B-tytöt: Kauden viimeiden peli
|
|
- Saara Kyllönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 B-tytöt: Kauden viimeiden peli Kauden päätös peliin B-tytöt matkasivat Janakkalaan. Ottelussa oli kova paikallislataus ja tottakai, kaikki halusivat päättää kauden hyvin mielin voittoon. Samalla ottelu oli muutamalle pelaajalle viimeinen peli tässä joukkueessa. Ensimmäisellä puoliajalla pelattiin tarkkaa peliä molemmin puolin. Huippupaikat olivat kortilla. YJ sai kuitenkin pelin mukavasti haltuun, ja pallo liikkui hieman kuoppaisella nurmella näppärästi. Valitettavasti viimeiset syötöt karkailivat vastustajan jalkoihin tai maalivahdin haltuun. Ottelussa esiin tuli myös joukkueen kauden suurin ongelma: suurin osa hyökkäyspään pelaajista kärsivät loukkaantumisista ja hyökkääjinä jouduttiin peluuttamaan mm. toista maalivahtia. Ottelun ensimmäisen maalin teki kotijoukkue unelmalaukauksella 16-rajan ulkopuolelta. Tähän vetoon ei maalivahdilla ollut paljon saumaa, pallo olisi pitänyt jo aikaisemmin saada purettua kauas pois omalta alueelta. Toiselle puoliajalle saimme jatkettua hyvää fiilistä ja pelikin kulki ihan mallikkaasti. Suurta hätää ei omassa päässä juuri ollut, mutta hyökkäyksemme olivat vaisuja. Erikoistilanteen jälkitaistelusta saimme kuitenkin ihan ansaitun tasoituksen. Maalin pamautti verkkoon voimalla Pake, joka oli hyvällä hengellä ja taisteluilmeella pelissä mukana. Toinen onnistuja oli Oona, jonka nousut laitapakin paikalta aiheutti paljon päänvaivaa vastustajalle. Harmillisesti kotijoukkue kuitenkin sai vastahyökkäyksen jälkeen monen pompun kautta sen ratkaisevan 2-1 maalin ja YJ koki kauden viimeisessä pelissä harmittavan tappion. Valmentajana haluan kiittää kaudesta pelaajia, olette aivan mahtavia tyyppejä ja toivottavasti jatkatte harrastusta hienon lajin parissa tulevaisuudessakin. Suuri kiitos muille valmentajille, huoltajille ja joukkueen johtajille. Myös kiitokset kaikille vanhemmille, kun veitte tyttöjä kahden kaupungin väliä harjoituksiin ja kannustitte peleissä. (Janne Vierimaa)
2 B-tytöt: Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Kauden viimeiseen kotiotteluun B-tytöt saivat vastaansa sarjassa vain voittoja ottaneen paikallisvastustaja Ilveksen. Vastus oli todella kova, eikä sitä helpottanut ainakaan se, että vastustajan maalia vartioi juuri maajoukkuekutsun saanut entinen hakalainen Tytti. Alku otteluun oli kaamea. Läpiajosta Ilveksen hyökkääjä laittoi pallon maaliin ja samalla onnistui polvellaan murjomaan meidän maalivahtimme sairaalakuntoon, tuloksena aivotärähdys. Kepa oli ainoa maalivahti, joka oli tähän peliin päässyt mukaan, joten maaliin piti laittaa kenttäpelaaja. Suuri kiitos Pakelle, joka suostui hanskat käteen laittamaan. Maalivahtiin pelimme ei kaatunut. Pake teki muutaman hyvän torjunnan pelin aikana. Vaikka joukkueemme urheasti taisteli vastaan ja yritti parhaansa, oli tasoero huomattava. Ei Ilves onnella sarjaa johtanut puhtaalla pelillä. Me emme ottelussa saaneet kunnon organisoitua hyökkäystä, vaan voimat kuluivat jatkuvasti puolustaen. Lopputuloksena 0-6 tappio. Tulevana sunnuntaina sarjamme päättyy toiseen paikallispeliin, vierasotteluun JanPaa vastaan. Voittoon olisi hyvä päättää tämä syksyn sarja, ja kausi (JV)
