Asessori Pekka Särkiö

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA Osanottajat Arkkipiispa Jukka Paarma Piispa Olavi Rimpiläinen Biskop Erik Vikström Piispa Eero Huovinen Piispa Voitto Huotari Piispa Jorma Laulaja Piispa Wille Riekkinen Piispa Juha Pihkala Piispa Ilkka Kantola Kenttäpiispa Hannu Niskanen Asessori Kari Mäkinen Asessori Pekka Särkiö Asessori Heikki Karvosenoja Asessori Reijo Kataja Assessor Allan Franzén Asessori Pertti Voutilainen Asessori Jussi Lilja Asessori Helena Haataja Turku Oulu Borgå Helsinki Mikkeli Lapua Kuopio Tampere Turku Turku Tampere Oulu Mikkeli Borgå Kuopio Lapua Helsinki Kirkkoneuvos Heikki Mäkeläinen Piispainkokouksen sihteeri Hannu Juntunen Arkkipiispan sihteeri Heikki Jääskeläinen VALMISTUSVALIOKUNTA Valmistusvaliokunta kokoontui Helsingissä 8.6., 6.8. ja 24.8.1999. Jäsenet Piispa Juha Pihkala, puheenjohtaja Asessori Kari Mäkinen Asessori Heikki Karvosenoja Asessori Pertti Voutilainen Teol. toht. Hannu Juntunen, sihteeri

2 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 1 Piispainkokouksen istunnon avaus Piispainkokouksen istunto Porvoon hiippakunnan tuomiokapitulissa alkoi tiistaina 14.9.1999 klo 9.00. Istunnon aluksi arkkipiispa Jukka Paarma johti aamurukouksen (laudes). Tämän jälkeen piispa Erik Vikström piti seuraavan puheen: BIBEL 2000 I Borgå stift, som denna gång står värd för biskopsmötet, har vi detta millenniets sista år som ett bibelår under mottot: "Bibel 2000 bibeln i vår tid." Kyrkomötet har ställt medel till förfogande för detta bibelår, på samma sätt som man gjorde när den finska bibelöversättningen kom ut. Orsaken till temaåret är att vi nu från och med 1 söndagen i advent tar den nya svenska bibelöversättningen i bruk också i vårt land. Detta är en stor märkeshändelse i hela Norden och också i vår egen kyrka i Finland. Efter reformationsbibeln från år 1541 har vi hittills haft endast en annan officiellt antagen bibelöversättning på det svenska språkområdet, nämligen den nuvarande från år 1917. Temat Bibel 2000 är hämtat från denna nya bibelöversättning och i Sverige pågår det en brett upplagd bibelkampanj under samma tema. Här i Finland har vi försett temat med en egen underrubrik: "Bibeln i vår tid". Orsaken härtill är att vi detta år också har kunnat bekanta oss med en annan bibelöversättning, den så kallade Folkbibeln som redan har fått vid spridning i många kretsar. Den följer rätt långt 1917 års bibel i ordval och översättningsprinciper och framstår till många delar blott som en språklig revidering av den gamla bibeln. Även om man får utgå från att Bibel 2000 får mera officiell status i vår kyrka, och bl.a. kommer att användas i de nya kyrkliga böckerna, får vi utgå från att även Folkbibeln kommer

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 3 att få en vid användning bland både präster och församlingsmedlemmar. Det är anmärkningsvärt att man kan gå in i år 2000 i tecknet av en bibelkampanj. Det visar att bibeln alltjämt är en ytterst aktuell bok. Den är en framtidens och hoppets dokumentsamling som alltid är både inne i tiden och före sin egen tid. Men bibeln är också en farlig och utmanande bok, så farlig att Wulfila inte vågade översätta de allt för krigiska konungaböckerna när han på 300 talets senare hälft gav de vilda goterna bibeln på deras eget språk. Under den gångna sommaren har vi i vissa tidningar kunnat ta del av åsikten från högsta exegetiskt håll att bibeln bl.a. skulle befrämja intolerans mellan olika folk. Eller som en rubrik i tidningen Kotimaa sammanfattade en konferens för bibelforskare: "Raamattu voi myös edistää suvaitsemattomuutta". Detta är dock inte något som man först nu har börjat reflektera över, vilket exemplet med den arianskt påvekade Wulfila visar. Om någon av dylika orsaker skulle välja bort vissa bibeldelar både i GT och NT så skulle man vara i ett mycket känt sällskap. Redan den kände heretikern Marcion, som anlände till Rom omkring år 140, ville befria kyrkan inte bara från Mose lag och de judiska skrifterna utan också från allt i NT som stod i strid med den kärlekens Gud som han tyckte sig finna i vissa paulinska brev och i Lukasevangeliet. Det har sagts att Marcion ansåg Paulus vara den enda som hade förstått Jesus och att han själv var den enda som förstod Paulus. Men kyrkan följde inte Marcions väg utan valde att hålla ihop hela GT med hela den apostoliska skriftsamling som vi kallar NT. Denna kyrkans ståndpunkt är klart uttalad i Nicenska trosbekännelsen som säger att den helige Ande "har talat genom profeterna". Sålunda betraktar kyrkan hela bibeln som Guds ord till oss. Men de mera militanta delarna av den heliga Skrift, liksom också andra ställen för den delen, kan givetvis misstolkas och missbrukas hur mycket som helst. Bibeln är ju som bekant inte bara världens mest lästa bok den är säkert också den mest missbrukade. Man

4 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA har då övergett sådana gamla och beprövade bibelläsningsprinciper som har uppstått när tron har sökt sin näring ur Guds ord. Till de principerna hör att skrift skall med skrift tolkas och att man skall låta de klara bibelställena kasta ljus över de dunkla. Martin Luthers kända bidrag till bibeltolkningen var att framför allt akta på det som "driver Kristus" och denna linje har alltid varit vägledande i evangelisk luthersk förståelse av bibeln. Med dylika principer som ledstjärnor har bibelläsningen och bibeltolkningen hittills hållits på sunda och uppbyggliga banor i vår kyrka. En sådan attityd går också mycket väl att förena med det mest seriösa, vetenskapliga forskande i den heliga Skrift. Kampanjen Bibel 2000 vill framför allt få oss att använda bibeln i en flitig bibelläsning och att därvid använda den på ett konstruktivt sätt. Vi kommer nu att ha rika möjligheter att bekanta oss med Guds ord. Den som kan både finska och svenska kommer internationellt sett att stå i en privilegierad ställning så pass ambitiösa är de nya översättningarna, även om man kan vara oense med vissa detaljlösningar både i den nya finska och den nya svenska helbibeln. Eftersom vi nu kommer att ha olika översättningar på både finska och svenska kan vi jämföra dem med varandra och läsa dem parallellt. Har man dessutom möjlighet att jämföra med översättningar på andra språk, som engelska, tyska eller franska, kommer också den som inte behärskar bibelns grundspråk att stå på ganska säker mark. I en sådan jämförande bibelläsning kan man få många rika upplevelser i sin egen stilla kammare eller i bibelgruppen. Och kör man fast i sitt bibelforskande är det bara att gå till någon av församlingens präster. De är och bör vara experter i ämnet och bör kunna undervisa andra i den rätta förståelsen av Guds ord. Bibeln behöver inte försvaras eller stöttas upp med mänskliga maktmedel. Statistiskt sett torde bibeln alltjämt vara den allra effektivaste missionären d.v.s. de allra flesta omvändelserna världen över sker genom det personliga bibelläsandet. Bibeln möter oss med en egen inre auktoritet som är sanningens eget oemotståndliga majestät. För vårt folk och vår kyrka är det av

