Säteilylle altistuminen voidaan jaotella ammatilliseen,

Transkriptio

1 Ympäristö Ympäristöperäisen ionisoivan säteilyn terveysvaikutukset Anssi Auvinen Suomalaiset saavat keskimäärin 4 msv ionisoivaa säteilyä vuodessa, ja tästä annoksesta noin 80 % saadaan ympäristöperäisestä säteilystä. Suunnilleen 2 msv on peräisin huoneilman radonista ja hieman alle 1 msv luonnon taustasäteilystä. Nämä säteilyannokset ovat niin pieniä, että niiden terveysvaikutuksia on hyvin vaikea osoittaa. Huoneilman radon aiheuttaa noin kymmenesosan kaikista keuhkosyövistä. Lisäksi voidaan arvioida teoreettisesti, että muu ympäristöperäinen säteily saattaa aiheuttaa 2 3 % kaikista syövistä. Vaikutukset muihin sairauksiin, sikiökehitykseen ja perimään ovat äärimmäisen pieniä. Säteilylle altistuminen voidaan jaotella ammatilliseen, lääketieteelliseen (potilaaseen kohdistuvaan) ja ympäristöperäiseen. Ionisoimatonta säteilyä (kuten ultraviolettisäteilyä ja sähkömagneettisia kenttiä) käsitellään Pukkalan kirjoituksessa tässä numerossa. Katsauksessa keskitytään säteilyn aiheuttamaan syöpävaaraan, joka on tärkein pitkäaikaisvaikutus. Säteilyn muita stokastisia vaikutuksia (geneettiset vaikutukset ja vaikutus muihin sairauksiin) sekä vaikutuksia sikiökehitykseen käsitellään vain lyhyesti. Ionisoivan säteilyn terveysvaikutuksia on tutkittu jo sadan vuoden ajan ja syöpää aiheuttavat ominaisuudet osoitettu epidemiologisissa tutkimuksissa jo 50 vuotta sitten. Ulkoisen säteilyn suurten kerta-annosten vaikutukset tunnetaan niin hyvin, että säteilyä voidaan pitää tupakan ohella parhaiten tunnettuna syöpää aiheuttavana tekijänä. Vaikutusten selvittämisen ongelmia Ympäristöperäiseen säteilyyn liittyy kuitenkin edelleen avoimia kysymyksiä (Upton ym. 1992, Auvinen ym. 1998). Ensinnäkin annokset ovat hyvin pieniä ja altistuminen tapahtuu pitkän ajan kuluessa, kun taas huomattava osa tutkimustiedosta koskee suuria kerta-annoksia. Kynnysarvo on syöpävaaran osalta pystytty määrittämään enintään 50 millisievertiksi (msv), mutta annos-vastesuhteen muodosta pienillä annoksilla ei ole varmuutta. Riskiarviot perustuvat lineaarisen annos-vastemallin mukaiseen ekstrapolaatioon. Arviointimenetelmä on laajalti hyväksytty, joskin sitä on aika ajoin kritisoitu todellisia riskejä aliarvioivaksi tai yliarvioivaksi. Suoriin havaintoihin pohjautuvaa riskin arviointia vaikeuttaa ratkaisevasti annosten ja siten myös vaikutusten pienuus: 10 msv:n annos suurentaa suhteellista syöpävaaraa noin 0,5 %. Näin pienen vaikutuksen luotettavaan osoittamiseen tarvittavaa tilastollista voimaa on vaikea saavuttaa. Vähäinenkin määrä harhaa tai sekoittuneisuutta riittää sotkemaan tulokset. Altistuksen pitkäaikainen seuranta, joka kattaisi kaikki säteilyn lähteet, on vaikea toteuttaa. Lisäksi täysin altistumatonta ryhmää on mahdoton löytää (Auvinen 2002). Säteilyn vaikutukset eri syöpätyyppeihin poikkeavat myös toisistaan: suurin suhteellinen riski liittyy leukemiaan ja kilpirauhassyöpään. Duodecim 2004;120:

2 Nämä ovat otollisia säteilyn vaikutusten tutkimuskohteita myös sen takia, että niille ei juuri tunneta muita riskitekijöitä, jotka voisivat aiheuttaa sekoittuneisuutta. Näin ollen niitä voidaan pitää sekä herkkinä että tarkkoina säteilyn vaikutuksen indikaattoreina. Myös mm. rintasyövän ja keuhkosyövän riskikertoimet ovat suuria, mutta näiden huomattavasti yleisempien syöpien tutkimista vaikeuttaa useiden muiden riskitekijöiden vaikutus (Auvinen 2002). Millaisia terveysvaikutuksia ionisoivalla säteilyllä on? Kehon sisäinen 0,3 msv Kosminen 0,3 msv Lääketieteellinen 0,5 msv Maaperä 0,5 msv Ts` ernobyl 0,04 msv