Alusten radiolaitteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alusten radiolaitteet"

Transkriptio

1 Perustelumuistio 1(5) Alusten radiolaitteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys alusten radiolaitteista ja niihin liittyvistä järjestelyistä Vuoden 2010 alusta voimaan tulleeseen alusturvallisuuslainsäädännön uudistukseen liittyen Trafi on antanut aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain (1686/2009, jäljempänä alusturvallisuuslaki) nojalla määräyksen alusten radiolaitteista ja niihin liittyvistä järjestelyistä (TRAFI/6540/ /2011). Määräys tuli voimaan Uusi määräys alusten radiolaitteista Nykyisen määräyksen toimivuudesta käytännössä on kerätty tietoa koko sen voimassaolon ajan ja sen perusteella on havaittu olevan tarvetta muuttaa määräystä muun muassa seuraavasti: Kotimaanliikenteen liikennealueella I liikennöivien lastialusten radiolaitevaatimuksia uudistetaan ottaen huomioon sisävesien ja merialueiden erilaiset toimintaolosuhteet. Eräiden alustyyppien radiolaitteita koskevia yleisiä asennusvaatimuksia tarkennetaan. Määräykseen lisätään radiolaitevaatimukset ilmatyynyaluksille sekä päivitetään radiokirjallisuutta koskevia vaatimuksia. Määräyksessä otetaan huomioon Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) tekemät muutokset kansainvälisiin meriradiotaajuuksiin. Määräykseen tehdään myös lukuisia muita tarkennuksia, joiden tarkoituksena on selkeyttää määräyksen sisältöä ja ymmärrettävyyttä. Säädösperusta Määräys annetaan alusturvallisuuslain 18 :n 1 momentissa, 21 :n 3 momentissa ja 23 :n 1 momentissa olevien valtuutussäännösten nojalla. Määräyksen valmistelu Määräyshankepäätös Määräyksen uudistamisesta tehty määräyshankepäätös on käsitelty Sääntely ja kehittäminen toimialan johtoryhmässä Ylijohtaja Tuomas Routa on hyväksynyt hankepäätöksen Valmistelijat ja asiantuntijat Sisäinen lausuntokierros Määräyksen ovat valmistelleet erityisasiantuntija Jami Metsärinne (Sääntely ja kehittäminen/liikenteen toimijat ja teknologia) ja lakimies Leila Harjula (Sääntely ja kehittäminen/liikenneoikeus ja kv. suhteet/kansalliset asiat). Määräyksen valmisteluun ovat asiantuntijoina osallistuneet Aleksi Uttula (Sääntely ja kehittäminen - toimiala ja Tuomas Kokoi (Valvonta toimiala). Määräysluonnos on ollut sisäisellä lausuntokierroksella Saadut kommentit on otettu tarpeellisilta osin huomioon määräysvalmistelussa.

2 2(5) Ulkoinen lausuntokierros Määräysluonnos on ollut ulkoisella lausuntokierroksella Lausunnon antajista Liikennevirasto, Rajavartiolaitos, Onnettomuustutkintakeskus ja Suomen Varustamot ry ilmoittivat, ettei heillä ole määräysluonnoksesta lausuttavaa. Määräysluonnoksesta antoivat lausuntonsa Saimaa Power Oy, Furuno Finland, Lapin Liitto, Mika Salovaara ja Pentti Auranaho. Lausunnot on kirjattu tämän perustelumuistion liitteenä olevaan kommenttikoostetaulukkoon, josta myös on nähtävissä niiden huomioon ottaminen määräysvalmistelussa. Arvio määräyksen vaikutuksista Vaikutukset viranomaisen toimintaan Viranomaisen työ helpottuu ja tarve poikkeuslupien myöntämiselle vähenee. Vaikutukset asiakkaiden toimintaan Turvallisuusvaikutukset Ympäristövaikutukset Asiakkaiden toiminta helpottuu, kun määräykseen sisältyy vaihtoehtoja eräiden alustyyppien radiolaitevaatimuksille. Vaihtoehdot laitevaatimuksissa koskevat lähinnä sisävesillä ja aivan rannikon tuntumassa liikennöiviä pieniä lastialuksia, jotka ovat usein kattamattomia, sekä lastialuksia, jotka liikennöivät sellaisilla järvialueilla, missä ei ole meriradioverkkoa. Määräyksellä on kustannuksia vähentävä vaikutus niiden alustyyppien osalta, joihin ei ole tarkoituksenmukaista asentaa voimassa olevan määräyksen mukaisia laitteita. Määräyksellä ei ole turvallisuustasoa heikentäviä vaikutuksia. Määräyksellä ei ole ympäristövaikutuksia. Vaikutukset esteettömyyteen Määräyksellä ei ole vaikutuksia esteettömyyteen. Yksityiskohtaiset perustelut Yleistä Kohta 1.2 Määritelmät Määräystä on sen ymmärrettävyyden parantamiseksi täsmennetty ja selkeytetty kielellisesti. Lisäksi määräyksen otsikkoa on yksinkertaistettu poistamalla siitä tarpeettomana maininta radiolaitteisiin liittyvistä järjestelyistä. Määritelmiin on lisätty sisävesialueen, alusliikennepalvelun, automaattisen tunnistusjärjestelmän ja n julkaiseman radiopäiväkirjan määritelmät. Määritelmiin on tarkennuksena lisätty myös lossin määritelmä, koska määräys sisältää radiolaitteita koskevat vaatimukset losseille. Lossin määritelmää ei ole alusturvallisuuslain 2 :ssä, johon Määritelmät-kohdassa viitataan. Kohta 1.3 Määräyksen soveltamisalaan kuuluvat alukset Soveltamisalaan on lisätty ilmatyynyalus, koska on katsottu tarpeelliseksi antaa määräykset myös ilmatyynyaluksilta vaadittavista radiolaitteista. Kohta 2.1 Radiolaitteiden toiminnalliset vaatimukset Kohtaa on tarkennettu AIS-SARTin vaatimusten osalta. Kohdan viimeistä kappaletta on tarkennettu siten, että siinä on huomioitu myös kiinteät GMDSS-laitteet, joissa on sisäänrakennettu GNSS-ominaisuus.

