Mahdollisuudet säilyttää syöpäpotilaan hedelmällisyys
|
|
- Sinikka Heino
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Katsaus Mahdollisuudet säilyttää syöpäpotilaan hedelmällisyys Pirjo Inki ja Helena Tinkanen Syövän hoitotulosten parantuessa yhä useammat nuoret potilaat ovat kiinnostuneet hoidon vaikutuksista hedelmällisyyteen. Siemennesteen pakastus ennen miesten hoitoja on rutiinia monissa sairaaloissa. Naisten hedelmällisyyden säilyttäminen on ongelmallisempaa, koska kuukautiskierron aikana kypsyy vain yksi hedelmöittymiskykyinen munasolu, ja lisäksi munasolujen pakastaminen on vaikeampaa ja pakastuksenkestävyys huonompi kuin siittiöiden. Kahden viime vuoden aikana gynekologisen endokrinologian johtavissa lehdissä on julkaistu toistakymmentä artikkelia, jotka käsittelevät munasarjojen suojaamista syövän hoitojen aikana tai munasarjakudoksen pakastamista myöhempää käyttöä varten. Sytotoksisen hoidon vaikutus sukupuolielinten toimintaan ja hedelmällisyyteen Hedelmällisessä iässä olevilla naisilla ja samanikäisillä (15 45-vuotiailla) miehillä todetaan Suomessa noin uutta syöpätapausta vuosittain (Suomen Syöpärekisteri). Naisilla ylivoimaisesti yleisin on rintasyöpä (noin 380 tapausta), jonka jälkeen tulevat lymfoomat ja leukemiat. Miehillä uudet syöpätapaukset jakautuvat tasaisemmin; yleisimpiä ovat lymfoomat, kivessyöpä ja leukemiat. Sekä munasarjojen että kivesten toiminta vaurioituu herkästi sytotoksisista hoidoista (sädehoito ja solunsalpaajat). Munasarjojen toiminnan on osoitettu heikentyvän etenevästi niihin kohdistuvan sädehoidon vaikutuksesta 1,5 Gy:n jälkeen siten, että 5 6 Gy:n sädeannoksen jälkeen useimmat potilaat ovat pysyvässä amenorreassa (Meirow ja Nugent 2001). Potilaan ikä vaikuttaa munasarjojen kudostuhoon siten, että yli 40-vuotilaalla keskimääräinen 5 Gy:n annos aiheuttaa pysyvän amenorrean; vuotiaalla annos on 1 Gy suurempi. Yhdistetyn säde- ja solunsalpaajahoidon vaikutukset munasarjoihin ovat suuremmat kuin pelkän sädehoidon (Meirow ja Nugent 2001). Solunsalpaajat estävät munarakkuloiden kasvua, aiheuttavat alkumunarakkuloiden häviämistä ja lisäävät munasarjojen sidekudosmuodostusta (Natalia Posada ym. 2001). Kuukautisten palautuminen solunsalpaajahoidon loppumisen jälkeen ei sulje pois munasarjareservien huomattavaa häviämistä ja ennenaikaisen menopaussin vaaraa (Natalia Posada ym. 2001). Eri sytostaattien munasarjatoksinen vaikutus on erilainen. Haitallisimpia munasarjojen kannalta ovat alkyloivat aineet (taulukko). Jos solun Taulukko. Eri solunsalpaajien munasarjatoksinen vaikutus. Varma Epätodennäköinen Tuntematon Syklofosfamidi metotreksaatti doksorubisiini Ifosfamidi 5-fluorourasiili bleomysiini Busulfaani 6-merkaptopuriini vinka-alkaloidit Typpisinappikaasu sisplatiini nitrosoureat sytosiiniarabinosidi 20 Duodecim 2003;119:20 5 P. Inki ja H. Tinkanen
2 salpaajahoito tähtää siihen yhdistettävään luuytimensiirtoon, pysyvä amenorrea tulee yli 90 %:lle hoidetuista (Natalia Posada ym. 2001). Miehen hedelmällisyyden säilyttämiseksi voidaan siemennestettä pakastaa ennen sytotoksisia hoitoja tai siemennestettä vaurioittavaa sädeannosta (noin 9 Gy), ja tämä menettely onkin rutiinimaisessa käytössä kaikissa yliopistollisissa sairaaloissa. Pakastettua ja sulatettua siemennestettä voidaan käyttää myöhemmin munasolun kypsytyshoidoissa tai koeputkihedelmöitys- (IVF) tai mikroinjektiohoidoissa (ICSI). Naisen hedelmällisyyden säilyttäminen on ongelmallisempaa, koska munasoluja ei ole helposti saatavissa ja munasolujen pakastaminen on huomattavasti hankalampaa kuin siittiöiden. Naisen munasarjoja voidaan pyrkiä suojaamaan toiminnallisesti»lamaamalla» niiden omaa gonadotropiinintuotantoa (munasarjojen suppressointi), kirurgisesti kiinnittämällä munasarjat lantion sivuseinämään pois sädehoitoalueelta (ei enää käytössä) taikka pakastamalla munasoluja, munasarjakudosta, tai koeputkihedelmöityksen tuloksena saatuja alkioita. Munasarjojen suppressointi 1960-luvulta lähtien on kokeiltu munasarjojen hormonaalista suppressointia ennen sytotoksista hoitoa. Ehkäisytableteilla tehdyt kokeilut eivät olleet rohkaisevia, koska ehkäisytablettien todettiin kyllä aiheuttavan ovulaation eston, mutta ne eivät estäneet munarakkuloiden kasvua kokonaan (Chapman ja Sutcliffe 1981). Gonadotropiinien vapauttajahormonin (GnRH) analogien tultua markkinoille niitä alettiin käyttää samassa tarkoituksessa. Koska GnRH-analogit aiheuttavat aivolisäkkeen gonadotropiinineritykseen alkuinduktion (»flare up» -efekti), jonka jälkeen gonadotropiinipitoisuudet vasta pienenevät ns. vaimennussäätelyn kautta, munasarjojen suppression aikaansaaminen kestää valmisteen mukaan vuorokautta. GnRHanalogien tuhosta munasarjojen suppressiossa on saatu ristiriitaisia tuloksia. Waxman ym. (1987) eivät todenneet munasarjoja suojaavaa vaikutusta GnRH-analogilla (busereliinilla), jonka käyttö aloitettiin seitsemän vuorokautta ennen Hodgkinin taudin hoitoon aloitettua solunsalpaajalääkitystä. Myöhemmät tutkimukset ovat olleet lupaavampia. Blumenfeld ym. (1996) raportoivat munasarjojen toiminnan säilyneen 94 %:lla triptoreliinihoidon saaneista ja 39 %:lla lumelääkettä saaneista hedelmällisessä iässä olevista lymfoomapotilaista. Samansuuntaisia tuloksia saivat Peyrera Pacheco ym. (2001) leuprolidiasetaatilla. Jälkimmäisessä tutkimuksessa todettiin myös kahdella potilaalla yhteensä kolme raskautta. Kaikissa tutkimuksissa potilasmäärät ovat kuitenkin olleet vähäisiä, mikä vaikeuttaa päätelmien tekemistä GnRH-analogihoidon tehosta, minkä vuoksi suositusta GnRHanalogien käytöstä ei voi tässä vaiheessa antaa. Teoreettiselta kannalta ei ole myöskään helppoa ymmärtää GnRH-analogien tehokkuutta munasarjojen suppressiossa, koska munarakkulan alkukehityksen on aiemmin osoitettu olevan riippumatonta gonadotropiineista. Toisaalta munasarjoissa on osoitettu olevan GnRH-reseptoreita, joten GnRH-analogit saattavat toistaiseksi tuntemattomalla mekanismilla vaikuttaa munasarjojen GnRH-reseptorien autokriiniseen tai parakriiniseen säätelyyn (Peyrera Pacheco ym. 2001). GnRH-analogien kliinistä käyttöä hankaloittavat»flare-up» -efektin lisäksi kallis hinta, haittavaikutuksena esiintyvät vaihdevuosioireet, joita tosin voidaan lievittää samanaikaisella estrogeeni-progestiinihoidolla, sekä antotapa (subkutaaninen ruiske tai implantti neljän viikon välein, tai jatkuva nenäsumute 2 3 kertaa päivässä). Uusimpina markkinoille on tullut GnRH-antagonisteja, jotka kilpailevat GnRH:n kanssa sitoutumisesta aivolisäkkeen GnRH-reseptoreihin. Tällöin saadaan aikaan välitön, voimakas suppressio gonadotropiinintuotantoon, ilman»flare-up» -efektiä. GnRH-antagonistit ovat kuitenkin lyhytvaikutteisia, joten hoidossa tarvitaan päivittäinen ihonalainen ruiske, jolloin hoidon kustannukset ovat suuret. Munasolujen pakastus Munasolut pakastetaan käyttäen suurta solunsuoja-aine-pitoisuutta (kryoprotektantti), jolla solu muutetaan ikään kuin lasimaiseksi (»vitrifikaatio»). Menetelmän ongelmina ovat muna- Mahdollisuudet säilyttää syöpäpotilaan hedelmällisyys 21