Radon 2 msv Syöpävaaran suureneminen on säteilyn tärkein ja parhaiten tunnettu terveysvaikutus. Suurina annoksina ionisoiva säteily lisää myös eräiden muiden sairauksien riskiä (ainakin kilpirauhassairauksien ja ilmeisesti myös sydän- ja verisuonitautien) ja vaikuttaa sikiökehitykseen. Säteilyllä tiedetään olevan myös perinnöllisiä vaikutuksia. Hiros` iman ja Nagasakin atomipommien räjähdyksissä eloon jääneiden jälkeläisillä ei kuitenkaan ole havaittu enempää uusia mutaatioita eikä kromosomipoikkeavuuksia kuten trisomioita kuin säteilylle altistumattomilla (Neel ym. 1988). Viime vuosina on ensimmäistä kertaa saatu näyttöä siitä, että säteily suurentaa mutaatiotaajuutta ihmisillä. Kyseisissä tutkimuksissa on selvitetty perimän lyhyiden toistojaksojen eli ns. minisatelliittien mutaatioita Neuvostoliiton Kazakstanissa sijainneen ydinpommikoealueen ympäristössä asuneella väestöllä ja Ts` ernobylin ydinvoimalaonnettomuudessa altistuneilla (Dubrova ym. 2002a ja b, Kiuru ym. 2002). Eläinkokeissa on saatu yhtäpitäviä tuloksia, joiden perusteella mutaatioiden määrän on arvioitu kaksinkertaistuvan 1 2 Sv:n annoksella. Syöpävaaran ohella pienten ympäristöperäisten säteilyannosten mahdolliset muut terveysvaikutukset tunnetaan huonosti. Ympäristöperäisen altistuksen osalta niistä on saatu näyttöä lähinnä Hiros` imassa ja Nagasakissa eloon jääneitä tutkittaessa (Preston ym. 2003). Näillä henkilöillä on havaittu sydän- ja verisuonitautien sekä hengitys- ja ruoansulatuselimistön sairauksien aiheuttaman kuolleisuuden suurenevan Kuva 1. Eri lähteistä saatava vuosittainen säteilyannos Suomessa vuonna suhteessa säteilyannokseen. Suhteellinen riski annosyksikköä kohti on noin puolet syövän riskistä, mutta säteilyn aiheuttama absoluuttinen riski on suunnilleen sama kuin syöpävaara. Selvin näyttö muiden sairauksien osalta on kuitenkin saatu yli 0,5 Sv:n annoksilla. Pienempien säteilyannosten merkitys on epäselvä. Säteily aiheuttaa kiistattomasti haittoja sikiöille, mutta vaikutukset ilmenevät vasta varsin suurilla annostasoilla (Paile 2002). Ennen kahdeksatta raskausviikkoa säteilyaltistus voi aiheuttaa sikiön kuoleman, kun säteilyannos on yli 150 msv. Raskauden myöhemmissä vaiheissa riski on pienempi ja kynnysarvo huomattavasti suurempi. Keskushermoston epämuodostumien ja kehityshäiriöiden kannalta herkkä vaihe ajoittuu raskausviikoille Yhden grayn (Gy) annoksella vaikean kehitysvammaisuuden absoluuttinen riski on lähes 50 %. Yhtä selvää kynnysarvoa kuin sikiökuoleman osalta ei ole pystytty osoittamaan. Säteily voi aiheuttaa myös useita muita epämuodostumia ja sikiön kasvun hidastumista. Ympäristöperäiset altistukset ovat kuitenkin yleensä niin pieniä, että vaikutuksia raskauteen ei ole pystytty osoittamaan juuri muualla kuin Hiros` iman ja Nagasakin ydinräjähdyksissä eloon jääneillä. Esimerkiksi Ts` ernobylin ydinvoimalaonnettomuuden laskeumalla ei ole voitu osoittaa olevan selvästi yhteyttä epämuodostumiin (UNSCEAR 2000) A. Auvinen

3 Kuva 2. Ympäristöperäisen säteilyn lähteet. Radioaktiiviset aineet kuvattu atomeina ja sähkömagneettinen säteily aaltonuolina. Ympäristöperäinen luonnollinen säteily Ympäristöperäinen säteily voidaan jakaa lähteen mukaan luonnolliseen ja keinotekoiseen (kuva 1). Yleensä luonnollisista lähteistä saatu säteily aiheuttaa suuremman annoksen väestölle. Poikkeuksellisissa olosuhteissa ihmisen toiminnan tuloksena syntyvä säteily voi kuitenkin ohittaa ainakin tilapäisesti sen merkityksen. Esimerkkinä tästä on Ts` ernobylin ydinvoimalaonnettomuus, joka aiheuttaa edelleen pienen annoksen mm. luonnontuotteista saatavan cesiumin