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 5 största betydelse att låta sig vägledas av ljuset från den heliga Skrift. Endast så kan vårt land på lång sikt bevaras som ett fritt och tolerant, rättfärdigt och barmhärtigt samhälle. Den tryggaste framtiden har vårt folk om vi låter Guds ord vara våra fötters lykta och ljuset på vår stig. När vi i kyrkans undervisning hjälper människorna att orientera sig i bibelbokens inre landskap måste vi lära dem att bli bekanta både med ljuset och med mörkret, både med strålglansen från uppenbarelsens ljuskälla och med de långa och mörka skuggorna. Också skuggorna har sin stora betydelse för helhetsbilden, och i bibeln finns det skuggor av många olika slag. Ja, bibeln själv är det skuggade glas som låter oss se ljuset från Gud utan att förgås. Den kända exegeten Gerd Theissen skrev för litet mer än tio år sedan en liten bok i romanform som handlade om Jesus i NT. Bokens titel är suggestiv: "skuggan" av mannen från Galileen "Der Schatten des Galiläers" (1986). Theissen ville framhålla att vi i NT verkligen möter Jesus från Nasaret, men att vi aldrig kommer honom helt in på livet. Det är hans skugga som faller över oss. Romanens unga sökare hörde rykten och budskap om Jesu verksamhet och undervisning och redan detta förändrade hans liv. En sådan indirekt kontakt med Jesus har vi enligt Theissen i vårt NT inte mindre, men inte heller mer. Han låter sin fiktiva spion få syn på mannen från Galileen först vid korsfästelsen, och också då bara på mycket långt avstånd. Man kan fråga sig om inte Theissen på detta sätt är onödigt återhållsam i sin presentation av NT:s Jesus, och därför skulle man gärna se en kompletterande bok av t.ex. någon av våra egna exegeter som inte handlade bara om "skuggan" utan också om "strålglansen" från Jesus. Ty det är ju ett oemotståndligt sanningsljus och en överbevisande vishet från Jesus själv som överallt s.a.s. sipprar igenom både i evangelierna och i breven. Det har sagts att Jesus själv är NT:s överlägsna teolog. Herren Jesus är alltså inte bara bibeltexternas objekt utan han är också det subjekt som kommer till tals i och genom dem. Det vi har är inte bara berättelsen om Jesus utan också budskapet, utstrålningen och impulserna från honom.

6 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA Enligt vår kyrkolag och kyrkoordning är det biskoparnas uppgift att övervaka att Guds ord predikas i enlighet med kyrkans bekännelse, och biskopsmötet skall för sin del handlägga bl.a. kyrkans förkunnelse. Detta har vi senast gjort genom att till kyrkomötet överlämna ett förslag till den kristna läran, som ju enligt förordet är en kort sammanfattning av bibelns centrala budskap. Nu skulle det gälla att i alla våra stift gå vidare på denna linje, så att vi överallt i vårt land får ett flitigt läsande av och träget lyssnande till Guds ord. I denna förvirrade tid är det viktigt att församlingarna allt mer blir orter som man kan söka sig till för att finna undervisning och kunskap om livets allra viktigaste frågor. Då kan det kanske på nytt bli så att människor i större utsträckning söker sig till våra kyrkor för att höra Herrens ord. Ty all erfarenhet lär oss att sådana kyrkor sällan står tomma där bibelns ord klart och uppbyggligt förkunnas till undervisning, förmaning och tröst. En sådan bibelutläggande, undervisande och trosstärkande predikan eller undervisning är just nu ett särskilt stort behov i våra församlingar och i vårt gudstjänstliv och jag kan här bara ytterligare understrecka det som St Michels biskop betonade i sitt inledningsanförande i Kotka för ett år sedan. Om vi lämnar bort samlingen kring Guds ord från våra sammankomster och kyrkliga aktiviteter blir allting mycket snart meningslöst och tomt. Vi kommer då att förföljas av en gnagande osäkerhet, och både präst och församling börjar snart fråga: Varför håller vi på med allt detta egentligen? Men om vi hela tiden låter Guds ord vara i centrum i kyrkans olika sammanhang är det allvar och mening med allt vad vi gör. Då får ordet utföra sitt huvudsakliga och egentliga verk: att föra oss både till kännedom om vårt syndafördärv och till kännedom om Guds nåd i Kristus, vilka vardera behövs för att vi människor skall finna frälsningen och det eviga livet. Då får kyrkan ständigt nytt liv som en ny skapelse av Guds ord, som creatura verbi. Då finns det också hopp om att Guds ords lampa skall få lysa upp stigen för hela vårt folk när vi går in i det nya millenniet.

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 7 Avauspuheensa jälkeen piispa Erik Vikström toivotti piispainkokouksen omasta puolestaan tervetulleeksi Porvoon valtiopäivien saliin ja vanhimpaan alkuperäisessä käytössään olevaan virastotaloon. Arkkipiispa Jukka Paarma kiitti piispa Vikströmiä ajankohtaisen teeman käsittelystä. Raamattu Jumalan sanana on kirkkomme perusta sanan kirkkona. Arkkipiispa lausui piispainkokouksen istunnon jäsenet tervetulleiksi, erityisesti ensimmäistä kertaa istuntoon osallistuvat asessorit Pekka Särkiön, Heikki Karvosenojan ja Jussi Liljan. Hän lausui myös tervetulleiksi asian numero viisi käsittelyä varten kutsutut asiantuntijat, dosentti Juhani Forsbergin ja teol. lis. Matti Poutiaisen sekä istunnossa mukana olevat kirkon tiedotuskeskuksen tiedottajat. Arkkipiispa julisti istunnon avatuksi. Nimenhuuto 2 Toimitetussa nimenhuudossa todettiin kaikkien piispainkokouksen jäsenten olevan läsnä. 3 Työjärjestyksen hyväksyminen Työjärjestykseksi hyväksyttiin kokouksen esityslista sihteerin ilmoittamalla tavalla täydennettynä.

8 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 4 Pöytäkirjan tarkistajat Piispainkokous päätti valita piispainkokouksen istunnon pöytäkirjan tarkistajiksi asessori Kari Mäkisen ja asessori Heikki Karvosenojan. 5 Uskontunnustusten uusien suomen ja ruotsinkielisten käännösten aikaansaaminen Puheenjohtajan kutsumina asiantuntijoina tämän asian käsittelyyn osallistuivat dosentti Juhani Forsberg ja teol. lis. Matti Poutiainen. Kirkolliskokous päätti syysistunnossaan 1998 (4.11.) pyytää piispainkokousta ryhtymään toimenpiteisiin uskontunnustusten uusien suomen ja ruotsinkielisten käännösten aikaansaamiseksi. Edellisiä tekstejä muotoiltaessa oli otettava huomioon muissa kirkoissa tapahtunut kehitys, jälkimmäisiä työstettäessä myös Ruotsissa tapahtuva ekumeeninen käännöstyö. Kirkolliskokouksen käsikirjavaliokunta sekä perustevaliokunta olivat sitä ennen selvittäneet käännöstarpeita laajasti eri näkökulmista. Ne olivat muun muassa todenneet, että yksittäisiä käännöstarkistuksia tärkeämpää olisi uskontunnustusten käännösten kokonaisvaltainen tarkistaminen.

