Huhtikuu Osavuosikatsaus I Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit
Osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2018 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin talousarvio ja taloussuunnitelma vuodelle 2018 pohjautuvat arvioon toteutettavien palveluiden määrästä, laskutuksesta ja kustannuksista. Toimintakulujen kasvua arvioidaan mm. alueen väestön kasvun, ikääntymisen ja sairastavuuden perusteella. Lisäksi on otettu huomioon yleinen ja toimialan kustannustason kehitys. Sairaanhoitopiirin toiminnan ja talouden suunnittelun lähtökohtana vuodelle 2018 ovat: - hoidon saatavuuden turvaaminen ja hoitotakuussa pysyminen - kysynnän ennustetaan kasvavan väestömuutosten ja ikärakenteen muutosten vaikutuksesta - alueen väestön ennustetaan kasvavan 1000-3000 henkilöä vuodessa - väestön ikääntymisestä johtuva kysynnän kasvu on arviolta % vuodessa - toimintatapoja muutetaan avohoitopainotteisemmaksi mm. päiväsairaalatoimintaa ja virtuaalipalveluja lisäämällä - strategian mukainen tuottavuuden parantaminen - sairaanhoitopiirin työpanoksen määrään kiinnitetään erityistä huomiota - alijäämän kattamissuunnitelma vuoteen 2020 - kilpailukykysopimuksen vaikutukset henkilöstömenoihin - siirtyvät toiminnat peruskuntien ja sairaanhoitopiirin välillä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin erikoissairaanhoidon eri yksiköihin suuntautuva palvelujen kysyntä kasvoi edelleen voimakkaasti tammi-huhtikuun 2018 aikana. Lähetteiden (mukaan lukien sähköiset konsultaatiovastaukset) ja ilman lähetettä (päivystyksenä tulleiden potilaiden) yhteenlaskettu määrä kasvoi 7,1 %. Kasvu on jatkunut voimakkaana jo usean vuoden ajan. Erikoissairaanhoidossa olleiden potilaiden määrä lisääntyi 3,1 % (2 276 henkilöllä) ja avohoitokäyntien määrä 3,5 %. Hoitojaksojen määrä kasvoi %, ja hoitopäivien määrä 3,4 %. Leikkaustoimenpiteiden määrä kasvoi 12,9 %. Kasvua selittää n leikkaustoiminnan siirtyminen osaksi sairaanhoitopiirin toimintaa. Hoitoon pääsyä ja saatavuutta koskevissa määräajoissa pysyminen on heikentynyt ja vaatii erityistoimia loppuvuoden aikana. Yli kolme kuukautta hoidon tarpeen arviointia odottavia oli huhtikuun 2018 lopussa yhteensä 615 henkilöä. Yli kuusi kuukautta hoitoa odottaneita oli samana ajankohtana 174. Palvelujen myynti jäsenkunnille toteutui tammi-huhtikuussa lähes käyttösuunnitelman mukaisena. Kasvua edellisvuoteen oli kuitenkin 5 %. Myynti ulkokunnille ja muille kasvoi voimakkaasti, 13,2 %. Välitettyjen palveluiden myynti pysyi lähes ennallaan. Kokonaisuutena sairaanhoitopiirin myyntituotot kasvoivat 7 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Maksutuottojen osalta kasvua oli 8 %. Toimintakulut kasvoivat 6,5 % edelliseen vuoteen verrattuna. Henkilöstökulut kasvoivat 1,8 %. Voimakkaimmin kasvoivat palvelujen ostot (13 %). Myös aineiden ja tarvikkeiden kasvu oli voimakasta ollen 12,6 % (suurimpana apteekkitarvikkeiden kasvu 18 %). Toimintakulujen kasvuun vaikuttaa n leikkaustoiminnan siirtyminen osaksi sairaanhoitopiirin toimintaa sekä lokakuussa 2017 vaikeahoitoisille psykoosipotilaille avattu osasto. Toimintakulujen kasvu ilman näitä kahta uutta toimintoa oli noin 5 %. Koko vuoden osalta käyttösuunnitelman toteutuminen mahdollisimman lähellä hyväksyttyä tasoa on suoraan riippuvainen erikoissairaanhoidon palvelujen tarpeen ja annetun hoidon määrän kehityksestä loppuvuoden aikana. Nyt toteutuneen kehityksen jatkuessa hyväksytty käyttösuunnitelma tulee ylittymään sekä suoritteiden että tulojen ja menojen osalta.
