ITÄ-SUOMEN MAAKUNTIEN KANNANOTTO KOMISSION VIHREÄÄN KIRJAAN ALUEELLISESTA KOHEESIOSTA EUROOPASSA
|
|
- Kaarlo Saarnio
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Etelä-Savon maakuntaliitto Kainuun maakunta -kuntayhtymä Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Savon liitto Euroopan komissio Aluepolitiikan pääosasto Vihreä kirja alueellisesta koheesiosta BRYSSEL ITÄ-SUOMEN MAAKUNTIEN KANNANOTTO KOMISSION VIHREÄÄN KIRJAAN ALUEELLISESTA KOHEESIOSTA EUROOPASSA YLEISTÄ Itä-Suomen maakuntien liittojen mielestä tavoite edistää alueiden välistä koheesiota ja verkottumista on kannatettavaa. Keskusten ja harvaan asuttujen seutujen sekä toisaalta EU:n kilpailukykyisten alueiden ja taloudellisista ongelmista kärsivien alueiden välisellä yhteistyöllä voidaan edistää tasapainoista aluekehitystä. Tärkeää kuitenkin olisi tunnistaa alueiden väliset maantieteelliset, ilmastolliset ja demografiset erot, kun mietitään ja päätetään toimenpiteistä sekä tuen suuntaamisesta. Alueiden välisen taloudellisen eriarvoisuuden poistamisella edistetään myös alueellista koheesiota, mikä puolestaan lisää EU:n kilpailukykyä. Itä-Suomi on harvaan mutta kauttaaltaan asuttu. Itä-Suomi sijaitsee EU:n itärajalla Venäjän naapurina. Itä-Suomen kehityksen kannalta EU:n koheesiopolitiikka on ollut erittäin tärkeä ja tuloksellinen väline alueen kilpailukyvyn parantamisessa. Komission koheesiopolitiikkaan tulee sisällyttää merkittäviä toimenpiteitä pohjoisten harvaan asuttujen alueiden kehittämiseen ja EU:n ulkorajoille. Sekä pohjoisen harvaan asuttujen alueiden että EU:n ulkorajojen raja-alueiden erityisasema tulee koheesiopolitiikassa tunnustaa pysyvillä ratkaisuilla. Johtuen alueiden välisistä eroista pelkästään laajojen, valtioiden välisten strategioiden ja toimenpideohjelmien laatiminen ja kehittämistoimenpiteiden käynnistäminen ei riitä. Esimerkiksi valmisteltavana oleva Itämeri-strategia ei huomioi nykymuodossaan Itä-Suomen erityispiirteitä. Itä-Suomi on tämän Itämeri-alueen ulkorajoilla ja kehityshaasteet ovat kovin erilaisia verrattuna Itämeren rantakaupunkeihin ja vahvoihin keskusalueisiin. Pysyvistä haitoista kärsiville alueille tarvitaan omia alueellisia kehittämis- ja tukitoimenpiteitä, jotta ne taloudellisessa kehityksessään saavuttavat EU:n kilpailukykyisimpiä keskusalueita ja edistävät sitä kautta myös alueellista koheesiota. Harvaan asuttujen alueiden kilpailukyvyn vahvistamisessa keskeistä on elinkeinotoiminnan ja yritysten kehittäminen, alueen saavutettavuuden parantaminen sekä alueen omista vahvuuksista lähtevän osaamisen vahvistaminen. 1
2 ITÄ-SUOMEN ERITYISHAASTEET 1. KYLMÄ ILMASTO Komission Vihreässä kirjassa erityisten kehityshaasteiden alueiksi luetellaan (s. 8) 1. vuoristoalueet, 2. saaristoalueet, 3. harvaan asutut alueet. Erityisiä haasteita Pohjois-Euroopassa ja etenkin sen itä- ja pohjoisosissa aiheuttaa harvan asutuksen lisäksi kylmä ilmasto. Kylmästä ilmastosta johtuen: a. Kasvukauden pituus on puolet Keski-Euroopan ja kolmannes Etelä-Euroopan kasvukaudesta; tämä vaikuttaa mm. viljelykasvien satoon ja karjarehun tuotannon määrään (ks. liite, kuviot 1 ja 2). b. Rakentamisen ja rakennusten ylläpidon kustannukset ovat selkeästi korkeammat kuin muualla Euroopassa. Asuin- ja liikerakennusten rakentamisessa joudutaan käyttämään kalliimpia ja tiiviimpiä ratkaisuja kuin lämpimissä maissa, pitkän ja kylmän talven takia rakennusten lämmittäminen on merkittävä kustannustekijä. c. Liikenneverkon rakentaminen ja ylläpito on kalliimpaa Pohjois-Euroopassa. Esimerkiksi tiestön ja rataverkon lumenpoisto ja liukkaudenesto, vesiväylien käyttörajoitteet jääpeitteen takia ja teknisten laitteiden lämpötilojen ylläpito aiheuttavat lisäkustannuksia. Kylmä ilmasto tulee nähdä pysyvänä haittana. Euroopan alueiden välisen koheesion edistämiseksi pohjoisen harvaan asutuille alueille tulee varata pysyvä tuki. 2. HARVA ASUTUS Itä-Suomen harvan asutuksen erityisasema on tunnustettu Suomen liittymissopimuksessa EU:hun ja se on myös huomioitu ratifioitavana olevassa perustuslaillisessa sopimuksessa. Harvan asutuksen alueiden erityisasema tulee huomioida pysyvillä ratkaisuilla koheesiopolitiikassa. Itä-Suomi on pinta-alaltaan laaja ( km2). Yli puolet EU:n jäsenmaista on pinta-alaltaan pienempiä kuin Itä-Suomi, jopa esimerkiksi Irlanti, Tšekki ja Itävalta kuuluvat näihin pinta-alaltaan Itä-Suomea pienempiin maihin. Sen sijaan asukkaita Itä-Suomessa on vain Harva asutus ja syrjäinen sijainti ovat Itä-Suomen pysyviä ominaispiirteitä, jotka luovat erityisiä kehityshaasteita alueen kilpailukyvylle. Pitkät etäisyydet markkinoihin sekä globaaleihin tutkimus- ja osaamiskeskittymiin lisäävät kustannuksia. Itä-Suomesta on pitkä matka myös Keski-Eurooppaan (ks. liite, kuvio 3). Toisaalta alueen sisäiset välimatkat ovat pitkät. Yksi erityinen ominaispiirre Itä-Suomessa on myös se, että alue on harvaan, mutta kauttaaltaan asuttu. Asutus on hajautunut laajalle alueelle toisin kuin esimerkiksi Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Suomen harvaan asutut alueet, joissa asutus keskittyy keskuksiin ja jokivarsille. Tämä Itä-Suomen asutuksen ominaispiirre asettaa erityisiä haasteita esimerkiksi palvelujen järjestämiselle. Tätä hajanaisuutta lisää vielä Itä-Suomen Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen tuhansien järvien ja jokien pirstaloima vesistöisyys, mikä vuoristojen tapaan hankaloittaa palvelujen saavutettavuutta ja pidentää välimatkoja. Harvan asutuksen määrittelyssä komissio käyttää kriteerinä asukas/maa-km2. Tämä suosii alueita, joilla sisävesiä on vähän. Itä-Suomessa, jossa vesien osuus maakuntien pinta-alasta on Euroopan suurin, asukastiheys oli vuonna ,3/km2 pelkästä maapinta-alasta mitattuna. Kun huomioon otetaan myös vesistöt, asukastiheys on ainoastaan 7,7 asukasta/km2. Itä-Suomi on näin ollen todella harvaan mutta kauttaaltaan asuttu alue (ks. liite, kuviot 4, 5 ja 6). Harvasta asutuksesta johtuen: 2
3 a. liikenneverkkojen rakentamisesta, ylläpidosta ja huollosta aiheutuvat kustannukset ovat suuret b. kuljetuskustannukset ovat vesistöjen takia suuret; vesistöt tulee kiertää, kesäaikaan vesistöjä mahdollisuus hyödyntää rahdin kuljetuksessa, mutta talviaikaan tämä ei pääsääntöisesti ole mahdollista c. palvelujen järjestämisen yksikkökustannukset ovat korkeammat Asumistiheyttä laskettaessa tulisi huomioida myös vesipinta-alat, sillä se antaisi oikeamman kuvan asumisen hajanaisuudesta, vesistöt aiheuttavat merkittävän saavutettavuusongelman ja lisäkustannuksia. Harva asutus ja pitkät etäisyydet ovat pysyvä haitta alueen kilpailukyvylle. Saavutettavuuden ja alueen osaamisperustan vahvistaminen ovat keskeisiä välineitä harvaan asuttujen alueiden kilpailukyvyn lisäämiseksi. 3. VÄESTÖRAKENTEEN HUOMIOIMINEN Euroopan väestö vanhenee. Erityisen ongelmallista väestön vanheneminen on Itä-Suomessa, jossa väestönkehitys on jo pitkään ollut laskevaa. Työikäisten, lasten ja nuorten määrä pienenee ja samaan aikaan ikääntyvän väestön määrä ja palvelujen tarve kasvaa dramaattisesti. Tämä asettaa kauttaaltaan harvaan asutussa Itä-Suomessa asettaa suuria haasteita väestön peruspalvelujen järjestämiselle. Väestönkehitystrendien valossa (ks. liite, kuviot 7 ja 8) väestö vähenee ja vanhenee edelleen Itä-Suomessa ja sitä myöten myös alueen väestöntiheys pienenee. Väestön ikääntyminen aiheuttaa merkittäviä haasteita palvelujen järjestämiselle, mikä erityisesti harvaan mutta kauttaaltaan asutuilla alueilla aiheuttaa lisäkustannuksia taajaan asuttuihin alueisiin verrattuna. Lisäksi oman haasteensa palvelujen järjestämiselle tuo samanaikainen työikäisen väestön väheneminen. 4. EU:N ULKORAJA Itä-Suomi sijaitsee EU:n itärajalla Venäjän naapurina. Itä-Suomea ja Luoteis-Venäjää yhdistävät yhteisen rajan lisäksi yhteiset vesistöalueet, yli rajan ulottuvat suojelualueet ja kansallispuistot, mutta myös rikkaat mineraali-, metsä- ja muut luonnonvarat. Ekologisen tasapainon säilyttäminen on Itä-Suomen ja Luoteis-Venäjän alueiden yhteinen tehtävä, yhteistyön lähtökohta ja haaste. Itäsuomalaisissa ja Luoteis-Venäjän yliopistoissa on huippuosaamista, jota voidaan hyödyntää yhteistyöllä ja tiedonvaihdolla. Siten syntyy uusia innovaatiota tuotannolliseen toimintaan, palvelujen tuottamiseen ja ihmisten hyvinvointiin. Tämä vauhdittaa alueiden taloudellista kasvua ja tasoittaa elintasoeroja raja-alueiden välillä globaalissa maailmantaloudessa. Luodut yhteistyön hallinnolliset rakenteet kansalaisyhteiskunnan ja alueellisten viranomaisten kanssa yli rajan ovat vahvistaneet tasa-arvon toteutumista ja demokratiaa alueilla sekä luoneet pohjaa myös taloudellisen yhteistyön kehittämiselle. Aloitetun työn johdonmukainen jatkaminen mahdollistaa mm. taloudellisen yhteistyön esteiden poistamisen rajan yli tapahtuvasta kaupankäynnistä. Pitkällä tähtäimellä tehtävä yhteistyö luo pohjaa yhteisille työmarkkinoille yli rajan. Luoteis-Venäjän vaurastuva väestö luo kulutuskysyntää, johon Itä-Suomen elinkeinoelämä haluaa vastata. Luonto-, kulttuuri- ja ostosmatkailupalvelujen tuottaminen yhteistyössä yli rajan luo työtä, vakautta ja vaurautta EU:n ja Venäjän raja-alueille. EU:n ulkorajojen erityisasema tulee huomioida EU:n koheesiopolitiikassa. EU:n tulee vahvistaa toimenpiteitä EU:n ulkoraja-alueilla (mm. Itä- ja Kaakkois-Suomessa), jotka ovat Venäjän naapurina. 3
4 ITÄ-SUOMI JA EU:N ALUEELLINEN KOHEESIO Huolimatta Itä-Suomen erityishaasteista (pitkät etäisyydet, kylmä ilmasto, harva asutus, ikääntynyt väestö, sijainti EU:n ulkorajalla) Itä-Suomella on paljon annettavaa EU:n alueellisen koheesion edistämisessä, toisin kuin Vihreän kirjan alueiden kasvupotentiaalia kuvaavassa kartassa annetaan ymmärtää. 1. Luonnonvarat ja niihin liittyvä korkea osaaminen Itä-Suomessa on laajat metsä- ja turvevarat, lisäksi geologisesti alue sijaitsee kivi- ja kaivannaisvaroiltaan rikkaalla vyöhykkeellä, joka jatkuu Pohjois-Suomeen ja Luoteis-Venäjälle (Fennoskandia, erityisesti Barentsin alue). Itä-Suomi on luonnonvarojen kestävän käytön ja bioenergian edelläkävijä. Itä-Suomi ylittää jo nykyisin uusiutuvien energialähteiden käytölle EU:ssa asetetut tavoitteet. Itä-Suomessa uusiutuvien energialähteiden osuus primäärienergian kulutuksesta on jopa 45 %. Bioenergian (sisältää turpeen) osuus on peräti 53 %. Alueella on korkeatasoista osaamista bioenergian tuotannossa, siihen liittyvässä energiaa säästävässä teknologiassa sekä laajemminkin teollisuuden ympäristötehokkaissa tuotantoteknologioissa. Itä-Suomessa on mittavat luonnonvarat, joiden kestävä hyödyntäminen, jalostaminen ja osaaminen ovat Euroopan mittakaavassa ainutlaatuisia mahdollisuuksia. Alueen metsäosaaminen ja tutkimus- ja kehitystoiminta muodostavat yhden tärkeimmistä keskittymästä Euroopassa. Itä-Suomessa kylmien olosuhteiden tuntemuksen pohjalta syntynyt energiatehokkuusosaaminen, bioenergia- ja ympäristöteknologiaosaaminen ja niiden kehittäminen vastaavat EU:n tavoitteisiin ympäristöongelmien ja päästöjen vähentämisestä sekä ilmastonmuutoksen ehkäisemisestä. Nämä Itä-Suomen osaamisalat tukevat myös EU:n tavoitetta energiaomavaraisuuden lisäämiseksi. Luonnonvarojen jalostaminen kannattaa tehdä mahdollisimman lähellä raakaainevarantoja. Ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi luonnonvarat kannattaa jalostaa mahdollisimman pitkälle ja valmiiksi tuotteiksi ennen kuin niitä kuljetetaan markkinoille. 2. Hyvinvointiteknologia Itä- Suomessa on mietitty keinoja sekä kehitetty ja testattu teknologiaa, miten palveluja voidaan järjestää tasapuolisesti harvaan asutuillakin alueilla, erityisesti terveydenhuollossa. Tämä tieto ja osaaminen ovat siirrettävissä myös muualle. Vihreässä kirjassa otetaan kantaa myös liian keskittyneen asutuksen haittapuoliin, kuten sosiaalisiin ja ympäristöongelmiin keskusalueilla. Tätä ongelmaa voidaan ehkäistä tukemalla niitä toimenpiteitä, jotka mahdollistavat asumisen myös keskusalueiden ulkopuolella. Hyvinvointiteknologiaa ja uusia palvelumalleja hyödyntäen voidaan palveluja tarjota myös harvaan asutuilla alueilla ja tässä Itä-Suomi voi toimia esimerkkinä. 4
5 3. EU:n ulkoraja ja naapuruus Venäjän kanssa Itä-Suomi Venäjän rajanaapurina on strategisesti tärkeä. Itä-Suomen talouden ja kilpailukyvyn parantaminen tuo kasvavia mahdollisuuksia koko EU:n mittakaavassa Venäjän kauppaan ja muuhun Venäjä-yhteistyöhön. Itäsuomalaisilla toimijoilla on kertynyt merkittävää kokemusta ja osaamista Venäjä-yhteistyöstä. Näitä yhteistyösuhteita ja osaamista tulee edelleen vahvistaa. Vahvistamalla jo olemassa olevia monipuolisia alueellisen yhteistyön muotoja ja kumppanuutta EU:n ja Venäjän välillä sekä madaltamalla EU:n ja Venäjän rajaa voidaan luoda vakautta ja integraatiota. Itä-Suomen Venäjä-yhteistyötä tulee vahvistaa pitkäjänteisesti. Itä-Suomen maakuntaliittojen mielestä alueiden erityispiirteet, niiden väliset maantieteelliset, ilmastolliset, väestölliset ja taloudelliset erot tulee tunnustaa. Alueiden välistä koheesiota voidaan edistää ottamalla huomioon kunkin alueen vahvuudet; niitä on myös keskusalueiden ulkopuolella, sekä tukemalla eri alueiden välistä verkottumista. Samoin alueiden välistä koheesiota edistää esimerkiksi luonnonolosuhteista aiheutuvien pysyvien haittojen kompensoiminen riittävällä tuella. EU:lle on strategisesti tärkeää huolehtia myös harvaan asuttujen alueiden tasapuolisesta kehittämisestä ja sitä kautta myös Euroopan mittakaavassa ainutlaatuisten luonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä. KOMISSION ESITTÄMÄT KYSYMYKSET VIHREÄÄN KIRJAAN 1. Määritelmä Alueellista koheesiota on mahdotonta määritellä ilman taloudellista ja sosiaalista koheesiota. Alueellisen koheesion tulisi vähentää taloudellisia eroja ja sitä tulisi tarkastella niin EU:n tasolla myös kansallisesti jäsenmaan sisällä. Toimenpiteet tulisi kohdistaa alueille, joilla on EU:n tasolla tai kansallisesti katsottuna erityisiä kehityshaasteita. EU:n tulevan aluepolitiikan ja alueellisen koheesion tavoitteena tulisi olla entistä tasapainoisempi kehitys ja alueellisten kehityserojen kaventaminen sekä alueiden vuorovaikutuksen ja yhteistyön lisääminen. Ensinnäkin alueellisen koheesion perusperiaatteena tulisi tarjota heikommassa asemassa oleville alueille mahdollisuudet omista tarpeistaan ja vahvuuksistaan kohentaa omaa kilpailukykyään ja omia potentiaalisia vahvuuksiaan. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää alueisiin, joilla on sijainnistaan ja maantieteestään johtuvia pysyviä, erityisiä kehityshaasteita. Tällaisia kehityshaasteita ovat esimerkiksi kylmä ilmasto, harva asutus, heikko saavutettavuus (syrjäisyys), väestörakenne, negatiivinen muuttoliike ja sijainti raja-alueella. Toiseksi alueille on tärkeätä lisätä vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Syrjäiset alueet ovat lähtökohtaisesti globalisaationkin oloissa eristäytyneempiä muista, niille pitäisi luoda edellytyksiä kuulua samaan yhteisöön. Liikenneinfrastruktuurin ja muiden yhteyksien vahvistaminen parantaisi tätä saavutettavuusongelmaa. Vahvojen osaamisalueiden klusterit eivät voi olla paikallisia, vaan niiden tulee kiinnittyä kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimus- ja kehitysverkostoihin. Tässä EU:lla voisi olla merkittävä rooli. 5
6 2. Alueellisten toimien laajuus ja soveltamisala Pohjoisen harvaan asuttujen alueiden että EU:n ulkorajojen raja-alueiden erityisasema tulee koheesiopolitiikassa tunnustaa pysyvillä ratkaisuilla. Itä-Suomi näkee tärkeänä, että EU jatkaa alueellisia ohjelmia pohjoisen harvaan asutuilla alueilla ja raja-alueilla. EU:n tulisi kohdistaa toimenpiteet alueellisten kehityserojen kaventamiseen tukemalla heikoimmassa asemassa olevien alueiden kilpailukykyä ja verkostoitumista. EU:n tukea ja uusia välineitä tarvitsevat ne alueet, joilla on sijainnistaan ja maantieteestään johtuvia pysyviä, erityisiä kehityshaasteita (kylmä ilmasto, harva asutus, pitkät etäisyydet, sijainti EU:n ulkorajalla). Tällaisia alueita ovat mm. Pohjoisen harvaan asutut alueet ja raja-alueet. Euroopan unioni on valtioiden ja samalla sen alueiden liittouma, jonka puitteissa sekä rajat ylittävälle että laajemmin eri puolilla oleville alueiden yhteistyölle on paremmat edellytykset kuin ilman EU:ta. Yhteistyö mahdollistaa paremmin parhaiden käytäntöjen ja kokemusten siirtämisen sekä toisilta alueilta oppimisen. Itä-Suomi näkee tärkeänä, että Euroopan alueiden ja valtioiden välisiä yhteistyöohjelmia jatketaan myös tulevaisuudessa. Ne eivät kuitenkaan saa korvata nykyisiä, alueellista koheesiota edistäviä rakennerahasto-ohjelmia. 3. Yhteistyön parantaminen EU:n aluepolitiikan tulisi jatkossakin perustua alueellisiin ohjelmiin niillä alueilla, joilla on erityisiä kehityshaasteita. Suuralueittaisilla ohjelmilla (esimerkiksi Itämeren alue) ei tunnisteta riittävästi harvaan asuttujen alueiden erityishaasteita. Esimerkiksi on tärkeää huolehtia suuralueen syrjäisempien alueiden toimijoiden mahdollisuuksista osallistua yhteistyöhön. Keskusalueilla vuorovaikutusverkostot ja taloudelliset edellytykset ovat paremmat. Vaarana on, että suuralueiden yhteistyössä ainoastaan vahvemmat keskusalueet hyötyvät, ellei komissio erityisesti luo uusia tukimuotoja syrjäisten ja harvaan asuttujen alueiden osallistumiseen. Valmisteltavana olevassa Itämeri-strategiassa tulisi huomioida paremmin Itä-Suomen erityispiirteet. Itä-Suomi on tämän Itämeri-alueen ulkorajoilla ja kehityshaasteet ovat kovin erilaisia verrattuna Itämeren rantakaupunkeihin ja vahvoihin keskusalueisiin. Itämeri-strategia painottuu meren ranta-alueille eikä se huomioi esimerkiksi valuma-alueita tai Vuoksen-Saimaan vesistöalueita. Itä-Suomella on kansainvälisesti korkeatasoista erityisosaamista liittyen esimerkiksi luonnonvarojen kestävään käyttöön, uusiutuvaan energiaan, hyvinvointiteknologiaan ja Venäjäosaamiseen, mitä voitaisiin hyödyntää niin valmisteltavassa Itämeri-strategiassa kuin laajemmin EU:n alueellisessa yhteistyössä. Itä-Suomella on yhteyksiä muihin EU-jäsenvaltioiden alueisiin ja näiden yhteyksien kehittäminen jatkossakin on tärkeää. Uusia hallinnollisia elimiä alueelliseen koheesioon ei tule luoda. Tärkeää on luoda riittävät rahoitusvälineet sekä EU:n että kansallisella tasolla tukemaan alueen omia intressejä ja aloitteita alueelliseen kehittämiseen, alueiden väliseen ja rajat ylittävään yhteistyöhön. EU:n ulkorajoilla tarvitaan hyvin toimivia yhteistyörakenteita, mikä vaatii pitkäjänteistä panostusta niin paikallisella, 6
7 alueellisella, kansallisella kuin EU:n tasolla. On tärkeää turvata rahoituksen jatkuvuus, kun luottamuksellisten suhteiden ja yhteistyörakenteiden luominen vie kauan. Komission tulisi edelleen yksinkertaistaa alueelliseen kehittämiseen ja alueellisen yhteistyöhön liittyvien tukimuotojen lainsäädäntöä ja käytäntöjä. 4. Koordinoinnin parantaminen Jäsenmaiden sisäisiin kehityseroihin tulisi kiinnittää huomiota, sillä EU:n laajennuttua heikosti menestyviä alueita on edelleen myös kehittyneissä vanhoissa jäsenmaissa. Keskeisin ongelma sektori- ja aluepolitiikkojen toteutuksessa on, että monet kansalliset sektoripolitiikat ovat vahvasti keskittäviä ja kohdistuvat alueille, jotka ovat muutenkin kilpailukykyisempiä. Koheesiopolitiikan tulisi aidosti tuottaa lisäarvoa heikoimmassa asemassa olevien alueiden kehittämiseen. Yhteisön ja kansallisia politiikkoja voitaisiin yhdistää paremmin esimerkiksi niin, että EU:n tuki kohdistuisi infrastruktuurin (liikenneinfrastruktuuri, tietoliikenne, rakennukset) kehittämistä lukuun ottamatta muille kuin valtiotoimijoille. Näin EU:n tuki heikommille alueille olisi aidosti lisäarvoa tuottavaa ko. alueille. Pohjoisten harvaan asuttujen alueiden näkökulmasta seuraavat sektoripolitiikkojen painotukset ovat tärkeitä alueellisen koheesion kannalta: - liikennepolitiikka: vahvistetaan alueen sisäisiä yhteyksiä ja saavutettavuutta keskusseutuihin. - energiapolitiikka: tunnistetaan pohjoisen kylmän ilmaston aiheuttamat haasteet alueiden kehittämiseen, panostetaan energiatehokkuuteen ja alueen merkittäviin luonnonvaroihin perustuvien uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen ja tuotekehitykseen. - laajakaistapolitiikka: varmistetaan nopeiden tietoliikenneyhteyksien ja -palvelujen tarjonta myös harvaan asutuille alueille, jonne markkinaehtoisesti yhteyksiä ei rakenneta. Etäpalveluiden kehittäminen ja käyttö riippuvat oleellisesti alueen kattavasta edullisista riittävän korkean nopeuden (100 Mbps, tulevaisuudessa 1 Gbps) tietoliikenneyhteyksistä. Langaton laajakaista on riittämätön ratkaisu ja lankaverkkojen purkaminen reuna-alueilta vaarantaa tulevaisuuden palvelutarjonnan ja osaltaan autioittaa seutuja. Jatkossa tulisi valokuituverkkoja laajentaa ja ulottaa ainakin kaikkiin palvelukeskuksiin, mahdollisesti osittain myös kiinteistöihin harvaanasutuilla alueilla. - maatalouspolitiikka: mahdollistetaan paikallinen elintarvikkeiden tuotanto EU:n pohjoisilla alueilla - työllisyyspolitiikka: kohdistetaan erityistoimenpiteitä korkean työttömyyden alueille ja rakennemuutosalueille - tutkimuspolitiikka: turvataan alueen tutkimusyksiköiden mahdollisuus osallistua kansainvälisiin yhteishankkeisiin ja vahvistetaan alueen tutkimus- ja kehitystoimia - kilpailukyky: varmistetaan, alueellinen tuki kohdistetaan harvaan asutuille alueille, niiden elinkeinoelämän kehittämiseen, osaamisen vahvistamiseen ja saavutettavuuden parantamiseen Tärkeintä alueellisella tasolla on integroida erilaiset tavoitteet ja eri sektoreiden politiikat parhaalla mahdollisella tavalla alueen kehittämiseksi. 7
8 5. Uudet alueelliset kumppanuudet Alueilla on ja tulee jatkossakin olla keskeinen rooli voimavarojen suuntaamisessa. Alueellisilla toimijoilla tulisi olla mahdollisuus rakentaa yhteistyöverkostoja omista lähtökohdistaan käsin ja varmistaa näin kaikkien relevanttien toimijoiden mukanaolo, kun suunnitellaan ja toteutetaan aluelähtöisiä strategioita. Suomalaisessa aluelähtöisessä kehittämisessä ohjelmat valmistellaan ja toteutetaan laajasti yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Mitä kauemmas aluetasosta mennään, sitä vaikeampaa on eri toimijoiden osallistuminen alueelliseen koheesioon. 6. Alueellista koheesiota koskevan yhteisymmärryksen parantaminen On tarvetta luoda konkreettisia indikaattoreita, jotka paremmin kuvaisivat alueellisia ominaispiirteitä: etäisyysindikaattori, alueen saavutettavuus ja alueen ajallinen etäisyys keskusalueista: esimerkiksi EU:n ydinalueille ja kansalliseen metropoliin. etäisyysindikaattori, etäisyys eri palveluihin: esimerkiksi lääkäriin, lukioon tai synnyttämään harva asutus: asukastiheys /km2 (pinta-ala sisältää vesistöt) luonnonoloja kuvaavat indikaattorit: ilmaston keskilämpötila, kasvukauden pituus vuorokausina / vuosi ikääntymisen aiheuttamat kustannukset: esimerkiksi palvelutuotannolle ikääntymisestä aiheutuvat kustannukset ilmastonmuutos: uusiutuvan energian osuus energian kulutuksesta YHTEENVETO Itä-Suomen maakuntien liitot katsovat, että EU:n aluepolitiikan tulisi jatkossakin perustua alueellisiin ohjelmiin niillä alueilla, joilla on erityisiä kehityshaasteita. Itä-Suomen kaltaisille pysyvistä haitoista kärsiville harvan asutuksen alueille tarvitaan omia alueellisia kehittämis- ja tukitoimenpiteitä, jotta ne taloudellisessa kehityksessään saavuttavat EU:n kilpailukykyisimpiä keskusalueita ja edistävät sitä kautta myös alueellista koheesiota. Pohjoisen harvaan asuttujen alueiden että EU:n ulkorajojen raja-alueiden erityisasema tulee koheesiopolitiikassa tunnustaa pysyvillä ratkaisuilla. Pentti Hyttinen maakuntajohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Matti Viialainen maakuntajohtaja Etelä-Savon maakuntaliitto Alpo Jokelainen maakuntajohtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä Jussi Huttunen maakuntajohtaja Pohjois-Savon liitto 8
9 LIITE: ITÄ-SUOMEN OMINAISPIIRTEET JA ERITYISHAASTEET Kuvio 1. Itä-Suomen erityishaasteita on harva asutuksen ohella myös kylmä ilmasto. Kuvio 2. Kasvukauden pituus, vuorokausia/vuosi. 9
10 Kuvio 3. Alueen potentiaalinen saavutettavuus. 10
11 Kuvio 4. Keskimääräinen väestöntiheys EU:n harvaan asutuimmilla alueilla. 11
12 Kuva: Savonlinnan seudun kuvapankki. Kuvio 5. Itä-Suomen tuhannet järvet ja joet pidentävät asiointimatkoja ja heikentävät palvelujen saatavuutta. 12
13 Kuvio 6. Asukastiheys Itä-Suomessa. 13
14 age Population by age and sex in Eastern Finland and in the whole of Finland in Males in Eastern Finland Females in Eastern Finland Males in Finland as a whole Females in Finland as a whole ,5 1 0,5 0 0,5 1 1,5 2 Source: Statistics Finland percentage Kuvio 7. Itä-Suomen ja koko Suomen väestön ikärakenne vuonna
15 age Population by age and sex in Eastern Finland and in the whole of Finland in Males in Eastern Finland Females in Eastern Finland Males in Finland as a whole Females in Finland as a whole ,5 0,5 0 0,5 1 1,5 2 Source: Statistics Finland percentage Kuvio 8. Itä-Suomen ja koko Suomen väestön ikärakenne vuonna
Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) Paula Mikkola
Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) Paula Mikkola Suomen kansallinen kontaktihenkilö (Fin-RCP) Ohjelma-alueen yhteiset erityispiirteet 1) Syrjäinen, harvaan asuttu ja osittain arktinen
Miniseminaari Lauri, Mikonkatu 4
Miniseminaari 14.1.2010 Lauri, Mikonkatu 4 Heikki Aurasmaa Alivaltiosihteeri Suomen EAKR- ja ESR-rahoitus kolmena ohjelmakautena (ei sisällä Interreg- eikä alueellisen yhteistyön ohjelmia; 1995-99 ja 2000-2006
ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi. Jussi Huttunen
ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi Jussi Huttunen 20.11.2013 2013 MIHIN SUUNTAAN JA MITEN SUOMEN ALUERAKENNETTA JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄÄ TULISI KEHITTÄÄ laatia Suomen uusi kehityskuva? o Kun edellinen kysymys
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta
Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat. Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja
Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja Suunnitelman lähtökohdat Seitsemän maakuntaa Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu,
Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä
Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä Sosiaalialan osaamiskeskuspäivät Pyhätunturi 27.8.2009 Heikki Eskelinen Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos 1. Johdanto
POHJOIS-SUOMEN KESKEISIMMÄT TAVOITTEET EUROOPAN UNIONIN OHJELMAKAUDELLE 2014-2020
LUONNOS 17.02.2010 POHJOIS-SUOMEN KESKEISIMMÄT TAVOITTEET EUROOPAN UNIONIN OHJELMAKAUDELLE 2014-2020 A. Johdanto Tämän asiakirjan tarkoitus on tuoda esiin Pohjois-Suomen - Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan
EU-koheesiopolitiikan valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset
EU-koheesiopolitiikan 2020+ valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset Maakunnan yhteistyöryhmä 20.2.2017 Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja EU:n budjetin rakenne tehtäväalueittain 2014-2020
Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA)
Kajaani 14.12.2015 Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) Jouni Ponnikas Kainuun liitto www.interreg-npa.eu Ohjelma-alueen yhteiset erityispiirteet 1. Syrjäinen, harvaan asuttu ja osittain
Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia
Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto
Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat
Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien
EU:n rakennerahastokausi 2014-2020
EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013
Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR
Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR 15.2.2007 Terttu Väänänen Pohjois-Suomen ohjelma- -alue Asukasluku: 634 472 as. Pinta-ala: 133 580 km2 Maakunnat:
Vesistöisyydestä aiheutuva saavutettavuushaitta ja syrjäisyys Rannikko- ja Järvi-Suomessa.
Vesistöisyydestä aiheutuva saavutettavuushaitta ja syrjäisyys Rannikko- ja Järvi-Suomessa. Simo Rautiainen, UEF/Karjalan tutkimuslaitos Paikkatietomarkkinat, Helsinki, 7.11.2017 Taustaa 1 Sokkeloiset vesistöt
Hyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa rakennetaan yhdessä. Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen
Hyvinvoivaa Pohjois-Karjalaa rakennetaan yhdessä Maakuntajohtaja Pentti Hyttinen 12.1.2012 Pohjois-Karjalan maakunta 165.865 asukasta 21.600 km 2 7,7 asukasta/km 2 14 kuntaa 300 km EU:n ulkorajaa maakuntakeskus
Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta. Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012
Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012 Itä-Suomen EAKR-ohjelman painopisteet PK:n strategian ja POKATin sisältö EAKR-ohjelman toteuttaminen
Kainuun aluekehitysstrategiat linjataan uudelleen 2013
Kainuun aluekehitysstrategiat linjataan uudelleen 2013 Tuleva vuosi 2013 on tärkeä vuosi Kainuun aluekehitystyössä. Vuoden aikana uusitaan kaikki maakunnan keskeiset kehityssuunnitelmat: maakuntasuunnitelma
Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 rakennerahasto-ohjelmassa
Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 rakennerahasto-ohjelmassa 1. Sopijapuolet Etelä-Savon maakuntaliitto, Y -tunnus 0215839-7
Kainuun kuntarakenneselvitys. Paikka Aika
Kainuun kuntarakenneselvitys Paikka Aika Vahvuudet Mikä on Kainuun merkittävin vahvuus tällä hetkellä? Luonnonvarojen hyödyntäminen. Metsät, puhdas luonto ja kaivosteollisuus nähdään Kainuun merkittävimpinä
Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050. Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi
Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tavoitteet Väestö,
EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma
EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma Robinwood Plus Workshop, Metsäteollisuus ry 2 EU:n metsät osana globaalia metsätaloutta Metsien peittävyys n. 4 miljardia ha = 30 % maapallon maapinta-alasta
Hämeen liiton rahoitus
Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta
KAINUUN LIITON PUHEENJOHTAJUUSKAUDEN PRIORITEETIT 2015-2017 Barentsin alueneuvostossa ja aluekomiteassa. 14.12.2015 Paavo Keränen
KAINUUN LIITON PUHEENJOHTAJUUSKAUDEN PRIORITEETIT 2015-2017 Barentsin alueneuvostossa ja aluekomiteassa 14.12.2015 Paavo Keränen Puheenjohtajuusohjelma on saatavilla kolmella kielellä: http://issuu.com/kainuunliitto/docs/kainuu_b
Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä
Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi
Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto
Kainuun kehittämisen näkymiä 2018-2021 Pentti Malinen 28.11.2017 Kainuun liitto Keskeiset tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet 2035 1. Kainuun aluetalouden kestävä kasvu 2. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi
Uusi koheesiokumppanuus
Uusi koheesiokumppanuus Lähentyminen kilpailukyky yhteistyö Kolmas taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä kertomus Euroopan yhteisöt Europe Direct -palvelu auttaa sinua löytämään vastaukset
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020
Kaupunkistrategia
Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia
MAAKUNTASUUNNITELMA. MYR - Keski-Suomi Martti Ahokas. KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu Jyväskylä
MAAKUNTASUUNNITELMA MYR - Keski-Suomi 27.04.2010 Martti Ahokas Kuvio: Maakunnan suunnittelujärjestelmä MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ VALTAKUNNALLISET ALUEIDEN KEHITTÄMISTAVOITTEET 1) Alueiden kansallisen
Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa
EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012
ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus
ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-
Lausunto Varis/MW mmv(at)eduskunta.fi
1 (5) pyyntönne 1.10.2018 U 78/2018 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle yhteisen kumppanuussopimuksen rahastojen ja Euroopan globalisaatiorahaston sääntelystä sekä koheesiopolitiikan uudistamisesta
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään
EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
EU:n tuleva ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3% vähennys
Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi
Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan
OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?
OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset
EU:n tuleva rr-ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3%
Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu
Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden
POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma
POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi
Ihmisen paras ympäristö Häme
Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena
Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö
Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,
Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto
Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä 18.4.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen
Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa
EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu
Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia
Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Maaseutuverkostotoiminnan painopisteet vuonna 2013 Yhteistyön ja verkostoitumisen
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet
Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto
Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA
Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa
Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 Nakkilassa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä vähähiiliset hankkeet ja hankehaku Satakunnassa Jyrki Tomberg Satakuntaliitto Esityksen
Joensuun odotuksia innovatiivisten kasvuyritysten tukemiselle
Joensuun odotuksia innovatiivisten kasvuyritysten tukemiselle Kari Karjalainen Kuopio 27.10.2011 Joensuun seudun vahvoja alueita Joensuun kaupunkiseudun vahvuuksia ovat: Globaalin tason vahvuus Metsäteknologia
Tuleva rakennerahastokausi. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue
Tuleva rakennerahastokausi Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Taustaa Alue- ja rakennepolitiikan uudistamista koskeva keskustelu on kiinteästi sidoksissa rahoituskehyksistä
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings
EU:n ohjelmakauden linjaukset Varsinais Suomessa
EU:n ohjelmakauden linjaukset Varsinais Suomessa Maakuntajohtaja Juho Savo 19.8.2010 Yhteiset tavoitteet tulevaisuudessa? vertailu EU:n päätavoitteet 2013+ Pienentää alueellisia kehityseroja Edistää alueellista
Mahdollisuuksia eriytymisen torjuntaan: Biotalous
Mahdollisuuksia eriytymisen torjuntaan: Biotalous Biotalous on uusiutuvien luonnonvarojen kestävää hoitoa sekä käyttöä ja niistä valmistettujen tuotteiden ja palveluiden tuotantoa sekä biologisten ja teknisten
JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU
JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja
Aluekehittäminen ja TKIO
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Aluekehittäminen ja TKIO Petra Stenfors 5.2.2019 Aluekehittämisen määrittely (HE alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista) Toimijoiden yhteistyö
MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma
MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...
Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun
Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman
Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos
Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta
15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto
Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR
Kehittyvien kaupunkiseutujen merkitys menestyville alueille
KUNTAUUDISTUKSEN SEUTUTILAISUUS OULUN KAUPUNKISEUTU, Oulu 4.4.2014 Professori Perttu Vartiainen, Itä-Suomen yliopisto Kehittyvien kaupunkiseutujen merkitys menestyville alueille Mihin yritän vastata ja
Suomen vastaus Euroopan komission julkiseen kuulemiseen alueellista koheesiota käsittelevään vihreään kirjaan
27.2.2009 Suomen vastaus Euroopan komission julkiseen kuulemiseen alueellista koheesiota käsittelevään vihreään kirjaan Euroopan komissio julkaisi lokakuussa 2008 tiedonannon alueellisesta koheesiosta
JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA.
JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA. JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET Joutsan kunta toimii aktiivisesti ja tulevaisuushakuisesti sekä etsii uusia toimintatapoja kunnan
Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely
Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely Lounaisrannikkoseminaari 5.2.2015 Neuvotteleva virkamies Olli Alho Lähtökohtia TEM tilasi selvityksen yhteiskuntamaantieteen
LÄHTÖKOHTIA STRATEGIAN VALMISTELULLE
LÄHTÖKOHTIA STRATEGIAN VALMISTELULLE ristiriita; vauras ja korkean ympäristötietoisuuden alue on yksi maailman kehnoimmassa tilassa olevia merialueita Itämeren alue on globaalisti katsoen vauras ja eurooppalaisittain
Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos
Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos Kaik lutviutuup! Osallisuus ja järjestöyhteistyö osana Etelä-Karjalan maakuntaohjelmaa 2014-2017 Etelä-Karjalan liitto Yhessä eteenpäin! -järjestöpäivä
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
Itä-Suomi ja Etelä-Savo EU:n aluepolitiikassa 2014+ Aluekehitysjohtaja Riitta Koskinen
Itä-Suomi ja Etelä-Savo EU:n aluepolitiikassa 2014+ Aluekehitysjohtaja Riitta Koskinen EU-tason keskeiset taustat Koheesioraportti 9.11.2010 (komission linjaukset) Itä-Suomen kannalta keskeiset argumentit
Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut
Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro
Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma
EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen
Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan
Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Alue- ja kaupunkipolitiikka 6 3. Väestöpolitiikka
Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017
Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut
Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki
Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012 Johanna Karimäki Kestävä kehitys Sosiaalinen -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveys -yhteisö, kulttuuri Ekologinen -luonnonvarat, luonto, biologinen monimuotoisuus -ilmastonmuutos
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen
Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025
Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla
Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet
Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen
Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla
Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri
JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN
JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan
@Jari_Parkkonen #PHliitto. Päijät-Hämeen liitto
@Jari_Parkkonen #PHliitto MAAKUNNAT ITSEHALLINTOALUEIDEN PURISTUKSESSA VAI TOISINPÄIN? Päijät-Häme osana suurmetropolia, sen rajalla vai ulkopuolella? Jari Parkkonen, maakuntajohtaja, Ossi Savolainen,
Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013
Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013 Hallitusohjelma Rakennerahasatokausi 2007-2013 Pirkanmaan TE-keskuksen tulossuunnitelma 2008 Pirkanmaan ennakointipalvelu Tutkimuspäällikkö,
POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI
POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti
ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA
ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA 2020 www.isbeo2020.fi ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMAPROSESSI Jatketaan vuoden 2008 bioenergiaohjelmaa (Itä-Suomen neuvottelukunnan päätös 2009) Muuttunut poliittinen
MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT?
MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 19.3.2010 Helsinki Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali- ja terveyspalvelujen lähivuosien haasteet
Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa
Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät
Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto
Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Pohjois-Savon maakuntaseminaari 27.9.2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat
Etelä-Pohjanmaan liitto
Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitossa on 17 kuntaa (vuonna 2004 kuntia oli 27). Etelä-Pohjanmaahan tulossa yksi kunta lisää v. 2020 (?) => Isokyrö (on jo EPSHP:n jäsenkunta) 1 Etelä-Pohjanmaan
EU:N ALUE- JA RAKENNEPOLITIIKKA UUDISTUU
1 EU:N ALUE- JA RAKENNEPOLITIIKKA UUDISTUU EU-PARLAMENTIN LINJAUKSET KOHEESIOPOLITIIKKAAN 2021 2027 & NÄKYMÄT ITÄ-SUOMEN KANNALTA Elsi Katainen Euroopan parlamentin jäsen/aluekehitysvaliokunnan varajäsen
IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010
IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus
Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012
Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen
Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu?
Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? ClimBus päätösseminaari Finlandia-talo, 9.6.2009 Timo Karttinen Kehitysjohtaja, Fortum Oyj 1 Rakenne Kilpailuedusta ja päästöttömyydestä Energiantarpeesta ja
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet
Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP)
Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kestävän energiankäytön toimintasuunnitelma... 4 3. Johtopäätökset... 5 LIITE: Kestävän
Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010
Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta Ville Niinistö 17.5.2010 Ilmastonmuutoksen uhat Jo tähänastinen lämpeneminen on aiheuttanut lukuisia muutoksia
Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö
KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston
Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit
NOPEAT ITÄRADAT OSANA KESTÄVÄÄ ALUEKEHITYSTÄ Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit Timo Aro, MDI Rasmus Aro, MDI Timo
Valokuituverkon suunnitteluilta
Valokuituverkon suunnitteluilta Valokuituverkon suunnitteluilta Kahvit Tilaisuuden avaus; kunnan edustaja Laajakaista kaikille 2015 hanke ja sen eteneminen Kainuussa; Kainuun maakunta Näköpuhelimesta hyvinvointia
Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma
Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita
Alueyhteistyön kehittäminen määrällisten koulutustarpeiden ennakoinnissa
Alueyhteistyön kehittäminen määrällisten koulutustarpeiden ennakoinnissa Ennakointiyksikkö Samuli Leveälahti 15.12.2004 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ennakoinnin ESR hanke Opetushallituksessa 1.1.2004
Aluestrategia 2020 ja EU:n alueja rakennepolitiikan valmistelu
Aluestrategia 2020 ja EU:n alueja rakennepolitiikan valmistelu Alivaltiosihteeri Heikki Aurasmaa Työ- ja elinkeinoministeriö Rovaniemi 5.5.2010 Suomen aluekehittämisstrategia 2020 I Suomen aluekehittämisstrategia