3 B-tytöt: pisteet tiukassa B-tyttöjen syksy jatkui vieraspelillä Fc Raumaa vastaan elokuun viimeisenä päivänä. Matkaan lähdettiin hyvillä fiiliksillä jo varhain sunnuntai aamuna. Ottelusta odotettiin hyvää tulosta, vaikka flunssa olikin vaivannut muutamaa pelaajaa ja valmentajaa. Pelin ensimmäinen puoliaika sujuikin YJ:n osalta mallikkaasti. Syötöt napsuivat komeasti ja pallo liikkui Rauman tekonurmella vauhdikkaasti. Kotijoukkue pysyi kuitenkin hyvin mukana vahvan puolustuksen ansiosta. Raumalaisten hyökkäyspeli oli 2 pelaajan varassa, numerot 27 ja 24 olivat luomassa jokaista kotijoukkueen tilannetta. He rakensivatkin kotijoukkueelle ottelun ensimmäisen maalin. Mutta pikaisesti saimme tasoituksen, kun Eerika laukoi pallon maaliin. Puoliajan loppuun Ella laukoi vieraat 1-2 johtoon, komean esityön teki Emma, joka oli vaarallinen vastustajan päädyssä. Toisella puoliajalla kotijoukkueen tehokaksikko järkkäsi lähes soolosuorituksilla kotijoukkueen johtoon 3-2. Jälleen kerran hyvä esitys oli tuomassa 0 pistettä, joten pienellä riskilläkin otettiin puolustajia rohkeammin hyökkäyksiin mukaan. Lopulta yritys palkittiin, kun Oona laukoi pallon verkkoon ja saimme ansaitun pisteen mukaamme. Kotipelit jatkuivat keskiviikkona 3.9. Hämeenlinnassa, jolloin saimme vieraaksemme Nokian yj:n. Ottelun lähtökohdat olivat todella haastavat, koska Rauman tuliaisina saimme muutaman uuden loukkaantuneen pelaajan entisten flunssaisten lisäksi. Ottelu itsessään ei esittänyt suuria hienouksia. Peli oli molemmilta tarkkaa puolustamista ja maalittomassa tilanteessa pelattiin pitkälle toiselle puoliajalle. Ottelun ainokaisen maalin teki harmittavasti vieraat. Ottelu oli jo lähtökohdiltaan todella vaikea kotijoukkueelle monien poissaolojen vuoksi, mutta valmennus oli tyytyväinen esitykseen. Harmittavasti vain pisteet jäivät saamatta, tälläkin kertaa. Seuraavaksi vastaamme asettuu Ylöjärven Ilves.
4 B-tytöt: Niukka tappio suomen kauneimmalla kentällä Haka ja ParVi YJ:n pelit jatkuivat lauantaina 9.8. ottelulla SalPaa vastaan Valkeakoskella. Tällä kertaa peliareena oli Suomen kaunein kenttä, Tehtaan kenttä. Tästä ottelusta oli puhuttu monia kertoja harjoituksissa ja tunnelma oli odotetun latautunut. Jälkikäteen ajatellen taisi mennä liiaksi jännityksen puolelle. Otteluun saatiin jälleen kerran hyvä alku. Pelikellossa oli vajaa kymmenen minuuttia, kun Eerika tuikkaa läpiajosta numerot 1-0 kotijoukkueelle. Tästä maalista eteenpäin YJ:n hyökkäyspeli takkuili. Ottelussa ei missään vaiheessa ollut ongelmia hallita peliä ja tilanteita saatiin luotua, mutta viimeiset ratkaisut ontuivat pahasti. Läpiajoista ei palloa saatu ohi maalivahdin ja kaukolaukauksetkin menivät selvästi ohi maalin. Ja historiahan sen kertoo, kun et itse tee paikoistasi maalia, niin vastustaja kyllä tekee. Tässä pelissä vastustajalla oli aivan älytön määrä onneakin matkassa. Kun kotijoukkue jatkoi maalipaikkojen tuhlailua, käy vastustaja tekemässä toisen puoliajan alkuun helpon maalin,
5 muutaman YJ:n oman pelaajan kautta. Tästä ei kuitenkaan kotijoukkue lannistu, vaan vyörytys jatkui kohti Salpan maalia. Mutta kun ei mene, niin ei mene. Vastustajalla tuntui kuitenkin onni jatkuvan. Vastustajan toinenkin maali syntyi vaarattomasta tilanteesta, kimmoten meidän omista pelaajista maaliin. Katsomon villisti kannustaen loppupeli haettiin tasoitusta, mutta siinä ei onnistuttu. Pelistä jäi karvas maku, sen näki pelin jälkeen jokaisen kasvoilta. Tästä pelissä tarjottiin 3 pistettä, mutta käteen jäin puhdas nolla. Yrityksen puutteesta ei voi ketään syyttää, mutta koko kauden ongelma jatkui tässäkin pelissä. Pallo pitäisi laittaa paremmalla prosentilla maaliin. Lopputulos 1-2. Yleisöä n. 50. Joukkue kiittää kaikkia osallisia tästä upeasta tapahtumasta ja mahdollisuudesta päästä pelaamaan upealla kentällä! Seuraavan kerran B-tytöt pelaavat kotiottelun 3.9. Hämeenlinnan Pullerilla, vastassa FC Nokia. (JV) B-tytöt: Syyskierros aloitettiin voitolla! B-tyttöjen Kakkosessa kevätkauden jälkeen joukkueet jaettiin ylä- ja alalohkoihin. Meidän YJ pääsi hyvien otteiden jälkeen ansaitusti ylälohkoon. Kauden päätteeksi saunan ja ruokailun ohessa nostettiin yhteishenkeä, ja valmennuksella onkin odotukset korkealla syksyn sarjaan.