kautta. Luonnollinen säteily on peräisin maaperästä, avaruudesta ja kehon sisältä (kuva 2). Luonnollista säteilyä on esiintynyt maapallolla koko sen olemassaolon ajan, ja koko ihmiskunta altistuu jatkuvasti luonnollisista lähteistä peräisin olevalle säteilylle. Joissakin arvioissa sitä on pidetty jopa tärkeänä geneettistä vaihtelua ylläpitävänä tekijänä. Kosminen säteily on peräisin avaruudesta. Se on auringossa ja tähdissä tapahtuvien ydinreaktioiden tuottamaa. Avaruudessa esiintyvä primaari kosminen säteily koostuu lähinnä raskaista hiukkasista. Näiden reagoidessa ilmakehän molekyylien kanssa syntyy sekundaaria säteilyä, kuten gammasäteilyä ja neutroneita. Ilmakehän alempiin osiin pääsee lähinnä gammasäteilyä. Tärkein kosmisen säteilyn määrään vaikuttava tekijä on korkeus merenpinnasta. Kosmisen säteilyn määrä kaksinkertaistuu korkeuden lisääntyessä aina m:n välein. Kosminen säteily pääsee ilmakehään helpoiten napojen läheisyydessä, koska maan magneettikentän suojaava vaikutus on siellä heikoin. Näin ollen kosminen säteily on heikointa päiväntasaajalla. Merenpinnan tasolla vuosittainen annos on alle 0,3 msv. Maapallon väestön keskimääräinen annos on 0,4 msv, ja korkeissa paikoissa kuten Tiibetissä, Boliviassa ja Ecuadorissa keskiarvo on 1 2 msv. Vertailtaessa syövän esiintyvyyttä eri väestöissä Ympäristöperäisen ionisoivan säteilyn terveysvaikutukset 1675

4 ei ole havaittu yhteyttä asuinpaikan korkeuteen (Mason ja Miller 1974, Amsel ym. 1982, Weinberg ym. 1987). Maaperän luonnollinen taustasäteily. Maan kuoressa on radioaktiivisia aineita, joista tärkeimpiä ovat 238 uraani ja 232 thorium sekä niiden hajoamisketjut, joissa ne muuttuvat useiden radioaktiivisten tytärnuklidien kautta lyijyksi. Useimmilla alueilla maaperän gammasäteily aiheuttaa noin 0,5 msv:n annoksen vuodessa (annosnopeus ngy/h). Kymmeniä kertoja tyypillisiä arvoja suurempia annosnopeuksia on havaittu mm. tietyillä alueilla Intiassa (Kerala ja Tamil Nadu) ja Brasiliassa (Guarapari, Meaipe ja Pocos de Calsas). Suurimmat annosnopeudet on mitattu Keniassa ja Iranissa (Ramsar), jossa annokset ovat jopa kymmeniä millisievertejä vuodessa. Tutkimuksissa suurentuneen luonnollisen taustasäteilyn alueilla Keralassa Intiassa ja Yangjiangissa Kiinassa ei ole voitu osoittaa syövän esiintyvyyden suurentuneen naapurialueisiin verrattuna (Nair ym. 1999, Tao ym. 2000). Lasten leukemian yhteydestä taustasäteilyyn on tehty useita tutkimuksia, mutta selvää osoitusta taustasäteilyn vaikutuksesta ei ole saatu (Muirhead ym. 1991, Gilman ja Knox 1998, Steinbuch ym. 1999, UK Childhood Cancer Study Investigators 2002a). Aikuisten osalta tutkimuksia ei juuri ole tehty (Forastiere ym. 1998). Altistumista luonnolliselle säteilylle aiheuttavat rakennusmateriaaleissa esiintyvät suuret radioaktiivisten aineiden pitoisuudet. Ruotsissa tähän ongelmaan on törmätty rakennuksissa, joihin on käytetty alunaliuskeesta tehtyä betonia (Axelson ym. 2002). Radon. Tärkein luonnollisen säteilyn lähde on jalokaasu 222 radon. Sille altistutaan lähinnä hengitysilman kautta sisätiloissa. Suuri radonpitoisuus johtuu osin uraanin hajoamistuotteiden runsaudesta maaperässä ja osin rakentamistavasta, joka vaikuttaa radonin kulkeutumiseen maaperästä taloihin ja sen poistumiseen ilmanvaihdon kautta (kuva 3). Suomessa huoneilman radonpitoisuudet ovat kansainvälisesti poikkeuksellisen suuria. Huoneilman keskimääräinen radonpitoisuus Suomessa on 120 becquereliä kuutiometrissä (Bq/m 3 ). Koko maan keskiarvo on suurempi vain Ts` ekissä, ja Suomen kanssa samalla tasolla ollaan Virossa ja Ruotsissa. Suomessakin on alueellisia eroja radonin