3 solujen huono pakastuksenkestävyys, joka puolestaan johtuu munasolun suuresta koosta, suuresta vesipitoisuudesta ja kromosomiston järjestymisestä meioottiseen sukkulaan. Myös pakastettujen munasolujen hedelmöittyminen in vitro on ollut huonompaa kuin tuoreiden munasolujen, mikä johtuu ilmeisesti zona pellucidan kovettumisesta ja sytoplasmarakenteiden hajoamisesta. On myös epäilty, että pakastetuissa ja sulatetuissa munasoluissa olisi enemmän kromosomipoikkeavuuksia kuin tuoreissa munasoluissa (Oktay ym. 2001a). Cheng kuvasi 1986 ensimmäisen raskauden, joka saatiin aikaan pakastetulla, sulatetulla ja in vitro hedelmöitetyllä munasolulla. Tähän saakka maailmalla on raportoitu syntyneen kaikkiaan kahdeksan lasta edellä mainitulla menetelmällä. Näissä tapauksissa on pakastettu, sulatettu ja hedelmöitetty yhteensä 254 munasolua, joten menetelmän»tehokkuus» on vaatimattomat 3 % (Oktay ym. 2001a). Kaikille potilaille oli raskauden aikana tehty lapsivesipisto sikiön kromosomiston määrittämiseksi. Mikroinjektiomentelmän tulo 1990-luvulla on parantanut pakastettujen ja sulatettujen munasolujen hedelmöittymistä, ja raportti ensimmäisestä mikroinjektioraskaudesta julkaistiin v (Porcu ym.). Munasarjakudoksen pakastaminen Ortotooppinen Biopsia munasarjasta tai munasarjan poisto Kudoksen pakastus Kudoksen sulatus Autotransplantaatio Ksenotransplantaatio Heterotooppinen Hormonistimulaatio Munasolujen keräys Kuva 1. Kaavio munasarjakudosten pakastamiseen liittyvistä toimenpiteistä. Eläinten munasarjakudosta on pakastettu luvulta lähtien luvulla osoitettiin, että lampailla vain pieni osa (7 %) alkumunarakkuloista tuhoutuu pakastuksessa ja sulatuksessa mutta yli 90 % tuhoutuu verisuonten uudismuodostuksen aikana kudoksen takaisinistutuksen jälkeen (Baird ym. 1999). Huolimatta tästä kudostuhosta riittävästi toimivaa kudosta ovulaation aikaansaamiseksi on kuitenkin osoitettu lampailla jopa kahden vuoden ajan kudoksen takaisinistutuksen jälkeen (Baird ym. 1999). Hiljattain osoitettiin, että follikkelimäärä pienenee eniten nimenomaan kudoksen istutuksen jälkeen. Kudoksen pakastus- ja sulatusprosessi aiheuttaa vain 9 %:n lisän munarakkuloiden häviämiseen (Liu ym. 2002). Useat ryhmät ovat sittemmin kokeilleet munasarjakudoksen pakastusta, sulatusta ja takaisinistutusta myös ihmisellä (Oktay ym. 2001b, Radford ym. 2001). Kudos voidaan istuttaa alkuperäisen munasarjan paikalle (ortotooppinen autotransplantaatio), muualle kehoon, kuten ihon alle (heterotooppinen autotransplantaatio), tai koe-eläimeen (ksenotransplantaatio) (kuva 1). Myös sulatetun kudoksen sisältämien follikkelien kypsytystä soluviljelmässä on kokeiltu, mutta follikkelit on toistaiseksi saatu kehittymään enintään varhaiseen antraalivaiheeseen (Hovatta 2000). Ortotooppinen autotransplantaatio mahdollistaisi periaatteessa jopa normaalin hedelmöittymisen transplantaation jälkeen. Yhtään tällaista raskautta ei ole kuitenkaan kuvattu, ja lisäksi takaisin istutetun kudoksen oletettavissa oleva toimintaikä on varsin rajallinen (Natalia Posada ym. 2001, Oktay ym. 2001a). Radford ym. (2001) julkaisivat tällä mallilla tehdyn muna 22 P. Inki ja H. Tinkanen
4 Kuva 2. Munasarjabiopsianäytteen ottoon tarkoitettu laparoskooppinen instrumentti. Munasarjaan tartutaan väkäsien avulla, ja tämän jälkeen stanssimaisella terällä porataan munasarjan kuoren läpi ja instrumentti poistetaan vatsaontelosta, jolloin saadaan halkaisijaltaan noin 5 mm:n pala munasarjakudoksen pakastusta varten. Samasta munasarjasta voidaan ottaa useita näytteitä. sarjakudoksen takaisinistutuksen Hodgkinin lymfoomaa sairastavalla potilaalla, joka sai suuriannoksista solunsalpaajahoitoa taudin kolmannen uusiutumisen vuoksi. Yhdeksäntoista kuukauden kuluttua lääkityksestä he istuttivat sulatetun munasarjakudoksen laparoskooppisesti alkuperäisen munasarjan paikalle. Seitsemän kuukauden kuluttua istutuksesta potilaan vaihdevuosioireet hävisivät, estradiolipitoisuus veressä kasvoi ja potilas menstruoi itsestään. Ovulaatiota ei todettu, ja kahden kuukauden kuluttua estradiolipitoisuus pieneni uudelleen ja gonadotropiinipitoisuudet suurenivat. Viimeaikaiset tutkimukset ovat keskittyneet enemmän heterotooppiseen transplantaatioon ja koe-eläinmalleihin. Kudoksen istutuspaikaksi on valittu esimerkiksi käsivarren ihonalaiskudos. Oktay ym. (2001b) kuvasivat munasarjakudoksen heterotooppisen istutuksen kahdelle potilaalle. Toisella potilaalla, jonka munasarjat oli poistettu hyvänlaatuisten kystien vuoksi, spontaani kuukautiskierto palautui viiden kuukauden kuluttua kudoksen istutuksesta. Sen jälkeen normaali kierto ja ovulatoriset hormonipitoisuudet todettiin ainakin viiden kuukauden ajan. Toinen potilas sai kohdunkaulan levyepiteelikarsinooman vuoksi yhdistettyä solunsalpaajalääkitystä ja lantion alueen ulkoista sädehoitoa. Kymmenen viikon kuluttua munasarjakudoksen istutuksesta potilas huomasi ihon alla munarakkulaksi sopivan pullistuman, ja leikkauksenjälkeisten postmenopausaalista tasoa olleiden gonadotropiinipitoisuuksien todettiin palautuneen normaaleiksi. Potilasta hoidettiin FSH-pistoksin munarakkuloiden kasvattamiseksi, ja ihon läpi punktoitiin neljä munarakkulaa, joista saatiin kolme munasolua, jotka eivät kuitenkaan hedelmöittyneet mikroinjektiolla. Karsinooman paikallisen uusiutumisen vuoksi hormonihoitoja ei jatkettu. Eläinmalleilla on pyritty eliminoimaan riski mahdollisesta syöpäsolujen siirtymisestä takaisin potilaaseen kudoksen uudelleenistutuksen yhteydessä (Natalia Posada ym, 2001). Lisäksi eläinmalli on mahdollinen potilaille, joille hormonihoito on vasta-aiheinen, kuten rintasyövässä. Kokeiluja on tehty lähinnä immuunipuutteisten hiirten munuaiskapselin alle tai ihonalaisesti istutetuilla munasarjakudossiirteillä. FSHstimulaatiossa on osoitettu munarakkulakasvua yli puolessa tällä menetelmällä tehdyissä siirroissa (Weissman ym. 1999). Riskinä eläinmallien käytössä on nähty eläinpatogeenien mahdollinen siirtyminen ihmiseen (Natalia Posada ym. 2001). Munasarjakudoksen pakastaminen ja sulattaminen ei menetelmänä poikkea kovinkaan paljon jo nyt rutiinikäytössä olevasta alkioiden pakastamisesta. Munasarjakudoksen saamiseksi on kuitenkin tehtävä yleisanestesiaa vaativa laparoskopia, jossa munasarjan kuorikerroksesta otetaan stanssimaisella instrumentilla tai saksilla useita biopsianäytteitä (kuva 1), tai tehdään tois- tai molemminpuoleinen ooforektomia. Toimenpiteeseen liittyy normaalit laparoskopiariskit. Munasarjakudoksen istuttamiseksi on tehtävä myös toinen laparoskopia, jos munasarjakudos istutetaan ortotooppisesti. Ihonalainen (heterotooppinen) istutus tehdään paikallispuudutuksessa. Heterotooppisessa ja ksenotransplantaatiossa tarvitaan hormonistimulaatio munarakkuloiden kypsyttämiseksi, munasolujen keräys punktiolla ja hedelmöitys in vitro. Lisäksi voidaan tarvita erikoistekniikoita, kuten mu- Mahdollisuudet säilyttää syöpäpotilaan hedelmällisyys 23
5 nasolujen kypsyttämistä in vitro. Kaikki mainitut menetelmät ovat täysin kokeellisia, ja eri maista julkaistut raportit perustuvat yksittäistapauksiin. Alkumunarakkuloiden määrä vähenee lisäksi kiihtyvästi iän myötä jo ennen hedelmällisyyden heikentymistä, ja siten munasarjakudoksen pakastamista ei voida suositella yli vuotiaille potilaille (Janson 2000, Aubard ym. 2001, Natalia Posada ym. 2001). Menetelmän kehityksen kannalta tulevaisuudessa on ratkaisevaa se, saadaanko takaisinistutusvaiheessa syntyvät iskemia-reperfuusiovauriot vähenemään. Alkioiden pakastus Jos potilaalla on vakiintunut parisuhde ja raskaus on ollut jo suunnitteilla, voidaan harkita alkioiden pakastamista ennen sytotoksista hoitoa. GnRH-antagonistien tultua käyttöön on munasarjojen stimulaatio, keräys ja hedelmöitys nykyisin mahdollista lyhimmillään kahdessa viikossa, aiempien 4 6 viikon sijaan. Munasarjojen stimulaatio tilanteessa, jossa potilas on juuri saanut tietää sairastuneensa vakavasti, on kuitenkin hyvin herkkä ja monitahoinen asia. Lisäksi esimerkiksi rintasyöpäpotilailla hormonaalista stimulaatiota on pidettävä vasta-aiheisena. Valikoiduissa tapauksissa voidaan kuitenkin myös tätä vaihtoehtoa harkita. Alkiot säilyvät ongelmitta nestemäisessä typessä vuosia, joten hyvän ennusteen potilaille sytotoksisen hoidon lykkääminen alkioiden pakastuksen jälkeen annettavaksi on harkinnan arvoinen vaihtoehto. Koeputkihedelmöitys syövän sairastaneelle potilaalle? Jos hedelmällisyys on säilynyt normaalina, syövän sairastaneiden vanhempien lapsilla ei ole todettu lisääntynyttä riskiä sikiön kromosomipoikkeavuuksiin tai epämuodostumiin spontaanisti alkaneissa raskauksissa (Dodds ym. 1993). Hedelmöityshoidoilla syövän sairastaneille aikaansaaduista raskauksista on julkaistu vain yksi katsaus (Ginsburg ym. 2001). IVF-hoidon tulokset olivat paremmat niillä naisilla, joiden syöpä oli hoidettu paikallisesti, verrattuna niihin, jotka olivat saaneet systeemistä lääkitystä syövän hoitoon. Joillekin potilaille oli tarjottu IVF-hoidon ja alkioiden pakastuksen mahdollisuutta ennen solunsalpaajahoitoa, ja heillä raskaustulokset olivat paremmat kuin ensin lääkehoidon saaneilla ja sen jälkeen IVF-hoidon läpikäyneillä potilailla, eli solunsalpaajalääkitys huononsi IVF-tuloksia. Miehen syövän hoito ei vaikuttanut IVF-hoitojen tuloksellisuuteen (Ginsburg ym. 2001). Tässä tutkimuksessa ei tosin ollut mukana miehiä, joille syövän hoito oli aiheuttanut atsoospermian. Lopuksi Olisi suotavaa, että syöpään sairastunut nuori potilas saa halutessaan asiantuntevalta taholta tietoa nykyisistä hedelmällisyyden säilyttämisen mahdollisuuksista (Janson 2000, Aubard ym. 2001). Parhaiten tämä on toteutettavissa onkologin ja gynekologisen endokrinologin yhteistyönä ja ottamalla huomioon potilaan ikä ja sairauden ennuste, naispotilailla myös pariteetti. Ratkaisu on aina yksilöllinen. Potilaat on suositeltavaa lähettää sairaalan hedelmällisyysongelmia hoitavaan yksikköön. Miespotilaille tulee kertoa siittiöiden pakastamisen mahdollisuudesta ennen sytotoksisten hoitojen aloittamista. Prepubertaalisilla pojilla tulee kyseeseen kiveskudoksen pakastaminen (Hovatta 2001). Naispotilailla voidaan harkita munasarjakudoksen tai alkioiden pakastamista hedelmällisyyden säilyttämiseksi etenkin lymfoomissa ja Hodgkinin taudissa. Koska menetelmät ovat vielä kokeellisia, turhia toiveita ei ole syytä herättää. Viime vuosina naispotilaiden munasarjakudosta on pakastettu yliopistollisissa keskussairaaloissa, mutta toistaiseksi kudoksen takaisinistutus ei ole ollut ajankohtainen. Lähivuodet ratkaissevat, tuleeko munasarjakudoksen pakastamisesta käypä menetelmä naisen hedelmällisyyden säilyttämiseksi. 24 P. Inki ja H. Tinkanen
6 Kirjallisuutta Aubard Y, Poirot C, Piver P, Galinat S, Teissier MP. Are there indications for ovarian tissue cryopreservation? Fertil Steril 2001;76: Baird DT, Webb R, Campbell BK, ym. Long-term ovarian function in sheep after ovariectomy and transplantation of autografts stored at 196 C. Endocrinology 1999;140: Blumenfeld Z, Avivi I, Linn S, Epelbaum R, Ben-Shahar M, Haim N. Prevention of irreversible chemotherapy-induced ovarian damage in young women with lymphoma by a gonadotropin-releasing hormone agonist in parallel to chemotherapy. Hum Reprod 1996;11: Chapman RM, Sutcliffe SB. Protection of ovarian function by oral contraceptives in women receiving chemotherapy for Hodgkin s disease. Blood 1981;58: Chen C. Pregnancy after human ovocyte cryopreservation. Lancet 1986;1: Dodds L, Marrett LD, Tomkins DJ, Green B, Sherman G. Case-control study of congenital anomalies in children of cancer patients. BMJ 1993;307: Ginsburg ES, Yanushpolsky EH, Jackson KV. In vitro fertilization for cancer patients and survivors. Fertil Steril 2001;75: Hovatta O. Cryopreservation and culture of human primordial and primary ovarian collicles. Mol Cell Endocrinol 2000;169:95 7. Hovatta O. Cryopreservation of testicular tissue in young cancer patients. Hum Repr Update 2001;4: Janson PO. Possibilities of fertility preservation in children and young adults undergoing treatment for malignancy. Acta Obstet Gynecol Scand 2000;79: Kim SS, Battaglia DE, Soules MR. The future of human ovarian cryopreservation and transplantation: fertility and beyond. Fertil Steril 2001;75: Liu J, Vander Elst J, Van den Broecke R, Dhont M. Early massive follicle lossa and apoptosis in heterotopically grafted newborn mouse ovaries. Hum Reprod 2002;17: Meirow D, Fasoulitis SJ, Nugent D, Schenker JG, Gosden RG, Rutherford AJ. A laparoscopic technique for obtaining ovarian cortical biopsy specimens for fertility conservation in patients with cancer. Fertil Steril 1999;71: Meirow D, Nugent D. The effects of radiotherapy and chemotherapy on female reproduction. Hum Repr Update 2001;7: Natalia Posada M, Kolp L, Garcia JE. Fertility options for female cancer patients: facts and fiction. Fertil Steril 2001;75: Oktay K, Kan MT, Rosenwaks Z. Recent progress in oocyte and ovarian tissue cryopreservation and transplantation. Curr Opin Obstet Gynecol 2001(a);13: Oktay K, Economos K, Kan M, Rucinski J, Veeck L, Rosenwaks Z. Endocrine function and oocyte retrieval after autologous transplantation of ovarian cortical strips to the forearm. JAMA 2001(b);286: Pereyra Pacheco B, Mendez Ribas JM, Milone G, ym. Use of gnrh analogs for functional protection of the ovary and preservation of fertility during cancer treatment in adolescents: A preliminary report. Gynecol Oncol 2001;81: Porcu E, Fabbri R, Seracchioli R, Ciotti PM, Magrini O, Flamigni C. Birth of a healthy female after intracytoplasmic sperm injection of cryopreserved human oocytes. Fertil Steril 1997;68: Radford JA, Lieberman BA, Brison DR, ym. Orthotopic reimplantation of cryopreserved ovarian cortical strips after high-dose chemotherapy for Hodgkin s lymphoma. Lancet 2001;357: Waxman JH, Ahmed R, Smith D, ym. Failure to preserve fertility in patients with Hodgkin s disease. Cancer Chemother Pharmacol 1987;19: Weissman A, Gotlieb L, Colgan T, Jurisicova A, Greenblatt EM, Casper RF. Preliminary experience with subcutaneous human ovarian cortex transplantation in the NOD/SCID mouse. Biol Reprod 1999;60: PIRJO INKI, LT, vs. erikoislääkäri pirjo.inki@luukku.com TYKS:n naistenklinikka PL 52, Turku HELENA TINKANEN, LT, erikoislääkäri TAYS:n naistenklinikka PL 2000, Tampere 25
Tytön munasarjakudoksen pakastus
Katsaus TIINA LAINE Suomessa sairastuu vuosittain syöpään noin 130 lasta. Lasten syöpien hoito ja ennuste ovat erilaiset kuin aikuisten, ja 75 % lapsipotilaista paranee pysyvästi. Syövän yhdistelmähoito
LisätiedotSyöpäpotilaan hedelmällisyyden säilyttäminen
Tieteessä katsaus Varpu Ranta LT, apulaisylilääkäri HYKS Naistentaudit ja synnytykset Sirpa Leppä, professori, osastonylilääkäri HYKS Syöpäkeskus ja Helsingin yliopisto Johanna Mattson dosentti, toimialajohtaja
LisätiedotKypsiä munasoluja alkumunarakkuloista in vitro lähitulevaisuuden haaste
Outi Hovatta TEEMA: LISÄÄNTYMISTERVEYS JA SYÖPÄ Kypsiä munasoluja alkumunarakkuloista in vitro lähitulevaisuuden haaste Munasolujen kypsyttäminen in vitro pakastettuna säilytetystä kudoksesta olisi tärkeä
LisätiedotSähköisen tiedonkeruulomakkeen käyttöohje löytyy lomakkeen yhteydestä erikseen.
Tiedonkeruuohjeistus 21.2.2013 1(5) HEDELMÖITYSHOITOJEN TILASTOINTI Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kerää valtakunnalliset tiedot annetuista hedelmöityshoidoista. Stakes keräsi vuosilta 1994 2005
LisätiedotNuorille. Munasolujen pakastaminen. Tietoa munasolujen keräämisestä ja pakastamisesta tai munasarjan osan tai koko munasarjan pakastamisesta.
Nuorille Munasolujen pakastaminen Tietoa munasolujen keräämisestä ja pakastamisesta tai munasarjan osan tai koko munasarjan pakastamisesta. Hyvä tietää Tämä tietopaketti on suunnattu nuorille, jotka saattavat
LisätiedotTHL/294/5.09.00/2013 Tiedonkeruun tietosisältö 1(8) 21.2.2013
Tiedonkeruun tietosisältö 1(8) Hedelmöityshoitotilastoinnin tiedonkeruun tietosisältö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kerää valtakunnalliset tiedot annetuista hedelmöityshoidoista sähköisellä tiedonkeruulomakkeella,
LisätiedotHedelmällisyyden säilyttäminen syövän hoitojen yhteydessä
NÄIN HOIDAN Helena Tinkanen Hedelmällisyyden säilyttäminen syövän hoitojen yhteydessä 480 Pahanlaatuinen sairaus ja sen hoito voivat vahingoittaa sekä naisen että miehen hedelmällisyyttä. Synnytinelinten
LisätiedotMiten lapsettomuutta hoidetaan? Hoitovaihtoehdoista Lapsettomuushoitojen arkipäivän kysymyksiä 24.5.2013
Miten lapsettomuutta hoidetaan? Hoitovaihtoehdoista Lapsettomuushoitojen arkipäivän kysymyksiä 24.5.2013 Milloin tutkimuksiin? Perustutkimukset kun raskautta on yritetty vuosi Kun asia alkaa askarruttaa
LisätiedotHedelmöityshoidot tänään
Laboratoriolääketiede 2014 9.10.2014 Elämän alkutaival ja laboratorio Hedelmöityshoidot tänään Leena Anttila dosentti, ylilääkäri Sidonnaisuudet Leena Anttila LT, naistentautien ja synnytysten sekä gynekologisen
LisätiedotSuomessa sairastuu syöpään vuosittain 130. Syövän hoitojen aiheuttamat gynekologiset ongelmat lapsuus- ja nuoruusiässä. Lapsi- ja nuorisogynekologia
Lapsi- ja nuorisogynekologia MERVI TASKINEN, LEILA UNKILA-KALLIO JA AILA TIITINEN Syövän hoitojen aiheuttamat gynekologiset ongelmat lapsuus- ja nuoruusiässä Aikuistuvan nuoren naisen mieltä askarruttavat
LisätiedotEnnakoiva munasolupakastus ei-lääketieteellisistä tai sosiaalisista syistä
Katsaus tieteessä Viveca Söderström-Anttila LT, dosentti, apulaisylilääkäri Väestöliiton Helsingin lapsettomuusklinikka viveca.soderstrom-anttila@ vaestoliitto.fi Ennakoiva munasolupakastus ei-lääketieteellisistä
Lisätiedotmykofenolaattimefotiili Opas terveydenhuoltoalan ammattilaisille Teratogeenisyysriski
mykofenolaattimefotiili Opas terveydenhuoltoalan ammattilaisille Teratogeenisyysriski Laatimispäivä: Huhtikuu 2016 Johdanto Tämä esite, Myfenax (mykofenolaattimofetiili) Opas terveydenhuoltoalan ammattilaisille,
LisätiedotTIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA
TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TOSIASIOITA USKOMUSTEN TAKANA HARVINAISET SAIRAUDET I MS-TAUTI I ONKOLOGIA I IMMUNOLOGIA 1 LUKIJALLE Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä.
