YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM, Kymi
|
|
- Martti Laakso
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 211 UPM, Kymi
2 UPM, Kymi Kouvolassa, Kuusankoskella sijaitsevaan UPM:n Kymin tehtaaseen kuuluu paperi- ja sellutehdas. Kymin tuotantolaitokset muodostavat yhdessä nykyaikaisen tuotannollisen tehdasintegraatin, jonka päätuotteina ovat päällystämätön ja päällystetty hienopaperi. Kymin palveluksessa oli vuonna 211 yhteensä 599 henkilöä. Paperitehdas jakautuu kahteen tuotantoyksikköön. Paperikone 8 ja päällystyskone 3 muodostavat päällystettyä hienopaperia tuottavan tuotantolinjan, jonka tuotteina on rullina toimitettava korkealuokkainen painopaperi. Paperikone 9 tuottaa päällystämätöntä hienopaperia rullina ja arkkeina painopaperiksi, lomakkeisiin, kirjekuoriin sekä toimistopapereiksi kopiointiin ja tulostukseen. Sellutehdas valmistaa paperinvalmistukseen tarvittavan kuituraakaaineen kahdella valmistuslinjalla. UPM:n tehdasalueella sijaitsee lisäksi Kymin Voima Oy:n voimalaitos, Schaefer Kalk Finland Oy:n PCC-laitos ja Kemiran Chemicals Oy:n klooridioksidilaitos, jotka kytkeytyvät suoraan Kymin tehdaslaitoksiin. Lisäksi sellun valkaisuun tarvittava peroksidi toimitetaan Kuusankoskella sijaitsevasta Solvay Chemicals Finland Oy:n tuotantolaitoksesta. Nämä laitokset eivät kuulu tämän selonteon piiriin. UPM Kymi Paperitehdas Tuotantokyky 83 t Tuotanto ja tuotteet Päällystetty ja päällystämätön hienopaperi: UPM Finesse, UPM Fine, UPM PreLaser, UPM PrePersonal, UPM Form, UPM Letter, UPM Office, Future, Yes, KymLux, UPM Digi Laser, UPM Digi Finesse, UPM JetLabel, UPM Vellum Sellutehdas Tuotantokyky 57 t Tuotanto ja tuotteet Koivu- ja mäntysellu: UPM Betula ja UPM Conifer Lämpöenergia ja sähkö Tuotannon tähteet Mäntyöljy, tärpätti Kymin henkilöstömäärä oli yhteensä 599 henkilöä. 2 UPM, KYMI, YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 211
3 UPM CORPORATE ENVIRONMENTAL STATEMENT 21 UPM paper and pulp mills Tämä UPM, Kymin Ympäristönsuojelun kehitys 211 on UPM:n paperi- ja sellutehtaiden ympäristöselonteon 211tehdasliite. UPM:n sellu- ja paperitehtaiden ympäristöselonteko yhdessä tehdasliitteiden kanssa muodostaa UPM:n yhteisen EMAS -selonteon. UPM:n sellu- ja paperitehtaiden ympäristöselonteko on saatavilla osoitteesta Seuraava UPM:n yhteinen EMAS-selonteko ilmestyy keväällä 213. Ympäristövuosi 211 Vuosi 211 oli tuotteiden markkinatilanteen osalta edellistä vuotta huonompi. Sekä sellun että paperin tuotantomäärät jäivät edellistä vuotta alhaisemmalle tasolle. Ympäristösuojelullisista velvoitteista on huolehdittu suunnitelmallisesti ja ympäristöluvan mukaisesti. Ympäristökuormitusta pystyttiin BOD:n, COD:n, AOX:n ja TRS-ilmapäästöjen osalta pienentämään edelliseen vuoteen verrattuna. Sidosryhmäpalautteita ei tullut vuoden 211 aikana. UPM aloitti vuoden 211 aikana Clean Run ohjelman, jonka tavoitteena on parantaa ympäristötoimintaa tehtailla merkittävästi. Kymin tehdasintegraatissa tehtiin joulukuussa Clean Run ohjelmaan kuuluva auditointi lähtötason kartoittamiseksi. Auditoitavat osa-alueet olivat ympäristöasioiden hallinta, vesiensuojelu, ilmansuojelu, melu, jätehuolto ja kemikaaliasiat. Syksyllä 211 päätettiin uuden happivalkaisuvaiheen rakentamisesta sellutehtaan koivukuitulinjalle. Suunnittelutyöt aloitettiin syksyllä 211, ja happivaiheen käyttöönotto on 212 syksyllä. Investoinnin tavoitteena on saavuttaa nykyistä matalampi AOX-kuormitus sellutonnia kohden. Muutoksilla saadaan myös säästöjä puu- ja valkaisukemikaalikustannuksissa sekä vähennetään jätevesikuormitusta jokeen. Sertifikaatit Laatujärjestelmä ISO 91 Ympäristöasioiden hallintajärjestelmä ISO 141 Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä OHSAS 181 EMAS-ympäristöjärjestelmä PEFC- ja FSC-puunalkuperäketjun hallintajärjestelmät PEFC/ Promoting Sustainable Forest Management Euroopan Unionin ympäristömerkki UPM Finesse, UPM Fine, UPM PreLaser, UPM PrePersonal, UPM Form, UPM Letter UPM Office, Future, Yes, KymLux UPM Digi Laser, UPM Digi Finesse 3