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 9 Perustevaliokunta oli esittänyt työlle kymmenen keskeistä periaatetta. Kyseisen valiokunnan lausuntoa varten teol. lis. Matti Poutiainen oli laatinut laajan Apostolisen uskontunnustuksen ja Nikean uskontunnustuksen erikielisiä sanamuotoja vertailevan selvityksen. Piispainkokouksen valmistusvaliokunta esitti 9. 10.2.1999 pidetylle istunnolle, että kirkolliskokouksen pyytämät käännöstyöt tehtäisiin yhdessä kaksikielisessä työryhmässä, ja oli myös laatinut esityksen siihen nimettävistä henkilöistä. Piispainkokous päättikin asettaa työryhmän uskontunnustusten uusien suomen ja ruotsinkielisten käännösten aikaansaamiseksi sekä nimesi sen jäseniksi teol. toht. Juhani Forsbergin, prof. Karl Johan Hanssonin, prof. Gunnar af Hällströmin, hiippakuntapastori, fil. toht. Päivi Jussilan ja pastori, teol. lis. Matti Poutiaisen. Ensiksi mainittu on toiminut kokoonkutsujana sekä myös puheenjohtajana ja viimeksi mainittu sihteerinä. Työryhmän oli määrä jättää esityksensä syyskuussa 1999 kokoontuvalle piispainkokoukselle. Aikataulun kireys johtui siitä, että uuden katekismuksen teksti oli valmistunut kevään 1999 kirkolliskokouksessa muilta kuin uskontunnustusten sekä Herran rukouksen ja ehtoollisen asetussanojen osalta. Oli tärkeätä saada vuoden 2000 syksyllä miljoonapainoksena koteihin jaettavaan katekismukseen samat tekstimuodot kuin uuteen kirkkokäsikirjaan. Työryhmä joka otti nimekseen CREDO työryhmä sai mietintönsä Uskontunnustusten käännökset (Sarja B 1999:1) valmiiksi 14.6.1999. Mietintöön liittyy eriävä

10 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA mielipide, joka tosin koski vain yhtä käännösten yksityiskohtaa. Mietinnössä on selostettu asian aikaisempi käsittely, esitetty käännöstyön periaatteet sekä perustelut ehdotuksille Apostolisen ja Nikean uskontunnustuksen uusiksi sanamuodoiksi. Suomen ja ruotsinkieliset ehdotukset kulkevat perusteluissa kohta kohdalta kiinteästi toisiinsa liittyen vertailun helpottamiseksi. Lopuksi esitetään sekä suomenettä ruotsinkieliset käännösehdotukset kokonaisuuksina. Työryhmän ehdotus oli muotoiltu siten, että se oli piispainkokouksen käsittelyn jälkeen helposti muokattavissa esitykseksi kirkolliskokoukselle. Liitteenä olivat vielä vanhat ja uudet käännökset synopsiksena. Valmistusvaliokunta totesi, että työryhmä on niukasta aikataulustaan huolimatta laatinut huolellisen ja hyvin perustellun mietinnön. Siitä käy ilmi, että voimassa olevat suomenkieliset käännökset ovat jo sellaisenaan kielellisesti lähempänä uutta raamatunkäännöstä kuin ruotsinkieliset. Pääosa suomalaisiin teksteihin ehdotetuista muutoksista vain täsmentävät aikaisempia käännöksiä vahvistamalla niiden trinitaarista rakennetta, poistamalla eräitä arkaismeja ja muuttamalla eräitä partiaaliobjekteja alkukielen mukaisesti totaaliobjekteiksi. Mitään erityisiä vaikeuksia ei valmistusvaliokunnan mielestä pitäisi olla niiden reseptiolla seurakuntatasolla. Muutokset, joita varsinkin Nikean tunnustukseen tehtiin 1970 luvulla, olivat itse asiassa suurempia. Periaatteellisemmalla tasolla liikkuvat ehdotukset, joissa sanat seurakunta ja yhteinen (alkukielessä ecclesiam ja catholicam ) esitetään korvattavaksi sanoilla kirkko

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 11 ja katolinen. Perustevaliokunta oli selvästi suositellut näistä ainakin ensiksi mainittua käytettäväksi uskontunnustuksessa (Lausunto 1/1998). Työryhmä puolestaan oli käynyt lävitse useita catholicam sanan mahdollisia suomalaisia käännösvastineita. Mikään niistä ei työryhmän mielestä kyennyt kaventamatta ilmentämään alkukielisen sanan sisältöä. Siksi työryhmä myös muiden kirkkojen käännöksiin tukeutuen esitti, että uskontunnustuksissa sana yhteinen korvattaisiin sanalla katolinen. Molemmat vastineet siis kirkko ja katolinen oli jo toukokuussa 1999 hyväksytty uuden katekismuksen selitystekstiin. Valmistusvaliokunta oli hyvin tietoinen molempiin vastineisiin liittyvistä emotionaalisista latauksista, mutta piti silti esitettyjä vaihtoehtoja hyvin perusteltuina. Lisäksi ne siis esiintyivät jo toukokuussa 1999 hyväksytyssä katekismuksen selitysosiossa. Valmistusvaliokunta yhtyi myös työryhmän ratkaisuun, jonka mukaan filioque lisäyksen poistaminen edellyttäisi vielä perusteellista ekumeenis teologista työskentelyä. Asian ratkaisemiseksi käytiin Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) piirissä keskusteluja 1970 1980 lukujen taitteessa. Silloin tapahtui edistymistä, mutta ei ratkaisuun asti. Keskustelut eivät ole sen jälkeen temaattisesti jatkuneet, vaikka asiaa on silloin tällöin eri yhteyksissä sivuttu. Valmistusvaliokunta totesi, että ruotsinkieliset käännökset vaativat enemmän muutoksia, jotta asetetut edellytykset täyttyisivät ja tekstit molemmilla kielillä vastaisivat mahdollisimman pitkälti toisiaan. Muutosesitykset näyttivät

12 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA valmistusvaliokunnan mielestä hyvin perustelluilta. Valmistusvaliokunta joutui kuitenkin niiden syvimpien vivahteiden osalta luottamaan työryhmän ruotsinkielisten jäsenten kielentajuun. Suomen ja ruotsinkielisten sanamuotojen on oltava yhteneväiset. Käännösehdotusten osalta työryhmä oli ollut muutoin yksimielinen, mutta prof. Gunnar af Hällström esitti eriävässä mielipiteessään, että sanaa katolinen ei otettaisi käyttöön käännöksissä. Perusteluna oli lähinnä se, että kyseinen sana helposti mielletään roomalaiskatolisen kirkon nimitykseksi. Valmistusvaliokunta yhtyi kuitenkin tältäkin osin työryhmän enemmistön kantaan. Valmistusvaliokunnan jäsen, asessori Heikki Karvosenoja ilmoitti kuitenkin yhtyvänsä mietinnön eriävässä mielipiteessä esitettyyn kantaan. Valmistusvaliokunta yhtyi mietinnön linjauksiin ja uskontunnustusten uusiin sanamuotoihin sekä katsoi, että piispainkokouksella on työryhmän mietinnön pohjalta hyvät edellytykset tehdä kirkolliskokoukselle asiaa koskeva esitys. Yleiskeskustelussa käyttivät puheenvuoroja Pihkala, Forsberg, Laulaja, Riekkinen, Niskanen, Särkiö, Voutilainen, Haataja, Huovinen, Rimpiläinen, Vikström, Paarma, Mäkeläinen, Huotari, Mäkinen, Kantola, Karvosenoja ja Poutiainen. Keskustelussa esitettiin pääasiassa erilaisia kantoja, tulisiko sana "katolinen" kääntää vastineilla "yhteinen" tai "yleinen" vai jättää kääntämättä. Eräissä puheenvuoroissa liityttiin suoraan työryhmän mietinnön eriävään mielipiteeseen.

