Jäsentiedote 1 / 2018 9.2.18 HYVÄT JÄSENEMME Edustajakokouksen valintojen pohjalta jatkaa ProAgria Kainuun hallitus tänä vuonna entisellään. Maa- ja kotitalousnaisten piirijohtokunnassa siirtyi Helena Leinonen Paltamosta varsinaiseksi jäseneksi ja Hilkka Heikkinen Ristijärveltä varajäseneksi. Eläkkeelle jäänyttä johtajaa Osmo Tiikkaista muistettiin ProAgria Keskusten liiton kullatulla ansiomerkillä (30-vuotissolki). Kannattavuuskirjanpidosta 10-vuotispalkinnon saivat Hetepellon tila (Timo Salonen) ja Urpulan tila (Helka Hynynen) Sotkamosta. Vuoden kainuulaisen Maa- ja kotitalousnaisen tunnustuksen sai Kaija Väisänen Väyrylän kyläyhdistyksestä Puolangalta. KKI-kampanjassa palkittiin aktiivisuudesta Kuhmon maaja kotitalousnaiset ry. Syksyn KyläGaalassa julkistettiin Vuojen Kaenuulaenen kylä 2017: Vaarankylä Paltamosta, ja Vuojen Kaenuulaenen 2017: päätoimittaja Markus Pirttijoki. Onnea! Viime vuosi oli Kainuulle myös valtakunnallisten tunnustusten ja onnittelujen aikaa. Laidunyhdistys ry:n säätiön valtakunnallisen Nurmikilpailun voitti Viitalan Maitotila (Ari Korhonen) Sotkamosta. Maa- ja kotitalousnaisten vuoden maisematekokilpailussa saatiin koko maan voitto Suomussalmelle, Vuokin reitille Vienaan. Pj. Tarja Tervo tuli valituksi Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen hallitukseen, ja Kainuun MKN piirikeskus sai tunnustuspalkinnon, joka jaetaan joka kolmas vuosi jollekin piirikeskukselle aktiivisuudesta. Henkilöstö- ja toimitila-asioita Uusina toimihenkilöinä ovat määräaikaisessa työsuhteessa yritysasiantuntija Matti Haverinen, puh 043 827 2314, matti.haverinen@maajakotitalousnaiset.fi ja tilipalveluasiantuntija Sirpa-Liisa Linna, puh. 043 824 9309, sirpa-liisa.linna@proagria.fi Talouden ja omistajanvaihdosten asiantuntija Riku Leinosen toimenkuva on vuoden alusta laajentunut esimiestehtäviin ProAgria Kainuun palvelupäällikkönä. ProAgrian uudet toimitilat Sotkamossa ja palvelupiste Vaalassa. Hyviä uutisia! Sotkamon toimistomme muuttaa huhtikuun alussa uusiin tiloihin Sotkamon keskustaan osoitteeseen Kangaskatu 14 C 21 E, 88600 Sotkamo. Maaliskuun loppuun saakka palvelemme vanhoissa tiloissa osoitteessa Kipinäntie 16. Vaalassa palvelemme asiakkaitamme Vaalan kunnantalon tiloissa osoitteessa Vaalantie 14, 91700 Vaala. Sotkamon ja Vaalan toimipisteissämme asiantuntijamme palvelevat aikavarausten perusteella. Ole suoraan yhteydessä asiantuntijoihimme ja sovi tapaaminen. Yhteystiedot löydät tämän järjestökirjeen lopusta.
