AVAIMIA ASUMISEEN Asumisen opas vuokralaisille 1
Asunnon hakeminen Pohdi, onko muutto tilanteessasi tarpeellinen, muutosta aiheutuu aina lisäkustannuksia. Ennen asunnon hakemista, pohdi millaista asuntoa tarvitset ja tutustu asuinalueisiin sekä naapurustoon ennen muuttopäätöstäsi. Onko perhetilanteesi muuttumassa lähiaikoina, vaikuttaako opiskelu tai työpaikka asunnon sijaintiin? Oletko valmis tinkimään asunnon sijainnista tai muista toiveistasi? Huomioithan, että hyvin suppeasti rajattu hakualue tai muut asetetut vaatimukset asunnon suhteen, voivat vaikuttaa siihen, kuinka kauan uutta asuntoa joutuu etsimään. Kaupungin keskusta on usein haluttua asuinaluetta, mutta kannattaa huomioida, että monilla asuinalueilla on jo kattavat palvelut ja hyvät kulkuyhteydet. Arvioithan kriittisesti jo asuntoa hakiessasi omaa tulotilannettasi. Asunnon sijainti, kunto ja varustelutaso voivat vaikuttaa merkittävästi asumisen kustannuksiin. Mikäli tarvitset asumiseen taloudellista tukea, huomioitahan etukäteen Kelan linjaukset esimerkiksi asumistuesta ja perustoimeentulotuesta. Huomioithan, että myös perhesuhteet voivat vaikuttaa erilaisten etuuksien myöntämiseen ja määrään. Kysy lisätietoja Kelasta tai sosiaalitoimesta. Mistä asuntoa haetaan? Tee asuntohakemuksesi huolella ja punnitse tarkasti jo sitä tehdessäsi kriteerit toivomasi asunnon suhteen. Harkitse myös tarkasti päätöstäsi, kun sinulle tarjotaan asuntoa. Mikäli hylkäät asuntotarjouksen, voit joutua sen jälkeen odottamaan asuntoa pitkään. Asuntoa voit etsiä vuokrataloyhtiöiden kautta. Lisäksi asuntoja tarjoavat yksityiset vuokranantajat. Asuntojen etsintä ja asuntohakemuksen täyttäminen onnistuu helpoiten Internet-sivujen kautta tai menemällä suoraan asuntotoimistoihin. Lisätietoja asuntoa tarjoavista kohteista: www.jyvaskyla.fi/asuminen/asunnot Vuokranantaja tarkistaa luottotietosi. Merkinnät luottotiedoissa voivat vaikuttaa asunnon saamiseen sekä esimerkiksi vuokravakuuden määrään. Lisätietoja esimerkiksi www.asiakastieto.fi 2
Huomioitahan, että vuokrataloyhtiöiden asuntotarjoukset ovat voimassa yleensä vain tietyn ajan. Yksityisen vuokranantajan kanssa tarjouksen voimassaolo tulee tarkistaa erikseen. Mikäli asumisen asiat mietityttävät, voit kysyä neuvoja sosiaalitoimistosta tai asumisneuvojalta. Apua tarjotaan niin asunnon etsimiseen kuin muihinkin asumisen pulmiin. Vuokrasopimus Ennen kuin vuokra-asuntoon pääsee muuttamaan, laaditaan kirjallinen vuokrasopimus vuokranantajan eli asunnon omistajan ja vuokralaisen välille. Vuokrasopimukseen kirjataan minkä ajan vuokrasopimus on voimassa sekä yksityiskohdat muista asumisen liittyvistä asioista, kuten vuokran määrä, vuokranmaksupäivä, muut mahdolliset asumisesta aiheutuvat kulut esimerkiksi vesimaksu ja autopaikka. Vuokrasopimus on joko määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva. Huomioi vuokrasopimusta tehdessäsi mahdolliset lisäehdot esimerkiksi siitä, onko kotivakuutus välttämätön tai ovatko lemmikkieläimet sallittuja. Usein vuokrasopimuksen lisäehdoissa kielletään myös tupakointi sisätiloissa tai asetetaan erillinen ehto ensimmäiseksi mahdolliseksi irtisanomispäiväksi. Vuokravakuus Tarkista asunto huolellisesti ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista, voit ottaa myös valokuvia asunnon kunnosta. Ennen asunnon luovuttamista vuokralaisen käyttöön, tulee vuokralaisen suorittaa vuokravakuus, mikäli vuokranantaja sen vaatii. Vuokravakuus voi olla enintään kolmen kuukauden vuokraa vastaava määrä. Yksityisen vuokranantajan on avattava erillinen suljettu pankkitili suoritettavaa rahavakuutta varten. Itse suorittamasi rahavakuuden saat takaisin asumisen päätyttyä, mikäli asunnon kunnossa ei ole huomautettavaa eikä asumiskuluja ole jäänyt suorittamatta. Mikäli tarvitset taloudellista tukea vuokravakuuteen, ota yhteyttä Kelaan perustoimeentulotuen osalta ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista. 3
Vuokrasopimuksen irtisanominen Huolehdi asumiskulujen maksusta kuukausittain, vuokralaisena olet niistä itse vastuussa. Asunnon irtisanominen tehdään kirjallisella ilmoituksella vuokranantajalle. Irtisanomisaika on pääsääntöisesti yksi kuukausi, ellei sopimukseen ole asetettu muita lisäehtoja. Huomioithan määräaikaista vuokrasopimusta irtisanoessasi mahdollisen sopimussakon, mikäli irtisanominen tapahtuu ennen määräajan loppumista. Sopimussakko voidaan periä myös lisäehtoa rikottaessa. Piirros: Lotta Vesamäki 4
Muuttajan muistilista Aloita muuton järjestely hyvissä ajoin ja pohdi, miten kuljetat tavarasi uuteen kotiin. Selvitä kenet saisit muuttoavuksi. Pyydä apua sukulaisilta, ystäviltä tai naapureilta. Hanki muuttoon tarvitsemasi välineet. Esimerkiksi pahvilaatikoita voit kysyä lähikaupastasi tai vuokrata muuttolaatikoita muuttofirmasta. Mikäli sinun tarvitsee vuokrata peräkärry tai pakettiauto, sovi vuokrauksesta ajoissa. Sovi muuttopäivä sekä nykyisen vuokranantajasi, että uuden vuokranantajasi kanssa. Tee muutokset sähkösopimukseesi ottamalla yhteyttä sähkölaitokseen. Mikäli uudessa asunnossa ei ole sähköjä kytkettynä, tulee uusi sopimus tehdä ajoissa ennen asuntoon muuttoa. Tee muuttoilmoitus Internetin kautta tai Postista ja Maistraatista saatavalla lomakkeella. Muista ilmoittaa muutostasi myös esimerkiksi Te-toimistoon, työnantajalle ja kirjastoon. Mikäli tarvitset erillisen Internet-liittymän, varmista liittymän siirto uuteen osoitteeseen tai irtisano sopimus tarpeettomana. Hanki kotivakuutus tai tee muutokset jo olemassa olevaan vakuutussopimukseesi. Ilmoita isännöitsijälle/huoltoyhtiölle muutostasi. Tee muuttosiivoukset. Sovi vanhan asuntosi avaimien palauttamisesta. Tee hakemukset tai muutosilmoitukset Kelalle perustoimeentulotukea ja asumistukea varten. www.kela.fi Jos taloudellinen tuki muuttokuluissa on tarpeen, ota yhteyttä Kelaan etukäteen ja tee hakemus perustoimeentulotukea varten. 5
Vuokralaisen oikeudet ja velvollisuudet Vuokralaisena sinulla on oikeus: Muuttaa vuokraamaasi asuntoon sovittuna päivänä. Mikäli muutto viivästyy vuokranantajasta johtuvista syistä, ei vuokraa tarvitse maksaa viivästyspäiviltä. Saada käyttöösi asunnon avaimet. Ottaa hallitsemaasi asuntoon alivuokralainen tai luovuttaa huoneisto väliaikaisesti toisen käytettäväksi. Muistathan tehdä alivuokrasopimuksen ja ilmoittaa vuokranantajalle. Viimesijainen vuokravastuu on päävuokralaisella. Käyttää vuokrahuoneistoa perheesi kotina ilman vuokranantajan lupaa. Perheeksi luetaan