Mustakallio Saara jäsen

Samankaltaiset tiedostot
Pyhäjoen kunnan talousarviossa 2015 ei ole varattu rahaa investointihankkeelle Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnitelman käynnistämiselle.

Pyhäjoen kunnan talousarviossa 2015 ei ole varattu rahaa investointihankkeelle Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnitelman käynnistämiselle.

Pyhäjoen kunnan talousarviossa 2015 ei ole varattu rahaa investointihankkeelle Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnitelman käynnistämiselle.

Ympäristölautakunnan päätösvallan delegointi 2018 alkaen

hankkeeseen. Asian valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.

14/ /2016. Sovittiin, että Ely-keskuksen puolesta otetaan yhteys heidän esisuunnittelun

Hietala Jukka-Pekka jäsen. Mustakallio Saara jäsen. Peltoniemi Raino kunnanhallituksen edustaja

Pyhäjoen kunnan talousarviossa 2015 ei ole varattu rahaa investointihankkeelle Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnitelman käynnistämiselle.

Ympäristönsuojeluviranomaisen delegoinnit Kittilän kunta. RakYmp ltk

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Jämsän ympäristölautakunnan johtosääntö

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT

Teknisen toimialan viranhaltijoiden ratkaisuvalta

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N

Delegoitu erityispäätäntävalta

5 Kokoukset Lautakunnan kokouksista, pöytäkirjoista ja muista asiakirjoista määrätään kunnan hallintosäännössä.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT

TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Vastaavan työnjohtajan ja erityisalan työnjohtajan hyväksyminen, 122, 122a

TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä

Lupavaliokunta

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta

ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN LAUTAKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa )

Teknisen lautakunnan laskujen hyväksyjät / Muutokset

Teknisen lautakunnan tehtäväalueita ovat:

Hietala Jukka-Pekka jäsen. Mustakallio Saara jäsen. Peltoniemi Raino kunnanhallituksen edustaja

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

Hietala Jukka-Pekka jäsen. Mustakallio Saara jäsen

Teknisen lautakunnan päätösvallan. delegointi 2018 alkaen. TekLtk / Liite 2 22/ /2018

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

Hietala Jukka-Pekka jäsen. Mustakallio Saara jäsen

RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Espoon kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen päätösvallan siirtäminen rakennusvalvontakeskuksen viranhaltijoille

YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Rakennusvalvontaviranomaisen. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Nousiainen Matti jäsen. kunnanhall.edustaja, poissa

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 1/2018 Ympäristölautakunta Sivu 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

Toivakan hallintosäännön muutokset

1(6) Versio 12 IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI ERITYISLAKIEN TOIMIVALLAN SIIRTO VIRANHALTIJOILLE

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

ELY-keskus on myöntänyt suunnitteluluvan dnro: 494/2012/POP/2. Pyhäjärven kaupunki vastaa suunnittelukustannuksista.

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

1 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ajankohtaiskatsaus Vt. kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus Kunnankamreerin ajankohtaiskatsaus...

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

PÖYTÄKIRJA. Perjantai klo Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie TERVO. Perjantai

LEMIN KUNTA 2/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

TEKNISTEN PALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

Ympäristötoimialalla toimii neljä lautakuntaa

Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

Ruokolahden kunta Teknisen toimen johtosääntö 1 (6)

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely

YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Mikäli tässä liitteessä ei ole erikseen myöhempänä kirjattu, tässä liitteessä delegoitujen päätösten tekijän sijaisena toimii tekninen johtaja.

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2014 1

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Transkriptio:

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 16.01.2018 klo 15:01-18:05 Paikka Teknisen kokoushuone (NH2) OSALLISTUJAT Läsnä Lintunen Pirkko puheenjohtaja Koskela Mikko varapuheenjohtaja Poissa 13 ajan Anttila Juha jäsen Läsnä 1-12 ajan Hietala Jukka-Pekka jäsen Kallio Tenho jäsen Kestilä Saara jäsen Mustakallio Saara jäsen Muut osallistujat Korpi Aimo esittelijä Anttila Marika pöytäkirjanpitäjä Peltoniemi Raino kunnanhallituksen edustaja Pelttari Pekka kiinteistöpäällikkö Läsnä 4 esittelyn ajan Poissa Soronen Matti kunnanjohtaja Pahkala Matti kunnanhallituksen pj ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT Pirkko Lintunen :t 1-13 Marika Anttila PÖYTÄKIRJAN Pyhäjoki TARKASTUS 16.1.2018 Allekirjoitukset Mikko Koskela Saara Mustakallio PÖYTÄKIRJA NÄHTÄVÄNÄ Yleisessä tietoverkossa YLEISESSÄ 17.1.2018 TIETOVERKOSSA Todistaa Marika Anttila, pöytäkirjanpitäjä

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 2 Tekninen lautakunta 16.01.2018 KOKOUSTIEDOT Aika 16.01.2018 klo 15:01-18:05 Paikka Teknisen kokoushuone (NH2) KÄSITELLYT ASIAT Sivu 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 2 valinta 4 3 Tiedoksi annettavat asiat 5 4 Kirkonkylän asemakaava-alueen hulevesisuunnitelma, konsultin valinta / 7 yleissuunnitelmien hyväksyminen 5 Teknisen lautakunnan kokousajat ja -kutsut vuonna 2018 10 6 Ilmoitusten ja kuulutusten julkaiseminen 2018 11 7 Teknisen lautakunnan tulosalueiden vastuuhenkilöt, laskujen vastaanottajat ja 13 menotositteiden hyväksyjät 1.1.2018 alkaen 8 Nimenkirjoitusoikeudet teknisen lautakunnan toimivaltaan kuuluvissa asioissa 15 9 Teknisten palveluiden hankintavaltuudet 2018 16 10 Hallintosäännön delegointi viranomaistehtävien osalta 2018-18 11 Hallintosäännön delegointi teknisten palveluiden osalta 2018-24 12 Pyhäjoen Vanhatien liikennejärjestelyt / Toimenpidesuunnitelma ja tarjous / 27 Pyhäjoen Vanhantien toimenpidesuunnitelma / Pyhäjoen taajamasuunnittelu, tie- ja rakennussuunnitelma / Ympäristösuunnittelun työpajat / Tie- ja rakennussuunnitelmien yleisötilaisuus / Katusuunnitelmien nähtäville laitto / Saapuneet muistutukset/suunnitelmien hyväksyminen / Rakennussuunnitelmien hyväksyminen 13 Oikaisuvaatimus rakennuslupaan 17-155-R 37

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 3 Tekninen lautakunta 1 16.01.2018 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Teknltk 16.01.2018 1 Lautakunta toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 4 Tekninen lautakunta 2 16.01.2018 valinta Teknltk 16.01.2018 2 Lautakunta valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Lautakunta valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Mikko Koskelan ja Saara Mustakallion.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 5 Tekninen lautakunta 3 16.01.2018 Tiedoksi annettavat asiat Teknltk 16.01.2018 3 Etelänkylän Isosillan kunnostuksen hankeryhmän kokous nro 1 - muistio 1 (14.11.2017) oheismateriaalina Pyhäjoen Vanhatien kunnostuksen hankepäätös 21.12.2017 - päätös oheismateriaalina Lahnaojan sillan vastaanottotarkastus 9.1.2018 - pöytäkirja oheismateriaalina Monitoimitalon suunnittelun ohjausryhmän kokous nro 3 - pöytäkirja oheismateriaalina Yppärin päiväkodin taloudellinen loppuselvitys 12.1.2018 - pöytäkirja ja väliraportti oheismateriaalina Puskakorven tuulivoimapuiston neuvottelu 18.12.2017 / Pohjois-Pohjanmaan liitto Matinsaaren kaavoituksen viranomaisneuvottelu 19.12.2017 / Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Hanhikiventien tiesuunnitelman yleisötilaisuus 23.1.2018 TIEDOTUSASIOITA / YMPÄRISTÖNSUOJELU - Turkistarhojen vesinäytetuloksia, syksy 2017 / Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus - Palvelutarjonta ja Drone-palvelut / Ramboll - Lausunto Janne Mannisen turkistarhan peruskorjaussuunnitelmasta 14.12.2017 / Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus - Hanhikivi 1:n vesirakentamisen sameustarkkailutulokset v. 2017 / Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus - Pyhäjoen päästötarkkailutulokset vko 46 / Pöyry Finland Oy - Vaasan hallinto-oikeus 20.12.2017 (nro 17(0416/2) / Päätös Fennovoima Oy:n ydinvoimalan ympäristöluvan valitusasiassa - Arinan Kiinteistöt Oy:n polttoaineen jakeluaseman rekisteröinti-ilmoitus 21.12.2017 / Pöyry Finland Oy - Kannanotto ympäristöluvan muuttamistarpeesta Pauli ja Seija Pirkolan eläinsuojalle 21.12.2017 / Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus - Ympäristölupahakemus kolmelle läjitysalueelle Karhunnevankankaan tuulipuistoalueelle 21.12.2017 / wpd Finland Karhunnevankankaan tuulipuisto Oy - Päivitetty Pyhäjoen yhteistarkkailuohjelmaluonnos 2019-25 / Oulaisten kaupunki - Ympäristölupahakemus Polusjärven tuulipuiston 10 voimalalle / Polusjärven Tuulipuisto Oy - Kutsu neuvotteluun 24.1.2018 yhteistyöstä vesiasioissa /

