PUHEENJOHTAJAN PALSTA Tämä meidän yhdistys, Karhulan Latu ry, täytti keväällä 65 vuotta. Kunnioitettava ikä. Eläkeikäkö? Ei sinne päinkään, varsinkin jos katsotaan toimintaa. Hiihto tietenkin pitää aina pintansa; Otsonpolulla eli lentokentän ladulla on aina lukuisia hiihtäjiä, siis jos vaan sitä lunta riittää. Tarinaa latupohjan talkooporukasta löydät toisaalta tästä julkaisusta. Lasten retket keräisivät enemmän osallistujia kuin voidaan ottaa, tänä vuonna yläikärajaa nostettiin yleisön pyynnöstä, eli on erikseen isompien ja pienempien retkiä. Geokätköilytapahtumat eli miitit ovat keränneet Latumajalle tuvan täydeltä porukkaa. Kotiseuturetkillä tutustutaan erilaisiin kohteisiin lähellä ja välillä vähän kauempanakin. Viikoittain pyöritetään myös sauvakävelyä ja lentopalloa, kesäkeskiviikkoisin majailtoja. Osallistujia siis on ja olisi enemmänkin. Mutta miksi meitä tekijöitä on vaan vuosi vuodelta vähemmän. Ei se latu itsestään synny sinne lentokentän maastoon, Lapsia ei voi retkelle viedä ilman riittävää määrää aikuisia ohjaajia. Kaikki toiminta vaatii myös suunnittelua, yhteen sovittelua, tiedottamista. Mikset Sinä tulisi mukaan? Jos vähänkin kiinnostaa, niin otapa yhteyttä johonkin johtokunnan jäseneen. Osallistua voit juuri sen verran kuin itse haluat, vaikka vaan kerran vuodessa latupohjatalkoisiin tai säännöllisesti jonkun toiminnan vetäjänä, tai jotakin siltä väliltä. Tervetuloa mukaan! Pirjo Kopra Kansikuvassa Majaisäntä Alpo maalaa uutta laavua joenpartaalla. Iltanäkymät Rautulammelta kohti Raututuntureita.
KUNNIAPUHEENJOHTAJA NIILO KIRJAVAINEN JA KUNNIAJÄSEN HILKKA HEIKKILÄ OVAT POISSA Yhdistyksemme on menettänyt kaksi arvostettua kunniajäsentä kuluvan vuoden aikana. Hilkka Heikkilä toimi puheenjohtajana 2001-2004. Hilkka osallistui vuosien varrella erittäin monipuolisesti yhdistyksemme toimintaan. Hän oli ahkerasti mukana kaikessa retkeilytoiminnassa mutta myös esim. lasten hiihtokouluissa, Metsä-Mörri-retkillä, vastasi Latuviestin tekemisestä. Ei siis ollut toimintasarkaa, missä hänen aktiivinen roolinsa ei olisi näkynyt. Hän toimi myös pitkään Latuneuvonaja. Kunniapuheenjohtajaksi nimitetty Niilo Kirjavainen oli yhdistyksemme puheenjohtajana 1979 1981 ja 1986-1993. Hän toimi aktiivisesti lasten hiihtokoulun vetäjänä aina 1970-luvulta alkaen. Niilo oli johtoryhmässä ja itsekin hiihti kaikki 10 pitkää laturetkeä, jotka ulottuivat Latukartanolta Luumäeltä Kotkaan, yhteensä 88 km. Se oli tuolloin 1980-luvulla Suomen eteläisin hiihtovaellus. Niilo Kirjavaisen ajatus oli hiihtoreitin saaminen ja niinpä hän tekikin hartiavoimin töitä, kun Kymin lentokentän maastoon alettiin kunnostaa Otsonpolkua. Suomen Ladun korkein kunniamerkki Tahko Pihkala -mitali myönnettiin hänelle Karhulan Ladun 55-vuotisjuhlassa 2004. Karhulan Latu kunnioittaa Hilkka Heikkilän ja Niilo Kirjavaisen arvokasta työtä yhdistyksemme ja kotkalaisen hiihdon ja retkeilyn hyväksi.