muun muassa avio- ja avopuoliso, lapset ja lähisukulaiset. Kahden kuukauden maksamaton vuokra on vuokranantajalle peruste purkaa vuokrasopimus ja käynnistää häätöprosessi käräjäoikeudessa. Samoin toistuva tai vakava häiriön aiheuttaminen. Vuokralaisena sinulla on velvollisuus Maksaa vuokra ajallaan. Hoitaa huoneistoa hyvin. Noudattaa talon järjestyssääntöjä. Noudattaa talon ohjeita: pesutupa vuorot, saunavuorot, irtaimiston säilyttäminen varastossa. Korvata aiheuttamasi vahinko. Vastaat myös vieraittesi aiheuttamista vahingoista tai häiriöstä. Ilmoittaa vuokranantajalle asunnossa ilmenevistä vioista. Pitää kiinni vuokrasopimuksessa mainituista ehdoista. Esimerkiksi kotivakuutuksen, lemmikkien ja tupakoinnin osalta. 6
Vuokra-asumiseen liittyvät ongelmatilanteet Keneen otat yhteyttä: Vuokranantaja: kun asuntoon tarvitsee tehdä korjaus- ja muutostöitä (vuokralainen ei saa korjata eikä remontoida asuntoa ilman vuokranantajan lupaa) jääkaappi, liesi tai asuntoon kuuluva muu kiinteä kalusto on rikki kun asunnossa ilmenee sisäilmaongelmia tai tuholaisia Huoltoyhtiö: unohdit avaimet, etkä pääse sisään asuntoon lämmityspatterit eivät toimi wc-pönttö on tukossa vesihana tai wc-pönttö vuotaa huomaat yleisissä tiloissa vahingon Isännöitsijä: naapureiden kanssa on ongelmia asunnossa on vesivahinko kun asuntoon tarvitsee tehdä korjaus- ja muutostöitä Vuokralaisen huolehdittava: lamppu on palanut ja se tarvitsee vaihtaa palovaroittimen patteri täytyy vaihtaa viemäreiden -ja ilmanvaihtoventtiilien puhdistus sulakkeiden vaihto Asunnon siisteys Siivoa asuntosi säännöllisesti, näin vältyt lian pinttymiseltä. Pyyhi liesi jokaisen ruuanlaiton jälkeen. Pyyhi pinnoilta roiskeet välittömästi, koska kuivuessaan ne jäävät pintoihin tiukasti kiinni. 7
Kun tuuletat, tuuleta huoneilma nopeasti, varsinkin talvella. Älä jätä ikkunoita auki, kun poistut asunnosta. Viikoittain Imuroi lattiat ja matot. Pyyhi lattiat kostealla liinalla tai mopilla. Älä kaada vettä lattialle! Pese wc ja kylpyhuone. Pyyhi pölyt ja sormenjäljet pinnoilta. Harvemmin Puhdista lattiakaivo ja tuuletusventtiilit. Pese liesituulettimen suodatin. Puhdista uuni. Pese ikkunat karmeineen. Sulata pakastin ja puhdista jääkaappi. Pyyhi patterintaustat, hella ja hellan taus, verholaipiot ja oven karmit. Järjestele ja pyyhi keittiön kaapit. Pese matot, verhot ja peitot. Puhdista parveke ja parvekelasit. Vie keräykseen tavarat, jotka ovat rikki tai joita et tarvitse. Tuuleta patjat ja vuodevaatteet. Jätteiden lajittelu Suomessa on yleinen jätteiden lajitteluvelvollisuus. Lajittelulla säästetään luonnonvaroja ja osa lajitellusta jätteestä voidaan käyttää uudestaan. Talousjätteet ja roskat on vietävä pihalla oleviin jäteasioihin. Eri jätteille on eriväriset jäteastiat. Biojäte ruoantähteet hedelmien ja vihannesten kuoret teepussit, kahvinporot ja suodatinpussit Paperi mainokset, lehdet ja kirjekuoret muut postin tuomat paperit 8
Kartonki maito ja mehutölkit kartonkipakkaukset (muro- ja keksipaketit, pizzalaatikot) paperikassit ja -pussit (sokeri- ja jauhopussit) pahvilaatikot Lasi väritön ja värillinen lasi tyhjät lasipullot ja -purkit ja lasiastiat Metalli metallipurkit ja -kannet alumiinivuoat ja -foliot vanhat kattilat ja paistinpannut Sekajäte muovipakkaukset vaipat ja terveyssiteet nahka, kumi, posliini, peili- ja ikkunalasi pölyimuripussit, hehkulamput tupakantumpit Älä kaada rasvaa tai ruokaöljyä viemäriin! Se tukkii viemärin. Pieni määrä rasvaa tai ruokaöljyä voidaan laittaa biojätteeseen imeytettynä talouspaperiin tai sanomalehteen. Kiinteän rasvan voi laittaa biojätteisiin. Suuremmat määrät laitetaan suljettavaan astiaan ja laitetaan sekajätteisiin. Suuremmat huonekalut ja elektroniikkalaitteet tulee viedä omiin kierrätyspisteisiinsä Taloudellinen asuminen Juokseta vettä vain tarvittaessa. Pidä valoja päällä vain tarvittaessa. Huolehdi, että ilmastointi toimii niin kuin se on tarkoitettu. Voit kysyä huoltomieheltä apua. Älä jätä ikkunoita/parvekkeen ovea tarpeettomasti auki, näin säästät energiaa ja asunnon lämpöä. Huolehdi, että kodinkoneet toimivat ja hanat eivät jää tarpeettomasti auki. Näin voit ehkäistä myös vesivahinkoja. Voit säätää lämpöpattereita myös muutaman asteen pienemmälle. 9
Asumisessa huomioitavaa Ilmoitustaulu Ota huomioon muut asukkaat Noudata järjestyssääntöjä. Ne löytyvät yleisimmin rappukäytävän ilmoitustaululta tai huoneiston yleisestä kansiosta. Älä säilytä tavaroitasi yleisissä tiloissa, esimerkiksi rappukäytävässä ja varaston käytävissä paloturvallisuuden vuoksi. Säilytä tavaroitasi vain sinulle osoitetussa, asuntoasi varten olevassa varastokopissa, johon sinun tulee itse hankkia lukko. Selvitä saako parvekkeella tupakoida. Selvitä saako parvekkeella grillata. Selvitä saako parvekkeella tampata mattoja ja petivaatteita. Varaa pyykkitupaan/kuivaushuoneeseen vuoro, kun haluat sitä käyttää ja noudata varattuja aikoja. Vie pyykit ajoissa pois. Selvitä etukäteen, saako mattoja pestä pyykkituvalla. Huolehdi, että käytät vain sinulle varattua saunavuoroa/yleistä saunavuoroa. Pidä autosi, polkupyöräsi, lastenrattaasi, muut tavarat, kuten pulkat vain niille varatuilla paikoilla. Pidäthän huolta, että yleiset tilat jäävät siistiin kuntoon sinun sieltä poistuessa. 10
Turvallisuus ja hätätilanteet HÄTÄNUMERO ON 112 Soita numeroon hätätilanteissa, kun oma tai jonkun toisen henki, terveys, omaisuus tai ympäristö on vaarassa, esimerkiksi tulipalon syttyessä. Soitto on maksuton. Laki määrää, että jokaisessa asunnossa pitää olla toimiva palovaroitin. Jos asunnossasi ei ole palovaroitinta, sinun täytyy hankkia sellainen itse. Asunnossa tulee olla yksi palovaroitin jokaisen kerroksen 60 neliömetriä kohden. Kiinnitä palovaroitin kattoon. Palovaroitin on hyvä sijoittaa jokaiseen makuuhuoneeseen, eteiseen ja olohuoneeseen. Palohälytin ei hälytä apua. Hätäilmoitus pitää tehdä itse. Palohälytin ilmoittaa alkavasta palosta. Testaa palovaroitin kerran kuukaudessa painamalla testausnappulaa ja vaihda paristo tarvittaessa. Osta kotiin sammutuspeite, jolla voi sammuttaa pienet tulipalot. Ripusta sammutuspeite esimerkiksi keittiön seinälle. a 11
Oppaan on laatinut Jyväskylän kaupungin aikuissosiaalityön ja kotoutumispalveluiden työryhmä. Hannikaisenkadun sosiaaliasema Hannikaisenkatu 37, 40100 Jyväskylä Opastus p. 014 266 3624 www.jyvaskyla.fi/sosiaalipalvelut/ sosiaaliasemat/hannikaisenkatu 12 Kannen kuva: Suomen Ilmakuva Oy. Taitto: Pirjo Ala-Hynnilä