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 6 Tekninen lautakunta 3 16.01.2018 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus - Raportti Silovuoren tuulipuiston meluseurannasta 2.11.-16.11.2017 / ABO Wind Oy - Pyhäjoen yhteistarkkailun intensiivitulokset ja päästötarkkailutulokset vko 50 / Pöyry Finland Oy - Pyhäjoen Shell huoltoaseman maaperän kunnostuksen loppuraportti / Pöyry Finland Oy - Kutsu Ympäristöterveys kaavoituksessa tilaisuuteen 6.2.2018 / Pohjois-Suomen aluehallintovirasto - Kunnan selvitys tuulivoimarakentamisen kaavatilanteesta Pyhäjoella / Liikennetieto, Sitowise - Maa-aines- ja ympäristölupapäätös Markanrämeelle Toni Kippolalle 12.1.2018 / Pyhäjoen ympäristösihteeri (päätös kunnan internet-sivuilla) Tekninen lautakunta merkitsee asiat tiedokseen. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Muutoksenhaku: Ei muutoksenhakua (KL 136 )

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 7 Tekninen lautakunta 100 29.08.2017 Tekninen lautakunta 4 16.01.2018 Kirkonkylän asemakaava-alueen hulevesisuunnitelma, konsultin valinta / yleissuunnitelmien hyväksyminen Teknltk 29.08.2017 100 Vuoden 2017 talousarvion investointiosassa on varattu 25.000 euron määräraha kirkonkylän hulevesisuunnitelman laatimiselle ja vuoden 2018 taloussuunnitelmassa 85.000 euroa. Määrärahalla on ollut tarkoitus käynnistää asemakaava-alueen hulevesijärjestelmän toimivuuden arvionti ja yleissuunnittelu. Asemakaava-alue on rakentunut vaiheittain ja olemassa olevan asemakaava-alueen sisällä tapahtuu koko ajan täydennys- ja korvaavaa rakentamista. Yhtenäistä ja toimivaa hulevesisuunnitelmaa ei ole aiemmin laadittu. Suunnittelutyön tavoitteena on tehdä asemakaavatasolla yksityiskohtainen ja toteuttamiskelpoinen hulevesien hallintasuunnitelma. Hulevesien hallintasuunnitelma jaetaan lisäksi kohdassa 1. mainittujen osa-alueiden mukaisiksi osasuunnitelmiksi, jonka pohjalta toteuttamisurakat voidaan kilpailuttaa itsenäisinä urakoina eri talousarviokausina. Hulevesisuunnitelmassa määritellään valuma-alueet (myös suunnittelu-alueen ulkopuolella olevat), kokoojaväylät hulevesien poisjohtamiselle, kortteliojat, tarvittavat rummut, hulevesiviemäröinnit ja avo-ojat. Suunnitelmassa käydään myös läpi hulevesien purkureittien kapasiteetti ongelmakohtien löytämiseksi. Toteutuksessa tulee arvioida tulevia maankäytön muutosten vaikutuksia valuma-alueiden hulevesien muodostumiseen. Todennäköiset maankäytön muutosalueet saadaan asema- ja yleiskaavoista. Maankäytön muutoksen osalta arvioidaan minimi- ja maksimi maankäyttötilanteiden vaikutus hulevesien muodostumiseen. Laajan suunnittelutyön yhteydessä on tarkoituksenmukaista laatia myös suunnittelualueen ympäristösuunnitelma, johon tukeutuen voidaan toteuttaa viheralueiden rakentamisia ja suunnitella kunnossapito- ja hoitotöitä. Tekninen osasto on kilpailuttanut hulevesi- ja ympäristösuunnitelman laatimisen kysyen osallistumishalukkuutta viideltä konsulttiyritykseltä. Näistä neljä pyysi tarjouspyyntöasiakirjat laskettavaksi ja kaikki myös antoivat tarjoukset pyydettyyn aikaan 23.8.2017 klo 14.00 mennessä. Tarjousten avauspöytäkirja, vertailutaulukko ja tarjoukset ovat liitteenä. Tarjousten vertailussa ilmeni, että kaikkien tarjoajien osaaminen, resurssit ja referenssit ovat tehtävään riittävät eikä selkeää eroa suoritetussa pisteytyksessä saatu. Vertailuhinnan pistetytyksessä kuitenkin oli selkeät erot. Parhaat vertailupisteet (94,0) sai Sweco Ympäristö Oy. Kaikki tarjoukset ylittävät vuodelle 2017 varatun määrärahan huomioiden tilaajan toimesta tehtävien lähtötietojen hankkimisen kustannukset (noin

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 8 Tekninen lautakunta 100 29.08.2017 Tekninen lautakunta 4 16.01.2018 8000-10 000 euroa). Kuitenkin asia on hyvä tarkastella kokonaisprojektina huomioiden myös ensi vuodelle suunniteltu määräraha ja se, että osa kustannuksista tulee kohdistumaan vuodelle 2018. Laadittava suunnitelma on pohjana tulevien vuosien kuivaustoimenpiteiden yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa ja toteuttamisessa ja niille varataan talousarviossa määrärahat erikseen. Hanketta varten tulee nimetä ohjausryhmä, joka ohjaa ja valvoo suunnittelutyön etenemistä ja tekee tilaajan puolesta tarvittavat ratkaisut. Pyhäjokisuun Vesi Oy on ilmoittanut edustajakseen Tero Kahloksen. Ohjausryhmä osallistuu suunnittelukokouksiin, joissa konsultin edustaja toimii koollekutsujana ja sihteerinä. Tekninen lautakunta päättää 1. hyväksyä Sweco Ympäristö Oy:n tarjouksen hulevesi- ja ympäristösuunnittelusta vertailupistemäärällä 94,0 ja tarjoushinnalla 27.715,00 euroa (alv 0%) ehdolla, ettei ennen sopimuksen laatimista pidettävässä sopimuskatselmuksessa ilmene esteitä sopimuksen allekirjoittamiselle 2. nimetä suunnitteluhankkeen ohjausryhmään teknisen johtajan, kiinteistöpäällikön, kaavoitusvastaavan, projekti-insinöörin ja kaksi lautakunnan jäsentä Lautakunta hyväksyi ehdotuksen ja päätti nimetä ohjausryhmään Raino Peltoniemen ja Pirkko Lintusen. Kiinteistöpäällikkö Pekka Pelttari oli esittelemässä asiaa tämän pykälän osalta ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa. Teknltk 16.01.2018 4 Hulevesi- ja ympäristösuunnitelmat ovat valmistuneet. Teknisen lautakunnan tulee hyväksyä yleissuunnitelmat jatkosuunnittelun ja toteuttamisen lähtökohdiksi. Hankkeeseen nimetty ohjausryhmä on kokoontunut kolme kertaa. Sweco Ympäristö Oy:n konsultti Antti Tabell tulee kokoukseen esittelemään suunnitelmat. Lisätietoja asiasta antaa kiinteistöpäällikkö Pekka Pelttari.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 9 Tekninen lautakunta 100 29.08.2017 Tekninen lautakunta 4 16.01.2018 Tekninen lautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevat suunnitelmat. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Sweco Ympäristö Oy:n konsultti Antti Tabell sekä kiinteistöpäällikkö Pekka Pelttari olivat esittelemässä asiaa tämän pykälän osalta ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa. Tiedoksi: Muutoksenhaku: Kiinteistöpäällikkö Oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle Liitteet 1 Suunnitelmaselostus ja valuma-alueet 2 Vanhatien hulevesien mallinnusyhdistelmä 3 Yhdistelmä hallintatoimenpiteistä 4 Ympäristösuunnitelma / hoitoluokituskartta

