Verohallinnon digitaalinen tulevaisuus Ohjelmistotalopäivä 18.5.2018 Jukka Kyhäräinen
Agenda pääjohtajan ja tutkijan terveiset mitä verotuksen ekosysteemi voisi olla tulevaisuudessa? työkaluja tulevaisuuden ennustamiseen
Pääjohtajan terveiset Meidän pitää pystyä vaikuttamaan aktiivisesti ja laajalti verotusasioihin, päivittäisen tekemisemme pitää olla tuloksellista, verotuksen tietopohjan on oltava turvattu ja meidän pitää olla valmiita muutoksiin. Prosessin yksinkertaistamiseksi esitetty Valtiovarainministerin tapaamisessa: Verohallinnon kannalta olisi toivottavaa, että seuraavaan hallitusohjelmaan nousisivat mm. matkakuluvähennyksen kaavamaistaminen ja veropohjan tiedonsaantioikeuksien turvaaminen. Ministeri kertoi ottavansa ehdotukset mielellään vastaan sekä toivoi meidän olevan jatkossakin aktiivinen asioiden edistäjä. Verohallinto on moderni toimija ja sen kanssa on miellyttävää toimia myös asiakkaana, Petteri Orpo kiitteli.
Vero voisi olla se organisaatio joka tekee seuraavat isot innovaatiot On ollut hieno huomata että Vero on organisaatio joka kiinnostaa teidän sidosryhmiä paljon. Te voisitte olla se organisaatio josta tulevat seuraavat isot innovaatiot, koska voitte käyttää sisäistä ja ulkoista tietoa ja olla avoimia uudelle paremmin kuin monet kaupalliset toimijat. Väitöskirjatutkija Roosa Ligthart, University of Cambridge
Verotuksen ekosysteemi tulevaisuudessa
Mitä verotuksen ekosysteemi voisi olla tulevaisuudessa? Yritysverotus kuten henkilöverotus: automaattista ja helppoa Ulkoisten palveluiden tuottamisen mahdollistaminen Uusien teknologioiden kuten lohkoketjun hyödyntäminen Veropohjan turvaaminen digitaalisessa maailmassa Virtuaalivaluutat, toiminta perinteisten rakenteiden ulkopuolella Valtavasti uutta tietoa Uusia veroja ja verotuskohteita entisten sijaan? Yhteistyö globaalien ja lokaalien alustojen kanssa KV lainsäädännön kehittäminen tietojen saannin näkökulmasta Veromyönteisyyden kehittyminen Nykyisin pohjoismaissa hyvä, miten jatkossa? Luottamusyhteiskunta? Nothing is certain but death and taxes
Verotuksen ekosysteemin haastavat digitalisaation ilmiöt Kansainvälistyminen Maksamisen tavat ovat muuttumassa Tekoäly verosuunnittelijana Lohkoketju hajauttaa tiedon Alustatalous muuttaa ansaintamalleja Yrityskenttä uudistuu - liiketoimintamallit muuttuvat
Erilaiset alustatalouden mallit tekevät jatkossa ekosysteemeistä entistä monimutkaisempia ostaja myyjä 1-tasoinen ostaja myyjä välittäjä 2-tasoinen myyjä ostaja mainostaja 3-tasoinen välittäjä App välittäjä myyjä IOT myyjä N-tasoinen ostaja Integraattori ostaja välittäjä mainostaja
Yrittäminen Velvoitteet Yrittäjän elinkaaripalvelut Operaattorit/alustat Vero Pankit PRH Taloushallinto Palkkahallinto
Case: Salary Payment Services and platforms Contract Pankki 1 Pankki 2 Työnvälitysalusta Payment platform 2 2 Salary announcement Salary announcement Payment service 1 1 Withholding % Household expense deductions 3 Withholding % Household expense 3 deductions
Verotukseen liittyvät tiedot tulevaisuudessa Tulli Pankit Yritykset Kunnat Tiedonsiirron rajapinnat Sähköiset asiointipalvelut Yksityishenkilöt Yritykset Kirkot Julkiset ohjelmarajapinnat Metsäkesk. Väestörekisteri Palvelutarjoajat Yritysrekisteri Kela Lohkoketjut Alustat
Työkaluja ilmiöt / strategia / kyvykkyydet / kokeilut