6 Hakan ja Parvin B-tyttöjen sarja alkoi kotipelillä TPS3 vastaan Saharassa. Kevään sarjassa Tepsiä vastaan jouduttiin lähtemään pienellä porukalla ja siitä pelistä meiltä puuttui moni tärkeä palanen, ja tulos oli niukka tappio. Tähän lähdettiin hakemaan korjausta. Joukkue oli valmis näyttämään todellisen tasonsa. Peliin saatiin huikea alku. Eke laittoi pallon pitseihin ensimmäisen minuutin aikana. Tästä alkoikin Kolu -show. Pelin 4 maalia on huikea suoritus. Joukkueen viidennen maalin teki Sofi. Lopputuloksena 5-2 oli joukkueelta hyvä alku sarjaan. Valmennus peluutti koko kokoonpanoa tasaisesti, antaen mm. kauden ensi minuutit pitkän loukkaantumisen jälkeen Fikelle. Joukkue toteutti taktiikkaa hyvin, pallo liikkui ja pelaajien vahvuuksia käytettiin hyödyksi. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa viikonloppua, jolloin vastaan tulee B-tyttöjen Ykkösestä tippunut SalPa. (JV) B-tytöt: kolme pistettä Saharasta B-tyttöjen kevään viimeisiä otteluita pelattiin lauantaina jolloin YJ matkusti TPS vieraaksi Turkuun. Otteluun lähdettiin yhdellä vaihtopelaajalla, kun joukkueella oli paljon poissaoloja loukkaantumisten ja muiden esteiden takia, joten haastava peli oli tiedossa. Ottelussa nähtiin hyvin taisteleva YJ. Vastustaja juoksutti meidän puolustusta pitkillä palloilla, mutta Henen ja Rean johdolla pallo pysyi kaukana maalilta. Tepsin ja koko ottelun ainokainen maali tuli kulmapotkusta, kun puolustuksen merkkaus vähän unohtui ja komean potkun jälkeen hyökkääjä pisti pallon vapaasti YJ:n maaliin. Ottelu oli koko ajan joukkueemme hallussa, mutta tekopaikoille pääseminen oli jälleen haasteellista. Vastassa
7 oli hyvin organisoitunut ja kookas puolustus, josta ei vaan löytynyt aukkoja. Ottelun lopussa pienellä riskilläkin saimme hyvän paineen vastustajan maalille, mutta nolla näytti sarakkeessa vielä pelin jälkeenkin. Kevään viimeiseen kotipeliin lähdettiin hyvällä taisteluhengellä. Vastaan Saharaan tuli RaiFu. Heti ottelu alussa näkyi se, että otteluun saatiin pitkästä aikaa mukaan ne pelaajat, jotka ovat olleet kauden ajan joukkueen runkona. Poissaoloja ei ollut, lukuunottamatta pitkäaikaiset loukkaantuneet. Pallo pysyi kotijoukkueen hallinnassa ja hyökkäykset vyöryivät vastustajan maalille jatkuvasti. Suurinta myrkkyä tuntui vieraille olevan meidän nopeat hyökkääjät ja laitalinkit, joille saatiin hyvin palloja juoksuun. Tauolla tilanne 3-1. Toiselle puoliajalle tuli taistelevaisempi vierasjoukkue. Ottelun painopiste siirtyi vähän liiankin helposti meidän päähän, ja ottelun lopusta saatiin vielä kunnon taistelu. Puolustus kuitenkin kesti ja hyökkäys teki tarvittavat maalit, jotta viimeisestä kotipelistä saatiin täydet pisteet lukemin 4-3. Viimeinen peli on tiistaina Porissa Musan vieraana. (JV) B-tytöt: Katse seuraavaan peliin! B-tyttöjen pelit jatkuivat maanantai-iltana Tampereella. Vastaan tuli sarjan kärkitaistossa oleva Ilves, joka oli edellisenä päivänä pelannut Janakkalassa tiukan kärkitaiston Janpaa vastaan. Vierasjoukkueen taakkana oli lukuisat