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 10 Tekninen lautakunta 5 16.01.2018 Teknisen lautakunnan kokousajat ja -kutsut vuonna 2018 Teknltk 16.01.2018 5 Pyhäjoen kunnan hallintosäännön 43 mukaan: "Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen." Tekninen lautakunta päättää, että 1. lautakunnan kokoukset pidetään vuonna 2018 puheenjohtajan kutsumana pääsääntöisesti kuukauden viimeisenä tiistaina klo 15.00 alkaen. Erityisestä syystä johtuen kokous voidaan pitää muulloinkin puheenjohtajan päättämänä aikana; 2. kokouskutsu ja esityslista liitteineen ja oheisaineistoineen julkaistaan sähköisessä kokousjärjestelmässä viimeistään kaksi työpäivää ennen kokousta ja siitä lähetetään tieto sähköpostilla lautakunnan jäsenille, varajäsenille sekä läsnäolo-oikeutetuille; 3. pöytäkirjanpitäjänä kokouksissa toimii lupasihteeri ja hänen estyneenä ollessaan esittelijä; 4. pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan kokouksessa tai viimeistään kahden päivän kuluessa kokouksesta; Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 11 Tekninen lautakunta 6 16.01.2018 Ilmoitusten ja kuulutusten julkaiseminen 2018 Teknltk 16.01.2018 6 Kuntalain 410/2015 108 Kunnan ilmoitukset mukaan "Kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu. Ilmoituksen sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta edellä mainitun ajan kuluttua." Kuntalain 410/2015 29 Viestintä mukaan "Kunnan toiminnasta on tiedotettava asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille. Kunnan tulee antaa riittävästi tietoja kunnan järjestämistä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista. Kunnan on tiedotettava, millä tavoin päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa. Kunnan on huolehdittava, että toimielinten käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta annetaan esityslistan valmistuttua yleisen tiedonsaannin kannalta tarpeellisia tietoja yleisessä tietoverkossa. Kunnan on verkkoviestinnässään huolehdittava, että salassa pidettäviä tietoja ei viedä yleiseen tietoverkkoon ja että yksityisyyden suoja henkilötietojen käsittelyssä toteutuu. Viestinnässä on käytettävä selkeää ja ymmärrettävää kieltä ja otettava huomioon kunnan eri asukasryhmien tarpeet." Päätösten julkipanosta säädetään mm. MRL:ssa, MRA:ssa ja ympäristönsuojelulaissa ja maa-aineslaissa. Esimerkiksi maankäyttö- ja rakennusasetuksen (895/1999) 97 :ssä on tarkemmat säännökset päätöksen julkipanosta sekä siihen sisällytettävistä vähimmäistiedoista. Säännöksen mukaan: Maankäyttö- ja rakennuslain 142 ja 198 :n nojalla julkipanon jälkeen annettavan päätöksen antamisesta ilmoitetaan ennen sen antamispäivää päätöksen tehneen viranomaisen ilmoitustaululla. Ilmoituksessa on mainittava viranomainen, asian laatu ja päätöksen antamispäivä. Ilmoitus on pidettävä päätöksen tehneen viranomaisen ilmoitustaululla vähintään oikaisuvaatimuksen tai valituksen tekemiselle varatun ajan Tekninen lautakunta noudattaa soveltuvin osin Pyhäjoen kunnan tiedotusohjetta, jonka kunnanhallitus on hyväksynyt 26.4.2011. Soveltuvin osin mm. siksi, että useat tiedottamista koskevat lait ovat muuttuneet hyväksymispäätöksen jälkeen. Pyhäjoen kunnan tiedotusohjeessa 5.1.1 kohdassa todetaan, että toimielimet itse päättävät, miten tiedottavat omien esityslistojensa julkaisemisesta ja tiedottamisesta.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 12 Tekninen lautakunta 6 16.01.2018 Tekninen lautakunta päättää, että erikoislakien mukaiset julkipanot pidetään kunnan virallisella ilmoitustaululla kussakin laissa säädetyn ajan; teknisen lautakunnan esityslista voidaan julkaista kunnan internetsivuilla sen valmistumisen jälkeen; teknisen lautakunnan pöytäkirjat julkaistaan julkisessa tietoverkossa kunnan internetsivuilla pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen huomioiden salassapitoa ja henkilötietoja koskevat määräykset; kuulutukset ja viralliset ilmoitukset julkaistaan kunnan ilmoitustaululla, kunnan internetsivuilla ja Pyhäjoen kuulumisissa ja seutukunnallisesti tärkeissä asioissa muissakin lehdissä kuten Raahen Seudussa; muiden ilmoitusten ja kuulutusten osalta asiat merkitään tiedoksi pöytäkirjaan Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 13 Tekninen lautakunta 7 16.01.2018 Teknisen lautakunnan tulosalueiden vastuuhenkilöt, laskujen vastaanottajat ja menotositteiden hyväksyjät 1.1.2018 alkaen Teknltk 16.01.2018 7 Hallintosäännön, tulosaluemuutosten ja talousarviorakenteen muuttuessa on määriteltävä uudelleen teknisen lautakunnan tulosalueiden vastuuhenkilöt, laskujen vastaanottajat, asiatarkastajat ja hyväksyjät. Teknisten palveluiden uudet tulosalueet ja niiden vastuuhenkilöt/tilivelvolliset ovat: 140000 Tekniset palvelut Tekninen johtaja 141100 Tekninen hallinto Tekninen johtaja 141200 Liikennealueet Kiinteistöpäällikkö 141300 Kiinteistöt Kiinteistöpäällikkö 141500 Ruoka- ja Ruokapalvelu- ja puhdistuspalvelut siivouspäällikkö 141600 Rakennus- ja Johtava rakennustarkastaja ympäristövalvonta 141700 Puistot ja muut Kiinteistöpäällikkö yleiset alueet 152100 Lämpölaitos Lämpölaitosjohtaja/projekti-insinööri Oheisessa liitteessä on listattu kullekin tulosalueelle kuuluvat kustannuspaikat, laskujen vastaanottajat ja menotositteiden hyväksyjät. Tulosalueen varsinaisten hyväksyjien ollessa estyneenä laskut ja muut menot voi hyväksyä myös joku toinen hyväksyjäksi nimetty henkilö. Ensisijaisesti kuitenkin suluissa merkitty henkilö. Lautakunnan vastuulla olevien investointihankkeiden laskut hyväksyy tekninen johtaja ja asiatarkistaa hankkeeseen nimetty valvoja tai tulosalueen esimies. Laskujen vastaanottajina toimivat toimisto- ja lupasihteerit hallintopalveluiden kanssa sovittavan työnjaon mukaisesti. Laskujen käsittelyssä tulee varmistaa, että sen asiasisällön on tarkistanut henkilö, joka tuntee asian. Asiatarkastajina toimivat hankintoja suorittavat henkilöt. Tekninen lautakunta päättää nimetä teknisen lautakunnan tulosalueiden vastuuhenkilöt, laskujen vastaanottajat, asiatarkastajat ja menotositteiden hyväksyjät selostusosan ja oheisen liitteen mukaisesti. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Tiedoksi: Tekniset palvelut hlöstö Hallintopalvelut

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 14 Tekninen lautakunta 7 16.01.2018 Tarkastuslautakunta Muutoksenhaku: Oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle Liitteet 5 Teknisten palveluiden tulosalueet, kustannuspaikat ja menojen hyväksyjät

