Puurakentamiseen liittyvä tutkimus- ja kehitystoiminta Karelia-ammattikorkeakoulussa. Mikko Matveinen, projektipäällikkö

Samankaltaiset tiedostot
Kohti vähähiilistä rakentamista Joensuu Wood City

Ympäristökriteerit ohjaustyökaluna julkisissa hankinnoissa- työpaja

Massiivipuurakenteet työmaaolosuhteissa kosteuskäyttäytyminen ja siirtymät - Puupäivä 2018 Ville Mertanen

PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN

Puurakentamisen edistämishankkeet

POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely

TOIMIALAN MUUTOS JA LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET PUURAKENTAMISESSA

Asumisen klusterin Road Show Joensuussa

Puurakentamisen opintomatka Itävaltaan

Puurakentamisen opintomatka Kuhmoon

Pyhännän Rakennustuote Puuelementtirakentamista ammattilaisille

Puu rakennusyhtiön arjessa. Projektipäällikkö Antti Aaltonen

Kiertotaloutta, hyviä käytäntöjä ja yhteistyötä rakentamisessa ja muissa teemoissa CIRCWASTE-hankkeen esittely

Uudet palomääräykset. rakentamisessa RATKAISUJA RAKENTAMISEEN PUU KERROSTALOISSA Päivi Myllylä

Kehittyvä puukerrostalon

Puurakentamisen tulevaisuus on nyt! Päättäjien Metsäakatemia , Matti Mikkola

Kierrätystä, uusia tuotteita ja yhteistyötä kiertotalouden esimerkkejä CIRCWASTE-hankkeesta

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014

Pyhännän Rakennustuote Puuelementtirakentamista ammattilaisille

TUTKIMUS JA KEHITYS RAKENNUS- LIIKKEET PUUTUOTE- TEOLLISUUS SUUNNITTELU- TOIMISTOT TOTEUTUNEET KOHTEET. Karelia- amk. Joensuu Areena.

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät

Terve kunta rakentuu puulle

Puurakentamisen osaaminen. Kehitysasiantuntija Petri Heino

Puurakentamisen haasteet RAKLI

Puurakentamisen edistämishankkeet

FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund

VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE

Puurakentaminen Tampereella HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SYYSSEMINAARI 2017

TeamFinland rahoitus mahdollisuudet kansainvälistymiseen. Nyt Saksaan tilaisuus

Finnforest Kerrostalojärjestelmä. Mika Kallio

Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala hanke

Urbaania kerrosrakentamista

Projektijohtaja Pertti Tamminen

Suomalaisen puurakentamisen asema ja mahdollisuudet

R a k e n t e e t, s u u n n i t t e l u ja r a k e n t a m i n e n. J a n n e T o l p p a n e n S U O M A L A I N E N P U U K E R R O S T A L O

Tervetuloa Kareliaan!

Maakunnallinen ennakointityö: case Pohjois Karjala

POVERIA BIOMASSASTA Toteutus ja tulokset

Kiteen Puhokseen. KESKI-KARJALAN KEHITYSYHTIÖ OY

Puurakentamisen toimenpideohjelman katsaus! Puupäivä Petri Heino, ohjelmapäällikkö, RYMO

Miksi puukerrostalo?

Tulevaisuuden puukerrostalo

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman toteutukseen

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

Puurakentamisen osaamisen kipupisteet. Puupäivillä 2010 Kehitysasiantuntija Petri Heino

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 %

AVOT. Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta Tukemalla Siun sote

PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA

Mahdollisuudet lisätä puun käyttöä hallirakentamisessa Päivi Myllylä, Puuinfo Oy

PUURAKENTAMISEN MENESTYSRESEPTIT

Elementtien asennustyö

ROSEWOOD. Anne-Mari Väisänen. Lapin Metsätalouspäivät 2019 Rovaniemi, European network of Regions On SustainablE WOOD mobilization

1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu

Metropolia Ammattikorkeakoulu lyhyesti

Puun uudet käyttömahdollisuudet Markku Laukkanen KYAMK

POHJOIS-KARJALAN TEOLLISET SYMBIOOSIT

Karelia ENI CBC-ohjelma/ PÄÄTÖSLUETTELO 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto

Hyvinvointialan ICT-projekti. Hoiva-ICT Arja Ranta-aho Projektipäällikkö IT-Mind Oy

Pilke-talo: nopeasti ja taloudellisesti näin se tehtiin! Yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala, Metsähallitus

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö

Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö

Stora Enso ja puurakentaminen

Puurakentamisen ohjelma: miksi ja miten?

