ESPOSTI SUURI RAKKAUSNUMERO JA PALJON MUUTA HELMIKUU 2013

Transkriptio

1 ESPOSTI HELMIKUU 2013 SUURI RAKKAUSNUMERO JA PALJON MUUTA

2 Luv, Luv, Luv Ei ihminen oikeasti osaa rakastaa. Hänet on opetettu, siihen, rakastamaan. Tämän ajatuksen sain kerran, ja aion nyt perustella väitteeni oikeaksi tai vääräksi. Vastuu mieleni tulkinnasta on sinulla, kollegani. Ihminen on manipuloitavissa oleva esine, kun hän ei ole vielä aktivoinut aivojaan ja on vielä suloinen sokerinappula. Vanhemmilla on erityisoikeus muovailla nappuloistaan oman mielensä mukaisia, ja rakastaminen on vain yksi taito muiden joukossa, mikä opetetaan meille. Sokerinappulana meitä pidettiin kädestä kiinni, meiltä suukotettiin posket, ja halattiin ruumis, punaiseksi, meille hymyiltiin ja meidän nähden naurettiin. Näin, hiljalleen meidän sydämemme kehittyi tavoittelemaan rakkautta: teimme kaikkemme, että saimme vielä yhden hymyn nousemaan. Tästä voisi tehdä johtopäätöksen, että vastarakkauden luontainen tavoitteleminen onkin ensiaskel kohti rakastamisen taitoa, sillä se, keneltä tahdomme vastarakkautta paljastaa sen, ketä rakastamme. Seuraavassa etapissa seisoi ystävystyminen ja ymmärsimme, että rakkaudella on toisetkin kasvot: vastarakkautta ei saa aina yhtä helposti, eikä rakastamiseen voi ketään pakottaa. Toiset nimittäin saivat ystäviä ja toiset jäivät ilman. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Eikö ystävätön ihminen osaa rakastaa oikein tai täydellä sydämellään? Eikö hän osaa ajaa pyörällä suoraan? Tiedämme kuitenkin, että, kunhan jaksaa harjoitella ensin apupyörien kanssa, jokainen oppii ajamaan suoraan. Miksei siis rakastamistakin voi opetella apupyörien avulla? Niinhän sitä voikin, sillä pyörän kahdesta apupyörästä toinen muodostuu ystävistä ja toinen seurustelusuhteista. Todellinen urakka ja rakastamisen taidon tentti tehdäänkin sitten koko loppuelämän ajan yhden ihmisen kanssa, näin romantikon näkökulmasta. Tässä kohtaa minun pitäisi sulkea suuni, jähmettää sormeni ja hymyillä vain kauniisti, mutta sanonpa kuitenkin: ihminen, joka osaa avata elämänsä ja sydämensä täysin toiselle, joka osaa ottaa vastaan toisen, joka kykenee olemaan aito ja rehellinen itselleen ja kaikkein läheisimmälle ihmiselle, on oppinut rakastamaan, oikeasti. Oli tämä taito sitten opetettu, aivopesty, opeteltu tai harjoiteltu, se johtaa rakkauteen, ainakin pieneen sellaiseen, mutta, jos kerran näet itsesi silittämässä rakkaasi otsaa, sen syviä juonteita ja vielä silloinkin tunnet, että sydämesi on lämmin, on se suuri sellainen, rakkaus. Näinkö vaaleanpunainen sivellin maalaa sydämeni lempeäksi? Päätin nimittäin raottaa hieman tulkinnankahleitasi, kollegani: se on rakkautta, rakkautta, rakkautta, kaikissa muodoissaan, ja kollegani, se on ihanaa! Oikein hyvää ystävänpäivän odotusta koko Espostin toimituksen puolesta! Rakkaudella, Azma