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 13 Pidettiin selvänä, että sana "katolinen" voidaan seurakuntalaisten keskuudessa mieltää roomalaiskatolisen kirkon erisnimeksi, mutta erimielisyyttä vallitsi kysymyksessä, tulisiko sanan teologinen merkitys ensin opettaa ja sitten vasta ottaa käyttöön uskontunnustuksissa vai päinvastoin. Edelleen keskusteltiin tulisiko työryhmän ehdottama totaaliobjekti (elävät ja kuolleet) kuitenkin korvata nykyisellä partiaaliobjektilla (eläviä ja kuolleita). Keskusteltiin myös, pitäisikö työryhmän ehdottama sanonta "kaikkivaltiaaseen Isään" palauttaa nykyiseen muotoonsa "Isään, Kaikkivaltiaaseen". Vikströmillä oli lisäksi eräitä muita yksityiskohtia koskevia ehdotuksia ruotsinkielisten sanamuotojen tarkistamiseksi. Esitysehdotuksen yksityiskohtainen käsittely 1. Apostolisen uskontunnustuksen suomennos Haataja esitti Kantolan kannattamana, että säilytettäisiin nykyinen sanonta "Isään, Kaikkivaltiaaseen". Toimitetussa äänestyksessä valmistusvaliokunnan esitys sai 6 ääntä ja Haatajan esitys 11 ääntä, joten Haatajan esitys tuli piispainkokouksen päätökseksi. Niskanen esitti, että nykyiseen tapaan toinen ja kolmas uskonkappale alkaisivat sanalla "ja". Esitys ei saanut kannatusta, joten valmistusvaliokunnan ehdotus tuli päätökseksi.

14 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA Riekkinen ehdotti Haatajan kannattamana, että säilytettäisiin nykyinen sanonta "eläviä ja kuolleita". Toimitetussa äänestyksessä valmistusvaliokunnan esitys sai 4 ääntä ja Riekkisen esitys 12, joten piispainkokouksen päätökseksi tuli partiaaliobjektin ehdottaminen. Rimpiläinen ehdotti Laulajan ym. kannattamana, että sanonta "pyhän katolisen kirkon" korvattaisiin sanonnalla "pyhän yhteisen kirkon". Toimitetussa äänestyksessä valmistusvaliokunnan ehdotus sai 0 ääntä ja Rimpiläisen ehdotus 14 ääntä (4 tyhjää), joten piispainkokous päätti esittää sanaa "yhteinen" sanan "katolinen" käännöksenä. 2. Apostolisen uskontunnustuksen ruotsinnos Vikström esitti Kantolan kannattamana, että alussa olisi työryhmän ehdottaman muotoilun asemesta "Gud, Fadern, den allsmäktige". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Franzén esitti, että työryhmän esittämän muotoilun asemesta sanottaisiin "den helige Ande". Esitys ei saanut kannatusta. Vikström esitti Riekkisen kannattamana sanontaa "levande och döda" työryhmän esittämän "de levande och döda" asemesta. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Vikström esitti sanaa "katolsk" ruotsinnettavaksi "allmännelig". Pihkala totesi, että "katolinen" sanan suoran käytön välttäminen olisi täten linjassa äsken suomennoksen hyväksytyn sananmuodon mukaisesti, mutta "allmännelig" on eri termi kuin "yhteinen". Vikströmin esitys kuitenkin

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 15 hyväksyttiin yksimielisesti. 3. Nikean uskontunnustuksen suomennos Huovinen esitti Huotarin kannattamana, että sanonta "Isään, Kaikkivaltiaaseen" kirjoitettaisiin samoin kuin Apostolisen uskontunnustuksen suomennoksessa. Toimitetussa äänestyksessä valmistusvaliokunnan esitys sai 4 ääntä ja Huovisen esitys 13 ääntä, joten piispainkokous hyväksyi Huovisen esittämän sanonnan. Riekkinen esitti Huotarin ja Vikströmin kannattamana, että myös Nikean uskontunnustuksessa käytettäisiin partiaaliobjektia "eläviä ja kuolleita". Toimitetussa äänestyksessä valmistusvaliokunnan esitys sai 5 ääntä ja Riekkisen esitys 13, joten piispainkokous päätti esittää sanontaa "eläviä ja kuolleita". Sanan "katolinen" kääntämisen osalta Karvosenoja esitti Niskasen ja Laulajan kannattamana sanaa "yhteinen". Toimitetussa äänestyksessä valmistusvaliokunnan esitys sai 7 ääntä ja Karvosenojan esitys 11 ääntä, joten piispainkokous päätti Nikean uskontunnustuksen osalta esittää sanontaa "Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon". Huovinen esitti Rimpiläisen kannattamana, että sanonnan "ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä" lopussa oleva valmistusvaliokunnan ehdottama puolipiste korvattaisiin pilkulla. Toimitetussa äänestyksessä valmistusvaliokunnan esitys sai 2 ääntä ja Huovisen esitys 12 ääntä, joten piispainkokous päätyi esittämään pilkkua.

16 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 4. Nikean uskontunnustuksen ruotsinnos Vikström esitti Franzénin kannattamana valmistusvaliokunnan ehdottamaa sanontaa täydennettäväksi "blev människa av kött och blod". Toimitetussa äänestyksessä valmistusvaliokunnan esitys sai 2 ääntä ja Vikströmin esitys 10 ääntä, joten piispainkokous päätti esittää kyseistä täydennystä ruotsinkieliseen sanontaan. Vikström esitti Riekkisen kannattamana Apostolisen uskontunnustuksen ruotsinnoksen tapaan sanontaa "levande och döda" ("de" artikkeli pois). Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Sanan "katolinen" ruotsinnokseksi Vikström esitti sanaa "allmännelig", mikä hyväksyttiin tässä vaiheessa yksimielisesti. Vikström esitti Franzénin kannattamana lisättäväksi pilkun sanontaan "ett enda dop, till syndernas förlåtelse." (sanonta päättyisi pisteeseen) Toimitetussa äänestyksessä valmistusvaliokunnan esitys sai 9 ääntä ja Vikströmin esitys 3 ääntä, joten piispainkokous valmistusvaliokunnan esityksen mukaisesti ei lisännyt pilkkua "dop" sanan jälkeen ja säilytti pilkun "förlåtelse" sanan jälkeen. Puheenjohtaja julisti asian käsittelyn tässä vaiheessa päättyneeksi. Valmistusvaliokunta sai tehtäväkseen seuraavaksi istuntopäiväksi laatia piispainkokouksen päätösten mukaiset uskontunnustusten käännösten tekstit sekä kirkolliskokoukselle menevän kirjeen tekstin uuden version. Valmistusvaliokuntaa kehotettiin laatimaan kirkollisko

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 17 kousta varten myös rinnakkaistekstit nykyisistä ja piispainkokouksen esittämistä uskontunnustusten käännöksistä. (Jatkokäsittely 21 :ssä) 6 Hiippakuntien henkilöstön koulutus Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli oli aloitteessaan 22.1.1999 esittänyt, että piispainkokous ryhtyisi toimenpiteisiin hiippakuntien henkilöstön koulutuksen kehittämiseksi. Tuomiokapituli totesi esityksessään, että hiippakuntien henkilöstön koulutus ei ole ollut millään tavoin yhteisen suunnittelun kohteena. Tuomiokapitulien henkilöstön koulutuksen pääosa on muodostunut yhteisistä neuvotteluista työntekijäryhmittäin. Nykyisissä oloissa henkilöstön koulutusta ei voi pitää riittävänä. Tuomiokapitulien asema kokonaan kirkon organisaationa edellyttää myös henkilöstöltä uusien yhteistyötapojen oppimista. Myös ammattitaidon ylläpitäminen edellyttää suunnitelmallista koulutusta. Valmistusvaliokunta yhtyi Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin näkemykseen, että hiippakuntien tuomiokapitulien henkilöstön koulutusta on kehitettävä. Valmistusvaliokunta katsoi, että kirkon koulutuskeskus ja hiippakuntien pääsihteerit voivat suunnitella tarvittavan koulutuksen, jonka kirkon koulutuskeskus voi järjestää. Asiasta käyttivät puheenvuoron Pihkala, Huotari ja Lilja.

