TOIMINTAKERTOMUS 2017

Samankaltaiset tiedostot
Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle A.Romar / Liite 7E

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous

Kepan sopeutettu ohjelma

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015


TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2010

Kepan toimintakertomus vuodelle Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 22/4/2016

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle

Kampanjointi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Vaali-info Katja Hintikainen

Kepan tavoite ja tehtävät

Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

Yksi elämä -terveystalkoot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Sisällys UUDEN KATTOJÄRJESTÖN OHJELMA JOHDANTO JA MUUTOSTEORIA. Liite 11A

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia

HALLITUKSEN KEHITYSPOLITIIKASTA

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

FINGON OHJELMA

KEHITYSYHTEISTYÖLINJAUKSET SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY.

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2011

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry.

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle

KEPAN OHJELMA Tavoitteet, toiminnot, indikaattorit

Toimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle

Kepan strategia 2018-

Suomen kehityspolitiikan tila 2018 tarkastelussa sukupuolten tasa arvo

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

A B C. Avoimen hallinnon ja LOGO

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KEPAN OHJELMA Tavoitteet, toiminnot, indikaattorit

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

EUROOPAN PARLAMENTTI

STRATEGIA Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry

Maailma kylässä festivaalin kävijätutkimus Marika Moilanen

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Vaikuttamistyö kehitysmaissa. Mariko Sato,

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

KEPAN OHJELMA

Mediakasvatusseuran strategia

Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

Sosten arviointifoorumi Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Toimintasuunnitelma 2018

Unesco-koulujen seminaari

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA?

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

Kansalaisten Eurooppa - ohjelma meille kaikille

Toimintasuunnitelma 2017

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

R U K A. ratkaisijana

Fingon suositukset hallitusohjelmaan yvä Suomi, arempi maailma. Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry Finnish Development NGOs

Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille v Koulutustilaisuus

Huippuyksikköohjelmien viestintä

Kysely kansalaisjärjestölinjauksesta

AMEO-strategia

MONIPUOLISTA SISÄLTÖMARKKINOINTIA ITSENÄISISSÄ BLOGEISSA

Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Maailma kylässä -festivaalin näytteilleasettajatutkimus Sanna Myllymäki

POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖASIAIN NEUVOTTELUKUNTA JANEn TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Digitalisaation hyödyntäminen kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa

Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu?

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Transkriptio:

Liite 6A TOIMINTAKERTOMUS 2017 Hyväksytty kevätkokouksessa 27.4.2018 Toimintakertomus 2017

Sisällysluettelo Kepan keskeisiä tuloksia ohjelmakaudella 2016-2017... 1 JOHDANTO... 4 1 KEPA JÄSENINEEN VAIKUTTAA POLIITTISEEN PÄÄTÖKSENTEKOON... 6 1.1 Keskeiset päättäjät edistävät kunnianhimoista ja kestävää kehitysrahoitusta... 6 1.2 Keskeiset päättäjät säätelevät suuryritysten toimintaa ihmisoikeuksien suojelemiseksi globaalissa etelässä... 10 1.3 Keskeiset päättäjät edistävät talouden läpinäkyvyyttä... 10 1.4 Keskeiset päättäjät edistävät riittävää ja läpinäkyvää ilmastorahoitusta sekä kestävää energiapolitiikkaa 12 2 KEPA JA SEN JÄSENISTÖ VAIKUTTAA ASENNEILMAPIIRIIN JA LISÄÄ SUOMALAISTEN TOIMINTAA OIKEUDENMUKAISEN MAAILMAN PUOLESTA... 14 2.1 Kansalaisjärjestöt Suomessa ovat aktiivisia globaalikasvatustoimijoita... 14 2.2 Kansalaisjärjestöt kehittävät kapasiteettiaan ja taitojaan globaalikasvatuksessa yhteiskunnallisen muutoksen edistämiseksi... 15 2.3 Ihmiset Suomessa toimivat oikeudenmukaisemman maailman puolesta... 16 2.4. Koulu maailmaa muuttamaan -täydennyskoulutushanke... 19 3 KEPA VAHVISTAA JÄSENTEN TOIMINTAEDELLYTYKSIÄ... 20 3.1 Jäsenjärjestöt vahvistavat kapasiteettiaan ja taitojaan tehdä kehitysyhteistyötä yhteiskunnallisen muutoksen edistämiseksi... 20 3.2 Keskeiset virkamiehet tunnustavat kansalaisyhteiskunnan moninaiset roolit ja arvostavat kansalaisjärjestöjä itsenäisinä kehitystoimijoina... 22 3.3 Kepan jäsenjärjestöt ja etelän kumppanit puolustavat kansalaisyhteiskunnan tilaa globaalisti... 24 4 KEPA ON TULOKSELLINEN JA OPPIVA ORGANISAATIO... 27 4.1 Kepan jäsenjärjestöt toimivat tiiviissä yhteistyössä toistensa ja Kepan kanssa oikeudenmukaisen maailman puolesta... 27 4.2 Kepan organisaatioviestintä... 28 4.3 Suunnittelu, seuranta ja arviointi edistävät oppimista ja tuloksellisuutta... 28 5 HALLINTO... 31 5.1 Resurssien tehokas ja kestävä käyttö... 31 5.2 Asiantunteva, motivoitunut ja uudistumiskykyinen henkilöstö... 31 6 JOHTAMINEN... 33 LIITTEET... 35 Liite 1 Jäsenet... 35 Liite 2 Hallitus... 39 Liite 3 Edustukset... 40 Liite 4 Kumppanuudet... 42 Toimintakertomus 2017

Liite 5 Kannanotot ja lausunnot... 46 Liite 6 Järjestötilaisuudet... 50 Liite 7 Koulutukset ja neuvonta... 60 KEPAN KOULUTUKSET JA NEUVONTA 2013-2017... 60 Liite 8 Henkilöstö... 64 Toimintakertomus 2017

Kepan keskeisiä tuloksia ohjelmakaudella 2016-2017 Kepan ohjelmatukea leikattiin 38 prosenttia, mutta jäljellejääneet toiminnot ovat osoittautuneet tuloksellisiksi ja työ oikeudenmukaisemman maailman puolesta on jatkunut. Kepa on tarjonnut päättäjille tietoa, kehittämisehdotuksia ja ratkaisuvaihtoehtoja edistää kunnianhimoista kehitysrahoitusta, yritysvastuuta sekä vero- ja ilmastooikeudenmukaisuutta. Yli 600 kontaktia poliittisiin päättäjiin. Kun eduskunta julkisti vierailijatietojaan syksyllä 2017, Kepa pääsi aktiivisimpien vaikuttamistyötä tekevien organisaatioiden joukkoon. Mutta toisin kuin muut lobbausjärjestöt, Kepa tekee vaikuttamistyötä oikeudenmukaisen maailman ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien puolesta. 138 lausuntoa ja asiantuntijapuheenvuoroa. Kepa on antanut lausuntoja eduskunnalle tai pitänyt asiantuntijapuheenvuoroja avainsidosryhmille 138 kertaa ohjelmakauden aikana. Esimerkiksi Agenda 2030 - toimeenpanosuunnitelmaan liittyen Kepaa kuultiin viidessä eri valiokunnassa eduskunnassa. Saavutettuja vaikuttamistavoitteita. Tiukasta taloustilanteesta ja leikkauksista huolimatta Suomen hallitus piti kiinni sitoutumisestaan 0,7 tavoitteeseen ja lisäsi kehitysyhteistyörahoitusta hieman vaikka tavoitteesta jäätiinkin reippaasti. Globaali verosuunnittelu ja veronkierto ovat nousseet yhteiskunnallisiksi puheenaiheiksi ja Kepa aiheen erityisosaajaksi, jota kuullaan niin Arkadianmäellä, seminaareissa kuin mediassakin. Hallitus selvittää mahdollisuutta aikaistaa kivihiilen käytöstä luopumista viidellä vuodella, eli vuoteen 2025 mennessä järjestöt ovat kampanjoineet saman tavoitevuoden puolesta. Järjestöjen suositukset näkyvät Suomen Agenda 2030 - toimeenpanosuunnitelmassa ja kestävän kehityksen mittareissa, jotka vaikuttavat politiikkaan vuosia. Järjestöjen vaikuttamistyön ansiosta valtiovarainministeriö ottaa YK:n kestävän kehityksen ohjelman huomioon valtion talousarviossa Suomi on tässä globaalistikin edelläkävijä. Kepa on tarjonnut tietoa ja innostanut suomalaisia mukaan rakentamaan oikeudenmukaisempaa maailmaa. Lähes 400 mediaosumaa Kepan globaaliaiheista - ja kaikkiaan Kepasta yli 1000. Kepan vaikuttamistyön teemat näkyivät mediassa ja niistä kirjoitettiin ahkerasti juttuja sanomalehtiin, aikakauslehtiin ja verkkomedioihin eivätkä luvussa ole edes mukana lukuisat aiheista tehdyt televisio- ja radiojutut. Kaikkiaan Kepa alabrändeineen keräsi Toimintakertomus 2017 1

