Hämeen ammattikorkeakoulu Korkeakoulutusta vuodesta 1840 HAMKin historiikki, syksy 2014 / Lea Mustonen
Juuret syvällä Mustialan mullassa
Jo 1500-luvulla Kuningas Kustaa Vaasa perusti vuonna 1556 Mustialaan kuninkaankartanon. Suomen Talousseuran toimesta vuonna 1840 Mustiala valittiin maamme ensimmäiseksi maatalousoppilaitoksen paikaksi. Lupa vain piti vielä saada itseltään keisarilta
Kannattaakohan lupa Mustialalle myöntää Sillä voi olla arvaamattomia vaikutuksia Jos talonpojat saavat korkeinta opetusta, he voivat itsenäistyä ja vaatia elinkeinon vapautta. Toisaalta paine on kova. Jos sen luvan myöntäisi kuitenkin Aleksanteri II
Vuonna 1840 Venäjän keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II armollisesti antoi luvan maatalousalan ylimpään koulutukseen Mustialassa. Näin perustettiin Suomen ensimmäinen käytännöllis-tietopuolinen maanviljelysoppilaitos. Näinä aikoina aloitettiin myös tutkimus- ja kehitystoiminta: jalostettiin viljelykasveja ja koekäytettiin työkaluja.
Latvus katsoo kauas Evolla
Ja Mustialan lisäksi nyt siis siis Ewokin Me Aleksandr Toinen, Jumalan Armosta, Keisari ja Itsevaltias koko Wenäjänmaan yli sekä Suomen Suuriruhtinas, y.m, y.m. Teemme tiettäwäksi, että Aleksanteri II
Hämeen lääniin kuuluwassa Lammin pitäjässä löytywään Ewoisten kruununmetsään pitää asetettaman metsänhoito-opisto, jossa metsänhoito-ammattiiin aikowilla nuorukaisilla olisi tilaisuutta sekä tieteisesti että käytteisesti täydellensä oppia kaikkia mainittuun ammattiin kuuluwia asioita.
1862 Keisarin antoi julistuksensa vuonna 1859. Opetus alkoi Ewoisten Metsänhoito-opistossa vuonna 1862. Jälleen aprikoitiin koulutustasoa.
Ylikouluttautumisen vaarahan on ilmeinen. Toiveeni on, ettei koulu houkuttele liian monta sivistynyttä miestä alalle. Eihän käytännöllisissä tehtävissä tarvita mitään tieteellistä tietoa! J.V. Snellman
Ja vielä uusi kysymys: Metsäopetus Evolle vai Mustialaan?
Metsänhoito-opetus tulee siirtää Mustialaan. Mustialan metsät ovat menekkisuhteiltaan paremmat kuin Ewon. Lisäksi woidaan koota opettajawoimia ja yhdistää alkuopetusta. Ewon opisto on myös muuttumassa korkeakouluksi ja liian akateemiseksi! Anton Gabriel Blomqvist Maanviljelyskoulutuskomitean jäsen ja myöhemmin myös Evon opiston johtaja
Ewoisiin kuitenkin päädyttiin. Pohdinta luonnonvara-alan oppilaitosten sijainnista ei kuitenkaan jäänyt tähän, sillä
Puutarha-alan oppilaitosta kaavailtiin Mustialaan. Toteutuiko tämä? No, vastauksenhan tiedämme Palataan siihen, mutta käydään ensin toisenlaisessa ympäristössä.
Tytöt oppiin Fredrika Wetterhoffin työkouluun
1885 Fredrika Wetterhoff oli naisaisanainen ja tuki työväestön sivistysharrastuksia. Hän sai herätteen ryhtyä kehittämään koulutusta kansannaisille. Yhdessä muutamien muiden kanssa hän perusti käsityökoulun v. 1885. 8 tyttöä aloitti opinnot. Kudonnan opettajien koulutus käynnistyi v. 1890.