LisätiedotSteroidihormonimääritykset lapsettomuuden hoidossa ja diagnostiikassa
Steroidihormonimääritykset lapsettomuuden hoidossa ja diagnostiikassa Helena Tinkanen LT Synnytys- ja naistentautien ja gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri TAYS Raskauden alkamiseen tarvitaan
LisätiedotENDOMETRIOOSIPOTILAIDEN KEINOHEDELMÖITYSHOITO
ENDOMETRIOOSIPOTILAIDEN KEINOHEDELMÖITYSHOITO LK Heidi Koskinen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Syyskuu 2012 Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö KOSKINEN
LisätiedotYhden alkion siirto vähentää raskausriskejä. Sirpa Vilska ja Hannu Martikainen
Lapsettomuus Sirpa Vilska ja Hannu Martikainen Suomessa vuosittain syntyvistä lapsista 2,5 % on saanut alkunsa hedelmöityshoitojen (koeputkihedelmöitys, mikrohedelmöitys ja pakastetun alkion siirto) ansiosta.
LisätiedotErilaiset eettiset näkökohdat koskien munasolupakastusta
Ennakoiva munasolupakastus; hyvän toimintatavan suositukset Suomen Fertiliteettiyhdistyksen (SFY) ennakoivan munasolupakastuksen työryhmä: Sirpa Mäkinen 1 (pj), Johanna Aaltonen 2, Peter Bredbacka 2,Tuija
LisätiedotRaskaus sairastetun syövän jälkeen. Riikka Huovinen Gynecologi Practici Docrates Klinikka
Raskaus sairastetun syövän jälkeen Riikka Huovinen Gynecologi Practici Docrates Klinikka 23.10.2010 Voinko saada lapsen vaikka olen sairastanut syövän? Voiko raskaus aiheuttaa syövän uusiutumisen? Premenopausaalisten
LisätiedotLapsille. Munasolujen pakastaminen. Tietoa munasarjan osan pakastamisesta.
Lapsille Munasolujen pakastaminen Tietoa munasarjan osan pakastamisesta. Sisällysluettelo Miksi munasolujani pitäisi pakastaa? Millainen toimenpide on? Kuinka munasarjoista otetaan osa talteen? Mitä sitten
LisätiedotAnti-Müllerian hormoni (AMH) munasarjan toiminnan merkkiaineena
Anti-Müllerian hormoni (AMH) munasarjan toiminnan merkkiaineena Mikko Anttonen, dosentti, erikoistuva lääkäri, Hy ja HUS Potilas A. Müller 43v, jolla kaksi synnytystä. Noin 2v ajan epäsäännölliset, pikku
LisätiedotLapsettomuuden hoitoa suunniteltaessa on
Lapsettomuus Lapsettomuuden hoidon valinta Aila Tiitinen Lapsettomuuden hoito suunnitellaan ongelman syyn ja parin toiveiden mukaan. Osalle pareista paras vaihtoehto voi olla adoptio tai hoidoista pidättäytyminen.
LisätiedotOsa A. Täytetään kaikkien naispotilaiden kohdalla
Tarkastuslista määrättäessä isotretinoiinia naispotilaille: Isotretinoin Actavis (isotretinoiini) 10 mg:n ja 20 mg:n pehmeät kapselit Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisyohjelma Isotretinoiini on erittäin
LisätiedotTervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa
Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa Onkologiapäivät 30.8.2013 Sairaalafyysikko Sami Suilamo Tyks, Syöpäklinikka Esityksen sisältöä Tervekudoshaittojen todennäköisyyksiä Tervekudosten annostoleransseja
LisätiedotNuorille. Siittiöiden pakastaminen. siittiöiden talteenotosta pakastamisesta.
Nuorille Siittiöiden pakastaminen Tietoa siittiöiden talteenotosta pakastamisesta. ja Nämä tiedot on suunnattu ensisijaisesti nuorille, joille tarjotaan mahdollisuutta siittiöiden pakastamiseen, mutta
LisätiedotResiduan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen
Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua
LisätiedotPYLL-seminaari 30.3.2011
PYLL-seminaari 30.3.2011 Sairaalajohtaja Jari Välimäki syöpätautien osuus ennenaikaisten elinvuosien menetysten aiheuttajina etenkin ESshp:n naisten keskuudessa kiinnittää huomiota ne ovat PYLL-tilastossa
LisätiedotMistä lapsettomuus voi johtua? 6. Lapsettomuustutkimusten ja hoitojen reitit 10. Ovulaation induktio (OI) eli munarakkulan kypsytyshoito 11
HEDELMÖITYSHOIDOT sisällysluettelo Johdanto 5 Mistä lapsettomuus voi johtua? 6 Lapsettomuustutkimukset 8 Lapsettomuustutkimusten ja hoitojen reitit 10 Hedelmöityshoidot 11 Ovulaation induktio (OI) eli
LisätiedotAbdominaalinen raskaus. Gynekologisen Kirurgian Seura, 27.9.2012 Päivi Vuolo-Merilä el
Abdominaalinen raskaus Gynekologisen Kirurgian Seura, 27.9.2012 Päivi Vuolo-Merilä el LK s. 1967 v. 1993 Dg: cysta dermoidea ovari l. sin. (halk. 10 cm) Tmp: s-o-ectomia via l-scopiam v. 2000 G0 Dg: endometrioma
LisätiedotHE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka
HE4 LABQUALITY DAYS 2015 Helsinki 06.02.2015 Arto Leminen Dosentti, osastonylilääkäri Naistenklinikka 1 HE4 Human epididyminis protein 4 Yksiketjuinen, WFDC (whey acidic four-disulfide)- ryhmän glukosyloitunut
LisätiedotUutta lääkkeistä: Ulipristaali
Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Annikka Kalliokoski Esmya, 5 mg tabletti, PregLem France SAS. Ulipristaaliasetaattia voidaan käyttää kohdun myoomien
LisätiedotYli 40-vuotiaan naisen infertiliteetti
KATSAUS TIETEESSÄ VIVECA SÖDERSTRÖM- ANTTILA LT, dosentti, gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri Väestöliiton klinikat Oy, Helsingin klinikka Yli 40-vuotiaan naisen infertiliteetti Naisen hedelmällisyys
LisätiedotKOEPUTKIHEDELMÖITYS (IVF): ONKO AIKA VAIHTAA MENETELMÄÄ?
KOEPUTKIHEDELMÖITYS (IVF): ONKO AIKA VAIHTAA MENETELMÄÄ? Heidi Varis Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Naistentautien klinikka Huhtikuu 2013 2 ITÄ-SUOMEN
LisätiedotSyöpähoitojen vaikutukset sukupuolirauhasiin
TEEMA: LISÄÄNTYMISTERVEYS JA SYÖPÄ Kirsi Jahnukainen 858 Suuriannoksisiin solunsalpaajayhdistelmiin sekä koko kehon, lantion ja pään alueen sädehoitoihin liittyy sukupuolirauhasten vaurioitumisen riski.
LisätiedotKohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri
Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Uusimisriski Esiasteriippuvainen 6 v aikana uuden CIN 2/3:n ilmaantuvuus:
LisätiedotPET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset. Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala
PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala ISI Web of Science: hakusana PET/CT N = 4974, 27.4.2010 Mihin diagnostisia menetelmiä tarvitaan?
LisätiedotFer$litee$n säästävä munasarjasyöpäkirurgia. Erikoislääkäri, LT Annika Auranen TYKS Naistenklinikka GKS koulutuspäivät 27.9.2013
Fer$litee$n säästävä munasarjasyöpäkirurgia Erikoislääkäri, LT Annika Auranen TYKS Naistenklinikka GKS koulutuspäivät 27.9.2013 Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, naistentau$en ja synnytysten
LisätiedotLiite II. Euroopan lääkeviraston tieteelliset johtopäätökset ja myönteisen lausunnon perusteet
Liite II Euroopan lääkeviraston tieteelliset johtopäätökset ja myönteisen lausunnon perusteet 4 Tieteelliset johtopäätökset Tiivistelmä tieteellisestä arvioinnista, joka koskee valmistetta nimeltä Seasonique
LisätiedotLomakkeisto noudattaa pääosin ESHRE:n (European Society of Human Reproduction and Embryology) Euroopan tiedonkeruussa käyttämää lomaketta.
Hedelmöityshoitotilastoinnin tiedonkeruun tietosisältö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kerää valtakunnalliset tiedot annetuista hedelmöityshoidoista sähköisellä tiedonkeruulomakkeella, johon kaikille
LisätiedotBI4 IHMISEN BIOLOGIA
BI4 IHMISEN BIOLOGIA LAPSUUS ON VOIMAKKAAN KASVUN JA KEHITYKSEN AIKAA Pitkän lapsuusajan uskotaan vähentävän lapsikuolleisuutta. Lapsuus on pitkä ajanjakso ihmisen elämässä. Se on yhteydessä aivojen kehittymiseen
LisätiedotHedelmättömyyden hoidot osa II
NÄIN HOIDAN Laure Morin-Papunen ja Riitta Koivunen 1568 Oligotsoospermian tai atsoospermian syyn selvittäminen on tärkeää hedelmättömyyden oikean hoitomuodon valitsemiseksi. Jos siemennesteen laatu on
LisätiedotNaisparien ja itsellisten naisten hoitopolku InOvassa
Naisparien ja itsellisten naisten hoitopolku InOvassa Raskaustoiveesta voi tulla maksutta keskustelemaan, kun toive omasta lapsesta herää! Raskauden suunnitteluvaihe: Hedelmällisyyttä on mahdollista kartoittaa
LisätiedotMyooman ja polyypin vaikutus fertiliteettiin
Myooman ja polyypin vaikutus fertiliteettiin LKT Päivi Härkki Gynekologisen Kirurgian Seuran koulutuspäivät 25-26.9.2003 MYOOMA JA FERTILITEETTI EPIDEMIOLOGIAA (Barbieri 1999) 20-50%:lla kaikista naisista
LisätiedotMunasarjojen poisto kohdunpoiston yhteydessä. 28.9.2007 GKS Eija Tomás, Tays
Munasarjojen poisto kohdunpoiston yhteydessä 28.9.2007 GKS Eija Tomás, Tays Munasarjojen poisto Kiistelty aihe Paljon eriäviä mielipiteitä Hyvin erilaisia toimintatapoja Leikkaustekniikka vaikuttaa poistetaanko
LisätiedotEnsimmäinen koeputkihedelmöityksen avulla. Hedelmöityshoitojen tuloksena syntyneiden lasten terveys. Katsaus
Katsaus RITA ISAKSSON JA AILA TIITINEN Hedelmöityshoitojen tuloksena syntyneiden lasten terveys Koeputkihedelmöitys (IVF) on mullistanut lapsettomien parien hoidon viime vuosikymmenien aikana. Toistettujen
LisätiedotLÄÄKÄRIN TARKISTUSLISTA/VAHVISTUSLOMAKE MÄÄRÄTTÄESSÄ LÄÄKETTÄ NAISPOTILAILLE. (alitretinoiini) Lääkärin materiaalit. Potilaan nimi.
LÄÄKÄRIN TARKISTUSLISTA/VAHVISTUSLOMAKE MÄÄRÄTTÄESSÄ LÄÄKETTÄ NAISPOTILAILLE (alitretinoiini) Lääkärin materiaalit Potilaan nimi alitretinoiini Lääkärin materiaalit Lääkärin tarkistuslista/vahvistuslomake
LisätiedotIsotretinoin riskinhallintaohjelma. Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Potilaan opas. Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisy
Isotretinoin riskinhallintaohjelma Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Potilaan opas Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisy TÄMÄN ESITTEEN TARKOITUS Tämä esite sisältää tärkeitä tietoja etenkin hedelmällisessä
LisätiedotTurun AMK:n opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja Marraskuu 2011 Eevi Sippola ja Sonja Storm
Turun AMK:n opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja Marraskuu 2011 Eevi Sippola ja Sonja Storm Johdantoa Vuonna 2009 Suomessa todettiin miehillä 14747 syöpätapausta, joista urologisia syöpätapauksia
LisätiedotOpas sädehoitoon tulevalle
Opas sädehoitoon tulevalle Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö / sädehoito 2014 Teksti ja kuvitus: Riitta Kaartinen Pekka Kilpinen Taru Koskinen Syöpätautien yksikkö / sädehoito Satakunnan keskussairaala
LisätiedotAMH-määrityksen merkitys koeputkihedelmöityshoitoa suunniteltaessa
AMH-määrityksen merkitys koeputkihedelmöityshoitoa suunniteltaessa Sofia Lagerstam Helsingin yliopisto Helsinki 19.2.2015 Tutkielma sofia.lagerstam@helsinki.fi Ohjaajat: Mervi Halttunen-Nieminen, Aila
LisätiedotMitä syöpäpotilaan pitää tietää hoitojen pitkäaikaishaitoista?
Mitä syöpäpotilaan pitää tietää hoitojen pitkäaikaishaitoista? Teksti Marika Javanainen Kuva Bosse Österberg Tiivistelmä esityksestä, jonka Syöpätautien klinikan (TAYS) erikoistuva lääkäri Leena Tiainen
LisätiedotNuoren naisen ehkäisymenetelmät L.FI.MKT.11.2015.3751
Nuoren naisen ehkäisymenetelmät Pitkäaikaiset ehkäisymenetelmät Hormonikierukka 3 v ja 5 v Pitkäaikainen ehkäisy (pienempi 3 vuotta, isompi 5 vuotta) Sisältää paikallisesti vapautuvaa keltarauhashormonia
LisätiedotLAPSETTOMUUSHOITOJEN NYKYKÄYTÄNNÖISTÄ
LAPSETTOMUUSHOITOJEN NYKYKÄYTÄNNÖISTÄ JOHANNA IKONEN HOITAJAT FACE TO FACE- KOULUTUS 30.9.2016 Lähete erikoissairaanhoitoon naistentautien poliklinikalle Terveyskeskus- tai yksityislääkäri tekee lähetteen
LisätiedotPotilaan opas. Acitretin Orifarm 10 mg ja 25 mg. Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma 03/2018/FI/66949
Potilaan opas Acitretin Orifarm 10 mg ja 25 mg Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma 03/2018/ Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite sisältää tärkeitä tietoja etenkin hedelmällisessä iässä
LisätiedotYleistä. tarkoittaa endometriumin rauhasten ja stroomasolujen muodostamia pesäkkeitä kohdun ulkopuolella. yleinen tauti, 1-71
Endometrioosi LK Heikkilä Maija, LK Jutila Topi, LK Myllylä Hanna, LK Pietarinen Johanna, LK Puumala Pasi, LK Vallasto Inari, LK Visuri Sofia, Prof Ryynänen Markku Johdanto Yleistä tarkoittaa endometriumin
LisätiedotMIKSI KOEPUTKIHEDELMÖITYSHOIDOT EPÄONNISTUVAT?
