Kalastuksen käytön ja hoidon järjestäminen käytännössä?

Samankaltaiset tiedostot
KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1

Seuranta- ja ohjaus- PYÖRÄ. Kalastuslakipäivät

Seuranta- ja ohjaus- PYÖRÄ pyörimään. Kalastuslain toimeenpanon käynnistämisseminaari

KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1

Sisävesikalastuksen alueellinen seuranta- ja ohjausjärjestelmä. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto

Sisävesien vajaasti hyödynnettyjen ekologisesti kestävä saalispotentiaali

Kalaston tilan ja kalastuksen seuranta katsaus menetelmiin

Kun muikun pää tulee vetävän käteen muikkukadon syyt ja torjunta. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Mikkeli

Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista

Pielisen Järvilohi ja Taimen hanke. Smolttipyyntiraportti Timo Hartikainen

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena

Oulujärven kuha. Pasi Korhonen, Metsähallitus Kuhaseminaari Tampere. Luonnonvarakeskus Eräluvat

Ruotsalaisen muikkuseuranta Marko Puranen ja Tomi Ranta

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA

Puulan kalastustiedustelu 2015

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle

Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011

Heinolan kalastusalue. Kuhan kasvu Konnivedessä ja Ala-Rievelissä Marko Puranen ja Tomi Ranta

Kalavedenhoito tulevaisuudessa Esimerkkinä Oulujärven kuhakanta: istutukset - kalastus - säätely

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT

Kuhakannan hoito ja kalastuksen säätely Kokemuksia Oulujärveltä

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

Pienten järvien siikaseuranta

Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa

Keskeiset termit kalakantaarvioiden. Ari Leskelä, RKTL

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010

Inarijärven kalatalousvelvoitteen muutostarpeiden selvitys

Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka

Heinolan kalastusalue. Ruotsalaisen, Konniveden ja Ala-Räävelin kalataloudellisten selvitysten yhteenveto

Näsijärven kalastusalueen saaliskirjanpitokalastus vv

100-v juhlaseminaari, UKK-instituutti Tampere Kalatalousneuvoja Ismo Kolari Pirkanmaan Kalatalouskeskus

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT

- tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa???

KEHITTÄMISTARPEITA JA IDEOITA JA KESKUSTELUA

Inarijärven kalastus, saaliit ja kalakannat

Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011

Kalastus Karjalan Pyhäjärvellä vuonna 1999

Itä-Puulan - Korpijärven osakaskunta

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari

Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto

Näsijärven siikaselvitys v. 2010

Pielisen Järvilohi ja Taimen hanke. Smolttipyyntiraportti Timo Hartikainen

Rutajärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen

Liesjärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen

Pohjois-Päijänteen kalastusalueen kalastonseuranta

Kuhan alamitan nosto Saaristomerellä

Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään?

Tutkitaan ennen kuin hutkitaan Taimentutkimuksen tulevaisuus

KALASTUSLAIN TOIMEENPANO miten hoidamme kalakantamme kuntoon

Drno --/---/2002

Nuutajärven koeverkkokalastus vuonna 2014

Etelä-Kallaveden kalastustiedustelu toukokuu 2006 huhtikuu 2007

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILU VUOSINA 2006 ja 2007

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa

Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu. Jari Leskinen Lapin ELY -keskus

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa

Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 2007

Päijänteen Tehinselän yleisveden siika- ja muikkuseuranta Marko Puranen ja Tomi Ranta

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon ?

Kalastustiedustelu 2016

Judinsalon osakaskunta, istutukset 2013

KISKON KIRKKOJÄRVEN VERKKOKOEKALASTUS VUONNA 2015

Liite 1. Kalojen istutukset Näsijärvellä vv Liite 2. Eri lajien yksikkösaaliit Koljonselällä ja Vankavedellä vv.

Säkylän Pyhäjärven kalataloudellinen kannattavuus tulevaisuudessa

Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT

KALATALOUDEN YMPÄRISTÖOHJELMA Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR)

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM

Ahvenen ja kuha saalismäärät sekä merimetso Suomen rannikkoalueilla. Aleksi Lehikoinen Merimetsotyöryhmä

ETELÄ SAIMAAN ja VUOKSEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUOSINA

Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto

Ruotsalaisen kuhien iän- ja kasvunmääritykset Marko Puranen ja Tomi Ranta

Kuhan ala- ja ylämittasäätelyn sovittaminen paikallisiin olosuhteisiin

Kalataloudelliset velvoitetarkkailut kalakantojen tilan arvioinnissa

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010

HOITOKALASTUKSEN TALOUDELLINEN TOIMINTAMALLI- VEDET KIRKKAAKSI KAUPALLISELLA KALASTUKSELLA?