3 3(5) Kohta 2.2 Radiolaitteiden asennus Kohta 2.4 Virtalähteet Kohdassa on tarkennettu terminologiaa kannettavien ja kiinteiden radiolaitteiden osalta. Kohdan varavirtalähdettä koskevaa tekstiä on tarkennettu lisäämällä maininta latauslaitteesta sekä siitä, että varavirtalähteellä on oltava automaattinen lataus. Kohtaan on lisätty AIS-laitteen kytkentämahdollisuus radiolaitteiden varavirtalähteeseen tietyn edellytyksin sekä käsikäyttöisen virranvaihdon mahdollisuus aluksissa, joiden päävirtalähde on jokin muu kuin 220 Vac. Kohtaa on myös selvennetty siltä osin, että aluksella tulee olla kiinteästi asennettu indikaattori, josta on luettavissa varavirtalähteen jännitteen, virran kulutuksen sekä latauksen arvot. Arvojen on oltava luettavissa lähellä sitä tilaa, josta alusta normaalisti navigoidaan. Kohta 3.1 Radiolaitteiden ja varavirtalähteen testaus Kohtaan on siirretty aikaisemmin kohdassa 2.4 ollut vaatimus akuston testauksesta sekä lisätty maininta muusta henkilöstä, joka voi käyttää GMDSS-järjestelmään liittyviä lähettimiä pätevyystodistuksen omaavan henkilön välittömässä valvonnassa. Kohta 3.3 Merenkulun hätälähettimen (EPIRB) tarkastus Kohdan vaatimuksia hätälähettimen tarkastuksista ja kirjallisesta todistuksesta on tarkennettu. Kohta 4.1 C- ja D-luokan matkustaja-aluksen radiolaitteet Kohdassa on tarkennettu, että radiolaitteen tulee olla kiinteästi asennettu. Lisäksi on selkeytetty terminologiaa pelastusveneiden radiolaitteiden osalta. Kohta 5.1 Kotimaanliikenteen liikennealueella I tai II liikennöivän matkustaja-aluksen radiolaitteet Kohdassa on tarkennettu, että radiopuhelimen tulee olla kiinteästi asennettu. Lisäksi on mahdollistettu vaihtoehtona kannettavan radiopuhelimen käyttö ja se, että kannettava radiopuhelin voi olla sama kuin pelastusveneessä tai -lautassa käytettävä kannettava radiopuhelin. Lisäksi on selkeytetty terminologiaa pelastusveneiden radiolaitteiden osalta. Lisäksi kohdassa on mahdollistettu se, että kotimaan liikennealueella I liikennöivillä, alle 15 metrin pituisilla avoimilla matkustaja-aluksilla, jotka liikennöivät ainoastaan alusliikennepalveluiden piiriin kuuluvilla määritellyillä satama-alueilla, voidaan kiinteä VHF-DSC-radiopuhelin korvata kannettavalla VHF-DSC-radiopuhelimella. Kannettavalle radiopuhelimelle on oltava latausmahdollisuus aluksella. Kohta 5.6 Alukselta vaadittavat asiakirjat Kohdan alakohtaa 6 on muutettu kohtaan 3.3 (EPIRB) tehtyjen tarkennusten vuoksi. Kohta 5.2 Kotimaanliikenteen liikennealueella III liikennöivän matkustaja-aluksen radiolaitteet Kohdassa on tarkennettu, että uusiin matkustaja-aluksiin sekä olemassa oleviin matkustaja-aluksiin asennettavien uusien radiolaitteiden tulee olla ruorimerkittyjä. Kohta 6.6 Alukselta vaadittavat asiakirjat Kohdan ITU-kirjallisuutta koskeviin alakohtiin 4 ja 5 on lisätty vaihtoehto ko. kohdissa mainitulle kirjallisuudelle. Kohdan alakohtaa 7 on muutettu kohtaan 3.3 (EPIRB) tehtyjen tarkennusten vuoksi.

4 4(5) Kohta 7 Kotimaanliikenteessä liikennöivän lastialuksen radiolaitteet Kohtaa on selkeytetty nykyiseen määräykseen verrattuna siten, että viittauksen sijasta siinä on kirjoitettuna nyt auki ko. lastialusten radiolaitevaatimukset. Kohta 7.1 Kotimaanliikenteen liikennealueella I liikennöivän lastialuksen, jonka pituus on vähintään 15 metriä, radiolaitteet Kohdassa on mahdollistettu vaihtoehtona kannettavan radiopuhelimen käyttö ja se, että kannettava radiopuhelin voi olla sama kuin pelastusveneessä tai -lautassa käytettävä kannettava radiopuhelin. Kohtaan on lisätty maininta siitä, että kannettaville radiopuhelimille on oltava latausmahdollisuus aluksella. Kohta 7.2 Kotimaanliikenteen liikennealueella I liikennöivän lastialuksen, jonka pituus on alle 15 metriä, radiolaitteet Kohtaan on lisätty maininta siitä, että radiopuhelinta ei vaadita sellaisilla sisävesialueilla kotimaanliikenteen liikennealueella I, joilla ei ole alusliikennepalvelua. Lisäksi on mahdollistettu se, että kaikilla merialueilla sekä alusliikennepalvelun piiriin kuuluvilla sisävesialueilla liikennöivillä, alle 15 metrin pituisilla avoimilla lastialuksilla voidaan kiinteä VHF-DSC-radiopuhelin korvata kannettavalla VHF-DSCradiopuhelimella. Kohdassa on myös tarkennettu, että radiolaitteen tulee olla kiinteästi asennettu. Lisäksi on selkeytetty terminologiaa pelastusveneiden radiolaitteiden osalta. Kohta 7.4 Kotimaanliikenteen liikennealueella III liikennöivän lastialuksen radiolaitteet Kohdassa tarkennettu, että lastialuksilla, jotka ovat liikennöidessään jatkuvassa yhteydessä viranomaisten radioverkkoihin (esim. Viranomaisverkko) voidaan B-luokan VHF-DSC-radiopuhelin korvata D-luokan VHF-DSC-radiopuhelimella. Kohta 7.8 Alukselta vaadittavat asiakirjat Kohdan alakohtaa 6 on muutettu kohtaan 3.3 (EPIRB) tehtyjen tarkennusten vuoksi. Kohta 8.1 Proomun radiolaitteet Kohdassa on tarkennettu varavirtalähteen vaatimuksia sekä radiolaitteen sijoituspaikkaa. Kohta 9.1 Pyyntialueella I liikennöivän kalastusaluksen radiolaitteet Kohtaan on lisätty maininta siitä, että radiopuhelinta ei vaadita sellaisilla sisävesialueilla pyyntialueella I, joilla ei ole alusliikennepalvelua. Kohta 9.6 Laitteiden toiminnan varmistaminen Kohtaa on tarkennettu termien osalta. Kohta 9.7 Alukselta vaadittavat asiakirjat Kohdan vaatimusta radiopäiväkirjan osalta on tarkennettu. Kohtaan on lisätty ITUkirjallisuuteen tulleet muutokset ja lisätty vaihtoehto ko. kohdassa mainitulle kirjallisuudelle. Kohdan alakohtia 6 on muutettu kohtaan 3.3 (EPIRB) tehtyjen tarkennusten vuoksi. Kohta 10 Erikoisaluksen, jonka bruttovetoisuus on alle 300, radiolaitteet Kohtaa on tarkennettu mainitsemalla erikseen kansainvälisessä liikenteessä ja kotimaanliikenteessä liikennöivien erikoisalusten radiolaitevaatimukset. Kohta 11 Ammattiveneen radiolaitteet Kohtaa on täsmennetty lisäämällä siihen maininta myös aluksen koosta.

