Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Professoriliitto &Tieteentekijöiden liitto, Kevätseminaari 20.4.2018 20.4.2018 1
Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton toimeksiannosta kyselyn puolueiden poliittisen kentän parissa ajankohtaisista korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikan teemoista Kyselyn kohderyhmänä oli: Kunnanvaltuutetut Suomen kaikista kunnista Puolueiden, puoluehallituksen ja puoluevaltuustojen jäseniä Puolueiden piirijärjestöjen edustajia Puolueiden nais- ja nuorisjärjestöjen edustajia Puoluetoimistot Kyselyn otos kerättiin sähköisesti 12.3.2018 4.4.2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 1003 puolueiden poliittiseen kenttään kuuluvaa henkilöä Kyselyn tavoitteena oli tuottaa tietoa muun muassa seuraavista teemoista: Poliittisen kentän asenteet korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikan ajankohtaisiin kysymyksiin Näkemykset yliopistojen rahoitukseen liittyvistä kysymyksistä Näkemykset yliopistojen määrästä, erikoistumisesta sekä yhteistyöstä 20.4.2018 2
Taustatietoja vastaajista Vastaajaryhmät Vastaajien puoluejakauma Kunnanvaltuutettu 97% Keskusta 2 Puolueen paikallisyhdistyksen hallituksen jäsen Puolueen piirijärjestön hallituksen jäsen 3 18% SDP Kokoomus Vihreät 11% 1 18% Puoluevaltuuston jäsen Vasemmistoliitto 10% Puolueen naisjärjestön jäsen Perussuomalaiset Puoluehallituksen jäsen Puolueen nuorisjärjestön jäsen Puolueen opiskelijajärjestön jäsen 2% RKP KD Muu Siniset 1% 0% 50% 100% 150% 0% 10% 20% 30% 20.4.2018 3
Taustatietoja vastaajista Vastaajien maakunta Yliopistokaupunki Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Keski-Suomi Lappi Pohjois-Pohjanmaa Satakunta Etelä-Savo Kanta-Häme Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Pohjanmaa Päijät-Häme Etelä-Pohjanmaa Kainuu Keski-Pohjanmaa Kymenlaakso Etelä-Karjala 7% 2% 1 88% 12% Yliopistokaupunki Ei yliopistokaupunki 0% 10% 20% 20.4.2018 4
Taustatietoja vastaajista Vastaajien ikäjakauma Vastaajien Sukupuoli Alle 35- vuotiaat 11% Nainen 41% 35-50 - vuotiaat 2 51-65 - vuotiaat 37% Mies 58% Yli 65- vuotiaat 2 Muu / En halua kertoa 1% 0% 10% 20% 30% 40% % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Kaikki vastaajata (n=1003) 20.4.2018 5
YLIOPISTOJEN RAHOITUS 20.4.2018 6
Julkisen ja yksityisen rahoituksen suhde Yliopistojen rahoitus jakaantuu tällä hetkellä julkiseen (82 %) ja yksityiseen (18%) rahoitukseen. (Tieto vuodelta 2016) Mitä mieltä olet yliopistojen julkisen ja yksityisen rahoituksen suhteesta tällä hetkellä? Suhde on hyvä nykyisellään 31% Julkisen rahoituksen osuutta tulisi kasvattaa 3 Yksityisen rahoituksen osuutta tulisi kasvattaa 2 En osaa sanoa 0% 10% 20% 30% 40% 50% 20.4.2018 7
Lisäpanostusten kohdentaminen Opetus- ja kulttuuriministeriön resursseja on leikattu kuluvalla hallituskaudella osana julkisen talouden sopeutusta n. 200 miljoonaa euroa per vuosi eli yhteensä n. 800 miljoonaa euroa. Mikäli hallinonalan rahoitus palautettaisiin leikkauksia edeltäneelle tasolle, mille sektoreille erityisesti kohdentaisit lisäpanostukset seuraavalla hallituskaudella? Voit valita enintään kaksi sektoria. Ammatillinen koulutus 6 Korkeakouluopetus ja tutkimus 4 Yleissivistävä koulutus 27% Opintotuki 2 Nuorisotyö 1 Taide ja kulttuuri Liikuntatoimi 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 20.4.2018 8
Lisäpanostusten kohdentaminen Mikäli hallinonalan rahoitus palautettaisiin leikkauksia edeltäneelle tasolle, mille sektoreille erityisesti kohdentaisit lisäpanostukset seuraavalla hallituskaudella? Voit valita enintään kaksi sektoria. Kaikki vastaajat (n=1003) KOK SDP KESK Vihr PS VAS RKP KD Sin Ammatillinen koulutus 64 % 53 % 78 % 63 % 57 % 71 % 57 % 50 % 76 % 67 % Korkeakouluopetus ja tutkimus 49 % 61 % 39 % 43 % 63 % 49 % 45 % 66 % 56 % 33 % Yleissivistävä koulutus 27 % 34 % 28 % 28 % 26 % 25 % 28 % 34 % 15 % 17 % Opintotuki 23 % 11 % 28 % 20 % 26 % 11 % 45 % 25 % 21 % 17 % Nuorisotyö 19 % 21 % 16 % 25 % 15 % 24 % 13 % 16 % 24 % 17 % Taide ja kulttuuri 6 % 5 % 4 % 6 % 12 % 0 % 6 % 3 % 3 % 0 % Liikuntatoimi 6 % 7 % 3 % 8 % 0 % 15 % 4 % 6 % 3 % 17 % 20.4.2018 9
TKI-rahoituksen osuus BKT:sta Suomalaista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen osuus vuonna 2016 oli 2,8 % BKT:stä. Tästä rahoituksesta 1/3 -osaa on julkista ja 2/3 -osaa yksityistä rahoitusta. Mitä mieltä olet seuraavasta väittämästä: Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen osuutta pitäisi kasvattaa 2,8 %:sta 4,0 %:iin BKT:sta seuraavalla hallituskaudella? 2% Täysin samaa mieltä 11% 8% 4 3 Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa 20.4.2018 10
Rahoitusta koskevia väittämiä Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä? Yliopistojen julkista rahoitusta tulisi kasvattaa 2 32% 18% 1 Yliopistojen rahoitusta tulisi kohdentaa nykyistä voimakkaammin perustutkimukseen 1 52% 1 Yliopisto-opiskelun tulee jatkossakin olla Suomessa maksutonta 51% 28% 11% Tutkimusvarat pitäisi kohdentaa vain taloudellisesti parhaiten kannattaville / hyödynnettäville tieteenaloille 11% 37% 28% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa 20.4.2018 11
YLIOPISTOJEN MÄÄRÄ, ERIKOISTUMINEN JA YHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN KANSSA 20.4.2018 12
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen määrä tulevaisuudessa Suomessa on tällä hetkellä 14 yliopistoa. Mitä yliopistojen määrälle tulisi mielestäsi tehdä? Suomessa on tällä hetkellä 25 ammattikorkeakoulua. Mitä ammattikorkeakoulujen määrälle tulisi mielestäsi tehdä? Yliopistojen määrää tulisi vähentää 18% Ammattikorkeakoulujen määrää tulisi vähentää 18% Yliopistojen määrää tulisi kasvattaa Ammattikorkeakoulujen määrää tulisi kasvattaa 1 Yliopistojen määrä on sopiva nykyisellään 72% Ammattikorkeakoulujen määrä on sopiva nykyisellään 6 En osaa sanoa En osaa sanoa 0% 20% 40% 60% 80% 0% 20% 40% 60% 80% 20.4.2018 13
Yliopistojen määrä tulevaisuudessa Suomessa on tällä hetkellä 14 yliopistoa. Mitä yliopistojen määrälle tulisi mielestäsi tehdä? 18% 72% Kokoomus 3 57% SDP 1 7% 7 Keskusta 1 7 Vihreät 12% 7 Perussuomalaiset 21% 7% 68% Vasemmistoliitto 7% 10% 77% RKP 22% 7 KD 12% 7 Siniset 3 67% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Yliopistojen määrää tulisi vähentää Yliopistojen määrä on sopiva nykyisellään Yliopistojen määrää tulisi kasvattaa En osaa sanoa 20.4.2018 14
Ammattikorkeakoulujen määrä tulevaisuudessa Suomessa on tällä hetkellä 25 ammattikorkeakoulua. Mitä ammattikorkeakoulujen määrälle tulisi mielestäsi tehdä? 18% 1 6 Kokoomus 3 5 SDP 1 6 Keskusta 1 67% Vihreät 22% 60% Perussuomalaiset 1 31% 47% Vasemmistoliitto 10% 2 62% RKP 10% 78% KD 1 7 Siniset 8 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ammattikorkeakoulujen määrää tulisi vähentää Ammattikorkeakoulujen määrä on sopiva nykyisellään Ammattikorkeakoulujen määrää tulisi kasvattaa En osaa sanoa 20.4.2018 15
Yliopistojen erikoistuminen Mitä mieltä olet seuraavasta väittämästä: Suomalaisten yliopistojen tulisi tulevaisuudessa erikoistua ydinosaamisaloihinsa ja karsia päällekkäisiä koulutus- ja tutkimusaloja." 2% 21% 10% 4 Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa 20.4.2018 16
Yliopistojen erikoistuminen Mitä mieltä olet seuraavasta väittämästä: Suomalaisten yliopistojen tulisi tulevaisuudessa erikoistua ydinosaamisaloihinsa ja karsia päällekkäisiä koulutus- ja tutkimusaloja." 4 10% 21% Kokoomus 3 4 1 SDP 1 4 11% 20% Keskusta 12% 4 10% 2 Vihreät 37% 1 3 Perussuomalaiset 32% 52% 8% Vasemmistoliitto 12% 3 30% 1 RKP 72% 1 KD 21% 4 21% Siniset 50% 3 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa 20.4.2018 17
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välinen yhteistyö Suomalainen korkeakoulujärjestelmä perustuu tällä hetkellä duaalimalliin, jonka mukaisesti yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on erilaiset tehtävät. Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä? Duaalimallin tulee tulevaisuudessakin olla suomalaisen korkeakoulupolitiikan kulmakivi 1 37% 1 18% 7% Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välistä opetusyhteistyötä on lisättävä tulevaisuudessa 3 4 7% Maamme yliopistoverkon alueellinen kattavuus on tärkeämpää kuin keskittämisellä tavoiteltu huippututkimus 2 31% 1 2 7% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa 20.4.2018 18
OSAAMINEN YLIOPISTOISSA 20.4.2018 19
Osaaminen yliopistoissa Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 tavoitteena on, että korkeakoulut ovat Suomen parhaita työpaikkoja. Tällä hetkellä 70 % yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstöstä on määräaikaisissa työsuhteissa. Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä? Vakinaisten työsuhteiden osuutta yliopistoissa tulee kasvattaa. 32% 38% 1 12% Yliopistojen rahoitusta tulee kasvattaa, jotta pystyisimme kilpailemaan kansainvälisesti parhaimmista tutkijoista 38% 38% 1 8% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa 20.4.2018 20
Vakinaisten työsuhteiden osuus Vakinaisten työsuhteiden osuutta yliopistoissa tulee kasvattaa 32% 38% 1 12% Kokoomus 40% 20% SDP 3 41% 10% 8% Keskusta 18% 40% 20% Vihreät 4 38% Perussuomalaiset 2 31% 2 1 Vasemmistoliitto 68% 2 RKP 27% 5 KD 22% 50% 1 1 Siniset 50% 3 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa 20.4.2018 21
Yliopistoihin liittyviä väittämiä Yliopistojen rahoitusta tulee kasvattaa, jotta pystyisimme kilpailemaan kansainvälisesti parhaimmista tutkijoista Kaikki vastaajat 38% 38% 1 8% Kokoomus 37% 3 18% 10% SDP 47% 38% 8% Keskusta 2 38% 22% 12% Vihreät 57% 3 Perussuomalaiset 1 37% 22% 18% Vasemmistoliitto 57% 37% RKP 37% 57% 7% KD 3 4 1 Siniset 3 3 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa 20.4.2018 22
Kiitos! Lisätietoja antavat: Juha Vekkilä +358 50 352 5335 juha.vekkila@aularesearch.fi Riikka Vaaja +358 44 305 6027 riikka.vaaja@aularesearch.fi 20.4.2018 23