8 poissaolot, penkille saatiin vain 2 vaihtopelaajaa. Taktiikkana oli tukkia keskialue ja pelata vastahyökkäyksillä, koska tiedossa oli, että Ilves pitää palloa. Pelin ensimmäinen puolisko oli erinomaista taistelua koko joukkueelta. Ilves piti odotetusti palloa, mutta laadukas joukkuepuolustaminen piti numerot siedettävinä. Ilveksen johto puoliajalla oli 3-0. Mutta vierasjoukkueen silmin kaikki maalit olivat hieman onnekkaita. Tauon aikana joukkueessa vallitsi hyvä henki ja taistelutahtoa riitti. Mutta toisen jakson alkuun Ilves jyräsi muutaman maalin, ja se tauon hyvä fiilis katosi. Muutamasta pelaajasta alkoi jo näkymään pieni motivaation puute ja se, että vaihdosta ei löytynyt enään sitä seuraavaa vaihdetta tai tuoreita jalkoja. Valmennus oli tyytyväinen pelin ensimmäiseen jaksoon. Tärkeintä on unohtaa tämä peli ja keskittyä jo seuraavaan, joka on lauantaina Turussa TPS 3 vastaan. Siitä otamme 3 pistettä! (JV) Voitto tuli! Hakan ja ParolanVisan Yj:n pelit B-tyttöjen Kakkosessa jatkuivat sateisessa tiistai-illassa Valkeakosken Saharassa. Vastustajaksi saapui Pips/Lieto YJ, joka oli ottanut edellisenä viikonloppuna sarjan ensimmäiset pisteensä. Vastaan tuli siis hyvässä nosteessa oleva joukkue. Kotijoukkueen kauden pelit ovat sujuneet hieman kaksijakoisesti. Saldona oli 2 voittoa, tasapeli ja 4 tappiota. Monessa ottelussa peli on ollut hyvin hallinnassa, mutta maalinteon vaikeus on ollut joukkueen haasteena. Ottelun ensimmäisellä puoliajalla tytöt toteuttivat
9 valmentajien toivetta mainiosti. Palloa uskallettiin pitää hallussa ja syötöt pysyivät maassa. Tämä oli myrkkyä pitkän bussimatkan tehneelle vastustajalle. Nopeaan tahtiin verkko soi vastustajan päässä, maalintekijöinä sisarukset Laura ja Eerika, joka teki ottelussa kaksi maalia. Muutenkin siskokset löysivät toisensa kentällä hyvin. Joukkueemme puhkovat syötöt ja nopeat pelaajat pitivät vastustajan puolustusta pilkkanaan jatkuvasti. Ensimmäisen jakson lopussa nähtiin, kuinka pitää tilanteet pelata kovaa ja loppuun asti. Emma taisteli ensin läpi puolustuksen ja sai hyvän laukauksen kohti maalivahtia, joka ei saanut märkää palloa näppeihinsä. Emma oli hyvin tilanteessa hereillä ja laittoi pallon verkkoihin ja tilanteeksi 4-0. Ottelun parasta antia oli Emman loistavat kulmat. Kaikki pallot tippuivat millin tarkasti maalin eteen, mutta muut pelaajat olivat hieman unessa. Seuraavien treenien ohjelmassa lieneekin kulmatilanteessa liikkuminen ja viimeistely. Ottelun 5-0 maali tuli toisen puoliajan alkuun erikoistilanteesta, jossa Nea laittoi kierteisen pallon maalivahdin ja puolustuksen väliin, josta Pauliina tuikkasi pallon maaliin. Tämän maalin jälkeen taisi joukkueelle tulla hyvän olon tunne, ja vastustaja päästettiin peliin turhaan mukaan. Meiltä loppui liike kokonaan, eikä palloa enää pidetty rauhassa omilla. Koko ensimmäisen puoliajan työttömänä ollut Kerttukin joutui jo töihin. Vastustajan maalissa puolustuksemme hieman nukahti ja päästimme vastustajan vetämään kaikessa rauhassa ja ilman mitään estämistä 16-rajalta. Tarkka laukaus upposi vastustamattomasti alakulmaan. Voitto tuli joukkueelle todella hyvään paikkaan. Mieliala on ollut hieman alhaalla tappioiden takia. Mahdollisuuksia olisi ollut parempaankin alkukauteen, mutta näytetään sitten syksyn sarjassa se todellinen taso! Seuraava ottelu on maanantaina 9.6. Tampereella Ilves 2 vastaan.
10 /JV
D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!
D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.
Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle!
Päättäjäiset ja palkitut Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! B-tytöt: syyskuun Subway pelaaja on Laura Lähdekorpi Valmentajat valitsivat B-tyttöjen syyskuun Subi-pelaajaksi
C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.
28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä
D-tytöt Särkänniemi Cupissa
D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat
Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.
Taktiikka yleisesti Sanalla taktiikka tarkoitetaan sitä, kuinka käytetään oman joukkueen vahvuuksia ja vastustajan heikkouksia hyväksi valmistauduttaessa otteluun sekä sen aikana valmentajan tekemiä muutoksia
CHAMPIONS CUP
CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue
PELAAMISEN PERIAATTEET
PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme
Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme
Kesäkausi, täältätullaan Joukkuejako, alkuehdot Poikia 50 kpl Pelaajamäärä kasvanut talvikauden lopussa huomattavasti Röllin suositus pelaajamääräksi otteluun: 10 poikaa Talvikauden kokemus: ilmoittautuneet
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja
A-pojat vaikeuksien voittoon
A-pojat vaikeuksien voittoon kautta A-pojat kokivat kovia ja pitivät katsomon jännityksessä loppuminuuteille saakka sunnuntaina 6.3. ottelussaan Vaasan Palloseuran junioreita vastaan. Pisteet jäivät kuitenkin
Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT
Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Toimitsijavuorot ilmoitettava toimitsijoille hyvissä ajoin ennen kotiotteluita. Toimitsijatehtävät (ainakin seuraavat): Kuuluttaja Kirjuri Näyttötaulun/kellon
D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi
D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Haka j D12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Iiittalan Palloa vastaan Roukon nurmella. Puolustus pelasi tiiviisti ja keskikenttä
Peli-idea Hyökkäyspeli
Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja
HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014
HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki
Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016
Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 FC Haka junioreiden C15 pojat voitti Futsalin piirinmestaruuden 20.3.2016 Pirkkahallissa pelatussa lopputurnauksessa, johon osallistui alkusarjan neljä parasta
CHAMPIONS CUP 14.11.2015
CHAMPIONS CUP 2 15 14.11.2015 Champions Cup 2015 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kukin joukkue pelaa kolme alkusarjan peliä, voitosta saa kolme
D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle!
D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! Haka lähti pikakomennuksella Särkänniemi Cuppiin, kun TPV tarvitsi vielä yhden joukkueen turnaukseensa. Aurinko paistoi koko turnauksen ajan ja useampikin poika
Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi
1(5) Kausi: Joukkue: 1. Joukkueen toimihenkilöt Joukkueenjohtaja: Varajoukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja: Valmentaja: Vastuuhuoltaja: Huoltaja: Rahastonhoitaja Suku- ja etunimi Valmentajakoulutus
Haka B1 - RiPS, sunnuntaina Rauhalassa. Tyttöfutis toi uusiakasvoja Tehtikselle
Haka B1 - RiPS, sunnuntaina Rauhalassa ykkösdivariottelu Haka B1 RiPS, pelataan sunnuntaina 28.9 klo 14:00 Rauhalan nurmella. Peliin nimetty seuraavat pojat; Ville, Aku, Lauri, Aleksi, Antti, Samuli, Akseli,
Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.
Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja
Päättäjäiset ja palkitut
Päättäjäiset ja palkitut [embeddoc url= http://www.fchakajuniorit.fi/wp-content/uploads/2015/10/p alkittavat-2015.pdf viewer= google ] Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Lahjoita
Hakan hyvä vire jatkuu
Hakan hyvä vire jatkuu Hakan A-pojat hakivat lauantaina SM-sarjan ensimmäiset reissupelipisteet Kontulan samettiselta nurmelta. Isäntäjoukkue KäPa joutui lähes samanlaiseen myllytykseen kuin 5 0 edellisessä
Naisille kolmas tappio kevätkierroksella
Naisille kolmas tappio kevätkierroksella Hakan Naiset lähtivät kohti Kangasalaa varsin voitokkaan oloisina. 3.7 sunnuntaina pelattu ottelu Suoraman nurmella sai kuitenkin käänteen heti alkupotkusta lähtien.
D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!
D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan
Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja
Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja Juulia on aktiivinen ja innostunut jalkapalloilijatar, antaen harjoituksissa sekä peleissä 100%. Pelissä keskikentän moottori on kauden aikana pyörittänyt
Marja-Vantaa -turnaus
Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!
JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA -
JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA - Yleistä: Aloitetaan harjoittelu heti Tarvikkeet valmentajien toimesta jäällä valmiina Päävalmentaja kokoaa pelaajat yhteen
Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa
Keimolan Kaiku ry Turnausohje Kivistö -turnaus Yhteistyössä Hyundain kanssa 8.-9.2.2014 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään
MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.
Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä
PE JULA NIAJ O A R IP OL P K O U LKU 1 Rami Peltomaa
JUNIORI PELAAJA POLKU 1 NUOREMPI SÄBÄKOULU TAVOITTEET KAUDEN AIKANA Pelataan/leikitään yhdessä. Opetellaan käytöstapoja, niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin Opetellaan ryhmässä olemista/toimimista/sääntöjä
MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.
Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä
Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa
Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!
FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0
FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 It is better to win ten times 1-0 than to win once 10-0. Vahid Vaha Halilhodžic (*1952: former Bosnian football player and current manager of the Algerian national football
KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972
KÄSIPALLO Olympialaji vuodesta 1972 Tiesitkö, että Käsipallo on maailman 3. suurin sisäpallopeli (koris, lentis, käsis) Maailmassa on 20 miljoonaa käsipalloilijaa lähes 200 maassa Käsipalloa luonnehditaan
TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.
OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan
FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0
FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 It is better to win ten times 1-0 than to win once 10-0. Vahid Vaha Halilhodžic (*1952: former Bosnian football player and current manager of the Algerian national football
Käytetään SEUL overwatch sääntöjen ingame asetuksia. Kotijoukkueen kapteeni on vastuussa lobbyn tekemisestä.
Turnauksessa sovelletaan yleisesti SEUL:in OW sääntöjä (http://seul.fi/wpcontent/uploads/2014/01/seul_ow_v1.pdf), poislukien eettinen osuus sekä kohdat jotka eroavat alla jäljempänä mainituista (joukkue
D12 Ottelut. Webasto-turnaus JJK haaste D02-pojat FC Loviisa haaste D02-pojat D02-pojat Akilles Green 2 0
D12 Ottelut Webasto-turnaus 23.11.2013 JJK haaste D02-pojat 2 1 23.11.2013 FC Loviisa haaste D02-pojat 1 3 23.11.2013 D02-pojat Akilles Green 2 0 24.11.2013 D02-pojat RiPS 5 0 24.11.2013 D02-pojat JJK
hetken maalilla Inka Molin 54. Ella Huovinen (Vilma Mahlio) 79. Anni Konttinen (Inka Molin) Alku oli kotijoukkueen painostusta.
C-tytöt tasapeliin hetken maalilla viime Paikallispeli tarjosi juuri sellaista herkkua, mitä fanit näiltä peleiltä varmasti aina odottavat. Pisteet jaettiin sopuisasti 2-2 (1-0) numeroin, mutta pelin viimeinen
Valmistuneiden kukitus.
Valmistuneiden kukitus. Sunnuntaina pelatun Haka AC Oulu ottelun puoliajalla kukitettiin Haka-perinteen mukaisesti sekä uudet yliopilaat että ammattiin valmistuneet Hakalaiset. Tänä vuonna ylioppilaiksi
C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6
C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6 Palokan Riento, PaRi, Jyväskylästä, haki kovaa vastusta nousukarsintoihinsa Puolen Suomen liigaa varten. Netistä bongasivat FC Hakan ja kutsuivat Palokan kuplahallin
YJ taisteli tähdet kertovat
YJ taisteli tähdet kertovat FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija
KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN
KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN Hakan A-poikien Toukokuun Kuukauden subway-pelaajaksi on valittu Eemi Räsänen. Eemi on joukkueen sisällä hyvin rakastettu persoona, hänen persoonallisuutensa hipoo
Goalkeeper Game Statistics (v12) käyttöohjeet
1 Goalkeeper Game Statistics (v12) käyttöohjeet Oikeudet Goalkeeper game statistics v12 ohjelman tekijänoikeudet ovat pysyvästi tekijällä (Markku Aalto, Vantaa, markku.aalto@finhockey.fi), ellei niitä
JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle
JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle Kentän osia Maalivahdinalue Rangaistusalue Meillä tätä ei vielä erotella Maalipotku annetaan laatikon sisäpuolelta Kulmapotkut annetaan kulmista Keskipiste Peli alkaa
Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt
Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen
Rikkeen edellytykset
Sääntö 12 Kielletty peli ja epäurheilijamainen käytös Erotuomarin peruskurssi Rikkeen edellytykset 2 Seuraavien perusedellytysten tulee täyttyä, jotta rikkomusta voidaan pitää rikkeenä: pelaajan on tehtävä
Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi.
14 Tärkeitä on joka alueella: Aluepeli Näkökenttäpeli Kakkospallot Äänenkäyttö Liikkuminen ilman palloa Periksiantamattomuus Pallo liikkeelle yhdellä ja kahdella kosketuksella. Kavereiden auttaminen Taktiikan
P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE
Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle
D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton!
D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Valkoiset jatkoivat siitä, mihin lauantaina jäivät. FC Haka Valkoinen JanPa, 4-2. Alku ei lupaillut kovin hyvää kun olimme alussa
Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.
P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto
PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET
PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET 1. Maalinteko 1v1 vastakkaisiin maaleihin Tilanne käynnistyy valmentajan merkistä molemmilta maaleilta yhtäaikaa. Puolustava pelaaja syöttää lyhyen kuljetuksen jälkeen
Kannelmäen peruskoulun lehti
Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta
RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT
OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko
III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja
6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan
FC Haka junioreiden VS-liite on ilmestynyt!
FC Haka junioreiden VS-liite on ilmestynyt! Keväisin toteutettava FC Haka junioreiden liite on ilmestynyt keskiviikkona 27.5 Valkeakosken Sanomien välissä! D13 Mustat kukistivat sarjajohtajan 2-1 Alueliigan
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta
Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,
Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.
KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.
Liveseuranta (1/9) Suomen Palloliiton Tampereen piiri
Liveseuranta (1/9) Liveseuranta on kätevä tapa hoitaa ottelupöytäkirjan täyttäminen jo itse ottelun aikana. Suosittelemme sen käyttämistä sarjasta riippumatta, jolloin kaikki tarpeellinen pystytään tekemään
Pelaajien hallinta tulospalvelussa
Pelaajien hallinta tulospalvelussa Joukkueen tietoja (kaikki joukkueet) sekä Live Scorea (naisten ja miesten SM) hallitaan tulospalvelussa: tulospalvelu.finnhandball.net. Pääset joukkueesi tietoihin yläpalkin
lopputurnaus; 12. sija
2. ja 3. päivä lopputurnaus; 12. sija @ Helle hemmotteli yleisöä Oulussa myös turnauksen kahtena viimeisenä päivänä. Lauantaina valkopaitojen alkulohkon pelin päättyivät TPS:n kohtaamiseen. TPS oli voittanut
Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016
Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016 Tausta Valmennus on pitkäjänteistä työtä. Yhdessä vuodessa ehditään vähän mutta 10-vuodessa enemmän. Emme pysty kehittämään kaikkia asioita
SÄÄNTÖKYSYMYKSIÄ 2010
1) Joukkueen A maalivahti on aikeissa vapauttaa pallon peliin käsistään pompauttaen palloa kerran kentän kautta potkaistakseen pallon kohti vastustajan maalia. Vastustajan B pelaaja yrittää ja onnistuu
Sääntö 7: PELIAIKA SUOMEN PALLOLIITTO - FINLANDS BOLLFÖRBUND - FOOTBALL ASSOCIATION OF FINLAND PERUSKURSSI PERUSTASO TEORIA 6 2006
Sääntö 7: PELIAIKA Käsitteet 1. Varsinainen peliaika: yleensä 2 * 45 min = 90 min 2. Erotuomarin määräämä lisäaika 3. Jatko-ottelu 4. Puoliaikojen välinen tauko ei yli 15 min 5. Erotuomarin rankaisuvalta
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
C2-D2 Final Four-turnaukset
C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät
Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011
Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.
Lisäksi kotijoukkueen tulee tehdä otteluilmoitus vastustajalle ja otteluun asetelluille erotuomareille.
Kilpailutoiminta kirje 2/2012 Hyvä A ja B -nuorten SM-karsintasarjan seurajohtaja, Olemme ja A ja B-nuorten SM- karsintasarjojen korvalla ja kilpailu saadaan pian polkaistua käyntiin. Pyydämme teitä huomioimaan
MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010
MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää
Liveseuranta (1/9) Suomen Palloliiton Tampereen piiri
Liveseuranta (1/9) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset ovat joukkuekohtaisia
KAUSISUUNNITELMA 2012-2013
FCFJ T03-05 KAUSISUUNNITELMA 2012-2013 Yleiset Vastuuvalmentaja: Kriba Karlsson Joukkuejohtaja: Tiina Rahkonen Valmentajia: Tom Nyman Krisse Tanila-Pellikka (Janne, Petteri, Jouko, Pale) Rahastonhoitaja:
P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI
EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään
BC NOKIA/VANHEMMAT C-TYTÖT ALOITTIVAT TAIPALEENSA KOHTI IKÄLUOKAN SM-SARJAA VOITOKKAASTI
BC NOKIA/VANHEMMAT C-TYTÖT ALOITTIVAT TAIPALEENSA KOHTI IKÄLUOKAN SM-SARJAA VOITOKKAASTI BC Nokia/C-tytöt (1997 syntyneet) aloittivat lauantaina läntisen aluesarjan voitolla Raholan Pyrkivästä lukemin
D-01 pojat Pepsi Soccer Cupin voittoon
D-01 pojat Pepsi Soccer Cupin voittoon Hakan D-01 joukkue voitti Turun Pallokerhon järjestämän Pepsi Soccer Cupin 2014 D13-kilpasarjan Turussa. Kolmipäiväinen turnaus pelattiin 6.-8.6.2014 Kupittaan loistokuntoisilla
Leimaus 2011 Kisakeskuksessa
Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,
KENTTÄ- KOULUTUS EROTUOMAREIDEN SUOMEN PALLOLIITTO - FINLANDS BOLLFÖRBUND - FOOTBALL ASSOCIATION OF FINLAND
EROTUOMAREIDEN KENTTÄ- KOULUTUS KENTTÄKOULUTUKSEN JÄRJESTELYT (ESIMERKKI) 1. Erotuomarin varusteet 2. Kentän tarkastaminen 3. Ennen ottelun alkua 4. Toimenpiteet ennen alkupotkua 5. Teikkaus 6. Alkupotku
PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET
PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET 1. Maalinteko 1v1 vastakkaisiin maaleihin Tilanne käynnistyy valmentajan merkistä molemmilta maaleilta yhtäaikaa. Puolustava pelaaja syöttää lyhyen kuljetuksen jälkeen
Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,
TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,
OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:
OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu
C14 Alueliigaa, FC Haka SalPa: 5-0!