5 5(5) Kohta 12.3 Varavirtalähteet Kohtaa on tarkennettu päävirtalähteen ja varavirtalähteen sijainnin osalta. Kohta 13 Ilmatyynyaluksen radiolaitteet Määräyksen aikataulu Määräykseen on lisätty vaatimukset ilmatyynyaluksen radiolaitteista. Ilmatyynyaluksen radiolaitteisiin sovelletaan kohdan 7 mukaisia kotimaanliikenteessä liikennöivän lastialuksen radiolaitevaatimuksia ilmatyynyaluksen koon ja liikennealueen mukaisesti. Määräys on esitelty Säke-jorylle ja Trafi-jorylle Määräys on annettu Määräyksen on hyväksynyt osastonjohtaja Susanna Metsälampi ylijohtaja Tuomas Roudan sijaisena. Määräys tulee voimaan ja on voimassa toistaiseksi. Määräys on tallennettu Finlexiin Viranomaisten määräyskokoelmaan. Määräyksestä on laadittu tiedote, joka on päivitetty Trafin verkkosivuille ja lähetetty tiedoksi merenkulun sidosryhmille.

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet Alusten radiolaitteet TRAFI/5379/03.04.01.00/2014 Erityisasiantuntija Jami Metsärinne Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Muutos ja voimaantulo Vuonna 2011 annetun määräyksen toimivuudesta on kerätty

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Perustelumuistio 1(5) 27.2.2015 Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys vuokraveneiden laitteista ja varusteista (Trafi) on vuonna 2010 antanut aluksen

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Perustelumuistio 1(6) 24.4.2015 Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys vuokraveneiden laitteista ja varusteista (Trafi) on vuonna 2010 antanut aluksen

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet, määräysmuutokset Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä , Kuopio

Alusten radiolaitteet, määräysmuutokset Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä , Kuopio Alusten radiolaitteet, määräysmuutokset Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 6.4.2018, Kuopio Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Miksi muutetaan? Lisätään annetut oikaisut ja korjaukset määräykseen

Lisätiedot

Alusten sähköasennukset

Alusten sähköasennukset Perustelumuistio 1(5) 22.12.2014 Alusten sähköasennukset Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys alusten sähköasennuksista Vuoden 2010 alusta voimaan tulleeseen alusturvallisuuslainsäädännön

Lisätiedot

Voimassa olevassa määräyksessä on havaittu olevan muutostarpeita muun muassa sidosryhmiltä saadun palautteen perusteella.

Voimassa olevassa määräyksessä on havaittu olevan muutostarpeita muun muassa sidosryhmiltä saadun palautteen perusteella. Perustelumuistio 1(5) 16.12.2014 Alusten koneistot Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys alusten koneistoista Vuoden 2010 alusta voimaan tulleeseen alusturvallisuuslainsäädännön uudistukseen

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet 1 (20) Antopäivä: 19.11.2014 Voimaantulopäivä: 1.12.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 18 :n 1 momentti, 21 :n 3

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet Perustelumuistion liite 1(5) 13.2.2018 Alusten radiolaitteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Alusten radiolaitteet -määräys, jäljempänä radiolaitemääräys, annetaan aluksen teknisestä turvallisuudesta

Lisätiedot

Lisäksi on tarpeen selventää non-solas-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaanliikenteen matkustaja-alusten vakavuusvaatimuksia.

Lisäksi on tarpeen selventää non-solas-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaanliikenteen matkustaja-alusten vakavuusvaatimuksia. PerustelumuistioLUONNOS 1 (5) 19.9.2019 Alusten vakavuus TRAFICOM/193813/03.04.01.00/2019 Määräyksen tausta ja säädösperusta Aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain (1686/2009;

Lisätiedot

perusteella annettavat määräykset Johtava asiantuntija Aleksi Uttula

perusteella annettavat määräykset Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Alusturvallisuuslain perusteella annettavat määräykset Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) ns. Alusturvallisuuslaki lli l tuli

Lisätiedot

Aluksen lastiviiva ja varalaita

Aluksen lastiviiva ja varalaita PerustelumuistioLUONNOS 1 (5) 19.9.2019 Aluksen lastiviiva ja varalaita TRAFICOM/84663/03.04.01.00/2019 Määräyksen tausta ja säädösperusta Aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet LUON Määräys 1 (21) Antopäivä: 20.2.2018 Voimaantulopäivä: 1.3.2018 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 18 :n 1 momentti,

