Korkeakoulujen KOTA-seminaari



Samankaltaiset tiedostot
Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta Kota-Amkota-seminaari

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa. KOTA-AMKOTA-seminaari Marianne Kaplas Tilastokeskus

Tilastokeskuksen tiedonkeruu Korkeakoulujen t&k-toiminta. Mervi Härkönen KOTA-seminaari, , Lahden ammattikorkeakoulu

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tiedonkeruu Tilastokeskuksessa. Korkeakoulujen KOTA-seminaari Marianne Kaplas Tilastokeskus

Yritysten innovaatiotoiminta

T&K-tiedonkeruu. Mervi Härkönen Kota-seminaari

Julkisen sektorin tutkimus ja kehittäminen vuonna 2017

Tutkimustoiminnan kansainvälinen tilastointi. KOTA seminaari Ari Leppälahti

Yritysten innovaatiotoiminta

Yritysten innovaatiotoiminta

Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto Ari Leppälahti

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2015

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016

Yritysten innovaatiotoiminta

Yritysten innovaatiotoiminta

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet

Yliopistojen tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016

Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet

Innovaatiotutkimus 2012

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain

Yliopistojen tutkimus ja kehittäminen vuonna 2018


Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 1 SUOMEN AKATEMIA 2019 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA

Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus

Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka

Tutkimus- ja kehittämisrahoitusta valtion talousarviossa leikattu

Yliopistot tekevät perustutkimusta ja. Vai miten se nyt olikaan? Rehtori Anneli Pirttilä Saimaan ammattikorkeakoulu

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon koodiston kehittäminen. Alustus Opetusneuvos Eija Somervuori

Pelastusopiston tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalvelut. Esa Kokki Tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto

Pelastusopiston tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalvelut. Esa Kokki Tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto

LÄÄKETIETEEN TUTKIMUSRAHOITUS 2010-LUVULLA

Liiketoimintojen kansainvälinen organisointi ja ulkoistaminen ulkomaille. - alustavia tuloksia. Samuli Rikama

KOTA-AMKOTA -seminaari

TULI. TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa. Ideasta liiketoiminnaksi , Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta

Huippuostajia ympäristöpalveluihin

Suomen talous ja työehtosopimusneuvottelut opetus- ja tutkimusala. Sivistystyönantajat

PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset

Tieteen tila 2014: Bio- ja ympäristötieteet

T&k-toiminnan menojen kehitys 2000-luvulla (milj. )

Tieteen, Teknologian ja Innovoinnin tilastointi EUROSTATissa Veijo Ritola, Eurostat - Innovation and information society

Toimintokohtaisen tuloslaskelman tietojen tuottaminen, case Lapin ammattikorkeakoulu

Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto Unifi ry. Jukka Mönkkönen 1

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2011

Tutkimus- ja kehittämismenojen pääomittaminen kansantalouden tilinpidossa. Ville Haltia

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, Ville Valovirta

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma?

Tieteen tila 2014: Yhteiskuntatieteet

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet

Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2010-luvun alussa

Tieteen tila hankkeen valmistelu

Tutkimuksen rahoituspäätökset 2018

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm

Yliopistojen julkaisujen avoimuus vuonna 2016

Koulutuksen talous 2013

Tekesin rahoitus yrityksille

Tieteen tila 2014: Luonnontieteet

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Hakuinfotilaisuus: Menettelytavat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan strategisille valinnoille

Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa. Maija Lönnqvist 23.9./4.10./

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Tieteen tila 2014: Tekniikka

Työelämä Toimintaympäristön seuranta Innovointi & tuottavuus

RAKETTI-VIRTA-projekti rakentaa korkeakoulujen valtakunnallista tietovarantoa ja viranomaistietovirtoja

Koulutuksen talous 2015

Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA

AIKO-hankelomake. Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy ( alkaen Xamk Oy)

UNIVERSITY OF TAMPERE. TaSTI UNIT FOR SCIENCE, TECHNOLOGY AND INNOVATION STUDIES

Yliopisto (palvelu)innovaatioiden kehittäjänä

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus

koulutuksesta kuvaajia

Tekes on innovaatiorahoittaja

Koulutuksen talous 2016

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Koulutuksen talous 2008

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset

Ympäristöliiketoiminta 2010

Koulutuksen talous 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Mittaaminen ja tilannekuva Alustat näkyväksi osaksi innovaatioympäristöä.

