Yhteenveto Helsinki Garden hankkeen Tähän yhteenvetoon on koottu Kerro kantasi palvelussa (25.1.-21.2.2018) käydyn verkkokeskustelun keskeiset tulokset. Palvelussa pyydettiin tutustumaan suunnitteluaineistoon ja kertomaan ajatuksia hankkeen merkittävimmistä vaikutuksista ja keihin ne erityisesti kohdistuisivat. Verkkokommentteja saatiin 218 kpl. Kommentteihin voi tutustua osoitteessa: https://kerrokantasi.hel.fi/helsinkigarden?lang=fi. 1. Helsinki Garden hanke Keskusteluissa kommentoitiin paljon itsessään Helsinki Garden -hanketta. Hankkeeseen positiivisesti suhtautuvat näkivät hankkeen rohkeana, hienona ja Urheilupuiston aluetta kehittävänä hankkeena. Erityisesti vanhan jäähallin osoittaminen sisäpallolajien käyttöön on nähty positiivisena. Uudenaikaisen hallin katsottiin luovan vanhaa jäähallia paremmat olosuhteet huippu-urheilulle ja tuovan lisää mahdollisuuksia tapahtumien järjestämiselle. Koettiin, että Jäähallin alue on ankea ja se paranee rakentamisella, paikkaa Olympiastadionin takana ei pidetty Stadionin kannalta merkittävänä. Täydennysrakentamista ei voi tehdä liian matalana, ja tyhjien aukioiden sijaan kaivataan tiloja ja alueita, joissa voitaisiin viettää aikaa ja joissa olisi palveluita tarjolla. Suurta ruokakauppaa pidettiin hyvänä ajatuksena. Hankkeeseen kielteisimmin suhtautuvat olivat huolissaan erityisesti hankkeen vaikutuksista junioriurheilulle ja jalkapallon toimintaedellytysten heikkenemiselle edes tilapäisesti. Myös hankkeen kaupallisuuteen ja kaupunkikuvallisiin vaikutuksiin suhtauduttiin kriittisesti. Yli 20 kommentissa otettiin kantaa hankkeen kaupallisuuteen. Vastaajat kummastelivat tilannetta, jossa Urheilupuistosta osoitetaan merkittävä maa-alue kiinteistökehityshankkeelle. Monien vastaajien mielestä Urheilupuiston alue pitäisi rauhoittaa puhtaasti urheilulle. Vanhan jäähallin tai vastaavan kokoisen hallin nähtiin riittävän jääkiekkojoukkueelle, mutta uutta jäähallia tarvitaan rakennusoikeuden saamiseksi kiinteistösijoitustoimintaan ja hallin varjolla rakennetaan asuntoja, hotelleja ja kauppakeskuksia. Helsingillä ei nähty olevan velvollisuutta osoittaa Urheilupuistosta tällaista aluetta rakentajille. Kaupallisten tavoitteiden koettiin olevan voimakkaassa ristiriidassa juniorijalkapalloilun ja harrasteurheilun kanssa ja heikentävän merkittävästi näiden toimintaedellytyksiä. 1
2. Vaikutukset liikuntaan ja virkistykseen sekä juniori- ja harrasteurheiluun; junioriurheilun toimintaedellytysten turvaaminen Yli 30:ssä kommentissa oltiin huolissaan siitä, ettei hanketta voida toteuttaa vaarantamatta juniorijalkapalloilun harrastusmahdollisuuksia. Jalkapallokenttä PK7 ja sillä sijaitseva kuplahallin väliaikaistakin purkamista pidettiin merkittävänä heikennyksenä lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksille. Kuplahalli on rakennettu erityisesti junioreiden harrastustoimintaa varten. Hallissa toimii iltapäiväkerho, yläkoululaisten aamuharjoittelu ja joukkueiden harjoitukset klo 15-22. Halli mahdollistaa ympärivuotisen lajiharjoittelun. Myös koulut ja ikämiehet käyttävät kenttää. Osa kommentoijista ei uskonut junioreiden kuplahallin palaavan, jos se joudutaan poistamaan. Kommenteissa kummasteltiin kaupallisen hankkeen ja sen pysäköintiratkaisujen asettamista nuorten harrastusmahdollisuuksien edelle. Jos kenttä poistetaan käytöstä, niin vastaajat pitivät välttämättömänä