Seuranta- ja ohjaus- PYÖRÄ. Kalastuslakipäivät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seuranta- ja ohjaus- PYÖRÄ. Kalastuslakipäivät"

Transkriptio

1 Seuranta- ja ohjaus- PYÖRÄ pyörimään Kalastuslakipäivät Kaiken maailman dosentti, Beß.wiß. Timo J. Marjomäki Kalojen resurssibiologia ja kalastuksen säätely

2 Kerran vielä: Uuden lain hyviä lähtökohtia kalastuksen säätelyn tulee olla kokonaisvaltaista ja perustua parhaaseen käytettävissä olevaan tutkimus- ja seurantatietoon. KHS: Suunnitteluprosessi olisi osallistava, alhaalta ylöspäin suuntautuva, ja suunnitelmien tulisi perustua parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon. tietämys kalavaroista kasvaa ja niiden käytön ja hoidon suunnitelmallisuus lisääntyy. Suunnittelun apuna käytetään entistä enemmän tutkimustietoa sekä kalastajilta kerättyä tietoa. Lisääntynyt tieto lisää kalastuksen säätelyn vaikutuksia, täsmällisyyttä ja sen hyväksyttävyyttä....ja TUSKAA, sillä

3 TODELLISUUS ON MONIMUTKAINEN JA MONITULKINTAINEN NELIÄ! EI KU KOLOME!

4 Seuranta- ja ohjauspyörä Engl. Management cycle, mukaeltu FAO:n 1995 esityksen perusteella KHS

5 Seuranta- ja ohjaus ennen/nyt Engl. Management cycle, mukaeltu FAO:n 1995 esityksen perusteella - TOMUUS

6 Miksei pyörää ole keksitty? Pakon puute? Motivaation puute? Konfliktien pelko? Resurssi- eli voimavaravaje? -Taloudellinen: vähät rahat pannaan tuottamaan -Sosiaalinen: kaikkia asianosaisia ei ole osallistettu -Osaaminen: kalastuksen ohjaus vaikeaa, koska -Kalat näkymättömiä, liikkuvia, monet lyhytikäisiä, määrä ja lajikoostumus vaihtelee nopeasti, pyynti valikoimatonta, epätarkkaa, seurantatieto epätarkkaa ja epätäsmällistä -MUTTA OPPITTAVISSA! -Osaaminen: kalastuksen ohjaus vaikeaa -Ihmiset moniarvoisia/-tavoitteisia-> osallistaminen, neuvottelu = politikointi-> kompromissi (koska kaikkea ei voi maksimoida yhtä aikaa)

7 Jaakko Valtanen, HS : Jyrkkien mielipiteiden esittäminen on usein ilmaus heikkoudesta. Ei ole henkisiä ja aineellisia voimavaroja antautua elävän elämän vaatimaan dialogiin, vaan lukkiudutaan jonkin mielipiteen taakse.

8 SeOs I & II -hankkeet (EKTR) esitys ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäväksi kalavarojen seuranta- ja ohjausjärjestelmäksi -Tietojärjestelmä, myös rahoitus -Tiedon käytön testaaminen: mitä muuttujia/ilmiöitä tulee vähintään seurata, jotta päätöksentekijät voivat kokea ohjaavansa kalastusta rationaalisesti ja miten päätöksentekijät ymmärtävät seurantatietoihin sisältyvät epävarmuustekijät ja osaavat ottaa huomioon niistä seuraavat riskit tehdessään päätöksiä. KOULUTUS JA SIMULAATIOHARJOITUS KAIKKI OPPIVAT JA OSAAVAT

9 SeOs I & II hankkeet (EKTR) Tulokset Loppuraportti: Googlaa: seos II mm. s. 33: Kaupallisen kalastuksen, lähinnä muikunpyynnin, seuranta- ja ohjausjärjestelmä s. 40 Kalastuksen seuranta- ja ohjausjärjestelmä: teoriaa ja käytännön neuvoja. Luonnos koulutuksen oppimateriaaliksi

