1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon suuntaan ja nokat ovat kääntymässä vastakkain. Opiskelusta ei tule mitään, koska opintojaksoilla ajatukset karkaavat tunteiden ja ihmissuhteen selvittämiseen. Ex-kumppanukset ovat molemmat surun murtamia eivätkä tiedä mitä tehdä. Molemmilla on pelko, että toinen joutuu lähtemään jotta edes toisen opiskelusta tulisi jotain. Mitä tehdä, kysyy Seppo/Saara?
2. Itseään etsivä Elina Elina ei löydä alaa omakseen ja pohtii elämäänsä. Jatkaako opiskeluita vai pitääkö välivuosi? Pitäisikö opiskeluiden kanssa luovuttaa? Opiskelukaverit ovat mukavia ja bileissä on kiva käydä, mutta itse opinnot maistuvat puulta eikä motivaatiota oikein löydy.
3. Loukkaantuminen / tapaturma Tuutoroitavalta luokalta kuolee / loukkaantuu pahasti yksi ryhmän opiskelijoista. Yleinen tunnelma ryhmässä on erittäin apea. Ryhmäläisistä huomaa, etteivät he oikein osaa sopeutua tilanteeseen. Mitä tuutori voi tällaisessa tilanteessa tehdä? (Huom! tehtävässä ei edellytetä, että tuutori pelastaa yksin tilanteen)
4. Moniongelma-Pekka Pekalla on syksyllä vaikeuksia opiskella. Hänestä tuntuu ettei pysy muiden mukana ja että tahti on liian kova. Tietenkään hän ei tätä kenellekään myönnä, vaan sanoo motivaationsa olevan huono, vaikka oikeasti asiat kiinnostavat. Opiskeluvaikeuksien myötä Pekka tuntee joutuvansa syrjään, ja tätä hän alkaakin korjata bileissä alkoholin runsaalla juomisella. Tällä hän korjaa tyhjiötä sielussaan.
5. Alkoholi-Antero Antero on aktiivinen osallistumaan luokan yhteisiin tapahtumiin ja illanviettoihin. Hän ottaa kiitettävästi osaa myös opiskelijakunnan ja koulutusalajärjestön järjestämiin bileisiin. Antero on mukava ja sympaattinen mies, mutta hän ei oikein osaa kontrolloida alkoholin käyttöään ja onkin yleensä aina ensimmäinen joka sammuu. Anterosta on tullut muille ryhmäläisille varsinainen taakka, jota joutuu holhoamaan jo illan alkutunteina. Tämä tietenkin rajoittaa kovasti muun ryhmän yhteistä toimintaa, baariin ei Anterolla ole yleensä asiaa eivätkä taksitkaan suostu ottamaan häntä kyytiin. Väkivaltainen hän ei kuitenkaan ole ja häpeää käyttäytymistään kovasti illanviettojen jälkeen. Ryhmäläisten huoli Anterosta on valtava.
6. Yrjö-Yksinhuoltaja Yrjö on yksinhuoltaja ja aloittanut juuri opintonsa ammattikorkeakoulussa. Hän työskentelee lapsensa ja itsensä henkensä pitimiksi vuokratyöfirman kautta kaupan kassalla. Opintotuki menee melkein kokonaan vuokran maksamiseen. Opintolainaa pankki ei hänelle myönnä, vaikka valtiontakauskin on jo olemassa, koska on menettänyt luottotietonsa aiemmin. Yrjö haluaisi suorittaa opintonsa kunnialla ja istua tunnollisesti luennoilla, hän onkin hyvin motivoitunut mutta taloustilanne ei anna periksi ja töitä on tehtävä. Yrjö on kuullut, että vuokratyöfirma lopettaa vuorojen antamisen, jos töistä kieltäytyy kerrankin. Näin ollen Yrjö on joutunut jättäytymään luennoilta pois hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Tästä ovat kärsineet Yrjön kanssa ryhmätöitä tekevät luokkakaverit ja onpa homma mennyt joskus melkein tappeluksi opettajienkin kanssa, kun on pitänyt selitellä poissaoloja ja tehtävien myöhästymisiä.
7. Syrjäytyjä-Sami/Sanna Tuutoroimasi ryhmä näyttää ensimmäisen kuukauden jälkeen ryhmäytyneen varsin mallikkaasti, mutta huomaat, että ulkopaikkakunnalta tänne muuttanut Sami/Sanna on hyvin syrjäytyneen oloinen. Hän käy toisinaan yhteisissä tapahtumissa, mutta on selvästi passiivinen ja eristäytyy muusta ryhmästä. Sinulle hän kyllä puhuu ja kehuu, kuinka opinnot ovat lähteneet mallikkaasti käyntiin ja opiskelu on ollut oikein rattoisaa ja mukavaa.