UUSI LAAVU NOUSI JOEN RANTAAN Nytpä voi paistella makkaraa, tuijotella tulen loimuun ja samalla ihailla kaunista jokimaisemaa uuden laavun alla aivan jokitörmässä. Talkoomiehet ahkeroivat ja niin saatiin komeasti laavu pystyyn. Majan varaisäntä Terohan se pontevasti aloitti jo edellisenä vuonna kaivauttamalla hyvät pohjat laavulle. Keväällä tilattiin valmiit hirret ja sitten pystyyn. Rakennuslupaa ei tarvittu, koska neliömäärä jää alle vaaditun. Mutta sen sijaan rakennustarkastajan määräys oli, että laavu on käsiteltävä tummaksi, jottei se erotu liian räikeästi joelta katseltuna. Hieman vielä viimeistellään tulipaikkaa ja ympäristöä, niin sitten kelpaa. Kiitos talkoolaisille! LATUALUEEN OMAT LEIRIPÄIVÄT Virolahdella 27.- 29.6. Jo kolmatta kertaa kokoonnuimme Kymi-Vuoksen latualueen porukoilla leiripäivien merkeissä. Yhteensä yli 50 latulaista 13 eri latuyhdistyksestä kisaili lentopalloillen, ringoillen, uiden, saunoen, laavulla tulistellen, laulaen, tutustuen Salpalinjaan, geokätköillen, meloen ja sitten lopuksi ottamalla mittaa mölkkykisassa. Kisavoiton vei sekajoukkue Kouvolan, Valkealan ja Kuusaan Ladusta. Karhulan Ladun joukkue ei päässyt mitalisijoille asti. Kymmenisen latulaista polki paikalle Kotkasta pitkin kumpuilevaa museotietä Klamilaan. Ilma suosi tapahtumaamme mainiosti. Ensi vuodelle on jo kaavailtu leiripäiviä heinä-elokuun vaihteeseen Pohjois-Kymenlaakson maisemiin.
LIKAISEN TUSINAN TARINA VAINIKAN SEPOLTA Karhulan Ladun 65-vuotisjuhlassa palkittiin henkilöitä likaisen tusinan nimissä. Suurelle osalle juhlayleisöä jäi epäselväksi, minkälaisesta porukasta oli kyse. Niinpä ajattelin kertoa sen tässä pienellä tarinalla. Vuosien 2002 ja 2006 välisenä aikana tehtiin Otsonpolulla mittavia talkootöitä. Haketta levitettiin latu-uralle yli 4000 m 3 ja maakaasulinjalle tehtiin 12 siltaa. Talkooväen määrä vaihteli 12 20 henkilön välillä. Syksyllä 2005 meitä oli 12 miestä leventämässä maakaasulinjan pohjoispäästä suuren voimalinjan alle johtavaa latupohjaa leveämmäksi. Kyseessä oli siellä edelleenkin kulkeva metsäautotie. Siinä ei nokka kauaa tohissut, kun puut oli kaadettu ja korjattu pois. Kyselijöille kerroin, että homman hoiti likainen tusina. Tästä sai talkooporukan ydinryhmä lempinimen Sepen Likainen Tusina. Asiahan on yhteinen kertoo Sepe Vainikka KUNTORATA OTSONPOLKU Kotkassa, Kymin lentokentän ympäristössä, kiertää Karhulan Latu ry:n pääasiassa talkootöinä aikaansaama 13 kilometrin pituinen kuntorata. Kuntorata on nimetty Otsonpoluksi. Kymin lentokenttä sijaitsee noin 10 kilometrin etäisyydellä Karhulan keskustasta pohjoiseen ja on noin 61 metriä merenpinnan yläpuolella. Lentokentän etäisyys merestä ja paikan sijainti aiheuttavat sen, että lumi tulee alueelle aikaisemmin ja pysyy pidempään kuin etelämpänä Kotkassa. Kuntorata Otsonpolku muodostuu metsäautoteistä, (4,5 km), maakaasulinjasta, (3,5 km), metsäpalstoista, sähkö- ja rajalinjoista, (5,0 km). Otsonpolku on kolme metriä