painetussa mediassa 1055 mediaosumaa. Runsas julkisuus vahvisti Kepan asemaa asiantuntijana ja järjestöjen äänitorvena. Järjestöjen työtä ja osallistumismahdollisuuksia esillä Mahdollisuuksien toreilla ympäri Suomea. Yli 500 järjestöä on esitellyt toimintaansa Kepan koordinoimilla Mahdollisuuksien toreilla eri puolilla Suomea. Kaikkiaan 37:llä Mahdollisuuksien torilla vieraili lähes 54 000 kävijää. Maailma kylässä festareilla noin 160 000 kävijää globaaliteemojen parissa. Maailma kylässä -festivaaleilla toimintaansa esitteli yhteensä noin 250 järjestöä lähes 80 000 kävijälle vuosittain. Kävijöistä noin puolet toimii jo järjestössä ja yli neljännes on kiinnostunut toiminnasta. Verkkosivuston kävijöistä 17 prosenttia kertoi liittyneensä järjestöön festivaalin ansiosta. Maailman Kuvalehti keräsi vuosittain reilusti yli 200 000 lukijaa. Maailman Kuvalehteä luki vuosittain verkossa noin 230 000 ihmistä ja paperilehdellä oli noin 6000 lukijaa. Tutkimuksen mukaan Maailman Kuvalehden lukijoista 61 prosenttia kertoi sivuston vaikuttaneen heidän toimintaansa: useimmilla muutos on ollut esimerkiksi kriittisempää kuluttamista, vetoomuksen allekirjoittamista, vaikuttamista lähipiirin mielipiteisiin, lahjoittamista tai osallistumista kampanjoihin. Kepan verkkosivustoilla oli vuosittain yli 500 000 kävijää. Kepan verkkosivustojen käyttäjät kertoivat sivustojen kasvattavan arvostusta järjestöjen työhön, lisänneen tietoa globaaliaiheista ja lähes kaikki käyttäjät kokivat, että sivustot ovat käynnistänyt yhteiskunnallista keskustelua tärkeistä globaaliaiheista ja tuoneet uusia näkökulmia. Kepa on lisännyt järjestöjen osaamista kehitysyhteistyössä ja globaalikasvatuksessa. Kepan koulutuksiin osallistui yli 1000 ihmistä. Kepan koulutuksissa kävi vuosittain yli 500 ihmistä - ja ohjelmakauden aikana yhteensä 225 järjestön edustajat osallistuivat johonkin Kepan koulutukseen. Osallistujat pitivät koulutuksia laadukkaina ja työn kannalta erittäin hyödyllisinä. Kepan tukemista kehitysyhteistyöhankkeista meni läpi 42 prosenttia. Kepa tarjosi järjestöille neuvontaa kehitysyhteistyö- ja globaalikasvatushankkeisssa ja järjestöt kokivat, että neuvonnan ansiosta he pystyivät rajaamaan paremmin hankkeitaan, ajattelemaan strategisemmin ja ottamaan paremmin huomioon kansalaisyhteiskunnan kehittämisen. Kepan tukemista hankkeista lähes puolet sai myönteisen rahoituspäätöksen, kun yleensä myönteisen päätöksen sai kolmannes. Vertaistukea, työryhmiä ja tilaisuuksia 3500 ihmiselle. Kepan järjestämiin avoimiin järjestötilaisuuksiin ja työryhmätapaamisiin osallistui ohjelmakaudella yhteensä yli 3500 ihmistä. Toimintakertomus 2017 2

Kepa tukee kumppaneitaan kehitysmaissa työssä köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi ja kansalaisyhteiskunnan voimauttamiseksi. Kepan kumppanit Tansaniassa, Mosambikissa, Kambodzassa ja Nicaraguassa tukevat monin tavoin paikallista kansalaisyhteiskuntaa vaatimaan oikeuksiaan. Yksi esimerkki tästä on ongelmalliseen kaivosalaan liittyen Tansaniasta, jossa Kepan tukema Tax Justice Coalition vaikutti tuloksellisesti maan uuteen kaivoslakiin, ja kansalaisjärjestö ALDG kokosi yhteen paikallisyhteisöä vaatimaan vastuullisuutta kaivosyhtiöiltä. Toiminnalla oli vaikutusta - esimerkiksi siitä kiinalaisyhtiö rakennutti paikallisille tärkeät kaivot alueelle. Vastaavankaltaisia esimerkkejä löytyy kaikista Kepan ohjelmamaista. Toimintakertomus 2017 3

JOHDANTO Vuosi 2017 jäänee historiaan epätietoisuuden ja yllätysten vuotena. Parin vuoden takaiset ilmastosopimukset ja YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -ohjelma olivat merkittäviä saavutuksia kansainvälisen yhteistyön saralla ja merkkejä rajoja ylittävästä yhteisymmärryksestä ja -vastuusta. Reilun vuoden jälkeen oltiin jo toisessa tilanteessa. USA:n presidenttivaalit, Brexitin jälkitunnelmat ja pelko nationalismin ja sisäänpäin käpertymisen noususta näyttivät haastavan laajapohjaisen konsensusajattelun ja kansainvälisen sopimuskulttuurin. Syyrian konfliktin laajeneminen ja Pohjois-Korean ja USA:n välinen sapelienkalistelu osoittivat myös, että voimapolitiikan ja kansallisten intressien hehkuttaminen herättävät vastakaikua. Kulunutta toimintavuotta Kepassa voi hyvällä syyllä kuvata työntäyteiseksi. Yhdistyksen varsinaisen toiminnan rinnalla valmisteltiin Kehyksen ja Kepan yhdistymistä ja uuden yhteisen kattojärjestön rakentamista. Historiallinen päätös tehtiin molempien yhdistysten syyskokouksissa, joissa myös hyväksyttiin uuden järjestön strategia ja tilapäiset säännöt seuraavan vuoden siirtymäkaudelle. Kepan syyskokouksessa valittiin myös uusi hallitus. Puheenjohtaja Pertti Majasen seuraajaksi valittiin Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen. Vuosi 2017 oli Kepan strategian viimeinen ja kaksivuotisen ohjelman jälkimmäinen vuosi. Strategian pääpainopiste, elävät jäsensuhteet, tuli kirjaimellisesti todeksi yhdistymishankkeen valmisteluissa. Jäsenjärjestöjen edustajista muodostettu työryhmä laati uuden järjestön strategian, toki hyödyntäen luottamusjohdon ja henkilöstön ehdotuksia. Syyskokouksen ennätyksellinen osallistujamäärä - 111 osallistujaa edustaen 136 jäsenjärjestöä - osoitti myös, että kattojärjestön tulevaisuus ja suunta kiinnostavat. Ulkoministeriön teettämän ohjelmatukea ja -järjestöjä koskevan evaluaation tulokset Kepan osalta saatiin alkusyksystä. Pääsävy oli myönteinen mutta myös kehittämistarpeita tunnistettiin. Suosituksissa Kepaa kehotettiin arvioimaan myös sen nykymuotoisen etelätoiminnan lopettamista. Kepa sai tunnustusta vaikuttamistyöstään ja Kepaa kannustettiin jatkamaan arvokasta globaalikasvatustyötään ja panostamaan jäsenjärjestöjen tukemiseen ja niiden edustamiseen. Varsinaisesta toiminnasta on syytä nostaa esille Kepan työ Agenda 2030:n parissa sekä globaalikasvatukseen ja sillä saralla toimivien järjestön edunvalvonnan vahvistuminen. Merkittävänä saavutuksena voidaan pitää sitä, että Suomen kansallinen toimeenpanosuunnitelma laadittiin Kepan suositusten mukaisesti hallituksen selontekona. Tämä takasi parlamentaarisen läpivalaisun ja laajapohjaisen keskustelun eduskunnassa. Kepa vaikutti vahvasti kestävän kehityksen mittaamisen tapoihin ja indikaattoreihin ja tuki jäsentensä osallistumista Agendan indikaattoriverkostossa. Kepan kehittämä ja toimittama Suomi ja Agenda 2030 -seurantaraportti antoi päättäjille suosituksia kestävän kehityksen toteuttamiseksi. Raportti julkaistiin englanninkielisenä YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa New Yorkissa ja se keräsi laajalti kiinnostusta ja kiitosta. Kaksivuotinen, ulkoministeriön erillisrahoituksella toteutettava Koulu maailmaa muuttamaan -hanke päättyi menestyksekkäästi vuoden lopussa. Hankkeen tavoite oli tukea opettajia ja kouluja uuden perusopetuksen opetussuunnitelman jalkauttamiseksi globaalikasvatuksen Toimintakertomus 2017 4