18 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA Valmistusvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti piispainkokous päätti antaa hiippakuntien tuomiokapitulien henkilöstön koulutuksen kehittämisen kirkon koulutuskeskuksen ja hiippakuntien pääsihteerien tehtäväksi. 7 Piispantarkastuksen kertomuslomakkeiden uudistaminen Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli oli lähettänyt piispainkokoukselle 9.6.1999 aloitteen, jossa esitettiin piispantarkastuksen kertomuskaavakkeiden uudistamista. Aloitteessa todettiin, että kirkkolain muutosten ja seurakuntien kirjanpitojärjestelmän uudistumisen johdosta nykyisin käytössä olevat lomakkeet ovat vanhentuneet. Piispainkokous on istunnossaan 10. 11.9.1991 (13 ) antanut tuomiokapituleille suosituksensa piispantarkastuskaavakkeista, jotka oli laadittu erikseen itsenäistä paikallisseurakuntaa, täydellisessä yhteistaloudessa olevaan seurakuntayhtymään kuuluvaa seurakuntaa ja seurakuntayhtymää varten. Piispainkokous pyysi samalla kirkkohallituksen seurakunta asiain toimistoa huolehtimaan kaavakkeiden saatavuudesta, tekemään niihin kirkon tilastolomakkeissa tapahtuvista muutoksista aiheutuvat korjaukset ja saattamaan sisältöä koskevat olennaiset muutostarpeet piispainkokouksen käsiteltäviksi.

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 19 Piispainkokous on tämän jälkeen istunnossaan 12. 13.9.1995 (7 ) päättänyt lähettää piispoille ja tuomiokapituleille piispantarkastusta koskevat ohjeet ja pyytänyt kirkkohallitusta tarkistamaan piispantarkastuksen kertomuslomakkeet. Kirkkohallituksesta ei ole esitetty muutoksia tarkastuslomakkeisiin. Valmistusvaliokunta totesi, että kirkkojärjestykseen on tullut 1.1.1999 lukien merkittäviä muutoksia mm. seurakunnan taloutta koskevaan 15 lukuun. Uudet säännökset edellyttävät seurakunnilta toiminnan ja talouden suunnittelussa kolmivuotisperiodia. Kirjanpidossa noudatetaan soveltuvin osin kirjanpitolakia ja sen mukaista kirjanpitoa. Talousarviokaava, tilinpäätös, toimintakertomus ja taloutta koskeva tilastointi ovat muuttuneet uudentyyppisiksi. Piispantarkastuksen kertomuslomakkeiden tulee antaa pohja tarkastustilannetta varten, vaikkakin eri hiippakunnissa noudatetaan omia perinteitä ja tapoja niiden käyttämisessä. Lomakkeiden tulee tarjota luonteva lähtökohta hallinnon ja talouden tarkastusta varten. Kaavakkeiden perustietojen tulee olla seurakunnissa helposti koottavia virallisen tilastoinnin aineistosta. Sisällöllisesti on tärkeää, että kaavakkeissa on nykyistä enemmän seurakuntatyön arviointia. Niiden antaman informaation tulee välittää kuva seurakuntatyön suunnittelusta kirkkojärjestyksen edellyttämällä tavalla. Kertomuslomakkeiden sisältöä on arvioitava myös siitä näkökulmasta, millä tavalla ns. "kollektiiviseen muistiin" eli tuomiokapitulin, lääninrovastin ja seurakunnan arkis

20 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA toihin tallentuvat kunkin aikajakson erityispiirteet ja painotukset. Vastaisuudessa kertomuskaavakkeiden kehittämiseen ja ajan tasalla pitämiseen on syytä kiinnittää jatkuvasti huomiota. Uudistaminen edellyttää kiinteää yhteistyötä kirkkohallituksen kanssa. Asiasta käydyssä keskustelussa puheenvuoroja käyttivät Pihkala, Huotari, Huovinen ja Laulaja. Keskustelussa painotettiin tarkastusten suuntaamista seurakunnan työn kokonaisarviointiin. Valmistusvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti piispainkokous päätti 1. käynnistää piispantarkastuksen kertomuskaavakkeiden uudistamisen; ja 2. asettaa 3 jäsenisen työryhmän, johon nimettiin asessori Reijo Kataja Mikkelin hiippakunnasta puheenjohtajaksi sekä muiksi jäseniksi asessori Erkki Ranta Tampereen hiippakunnasta ja hallintopäällikkö Erkki Huhta kirkkohallituksesta. Työryhmä kutsuu itselleen sihteerin. 8 Kotimaisen marjaviinin käyttäminen ehtoollisviininä Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli oli lähettänyt piispainkokoukselle 3.2.1999 vuoden 1998 hiippakuntakokousesityksen perusteella aloitteen, jossa esitettiin, että

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 21 piispainkokous antaessaan ehtoollisenviettoa koskevia ohjeita tutkisi mahdollisuutta käyttää kotimaista marjaviiniä ehtoollisviininä. Piispainkokous on käsitellyt istunnossaan 12. 13.9.1978 (16 ) ehtoollisviinikysymystä. Virikkeen asian käsittelylle ja ohjeiden laatimiselle antoi silloin ensisijaisesti ehtoollispöydän avaaminen lapsille. Viimeksi piispainkokous on käsitellyt ehtoollisviinikysymystä istunnossaan 11. 12.2.1997 (10 ja 21 ). Kirkkohallitus oli antanut yleiskirjeellään nro 8/10.4.1996 uudet ohjeet seurakunnille ehtoollisviinin hankkimisesta. Muutostilanteessa nousi kirkon kentässä esiin tulkinta, että viinirypäleestä valmistetun viinin voisi ehtoollisenvietossa korvata mahdollisesti muista hedelmistä tai kotimaisista marjoista valmistetuilla viineillä. Näistä syistä piispainkokous päätyi arvioimaan uudelleen vuonna 1978 ehtoollisenvietosta antamiaan ohjeita. Piispainkokous päätti kevätistunnossaan 1997, että ehtoollisviininä käytetään kirkkojen tradition ja yleisen käytännön mukaisesti viinirypäleistä valmistettua viiniä, joka voi olla joko puna tai valkoviiniä ja joka voi olla myös alkoholitonta. Päätöksellä torjuttiin kotimaisen marjaviinin käyttäminen ehtoollisviininä. Valmistusvaliokunta totesi, että vuonna 1997 tehdyn piispainkokouksen kannanoton jälkeen ei ole noussut esiin sellaisia painavia perusteita, joiden nojalla olisi syytä poiketa aikaisemmista ehtoollisviiniä koskevista linjauksista.