esiintymisessä: suurimmat pitoisuudet on mitattu Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä. Vaihtelu voi olla huomattavaa jo pienellä alueella rakennustavan tai maaperän erojen vuoksi. Huoneilman radonin vaikutusta keuhkosyöpävaaran on selvitetty useissa tutkimuksissa. Tulokset osoittavat varsin yhtäpitävästi, että huoneilman radon suurentaa keuhkosyövän PERUSKÄSITTEITÄ IONISOIVA SÄTEILY: säteily, joka on kyllin suurienergiaista aiheuttaakseen ionisaatiota eli irrottaakseen aineesta elektroneita SÄHKÖMAGNEETTINEN SÄTEILY: säteily, joka koostuu fotoneista; ionisoivaa sähkömagneettista säteilyä ovat gamma- ja röntgensäteily HIUKKASSÄTEILY: säteily, joka koostuu hiukkasista; ionisoivaa hiukkassäteilyä ovat mm. alfasäteily (heliumytimet), beetasäteily (elektronit) ja neutronisäteily ABSORBOITUNUT ANNOS: fysikaalinen suure, joka kuvaa aineeseen siirtyneen energian määrää; yksikkö gray (Gy) EFEKTIIVINEN ANNOS: suure, joka lasketaan yhdistämällä painokertoimia käyttäen eri elinten saama sädeannos, yksikkö sievert (Sv) ANNOSEKVIVALENTTI: suure, joka lasketaan yhdistämällä painokertoimia käyttäen eri säteilytyyppien aiheuttama annos, yksikkö sievert (Sv) 1676 A. Auvinen

5 vaaraa. Pohjois-Amerikassa tehty yli tapausta ja verrokkia kattanut seitsemän tutkimuksen yhteisanalyysi osoitti, että keuhkosyövän vaara suurenee 11 % (95 %:n luottamusväli 0 28 %) pitoisuutta 100 Bq/m 3 kohti (Krewski ym. 2003). Myös 14 eurooppalaisen tutkimuksen yhteisanalyysin vielä julkaisemattomat tulokset ovat yhtäpitäviä tämän kanssa. Tutkimustulosten mukaan asuminen poikkeuksellisen suuressa pitoisuudessa Bq/m 3 kaksinkertaistaa keuhkosyöpävaaran. Muihin syöpiin huoneilman radonilla ei ole osoitettu olevan vaikutusta (Lubin ym. 1998, Steinbuch ym. 1999, Kaletsch ym. 1999, UK Childhood Cancer Investigators 2002b). Porakaivosta otetun juomaveden radonpitoisuus voi olla hyvin suuri. Se aiheuttaa sädeannoksen lähinnä mahalaukkuun. Juomavedestä saatavat annokset ovat kuitenkin suhteellisen pieniä, eikä niiden aiheuttamasta syöpävaarasta ole juuri tutkimustietoa. Auvisen ym. (2002) Suomessa tehdyssä tutkimuksessa ei voitu osoittaa juomaveden radioaktiivisten aineiden (uraanin, radonin ja radiumin) yhteyttä leukemiariskiin. Juomaveden radonin vaikutuksesta mahasyövän vaaraan ei toistaiseksi ole tutkimustietoa. Muut radioaktiiviset aineet. Ruoan ja veden kautta saadaan pieniä määriä radioaktiivisia aineita. Näistä tärkeimpiä ovat 210 lyijy, polonium ja radium, joita saadaan lähinnä viljatuotteista ja kalasta. Annokset ovat kuitenkin pieniä, tyypillisesti 0,01 msv vuodessa. 40 Kalium on beeta-aktiivinen isotooppi, joka käyttäytyy kemiallisesti kuten stabiili kalium ja jakautuu siten varsin tasaisesti koko kehoon. Koska se on aktiivisen fysiologisen säätelyn kohde, sen pitoisuus on lähes vakio eikä juuri riipu ympäristön 40 kaliumpitoisuudesta. 40 Kaliumin aiheuttama vuosittainen annos on noin 0,1 0,2 msv. Koska kaikki altistuvat radioaktiiviselle kaliumille yhtä paljon, tämän aineen vaikutuksia ei ole voitu tutkia. Keinotekoinen ympäristöperäinen säteily Kuva 3. Radonin kulkeutuminen maaperästä asuntoon. Ihmisen toiminnan tuloksena ympäristössä syntyvä säteily on myös peräisin monista eri lähteistä. Tärkeimpiä ovat ilmakehässä 1940-luvulta 1960-luvulle tehdyt atomipommikokeet ja Ts` ernobylin ydinvoimalaonnettomuus vuonna Sen sijaan ydinvoimaloiden normaalin toiminnan tuloksena syntyvät päästöt ovat niin pieniä, että niiden aiheuttama annos on vaikeasti mittavissa. Sellafieldin ydinlaitoksen ympärillä havaittu leukemiaryväs ei ilmeisesti liity säteilyyn, eikä vastaavaa