Tytöille opetetaan kaikenlaista käsityötä, pääasiassa liinavaatteiden ja hameiden ompelua. Kutomataidolla köyhätkin tytöt saavat itselleen ammatin. Ompelun opettajille maksetaan 25 penniä tunnilta, mutta me perustajat teemme työtä palkatta.
TÜãÉÇ eéâät ^ÉâÄâÇÇx ÉÇ Åt Çx ~tá }t àâççxàttç jxçù}ùääù~ ÇA `âààt ` ~ù át gx wùà ÑxÜâáàtÅttÇ ~ÉâÄâÇÇxR Aleksanteri III
Isänmaallisuus! Teidän Majesteettinne!! Fredrika Wetterhoff
Keskustelu päättyi siihen
Puutarhan ja kauneuden viljelyä Lepaalla
Jo 1400-luvulla Lepaan kartanon historia ulottuu jopa 1200- luvulle. Nimi mainitaan asiakirjoissa ensi kerran 1460-luvulla. Eri vaiheiden kautta kartano siirtyi 1800- luvulla Maria ja Carl Packalénille. Lapseton C. Packalén päätti seuraavasti:
Viimeisenä tahtonani ilmoitan: Testamenttaan Lepaan kartanon kokonaisuudessaan valtiolle sillä edellytyksellä, että paikalle perustetaan puutarha-opisto. Carl Packalén
1910 Ja näin Lepaan alue tuli testamentilla valtiolle vuonna 1902. Ja näin perustettiin puutarhakoulu vuonna 1910.
Ja näin päätös puutarhakoulun perustamisesta Mustialaan jouduttiin perumaan!
Sadan vuoden hyppäys kohti ammattikorkeakoulua!
HAMKin toinen rehtori Veijo Hintsanen valottaa 1970 luvun taustoja: Peruskoulu uudistuksen läpivienti Tasa arvoisen koulutusjärjestelmän luonti Etenemismahdollisuuksien avaaminen Insinöörikorkeakouluesityksen hyllyttäminen Keskiasteen koulunuudistuksen käynnistäminen Aikuiskoulutuskeskusten perustaminen Veijo Hintsanen
ja jatkaa 1980 luvusta: Keskiasteen uudistuksen toteuttaminen Ammatillisen koulutuksen lainsäädännön kokonaisuudistus => Insinöörikoulutus, metsäinsinöörikoulutus ja merikapteenikoulutus ammatillisen korkeaasteen koulutukseksi Koulutuspolitiikan uudelleenarvio ministeri Taxellin johdolla => tie auki amk uudistukselle
Hämeessä vahva koulutuspohja, joka oli laajentunut 1900 luvun puolivälissä teknilliset oppilaitokset Ammattikoulujen Hämeenlinnan opettajaopisto kauppaoppilaitokset sairaanhoito oppilaitokset Askarteluohjaajaopisto
1990 luvun alussa amk kokeilun luvat valtakunnalliseen hakuun. Hämeessä ei hidasteltu, vaan ideaan tartuttiin innokkaasti. HAMKin ensimmäinen rehtori Raimo Honkavuori muistelee:
Aivan alkuvaiheessa jätettiin 4 hakemusta, joista vain tekniikan hakemus sai jatkoselvitysoikeudet. Erinäisten vaiheiden jälkeen oltiin suunnittelemassa Raimo Honkavuori
Raimo Honkavuori jatkaa: Johdollani nämä hankkeet yhdistettiin. Kun vein hakemuksen perjantaina, ehdotin vielä kerran mukaan Wetterhoffia. Sain vastaukseksi, että katsotaan, jos maanantaina on Wetterhoff lisättynä hakemukseen. No, silloinen Wetterhoffin johtaja Sirkka Hämäläinen oli minua junalta vastassa, ja viikonlopun työn jälkeen oli uusi hakemus valmis.