Puu korkeassa kaupunkirakentamisessa

Vipuvoimaa EU:sta Itä-Suomen metsäbiotalouteen

Puurakentamisen RoadShow Betonista puuksi rakennuttajan ja kiinteistön hallinnoijan näkökulma.

Tutkittua tietoa suomalaisten puukerrostalojen asukastyytyväisyydestä - puukerrostalossa asuu tyytyväinen perhe

Kokemuksia CLT-rakentamisesta Suomessa

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

CLT SUUNNITTELIJAN NÄKÖKULMASTA CASE JOENSUUN ELLI

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto

BINO puheenvuoroja puurakentamisesta

Vähähiilinen rakentaminen omakotirakentajan näkökulmasta

DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko

POKAT maakuntaohjelman ensimmäisen vuoden toteuma

Puurakentamisen koulutusroadshow 2013 Lappeenranta. Timo Lehtoviita, Saimaan amk

Kerrostalorakentaminen Suomessa

Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari

Sisäilmapaja Nurmes Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto

Harjoitustyö. Ohjeistus

Puurakentamisen RoadShow2012 -seminaarisarja Puurakentaminen valtiovallan näkökulmasta

Circwaste-hanke Keski-Suomessa

Metsät ja puu biotalouden raaka-aineeksi. Agenda. 1. Biotalous, metsä ja puu 2. Puukuitu 3. Bioenergia 4.

-case metsäbiotalous

Öljyvapaa ja vähähiilinen Pohjois-Karjala Lämpöyrittäjäpäivät Outokummussa

Moderni puurakentaminen

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa

Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen

LVL by Stora Enso. Syysriihi Puu ja Bioenergia , Jyväskylä. Jaakko Huovinen

Puurakentamisen esteiden poistaminen Ohjelmakokonaisuus. Ympäristövaliokunta , Matti Mikkola

Rakentamisen ajankohtaiskatsaus. Rakentamisen Ennakointikamari Tarmo Pipatti

RIESASTA RAHAKSI Loue

WOODPOLIS II- HANKE

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

Asuminen puukerrostalossa Kuluttajien odotukset ja tarpeet

INVESTOINNIT JA POIKKEUSLUVAT

Biotalouden mahdollisuudet Itä-Suomelle Meneekö homma puihin

PUUARKKITEHTUURIN JA PUURAKENTAMISEN EDISTÄMINEN SUOMESSA

INNOVATIIVINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Tietoa, taitoa, tehoa, tuloksia!

RAKENTEELLINEN ENERGIATEHOKKUUS ARKKITEHDIN KOKEMUKSIA

Transkriptio:

2 Puurakentamiseen liittyvä tutkimus- ja kehitystoiminta Karelia-ammattikorkeakoulussa Mikko Matveinen, projektipäällikkö

3

4

MIKSI PUURAKENTAMINEN? 5 Itä-Suomen yliopisto Karelia-ammattikorkeakoulu Luonnonvarakeskus LUKE European Forest Institute EFI Riveria Joensuun Tiedepuisto Oy

MIKSI PUURAKENTAMINEN? 6

7

8

9

Kuva: Arkkitehtitoimisto Arcadia Oy 10

ALUEELLISEN PUURAKENTAMISEN KLUSTERIN KEHITTÄMINEN 11 Miksi? Tarve ympäristötehokkaille ja kierrätettäville materiaalien käytölle rakentamisen yhteydessä Maakunnallinen liiketoimintapotentiaali Alueella tehty hyvää pohjatyötä aihealueeseen liittyen Yritysten tarpeet Karelia-amk:lla hyvät lähtökohdat toimia veturina

ALUEELLISEN PUURAKENTAMISEN KLUSTERIN KEHITTÄMINEN 12 Toimenpiteet: Palkattiin projektipäällikkö Aktiivisen keskusteluyhteyden luominen alan yrityksiin Kehittämissuunnitelman laatiminen painoalalle Painopiste suuren mittakaavan puurakentamisessa, kuten puukerrostaloissa Ensimmäinen kehittämissuunnitelman mukainen projektihakemus 2014 Työ aloitettiin kohdennettujen työpajojen järjestämisellä, kohdevierailuilla, virtuaalisen puukerrostalon suunnittelulla ja aktiivisella viestinnällä