10 Järjestelmän käynnistämisen ja toiminnan edistämiseksi SeOs III: Tavoite: kouluttaa kalatalouden asianosastahoja (kalastus/kalatalousalueen toimihenkilöt tms.) kalavarojen ja kalastuksen tilan seurantaan, seurantatietojen tulkintaan ja kalastuksen ohjaukseen Toimet: Koulutusta tarjotaan kalastus/kalatalousalueille, erit. jos toimialueella on merkittävässä määrin kaupallista kalastusta, kaksipäiväisenä koulutustapahtumana: luennot ja harjoitus (tarkemmin SeOs II -raportti s. 9) Avustetaan koulutukseen osallistuvia oman toimialueensa kalastuksensäätelyjärjestelmän kehittämisessä tarpeen mukaan Tilaisuudet dokumentoidaan ja kerättyä aineistoa käytetään kalastuksen säätelyn tutkimuksessa ja kehittämisessä Toteuttaja: JY

11 Seuranta- ja ohjauspyörä pyörimään 36.2 KHS: Tavoitetila KHS mm. kalastuksen määrä ja laatu, seuranta, tietoon nojaavat säätelystrategiat ja -taktiikat, kaupallisen kalastuksen järjestyssääntö, jne. Riskienhallinta Strategian mukaiset vuotuiset taktiset toimet KHS,AKY Kalastus ja saalis, Kalatalousalue määrällisiä Riskien Kalastajat ja laadullisia arviointi Kalatalouskeskus ym. mittareita Tutkimuslaitos Epäluotettavuus-> epävarmuus Esim. pyydyslupamäärä, pyyntiponnistus, kokonaissaalis, yksikkösaalis, ikäjakauma, kokojakauma, kasvu, tiheys kaikuluotaimella, poikastiheys, lupatulot, tyytyväisyys, toiveet, ongelmat...

12 Iskurepliikit Osallistaminen, voimauttaminen Poliitillistaminen = arvokeskustelullistaminen Läpinäkyvyydellistyttäminen Osaamistaminen (capacity building)

13 ot.fi/2010/10/bicycles-of html Vain muutama taantumuksellinen pui nyrkkiä horisontissa Taloudellinen kestävyys Sosiaalinen kestävyys Homines ichthyo-politici Ekologinen kestävyys Oikea suunta -> Instituutiot vastaavat tienpidosta Agrologit Komissaarit heiluttavat häntäänsä tuijottavat kateudesta mykkinä

Seuranta- ja ohjaus- PYÖRÄ pyörimään. Kalastuslain toimeenpanon käynnistämisseminaari 10.4.2014

Seuranta- ja ohjaus- PYÖRÄ pyörimään. Kalastuslain toimeenpanon käynnistämisseminaari 10.4.2014 Seuranta- ja ohjaus- PYÖRÄ pyörimään Kalastuslain toimeenpanon käynnistämisseminaari 10.4.2014 Dos., Beß.wiß. Timo J. Marjomäki Kalojen resurssibiologia ja kalastuksen säätely Jyväskylän yliopisto Uuden

Lisätiedot

Sisävesikalastuksen alueellinen seuranta- ja ohjausjärjestelmä. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto

Sisävesikalastuksen alueellinen seuranta- ja ohjausjärjestelmä. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Sisävesikalastuksen alueellinen seuranta- ja ohjausjärjestelmä Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Lähtökohtia: uusi laki (luonnos) Tavoitteena kalavarojen käytön kestävyys Biologinen lisääntymiskykyiset

Lisätiedot

Kalastuksen käytön ja hoidon järjestäminen käytännössä?

Kalastuksen käytön ja hoidon järjestäminen käytännössä? On se kalastuksen ohjaus niin vaikeeta! Ja vielä pitää muistaa.. kalastajat ja niiden monenlaiset tutkimattomat toiveet, tavoitteet ja vaatimukset ja sosiaalinen kestävyys Ja parhaaseen käytettävissä olevaan

Lisätiedot

KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1

KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1 KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1 Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Noitasaaren rannasta Pohjois-Konnevedeltä löytynyt tuhatkunta vuotta vanha uistin. Rautalammin

Lisätiedot

KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1

KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1 KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1 Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Noitasaaren rannasta Pohjois-Konnevedeltä löytynyt tuhatkunta vuotta vanha uistin. Rautalammin

Lisätiedot

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa?

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Päivi Eskelinen ja Matti Salminen Luonnonvarakeskus Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Helsinki 1 Miksi tieto on tärkeää?