Lisätiedot

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 15 :n 3 momentti ja 18

Lisätiedot

Ohjaus- hallinta- ja merkinanto-osajärjestelmä

Ohjaus- hallinta- ja merkinanto-osajärjestelmä Perustelumuistio 1(7) 21.06.2016 Ohjaus- hallinta- ja merkinanto-osajärjestelmä Määräyksen tausta ja säädösperusta Komissio päivitti aiemmin päätöksenä annettua ohjaus-, hallinta- ja merkinanto-osajärjestelmää

Lisätiedot

Määräys 1 (32) TRAFI/7200/03.04.01.00/2011

Määräys 1 (32) TRAFI/7200/03.04.01.00/2011 1 (32) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 23 :n 1 momentti ja 83

Lisätiedot

Matkustaja-alusinfopäivä Juuso Halin

Matkustaja-alusinfopäivä Juuso Halin Matkustaja-alusinfopäivä 18.1.2019 Juuso Halin Alusturvallisuuslain muutos, taustaa Muutokset alusturvallisuuslakiin ja lakiin matkustaja-aluksen henkilöluetteloista Löytyvät HE:stä 198/2018 Hallituksen

Lisätiedot

Erikoisalusten turvallisuus

Erikoisalusten turvallisuus 1 (10) Antopäivä: x.x.2012 Voimaantulopäivä: [1.1.2013] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 22 :n 2 ja 6 momentti Muutostiedot:

Lisätiedot

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Käsiteltävät asiat HE 99/2014 Hallituksen

Lisätiedot

Voimassa: Toistaiseksi

Voimassa: Toistaiseksi 1 (34) Antopäivä: 14.2.2013 Voimaantulopäivä: 1.3.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 43 :n 4 momentti, 46 :n 2 momentti,

Lisätiedot

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset 1 (6) Antopäivä: 25.9.2015 Voimaantulopäivä: 1.10.2015 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 83 Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö:

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI NRO 7/

TIEDOTUSLEHTI NRO 7/ Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 7/12.4.1999 ALUSTEN RADIOLAITTEET Merenkulkulaitos on 12.4.1999 muuttanut alusten radiolaitteista annetun asetuksen (31/1992) :n soveltamisesta 24.1.1992 antamansa päätöksen

Lisätiedot

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: 26.6.2014 Voimaantulopäivä: 1.8.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 15 :n 3 momentti ja 18 :n 1 momentti

Lisätiedot

OPS M5-7 Lentotoimintarajoitus meluisille suihkukoneille

OPS M5-7 Lentotoimintarajoitus meluisille suihkukoneille Perustelumuistio 1(5) 22.8.2018 OPS M5-7 Lentotoimintarajoitus meluisille suihkukoneille Määräyksen tausta ja säädösperusta Määräyksen säädösperusta on ilmailulain (864/2014) 157, jonka mukaan Liikenteen

Lisätiedot

Alusten hengenpelastuslaitteet

Alusten hengenpelastuslaitteet 1 (33) Antopäivä: 27.2.2014 Voimaantulopäivä: 1.3.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti ja 83 Kumoaa

Lisätiedot

Alusten hengenpelastuslaitteet Luonnos 11.7.2013

Alusten hengenpelastuslaitteet Luonnos 11.7.2013 1 (32) Antopäivä: x.x.2013 Voimaantulopäivä: [1.1.2014] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti ja 83 Kumoaa

Lisätiedot

Alusten navigointilaitteet ja -järjestelmät

Alusten navigointilaitteet ja -järjestelmät l Määräys 1 (16) Antopäivä: x.xx.2012 Voimaantulopäivä: [1.12.2012] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 11 :n 1 momentti,

Lisätiedot

Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset

Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 16.1.2015 Ylitarkastaja Kaija Tuomola, Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Lisätiedot

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset 1 (5) Asianumero Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 83 Muutostiedot:

Lisätiedot

Määräystulkinnat. Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille

Määräystulkinnat. Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille Määräystulkinnat Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille Kotimaan liikenteen matkustaja-alusyrittäjien

Lisätiedot

Ajankohtaista pätevyysasioista

Ajankohtaista pätevyysasioista Ajankohtaista pätevyysasioista Santeri Lunkka Merenkulun pätevyydet -yksikkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Laki liikenteen palveluista (liikennekaari) Liikenteen palveluista annettu lain II-vaihe

Lisätiedot

Ajankohtaista katsastuksista. Kuopio Ilkka Salminen

Ajankohtaista katsastuksista. Kuopio Ilkka Salminen Ajankohtaista katsastuksista Ilkka Salminen Ilkka.salminen@traficom.fi Esityksen sisältö Alusturvallisuuslain muutos Muutoksia määritelmiin Katsastustoiminnan muutokset Muutokset alusten katsastuksiin

Lisätiedot

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 31.3.2017 Juuso Halin Johtava asiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Uusi katsastusmääräys Määräys on luonnosvaiheessa Tullessaan voimaan kumoaa

Lisätiedot

Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 3/ Merenkulkuhallitus on 24 päivänä tammikuuta 1992 tehnyt päätöksen. ja itä- ja pohjanmerenliikenteessä

Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 3/ Merenkulkuhallitus on 24 päivänä tammikuuta 1992 tehnyt päätöksen. ja itä- ja pohjanmerenliikenteessä Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 3/1.2.1992 ALUSTEN RADIOLAITTEET Alusten radiolaitteista on annettu asetus 17 päivänä tammikuuta 1992 (31/92). S Merenkulkuhallitus on 24 päivänä tammikuuta 1992 tehnyt

Lisätiedot

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 19.1.2017 Juuso Halin Johtava asiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Uusi katsastusmääräys Määräys on luonnosvaiheessa Tullessaan voimaan kumoaa

Lisätiedot

Trafin ajankohtaiskatsaus

Trafin ajankohtaiskatsaus Trafin ajankohtaiskatsaus 31.3.2017 Ove Hagerlund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ajankohtaista: Esiselvitys liikennehallinnon virastouudistuksesta (LIIVI) julkaistiin 17.2.2017 (ml. liikenteenohjaus)

