. Mukana on sekä vaikutus yksityisen sektoriin myyntiin ja työllisyyteen että siitä johdettu vaikutus julkiseen talouteen. Yhdessä näistä tutkimuskokonaisuuksista saadaan kattava kuva väärennettyjen tavaroiden maailmanlaajuisesta kaupasta (siinä korostuu erityisesti EU:hun suuntautuva väärennettyjen tavaroiden tuonti, jonka osuus EU:n kokonaistuonnista on jopa viisi prosenttia), aloista, joihin se vaikuttaa eniten, väärennösten alkuperästä sekä Euroopan taloudelle koituvasta vaikutuksesta. Viimeisessä alaosiossa käsitellään teollis- ja tekijänoikeusrikkomusten torjunnan kustannuksia yksityiselle sektorille. Se perustuu vuoden 2017 kyselyyn, joka tehtiin lähes 1 300 yritykselle 14 jäsenvaltiossa. Tämä kysely osoitti, että rikkomusten käsittelykustannukset ovat erityisen raskaita pienille yrityksille. 5

YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA 2018 TIIVISTELMÄ kesäkuuta 2018 6