ALUEELLISEN PUURAKENTAMISEN KLUSTERIN KEHITTÄMINEN 13 13 2015 2017 2019 2021 Toimenpiteet: - Suunnitteluosaamisen kasvattaminen (RAK / ARK) - Puurakennuttamisosaamisen kasvattaminen - TKI-ympäristöjen kehittäminen - Pilottikohteiden saaminen maakuntaan - Teollisen puurakentamisen uudet tuotteet ja tuotekehitys Toimenpiteet: - Puurakentamisen arvoketjumallin kehittäminen (suunnittelu, tuotanto ja kokoonpano) - Osaamisen siirto työmaatoteutukseen ja rakennusten ylläpitoon liittyen - Rakentamisen digitalisaatio (laatu, tuottavuus, uudet tuotteet - KV-vienti valmiuksien nostaminen - Teollisen puurakentamisen uudet tuotteet ja tuotekehitys Toimenpiteet: - Puurakentamisen arvoverkoston toiminnan vakiinnuttaminen ja toiminnan tukeminen - KV-vientitoimenpiteissä tukeminen - Teollisen puurakentamisen uudet tuotteet ja tuotekehitys

NYKYTILA 14 14

2017-2018 2017-2018 2017-2018 2016-2017 2017-2018 2017-2018

KARELIA-AMK - RAKENNUSTEKNIIKKA 16 16

KARELIA-AMK - RAKENNUSTEKNIIKKA 17 17 Ydinosaamiset: Rakennetekniikka Rakennusfysiikka Puumateriaaliosaaminen

18

TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINTA 19 19 Henkilöstö 4 täysipäiväistä projektihenkilöä 2-4 opetushenkilöä (osa-aikaisesti) 1-2 laboratorioinsinööriä TKI-volyymi n. 500 000 /vuosi investoinnit: 800 000 (2015-2019) Käynnissä olevat TKI-projektit Joensuu Light House tutkimus- ja kehitystoimenpiteet Kohti vähähiilistä rakentamista - Joensuu Wood City Teollisen rakentamisen ratkaisut - arvoketjumallista liiketoimintaa Rakentamisen digitalisaatio Promoting Cross-Border Wood Construction Cooperation

YHTEISTYÖVERKOSTO 20 20 Itä-Suomen yliopisto Riveria Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä Metsätieteiden osasto Luonnonvarakeskus Joensuu KARE Seudulliset Elinkeinoyhtiöt JOSEK, KETI, PIKES Joensuun Tiedepuisto

TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINTA 21 21 Rakennetekniikka: suuren mittakaavan puurakentaminen Rakennusfysiikka: rakenteiden lämpö-, kosteus-, virtaus ja äänitekninen toiminta Tuotekehitys: insinööripuuhun (CLT, LVL) pohjautuvat tuotteet Digitalisaatio rakentamisessa Vähähiilinen ja resurssitehokas rakentaminen

22 22

TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINTA 23 23

TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINTA 24 24

TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINTA 25 Kuvat: Jaakko Mehtonen

26 26

TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINTA 27 Tutkimus todellisissa kohteissa: Rakenteiden lämpö ja kosteustekninen toiminta Rakenteiden siirtymät (painumat ja huojunta) Työmaatekniikka (esim. kosteudenhallinta, työmenekit) Rakennusakustiikka

AS OY JOENSUUN PIHAPETÄJÄ 28 2344 kem² / 1730 hum² Kantavanrungon materiaalina CLT (tilaelementti) Rakennuksen paloluokka: P2 (Sprinklaus) Rakentaminen käynnistyi elokuussa 2016 ja kohde valmistui toukokuussa 2017 Rakennuttaja: Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö KKES www.joensuunpihapetaja.fi

HUKANHAUDAN PÄIVÄKOTI 29 1540 hum² Kantavanrungon materiaalina käytetään pääosin CLT:tä Rakennuksen paloluokka on P3 (palo-osastointi) Rakentaminen käynnistyi elokuussa 2017 ja kohde valmistui elokuussa 2018 Rakennuttaja: Joensuun Tilakeskus

JOENSUU LIGHT HOUSE 30 14 kerrosta, 117 asuntoa Kantavan rungon materiaalina käytetään LVL:ää ja CLT:tä Kohteeseen on tehty toiminnallinen palomitoitus (paloluokka P0) Rakentaminen käynnistyi joulukuussa 2017 ja valmistuu elokuussa 2019 Rakennuttaja: Opiskelija-asunnot Oy Joensuun Elli

31 Mikko Matveinen Projektipäällikkö, puurakentaminen 050 370 5830 Karelia-ammattikorkeakoulu Karjalankatu 3, 80200 Joensuu karelia.fi/puurakentaminen