1 5.9.2004/J.R VAPAUDEN VIESTI TUUSULASSA 2.9.2004 Jorma Riissanen Yleistä. Tuusulan vuoro sattui vuodelle 2004 järjestää Vapauden viesti tapahtuma. Järjestelyvastuu annettiin Tuusulan Reserviupseerikerholle. Kerhossa arpa lankesi puheenjohtajalla, koska perinneupseerilla oli hektinen rakennusvaihe meneillään ja hän pyysi vapautusta järjestelyvastuusta. Tapahtuman suunnittelu alkoi 29.10.2003 allekirjoittaneen ja Tuusulan kunnanjohtaja Hannu Joensivun välisellä keskustelulla. Keskustelussa oli mukana myös Tuusulan sivistystoimen johtaja Esa Ukkola. Tässä keskustelussa sovittiin tapahtumalle suhteellisen väljät raamit: - Tapahtuma tarkoitetaan lukioiden 9 luokille koko kunnan alueella - Tapahtuman pitää olla Tuusulan näköinen. Ennen tätä keskustelua VETRES hallituksen jäsen Inkeri Kostiainen oli puhunut asiasta kunnanjohtajalle ja ehdottanut, että kunta ottaisi tulevan vuoden tulo- ja menoarvioonsa summan tapahtuman ylimääräisten kulujen kattamiseksi. Tästä keskustelusta ja kunnanjohtajan myönteisestä suhtautumisesta Inkerin ehdotukseen kunnanjohtaja mainitsi myös 29.10 pidetyssä tapaamisessa. Kunnanjohtaja lupasi keskustella myös HelItR:n komentajan Ev. A.Rautalan ja PvKK:n johtajan Ev. J.Heleniuksen kanssa heidän seuraavassa tapaamisessaan. Keskustelun lopputulemana päätettiin järjestää keskustelutilaisuus Tuusulan kunnantalolle ennen vuoden loppua, mihin tilaisuuteen kutsuttaisiin kaikki tiedossa olevat intressipiirit ja missä sitten tarkemmin raamitettaisiin tapahtuman aikaa ja sisältöä. Finanssien varmistamiseksi VETRES Keski-Uusimaan puheenjohtaja Prikaatinkenraali O.Heiskanen lähetti Tuusulan kunnanhallitukselle kirjeen, missä kerrottiin VETRES Keski-Uusimaasta ja Vapauden viestistä ja ehdotettiin, että kunta varaisi tulo- ja menoarviossaan tapahtumalle 5000. Marraskuussa (19.11) kutsuttiin Tuusulan kunnantalolle keskustelutilaisuus, johon kutsuttiin sellaisten intressipiirien edustajat, joilla luultiin olevan kiinnostusta olla mukana Vapauden viesti tapahtuman järjestelyissä. Kokouksen kutsukirje on liitteenä 1. Tilaisuuteen saapui hyvin arviovaltainen joukko. Ainoastaan Tuusulan reserviläiskerho loisti poissaolollaan. Tuusulan reserviläiset eivät sitten saaneet ketään mukaan tapahtuman suunnitteluun myöhemminkään, vaikka heidän puheenjohtajansa ilmoitti asiaan kiinnostuksensa ja vaikka he vaihtoivat edustajaa tapahtuman suunnittelun aikana 3 kertaan. Myöskään Jokelan Reserviupseerikerho ei osallistunut. Tässä tilaisuudessa HelItR ja PvKK vahvistivat kiinnostuksensa olla mukana tilaisuuden järjestelyissä ja samoin Tuusulan kunta, joka samalla ilmoitti varanneensa tilaisuuden kuluihin 5000. Tilaisuudessa raamitettiin Vapauden viesti tapahtuman mahdollista ohjelmakokonaisuutta ja perustettiin ohjelmatoimikunta laatimaan yksityiskohtaista ja ajoitettua ohjelmaa. Keskustelutilaisuuden muistio on liitteenä 2. Ohjelmatoimikunta kokoontui kevään ja kesän 2004 aikana 4 kertaa ja laati tapahtumalle yksityiskohtaisen ohjelman (Liite 3). VETRES Keski Uusimaan puheenjohtaja vaihtui alkuvuodesta ja uusi puheenjohtaja (Kenraaliluutnantti Antti Simola) otti ohjelmaan avoimen kannan siten, että Tuusulan Vapauden viesti ohjelmaan kutsuttiin näyttävä edustus myös muista Keski Uusimaan kunnista eikä pelkästään oman kunnan toimijoita. Aiemmat Vapauden viesti tapahtumat ovat olleet enemmän perhepiirissä, kuin kaikille avoimia tilaisuuksia.