näkökulmasta. Joulukuussa pidetyssä hankkeen päätöstilaisuudessa kiitoksia sateli Opetushallituksen edustajilta ja hankkeeseen osallistuneilta opettajilta. Syksyn aikana järjestöt saivat huolestuttavia uutisia ulkoministeriön suunnitelmista siirtää viestintä- ja globaalikasvatustuen Opetushallituksen hallinnoitavaksi. Vaikka joka toinen vuosi jaettavan tuen määrä on pienehkö, noin 1,4 miljoonaa euroa, se on ollut elintärkeä tapa taata järjestöille riittävät voimavarat tehdä laadukasta globaalikasvatustyötä ja kehitysviestintää. Kepa profiloitui vahvasti korkeatasoisen ja laajoja kohderyhmiä tavoittavan globaalikasvatuksen puolustajana ja esitti vahvoja varauksia esitettyyn suunnitelmaan. Työ tuotti tuloksia jo loppusyksystä, kun aiheesta tehtiin eduskunnassa kirjallinen kysymys kehitysministerille. Vuoden 2018 helmikuussa ministeriö kertoi, että VGK-tuki säilyy ulkoministeriössä ja järjestöt voivat edelleen hakea sen kautta tukea työhönsä. Maailma kylässä -festivaali, Kepan viestintä ja Maailman Kuvalehti tukivat yhä paremmin vaikuttamista suomalaiseen asenneilmapiiriin. Kaikista näistä teetettiin vuoden aikana kyselytutkimukset, jotka vahvistivat, että sekä festivaalikävijät kuin verkkosivustojen ja lehden lukijat arvostavat saamaansa tietoa globaaliaiheista, kertovat sen lisänneen arvostusta järjestöjen työtä kohtaan ja innostaneet toimimaan globaalien haasteiden ratkaisemiseksi, esimerkiksi liittymään järjestöön tai tekemään vapaaehtoistyötä. Toimintakertomus 2017 5

1 KEPA JÄSENINEEN VAIKUTTAA POLIITTISEEN PÄÄTÖKSENTEKOON Vuoden 2017 aikana Kepa teki tuloksellista vaikuttamistyötä yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa. Kepa antoi 37 lausuntoa ja keskusteli Kepan vaikuttamisviesteistä yhteensä yli 300 kertaa keskeisten päättäjien ja virkahenkilöiden kanssa. Esimerkiksi syksyn talousarviovaikuttamisen yhteydessä tavattiin lyhyessä ajassa lähes 70 päättäjää. Kepan edustaja osallistui Suomen valtuuskunnan jäsenenä Agenda 2030 -huippukokoukseen ja YK:n kansainväliseen ilmastokokoukseen, minkä lisäksi Kepan asiantuntijoita pyydettiin yhteensä 75 kertaa jakamaan asiantuntemustaan ja suosituksia globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseksi mm. valiokunnissa, seminaareissa ja muissa Kepan vaikuttamistyön teemoihin liittyvissä tilaisuuksissa. Päivänpoliittisen vaikuttamistyön ohella katseet käännettiin kohti vuoden 2019 eduskuntaja eurovaaleja sekä Suomen EU-puheenjohtajuuskautta. Pohjatyötä tehtiin pitämällä yhteyttä kaikkiin eduskuntapuolueisiin, ja Kepa näkyi vahvasti erilaisissa eduskuntapuolueiden suurtapahtumissa. Sdp:n puoluekokouksessa haastateltiin kaikki puheenjohtajaehdokkaat, vihreissä verkostoiduttiin puoluekokouksen unohtuneita äänestyslippuja odotellessa, perussuomalaisten kanssa verkostoiduttiin ämpäriarpajaisten äärellä ja kristillisdemokraattien kokouksessa vaalittiin ja luotiin kontakteja. Porin SuomiAreenassa Kepa näkyi päättäjille laadukkaan ohjelman, vilkkaan sosiaalisen median käytön ja henkilökohtaisten tapaamisten kautta. Ohjelmamaissaan Kepa tuki Etelän kansalaisyhteiskunnan vaikuttamistyötä yhteisten teemojen parissa ja kansalaisyhteiskunnan osallistumismahdollisuuksien parantamiseksi. Kambodžassa, Mosambikissa, Nicaraguassa ja Tansaniassa kumppanijärjestöjen osaaminen ja verkostoituminen vahvistuivat, ja samalla ne saavuttivat merkittäviä voittoja vaikuttamisessa. Kumppanit ovat kiittäneet Kepaa erityisesti tasa-arvoisesta ja joustavasta tavasta tehdä yhteistyötä. Tarkemmat tiedot kaikista kumppanuussopimuksista Kepan ohjelmamaissa löytyvät toimintakertomuksen liitteestä. 1.1 Keskeiset päättäjät edistävät kunnianhimoista ja kestävää kehitysrahoitusta Kepa jatkoi aktiivista vuorovaikutusta kaikkien eduskuntaryhmien kanssa, ja asiantuntijat toivat kansanedustajille esiin kehitysyhteistyörahoituksen haasteita ja ratkaisuehdotuksia - ja nostivat aihetta ansiokkaasti julkiseen keskusteluun. Poliittista vaikuttamistyötä tehtiin tiiviissä yhteistyössä Kepan jäsenjärjestöjen kanssa. Aktiivinen, monikanavainen toiminta osoittautui tehokkaaksi: kaikki järjestöjen keskeiset suositukset näkyivät sekä kansanedustajien puheenvuoroissa, ulkoasiainvaliokunnan Toimintakertomus 2017 6

budjettilausunnossa että valtiovarainvaliokunnan mietinnössä 1. Kepa sai vaikuttamistyöstä kiittävää palautetta sekä jäsenjärjestöiltä että poliittisilta päättäjiltä 2. Kepa vaikutti aktiivisesti OECD:n kehitysapukomitea DAC:ssa käytyyn keskusteluun kehitysyhteistyön kansainvälisten kriteerien muutoksista ja osallistui vertaisarvioon Suomen kehityspolitiikasta 3. Vertaisarvio nostikin esiin kaikki keskeisimmät järjestöjen huolet ja kannusti Suomea laatimaan aikataulun 0,7-tavoitteen saavuttamiseksi sekä sen takaamiseksi, että vähintään 0,2 prosentin osuus bruttokansantulosta ohjataan kaikkein köyhimmille maille. Kepa oli perustamassa globaalia koalitiota, jonka kautta varmistetaan kansalaisjärjestöjen säännöllisempi osallistuminen OECD/DAC:n työhön tulevaisuudessa. Kehitysrahoitusvaikuttamisen tehostamiseksi Kepa laati yhdessä jäsentensä kanssa tietoiskun 4 kehitysyhteistyön viimeaikaisista muutoksista, jonka pääviestit tuotiin päättäjien tietoon kaikki yhdeksän eduskuntaryhmää kattaneen tapaamiskierroksen aikana. Istuntokauden alkaessa kansanedustajat otettiin vastaan kehitysyhteistyöhön liittyvällä 0,7- aiheisella tempauksella 5, jolloin paikalle saapuvat kansanedustajat saivat eduskunnan portailla uunituoreen ruisleivän, josta oli leikattu pois 0,7 prosentin siivu. Twitter sai myös uuden käyttäjän, kun kampanjan tueksi luotiin Agentti 0,7 -hahmo 6 seuraamaan toimia kehitysyhteistyön puolesta ja kannustamaan päätöksentekijöitä kunnianhimoisempaan politiikkaan. Hahmosta on tullut aktiivinen kehityspoliittinen keskustelija sosiaalisessa mediassa. Hallituksen puoliväliarvioon liittyen Kepassa toteutettiin pienimuotoinen Globaalitarkastaja - videokampanja. Kampanjan tarkoituksena oli tarkastella ja arvioida hallituksen toimia ensimmäisten kahden vuoden aikana kehitys-, koulutus-, ilmasto, yritysvastuu- ja veropolitiikan osalta - ja kannustaa parempaan loppukaudella. Kepan tuottamat videot saivat noin 7500 Facebook -katsojaa ja hyvää palautetta, mutta ennen kaikkea ne kiinnittivät keskeisten virkamiesten ja todistuksen vastaanottaneiden vastuuministerien huomion tarvittaviin politiikkamuutoksiin. Kepa innosti järjestöjä nostamaan esiin kehitysyhteistyön saavutuksia ja tuloksia mm. toteuttamalla Järjestö 100 -kampanjan yhdessä muiden suomalaisten kattojärjestöjen, Suomen sosiaali ja terveys ry Sosten kanssa ja nuorisojärjestö Allianssin kanssa. Kampanjassa koottiin ja tarinallistettiin Suomen juhlavuoden kunniaksi 100 saavutusta järjestökentästä, niistä koostettiin valokuvaaja Meeri Koutaniemen kanssa yhteistyössä valokuvanäyttely ja verkkosivusto 7, joka kiersi Suomea Mahdollisuuksien toreilla ja oli esillä lisäksi esimerkiksi SuomiAreenassa ja Helsingin ydinkeskustassa keväällä ja syksyllä. Vuoden 2017 aikana päivitettiin myös Kepa.fi-sivuston Kehitysyhteistyön myytit ajan tasalle. Osion tarkoituksena on kumota yleisimpiä kehitysrahoitukseen liittyviä väärinymmärryksiä ja tarjota oikeaa ja ajankohtaista tietoa. 1 https://www.kepa.fi/uutiset-media/artikkelit/eduskunnan-budjettikeskustelu-peraankuulutti-pitkajanteista 2 https://www.kepa.fi/uutiset-media/blogi/puhutaan-kehityspolitiikkaa 3 http://formin.fi/public/default.aspx?contentid=367997&nodeid=49273&contentlan=1&culture=fi-fi 4 https://www.kepa.fi/tiedostot/julkaisut/kepa-tae-2017-kantapaperi.pdf 5 https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kepa-jakoi-kansanedustajille-ruisleipia-joista-oli-siivutettu-pois-0-7-prosenttia 6 https://twitter.com/agentti07 7 jarjesto100.fi Toimintakertomus 2017 7