22 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA Teologiset argumentit ovat kirkon näkökulmasta tärkeimmät ehtoollisviinin valinnassa. Kotimaisen viinituotannon kokonaisuudessa se, että ehtoollisviiniksi hyväksyttäisiin marjaviini, olisi yritystoiminnalle ja työllisyydelle merkitykseltään vähäinen. Kirkon jumalanpalvelus ja musiikkitoiminnan keskuksen tuoreessa julkaisussa Vietämme ehtoollista (Suomen ev. lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 1998:5), joka on myös tulevan jumalanpalvelusoppaan valmisteluaineistoa, todetaan, että on teologisesti perusteltua pitää kiinni periaatteesta, että ehtoollisella käytetään aitoa rypäleviiniä. Marjaviinien käyttö on myös ekumeenisesti problemaattista. Kaikki kristilliset kirkot ovat pitäneet kiinni näkemyksestä, että ehtoollisella käytetään viiniköynnöksen rypäleistä valmistettua viiniä. Katolisille ja ortodokseille tämä on ehdottoman luovuttamaton kanta eivätkä he hyväksy edes alkoholittoman viinin käyttämistä. Vietämme ehtoollista julkaisu argumentointeineen on ohjaamassa nykyistä ehtoolliskeskustelua ja ehtoollisenvieton ohjeiston muodostumista. Jumalanpalvelusuudistuksen nykyvaiheen näkökulmasta ehtoollisviinikäytännön muuttaminen ei myöskään ole mielekästä. Keskustelussa käyttivät puheenvuoroja Pihkala, Kataja, Riekkinen, Kantola, Haataja, Niskanen, Särkiö, Vikström, Karvosenoja ja Paarma. Keskustelussa todettiin, että asian ollessa jatkuvasti puheenaiheena korostuu jonkin verran epäluterilaisella tavalla ehtoollisaineiden ulkonainen muoto. Edelleen

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 23 todettiin, kuten kevään 1997 istunnossakin, että kysymyksessä ei ole keskeinen uskon perusasia, vaan kirkon traditio, jolla on myös ekumeeninen ulottuvuus. Esitettiin myös kysymys, onko kovin tiukka piispainkokouksen kanta välttämätön, mutta kannan muutteleminen lyhyin väliajoin olisi epäasiallista. Paarma totesi, että keskustelussa ei esitetyistä kysymyksistä huolimatta ole tehty valmistusvaliokunnan esityksestä poikkeavaa ehdotusta. Valmistusvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti piispainkokous päätti että ehtoollisviinikysymyksessä pitäydytään vuonna 1997 annetussa piispainkokouksen ohjeessa. 9 "Rippikoululaisen kirja Isä meidän" Kustannusosakeyhtiö Otava oli jättänyt 1.12.1998 piispainkokoukselle uuden rippikoulun oppikirjan Isä meidän käsikirjoituksen. Kirjan tekijät olivat pastori, kirjailija Pirkko Arola ja lehtori Pauli Arola. Valmistusvaliokunta päätti 7.1.1999 siirtää materiaalin käsittelyn syksyn 1999 istuntoon ja pyytää käsikirjoituksesta kirkon kasvatusasiain keskuksen lausunnon. Kirkon kasvatusasiain keskuksen toimikunnan asettaman rippikoulutyöryhmän valmistelun pohjalta kirkon kasvatusasiain keskuksen toimikunta jätti lausuntonsa, joka toimitettiin

24 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA edelleen kustantajalle ja pyydettiin tältä lausunnon pohjalta laadittua uutta käsikirjoitusta 1.6.1999 mennessä. Kustantaja toimitti uuden käsikirjoituksen, jossa oppikirjan nimenä oli Rippikoululaisen kirja Isä meidän. Samalla kustantaja lähetti kirjan tekijöiden vastineen kirkon kasvatusasiain keskuksen lausuntoon. Käsikirjoituksen liitteenä oli tekijöiden laatima opettajan aineiston käsikirjoitus, joka ei tarvitse piispainkokouksen hyväksyntää. Kirkon kasvatusasiain keskuksen lausunnossa todettiin kirjan poikkeuksellinen rakenne, joka perustui Isä meidän rukoukseen. Tavanomaisesta poikkeavan rakenteen kokeilemista rippikoulun oppikirjassa pidettiin perusteltuna, mutta kiinnitettiin kriittistä huomiota erityisesti kolmeen seikkaan. Lausunnossa todettiin meneillään olevan muutosvaiheen ongelmallisuus rippikoulun oppikirjan hyväksymisen kannalta. KJ 3:4 1 mom. mukaan rippikoulussa annetaan opetusta kirkolliskokouksessa hyväksytyn kristinopin mukaisesti. Käytettävät oppikirjat hyväksyy piispainkokous. Voimassa on rippikoulun opetussuunnitelma vuodelta 1980. Uuden kristinopin, jonka mukaisesti rippikouluopetusta on annettava, pohjalta on kirkon kasvatusasiain keskuksen rippikoulutyöryhmä valmistelemassa piispainkokouksen vahvistettavaksi uutta opetussuunnitelmaa. Kriteerit, joitten perusteella rippikoulun oppikirjan käsikirjoitusta tulisi arvioida, ovat siis muutosvaiheessa.

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 25 Toiseksi lausunnossa kiinnitettiin huomiota siihen, että Isä meidän rukouksen pohjalta luotu rakenne ei toteutettuna ollut onnistunut. Se oli suppea ja lähti virheellisestä oletuksesta rippikoulun lyhenemisestä. Lisäksi se ei tukenut pitkää oppimisprosessia ja asioiden tarkoituksenmukaista käsittelyjärjestystä ja kristillisen tiedon jäsentämistä. Toteutus ei kovin hyvin luonut kosketuspintaa nuorten maailmaan ja heidän elämänkysymyksiinsä, jolloin Rippikoulusuunnitelma 1980:n perusajatus kristillisestä uskosta nuoren elämässä ei toiminut. Kolmen uskonkappaleen perusta ja sisällön jäsennys hajosivat. Isä meidän rukous ja kymmenen käskyä korostuivat, mutta esimerkiksi sakramenttien yhtenäinen käsittely jäi vähemmälle. Oppikirjan teksti antoi perusvaikutelman opettajakeskeisyydestä, ja pohdintakysymyksissä ja tehtävissä nuoret olivat vastaamassa lähinnä kirjan tekijöiden kysymyksiin. Niin ikään lausunnossa todettiin, että jumalanpalvelus ja musiikkikasvatuksen näkökulma oppikirjan teksteissä kaipasi syventämistä ja selkeyttämistä. Kolmanneksi lausunnossa kiinnitettiin huomiota lukuisiin yksityiskohtiin, jotka edellyttivät tarkentamista ja tekstin uudelleen muokkausta. Tekijät olivat lausunnon perusteella muokanneet käsikirjoitusta ja vastanneet esitettyyn kritiikkiin. Muokkauksessa oli otettu huomioon yksityiskohtiin esitetyt huomiot ja laajennettu jumalanpalvelus ja musiikkiosuutta. Muulta osin tekijät puolustivat ratkaisujaan: Kirja oli suppea, jotta sisältö ehditään rippikoulussa työstää kokonaan. Rakenne perustui pirstomisen sijasta heidän mielestään vaikeiden asioiden toistolle. Opettajakeskeisyys perustui siihen, että oppikirja haluttiin pitää nimenomaan oppikirjana ja