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

Kun muikun pää tulee vetävän käteen muikkukadon syyt ja torjunta. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto 29.1.2015 Mikkeli

Kun muikun pää tulee vetävän käteen muikkukadon syyt ja torjunta. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto 29.1.2015 Mikkeli Kun muikun pää tulee vetävän käteen muikkukadon syyt ja torjunta Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto 29.1.2015 Mikkeli Kertaus: Mitä tiedämme muikun kannanvaihtelusta Hotat Kutukanta (B) Suuri vuosiluokkavaihtelu

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu. Jari Leskinen Lapin ELY -keskus

Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu. Jari Leskinen Lapin ELY -keskus Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu Jari Leskinen Lapin ELY -keskus Kalastuslaki Tämän lain tarkoituksena on parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon perustuen järjestää kalavarojen Kalatalousalueen

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho V-S ELY-keskus/Kalatalouspalvelut Pohjanlahden kalastusaluepäivät, Seinäjoki 19.-20.10. 2017 1 Kestävyys Tarve

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 LAIN TAVOITTEET Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Centre for Economic Development, Transport and the Environment for Lapland,

Lisätiedot

Sisävesien vajaasti hyödynnettyjen ekologisesti kestävä saalispotentiaali

Sisävesien vajaasti hyödynnettyjen ekologisesti kestävä saalispotentiaali Sisävesien vajaasti hyödynnettyjen ekologisesti kestävä saalispotentiaali Timo Ruokonen Timo J. Marjomäki, Iia Suomi, Tapio Keskinen, Tero Forsman & Juha Karjalainen Jyväskylän yliopisto, Luonnonvarakeskus,

Lisätiedot

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Ajankohtaista kalataloudesta Etelä-Karjalan kalatalouskeskus 24.4.2018 Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Esityksen sisältö Kalatalouden yleistilanne Kalatalousalueet ja osakaskunnat Käyttö-

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus Käyttö- ja hoitosuunnitelmat Kaupallinen kalastus Malin Lönnroth KKL Turku 31.10.2018 Sisältö Kaupallinen kalastus käyttö- ja hoitosuunnitelmissa Lain asettamat vaatimukset Sijainninohjaus Soveltuvat pyydykset

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM Hankkeen tausta Voimassa oleva kalastuslaki on pääosin valmisteltu1970-luvulla

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Hankkeen tausta Voimassa oleva

Lisätiedot

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto turvaa kalakantojen elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTYMINEN POHJOIS- KARJALASSA PÄIVI KIISKINEN POHJOIS-KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY HELSINKI 24.9.

KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTYMINEN POHJOIS- KARJALASSA PÄIVI KIISKINEN POHJOIS-KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY HELSINKI 24.9. KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTYMINEN POHJOIS- KARJALASSA PÄIVI KIISKINEN POHJOIS-KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY HELSINKI 24.9.2019 TOIMINNANJOHTAJUUS 10 KALATALOUSALUEELLA UUSI KALASTUSLAKI VOIMAAN

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat Minna Hanski, MMM Inarijärven seurantaryhmän kokous 18.9.2014 Saariselkä 1 MMM:n rooli Inarijärvi-asioissa ELY-keskusten, SYKEn ja RKTL:n (jatkossa

Lisätiedot

Järvien kuhakannoissa on eroja kuinka kuhan kalastusta pitäisi ohjata?

Järvien kuhakannoissa on eroja kuinka kuhan kalastusta pitäisi ohjata? Järvien kuhakannoissa on eroja kuinka kuhan kalastusta pitäisi ohjata? Jukka Ruuhijärvi, Luke, Sisävesien kalavarat Vesistökunnostusverkoston talviseminaari Lahti 26.1.217 4 35 3 25 2 15 1 5 Kuhasaaliit

Lisätiedot

Tutkitaan ennen kuin hutkitaan Taimentutkimuksen tulevaisuus

Tutkitaan ennen kuin hutkitaan Taimentutkimuksen tulevaisuus Tutkitaan ennen kuin hutkitaan Taimentutkimuksen tulevaisuus Petri Heinimaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Viva Salmo Trutta! Järvitaimenkannat kasvuun Keski-Suomessa 27.11.2014 Konneveden tutkimusasema,

Lisätiedot

Kotitarvekalastajan puheenvuoro

Kotitarvekalastajan puheenvuoro Kotitarvekalastajan puheenvuoro Markku Ahonen kotipaikka Ivalo 1985 alk. FM 1984, FL 1991 (Inarijärven nieriän ja harmaanieriän istutustulokset) tutkijana, kalataloussuunnittelijana, hankekoordinaattorina

Lisätiedot

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnittelu ja Porvoon- Sipoon kalatalousalueen KHSluonnos

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnittelu ja Porvoon- Sipoon kalatalousalueen KHSluonnos Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnittelu ja Porvoon- Sipoon kalatalousalueen KHSluonnos Sanna Kuningas & Antti Lappalainen Luonnonvarakeskus Rannikon kalatalousaluepäivät, syyskuu 2019 Sisältö Taustatietoa

Lisätiedot

LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELY TÄYSREMONTIN TARPEESSA? Jyrki Oikarinen, toiminnanjohtaja, Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry

LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELY TÄYSREMONTIN TARPEESSA? Jyrki Oikarinen, toiminnanjohtaja, Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELY TÄYSREMONTIN TARPEESSA? Jyrki Oikarinen, toiminnanjohtaja, Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Maamme lohipolitiikkaa on leimannut viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana

Lisätiedot

Kestävän kalatalouden hankkeita Etelä-Savon kalastusaluepäivä

Kestävän kalatalouden hankkeita Etelä-Savon kalastusaluepäivä Kestävän kalatalouden hankkeita Etelä-Savon kalastusaluepäivä 2.2.2017 Euroopan Meri- ja kalatalous- Rahasto / paikalliset kehittämishankkeet Kiehtovat kalavedet 2014-2020 kehittämisstrategia: 1. Verkostoitunut

Lisätiedot

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Tapio Keskinen, Luke Timo Ruokonen, JY KL 13 Alueellinen lupa kaupallisen kalastuksen harjoittamiseen Kalavarojen kestävän

Lisätiedot

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Rovaniemellä 20.11.2018 Kalle Torvinen Lapin ELY - keskus 24 Kalatalousalueiden tehtävät Kalatalousalueen tehtävät ovat: 1) kalavarojen kestävän käytön ja

Lisätiedot

Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa. Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen

Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa. Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto

Lisätiedot

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 16.3.2018 Polvijärvi Kalatalousaluejakopäätökset julki joulukuussa 2017, valitusaika päättyi 19.1.2018. Päätöksiin

Lisätiedot

Haetaan kaupallisia kalastajia Lokkaan

Haetaan kaupallisia kalastajia Lokkaan Haetaan kaupallisia kalastajia Lokkaan Markku Ahonen, Lapin kalatalouden toimintaryhmä Risto Pyhäjärvi, Lokan Luonnonvara osuuskunta Marjaana Aarnio, Sodankylän kunta KALATALOUDEN TOIMINTARYHMÄT Euroopan

Lisätiedot

Keskeiset termit kalakantaarvioiden. Ari Leskelä, RKTL

Keskeiset termit kalakantaarvioiden. Ari Leskelä, RKTL Keskeiset termit kalakantaarvioiden laadinnassa Ari Leskelä, RKTL 21.3.2014 Mitkä? SSB, kutukannan biomassa R, rekrytointi F, kalastuskuolevuus M, luonnollinen kuolevuus MSY, kestävä enimmäistuotto Kalakanta

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 UUSI KALASTUSLAKI Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 Valmistelun vaiheet Ensimmäinen luonnos uudesta kalastuslaista julkistettiin joulukuussa 2013 Lausuntokierros talvella 2014, annettiin

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 Kalastuslain valmistelun vaiheet Työryhmävalmistelu käyntiin 2008 Ensimmäinen luonnos julkistettiin

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016 KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016 Kommenttipuheenvuoro Janne Rautanen, SVK 16.12.2016 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa (LUKE 2014) Edelleen

Lisätiedot

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakipäivät

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakipäivät Kalastusalueiden toiminnan lopetus Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Esitelmän sisältö Kalastusalueet lakkautetaan, tilalle kalatalousalueet Siirtymäsäännökset

Lisätiedot

Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka

Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka Tapio Keskinen,Luonnonvarakeskus Mari Nykänen, Pohjois-Savon ELY Jämsä 18.11. 2015 Taustaa MN ja TK laatineet esityksen seurantaohjelmaksi

Lisätiedot

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen L-S Kalatalouskeskus ry 60 v. 17.3.2010 Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Jäsentely Taustaa Välimietintö Lain tarkoitus Kalastuslaissa

Lisätiedot

Kalastuslain toimeenpano Metsähallituksen tehtävissä

Kalastuslain toimeenpano Metsähallituksen tehtävissä Kalastuslain toimeenpano Metsähallituksen tehtävissä Ylitarkastaja Mikko Malin Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Tampere 1 Metsähallitukselle tulossa uusia tehtäviä Kalastonhoitomaksun kerääminen Valtion

Lisätiedot

Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelujärjestelmä - kehittämishanke

Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelujärjestelmä - kehittämishanke Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelujärjestelmä - kehittämishanke 2015-2016 Matti Salminen ja Päivi Eskelinen Luonnonvarakeskus KALASTUSLAKIPÄIVÄT 7.-8.12.2015 Tampere Kehittämishankkeen tausta MMM:n

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:

Lisätiedot

Kalatalouden innovaatiopäivät , Vantaa

Kalatalouden innovaatiopäivät , Vantaa Kalatalouden innovaatiopäivät 8.11.2018, Vantaa Innovaatio-ohjelmien tavoitteet ja jatko Risto Lampinen, MMM/LVO 1 Perusidea: Innovaatio-ohjelma kasvun edistäjänä Tavoitteena päämäärätietoinen, verkostomainen,

Lisätiedot

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Inarin kalantutkimus ja vesiviljely Ahti Mutenia Lokan ja Porttipahdan ominaisuuksia Rakennettu

Lisätiedot

Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto

Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Vain muutos on pysyvää? Alkupuula 9200 BP Tammipuula Vannipuula 5800 BP 5800 4500 BP Käläpuula

Lisätiedot

Pienten järvien siikaseuranta

Pienten järvien siikaseuranta Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue Pienten järvien siikaseuranta 5-7 Marko Puranen & Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 9/7 Sisällys. Johdanto.... Aineisto ja menetelmät.... Tulokset

Lisätiedot

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020 Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR 2009-2014 Hankkeiden lukumäärä hylätty 22 keskeytetty 6 kesken 36 hyljesietopalkkiot

Lisätiedot

Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen

Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen Anne-Mari Ventelä Pyhäjärvi-instituutti Anne-Mari Ventelä Pyhäjärvi-instituutti TANAKKA taloudellisesti kannattavan

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Taimenseminaari Jyväskylä 15.5.2012 Kalatalouden toimijat Osakaskunnat Kalatalousalueet

Lisätiedot

Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa

Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS ry PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Viva Salmo Trutta-

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö KIRKAS SUUNTA JA IHMISTEN VOIMA PÄIVIEN TEEMA: LAIN TAVOITTEET YHTEISTYÖSSÄ KUMPPAANUUDEN

Lisätiedot

Heinolan kalastusalue. Kuhan kasvu Konnivedessä ja Ala-Rievelissä Marko Puranen ja Tomi Ranta

Heinolan kalastusalue. Kuhan kasvu Konnivedessä ja Ala-Rievelissä Marko Puranen ja Tomi Ranta Heinolan kalastusalue Kuhan kasvu Konnivedessä ja Ala-Rievelissä 217 Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 7/217 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään?

Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään? Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään? Kaukametsän kongressi ja kulttuurikeskus, Kajaani 15.4.215 Pekka Hyvärinen Luonnonvarakeskus, Kainuun kalantutkimusasema www.luke.fi www.kfrs.fi Oulujärven kuhan

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere 26.1.2018 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho 26.1.2018 5.2.2018 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 1 Nykytila:

Lisätiedot

Uusi laki ja asetus voimaan vuoden vaihteessa, mutta työ ei lopu siihen

Uusi laki ja asetus voimaan vuoden vaihteessa, mutta työ ei lopu siihen Päijät-Hämeen Kalatalouskeskus ry Toiminnanjohtajan kuukausikirje, joulukuu 2015 Hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoille! Tällä kertaa kuukausikirje onkin aika tukeva paketti. Tarjolla jälleen lakiasiaa,

Lisätiedot

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Kalastusaluepäivät Mikkeli Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Kalastusaluepäivät Mikkeli Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry Kalastusalueiden toiminnan lopetus Kalastusaluepäivät Mikkeli 7.2.2018 Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry Loppuuko toiminta? Kalastuslain mukaan kalastusalueet korvataan kalatalousalueilla

Lisätiedot

Liiketoimintalähtöinen kalastus veden laadun turvaajana kaupallisen hoitokalastuksen malli Järvikalaa NAM! hankkeen päätösseminaari

Liiketoimintalähtöinen kalastus veden laadun turvaajana kaupallisen hoitokalastuksen malli Järvikalaa NAM! hankkeen päätösseminaari Liiketoimintalähtöinen kalastus veden laadun turvaajana kaupallisen hoitokalastuksen malli Järvikalaa NAM! hankkeen päätösseminaari 13.12.2017 Tero Forsman Pyhäjärvi-instituutti Kaupallisen hoitokalastuksen

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

KALASTUSLAIN TOIMEENPANO miten hoidamme kalakantamme kuntoon

KALASTUSLAIN TOIMEENPANO miten hoidamme kalakantamme kuntoon KALASTUSLAIN TOIMEENPANO miten hoidamme kalakantamme kuntoon Hämeen vapaa-ajankalastajapiirin neuvottelupäivät 7.-8.4.2017 Olli Saari, SVK Kalakantojemme nykykunto Vaelluskalat uhanalaisia Syinä vesirakentaminen,

Lisätiedot

Kuhakantoja ja kuhan kalastusta koskeva sidosryhmätilaisuus

Kuhakantoja ja kuhan kalastusta koskeva sidosryhmätilaisuus WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Maa- ja metsätalousministeriö Kuhakantoja ja kuhan kalastusta koskeva sidosryhmätilaisuus 19.6.2018

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014

Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014 Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 5.2.2014 1 Toimialan ja sen hallinnon tulevaisuus?

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho

Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Kalastuslakityöryhmän keskeisiä lähtökohtia: Miten turvata kalavarojen hyödyntämismahdollisuudet tulevaisuudessa? Miten

Lisätiedot

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari 25.1.2018 Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus / kalatalouspalvelut-yksikkö Helsingin aluetoimisto 1 Sisältö 1. Kalakannat

Lisätiedot

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Veli-Matti Kaijomaa Kalatalouspäällikkö Pohjois-Karjalan TE-keskus Suomen nykyinen kalastuslaki astui voimaan vuoden 1983 alusta. Tuolloin uudistuksen tavoitteena

Lisätiedot

Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa

Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa 14.12.2016 Tietoon perustuva kestävä kalavarojen käyttö Kalavarojen käytön ja hoidon suunnittelu Kalastuslain toimeenpano ja valvonta Yleisen kalatalouden

Lisätiedot

Mikonkatu 5 50100 Mikkeli www.puula.fi

Mikonkatu 5 50100 Mikkeli www.puula.fi 1 Mikonkatu 5 50100 Mikkeli www.puula.fi KOMMENTTEJA HUOMIOITAVAKSI KALASTUSLAKIESITYKSESSÄ 1. Kalastuksen rajoitukset Lakiehdotuksessa keskeisiä aiheita ovat kalastukseen liittyvät rajoitukset ja kalastuksen

Lisätiedot

Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta

Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta Pyydystä ja päästä kalastus (Catch & Release, C&R) Kalastusta, jossa on tarkoituksena

Lisätiedot

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastuslaki 129 : Kalastusalueet hoitavat kalatalousalueelle säädettyjä

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014

Ajankohtaista kalataloudesta. Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014 Ajankohtaista kalataloudesta Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014 Esityksen otsikoita Uusi tutkimuslaitos LUKE 1.1.2015 alkaen Kolmen Kala-ELY:n malli 1.1.2015

Lisätiedot

Miten luontoarvoja kompensoidaan?

Miten luontoarvoja kompensoidaan? Miten luontoarvoja kompensoidaan? Tampere 13.6.2017 Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 HT Nina V. Nygren, ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori ma., Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Järvien hoitokalastussaaliin hyötykäyttö etenee,

Järvien hoitokalastussaaliin hyötykäyttö etenee, Järvien hoitokalastussaaliin hyötykäyttö etenee, terveiset Särkikalat ja kiertotalous - resurssien taloudellinen hyödyntäminen-seminaarista Janne Ruokolainen Tukimus ja seuranta kehittyvät Saalispotentiaali,

Lisätiedot

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 223/2011 LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Jyrki Oikarinen Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry ProSiika Symposium Tornio 17.4.2012 PKL ry Kalatalouden neuvontajärjestö,

Lisätiedot

Rutajärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen

Rutajärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen Rutajärven verkkokoekalastus 217 Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 6/217 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 2.1. Tutkimusjärvi...

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 26.7.2014 Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Suomen pintavesien ekologinen tilaluokitus julkaistiin 2.10.2013.

Lisätiedot

HYVIS Hyvinkään kaupungin perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen kestävän kehityksen tunnus KAUSI

HYVIS Hyvinkään kaupungin perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen kestävän kehityksen tunnus KAUSI HYVIS Hyvinkään kaupungin perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen kestävän kehityksen tunnus KAUSI 2017-2018 14.11.2016 Susanna Jussila Kiittää ja kannustaa. Huomaa vahvuudet ja kehittää. Hyvinkään kaupungin

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

Kalaston tilan ja kalastuksen seuranta katsaus menetelmiin

Kalaston tilan ja kalastuksen seuranta katsaus menetelmiin KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS ry PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Kalaston tilan ja kalastuksen seuranta katsaus menetelmiin Matti Havumäki Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Keski-Suomen kalastusaluepäivä 2014 Miksi

Lisätiedot

EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet

EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet Viking Amorella: tiedostus- ja koulutusristeily 3.2. 2016 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho VARELY/ Kalatalouspalvelut

Lisätiedot

Miksi yhteinen vesialue?

Miksi yhteinen vesialue? Miksi yhteinen vesialue? Paimelanlahden ja Vähäselän alueen keskustelutilaisuudet 25. ja 26.3.2015 Ilkka Vesikko Miksi yhteinen vesialue? Kalastuksen järjestäminen Lupien myynti ja hinnoittelu Yhteiset

Lisätiedot

Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet. Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti

Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet. Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti 1 Esityksen sisältö Haastatellut järvet, esittely Järvien kalastusinfra ja menetelmät Nykyiset saaliit

Lisätiedot

Kalavedenhoito tulevaisuudessa Esimerkkinä Oulujärven kuhakanta: istutukset - kalastus - säätely

Kalavedenhoito tulevaisuudessa Esimerkkinä Oulujärven kuhakanta: istutukset - kalastus - säätely Kalavedenhoito tulevaisuudessa Esimerkkinä Oulujärven kuhakanta: istutukset - kalastus - säätely Oulun läänin kalastusaluepäivät, Vuokatti, 19.11.215 Pekka Hyvärinen Luonnonvarakeskus, Kainuun kalantutkimusasema

Lisätiedot

p. 0400 362 442 p. 045 171 5544

p. 0400 362 442 p. 045 171 5544 1 Päijät- Hämeen kalatalouskeskus ry Vesijärvenkatu 27 15140 Lahti LAUSUNTO Kalatalouden keskusliitto Malmin kauppatie 26 00700 Helsinki Hallituksen esitys kalastuslaiksi Kalatalouden keskusliitto pyytää

Lisätiedot

Kalastusalueen perunkirjoitus Miten toiminta ajetaan hallitusti alas? Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016

Kalastusalueen perunkirjoitus Miten toiminta ajetaan hallitusti alas? Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Kalastusalueen perunkirjoitus Miten toiminta ajetaan hallitusti alas? Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Lyhyesti Kalastusalueet korvataan kalatalousalueilla Siirtymäsäännökset

Lisätiedot

Kalastustiedustelu 2016

Kalastustiedustelu 2016 Kuoksenjärven kalastusyhdistys Kalastustiedustelu 2016 Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 3/2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Tiedustelu... 3 2.1. Otanta ja postitus...

Lisätiedot

Silakkalitkan ja kelaongen käytön salliminen yleiskalastusoikeuksilla on hyvä uudistus.

Silakkalitkan ja kelaongen käytön salliminen yleiskalastusoikeuksilla on hyvä uudistus. Maa- ja metsätalousministeriölle Helsinki Fishing ry:n lausunto kalastuslain uudistuksesta 4 Määritelmät Kalastusoppaat eivät ole kaupallisia kalastajia eivätkä vapaa-ajankalastajia. Omaksi numeroiduksi

Lisätiedot

Ahvenen ja kuha saalismäärät sekä merimetso Suomen rannikkoalueilla. Aleksi Lehikoinen Merimetsotyöryhmä

Ahvenen ja kuha saalismäärät sekä merimetso Suomen rannikkoalueilla. Aleksi Lehikoinen Merimetsotyöryhmä Ahvenen ja kuha saalismäärät sekä merimetso Suomen rannikkoalueilla Aleksi Lehikoinen Merimetsotyöryhmä 4.1.216 9 8 Kuha saalis Ahven saalis 7 6 5 4 3 2 1 197 198 199 2 21 22 Ahvenen saalismäärät kasvaneet

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Maakuntien ja MMM:n toimialan vuorovaikutuksen simulointi luonnonvaratehtävissä Tampere 26.1.2018 Osastopäällikkö

Lisätiedot

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä?

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Ammattikalastajien koulutusristeily 5.2. 2015 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 WWF Lähtötilanne

Lisätiedot

Työttömien terveyspalvelujen toteutumisesta

Työttömien terveyspalvelujen toteutumisesta Työttömien terveyspalvelujen toteutuminen Vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet, uhkat Kooste ennakkotehtävistä 8.12.2015 14.12.2015 Työterveyslaitos Kirsi Lappalainen www.ttl.fi 1 Työttömien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kompensaatio ja luonnonsuojelukonfliktit

Kompensaatio ja luonnonsuojelukonfliktit Kompensaatio ja luonnonsuojelukonfliktit Turku 9.6.2017 HT Nina V. Nygren ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori ma., Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto Perustajajäsen, hallituksen pj., Tutkimusosuuskunta

Lisätiedot

Riski = epävarmuuden vaikutus tavoitteisiin. Valtionhallinnossa = epävarmuuden vaikutus lakisääteisten tehtävien suorittamiseen ja tavoitteisiin

Riski = epävarmuuden vaikutus tavoitteisiin. Valtionhallinnossa = epävarmuuden vaikutus lakisääteisten tehtävien suorittamiseen ja tavoitteisiin Juha Pietarinen Riski = epävarmuuden vaikutus tavoitteisiin Valtionhallinnossa = epävarmuuden vaikutus lakisääteisten tehtävien suorittamiseen ja tavoitteisiin - Voiko riski olla mahdollisuus myös lakisääteisten

Lisätiedot

KALATALOUDEN PAIKALLISLÄHTÖISTÄ KEHITTÄMISTÄ

KALATALOUDEN PAIKALLISLÄHTÖISTÄ KEHITTÄMISTÄ KALATALOUDEN PAIKALLISLÄHTÖISTÄ KEHITTÄMISTÄ 27.2.2013 Petri Rannikko WWW.KALASTUSPUISTO.FI Kalatalousryhmät ovat yksi Euroopan kalatalousrahaston (EKTR) toimintalinjoista Tavoitteena tukea kalatalouden

Lisätiedot

Kalastuslain nojalla myönnetyt ELYjen poikkeusluvat Kalastuslakipäivät Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Kalastuslain nojalla myönnetyt ELYjen poikkeusluvat Kalastuslakipäivät Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalastuslain nojalla myönnetyt ELYjen poikkeusluvat Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus KL 47 - laajat valtuudet antaa poikkeuslupia Lupa voidaan myöntää siirtoistutusta,

Lisätiedot

Kuhan ala- ja ylämittasäätelyn sovittaminen paikallisiin olosuhteisiin

Kuhan ala- ja ylämittasäätelyn sovittaminen paikallisiin olosuhteisiin Kuhan ala- ja ylämittasäätelyn sovittaminen paikallisiin olosuhteisiin Anssi Vainikka (Itä-Suomen yliopisto, Joensuu) Hannu Huuskonen (UEF), Risto Eronen (UEF), Pekka Hyvärinen (Luke), Mikko Olin (HY),

Lisätiedot

Kalastuslain kokonaisuudistus

Kalastuslain kokonaisuudistus Kalastuslain kokonaisuudistus Kalastusneuvos Eija Kirjavainen MMM, kala- ja riistaosasto HANKKEEN TAUSTA Kalastuslain kokonaisuudistus on Matti Vanhasen IIhallituksen ohjelmassa Hallitusohjelma: Käynnistetään

Lisätiedot

LAUSUNTO KALASTUSLAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA / LAUSUNTOPYYNTÖ 158876/MMM022:00/2008

LAUSUNTO KALASTUSLAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA / LAUSUNTOPYYNTÖ 158876/MMM022:00/2008 1 (5) Itä-Suomen yliopisto Biologian laitos PL 111 80101 JOENSUU Maa- ja metsätalousministeriö, PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO LAUSUNTO KALASTUSLAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA / LAUSUNTOPYYNTÖ 158876/MMM022:00/2008

Lisätiedot