4 KYMIN YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Sellutehdas Paperitehdas 1. Veden kulutuksen vähentäminen Tavoite Tavoite prosessivesi, m³/tuotantotonni 48,1 48,2 45 1,1 1, Paperitehtaan kiintoainehäviöiden pientäminen, % ,93 1,2,8 Sellu- paperitehdas yhteensä 3. Loppusijoitetun jätemäärän vähentäminen (kuivina tonneina) Koulutus ja lajittelun tehostaminen 4. Ympäristöluvan velvoitteiden toteuttaminen Kymin ilmapäästöt ja jätehuolto ovat olleet vuoden 211 aikana ympäristöluvan ehtojen mukaiset. Vesistökuormituksessa ylitettiin fosforin kuukausiluparaja elokuussa. Vuosiluparaja kuitenkin alitettiin selkeästi myös fosforin osalta vuonna Energiankulutuksen vähentäminen Sellutehtaan kemikaalien talteenottolaitokselle asetetut energiatehokkuustavoitteet ovat toteutuneet. Lisäksi energiankulutusta on saatu alennettua joko toimintatapoja muuttamalla tai pieninvestointien avulla myös muualla tehtaalla. 4
5 OTSIKKO Ilma ja melu Ilmapäästöjen osalta luparajat alittuivat kaikilta osin. Kaasumaisten rikkipäästöjen ja hajurikkiyhdisteiden määrät laskivat edellisen vuoden tasosta. NOx-päästöjen kokonaistonnimäärä pysyi edellisen vuoden tasolla. NOx-päästöjen määrä oli 1,74 kg/t sellua, joka on hyvin lähellä tehtaan omaa sisäistä tavoitetta 1,7 kg/t sellua. Kesällä 28 käynnistyneen sellutehtaan kemikaalien talteenottolaitoksen prosessien optimointityö jatkui edelleen vuonna 211. Kattilan ajoparametrien säädöillä on ollut suuri merkitys luparajoihin pääsemisellä. Hajukaasukattilan näyteenottolinjan tukkeutumisongelmat toukokuussa ovat johtaneet mittausepävarmuuteen hajukaasukattilan TRS-mittauksissa. Kuusankosken keskustassa olevalla Kouvolan kaupungin ympäristöpalveluiden mittausasemalla mitatut TRS-päästöt olivat hyvin matalalla tasolla. TRS-tuntikeskiarvopitoisuudet ylittivät 5 mikrogrammaa/m 3 vain,3 % vuoden 211 tunneista. PÄÄSTÖT ILMAAN KAASUMAISET RIKKIPÄÄSTÖT (* TYPEN OKSIDIT, NO (* 2 t/a t/a SO, sekä hajurikkipäästöt rikkidioksidina * Sisältää Kymin Voima Oy:n päästöt siltä osin kuin Kymi on käyttänyt voimalaitoksen tuottamaa energiaa. % vuoden tunneista 5
6 Jätteet Kaatopaikalle loppusijoitettava jätemäärä nousi edellisestä vuodesta. Suurimpana jätejakeena oli talteenottoprosessista syntyvä viherlipeäsakka. Viherlipeäsakan hyötykäyttöön ei ole löydetty ratkaisua. Merkittävänä tavoitteena on kuitenkin tulevaisuudessa löytää hyötykäyttökohteita. Kuten edellisinäkin vuosina bioenergian tuotannosta syntynyttä tuhkaa on toimitettu rakeistukseen ja edelleen metsälevityksenä UPM:n omistamiin metsiin. Näin on pyritty palauttamaan puun mukana tehtaalle tulleita hivenaineita takaisin metsään. Toinen hyötykäyttökohde 211 oli tierakentaminen. Lisäksi vuonna 211 tuhkaa on varastoitu Kymin tehdasalueelle. Varastoitu tuhka hyötykäytetään kevyenliikenteen väylän pohjarakenteissa kesällä ** JÄTTEET, (Kaatopaikalle) Kuiva-aineena t/a ** Sisältää Kymin käyttämää energiaa vastaavan määrän Kymin Voima Oy:n tuhkasta Kuvassa kuorikuljetin. Puunkäsittelystä tullut kuori hyödynnetään energian tuotannossa. 6
7 Kymillä käytettävistä polttoaineista on yli 8 % uusiutuvia, joista ei vapaudu fossiilista hiilidioksidia. Uusi sellutehtaan kemikaalien talteenottolaitos on lisännyt integraatin energiaomavaraisuutta ja biosähkön määrää. 7
8 Vesi Jätevesikuormitus pysyi lähes edellisten vuosien tasolla. BOD-, COD- ja AOX-kuormitukset olivat edellistä vuotta matalammat. Typpi ja fosfori kuormitukset olivat edellistä vuotta korkeammalla tasolla, mutta pysyivät kuitenkin selkeästi vuosiluparajojen alapuolella. Fosforikuormituksen kuukausiluparaja ylitettiin elokuussa. Syyt ylitykseen olivat kesän aikana sattuneet prosessihäiriöt ja laiterikot, jotka aiheuttivat puhdistamolle tulevan kuormituksen normaalia suuremman vaihtelun. Korjaavien toimenpiteiden johdosta syyskuun fosforikuormitus oli jo lupaehtojen mukainen. Paperitehtaan kiintoainehäviö nousi hieman edellisvuoden tasosta. Toteutunut kiintoainehäviö oli 1,2 %. Syynä kiintoainehäviön nousuun oli edellistä vuotta matalammasta tilauskannasta johtunut katkottainen ajo