3 Suomenkielinen mies ja kitara -taika on kuitenkin yllättävän erilaista. Siinä missä Juanes tai Ed Sheeran saavuttaa nuortenkin teinien sydämen, ovat J. Karjalaisen, Tuure Kilpeläisen, Juha Tapion ja Mikko Sipolan ihailijat hieman kypsempää porukkaa. Vai, onko vika sitten minun silmissäni? Luulevatko nappisilmäni, että latino- ja b r i t t i d a a m i t o v a t s i n i r i s t i l e i d e j ä nuorekkaampia? Ei sillä väliä. Tärkeintä, että taika uppoaa soluun, sen ytimeen. Mies ja kitara Missä se taika on? Siinä katseessako: lempeys, ihailu, ja kunnioitus tippuvat säteenä silmistä käsiin ja ripsistä kieliin? Siinä varovaisessa varmuudessako? Ettei soitin vain väsyisi ja rikkoisi lapsiaan. Siinäkö, kun komea käsi hivelee kitaraa, naisen muotojen kuvastajaa? En tiedä, mutta jokin siinä on, miehessä, joka soittaa kitaraa. Enkä edes ole yksin ajatusteni kanssa. Epäilijät katsokoon, esimerkiksi, Juanesin menestystä, hänen keikkojaan, joissa tuhannet ja tuhannet tytöt ja naiset kirkuvat laulun sanoja tai sitten tekevät kuten minä, kuuntelevat lähes kyynelehtien, vaikka tuskin ymmärtävät kolmea sanaa enempää. Olen kuitenkin varma, että hän lauloi jostain käsittämättömän upeasta aiheesta, olihan siinä sydän-sana mainittu. Se riittää, sillä taika, miehen ja kitaran -taika, hoitaa loput. Juanesin kohdalla espanjan kieli, sen hempeä-äänteinen sävelkulku, taitaa olla se viimeisen silauksen tekijä. Tahdon kuitenkin huomauttaa, että tätä taikaa ei helposti saa kukistettua: jokin velho onnistuu kurkistamaan myös muiden, ei niin romanttisiin, kielten säveliin. Esimerkiksi englanninkielinen Ed Sheeran, mies, jonka punertava sädekehä hurmaa pienimmänkin ihmissolun, esiintyi yksin k i t a r a n s a k a n s s a B r i t A w a r d s -tapahtumassa. Tuskin kukaan korvansa ja silmänsä haltija välttyi kylmiltä väreiltä. Kun mietitään tätä mies ja kitara -taikaa, erityinen huomio pitäisi kiinnittää sanaan mies, sillä nainen ei sillä paikalla toimi yhtä vakuuttavasti. Huomasimmehan sen viime vuoden Voice of Finland -kilpailussakin, jossa hempeä oman tiensä kulkija, Selja Felin, ei pärjännyt kovinkaan hyvin yksinkertaisella nainen ja pikkukitara -esityksellään. Sen sijaan, samassa kisassa kilpaillut, Saara Aalto pärjäsi huomattavasti paremmin, mutta hän käyttikin nainen ja piano -tekniikkaa. Mistähän tässä oli kyse, eri tekniikoista vai pelkästään kylmästi paremmuudesta? Huomioitavaa on myös se, että kyseinen taika puree paremmin naisiin kuin miehiin. Toki Juanesin keikalla näkyi miehiäkin. Heidän silmistään paistoi kuitenkin avuttomuus: olivatkohan daamit pakottaneet siippansa mukaan? Hei, keikkapaikallehan olisi voinut perustaa miesparkin: oma nurkkaus miehille, missä pyörii joko lätkää ja futista tai nainen ja piano -keikka. Nykyisyys antaa kuitenkin huonon maun tulevaisuudelle: jääkö mies, kitara sylissään, konemusiikin tai siloposkisten poikabändien kolaroimaksi? Auts, älkää antako sen tapahtua! Leidit, ryömikää ulos yökerhoista, ulos limudiskoista. Ryömikää sinne, missä mies ihailee kitaraansa, missä rakkaus tippuu ripsistä kielille. Ryömikää omaan huoneeseenne: ikkunanne alla soittaa Romeo sydämessään taika, miehen ja kitaran -taika, ja rakkaus tippuu kieliltä suoraan sydämeesi... (( innoituksena: Juanes Para tu amor v=ywkqbrfsvfs )) Azma

4 Bipolaarinen media Olen monesti pohtinut median vaikutusta syömishäiriöihin ja niiden yleistymiseen. Vastausta siihen, onko medialla yleensäkään osuutta asiaan, ei tarvitse kauan miettiä, sillä jo yhden keskiverto naistenlehden läpilukaisu riittää. Tapetille on jo useaan otteeseen nostettu keskustelu langanlaihoista malleista, joiden perimmäinen tarkoitus on esitellä vaatteita. Laihuudesta on kuitenkin peruuttamattomasti muodostunut länsimainen kauneusihanne, eikä se tunnu liittyvän pelkkiin vaatteisiin enää ollenkaan: eihän vaatteita näe lähes ollenkaan normaalikokoisten naisten yllä mediassa esitettynä. Naistenlehdet pursuavat oikeastaan ainoastaan alipainoisia naisia, mutta silti seuraavalla sivulla kehotetaan painokkaasti hyväksymään oma keho sellaisena kuin se on. Lehdessä saattaa olla ihan kannustavakin artikkeli itsetunnon nostattamisesta ja oman vartalon rakastamisesta. Sitten ainakin oma fiilikseni romahtaa uudestaan, kun käännän sivua, sillä seuraavaksi hehkutetaankin taas uutta laihdutuslääkettä. Vieläpä ovelasti sillä tavoin mainostettuna, että tuntuu kuin kehotus hankkia tuote olisi todella suunnattu minulle. Niin kuin minä tarvitsisin painonpudotusta. Minä, normaalipainoinen nainen? Samaan aikaan jossakin tilastossa taas esitellään, miten nuoret ovat yhä useammin anorektisia tai bulimisia tai muuten häiriintyneitä syömisen suhteen. Itseäni rupeaa tässä vaiheessa turhauttamaan. Mikseivät aikakauslehdet voi ottaa yhtä ajatusta teesikseen, joko hoikkuuden ihannoimista tai kaikenlaisten vartaloiden tasa-arvoistamista? Tähän väliin voisi helposti joku sanoa, että älä nyt yhden lehden jutuista hermostu, mutta kun nämä samat jutut ovat jokaisessa naistenlehdessä. Itseäni ei niinkään häiritse itse alipainoisten naisten ihannointi vaan se, miten ristiriitaista kuvaa median välityksellä levitetään. Olet hyvä, et ole hyvä, olet hyvä jos teet näin, älä tee näin, mutta tee näin. Ja kolme kiloa pois kolmessa viikossa. Ja onhan se nyt aika järkyttävää, ettei nainen saa näyttää naiselta. Jos joku on alipainoinen, niin se on sen ihmisen oma asia, mutta entä me muut? Me, jotka emme ole? Eikö meille voi antaa samaa huomiota ja samanlaista oikeutta esiintyä kauniina itsenämme, kun todennäköisesti normaalipainoiset ihmiset ovat maailman enemmistö. Ja eikös normaalipaino ole lääketieteellisestikin ihannoitavampi tila kuin alipaino? Ehkä ainakin minun on heitettävä naistenlehdet joksikin aikaa romukoppaan, ennen kuin pystyn todella samaistumaan artikkeleihin ilman hämmennystä ja ulkopuolisuuden tunnetta, koska en edusta jotakin tiettyä ihmisryhmää. Venla

5 Tietämättömyys lisää tuskaa Anoreksia on sairaus, josta moni maallikko ei tiedä loppujen lopuksi mitään. Niin, totta, potilas ei syö tarpeeksi ja laihtuu kamalasti usein lyhyessä ajassa. That s it? Ei todellakaan. Anoreksia tunnetaan laajalti mielisairautena, mutta silti tavallisesti vain fyysiset oireet ja sairauden näkyminen ulospäin saavat huomiota, eikä anoreksian psyykkistä puolta ymmärretä pahimmillaan ollenkaan. Tämä on syys siihe, että ihmiset osaavat olla hyvinkin ajattelemattomia ja julmia. Anorektikkona saa helposti ilkeitä kommentteja siitä, että on tyhmä kun ei syö. Tajuatko, mitä teet itsellesi ja miten läheisesi kärsivät? Mikä siinä on niin vaikeaa ottaa lusikka kauniiseen käteen ja syödä? Tajuatko, ettei tuollainen laihuus ole enää kaunista? Anorektikolle sysätään usein peräti velvollisuus parantua. Tämä vain siksi, että anoreksia sattuu olemaan sairaus, josta voi p a r a n t u a o m a l l a s i n n i k k y y d e l l ä j a tahdonvoimalla, toisin kuin esimerkiksi syövästä. Monelle tämä tarkoittaa sitä, että anorektikko on itsekäs paskiainen, ellei ala syömään ja parantumaan. Usein anorektikon läheisille osoitetaan jopa suurempaa sympatiaa kuin itse sairaalle. Herää kysymys, että mikä tässä oikein on lopulta sairasta? Henkinen puoli anoreksiassa on oleellisin, koska vääristyneet, pakkomielteiset ajatusmallit ajavat uhrin yhä syvemmälle sairauden syövereihin. Juuri pään sisällä tapahtuvat asiat ajavat kehon riutumiseen, ja vasta tilanteen jo karattua käsistä fyysinen nälkiintymistila voimistaa päänsisäistä pakko-oireista sykliä. Helposti tunnutaan ajattelevan myös, että anorektikko on normaalipainon saavutettuaan terve. Tämäkin on harhaluulo. Eniten jaksaa kuitenkin ihmetyttää se, miten anorektikoille näyttää olevan sallittua lausua mitä tökeröimpiä huomautuksia, kun taas ylipainoisille ihmisille painosta huomauttelu on suunnilleen henkinen raiskaus. Anorektikkona ei joudu pelkästään kuuntelemaan kommentteja sairaalloisesta l a i h u u d e s t a, v a a n v i e l ä paranemisvaiheessakin ilkeitä sanoja joutuu suodattamaan läpi korvien. Huomauttelua voi tulla yllättäen painonnoususta, mikä itsestäänselvästi on osa paranemista, kuten kaikkien luulisi tajuavan. Olisi helpottavaa, jos se käytännössä tuntematon sukulaistäti pitkän tapaamistauon jälkeen osaisi olla sanomatta jotain sellaista kuin onpas sulle tullut paljon lisää painoa tai herranjestas kun sinä syöt paljon!. Olivatpa kommentit tarkoitettu millä mielellä tahansa, on uskomatonta väittää, ettei tajunnut niiden vaikuttavan tippaakaan epäkohteliailta. Kuka tavallinenkaan ihminen haluaa kuulla jatkuvia huomautuksia kehostaan tai syömisistään? Onko muka täysin okei ensin haukkua ihmistä vastuuttomuudesta ja rumasta laihuudesta ja sitten antaa ymmärtää henkilön olevan jälleen huono ja kelpaamaton yrittäessään parantua ja nostaa painoaan? Vaikka anoreksia on kaikkea muuta kuin kadehdittava olotila, ihmiset näköjään ovat taipuvaisia tuntemaan alemmutta sairauden myötä tulevaa itsekuria kohtaan. Ehkäpä vielä voi luottaa siihen, että inhottavat kommentit tulevat vain epävarmojen ihmisten suusta. Silti olisi mukavaa, jos asioista ensin otettaisiin selvää ja avattaisiin se suu vasta sen jälkeen, j o s h u o m a u t t e l u n v a r a a v i e l ä o m a n arviointikyvyn mukaan on. Tietenkin y s t ä v ä l l i s e t n e u v o t j a o m a n h u o l e n ilmaiseminen ovat vain terveen järjen käyttöä ja tietenkin hyvästä, mutta aina kun ihminen m e n e e o m a n a s i a n t u n t e m u s p i i r i n s ä ulkopuolelle, kannattaa ainakin miettiä sanojaan. Kukaan meistä ei ole täydellinen, eivät terveet eivätkä anorektikot, vaikka anorektikot siihen pyrkivätkin. Venla

6 Järjestetäänkö? Viis vetovoimasta, viehtymyksestä, vatsaperhosista: viis rakkaudesta. Kuka keksi sen? Viis sielunkumppanuudesta ja "-- kunnes kuolema meidät erottaa" -lupauksesta. Elokuvaako elämä vain on? Viis rahasta ja rikkaudesta. Näytänkö o n n e n o n k i j a l t a? V i i s k a i k e s t a : sopimushan se vain on! 1. määräys ennen syntymää 2. määräys jälkeen syntymän S i i n ä n e s i t t e n o l i v a t k i n, s i n u n vaihtoehtosi siis. Määräys kuitenkin tulee, ja sinähän otat sen vastaan, vaikka sitten pakolla! Ken kysyy sinulta, minne sydämesi tuuli tuulee? Ei, sopimushan se vain on. Avioliitto nimittäin. Luulimmeko kivikauden jo jääneen taaksemme? Juu, no ehkä, jos katsomme ulos ikkunasta, mutta katsotaanpa lentokoneen ikkunasta. Voi, siellähän ne luolamiehet jakelevat määräyksiään. Toinen karjuu hedelmällisimmän ja toinen kauneimman kaksiosaisen lehmännahan peittämän perään. Käännetäänpäs päätä. Ai että, siellä ovat he: synnyttäjäsi ja elämäsi herra, he jotka soivat sinulle elämän. Juu juu, haluavat vain sinun parastasi, mutta ovat kuitenkin valmiita myymään sinut. Voiko ihmisen myydä? Voiko naisen myydä? Voiko oman tyttärensä myydä? Voi Miksi? Koska niin on tehty aina. Täytyy vain uskoa lentokoneikkunasta näkyviin kulttuureihin, joita me pidämme värikkäinä ja mausteisina. Oikealta k i v i k a u d e l t a a i n a t ä m ä n p ä i v ä n k i v i k a u t e e n a s t i m a u s t e e t o v a t puristaneet kaksi sydäntä yhteen, saaneet ne vuotamaan verta ja sitten vielä sitoneet ne yhteen. Verimeren syvyyksissä vilkahtaa kaksi sydäntä, kaksi rikkinäistä sydäntä. Ovatko tavat ja perinteet oikeutettuja sitomaan yhteen neljä sydämen puolikasta? Ovat Miksi? Koska niin on tehty aina. Saisinko sakset? Tahtoisin katkaista langan, saada puolikas löytämään toinen puolikas, saada sydän ja hymy ehjäksi. Saisinko sakset? Et Miksen? Koska niin ei ole koskaan kukaan tehnyt. Etkä sinäkään uskaltaisi. Mitä tästä sitten aiheutuu? Neljä sydämen puolikasta tekevät yhdessä monia muita puolisydämisiä. Ne kovettuvat kasvaessaan: itku, huuto, ja väkivalta huuhtoutuvat korvista aina syvälle sisuksiin asti. Miksi? Koska maustekivikausi tahtoo niin: Täyttäkää maailma jälkeläisillänne. Ei yksi, ei kaksi, ei kolme, vaan neljätoista. Vähintään. Istuskelemmeko me vielä pilvenreunalla? Entä kun tämä uusi puolikas näkee edessään määräyksen kohtalon: kun puolikas puristetaan vierasta puolikasta vasten ja puolikkaatkin puolittuvat. Entäpä heidän jälkeläisensä? Saavatko he ollenkaan sydäntä? Edes murusen siitä? Mausteet polttavat rakkauden: kuka keksi sen? Tuhkaksi, tuuleksi, hengitysilmaksi, jää leijailemaan vain kyyneleet. Niiden ytimessä on kuitenkin toivo onnellisuudesta. Siksi ne vuotavatkin: tietävät onnen olemassaolosta. Nyt, heidän kyyneliään säälien, tahdon kysyä: -Saavatko maustekääröt ollenkaan sydäntä? Edes murusen siitä? -Eivät. -Mikseivät? -Viis rakkaudesta! Azma

7 ! Espoonlahden lukion reippaille taksvärkkiläisille Kaunis Kiitos! Kolmen vuoden yhteistyömme on tullut päätökseen. Tuhannet kiitokset näistä kuluneista vuosista ja suurenmoisesta tuestanne Onni Lastentalolle. Yhteistyömme alkoi vuonna 2009, jolloin Espoonlahden lukion taksvärkkiläiset ensimmäistä kertaa lahjoittivat työnsä hedelmän tukemaan Nepalissa sijaitsevan Onni Lastentalon toimintaa. Summa oli tuolloin hurjat 5700 ja joka vuosi sen jälkeen useita tuhansia euroja on reippaiden lukiolaisten toimesta lähtenyt Nepaliin auttamaan pieniä Onnilaisia kasvamaan ja kukoistamaan. Onni Lastentalo sijaitsee Pokharassa, Himalajan vuoriston juurella lepäävässä Nepalin pikku-kaupungissa noin 200km Kathmandusta länteen. Onni avasi ovensa lokakuussa 2008 ja tarjoaa nyt kodin 16 lapselle 8-14 vuoden ikähaarukassa. Neljän toimintavuotensa aikana Onni Lastentalo on onnistunut luomaan orvoille, hylätyille ja riskialttiille lapsille kodin, joka tarjoaa näille pienille mahdollisuuden uuteen, terveelliseen ja turvalliseen elämään. Kodin tukevan ja kannustavan ilmapiirin, terveellisen ruokavalion, kunnollisen vaatetuksen ja terveydenhuollon, sekä ennen kaikkea perusteellisen koulutuksen avulla, Onnissa asuu tätä nykyä joukko iloisia, terveitä ja tasapainoisia lapsia. Espoonlahden lukiolla on ollut valtavan suuri rooli tämän Onni-unelman toteutumisessa. Vuosittain taksvärkin kautta kerätyt varat ovat kattaneet kaikkien Onnin 16:n lapsen vuosittaiset koulumaksut Pokharan parhaassa y k s i t y i s k o u l u s s a, s e k ä p i e n t e n O n n i l a i s t e n k a i k k i terveydenhuoltokustannukset. Onhan taksvärkkien kokonaissumma näiden vuosien saatossa ylittänyt huimat !! Tukenne meille on ollut sanoinkuvaamattoman merkittävä. Tuhannet kiitokset siitä! Erityiskiitokset haluaisimme vielä osoittaa Päivi Fredriksonille, Mari Hannola- Antikaiselle, sekä Rehtori Harri Korhoselle, joiden työ ja sitoumus näiden vuosien aikana ovat tehneet tuottoisasta yhteistyöstämme mahdollisen. Onnillisin terveisin ja suurenmoisin kiitoksin, Tuuli Vikstedt Puheenjohtaja Wind of Change International info@windofchangeinternational.org

8 Syötä tekstiä kirjoittamalla Lukiomme keräsi kolmen vuoden taksvärkkipäivinä Onnille lähes e!

9 PIENESTI VOIT AUTTAA ISOSTI Marjatta Aklamanu sen tietää: pienikin apu voi olla iso apu, kun hätä on suuri. Monessa paikassa on. Meri-Satu Samaneh ideoi joulukolehdin, ja ehkäpä sinäkin annoit jotakin. Yhdessä annoimme paljon, ja siitä Marjatta Aklamanu kiittää Espoonlahden lukiolaisia. Kaikella avulla oli konkreettinen kohde Karjalassa: 10 lapsen perhe, jonka pääelättäjä on näkövammainen isä. Paikallinen pappi voi kertoa, että ennen apulähetystä perheellä ei ollut ruokaa eikä vaatteita. Nyt päällä on enemmän, kun lapset nukkuvat kylmällä lattialla. Kaikki apu menee todelliseen köyhyyteen, sillä Karjalan tasavallassa ei ole toimeentulomahdollisuutta, Aklamanu kertoo. Hän on nähnyt paljon ja auttanut paljon: jo vuodesta 1989 kehitysaputyölle aikansa ja energiansa lahjoittanut lähimmäisenrakkauden supernainen on ollut mukana perustamassa avustuskeskuksia ja tehnyt yhteistyötä monien suomalaisten ja avustettavien kohdemaiden omien paikallisjärjestöjen kanssa. Aina nimittäin riittää lapsiperheitä, invalideja, sairaita ja vanhuksia, jotka eivät yksin pärjää. Monta ihmistä on ketju apua, Aklamanu sanoo. Mutta miten jaksaa auttaa, kun autettava ei lopu? Eikö avun määrän tarve puuduta? Hyvät asiat järjestyvät, ja jo huomioiminen on tärkeää, kuuluu luottavainen vastaus. Ilman lahjoituksia avustustyötä ei ole, Aklamanu muistuttaa. Mihin sitten menee seuraava Aklamanun oman kellarin edestä starttaava pakettiautollinen apua? Petroskoista 50km pohjoiseen on totaalisen köyhä alue, jonka ihmiset saavat toivoa huomiseen rakentaessaan talkoovoimin kyläkirkkoa. Huhtikuussa on viranomaisten dead line: jollei rakennus ole tiettyyn pisteeseen valmis, luvat perutaan ja kirkko jää kesken. Toivo on koetuksella, sillä nyt kaikki on pysähtynyt: raha on loppu - ei ole ruokaa energiaksi eikä vaatetta kylmille säille, ei rakennusvälineitäkään. Paikalle tarvittaisiin kuivamuonaa ja työhön kelpaavia vaatteita ja varusteita, jopa vain nauloja. Kaikki ehjä ja käyttökelpoinen voidaan hyödyntää! Haastattelun aikana Aklamanu lähettää nuorillemme monet kiitokset. Hän pyytää muistamaan, että meille arvottoman tuntuisella on arvo: erään avustusjärjestön kanssa hän on jakanut kerrostalojen roskankeräyspisteisiin monisteita: Älä heitä mitään ehjää pois! Me voisimme siis auttaa joulukolehdin jälkeenkin. Yhteyden Marjatta Aklamanuun saa Meri-Sadun kautta. Pienellä avulla voi auttaa isosti. Se on hyvä muistaa. Susanna

10 La Finlande vue par les nouveaux yeux Au cadre de notré lycée specialisé en langues, nous avons eu l occasion de sen6r des vents interna6onaux à l école encore de nouveau. Ce;e foisci notre lycée a accueilli une jeune femme belge grâce au projet Coménius. Il s agit d une professeur d histoire, Sigrid Vlaemynck, qui a suivi nos cours lors de quelques semaines déjà. Elle vient de Brügge, de la région flamande de Belgique. J ai eu l occasion de la interviewer, faire la connaissance d elle et surtout d entendre ce qu elle est en train de faire ici, dans un pays nordique, en plein hiver volontairement. Bonjour! Et bienvenue dans notre lycée. D abord j aimerai vous demander ce que vous faites dans notre école. Alors? Bonjour! Je suis venue ici au cadre d un projet européen (Coménius) pour me renseigner de l enseignement dans une école finlandaise. J ai déjà suivi des cours du pupitre de l élève et maintenant j ai changé de la place au côté du professeur. J enseigne l histoire et l anglais. Qu estce qui vous a rendu intéressée par les systèmes scolaires à l étranger? Pourquoi êtes vous par6e? Au fait ce n est pas la première fois à l étranger pour moi. J ai vécu un an au nord des PaysBas et en plus j aime voyager. Les systèmes scolaires différents sont à voir. Ils sont fascinants et je suis curieuse de voir quelque chose de nouveau pour moi. Donner les cours en une langue étrangère est aussi un défi. Pourquoi êtes vous venues justement en Finlande? Ben, je n ai pas pu choisir ma dés6na6on. Le pays avait été choisi entre 10 possibles et j ai été renvoyée en Finlande. Qu estce que vous pensez de notre école et de ce système scolaire en Finlande? Je trouve que la libérté accordée aux élèves ainsi qu à tout le personnel à l école est un avantage et une grande richesse. Ici il semble que le fait d étudier soit diversifié et mo6vant. Ce qui était nouveau pour moi, c étaient les âges où on sort de l école fondamentale : 15 ou 16. Après il y a déjà la possibilité pour les jeunes auxmême de choisir l établissement favorable pour con6nuer les études. Ca veut dire beaucoup de responsabilité ainsi que d a;ents. Par contre en Belgique le lycée n éxiste pas. L école fondamentale comprend les 3 ans supplémentaires du lycée. Et l école n est pas gratuite comme ici. Bien que ce système finlandais fonc6onne, je dirais quand même qu il a beaucoup de différences par rapport au niveau des résultats des élèves entre les lycées. Y atil des différences entre l école de Finlande et celle de Belgique? Il n y a pas de périodes comme ici ni de semaines d examens après chaque période ni de cours à 75 minutes. En fait je préfère les cours à 75 minutes. En Belgique il durent toujours 50 minutes dont il ne reste souvent que 3040 minutes pour l enseignement. L année scolaire est divisée en deux semestres.dans beaucoup d écoles il n y a même pas de pauses entre les cours, seulement celles de récréa6on et du temps midi. Il me semble qu ici les élèves sont mo6vés et intéressés par de nouveaux sujets. Peutêtre car il y a plein de choix, même l embarras de choix. Par rapport à être en retard, on le traite avec la tolérance. C est plus humain ici. En plus je vois souvent des élèves u6lisant leur gsm durant la journée et même pendant les

11 Y atil des différences entre l école de Finlande et celle de Belgique? Il n y a pas de périodes comme ici ni de semaines d examens après chaque période ni de cours à 75 minutes. En fait je préfère les cours à 75 minutes. En Belgique il durent toujours 50 minutes dont il ne reste souvent que 3040 minutes pour l enseignement. L année scolaire est divisée en deux semestres.dans beaucoup d écoles il n y a même pas de pauses entre les cours, seulement celles de récréa6on et du temps midi. Il me semble qu ici les élèves sont mo6vés et intéressés par de nouveaux sujets. Peutêtre car il y a plein de choix, même l embarras de choix. Par rapport à être en retard, on le traite avec la tolérance. C est plus humain ici. En plus je vois souvent des élèves u6lisant leur gsm durant la journée et même pendant les cours. En Belgique ce n est pas possible de prendre son portable à l école, c est interdit. On peut même en punir. Je rajouterai encore que tout de même ici il y a le manque de l ambiance entre les élèves en classe. Tout s est basé sur les cours na6onaux et l individu est mis en valeur. Qu en estil de l hiérarchie dans l école? Je trouve que la rela6on entre les élèves, les professeurs et le directeur est familiale. Le prof peut être appelé par son prénom. En Belgique c est toujours Madame ou Monsieur qu on doit ainsi vouvoyer. Les élèves euxmêmes peuvent contacter le directeur personnellement. C est différent mais apparemment bien. Estce qu il y a quelque chose que vous allez rapporter avec vous en rentrant en Belgique? Des habitudes...? Je vais profiter de mes expériences acquises lors de ce séjour, surtout de nouveaux points de vue dans l enseignement. La différence est un atout. J espère de pouvoir bénéficier de nouvelles méthodes dans mes futurs cours. Les travaux en groupes et les visites m intéressent autant. Qu estce qui vous a plu le plus jusqu ici? Le soleil est la premère chose qui me vient à l esprit. Aussi les voyages. Par rapport à l école ce sont les collègues enthousiastes qui me mo6vent. Sans négocier les élèves. Finalement, estce que vous avec trouvé quelque chose qu on devrait améliorer encore? En soulignant le mot «la libérté» je donnerai plus d espace pour les professeurs. Ils ne peuvent pas librement choisir le contenu de leurs cours car les règlements na6onaux doivent être suivis. Donc je leur accorderai plus de varia6on dans leur travail, quelque chose de supplémentaire. Merci beaucoup! Et bonne con6nua6on! Merci, à vous aussi! Josefina Uggelberg

12 Katse Yksi katse riittää, ja oksani repäisee itsensä puusta, tekee sydämestään veneen, ja lähettää sen valon varjoon, tuntemattomaan. Yksi katse riittää, ja huuleni osoittavat mieltään, tekevät juonteistaan kuoppia, ja säästävät todistetta kuuta varten, hengityksesi kuplia. Yksi katse riittää, ja silmäni solmivat solmun, huutavat vain sinun katseellesi, ja toivovat kuun tuhoa, valon varjon. Avaathan solmuni, kun aurinko näyttää ripsiään, kun kuu paljastaa sydämensä? Avaathan solmuni, pelastathan kuun? Pelastathan kuun tänään, huomenna ja...? Azma