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2012

Mikä on avoimen tuotteen hallintamalli perustiedot ja taustoitus. Jukka Kääriäinen, Tapio Matinmikko, Raija Kuusela

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

ODINE Open data Incubator for Europe

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset

Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö. DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu

Transkriptio:

Korkeakoulujen KOTA-seminaari Jyväskylän yliopisto 18.9.2014 Marianne Kaplas Taustaa T&k-tilaston ohjeistuksen, OECD:n Frascati manuaalin uudistus Ei perustavanlaatuisa muutoksia Sopiva ajankohta ohjeiden tarkennuksiin, lisätään kysymys tilatusta tutkimuksesta ja sijoitus- ja liiketoiminnalla rahoitetusta tutkimuksesta AMK-lomakkeelle. Innovaatiotoiminta noussut vahvasti esille erityisesti ammattikorkeakoulujen hanketoiminnan yhteydessä (TKI) Tilastoinnissa erotettava T&K innovaatiotoiminnasta (EU tiede- ja teknologiatilastoasetus 995/2012), myös AMK rahoitusmallissa raportoidaan Tilastokeskuksen määritelmän mukainen t&k-toiminnan ulkopuolinen rahoitus Innovaatiotilasto vain yrityssektorilla, alustavaa pilotointia julkisella sektorilla 19.9.2014 2 1

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2013 Yliopistojen uusi laskentamenetelmä on käytössä kolmatta vuotta Ei päällekkäistä tiedonkeruuta Tiedot pääosin OKM tiedonkeruusta ja muista rekistereistä, pieni täydentävä Tilastokeskuksen kysely (ei muutoksia tulossa) Ajankäyttökertoimet yliopistojen työajanseurantatiedoista, uudet kertoimet kuluvan vuoden työajankirjauksista. Tulokset vertailukelpoisia yliopistojen välillä Jonkin verran tietoja joudutaan korjaamaan lähinnä siksi, että taloushallinnon ja henkilöstöjärjestelmän tiedot joskus ristiriitaisia. Yksikölle on kirjattu T&K- menoja, mutta ei lainkaan tutkimushenkilöstöä. Silloin tieteenalatietoa ei saada. Rahoitus siirretään tutkivalle yksikölle. Henkilöstöllä usein vain pääasiallinen tieteenalatieto, jolloin pienet tieteenalat usein aliedustettuna. 19.9.2014 3 TIN selvitys t&k-menojen eroista; Tutkimusosuus kokonaismenoista OKM keräämä tieto/tk:n laskema tieto 80% 70% 60% 50% Aalto HY ISYO JY LTT OY TAY TTY TY VY ÅA Yht 40% 30% LY 20% Kuva SIba TEAK 10% 0% 0 2 4 6 8 10 12 14 16 OKM TK 19.9.2014 4 2

Miksi tiedot poikkeavat? - Ulkopuolisella tutkimusrahoituksella rahoitetut t&k-menot ero 1,3 % - Perusrahoituksen ero 25 % - Case study: - Välillisten kulujen laskenta oli suurin syy - Tilastokeskuksen tutkimuskerroin lasketaan tutkimushenkilöstön t&k-toiminnan palkkakulu/koko henkilöstön palkkakulu - Case yliopiston tutkimuskerroin on huomattavasti suurempi, koska siihen vyörytetään hallinto ja tukitoimintojen osuudet 19.9.2014 5 Yliopistojen t&k-menojen laskenta Henkilötyövuodet (OKM) ja ajankäyttökertoimet (TK) ammattiryhmittäin ja tieteenaloittain ja keskipalkka (TK) ammattiryhmittäin ja yliopistoittain Tutkimushenkilöstön palkkameno (+ lomakorvaukset ja työnantajamaksut) + maksetut tutkimusapurahat (TK) + investoinnit (TK) + tutkimusosuus muista käyttömenoista, muun kuin tutkimushenkilöstön palkkamenot, tilakustannukset, palvelujen ostot ja muut käyttömenot (OKM) Tutkimusmenot yhteensä 19.9.2014 6 3

Ammattikorkeakoulujen T&K-kysely Tilastokeskuksen kysely kaikille AMK:lle Tiedot kattavasti raportoitu ja ajallaan. Rajanveto T&K ja innovaatiotoiminnan välillä. OKM tiedonkeruussa kerätään tietoa opetus/tki/muu jaolla, tehtävän jaottelu, työajan käyttö Yleiskustannusten jyvittämisessä tutkimukselle on eroja. Vain itse tehty t&k raportoidaan, alihankintana tilatut työt ostopalveluina Palvelutoimintana tehty t&k raportoidaan tilastoon. Tutkimushenkilöstön määrä vaihtelee paljon Tutkimushenkilöstön määrä päätieteenaloittain usein ristiriidassa tutkimusmenojen tieteenalajakauman kanssa. Joitakin korjauksia kuluvan vuoden arvioon. Tässä kohtaa pyydetään arviota tutkimusmenoista yhteensä. Ohjetta tarkennetaan. Oma ja tilattu t&k lisätään Liiketoiminnan tuotoilla rahoitettu t&k lisätään 19.9.2014 7 Vipunen/Tilastokeskus t&k-henkilöstötietojen vertailu % TK:n t&k/v_koko henk. % v_t&k/tk_t&k % tk_t&k/v_op+t&k % TK:n t&k/v_koko henk. % v_t&k/tk_t&k % tk_t&k/v_op+t&k % AMK1 21 21 35 AMK14 53 14 79 AMK2 27 39 38 AMK15 64 26 85 AMK3 29 29 45 AMK16 59 9 94 AMK4 37 10 59 AMK17 65 37 95 AMK5 44 52 59 AMK18 61 28 97 AMK6 43 13 65 AMK19 67 28 99 AMK7 41 34 65 AMK20 70 26 102 AMK8 46 18 67 AMK21 75 33 103 AMK9 42 10 70 AMK22 71 25 103 AMK10 48 17 72 AMK23 51 12 104 AMK11 56 30 75 AMK24 58 9 107 AMK12 51 23 75 AMK25 71 4 107 AMK13 49 34 75 keskiarvo 52 21 80 mediaani 51 25 75 19.9.2014 8 4

T&K:n ja innovaatiotoiminnan rajankäynnistä Tutkimuksella ja kehittämisellä (t&k) tarkoitetaan yleisesti systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusiin sovelluksiin. Tavoitteena on jotakin olennaisesti uutta. Tutkimuksen piirteitä ovat suoritus tieteellisissä laitoksissa, pyrkimys yleistettävyyteen, kytkentä muuhun tutkimustoimintaan, rahoitus erillisillä tutkimusmäärärahoilla, tulosten olennainen uutuusarvo sekä tulosten laajempi julkistaminen. 19.9.2014 9 9 Perustutkimus, jolle on tunnusomaista uuden tiedon tavoittelu ilman välitöntä käytännön sovellusta. Perustutkimusta on esimerkiksi ominaisuuksien, rakenteiden, syy- ja seuraussuhteiden analyysit, joiden tavoitteena on uusien hypoteesien, teorioiden ja lainalaisuuksien muodostaminen, todentaminen ja selittäminen. Soveltava tutkimus, jossa tavoitteena on jokin uuden tiedon avulla toteutettava käytännön sovellus. Pyrkimyksenä voi olla esim. sovellusten etsiminen perustutkimuksen tuloksille tai uusien menetelmien ja keinojen luominen tietyn ongelman ratkaisemiseksi. Kokeellinen kehittäminen, jolla tarkoitetaan tutkimuksen tuloksena ja/tai käytännön kokemuksen kautta saadun tiedon käyttämistä uusien tuotteiden, palvelujen, tuotantoprosessien tai menetelmien aikaansaamiseen tai olemassa olevien olennaiseen parantamiseen. Täyttävätkö hankkeet yritysten kanssa kokeellisen kehittämisen kriteerit, milloin kysymys on esim. pitkälle valmiin konseptin työstämisestä tuotteeksi? 19.9.2014 10 5