Meneillään oleva sote- ja maakuntauudistus sekä sairaalatoiminnan keskittämiseen johtavat lakiuudistukset aiheuttivat alkuvuodesta 2018 tarpeen tarkistaa sairaanhoitopiirin Tulevaisuuden sairaala OYS 2030-hankkeen yleissuunnitelmaa. Osaltaan tähän vaikuttivat myös uudet havainnot nykyisten sairaalarakennusten oletettuakin huonommasta kunnosta ja kokemukset jo toteutuneiden väistöjen aiheuttamista haitoista ja riskeistä sairaalatoiminnalle. Master Plan päivityksen tavoitteena on, että varsinainen sairaalatoiminta ei joutuisi väistämään uudisrakentamisen vuoksi ja että rakentamisen kokonaisaikataulu lyhentyisi merkittävästi. Samalla väistöistä johtuvat kustannukset saadaan minimoitua. Ehdotetuilla muutoksilla varmistetaan myös tuottavuustavoitteiden toteutuminen aiemmin suunniteltua paremmin. Valtuusto käsittelee päivitetyn suunnitelman kesäkuun 4. päivä 2018. Kehitysvammahuollon osaamiskeskuksen hankesuunnitelma on tarkentunut kevään 2018 aikana. Uusi suunnitelma ja kokonaisbudjetti hyväksyttiin hallituksessa 14.5.2018. Suunnitelman toteuttaminen edellyttää vielä uutta poikkeuslupaa sosiaali- ja terveysministeriöltä. Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminnan lopettamista koskevaan valitukseen saatiin Korkeimman hallinto-oikeuden päätös huhtikuussa. Oikeus hylkäsi ppshp:n valituksen. Ratkaisun mukaan aiempaa hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta muutoin kuin että Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminnan lopettamiselle asetettu määräaika pidennetään päättymään 31.12.2018. Sairaanhoitopiirin hallitus päätti 14.5.2018 kuitenkin jatkaa terveydenhuoltolain 50 :n mukaisen poikkeusluvan hakemisen edellytysten selvittämistä Oulaskankaan synnytystoiminnan osalta. Ilkka Luoma Sairaanhoitopiirin johtaja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Tuloslaskelma 1.1. 30.4.2018 TULOSLASKELMAOSA TP 2017 1-4KK 2017 TA 2018 KS1 2018 1-4KK 2018 Muutos % 2017-2018 Tot % TA TOT % KS 2018 1 2018 Toimintatuotot 625 562 091 205 333 701 636 084 120 637 147 416 220 532 592 7,4 34,7 34,6 Myyntituotot 582 415 272 189 977 764 591 116 266 591 674 561 203 347 134 7,0 34,4 34,4 - josta jäsenkunnat 411 219 147 136 495 751 423 900 000 423 900 000 143 339 328 5,0 33,8 33,8 - josta ulkokunnat ja muut 78 794 964 24 822 497 79 500 000 79 500 000 28 103 920 13,2 35,4 35,4 - josta välitetyt 37 859 858 10 972 954 35 000 000 35 000 000 11 006 989 0,3 31,4 31,4 - josta evo 14 894 734 4 693 820 14 351 582 14 909 876 6 452 002 37,5 45,0 43,3 Maksutuotot 32 740 104 10 416 093 35 340 918 35 340 918 11 248 081 8,0 31,8 31,8 Tuet ja avustukset 4 296 551 3 776 774 4 968 912 5 398 912 4 053 929 7,3 81,6 75,1 Muut tuotot 6 110 164 1 163 070 4 658 024 4 733 024 1 883 448 61,9 40,4 39,8 Valmistus omaan käyttöön 1 