1991 Valtioneuvosto myönsi ensimmäiset väliaikaiset ammattikorkeakoulujen kokeiluluvat. 8 oppilaitoksen kokonaisuudesta muodostunut HAMK sai kokeiluluvan.
kuntoon
1990 luvun alkupuoli Rehtoriksi nimettiin Raimo Honkavuori vuonna 1991. Amk opetus alkoi vuonna 1992. Rehtoriksi kutsuttiin Veijo Hintsanen vuonna 1993. Kuntayhtymän perussopimus hyväksyttiin jäsenkunnissa vuonna 1994, ja yhtymä aloitti yhteisenä ylläpitäjänä vuonna 1995. Ammatti instituutti perustettiin vuonna 1995.
Veijo Hintsanen jatkaa: Ammattikorkeakoulun vakinaistamispäätös saatiin vuonna 1995 ja vakinainen toiminta käynnistyi vuonna 1996. Hallinnon ja kaupan ala tuli mukaan vuonna 1996, samoin Ammatillinen opettajakorkeakoulu. HAMK laajeni sosiaali ja terveysalan sekä ohjaustoiminnan koulutuksilla vuonna 1999.
17 oppilaitosta => 1 HAMK Valkeakosken teknillinen oppilaitos Valkeakosken kauppaoppilaitos Lepaan puutarhaoppilaitos - Evon metsäoppilaitos Ammatillinen opettajakorkeakoulu F Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopisto Hämeenlinnan teknillinen oppilaitos Hämeenlinnan kauppaoppilaitos Hämeenlinnan Meijerioppilaitos Hämeenlinnan sairaanhoito opisto Forssan sairaanhoito opisto Forssan teknillinen oppilaitos Forssan kauppaoppilaitos Riihimäen teknillinen oppilaitos Riihimäen kauppaoppilaitos Riihimäen askarteluopisto Mustialan maatalousoppilaitos
Veijo Hintsanen jatkaa: Aluevaikuttavuuden huippuyksikköpalkinnot napsittiin vuosina 2001 ja 2003. Muotoilun koulutus palkittiin ammattikorkeakoulujen koulutuksen laatuyksikkönä 2002 2003. Amk opiskelijoille avautui tie Master opintoihin, kun jatkotutkintokokeilu hyväksyttiin vuonna 2002. Tämä johti ylempien amk tutkintojen vakinaistamiseen vuonna 2005. HAMKilla oli tässä prosessissa keskeinen rooli.
Laadunvarmistusjärjestelmän auditoitiin vuonna 2011 HAMK sai ensimmäisenä arvosanan edistynyt! Kumppanuudet syvenivät strategiselle tasolle FUAS liittoumasopimus vuonna 2010 Sopimus kolmen kansainvälisen strategisen kumppanin kanssa vuonna 2011
Ammattikorkeakoulujen ja toimipaikkojen määrä nousivat kriittiseen tarkasteluun. Rahoitusta leikattiin rajusti. Uusi rahoitusmalli vaati toiminnan kokonaisuudistusta. Toimiluvat piti hakea uudestaan. Kuntayhtymästä tulee siirtyä osakeyhtiöksi.
Rehtoriksi Pertti Puusaari 1.3.2013. Turbulenssi on kiihdyttänyt kehitystyötä mutta myös pakottanut tekemään valintoja ja keskittymään keskeisimpiin asioihin strategiseen ajatteluun. Positiivinen toimilupapäätös vastaanotettiin vuoden 2013 lopussa. Uusi HAMK Strategia 2020 valmistui ja linjaa kehitystä Pertti Puusaari
HAMKilla on vuonna 2020 innostavin korkeakoulutus ja työelämälähtöisin tutkimus.
Tällä joukkueella yli 7000 opiskelijan kanssa yli 700 työntekijän avulla noin 70 ME:n budjetilla ja 7 kampuksella.
Yksi 7000 opiskelijasta kertoo näin Tulevaisuus näyttää lupaavalta, mutta siinä on myös monia haasteita. Yhdessä tehden ja kaikki huomioiden HAMKilla on loistava mahdollisuus olla edelläkävijä koulutuksen uudistamisessa. Riku Kemppinen
Visiota tehdään todeksi jo tänään. Yhdessä!
Kuten ennen
JA NYT!
Kiitos!