26 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA oppikirjan ohessa tapahtuva opetus ottaisi huomioon nuoren elämänkysymykset. Lisäksi he painottivat kirjansa raamattukeskeisyyttä. Kirkon kasvatusasiain keskuksen lausunnossa ensimmäisestä käsikirjoituksesta kiinnitettiin huomiota keskeisiin kirjan ongelmakohtiin samalla kun siinä todettiin kirjan myönteiset puolet, esimerkiksi ennakkoluuloton uuden rakenteen kokeilu, runsas raamatun käyttö ja käsitteiden erillinen määrittelyluettelo. Uudessa käsikirjoituksessa, joka oli keväällä 1999 jätetty piispainkokoukselle, perusongelmat olivat edelleen olemassa. Tekstin yksityiskohtien korjailusta huolimatta se sisälsi edelleen epätarkkuuksia ja oli yleisluonteeltaan luonnosmaista ja hiomatonta. Tästä hyvä esimerkki oli korjattu kohta kirkkovuodesta ja liturgisista väreistä, joka edelleen jätti lukijalle epäselväksi, mitkä ovat mm. joulun ja paastonajan värit (s. 80). Vastaavalla tavalla pyrkimys tekstin suppeuteen oli kauttaaltaan toteutettu sisällöllisen tarkkuuden ja täsmällisyyden kustannuksella. Kuvituksesta ei ollut mainintaa. Isä meidän rukoukseen perustuva rakenneratkaisu oli kiinnostava ja mahdollinen. Sen sisällöllistä kehittämistä koskevat kirkon kasvatusasiain keskuksen lausunnon huomiot oli kuitenkin jätetty käsikirjoituksen korjauksessa ottamatta huomioon. Näin ollen käsikirjoitus oli edelleen juuri tältä osin ongelmallinen. Jäsennyksen toteutus, jossa keskeiset asiat kuten sakramentit, tulivat esiin palasina ja viittauksina toistuen, ei palvellut kristillisen tiedon jäsennystä tavalla, jota Rippikoulusuunnitelma 1980 edellyttää. Niin ikään nuorten maailmaan ja heidän elämän

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 27 kysymyksiinsä liittyminen jäi ohueksi. Vuoden 1980 rippikoulun opetussuunnitelman mukaisista opetustavoitteista erityisesti kristillinen usko nuoren elämässä ja sosiaalieettinen ulottuvuus jäivät ohuesti ja viitteenomaisesti esitetyiksi. Ilmeisistä vahvuuksistaan huolimatta käsikirjoitus vaatisi vielä runsaasti perusteellista sisällöllistä työstämistä yhteistyössä kirkon kasvatusasian keskuksen kanssa sen lausunnon osoittamien suuntaviivojen mukaan. Kuten kirkon kasvatusasiain keskuksen lausunnossa todettiin, ajankohta tähän työskentelyyn lähtemiseen oli kuitenkin ongelmallinen. Pohjana on KJ 3:4 1 mom. mukaisesti oltava hyväksytty kristinoppi. Tässä vaiheessa, jossa uuden kristinopin pohjalta vasta valmistellaan uutta rippikoulun opetussuunnitelmaa, käsikirjoituksen työstäminen vanhan suunnitelman pohjalta ei ole mielekästä. Kirkon kasvatusasiain keskuksen toimikunnan asettaman rippikoulutyöryhmän puheenjohtajan Raimo Turusen mukaan työryhmän tavoitteena oli saada esitys uudeksi rippikoulun opetussuunnitelmaksi piispainkokouksen käsittelyyn syksyn 2000 istuntoon. Valmistusvaliokunta totesi, että Kustannusosakeyhtiö Otavan rippikoulun oppikirjan käsikirjoitus Rippikoululaisen kirja Isä meidän oli uudessa käsikirjoitusversiossaan ottanut huomioon kirkon kasvatusasiain keskuksen toimikunnan edellisestä versiosta antaman lausunnon vain osittain. Sisällöllisen ja rakenteen toteutukseen liittyvän ongelmallisuuden takia se tarvitsee vielä työstämistä, eikä ole myönteisistä ulottuvuuksistaan pyrkimys uudenlaisen rakenteen löytämiseen ja runsas raamatun käyttö huolimatta sellaisenaan hyväksyttävissä rippikoulussa

28 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA käytettäväksi, semminkin kun uuden kristinopin pohjalta on lähiaikoina valmistumassa uusi rippikoulun opetussuunnitelma. Tässä vaiheessa käsikirjoituksen työstäminen on tarpeen kirkon kasvatusasiain keskuksen antamien ohjeiden mukaisesti, jonka jälkeen uusi käsittely piispainkokouksessa on mahdollinen, kun uuden kristinopin mukainen uusi rippikoulusuunnitelma on hyväksytty. Asiasta käytti puheenvuoron Pihkala. Valmistusvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti piispainkokous päätti 1. jättää hyväksymättä rippikoulun oppikirjaksi Kustannusosakeyhtiö Otavan käsikirjoituksen Rippikoululaisen kirja Isä meidän ; 2. kehottaa tekijöitä työstämään käsikirjoitusta tyylillisesti ja sisällöllisesti yhteistyössä kirkon kasvatusasiain keskuksen kanssa; ja 3. ottaa tarvittaessa korjatun käsikirjoituksen uudelleen käsiteltäväksi sen jälkeen, kun uuden kristinopin mukainen uusi rippikoulun opetussuunnitelma on hyväksytty. 10 Maallikoiden saarnakoulutus ja tutkinto Kirkolliskokous oli pyytänyt kirjelmällä nro 18/21.5.1999 piispainkokousta selvittämään, kuinka maallikoiden saarnakoulutus ja saarnatutkinto järjestetään saarnalupatutkinnon jälkeen.

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 29 Kirkolliskokous hyväksyi 8.5.1999 kirkkojärjestyksen 2 luvun 6 :n muutoksen. Uuden säännöksen mukaan kirkkoherra voi yksittäistapauksessa kutsua evankelis luterilaisen kirkon konfirmoidun, kristillisestä vakaumuksesta tunnetun jäsenen saarnaamaan jumalanpalveluksessa. Samalla kumottiin saarnalupatutkintoa koskeva säännös. Jumalanpalvelussaarna kuuluu kirkossamme ensisijaisesti pappisviran hoidettavaksi, mutta maallikoiden on pitkään ollut mahdollista saada erityinen lupa saarnata päiväjumalanpalveluksessa. Vuoden 1869 kirkkolaissa oli jo tätä koskeva säännös. Piispainkokous on ainakin vuodesta 1911 lukien antanut yhteisiä ohjeita saarnaluvan suorittamisesta. Viimeisimmät asiaa koskevat ohjeensa piispainkokous antoi 18.9.1994. Kirkolliset järjestöt ovat omista intresseistään käsin huolehtineet monimuotoisesta maallikkokoulutuksesta, johon on sisältynyt myös julistustehtävää tukevaa toimintaa. Esim. evankelisen liikkeen piirissä on ollut saarnaajakoulutusta jo 1930 luvulta alkaen. Kirkon oma saarnalupatutkinto on ollut kirkkomme elämässä arvokas järjestelmä. Se on ollut yksi maallikkokoulutuksen muoto, josta hiippakuntien tuomiokapitulit ovat huolehtineet. Tutkinto on tukenut saarnatointa seurakunnissa ja herätysliikkeissä. Tutkinto on auttanut myös kirkkoherraa hänen päättäessään saarnavuoron antamisesta maallikolle. Kirkolliskokouksen perustevaliokunta on mietinnössään 2/1999 katsonut, ettei saarnalupakäytännön muuttamisesta pidä välttämättä seurata, että kirkko luopuisi kantamasta