ryvästä ole havaittu muualla (Auvinen 1994). Teollisuudessa tai lääketieteessä käytetyn säteilylähteen joutuminen asiantuntemattomiin käsiin (yleensä ilman että käsittelijät olisivat tietoisia radioaktiivisuudesta) on aiheuttanut altistumista säteilylle (UNSCEAR 2000). Vuonna 1987 Goiâniassa Brasiliassa 50 ihmistä sai 200 msv:n tai suuremman annoksen ja neljä heistä kuoli. Suomea lähimpänä sattuneessa tapauksessa Virossa v altistui kolme ihmistä, joista yksi kuoli. Näissä tapauksissa yksittäiset ihmiset ovat saaneet hyvin suuria säteilyannoksia, mutta väestön kannalta niiden merkitys on ollut vähäinen. Hiros` iman ja Nagasakin atomipommit. Tärkein yksittäinen säteilynvaikutuksia koskevan tiedon lähde on seurantatutkimus, jonka aineis- Ympäristöperäisen ionisoivan säteilyn terveysvaikutukset 1677

6 tona on Hiros` iman ja Nagasakin ydinräjähdyksissä eloon jääneitä (Preston ym. 2003). Se aloitettiin vuonna 1950, ja seuranta kattaa nykyisin 47 vuotta. Tutkimus tuottaa edelleen uutta tietoa, sillä puolet kohortista on edelleen hengissä. Aineistossa on yli henkilöä, joista hieman alle puolet oli yli 2,5 kilometrin päässä pommin räjähdyspaikasta ja kuuluu altistumattomaan ryhmään (annos alle 5 msv). Pitkän seurannan ohella tutkimuksen suurena etuna on laaja annosjakauma: annokset olivat keskimäärin hieman yli 150 msv, mutta yli 2 Sv:n annoksen saaneitakin on joukossa yli tuhat. Atomipommien räjähdyksissä eloon jääneistä on kerätty tietoja sekä kuolleisuuden että syöpien ilmaantuvuuden osalta. Lisäksi osa heistä on käynyt kahden vuoden välein tutkimuksissa muiden sairauksien seuraamiseksi. Tulokset osoittavat että syöpävaara suurenee lineaarisesti annoksen myötä eikä kynnysarvoa ole havaittu. Leukemian vaara ei suurene enää yli 2 Sv annoksilla säteilyn aiheuttaman kantasolukuoleman takia. Atomipommista eloonjääneiden kaikista syövistä noin 8 % liittyy säteilyaltistukseen. Ydinpommikokeet. Ilmakehässä tehtiin yhteensä noin 500 ydinkoetta ennen kuin sellaiset kieltävä sopimus solmittiin vuonna Nämä aiheuttivat sekä paikallista että maailmanlaajuista laskeumaa, joka koostui useista nuklideista (tärkeimpänä 137 cesium). Ydinkokeista maapallon väestölle koitunut keskimääräinen elinaikainen annos on kuitenkin varsin pieni, alle 1 msv (Bouville ym. 2002). Saamelaiset ovat pommikokeiden laskeumalle eniten altistunut väestö, koska jäkälä rikastaa cesiumia, joka päätyy poronlihan kautta ihmisiin. Saamelaisten syöpävaaraa koskevissa tutkimuksissa ei kuitenkaan ole havaittu suurentunutta syöpävaaraa (Wiklund ym. 1990, Soininen ym. 2002). Yhdysvalloissa Nevadan koealueella tehtiin lähinnä 1950-luvulla noin 100 atomipommikoetta. Paikalliselle väestölle aiheutui niistä keskimäärin 3 msv:n suuruinen sädeannos. Radiojodin kilpirauhaseen aiheuttamat annokset olivat kuitenkin suurempia, noin 100 mgy. Kokeiden aiheuttamaa kilpirauhassyöpää selvittänyt tutkimus viittasi alle yksivuotiaana saadun altistuksen vaikutukseen (Gilbert ym. 1998). Akuutin leukemian osalta saatiin myös viite laskeuman vaikutuksesta, joskaan tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä (Stevens ym. 1990). Neuvostoliiton maanpäällisiä atomipommikokeita tehtiin Semipalatinskin alueella Kazakstanissa lähinnä 1950-luvulla. Koealueen lähellä sijaitsevan Altain alueen asukkaiden annokset olivat keskimäärin 260 msv. Tutkimuksissa on saatu viitteitä leukemian riskin suurentumisesta (Zaridze ym. 1994, Abylkassimova ym. 2000). Pohjoismaissa suurimman laskeuman aikaan syntyneissä kohorteissa on myös havaittu 10 % suurempi leukemian ilmaantuvuus kuin muina jaksoina syntyneillä (Darby ym. 