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 15 Tekninen lautakunta 8 16.01.2018 Nimenkirjoitusoikeudet teknisen lautakunnan toimivaltaan kuuluvissa asioissa Teknltk 16.01.2018 8 Pyhäjoen kunnan hallintosäännön 40 :ssä todetaan seuraavasti: "Lautakunnan toimivaltaan kuuluvat asiakirjat, sopimukset ja sitoumukset allekirjoitetaan lautakunnan päättämän mukaisesti." Investointihankkeiden toteutusvastuu ja -valtuus on jaettu kunnanhallituksen ja teknisen lautakunnan kesken talousarvion investointiosan mukaan. Tekninen lautakunta päättää, että 1. talousarviossa nimettyjen, teknisen lautakunnan toimivaltaan kuuluvien investointihankkeiden ja käyttötalousosan hankkeiden urakka- ja konsulttisopimukset allekirjoittaa tekninen johtaja ja varmentaa ao. tulosalueen esimies tai projekti-insinööri; organisoinnista ja toteutustavasta, työmaakokouskäytännöistä ja vastaanotosta vastaa teknisten palveluiden päävastuualue teknisen johtajan määräämällä tavalla; valmisteluvaiheen asiakirjat kuten tarjouspyynnöt allekirjoittaa tekninen johtaja, tuloaslueen esimies tai hankkeeseen nimetty teknisen johtajan määräämällä tavalla 2. muut teknisen lautakunnan toimivaltaan kuuluvat asiakirjat, sopimukset ja sitoumukset allekirjoittaa tekninen johtaja tai ao. tulosalueen esimies Lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Tiedoksi: Tekniset palvelut Tarkastuslautakunta Muutoksenhaku: Oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 16 Tekninen lautakunta 9 16.01.2018 Teknisten palveluiden hankintavaltuudet 2018 Teknltk 16.01.2018 9 Pyhäjoen kunnan hankintaohje on hyväksytty kunnanhallituksessa 26.5.2014. Ohjeessa mainituista laeista ja ohjeista on suurin osa muuttunut hyväksymisen jälkeen ja esimerkiksi hankintojen kynnysarvot ovat hankintalain muutoksen yhteydessä joiltain osin nousseet. Toimintaohjeet ovat kuitenkin voimassa uusien lakien ja hallintosäännön puitteissa ja esimerkiksi yli 2.000 euron hankinnoista on edelleen tehtävä viranhaltijapäätös. Pyhäjoen kunnan hallintosäännön mukaan: 12 Hankintavaltuudet Kaikki alla mainitut summat ovat arvonlisäverottomia. Kunnanhallituksen ratkaisuvalta toimivaltansa rajoissa hallintopalveluiden osalta hankinnat jotka ylittävät 15 000 euroa yhtä useampaa päävastuualuetta koskevasta hankinnasta joka ylittää 15 000 euroa Lautakunnan yleinen ratkaisuvalta toimivaltansa rajoissa hankinnasta, jonka arvo ylittää 15 000 euroa Kunnanjohtajan ratkaisuvalta rajoissa yhtä useampaa päävastuualuetta koskevasta hankinnasta, jonka arvo ei ylitä 15.000 euroa Päävastuualueen johtajan ratkaisuvalta toimivaltansa rajoissa vastuualueen hankinnasta, jonka arvo ei ylitä 15 000 euroa Tulosalueen esimiehen ratkaisuvalta toimivaltansa rajoissa tulosalueen hankinnasta, jonka arvo ei ylitä 10 000 euroa Tulosyksikön esimiehen ratkaisuvalta toimivaltansa rajoissa tulosyksikön hankinnasta, jonka arvo ei ylitä 5 000 euroa Tekninen lautakunta päättää 1. merkitä tiedokseen hallintosäännön 12 määräämät hankintaoikeudet; 2. että kunnan hankintaohjetta noudatetaan soveltuvin osin laki- ym. muutokset huomioiden; 3. määrätä edellisten lisäksi työhön osallistuvan työnjohtajan hankintavaltuudeksi 2.000 (alv 0%) tehtäviinsä kuuluvien hankintojen osalta. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 17 Tekninen lautakunta 9 16.01.2018 Tiedoksi: Hallintopalvelut Tarkastuslautakunta Teknisten palveluiden henkilöstö Muutoksenhaku: Oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle Liitteet 6 Hankintaohje 2014

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 18 Tekninen lautakunta 10 16.01.2018 Hallintosäännön delegointi viranomaistehtävien osalta 2018- Teknltk 16.01.2018 10 Pyhäjoen kunnanvaltuusto on hyväksynyt uuden hallintosäännön kokouksessaan 20.12.2017 145. Hallintosäännön 2 Päätösvallan siirtäminen: "Tämän säännön mukaiseen päätöksentekoon oikeutettu toimielin tai viranhaltija voi siirtää päätösvaltaansa edelleen, jos se hallinnon joustavaksi järjestämiseksi on tarpeellista. Päätösvaltaa siirretään sen toimielimen tai viranhaltijan erillisellä päätöksellä, jolle päätösvalta on tällä hallintosäännöllä määrätty, josta toimitetaan ote tämän hallinto-säännön arkistokappaleen liitteeksi. Siirrettyä päätösvaltaa ei saa siirtää edelleen (subdelegointikielto) Toimivallan edelleen siirtämistä koskevista päätöksistä pidetään ajantasaista luetteloa." Hallintosääntöön on kirjattu teknistä lautakuntaa koskien seuraavaa: 37 Tekninen lautakunta Valtuusto valitsee tekniseen lautakuntaan 7 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Valtuusto valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Lautakunnan 5 jäsenten tulee olla valtuutettuja ja kahden muun valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Teknisen lautakunnan esittelijänä toimii tekninen johtaja. Tekninen lautakunta toimii yksityistielain mukaisena tielautakuntana. Lautakunta suorittaa yksityisistä teistä annetun lain mukaiset tielautakunnan toimitukset ja katselmukset sekä hoitaa tielautakunnalle kuuluvat neuvonta-, sovittelu-, asiantuntija- ja koulutustehtävät. Teknisen lautakunnan tehtävät Lautakunnan tehtävänä on vastata kunnan yhdyskuntatekniikan (poislukien vesihuolto) ja kiinteistöjen rakennuttamisesta, rakentamisesta, kunnossapidosta sekä keskitetystä tilahallinnasta; liikennejärjestelyistä ja liikenneturvallisuudesta lämpölaitosasioista; mittaustoiminasta; rakennusvalvontaviranomaisen tehtävistä; ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävistä maa-aineslain lupa- ja valvontaviranomaisen tehtävistä yleisen jätehuollon valvontaviranomaisen tehtävistä vesi- ja maastoliikennelain lupa- ja valvontaviranomaisen tehtävistä vesihuoltolain kunnan valvontaviranomaisen tehtävistä romuajoneuvojen siirtämisestä sekä ruoka- ja puhdistuspalveluista

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 19 Tekninen lautakunta 10 16.01.2018 Teknisen lautakunnan ratkaisuvalta Tekninen lautakunta käyttää sitä päätösvaltaa, joka lakien ja asetusten nojalla kuuluu kunnan: rakennusvalvontaviranomaiselle, ympäristölautakunnalle, maa-aineslupaviranomaiselle kunnan leirintäalueviranomaiselle, yleiselle jätehuollon valvontaviranomaiselle, kemikaalivalvontaviranomaiselle, tielautakunnalle tai joka muutoin luonnonsuojelua, ympäristöä, maankäyttöä ja rakentamista koskevan lain tai asetuksen nojalla on annettu kunnan tehtäväksi, ellei ratkaisuvaltaa erikseen tämän hallintosäännön nojalla ole määritelty kunnanhallituksen tai valtuuston tehtäväksi. Tekninen lautakunta ratkaisee asiat, jotka koskevat rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun maksujen määräämistä, talousarviossa hyväksyttyjen hankkeiden urakoitsijoiden ja konsulttien valintaa, urakka- ja konsulttisopimusten hyväksymistä ja allekirjoittamista sekä niihin liittyviä tehtäviä ja rakennustyön aloittamisaikaa, sellaisten kunnan rakennushankkeiden suunnitelmien hyväksymistä, joiden rakennuskustannukset ovat korkeintaan 500.000 euroa, kunnan kiinteistöjen ja yhdyskuntatekniseen huoltoon kuuluvien laitteiden ja laitosten rakennusaikaisia ja pysyviä vahinkovakuutuksia, liittymis- ja käyttösopimuksia vesi- ja jätevesi- sekä sähkö- ja lämpöenergian hankkimista ja luovuttamista varten, korvauksia maan käytöstä tiealueena tai yhdyskuntatekniikkaa varten tarvittavien johtojen, johtimien, kojeiden ja laitteiden sijoituspaikkana sekä korvauksista kunnan omistukseen MRL 94 :n mukaan siirtyvästä katualueesta, johtojen yms. laitteiden sijoittamista kunnan maalle tai kunnan hallinnassa olevalle katualueelle, liikennemerkin, muun liikenteen ohjauslaitteen tai taajamamerkin asettamista kaduille ja muille teille, joilla kunta toimii tienpitäjänä, sopimuksen tekemistä kunnan yksityisen tiekunnan kanssa tienpidosta, lautakunnan hallintaan siirretyn kiinteän omaisuuden vuokraamista sekä irtaimen käyttöomaisuuden vuokraamista, myyntiä, käytöstä poistamista ja poistetun irtaimiston myyntiä, muuhun käyttöön luovuttamista tai hävittämistä, avustusten myöntämistä kunnan varoista yksityisten teiden tienpitoon myönnettyjen määrärahojen puitteissa, teiden ja katujen nimeämistä, katusuunnitelman vahvistamista, katualueen haltuun ottamista, yleisten alueiden antamista tilapäiskäyttöön, maanmittaustoimitusten hakemista, sekä tietoimitusten toimitusmiehen määräämistä ajoneuvojen siirtämistä ja romuajoneuvojen hävittämiseen liittyviä asioita,