Verotuksen strategiset trendit ja ilmiöt Uudet teknologiat Kansainvälinen pelikenttä Yritystoiminnan muutokset Työn muutokset Suomen yhteiskunnallinen viitekehys Tekoäly, lohkoketjut, robotiikka Alustatalous Verotusperustan määrittämisen vaikeus Toiminnan, työn ja pääoman siirtämisen helppous Digitaalisten jättien voima haastaa valtioita Verkostossa arvoa syntyy monen toimijan kesken ja vaihdannan välineitä monia Digitaalisista transaktioista jää aina jälki Nopeasti muuttuvat liiketoimintamallit ja toimijat Työmarkkinat pirstaloituvat, eivätkä rajoitu Suomeen (kvalustat, keikkatyöt, välittäjät) Korvausta työstä ei aina makseta pankkitilille Automaation ja robotisaation myötä työtä siirtyy ihmisiltä koneisiin Hyvinvointiyhteiskunnan kustannukset ovat kasvussa Perinteiset arvot, kuten yhteisvastuu ja siitä seuraava veromyönteisyys, ei itsestään selviä Julkisten toimijoiden, ml. Verohallinnon menokehykset ovat laskussa
Havainnointitoimintaan Verohallinnossa osallistuvien ryhmien näkökulmat Lainsäädäntö Verokertymä Asiakkuudet Strategia Trendi tai ilmiö Työn tekeminen Teknologia Kokeilut ja innovaatiot
Ulkoisista muutoksista verotukseen suorittamiseen vaikuttavat eniten seuraavat kokonaisuudet Uudet teknologiat - Tekoäly, lohkoketjut, robotiikka, jne. Kansainvälinen pelikenttä - Verotusperustan määrittämisen vaikeus - Toiminnan, työn ja pääoman siirtämisen helppous - Digitaalisten jättien voima haastaa valtioita Yritystoiminnan muutokset - Verkostossa arvoa syntyy monen toimijan kesken ja vaihdannan välineitä monia - Digitaalisista transaktioista jää aina jälki - Nopeasti muuttuvat liiketoimintamallit ja toimijat Työn muutokset - Työmarkkinat pirstaloituvat, eivätkä rajoitu Suomeen (kv-alustat, keikkatyöt, välittäjät) - Korvausta työstä ei aina makseta pankkitilille - Automaation ja robotisaation myötä työtä siirtyy ihmisiltä koneisiin Suomen yhteiskunnallinen viitekehys - Hyvinvointiyhteiskunnan kustannukset ovat kasvussa - Perinteiset arvot, kuten yhteisvastuu ja siitä seuraava veromyönteisyys, ei itsestään selviä - Julkisten toimijoiden, ml. Verohallinnon menokehykset ovat laskussa
Valituilla kyvykkyyksillä verotus suoritetaan kattavasti ja tehokkaasti alati muuttuvassa ympäristössä Vaikuttamiskyvykkyydet Vaikutamme aktiivisena osana verotuksen ekosysteemiä Olemme aktiivinen toimija yhteiskunnassa Vaikutamme kansainvälisessä verotusyhteistyössä ja tiedonvaihdossa Operatiivinen toiminta Toimimme asiakaslähtöisesti Toimitamme verotuksen tehokkaasti ja suurelta osin automaattisesti Ennakoiva ohjauksemme ja verovalvontamme on vaikuttavaa Tietopohjan turvaaminen Edistämme tiedon automatisaatiota ja ilmoittamisen helppoutta Hankimme aktiivisesti tietoa Hyödynnämme tietoa laajamittaisesti toiminnassamme Ymmärrämme ja hyödynnämme uusien teknologioiden mahdollisuudet Muutoskyvykkyydet Ennakoimme ja seuraamme ulkoisia muutoksia ja reagoimme niihin Toimimme ketterästi Uudistamme jatkuvasti osaamistamme
Kokeilut
Ohjelmistorobotiikan käyttöönotto Verohallinnossa 01/ 2018 02/ 2018 03/ 2018 03/ 2018 03-04/ 2018 Käyttöönottoprojekti Varainverotus robotin tuotantostartti Muutosverotus robotin tuotantostartti Verotarkastus robotin tuotantostartti Robottialustan kilpailutuksen valmistelu Päätös POC kohteiden tuotantoon siirtymisestä 05-06/ 2018 Robottialustan kilpailutus 08-11/ 2018 Hankintapäätös, valitusaika 12/ 2018 Robottialustan käyttöönotto Uusien robottien rakentaminen, vanhojen siirto omalle alustalle 12/ 2018 12/ 2017