30 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA vastuuta maallikkosaarnaajan tehtävään kouluttautumisesta. Valiokunnan mukaan saarnakoulutuksen kehittäminen on luontevimmin piispainkokouksen tehtävä. Siksi olisi harkittava nykyisen saarnalupatutkinnon uudistamista saarnakoulutukseksi ja siihen perustuvaksi "saarnatutkinnoksi", joka tukisi kirkon maallikkosaarnaa ja edistäisi maallikoiden osallistumista hengelliseen vastuunkantoon kirkossa. Vaikka lähtökohtana onkin saarnakoulutus, asia olisi syytä nähdä laajemmin osana maallikoiden teologista koulutusta. Valmistusvaliokunta esitti, että piispainkokous laatisi selvityksen maallikoiden saarnakoulutuksesta ja mahdollisen saarnatutkinnon sisällöstä. Samalla tulisi kartoittaa, mitkä mahdollisuudet kirkon omilla koulutuskanavilla on hoitaa koulutus ja millä edellytyksillä kirkko voi antaa koulutuksen esim. kirkollisten järjestöjen tai oppilaitosten tehtäväksi. Asiasta käyttivät puheenvuoroja Pihkala, Huovinen, Kataja, Mäkeläinen, Huotari, Paarma ja Rimpiläinen. Keskustelussa todettiin hyväksi, että maallikkoapostolaatti on tullut esille yleisestikin, ei ainoastaan maallikkosaarnan osalta. Kirkolliskokouksen perustevaliokunta on nimenomaan halunnut korostaa maallikkokoulutusta yleisemminkin. Alkamassa saattaa olla melkoinen koulutussatsaus, joka mahdollisesti koskee myös seurakunnan muita työntekijöitä kuin teologeja. Valmistusvaliokunnan ehdottamaa työryhmän kokoonpanoa haluttiin täydennettäväksi henkilöllä, joka on suorittanut saarnalupatutkinnon ja joka käytännössä toimii herätys

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 31 liikkeen työssä. Valmistusvaliokunnan ehdotusta täydentäen piispainkokous päätti 1.laatia selvityksen maallikoiden saarnakoulutuksesta ja tutkinnosta; 2. asettaa työryhmän tekemään em. selvityksen; ja 3. nimetä työryhmän puheenjohtajaksi kirkkoherra, teol. toht. Jouko Heikkisen Halsualta sekä jäseniksi aluesihteeri Eeva Eerolan Alavieskasta, Kuopion hiippakunnan pääsihteerin Markku Elonheimon ja opintojohtaja Heikki Toivolan Kristillisestä Opintokeskuksesta. Työryhmä kutsuu itselleen sihteerin. 11 Kirkkoherran oikeus myöntää lupa avustaa ehtoollisessa Kirkolliskokous on 7.5.1999 käsitellessään piispainkokouksen esitystä nro 3/1998, joka koskee kirkkoherran oikeutta myöntää lupa avustaa ehtoollisessa, päättänyt muuttaa 8.11.1991 annetun kirkkojärjestyksen (1055/1993) 2 luvun 12 :n 2 momentti seuraavasti: Kirkkoherra voi myöntää evankelis luterilaisen kirkon konfirmoidulle, kristillisestä vakaumuksesta tunnetulle jäsenelle oikeuden avustaa ehtoollisen jakamisessa. Päätös tulee voimaan 1.1.2000. Samalla kirkolliskokous pyysi piispainkokousta huolehtimaan uudistetun säännök

32 PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA sen soveltamisohjeista. Maallikoiden osallistuminen ehtoollisen jakamiseen tuli ensimmäisen kerran mahdolliseksi, kun piispainkokous antoi vuonna 1982 suosituksen, jonka mukaan "piispa voi jatkuvaksi osoitetun tarpeen vaatiessa antaa korkeintaan viiden vuoden määräajaksi kerrallaan seurakunnan luottamushenkilölle tai työntekijälle oikeuden avustaa ehtoollisen jaossa. Esityksen tästä tekee kirkkoherra kuultuaan kirkkoneuvostoa/seurakuntaneuvostoa" (Piispainkokous 9. 10.2.1982, 19 ). Kirkkolain kokonaisuudistuksessa uuden kirkkojärjestyksen asiaa koskeva säännös laajensi ehtoollisavustajien joukkoa. Se antoi kirkkoherralle mahdollisuuden esittää ehtoollisavustamislupaa seurakunnan viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden lisäksi myös "seurakunnan muulle jäsenelle", jos kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto ehdotti häntä tehtävään. Valmistusvaliokunta yhtyi kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnössä ja lakivaliokunnan lausunnossa esitettyihin näkökantoihin. Valmistusvaliokunnan mielestä kirkolliskokouksen päättämä säännöksen uusi sanamuoto oli selkeä, se laajentaa edelleen ehtoollisen jakamiseen mahdollisten maallikoiden joukkoa ja säädöksen uusi sanamuoto välttää tarpeettoman viranhaltijoiden, työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja muiden seurakuntalaisten erottelun. Ehtoollisessa avustamisessa on kysymys seurakunnan muihin luottamustehtäviin rinnastettavasta hengellisestä tehtävästä. Ehtoollisessa avustavalta maallikolta edellytetään, että hän on oikeutettu käymään itsenäisesti ehtoollisella ja että hän on evankelis luterilaisen kirkon

PIISPAINKOKOUKSEN ISTUNTO 14. 15.9.1999 PÖYTÄKIRJA 33 konfirmoitu ja kristillisestä vakaumuksesta tunnettu jäsen. Hänen ei tarvitse olla sen seurakunnan jäsen, jonka ehtoollisavustajaksi lupa myönnetään. Useimmiten luvan saaja on Suomen evankelis luterilaisen kirkon jäsen, mutta erityistilanteissa on mahdollista, että kirkkoherra myöntää luvan myös muun evankelis luterilaisen kirkon jäsenelle, joka täyttää säädöksen mainitsemat edellytykset. Kirkkoherra myöntää luvan avustaa ehtoollisen jakamisessa. Kirkkojärjestyksen mukaan piispa valvoo mm., että sakramentteja oikein jaetaan Kristuksen asetuksen mukaan (KJ 18:1 2 mom.). Kirkkoherra on vastuussa pyhien sakramenttien oikeasta hoitamisesta seurakunnassa (KJ 6:34 2 mom.). Kirkkoherra toimii seurakunnassa virkavastuulla ja myös piispan edustajana. Seurakuntayhtymän yhteisen toiminnan osalta luvan avustaa ehtoollisen jakamisessa myöntää yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja. Saarnatoimen ja jumalanpalveluselämän valvonta kuuluu piispalle ja tuomiokapitulille. Käytännön ratkaisujen on tehtävä tämä valvonta mahdolliseksi. Siksi kirkkoherran tulee myöntää ehtoollisavustamisoikeudet kirjallisesti ja liittää ne päätösluetteloon. Lisäksi kirkon hallinnon yhteisvastuuperiaate edellyttää, että kirkkoherra saattaa myönnetyt ehtoollisavustamisoikeudet kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston tietoon. Ilmoitusmenettely on välttämätöntä myös julkisuusperiaatteen ja täsmällisen hallinnon kannalta. Kun kirkkoherran myöntämät oikeudet saatetaan ilmoitusasioina kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston tietoon, neuvosto voi halutessaan herättää keskustelun käytännön soveltamisperiaatteista.