leveä. Talvella siinä kulkee kaksi latua rinnan. Hiihtosuunnan voi valita mieltymystensä mukaan, mutta hiihtotyylinä käy vain perinteinen latu-uran kapeuden vuoksi. Radan suurin nousu on 25 m 500 m matkalla. Haketta on latupohjalle levitetty noin 6100 m3. Paperikoneen viiraa ja vilttiä Otsonpolulla on n. 9 km matkalla. Talkootyötunteja on kertynyt noin lähemmäs 6000 tuntia. Rahoitus hankkeelle on saatu kaupungin liikuntayksiköltä, paikallisilta teollisuus- ja liikelaitoksilta. Matti Urpalainen Ja jotta Otsonpolku saadaan pidettyä vastakin hienona ja suosittuna hiihtoreittinä, tarvitaan aina uusia talkoolaisia. Niinpä kehotus kuuluu: seuraa ilmoitusta tulevista talkoista ja lähde mukaan!
LASTEN RETKILLÄ ON TOUHUA JA VILINÄÄ Tehtävänanto oli kirjoittaa jotakin lastenretkistä... Tiedän että ne alkoivat 2010 ja niiden alkamisesta kuuluu kiitos Pirjo Kopralle, kuin myös siitä kuinka toimivaksi paketiksi ne ovat vuosien myötä hioutuneet. Mietin myös muita toimijoita ja yhteistyötahoja, jotka ovat toimintaa edesauttaneet. Moni heistäkin ansaitsee kiitoksensa, kuten vaikka Pentti Snygg, joka ammattitaidollaan ja olemuksellaan on kruunannut koko perheille järjestetyt onkiretket, tai vaikkapa paikallinen rautakauppa, joka lahjoitti puutarpeet pienten rakentajien linnunpönttöihin jne. Katselen kuvia näiltä retkiltä parin vuoden ajalta, innostuneita ilmeitä ja punaisia poskia. Kuinka jännittävää on pidellä ensimmäistä kalansaalistaan tai vaikkapa jännittää jousta asiantuntevan ohjaajan avustuksella ja sitä iloa kun nuoli osuu tauluun. Kuvat kertovat paljon, mutta niistä puuttuu jotakin oleellista. Esimerkiksi äänet, innostuneet huudahdukset, ihmettelevät kysymykset ja toisaalta myös asiantuntevat kommentit, kun joku yhdessä kohdattu kasvi tai pieni ötökkä onkin jo entuudestaan tuttu. Unohtamatta yhtä retkien tärkeimpää hetkeä, jolloin ei välttämättä kuulu kuin eväspapereiden rapinaa. Kuvista puuttuu myös tuoksut ja paljon muuta mitä näiden pienten retkeläisten kanssa on saatu jakaa. Retkeläisten itsensä pitäisikin kertoa mitä he ovat retkiltä saaneet ja mitkä on jäänyt erityisesti mieleen. Itse voin vain kertoa mitä nämä retket ovat antaneet minulle. Ne ovat täyttäneet sen tehtävän mihin ne on alunperin suunniteltukin, eli löytämään lähiluonto ja sen ihmeet. Vaikka metsässä on aina tullut liikuttua, niin aikuisena siitä ei ehkä osaakkaan ottaa kaikkea irti. Ei enää muistanut millaista on hyppiä kiveltä kivelle, kuinka pienehkö kallio voi olla vuori jne., mutta ennen kaikkea sen kuinka paljon enemmän luonnossa kokee ja näkee kun vähän hidastaa vauhtia ja katselee vähän tarkemmin. Näiden retkeläisten kanssa ei jää huomaamatta vaikkapa kuollut perhonen tai erikoisen muotoinen pikkukivi. Suurin kiitos kuuluukin näille pienille retkikavereille. Pienessä lähimetsässäkin on ainekset löytämisen ja tunnistamisen riemuun, suuriin seikkailuihin. Kiitos että olen saanut olla mukana, kirjoittaa Tommi Iivonen.
KARHULAN LADUN JOHTOKUNTA 2014 Puheenjohtaja Pirjo Kopra (lasten luontoretket) pirjo.kopra(at)kymp.net puh. 044-2798 850 Varapuheenjohtaja Tommi Iivonen tommi.iivonen(at)a-klinikka.fi puh. 050-5561 880 Sihteeri Jaana Terävä latutiedotus(at)gmail.com puh. 050-3202 565 Tiedottaja, jäsensihteeri Helena Kempas (retkeily) helena.kempas(at)kymp.net puh. 050-5690 969 Rahastonhoitaja Päivi Hankanen paivi.hankanen(at)kotka.fi Muut varsinaiset jäsenet Aimo Peltola (geokätköily) puh. 0400-635 751 Alpo Puustell (majaisäntä) puh. 050-5741 255 Sirkka Joukainen Tero Taimela Varajäsenet Matti Urpalainen (Otsonhiihto) matti.urpalainen(at)kymp.net puh. 044-2811 830 Outi Teikari outi.teikari(at)kymp.net MUUT TOIMIHENKILÖT Eeva Olli (majaemäntä) puh. 040-8242 273 Kyllikki Halles (lasten hiihtokoulu) puh. 040-7523 529 Väinö Rehvonen (lentopallo) puh. 044-3293 554
JÄSENMAKSUT JA YHDISTYKSEN POSTI o Henkilöjäsenmaksu 21,50 o Perhejäsenmaksu 29,00 o Nuoriso- ja opiskelijajäsenmaksu 12,00 o Rinnakkaisjäsenmaksu 12,50 Voit ostaa jäsenyyden myös lahjaksi! Tarkemmat tiedot Suomen Ladun sivuilta: www.suomenlatu.fi / Jäsenpalvelut / Hanki jäsen Liittyminen jäseneksi ja yhteystietojen päivitys käy helposti yhdistyksen kotisivujen kautta, www.karhulanlatu.net/jäsenasiat. Yhdistykselle voi lähettää postia osoitteella: o Karhulan Latu ry, Kaivokatu 12 A 2, 48100 Kotka HUOMIO PERHEJÄSENET: Syksyn aikana eri osoitteissa asuvat perhejäsenet tulevat saamaan kirjeen. Siinä kerrotaan että perhejäsenyys on tarkoitettu samassa taloudessa asuville aikuisille ja heidän lapsilleen. Mikäli eri osoitteessa asuvat perhejäsenenä olevat aikuiset haluavat jatkaa jäsenyyttään yhdistyksessä, heidän tulee muuttaa jäsenmuotonsa. Matkalla Virolahden leiripäiville.
Onko Futisgolf Karhulan Ladun seuraava uusi laji? Tutustumistehtävä leiripäivillä. Kajasuolla toukokuussa Markku Suoknuutin opastuksella.
KOTISEUTURETKET JATKUVAT! Tämän vuoden kotiseuturetket ovat suuntautuneet Kultaalle, Kaunissaareen ja jokimaisemiin Aleksanterinraitille. Vielä ovat edessä pyörä/auto/patikkaretki Moronvuorelle ja Satulavuolteelle 14.9. Metsähallitus on rakentanut Moronvuoren kämpän pihapiiriin grillipaikan ja kunnostanut mökkiäkin. Lähde mukaan katsastamaan! Tarkemmat tiedot retkiesitteessä (esim. majalta), nettisivulla ja tulevissa lehtiilmoituksissa. JUHLAVUODEN ERIKOISRETKI JUNALLA JA PATIKOIDEN OTSONPOLULLE 19.10. Hyppää junaan Kotkan satamasta klo 10.17 tai sen jälkeen miltä pysäkiltä vaan Kymiin (klo 10.30) asti. Tavastilassa jätetään juna ja lähdemme patikoimaan n. 6 km Otsonpolulle. Perillä tulistelut ja evästelyt ja paluu iltapäivän junalle, lähtö Tavastilasta n. klo 16.09. Retkistä tiedotetaan www.karhulanlatu.net ja Kymen Sanomien järjestöpalstalla sekä Menot tänään-palstalla. Yhteyshenkilö Helena Kempas (helena.kempas(at)kymp.net tai 050 5690969). YHDISTYKSEN T-PAITOJA (oranssi ja sininen) on edelleen satavana eri kokoja. Tiedustele asiaa majailtana sielläkäydessäsi!
TULEVAA TOIMINTAA (huom. muutokset mahdollisia) Tapahtumien tarkemmat tiedot löytyvät yhdistyksen kotisivun tapahtumakalenterista: www.karhulanlatu.net. Tapahtumista ilmoitellaan Kymen Sanomien järjestöpalstalla keskiviikkoisin Majaillat jatkuvat keskiviikkoisin syyskuun lopuille asti. Tervetuloa jäsenet pieniin talkoopuuhiin, saunaan ja uimaan. Samalla voi tarinoida muiden jäsenten kanssa talkookahvia hörppiessä! Sauvakävelyt jatkuvat maanantaisin klo 18 Luovin radalla. Kokoontuminen Jäähallin P-alueella. Lentopallo jatkuu tiistaisin ja perjantaisin klo 18-20 Samskolassa. Yhteyshenkilö: Väinö Rehvonen, puh. 044 3293 554. 14.9. Kotiseuturetki Moronvuorelle ja Satulavuolteelle. HAILI-ILTA 27.9. MAJALLA Jäsenten tapaaminen, yhteistä tarinointia, sauna kuumana, jokivesi kylmänä ja hailia paistuu, jos saalista on saatu! GEOEVENTTI on taas majalla Su 21.9. klo 13-16. Geokätköilijät tapaavat. 19.10. Karhulan Ladun 65-vuotisjuhlaretki junalla ja patikoiden Otsonpolulle. 22.11. Yhdistyksen pikkujoulut latumajalla. YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS 26.11. klo 18 klo 18 VPK:n talossa, Kymintie, Korkeakoski. Sääntömääräiset asiat. 57. OTSONHIIHTO 1.3.2015 Tiedustelut: Matti Urpalainen 044 2811 830, matti.urpalainen(at)kymp.net
KYMI-VUOKSEN LATUALUE Latualueen yhdyshenkilönä on Henri Kekkonen Saimaan Ladusta ja isäntäyhdistyksenä on Likolammen Talviuimarit Valkealasta. Sähköposti: kymivuoksi.latualue (at) gmail.com KARHULAN LATU TIEDOTTAA Yhdistyksen asioista saat tietoa seuraavilla tiedotuskanavilla: Latuviesti, seuraava ilmestyy ensi vuoden alussa Kymen Sanomien järjestöpalstalla, jossa meillä on keskiviikkoisin oma ilmoitus. Seuraa myös muiden päivien ilmoituksia Etelä-Kymen retkeilyjärjestöjen toiminnasta www.karhulanlatu.net jossa on ajankohtaista asiaa uutiset vaihtuvat ja tapahtumakalenteri päivittyy. Sieltä voit myös tarkistaa Latumajan varaustilanteen. www.facebook.com jossa Karhulan Ladulla on oma sivunsa. Erityisen paljon siellä on tiedotuksia, kuvia ja tarinoita lasten retkistä. Voit myös kommentoida tapahtumia. Käy tykkäämässä! Kaikille avoimista toiminnoista ja tapahtumista kerrotaan myös Kymen Sanomien päivittäisellä menot-palstalla. Viralliset kokousilmoitukset julkaistaan sekä Kymen Sanomissa että Ankkurissa.