275 935 4 106 850 000 850 000 29 994 630,5 3,5 3,5 Toimintakulut -596 734 839-187 400 509-601 160 333-602 223 636-199 509 319 6,5 33,2 33,1 Henkilöstökulut -334 790 350-106 717 599-339 802 482-340 648 873-108 601 409 1,8 32,0 31,9 - josta palkat ja palkkiot -265 238 716-85 062 518-270 847 699-271 533 564-87 292 241 2,6 32,2 32,1 - jost ahenkilösivukulut -69 551 635-21 655 081-68 954 783-69 115 309-21 309 168-1,6 3 3 Palvelujen ostot -134 233 374-41 459 508-136 457 021-136 584 653-46 846 325 13,0 34,3 34,3 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -111 773 362-35 382 469-107 452 057-107 502 563-39 841 780 12,6 37,1 37,1 - josta apteekkitarvikkeet -30 112 934-9 277 198-30 974 992-30 974 992-10 950 439 18,0 35,4 35,4 - josta hoitotarvikkeet -58 096 030-18 189 164-56 171 532-56 222 035-20 616 833 13,3 36,7 36,7 Avustukset -3 160 795-867 315-2 984 546-3 023 319-872 647 29,2 28,9 Muut kulut -12 776 957-2 973 617-14 464 228-14 464 228-3 347 159 12,6 23,1 23,1 TOIMINTAKATE 30 103 187 17 937 299-35 773 787 35 773 779 21 053 266 17,4-58,9 58,9 Rahoitustuotot ja -kulut -183 522-24 207-384 610-384 610-77 710 221,0 2 2 VUOSIKATE 29 919 666 17 913 092 35 389 177 35 389 169 20 975 556 17,1 59,3 59,3 Poistot ja arvonalentumiset -28 207 316-9 067 304-32 811 805-32 811 805-8 990 077-27,4 27,4 TILIKAUDEN TULOS 1 712 350 8 845 788 2 577 372 2 577 364 11 985 479 35,5 Varausten ja rahastojen muut. 392 999 0 0 0 0 Tilikauden yli-/alijäämä 2 105 349 8 845 788 2 577 372 2 577 364 11 985 479 35,5 465,0 465,0
Kysyntä (esh) jäsenkunnittain tammi-huhtikuussa 2017-2018 (lähetteet, ilman lähetettä saapuneet ja sähköiset konsultaatiovastaukset) -12,8-13,5-15,1-1,4-2,5-4,8-5,6-6,2-7,0 15,6 15,1 14,0 13,1 12,3 12,2 9,9 9,4 7,5 7,0 6,8 6,4 5,7 4,5 4,1 3,3 25,6 22,7 22,5 21,5 Muutos kpl 56,3 58 41 471 157 100 55 70 150 159 136 152 73 26 96 3 374 142 1 667 60 68 17 34-2 -24-39 -65-27 -31-36 -40-94 n seud.hyvinv.ky nkaaren ky - 20,1 15,7 1 8,0 6,3-20 -10 0 10 20 30 40 50 60 567 131 365 133 75-37 Muutos (%)
Hoidossa olleiden potilaiden (erikoissairaanhoidon eri henkilöt) määrän muutos tammi-huhtikuussa 2017-2018 Muutos kpl -18,7-12,8-0,5-1,6-2,4-2,8-3,1-3,8-6,2 13,9 12,2 8,5 6,5 5,7 4,9 4,4 4,4 4,2 3,8 3,3 2,8 2,8 2,4 2,2 2,0 1,5 1,3 0,3 28,3 63 25 364 134 95 62 145 22 24 17 67 1 139 1 890 20 53 22 24 9 20 13 5-1 -10-9 -45-37 -52-38 -56-197 n seud.hyvinv.ky nkaaren ky 9,8 6,9 3,9 2,1 1,9 401 87 187 46 86 11-30 -20-10 0 10 20 30 40 Muutos (%)
Erikoissairaanhoidon tavoitteiden toteutuminen (tammi-huhtikuu) ja suoritteiden määrän muutos 2017-2018 - erikoissairaanhoito - pth päivystys Psykiatrian ta Sairaanh. palv. ta Oulaskankaan ta - erikoissairaanhoito - pth päivystys PPSHP yhteensä - erikoissairaanhoito - pth päivystys Avohoitokäynnit erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto 31,9 33,6 26,1 35,1 36,1 39,8 34,6 33,5 34,6 31,5 34,1 34,9 27,4 0 10 20 30 40 50 Kpl Kpl -2,2-7-1913 831-2,2 - erikoissairaanhoito - erikoissairaanhoito -6 498 431 - pth päivystys -13,6 - pth päivystys -13,6-1 -2 415 262 4,4 2 936 4,4 10 389 5,5 1 342 5,5 3 007 Psykiatrian Psykiatrian ta ta 13,4 13,4 1 658 1 531 Sairaanh. Sairaanh. palv. palv. ta ta 6,8 6,8 88-246 Oulaskankaan ta ta -2,1-360 1 636 -- erikoissairaanhoito - -19 2 491 -- pth päivystys -5,9-341 -855 PPSHP yhteensä 1,9 3 833 -- erikoissairaanhoito 3,5 86404 436 -- pth pth päivystys päivystys -11,6-11,6 10-2674 603-20 -20-10 -10 0 10 10 20 20-2 270 Vuoden 2018 tavoitteiden toteutuminen (%) Avohoitokäyntien määrän muutos (%) Hoitojaksot Psykiatrian ta Oulaskankaan ta 33,9 32,6 34,9 26,5 35,1 Psykiatrian ta Oulaskankaan ta -4,0-1,5 1,6 5,7 4,9 Kpl 76-95 213 37-76 PPSHP yhteensä Hoitopäivät 33,4 0 10 20 30 40 50 PPSHP yhteensä -20-10 0 10 20 155 Vuoden 2018 tavoitteiden toteutuminen (%) Hoitojaksojen määrän muutos (%) Hoitopäivät Kpl Psykiatrian ta Oulaskankaan ta 33,3 36,2 32,1 33,2 31,2 Psykiatrian ta Oulaskankaan ta -9,3-5,0 2,1 7,4 9,1 385 1 924-670 1 488-417 PPSHP yhteensä 33,9 PPSHP yhteensä 3,4 2 710 0 10 20 30 40 50-20 -10 0 10 20 Vuoden 2018 tavoitteiden toteutuminen (%) Hoitopäivien määrän muutos (%)
Avohoitokäyntien määrän muutos erikoissairaanhoidossa jäsenkunnittain tammi-huhtikuussa 2017-2018 Muutos kpl -1-13,3-1,8-2,6-3,0-3,4-3,6-6,4-7,1 16,2 14,5 12,1 11,1 10,4 9,2 8,7 6,4 6,4 6,0 6,0 5,9 5,7 3,5 3,0 2,6 2,3 0,4 22,2 105 74 704 776 102 107 319 356 226 262 48 436 193 67 5 849 2 760 78 61 14 11 7-47 -75-50 -44-21 -155-92 -233-140 n seud.hyvinv.ky nkaaren ky -3,4-20 -15-10 -5 0 5 10 15 20 25 5,5 9,9 9,9 892 1 027 566 30 27-172 Muutos (%) on mukana Sos. terv.piiri Helmessä vuoden 2016 loppuun.
Hoitojaksojen määrän muutos erikoissairaanhoidossa jäsenkunnittain tammi-huhtikuussa 2017-2018 Muutos kpl -41,9 - -2,8-5,1-7,6-12,2-12,8-14,3-16,0-16,0-18,5-19,1-19,7-22,4-25,8 18,3 18,1 13,5 11,2 10,5 8,6 7,7 7,1 4,9 4,3 2,9 2,4 34,7 17 31 37 7 86 33 32 14 31 22 298 8 3 34 0-3 -3-18 -26-78 -43-39 -19-57 -31-135 -36-13 -32-52 n seud.hyvinv.ky nkaaren ky -11,5-1,5-2,3 6,3 4,6 2,9-60 -40-20 0 20 40 60 80 Muutos (%) 68 15 31-10 -9-168
Hoitopäivien määrän muutos erikoissairaanhoidossa jäsenkunnittain tammi-huhtikuussa 2017-2018 Muutos kpl -48,5-41,6-34,2-29,0 - -1,2-3,0-5,7-6,3-6,7-8,6-8,8-11,6-14,8-17,7-2 -22,8 16,3 12,0 9,5 9,3 9,0 3,4 3,1 2,5 2,2 3 34,8 77,7 290 413 333 177 55 83 177 2 975 22 5 1 646 35 0-6 -20-30 -14-49 -142-242 -52-43 -411-281 -263-114 -425-363 -198-266 n seud.hyvinv.ky nkaaren ky -2,1-6,8-1 -14,0 8,0 19,7 290 177-25 -321-597 -731-60 -40-20 0 20 40 60 80 100 Muutos (%)
Hoidon tarpeen arviointia odottavat ja yli 3 kk odottaneet, tilanne 30.4.2018 Hoitotakuun piiriin kuuluvat odottajat erikoissairaanhoidossa Yli 3 kk/ 1 000 asukasta Odottajia kpl yht, yli 3 kk 0,3 1,0 1,0 1,4 1,1 1,1 1,0 2,1 0,5 1,4 1,8 1,4 1,3 0,4 0,4 21,2 2 19,1 17,7 17,6 17,3 17,1 16,9 16,3 16,1 15,0 15,0 14,5 14,3 14,2 14,1 14,0 13,9 12,7 12,1 11,6 11,3 10,5 9,2 8,8 8,6 8,4 8,3 8,0 24,1 71 1 172 8 20 1 102 3 49 4 46 3 156 10 299 18 3 419 420 34 1 112 6 61 3 6 117 585 108 6 16 2 103 10 141 7 94 6 22 2 129 8 131 7 177 12 36 2 53 3 24 1 135 10 214 14 105 11 45 4 43 2 nkaaren ky n seud.hyvinv.ky 1,0 1,0 0,5 8,9 8,7 11,4 16,3 15,7 18,2 0 5 10 15 20 25 30 Yhteensä/1 000 asukasta 433 20 205 13 134 8 385 23 121 13 293 18
Hoitoa odottavat ja yli 6 kk odottaneet, tilanne 30.4.2018 Hoitotakuun piiriin kuuluvat odottajat erikoissairaanhoidossa Yli 6 kk/ 1 000 asukasta Odottajia kpl yht, yli 6 kk 0,4 1,7 0,1 0,4 0,1 0,5 0,4 0,3 0,1 29,1 28,2 25,7 25,0 24,2 24,1 23,6 23,4 22,9 21,1 2 20,5 20,1 19,8 19,7 18,9 18,7 18,7 17,9 17,4 16,8 16,1 15,2 14,9 13,8 13,2 13,1 12,9 10,1 40,3 39 0 76 1 83 5 208 7 174 0 129 0 38 0 176 1 211 6 228 8 44 0 57 1 149 1 353 11 63 0 22 0 3 810 110 126 6 7 650 169 194 0 265 4 68 1 403 1 83 1 151 1 36 0 203 3 70 0 65 1 126 0 nkaaren ky n seud.hyvinv.ky 0,1 0,1 1 16,6 16,0 24,8 24,2 22,1 212 0 576 21 278 1 560 5 536 1 148 0 0 10 20 30 40 50 Yhteensä/1 000 asukasta
Myynnin toteuma budjetoidusta kunnittain tammi-huhtikuu 2018 Laskennalinen sopimustaso sisältää ppshp:n oman toiminnan (ei tk-siirtopotilaiden laskutusta, välitettyjä ostopalveluja, valmiusrahastoa eikä kehitysvammahuollon laskutusta) Peruspalv. ky Selänne Sos, ja terv.piiri Helmi Peruspalv. ky Kallio nkaaren ky n seud.hyvinv.ky 37,4 36,3 36,2 35,8 35,6 35,4 35,3 35,1 34,9 34,9 34,8 34,4 34,1 34,0 33,8 33,2 32,8 32,5 32,3 32,0 3 30,5 30,4 29,8 28,5 28,1 27,9 27,6 26,2 24,0 34,7 34,1 33,1 32,2 31,9 31,0 0 5 10 15 20 25 30 35 40 Toteuma (%) budjetoidusta
Jäsenkuntien maksut ja laskutukset sekä muutos tammi-huhtikuussa 2017-2018 Luvut sisältävät myös välitetyt ostopalvelut, valmiusrahaston sekä apuvälinelainauksen. Luvut eivät sisällä perusterveydenhuollon palvelujen myyntiä eikä kehitysvammahuolon laskutusta. -272 Muutos euroa/as -109-69 -103-4 -49-27 -40-53 -78-18 -8 1 27 70 112 81 90 48 24 30 28 34 19 20 12 24 36 35 19 542 470 456 455 450 446 422 422 412 401 390 388 373 367 366 361 361 349 344 342 338 319 314 312 303 290 267 258 228 206 Muutos (%) -16,7 6,1-13,1 18,6 33,3 23,9 27,0 13,2 6,4 8,2 7,8 10,1 5,4-21,9 5,8 3,3-1,2 7,6-44,3 12,0-13,3-8,0 12,7-11,6 7,1-16,5-23,2-7,4-3,8 Peruspalv. ky Selänne nkaaren ky Sos, ja terv.piiri Helmi Peruspalv. ky Kallio n seud.hyvinv.ky -3-5 52 10 69 25 436 426 410 314 311 221 13,5 2,3 2-1,1 8,6-2,3-500 0 500 1 000 1 500 Laskutus euroa/as