1992). Marshallin saariin kuuluvalla Bikinin atollilla 1954 tehty Yhdysvaltain atomipommikoe aiheutti lähistön asukkaille suuren kilpirauhasannoksen (10 50 Gy). Alle 250 altistuneen asukkaan joukossa kilpirauhaskyhmyt ovat yleistyneet huomattavasti: niitä löydettiin 34 %:lta altistuneista ja 4 %:lta vertailuryhmästä. Heidän joukossaan on todettu yhdeksän kilpirauhassyöpää, mikä on selvästi odotettua enemmän (Howard ym. 1997). Ydinlaitosten onnettomuudet. Pennsylvaniassa vuonna 1979 sattuneen Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuuden aiheuttamat säteilyaltistukset olivat pieniä, eikä niiden vaikutuksista syöpien ilmaantuvuuteen ole selvää osoitusta (Talbott ym. 2000). Mayakin ydinlaitoksen päästöt Tets` ajokeen eteläisen Uralin alueella entisessä Neuvostoliitossa ja 1950-luvuilla aiheuttivat noin ihmisen altistumisen ulkoiselle säteilylle ja 90 strontiumille. Väestön saamat annokset olivat keskimäärin 200 msv. Päästöjen terveysvaikutuksia ei ole vielä selvitetty, mutta tutkimukset ovat käynnissä. Samalla alueella tapahtui vuonna 1957 runsasaktiivisen jätteen räjähdys, joka aiheutti yli tuhannen ihmisen altistumisen noin 500 msv:n annoksille. Lisäksi ainakin ihmistä sai pienempiä annoksia. Tämänkään tapauksen aiheuttamia terveysvaikutuksia ei toistaiseksi ole selvitetty. Ts` ernobylin onnettomuus Ukrainassa huhtikuussa 1986 on historian pahin ydinvoimala A. Auvinen

7 onnettomuus. Räjähdyksessä vahingoittuneesta reaktorista pääsi ympäristöön suuria määriä radioaktiivisia aineita, jotka levisivät Ukrainan lisäksi Valko-Venäjään ja Etelä-Venäjään kuuluville lähialueille. Näillä alueilla asuu noin viisi miljoonaa ihmistä. Laskeuma kulkeutui pieninä määrinä myös laajoihin osiin muuta Eurooppaa, myös Suomeen. Ts` ernobylin lähialueilla ulkoisen säteilyn annokset olivat tyypillisesti 5 10 msv. Reaktorista vapautuneen radioaktiivisen jodin vuoksi kilpirauhasannos oli huomattavasti suurempi, lapsilla jopa 1 Gy. Lasten kilpirauhassyöpä on normaalisti hyvin harvinainen sairaus (vuosittainen ilmaantuvuus alle 1/ ). Lapsuudessa altistuneiden joukossa kilpirauhassyöpä on onnettomuuden jälkeen yleistynyt huomattavasti, suurimman laskeuman alueilla jopa monikymmenkertaiseksi (Astakhova ym. 1998, Jacob ym. 1999). Syövät ovat lähes kaikki olleet papillaarista tyyppiä, joka liittyy muita histologisia tyyppejä selvemmin säteilyyn. Valko-Venäjällä on vuosina todettu noin tuhat kilpirauhassyöpätapausta ja Ukrainassa noin 500 (UNSCEAR 2000). Riski on suurin alle viiden vuoden iässä altistuneiden lasten joukossa. Kilpirauhassyöpätapausten määrä on ollut suurempi kuin aiempien tutkimusten perusteella olisi odotettu, mikä voi liittyä jodin vähäiseen saantiin ennen onnettomuutta. Toisaalta noin puolet tapauksista on todettu oireettomia lapsia seulomalla, ja on epäselvää, kuinka suuri osa olisi todettu ilman seulontaa. Muita säteilyn haittavaikutuksia ei eniten altistuneessa väestössä ole juuri havaittu. Leukemian ilmaantuvuus ei ole selvästi suurentunut, eikä myöskään vaikutusta sikiöihin (epämuodostumien tai kuolleena syntyneiden määrään) ole havaittu (UNSCEAR 2000, Gapanovich ym. 2001). Muualla Euroopassa säteilyannokset olivat pienempiä, eikä selvää vaikutusta esimerkiksi lasten leukemian tai kilpirauhassyövän ilmaantuvuuteen ole osoitettu (Parkin ym. 1996, Sali ym. 1996), joskin sikiöaikana altistuneiden osalta tulokset ovat olleet ristiriitaisia (Petridou ym. 1996, Steiner ym. 1998). Lopuksi Huoneilman radonin aiheuttama keuhkosyöpävaara on ympäristöperäisen luonnollisen säteilyn tärkein terveysvaikutus. Suomessa radonin arvioidaan aiheuttavan kymmenesosan kaikista keuhkosyövistä eli noin 200 tapausta vuodessa. Suurista säteilyannoksista saatuja riskiarvioita soveltamalla on arvioitu että luonnollinen säteily (radon pois luettuna) voisi aiheuttaa 2 3 % kaikista syövistä (Darby 1991). Ihmisen toiminnan aiheuttamasta ympäristöperäisestä säteilystä atomipommikokeiden aiheuttamat terveysvaikutukset ovat ilmeisesti rajoittuneet testialueiden läheisyyteen. Ts` ernobylin ydinvoimalaonnettomuus on suurentanut lasten kilpirauhassyövän ilmaantuvuutta Valko-Venäjän, Ukrainan ja osin Venäjän alueella. Kirjallisuutta Abylkassimova Z, Gusev B, Grosche B, ym. Nested case-control study of leukemia among a cohort of persons exposed to ionizing radiation from nuclear weapon tests in Kazakhstan ( ). Ann Epidemiol 2000;10:479. Amsel J, Waterbor JW, Oler J, ym. Relationship of site-specific cancer mortality rates to altitude. Carcinogenesis 1982;3: Astakhova LN, Anspaugh LR, Beebe GW, ym. Chernobyl-related thyroid cancer in children of Belarus: a case-control study. Radiat Res 1998;150: Axelson O, Fredrikson M, Akerblom G, Hardell L. Leukemia in childhood and adolescence and exposure to ionizing radiation in homes built from uranium-containing alum shale concrete. Epidemiology 2002;13: Auvinen A. Lasten leukemiavaara ydinlaitosten läheisyydessä. Duodecim 1994;110: Auvinen A, Hakama M, Rytömaa T. Pieniannoksinen säteily ja syöpävaara. Duodecim 1998;114: Auvinen A. Säteilyepidemiologia. Kirjassa: Paile W, toim. Säteilyn terveysvaikutukset. Hämeenlinna: Säteilyturvakeskus 2002, s Auvinen A, Kurttio P, Pekkanen J, ym. Uranium and other natural radionuclides in drinking water and risk of leukemia: a case-cohort study in Finland. Cancer Causes Control 2002;13: Bouville A, Simon SL, Miller CW, ym. Estimates of doses from global fallout. Health Phys 2002;82: Darby SC. Contribution of natural ionizing radiation to cancer mortality in the United States. Kirjassa: Brugge J, Currant T, Harlow E, McCormick F, toim. Origins of human cancer: a comprehensive review. New York: Cold Harbor Laboratory Press 1991, 22, s Darby SC, Olsen JH, Doll R, ym. Trends in childhood leukaemia in the Nordic countries in relation to fallout from atmospheric nuclear weapons testing. BMJ 1992;304: Dubrova YE, Bersimbaev RI, Djansugurova LB, ym. Nuclear weapons tests and human germline mutation rate. Science 2002(a); 295:1037. Dubrova YE, Grant G, Chumak AA, ym. Elevated minisatellite mutation rate in the post-chernobyl families from Ukraine. Am J Hum Genet 2002(b);71: Ympäristöperäisen ionisoivan säteilyn terveysvaikutukset 1679

8 Forastiere F, Sperati A, Cherubini G, ym. Adult myeloid leukaemia, geology, and domestic exposure to radon and gamma radiation: a case control study in central Italy. Occup Environ Med 1998; 55: Gapanovich VN, Iaroshevich RF, Shuvaeva LP, ym. Childhood leukemia in Belarus before and after the Chernobyl accident. Radiat Environ Biophys 2001:40: Gilbert ES, Tarone R, Bouville A, Ron E. Thyroid cancer rates and 131I doses from Nevada atmospheric nuclear bomb tests. J Natl Cancer Inst 1998;90: Gilman EA, Knox EG. Geographical distribution of birth places of children with cancer in the UK. Br J Cancer 1998;77: Howard JE, Vaswani A, Heotis P. Thyroid disease among the Rongelap and Utirik populations an update. Health Phys 1997;73: Jacob P, Kenigsberg Y, Zvonova I, ym. Childhood exposure due to the Chernobyl accident and thyroid cancer risk in contaminated areas of Belarus and Russia. Br J Cancer 1999;80: Kaletsch U, Kaatsch P, Meinert R, ym. Childhood cancer and residential radon exposure results of a population-based case-control study in Lower Saxony (Germany). Radiat Environ Biophys 1999;38: Kiuru A, Auvinen A, Luokkamäki M, ym. Hereditary minisatellite mutations among the offspring of Estonian Chernobyl cleanup workers. Radiat Res 2002;159: Krewski D, Lubin JH, Zielinski JM, ym. Risk of lung cancer in North America associated with residential radon. Epidemiology 2004 (painossa). Lubin JH, Linet MS, Boice JD Jr, ym. Case-control study of childhood acute lymphoblastic leukemia and residential radon exposure. J Natl Cancer Inst 1998;90: Mason TJ, Miller RW. Cosmic radiation at high altitude and U.S. cancer mortality. Radiat Res 1974;60: Muirhead CR, Butland BK, Green BM, Draper GJ. Childhood leukaemia and natural radiation. Lancet 1991;337: Nair MK, Nambi KS, Amma NS, ym. Population study in the high natural background radiation area in Kerala, India. Radiat Res 1999;152(6 Suppl):S Paile W. Säteily ja raskaus. Kirjassa: Paile W, toim. Säteilyn terveysvaikutukset. Hämeenlinna: Säteilyturvakeskus 2002, s Parkin DM, Clayton D, Black RJ, ym. Childhood leukaemia in Europe after Chernobyl: 5 year follow-up. Br J Cancer 1996;73: Petridou E, Trichopoulos D, Dessypris N, ym. Infant leukemia after in utero exposure to radiation from Chernobyl. Nature 1996;382: Preston DL, Shimizu Y, Pierce DA, ym. Studies of mortality of atomic bomb survivors. Radiat Res 2003;160: Sali D, Cardis E, Sztanyik L, ym. Cancer consequences of the Chernobyl accident in Europe outside the former Soviet Union: a review. Int J Cancer 1996;67: Schull WJ. The children of atomic bomb survivors: a synopsis. J Radiol Prot 2003;23: Soininen L, Järvinen S, Pukkala E. Cancer incidence among Sami in Northern Finland, Int J Cancer 2002;100: Steinbuch M, Weinberg CR, Buckley JD, ym. Indoor residential radon exposure and risk of childhood acute myeloid leukaemia. Br J Cancer 1999;81: Steiner M, Burkart W, Grosche B, ym. Trends in infant leukemia in West Germany in relation to in utero exposure due to the Chernobyl accident. Radiat Envirin Biophys 1998;37: Stevens W, Thomas DC, Lyon JL, ym. Leukemia in Utah radioactive fallout from the Nevada test site. JAMA 1990;264: Talbott EO, Youk AO, McHugh KP, ym. Mortality among the residents of the Three Mile Island accident area: Environ Health Perspect 2000;108: Tao Z, Zha Y, Akiba S, Sun Q, ym. Cancer mortality in the high background radiation areas of Yangjiang, China during the period between 1979 and J Radiat Res 2000;41 (Suppl): UK Childhood Cancer Study Investigators. The United Kingdom Childhood Cancer Study of exposure to domestic sources of ionising radiation: 2: gamma radiation. Br J Cancer 2002(a);86: UK Childhood Cancer Study Investigators. The United Kingdom Childhood Cancer Study of exposure to domestic sources of ionising radiation: 1. Domestic radon. Br J Cancer 2002(b);86: UNSCEAR (United Nations Committee on Effects of Atomic Radiations). Report to the General Assembly. United Nations, New York Upton AC, Shore RE, Harley NH. The health effects of low-level ionizing radiation. Annu Rev Public Health 1992;13: Weinberg CR, Brown KG, Hoel DG. Altitude, radiation and mortality from cancer and heart disease. Radiat Res 1987;112: Wiklund K, Holm LE, Eklund G. Cancer incidence among reindeerherding Saami. Am J Epidemiol 1990:132: Zaridze DG, Li N, Men T, Duffy SW. Childhood cancer incidence in relation to distance from the former nuclear testing site in Semipalatinsk, Kazakhstan. Int J Cancer 1994;59: ANSSI AUVINEN, professori anssi.auvinen@uta.fi Tampereen yliopisto, terveystieteen laitos Tampere ja Säteilyturvakeskus PL 14, Helsinki 1680