paperikoneilla. Tavoitteena on tulevaisuudessa pienentää kiintoainekuormitusta nykyisestä tasosta. Jäteveden ominaiskulutus tuotettua paperitonnia kohti pysyi lähes edellisvuoden tasolla. Toteutunut vedenkulutus paperitehtaalla oli 1,7 m 3 tuotettua paperitonnia kohden. Myös sellutehtaan vedenkulutus pysyi lähes edellisvuoden tasolla. Toteutunut vedenkulutus sellutehtaalla oli 48,2 m³ tuotettua sellutonnia kohden. Tehtaan sisäisiä tavoiteita, jotka olivat 9 m 3 paperitonnia kohti ja 45 m³ sellutonnia kohti, ei saavutettu. Saavutettu tulos on kuitenkin alle BATreferenssin (Best Available Techniques) ylemmän päästörajan. Yleisesti voidaan todeta, että sellu- ja paperitehtaan jätevesien päästöarvot olivat vuoden 211 aikana kaikilta osin joko BAT-referenssin mukaisia tai pienempiä. 8
9 JÄTEVESIKUORMITUS BIOLOGINEN HAPENKULUTUS 1 t/d JÄTEVESIKUORMITUS KEMIALLINEN HAPENKULUTUS 1 t/d Luparaja, kuukausikeskiarvo Luparaja, vuosikeskiarvo Luparaja, kuukausikeskiarvo Luparaja, vuosikeskiarvo JÄTEVESIKUORMITUS ORGAANISIIN YHDISTEISIIN SITOUTUNUT KLOORI t/d 1, JÄTEVESIKUORMITUS FOSFORI 1 kg/d 1 JÄTEVESIKUORMITUS TYPPI kg/d,8 8 8,6 6 6,4 4 4,2 2 2, Luparaja, kuukausikeskiarvo Luparaja, vuosikeskiarvo Luparaja, kuukausikeskiarvo Luparaja, vuosikeskiarvo Luparaja, kuukausikeskiarvo Luparaja, vuosikeskiarvo 9
10 Ympäristötunnusluvut 211 Taulukossa esitetyt ympäristötunnusluvut perustuvat UPM, Kymin tehtaan sellun ja paperin kokonaistuotantoon. Tuotantoa sekä raaka-aineen ja energian kulutusta koskevat tunnusluvut on ilmoitettu kokonaislukuina konsernitasolla UPM:n sellu- ja paperitehtaiden ympäristöselonteossa 211. Tuotantokyky Päällystetty ja päällystämätön hienopaperi 83 t Sellu 57 t Raaka-aineet Puu Katso UPM-konsernin ympäristöraportti Ostosellu Kemikaalit Energia Biopolttoaineet biogeeniset 85% Fossiiliset polttoaineet fossiiliset 15 % (Sis. maakaasun, jota käytetään kuivaukseen paperikoneella) Päästöt ilmaan Rikki SO 2 7 t (SO 2 sekä hajurikkipäästöt rikkidioksidina) Typen oksidit Hiilidioksidi (fossiilinen) Hiukkaset 162 t 7171 t (Vähennetty PCC:hen sitoutunut määrä) 13 t Vedenotto Prosessi- ja jäähdytysvesi 68 m³ Päästöt veteen Jätevesi m³ COD Cr 8278 t BOD t AOX 93 t Fosfori 8,9 t Typpi 86 t Jätteet kaatopaikalle Tuhka 1328 t (kuiva-aineena) Soodasakka 975 t Sekalainen jäte 371 t Talousjäte 49 t Jätteet hyötykäyttöön Tuhka 2266 t (kuiva-aineena) Metalli 677 t Jätepaperi- ja pahvi 1224 t Polttokelpoinen jäte 132 t Hyötykäyttöä varten Tuhka 1224 t välivarastoitu jäte (kuiva-aineena) Ongelmajätteet Tehdasalue 96,5 t 25 ha 1
11 Kymin tavoitteet ympäristövaikutusten vähentämiseksi 1. Energian säästö ja biopolttoaineiden tehokas hyödyntäminen Tavoitteena on vähentää tuotannon ominaisenergiakulutusta18 % vuoden 29 tasosta vuoteen 213 mennessä. Energian säästökampanjan (29-21) tuottamia ideoita pyritään hyödyntämään. Biopolttoaineiden tehokas hyödyntäminen toteutetaan Kymin Voiman tavoitteiden kautta. 2. Kestävään metsänhoitoon perustuvan puuraaka-aineen käyttö Tavoitteita toteutetaan UPM:n metsäosaston tavoitteiden kautta. 3. Ympäristön kannalta haitallisten kemikaalien käytön vähentäminen Kemikaalien valinnassa otetaan huomioon biohajoavuus ja ympäristövaikutukset sekä työsuojelulliset vaikutukset. Tavoitteena on korvata haitallisia kemikaaleja vähemmän haitallisilla sekä vähentää haitallisten kemikaalien käyttömäärää. Uuden kemikaalitietokannan sekä hyväksymis- ja hankintamenettelyn avulla pyritään vähentämään ympäristölle haitallisten kemikaalien käyttöä. 4. Kuljetusten ympäristövaikutusten vähentäminen Tuotekuljetuksissa tavoitteita toteutetaan UPM:n logistiikkaosaston tavoitteiden kautta. Paikallisesti tavoitteena on siirtää tuotekuljetuksia rautatiekuljetuksiin, joiden osuus v. 213 mennessä on 75 %. 5. Ilmapäästöjen vähentäminen Hajuhaittoja vähennetään tehtaan ympäristössä. Tavoitteena on vähentää hajumittauspisteissä mitattuja pitoisuuksia niin, että 5 mikrogrammaa kuutiometrissä hajurikkipitoisuuden ylittäviä tuntikeskiarvoja ei ole lainkaan vuonna 213. Sellutehtaan NOx-päästöjä vähennetään siten, että päästöt ovat 1,7 kg tuotettua sellutonnia kohti vuonna 213. Clean Run -ohjelman mukaisesti kaikki ilmaan kohdistuvat poikkeavat päästöt raportoidaan ja päästöjen syyt selvitetään. Tavoitteena on vähentää ilmaan kohdistuvia päästöjä entisestään. 