MIKSI KOEPUTKIHEDELMÖITYSHOIDOT EPÄONNISTUVAT? Annakaisa Tammiaho Opinnäytetyö Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Naistentaudit Marraskuu 2012 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Terveystieteiden tiedekunta
LisätiedotHoitomenetelmän ja alkion iän vaikutus pakastealkiosiirtojen tuloksiin
Hoitomenetelmän ja alkion iän vaikutus pakastealkiosiirtojen tuloksiin Liisa Kellokumpu Syventävien opintojen opinnäyte Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Toukokuu 2015 Tampereen yliopisto Lääketieteen
LisätiedotHormonihäiriön syyksi voi osoittautua munasarjan granuloosasolukasvain. Leila Unkila-Kallio
Katsaus Hormonihäiriön syyksi voi osoittautua munasarjan granuloosasolukasvain Leila Unkila-Kallio Granuloosasolukasvain on pahanlaatuisena pidettävä harvinainen munasarjakasvain, joka voi esiintyä naisella
LisätiedotIntra-abdominaalinen raskaus. Gynekologisen Kirurgian Seura, Päivi Vuolo-Merilä
Intra-abdominaalinen raskaus Gynekologisen Kirurgian Seura, 22.9.2005 Päivi Vuolo-Merilä LK, s. 1967 11/1993: dg: cysta dermoidea ov l sin (halk 10 cm) tmp: s-o-ectomia via l-scopiam 6/2000: G0 dg: endometriosis
LisätiedotRaskauden ehkäisy. Jokaisella on oikeus raskauden ehkäisyyn. Siihen on monta keinoa eli menetelmää.
Raskauden ehkäisy Jokaisella on oikeus raskauden ehkäisyyn. Siihen on monta keinoa eli menetelmää. Jokaisella on oikeus saada oikeaa tietoa ja neuvontaa raskauden ehkäisyn keinoista sekä niiden hyödyistä,
LisätiedotApteekkihenkilökunnan opas isotretinoiinia toimitettaessa
Isotretinoin riskinhallintaohjelma Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Apteekkihenkilökunnan opas isotretinoiinia toimitettaessa Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisyohjelma Johdanto Isotretinoiinikapselit
LisätiedotNaishormonit, Kuukautiskierron säätely
Naishormonit, Kuukautiskierron säätely dos. Leila Unkila-Kallio Gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri HYKS NaLa, Naistenklinikka 21.3.2013 TAVOITTEET Ymmärtää munasarjahormonien merkitys ja niiden
LisätiedotMitä teen kun syöpää sairastava potilaani on raskaana?
Sirkku Jyrkkiö NÄIN HOIDAN Mitä teen kun syöpää sairastava potilaani on raskaana? Raskauden aikana sairastutaan syöpään harvoin. Raskaana olevien syöpäsairaudet ovat samankaltaisia kuin hedelmällisessä
LisätiedotSUOMEN IVF-TILASTOT 1992-2007 FINLANDS IVF-STATISTIK 1992-2007 FINNISH IVF STATISTICS 1992-2007. Taulukot/Tabeller/Tables:
SUOMEN IVF-TILASTOT 1992-2007 FINLANDS IVF-STATISTIK 1992-2007 FINNISH IVF STATISTICS 1992-2007 Taulukot/Tabeller/Tables: Taulukko 1: IVF-hoitoja antavien klinikoiden määrä ja koko 1992-2007 Tabell 1:
LisätiedotPCOS MITÄ ULTRAÄÄNIKUVAUS KERTOO? Tiina Rantsi Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, LT HUS, Lisääntymislääketieteen yksikkö
PCOS MITÄ ULTRAÄÄNIKUVAUS KERTOO? Tiina Rantsi Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, LT HUS, Lisääntymislääketieteen yksikkö ESITYKSEN SISÄLTÖ Yleistä Patogeneesi Diagnostiset kriteerit Hormonaalinen
LisätiedotMILLÄ HINNALLA LAPSIA KOEPUTKIHEDELMÖITYSHOIDOLLA?
MILLÄ HINNALLA LAPSIA KOEPUTKIHEDELMÖITYSHOIDOLLA? Yli 38-vuotiaiden naisten IVF- ja ICSI-hoitojen tulokset ja kustannukset Kuopion yliopistollisessa sairaalassa vuosina 2006 2010. Essi Rissanen Syventävien
LisätiedotLIITE I VALMISTEYHTEENVETO
LIITE I VALMISTEYHTEENVETO 1 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Elonva 100 mikrogrammaa injektioneste, liuos 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi esitäytetty ruisku sisältää 100 mikrogrammaa korifollitropiini
LisätiedotMitä spermalaboratoriossa tutkitaan? Paula Peltopuro IVF-biologi HUS Lisääntymislääketieteen yksikkö Naistenklinikka
Mitä spermalaboratoriossa tutkitaan? Paula Peltopuro IVF-biologi HUS Lisääntymislääketieteen yksikkö Naistenklinikka HUS Naistenklinikan sperma-laboratorio Sperman pesut -Siemennesteen käsittely ennen
LisätiedotENDOMETRIOOSIN VAIKUTUS NAISEN ELÄMÄNLAATUUN -HOITONETTI
ENDOMETRIOOSIN VAIKUTUS NAISEN ELÄMÄNLAATUUN -HOITONETTI ja tavoite JOHDANTO Endometrioosi on sairaus, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy muualla kuin kohdussa, yleisimmin munasarjoissa,
LisätiedotRintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki
Rintasyöpä Suomessa Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009 Risto Sankila Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos... syöpärekisteri
LisätiedotErivedge -valmisteen raskaudenehkäisyohjelma
Erivedge -valmisteen raskaudenehkäisyohjelma Tärkeää tietoa Erivedge -valmistetta käyttäville mies- ja naispotilaille raskauden ehkäisemisestä ja ehkäisystä. 1 2 Sisältö 1. Johdanto 1.1. Mitä Erivedge
LisätiedotTHL:n hedelmöityshoitotilastot Kudoslaitospäivät
THL:n hedelmöityshoitotilastot Kudoslaitospäivät 29.11.2017 Anna Heino, THL, Tilastot ja rekisterit -yksikkö 24.11.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 THL:n lisääntymisaineistot Syntyneiden lasten rekisteri
LisätiedotPienet annokset seminooman sädehoidossa ja seurannassa. Sädehoitopäivät 17.4.2015 Turku Antti Vanhanen
Pienet annokset seminooman sädehoidossa ja seurannassa Sädehoitopäivät 17.4.2015 Turku Antti Vanhanen Seminooman adjuvantti sädehoito: muutokset kohdealueessa ja sädeannoksessa Muinoin: Para-aortaali-
LisätiedotGlykodeliinin sokerit siittiöiden toiminnan säätelyssä
Katsaus Markku Seppälä, Hannu Koistinen, Riitta Koistinen, Philip CN Chiu ja William S Yeung Glykodeliinin sokerit siittiöiden toiminnan säätelyssä Useissa eläinkokeissa on todettu hiilihydraattien osallistuvan
LisätiedotPropecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti 25.4.2017, versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Miestyyppinen hiustenlähtö
LisätiedotKoeputkihedelmöityshoidon toteutuksen ABC
Koeputkihedelmöityshoidon toteutuksen ABC Johanna Aaltonen, LT Vastaava lääkäri Ovumia Oy Gyneacologi Practici kokous Helsinki 16.-17.1 2015 Sidonnaisuudet Päätoimi Ovumia Oy vastaava lääkäri, palkkatyö
LisätiedotIsotretinoin Actavis
Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisyohjelma Potilaan opas Isotretinoin Actavis (isotretinoiini) 10 mg:n ja 20 mg:n pehmeät kapselit Isotretinoin Potilaan opas Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite sisältää
LisätiedotMIKSI VIELÄ KAHDEN ALKION SIIRTOJA KOEPUTKIHEDELMÖITYSHOIDOISSA?
MIKSI VIELÄ KAHDEN ALKION SIIRTOJA KOEPUTKIHEDELMÖITYSHOIDOISSA? Saara Koivulehto Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos, Naistentaudit
LisätiedotReumataudit ja raskaus
Reumataudit ja raskaus Perhesuunnitteluun liittyvät asiat ovat monelle reumasairautta potevalle naiselle tärkeitä, arkoja ja usein myös ongelmallisia. Reumalääkkeiden käytöstä ennen raskauden alkua ja
LisätiedotPAKKAUSSELOSTE. Fertavid 600 IU/0,72 ml injektioneste, liuos follitropiini beeta
PAKKAUSSELOSTE Fertavid 600 IU/0,72 ml injektioneste, liuos follitropiini beeta Lue tämä pakkausseloste huolellisesti ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen. Säilytä tämä pakkausseloste. Voit tarvita
LisätiedotRaskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille
Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille (asitretiini) 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit Asitretiini on erittäin teratogeenistä ja
LisätiedotHedelmällisyysneuvola - tarvitaanko sitä? - mitä se voisi tarkoittaa?
Hedelmällisyysneuvola - tarvitaanko sitä? - mitä se voisi tarkoittaa? Aila Tiitinen Prof, linjajohtaja HY ja HYKS Naistenklinikka 9.3.2018 1 Hedelmällisyys Suomessa 9.3.2018 2 Suomalaiset perheet 9.3.2018
LisätiedotRECEPTAL vet 4 mikrog/ml
VALMISTEYHTEENVETO 1 ELÄINLÄÄKEVALMISTEEN KAUPPANIMI Receptal vet 4 mikrog/ml 2 VAIKUTTAVAT AINEET JA APUAINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT 1 millilitra injektionestettä sisältää: Vaikuttavat aineet: Busereliiniasetaatti
LisätiedotSeulontavaihtoehdot ja riskit
Seulontavaihtoehdot ja riskit Hannele Laivuori HUSLAB Perinnöllisyyslääketieteen yksikkö Jaakko Ignatius TYKS, Perinnöllisyyslääketiede Finohta / Sikiöseulontojen yhtenäistäminen / Hannele Laivuori ja
LisätiedotRINTASYÖVÄN VAIKUTUKSET NAISEN SEKSUAALISUUTEEN. Milla Talman & Niina Äyhö
RINTASYÖVÄN VAIKUTUKSET NAISEN SEKSUAALISUUTEEN Milla Talman & Niina Äyhö SEKSUAALISUUS Ihmiset ymmärtävät seksuaalisuuden eri tavoilla. Seksuaalisuus koetaan myös erilailla eri-ikäisinä ja eri aikakausina
LisätiedotSyöpähoitojen kehitys haja- Pirkko Kellokumpu-Lehtinen Säde- ja kasvainhoidon professori, ylilääkäri, TaY/TAYS 19.02.2008
Syöpähoitojen kehitys haja- ammunnasta täsmäosumiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen Säde- ja kasvainhoidon professori, ylilääkäri, TaY/TAYS 19.02.2008 Haasteet Syöpämäärien lisäys/väestön vanheminen Ennaltaehkäisy/seulonnat
LisätiedotAvainsanat: BI5 III Biotekniikan sovelluksia 9. Perimä ja terveys.
Avainsanat: mutaatio Monitekijäinen sairaus Kromosomisairaus Sukupuu Suomalainen tautiperintö Geeniterapia Suora geeninsiirto Epäsuora geeninsiirto Kantasolut Totipotentti Pluripotentti Multipotentti Kudospankki
LisätiedotHUONO MUNASARJAVASTE HEDELMÖITYSHOITOPOTILAILLA
HUONO MUNASARJAVASTE HEDELMÖITYSHOITOPOTILAILLA Suvi-Maria Seppälä Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Synnytys- ja naistentautioppi Joulukuu 2010 Tampereen yliopisto Lääketieteen
Lisätiedotmykofenolaattimefotiili Opas potilaalle Tietoa syntymättömään lapseen kohdistuvista riskeistä
mykofenolaattimefotiili Opas potilaalle Tietoa syntymättömään lapseen kohdistuvista riskeistä Laatimispäivä: Huhtikuu 2016 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Mitkä hoidon riskit ovat?... 3 Ketä riski koskee?...
LisätiedotVeterelin vet 4 mikrog/ml injektioneste, liuos naudalle, hevoselle, sialle ja kanille
1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Veterelin vet 4 mikrog/ml injektioneste, liuos naudalle, hevoselle, sialle ja kanille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi millilitra injektionestettä sisältää: Vaikuttava
LisätiedotEndometrioosi ja lapsettomuus
Katsaus tieteessä Päivi Härkki dosentti, apulaisylilääkäri paivi.harkki@hus.fi Oskari Heikinheimo professori, osastonylilääkäri Aila Tiitinen professori, osastonylilääkäri HYKS, naistentautien ja synnytysten
LisätiedotRaskauden alkaminen. Raskauden alkamisen edellytykset
12 Raskauden alkaminen 1 Naisen elämässä on monenlaisia rajapyykkejä, jolloin elämä muuttuu ratkaisevasti. Yksi niistä on raskaaksi tulo. Monesti raskaus on toivottu, tarkkaankin suunniteltu, joskus vahinko,
LisätiedotYksilöllinen lapsettomuuden hoito tutkimusnäyttöön perustuen
Yksilöllinen lapsettomuuden hoito tutkimusnäyttöön perustuen Kuka hyötyy ja miten? Niklas Simberg Fertinova Lapsettomuusklinikka Helsinki Gynaecologi Practici 21.10. 2011 Luentorunko 1. Näytön aste 2.
LisätiedotTerveysInfo. GIST potilaan opas Oppaassa kerrotaan GISTin hoidosta, täsmälääkehoidosta sekä siitä mistä ja miten sairastunut saa apua.
TerveysInfo Cancerpatientens sociala förmåner Syöpäpotilaan sosiaalietuudet pähkinänkuoressa. Maksuton yksityishenkilöille, yhteisöille 2 e/kpl, A5, 44 sivua http:///@bin/270880/sosedut netti_ru. Hakusanat:
LisätiedotIsotretinoin riskinhallintaohjelma. Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Lääkärin opas. Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisyohjelma
Isotretinoin riskinhallintaohjelma Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Lääkärin opas Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisyohjelma Johdanto Isotretinoiinikapselit sisältävät vaikuttavana aineena isotretinoiinia,
LisätiedotOnko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai. Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa
Onko eturauhassyövän PSAseulonta miehelle siunaus vai kirous? Harri Juusela Urologian erikoislääkäri 28.3.2012 Luokite-esitelmä Kluuvin rotaryklubissa Miten minusta tuli urologian erikoislääkäri Eturauhassyöpäseulonta
LisätiedotTURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN LISÄKOULUTUSOHJELMA
TURUN YLIOPISTO Synnytys- ja naistentautioppi TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN LISÄKOULUTUSOHJELMA LISÄÄNTYMISLÄÄKETIEDE TURUN YLIOPISTON LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNTAN ANTAMA LISÄKOULUTUS
LisätiedotValmistaudu vaihdevuosiin. 24.3.2011 Teija Alanko Gynekologi
Valmistaudu vaihdevuosiin 24.3.2011 Teija Alanko Gynekologi Menopaussi keskimäärin 45-58 v, keski-ikä 51v. aiemmin jos munasarjat poistettu, säde- tai solusalpaajahoidon jälkeen tupakointi varhentaa 1-2
LisätiedotImetysaikana naisen hedelmällisyys on merkittävästi
Katsaus Raskaudenehkäisy imetysaikana Antti Perheentupa Raskaudenehkäisy on imetysaikana periaatteessa helppoa. Jotta ei-toivotuilta raskauksilta vältyttäisiin, on kuitenkin tarpeellista varmistua siitä,
Lisätiedot