2 Tapahtumiamme Maatilan tuotteiden jalostaminen ja myynti koulutus to 22.2. klo 11.45 16. ProAgria Kainuu, Osmonkatu 9, Kajaani. Asiantuntijoina: Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset (Soili Hypén), Elintarviketurvallisuusvirasto Evira (Kaisa Kukkonen, Pirjo Korpela), Ruokatieto Yhdistys ry (Eeva Heikkilä). Lisäksi Kuluttajaliitolta saadaan tietopaketti. Tavoitteena on tukea maatiloja tuotteiden jatkojalostamisessa ja myynnissä sekä perehdyttää keskeisiin elintarvikkeiden markkinointiin ja myyntiin liittyviin kysymyksiin kuluttajansuojalain näkökulmasta. Maksuton tilaisuus on tarkoitettu maatilojen ja muiden yritysten edustajille, valvontaviranomaisille, yritysasiantuntijoille ja muille asiasta kiinnostuneille. Tilaisuus toteutetaan OKM:n tuella. Kahvitarjoilu. Ilm. ti 20.2. mennessä: arja.juntunen@maajakotitalousnaiset.fi tai 044 320 1587 Maidontuotannon tulevaisuus seminaari to 1.3. klo 9.30 14.15. Kainuun Opisto, Tahvintie 4, Mieslahti. Ohjelmassa on ajankohtaista asiaa maitoalan tulevaisuuden näkymistä sekä työkaluja maitotilojen talouden hallintaan. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Osallistuminen myös etäyhteydellä on mahdollista: ota yhteys heidi.kumpula@mtk.fi tai 040 021 8720. Järjestäjät: Osuuskunta ItäMaito, MTK Pohjois-Suomi/MaaseutuHarava-hanke, ProAgria Kainuu/MaiNuLi-hanke sekä Kainuun ammattioppilaitos/kantri-inno-hanke. Ilmoittautumiset 22.2. mennessä: https://www.lyyti.in/maidontuotannon_tulevaisuusseminaari_3241 Hygieniaosaamistestit (hygieniapassi) ti 15.5. klo 12 ja klo 15.30 ProAgria Kainuun alakerrassa, Osmonkatu 9. Kesto noin 1 h 15 min. Testaajana on yritysasiantuntija Marja Niskanen, Pohjois-Savon MKN. Hinta on 65,10 eur/hlö. Ilm. 10.5. mennessä arja.juntunen@maajakotitalousnaiset.fi tai 044 320 1587. Kevään juhlatarjoilut -ruokakurssi Sotkamossa lauantaina 21.4. klo 10-14. Tule hakemaan inspiraatiota! Valmistetaan herkullinen kokonaisuus alku-, pää- ja jälkiruokineen. Kurssiin sisältyvät raaka-aineet, oppimateriaali sekä opetus. Kurssin hinta on 48 eur/hlö, mutta Sotkamon maa- ja kotitalousseuralta purkautuessa säästyneiden varojen avulla voimme tarjota kurssin sotkamolaisille jäsenillemme puoleen hintaan. Kurssipaikka tarkentuu myöhemmin. Ilmoittautumiset pe 13.4. mennessä: viivi.valutie@maajakotitalousnaiset.fi tai 043 8271983. Työhyvinvointi vahvemmax työelämän hyvinvointirastit tempaus ke 24.5. eri puolilla Kainuuta. Työterveyslaitos ja Kainuun Tyhyverkoston ydinryhmä järjestää työhyvinvointitapahtuman eri puolilla Kainuuta sijoittuen iltapäivään/ilta-aikaan paikkakunnasta riippuen. Työyhteisöjä ja yksittäisiä omasta työhyvinvoinnistaan huolehtivia kansalaisia/ryhmiä vaikkapa Loikkaa liikkeelle ryhmiä - kutsutaan mukaan tempaukseen, jossa Kainuun maa- ja kotitalousnaisten rooli on tarjota tietoa, maistiaisia ja mukavaa/visaista tekemistä ravitsemukseen liittyvän teeman puitteissa osana hyvinvointisuunnistusta. Lisätiedot: marjatta.pikkarainen@maajakotitalousnaiset.fi tai 044 320 1585.
Ennakkotietona: Tutustumismatka 30.9. 4.10. Stuttgartiin. Teemme Oulun ProAgrian ja Maa- ja kotitalousnaisten kanssa yhteisen tutustumismatkan Saksan Baden-Württembergiin Stuttgartin seudulle. Ohjelmassa on mm. laaja, juhlavuottaan viettävä maaseutunäyttely, yritysvierailukohteita sekä Maa- ja kotitalousnaisten sisarjärjestön Landfrauen-järjestön toimintaan tutustumista. Lentoyhteys lähtee Oulusta. Tarkemmat tiedot myöhemmin, yhteyshenkilönä Kainuussa: marjatta.pikkarainen@maajakotitalousnaiset.fi tai 044 320 1585. 3 Ajankohtaista kehittämishankkeista Olemme mukana useissa Euroopan maaseuturahastolta ja Kainuun ELYkeskukselta rahoitusta saavissa hankkeissa. MARA: Maatalouden rakennusinvestoinnit Esa Heikkinen, puh. 050 725 0478 (kestää kesään asti), MaiNuLi: maidon-, nurmen- ja naudanlihantuotannon kehittäminen Inkeri Taurula, puh. 043 825 4206, ProYritys Kainuu: maaseudun pienyritysten alustava alkuvaiheen neuvonta Soili Hypén, puh. 040 776 4290 tai Matti Haverinen, puh. 043 827 2314 (kestää huhtikuulle), Kantri & Co.: elintarvikeyritysten kehittäminen Viivi Valutie, puh. 043 827 1983, RuralDigiServ: digitaaliset kokeilut ja asiantuntijapalvelut Pentti Meriläinen / ProAgria Keskusten liitto, puh. 040 589 8860 tai Marjatta Pikkarainen, puh. 044 320 1585, Katras: lammastilat Vuokko Pietikäinen-Kauppinen / ProAgria Pohjois-Savo tai 043 826 7008 tai Mariko Lindgren, puh. 043 827 2308, Kaiva: valkuaiskasvit ja - nurmet Katja Keränen / Luke, puh. 029 532 6235 tai Maarit Partanen, puh. 0400 282 092. Hankkeista lisää tietoa sivuilta www.tukinetti.net tai omilta nettisivuiltamme. Älykkäät tietovarannot hanke. Kainuu on mukana kevään ajan esiselvityshankkeessa, jossa ProAgria Keskusten liitto selvittää, kuinka maatiloille kertyviä tietovarantoja pystytään yhdistämään ja hyödyntämään paremmin. Mahdollisuuksia on saada maatilan johtamisessa kannattavuutta ja kilpailukykyä paremmaksi mm. älykästä analytiikkaa ja tekoälyä käyttämällä. Lisätiedot: Pentti Meriläinen / ProAgria Keskusten liitto, p. 040 589 8860 tai Marjatta Pikkarainen, p. 044 320 1585
4 Älykkäät mittaukset karjan ruokinnassa ja terveydessä (ÄLYREHU). Uusi maaseudun innovaatioryhmä eli EIP-ryhmä kehittää karjan ruokinnan ja hyvinvoinnin seurantaan ratkaisuja. Ryhmässä toimii Oulun yliopiston Mittaustekniikan ja ProAgria Kainuun edustajien lisäksi kahdeksan kainuulaista maatilayrittäjää, MTech Digital Solutions Oy, rehunäytteenottokairoja valmistava Semes Oy, ruokinnan ja automaatiolypsyn huippuasiantuntija ProAgria Pohjois-Savosta sekä eläinlääkäreiden edustaja. Kehityskohteina on säilörehun kuiva-aineen määritys sekä kaksi biosensorimittausta lypsylehmien ravitsemuksen tasapainon seuraamiseksi. Lisäksi kokeillaan jo hankkeen ensimmäisenä vuotena käsikäyttöistä mittaria säilörehunurmen korjuuajan arvioinnissa. EIP on lyhenne sanoista European Innovation Partnership, eurooppalainen innovaatiokumppanuus. Lisätiedot: minna.tanner@proagria.fi tai 040 572 3197. Rannat kuntoon! Kainuun Maa- ja kotitalousnaisten Rannat kuntoon -hanke on käynnistynyt Vaalan Kankarin kylällä ja käynnistymässä tänä vuonna mm. Paltamon Melalahdessa ja Kiehimänsuussa sekä Puolangan Suolijärvellä. Aikaisemmassa valtakunnallisessa Maa- ja kotitalousnaisten Rannat kuntoon -hankkeessa on jo kerätty mittava määrä materiaalia ja toimintamalli ohjeeksi monenlaisiin rantojen kunnostukseen liittyviin toimenpiteisiin, nämä ovat vapaasti käytettävissä osoitteessa: www.maajakotitalousnaiset.fi/rannatkuntoon Lisätietoja hankkeesta: mariko.lindgren@maajakotitalousnaiset.fi tai 043 827 2308 Ajankohtaista maaseutuyrityksille Tuotosseurannan juhlavuosi 120 vuotta. Maidontuotannon tuotosseuranta alkoi Suomessa vuonna 1898; olemme maailman viides maa, jossa tuotosseuranta aloitettiin. Tie on kulkenut tarkkailuyhdistyksistä maaseutukeskuksiin ja nykyiseen ProAgriaan, karjantarkkailusta tuotosseurantaan, tilalla sentrifugilla tapahtuvasta lehmäkohtaisen rasvan määrityksestä laboratoriossa tapahtuvaan täysin automaattiseen maitonäytteiden analyysiin! Muutokset ovat olleet tuotosseurannassa ja asiakastiloilla tänä aikana valtaisia. Tuotosseurantaan kuuluu tällä hetkellä 71 % karjoista ja 83 % lehmistä, yli 50 lehmän karjoista mukana on yli 90 %. Keskilehmäluku tiloilla on ylittänyt 40 lehmää. Pohditko maatilayrityksesi taloutta? Maa- ja metsätalousministeriö tukee neuvontaamme, tavoitteenaan tilojen talouden vakauttaminen. Uutena työvälineenä on myös Neuvo 2020 nykyaikaistaminen ja kilpailukykyosio. Kysy lisää: tarja.poikela@proagria.fi tai 0400 386 274 sekä riku.leinonen@proagria.fi tai 043 827 2312. Jos mielessäsi on erityisesti tilasi monialaistaminen, Neuvo-palvelun tarjoaa: soili.hypen@maajakotitalousnaiset.fi tai 040 776 4290. Maisemaa hoitamaan! Ensi keväänä on jälleen mahdollista hakea ELY-keskuksesta viisivuotista ympäristösopimusta maiseman- tai perinneympäristöjen hoitoon niittämällä, raivaamalla ja/tai laiduntamalla. Korvauksen määrä on 450 tai 600 euroa/hehtaari kohteesta riippuen. Muistattehan, että tilatunnuksen omaava viljelijä voi pyytää arvion kohteen sopivuudesta ympäristösopimukseen ilmaisena ympäristö- NEUVO-palveluna, jota ProAgria Kainuussa tekee Marjo Piirainen. (marjo.piirainen@proagria.fi tai 043 825 4202).