6. Vesistökuormituksen vähentäminen Tavoitteena on pitää jätevesien happea kuluttavien orgaanisten aineiden (COD Cr ), typen, fosforin ja orgaanisten halogeenien (AOX) päästöt veteen vähintään EU:n IPPC-direktiivin perusteella laaditun BAT-referenceasiakirjassa esitettyjen päästömäärien rajoissa. Clean Run ohjelman mukaisesti myös kaikki jätevesiin kohdistuvat poikkeavat päästöt raportoidaan ja päästöjen syyt selvitetään. Tavoitteena on näin vähentää jätevesi kuormitusta merkittävästi. Selluntuotannossa vesimäärä pyritään vähentämään 4 m 3 /t sellua ja paperituotan nossa 9 m 3 /t paperia vuoteen 213 mennessä. 7. Loppusijoitettavan jätemäärän vähentäminen Tavoitteena on vähentää teollisuuskaatopaikalle loppusijoitettava jäte kokonaan vuoteen 213 mennessä. Todennettu ympäristöasioiden hallinta REG.NO. FI - 58 VAHVISTAMISPÄÄTÖS Inspecta Sertifiointi Oy on akkreditoituna todentajana (FI-V-1) tarkastanut UPM, Kymin ympäristöjärjestelmän sekä Ympäristönsuojelun kehitys 211 raportin ja UPM:n paperi- ja sellutehtaiden ympäristöselonteon 211 tiedot. Tarkastuksen perusteella on todettu , että UPM Kymin ympäristöjärjestelmä, tämä Ympäristönsuojelun kehitys 211 raportti ja UPM Kymiä koskevat tiedot UPM:n paperi- ja sellutehtaiden ympäristöselonteossa 211 täyttävät EU:n EMAS-asetuksen (EY) No 1221/29 vaatimukset. 11
12 Kymi 457 Kuusankoski Puh Lisätietoja Päivi Hyvärinen Ympäristöpäällikkö Puh Teija Ahola Ympäristöteknikko Puh teija.s.ahola@upm.com Irma Niemi Viestintäpäällikkö Puh irma.niemi@upm.com
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012 UPM Kymi UPM:n Kymin tehdas sijaitsee Kouvolassa Kymijoen rannalla. UPM Kymi Kouvolassa, Kuusankoskella sijaitsevaan UPM:n Kymin tehtaaseen kuuluu paperi- ja sellutehdas.
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013 UPM Kymi UPM Kymi Kouvolassa, Kuusankoskella sijaitsevaan UPM:n Kymin tehtaaseen kuuluu paperi- ja sellutehdas. Kymin tuotantolaitokset muodostavat yhdessä nykyaikaisen
upm kuusankoskella UPM, Kymi
UPM, KYMI YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 28 YMPÄRISTÖRAPORTTI 28 UPM:N PAPERI- JA SELLUTEHTAAT UPM, Kymi Tuotantokyky 84 tonnia paperia 54 tonnia sellua Henkilöstön määrä 83 Tuotteet päällystetty ja päällystämätön
UPM Kajaanissa. UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit. UPM Brite UPM News. UPM, Kajaani
UPM, Kajaani Ympäristönsuojelun kehitys 26 UPM, Kajaani Tuotantokyky 61 paperia Henkilöstön määrä 6 Tuotteet päällystämätön aikakauslehtipaperi UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit
KAJAANIN TEHTAAN VUODEN 2005 YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
UPM, Kajaani, Ympäristönsuojelun kehitys 25 KAJAANIN TEHTAAN VUODEN 25 YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN UPM:n Kajaanin paperitehtaan tuotanto oli vuonna 25 pienempi kuin edellisenä vuonna ollen 498 921
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 214 UPM Kymi UPM:n Kymin tehdas sijaitsee Kouvolassa, Kymijoen rannalla. UPM Kymi Kouvolassa, Kuusankoskella sijaitsevaan UPM:n pereiksi kopiointiin ja tulostukseen. Selluteh-
YMPÄRISTÖNSUOJELUN. ENVIRONMENTAL performance kehitys in 2012. UPM Kaukas
YMPÄRISTÖNSUOJELUN ENVIRONMENTAL performance kehitys in 212 UPM Kaukas UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 212 UPM Tervasaari UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2016
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2016 UPM Kymi UPM Kymi UPM:n Kymin tehdas sijaitsee Kouvolassa, Kymijoen rannalla. UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoimintaalueella:
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015 UPM Kymi UPM Kymi UPM:n Kymin tehdas sijaitsee Kouvolassa, Kymijoen rannalla. Kouvolassa, Kuusankoskella sijaitsevaan UPM:n Kymin tehtaaseen kuuluu paperi- ja sellutehdas.
YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM, Tervasaari
YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 211 UPM, Tervasaari UPM CORPORATE ENVIRONMENTAL STATEMENT 211 UPM paper and pulp mills Tämä UPM, Tervasaari Ympäristönsuojelun kehitys 211 on UPM:n paperi- ja sellutehtaiden
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2 UPM Tervasaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper
UPM Jämsänjokilaaksossa
UPM, ja Ympäristönsuojelun kehitys 26 UPM Tuotantokyky 87 tonnia paperia Henkilöstön määrä 8 Tuotteet UPM Max UPM Cat UPM Flex Papers UPM Face Papers UPM Base Papers UPM Tuotantokyky 7 tonnia paperia Henkilöstön
YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM Jokilaakson tehtaat
YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 211 UPM Jokilaakson tehtaat UPM CORPORATE ENVIRONMENTAL STATEMENT 211 UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa
Ympäristönsuojelun kehitys 2016
Ympäristönsuojelun kehitys 216 UPM Tervasaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2 UPM Tervasaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 212 UPM Jokilaakson tehtaat UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa Keski-Suomessa. Jämsänkoskella tehdas toimii
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2 UPM Rauma UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Rafl atac, UPM Paper Asia,
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 213 UPM Tervasaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper
UPM Kymi. Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 2017
UPM Kymi Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 2017 1 UPM Kymi Kouvolassa, Kuusankoskella, Kymijoen rannalla sijaitsevalla Kymin tehdasalueella toimii UPM Kymin sellutehdas ja paperitehdas. Tehtaiden päätuotteet
UPM jämsänjokilaaksossa
UPM, ja Ympäristönsuojelun kehitys 27 UPM Tuotantokyky 87 tonnia paperia Henkilöstön määrä 75 Tuotteet UPM Max UPM Cat UPM Flex Papers UPM Face Papers UPM Base Papers UPM Tuotantokyky 7 tonnia paperia
UPM Raumalla. UPM, Rauma
UPM, RAUMA YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 28 UPM, Rauma Tuotantokyky 1 28 tonnia paperia 15 tonnia revintämassaa eli fl uff-sellua Henkilöstön määrä 85 Tuotteet päällystämätön aikakauslehtipaperi UPM Max UPM
UPM, Kaukas. Henkilöstön määrä 1 845 Kaukas 998 Kaukaan saha ja jalostus 249 Kaukaan vaneritehdas 364 UPM Tutkimuskeskus 159 Muut 75
UPM, KAUKAS Ympäristönsuojelun kehitys 27 UPM, Kaukas Tuotantokyky 58 tonnia aikakauslehtipaperia 72 tonnia sellua, josta 41 tonnia havusellua ja 31 tonnia koivusellua 5 m 3 mäntysahatavaraa 5 m 3 sahatavarajalosteita
Ympäristönsuojelun kehitys 2011
Ympäristönsuojelun kehitys 2 UPM, Kaukas UPM Kaukaalla Kaukaan tehtaat sijaitsevat Kaakkois-Suomessa Lappeenrannassa Saimaan rannalla. Tehdasalueella toimii useita UPM:n tuotantolaitoksia ja yksiköitä
PAPERI KESTÄVÄ VAIHTOEHTO. Valitse vastuullisesti. Valitse UPM:n paperi.
PAPERI KESTÄVÄ VAIHTOEHTO Valitse vastuullisesti. Valitse UPM:n paperi. KESTÄVÄ KEHITYS ON MATKA 2 Kestävä kehitys tarkoittaa meille UPM:ssä matkaa. Kehitämme jatkuvasti ympäristö-, yhteisö- ja taloustehokkuuttamme.
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 213 UPM Pietarsaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM
Kestävä kehitys Metsä Fibressä
Kestävä kehitys ssä Sellua vastuullisesti valmistaa sellua uusiutuvasta raaka-aineesta, puusta, joka on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä Kestävästi hoidetut metsät toimivat ilmastonmuutosta hidastavina
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2 UPM Rauma UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Rafl atac, UPM Paper Asia,
Porvoon jalostamon ympäristötulos
Porvoon jalostamon ympäristötulos 2015 Sisältö Syötöt ja tuotanto Käytetyt polttoaineet Päästöt ilmaan Päästöt veteen Jäähdytysvesi Jätteet Energiatehokkuus Ympäristöinvestoinnit Vaikutukset ympäristöön
UPM, Tervasaari. UPM Tervasaari
UPM, TERVASAARI YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 28 YMPÄRISTÖRAPORTTI 28 UPM:N PAPERI- JA SELLUTEHTAAT UPM Tervasaari Tuotantokyky 36 tonnia paperia 24 tonnia sellua (Sellutehdas pysähtynyt 18.12.28) Henkilöstön
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 214 UPM Kaukas UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper
YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2010 UPM, Jokilaakson tehtaat
YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 21 UPM, Jokilaakson tehtaat UPM CORPORATE ENVIRONMENTAL STATEMENT 21 UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa
Ympäristövuosi / 2012
2012 Ympäristövuosi / 2012 Vastuullisuus läpi linjan Käytännön tasolla kehitystyö tarkoittaa sitä, että hankimme teknologiaa, jolla voidaan vähentää melu-,vesi- ja ilmapäästöjä ja samalla pienentää yhtiömme
UPM Kymi YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTA- VASTUU 2018
UPM Kymi YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTA- VASTUU 2018 UPM Kymi Kouvolassa, Kuusankoskella, Kymijoen rannalla sijaitsevalla Kymin tehdasalueella toimii UPM Kymin sellutehdas ja paperitehdas. Tehtaiden päätuotteet
YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM Pietarsaari
YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 211 UPM Pietarsaari UPM Pietarsaari UPM Pietarsaaren sellu- ja paperitehdas sekä Alholman saha sijaitsevat Pohjanlahden rannalla Pietarsaaren Alholmassa. UPM Pietarsaaren ja
UPM, Tervasaari. UPM, Tervasaari
UPM, Tervasaari Ympäristönsuojelun kehitys 26 UPM, Tervasaari Tuotantokyky 46 tonnia paperia 24 tonnia sellua Henkilöstön määrä n. 8 Tuotteet Tarrapaperit (Base): UPM Blue UPM Brilliant UPM Brilliant pro
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 212 UPM Pietarsaari UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista
M-real Äänekoski Paper EMAS -ympäristöselonteko 2006-2008 - päivitystiedot 2008
Sari Åkerlund 14.05.2009 1(7) Paper EMAS -ympäristöselonteko 2006- - päivitystiedot Viitaten Paper EMAS ympäristöselontekoon 2006- (rekisterinumero FI-000042) päivitämme keskeiset tiedot ympäristönsuojelun
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 213 UPM Jokilaakson tehtaat UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola, sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa Keski-Suomessa. Jämsänkoskella tehdas toimii
Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017
Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Soihdutusmäärä laski hieman vuodesta 2016 Normaalivuodeksi suuri soihdutusmäärä johtui huolloista ja käyntihäiriöistä jalostamolla. Soihdutuksiin liittyen saatiin
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 215 UPM Kaukas UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper
Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET
Matkalle PUHTAAMPAAN maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET NYT TEHDÄÄN TEOLLISTA HISTORIAA Olet todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa teollisuushistoriassa. Maailman ensimmäinen kaupallinen biojalostamo valmistaa
Ympäristönsuojelun kehitys 2016
Ympäristönsuojelun kehitys 216 UPM Rauma UPM Paper ENA (Eurooppa ja Pohjois- Amerikka) on maailman johtava graafisten papereiden valmistaja, jolla on laaja tuotevalikoima papereita mainontaan ja julkaisuun
Ympäristönsuojelun kehitys 2016
Ympäristönsuojelun kehitys 216 UPM Pietarsaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM
Powered by UPM BioVerno
Powered by UPM BioVerno vähäpäästöistä suomalaista dieseliä ja naftaa www.upmbiopolttoaineet.fi UPM Biopolttoaineet Alvar Aallon katu 1 PL 380 00101 Helsinki Finland Puh: +358 2041 5111 Sähköposti: biofuels@upm.com
Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa
Matkalle puhtaampaan maailmaan Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa 30.1.2017 METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Maailma muuttuu Rajalliset resurssit Globaalin talouden
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 214 UPM Pietarsaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM
Huolehdimme osaltamme vesistöjen tilasta.
Ympäristövuosi 211 Kotkamills Oy on suomalainen metsäteollisuusyhtiö, jolla on tuotantoa Suomessa ja Malesiassa. Yritys työllistää yli 5 henkilöä maailmanlaajuisesti. Kotkamills Oy on erikoistunut laminaattipaperin
EMASympäristökatsaus. Sappi Kirkniemi
EMASympäristökatsaus 214 Sappi Kirkniemi Alkusanat Talous, yhteiskunta ja ympäristö ovat kestävän kehityksen päätekijät, joihin Sappi on sitoutunut. Kirkniemen tehdas on huomioinut nämä ympäristöpolitiikassaan
Suomi kehittyneiden biopolttoaineiden kärjessä UPM Lappeenrannan biojalostamo. Ilmansuojelupäivät 19.8.2015 Stefan Sundman UPM Sidosryhmäsuhteet
Suomi kehittyneiden biopolttoaineiden kärjessä UPM Lappeenrannan biojalostamo Ilmansuojelupäivät 19.8.2015 Stefan Sundman UPM Sidosryhmäsuhteet METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Maailma muuttuu Rajalliset
EMAS-ympäristökatsaus Sappi Kirkniemi
EMAS-ympäristökatsaus 216 Sappi Kirkniemi Martti Savelainen tehtaanjohtaja Alkusanat K irkniemen tehdas on aktiivisesti kehittänyt toimintaansa ympäristökysymyksissä jo vuosikymmenten ajan. Panostamme
UPM Kaukas. Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 2017
UPM Kaukas Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 2017 1 UPM Kaukas UPM:n Kaukaan tehtaat sijaitsevat Kaakkois-Suomessa Lappeenrannassa Saimaan rannalla. Tehdasalueella toimii sellu- ja paperitehdas, biojalostamo
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 214 UPM Jokilaakson tehtaat UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa Keski-Suomessa. Jämsänkoskella tehdas toimii
energiatehottomista komponenteista tai turhasta käyntiajasta
LUT laboratorio- ato o ja mittauspalvelut ut Esimerkkinä energiatehokkuus -> keskeinen keino ilmastomuutoksen hallinnassa Euroopan sähkönkulutuksesta n. 15 % kuluu pumppusovelluksissa On arvioitu, että
Abloy oy ympäristökatsaus 2016
Abloy oy ympäristökatsaus 2016 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto
UPM:N PIETARSAAREN TEHTAALLE! TILL UPM JAKOBSTAD
UPM:N PIETARSAAREN TEHTAALLE! TILL UPM JAKOBSTAD Febr uary 1 UPM 2010 SELLU - huipputuote vai bulkkia? Veikko Petäjistö Tehtaanjohtaja UPM Pietarsaari UPM tänään UPM Plywood Vaneri- ja viilutuotteet UPM
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 215 UPM Rauma UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
EMASympäristökatsaus. Sappi Kirkniemi
EMASympäristökatsaus 13 Sappi Kirkniemi Alkusanat Talous, yhteiskunta ja ympäristö ovat kestävän kehityksen päätekijät, joihin Sappi on sitoutunut. Kirkniemen tehdas on huomioinut nämä ympäristöpolitiikassaan
Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 2016
Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 216 UPM Kaukas UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon
Ympäristövuosi.
7 7 Ympäristövaikutukset Ympäristövaikutusten hallinta ja minimointi ovat toimintamme kulmakiviä jotka määrittävät onnistumisemme ympäristöasioiden hoidossa ja ohjaavat toimintaamme. Yksi tärkeimmistä
Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)
Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi
UPM Pietarsaari. Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 2017
UPM Pietarsaari Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 217 1 UPM Pietarsaari UPM:n Pietarsaaren integraatin muodostavat Pietarsaaren sellutehdas, Alholman saha ja UPM Metsän Pohjanmaan integraattialue. Ne sijaitsevat
Maapallon kehitystrendejä (1972=100)
Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä
Metsäteollisuuden ratkaisut orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoon. 7.10.2015 Ari-Pekka Heikkilä Metsä Group
Metsäteollisuuden ratkaisut orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoon 7.10.2015 Ari-Pekka Heikkilä Metsä Group Metsä Group yhtiönä Jätteenkäsittely Orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto Sivutuotteet Haasteet
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015
YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 215 UPM Pietarsaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM
Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen
BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen
Osapuolten yhteinen ilmoitus rajavesistöihin kohdistuneesta jätevesikuormituksesta ja toimenpiteet niiden suojelemiseksi v 2013
Liite 4 Yhteisen suomalais-venäläisen rajavesistöjen käyttökomission 52. kokouksen pöytäkirjaan Osapuolten yhteinen ilmoitus rajavesistöihin kohdistuneesta jätevesikuormituksesta ja toimenpiteet niiden
Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni
Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö
Ympäristönsuojelun kehitys 2016
Ympäristönsuojelun kehitys 216 UPM Jokilaakson tehtaat UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa Keski-Suomessa. Jämsänkoskella tehdas toimii
UPM Pietarsaari YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTA- VASTUU 2018
UPM Pietarsaari YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTA- VASTUU 218 1 UPM Pietarsaari UPM:n Pietarsaaren tehdasintegraatin muodostavat Pietarsaaren sellutehdas, Alholman saha ja UPM Metsän Pohjanmaan aluekonttori. Ne
YMPÄRISTÖVUOSI.
216 www.kotkamills.com 1 216 Muutosten vuosi Vuonna 216 Kotkamills Oy:ssä puhalsivat muutoksen tuulet, ja mennyt vuosi olikin poikkeuksellisen merkittävä yhtiömme historiassa niin tuotantoon liittyvien
TERVETULOA KAUKAALLE!
TERVETULOA KAUKAALLE! 2013 Esityksen sisältö Turvallisuus ensin! UPM Kaukas tänään Kaukaan tehtaiden historia Ohjeita tehdaskierrokselle 2 UPM Public Sitoutuminen työturvallisuuteen - Työturvallisuuden
EMAS ympäristökatsaus. 2011 Sappi Kirkniemi
EMAS ympäristökatsaus 11 Sappi Kirkniemi Sitoutuminen kestävään kehitykseen Martti Savelainen tehtaanjohtaja Kirkniemen paperitehdas julkaisee tämän ympäristökatsauksen 11 päivitykseksi EMAS-ympäristöselontekoon
EMAS Ympäristöselonteko 2008 Veitsiluodon tehtaat
EMAS Ympäristöselonteko 2008 Veitsiluodon tehtaat EMAS Ympäristöselonteko 2008 Veitsiluodon tehtaat Stora Enso lyhyesti Stora Enso on maailmanlaajuisesti toimiva metsäteollisuusyhtiö, jonka päätuotteet
UPM Rauma YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTA- VASTUU 2018
UPM Rauma YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTA- VASTUU 218 UPM Rauma UPM Communication Papers Oy:n Rauman tehdas sijaitsee länsirannikolla Rauman kaupungin keskustan tuntumassa meren rannalla. Samalla tehdasalueella
UPM Rauma. Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 2017
UPM Rauma Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 217 UPM Rauma UPM Paper ENA Oy:n Rauman tehdas sijaitsee länsirannikolla Rauman kaupungin keskustan tuntumassa meren rannalla. Samalla tehdasalueella sijaitsevat
Abloy oy ympäristökatsaus 2017
Abloy oy ympäristökatsaus 2017 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto
Elinkaariajattelu autoalalla
Elinkaariajattelu autoalalla Mikä on tuotteen ELINKAARI? Tuotteen vaiheet raaka-aineiden hankinnasta tai tuottamisesta tuotteen käyttöön ja loppukäsittelyyn. MARKKINOINTI JAKELU, KAUPPA TUOTANTO KÄYTTÖ,
SUURTEN POLTTOLAITOSTEN BREF PALJONKO PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN MAKSAA? ENERGIATEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTUTKIMUSSEMINAARI 30.1.2014 Kirsi Koivunen, Pöyry
SUURTEN POLTTOLAITOSTEN BREF PALJONKO PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN MAKSAA? ENERGIATEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTUTKIMUSSEMINAARI Kirsi Koivunen, Pöyry JOHDANTO Suurten polttolaitosten uuden BREF:n luonnos julkaistiin
Äänekosken sellutehtaan lisätuotannon vaikutuksia
Äänekosken sellutehtaan lisätuotannon vaikutuksia Lisätuotanto max 800 000 t/v (+ 160 %), Kauko- Itään (läh. Kiinaan). Lisäpuun käyttö max 4,3 milj m3 (n. + 200 %) (lähdeluvut ehkä erilaisia). 6 kiinto-m3
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut 22.9.2
UPM Tervasaari. Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 2017
UPM Tervasaari Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu 217 UPM Tervasaari Tervasaaren tehtaat sijaitsevat Valkeakosken kaupungin keskustassa Mallasveden ja Vanajaveden välisen kanavan alapuolella. Sijainti asutuksen
Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7)
Yhteenveto ympäristökyselystä 2007 1(7) Yhteenveto Elintarviketeollisuusliiton vuonna 2007 toteuttamasta ympäristökyselystä Elintarviketeollisuusliitto kokosi vuonna 2006 ensimmäisen teollisuuden yhteisen
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon
Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group
Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3
Kommenttipuheenvuoro: Ympäristönsuojelulainsäädäntö bioenergian tuotannossa ja käytössä
Kommenttipuheenvuoro: Ympäristönsuojelulainsäädäntö bioenergian tuotannossa ja käytössä Fredrik Blomfelt, Metsäteollisuus ry Bioenergian sääntelyn monet ulottuvuudet seminaari, 11.4.2014 Uusiutuva raaka-aine,
Ympäristömerkinnät Hansaprintin painotuotteissa
Ympäristömerkinnät Hansaprintin painotuotteissa 1 Ympäristömerkinnät lyhyesti ISO 14001 8 Kansainvälinen ympäristöjohtamisjärjestelmä, joka tähtää jatkuvaan parantamiseen ja ympäristösuorituskyvyn kehittämiseen.
Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen. Eeva Lillman 12.11.2015
Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen Eeva Lillman 12.11.2015 Päätuotteet yhteistuotannolla tuotettu sähkö ja kaukolämpö Lahden kaupungin 100- prosenttisesti omistama Kolme voimalaitosta Lahdessa, yksi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Ympäristölautakunta Sivu 1 / Suomenojan ja Viikinmäen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015
Ympäristölautakunta 08.12.2016 Sivu 1 / 1 77/2013 11.01.03 107 Suomenojan ja Viikinmäen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. 043 826 5220 etunimi.sukunimi@espoo.fi
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon
EMAS ympäristökatsaus. 2010 Sappi Kirkniemi
EMAS ympäristökatsaus 1 Sappi Kirkniemi Sitoutuminen kestävään kehitykseen Martti Savelainen tehtaanjohtaja Kirkniemen paperitehdas julkaisee tämän ympäristökatsauksen 1 päivitykseksi EMASympäristöselontekoon
Resurssitehokkuus tuotannosta tuotteisiin case Kaukas. Päättäjien Metsäakatemia 23.5.2013 Päivi Salpakivi-Salomaa Ympäristöjohtaja, UPM
Resurssitehokkuus tuotannosta tuotteisiin case Kaukas Päättäjien Metsäakatemia 23.5.2013 Päivi Salpakivi-Salomaa Ympäristöjohtaja, UPM Sisältö 1. Biofore ja biotalous 2. Resurssitehokkuus 3. Esimerkkejä
METSÄTEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTILASTOT
METSÄTEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTILASTOT 1 METSÄTEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖRAPORTOINNILLA PITKÄT PERINTEET Metsäteollisuus raportoi vuosittain ympäristövaikutuksistaan. Seurantaa on tehty jo vuosikymmenten ajan.
Jätteen rinnakkaispolton vuosiraportti
Jätteen rinnakkaispolton vuosiraportti 2016 1 Johdanto Tämä raportti on jätteenpolttoasetuksen 151/2013 26 :n mukainen vuosittain laadittava selvitys Pankakoski Mill Oy:n kartonkitehtaan yhteydessä toimivan
UPM Tervasaari YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTA- VASTUU 2018
UPM Tervasaari YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTA- VASTUU 218 UPM Tervasaari Tervasaaren tehtaat sijaitsevat Valkeakosken kaupungin keskustassa Mallasveden ja Vanajaveden välisen kanavan alapuolella. Sijainti asutuksen
Päättäjien Metsäakatemia. UPM, Rauma K. Pasanen, tehtaanjohtaja 30.9.2010
Päättäjien Metsäakatemia UPM, Rauma K. Pasanen, tehtaanjohtaja 30.9.2010 Rauman paperitehdas Uudistuva ja vastuullinen edelläkävijä 2 UPM PAPERIKAPASITEETIT UPM - Paperikapasiteetti 2009 '000 tonnia Aikakauslehtipaperit
Materiaalikatselmus/ Materiaalitehokkuus Uponor Suomi Oy:ssä
Materiaalikatselmus/ Materiaalitehokkuus Uponor Suomi Oy:ssä Rami Silta-aho Sisältö Uponor yrityksenä Materiaalikatselmus Uponor Suomi Oy, Forssa Materiaalitehokkuus toimenpiteet 23 April 2013 Uponor 2