2 Tapahtuman kulku. Oppilaat (n 480 kpl + opettajat) saapuivat linja autoilla sovitun aikataulun mukaan sekä HelItR:iin, että PvKK:een. Ohjelmaa suunniteltaessa oli ehdotettu, että veteraanit jakautuisivat jo lähtöpaikoissa (kouluilla) busseihin, jolloin vuorovaikutus olisi mahdollista jo kuljetuksen aikana. Tultaisiin tutuksi ja voitaisiin aloittaa juttelu. Tämä osuus ei onnistunut veteraanien iän ja kunnon takia, vaan veteraanit tulivat suoraan oman aikataulunsa puitteissa HelItR:iin ja PvKK:een. Oppilaat jaettiin kummassakin paikassa ryhmiin, joilla oli omat vetäjät, joten rasteille siirtyminen ja ohjelman läpikäyminen oli hyvin suunnitelmallista. Veteraanit kulkivat omina ryhminään rastilta toiselle. PvKK:ssa veteraaneilla oli PvKK:n tuotantona syntyneiden opetusvideoiden esittelyn ohella oma puheenvuoronsa, minkä hoiti Heikki Talvela.
PvKK:ssa tutustuttiin myös perinnetiloihin ja käytiin ampumassa simulaattorilla. 3
4 HelItR:ssä käytiin sotilaskodissa mehulla ja munkilla ja samalla saatiin pikakatsaus sotilaskodin 85 vuotiseen historiaan Hannele Lindstenin johdolla. Myös IT-museo oli ohjelmassa. Lippukentälle järjestetty kalustonäyttely kiinnosti varsinkin poikia ja erityisen innokkaasti näytti tutustumisen kohteena olevan it-tykin ohjausjärjestelmä.
Myös kasarmielämästä saatiin pikakatsaus ja siinä samassa yhteydessä myös nykyaikaisesta taistelijan varustuksesta. Rykmentissä, samoin kuin PvKK:ssa, tarjottiin sekä oppilaille, että veteraaneille kenttälounas. 5
HelItR:n vierailu huipentui sotilaspoliisinäytökseen. VETRES Keski Uusimaan puheenjohtaja (Kenr.ltn. A.Simola) isännöi kutsuvierasosastoa. Kutsuvieraita saapui tutustumaan Vapauden viesti tapahtumaan kiitettävä määrä. Kutsutuista jäi saapumatta vain kaksi. Kutsuvieraiden kuljetuksesta huolehtivat K.Nissinen hienolla tila autolla ja H.Tiirikkala ja M.Kostiainen omilla henkilöautoillaan. 6
7 Hajahuomioita. Oppilaiden vierailu sujui molempiin kohteisiin sotilaallisen täsmällisesti aivan aikataulun mukaan. Päivä oli tiivis ja vaikka jonkin verran satoi, se ei kuitenkaan sanottavammin haitannut ohjelman läpivientiä. Veteraanien ja oppilaiden keskinäinen yhteydenpito ei onnistunut toivotulla tavalla. Osin tämä johtui ohjelman tiiviydestä ja osin siitä virhearviosta, että veteraanit voisivat kulkea oppilaiden mukana koko ohjelman ajan, jolloin ohjelman edetessä voisi se toimiva yhteys syntyäkin. Tosiasiassa veteraanien kunto ei tehnyt tätä mahdolliseksi. Tätä puutetta paikataan sillä, että veteraanit ovat lupautuneet menemään opetusohjelman puitteissa kouluihin, jolloin tutussa ympäristössä oppilailla on mahdollisuus keskustella veteraanien kanssa paremmin, kuin tässä järjestetyssä tapahtumassa. Syksyn kuluessa järjestettävä kirjoituskilpailu tulee osaltaan auttamaan tässä yhteydenpidossa. Tapahtuman viestinnästä vastasivat VETRES Keski Uusimaan tiedotustoimikunta Veijo Meisalon johdolla ja kunnan puolelta kunnanjohtajan henkilökohtainen avustaja Heidi Hagman. Lehdistöä varten laadittiin tiedote, joka jaettiin ennakkoon. Tapaus sai jonkin verran julkisuutta.