samantasoisen korvaavan paikan yhdistämistä suunnitelmaan. Yleisemmällä tasolla kommentoijat kokivat, ettei jalkapallon toimintaedellytyksiä saa heikentää, sillä lajin harrastajamäärät ovat suuret. Lisäksi laji kuuluu perinteisesti Töölöön. Toivottiin, että kaupunki painottaisi lasten ja nuorten tasavertaisuutta ja ottaisi kaikessa huomioon syrjäytymisen vastustamisen. Kaupungin toivottiin tukevan lasten ja nuorten matalan kynnyksen ja ilmaisia harrastusmahdollisuuksia sekä omatoimista liikkumista, ei vain aktiivisten ja maksukykyisten vanhempien lasten seurojen kautta tapahtuvia liikuntaharrastuksia, joita rakennushanke katsottiin etupäässä näyttää tukevan. Iltapäiväkerhotoiminta Suunnittelualueen huoltotietä tutkitaan kulkevaksi PK7:n, Saharan ja Telia 5G areenan välistä. Huoltotien kautta kuljetaan paitsi pukukopeilta Saharan kentälle niin myös lasten iltapäiväkerhotoimintaan, jota HJK pitää Telia 5G areenan pohjoispäädyssä. Toteutuessaan huoltoyhteys vaarantaisi iltapäiväkerhon ja pukukoppien käyttäjien turvallisuutta. Sisäpalloilu Positiivisena asiana vastaajat näkivät vanhan jäähallin muuttamisen kansainväliset mitat täyttäväksi sisäpalloiluareenaksi. Tästä aiheesta tuli yli 20 kommenttia. Helsinkiläisiä edustusjoukkuepalloilulajeja pidettiin hankkeen voittajina. Sisäpalloiluareena hyödyttäisi koripallon, salibandyn, lentopallon ja futsalin tarpeita. Lajeilla on pulaa harjoittelupaikoista ja sopivista paikoista liigaotteluihin ja muihin isompiin tapahtumiin. Tilojen mahdollisimman laaja soveltuvuus eri lajien tarpeisiin tulisi varmistaa, samoin kuin että seuroilla olisi mahdollisuus varata vuoroja järkevin ehdoin. 2
Muut lajit ja harrasteurheilu Hankkeella nähtiin olevan positiivisia vaikutuksia myös voimisteluun, jos Kisahallista palloilulajeja voi siirtyä areenalle tai areenalta löytyä tiloja voimistelulle. Positiivisena nähtiin vaikutukset harrasteurheilulle, jos hanke lisäisi harrastuspaikkoja ja vapauttaisi harrastusaikoja myös harrasteurheilulle. Jääkiekkoilijat menettäisivät vanhan jäähallin harjoitushallina. Rakentamisvaiheen vaikutukset Laakson ratsastuskentän toimintaan tulisi selvittää. 3. Vaikutukset kaupunkikuvaan ja viheralueisiin Kaupunkikuva, maisema ja viheralueet Olympiastadionin ja Eläintarhan viheralueet muodostavat yhdessä Olympiastadionin kanssa yhtenäisen, kansallisesti ainutlaatuisen maisemakokonaisuuden ja vihervyöhykkeen Töölönlahdelta Keskuspuistoon. Hanketta tulisi tarkastella osana tätä kokonaisuutta. Hankkeen nähtiin uhkaavan uuden yleiskaavan mukaista pääviheryhteyttä ja vihersormea ja muodostavan tulpan Keskuspuistoon. Alueen tärkein näkymäakseli eli Keskuspuiston laakso on tukittu. Jäähallin pysäköintialuetta toivottiin palautettavan puistoksi. Viheralueiden ympäröimä Olympiastadion on tärkeä kansallinen symbolirakennus ja suojeltu rakennussuojelulain nojalla, ja myös sen ympäristöä pidettiin arvokkaana ja suojelun arvoisena. Rakennuspaikkaa pidettiin esitetylle rakentamiselle aivan liian ahtaana ja rakennusta liian massiivisena ja ylimitoitettuna. Suunnitellun rakentamisen laajuutta ja kokoa tulisikin pienentää merkittävästi, jotta se sopisi paremmin kaupunkirakenteeseen ja kaupunkikuvalliseen kokonaisuuteen. Kysymyksiä herätti, miten laajamittainen kalliorakentamisprojekti maan pinnalle nousevine ilmastointikonehuoneineen, sisäänkäynteineen, poistumisteineen ja huoltoreitteineen voidaan tehdä Eläintarhan puiston metsäalueella niin, että alueen luontoarvot ja maiseman säilyminen turvataan? Alue on osa Keskuspuistoa metsineen ja lenkkipolkuineen. Ehdotettiin myös, voisiko vanhan jäähallin edessä olevan kallion säästää tai integroida arkkitehtoniseen ratkaisuun? Kuplahallin merkitys tunnustettiin junioriurheilulle tärkeänä paikkana, mutta muutama vastaaja piti kuplahallia kaupunkikuvallisesti huonona ratkaisuna Olympiastadionin ympäristön maisemassa. 3