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 20 Tekninen lautakunta 10 16.01.2018 Esitys hallintosäännöllä tekniselle lautakunnalle siirretyn päätösvallan siirtämisestä lautakunnan alaisia virkoja tai tehtäviä hoitaville: 1. Tekninen lautakunta siirtää ratkaisuvallan Pyhäjoen kunnan rakennusvalvonnasta vastaavalle rakennustarkastajalle seuraavissa asioissa: vastaavan työnjohtajan ja erityisalan työnjohtajan hyväksyminen rakennus-, toimenpide- ja purkamisluvan myöntäminen rakennusjärjestyksen mukaisten toimenpideilmoitusten käsittely lupien voimassaolon jatkaminen aloittamisoikeuden myöntäminen lupa- ja valvontamaksun maksuunpanon määrääminen rakennuttajavalvonta, asiantuntijatarkastus ja ulkopuolinen tarkastus -luvan myöntäminen rakennusrasitteen perustaminen, poistaminen ja muuttaminen asemakaavarasitteen perustaminen yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittamispäätös yhdyskuntateknisten laitteiden muuttamisen ja poistamisen päätös kiinteistöjen yhteisjärjestelymääräys vedenjuoksusta johtuvan haitan korjaamis- tai poistamismääräys asemakaava-alueella, lukuun ottamatta pakkokeinopäätöksiä rakennuksen tai rakennelman kunnossapitovelvoitteen asettaminen, purkumääräyksen antaminen tai käyttökieltoon asettaminen lukuunottamatta pakkokeinopäätöksiä ympäristön siistimismääräyksen antaminen, lukuunottamatta pakkokeinopäätöksiä rakennustyön loppuunsaattamismääräys, lukuun ottamatta pakkokeinopäätöksiä vähäisen poikkeuksen myöntäminen rakennuslupa-asian yhteydessä päättää osoitemerkinnästä päättää rakennusluvan erityisten edellytysten olemassaolosta suunnittelutarvealueella ilmoittaa asianomaisille viranomaisille toimesta tai laiminlyönnistä, joka johtaa rakennustyön keskeyttämiseen, teettämisuhkaan tai uhkasakkoon antaa pyydettäessä lausuntoja kunnanhallitukselle MRL:n tarkoittamissa poikkeamismenettelyissä ja suunnittelutarveratkaisuissa lisäksi kaikki MRL:n ja muiden lakien edellyttämät rakennuslupaviranomaisen ratkaisuvaltaan kuuluvat asiat Rakennustarkastaja voi tarvittaessa siirtää delegoidun asian käsittelyn tekniselle lautakunnalle. 2. Tekninen lautakunta siirtää ratkaisuvallan Pyhäjoen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviä hoitavalle ympäristösihteerille seuraavissa asioissa: päättää kunnan toimivallassa olevat ympäristöluvat ja niihin liittyvät vakuudet (Ympäristönsuojelulaki 527/2014, 34 ) käsittelee ympäristönsuojelulain mukaiset ilmoitukset toiminnan rekisteröintiä varten (YSL 116 ), ilmoitukset melua ja tärinää

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 21 Tekninen lautakunta 10 16.01.2018 aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta (YSL 118 ), ilmoitukset koeluonteisesta toiminnasta (YSL 119 ) sekä ilmoitukset poikkeuksellisista tilanteista (YSL 120 ) ja tekee näihin ilmoituksiin liittyvät päätökset (YSL 122 ) päättää maa-ainesten ottamisen luvista (Maa-aineslaki 555/1981 7), lupamääräysten muuttamisesta ja lupapäätöksestä poikkeamisesta (MAL 16 ) ja hyväksyy ottamiseen liittyvät vakuudet ja niiden vapautukset (MAL 11 ja 12 ) sekä päättää luvan voimassaolon jatkamisesta (Maa-aineslaki 10 ) hyväksyy maa-aineslain mukaisten otto-oikeuksien siirrot (MAL 13 a ) päättää alueen omistajan hakemuksesta tai suostumuksesta luonnonmuistomerkkien kuten puun, puuryhmän, siirtolohkareen rauhoittamisesta ja niiden merkitsemisestä yksityisen omistamalla maalla sekä vastaavasti rauhoituksen lakkaamisesta ja merkkien poistamisesta (Luonnonsuojelulaki 1096/1996, 23, 26, 28 ) päättää kunnan hallinnassa olevalla alueella luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta ja rauhoituksen purkamisesta sekä merkitsemisestä (LsuL 23 ) päättää rakennusvalvontaviranomaista kuultuaan maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamista maisemaa muuttavista maarakennustöistä, puiden kaatamisista tai muista näihin verrattavista toimenpiteistä eli maisematyöluvista (Maankäyttö- ja rakennuslaki 132/1999, 128 ja 130 ) tarkistaa leirintä-alueilmoitukset ja päättää toimintaan annettavista kunnan leirintäalueviranomaisen määräyksistä (Ulkoilulaki 606/1973 19 21 ) valvoo leirintäalueiden toimintaa tarkastusoikeudella ja voi antaa toiminnasta tarvittaessa huomautuksia (UlkoiluL 23, 24 ) (ilman hallintopakkoa) päättää vesihuoltolain mukaisista vesijohtoverkostosta, jätevesiverkostosta ja hulevesiverkostosta haetuista vapautushakemuksista (Vesihuoltolaki 119/2001, 11 ja 17 c :n) päättää maastoliikennelain mukaisista luvista moottorikäyttöisten ajoneuvojen toistuviin ja pysyviin harjoituksiin ja kilpailuihin (Maastoliikennelaki 1710/1995, 30) päättää vesiliikennelain mukaisista luvista moottorikäyttöisten ajoneuvojen toistuviin ja pysyviin harjoituksiin ja kilpailuihin (Vesiliikennelaki 463/1996, 21) antaa oikeuden vastaanottaa ja käsitellä lannan aumavarastointi-ilmoituksia ja tehdä tarkastuksia ilmoitusten johdosta (Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014, 9 ). hoitaa ympäristönsuojelulain, jätelain, vesilain, kemikaalilain ja maa-ainesten oton valvontatehtäviä valvontaan liittyvin tarpeellisin tarkastusoikeuksin, mittaus- ja näytteenotto-oikeuksin (YSL 172, JäteL 122, 123, VesiL 14 luku 3, Kemikaalilaki 599/2013, 11, 48, 49, MAL 14 ) panee maksuun ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain lupamaksut ja valvonta- ja tarkastusmaksut sekä muut ympäristönsuojeluviranomaisen maksut lautakunnan hyväksymien voimassa olevien taksojen mukaisesti