Lisätiedot

Trafin ajankohtaiset kuulumiset

Trafin ajankohtaiset kuulumiset Trafin ajankohtaiset kuulumiset Läntinen valvontayksikkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Päivän ohjelma Päivän ohjelma 10:00 10:20 Trafin tilannekatsaus (Jan Welander Trafi) 10:20 10:45 Työturvallisuusopas

Lisätiedot

Lennonjohtajan ja lennonjohtajaoppilaan lupakirja

Lennonjohtajan ja lennonjohtajaoppilaan lupakirja 1 (5) Antopäivä: 29.1.2013 Säädösperusta: Voimaantulopäivä: 1.2.2013 Voimassa: Toistaiseksi Tämä ilmailumääräys on annettu ilmailulain (1194/2009) 45, 46, 119 ja 120 :n nojalla ottaen huomioon lennonjohtajien

Lisätiedot

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS LUO Määräys 1 (5) Asianumero Antopäivä: 10.10.2014 Säädösperusta: Ilmailulaki (1194/2009) 45 Voimaantulopäivä: 14.10.2014 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot: Tällä

Lisätiedot

Uuden määräyksen antaminen on tarpeen, koska määräykseen tehdään jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa kuvattuja muutoksia.

Uuden määräyksen antaminen on tarpeen, koska määräykseen tehdään jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa kuvattuja muutoksia. Perustelumuistio 1(6) Laatimisaika TRAFI/13222/03.04.01.00/2013 Laivaväen pätevyydet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys laivaväen pätevyyksistä (Trafi) on 26.2.2013 antanut laivaväestä

Lisätiedot

Vaatimuksenmukaisuus. Osastonjohtaja Sanna Sonninen

Vaatimuksenmukaisuus. Osastonjohtaja Sanna Sonninen Uusi Trafi Vaatimuksenmukaisuus ja lupa-asiat Osastonjohtaja Sanna Sonninen Eläköön.fi kampanjointi -tee liikenneturvallisuuslupauslli l Liikenteen turvallisuusvirasto 2 Trafi merenkulun lupaviranomaisena

Lisätiedot

Paapuuri Oy / Markku Saiha

Paapuuri Oy / Markku Saiha Paapuuri Oy / Markku Saiha Asiakkaan kuljettaminen vesillä Lähtökohta on, että miehitettynä vuokrattu vene on katsastettava vuokraveneeksi ja kuljettajalla on oltava vuokraveneen kuljettajankirja. Vuokravene

Lisätiedot

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus Perustelumuistio 1(6) 20.3.2017 Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus Määräyksen tausta ja säädösperusta Vuoden 2010 alusta voimaan

Lisätiedot

Ajankohtaista miehitysja pätevyysasioista. Santeri Lunkka Merenkulun pätevyydet-yksikkö

Ajankohtaista miehitysja pätevyysasioista. Santeri Lunkka Merenkulun pätevyydet-yksikkö Ajankohtaista miehitysja pätevyysasioista Santeri Lunkka Merenkulun pätevyydet-yksikkö Säädösmuutokset 1.7.2018 Laki liikenteen palveluista (320/2017) Laivaväkilaki (1687/2009) Miehitysasetus (508/2018)

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet 1 (13) Antopäivä: 24.4.2015 Voimaantulopäivä: 1.5.2015 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti Täytäntöönpantava

Lisätiedot

Veturit ja henkilöliikenteen liikkuva kalusto

Veturit ja henkilöliikenteen liikkuva kalusto Määräys 1 (6) Antopäivä: 22.1.2013 Voimaantulopäivä: 24.1.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Rautatielaki (304/2011) 74 ja 75 :n kohta 4 Komission päätös 2011/291/EU Euroopan laajuisen tavanomaisen

Lisätiedot

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 Sidosryhmätilaisuus 9.10.2014

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 Sidosryhmätilaisuus 9.10.2014 Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 Sidosryhmätilaisuus 9.10.2014 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Miksi uusi määräys annetaan? Ultramääräyksillä

Lisätiedot

Voimassa: toistaiseksi

Voimassa: toistaiseksi LLUO 1 (36) Antopäivä: 21.11.2018 Voimaantulopäivä: 1.12.2018 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 43 :n 4 momentti, 46

Lisätiedot

Määräys 2 (14) TRAFI/31284/03.04.01.00/2014

Määräys 2 (14) TRAFI/31284/03.04.01.00/2014 1 (14) Antopäivä: xx.x.2015 Voimaantulopäivä: [15.4.2015] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti Täytäntöönpantava

Lisätiedot

Mäntsälän Ilmailukerho. Ks. yllä.

Mäntsälän Ilmailukerho. Ks. yllä. Kohta Kommentti Lausuja Trafin vastaus Koko määräys Ei lausuttavaa. Sisäministeriö - Suomen Ilmailuliiton Experimental- ja ultrakevyttoimikunta (SIL EUT) LAUSUNTOKOOSTETAULUKKO AIR M5-10 - TRAFI/25028/03.04.00.00/2014

Lisätiedot

Alusten päiväkirjat ja niihin tehtävät merkinnät (TRAFI/35849/ /2015)

Alusten päiväkirjat ja niihin tehtävät merkinnät (TRAFI/35849/ /2015) Perustelumuistio 1(7) 4.7.2017 Alusten päiväkirjat ja niihin tehtävät merkinnät (TRAFI/35849/03.04.01.00/2015) Määräyksen tausta ja säädösperusta Merilain (674/1994) muuttamista koskeva hallituksen esitys

Lisätiedot

Luotsaustutkinnot ja koeluotsaus

Luotsaustutkinnot ja koeluotsaus 1 (8) Antopäivä: 30.12.2016 Voimaantulopäivä: 1.1.2017 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Luotsauslaki (940/2003) 11 a :n 4 momentti, 11 b :n 6 momentti, 12 :n 3 momentti, 14 :n 6 momentti ja 16 :n

Lisätiedot

Laki. merilain muuttamisesta

Laki. merilain muuttamisesta Laki merilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan merilain (674/1994) 18 luvun 5 :n 4 momentti, muutetaan 18 luvun 1 4, 5 :n otsikko ja 3 momentti, 6 :n 4 momentti sekä 8 ja 15, sellaisina