Kepa jatkoi työtä kehitysyhteistyövarojen käytön ihmisoikeusperustaisuuden, ilmasto- ja verovastuullisuuden ja tuloksellisuuden edistämiseksi. Aikaisemmin Kepa on koettanut vaikuttaa kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin läpinäkyvyyden, vero-oikeudenmukaisuuden ja kehitysvaikutusten lisäämiseen pyrkimällä suoraan yhteistyöhön Finnfundin kanssa ja ehdottamalla säännöllistä vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan kanssa, mutta kun tämä ei ole tuottanut tulosta, strategiaa on muutettu ja keskusteltu aiheesta enemmän suoraan ulkoministeriön kanssa. Yhdessä jäsenistön kanssa kootut ja ulkoministeriölle toimitetut huomiot 8 Finnfundin omistajaohjausmuistioon tuottivatkin tulosta: YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia ohjaavat periaatteet mainitaan muistiossa ensimmäistä kertaa, minkä lisäksi Finnfundin on luotava valitusmekanismi hankkeille, joissa se on osallisena. Tämä oli merkittävä saavutus yritysvastuutyölle, sillä Kepa on vaikuttanut näiden parannusten puolesta vuodesta 2016 lähtien. Kepa toimi myös osana kehitysrahoitusta seuraavia kansainvälisiä verkostoja, mm. kehitysrahoitukseen, velkakysymyksiin ja avun tehokkuuteen erikoistuneessa Eurodadverkostossa osallistumalla kokouksiin, laatimalla yhteisiä kannanottoja ja raportteja sekä jakamalla tietoa. Agenda 2030 -ohjelman kansallisessa toimeenpanossa otettiin vuonna 2017 merkittäviä askelia. Kepalla oli keskeinen rooli kestävän kehityksen asiantuntijajärjestönä sekä toimeenpanon kirittäjänä Suomessa. Kepan vaikuttamistyö kantoi hedelmää, kun kansallinen Agenda 2030 -toimeenpanosuunnitelma laadittiin Kepan suositusten mukaisesti hallituksen selontekona, mikä takasi sen, että aiheesta käytiin eduskunnassa laaja-alaista keskustelua. Kansalaisjärjestöjen osallistuminen Suomen toimintasuunnitelman laatimiseen Kepan johdolla lisäsi toimintasuunnitelman kunnianhimoa, sillä järjestöjen kommenttien ja vaikuttamistyön jälkeen suunnitelman sisältö muuttui selvästi tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaisempaan suuntaan. Kepa vaikutti paljon Agenda-tavoitteiden seurannan indikaattoreihin eikä kansalaisjärjestöjä olisi kuultu indikaattoriprosessissa ilman Kepan vaikutusta. Kepa antoi Agenda 2030 -toimeenpanosuunnitelmasta lausunnon 9 viidelle valiokunnalle, minkä lisäksi Kepa tuki useiden puolueiden osallistumista suunnitelmasta käytävään parlamentaariseen keskusteluun. Työ näkyi, sillä Kepan kannat nousivat esiin niin täysistuntokeskusteluissa kuin tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä 10, minkä lisäksi sosiaalidemokraatit ottivat Agenda 2030 -ohjelman poliittisen ohjelmatyönsä ohjenuoraksi. Kepan aloitteesta syntynyt ja Kepan koostama, yhdeksän järjestön kanssa yhteistyössä tuotettu Suomi ja Agenda 2030 -seurantaraportti 11 tarjosi päättäjille konkreettisia suosituksia kestävän kehityksen toteuttamiseksi. Kepa osallistui aktiivisesti valtioneuvoston kanslian alaisuudessa toimivaan asiantuntijaryhmään, joka kehittää kansallista kestävän kehityksen seurantajärjestelmää ja työstää kansallisia indikaattoreita kestävän kehityksen toteuttamisen tueksi. Kepa on vaikuttanut erityisesti indikaattoreihin, jotka koskevat globaalia vastuuta ja poliittista 8 https://www.kepa.fi/tiedostot/jarjestojensuosituksetfinnfundinomistajaohjaukseen4102017.pdf 9 https://www.kepa.fi/sites/kepa.fi/tiedostot/kepanlausuntoagenda-selonteko2017tuv.pdf 10 https://www.eduskunta.fi/fi/vaski/mietinto/sivut/tuvm_1+2017.aspx 11 https://www.kepa.fi/sites/kepa.fi/tiedostot/julkaisut/kepa_suomi-ja-agenda2030_web.pdf Toimintakertomus 2017 8

johdonmukaisuutta, työelämää ja yritysvastuuta sekä ilmastokestävyyttä. Seurantajärjestelmä tulee määrittämään Suomen kestävän kehityksen toimeenpanon seurantaa vuosiksi eteenpäin, joten Kepan ja sen jäsenten työpanos tuottaa tulosta vielä pitkään. Merkittävä onnistuminen saavutettiin, kun valtiovarainministeriö päätti valtiovarainministeri Petteri Orpon johdolla ryhtyä edistämään kestävän kehityksen mukaista budjettiprosessia. Kepa on systemaattisesti vaatinut budjetoinnin kehittämistä lausunnoissaan ja päättäjätapaamisissa. Prosessin edettyä Kepa saikin palautetta, että Kepan aktiivisella otteella oli vaikutusta prosessin aloittamiseen. Kepan asiantuntijaroolia kestävän kehityksen budjetoinnin parissa arvostetaan, mikä näkyi muun muassa kutsuna aihetta käsittelevään korkean tason työpajaan 12. Kepa osallistui myös YK:n kestävän kehityksen kansainväliseen huippukokouksen High Level Political Forumiin ja teki aiheesta viestintää aktiivisesti. Huippukokouksen aikana tehty viestintä vahvisti suhteita muihin delegaation jäseniin sekä edisti Kepan tavoitteita lisätä pohjoismaista yhteistyötä ja tuoda kestävän kehityksen tavoitteet osaksi budjettia. Agendaseurantaraportin englanninkielinen versio sai huomiota tapahtuman aikana, monet kansainväliset kansalaisjärjestöjen edustajat olivat kiinnostuneet raportin muodosta ja sen inklusiivisesta tekotavasta. Ohjelmamaissaan Kepa seurasi kehitysrahoituksen ja Agenda 2030:n tilannetta kumppaniensa kautta tukemalla niiden vaikuttamistyötä ja osaamista. Tansaniassa Policy Forum vaikutti valtion budjettiin ja sai läpi muutosesityksiään vastuullisuuden ja avoimuuden edistämiseksi. Policy Forum teki myös gender-analyysin budjetista ja osallistui vaihtoehtoisen kansalaisbudjetin tekemiseen yhdessä viranomaisten kanssa. Kumppanijärjestö tavoitti vuonna 2017 yhteensä 145 kansanedustajaa (120 vuonna 2016) ja sai näkyvyyttä myös lehdistössä. Mosambikissa Kepan kumppani Mozambican Debt Group (GMD) kokosi yhteen paikallisia, alueellisia ja kansainvälisiä kansalaisyhteiskunnan toimijoita vaikuttamaan Mosambikin velkakriisin ratkaisuun. GMD vaikutti myös kansalaisyhteiskunnan roolin huomioimiseksi kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanossa ja seurannassa osana Mosambikin kansallista viisivuotissuunnitelmaa. Kepan tuella kumppanimme Cooperation Committee for Cambodia (CCC) oli tärkeässä alueellisessa roolissa kansalaisyhteiskunnan äänen vahvistamiseksi Agenda 2030 - tavoitteiden seurannassa. Tansanialaisen järjestöverkoston edustaja puolestaan vieraili toukokuussa Helsingissä Maailma Kylässä -festivaalilla jakamassa tansanialaisen kansalaisyhteiskunnan kokemuksia Agenda 2030 -työstä. 12 http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/asiantuntijat-pohtivat-kestavan-kehityksen-huomioimista-valtiontalousarviossa Toimintakertomus 2017 9

1.2 Keskeiset päättäjät säätelevät suuryritysten toimintaa ihmisoikeuksien suojelemiseksi globaalissa etelässä Useat Kepan jäsenjärjestöt toimivat aktiivisesti yritysvastuun edistämiseksi, joten Kepa keskittyi tukemaan jäsentensä työtä. Kepa fasilitoi jäsentensä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa yritysvastuukysymysten parissa. Vaikuttaminen keskittyi erityisesti Suomen kantaan YK:n monikansallisia yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevaan sopimukseen, minkä osana Kepa koordinoi järjestöjen yhteisiä kannanottoja hallitukselle sekä päättäjätapaamisia ja herätteli keskustelua aiheesta esimerkiksi Suomen Kuvalehdessä. Lisäksi Kepa lähti mukaan kampanjoimaan kestävien julkisten hankintojen puolesta jäsenjärjestövetoisessa kampanjassa 13 ja tuki jäseniään tuottamalla selvityksen 14 yritysvastuutyön uusista rahoitusmahdollisuuksista. Tansaniassa Kepan kumppani Actions for Democracy and Local Governance (ADLG) kokosi yhteen kriittisen massan paikallisyhteisön ääniä vaatimaan kaivosyhtiöiltä vastuullisuutta. Toiminnalla oli myös vaikutusta esimerkiksi alueella toimiva kiinalaisyhtiö rakensi paikallisille ihmisille tärkeät kaivot. Mosambikissa Kepan tukema Natural Resources Platform -järjestöverkosto rakensi eri toimijoiden välistä vuoropuhelua luonnonvarojen ja erityisesti kaivannaisten kestävän käytön edistämiseksi. Nicaraguassa Kepan kumppani Centro Humboldt (CH) jatkoi kaivannaissektorin sosiaalisiin ja ympäristövaikutuksiin liittyvää työtään. CH vahvisti kaivosalueilla paikallisyhteisöjen kykyä ymmärtää kaivannaisteollisuuden vaikutuksia ja ihmisten omia vaikutusmahdollisuuksia. Kumppanin edustaja vieraili keväällä Maailma kylässä - festivaalilla jakamassa kokemuksia nicaragualaisten kansalaisjärjestöjen vaikuttamistyöstä sekä maan kansalaisyhteiskunnan tilasta. 1.3 Keskeiset päättäjät edistävät talouden läpinäkyvyyttä Suomessa ja maailmalla keskusteltiin vuonna 2017 vilkkaasti aggressiivisesta verosuunnittelusta ja veronkierrosta, sillä aihe nousi julkisuuden valokeilaan ns. Paratiisin paperit -kohun myötä. Kepan pitkäjänteinen työ talouden läpinäkyvyyden edistämiseksi näkyi vahvasti niin julkisuudessa kuin vaikutuksina poliittisissa prosesseissa. Kepa on vakiinnuttanut asemansa verokysymysten asiantuntijajärjestönä, jonka näkemyksiä kuullaan ja arvostetaan. Kepan vaikuttamistyön ansiosta Arkadianmäellä käytiin vilkasta verokeskustelua läpi vuoden. Yritysten todellisten omistajien julkisuudesta, julkisesta maakohtaisesta raportoinnista ja aggressiivisten verojärjestelyiden ilmoittamisvelvollisuudesta käytiin monipuolista keskustelua, ja Kepan kannat näkyivät valiokuntien lausunnoissa ja 13 http://www.reilukauppa.fi/vastuullisethankinnat/kampanjasta/ 14 https://www.kepa.fi/tiedostot/selvitys-yritysvastuurahastosta.pdf Toimintakertomus 2017 10

mietinnöissä. Terveydenhuollon valinnanvapauslain valmistelussa veroraportointivaatimusten sisältö kohentui Kepan suositusten suuntaisesti. Yhdessä Financial Transparency Coalitionin kanssa järjestetty, yli 200 kansainvälistä veroasiantuntijaa Helsinkiin koonnut konferenssi kohotti Kepan profiilia verokysymyksissä. Kepan veroasiantuntija valittiin koordinoimaan Tax Justice Europe -verkoston toimintaa. Kehityspoliittinen toimikunta hyödynsi Kepan vero-osaamista Kehityspolitiikan tila - vuosiarviossaan, ja Kepan kannat näkyvät vahvasti raportin suosituksissa 15. Yksi uusi avaus oli Kepan viestien nivominen vahvemmin osaksi julkista keskustelua ajankohtaisista aiheista, kuten sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen verovaikutuksia ja Yhdysvaltain verouudistusta. Myös verotusta käsittelevä ajankohtaiskirje on uutena formaattina tavoittanut satoja keskeisiä päättäjiä ja saanut erinomaista palautetta. Kepan aktiivinen yhteydenpito suomalaisiin Euroopan parlamentin edustajiin myötävaikutti siihen, että parlamentti otti kansalaisjärjestöjen linjojen mukaisen kannan 16 omistusten avoimuuteen ja julkiseen maakohtaiseen raportointiin 17. Kepan asiantuntijuutta verooikeudenmukaisuudessa ja talouden läpinäkyvyydessä vahvistettiin koko vuoden lehdistötiedotteilla, taustapapereilla ja uutiskirjeillä. Asiantuntijuus nousi erityisesti esiin vuoden loppupuolella järjestetyssä Financial Transparency Conferencessa sekä Paratiisin paperit -uutisoinnissa, joiden yhteydessä Kepan asiantuntija sai aiheesta paljon medianäkyvyyttä. Kepaa pyydettiin usein haastateltavaksi aiheesta, sillä Kepa on yksi niistä harvoista kansalaisjärjestöistä, joilla on asiantuntemusta vero-oikeudenmukaisuuden teemoissa. Ohjelmamaissaan Kepa vahvisti paikallisia järjestöverkostoja niiden verooikeudenmukaisuustyössä, ja toisaalta sai kumppaneiltaan ajantasaista tietoa ja käytännön esimerkkejä vero-oikeudenmukaisuuden haasteista. Tansaniassa paikallinen Tax Justice Coalition (TTJC) vaikutti aktiivisesti vastuullisen ja läpinäkyvän verojärjestelmän puolesta kaivannaissektorin sopimuksissa. Vaikuttamisen tuloksena Tansanian parlamentti hyväksyi kaivoslain, joka mahdollistaa sopimusten neuvottelun uudelleen ja antaa parlamentille lisää valtuuksia valvoa sopimusten vastuullisuutta. Mosambikissa Kepa vahvisti paikallisen kansalaisyhteiskunnan vaikuttamistyötä laittoman pääomapaon estämiseksi tuomalla Mosambikin kumppanin GMD:n ja Tax Justice and Transparency -verkoston yhteen Afrikan mantereen kattavan Tax Justice Network Africa - verkoston kanssa. Tämä mahdollisti yhteisen kampanjoinnin sekä lisäsi paikallisten toimijoiden kapasiteettia ja työn vaikuttavuutta. 15 https://www.kehityspoliittinentoimikunta.fi/julkaisut-ja-materiaalit/vuosiarviot/vuosiarvio-2017/ 16 https://transparency.eu/amld-vote/ 17 https://www.kepa.fi/uutiset-media/blogi/parlamentilta-varautunut-tuki-verotietojen-avoimuudelle Toimintakertomus 2017 11

1.4 Keskeiset päättäjät edistävät riittävää ja läpinäkyvää ilmastorahoitusta sekä kestävää energiapolitiikkaa Kepa ja sen jäsenjärjestöt tekevät säännöllistä yhteistyötä ja aktiivista vaikuttamista ilmastoja energiakysymyksissä. Järjestöjen välinen yhteistyö nosti esiin ilmastokysymyksiä ennen kuntavaaleja 18 sekä lisäsi julkista keskustelua Suomen hiilinielupolitiikasta 19 ja kivihiilestä luopumisesta 20. Loppuvuodesta 2017 ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kertoi haluavansa nopeuttaa Suomen irrottautumista kivihiilen käytöstä energianlähteenä vuoteen 2025, siis samaan vuoteen, jonka puolesta Hiilivapaa Suomi -kampanja ja Kepa ovat vaikuttaneet mitävoi pitää vaikuttamistyön tärkeänä saavutuksena. Kansainvälisen ilmastorahoituksen suuret muutokset ja vuoden 2016 ennakoitu ilmastorahoituksen lasku olivat suurennuslasin alla. Kepa piti keskeiset päättäjät ajan tasalla ilmastorahoituksen muutoksista ja uutisoi rahoituksen vuoden 2016 merkittävästä pudotuksesta ennen mediaa. Osana tiedonvaihtoa Kepa julkaisi syksyllä 2017 Suomen ilmastorahoitusta käsittelevän ajankohtaiskatsauksen, joka sai kiittävää palautetta erityisesti opposition suunnalta. Viesti ilmastorahoituksen ahdingosta kuultiin, mikä näkyi muun muassa eduskunnan budjettikeskustelussa 21 sekä puolueiden ohjelmatyössä. Kepan ilmastoasiantuntijaa lainattiin useassa tiedotusvälineessä ennen Bonnissa pidettyä COP23-ilmastokokousta sekä itse tapahtuman aikana. Viestintä Bonnin ilmastoneuvotteluiden aikana auttoi tuomaan kehitysmaiden näkökulmaa median ja päättäjien tietoisuuteen. Ilmastokokoukseen osallistuneen Kepan tansanialaisen kumppanijärjestön Forum on Climate Changen eli ForumCC:n Fazal Issan videohaastattelu lisäsi yhteistyötä Etelän kumppanin kanssa. Bonn-videot keräsivät yhteensä lähes 6000 Facebook-katsojaa. Monipuolinen yhteistyö Climate Action Network Europen, Euroopan suurimman ilmasto- ja energiakysymyksissä vaikuttavan järjestöverkoston, kanssa myötävaikutti hyvään lopputulokseen energiaunionin hallintomallia koskevissa äänestyksissä Euroopan parlamentin valiokunnissa sekä täysistunnossa. Uutena avauksena Kepa ryhtyi syventämään asiantuntemustaan ilmaston- ja ympäristönmuutoksen sekä muuttovirtojen välisistä yhteyksistä. Ohjelmamaissa tuettiin kumppaneiden ilmastokysymyksiin keskittyvää vaikuttamistyötä. Nicaraguassa Kepan pitkäaikaisen kumppani Centro Humboldt toimi aktiivisesti luonnonvarojen kestävän käytön edistämiseksi ja ilmasto-oikeudenmukaisuuden puolesta. Myös kansalaisyhteiskunnan alueellinen verkostoituminen vahvistui. Järjestöt etsivät yhä enemmän synergioita ja yhteistyö on entistä tärkeämpää, kun kansalaisyhteiskunnan toimintatilan on rajoitettu ja monet rahoittajat ovat poistuneet Nicaraguasta. Ilmasto-oikeudenmukaisuus, ilmastorahoitus ja vaikuttaminen kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin olivat kumppanijärjestöjen vaikuttamistyön keskiössä myös Mosambikissa ja Tansaniassa. Justiça Ambiental tuki eri toimijoiden välistä keskustelua 18 https://www.sll.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2017/kuntavaalit-ymparistojarjestot-kantapaperi-2017.pdf 19 https://www.sll.fi/ajankohtaista/liitto/2017/kirjetiilikaiselle07062017.pdf 20 https://hiilivapaasuomi.fi/ 21 https://www.eduskunta.fi/fi/vaski/poytakirjaasiakohta/sivut/ptk_141+2017+5.2.aspx Toimintakertomus 2017 12

ilmastokysymyksistä Mosambikissa. Tansanialainen kumppani ForumCC puolestaan analysoi ja vaikutti ilmastorahoitukseen Tansanian valtion budjetissa. Toimintakertomus 2017 13

2 KEPA JA SEN JÄSENISTÖ VAIKUTTAA ASENNEILMAPIIRIIN JA LISÄÄ SUOMALAISTEN TOIMINTAA OIKEUDENMUKAISEN MAAILMAN PUOLESTA Kepa teki vuonna 2017 aktiivisesti viestintää, entistä laajempia kohderyhmiä tavoittavaa globaalikasvatustyötä ja järjesti globaaliaiheiden ja järjestötoiminnan pariin innostavia tapahtumia ympäri Suomea. Vaikka Maailma kylässä -tapahtuma toteutettiin aikaisempaa pienemmin resurssein, kävijämäärä pysyi lähes 80 000:ssa ja Mahdollisuuksien torit kiinnostivat yli 27 000 kävijää. Globaalikasvatusverkoston viestintävälineitä uudistettiin, Maailman Kuvalehden ulkoasua freesattiin ja lehden painopistettä siirrettiin aikaisempaa vahvemmin verkkoon ja Kepan verkkosivustojen käyttäjistä, lehden lukijoista ja festivaalikävijöiden tehtiin kyselytutkimukset sivustojen kehittämiseksi ja vaikuttavuuden arvioimiseksi. Kyselytutkimusten tulokset vahvistivat, että asenneilmapiiriin vaikuttamiseen ja kansalaisten aktiivisuuden lisäämiseen tähtäävät Kepan toiminnot ovat tarkoituksenmukaisia ja niillä saadaan aikaan tuloksia. 2.1 Kansalaisjärjestöt Suomessa ovat aktiivisia globaalikasvatustoimijoita Globaalikasvatusviestinnässä tehtiin vuoden aikana merkittäviä parannuksia. Globaalikasvatus.fi -verkkosivusto uudistettiin ja sen rinnalle perustettiin saavutettavuuden parantamiseksi loppuvuodesta Globaalikasvatus-Facebook-sivu korvaamaan aikaisempia sirpaleisia sosiaalisen median yhteisöjä. Tavoitteena on, että viestintä tavoittaa laajasti globaalikasvatuksesta innostuneita kasvattajia, kouluttajia ja opettajia. Verkkosivuston kävijämäärä on ollut tasaisessa kasvussa: kävijöitä sivustolla oli vuoden 2017 aikana 23 565, kun niitä edellisvuonna oli 17 800. Uudistusten ansiosta sivustolla on mahdollisuus panostaa enemmän ajankohtaisuuteen, visuaalisuuteen ja uusien trendien esilletuontiin. Myös käyttäjäystävällisyyteen kiinnitettiin huomiota mm. uudistamalla globaalikasvatuksen vinkkipankki, jonka tarjontaa kehitetään tukemaan elinikäistä oppimista. Kepan koordinoimassa globaalikasvatusverkostossa oli toimintavuonna 109 jäsentä, ja sen sähköpostilistalla 525 ammattilaista, järjestöedustajaa ja aiheesta kiinnostunutta. Kepa tuki järjestöjen yhteistyötä globaalikasvatuksen valtavirtaistamisen kannalta keskeisten tahojen, kuten opettajien ja oppikirjakustantajien kanssa. Koulu maailmaa muuttamaan -hanke tarjosi järjestöille mahdollisuuden tavoittaa opettajia laajasti ympäri Suomea ja lisäsi järjestöjen tunnettuutta opetussektorilla. Järjestöt kouluttivat vuoden aikana yhteensä 1 800 opettajaa. Järjestöt onnistuivat herättelemään keskustelua oppimateriaalien merkityksestä ja mahdollisuuksista globaalikasvatuksessa. Kustantamoyhteistyön lisäksi laadittiin Oppimateriaalit ajan tasalle! -työkalu opetussuunnitelmien painopisteiden ja Agenda 2030- tavoitteiden huomioimiseksi ja niistä kiinnostuivat paitsi oppikirjailijat myös alan tutkijat. Globaalikasvatusverkoston kautta järjestöt pääsivät kouluttamaan opettajaksi opiskelevia huomioimaan perusopetuksen uusien opetussuunnitelmien sisällöt globaalikasvatuksen näkökulmasta. Vuoden aikana opettajankoulutuslaitosten kanssa järjestettiin yhteensä seminaarit Joensuussa, Turussa, Helsingissä ja Raumalla. Seminaareihin osallistui 553 opiskelijaa. Opettajien täydennyskoulutus toteutettiin yhteistyössä hankerahoituksen turvin. Toimintakertomus 2017 14

Verkosto ja sen jäsenet olivat näkyvästi esillä opetus- ja kasvatusalan Educa-messuilla ja uutena avauksena myös nuorisoalan valtakunnallisessa Nuori 2017 -tapahtumassa. Educassa järjestöjen globaalikasvatus kiinnosti yli 1200 opettajaa ja Nuori -tapahtumassa jututettiin yli 450 alan ammattilaista. Toukokuussa järjestetty Maailma kylässä -festivaali kokosi järjestöt, festivaalikansan, poliitikot ja muut mielipidevaikuttajat yhteen. Näytteilleasettajatoiminnan ja ohjelmayhteistyön kautta kansalaisjärjestöt saivat näkyvyyttä ja ne pystyivät tarjoamaan kävijöille toiminta- ja vaikuttamismahdollisuuksia ja uusia näkökulmia ajankohtaisiin globaaleihin teemoihin. Festivaalille osallistui yhteensä 393 näytteilleasettajaa, joista 63 prosenttia oli kansalaisjärjestöjä. Kepan teettämän selvityksen mukaan 96 prosenttia näytteilleasettajista kokee festivaalin hyväksi foorumiksi organisaatiolleen. Festivaalin luonne ja sen saavuttama kävijämäärä, mahdollisuus kampanjointiin, uusien jäsenten ja asiakkaiden hankinta sekä tunnettuuden lisääminen ovat keskeisimpiä syitä näytteilleasettajien osallistumiseen. Festivaalin ohjelmatuotantoon osallistui noin 40 toimijaa, joista suurin osa oli järjestöjä. Vuoden 2017 Maailma kylässä -festivaali oli osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Festivaalilla oli nähtävillä suomalaisten kansalaisjärjestöjen keksintöjä ja saavutuksia esittelevä Järjestö 100 - valokuvanäyttely, jossa nostettiin esille järjestöjen työn tuloksia Suomen itsenäisyyden ajalta. Festivaalin pääyhteistyökumppaneita olivat ulkoministeriö, Euroopan unionin komissio ja parlamentin tiedotustoimisto ja uutena tulokkaana Ben & Jerry's -jäätelöbrändi. Sen lisäksi uusia toimijoita olivat muun muassa sisäministeriö, Foodin Oy, Soneran ja Pelastakaa Lapsien yhteinen Digiboom-kampanja sekä Maahanmuuttovirasto. Lisäksi Amnesty, Vammaiskumppanuus, Abilis ja Plan tulivat uudelleen mukaan laajempaan yhteistyöhön. Kepa järjesti yhteistyössä eri puolilla Suomea toimivien järjestöjen ja kansalaisaktiivien kanssa 19 Mahdollisuuksien toria eri kaupungeissa. Toreilla esitteli toimintaansa 541 toimijaa ja toreilla vieraili 27 500 kävijää, jotka pääsivät tutustumaan globaaleihin teemoihin ja löysivät matalan kynnyksen mahdollisuuksia toimia oikeudenmukaisen maailman puolesta. Kepa tarjosi paikallisjärjestäjille neuvontaa, koulutusta ja viestinnällistä tukea talven aikana. Koordinaattorit kokevat Kepan tarjoamat vertaisoppimistapaamiset inspiroiviksi, ja tänä vuonna kokeiltiin valtakunnallisten tapaamisten järjestämistä Helsingin sijaan Kajaanissa ja Jyväskylässä, mikä sai osallistujilta hyvää palautetta. Toritoiminnan tueksi rekrytoitiin marraskuussa pilottikokeiluna kahdeksaan kaupunkiin viestintävapaaehtoisia, joille tarjottiin koulutusta torien paikallisen viestinnän vahvistamiseksi. 2.2 Kansalaisjärjestöt kehittävät kapasiteettiaan ja taitojaan globaalikasvatuksessa yhteiskunnallisen muutoksen edistämiseksi Kepa järjesti vuoden 2017 aikana 14 koulutusta järjestöjen vaikuttamistyön, viestinnän ja globaalikasvatuksen tukemiseksi. Vaikuttamisen osalta koulutettiin esimerkiksi siitä, miten viestitään tehokkaimmin kansanedustajille ja miten vaikutetaan pakolaispolitiikkaan. Viestinnässä koulutusten teemat liittyvät mm. verkkosisältöjen näkyvyyden lisäämiseen ja osallistujien oman ilmaisun sekä viestinnän kehittämiseen. Globaalikasvatuksen Toimintakertomus 2017 15

koulutuksissa pureuduttiin globaalikasvatuksen laadun kehittämiseen, hankesuunnitteluun sekä toivon pedagogiikkaan. Kaikkiaan Kepan koulutukset saivat hyvää palautetta osallistujilta - niiden yleisarvosana jopa hiukan nousi edellisvuodesta ja oli tänä vuonna 4,1/5. Palautteen mukaan osallistujat ovat saaneet koulutuksista motivaatiota, inspiraatiota, uusia metodeja ja ajattelua työhönsä. Kiitosta sai koulutusten hyvä ja luottamuksellinen ilmapiiri, jonka koettiin edesauttavan oppimista. Kepan jäsenjärjestöjen edustajat toimivat osassa koulutuksia kouluttajina ja lähes kaikissa koulutuksissa nostettiin esiin järjestöjen konkreettista työtä ja parhaita käytänteitä. Yhteiskunnallisen muutoksen opintopiirejä järjestettiin kuusi kertaa, aiheina mm. systeeminen muutos ja uusi aktivismi. Opintopiirikokoontumiset toimivat kampanjoinnin ja viestinnän parissa työskenteleville osallistujille paikkana pysähtyä kiireisen järjestötyön keskellä, tavata vertaisia ja pureutua oman työnsä taustalla vaikuttaviin vaikuttimiin ja rakenteisiin. Kepa hankki Adobe Connect verkkoalustan reaaliaikaisten koulutusten, neuvonnan ja kokousten järjestämiseen ja lisää näin palveluidensa saatavuutta eri puolilla maailmaa. Kepa aloitti Adobe Connect -kehittämisprojektin syksyllä ja kokeili alustaa etäosallistumisen välineenä koulutuksissa ja tilaisuuksissa. Diasporayhteisö on huomioitu Kepan toiminnassa erityisenä kohderyhmänä. Resurssit eivät mahdollistaneet erillisten koulutustilaisuuksien järjestämistä diasporajärjestöille, mutta toimijoita on erityisesti kutsuttu mukaan Kepan tilaisuuksiin. Globaalikasvatushankekoulutuksissa ja neuvonnassa on nostettu diasporayhteisön roolia ja mahdollisuuksia globaalikasvatuksessa. Tämä on yhtenä painopisteenä myös loppuvuodesta alkaneessa EU-rahoitteisessa Frame, Voice, Report! - hankkeessa. Kepa seurasi aktiivisesti globaalikasvatuksen ja kehitysviestinnän laadun kehittämiseen tähtäävää työtä kansainvälisissä verkostoissa. Vuonna 2017 osallistuttiin Global Education Network Europe GENE-verkoston konferenssiin, jossa perehdyttiin globaalikasvatuksen kansainväliseen tutkimukseen. Verkostoista poimittiin sisältöjä ja näkökulmia Kepan koulutuksiin ja opintopiiritapaamisiin keskeisenä tavoitteena edistää globaalikasvatuksen ja kehitysviestinnän yhteiskunnallista muutosvoimaa. Globaalikasvatuksen laadun kehittämiseen keskittyvä eurooppalainen Frame, Voice, Report! -hanke sai myönteisen rahoituspäätöksen Euroopan komissiolta. Hanke alkoi joulukuun alussa ja sen puitteissa tullaan vuosina 2018 ja 2019 myöntämään projektiavustuksia järjestöjen globaalikasvatushankkeille. 2.3 Ihmiset Suomessa toimivat oikeudenmukaisemman maailman puolesta Kepa nosti globaaliin oikeudenmukaisuuteen liittyviä teemoja yhteiskunnalliseen keskusteluun Suomessa. Kepa.fi-verkkosivuston, Maailman Kuvalehden ja tapahtumien kautta Kepa tarjosi tietoa ja uusia näkökulmia globaaleihin kehityskysymyksiin sekä innosti toimimaan ongelmien ratkaisemiseksi. Kepan viestinnän pohjana olivat Kepan vaikuttamistyön teemat: ilmasto, globaali talous, kehitysrahoitus, Agenda 2030 ja vahva kansalaisyhteiskunta. Viestinnässä hyödynnettiin Kepan ja jäsenjärjestöjen asiantuntemusta Suomessa ja Etelässä. Toimintakertomus 2017 16

