Luku 11: Päästöt kuriin jarrua ilmastonmuutokselle 193 että kohtuuden nimissä näille maille ei vielä voida asettaa päästörajoitusvelvoitteita, vaan niillä olisi oikeus pyrkiä nostamaan elintasoaan ja samalla lisätä henkeä kohti laskettuja päästöjään edes hiukan lähemmäksi koko ihmiskunnan keskiarvoa. Toisaalta kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt saadaan kertomalla henkeä kohti lasketut päästöt alueen väestömäärällä. Kun verrataan eri valtioitten henkilökohtaisten päästöjen (kuva 11.3) jakaumaa väestönkasvuun (kuva 11.4), huomataan karttakuvien olevan likimain toistensa peilikuvia. Maailman köyhimmissä maissa Afrikassa ja osassa Etelä-Aasiaa ihmiset tuottavat kasvihuonekaasuja kaikkein vähiten, mutta toisaalta juuri näillä alueilla väestö kasvaa nopeimmin ja sen myötä myös pienhiukkaspäästöt. Kun katsotaan kauemmaksi tulevaisuuteen ja oletetaan sikäläisenkin elintason aikaa myöten kohentuvan, näissä maissa kokonaispäästöt uhkaavat kasvaa kaikkein eniten. Henkeä kohti laskettujen päästöjen puristamisen asemesta köyhät maat voisivatkin antaa panoksensa ilmastotalkoisiin toisella tavalla, hillitsemällä väestönkasvua. Jos väestömäärä on onnistuttu pitämään kohtuullisena, järkevänsuuruinen maakohtainen päästökiintiö ei myöhemminkään kohtuuttomasti jarruttaisi elintason kohottamista. Köy- Prosentteina ilmaistu väestönkasvu eri puolilla maailmaa Kuva 11.4 Esimerkiksi kolmen prosentin vuotuinen väestönkasvu merkitsee, että ihmisten määrä kaksinkertaistuu 23 vuodessa ja nelinkertaistuu 46 vuodessa. Tällaista hälyttävää vauhtia väestö kasvaa monissa Afrikan ja Lähi-idän maissa.
194 Muutamme ilmastoa himpien kehitysmaitten asukkailla on yhtäläinen halu ja oikeus saavuttaa aikaa myöten tyydyttävä elintaso, mutta maapallollemme olisi kohtalokasta, jos tämän tavoitteen aikanaan toteutuessa näitten maitten väestömäärä olisi kasvanut nykyiseen verrattuna moninkertaiseksi. Väestönkasvun hillitseminen tietysti edellyttäisi, että rikkaat maat olisivat valmiit antamaan köyhille kehitysmaille kaiken mahdollisen tuen tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Energiaa voidaan säästää... Lyhyellä aikavälillä kasvihuonekaasujen päästöjä voidaan tehokkaimmin leikata säästämällä energiaa ja tuottamalla entistä suurempi osa energiasta muilla kuin fossiilisilla polttoaineilla. Mahdollista on myös poistaa hiilidioksidia savukaasuista tai kasvien yhteyttämistä hyödyntämällä suoraan ilmakehästä. Energian säästö on monissa tapauksissa helppo ja taloudellinen keino vähentää päästöjä. Energian käyttö ei ole yhteiskunnassamme vielä kovin tehokasta. Tätä havainnollistaa hyvin esimerkki sähkövalaistuksesta. Jos sähkö tuotetaan hiilivoimalassa, parhaimmillaankin noin 40 % hiilen sisältämästä energiasta saadaan muutettua sähköksi. Hehkulamppu puolestaan muuttaa valoksi vain 10 % sähköenergiasta, loppu 90 % vapautuu lämpönä. Jos asunnossa valot palavat neljässä huoneessa, joista ihmisiä on vain yhdessä, 3 4 valaistuksesta on päällä turhaan. Ottamalla huomioon kaikki nämä häviöt nähdään, että alkuperäisestä hiilen sisältämästä energiasta hyödynnetään valona vain 1 %. Peräti 99 % siitä menee hukkaan. Energiatehokkuutta voidaan parantaa kaikissa käyttöketjun osissa. Esimerkissämme pelkästään turhien valojen sammuttaminen nelinkertaistaisi energiatehokkuuden. Loisteputkivalaisimissa ja energiansäästölampuissa sähköstä syntyy valoa paljon paremmalla hyötysuhteella kuin hehkulampuissa tosin loppuun palanut loisteputki on sisältämänsä elohopean takia ongelmajätettä. Voimalankin hyötysuhdetta voidaan oleellisesti parantaa lämmön ja sähkön yhteistuotannolla, niin kuin Suomessa on yleisesti jo tehtykin. Tällöin iso osa siitä polttoaineen energiasta, josta fysiikan lakien mukaisesti on mahdoton saada sähköä, hyödynnetään kaukolämmön tuotannossa. Kaukolämmön käyttöä voidaan puolestaan edistää suunnittelemalla yhdyskunnat tiiviiksi. Tämä vähentää myös liikenteen päästöjä,
Luku 11: Päästöt kuriin jarrua ilmastonmuutokselle 195 Satelliittikuva Nepalin ja Bangladeshin alueelta Himalajan eteläpuolelta. Kotit alouksien polttopuista on kertynyt savua koko alueen ylle. Se muuttaa paikallisesti ilmastoa. Kehittyvissä maissa hiili dioksidipäästöt ovat toistaiseksi melko pieniä, mutta esimerkiksi polttopuun käytöstä ilmakehään vapautuu suuria määriä haitallisia pienhiukkasia. Kuva 11.5 kun matkat asunnon, työpaikan ja erilaisten palvelujen välillä on mahdollista taittaa kävellen tai julkisin kulkuneuvoin. Lentäen matkustaminen tuottaa ilmakehään paljon hiilidioksidia. Fyysisen matkustamisen vaihtoehdoksi on esitetty virtuaalista matkailua. Toki ihmiset kaipaavat myös todellista irtautumista kotiympyröistä, mitä virtuaalimatkailu ei korvaa. Kestävä suuntaus olisi se, että matkoja tehtäisiin vähemmän, mutta kohteessa viivyttäisiin vastaavasti kauemmin. tai tuottaa ilman hiilidioksidipäästöjä Vaikka kuinka säästettäisiin, kokonaan ilman energiaa yhteiskunnan pyörät eivät pyöri. Tarvitaan siis myös sellaisia energiantuotantotapoja, jotka synnyttävät mahdollisimman vähän kasvihuonekaasuja. Energiantuotanto ei kuitenkaan voi koskaan olla ympäristölle täysin haitatonta. Esimerkiksi vesivoimalan pystyttäminen mullistaa ympäristöä rakennusvaiheessa, vaikka käynnistämisen jälkeen voimala jauhaakin sähköä
196 Muutamme ilmastoa Kuva 11.6 Kolmen rotkon pato Keski-Kiinassa on maailman suurin vesivoimalaitos. Kuvassa vasemmalla joki ennen voimalaitoksen valmistumista, oikealla valmiina toukokuussa 2006. ilman päästöjä. Jos voimalan yhteyteen rakennetaan isoja patoaltaita, niistä kyllä saattaa vapautua ilmakehään metaania. Tuulivoimala rumentaa joidenkin mielestä maisemaa, mutta tätä haittaa voidaan vähentää sijoittamalla voimalat tarkoituksenmukaisesti. Tuulivoiman ongelmana on huoltovarmuus. Tyynellä säällä sähköä ei saada, joten tuulivoima vaatii tuekseen säätökapasiteettia, jolla voidaan korvata saamatta jäänyt energia. Ongelmaksi asia tulee vasta, jos tuulienergian osuus sähköntuotannossa kasvaa huomattavaksi. Biopolttoaineita ihmiskunta on käyttänyt aina tulen keksimisestä alkaen. Niistä itsestään ei aiheudu hiilidioksidipäästöjä. Palamisen yhteydessä vapautuva hiilidioksidi on nimittäin jo etukäteen otettu pois ilmakehästä polttoaineena käytettyjen kasvien kasvaessa. Metaania sen sijaan voi muodostua, esimerkiksi poltettaessa huonosti kuivattua puuta kituliaalla, savuttavalla liekillä. Isommissa polttolaitoksissa tätä ongelmaa ei ole. Koneellistetussa biopolttoaineen viljelyssä ja korjuussa voi kyllä syntyä hiilidioksidipäästöjä, samoin polttoainetta jalostettaessa ja kuljetettaessa. Jos viljelyssä käytetään ylen määrin typpilannoitusta, muodostuu myös dityppioksidipäästöjä. Lisäksi biopolttoaineitten kasvatus vaatii paljon maata. Tuotantoa lisättäessä saatetaan joutua uhraamaan luonnontilaisia alueita, esimerkiksi hakkaamaan metsiä polttopuuksi tai raivaamaan niitä viljelmien tieltä. Ennen erilaisten biopolttoaineitten laajempaa käyttöönottoa olisikin syytä tutkia, missä määrin kunkin polttoaineen käyttö oikeasti auttaa
Luku 11: Päästöt kuriin jarrua ilmastonmuutokselle 197 vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä ja mitä muita ympäristövaikutuksia tuotannolla on. Väestön kasvu ja ravitsemustason paraneminen heikentää biopolttoaineitten tuotantomahdollisuuksia. Tällöin yhä suurempi osa maapinta-alasta joudutaan varaamaan elintarviketuotantoon ja vastaavasti vähemmän maata jää polttoainekasveille. Aurinko on lähivuosimiljardeina energianlähteenä ehtymätön, mutta energiaa saadaan pinta-alayksikköä kohti melko vähän. Aurinkokeräimet muuntavat energian suoraan lämmöksi, esimerkiksi rakennuksia ja käyttövettä lämmittämään. Aurinkopaneelien avulla auringon säteilystä saadaan sähköä, tosin vielä tätä nykyä huonohkolla hyötysuhteella. Suurimittainen aurinkosähkön tuotanto vaatisi isoja investointeja ja paljon pinta-alaa. Tulevaisuudessa aurinko kuitenkin lienee merkittävä ener gian lähde niillä ilmastovyöhykkeillä, joille aurinko suo säteitään auliisti ympäri vuoden. Pohjoisilla alueilla ongelmana on, että energian tarve on suurimmillaan talvella, jolloin auringonpaistetta saadaan perin niukasti. Satelliittikuva maissin ja vehnän viljelyksistä Kansasissa USA:ssa. Vielä vähän aikaa sitten alue oli niukkakasvuista preeriaa. Kuva 11.7
198 Muutamme ilmastoa Ydinvoima on tehokas energianlähde, ja tekniikka on jo pitkälle kehitettyä. Voimaloitten rakentaminen vaatii kuitenkin isot investoinnit, ja rahaa on varattava myös radioaktiivisten jätteitten asianmukaiseen käsittelyyn. Jätteitten joutuminen vääriin käsiin olisi tuhoisaa. Yhteiskunnan pitäisi säilyä vakaana koko voimalan käyttöiän ja sen ylikin, kunnes jätteet on saatu sijoitettua turvallisesti esimerkiksi peruskallion uumeniin. Turve on Suomessa polttoaineena tärkeämpi kuin useimmissa muissa maissa. Turpeen poltto tuottaa runsaasti hiilidioksidia, tuotettuun energiamäärään verrattuna jopa enemmän kuin kivihiili. Toisaalta luonnontilainen suo päästää ilmakehään varsin paljon metaania, kun taas tyhjiinkaivetulta suolta kaasua vapautuu paljon vähemmän. Kun otetaan huomioon eri tekijät, näyttää kuitenkin siltä, että turpeen käyttö polttoaineena on useimmissa tapauksissa ilmastonsuojelun kannalta epäedullista. Luonnonsuojelumielessä vaa assa painaa myös se, että turvetuotannon yhteydessä suon luontaiset kasvi- ja eläinlajit joutuvat väistymään. Alueellisesti merkittäviä uusiutuvan energian lähteitä voivat olla myös vuorovesi-, aalto- ja geoterminen energia. Tuliperäisillä alueilla, kuten Islannissa, geotermistä lämpöä on hyödynnetty jo kauan. Hiilidioksidin talteenottajia ja geoinsinöörejä Fossiiliset polttoaineetkin on periaatteessa mahdollista saada päästöttömiksi, jos hiilidioksidi poistetaan savukaasuista. Hiilidioksidi voidaan ottaa talteen jo ennen polttamista, esimerkiksi jalostettaessa maakaasusta vetyä. Hiilidioksidin talteenotto vaatii kuitenkin energiaa, jolloin voimalaitoksen hyötysuhde samalla alenee ja polttoainetta tarvitaan enemmän. Talteenotettu hiilidioksidi voidaan upottaa syvälle valtamereen tai pumpata maan uumeniin käytöstä poistetuilla öljykentillä. Tietysti olisi kyettävä varmistamaan, ettei hiilidioksidi aikaa myöten tihku takaisin ilmakehään, jolloin toimenpiteen tuottama hyöty menetetään. Kun fossiilisia polttoaineita poltetaan ja syntynyt hiilidioksidi poistetaan kierrosta, verotetaan samalla ilmakehän happivarantoa; palaminenhan sitoo happea. Tämä ei kuitenkaan ole vakava huolenaihe. Jos fossiilisia polttoaineita kulutettaisiin nykyistä vauhtia vielä tuhat vuotta ja kaikki syntynyt hiilidioksidi otettaisiin talteen, alenisi ilmakehän
Luku 11: Päästöt kuriin jarrua ilmastonmuutokselle 199 happipitoisuus noin 0,4 prosenttiyksiköllä, kun nykyinen pitoisuus on 21 %. Hapen osapaine meren pinnan tasolla olisi tuolloin sama kuin tätä nykyä noin 150 metrin korkeudella. Hengitettäessä ei eroa huomaisi. Jo ilmakehään päässyttä hiilidioksidia on mahdollista sitoa kasvipeitteeseen. Tämä onnistuu esimerkiksi metsittämällä uudelleen alueita, joilta puut on historian saatossa hakattu. Monissa Euroopan maissa metsien pinta-ala onkin viime vuosikymmeninä lisääntynyt ja olemassa olevat metsät ovat järeytyneet. Pieni siivu eurooppalaisten hiilidioksidipäästöistä on näin saatu poistettua ilmakehästä. Valitettavasti metsä ei sido hiilidioksidia ikuisesti. Täyteen kokoonsa kasvaneesta vanhasta metsästä vapautuu kuolleen kasviaineksen hajotessa suunnilleen yhtä paljon hiilidioksidia kuin puut yhteyttäessään sitovat. Vanha metsä siis toimii edelleen hiilen varastona, mutta lisää hiilidioksidia se ei enää itseensä sido. Hiilidioksidin tehokas sitominen kasvaviin puihin vaatisi suuria metsäpinta-aloja. Siellä missä väestö kasvaa nopeasti, uusille metsille ei välttämättä löydy tilaa. Päinvastoin entisiäkin metsiä häviää asutuksen ja viljelmien tieltä, jolloin varastoitunut hiilidioksidi vapautuu ilmakehään. Tätä nykyä metsien hävitys, lähinnä trooppisilla alueilla, tuottaa niin paljon hiilidioksidia, että se vastaa arviolta viidesosaa kaikista ihmiskunnan aikaansaamista päästöistä. Määrä on paljon pienempi kuin fossiilisista polttoaineista ilmoille pääsevä, mutta ei silti merkityksetön. Vastaavasti on arvioitu, että jos metsiä suojeltaisiin tehokkaasti ja aukeita alueita metsitettäisiin uudelleen siellä missä se on mahdollista, voitaisiin kuluvan vuosisadan alkupuolen aikana sitoa metsiin ehkä kymmenesosa ihmiskunnan samana aikana tuottamasta hiilidioksidista. Metsitys on siis yksi apukeino ilmastonmuutosta vastaan taisteltaessa, mutta yksinään se ei riitä. Geoinsinööreiksi kutsutut tutkijat ovat esittäneet, että ilmaston lämpenemistä pyrittäisiin torjumaan peukaloimalla maapallon lämpötaloutta, esimerkiksi rajoittamalla auringon säteilyn pääsyä maapallolle. Erään ehdotuksen mukaan ilmakehän yläosiin päästettäisiin leijailemaan valtava määrä vedyllä täytettyjä alumiinipalloja. Pallojen kiiltävä metallipinta heijastaisi osan auringon säteilystä takaisin avaruuteen. Samaan päästäisiin vapauttamalla stratosfääriin rikkidioksidia, jolloin syntyvät sulfaattihiukkaset jäähdyttäisivät ilmastoa (luku 3). Maapallo on iso, joten tehokkaasti toimiakseen geoinsinööritekniikka vaatii valtavia ponnistuksia. Otetaan esimerkiksi ajatus, että
200 Muutamme ilmastoa maapalloa kiertämään rakennettaisiin auringon säteilyn varjostin, jonka tehtävänä olisi kumota hiilidioksidin määrän kaksinkertaistumisen aiheuttama lämmittävä vaikutus, 4 W/m 2. Laskelmien mukaan tällaisen päivänvarjon halkaisijan pitäisi olla yli 3 000 km, siis samaa luokkaa kuin Kuun läpimitta. Varjostimen rakentaminen avaruuteen olisi niin iso urakka, että sen rinnalla Kiinan muurin tai Egyptin pyramidien pystyttäminen olisi verrattavissa lasten hiekkalaatikkoleikkeihin. Geoinsinööritekniikalla voi myös olla yllättäviä ilmastollisia sivuvaikutuksia. Erilaiset auringon säteilyn varjostimet ja himmentimet esimerkiksi vähentävät veden haihduttamiseen tarjolla olevan auringon säteilyenergian määrää. Veden kiertokulku maapallolla voisi häiriintyä vakavasti. Jotkut nykyisin rehevät seudut saattaisivat jopa kuivua autiomaiksi. Kaikesta huolimatta auringon säteilyyn puuttuminen on yksi hätävarakeino, johon kukaties joskus tulevaisuudessa voidaan joutua turvautumaan, mikäli ilmaston lämpenemistä ei mitenkään muuten saada hallintaan. Erilaisten toimenpiteitten kaikki mahdolliset seuraukset on kuitenkin selvitettävä etukäteen. Joka tapauksessa kasvihuonekaasujen päästöjen rajoittaminen olisi paljon luonnonmukaisempi ja turvallisempi keino ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Rajoitukset eivät koske vain hiilidioksidia Hiilidioksidin päästöjen leikkaaminen on siis välttämätöntä, jotta hallitsematon ilmaston lämpeneminen voidaan ehkäistä. Silti muittenkin kasvihuonekaasujen päästöihin kannattaa puuttua sikäli kuin se on mahdollista. Näin pystytään hidastamaan kasvihuonekaasujen yhteenlasketun lämmitysvaikutuksen kasvua. Samalla saadaan hiukan lisäaikaa hiilidioksidipäästöjen pienentämiseen. Kaikkein pisimmälle on päästy eräitten halogenisoitujen hiilivetyjen, CFC-kaasujen, päästöjen rajoittamisessa. Päästöjä on saatu vähennettyä niin voimakkaasti, että ponnistusten tulos näkyy jo kaasujen pitoisuuksien orastavana laskuna. Päästörajoitukset toteutettiin alun alkaen stratosfäärin otsonikerroksen suojelemiseksi, ja hyöty ilmastolle tuli ikään kuin kylkiäisenä. CFC-kaasuja on edelleen käytössä mm. jääkaappien kompressoriputkissa, mutta käytöstä poistettujen laitteitten asianmukaisella käsittelyllä voidaan välttää näitten kaasujen joutuminen ilmakehään.
Luku 11: Päästöt kuriin jarrua ilmastonmuutokselle 201 CFC-kaasuja on korvattu toisilla halogenisoiduilla hiilivedyillä, HCFC-kaasuilla, jotka ovat otsonikerrokselle vähemmän haitallisia. Nämäkin ovat kaikki kasvihuonekaasuja, mutta monet niistä ovat onneksi melko lyhytikäisiä. Halogenisoitujen hiilivetyjen päästöjä on ollut paljon helpompi leikata kuin hiilidioksidipäästöjä. Näitä kaasuja käytetään vain tiettyihin erityistarkoituksiin, ja monissa tapauksissa ne voidaan aika helposti vaihtaa muihin yhdisteisiin. Rajoitukset eivät ole tulleet kovin kalliiksi kansantaloudelle eivätkä juuri ole näkyneet arkielämässämme. Myös metaanin päästöistä osa on suhteellisen helposti ehkäistävissä. Maakaasun sisältämää metaania ei joudu ilmakehään, jos laitteet ovat kunnossa ja putket ehjiä. Kompostoimalla biojäte kaatopaikalle hautaamisen asemesta metaanin muodostumista vähennetään tehokkaasti. Isoilla kaatopaikoilla metaania voidaan jopa kerätä talteen ja käyttää polttoaineena. Myös elintarvikkeitten tuotannossa syntyy metaania, esimerkiksi riisipelloilla ja lehmien suolistossa. Elintarvikkeitten tuleva kysyntä riippuu mm. väestökehityksestä. Päästöjä rajoitettaessa metaani on sikäli kiitollinen kohde, että päästöjen pieneneminen johtaa nopeasti myös kaasun pitoisuuden laskuun ilmakehässä. Tämä johtuu metaanin lyhyehköstä eliniästä (luku 3). Yksittäisen ihmisen mahdollisuudet Jokainen meistä voi omassa elämässään vähentää kasvihuonekaasujen syntyä, vaikka ongelman valtavuus voi toisinaan saada yksilön tuntemaan vaikutuskeinonsa olemattomiksi. Pienistäkin puronhaaroista, jos niitä on riittävän monta, kertyy kuitenkin melkoisia jokia. Pienikin leikkaus päästöissä tekee tulevaisuudestamme piirun verran miellyttävämmän. Kun riittävän moni kuluttaja suosii ilmastolle edullisia tavaroita ja palveluita, tällaisille hyödykkeille syntyy aikaa myöten yhä lisää tarjontaa. Lisääntynyt tarjonta parantaa laatua ja pudottaa hintoja. Kun ympäristöystävälliset tuotteet ja palvelut tulevat hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan kyllin houkutteleviksi, niitä päätyvät valitsemaan muutkin kuin ympäristötietoiset kuluttajat. Kuluttajien tiedostava etujoukko voi siis toimillaan ohjata markkinoita ympäristölle ystävällisempään suuntaan. Jos yhteiskunnassa on riittävän paljon ihmisiä, jotka omilla toimillaan pyrkivät hillitsemään kasvihuoneilmiön voimistumista, tämä
202 Muutamme ilmastoa jää tuskin huomaamatta poliitikoiltakaan. Ison ihmisjoukon äänet kiinnostavat puolueita, mikä edistää päästöjä rajoittavien toimien ottamista hallitusohjelmiin. Suojellakseen ilmastoa yksilön kannattaa pyrkiä kohtuuteen kaikenlaisessa aineellisessa kulutuksessa. Kotona energian kulutusta voi vähentää alentamalla sisälämpötilaa ja suosimalla vähän energiaa kuluttavia laitteita. Suora sähkölämmitys on ilmaston kannalta huono vaihtoehto; parempia ovat kaukolämpö, maalämpöpumput ja polttopuu. Ekosähköä ostamalla voi edistää tuulivoiman ja muitten saastuttamattomien sähköntuotantotapojen leviämistä. Autoilu ja lentäen matkustaminen ovat suuripäästöisiä liikkumismuotoja. Julkista liikennettä suosimalla päästöt saa putoamaan murtoosaan, käveltäessä tai pyöräiltäessä kasvihuonekaasupäästöjä ei synny ensinkään. Mikäli mahdollista, asuinpaikka kannattaa valita joukkoliikenteen ulottuvilta. Jos ammatti tai syrjäinen asuinpaikka vaatii autoilua, vähäkulutuksinen auto laskee päästöjä. Ympäristöystävällinen lomailija suosii matkakohteita, joihin pääsee meritse tai maitse kulkevilla joukkoliikennevälineillä. Kuva 11.8 Reittilentokoneiden jättämiä vesihöyryvanoja taivaalla
Luku 11: Päästöt kuriin jarrua ilmastonmuutokselle 203 Kasvihuoneilmiön voimistumiseen vaikuttavat myös elintarvikkeitten kasvatuksessa, kuljetuksessa, jalostuksessa ja säilytyksessä syntyneet päästöt. Esimerkiksi lentoteitse kaukaa tuotu ravinto ja talvipakkasilla myös kotimaiset kasvihuonevihannekset kantavat isoa energiareppua. Ihmisen elimistössä ravinnon sisältämä hiili toki hapettuu hiilidioksidiksi, mutta tämä ilmiö on yksi haara hiilen luonnollisessa kiertokulussa, eikä siten jouduta kasvihuoneilmiön voimistumista. Aina ei ole helppo tietää, mikä teko on oikeasti ympäristön kannalta hyväksi, mikä ei. Esimerkiksi biopolttoainetta käyttävä autoilija säästää fossiilisten polttoaineitten kulutuksessa, mutta samalla biopolttoaineen tuotantomaassa viljelmien perustaminen voi tuhota alkuperäistä luontoa. Yhteenveto Kasvihuonekaasujen päästöjen rajoittaminen näyttäisi olevan toteutettavissa ilman kohtuuttomia taloudellisia uhrauksia. Monista rajoitustoimista on suoranaista hyötyäkin: energiakustannuksia säästyy, ympäristön tila kohenee, kansanterveys paranee, uusia elinkeinomahdollisuuksia syntyy. Toisaalta ilmastonmuutos kaikkine seurauksineen tulee aikaa myöten todella kalliiksi, eikä kaikkia menetyksiä edes voida mitata rahassa, esimerkkeinä inhimilliset kärsimykset ja luonnon köyhtyminen. Jos sukupolvemme ei ole valmis tekemään vaadittavaa varsin kohtuullista sijoitusta ilmastonsuojeluun, kuvamme tulevien polvien silmissä ei ole kaunis. Kasvihuonekaasupäästöjen rajoittaminen ei välttämättä tee elämästä ankeaa. Energiaa säästävät toimet vähentävät rahanmenoa, etenkin energian hinnan kaiken aikaa noustessa. Uuden tekniikan ja energiantuotantotapojen ansiosta elintaso voi nousta edelleen, ja voimme saada paljon kaikkea hyvää elämäämme vähäisemmälläkin energiankulutuksella. Sivistyksen, kulttuurin ja terveydenhoidon tarjoaminen ihmisille ei vaaranna kestävää kehitystä.
Luku 12: Ilmastonmuutoksen kanssa on pakko elää 205 Luku 12: Ilmastonmuutoksen kanssa on pakko elää miten voimme sopeutua muuttuvaan ilmastoon? Ilmaston muuttumista voi verrata sairauteen, jossa potilaana on koko maapallo. Sairauden puhkeamisen ensi oireet ovat jo nähtävissä, ja potilaan tila huononee koko ajan. Ilmasto lämpenee vääjäämättä jo tähänastisten kasvihuonekaasupäästöjen takia, ja lähivuosikymmeninä päästöt todennäköisesti vielä pikemminkin lisääntyvät kuin vähenevät. Päästöjen hillitseminen on tietysti ensiarvoisen tärkeää, sillä se määrää kuinka vakavaksi sairaus lopulta kehittyy. Koska taudin puhkeamista ei voida enää estää, meidän täytyy miettiä, miten opimme elämään sairauden kanssa. Tässä luvussa esitetään joukko esimerkkejä, miten ilmastonmuutoksen vaikutuksia voitaisiin yrittää lieventää. Tähän nostetut ajatukset ovat toki vain huippu siitä ideoitten jäävuoresta, jonka eri alojen asiantuntijat aikaa myöten tuottavat. Itse asiassa ilmastonmuutos joudutaan ottamaan huomioon lähes aina, kun laaditaan suunnitelmia pitemmälle kuin 10 20 vuoden päähän tulevaisuuteen. Tässä luvussa tarkastellaan aluksi asioita suppeasti Suomen näkökulmasta, sen jälkeen laajemmin koko maapallon kannalta. Suomi selviää alkuun kohtuullisesti Suomea ilmastonmuutos kohtelee näennäisesti hellävaraisemmin kuin useimpia muita maita, ja monilla elämänalueilla lämpötilojen noususta voi olla etuakin. Tämä toki pätee ainoastaan sillä varauksella,
206 Muutamme ilmastoa että maamme ajatellaan olevan eristyksissä muusta maailmasta. Kuten luvussa 10 todettiin, mekin saamme aikaa myöten kärsiä ilmastonmuutoksen maailmanlaajuisista seurauksista. Maatalous on hyvä esimerkki elinkeinosta, jota kasvukausien piteneminen ja lämpeneminen auttaa (kuva 12.1). Jos ilmasto lämpenee voimakkaasti (A2-skenaario), vuosisadan lopulla Etelä-Suomen lämpösumma olisi 1800 2000 astepäivää, eli samaa luokkaa kuin tätä nykyä Kuva 12.1 Kasvukauden lämpösumma (a) vuosina 1971 2000 sekä odotettavissa oleva lämpösumma vuosina 2070 2099 (b) B1-skenaarion ja (c) A2-skenaarion toteutuessa. 1900-luvun lopun lämpösumma on laskettu havaittujen kuukausikeskilämpötilojen perusteella, tulevaisuuden lämpösummat lisäämällä havaittuihin keskilämpötiloihin 19 ilmastonmuutosmallin keskiarvona saatu lämpötilan nousu.
Luku 12: Ilmastonmuutoksen kanssa on pakko elää 207 Keski-Euroopassa. Lämpenemistä on mahdollista hyödyntää viljelemällä lämpimämpiin oloihin soveltuvia kasvilajeja ja -lajikkeita. Esimerkiksi tätä nykyä meillä käytetään öljykasvintuotannossa viileässä ilmastossamme hyvin menestyvää rypsiä, mutta jo lähivuosikymmeninä todennäköisesti siirrytään lämpimämpään ilmastoon paremmin sopivaan rapsiin. Rapsi on jo tällä hetkellä rypsiä tärkeämpi öljykasvi mm. Virossa ja Etelä-Ruotsissa. Jotta uusia olosuhteita voitaisiin hyödyntää tehokkaasti, olisi kyettävä jalostamaan sellaisia rapsilajikkeita, jotka hyötyisivät pohjoisten kesiemme valoisuudesta ja samalla sopisivat optimaalisesti kasvamaan tulevassa ilmastossa. Kasvinjalostajat ovatkin yksi esimerkki ilmastotiedon soveltajista, jotka tarvitsisivat mahdollisimman luotettavaa tietoa tulevista lämpötilojen ja sademäärien muutoksista. Ilmastonmuutos parantaa myös monivuotisten puutarhakasvien viljelymahdollisuuksia. Voidaan esimerkiksi ruveta kasvattamaan uusia nykyistä satoisampia hedelmäpuulajikkeita, joille ilmastomme on Satelliittikuvat Suomesta kesällä ja talvella Kuva 12.2
208 Muutamme ilmastoa nykyään liian ankara. Tässä on kuitenkin varovaisuus paikallaan. Ilmastonmuutos on vasta oraalla, ja lähivuosikymmeninä saattaa vielä esiintyä ankaria pakkastalvia, jotka olisivat tuhoisia herkille lajikkeille. Vesistöjen säännöstelyohjeita joudutaan ilmaston muuttuessa tarkistamaan. Talvisin on odotettavissa entistä runsaampia ja olomuodoltaan vetisempiä sateita, jolloin järvistä on varaa juoksuttaa vettä nykyistä enemmän. Talvitulvien varalta patoaltaissa pitäisi olla tilaa ylimääräiselle vedelle, ja tarvittaessa patoja on vahvistettava. Toisaalta lumen vähetessä kevättulvat helpottuvat. Tulvavesille ei tarvitse tehdä tilaa entiseen malliin pudottamalla järvien pintaa keväällä. Keväistä juoksutusta vähentämällä voidaan samalla estää veden pinnan liiallista laskua kesäisin: lämmenneessä ilmastossahan vettä haihtuu järvistä kesällä selvästi nykyistä enemmän. Puun korjuu käy koneita kantavan roudan vähetessä hankalammaksi. Joudutaan kehittämään uusia, maaperälle ja puitten juuristolle hellävaraisempia korjuu- ja kuljetusmenetelmiä, jotta savottatyöt luonnistuisivat kaikkialla myös sulan maan aikaan. Lumen vähetessä ainakin Etelä-Suomen talviurheilukeskuksissa hiihtäjät ja laskettelijat saattavat vähitellen joutua siirtymään keinolu- Kuva 12.3 Satelliittkuva Bangladeshista Kuvassa Ganges- ja Jamunajoet yhtyvät ennen laskemistaan Bengalin lahteen muodostaen laajan suistoalueen.
Luku 12: Ilmastonmuutoksen kanssa on pakko elää 209 mille maanalaisiin putkiin. Niissä sivakointi ei tarjoa kovin kummoisia luontoelämyksiä, ja lisäksi lumetus ja jäähdytys tällaisessa keinomaailmassa vaatii taas lisää energiaa. Perinteisen talvimatkailun painopiste siirtyykin yhä selvemmin Lappiin. Keski-Euroopan ja Etelä-Suomen lumiliikuntakeskusten kuihtuessa pohjoisen matkailuyrittäjät saavat aluksi kilpailuetua, mutta kun ilmasto lämpenee kylliksi, voi hiihtotaitoinen väki käydä etelässä vähiin. Myös mahdolliset tulevaisuuden päästörajoitukset vaikeuttavat kaukana asutuskeskuksista sijaitsevien matkailukeskusten toimintaa, kun suuret turistijoukot eivät enää saapuisi sinne lentäen tai omilla autoillaan. Rakennusten ei tarvitse tulevaisuudessa kestää yhtä kovia pakkasia kuin nykyisin, mutta toisaalta sateiset talvet ja nollan molemmin puolin pyörivät lämpötilat rasittavat rakenteita. Tulville alttiille jokivarsille rakentaminen on entistä riskialttiimpaa. Rannikkoalueilla on hyvä ottaa huomioon mahdollisuus, että meren pinnan kohoaminen (luku 9) voi olla nopeampaa kuin nykyisten mallitulosten valossa näyttää. Tällöin meren tulviminen voi olla uhkana maamme etelärannikolla, missä maa kohoaa hitaammin kuin Pohjanlahden rannoilla. Kehitysmaissa keinot vähissä Suomessa jääkauden jälkeinen maan kohoaminen helpottaa meren pinnan noususta koituvaa uhkaa, mutta useimmissa muissa maissa asiat eivät ole yhtä hyvin. Meriveden hyökkäystä voidaan yrittää torjua suojaamalla alavia rannikkoalueita patojen avulla. Esimerkiksi Hollannissa tätä keinoa on käytetty jo iät ja ajat. Monilla muilla alueilla, kuten Aasian alavilla rannikkoalueilla, patoaminen on paljon hankalampaa. Esimerkiksi Bangladeshin rannikko on sokkeloista jokisuistomaata, jossa pitkän merenrantaviivan ohella olisi padottava myös valtaisa joukko jokien haaroja. Lisäksi alueella sataa kesäisin paljon. Patojen taakse satavat vedet pitäisi saada nostettua maavallien toiselle puolelle, mikä vaatii laajaa ja paljon energiaa kuluttavaa pumppujärjestelmää. Maa on perin köyhä, eikä pääomia tällaiseen valtaisaan rakennusurakkaan helposti löydy. Padot nielisivät myös paljon maapinta-alaa, eikä ylikansoitetussa maassa olisi helppo löytää patojen alta muuttaville ihmiselle uutta asuin- ja viljelymaata. Jos Bangladeshissa ongelmana on veden ylenmääräisyys, monia muita alueita maailmassa uhkaa lisääntyvä kuivuus. Ongelmaa on
210 Muutamme ilmastoa mahdollista helpottaa keinokastelulla, jos tarkoitukseen on saatavissa makeaa vettä. Järkevä kastelutekniikka, kuten veden ohjaaminen suoraan kasvien juurille sen sijaan että sitä roiskutellaan ylt ympäri, säästää kasteluvettä. Valitettavasti ilmaston lämmetessä veden haihtuminen ja samalla kasteluveden tarve kasvaa jyrkästi. Kastelun lisääminen voi johtaa maaperän ja pohjavesien suolaantumiseen, sillä makeassakin vedessä on pieniä määriä suoloja, jotka jäävät jäljelle veden haihtuessa. Kuivuuden vaivaamilla alueilla voidaan toisaalta vaihtaa viljeltäviä kasveja. Esimerkiksi hirssi selviää paljon vähemmällä vedellä kuin riisi, joskin sen hehtaarisatokin on pienempi. Vettä runsaasti tarvitsevia viljelykasveja voidaan yrittää jalostaa vähemmän janoisiksi. Monilla kasveilla kovin suurten muutosten aikaansaaminen on kuitenkin hidasta tai mahdotontakin, kun kasvin koko fysiologia on kehittynyt sopeutumana kosteaan ilmastoon. Ehkä enemmän toiveita herättää kuivien alueitten luonnonkasvien jalostaminen kokonaan uusiksi ravinto- ja energiakasveiksi. Köyhissä maissa maataloustuotannon sopeutumista ilmastonmuutokseen rajoittaa pääomien puute ja alhainen koulutustaso, monissa tapauksissa myös maanomistusolot, maataloustuotteitten viennistä saatavan valuutan tärkeys sekä perinnäiset tavat ja asenteet. Hankalimmassa tilanteessa ovat pienviljelijät. Monia ilmastonmuutoksen terveydellisiä haittoja, esimerkiksi tartuntatautien leviämistä, voidaan periaatteessa torjua hyvinkin tehokkaasti nykyaikaisen lääketieteen keinoin. Jälleen heikoimmassa asemassa ovat köyhimmät kehitysmaat. Eliölajien katoamista maapallolta voidaan yrittää hidastaa perustamalla luonnonsuojelualueita ja siirtämällä eläimiä ja kasveja alueille, joilla ne pystyvät tulemaan toimeen uudessa ilmastossa. Ongelmana on, että eri lajit ovat luonnossa monin tavoin riippuvaisia toisistaan. Pitäisi siis kyetä kerralla siirtämään kokonainen kasveista, eläimistä ja pieneliöistä koostuva eliöyhteisö, missä on haastetta kerrakseen. Kaikille lajeille ei lämmenneellä maapallolla enää löydy kelvollista elinympäristöä. Periaatteessa mahdollinen mutta kalliiksi käyvä vaihtoehto on keinotekoisen elinympäristön luominen. Tällaisissa eläintarhamaisissa olosuhteissa voitaneen kenties pelastaa jääkarhut sukupuutolta, mutta tuskin kokonaista napa-alueen ekosysteemiä. Ympäristöpakolaisuuden hillitsemisessä keskeiseksi keinoksi on esitetty väestönkasvun hillintää. Mitä vähemmän väestöä ilmaston-
Luku 12: Ilmastonmuutoksen kanssa on pakko elää 211 muutoksesta kärsivällä alueella on, sitä helpompi ihmisten on löytää itselleen elinmahdollisuuksia ja sitä pienempi on niitten ihmisten määrä, joilla on tarve pyrkiä pois alueelta. Koulutustasoon panostaminen paitsi vähentää syntyvyyttä myös antaa ihmisille paremmat mahdollisuudet löytää uusia elinkeinoja, jos esimerkiksi maatalouden tai kalastuksen harjoittaminen käy mahdottomaksi. Kaikkein ankarimmin ilmastonmuutoksesta kärsiviä alueita joudutaan kokonaan evakuoimaan. Papua-Uudelle-Guinealle kuuluvat Carteret-atollisaaret on jo osittain (tämän kirjan ilmestyessä ehkä kokonaan) tyhjennetty asukkaista, koska merivesi uhkaa peittää saariston alleen 10 15 vuoden sisällä. Tyynen valtameren keskellä sijaitseva, alavista korallisaarista koostuva Tuvalun valtio on sopinut, että saarten asukkaat voivat siirtyä Uuteen-Seelantiin, kun elämä käy meren pinnan noustessa saarilla mahdottomaksi. Vaikka tässä tapauksessa muutto tapahtuukin ikään kuin sukulaisten luo Uuden-Seelannin alkuperäisväestökin kuuluu polynesialaisiin kansoihin kotimaan katoaminen aaltojen alle ja siirtyminen aivan uuteen ympäristöön tulee olemaan asukkaille rankka koettelemus. Katoavathan kotimaansa merelle menettävältä kansalta kaikki kulttuurin, historian ja entisen elämäntavan fyysiset puitteet hautausmaineen ja muistomerkkeineen. Pienten saarivaltioitten väestömäärä on niin vähäinen, että hallittu evakuoiminen on mahdollista toteuttaa. Mutta kun puhutaan runsasväestöisistä maista, kymmenistä ja sadoista miljoonista tai jopa miljardeista ihmisistä, on vaikea kuvitella mistään päin maapalloa löytyvän valtiota tai valtioita, jotka olisivat valmiita ottamaan vastaan näin valtavia väestömääriä. Tällainen siirtolaisten vyöry tuhoaisi yhteiskunnan rakenteet vastaanottajamaassakin. Siitäkin syystä rikkaitten maitten kannattaisi tehdä parhaansa kehitysmaitten taakan helpottamiseksi vähentämällä omia päästöjään ja tukemalla kehitysmaita päästöjen hillinnässä, mutta myös auttamalla kehitysmaita ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Mikäli tilanne kehitysmaissa päästetään kriisiytymään, hinta voi olla kallis.