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 22 Tekninen lautakunta 10 16.01.2018 päättää kiireellisissä tapauksissa kehotusten, kieltojen ja määräysten antamisesta ympäristönsuojelulain ja jätelain rikkomusten ja laiminlyöntien oikaisemiseksi (YSL 175, 182, JäteL 126 ) ja velvoittaa tarvittaessa kehottamalla vastoin maa-aineslakia ja sen säädöksiä toimivaa noudattamaan säännöksiä, poistamaan tai palauttamaan tehdyn työn vaikutukset tai palauttamaan vallinnut olotila (MAL 14 ) päättää kehotuksista lopettaa säännösten tai määräysten vastainen menettely ja ryhtyy hallintopakkoasian vireille saattamiseksi (YSL 179, JäteL 129, MAL 14, Vesilaki 587/2011, 14 luku 4 ) päättää rikosasioissa ilmoituksen tekemisestä poliisille, kun lain vastainen teko tai laiminlyönti ei ole vähäinen tai yleisen edun voidaan katsoa vaativan syytteen nostamista (YSL 188 ja 189, JäteL 136, MAL 18, VesiL 14 luku 2 ) päättää ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi annettavista tarpeellisista yksittäisistä määräyksistä (YSL 180 ) (ilman hallintopakkoa), päättää välitöntä vaaraa ihmisille aiheuttavan tai välitöntä ja huomattavaa haittaa ympäristölle aiheuttavan toiminnan keskeyttämisestä (YSL 181, 182 ) ja päättää maa-aineslain ja ottamisluvan vastaisen ainesten ottamisen keskeyttämisestä (MAL 15 ) myöntää poikkeukset kunnan ympäristönsuojelumääräyksistä (YSL 202 ), päättää ympäristölupa-asian siirtämisestä aluehallintoviraston ratkaistavaksi (YSL 36 ), määrää roskaantuneen alueen puhdistamisesta (JäteL 646/2011, 75 ) (ilman hallintopakkoa), päättää tarkastuksen perusteella roskaamisen estämiseksi ja jätehuollon järjestämiseksi annettavista yksittäisistä määräyksistä (JäteL 125 ) tarkistaa ja merkitsee ilmoitukset jätteiden ammattimaisesta keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriin (JäteL 100 ) käsittelee ja ratkaisee kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivallassa olevaa ojitusta koskevan erimielisyyden (VesiL 5 luku, 5 ) antaa kieltoja ja määräyksiä ojituksessa tai ojan käytössä todetun vesilain vastaisen menettelyn oikaisemiseksi (VesiL 14 luku, 4 ) antaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lausunnon kiireellisissä tapauksissa muille viranomaisille esim. ympäristölupien käsittelyyn tai ympäristövaikutusten arviointiin liittyvissä asioissa, kaavoitusasioissa ja muissa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa lupatai valvonta-asiassa, antaa ympäristönsuojeluviranomaiselta pyydetyn vastineen / selityksen / lausunnon kiireellisissä tapauksissa ympäristölautakunnan aiemmin ratkaisemasta asiasta, jota koskevasta valituksesta Pohjois-Suomen, Vaasan hallinto-oikeus tai Korkein hallinto-oikeus pyytää lausuntoa. Viranhaltijan on viivytyksettä saatettava antamansa lausunto tiedoksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, joka tarvittaessa voi muuttaa lausuntoa. käyttää kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen yleistä puhevaltaa (YSL 22 )

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 23 Tekninen lautakunta 10 16.01.2018 käyttää kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen puhevaltaa muutoksenhakutarkoituksessa, jos päätösasia on ratkaistu ympäristönsuojeluviranomaisen aiemman kannanilmaisun vastaisesti. Viranhaltijan on viivytyksettä saatettava antamansa lausunto tiedoksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, joka tarvittaessa voi muuttaa kannanottoa. Ympäristösihteeri voi tarvittaessa siirtää delegoidun asian käsittelyn tekniselle lautakunnalle. Tämä päätös rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun asioiden delegoinnista viranhaltijoille korvaa aiemman Pyhäjoen teknisen lautakunnan delegointipäätöksen (Pyhäjoen tekninen lautakunta 16.2.2017 12). Tekninen lautakunta päättää siirtää selostusosan kohdassa 1. lueteltujen asioiden ratkaisuvallan rakennustarkastajalle ja selostusosan kohdassa 2. lueteltujen asioiden ratkaisuvallan ympäristösihteerille. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle Tiedoksi: Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Keskushallinto Tekniset palvelut

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 24 Tekninen lautakunta 11 16.01.2018 Hallintosäännön delegointi teknisten palveluiden osalta 2018- Teknltk 16.01.2018 11 Pyhäjoen kunnanvaltuusto on hyväksynyt uuden hallintosäännön kokouksessaan 20.12.2017 145. Hallintosäännön 2 Päätösvallan siirtäminen: "Tämän säännön mukaiseen päätöksentekoon oikeutettu toimielin tai viranhaltija voi siirtää päätösvaltaansa edelleen, jos se hallinnon joustavaksi järjestämiseksi on tarpeellista. Päätösvaltaa siirretään sen toimielimen tai viranhaltijan erillisellä päätöksellä, jolle päätösvalta on tällä hallintosäännöllä määrätty, josta toimitetaan ote tämän hallinto-säännön arkistokappaleen liitteeksi. Siirrettyä päätösvaltaa ei saa siirtää edelleen (subdelegointikielto) Toimivallan edelleen siirtämistä koskevista päätöksistä pidetään ajantasaista luetteloa." Hallintosääntöön on kirjattu teknistä lautakuntaa koskien seuraavaa: 37 Tekninen lautakunta Valtuusto valitsee tekniseen lautakuntaan 7 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Valtuusto valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Lautakunnan 5 jäsenten tulee olla valtuutettuja ja kahden muun valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Teknisen lautakunnan esittelijänä toimii tekninen johtaja. Tekninen lautakunta toimii yksityistielain mukaisena tielautakuntana. Lautakunta suorittaa yksityisistä teistä annetun lain mukaiset tielautakunnan toimitukset ja katselmukset sekä hoitaa tielautakunnalle kuuluvat neuvonta-, sovittelu-, asiantuntija- ja koulutustehtävät. Teknisen lautakunnan tehtävät Lautakunnan tehtävänä on vastata kunnan yhdyskuntatekniikan (poislukien vesihuolto) ja kiinteistöjen rakennuttamisesta, rakentamisesta, kunnossapidosta sekä keskitetystä tilahallinnasta; liikennejärjestelyistä ja liikenneturvallisuudesta lämpölaitosasioista; mittaustoiminasta; rakennusvalvontaviranomaisen tehtävistä; ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävistä maa-aineslain lupa- ja valvontaviranomaisen tehtävistä yleisen jätehuollon valvontaviranomaisen tehtävistä vesi- ja maastoliikennelain lupa- ja valvontaviranomaisen tehtävistä vesihuoltolain kunnan valvontaviranomaisen tehtävistä romuajoneuvojen siirtämisestä sekä ruoka- ja puhdistuspalveluista

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 25 Tekninen lautakunta 11 16.01.2018 Teknisen lautakunnan ratkaisuvalta Tekninen lautakunta käyttää sitä päätösvaltaa, joka lakien ja asetusten nojalla kuuluu kunnan : rakennusvalvontaviranomaiselle, ympäristölautakunnalle, maa-aineslupaviranomaiselle kunnan leirintäalueviranomaiselle, yleiselle jätehuollon valvontaviranomaiselle, kemikaalivalvontaviranomaiselle, tielautakunnalle tai joka muutoin luonnonsuojelua, ympäristöä, maankäyttöä ja rakentamista koskevan lain tai asetuksen nojalla on annettu kunnan tehtäväksi, ellei ratkaisuvaltaa erikseen tämän hallintosäännön nojalla ole määritelty kunnanhallituksen tai valtuuston tehtäväksi. Tekninen lautakunta ratkaisee asiat, jotka koskevat rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun maksujen määräämistä, talousarviossa hyväksyttyjen hankkeiden urakoitsijoiden ja konsulttien valintaa, urakka- ja konsulttisopimusten hyväksymistä ja allekirjoittamista sekä niihin liittyviä tehtäviä ja rakennustyön aloittamisaikaa, sellaisten kunnan rakennushankkeiden suunnitelmien hyväksymistä, joiden rakennuskustannukset ovat korkeintaan 500.000 euroa, kunnan kiinteistöjen ja yhdyskuntatekniseen huoltoon kuuluvien laitteiden ja laitosten rakennusaikaisia ja pysyviä vahinkovakuutuksia, liittymis- ja käyttösopimuksia vesi- ja jätevesi- sekä sähkö- ja lämpöenergian hankkimista ja luovuttamista varten, korvauksia maan käytöstä tiealueena tai yhdyskuntatekniikkaa varten tarvittavien johtojen, johtimien, kojeiden ja laitteiden sijoituspaikkana sekä korvauksista kunnan omistukseen MRL 94 :n mukaan siirtyvästä katualueesta, johtojen yms. laitteiden sijoittamista kunnan maalle tai kunnan hallinnassa olevalle katualueelle, liikennemerkin, muun liikenteen ohjauslaitteen tai taajamamerkin asettamista kaduille ja muille teille, joilla kunta toimii tienpitäjänä, sopimuksen tekemistä kunnan yksityisen tiekunnan kanssa tienpidosta, lautakunnan hallintaan siirretyn kiinteän omaisuuden vuokraamista sekä irtaimen käyttöomaisuuden vuokraamista, myyntiä, käytöstä poistamista ja poistetun irtaimiston myyntiä, muuhun käyttöön luovuttamista tai hävittämistä, avustusten myöntämistä kunnan varoista yksityisten teiden tienpitoon myönnettyjen määrärahojen puitteissa, teiden ja katujen nimeämistä, katusuunnitelman vahvistamista, katualueen haltuun ottamista, yleisten alueiden antamista tilapäiskäyttöön, maanmittaustoimitusten hakemista, tietoimitusten toimitusmiehen määräämistä ajoneuvojen siirtämistä ja romuajoneuvojen hävittämiseen liittyviä asioita,