Kepalla oli vuonna 2017 neljä pääverkkosivustoa: Kepa.fi, Maailmankuvalehti.fi, Maailmakylassa.fi ja Globaalikasvatus.fi, joilla kävi yhteensä 512 000 kävijää 22. Sivustojen kävijämäärät pysyivät suurin piirtein edellisvuoden tasolla. Sitoutuminen Kepa.fi-sivustoon kasvoi merkittävästi vuoden aikana. Uutisten keskimääräinen lukuaika kohosi 3:34 minuutista kaikkien aikojen ennätykseen eli 4:43 minuuttiin, mikä osoitti, että valittu linja entistä pitemmän ja perusteellisemman sisällön tuottamisesta toimii. Lyhyiden uutisten määrä on vähentynyt ja pidempien taustoittavien juttujen lisääntynyt. Kepa.fissä julkaistiin vuoden aikana 286 juttua ja blogitekstiä. Suosituimpia aiheita Kepa.fissä olivat monikansallisten yritysten veronkierto, USA:n ilmastorahasto, kolonialismin perintö Afrikassa ja muunsukupuolisuus. Keväällä 2017 tehtiin online-lukijakyselyt kaikilla verkkosivustoilla. 84 prosenttia Kepa.fin lukijoista ja 61 prosenttia Maailman Kuvalehden verkkolukijoista sanoi sivuston vaikuttaneen heidän toimintaansa, esimerkiksi saanut osallistumaan järjestön työhön, hakeutunut vapaaehtoiseksi, lahjoittanut rahaa, muuttuneen kriittisemmäksi kuluttajaksi tai allekirjoittanut vetoomuksen. Käyttäjät sanoivat myös arvostuksen järjestöjen työhön kasvaneen (Kepa.fi: 96 % ja Maailman Kuvalehti 86 prosenttia), tiedon globaaliaiheista lisääntyneen ja lähes kaikki käyttäjät kokivat, että sivusto on käynnistänyt yhteiskunnallista keskustelua tärkeistä globaaliaiheista ja tuonut uusia näkökulmia keskusteluun. Kaiken kaikkiaan Kepa oli vuonna 2017 mukana 13:ssa sosiaalisen median palvelussa, ja niissä oli yhteensä 73 000 seuraajaa 23. Palveluihin postattiin vuoden aikana 2 200 kertaa. Maailman Kuvalehti ilmestyi vuonna 2017 seitsemän kertaa. Sisällöltään ja ulkoasultaan uudistettu paperilehti jatkoi entistä vaikuttavampana: visuaalisesti tuoreempana ja sivumäärältään suurempana. Uudistus loi hyvät edellytykset hankkia uusia lukijoita ja tavoittaa uusia kohderyhmiä. Harvennettu ilmestymisväli mahdollisti journalismin lisäämisen verkkoon, jonka kautta lehden sisällöt tavoittavat paljon suurempia yleisöjä kuin paperilehti. Maailmankuvalehti.fi-verkkosivustolle tuotettiin 218 pitkää ja lyhyttä juttua. Kävijämäärät eivät kuitenkaan yltäneet aivan edellisvuoden huippulukemiin, mutta pienestä laskusta huolimatta sivusto saavutti kunnioitettavan 221 000 kävijän tason ja on edelleen Kepan suurin verkkosivusto. Vuonna 2017 Maailman Kuvalehden sisällöissä kiinnostavimmat aiheet käsittelivät auttamisen psykologiaa, naisten itsemääräämisoikeutta, rasismia ja vastuullista arkea. Paperilehden tilaajamäärä nousi edellisvuoden kuopasta 22 prosentilla ja oli viime vuonna keskimäärin 2 800 tilaajan tasolla, joskaan ei vielä ole noussut vuoden 2015 leikkauksia edeltävälle tasolle. Koska samaa lehteä lukee Taloustutkimuksella teettämämme lukijatutkimuksen mukaan 1,9 ihmistä, kaikkiaan lehdellä on lukijoita vapaakappaleet mukaan luettuna yli 6000. Uusien kohderyhmien löytämiseksi ja aiheiden levittämiseksi uusille yleisöille lehteä jaettiin ilmaisjakeluna mm. pääkaupunkiseudun suurimmille terveysasemille ja yläkouluihin. Maailman Kuvalehden lukijatutkimus keväällä 2017 kertoi, että lukijat ovat yhä erittäin tyytyväisiä Maailman Kuvalehteen tyytyväisyys on jopa hieman lisääntynyt. Etenkin arvostus lehden kykyyn lisätä lukijoiden tietoa globaaleista aiheista ja kehityskysymyksistä 22 Osa kävijöistä saattaa olla samoja, sillä sama henkilö voi vierailla useilla Kepan verkkosivustoilla. 23 Osa sosiaalisen median seuraajista samoja, sillä sama henkilö voi seurata useita kanavia. Toimintakertomus 2017 17

on erittäin korkea (97%). Aiempaa useampi (78 % -> 89 %) on myös keskustellut Maailman Kuvalehden jutuista muiden ihmisten kanssa. Helsingissä järjestetyllä Maailma kylässä -festivaalilla vieraili toukokuun viimeisen viikonlopun aikana 78 000 kävijää, joista 25 prosenttia oli ensikertalaisia. Festivaalin laajan ohjelmatarjonnan ja näytteilleasettajatoiminnan kautta yleisölle tarjottiin näkökulmia ajankohtaisista globaalikysymyksistä sekä vaikuttamiskeinoja oikeudenmukaisen maailman puolesta. Festivaalin puheohjelmassa keskusteltiin muun muassa pakolaisuudesta, eriarvoisuudesta ja kansalaisyhteiskunnan tilasta. Keskusteluissa pureuduttiin maahanmuuton ongelmiin ja ratkaisuihin eri näkökulmista, jotka ovat aiemmin jääneet julkisessa keskustelussa sivuun. Esimerkiksi maahanmuuttajatoimittajat kysyivät, miksi heidän asiantuntemustaan ei hyödynnetä Suomessa. Europarlamentaarikot puolestaan punnitsivat yritysten vastuuta niin ihmisoikeuksien kuin ympäristön kannalta, ja päättäjäpaneeleissa poliitikot puoluekentän eri laidoilta etsivät ratkaisuja kestävän kehityksen tavoitteiden ja yritysvastuun toteutumiseksi. Kotimaan turvallisuuskysymykset nousivat esiin kansanedustajien ja sisäministeriön johdon keskustelussa siitä, miten Suomi säilyy turvallisena jatkossakin. Festivaalin tavoitteiden kannalta on tärkeää, että yleisö tutustuu musiikkiesitysten lisäksi festivaalin sisältöohjelmaan. Kävijätutkimukseen mukaan yleisön kiinnostus näytteilleasettajista kasvoi merkittävästi (72%, edellisvuotena 56%), ja lähes puolta kävijöistä kiinnosti festivaalin asiaohjelma erittäin paljon tai paljon ja noin kolmannes oli kohtalaisesti kiinnostuneita. Puolet kävijöistä ilmoitti festivaalilta saadun tiedon vaikuttaneen toimintaansa. Erityisesti festivaalikävijät kokivat muuttuneensa kriittisimmiksi kuluttajiksi sekä lisänneensä omaa tiedonhankintaansa. 12 prosenttia ilmoitti allekirjoittaneensa jonkun vetoomuksen ja 9 prosenttia oli lahjoittanut rahaa festivaalilla. Näytteilleasettajatutkimuksen mukaan yhteensä 99 prosenttia näytteilleasettajista oli täysin samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että tapahtuman markkinointi oli tavoittanut heidän kannaltaan sopivan kohderyhmän. Festivaalin sisältöihin liittyviä juttuja saatiin mediassa läpi heikommin kuin aikaisempina vuosina, johtuen pitkälti Rautatientorilla samaan aikaan olleiden mielenilmausten (Oikeus elää ja Suomi ensin) viemästä palstatilasta. Kaikkiaan festivaalin medianäkyvyys oli kuitenkin erinomainen, se sai kaikkiaan 239 mediaosumaa pelkästään printtimediassa. Sen lisäksi festivaalin sisällöistä keskusteltiin esimerkiksi Aamu-tv:ssä Ylen tv-uutisissa, ja Yle Radio 1 teki festivaalin musiikkiohjelmasta erikoislähetyksen, ja Kyläradion suorat lähetykset Lähiradioon sekä Nuorten Ääni -toimituksen uutiset omiin kanaviinsa sekä festivaalin sosiaaliseen mediaan lisäsivät näkyvyyttä. Taiga-lavan asiaohjelma lähetettiin ensimmäistä kertaa suorana verkkostriiminä festivaalin verkkosivuilta. Festivaalin tuotannossa oli jälleen merkittävä rooli vastaavilla, joita ilman tapahtumaa ei voitaisi toteuttaa sen nykyisessä laajuudessa ja samalla kustannustasolla. Kevään aikana rekrytoitiin noin neljäkymmentä vastaavaa ja koordinaattoria tuotannon eri osa-alueille. Vastaavien alaisina toimi reilut 200 vapaaehtoista. Toimintakertomus 2017 18