Helsinki Garden -hankkeen mitoitus Hankkeen mittakaavaa pidettiin useassa (16) kommentissa ylimitoitettuna. Rakennus nähtiin massiivisena ja tarpeettoman korkeana, eikä sen nähty sopivan kaupunkirakenteen mittakaavaan tai Olympiastadionin rooliin alueen maamerkkinä. Ihmeteltiin, miksi rakennus on niin massiivinen, vaikka jäähalli itsessään tulee maan alle. Ehdotettiin toiveita rakennuksen madaltamisesta ja pienentämisestä sekä paremmin ympäristöön sopivasta, kestävästä ja kauniimmasta arkkitehtuurista. Rakennus ja sen sijainti Rakennusta pidettiin paitsi liian massiivisena niin myös tyylikkäänä. Esitettiin huolia siitä siitä, ettei kaupunkikuvallisesti näin tärkeälle ja keskeiselle paikalle nousevan rakennuksen laadusta tai arkkitehtuurista tingitä toteutusvaiheessa, vaan sen tulisi toteutua havainnekuvissa esitetynlaisena. Pidettiin myös tärkeänä, että katutason suunnitteluun kiinnitetään erityistä huomiota ja Nordenskiöldinkadun varrelle tulisi suljetun, epäviihtyisän seinämän ja erilaisten aulatilojen sijaan kahviloita ja palveluja sekä esim. puita. Vastaajia haittasi Nordenskiöldin kadunvarren epäviihtyisyys, julkisivun monotonisuus ja rakennusten sijoittelun ahtaus. Ehdotettiin Töölön korttelirakenteen jatkamista itään päin (perinteisempää kaupunkikorttelia) tai kevyempiä korkeita rakennuksia. Ehdotettiin rakennuksen pilkkomista osiin, joka lisäisi tilantuntua ja avaruutta. Näin Olympiastadion ei jäisi varjoon. Ehdotettiin myös rakennukseen info-pistettä Keskuspuistosta ja välinevuokrausta sekä pysäköintialueen kohdalle maanpäälle paviljonkimaisempaa rakennusta sisääntulotiloineen, ravintoloineen ja palveluineen. Maanalaisen ravintolamaailman ei ajateltu houkuttelevan töölöläisiä. Sisäkannen viherpiha herätti epäilyksiä siitä, miten kansirakenteelle voidaan sijoittaa havainnekuvissa näkyviä isoja puita ja kuinka sisäpihasta saataisiin viihtyisä. Useita kommentteja tuli myös siitä, että hanke itsessään hyvä, mutta paikka on väärä. Myös sisäpalloiluhallia ehdotettiin muualle. Vaikutukset jalankulkuun, pyöräilyyn ja muuhun liikenteeseen Jalankulku ja pyöräily Kävelyn osalta tuotiin kommenteissa esille rakennuksen sijainti lähellä Nordenskiöldinkatua, johon pitäisi varata riittävästi tilaa turvallisen jalankulun ja pyöräilyn järjestämiseksi erityisesti suurten tapahtumien aikana. Katuympäristöstä pitäisi tehdä viihtyisää ja ihmismittakaavaista. Ehdotettiin myös nykyisen pyörätien siirtämistä Nordenskiöldinkadun toiselle puolelle tai pyöräväylän rakenteellista erottelua jalkakäytävästä. Pohjoinen Stadiontie jää ainoaksi pohjois-eteläsuuntaiseksi reitiksi alueen läpi ja huolta aiheutti sen ruuhkautuminen Olympiastadionin tapahtumien aikana. Uutta reittiä korttelin läpi ei pidetty toimivana. 4