Case Varainverotus: Hyötyjä ja menetyksiä Mittausaika tuotannossa 9.2.- 28.2.2018 Robotin uptime: 206 tuntia / 60% Tehdyt työpäivät 28 Kokonaiskäsittelyvauhti 282 tapausta /htp (virkailijan käsittelyvauhti 20kpl/htp) Käsittelyvauhti tallennukset 123 kpl /htp Laskettu kokonaissäästö vuodessa ~7 HTV Robotti pois käytöstä139 tuntia / 40 % 19 htp? htp Tietojärjestelmien katkojen parempi hallinta Robotti ei käytössä vikatilan selvityksen takia 68 tuntia Menetetty 28,2 htp? htp Tuotannossa havaittujen poikkeuksien ohjelmointi robotille
Lohkoketjut: Digitaalinen asuntokauppa Teknologia (Corda) ja ajattelun kehittyminen mahdollistaa asuntokauppaprosessin uudelleen muotoilun Hyötyjiä: Kansalaiset ja yhteiskunta Verohallinto Pankit, välittäjät, yms. Häviäjiä: Mikäli ansaintalogiikka nojaa raskaaseen paperiprosessiin
Hyödyt Verolle Kaupankäyntialustalla asuntokauppa ei mene maaliin ellei: Varainsiirtoveroilmoitusta anneta Varainsiirtoveroa makseta Tästä huolehtii älysopimukset Mahdollisuus automatisoida omaa prosessia Kustannussäästöt Suomessa tehtyjen asuntokaupat tulevat täysin läpinäkyviksi, mikäli tehty kaupankäyntialustalla Ymmärrys lohkoketjuteknologiasta ja sen käytettävyydestä kasvanut merkittävästi (oppiva organisaatio)
Yrityksen perustaminen digitaalisesti (tiedote 15.5.2018) Lähde: https://www.tieto.fi/uutiset/lohkoketjumahdollistaa-taysin-digitaalisen-identiteetin-uusilleyrityksille
Muita kokeiluja AI-alue chatbot-kokeiluja, tuotantoon viedään joku kilpailutuksen jälkeen virkailija-assistentti, asiakas-assistentti, Auroran kokeilu (China Desk) Lohkoketjujen hyödyntäminen (asuntokauppa-case lisäksi) esim: osakkeiden vaihtoon liittyvä verotus Kalasataman paikallisrahakokeilu (Arvotakomo + Hki) ohjelmoitavan rahan hyödyntämismahdollisuudet palkkatulojen verotuksessa, PoC hajautetusta e-laskuosoitteiden rekisteristä VM kolme ekosysteemipilottia -> hallitusohjelmaan ehdotetaan ilmiölähtöistä budjetointia Yritysten, julkishallinnon ja muiden toimijoiden kesken muodostuu digitaalisia ekosysteemejä -> data, säännöt, rajapinnat, roolit ja vastuut jne.
Mini-Suomi avuksi yhteiskehittämiseen Nykytila ihmiskeskeisen ja ennakoivan yhteiskunnan mahdollistavien ratkaisujen kokeilu & testaaminen ei ole mahdollista hidasta, vaatii usein kuukausien työn hankalaa, byrokraattista kehittämisessä tarvittavaan dataan ei pääse käsiksi helposti kehittäminen muiden kanssa usein päättyy palvelupolkujen ja roolien ja tietojen kuvaamiseen (dokumentti) Tulevaisuus mini-versio oikeasta tulevaisuuden toteutuksesta (jonka voi skaalata oikeaksi palveluksi) minialustalle nopeaa, työ 1-2 pv pyrähdyksinä, sitten iteroidaan kevyttä, tarvitaan vain osallistujien sitoutuminen hetkeksi kukin tuo pienen mutta oikeanmuotoisen dummydatan mukanaan kehittämistä voi tehdä pienellä vaivalla tuottamalla heti konkreettisia tuloksia (esim. chatbot / API), joita voi käyttää päätöksenteon tukena
Asiakas Äärimmäisen yksinkertainen UX Mobiilissa tai muussa päätelaitteessa Elämäntapahtuma-prosessin omistaja Käyttöliittymä, josta näkyy kokonaisprosessin kulku ja siinä tehdyt päätökset Kokonaisprosessin automaattinen orkestraatio T-vero A-tuki B-etuus C-tuki Säännöt Säännöt Säännöt Säännöt Tietotarpeet Tietotarpeet Tietotarpeet Tietotarpeet Rekisteri X Rekisteri Y Rekisteri Z