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 26 Tekninen lautakunta 11 16.01.2018 Esitys hallintosäännöllä tekniselle lautakunnalle osoitetun ratkaisuvallan siirtämisestä lautakunnan alaisia virkoja tai tehtäviä hoitaville: 1. Tekniselle johtajalle asiat jotka koskevat maanmittaustoimitusten hakemista, johtojen yms. laitteiden sijoittamista kunnan maalle tai kunnan hallinnassa olevalle katualueelle, rakennuslupien hakemista kunnan kohteisiin (sijaisena kiinteistöpäällikkö ja projekti-insinööri) 2. Kiinteistöpäällikölle asiat jotka koskevat ajoneuvojen siirtämistä ja romuajoneuvojen hävittämiseen liittyviä asioita, yleisten alueiden antamista tilapäiskäyttöön, liittymis- ja käyttösopimuksia vesi- ja jätevesi- sekä sähkö- ja lämpöenergian hankkimista varten, jätehuoltosopimuksia kunnan kohteisiin henkilöstön käyttöä tulosalueidensa osalta 3. Lämpölaitosjohtajalle asiat jotka koskevat lämpöenergian myyntiä koskevien sopimusten tekemistä. 4. Ruokapalvelu- ja siivouspäällikölle asiat jotka koskevat kunnan palvelupisteiden ruoka- ja puhtauspalvelujen järjestämistä ja henkilöstön käyttöä. Tekninen lautakunta päättää siirtää hallintosäännössä sille määrättyä ratkaisuvaltaa alaisilleen viranhaltijoille selostusosan mukaisesti. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Tiedoksi: Tekniset palvelut Tarkastuslautakunta Hallintopalvelut Muutoksenhaku: Oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 27 Kunnanhallitus 240 08.06.2015 Valtuusto 71 17.06.2015 Kunnanhallitus 59 08.02.2016 Kunnanhallitus 321 22.08.2016 Kunnanhallitus 375 03.10.2016 Kunnanhallitus 39 30.01.2017 Tekninen lautakunta 77 23.05.2017 Tekninen lautakunta 88 27.06.2017 Tekninen lautakunta 144 19.12.2017 Tekninen lautakunta 12 16.01.2018 Pyhäjoen Vanhatien liikennejärjestelyt / Toimenpidesuunnitelma ja tarjous / Pyhäjoen Vanhantien toimenpidesuunnitelma / Pyhäjoen taajamasuunnittelu, tie- ja rakennussuunnitelma / Ympäristösuunnittelun työpajat / Tie- ja rakennussuunnitelmien yleisötilaisuus / Katusuunnitelmien nähtäville laitto / Saapuneet muistutukset/suunnitelmien hyväksyminen / Rakennussuunnitelmien hyväksyminen 14/10.03.01/2016 Khall 08.06.2015 240 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Pyhäjoen kunta keskustelivat 26.03.2015 tarpeesta käynnistää esiselvitys Pyhäjoen Vanhatien liikennejärjestelyille. Pyhäjoen Vanhatien varteen on rakentumassa uusia kaupallisia toimintoja. Lisäksi Pyhäjoen keskustan osayleiskaava 2025 ja useita asemakaavamuutoksia on tekeillä ja valmistunut. Liikenneturvallisuussuunnitelmassa on esitetty useita toimenpiteitä tien turvallisuuden parantamiseksi ja Vanhatien huonosta kunnosta on tullut paljon palautetta. Keskuslteltiin EAKR-rahoituksesta ja mahdollisuudesta hakea sitä ainakin osalle Vanhatien liikennejärjestelyjä. Liikennejärjestelyjen toteutuksen jälkeen Pyhäjoen kunta sitoutuu tekemään asemakaavamuutoksen, jossa suunnittelualueen tiet osoitetaan kaduksi ja hyväksytyn asemakaavamuutoksen pohjalta kadun ylläpitopäätöksen. Suunnittelualueena tulee olemaan Vanhatie koko matkaltaan aina Etelänkyläntien risteykseen saakka. Pohjoisessa suunnittelualueeseen kuuluu myös Isorannantie välillä Vt 8 - Vanhatie. Myös yhteydet (Virastotie ja Tiiramaantie) Vanhatieltä valtatielle 8 otetaan mukaan. Kaukolämpöputket samoin kuin vesijohdot ja viemärit Vanhatien varrella ovat kunnossa, joten niitä ei tarvitse uusia. Hulevesiviemäröinti, valaistus ja Eteläkyläntien silta (museosilta) samoin kuin kaavan mukaisen torin ideointi otetaan mukaan suunnitteluun. Seinästä seinään suunnittelu tulee tehdä kaavan mukaisella C-alueella. Sovittiin, että Ely-keskuksen puolesta otetaan yhteys heidän esisuunnittelun puitesopimuskonsulttiin Rambolliin ja kysytään heidän kiinnostustaan hankkeeseen. Hankkeen työryhmässä on mukana Pyhäjoen kunnasta Pirkko Tuuttila ja Ely-keskuksesta Tarja Jääskeläinen ja Marjo Paavola. Tarjoutumisen toimenpideselvityspalaveri pidettiin 14.04.2015 Ely-keskuksessa,

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 28 Kunnanhallitus 240 08.06.2015 Valtuusto 71 17.06.2015 Kunnanhallitus 59 08.02.2016 Kunnanhallitus 321 22.08.2016 Kunnanhallitus 375 03.10.2016 Kunnanhallitus 39 30.01.2017 Tekninen lautakunta 77 23.05.2017 Tekninen lautakunta 88 27.06.2017 Tekninen lautakunta 144 19.12.2017 Tekninen lautakunta 12 16.01.2018 jonka pohjalta Elyn puitesopimuskonsultti teki tarjoutumisen. Osaan hanketyöryhmän kokouksista pyydetään Oulun yliopistolta mukaan Anu Soikkeli, jonka johdolla yliopisto tulee jatkossa ideoimaan tori-aluetta. Museosillan takia myös Museovirastoa tulee kuulla tai pyytää heitä mukaan johonkin työryhmän kokoukseen. Esisuunnittelu on aloitettu ilmakuvauksella toukokuussa 2015 ja hanketyöryhmä suorittaa suunnittelun aloitusmaastokatselmuksen 05.06.2015. Vanhatien toimenpidesuunnitelma valmistuu 30.11.2015 mennessä. Suunnittelukustannukset jaetaan puoliksi Pyhäjoen kunnan ja Ely-keskuksen välillä. Ramboll Finland Oy:n Infra ja liikenne teki tarkistusten jälkeen korjatun tarjouksen 29.05.2015 Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnitelmasta. Suunnittelun kokonaishinta on noin 35 000 euroa (alv 0 %) + mahdolliset lisätutkimustarpeet. Pyhäjoen kunnan talousarviossa 2015 ei ole varattu rahaa investointihankkeelle Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnitelman käynnistämiselle. Asian valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Liitteenä: - Muistio Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen aloituspalaverista 26.03.2015 - Ramboll Finland Oy:n tarjous Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnitelmasta 29.05.2015 Kunnanhallitus 1) hyväksyy Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnittelun käynnistämisen yhteishankkeena Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen kanssa 2) hyväksyy hankkeen suunnittelijaksi Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen puitesopimuskonsultin Ramboll Finland Oy:n tarjouksen 29.05.2015 mukaisella hinnalla 3) esittää valtuustolle, että lisätalousarvioon vuodelle 2015 varataan Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnittelulle 20 000 euroa (alv 0 %) Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 29 Kunnanhallitus 240 08.06.2015 Valtuusto 71 17.06.2015 Kunnanhallitus 59 08.02.2016 Kunnanhallitus 321 22.08.2016 Kunnanhallitus 375 03.10.2016 Kunnanhallitus 39 30.01.2017 Tekninen lautakunta 77 23.05.2017 Tekninen lautakunta 88 27.06.2017 Tekninen lautakunta 144 19.12.2017 Tekninen lautakunta 12 16.01.2018 Valt 17.06.2015 71 Kunnanhallitus päätti, että hankkeen ohjausryhmänä toimii kunnanhallituksen kokouspiiri. Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen. Khall 08.02.2016 59 Pyhäjoen Vanhantien toimenpidesuunnitelma, raportti 91/2015 valmistui 18.01.2016. Taustaa: Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus ja Pyhäjoen kunta käynnistivät vuonna 2015 en sim mäi se nä vaiheena Vanhantien toimenpidesuunnitelman, jonka tarkoitukse na on Vanhatien ja Virastotien peruskorjaaminen, torialueen, kunnantalon alu een sekä LP alueen rakentaminen osana EU-peruskorjaushanketta. Hankkeen rakennussuunnittelu käynnistyy alkuvuodesta 2016, Ely-keskuksen ja Py hä joen kunnan yhteishankkeena ja Pyhäjoen kunta jättänee vuoden 2016 lopus sa EU-hankehakemuksen rahoitusta varten (50/50). Pyhäjoen kunnan vuoden 2016 investointisuunnitelmassa on varattu kustannuspaikalle 900144 kunnan osuus rakennussuunnittelulle. Rakentaminen on tarkoitus toteuttaa alustavan aikataulun mukaan vuosina 2017-2018. Kun väylät ja sillat on peruskorjattu tekee Pyhäjoen kunta maan teille ja silloille asemakaavamuutoksen, jolla muutetaan maantiet kaavakaduiksi ja Py hä joen kunta vastaa sen jälkeen teiden ja siltojen korjaami- sesta sekä yl lä pidos ta. Hankesuunnitelman lyhyt tiivistelmä: Suunnittelukohteena oli Pyhäjoen Vanhatie ja Virastotie, jotka ovat taajaman sisäi sen liikeenteen tärkeimmät väylät. Suunnittelu tehtiin ydinkeskustan alueella kat ta vas ti. Suunnittelukohteena olivat myös valtatien liittymät ja tori. Ympäristöllisesti suunnittelualueen Vanhatie on osa Pohjanlahden rantatietä, jol la on matkailutie-status. Tie on raittimainen ja sen varrella on useita vanhoja ra ken nuk sia, kallionpaljastumia, puita ja eteläpäässä museosilta, Etelänkylän Isosil ta, joka on Suomen vanhin liikennekäytössä oleva puusilta.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 30 Kunnanhallitus 240 08.06.2015 Valtuusto 71 17.06.2015 Kunnanhallitus 59 08.02.2016 Kunnanhallitus 321 22.08.2016 Kunnanhallitus 375 03.10.2016 Kunnanhallitus 39 30.01.2017 Tekninen lautakunta 77 23.05.2017 Tekninen lautakunta 88 27.06.2017 Tekninen lautakunta 144 19.12.2017 Tekninen lautakunta 12 16.01.2018 Khall 22.08.2016 321 Tavoitteena oli löytää toteuttamiskelpoiset toimenpiteet, joilla ydinkeskustan luon net ta muutetaan keskustamaisemmaksi, samalla saadaan valtatiellä kulkijoita pis täy ty mään Pyhäjoella. Vanhatie ja Virastotie ovat toistaiseksi valtion omistamia ja ylläpitämiä maantei tä, mutta tavoitteena on toimenpiteiden toteuttamisen jälkeen muuttaa ne kun nan omistukseen ja ylläpitoon kaavakatuina. Toimenpidesuunnitelman mukaiset rakentamiskustannukset ovat noin 5,2 miljoo naa euroa (alv 0 %). Tähän sisältyy myös huonokuntoisen museosillan pe ruspa ran ta mi nen. Pyhäjoen kunnanhallitus on käynnistänyt Vanhatien hankesuunnitelmaan liit tyvien, torialueen ja KT-alueen asemakaavamuutokset. Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnitelman konsulttina on toiminut Ramboll Fin land Oy:n projektipäällikkö Erkki Sarjanoja. Asian valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Liitteenä Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnitelma, raportti 91/2015. Ramboll Finland Oy:n projektipäällikkö Erkki Sarjanoja ja tekninen johtaja Pirk ko Tuuttila saapuvat kokoukseen esittelemään asiaa. Kunnanhallitus 1) käy toimenpidesuunnitelmasta lähetekeskustelun, 2) lähettää toimenpidesuunnitelman valtuuston iltakouluun lähetekeskusteluun 3) päättää merkitä Pyhäjoen Vanhatien toimenpidesuunnitelman, raportin 91/2015 ja siitä saadun selonteon tiedoksi. Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 31 Kunnanhallitus 240 08.06.2015 Valtuusto 71 17.06.2015 Kunnanhallitus 59 08.02.2016 Kunnanhallitus 321 22.08.2016 Kunnanhallitus 375 03.10.2016 Kunnanhallitus 39 30.01.2017 Tekninen lautakunta 77 23.05.2017 Tekninen lautakunta 88 27.06.2017 Tekninen lautakunta 144 19.12.2017 Tekninen lautakunta 12 16.01.2018 Vanhatien ja Virastotien toimenpidesuunnitelma ei ole juridinen yleis suun ni telma, mutta se sisältää valtion Vanhatien tiealueiden lisäksi kunnan yleisiä alueita, Py hä joen kunnantalon piha-alueen, torialueen ja LP alueen, jotka ovat Van hantien hankesuunnitelmassa mukana. Erkki Sarjanoja esitteli Vanhatien toimenpidesuunnitelmaa Pyhäjoen kun nanval tuus tol le iltakoulussa 17.2.2016. Jotta EU-hakemus voidaan jättää, on vuonna 2016 laadittava valtion tiealueille (sis. kunnan alueet) juridinen tiesuunnitelma + rakennussuunnitelmat, jotta kunta voi jättää EU rahoitushakemuksen (rahoitus 50/50) peruskorjaushankkeelle. Rakennushankkeen toteutus on suunniteltu alustavasti vuosille 2017-2018, hanke suun ni tel man kustannusarvio on 5,2 M (kustannusarvio ei sisällä valtion omis ta maa Vanhantien päässä olevaa Etelänkylän museosillan peruskorjausta). Toimenpidesuunnitelmassa esitettyjen Pyhäjoen kunnan taajama-alueiden alusta va kustannusarvio on n. 1,4 M. Talousarviossa on vuodelle 2016 investointihankkeisiin varattu kus tan nus pai kalle 900 144 suunnittelurahaa 40 000 euroa Pyhäjoen kunnan Vanhantien han kesuun ni tel man alueille rakennussuunnitelman tekemiselle. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on valinnut Vanhatien ja Virastotien ra kennus suun nit te li jak si Ramboll Finland Oy:n, joka on tehnyt Ely:n voimassa olevan pui te so pi muk sen sa mukaisilla yksikköhinnoilla tarjouksen Pyhäjoen kunnan Van han tien hankesuunnitelmassa mukana olevien alueiden ra ken nus suun nit telus ta. Suunnitteluhanke toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kans sa liittyen Virastotien rakennussuunnitteluun, jossa kunta maksaa omien aluei den sa suunnittelukustannukset. Rakennussuunnittelutyö tehdään aikapalkkiona henkilöryhmittäin ja suun nit telun kustannusarvio on enintään 43 500 + alv ja muita kuluja arviolta 2 500 + alv. Liitteenä: - Ramboll Finland Oy:n puitesopimuksen mukainen tarjous 15.8.2016 Py häjoen kunnan alueiden rakennussuunnittelusta. Asian valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus hyväksyy Ramboll Finland Oy:n rakennussuunnittelutarjouksen ohei sen 15.8.2016 päivätyn liitteen mukaisella kustannuksella.