Heinolan kalastusalueen siikanäytteet vuosilta Marko Puranen

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit

Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelujärjestelmä - kehittämishanke

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus

Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia?

Kalastuksen kehitys Koitereella

Vastarannan kiiski Miten minusta tuli kalastaja ja miten yritykseni on kehittynyt. Amorella Jarno Aaltonen

Miten kuhan kalastusta tulisi ohjata sisävesillä? Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo Hämeen kalastusaluepäivä Tampere

Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina

Simpelejärven verkkokoekalastukset

Etelä- ja Keski-Päijänteen ja Pohjois-Päijänteen kalastusalueet. Päijänteen kalaston- ja kalastuksenseuranta

Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä

FORTUM POWER AND HEAT OY

Kalat ja ravut tulevaisuudessa - ennusteita Pyhäjärvelle Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Pohjanlahden lohikantojen tila

Leppäveden, Saraaveden ja Lievestuoreenjärven mm verkkojen kalastuskirjanpidon saaliit

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa?

Asikkalan- ja Hinttolanselän siika- ja muikkuselvitys Marko Puranen ja Tomi Ranta

Transkriptio:

On se kalastuksen ohjaus niin vaikeeta! Ja vielä pitää muistaa.. kalastajat ja niiden monenlaiset tutkimattomat toiveet, tavoitteet ja vaatimukset ja sosiaalinen kestävyys Ja parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon perustuen vaikka kalat näkymättömiä, liikkuvia, monet lyhytikäisiä, määrä ja lajikoostumus vaihtelee nopeasti pyynti melko valikoimatonta, epätarkkaa tieto epätarkkaa ja epätäsmällistä Kalastuksen käytön ja hoidon järjestäminen käytännössä? 13.2.2018

Todellisuus on monimutkainen, huonosti tunnettu ja monitulkintainen VÄHINTÄÄN NELIÄ! EI KU KOLOME! ENINTÄÄN http://kmbeing.com/tag/new-knowledge/

Seuranta- ja ohjaus ennen/nyt Engl. Management cycle, mukaeltu FAO:n 1995 esityksen perusteella - TOMUUS

Seuranta- ja ohjauspyörä pyörimään 36.2 KHS: Tavoitetila KHS mm. kalastuksen määrä ja laatu, seuranta, tietoon nojaavat säätelystrategiat ja -taktiikat, kaupallisen kalastuksen järjestyssääntö, jne. Riskienhallinta Strategian mukaiset vuotuiset taktiset toimet Riskien arviointi Kalatalousalue Kalastajat Kalatalouskeskus ym. Tutkimuslaitos Kalastus ja saalis, määrällisiä ja laadullisia mittareita Epäluotettavuus-> epävarmuus Esim. pyydyslupamäärä, pyyntiponnistus, kokonaissaalis, yksikkösaalis, ikäjakauma, kokojakauma, kasvu, tiheys kaikuluotaimella, poikastiheys, lupatulot, tyytyväisyys, toiveet, ongelmat...

Seuranta- ja ohjauspyörä pyörimään 36.2 KHS: Tavoitetila KHS mm. kalastuksen määrä ja laatu, seuranta, tietoon nojaavat säätelystrategiat ja -taktiikat, kaupallisen kalastuksen järjestyssääntö, jne. Riskienhallinta Strategian mukaiset vuotuiset taktiset toimet KHS,AKY Kalastus ja saalis, Kalatalousalue määrällisiä Riskien Kalastajat ja laadullisia arviointi Kalatalouskeskus ym. mittareita Tutkimuslaitos Epäluotettavuus-> epävarmuus Esim. pyydyslupamäärä, pyyntiponnistus, kokonaissaalis, yksikkösaalis, ikäjakauma, kokojakauma, kasvu, tiheys kaikuluotaimella, poikastiheys, lupatulot, tyytyväisyys, toiveet, ongelmat...

Hallintohimmelit on kyllä mukavia, mutta mitenkäs seurantatiedonhankinta käytännössä

Kalakannat Mitä tietoa Kalastuksen muodot ja määrä Muut ympäristötekijät Kalastajien ja muidenkin asianosaisten korvien väli Kalatalouden tavoitteet Nykyisen ja suunnitellun touhun siedettävyys 13.2.2018

Tarpeellista Millaista tietoa Mistäpä sen ennalta tietää, mikä voi olla tarpeen joskus Säännöllistä Vertailukelpoista ajassa jopa paikkojen välillä Kustannustehokasta Paras mahdollinen käytettävissä oleva EI TARKOITTANE nykyisin käytettävissä oleva KHS I kierros: listataan nykytieto ja mennään sen varassa, mutta KHS I kierros: listataan tavoitetilan toteutumis asteen mittaamiseen tarvittavat tiedot ja suunnitellaan niiden keruuohjelma. Tila pitää siis olla konkreettinen ja mitattavissa.

Millaista seurantaa: itte = tuotetaan tietoa itselle ja muille, muistettava että miehenmuisti on max 6 kk Pyyntitavat, pyynnin määrä ja saalis (yksikkösaalis, kokonaissaalis, kokojakauma), suomunäytteet, tulot ja menot Hankala Kalastajat hajanainen ryhmä Onki ja pilkki Myydyt pyydysmerkit/luvat, kyselyt, jatkossa netti Kalakanta Kalastuskirjanpito Päivittäin pyyntiponnistus ja saalis lajeittain Jopa saaliin kokojakauma: mittakalat/alamittaiset Esim. istutusten tuottavuuden seuranta

Esim. hauen yksikkösaalis 7 6 5 4 3 2 1 0 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 P-KONNEVESI C.V.=0,22 Lin.tr.: NS r 2 LOESS=0,59 Autocorr: + 1, 2 11 7 6 5 4 3 2 1 0 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 PORONS. C.V.=0,29 Lin.tr.: NS r 2 LOESS=0,67 Autocorr: + 1, 2 13, 14, 15 7 6 5 4 3 2 1 0 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 E-KONNEVESI C.V.=0,14 Lin.tr.: NS r 2 LOESS=0,30 Autocorr: + 12 4 Yksikkösaaliissa on satunnaisvaihtelua ja kalakannasta johtuvaa vaihtelua, esim. sääolosuhteet ja kuhan vuosiluokkien runsauden muutokset vaikuttavat siihen. Heikkoja saaliita ei tule kompensoida kalastusta lisäämällä vaan päinvastoin! 7 6 5 4 3 2 1 y = -0,0435x + 89,437 R² = 0,2496 0 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 7 6 5 4 3 2 1 0 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 RISTINS. C.V.=0,30 Lin.tr.: * r 2 LOESS=0,34 Autocorr: NS LEHTIS. C.V.=0,20 Lin.tr.: NS r 2 LOESS=0,44 Autocorr: NS

Millaista seurantaa: asiantuntijat Kalakanta Koekalastus esim. standardiverkkosarjalla KPL-% PAINO-% +YKSIKKÖSAALIS http://www.kankaistenjarvi.fi/wp/wp-content/uploads/2014/06/kankaistenj%c3%a4rven-koekalastusraportti2013- lopullinen.pdf

Pituus, Massa, mm g Aineisto: Tapio Keskinen (Luke) & Timo J. Marjomäki (JY) Millaista seurantaa: asiantuntijat Ikä ja kasvunopeus: Esim. kuha 5000 800 4500 700 4000 600 3500 500 3000 2500 400 2000 300 1500 200 1000 100 500 0 0 1 2 3 4 55 66 77 88 9 9 10 10 11 11 Ikä, vuotta

Pituus, Massa, mm g Millaista seurantaa: asiantuntijat Ikä ja kasvunopeus: Esim. kuha 5000 800 4500 700 4000 600 3500 500 3000 2500 400 2000 300 1500 200 1000 100 500 0 0 1 2 3 4 55 66 77 88 9 9 10 10 11 11 Ikä, vuotta Keskinen: http://www.ahven.net/ksuunnitelmat/44.pdf Aineisto: Tapio Keskinen (Luke) & Timo J. Marjomäki (JY)

Millaista seurantaa: asiantuntijat kaupallinen ym. tehokas kalastus Esim. saaliskirjanpito, uuden lain mukaan kaupallisen kalastajan velvollisuus, mutta ehtiikö tieto käyttöön? http://www.rktl.fi/www/uploads/pdf/uudet%20julkaisut/tutkimuksia_ja_selvityksia_5_2013.pdf

Millaista seurantaa: asiantuntijat kaupallinen ym. tehokas kalastus Valikoimattomat saalisnäytteet, esim. muikku:

Millaista seurantaa: asiantuntijat kaupallinen ym. tehokas kalastus Kaikuluotaus: esim. muikku, kuore Kalastajista riippumatonta tietoa Tiheys, kpl/ha Lajikysymys, muikku - kuore Joskus esim. verkkokalastajat eivät saa muikkua. Se voi johtua siitä, ettei muikkuja ole tai että niitä on niin valtavasti, että ovat kääpiöityneet. Kaikuluotain kertoo tässä tapauksessa syyn hyvin luotettavasti. http://users.jyu.fi/~tmarjoma/luotaustuloksia.htm

Millaista seurantaa: asiantuntijat kaupallinen ym. tehokas kalastus Esim. Kaikuluotaus: muikku, kuore http://users.jyu.fi/~tmarjoma/luotaustuloksia.htm

Millaista seurantaa: asiantuntijat kaupallinen ym. tehokas kalastus Poikasmäärä: esim. siika, muikku Jos poikasia on keväällä vähän, niin ei siitä runsasta tule myöhemminkään. Jos vastakuoriutuneita on paljon (esim. yli 5000 kpl/ha) niin on noin 50 % todennäköisyys, että vuosiluokka on runsas vielä syksylläkin. Poikasnäytenotojärven eri syvysvyöhykeistä Vedensyvys: 0.5m1m 2m Vyöhyke: I I I IV Poikastiheys Ranta kpl/10m³ 120 617 135 Näytekoko: 1m³ 10m³ 10m³ 3 70m³

Millaista seurantaa: asiantuntijat kaupallinen ym. tehokas kalastus Esim. poikasmäärä: siika, muikku Velvoitetarkkailun tuottamaa valmista tietoa! http://www.paijanne.org/pages/fi/projektit/cornet/tuloksia.php

Millaista seurantaa: asiantuntijat uhanalaiset arvokalat Esim. Taimenen ja lohen poikastiheys sähkökalastamalla http://konnevedenkalatutkimus.fi/pages/konnevesi/tutkimus.php

Millaista seurantaa: itte & asiantuntijat IHMISET: 1 : sosiaalisesti kestävä kalatalous Posti(jopa sähkö)tiedustelut, nettipalautteet yms. kuulemiset, osallistaminen, asiakasnäkökulma Tyytyväisyys/tyytymättömyys siedettävää/sietämätöntä Mitä halutaan Mitä ongelmia, mitä ratkaisuja Havaintoja ja paikallistietoa

Iskurepliikit Kaikkea ei voi maksimoida yhtä aikaa Tavoitteet määräävät ohjaus- ja säätelykeinot hoitotoimenpiteet välttämättömät seurantakeinot Ihmistoiminnan vaikutus vesistöihin suuri > Paljon velvoiteseurantaa Hyödyntäkää tuloksia! Lisätietoa seurannoista esim. googlaamalla seos II ks. raportti s. 40->

paljon / suuri Kraahvinen esitys kalakanta kg keski-ikä keskikoko (ei aina) yksikkösaalis nettotuotanto saalis kg tulot voitto = tulot kustannukset suurin voitto kestävä maksimisaalis kg voitto = 0 kustannukset saaliin vaihtelukerroin 0 13.2.2018 geneettisiä muutoksia ->>>>>> Pyyntiponnistus -> kalastuskuolevuus 0 paljon Suuria kaloja, valikoiva kalastus (paljon maksukykyisiä turisteja ja tuloja) Paljon rajoituksia ja valvontaa Suuri saalis (kilomäärä) Suuri voitto (esim. kaupallisessa kalastuksesta) Paljon pyydyksiä tai kalastajia (ja lupatuloja) Vähän rajoituksia ja valvontaa