Innovaatiolla tarkoitetaan yksikön markkinoille tuomaa tai käyttöönottamaa uutta tai olennaisesti parannettua tuotetta, prosessia, organisatorista menetelmää tai markkinointimenetelmää. Tuote- ja prosessi-innovaatiot: Tutkimus- ja kehittämistoiminta Oma T&K, Tutkimuksella ja kehittämisellä tarkoitetaan yleisesti systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämiseksi uusiin sovelluksiin. Tavoitteena on jotakin olennaisesti uutta. Tilattu T&K, Tutkimus- ja kehittämistoiminta, jonka yrityksenne on tilannut muilta yrityksiltä (ml. oman konsernin yritykset) tai julkisilta tai yksityisiltä tutkimuslaitoksilta. Muu innovaatiotoiminta Koneiden, laitteiden, ohjelmistojen ja rakennusten hankinta uusia tai olennaisesti parannettuja tuotteita tai prosesseja varten. Olemassa olevan osaamisen ja tietämyksen, tekijänoikeuksien suojaamien töiden, patentoitujen ja ei-patentoitujen keksintöjen ja muun vastaavan hankinta muilta yrityksiltä tai organisaatioilta uusien tai olennaisesti parannettujen tuotteiden ja prosessien kehittämiseksi. 19.9.2014 11 Muu innovaatiotoiminta, jatkoa Oman yrityksenne järjestämä tai muilta hankittu henkilöstökoulutus, joka liittyy uusien tai olennaisesti parannettujen tuotteiden tai prosessien kehittämiseen ja/tai käyttöönottoon. Oman yrityksenne toimet tai muilta hankitut toimet yrityksenne uusien tai olennaisesti parannettujen tavaroiden ja palveluiden markkinoille tuomiseksi, ml. markkinatutkimus ja tuotteiden markkinoille tuomiseen liittyvä mainonta. Oman yrityksenne toimet tai muilta hankitut toimet uusien tai olennaisesti parannettujen tavaroidenne tai palveluidenne muodon tai ilmenemismuodon muotoilemiseksi tai muuttamiseksi. Oman yrityksenne tai muilta hankitut muut, edellä oleviin kohtiin sisältymättömät innovaatiotoimet uusien tai olennaisesti parannettujen tuotteiden ja prosessien käyttöönottamiseksi, kuten toteutettavuustutkimukset, testaus, rutiiniluonteinen ohjelmistokehitystyö, tekniset valmistelutoimet jne. 19.9.2014 12 6

Innovaatiotoiminnan laajennukset Organisaatioinnovaatiot Uudet liiketoimintakäytännöt menettelytapojen organisoimiseksi (esim. tarjontaketjun hallinta, liiketoimintaprosessien uusiminen, tiedonhallinta, kevyt tuotantomalli (lean-tuotanto), laadunhallinta jne.) Uudet menettelyt vastuiden ja päätöksenteon organisoimiseksi (ensimmäistä kertaa esim. työntekijöitä koskevan uuden vastuunjakojärjestelmän käyttöönotto, siirtyminen tiimi-työhön, hajauttaminen, osastojen yhdistäminen tai pilkkominen, uudenlaiset koulutusjärjes-telmät jne.) Uudet tavat organisoida yrityksen ulkoiset suhteet muihin yrityksiin tai julkisiin laitoksiin (ensimmäistä kertaa esim. liittouma/yhteistyö, kumppanuus, toimintojen ulkoistaminen tai alihankinta jne.) 19.9.2014 13 Markkinointi-innovaatiot Olennaiset muutokset tuotteiden esteettisessä muotoilussa (design) tai pakkauksissa (tähän eivät kuulu muutokset, jotka muuttavat ainoastaan tuotteen toiminnallisia ominaisuuksia tai käyttäjäominaisuuksia - nämä ovat tuoteinnovaatioita) Uusi tiedotusväline tai menetelmä tuotteen myynninedistämisessä (esim. uuden mainosvälineen käyttö ensimmäistä kertaa, uusi tuotekuva, kanta-asiakaskorttien käyttöönotto jne.) Uudet menetelmät tuotesijoittelussa ja myyntikanavissa (kuten franchisingin, jakelulisenssien, suoramyynnin tai yksinoikeusmyynnin käyttöönotto, uudet ideat tai menetelmät tuotteiden esillepanossa jne.) Uudet menetelmät tavaroiden ja palveluiden hinnoittelussa (kuten kysynnän mukaan muuttuvan hinnoittelun käyttöönotto, uudet alennusjärjestelmät jne.) Keskustelussa liiketoimintainnovaatiot (business practice innovations) 19.9.2014 14 7

Mikä muu ei ole T&K toimintaa? Hallinnon ja yhteiskuntapalvelujen kehittämistä palvelevat selvitykset Selvityksillä tarkoitetaan tietojen keräämistä, muokkaamista ja analysointia suunnittelua ja päätöksentekoa varten. Selvitykset tehdään usein virkatyönä suoranaisena osana suunnitteluprosessia. Tulokset ovat luonteeltaan ilmiöitä kuvaavia, ne julkaistaan rajoitetusti, eivätkä ne ole yleisesti hyödynnettäviä. Esim. organisaation muuttaminen, laskentatoimen, kirjanpidon tai hallinnollisten rekistereiden kehittäminen, lainsäädännön muuttaminen, määräaikaissuunnitelmien ja erilaisten kehittämisohjelmien laatiminen. 19.9.2014 15 Yleisluonteinen tietojen keruu ei yleensä ole T&K:ta Esimerkkeinä poisrajattavista toiminnoista ovat jatkuvaluonteinen havainnointi pääasiallisesti muun kuin tutkimuksen vuoksi: hydrologiset havainnot ja säähavainnot jatkuva tilastotuotanto markkinatutkimukset, yleiset mielipidetiedustelut asiakirjojen kerääminen ja järjestäminen lain velvoitteella tehtävät arkeologiset kaivaukset luonnonvarojen inventointi ja kartoitus jatkuvana toimintana kuten maanperän-, kallioperän-, merenpohjan kartoitus ja metsävarojen inventointi Tutkimusprojekteihin kuuluva tietojenkeruu lasketaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan. 19.9.2014 16 8

Seuraavat toiminnot eivät ole t&k-toimintaa elleivät ne ole osa t&k-projektia: yksikön hallinnon ja organisaation kehittäminen koulutus tieteellisen informaation etsintä, välittäminen ja saaminen markkinatutkimukset, tilastointi, mielipidemittaukset soveltuvuus- ja kannattavuusselvitykset aineettoman oikeuden hankinta (esim. patentit, lisenssit) rutiininomainen kokeilu-, koestus-, testaus- ja laaduntarkkailutoiminta malmin- ja muiden luonnonvarojen etsintä standardien laatiminen ja ylläpito ennusteiden laadinta Internet-sovellukset (esim. kotisivut) ilman uuden tuotteen tai palvelun kehittämistä Näihin toimintoihin liittyvä metodikehitys sen sijaan lasketaan t&k-toimintaan. 19.9.2014 17 AMK-vierailujen kysymysrunko Amk:it ovat usein osa kuntayhtymää, onko rajanveto amk:n ja muiden toimintojen välillä selvä? Tietojärjestelmät, lähteet, mahdolliset ongelmat t&ktoiminnan tietojen toimittamisessa. Kuinka ja kuka viime kädessä ratkaisee t&k:n rajauksen? Onko tilattu T&K relevantti, tarkoitus lisätä tiedonkeruuseen, jos on merkittävää. Erottaminen omasta T&K:sta? Yhteisprojektit yritysten ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa kanssa? Yhteistyö yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa? 19.9.2014 18 9

Tehdäänko t&k-hankkeista julkaisuja, millaisia? Miten opettajista rajataan t&k-osuus? Opiskelijat: milloin heidän panoksensa lasketaan mukaan? Tutkijat/muu t&k-henkilöstö rajaus? Oman t&k-rahoitus: OKM, oman toiminnan tuotot, onko näitä samoin kuin yliopistoilla? Tekes-rahoitus, EAKR, ESR jne. kaikki t&k:ta? EU:n rakennerahastot, valtionosuuden erottaminen EUrahoituksesta? 19.9.2014 19 Suomen Akatemia, TEKES ja EU merkittävimmät rahoittajat korkeakoulusektorilla vuonna 2012 Suomen akatemia TEKES EU-rahoitus Kotimaiset yritykset Kotimaiset rahastot Opetusministeriö Muu julkinen rahoitus Työ- ja elinkeinoministeriö Kunnat Muut ministeriöt Muu ulkomainen rahoitus Ulkomaiset yritykset Yliopistojen omat varat 0 50 100 150 200 250 Milj.eur 300 YLIOPISTOT AMMATTIKORKEAKOULUT YLIOPISTOLLISET KESKUSSAIRAALAT 19.9.2014 20 10

Lisätietoja Marianne.kaplas@stat.fi www.tilastokeskus.fi www.facebook.com/tilastotohtori https://twitter.com /tilastokeskus Tilastojen kotisivut www.stat.fi/til/index.htlm Tiede, teknologia ja tietoyhteiskuntatilastot Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat Tutkimus- ja kehittämistoiminta Yritysten innovaatiotoiminta Patentointi Tietotekniikan käyttö yrityksissä Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 19.9.2014 21 11