Lisätiedot

Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan Liikenteen turvallisuusviraston määräys alusten katsastuksista TRAFI/218533/

Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan Liikenteen turvallisuusviraston määräys alusten katsastuksista TRAFI/218533/ 1 (36) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: [esim. toistaiseksi]toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 43

Lisätiedot

Laki laiva-apteekista

Laki laiva-apteekista Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: laiva-apteekista Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on varmistaa laivaväen mahdollisuus saada asianmukaista

Lisätiedot

Määräystä on muutettu vuonna 2016 vuonna 2016 (TRAFI/118442/ /2016, muutosmääräys). Muutosmääräys tuli voimaan

Määräystä on muutettu vuonna 2016 vuonna 2016 (TRAFI/118442/ /2016, muutosmääräys). Muutosmääräys tuli voimaan Perustelumuistio 1(7) 28.6.2018 Laivaväen pätevyydet Määräyksen tausta ja säädösperusta Nykyinen määräys laivaväen pätevyyksistä (Trafi) on 1.3.2013 antanut laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta

Lisätiedot

STCW uusi kansallinen lainsäädäntö

STCW uusi kansallinen lainsäädäntö STCW uusi kansallinen lainsäädäntö TIEDOTUSTILAISUUS TRAFI/Helsinki 11.3.2013 Jukka Tuomaala Ylitarkastaja Lupakirjat ja Pätevyydet Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Miehitystä ja pätevyyksiä koskevat

Lisätiedot

Kalastusalusten turvallisuus

Kalastusalusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: 20.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 21 :n 3 momentti ja 23 :n 1

Lisätiedot

Rajavartiolaitoksen ilmailu GEN M1-12

Rajavartiolaitoksen ilmailu GEN M1-12 Perustelumuistio 1(5) 23.5.2016 Rajavartiolaitoksen ilmailu GEN M1-12 Määräyksen tausta ja säädösperusta Rajavartiolaitoksen ilmailua koskeva määräys annetaan ilmailulain (864/2014) 8, 33 ja 57 :n perusteella.

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rautatiejärjestelmän turvallisuudesta ja yhteentoimivuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan rautatiejärjestelmän turvallisuudesta

Lisätiedot

Matkustajaalusturvallisuusdirektiivien. muuttaminen. liikenne- ja viestintävaliokunta

Matkustajaalusturvallisuusdirektiivien. muuttaminen. liikenne- ja viestintävaliokunta Matkustajaalusturvallisuusdirektiivien muuttaminen liikenne- ja viestintävaliokunta 22.9.2016 Ylitarkastaja Maija Rönkä Hallitusneuvos Katja Viertävä 1 Komission ehdotukset 1) Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Hyväksytyt asiantuntijat

Hyväksytyt asiantuntijat 1(4) Hyväksytyt asiantuntijat Pätevyysalue Pätevyysluokat Tarkastuskohteet Tässä muistiossa käsitellään ajoneuvolain 1090/2002 (muutettuna viimeksi 1042/2014) 48 2 momentin nojalla Liikenteen turvallisuusviraston

Lisätiedot

Luotsin ohjauskirjan myöntämisen edellytykset ja merikapteeninkirjan uusiminen vastaavalla palvelulla luotsina

Luotsin ohjauskirjan myöntämisen edellytykset ja merikapteeninkirjan uusiminen vastaavalla palvelulla luotsina 1 (7) Antopäivä: 24.3.2014 Voimaantulopäivä: 24.3.2014 Voimassa: toistaiseksi Asiaan liittyvät säännökset ja määräykset: Luotsauslaki (940/2003), valtioneuvoston asetus luotsauksesta (246/2011), Liikenteen

Lisätiedot

Tullin määräys Suomen satamiin saapuvia ja Suomen satamista lähteviä aluksia koskevasta ilmoitusmenettelystä

Tullin määräys Suomen satamiin saapuvia ja Suomen satamista lähteviä aluksia koskevasta ilmoitusmenettelystä 1 Tulli Määräys Dnro Antopäivä 49/2015 29.5.2015 Säädösperusta Alusliikennepalvelulaki (623/2005) 20 a (225/2012), 22 a (225/2012), 22 b (225/2012), 22 c (791/2013) ja 22 g (791/2013) Väylämaksulaki (1122/2005)

Lisätiedot

Rataverkon haltijuus. Suomen Satamaliitto 2.2.2012 Taisto Tontti

Rataverkon haltijuus. Suomen Satamaliitto 2.2.2012 Taisto Tontti Rataverkon haltijuus Suomen Satamaliitto 2.2.2012 Taisto Tontti Rataverkon haltijuuden pääelementit Haltijuuden toteuttamisen vaihtoehdot Raiteiden kunnossapito Raidesopimukset Liikenteenohjaus Raiteen

Lisätiedot

Voimassa: toistaiseksi

Voimassa: toistaiseksi 1 (13) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [1.3.2013] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta (1687/2009), 5 :n 3 momentti, 17 :n 5 ja 6 momentti,

Lisätiedot

HE 23/2017 vp: Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio

HE 23/2017 vp: Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio HE 23/2017 vp: Merilain, alusturvallisuuslain ja merityösopimuslain muuttaminen; Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO:n) arviointeja ja tarkastuksia koskevat yleissopimusten muutokset Liikenne- ja viestintävaliokunta

Lisätiedot

Voimassa: toistaiseksi

Voimassa: toistaiseksi 1 (35) Antopäivä: 20.6.2017 Voimaantulopäivä: 1.7.2017 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 43 :n 4 momentti, 46 :n 2 momentti,

Lisätiedot

Tämä alkaa aiheuttaa ongelmia, koska siirtymä-ajan säännöksiä aletaan poistaa.

Tämä alkaa aiheuttaa ongelmia, koska siirtymä-ajan säännöksiä aletaan poistaa. LAUSUNTOPYYNTÖTAULUKKO Määräys OPS M6-1 1(6) TRAFI/35830/03.04.00.00/2017 Määräysluonnoksen kohta Uusi kohta: 2.3.8 Mahdollinen muutosehdotus perusteluineen tai muu huomio Laskuvarjon huoltaja saa korjata,

Lisätiedot

Vuokraveneiden katsastukset

Vuokraveneiden katsastukset Vuokraveneiden katsastukset Jari Pietilä Tarkastaja, merenkulku Eteläinen valvontayksikkö Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Mikä on vuokravene? Alle 24 m pitkä huvivene, jota vuokrataan miehitettynä

Lisätiedot

Ilmailulainsäädännön kokonaisuudistuksen vaikutus ja uusi viranomainen

Ilmailulainsäädännön kokonaisuudistuksen vaikutus ja uusi viranomainen Päiväys/Datum/Date 6.7.2011 Dnro/Dnr/Ind.No. Viite/Referens/Ref TRAFI/4841/03.04.00/2011 Perustelumuistio Asia Ärende Subject ILMAILUMÄÄRÄYKSEN OPS M2-9 LIITIMET MUUTOS 1. Määräysmuutosten perustelu ja

Lisätiedot

HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen

HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen Liikenne- ja viestintävaliokunta 7.4.2017 Reetta Timonen Esa Pasanen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti

Lisätiedot

Kotimaan liikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuusinfo 21.1.2016

Kotimaan liikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuusinfo 21.1.2016 Kotimaan liikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuusinfo 21.1.2016 Ohje alusten paloturvallisuutta koskevassa määräyksessä vaadittavaa paloeristystä vastaava turvallisuustaso koneistotilojen ja keittiöiden

Lisätiedot

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS 1 (5) Antopäivä: x.x.2019 Voimaantulopäivä: x.x.2019 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki liikenteen palveluista (320/2017), II osan 13 luvun 2 Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot:

Lisätiedot

Turvallisuus-ja kemikaaliviraston lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi vesiliikennelaiksi ja eraiksi siihen liittyviksi laeiksi

Turvallisuus-ja kemikaaliviraston lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi vesiliikennelaiksi ja eraiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 1(4) Turvallisuus-ja 9.8.2018 8164/00.00.01/2018 Liikenne-ja viestintaministerio kirjaamo(slvm.fi Lausuntopyyntonne 20.6.2018, diaarinumero LVM/1832/03/2016 Turvallisuus-ja n lausunto luonnoksesta

Lisätiedot

KOTKA VTS MASTER'S GUIDE

KOTKA VTS MASTER'S GUIDE 1 (5) KOTKA VTS MASTER'S GUIDE Alusliikennepalvelut Alusliikennepalveluista säädetään Alusliikennepalvelulaissa 623/2005 ja Valtioneuvoston asetuksella alusliikennepalvelusta 763/2005 ja 1798/2009. ALUSLIIKENNEPALVELUUN

Lisätiedot

Määräyksen 12 S/2014 M perustelut ja soveltaminen

Määräyksen 12 S/2014 M perustelut ja soveltaminen 1 (7) 8.12.2014 Määräyksen 12 S/2014 M perustelut ja soveltaminen Määräys eräiden radiolähettimien lupien ja merkkien hyväksymisestä MPS 12 S/2014 M MPS 12 S/2014 M 2 (7) SISÄLLYS A-OSA KESKEISET MUUTOKSET...

Lisätiedot

Standardiehdotus SESKO 271-11 309-11 Lausuntopyyntöä varten Ehdotus SFS 6000:2012 Pienjännitesähköasennukset

Standardiehdotus SESKO 271-11 309-11 Lausuntopyyntöä varten Ehdotus SFS 6000:2012 Pienjännitesähköasennukset SÄHKÖTURVALLISUUSKOULUTUKSET Sivu 1 / 8 Jouni Känsälä / JKä Standardiehdotus SESKO 271-11 309-11 Lausuntopyyntöä varten Ehdotus SFS 6000:2012 Pienjännitesähköasennukset STANDARDIN UUSIMISEN TAUSTAA SFS

Lisätiedot

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Merenkulun turvallisuusindikaattorit

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Merenkulun turvallisuusindikaattorit Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Merenkulun turvallisuusindikaattorit Merenkulun 1-tason turvallisuusindikaattorit 5 4 3 2 1 212 Vakavuus/seuraus (1.taso) Ihmishengen menetys Vakava loukkaantuminen

Lisätiedot

MÄÄRÄYSLUONNOS Poikkeukset kuljettajaopetuksen vähimmäismääristä ja pimeällä ajamisen opetukseen soveltuva ajankohta

MÄÄRÄYSLUONNOS Poikkeukset kuljettajaopetuksen vähimmäismääristä ja pimeällä ajamisen opetukseen soveltuva ajankohta 1 (5) Antopäivä: xx.xx.2013 Säädösperusta: Ajokorttilaki (386/2011) 37 Voimaantulopäivä: 10.6.2013 Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan Ajoneuvohallintokeskuksen ohje 19/2008

Lisätiedot

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 Perustelumuistio 1(5) 10.10.2014 Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 1. Määräysten tausta ja säädösperusta... 1 2. Määräysten valmistelu... 1 3. Arvio määräysten

Lisätiedot

Luotsattavat väylät ja luotsipaikat

Luotsattavat väylät ja luotsipaikat 1 (37) Antopäivä: 6.3.2018 Voimaantulopäivä: 15.3.2018 Säädösperusta: Luotsauslaki (940/2003) 21 :n 3 momentti Voimassa: toistaiseksi Muutostiedot: Kumoaa Liikenteen turvallisuusviraston määräyksen luotsattavista

Lisätiedot

Ei lausuttavaa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto

Ei lausuttavaa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto 1 1 (7) I. Yleistä palautetta Lausunnon antaja Lausunto Finanssivalvonnan kommentti 1. Ei ole Valtiovarainministeriö Ei lausuttavaa Ei lausuttavaa 2. Määräyksiä ja ohjeita pidetään perusteltuina ja kannatettavina

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017 Tieliikennelain kokonaisuudistus Kokonaisuudistus on edennyt eduskuntaan (23.11.2017) HE 180 / 2017 (23.11.2017) Nykyinen laki vuodelta 1981 (täydentäviä

Lisätiedot

Määräys teleliikenteen estoluokista

Määräys teleliikenteen estoluokista Viestintävirasto 35 Q/2014 M 1 (5) Määräys teleliikenteen estoluokista Annettu Helsingissä 8. päivänä joulukuuta 2014. Viestintävirasto on määrännyt 7. päivänä marraskuuta 2014 annetun tietoyhteiskuntakaaren

Lisätiedot

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 PerustelumuistioLUONNOS 1(5) Laatimisaika Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 1. Määräysten tausta ja säädösperusta... 1 2. Määräysten valmistelu... 1 3.

Lisätiedot

Soveltaminen (luku 1)

Soveltaminen (luku 1) Palaute 1 (5) Palaute saaduista lausunnoista: Rahoituspalvelun tarjoamisessa noudatettavat menettelytavat - standardi 2.1 sekä rahoituspalvelujen ja -välineiden markkinointi -standardi 2.2 Lausuntopyynnössä

Lisätiedot

CEVNI Euroopan sisävesiliikenteen säännöt Ohjeita huviveneilijälle

CEVNI Euroopan sisävesiliikenteen säännöt Ohjeita huviveneilijälle CEVNI Euroopan sisävesiliikenteen säännöt Ohjeita huviveneilijälle 2. painos CEVNI- sääntöjen Rev. 4 aiheuttamat muutokset oppikirjaan. Sivu 4; 5 kappale rivi 4. lisätään teksti:..mukainen mukaan lukien

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi. HE 117/2016 vp.

Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi. HE 117/2016 vp. Eduskunta Talousvaliokunta 15.9.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi HE 117/2016 vp. Sami Teräväinen hallitussihteeri, TEM Nykytilanne VOIMASSA OLEVA LAINSÄÄDÄNTÖ 1) Painelaitelaki (869/1999)

Lisätiedot

Normiperustan tarkistamisen yhteydessä kohta 4.3 poistettiin.

Normiperustan tarkistamisen yhteydessä kohta 4.3 poistettiin. 1 (6) Markkinavalvonta 21.03.2006 Dnro 15/121/2005 SAADUISTA LAUSUNNOISTA: RAHOITUSPALVELUSOPIMUKSET, STANDARDI 2.3 Rahoitustarkastus sai rahoituspalvelusopimuksia koskevaan standardiluonnokseen yhteensä

Lisätiedot

Vaikutusarvio - matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin muutos

Vaikutusarvio - matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin muutos Vaikutusarvio - matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin muutos Jouni Lappalainen Erityisasiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Sisältö Matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin

Lisätiedot

STUKin uudet päätökset ja ST ohjeet

STUKin uudet päätökset ja ST ohjeet STUKin uudet päätökset ja ST ohjeet Sädehoitofyysikoiden 33. neuvottelupäivät, Säätytalo 9. 10.6.2016 Tarkastaja Sampsa Kaijaluoto Uudet ST ohjeet ja päätökset Numero Aihe Julkaisupäivä ST 1.8 Säteilyn

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta

Lisätiedot

Kalustoyksikön rekisteröinti

Kalustoyksikön rekisteröinti Määräys 1 (11) Antopäivä: 16.11.2011 Voimaantulopäivä: 16.11.2011 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Rautatielaki (304/2011) 75 Komission päätös, 107/2011/EU, kansallista rekisteriä koskevasta yhteisestä

Lisätiedot

Kansallisen ilma-aluksen miehitys

Kansallisen ilma-aluksen miehitys luonno Ilmailumääräys 1 (9) Antopäivä: 11.4.2013 Voimaantulopäivä: 12.4.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Ilmailulain (1194/2009) 60 Muutostiedot: Tällä Liikenteen turvallisuusviraston määräyksellä

Lisätiedot

rautatiejärjestelmän luvat ja

rautatiejärjestelmän luvat ja Trafin myöntämät rautatiejärjestelmän luvat ja arviointilaitosten nimeäminen Ryhmäpäällikkö Jouko Linnasaari Trafin myöntämät rautatie- järjestelmän j ä luvat Turvallisuustodistuksen t tarvitsevat t rautatieliikenteen

Lisätiedot

ALUSTEN PAINOLASTIVESIEN JA SEDIMENTTIEN VALVONTAA JA KÄ- SITTELYÄ KOSKEVA KANSAINVÄ- LINEN YLEISSOPIMUS, 2004

ALUSTEN PAINOLASTIVESIEN JA SEDIMENTTIEN VALVONTAA JA KÄ- SITTELYÄ KOSKEVA KANSAINVÄ- LINEN YLEISSOPIMUS, 2004 ALUSTEN PAINOLASTIVESIEN JA SEDIMENTTIEN VALVONTAA JA KÄ- SITTELYÄ KOSKEVA KANSAINVÄ- LINEN YLEISSOPIMUS, 2004 Ville-Veikko Intovuori erityisasiantuntija 27.11.2015 Responsible traffic. Bravely together.

Lisätiedot

INSTA 800 -standardin kuulumiset

INSTA 800 -standardin kuulumiset INSTA 800 -standardin kuulumiset Puhtausalan kehityspäivä Tarja Valkosalo SSTL Puhtausala ry TOIMIALAN KEHITTÄJÄ Taustaa Pohjoismainen standardi, käytössä myös Virossa Standardi julkaistu syyskuussa 2000,

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet 1 (13) Antopäivä: xx.xx.2012 Voimaantulopäivä: [1.1.2013] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti Kumoaa määräyksen:

Lisätiedot

Määräys 1 (6) Voimassa: Toistaiseksi

Määräys 1 (6) Voimassa: Toistaiseksi Määräys 1 (6) Antopäivä: 22.12.2011 Voimaantulopäivä: 01.01.2012 Säädösperusta: Rautatielaki (304/2011) 74 ja 75 :n kohta 4 Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: Kumoaa LIMO 3, LIMO 4 sekä LIMO 2 lukuunottamatta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi laivaväen lääkärintarkastuksista. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi laivaväen lääkärintarkastuksista. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2010 vp Hallituksen esitys laiksi laivaväen lääkärintarkastuksista Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi laivaväen lääkärintarkastuksista (HE 102/2010 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot