24 Huolto VAARA. ja omaisuuden vaaraan. Tässä osassa olevia ohjeita ja tuotteenmukana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "24 Huolto VAARA. ja omaisuuden vaaraan. Tässä osassa olevia ohjeita ja tuotteenmukana"

Transkriptio

1 Huolto VAARA Sähkölaitteita Vaarallinen jännite käytettäessä tässä sähkösessä on pakostakin laitteistossa joissakin laitteiden käytönosissa aikana. vaarallinen jännite. Näiden Turvaohjeiden laitteiden laiminlyönti epäasiallinen johtaa käsittely hengen, voi siksi terveyden johtaa kuolemaan tai vaikeisiin ruumiinvammoihin sekä tuntuviin aineellisiin ja omaisuuden vaaraan. vahinkoihin. Tässä osassa olevia ohjeita ja tuotteenmukana Siksi on otettava huomioon, tällä laitteella kunnossapitotöitä tehtäessä, toimtettujatässä ohjeita osassa on ehdottomasti ja tuotteessa itsessään noudatettava. olevat ohjeet. Kunnossapitotöitä Laitteen huoltotöitä saa saa tehdä suorittaa vain vastaavan vain riittävän koulutuksen saanut koulutuksen pätevä saanut henkilökunta henkilö. Ennen töiden aloittamista laitteisto on saatettava jännitteetömäksi ja varmistettava sen pysymisen jännitteettömänä töiden aikana (EN 0 0-, DIN VDE ja BGV A mukaan). Viittä turvasääntöä on noudatettava: Laitteiston täydellinen erottaminen Jännitteenkytkemisen estäminen Laitteiston jännitteettömyyden toteaminen Työmaadoittaminen - Suojaus lähellä olevia jännitteisiä osia vastaan Laitteisto on irroitettava sähköverkosta. Käytetään vain valmistajan hyväksymiä varaosia. Määräystenmukaisia huoltovälejä sekä ohjeita korjauksista ja vaihdoista on ehdottomasti noudatettava, henkilö- ja laitevahinkojen välttämiseksi. Pääkoskettimet on vaihdettava kunnosta riippuen, kuitenkin viimeistään kytkennän jälkeen rakennekoko I ja II; kytkennän jälkeen rakennekoko III; kytkennän jälkeen rakennekoko II ja III, 000 V käytössä Käyttäjän on katkaisijan käyttöolosuhteista riippuen määrättävä tarkastusten aikavälit: - vähintään x vuodessa - vaikeiden laukeamisten jälkeen - elektronisen ylivirtalaukaisimen aiheuttaman laukaisun jälkeen - peräänkytketyt ilmakatkaisijat on myös tarkastettava 000:n nimellisvirtalaukaisun jälkeen on tarkastettava: (maks. kytkennät luettelotietojen mukaan) - Valokaaritilat ja kosketinjärjestelmä - Katkaisijan sähköinen ja mekaaninen toimivuus - Pää- ja ohjausvirtapiirit, toiminta ja liitäntöjen kunnollinen kiinnitys - Tarkastetaan elektronisen ylivirtalaukaisimen laiteolosuhteisiin sopiva toiminta ja tarvittaessa korjataan Kun katkaisija/vaihto-osat vat saavuttaneet elinkaaren päänsä, niiden hävittämisestä huolehtii käyttäjä voimassaolevien määräysten mukaisesti.

2 Valokaaritilojen suojus kehkossa on vaihdettava ilmakatkaisijan enintään kolmen okosulkulaukeamisen jälkeen. Käyttökunnosta riippuen, kuitenkin viimeistään 0000:n kytkennän jälkeen valokaaritilat ja kosketinjärjestelmä on uusittava. Samoin voi, ilmakatkaisijan käyttöasteesta riippuen, olla tarpeellista vaihtaa jousijärjestelmä 0000:n kytkennän jälkeen.. Huoltotöihin valmistautuminen.. Katkaisijan kytkeminen jännitteettömäksi ja jousen virityksen purkaminen Kiinteästi asennettu katkaisija Ulosvedettävä katkaisija AUKI-OHJAUS Apuvirtapiiri Paikan näyttö Apuvirtapiirien irroitus vihreä KIINNI-OHJAUS AUKI-OHJAUS KOSKETTIMET VALMIS JOUSI Tilanäytöt AUKI PURETTU

3 .. Katkaisijan poistaminen kehikosta Katkaisija veivataan ulosvedettyyn asentoon - Katkaisijan auki-ohjaus (sivu 6-6) - Käsiveivin lukitus irroitetaan ja veivi vedetään ulos (sivu 6-) Vaste sininen TESTI TESTI TESTI punainen KIINNI KIINNI KIINNI Paikannäyttö vihreä IRTI IRTI IRTI Käsiveivi työnnetään sisään VAROTTAVA Käsiveiviä ei saa vääntää vastetta kauemmaksi! Muutoin ajolaitteisto voi vahingoittua. Kytkinkaapin ovi avataan Katkaisija vedetään huoltoasentoon ja poistetaan

4 . Valokaaritilojen tarkastus VAROITUS Ennen töiden aloittamista kytkinlaitteisto on tehtävä jännitteettömäksi ja varmistettava jännitteettömyys töiden ajaksi. (EN00-, DIN VDE ja BGVA mukaan). Viittä turvallisuussääntöä on noudatettava. Laitteiston täydellinen erottaminen Jännitteen kytkemisen estäminen Laitteiston jännitteettömyyden toteaminen - Työmaadoittaminen -Suojaus lähellä olevia jännitteisiä osia vastaan Laitteisto on irroitettava sähköverkosta. Before beginning to work, de-energize the panel and secure the de-energized state during work (according to EN 0 0-, DIN VDE and BGVA). Observe the Five Safety Rules: Disconnecting Securing against reclosing Checking safe insolation from supply Earthing and short-circuiting - Covering or providing barriers to adjacent live parts Disconnect the equipment from the supply... Valokaarisuojien poistaminen - Katkaisija kytketään jännitteettömäksi ja jousen viritys puretaan (sivu -) - Ulosvedettävä katkaisija vedetään huoltoasentoon (sivu -) VAROTTAVA Murtumisvaara! Valokaaritilaa ei saa laskea pystysuoraan eristeseinien päälle vaan ne on asetettava sivulleen makaamaan. U n 690 V Rakennekoko II, U n = 000V Ruuvia kierretään n. mm ulos, ei poisteta Kansi työnnetään taaksepäin Valokaarisuoja poistetaan, 000 V-versiossa väliosan kanssa Turn out the screw about mm, don't take it out Push the cover back Take out the arc chute; in the 000 V version, with intermediate unit

5 BG III, U n = 000V PH 00-0 Ruuvia kierretään n. mm ulos, ei poisteta; Rakennekoko III: Ruuvi kierretään kokonaan ulos Kantta työnnetään taaksepäin; Rakennekoko III: kantta nostetaan varovaisesti Poistetaan kansi Poistetaan valokaaritila Väliosaa työnnetään taaksepäin ja otetaan ulos.. Suoritetaan silmämääräinen tarkastus Jos voimakasta kulumista (palojälkiä sammutuspelleissä) valokaarikammiot uusitaan.

6 .. Valokaarisuojien asennus Ilmakatkaisijat 690 V nimellisjännitteeseen asti PH 8 Nm Ilmakatkaisijat 000 V nimellisjännitteille PH 8 Nm Asennetaan väliosa Siirretään väliosa Valokaarisuoja asetetaan sisään, sitä ennen kantta työnnetään taaksepäin Kansi vedetään eteen Ruuvi kiristetään.. Tilausnmerot Jännite Rakennekoko Tilausnumero 690 V 000 V I II III II III WL9-0AS0-0AA0 WL9-0AS0-0AA0 WL9-0AS0-0AA0 WL9-0AS0-0AA0 WL9-0AS06-0AA0 6

7 . Pääkoskettimien tarkastus VAARA Vaarallinen sähköjännite! Voi aiheuttaa kuoleman, vakavia henkilövahinkoja sekä vahingoittaa laitteita ja varusteita. Ennen tällä laitteella työskentelyä, laite on ehdottomasti kytkettävä jännitteettömäksi. VAROITUS Voi aiheuttaa kuoleman tai henkilövahinkoja. Ennen minkään suojuksen tai paneelin poistamista on ilmakatkaisijan jousesta purettava viritys (sivu -) - Katkaisija kytketään jännitteettömäksi ja jousen viritys puretaan (sivu -) - Ulosvedettävä katkaisija vedetään huoltoasentoon (sivu -) Jousi viritetään käsin (sivu 6-) Kiinni-ohjaus (sivu 6-6) - Poistetaan valokaarisuoja (sivu -)) () () () () Indikointinasta () Indikointinasta näkyvissä ()Indikointinasta ei enää näkyvissä Jos indikontinasta ei enää ole näkyvissä, kosketinjärjestelmä on vaihdettava. Kiinteästi asennetussa katkaisijassa silmämääräinen tarkastus tehdään tarvittaessa peilin avulla. 7

8 . Pääkoskettimien vaihtaminen VAARA Sähkölaitteita Vaarallinen jännite käytettäessä tässä sähköisessä on tietyissä osissa laitteistossa näitä laitteita käytön pakostakin aikana. vaarallinen jännite. Epäasiallinen näiden laitteiden käsittely voi siksi johtaa Turvaohjeiden laiminlyönti johtaa hengen, terveyden kuolemaan tai vaikeisiin ruumiinvammoihin sekä tuntuviin aineellisiin vahinkoihin. ja onnettomuuden vaaraan. Siksi Tässä on osassa otettava olevia huomioon ohjeita kunnossapitotöitä ja tuotteen mukana tehtäessä toimitettuja ohjeita kaikki tässä on ehdottomasti kappaleessa ja noudatettava. tuotteessa itsessään tällä laitteella olevat ohjeet. Kunnossapitotöitä Laitteen huoltotöitä saa saa tehdä suorittaa vain kunnossapitoon vain riittävän perehtynyt henkilökunta. koulutuksen saanut henkilö. Ennen töiden aloittamista laitteisto on tehtävä jännitteettömäksi ja töitä tehtäessä on varmistuttava, että uudelleenkytkentää ei tapahdu (EN 0 0-, DIN VDE ja BGV A mukaan). On noudatettava vittä turvasääntöä: Laitteiston täydellinen erottaminen Jännitteen kytkemisen estäminen Laitteiston jännitteettömyyden toteaminen Työmaadoittaminen - Suojaus lähellä olevia jännitteisiä osia vastaan Laitteisto on irroitettava sähköverkosta. Käytetään vain valmistajan hyväksymiä varaosia. Määräystenmukaisia huoltovälejä sekä ohjeita korjauksista ja vaihdoista on ehdottomasti noudatettava, henkilö ja laitevahinkojen välttämiseksi. - Katkaisija kytketään jännitteettömäksi ja jousen viritys puretaan (sivu -) - Katkaisija poistetaan kehikosta (sivu -) - Kiinteästi asennettu katkaisija irroitetaan 8

9 .. Etupaneeli poistetaan PH.. Valokaarisuojat poistetaan (sivu -).. Pääkoskettimet poistetaan Asennetaan kytkentäakselin pidin VAROTTAVA Lukitaan kytkinakseli yhdessä pitimen kanssa! Muutoin ajojärjestelmän säädöt muuttuvat ja korjaus on tehtävä Siemensin tehtaalla. Suojakansi poistetaan Koskettimet painetaan yhteen ja pidetään 9

10 PH Kytkentäkselinpitimen asennus ja kiinnitys Vain ulosvedettävä katkaisija: Sisäänajoakseli poistetaan Varmistusrengas poistetaan Veivi poistetaan Sisäänajoakseli poistetaan toiselta puolelta Poistetaan muunnin Katkaisija asetetaan kyljelleen Johdinkanavan suojus poistetaan Irroitetaan pistokkeet 0

11 Muuntimen suojus ruuvataan pois Muunnin poistetaan Rakennekoot I ja II: katkaisijan jalat irroitetaan Gr. / Size Katkaisija nostetaan pystyyn, irroitetaan ruuvi Näitä ruuveja vain löysätään! Rakennekoko I: on olemassa vain ruuvi

12 Rakennekoko III: Katkaisijan jalkojen poisto VAROTTAVA Ennen ruuvien poistamista katkaisija asetetaan sopivalle alustalle siten, että jalkojen päälle ei tule painoa. () () () () () () Vapaaksi jätettävä alue () Sopiva alusta () Katkaisijan jalat Poistetaan ruuvit Poistetaan katkaisijan jalat Takaseinän poistaminen 6 Poistetaan ruuvit ylhäällä Poistetaan ruuvit alhaalla Vain koko III / 8 Remove upper screws Remove lower screws

13 Tuetaan katkaisija 6 Takaseinää vedetään varovasti poispäin, kunnes päätyasennon jouset ovat näkyvissä 7 Pääteasennon pitojousien paikka huomioidaan 8 Takaseinä poistetaan 9 Poistetaan pääteasennon pitojouset Poistetaan ylemmät kiinteät koskettimet Poistetaan ruuvit ja mutterit Vedetään kiinteä kosketin ulos Poistetaan alemmat liikkuvat koskettimet Liitinkiskot tuetaan Kytkentäpultit painetaan ulos Kytkentäpultit poistetaan Poistetaan pääkoskettimet

14 .. Pääkoskettimien asennus Ylempien kiinteiden koskettimien asennus takaseinään 0 Nm Vain rakennekoko I: Ohjainkulmien ruuvit löysätään Asetetaan kosketin ja poistokohtaan asetetaan nelikulmamutteri Kiinnitetään koskettimet; Ohjauskulmien ruuvit kiristetään 0 Nm:n voimalla; Vain rakennekoko I: Painetaan ohjauskulmaa ja Nm:n kiristys Asennetaan alemmat liikkuvat koskettimet Laakerikohdat ja kytkinpultit puhdistetaan ennen kokoamista ja rasvataan. (Rasva: Isoflex Topas NB, Fa. Klüber) Tuetaan liitinkiskot Asetetaan keskimmäinen kosketin Kytkinpultit työnnetään sisään Asennetaan ulommat koskettimet

15 Takaseinän asennus (Sitä ennen poistetaan koskettimien tuet) HUOMIO Muunninkaapelinipun johdot eivät saa joutua puristuksiin! Asennetaan päätyasentojouset Huomioidaan kytkinpulttien paikka keskellä Asetetaan takaseinä paikalleen Liitinkiskot ohjataan sisään Takaseinä yhdistetään katkaisijakoteloon I / II Rakennekoko III Ylhäällä Alhaalla 6 Ylhäällä Alhaalla Nm Nm Nm 8 Nm 6 ensin kiristetään alhaalta, aloittaen keskeltä; lyhyet ruuvit alhaalla, pitkät ruuvit ylhäällä Toimintatesti: Koskettimia on voitava painaa yhteen ja niiden on palattava itsenäisesti lähtöasentoonsa. Muussa tapauksessa takaseinä irroitetaan ja päätyasennon jousien oikea asento tarkastetaan. Asennetaan katkaisijan jalat Nm

16 Muuntimen asentaminen *) 0 Nm Katkaisija asetetaan kyljelleen, liitosjohto viedään sisään Muunnin asetetaan paikalleen Asetetaan muuntimen suojus Kiinnitetään ruuveilla *) Itseporautuva ruuvi vain Nm VAROTTAVA Itseporautuvia ruuveja käytettäessä kierteitä ei saa vahingoittaa! Ruuvi kiristetään seuraavasti: - ruuvi asetetaan paikoilleen - kierretään käsin vastapäivään kunnes kierteet osuvat yhteen - kierretään sisään - kiristetään momenttiavaimella Nm:iin. 6 Yhdistetään pistokkeet 6 Asennetaan jotokanavan suojus VAROTTAVA Varmistettava pistokeliitäntöjen luotettava liitos. Katkaisijan suojaustoimintojen toiminta on riippuvainen näistä liitoksista. 6

17 Kytkentäakselin pidikkeen poisto PH Katkaisija pystyyn, koskettimet painetaan yhteen ja pidetään Kytkentäakselin pidin ruuvataan irti Kytkentäakselin pidin poistetaan Ajuri poistetaan Peitinkansi asetetaan paikalleen Vain ulosvedettävä katkaisija: Asennetaan ajoakseli Ajoakseli työnnetään sisään Veivi sijoitetaan paikalleen ja varmistetaan 7

18 .. Tilausnumerot Pääkosketinsarja (yksi pääkosketin) Maks. mitoitusnimellisvirta I n maks. (A) Katkaisukyky 0 V:lla I CU (ka) Tilausnumero PKG PS I 000 / 0 / / 6 WL9-0AM90 k p l II 000 / 80 / 00 WL9-0AM9 k p l 00 / 00 / 80 / 00 WL9-0AM9 k p l III 000 / 000 / WL9-0AM9 k p l OHJE Varaosana saatavat pääkosketinsarjat voi tilata vain yllämainituilla tilausnumeroilla antamalla lisäksi huollettavan ilmakatkaisijan tunnusnumero. (ID-No). Tunnusnumero löytyy tyyppikilvestä ylhäällä oikealla etupaneelissa. Tarvittavien pääkosketinsarjojen lukumäärä riippuu huollettavan ilmakatkaisijan napaluvusta. OHJE Siinä tapauksessa, että käytetään pääkosketinsarjoja, joita ei ole tilattu juuri huollettavalle ilmakatkaisijalle, on käytettävyys tarkistettava "Technical Assistance":lta ilmoittamalla ilmakatkaisijan tunnusnumero ja tilaus- sekä tunnusnumerot pääkosketinsarjalle. technical-assistance@siemens.com Tel.:

19 ..6 Etupaneelin kiinnitys PH, Nm..7 Mekaaninen toimintatesti Jousi viritetään käsin (sivu 6-) Kiinni-ohjaus (sivu 6-6) - Auki-ohjaus (sivu 6-6) - Koskettimien kulumisen indikointinasta tarkastetaan uudelleen (sivu -7)..8 Asennetaan valokaaritilat (sivu -6). Käyttöjärjestelmän vaihto Käyttöjärjestelmän saa vaihtaa vain Siemensin ammattihenkilökunta. 9

PullmanErmator Ilmanpuhdistajat/alipaineistajat A1000 A2000

PullmanErmator Ilmanpuhdistajat/alipaineistajat A1000 A2000 PullmanErmator Ilmanpuhdistajat/alipaineistajat A1000 A2000 Käyttöohjeet Sisällysluettelo 1 Huomio!... 3 2 Turvamääräykset... 3 2.1 Käsittely... 3 2.2 Huolto... 3 3 Käyttö... 3 3.1 Suodattimen merkkivalot...

Lisätiedot

Terrassimarkiisi Nordic Light FA40 Asennus Käyttö Puhdistus ASENNUS KÄYTTÖ PUHDISTUS. Terassimarkiisi Nordic Light FA40

Terrassimarkiisi Nordic Light FA40 Asennus Käyttö Puhdistus ASENNUS KÄYTTÖ PUHDISTUS. Terassimarkiisi Nordic Light FA40 ASENNUS KÄYTTÖ PUHDISTUS Terassimarkiisi Varmista, että pinta, johon kiinnität markiisin, on riittävän tukeva. Laho puu, rapautunut rappaus tai tiili ja ohuet paneelit eivät sovellu kiinnityspinnaksi.

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2013

Radioamatöörikurssi 2013 Radioamatöörikurssi 2013 Polyteknikkojen Radiokerho Sähköturvallisuus 19.11.2013 Teemu, OH2FXN 1 / 14 Perusteet 230 V riittää tappamaan: järki mukaan kun säädetään verkkosähkön kanssa. Ylisuunnittelemalla

Lisätiedot

Matkustamon pistorasia

Matkustamon pistorasia Ohje nro Versio Osa nro 30664329 1.0 Matkustamon pistorasia M3603136 Sivu 1 / 9 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 M8703902 Sivu 2 / 9 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset

Lisätiedot

Muistin ja valinnaisten lisäkorttien asennus

Muistin ja valinnaisten lisäkorttien asennus Näiden ohjeiden avulla voit poistaa muisti- tai valinnaisia lisäkortteja. Katso alla olevasta kuvasta, missä on poistettavan kortin liitin. Kiintolevyn liitin 1 Lisäkortin liitin Laiteohjelmakortin liitin

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohje EB 8310 FI. Pneumaattinen toimilaite Tyyppi 3271. Tyyppi 3271. Tyyppi 3271, varustettu käsisäädöllä.

Asennus- ja käyttöohje EB 8310 FI. Pneumaattinen toimilaite Tyyppi 3271. Tyyppi 3271. Tyyppi 3271, varustettu käsisäädöllä. Pneumaattinen toimilaite Tyyppi 3271 Tyyppi 3271 Tyyppi 3271-5 Tyyppi 3271, varustettu käsisäädöllä Tyyppi 3271-52 Kuva 1 Tyypin 3271 toimilaitteet Asennus- ja käyttöohje EB 8310 FI Painos: lokakuu 2004

Lisätiedot

SCdefault. 900 Asennusohje

SCdefault. 900 Asennusohje SCdefault 900 Asennusohje SITdefault Sport-alusta MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces 12

Lisätiedot

900 Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SITdefault

900 Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SITdefault SCdefault 900 Asennusohje SITdefault MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Ulosvedettävä suksen-/lumilaudanpitimet Accessories Part No. Date Instruction

Lisätiedot

Maastopyörän Asennusohjeet

Maastopyörän Asennusohjeet n Asennusohjeet n asennusohjeet I. Laatikon purkaminen 4 II. Etupyörän valmistelut 4 III. Etupyörän asennus 5 IV. Etupyörän kiinnitys haarukkaan 8 V. Ohjaustangon säätäminen 9 VI. Satulan asennus 9 VII.

Lisätiedot

Käyttöohje Kytkin - Henkilöautot Sivuttaisheiton tarkastuslaite Keskitystuurna

Käyttöohje Kytkin - Henkilöautot Sivuttaisheiton tarkastuslaite Keskitystuurna Tuotenumero 4200 080 560 Sisällys 1. Esipuhe... 1 2. Toimituksen sisältö... 2 3.... 2 3.1 Sivuttaisheiton tarkastuslaitteen asennus... 3 3.2 Kytkinlevyn asennus... 4 3.3 Mittarin asennus ja säätäminen...