Joukkoliikenne Joukkoliikenteen houkuttelevuus tulisi maksimoida ja alueen saavutettavuus tulisi kytkeä joukkoliikenneratkaisuihin, ei pysäköintihallien tai yksityisautoilun varaan. Raideliikenneyhteyksiä tulee kehittää, Pisararadan hyödyntäminen tulisi ottaa ensisijaiseksi tavoitteeksi. Pysäköinti Liikenteen osalta eniten mietitytti hankkeen pysäköintiratkaisut, jota kommentoi lähes 20 vastaajaa. Pysäköintiä on suunnitelmissa esitetty rakennettavaksi PK7 alapuolelle, joten pysäköintihallin nähtiin vaikuttavan haitallisesti junioreiden liikkumiseen ja suosivan yksityisautoilua. Maan alle sijoitettujen pysäköintihallien nähtiin toisaalta vähentävän Keskuspuiston leikkausta ja asukkaita häiritsevää kadunvarsipysäköintiä. Pysäköinnin osalta tulisi huomioida myös bussit, rekat, autot, polkupyörät sekä lasten harrastustoiminnan kuljetukset. Kysymyksiä herätti miten kasvavat liikennevirrat sopivat ruuhkaiselle alueelle. 4. Vaikutukset isojen tapahtumien järjestämiseen, kaupungin elinkeinoihin ja yritystalouteen Palvelut Kommentoijien mukaan hanke elävöittäisi aluetta sekä mahdollistaisi uusia palveluja ja työpaikkoja Töölön alueelle. Hyvin toteutettuna siitä tulisi ostoskeskusmainen kokoontumispaikka. Koettiin etteivät vanhan jäähallin nykyiset palvelut vastaa tämän päivän vaatimuksia. Isolle ruokakaupalle voisi olla alueella kysyntää. Toisaalta kaivattiin kahvila- ja ravintolapalveluiden päivittämistä ja toisaalta ravintoloiden sijainnin maan alla nähtiin vaikuttavan niiden houkuttelevuuteen. Mietittiin myös vaikutuksia kivijalkakaupoille ja alueen ravintoloille. Tapahtumat Tapahtumien osalta mietitytti, miten paljon isoja tapahtumia Helsinkiin mahtuu, kun Turkuun ja Tampereelle valmistuvat isot areenat, Olympiastadion on rinnalla kilpailemassa eivätkä Finlandia-talo, Messukeskus ja Hartwall areenakaan mihinkään katoa. Pasilaan on valmistumassa Tripla-liikekeskus, johon on tulossa hotelleja, asuntoja, elokuvateattereita, museoita, ravintoloita ja liiketiloja. Myös Helsinki Horse Show:n kohtalo mietitytti, sillä sille ei Helsingistä löytyisi enää sopivia tiloja. Toisaalta mielenkiintoisena nähtiin kahden areenan mahdollisuus tapahtumien järjestämisessä ja tapahtuma-areenan modernit puitteet. 5
Matkailu & hotelli Kommentoitiin, että hanke toteutuessaan toisi lisää tarjontaa hotellipuolelle, jossa nopeasti nousseet hinnat indikoivat niukkuutta. Toisaalta Helsinkiin on nousemassa hotelleja paremmille paikoille. Yritystalous Yritystalouden osalta katsottiin, että lyhyellä tähtäimellä se hyödyttää kiinteistösijoittajia, rakennusyhtiöitä ja suunnittelijoita. Yksityisellä rahoituksella toteutettava hanke toisi verotuloina hyötyä. 5. Vaikutukset hyvinvointiin, viihtyisyyteen, turvallisuuteen ja terveyteen Rakennettavien asuntojen sekä hotellien asiakkaiden viihtyisyyteen vaikuttavat tapahtumien tuomat ihmismassat ja niistä aiheutuva melu, mutta myös arkinen harrastusurheilu. Viihtyisyyttä lisäisivät tilat, joissa voidaan viettää aikaa ja joissa olisi palveluita tarjolla. Asukkaiden arkeen vaikuttavat autoliikenteen massat, areenojen riittämättömät parkkitilat ja edullisempien pysäköintimahdollisuuksien hakeminen lähikaduilta. Pysäköinnin ratkaisut vaikuttavat lähialueiden asukkaiden viihtyvyyteen ja elintilaan. Asukkaisiin positiivisesti vaikuttaa lisääntyvä palvelutarjonta. Terveyteen liittyen nähtiin, että liikunta edistää terveyttä, mutta edistääkö terveyttä, jos liikuntapuisto rakennetaan täyteen asuntoja ja kauppakeskuksia. 6