5 Ympäristösopimuksen kohteen hoidosta voi tehdä joko viljelijä, tai rekisteröitynyt yhdistys, esimerkiksi kyläyhdistys. Sopimushakemukseen tarvittavan hoitosuunnitelman voi tehdä joko itse tai tilata ostopalveluna Kainuun Maa- ja kotitalousnaisten maiseman- ja luonnonhoidon asiantuntijalta: mariko.lindgren@maajakotitalousnaiset.fi tai 043 827 2308. Sopimusehdoista ja hakuajoista tulee lisää tietoa maaseutuviraston internetsivuille kevään aikana, hakusanana Ympäristösopimus maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoitoon. Fingrid ja Maa- ja kotitalousnaiset kokeilevat uudenlaista tukimuotoa maiseman- ja luonnonhoitoon voimajohtoalueilla. Fingrid kustantaa Maa- ja kotitalousnaisten maisema-asiantuntijan arviointi- ja hoitosuunnittelukäynnin sekä suunnitelman teon, sekä maksaa hakijalle 300 e/ha voimajohtoalueellaan sijaitsevan, maisemallisesti tai perinneympäristöarvoiltaan merkittävän kohteen hoidosta kolmen vuoden sopimuskauden ajan. Mallista on karsittu hakijan osalta pois kaikki turha byrokratia; maanomistajalta sentään tarvitaan hoitotoimenpiteisiin kirjallinen suostumus Kohteita voidaan hoitaa niittämällä, raivaamalla ja/tai laiduntamalla hoitosuunnitelman mukaan. Lisätietoja antaa Kainuun maa- ja kotitalousnaisten maiseman- ja luonnonhoidon asiantuntija mariko.lindgren@maajakotitalousnaiset.fi tai 043 827 2308. Vuoden maisemateko 2018 valitaan teemalla Laita hyvä kiertämään. Halutaan erityisesti edistää kiertotaloutta ja kiinnittää huomiota hoidon jatkuvuuden turvaamiseen, kierrätettävien materiaalien ja rakennustarvikkeiden käyttöön ja hoitotoimenpiteistä syntyvän materiaalin jatkohyödyntämiseen. Maisemateko voi olla myös aineeton, kuten julkaisu tai esitys. Vuoden maisemateko on teko, joka nostaa esille paikallisen kulttuuriympäristön arvoja ja ominaispiirteitä, lisää yhteisöllisyyttä ja edistää kohteen säilymistä tuleville sukupolville kestävällä tavalla. OKM tukee vuoden maisemateon valintaa. Lähetä kuvaus maisemateosta, työn tekijöistä ja perustelut työn merkityksestä MKN piirikeskukseen: mariko.lindgren@maajakotitalousnaiset.fi Liitä mukaan valokuvia ja mahdollisia lehtileikkeitä. Kilpailuaika päättyy 30.9.2018. Lisätietoja: www.maajakotitalousnaiset.fi/vuodenmaisemateko Portaat yrittäjäksi valmennus. Haaveiletko yrittäjyydestä? Kaipaatko tietoa, tsemppausta tai tukea yrittäjyyteen? Järjestämme myös tänä vuonna viiden kerran tehovalmennuksen OKM:n tuella. Myös etäyhteydellä osallistuminen on mahdollista. Lisätietoja: matti.haverinen@maajakotitalousnaiset.fi tai 043 827 2314. Ajankohtaista yhdistyksille Loikkaa liikkeelle! Vielä ehdit liikunta-aiheiseen kampanjaan ja kisailuun joko yksin tai ryhmänä. Kisa on avoin kaikille, eikä osallistuminen edellytä jäsenyyttä. Kisassa kerätään 1.1. 15.10.18 välisenä aikana vähintään puolen tunnin mittaisia reippaita liikuntasuorituksia, jotka voivat olla vaihtelevasti eri lajeja. Myös Impin päivää 11.6. suositellaan viettämään tänä vuonna liikuntateemalla. Ilmoittautumiset ja liikuntakorttien tilaukset: https://www.maajakotitalousnaiset.fi/sisalto/loikkaa-liikkeelle-liikuntakisa- 9003 tai arja.juntunen@maajakotitalousnaiset.fi tai p. 044 320 1587.
Yhdistysten kevätkokoukset. Asiantuntijamme tulevat pyynnöstä yhdistyksen kokoukseen pitämään ajankohtaisluentoa; luennon hinta yhdistykselle on 50 euroa. Jäsenyhdistysten sihteereille on vuosikertomuksia koskevat erillisohjeet lähetetty aiemmin sähköpostissa tai kirjeessä, jos sähköpostia ei ole meillä tiedossa. Suosittelemme toimintakertomusten palauttamista sähköisesti. Huom! Linkin sähköiseen palautuslomakkeeseen tai paperiset lomakkeet palautuskuorineen sekä vuosikokousten esityslistapohjat saa meiltä edelleen myös postitse erikseen pyytämällä: arja.juntunen@maajakotitalousnaiset.fi tai 044 320 1587. Vinkki Kotiseutuliitolta: vuosikokousten asialistoille kannattaa ottaa ajankohtaisten järjestöasioiden lisäksi seurantalon korjausasiat, jotta seuraavan kerran syyskuussa korjausavustusten hakuprosessin käynnistyessä on korjaustarpeessa olevista seurantaloista ehditty tehdä kuntoarvio (suositus), hankesuunnitelma ja korjaussuunnitelma, jotka tarvitaan avustushakemukseen. SENSE-jäsenrekisteriohjelman opastukseen tarjottavasta tuesta tiedotetaan vuoden mittaan sähköpostilla yhdistysten ilmoittamille jäsenrekisterikäyttäjille. Jos vielä uusissakin jäsenyhdistyksissä päätätte ottaa SENSE-jäsenrekisterin käyttöön, otattehan yhteyttä, ja opastamme teidät alkuun: arja.juntunen@maajakotitalousnaiset.fi tai 044 320 1587. Ruokahukka ruotuun - katse vesistöihin. Maa- ja kotitalousnaisten ja Vesistökunnostusverkoston yhteisen Ruokahukka ruotuun, katse vesistöihin -hankkeen päätavoitteena on tuoda kuluttajille tietoa mahdollisuuksista vaikuttaa ympäristön, erityisesti vesistöjen tilaan omilla valinnoillaan sekä edistää ravinteiden kierrätystä. Tavoitteena on vähentää ruokahävikkiä ja aktivoida vapaaehtoista vesienhoitotyötä havainnollistamisen ja positiivisen viestinnän avulla. Vuosien 2018 2019 aikana hankkeessa muun muassa järjestetään info- ja näytöstilaisuuksia, ruokakoulutuksia ja webinaareja. Lisäksi kootaan vapaaehtoistoimijoita eli hukantorjuntapartio edistämään vesistöjen hyvinvointia, ravinteiden kierrätystä ja torjumaan ruokahävikkiä. Hukantorjuntapartion toiminta alkaa 1.3.2018, mutta mukaan voi ilmoittautua nyt jo maa ja kotitalousnaisten nettisivujen kautta. Mikäli olet kiinnostunut saamaan kylällesi esimerkiksi info- tai näytöstilaisuuden, ota yhteyttä viivi.valutie@maajakotitalousnaiset.fi tai 043 8271983. Terveyttä edistävät välipalat kotien ja koulujen yhteistyönä. Maa ja kotitalousnaiset toteuttavat kevään 2018 aikana valtakunnallisen Terveyttä edistävät välipalat kotien ja koulujen yhteistyönä projektin. Projektin tavoitteena on tuottaa ruokakasvatukseen hyviä, juurtuvia käytäntöjä ja toimintamalleja, joilla edistetään sitä, että oppilaat nauttivat terveyttä edistäviä välipaloja ja lisäävät kasvisten käyttöä osana kouluateriaa ja välipaloja niin koulussa kuin kotonakin. Lisäksi tavoitteena on kouluruokailun hyödyntäminen monialaisena oppimiskokemuksena. Vuoden Maa- ja kotitalousnainen 2018. Piirijohtokunta myöntää taas syksyllä tunnustuksen, tehden valinnan avointen yleisöehdotusten pohjalta. Toimitattehan ehdotuksia perusteluineen 15.10.18 mennessä: marjatta.pikkarainen@maajakotitalousnaiset.fi tai 044 320 1585. 6
7 Ruokakurssitarjotin: Superruokaa Suomesta. Me maa- ja kotitalousnaiset uskomme, että todelliset terveysvaikutukset löytyvät läheltä. Superruokia ei tarvitse etsiä kaukomailta, sillä Suomen metsät, järvet ja pellot ovat niitä pullollaan. Leivotaan ruisleipää! Leivotaan yhdessä jokaiselle osallistujalle oma ruisleipä! Voidaan myös antaa ruisleivälle uutta ilmettä puolukalla tai siemenillä. Ruisleipä valmistetaan hapanjuuresta ja taikinaa tuleekin hapattaa n. vuorokausi ennen leipomista. Jokainen osallistuja saa palan juurta mukaan kotiin. Suussa sulavaa suklaasta. Piristy sopivan hemmottelevalla suklaakurssilla, jolla suklaasta loihditaan mitä unohtumattomimpia herkkuja. Raakasuklaa, erilaiset fudget ja rocky road maistuvat taatusti. Entä miltä kuulostaisi suklaa-chilibroileri tai suklainen leipä? Lähiruokakurssi. Valmistetaan kolmen ruokalajin illallinen, jossa keskiössä ovat paikalliset raaka-aineet. Perinneruoat. Mikä on sinun suosikkisi Kainuun perinneruoista? Onko se rönttönen, teos vai kenties avokukko? Esittäkää toiveenne ja rakennetaan yhdessä juuri sen näköinen kurssi! Voimme keskittyä vain yhteen perinneruokaan tai napostella useampaa. Pure perunaa. Peruna on mahtavan monipuolinen raaka-aine: siitä valmistuvat niin ruokaisat salaatit, maukkaat kasvisruuat tai makeat leivonnaiset. Joko olet maistanut peruna-pähkinä-salaattia, frozen perunaa tai perunaserpentiiniä? Luentotarjotin: Avot! - aivoterveyttä tukeva ravitsemus ja liikunta. Mitä aivomme haluavat ravinnoksi? Miten vaikutamme ruoan kautta aivojemme toimintaan? Ravitsemus tuki- ja liikuntaelimistön näkökulmasta. Tuki- ja liikuntaelimistömme kannattelee kehoamme, joten on suuri merkitys, missä kunnossa se on. Mitä ruokavaliossa olisi hyvä huomioida tuki- ja liikuntaelimistön näkökulmasta? Suoliston hyvinvointi. Jatkuvasti saamme uutta tutkimustietoa, millainen merkitys ravinnolla on suolistomme hyvinvointiin. Suoliston hyvinvoinnilla näyttää taas olevan suuri merkitys siihen, kuinka esimerkiksi mielemme voi. Tule tutustumaan suolistomaailmaan! Puhtia arjen ruokavalintoihin. Mitkä ovat hyvinvointia edistävän ravitsemuksen kulmakivet? Kuinka tehdään edullisia, mutta hyviä ruokavalintoja elintarvikeviidakossa? Ikääntyvän hyvät ruokavalinnat. Ikääntyessä on tärkeää oman toimintakyvyn ylläpito. Mitä tämä tarkoittaa ravitsemuksen näkökulmasta? Millaisia valintoja olisi hyvä tehdä? Ravitsemusneuvonnan palvelut: Yksilö- tai ryhmäohjaus. Tapaamme kasvokkain. Kartoitamme tilannettasi ja toiveitasi. Pohdimme sopivia toimintavaihtoehtoja ja keinoja, joilla pääsemme sinun tavoitteeseesi. Matkan varrella tarjoan sinulle tukea, kannustusta, tietoa ja työvälineitä tavoitetta kohti. Etäohjaus. Hyödynnämme digitaalisia viestintävälineitä, kuten Webexiä, Skypeä tai Whatsappia. Digitaalisuus mahdollistaa riippumattomuuden kellonajasta ja paikasta. Ruokapäiväkirjan analysointi. Toimitamme sinulle ruokapäiväkirjan pohjan, johon kirjoitat vähintään 3 päivän ajalta syömäsi ateriat ja juomat. Annamme sinulle kattavan analyysin energiaravintoaineiden sekä vitamiinien- ja kivennäisaineiden saannistasi. Kysy lisää: viivi.valutie@maajakotitalousnaiset.fi tai 043 8271983
8 Pihamaalta ruokapöytään, villiyrtit tutuiksi: Valitse mieleinen kurssimuoto: Villiyrttikurssi: kerätään ja kokataan villivihanneksista Villiyrttikävely: tunnistetaan ja kerätään luonnonyrttejä Villiyrttiluento: kuullaan yleisimmistä luonnonyrteistä ja niiden käytöstä Villiyrttien sadonkorjuuaika on lyhyt, sillä ne ovat parhaimmillaan keväällä ja alkukesästä. Ota yhteyttä, ja suunnitellaan ryhmällesi sopiva kurssi: arja.juntunen@maajakotitalousnaiset.fi tai 044 320 1587. Tiedoksi yhteistyökumppaneiltamme Lähienergiaretki Alpuan kylälle Raaheen 24.2.. Maaseudun Sivistysliiton 5E kylät vähähiiliset yhteistö hanke tutustuttaa retkeläiset kylän pien-chp-laitokseen ja kylän pyörittämään sähkön ja lämmöntuotantoon. Lähtö Kajaanista n. klo 9/9:30, kulku on reittiä Vuolijoki Siikalatva Alpua. Matkaltakin pääsee mukaan. Reissu on maksuton, tosin ruokailu omakustanteinen. Ilmoittautumiset: mari.korhonen@msl.fi tai 0400 987 001. Miten tuntisin sinut paremmin? Kataja ry:n perhe- ja parisuhdeasiantuntijat Liisa ja Juha Välilä pitävät yhdessä Kajaanin seurakunnan kanssa kaikille avoimen ja maksuttoman tilaisuuden Linnantauksen kirkossa Kajaanissa su 18.3.2018 klo 12-15. Mallia muualta! Oulujärvi Leader on avannut teemahankkeen, jonka tarkoituksena on innostaa toimijoita hakemaan uusia ajatuksia oman toimintansa kehittämiseen ja uudistamiseen. Tavoitteina on käynnistää uutta toimintaa sekä lisätä yhteistyötä. 24.4. mennessä voi hakea tukea tänä vuonna toteutettavaan opintomatkaan, joka on tarkoitettu alueen yrittäjille, yhdistysväelle tai asukkaille. Lisätiedot: paivi.koivula@oulujarvileader.fi tai 040 563 2085 Oodi Oulujärvelle konsertti la 21.7. klo 15 20. Matkailuyritys Kolme Aittaa, Vaala. Tänä vuonna Oodi tuo lavalle äijäenergiaa : Vesterinen yhtyeineen on kovassa nosteessa ja keikkakalenteri täyttyy huimaa vauhtia, eikä Edu Kettunen ole varmaankaan kenellekään tuntematon artisti. Tuohimaa on oululainen bändi ja tyyli poprock. Ravintola-alue on aivan lavan läheisyydessä ja kattausta saa kaikilla herkuilla. www.kolmeaittaa.fi Lisätietoja mm. yhteisen järjestöretken mahdollisuudesta: soili.hypen@maajakotitalousnaiset.fi tai 040 776 4290 Melan Välitä viljelijästä hankkeessa tarjotaan maksutonta keskusteluapua tiloille, mitä kautta on mahdollista hakea tietyin ehdoin enintään 500 euron suuruista sitoumusta avuksi esim. masennuksen hoitoon tai taloudellisiin tai juridisiin asioihin. Yhteydenotot jussi.pulkkinen@mela.fi tai 040 462 1109. Ennakkotietona: MELA:n, MTK:n, KAO:n ja Maa- ja kotitalousnaisten yhteistyöllä ollaan myös syksyksi suunnittelemassa Maatalousyrittäjien hyvinvointipäiviä, joissa liikunnan eli Loikkaa liikkeelle teeman - lisäksi ovat teemana ihmissuhteet.
9 Ajankohtaista järjestöstä ja jäseneduista Yrittäjäjäsenille alennus nyt myös maitotilapalveluista. ProAgria Kainuun yrittäjäjäsenetuja on laajennettu koskemaan myös maitotiloille kohdistuvia asiantuntijapalveluita eli ruokinnan ohjausta ja karjatsekkiä. Yrittäjäjäsen saa kuluvan vuoden aikana 5 %:n alennuksen palvelumaksuista (kuitenkin max. 30 euron alennus / palvelu). Hanketyöt, Neuvo2020-palvelut, tuotosseuranta sekä työterveyshuollon palvelumaksut ja muut viranomaisluonteiset palvelut sekä matkakulut/tila-tai yrityskäyntimaksu on rajattu alennuksen ulkopuolelle. Asiakkaat, jotka käyttävät monipuolisesti palveluitamme, saavat jäsenmaksun alennuksina takaisin. Yrittäjäjäsenmaksu on 80 /maatila tai yritys, ja perheenjäseninä voivat olla samalla maksulla kaikki tilalla asuvat yli 15- vuotiaat. Muutos jäsenetukortteihin. Yhdistysten laskutusyhteyshenkilöille sekä henkilöjäsenille ja yrittäjäjäsentalouksiin toimitetaan leikattavat jäsenetukortit laskun yhteydessä erillisellä liitesivulla. Jos yhdistyksissä halutaan jakaa jäsenetukortit laajemmalti myös yhdistyksen jäsenille, kortteja postitetaan meiltä tarvittava määrä pyytämällä: arja.juntunen@maajakotitalousnaiset.fi tai 044 320 1587. Suosittelemme myös lataamaan sähköisen jäsenkortin ProAgria Mobiili sovelluksena: proagria.fi/app Jäsen- ja kannatusmaksut vuodelle 2018: yhdistysjäsenmaksu 70 /yhdistys yrittäjäjäsenmaksu 80 /yritys tai maatila henkilöjäsenmaksu 20 /henkilö kannattajajäsenmaksu 100 yhdistykset, 200 liikelaitokset Huom! Henkilöjäsenten osalta on päätetty luopua erillisestä 5 euron perhejäsenen maksusta, eli jäsenmaksu on kaikille henkilöjäsenille jatkossa sama, 20 euroa. ProAgria Kainuun hallitus v. 2018: valittu vuosiksi Anssi Sirviö, Sotkamo, pj. 2016 2018 Samuli Leinonen, Vaala 2016 2018 Jussi Moilanen, Paltamo 2017 2019 Niina Mönttinen, Hyrynsalmi 2017 2019 Tarja Tervo, Sotkamo, varapj. 2018 2020 Ilkka Määttä, Kuhmo 2018 2020 MKN Kainuun piirijohtokunta vuonna 2018: valittu vuosiksi Tarja Tervo, Sotkamo, pj. 2017 2019 Kaija Väisänen, Puolanka 2016 2018 Sisko-Liisa Rusanen, Vaala 2016 2018 Taina Pulkkinen, Kuhmo 2017 2019 Liisa Heikkinen, Hyrynsalmi 2018 2020 Helena Leinonen, Paltamo 2018 2020 1. varajäsen Merja Karjalainen, Kajaani 2016 2018 2. varajäsen Mirja Pyykkönen, Suomussalmi 2017 2019 3. varajäsen Hilkka Heikkinen, Ristijärvi 2018 2020
10 Kaikkia jäseniä koskevat jäsenedut: 10 % alennus järjestötuotteista Järjestöretkistä jäsenhinta (myös Oulun retkistä/maaviesti-lehti) Maaviesti-lehti (yhdistyksissä puheenjohtajille ja sihteereille) Jäsentiedotteet 2 tiedotetta / vuosi (yhdistyksissä puheenjohtajille & sihteereille) Sähköpostitiedotteet / uutiskirjeet (niille, joilla on sähköposti SENSE-rekisterissä) Äänioikeus ProAgria Kainuun edustajakokouksessa (yhdistysten edustajilla jäsenmäärän suhteessa) Jäsenkorttiamme vastaan annettavat alennukset yhteistyökauppaliikkeissä: o Kenkäkauppa Saastamoinen, Sotkamo (normaalihintaisista tuotteista -10 %) o Leipomo-Konditoria Vilja, Sotkamo (kahvila ja leipomotuotteet -5 %) o Somaset Ky, Suomussalmi (normaalihintaisista tuotteista -10 %) o Jalkasalonki Hyvä Hoiva, Kuhmo (tuotteet -10 %) o Kelloliike P. Kainulainen Oy, Kajaani (tuotteista -15 %) o Asu-Repo, Kajaani (normaalihintaisista tuotteista -5 %) o Seilab Oy, Seinäjoki (palveluista mm. maanäytteistä 10 %:n alennus) Valtakunnallisia jäsenetuja: Viking Line, Eckerö, Cumulus Resorteihin alennus -12 % -> tuotetunnus sipietu12, varaukset restel.fi, Saariselän majat, Pomoselkä -15 %, Novita-lehti 25 eur ja langat verkkokaupasta -15 %. Ks. lisää netistä maajakotitalousnaiset.fi kohta Järjestötoiminta ja kohta Yhdistyssivut Yrittäjäjäsenten lisäjäsenedut: 5 %:n alennus asiantuntijapalveluista pois lukien Neuvo2020-neuvonnan, matkakulut/tilakäyntimaksun ja hankkeiden toimenpiteet sekä tuotosseurannan ja viranomaistoimitukset. Alennus on rajattu max. 30 euroon/palvelu. Yrittäjäjäsenalennus annetaan taas asiantuntijapalveluiden normaalin laskutuksen rytmissä. mahdollisuus Kainuussa Tuotettu alkuperämerkkiin Jäsenyhdistysten lisäjäsenedut: MKNK:n valtakunnalliset jäsentiedotteet (1 / yhdistys) Asiantuntija-apu yhdistystoimintaan liittyvissä asioissa Asiantuntijan luento yhdistyksen tilaisuudessa jäsenetuhintaan 50 eur (1 krt/v.) Kursseilla ja kyläkävelyillä jäsenalennushinta Tapahtumien, kurssien, kampanjoiden pitopaikaksi mahd. mukaan jäsenkylä Yhdistysten lainattavissa maksutta: tapahtumateltta 4 x 4 m, taittopöydät (2 kpl), essuja ja huiveja, järjestöliivejä, standeja, nimitarroja. Palautetaan samassa kunnossa kuin lainattaessa (vakuus: pesulamaksu). Tervetuloa mukaan kevään toimintaan! Marjatta Pikkarainen Arja Juntunen toiminnanjohtaja, luonnontuoteasiantuntija, Kainuun maa- ja kotitalousnaiset Kainuun maa- ja kotitalousnaiset järjestövastaava järjestösihteeri ProAgria Kainuu ry ProAgria Kainuu ry puh. 044 320 1585 puh. 044 320 1587 etunimi.sukunimi@maajakotitalousnaiset.fi tai