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Vakionopeudensäädin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden

Installation instructions, accessories. Vakionopeudensäädin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden Ohje nro Versio Osa nro 30758297 1.1 31334456, 31334497, 30756431, 30758230 Vakionopeudensäädin IMG-290723 Sivu 1 / 8 Varuste IMG-242205 A0000162 IMG-331411 Sivu 2 / 8 IMG-284902 Sivu 3 / 8 JOHDANTO Lue

Lisätiedot

KORJAUSOHJE. Biomatic eletroniikan vaihto

KORJAUSOHJE. Biomatic eletroniikan vaihto KORJAUSOHJE Biomatic eletroniikan vaihto SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ Ohjauspanelin vaihto... 3-4 Ohjauskortin vaihto...5 Prosessorin vaihto...6 Näyttökortin vaihto...7 Ylilämpösuojien vaihto... 8-9 J2 johdon

Lisätiedot

Radion kauko-ohjaus ohjauspyörässä

Radion kauko-ohjaus ohjauspyörässä Ohje nro Versio Osa nro 9172666 1.0 Radion kauko-ohjaus ohjauspyörässä M3903274 Sivu 1 / 8 Varuste A0000162 A0000161 M8802509 Sivu 2 / 8 M3903275 Sivu 3 / 8 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen

Lisätiedot

Matkapuhelimen kattoantenni

Matkapuhelimen kattoantenni Ohje nro Versio Osa nro 30623028 1.0 Matkapuhelimen kattoantenni H3901401 Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 H0000178 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset

Lisätiedot

AIRJACK NOSTOLAITTEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

AIRJACK NOSTOLAITTEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE Huhtikuu 2011 1 AIRJACK NOSTOLAITTEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE Huhtikuu 2011 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 1 PAKKAUS JA VARASTOINTI 2 TEKNISET TIEDOT. 3 ASENNUS.

Lisätiedot

SFS 6002 mukainen sähkötyöturvallisuuskoulutus - sähkötyöturvallisuuskortti

SFS 6002 mukainen sähkötyöturvallisuuskoulutus - sähkötyöturvallisuuskortti SFS 6002 mukainen sähkötyöturvallisuuskoulutus - sähkötyöturvallisuuskortti SFS6002 - sähkötyöturvallisuuskoulutus SFS 6002 - sähkötyöturvallisuuskoulutus: on kaikille Suomessa sähkötöitä tekeville pakollinen.

Lisätiedot

Asennus- ja huolto-ohjeen käännös 10/15 1

Asennus- ja huolto-ohjeen käännös 10/15 1 Asennus- ja huolto-ohjeen käännös 10/15 1 TURVALLINEN JA OIKEA KÄYTTÖ Laitteen turvallinen ja luotettava käyttö edellyttää näiden ohjeiden tarkkaa noudattamista. Ohjeiden noudattamatta jättäminen tai laitteen

Lisätiedot

Saab 9-3, Saab Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE.

Saab 9-3, Saab Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SCdefault 900 Asennusohje SITdefault MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Polkupyöräteline, vetolaitteeseen kiinnitettävä Accessories Part No. Group Date

Lisätiedot

Ohje nro Versio Osa nro

Ohje nro Versio Osa nro Ohje nro Versio Osa nro 9172663 1.0 Hattuhyllyn kaiutin M3903198 Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 M3903199 Sivu 2 / 10 M3903381 Sivu 3 / 10 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset

Lisätiedot

MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. Tuotteen tunnistaminen. Varastointi. Liitoksen laatu

MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. Tuotteen tunnistaminen. Varastointi. Liitoksen laatu MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen Tuotteen tunnistaminen MODIX-raudoitusjatkoksen mallin voi tunnistaa tuotteessa olevasta tunnuksesta ja suojatulpan väristä. Värikoodit on esitetty alla olevassa taulukossa.

Lisätiedot

Maantiepyörän Asennusohjeet

Maantiepyörän Asennusohjeet n Asennusohjeet n Asennusohjeet I. Laatikon purkaminen 4 II. Etupyörän valmistelut 4 III. Etupyörän asennus 5 IV. Etupyörän kiinnitys haarukkaan 8 V. Ohjaustangon säätäminen 8 VI. Satulan asennus 9 VII.

Lisätiedot

GRIPO S331K Langaton näppäimistö

GRIPO S331K Langaton näppäimistö GRIPO S33K Langaton näppäimistö Asennus- ja käyttöohje Esittely Tämä langaton näppäimistö toimii usean GRIPO hälytysjärjestelmän kanssa (esim. HA5, HA52, H302Y ja H302W). 5 6 7 pois päältä (paitsi silloin

Lisätiedot

dametric AGS-anturi HUOLTOKÄSIKIRJA AGS-XXX Service Manual FI.docx Lokakuu 12, 2010 / BL Sivu 1 (8)

dametric AGS-anturi HUOLTOKÄSIKIRJA AGS-XXX Service Manual FI.docx Lokakuu 12, 2010 / BL Sivu 1 (8) dametric AGS-anturi AGS-XXX Service Manual FI.docx Lokakuu 12, 2010 / BL Sivu 1 (8) Sisältö 1 Yleistä... 2 2 Anturin asennus ja poisto... 3 3 Kotelon ja putken välinen liitos... 4 4 Kärjen ja kotelon välinen

Lisätiedot

Saab 9-3 CV M04-, 4D/5D M06-

Saab 9-3 CV M04-, 4D/5D M06- SCdefault 900 Asennusohje SITdefault MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Sport-alusta Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces 55

Lisätiedot

Turvatyynyadapterin liittäminen

Turvatyynyadapterin liittäminen Turvatyynyadapterin liittäminen vw-wi://rl/a.fi-fi.a00.5a40.04.wi::36486095.xml?xsl=3 Page 1 of 2 Turvatyynyadapterin liittäminen Tarvittavat erikoistyökalut, testerit ja korjaamolaitteet Turvatyynyadapteri

Lisätiedot

AEROVIT PAINEILMANUOHOUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. OKR Cleaning ApS

AEROVIT PAINEILMANUOHOUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. OKR Cleaning ApS AEROVIT PAINEILMANUOHOUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE OKR Cleaning ApS Korden 15 ٠ DK - 8751 Gedved Tel. +45 86 92 44 22 ٠ Fax +45 86 92 29 19 CVR: DK28492871 ٠ sales@okrcleaning.dk ٠ www.okrcleaning.dk

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohje. Kuormalavahylly

Asennus- ja käyttöohje. Kuormalavahylly Asennus- ja käyttöohje Kuormalavahylly PÄÄDYN KOKOAMINEN Kiristysmomentti, ruuviliitos Ruuvi M0 8.8 Maks. kiristysmomentti 7 Nm Ruuviliitoksiin on käytettävä lukitusmuttereita M0 luokka 8 Taptite M6 Maks.

Lisätiedot

Muistimoduulit Käyttöopas

Muistimoduulit Käyttöopas Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan

Lisätiedot

Navigointijärjestelmä, RTI

Navigointijärjestelmä, RTI Installation instructions, accessories Ohje nro 30660446 Versio 1.0 Osa nro Navigointijärjestelmä, RTI Volvo Car Corporation Navigointijärjestelmä, RTI- 30660446 - V1.0 Sivu 1 / 28 Varuste A0000162 A0000161

Lisätiedot

Lineaaritoimilaitteet 2SB5

Lineaaritoimilaitteet 2SB5 Lineaaritoimilaitteet 2SB5 Täydennys käyttöohjeeseen SIPOS 5 Painos 03.13 Oikeudet muutoksiin pidätetään! Sisällys Täydennys käyttöohjeeseen SIPOS 5 Sisällys Sisällys 1 Perustietoa... 3 1.1 Käyttöohjeeseen

Lisätiedot

Turvasaranakytkin SHS3

Turvasaranakytkin SHS3 Turva Turvarajakytkimet Turvasaranakytkimet Turvasaranakytkin SHS3 Turvallinen, erittäin vaikea ohittaa Koskettimet: vakiona 2 NC+1 NO tai 2 NC Kytkentäpiste säädettävissä 0-270 Toiminta Bernstein SHS3-turvasaranakytkimessä

Lisätiedot

ASENNUSOPAS. Digitaalinen painemittari BHGP26A1

ASENNUSOPAS. Digitaalinen painemittari BHGP26A1 ASENNUSOPAS Digitaalinen painemittari BHGP6A BHGP6A Digitaalinen painemittari Asennusopas SISÄLLYS Sivu ASENNUS Varusteet... Asennus... Asennustoimenpiteet... Käyttötarkistus... 3 Vianetsintä... 3 LUE

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden , ,

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden , , Installation instructions, accessories Ohje nro 31359727 Versio 1.3 Osa nro 31414266, 31359740, 31359718 Vetokoukku, kiinteä Volvo Car Corporation Vetokoukku, kiinteä- 31359727 - V1.3 Sivu 1 / 41 Materiaali

Lisätiedot

82 437 949 A402 FIN. Kahdenkäden rasvapuristin

82 437 949 A402 FIN. Kahdenkäden rasvapuristin 82 437 949 A402 FIN Kahdenkäden rasvapuristin FIN Käyttöohje Kahdenkäden rasvapuristin Sisällysluettelo 1. Yleiset tiedot 3 1.1 Asianmukainen käyttö 3 1.2 Rakenne ja toimintakuvaus 3 1.3 Käyttöalue 3 1.4

Lisätiedot

YLIVIRTAUSVENTTIILI Tyyppi 44-6B. Kuva 1 Tyyppi 44-6B. Asennusja käyttöohje EB 2626-2 FI

YLIVIRTAUSVENTTIILI Tyyppi 44-6B. Kuva 1 Tyyppi 44-6B. Asennusja käyttöohje EB 2626-2 FI YLIVIRTAUSVENTTIILI Tyyppi 44-6B Kuva 1 Tyyppi 44-6B Asennusja käyttöohje EB 2626-2 FI Painos huhtikuu 2003 SISÄLLYS SISÄLLYS Sivu 1 Rakenne ja toiminta.......................... 4 2 Asennus................................

Lisätiedot

Handsfree, asennussarja (Ericsson & Nokia)

Handsfree, asennussarja (Ericsson & Nokia) Ohje nro Versio Osa nro 8682402 1.0 Handsfree, asennussarja (Ericsson & Nokia) A3602095 Sivu 1 / 16 Varuste A0000162 A3901819 Sivu 2 / 16 A3903163 Sivu 3 / 16 M3602626 Sivu 4 / 16 M3903606 Sivu 5 / 16

Lisätiedot

Pneumaattinen toimilaite Malli 3277. Kuva 1 toimilaite malli 3277 Kuva 2 toimilaite malli 3277-5. Asennus- ja käyttöohjeet EB 8311 FI

Pneumaattinen toimilaite Malli 3277. Kuva 1 toimilaite malli 3277 Kuva 2 toimilaite malli 3277-5. Asennus- ja käyttöohjeet EB 8311 FI Pneumaattinen toimilaite Malli 32 Kuva 1 toimilaite malli 32 Kuva 2 toimilaite malli 32-5 Asennus- ja käyttöohjeet EB 8311 FI Painos Heinäkuu 200 Rakenne ja toimintatapa 1. Rakenne ja toimin Pneumaattinen

Lisätiedot

3590050/2 IM-P359-01 CH Issue 2 DN15 - DN100 QL43D, QL43M, QL73D ja QL73M kolmitieventtiilit Asennus- ja huolto-ohje 1. Turvallisuustiedote 2. Toiminta 3. Asennus ja käyttöönotto 4. Huolto 5. Varaosat

Lisätiedot

Kierukkavaihteet GS 50.3 GS 250.3 varustettu jalalla ja vivulla

Kierukkavaihteet GS 50.3 GS 250.3 varustettu jalalla ja vivulla Kierukkavaihteet GS 50.3 GS 250.3 varustettu jalalla ja vivulla Käytettäväksi ainoastaan käyttöohjeen yhteydessä! Tämä pikaopas EI korvaa käyttöohjetta! Pikaopas on tarkoitettu ainoastaan henkilöille,

Lisätiedot

RP31 ja RP32 mäntäventtiilit Asennus- ja huolto-ohje

RP31 ja RP32 mäntäventtiilit Asennus- ja huolto-ohje 1180650/1 IM-P118-03 ST Issue 1 RP31 ja RP32 mäntäventtiilit Asennus- ja huolto-ohje 1. Turvallisuusohjeet 2. Yleinen tuoteinformaatio 3. Asennus 4. Käyttöönotto 5. Toiminta 6. Huolto 7. Varaosat IM-P118-03

Lisätiedot

Pienet sähköiset kääntötoimilaitteet 2SG7

Pienet sähköiset kääntötoimilaitteet 2SG7 Pienet sähköiset kääntötoimilaitteet 2SG7 Lisäkäyttöohjeita SIPOS SEVEN Painos 08.15 Oikeudet muutoksiin pidätetään! Sisällys Lisäkäyttöohjeita SIPOS SEVEN Sisällys Sisällys 1 Perustietoa... 3 1.1 Käyttöohjeeseen

Lisätiedot

9.6 Kannettava testilaite

9.6 Kannettava testilaite 9.6 Kannettava testilaite Kannettavalla testilaitteella testataan ylivirtalaukaisimen, energia- ja virtamuuntimien, laukaisumagneetin F5 sekä mittausarvojen näytön oikea toiminta. 9.6.1 Ulkonäkö (1) LED

Lisätiedot

ELEKTRONINEN TERMOSTAATTI

ELEKTRONINEN TERMOSTAATTI ELEKTRONINEN TERMOSTAATTI KÄYTTÖOHJE OND-900 YLEISTÄ OND-900 on järkevä termostaatti, tarkoitettu lähinnä sähköpattereihin ja korvaamaan kaksoismetallitermostaatti OND-900 antaa ilman näppäilyjä tasaisen

Lisätiedot

ORDLAND PROFESSIONAL RADIO. ELK-68 Käyttöohje

ORDLAND PROFESSIONAL RADIO. ELK-68 Käyttöohje ELK-68 Käyttöohje Varotoimenpiteet Käytä tätä laitetta turvallisesti ja tehokkaasti. Lue ohje huolellisesti ennen käyttöä. Korjauksen saa suorittaa vain valtuutettu huolto. Sammuta virrat jos menet leimahdus

Lisätiedot

Emolevyn kannen poistaminen

Emolevyn kannen poistaminen Aiemmin asennetut muisti- ja liitäntäkortit voidaan helposti poistaa seuraavilla sivuilla olevien ohjeiden mukaisesti. 1 Katkaise tulostimen virta. 2 Irrota virtajohto. 3 Irrota rinnakkais- tai Ethernet-kaapeli

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Yhdennetty puhelin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22

Installation instructions, accessories. Yhdennetty puhelin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22 Installation instructions, accessories Ohje nro 30664283 Versio 1.0 Osa nro Yhdennetty puhelin Volvo Car Corporation Yhdennetty puhelin- 30664283 - V1.0 Sivu 1 / 22 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0801178

Lisätiedot

Normit TUOTETTA KOSKEVAT NORMIT JA MÄÄRÄYKSET

Normit TUOTETTA KOSKEVAT NORMIT JA MÄÄRÄYKSET Normit TUOTETTA KOSKEVAT NORMIT JA MÄÄRÄYKSET Suihkukaapit on valmistettu seuraavien direktiivien mukaisesti: Matalajännite 2006/95/EEC Yhdenmukaisuus kyseisen direktiivin kanssa taataan seuraavilla harmonisointinormeilla:

Lisätiedot

Kuljetustukien poistaminen

Kuljetustukien poistaminen Pesurumpuun jäänyt kosteus johtuu tehtaalla suoritetusta Tarvikkeet mallista riippuen Turvallisuusohjeet Pyykinpesukone on painava - ole varovainen konetta nostettaessa. Huomio: Jäätyneet letkut voivat

Lisätiedot

Sähkölaitteet saa asentaa vain valtuutettu sähköasentaja.

Sähkölaitteet saa asentaa vain valtuutettu sähköasentaja. Tuotenro. : 1731JE Käyttöohje 1 Turvallisuusohjeet Sähkölaitteet saa asentaa vain valtuutettu sähköasentaja. Vaikeat loukkaantumiset, tulipalo tai aineelliset vahingot ovat mahdollisia. Tutustu huolellisesti

Lisätiedot

Muistimoduulit Käyttöopas

Muistimoduulit Käyttöopas Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan

Lisätiedot

DEU EN FRA Käyttöohje TANEO SAR(K)L 12/24/36 (A)R. Järjestelmävalaisin

DEU EN FRA Käyttöohje TANEO SAR(K)L 12/24/36 (A)R. Järjestelmävalaisin DEU EN FRA Käyttöohje TANEO SAR(K)L 12/24/36 (A)R Järjestelmävalaisin Turvallisuus fin EN 1 Turvallisuus Valaisin on suunniteltu viimeisintä tekniikkaa hyväksi käyttäen Valmistettu ja testattu erittäin

Lisätiedot

ENG DEU FRA ITA. Käyttöohje TANEO STZL 12/24/36 (A)(R)

ENG DEU FRA ITA. Käyttöohje TANEO STZL 12/24/36 (A)(R) ENG DEU FRA ITA Käyttöohje TANEO STZL 12/24/36 (A)(R) For your safety fin ENG 1 Turvallisuus Valaisin on suunniteltu viimeisintä tekniikkaa hyväksi käyttäen Valmistettu ja testattu erittäin huolellisesti

Lisätiedot

Ilmakatkaisijat. Tilausnumero: 3ZX1812-0WL00-0AN0 VAARA. Vaarallinen jännite tässä sähköisessä laitteistossa

Ilmakatkaisijat. Tilausnumero: 3ZX1812-0WL00-0AN0 VAARA. Vaarallinen jännite tässä sähköisessä laitteistossa s Ilmakatkaisijat Tilausnumero: 3ZX1812-0WL00-0AN0 VAARA Vaarallinen jännite tässä sähköisessä laitteistossa Turvaohjeiden laiminlyönti johtaa hengen, terveyden ja omaisuuden vaaraan. Ennen tällä laitteella

Lisätiedot

HYDROSET ENT 20-3 F PINNANVALVONTAJÄRJESTELMÄ YLEISTÄ

HYDROSET ENT 20-3 F PINNANVALVONTAJÄRJESTELMÄ YLEISTÄ YLEISTÄ ENT 20-3F valvontajärjestelmä on tarkoitettu höyrykattiloihin, joiden paine on alle 60 bar ja syöttöveden säätö tapahtuu jaksottaisella syöttövesipumpun käytöllä. Järjestelmä koostuu elektrodilaipasta,

Lisätiedot

Muistimoduulit. Käyttöopas

Muistimoduulit. Käyttöopas Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Näitä tietoja voidaan muuttaa ilman etukäteisilmoitusta. HP-tuotteiden ja - palvelujen ainoat takuut määritetään tuotteiden

Lisätiedot

JÄNNITETYÖOHJE PEM279FIN

JÄNNITETYÖOHJE PEM279FIN JÄNNITETYÖOHJE ENSTON E-KSE KAAPELIJAKOKAAPEILLE YLEISTÄ - Tarkista, että olet valinnut oikean tuotteen ja että se sopii kyseiseen käyttöön. - Lue asennusohje huolellisesti ennen työn aloittamista. - Tee

Lisätiedot

Asennus. Kiinnitä jalkatuki (93) etujalkoihin (3).

Asennus. Kiinnitä jalkatuki (93) etujalkoihin (3). Asennus Kuntolaite toimitetaan lähes valmiiksi asennettuna. Asennukseen vaaditaan kaksi henkilöä. Mukana toimitettujen työkalujen ja rasvan lisäksi asennuksessa tarvitaan ristipääruuvimeisseliä. 1. Toisen

Lisätiedot

Muistimoduulit Käyttöopas

Muistimoduulit Käyttöopas Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan

Lisätiedot

1. Tarkista ennen asennuksen aloittamista että sinulla on kaikki siihen vaadittavat osat.

1. Tarkista ennen asennuksen aloittamista että sinulla on kaikki siihen vaadittavat osat. Turner 210/230 1. Tarkista ennen asennuksen aloittamista että sinulla on kaikki siihen vaadittavat osat. - Ovielementit 4kpl - Vaakajohteet - Pystyjohteen C-kiskot (kiinni L-kiskossa) - L-muotoiset pystykiskot

Lisätiedot

KRSC 9011/1 KRSC 9006 KRSF 9005/SL KRSF 9005/BL. Asennusohjeet

KRSC 9011/1 KRSC 9006 KRSF 9005/SL KRSF 9005/BL. Asennusohjeet KRSC 9011/1 KRSC 9006 KRSF 9005/SL KRSF 9005/BL Asennusohjeet Ennen jääkaapin asentamista 4 Vesiliitäntä 4 Sähköliitäntä 5 Jääkaapin sijoitus ja tasapainottaminen 6 Asennusmitat ja -vaatimukset 7 Pakastimen

Lisätiedot

Asennusohje aurinkopaneeliteline

Asennusohje aurinkopaneeliteline Asennusohje aurinkopaneeliteline Sisällysluettelo 1. Kehikon kokoonpano ja kiinnitys kattoon...3 2. Aurinkopaneelien asennus...4 3. Aurinkopaneelien sähköinen kytkentä...7 3.1 Kytkentä pienjänniteverkkoon...7

Lisätiedot

Muistimoduulit Käyttöopas

Muistimoduulit Käyttöopas Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan

Lisätiedot

Asennus- ja huolto-ohjeen käännös

Asennus- ja huolto-ohjeen käännös 0-40 / 0-80 BAR 0-600 / 0-1200 PSI Asennus- ja huolto-ohjeen käännös 1 10-2015 TURVALLINEN JA OIKEA KÄYTTÖ Laitteen turvallinen ja luotettava käyttö edellyttää näiden ohjeiden tarkkaa noudattamista. Ohjeiden

Lisätiedot

STIGA PARK PRO 20 PRO 16 ROYAL PRESIDENT COMFORT EXCELLENT 8211-0278-08

STIGA PARK PRO 20 PRO 16 ROYAL PRESIDENT COMFORT EXCELLENT 8211-0278-08 STIGA PARK PRO 20 PRO 16 ROYAL PRESIDENT COMFORT EXCELLENT 8211-0278-08 1 2 3 4 5 2 6 K 7 J G H J I 8 9 S R T Q 10 11 C D E, F A F J B K 3 FI SUOMI 1 YLEISTÄ Tämä kuvake tarkoittaa VAROITUS. Ohjeita on

Lisätiedot

Hälytin, Volvo Guard Alarm System, sireeni

Hälytin, Volvo Guard Alarm System, sireeni Installation instructions, accessories Ohje nro 31316253 Versio 1.2 Osa nro 31316217, 31316219, 31414750, 31428180 Hälytin, Volvo Guard Alarm System, sireeni Volvo Car Corporation Hälytin, Volvo Guard

Lisätiedot

Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design)

Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design) Installation instructions, accessories Ohje nro 31399510 Versio 1.0 Osa nro 31260698 Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design) IMG-378205 Volvo Car Corporation Sähkötoiminen moottorinlämmitin,

Lisätiedot

8. Testaa induktiivisen turvakytkimen B1 toiminta. Kun nostokehikon yläreunan turvakytkin B1 ylittää viimeisen mastojakson yläpään, pysähtyy nostolava välittömästi. 9. Alarajakytkimen S11 toiminnan tarkastaminen.

Lisätiedot

1. Yleiset turvallisuusohjeet 3 2. Määräysten mukainen käyttö 3

1. Yleiset turvallisuusohjeet 3 2. Määräysten mukainen käyttö 3 307344 FI Liiketunnistin LUXA 103-100 AP WH 1030022 LUXA 103-101 AP WH 1030023 1. Yleiset turvallisuusohjeet 3 2. Määräysten mukainen käyttö 3 Hävittäminen 3 3. Laitteen kuvaus 4 4. Asennus ja liitäntä

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden , ,

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden , , Installation instructions, accessories Ohje nro 31414772 Versio 1.3 Osa nro 31454698, 31373543, 31435945 Vetokoukku, kiinteä IMG-381926 Volvo Car Corporation Vetokoukku, kiinteä- 31414772 - V1.3 Sivu 1

Lisätiedot

FI.LPINST.101104 ASENNUSOHJE GOLD LP. Asiakirjan alkuperäiskieli on ruotsi. Oikeus muutoksiin pidätetään. www.swegon.fi 1

FI.LPINST.101104 ASENNUSOHJE GOLD LP. Asiakirjan alkuperäiskieli on ruotsi. Oikeus muutoksiin pidätetään. www.swegon.fi 1 ASENNUSOHJE GOLD LP Asiakirjan alkuperäiskieli on ruotsi Oikeus muutoksiin pidätetään. www.swegon.fi 1 1. ASENNUS 1.4 Koneen asennus 1.1 Yleistä Henkilöstön on tutustuttava näihin ohjeisiin ennen koneelle

Lisätiedot

Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia, 4-syl.

Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia, 4-syl. Installation instructions, accessories Ohje nro 31359444 Versio 1.2 Osa nro 31359438 Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia, 4-syl. IMG-247665 Volvo Car Corporation Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia,

Lisätiedot

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen Yksityiskohtaiset ohjeet, Ford Galaxy (WRG) 2000 2006, 1,9 l 85 kw, moottorikoodi AUY, mallivuodesta 2003 alkaen Hammashihnasarjat CT1028K3,

Lisätiedot

Muistimoduulit Käyttöopas

Muistimoduulit Käyttöopas Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden Ohje nro Versio Osa nro 30668471 1.2 30682095, 30682096 Vetokoukku, kiinteä M8901547 Sivu 1 / 16 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0000172 A0000165 IMG-213560 Sivu 2 / 16 IMG-223189 Sivu 3 / 16 IMG-213320

Lisätiedot

Kuljetustukien poistaminen. Vesiliitäntä mallista riippuen

Kuljetustukien poistaminen. Vesiliitäntä mallista riippuen Turvallisuusohjeet Toimitussisältö mallista riippuen Pesukone on painava ole varovainen laitetta nostettaessa. Huomio: Jäätyneet letkut voivat haljeta tai rikkoutua. Älä sijoita pesukonetta pakkaselle

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET 12/2017

ASENNUSOHJEET 12/2017 1 ASENNUSOHJEET 12/2017 TURVALLINEN JA OIKEA KÄYTTÖ Laitteen turvallinen ja luotettava käyttö edellyttää näiden ohjeiden tarkkaa noudattamista. Ohjeiden noudattamatta jättäminen tai laitteen väärä käyttö

Lisätiedot

Kuljetustukien poistaminen

Kuljetustukien poistaminen Pesurumpuun jäänyt kosteus johtuu tehtaalla suoritetusta Tarvikkeet mallista riippuen Turvallisuusohjeet Pyykinpesukone on painava - ole varovainen konetta nostettaessa. Huomio: Jäätyneet letkut voivat

Lisätiedot

CD-vaihtaja, 10:lle CD-levylle, vaakasuora asennus

CD-vaihtaja, 10:lle CD-levylle, vaakasuora asennus Ohje nro Versio Osa nro 30889512 1.0 CD-vaihtaja, 10:lle CD-levylle, vaakasuora asennus H3902978 Sivu 1 / 9 Varuste A0000162 A0000175 H8802684 Sivu 2 / 9 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista.

Lisätiedot

Merkkikohtainen asennusohje AP-550 GoldCruiselle joka on suunniteltu: Nissan Almera Tino 2003 > (vaijerikäyttöinen) Osa B

Merkkikohtainen asennusohje AP-550 GoldCruiselle joka on suunniteltu: Nissan Almera Tino 2003 > (vaijerikäyttöinen) Osa B AP-550 Servon asennusohje Merkkikohtainen asennusohje AP-550 GoldCruiselle joka on suunniteltu: Nissan Almera Tino 2003 > (vaijerikäyttöinen) Osa B B1 Johdanto GoldCruise on laatutuote jonka Gold Automotive

Lisätiedot

TIKLI-OVET JA IKKUNAT ASENNUS JA HUOLTO

TIKLI-OVET JA IKKUNAT ASENNUS JA HUOLTO TIKLI-OVET JA IKKUNAT ASENNUS JA HUOLTO TOIMITUKSEN VASTAANOTTO Tarkista ovien laatu ja määrä heti saatuasi tuotteet. Toimitukseen liittyvät huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa tuotteen myyjälle.

Lisätiedot

Näin asennat. SUKA90S suihkukaapin:

Näin asennat. SUKA90S suihkukaapin: Näin asennat SUKA90S suihkukaapin: Huomioithan että tuote on ehjä. kokoamisessa tarvittavia osia ei joudu pakkauksen mukana roskiin. tuotteen lasiosat on huolellisesti suojattava kokoamisen yhteydessä.

Lisätiedot

Hierova kylpyamme Monte 62105 ASENNUSOPAS HIEROVA KYLPYAMME KÄYTTÖOHJE MALLI: MONTE 62105 Hyvä käyttäjä: Kiitos, että valitsit BATHLIFE kylpyammeen. Varmistaaksesi turvallisuutesi, lue ohjeet huolellisesti

Lisätiedot

Ruuviliitokset. Yleistä tietoa ruuviliitoksista. Kitkaliitoksen ja muotoliitoksen yhdistelmä

Ruuviliitokset. Yleistä tietoa ruuviliitoksista. Kitkaliitoksen ja muotoliitoksen yhdistelmä Yleistä tietoa ruuviliitoksista Yleistä tietoa ruuviliitoksista Ruuviliitokset voidaan tehdä kitkaliitoksina, muotoliitoksina tai näiden kahden yhdistelmänä. Kitkaliitos vaatii noin 10 kertaa enemmän ruuveja

Lisätiedot

CAT. C min 300 mm. [mm] [mm] C C C [mm] Minimum distance in a permanent assembly. Fig. 1.

CAT. C min 300 mm. [mm] [mm] C C C [mm] Minimum distance in a permanent assembly. Fig. 1. AT 3 kw FI AT A min 300 mm B 0 A B 3 355 55 76 5 355 55 76 9 405 35 335 min 300 mm min,8 m Minimum distance in a permanent assembly Fig. AT Technical data Type E-nr (SE) EL-nr (O) Output [kw] 3 87 03 49

Lisätiedot

KOSPEL S.A. 75-136 KOSZALIN UL. OLCHOWA 1

KOSPEL S.A. 75-136 KOSZALIN UL. OLCHOWA 1 Lue käyttö- ja asennusohjeet huolellisesti. Niitä noudattamalla varmistat laitteellesi pitkän käyttöiän ja luotettavantoiminnan. Kospel Oy pidättää oikeuden tehdä pieniä muutoksia laitteen rakenteeseen

Lisätiedot

TIEHÖYLÄN TERÄN KALTEVUUDEN SÄÄTÖJÄRJESTELMÄ GRADER WATCHMAN. Käyttöohjeet

TIEHÖYLÄN TERÄN KALTEVUUDEN SÄÄTÖJÄRJESTELMÄ GRADER WATCHMAN. Käyttöohjeet TIEHÖYLÄN TERÄN KALTEVUUDEN SÄÄTÖJÄRJESTELMÄ GRADER WATCHMAN Käyttöohjeet 2 Sisällysluettelo sivu 1. Käyttötarkoitus 3 2. Terän kaltevuuden säätöjärjestelmän rakenne 4 3. Tekniset tiedot 4 4 Tiehöylän

Lisätiedot

SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja

SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja (SEFFI 2000, SEFFI 1500, SEFFI 1000) Käsiin ja jalkoihin tuleville varusteille 1 SEFFI - kuivain Käyttöohjekirja malleille: SEFFI 2000 (24 paikkaa), SEFFI 1500 (18 paikkaa),

Lisätiedot

Tietokoneen päivitys- ja huoltoopas. Printed in

Tietokoneen päivitys- ja huoltoopas. Printed in Tietokoneen päivitys- ja huoltoopas Printed in Kiintolevyaseman irrottaminen ja asentaminen Ominaisuudet voivat vaihdella malleittain. Kiintolevyaseman irrottaminen ja asentaminen 20 40 minuuttia Ennen

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. CD-vaihtaja. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 25 M

Installation instructions, accessories. CD-vaihtaja. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 25 M Installation instructions, accessories Ohje nro 30660445 Versio 1.0 Osa nro CD-vaihtaja M3903183 Volvo Car Corporation CD-vaihtaja- 30660445 - V1.0 Sivu 1 / 25 Varuste A0000162 A0000163 A0801450 A0000161

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET. Köysivintturi Tyypip 220.0, , , , , ,125

KÄYTTÖOHJEET. Köysivintturi Tyypip 220.0, , , , , ,125 KÄYTTÖOHJEET Köysivintturi Tyypip 0.0,3 0.0,5 0.0,75 0. 0. 0.3 4.0,5 40.0,08 40.0,5 Sisällysluettelo. Tärkeitä turvallisuusohjeita 6. Köyden kiinnittäminen. Tekniset tiedot 7. Käyttö 3. Yleistä 8. Huolto

Lisätiedot

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen Yksityiskohtaiset ohjeet, Fiat 500 1,2 l, moottorikoodi 169 A4.000 ContiTech kertoo, miten vältät virheet hihnanvaihdon yhteydessä Hammashihnan

Lisätiedot

Asennus. CE-sarja Pehmeä E-Z Vac -kaksoiskerääjä Z Master sarjan leikkureille. Irralliset osat. Asennusohjeet

Asennus. CE-sarja Pehmeä E-Z Vac -kaksoiskerääjä Z Master sarjan leikkureille. Irralliset osat. Asennusohjeet Form No. CE-sarja Pehmeä E-Z Vac -kaksoiskerääjä Z Master 000 -sarjan leikkureille Mallinro: 9-990 -9 Rev A Asennusohjeet Huomaa: Koneen vasen ja oikea puoli määritellään normaalista käyttöasennosta käsin.

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Alustasarja Polestar. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden , , ,

Installation instructions, accessories. Alustasarja Polestar. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden , , , Installation instructions, accessories Ohje nro 31454807 Versio 1.0 Osa nro 31454590, 31454591, 31650299, 31650300 Alustasarja Polestar Volvo Car Corporation Alustasarja Polestar- 31454807 - V1.0 Sivu

Lisätiedot

SFS 6002 käytännössä. Hinta. Lisätietoja. Sisältö. Tuotenumero: ,00 (+ alv 10%) normaalihinta 24,00 (+ alv 10%) jäsenhinta

SFS 6002 käytännössä. Hinta. Lisätietoja. Sisältö. Tuotenumero: ,00 (+ alv 10%) normaalihinta 24,00 (+ alv 10%) jäsenhinta SFS 6002 käytännössä Tuotenumero: 411219 32,00 (+ alv 10%) normaalihinta 24,00 (+ alv 10%) jäsenhinta Sähkötyöturvallisuusstandardin SFS 6002 uudistettu 3. painos julkaistiin huhtikuussa 2015. Aikaisempi

Lisätiedot

Muistimoduulit. Käyttöopas

Muistimoduulit. Käyttöopas Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan

Lisätiedot

Muistimoduulit. Käyttöopas

Muistimoduulit. Käyttöopas Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan

Lisätiedot

Vetokoukku, irrotettava

Vetokoukku, irrotettava Installation instructions, accessories Ohje nro 31338957 Versio 1.6 Osa nro 31359616 Vetokoukku, irrotettava Volvo Car Corporation Vetokoukku, irrotettava- 31338957 - V1.6 Sivu 1 / 50 Erikoistyökalut 999

Lisätiedot

ELECTROTORQUE MOMENTTIVÄÄNTIMET

ELECTROTORQUE MOMENTTIVÄÄNTIMET PAGE 19 ELECTROTORQUE MOMENTTIVÄÄNTIMET KÄYTTÄJÄN KÄSIKIRJA (OSA N:O 34131) EMC direktiivi 89/336/EEC ja korjattu 91/263/EEC & 92/31/EEC Standardit EN55014:1987, IEC 801-2, IEC 801-4, IEC 801-3 Matalajännite

Lisätiedot

Kojetaulu. Kojetaulu, yleistä. Pehmeä kojetaulu. Kytkimen vaihto TÄRKEÄÄ!

Kojetaulu. Kojetaulu, yleistä. Pehmeä kojetaulu. Kytkimen vaihto TÄRKEÄÄ! Kojetaulu, yleistä Kojetaulu, yleistä Pehmeä kojetaulu 3 4 1 5 TÄRKEÄÄ! Käsittele pehmeää kojetaulua varoen. Osat ovat herkkiä, erityisesti koristelistat. Koristelistat on kiinnitetty useilla voimakkaasti

Lisätiedot

CCS COMBO 2 ADAPTER. Omistajan käsikirja

CCS COMBO 2 ADAPTER. Omistajan käsikirja CCS COMBO 2 ADAPTER Omistajan käsikirja VAROITUKSIA SÄILYTÄ NÄMÄ TÄRKEÄT TURVALLISUUSOHJEET. Tämä asiakirja sisältää tärkeitä ohjeita ja varoituksia, joita on noudatettava CCS Combo 2 -adapteria käytettäessä.

Lisätiedot