C14 Alueliigaa, FC Haka SalPa: 5-0! 18.9 C-14 Alueliiga Haka vs SalPa, 5-0 (2-0). Pelipäivä, juhlapäivä. Fantastinen keli ja vielä Tehtis. Vastassa SalPa Salosta. Voitto alla lähdettiin tähän matsiin ja
Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016
Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 YLEISTÄ Tervetuloa KuPS 01-joukkueen järjestämään kutsuturnaukseen Kuopio hallin hyvälle tekonurmelle! Ottelut pelataan kahdessa neljän joukkueen lohkossa
OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT:
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 5-6 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Torstai 21.1.2010 Paikka:4Pirkka-halli, D-halli kentät no 3 ja 4, A-halli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset
HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA
HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA Tervetuloa FC Halikko T04 -joukkueen järjestämään jalkapalloturnaukseen 16.8.2014 Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153).
MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta
MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta PELIASUT Kaikilla joukkueen kenttäpelaajilla tulee olla samanlainen pelipaita. Pelihousut ja sukat on oltava kaikilla joukkueen pelaajilla samanväriset.
PIF Käsipallo KÄSIPALLOILIJAN URAPOLKU
PIF Käsipallo KÄSIPALLOILIJAN URAPOLKU Hyväksytty PIF käsipallon hallituksessa 6.10.2016 Johdanto... 3 Käsipallovanhemmat... 3 PIF käsipallon urapolku... 4 Pallokiva ja Minimix... 4 E F juniorit... 4 D
Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009
-95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri
FC Honka P09 -turnaus
FC Honka P09 turnaus Ulkokenttäturnaus Tapiolassa vuonna 2009 syntyneille pojille lauantaina 22.4.2017 klo 9.00 alkaen Tervetuloa turnaukseen! Kun saavutte paikan päälle, käykää ilmoittautumassa turnaustoimistoon
JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014
JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 C- pojat ja C-tytöt 1. Haran potkutaitotesti 2. Lyhyt ja pitkä syöttö (paritaito) + haltuunotto 3. Kuljetus, syöttö ja laukaus (paritaito) Kilpailupallo: pallo
8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti
Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2015 Nimi: Kerho: Pisteet: 4. Käytösrangaistus merkitään minuuttimääräisesti 5. Pelirangaistus merkitään minuuttimääräisesti 6. Ottelurangaistus
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 56 LUOKKIEN FUTSALTURNAUS 2010 Aika: Maanantaina 18.1.2010 Paikka: Pirkkahalli, Dhalli kentät no 3 ja 4, Ahalli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset
Coerver harjoitus 1: Pallonhallinta
Coerver harjoitus 1: Pallonhallinta Pelaajamuodostelma 1) Paikallaan juoksu pallo jalkojen välissä. (polvet hieman koukussa) 2) Tikkaus pallon syöttely jalkojen välissä mahd. nopeasti (kisa: lasketaan
Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen , Telfs Itävalta
Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen 3.-8.5.2018, Telfs Itävalta Matkaa edeltävät valmistelut: Ennen matkalle lähtöä joukkue kokoontui 24.4.2018
Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto
Maalintekoa Sininen oma kuljetus syötä itselle ennen merkkiä. Nopea käännös yksi kosketus katse kohteeseen hae tyhjätila, maalivahdinliike. Katse palloon lauo liike perään, irtopallot maaliin. Haetaan
Tuloksekas kotiinpaluu
Tuloksekas kotiinpaluu Tähdet ja joukkueen maskotti Jarmo Pirttijoki olivat helatorstaina paikoillaan, kun Haka A teki paluun kotikentälleen Apialle. Kaikki sujui niin kuin taktiikkatauluun oli piirretty,
Tuloksekas kotiinpaluu
Tuloksekas kotiinpaluu Tähdet ja joukkueen maskotti Jarmo Pirttijoki olivat helatorstaina paikoillaan, kun Haka A teki paluun kotikentälleen Apialle. Kaikki sujui niin kuin taktiikkatauluun oli piirretty,
OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT
OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan
Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan?
Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2016 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella