J ä s e n l e h t i 3-4 / 2008

Transkriptio

1 J ä s e n l e h t i 3-4 / 2008

2 SUOMEN HISTORIALLINEN SEURA SEURAN TOIMISTO Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki puh: (09) Sähköposti: Kotisivu: Toiminnanjohtaja Julia Burman, varmimmin ke ja to SEURAN HALLITUS 2008 Dos. Marjaana Niemi, puheenjohtaja Prof. Pauli Kettunen Dos. Tiina Kinnunen Prof. Christian Krötzl Dos. Tuija Laine Prof. Henrik Meinander Prof. Ilkka Nummela Prof. Markku Peltonen, varapuheenjohtaja Prof. Irma Sulkunen Prof. Kirsi Vainio-Korhonen Suomen Historiallinen Seura on alan tieteellinen keskusseura Suomessa. Seura järjestää esitelmä- ja seminaaritilaisuuksia sekä kansallisia ja kansainvälisiä konferensseja sekä hoitaa alan kansainvälisiä suhteita. Jäseninä on noin 900 tutkijaa ja harrastajaa. Jäsenmaksu on 25 euroa vuodessa (opisk. 22 ). Jäsenet saavat maksutta jäsenlehden sekä n. 25 % alennusta seuran omista sekä monien lähitieteiden seurojen julkaisuista Tiedekirjassa (Kirkkokatu 14) ja SKS:n kirjamyymälässä (Mariankatu 3). Verkkokirjakauppaan on linkki seuran kotisivuilta ( tilausta tehdessänne kertokaa olevanne Historiallisen Seuran jäsen! Historiallisen Aikakauskirjan tilausmaksu on seuran jäsenille 28 euroa. Jäsenhakemuslomake on helpointa täyttää internetissä SHS:n kotisivuilla osoitteessa Lomakkeita voi tilata myös seuran toimistosta. Vapaamuotoisen hakemuksen voi lähettää myös sähköpostilla.

3 3 Pääkirjoitus Globaali, kansallinen ja paikallinen Erilaisia näkökulmia merkkivuoteen Merkki- ja juhlavuosien vietossa näkyy ajan henki. Kun nyt globalisaation aikakaudella on muisteltu ja analysoitu vuosien 1808 ja 1809 tapahtumia, kansallinen näkökulma on ollut edelleen esillä, mutta sen rinnalle on noussut muita vahvoja perspektiivejä: globaali ja lokaali. Nämä kaikki näkökulmat ovat alusta alkaen olleet mukana merkkivuoden tapahtumissa, joista ensimmäisiä oli Suomen Historiallisen Seuran, Valtioneuvoston kanslian ja Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen yhdessä järjestämä kansainvälinen, tieteellinen konferenssi Europe in Upheaval: The Era of the Napoleonic Wars. Seminaarin avauspäivänä, 21. helmikuuta 2008, oli tullut kuluneeksi tasan 200 vuotta Suomen sodan alkamisesta. Kymijoella rajan ylittäneet venäläiset eivät kuitenkaan olleet ainoita sotajoukkoja, jotka olivat liikkeellä helmikuun lopulla 200 vuotta sitten: samoihin aikoihin Napoleonin joukot valtasivat Barcelonan. Tapahtumien välillä oli tuhansia kilometrejä, mutta ne liittyivät toisiinsa ja olivat osa samaa eurooppalaista prosessia. Globaalin, kansallisen ja paikallisen yhteenkietoutumista tutkittiin Europe in Upheaval -konferenssissa monen teeman kautta. Karen Hagemann (University of North Carolina at Chapel Hill) tarkasteli kysymystä analysoimalla lokakuussa 1813 käytyä Leipzigin taistelua. Tähän taisteluun, joka käytiin Napoleonin ja liittoutuneiden välillä, osallistui noin sotilasta ympäri Eurooppaa ja maanosan ulkopuoleltakin, ja sitä pidetään maailmanhistorian suurimpana yksittäisenä taisteluna ennen ensimmäistä maailmansotaa. Tutkimuksissaan Hagemann on analysoinut jaettuja mutta kuitenkin erilaisia kokemuksia ja muistoja. Leipzigin taisteluun osallistuneet taustastaan riippumatta jakoivat kokemuksen modernista suursodasta, jota käytiin "kansojen" välillä massa-armeijoin. Lisäksi tämä taistelu toi sotilaiden ja siviilien kokemukset lähelle toisiaan, koska sotaponnistuksiin oli monin paikoin mobilisoitu sotilaiden lisäksi koko siviiliväestö. Mutta kokemukset ja muistot myös vääjäämättä erosivat toisistaan. Totaalinen sota kosketti kaikkia, mutta ei samalla tavalla. Lisäksi omiin muistoihin sodasta sekoittui aina kollektiivisia muistoja ja tulkintoja. Esimerkiksi eri maissa ja eri alueilla Leipzigin taistelusta rakennettiin hyvin erilainen kuva: Preussissa se oli Saksan "kansan" heräämisen ilmaus ja vapaustaistelu, Ranskassa tai Saksissa (joka aluksi taisteli Napoleonin puolella) jotain muuta. Globaalit, kansalliset ja paikalliset voimat ja intressit kietoutuivat yhteen eri paikoissa eri tavoin. Ymmärtääkseen erilaisia kokemuksia ja muistoja on katsottava rajojen sisään mutta aina myös niiden yli.

4 4 Kansainvälistä kontekstia, yhtymäkohtia ja yhteyksiä Suomen 1800-luvun alun kehitykselle on haettu kuluneen vuoden aikana myös monissa muissa tapahtumisessa ja yhteyksissä. On pohdittu paitsi rajojen "ylittämisen" tärkeyttä myös rajojen merkitystä eri aikoina. Mitä rajat merkitsevät ja mitä ne eivät merkitse? Mitä asioita rajat pitävät sisällään ja mitä ne läpäisevät? Minkälaisia prosesseja syntyy, kun erilaiset rajat (hallinnolliset, kulttuuriset, kielelliset, uskonnolliset jne.) eivät seuraa toisiaan vaan kulkevat omia reittejään? Kun Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan, yhteydet länteen eivät suinkaan katkenneet. Päinvastoin, kontaktit eri suuntiin itään mutta erityisesti länteen lisääntyivät huomattavasti 1800-luvun kuluessa. Kuten Pertti Haapala toteaa kolumnissaan juuri ilmestyneessä Historiallisessa Aikakauskirjassa (4/2008), skandinaavisen ja saksalaisen kulttuurin vaikutus Suomessa kasvoi 1800-luvun kuluessa kaikilla aloilla ja kanssakäyminen oli vilkasta. Eikä tämä "eurooppalainen" kulttuurivaikutus tullut Suomeen enää vain lännestä, vaan myös esimerkiksi Pietarin kautta. Globaalin kontekstin ja yhteyksien voimakas läsnäolo vuosia 1808 ja 1809 käsittelevässä tutkimuksessa ja keskustelussa on nostanut esiin aivan uusia kysymyksiä ja avannut teitä tärkeille oivalluksille. Toinen keskeinen piirre käydyssä keskustelussa on paikallisten näkökulmien runsaus ja kansalliskeskustelun vilkkaus. Valtioneuvoston kanslian nettisivujen Merkkivuosi 1809 tapahtumakalenteri kertoo selvää kieltään merkkivuoden vieton monimuotoisuudesta: Forum Marinumin näyttely on esitellyt Suomen sotaa merellä, Kuopiossa on muisteltu lähiseudulla käytyjä taisteluja ja niiden vaikutusta tavallisten kuopiolaisten elämään, Ruhtinas Dimitri Romanoff puolisoineen on ollut teekutsuilla Porvoossa ja nukketeatteriesitys "Vieras Naakka" on kertonut saduin keinoin elämästä Viaporin linnoituksessa venäläismiehityksen aikoihin ja nämä ovat vain esimerkkinä kymmenistä ja taas kymmenistä tapahtumista. Tämä eri paikkakuntien, esiintyjien, yleisöjen ja näkökulmien kirjo kertoo siitä, miten tärkeää globaalissa maailmassa on luoda ja vahvistaa erilaisia paikallisia identiteettejä. Marjaana Niemi Puheenjohtaja Suomen Historiallisen Seuran esitelmätilaisuus: Ma klo Tieteiden talo, (Kirkkokatu 6, Helsinki) Sali 404 Professori Susanna Fellman: Pohjoismainen kapitalistinen malli onko sitä? Vapaa pääsy, tervetuloa!

5 5 Hyvät kollegat, Terveisiä Comité international des sciences historiques (CISH) hallituksen kokouksesta Haagista. Amsterdamin kongressia varten on avattu rekisteröinti niin sessioiden pitäjille kuin paperin esittäjille. Olemme prof. Hannes Saarisen kanssa lähettäneet kaikki saamamme ehdotukset eteenpäin runsas vuosi sitten, mutta varmuuden vuoksi olkaa hyvä ja rekisteröitykää oheisten ohjeiden mukaisesti. Congress Registration For the Amsterdam Congress, ICHS is experimenting for the first time on-line pre-registration for all active participants, from organizers to communicants and discussants. Moreover, it will be possible for any colleague wishing to propose a paper, to do so. In that case one must go directly to the web site at select «Register» and then follow the instructions. The Amsterdam Congress Committee will forward proposals entered on the site to organizers for consideration. Organizers have the final say for the choice of the communicants and will let their decision known to those concerned. Please note that this procedure will be operational until 1 February Tampereella Marjatta Hietala CISHin hallituksen jäsen ja CISHin Suomen komitean puheenjohtaja HUOM! Linkki ilmoittautumissivuille on SHS:n nettisivuilla Lisätietoja CISH:istä Toiminnanjohtajan tervehdys Hyvät seuran jäsenet, Olen pahoillani, että 2008 jäsenlehti ilmestyy vasta nyt eikä joulumantelina, mutta korvatulehdukseni joulukuussa pisti kaikki aikataulut sekaisin. Vaikka jo ehti vanha vuosi mennä, haluan kiittää kaikkia menneestä vuodesta. Erityisesti kiitän saamastani palautteesta vuoden aikana. Hallituksesta jäivät vuoden lopussa pois professorit Ilkka Nummela ja Pauli Kettunen, joille lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä. Vuoden 2009 alusta hallitukseen tulevat uusina professorit Susanna Fellman ja Petri Karonen. Nyt Tieteiden yön ja evoluutio-teeman jälkeen seura jatkaa kevätkautta uusilla aiheilla. Pohjoismainen yhteiskunta, kulttuurien kohtaaminen, kulttuuriimperialismi ja vuorovaikutus sekä 150v. lähetystyö ovat kevään ohjelmassa, josta tarkempaa tietoa tulee seuraavaan jäsenlehteen sekä nettisivuillemme. Erinomaista alkanutta vuotta 2009! Julia Burman shs@histseura.fi

6 6 Kirsi Vainio-Korhonen Kirjeiden ja käsialojen historiaa Juuri ilmestyneessä kirjassani Sophie Creutzin aika; aateliselämää 1700-luvun Suomessa olen käyttänyt lähteinä pääasiassa yksityiskirjeitä. Tutkimuksen kohteena on Sophien sukupiiri, muiden muassa hänen aviopuolisonsa Lars Glansenstierna ja ystävänsä ja lankonsa Göran Sprengtporten. Sophie Creutzin ja Göran Sprengtportenin suhde kiinnostaa minua edelleen, ja siksi kävin lokakuussa Venäjän kansalliskirjastossa Pietarissa etsimässä Sophie Creutzin kirjeitä siellä säilytettävästä Sprengtportenin arkistosta. Kokoelman lähes pari tuhatta asiakirjasivua on arkistoitu Venäjän kansalliskirjaston uumeniin. Sormeillessani Sophie Creutzin aviopuolison Lars Glansenstiernan kirjoittamaa viestiä sain kiinnostavan ajatuksen. Historiantutkijat pyrkivät analysoimaan ja lähilukemaan intensiivisesti vanhoja tekstisisältöjä mutta kiinnittävät vain harvoin huomiota itse kirjeisiin fyysisinä esineinä. Useimmille meistä lähteiksi kelpaavat julkaistut asiakirjakokoelmat, jotka ovat helppolukuisia mutta valikoituina, editoituina ja joskus väärin tulkittuinakin (käsialat eivät aina ole helppoja) etäällä kauan sitten hanhensulkakynillä lumppupaperille kirjoitetuista alkuperäiskirjeistä. Pietarin kirjaston lukusalissa edessäni oli kuitenkin samalla kertaa Sprengtportenin, Glansenstiernan, Porthanin ja Casanovan omakätisiä kirjeitä. Miten erilaisia käsialoja samana aika eläneillä ihmisillä voi olla! Miten erilaisia tapoja pidellä kynää tai täyttää arkkeja! Miksei kukaan ole pohtinut sitä, mitä kirjoitustavat kertovat historian henkilöistä? Jo käytettävissä ollut kirjoitusväline, hanhensulkakynä, oli pitelijälleen paljon haasteellisempi ja paljastavampi työkalu kuin omat kuulakärkikynämme. Miesten kirjoittamat kirjeet Kirjeillä oli 1700-luvun eliittikulttuurissa monta tehtävää ja muotoa. Salonkien vuosisadalla kirjeiden tyyli läheni puhuttua, ja se oli usein intiimiä ja tuttavallista. Kirjeitä luettiin ääneen ja myös kirjeen muotoon kirjoitetut romaanit olivat suosiossa. Perhe- ja seurapiiriuutiset, huhut ja juorut levisivät kirjeitse nopeasti eri puolille Eurooppaa. Valtaapitävien perhekirjeissä yksityisasioiden lomaan sekoittui myös politiikkaa. Kirjeet toivat tietoja tuoteuutuuksista ja muodista, ja niiden avulla tilattiin taide-esineitä, kirjoja, muotilehtiä, kankaita ja pukuja. Suosituskirjeet auttoivat uusien suhteiden solmimisessa.

7 Venäjän kansalliskirjaston kokoelmaa hallitsevat luonnollisesti Göran Sprengtportenin kirjeet ja muistiinpanot ja hänen määrätietoinen, pelkistetty, lähes minimalistisen moderni käsialansa. Sisällöllisesti hänen jälkeensä jättämiensä papereiden kokoelma piirtää ennen kaikkea kuvaa miehestä, jolla oli voimakas halu rakentaa itsestään muisto suurena valtiomiehenä. Göran Sprengtporten valikoi, järjesti ja sidotutti jo elinaikanaan osan arkistostaan kirjoiksi jälkimaailmaa varten. Perhekirjeitä tuo kokoelma ei sisällä juuri ollenkaan. Tämäkin kertoo ehkä jotain arkiston muodostajasta: Sprengtporten uhrasi sotilaallisen ja poliittisen uransa alttarille sekä avioliittonsa että lapsensa: Anna-vaimo ja Magnus-poika kuolivat ilman aviomiehen ja isän huolenpitoa. Koulitun kirjoittajan tapaa luonnollisesti myös Göranin pojan kotiopettajana toimineen Henrik Gabriel Porthanin raporteista. Niissä pääosaan nousevat tiukat kiistat pojan koulumaksuista, mutta itse kirjeet olivat koukeroisen sirolla, jopa yllättävän feminiiniseltä vaikuttavalla käsialalla kirjoitettuja. Lars Glansenstiernan kirjoitustavasta puolestaan puuttuvat kaikki hiotun salonkielämän koukerot. Hänen käsialansa on harjaantumattoman jäykkää, joskin virheetöntä, eikä kirjeiden sanomaa edes yritetä pukea muodikkaaseen kaunopuheisuuteen tai siroihin kohteliaisuuksiin. Jos tämä ei mies ei keksi enempää kirjoitettavaa, hänen kirjeensä loppuvat siihen. 7 Naisten kirjoittamat kirjeet Kotona kasvaneet naiset eivät yleensä hallinneet kirjoittamisen tekniikkaa yhtä hyvin kuin muodollista koulutusta saaneet miehet, mutta esimerkiksi Sophie Creutz on selvästi harjoitellut elegantteja sanakäänteitä jo lapsesta lähtien. Kirjeissä ja päiväkirjoissa herkkyyttä ja haaveita arvostanut aikakausi puki ihmissuhteet tunteilevaan ja joskus suorastaan aistilliselta kuulostavaan retoriikkaan. Etenkin ystävyys oli aihepiiri, josta 1700-luvun ylhäisö ja sivistyneistö jaksoi väsymättä keskustella, analysoida ja myös sitä käytännössä harrastaa. Sophie Creutz osasi pukea tunneryöpsähdyksensä juuri oikealla tavalla rikkaaksi ja virikkeelliseksi kirjekieleksi. Tämä oli epätavallista, sillä saman ajan aatelisnaisten kirjeissä löytyy yleensä runsaasti kankeaa kielenkäyttöä, horjuvaa käsialaa ja tavausharjoitusten puutteista kieliviä oikeinkirjoitusvirheitä. Entä mitä Sophien käsiala kertoo hänen taustastaan ja kasvatuksestaan? Creutzin sisarusten välistä kirjeenvaihtoa lukiessani kiinnitin heti huomiota perheen tyttöjen hyviin kirjallisiin valmiuksiin ja monipuoliseen sivistykseen. Mietin, mistä etenkin Sophien sisällöltään henkevä ja kieli- ja kirjoitusasultaan lähes moitteeton kirjeenkirjoitustaito oli peräisin. Sophie ja hänen Eva-sisarensa olivat selvästi saaneet ammattimaista kirjoitusopetusta. Luultavasti Creutzin kreivillisessä perheessä tytötkin saivat nauttia kotiopettajien ohjauksesta. Järjestely ei sinänsä ollut tavaton. Samalta ajalta on muitakin esimerkkejä tytöistä, jotka hyötyivät lähinnä veljilleen järjestetystä kotiopetuksesta. Pelkästään tyttöjen tarpeisiin ei ulkopuolista opetusta yleensä vielä kustannettu edes aatelisissa suomalaisperheissä; kotiopettajattarien aika oli maassamme vielä edessäpäin.

8 8 Kirjeiden valossa Creutzin sisarusten sivistyneisyys oli heidän omassa ajassaan muutenkin poikkeuksellisen tasavertaista, mikä näkyy myös käsialoista. Etenkin Sophien ja ja hänen nuoremman veljensä Jan Adolf Creutzin kirjoitustavat ovat lähes identtiset. Molemmat teroittivat hanhensulkakynänsä kärjen erittäin teräväksi ja kirjoittivat hyvin tasaista ja hyvin pienikokoista käsialaa. Rivit seuraavat molemmilla yhtä tiheinä ja luonnollisen suorina toisiaan, marginaalit niin ikään saman levyisinä ja puhuttelut samankaltaisina. Sophie Creutzin kälyn Anna Glansenstiernan kirjoittamista kirjeistä puolestaan näkyy suomalaisten aatelisnaisten 1700-luvulla usein vielä hyvin hatara kirjoitustaito. Piste ja isot alkukirjaimet olivat 35-vuotiaalle Annalle lähes tuntemattomia ja kirjoitustyyli puhekielenomaista: Viime sunnuntaina enoni ja hänen vaimonsa olivat luonani vierailulla hän puhui että hän oli saanut kirjeen äidiltäni ja hän pyysi minua lähettämään heiltä molemmilta todella paljon terveisiä äidilleni ja sisarilleni suloinen käly minulla ei ole kärsivällisyyttä tällä kertaa kirjoittaa enempää minä ajattelen eniten äitiäni ja lapsiasi anna minun ensi tilassa tietää miten [siellä] voidaan (Anna Glansenstierna Sophie Creutzille ) Kirjeet olivat joka tapauksessa tärkein tiedonkulun väline, ja aikakauden kasvatusihanteisiin kuuluivat ainakin jonkinlainen kirjeidenkirjoitustaito ja säännöllinen yhteydenpito kirjeitse sukulaisiin ja ystäviin. Tämän vaatimuksen täyttivät myös tyylillisesti tai oikeinkirjoitusasultaan horjuvammat viestit. Syksyllä ilmestynyttä Kirsi Vainio-Korhosen Sophie Cretzin aikaa on vielä saatavilla. Sen sijaan 2007 ilmestynyt Anu Lahtisen teos Soputuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingien sukupiirissä on jo loppuunmyyty. Muistattehan, että ostamalla kirjan Tiedekirjasta tai SKS:n kirjamyymälästä saatte jäsenalennuksen, kun ilmoitatte ennen laskutusta olevanne seuran jäsen!

9 Anu Lahtinen 9 Aristokraattisisarten kirjeenvaihtoa neljä viisisataa vuotta sitten Tutkijat ovat viime aikoina kiinnostuneet myöhäiskeskiajan ja 1500-luvun pohjoismaisesta kirjekulttuurista, jolla on paljon yhtäläisyyksiä Itämeren piirin ja Länsi-Euroopan kirjekulttuuriin. Esimerkiksi perheenjäsenten kirjeenvaihdolla on paljon annettavaa erilaisille tutkimusnäkökulmille. Varhaisen kirjeenvaihdon löytämiseksi on tosin tehtävä töitä. Keskiajan suomalaisista asiakirjoista suuri osa on julkaistu Finlands Medeltidsurkunder FMU:ssa, mutta julkaisussa on paljon virheitä, ja osa lähteistä on julkaistu typistettyinä luvun lähdejulkaisut ovat sekalaisempia, ja perhekirjeenvaihdosta suuri osa on hajallaan eri kartanoiden ja sukujen arkistoissa tai arkistokokonaisuuksissa, jotka on otsikoitu nimellä Miscellanea tai Strödda handlingar, sekalaisia asiakirjoja. Naisten kirjeitä joutuu usein etsimään heidän miespuolisten sukulaistensa jättämistä arkistoista, koska naisten kirjeitä ei yleensä ole säilynyt tai säilytetty yhtenäisinä kokonaisuuksina. Heidän kirjeensä eivät myöskään ole välttämättä päässeet mukaan 1800-luvun tai 1900-luvun alun lähdejulkaisuihin siinäkään tapauksessa, että samassa kokoelmassa olevat, melko samansisältöiset aviomiehen kirjeet olisi otettu mukaan johonkin julkaisuun. Pitkäjänteinen arkistotyö tuottaa kuitenkin antoisia tuloksia. Kirjeenvaihdon tutkimuksen piirteet ja haasteet tulevat esiin, jos tarkastellaan vaikkapa Gustav Olofssonin (Stenbockin sukua) ja Brita Eriksdotterin (Leijonhufvud) tyttärien, Katarinan, Beatan, Cecilian, Ebban ja Märtan kirjeenvaihtoa. Nämä sisarukset elivät aikuiselämäänsä 1500-luvun jälkipuoliskolla, ja he kuuluivat 1500-luvun ruotsalaiseen aristokratiaan. Katarinasta tuli nuorena kuningas Kustaa Vaasan kolmas puoliso ja pian leskikuningatar. Beata ja Cecilia päätyivät avioliiton kautta kreivilliseen, Ebba vapaaherralliseen säätyyn. Naimattomaksi jäänyt Märtakin nautti aatelisnaiselle kuuluvaa arvostusta. Sisarusten kirjeenvaihdosta näyttää säilyneen rippeitä siellä täällä aateliston arkistoissa, ja kopiokokoelmissa sekä myöhempien aikojen keräilijöiden arkistoissa. Säilyneissä kirjeissä ja perheenjäsenten kirjeissä viitataan myös moniin muihin, kadonneisiin viesteihin sekä lukuisiin tapaamisiin. Nykylukijalle aikakauden perhekirjeet ovat siinä mielessä haastavia, että ne noudattavat aikakauden muodollista kirjeretoriikkaa. Siskosten keskinäinen teitittely, kaavamaiset hyvän voinnin toivotukset ja hillitty tyyli saattavat antaa vaikutelman, että perhesuhteita on vaikea analysoida.

10 10 Kuitenkin kirjeiden kaavamaisuuskin on kiinnostavaa voidaan muun muassa havaita, että keskiaikaisen kirjeen kirjoittamisen säännöt olivat edelleen hyvin tärkeitä. Kuten Ulla Koskinen on todennut, puhuttelumuodoilla, tervehdyksillä ja kohteliailla muotoiluilla oli tärkeä tehtävänsä aikakauden viestinnässä. Ne kertovat aikakauden kirjekulttuurista ja siitä, millaisina ihmissuhteet opittiin esittämään. Muodollisuudessaankin kirjeet ilmaisevat myös, että nämä 1500-luvun sisaret viettivät aikaa yhdessä ja tukeutuivat toisiinsa. Kirjeiden aiheet osoittavat, että sisaret tukivat toisiaan lapsivuodeaikoina, lähettivät toisilleen taloudellisia vinkkejä viljan myyntihinnasta, jakoivat huoliaan poliittisten levottomuuksien aikoina. Tietyistä ongelmallisista asioista ja perhepiirin riidoista keskusteltiin nimenomaan sisarten keskinäisissä kirjeissä. Vaikka aristokraattisisarten kirjeenvaihdolla on omat erityispiirteensä, ne kertovat laajemminkin oman aikansa kulttuurista ja yhteiskunnasta. Jos tätä kirjeenvaihtoa verrataan sellaisiin yksittäisiin kirjeisiin, joita on säilynyt muilta aatelisnaisilta, voidaan löytää yhtäläisyyksiä siihen, miten tiedonvälitys on kulkenut muidenkin aatelisten perheiden sisällä. Näiden tietojen perusteella voi tehdä ainakin alustavia oletuksia siitä, millaisia aiheita muidenkin aatelisperheiden sisaret ovat kirjeenvaihdossaan saattaneet käsitellä. Muutamat löytyneet kirjefragmentit osoittavat, että myös kirjurisäätyyn kuuluneissa perheissä kirjeenvaihto noudatteli samoja perinteitä. Toki on syytä ottaa huomioon, että esimerkiksi Katarina oli hyvin erityisessä asemassa. Jos hän leskikuningattarena ilmaisi tyytymättömyyttään veljensä avioliittoa kohtaan, oli hänen isosisarellisilla ja majesteettisilla sanoillaan luultavasti enemmän painoarvoa kuin vaikkapa jollakin maalaisaatelisella isosisarella, joka halusi vaikuttaa veljensä avioliittoon. Mutta yksittäiskirjeet esimerkiksi Suomen alueella eläneiden aatelisnaisten kirjeenvaihdosta antavat viitteitä samanlaisista menettelyistä, esimerkiksi siitä, että avioituneilla sisarilla oli tärkeä rooli suvunsisäisissä avioliittoneuvotteluissa. Kun kirjeenvaihtoa tarkastelee kokonaisuutena, sieltä löytyy myös tietoja sellaisista perheenjäsenistä ja perhesuhteista, jotka eivät ole aiemmin olleet tutkimuksen keskiössä. Esimerkiksi naimaton sisar Märta mainitaan kirjeissä usein terveisten lähettäjänä, perheensisäisenä tiedonvälittäjänä, leskikuningattaren seuralaisena ja sukupiirissään tärkeänä tukihenkilönä. Virallisissa oikeusasiakirjoissa hänen asemansa jäi vähäiseksi, koska hän ei naimattomana ollut juridisesti täysivaltainen. Perheensisäinen kirjeenvaihto osoittaa kuitenkin, että hän nautti arvostusta lähipiirissään. Kirjallisuutta Koskinen, Ulla: Friends and brothers. Rhetoric of friendship as a medium of power in late-16th-century Sweden and Finland. Scandinavian Journal of History, vol. 30/2005, Lahtinen, Anu: Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingin sukupiirissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki Lahtinen, Anu: There s No Friend like a Sister : Sisterly Relations and the Rhetoric of Sisterhood in the Correspondence of the Aristocratic Stenbock Sisters. The Trouble with Ribs: Women, Men and Gender in Early Modern Europe. Eds. Anu Korhonen & Kate Lowe. Helsinki Collegium for Advanced Studies, Helsinki 2007,

11 11 Jyrki Puupponen Kolmiomittaus Maanmittauksen ja tieteen historiaa Vuonna 2008 Maanmittauslaitos juhlii 375-vuotis taivaltaan ja Geodeettinen laitos täyttää pyöreät 90 vuotta. Kumpikin organisaatio on tehnyt valtavan työ kolmiomittausten saralla pääasiassa 1900-luvulla. Historiallisia kolmiomittauksia Kolmiomittaus on ikivanha menetelmä määrittää Maapallon muotoa, mitata pitkiä etäisyyksiä maastossa ja muodostaa geodeettisia koordinaatistoja. Tämä mielenkiintoinen ja kiehtova tieteenala on jäänyt osittain historiankirjoituksessa unholaan. Ensimmäiset kolmiomittaukset Suomen maaperällä suoritettiin vuosina 1736 ja Ranskalainen retkikunta Pierre-Louis Moreau de Maupertuis n johdolla mittasi tuolloin kolmioketjun Torniojokilaaksossa. Maupertuis n tarkoitus oli varmistaa Isaac Newtonin teoria Maapallon muodosta. Newton oli vuonna 1687 ilmestyneessä Principia teoksessaan osoittanut teoreettisesti Maapallon olevan navoiltaan litistynyt pyörähdysellipsoidi ja Maupertuis n mittaukset todistivat teorian oikeaksi. Torniojokilaakson kartta ja kolmioverkko, jonka Maupertuis n retkikunta mittasi Kuva: Maupertuis Pierre-Louis Moreau de, La Figure de la Terre. Amsterdam Geodeettisen laitoksen johtaja V.A. Heiskanen esittelee kolmioverkon etenemistä vuonna Kuva Geodeettisen laitoksen arkisto.

12 luvulla suoritettiin toinen merkittävä kolmiomittaus Euroopassa. Friedrich George Wilhelm Struven suunnittelema kolmioketju (Struven ketju, Venäläis-Skandinaavinen kolmioketju) ulottui Mustalta mereltä Jäämerelle. Ketjun mittaaminen aloitettiin vuonna 1816 ja sitä laajennettiin useaan otteeseen. Urakka saatiin lopullisesti päätökseen vasta vuonna Suomeen Struven ketju saapui Virosta Suursaaren kautta jatkuen Jyväskylän ja Oulun kautta Torniojokilaaksoon. Torniojokilaaksosta ketju jatkui Stuorraoaivin kautta Norjaan ja edelleen Jäämerelle. Struven ketjun tarkoitus oli selvittää maapallon muoto entistä tarkemmin. Struven ketjun tieteellishistoriallinen merkitys tunnustettiin vuonna 2005, kun ketju hyväksyttiin Unescon maailma nperintöluetteloon. Perinteistä kolmiomittausta itsenäisessä Suomessa Venäjän topografikunta teki Suomessa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa kolmiomittauksia kartoituksia varten. Varsinainen suurimittainen kolmiomittausurakka aloitettiin Suomen itsenäistyttyä. Vuonna 1918 perustettiinkin Geodeettinen laitos mittaamaan Suomeen I luokan kolmioverkko, joka toimisi koordinaatiston perustana kartoissa. Maanmittaushallitus aloitti myös systemaattiset kolmiomittaukset Suomessa heti itsenäisyyden jälkeen. Geodeettisen laitos mittasi tarkimman I-luokan kolmioverkon ja Maanmittaushallitus tihensi sitä alemman luokan mittauksilla. Laajoja kolmiomittauksia Suomessa tekivät myös mm. puolustusvoimien topografikunta, merenkulkuhallitus ja lukuisat kunnat. Kolmiomittausurakka oli valtava haaste. Projekti aloitettiin vuonna 1919 ja saatiin päätökseen vasta Näiden, liki seitsemänkymmenen vuoden aikana, mittauksiin osallistui tuhansia varusmiehiä, tornien rakentajia, valottajia, maanmittareita ja muita henkilöitä. Jo pelkästään Geodeettisen laitoksen I luokan kolmioverkkoon kuului noin 340 pistettä ja Maanmittauslaitoksen alemman luokan verkkoihin yhteensä yli 8000 kolmiopistettä. Kolmiomittaustornit kuuluivat kiinteänä osana suomalaiseen maisemaan koko 1900-luvun ja ne olivat suosittuja näköalapaikkoja vuosikymmenien ajan. Vielä nykyäänkin pystyssä olevia torneja löytyy Lapin tuntureilta. Useimmille mittauspaikoille rakennettiin massiivinen kolmiomittaustorni. Kuvassa Perniön torni vuonna Kuva Geodeettisen laitoksen arkisto. Kolmioiden kulmat havaittiin kolmiomittaustorneista, kirkkojen torneista ja majakoista. Kuvassa universaalikoje Oulun kolmiopisteellä Kuva Geodeettisen laitoksen arkisto

13 Kolmiomittaustekniikka; tähtitiedettä, kulmien mittausta ja perusviivanmittausta 13 I luokan kolmiomittaus koostui kolmesta erillisestä mittausmenetelmästä. Jokaisella mittausmenetelmällä oli oma tärkeä roolinsa osana kokonaisuutta. Invarlankamittauksella mitattiin lyhyt, muutaman kilometrin mittainen, perusviiva. Perusviivan pituus monistettiin kolmioverkon perussivun pituudeksi suurennusverkon kulmahavaintojen avulla. Trigonometrian sääntöjen mukaan yhden tunnetun etäisyyden jälkeen kolmion muiden sivujen pituudet voitiin määrittää kulmanmittausten avulla. Jatkamalla kulmien havaitsemista naapurikolmioihin ei työläitä etäisyysmittauksia tarvinnut suorittaa kovin tiheään. Tähtitieteellisillä mittauksilla kolmioverkko puolestaan sijoitettiin ja orientoitiin suhteessa maapallon pintaan nähden. Kulmanmittaus I luokan verkossa Näkyvin ja yleisesti tunnetuin osa kolmiomittauksia oli kulmien havaitseminen suurista kolmiomittaustorneista. Suurimmalle osalle mittauspisteistä pystytettiin muutamasta metristä yli kolmeenkymmeneen metriin ulottuva kolmiomittaustorni. Kaikki I luokan kolmiomittauksissa käytetyt pisteet olivat valaistuja pisteitä. Valaistus hoidettiin joko heliotroopilla tai sähkövalolla. Heliotroopilla auringon valo heijastettiin kahden peilin avulla tornia kohti, jossa tehtiin kulmahavaintoja. Maan pyörähdysliikkeestä johtuen valaisijan tuli jatkuvasti säätää peilejä. Perimätiedon mukaan 1900 luvun alkuvuosikymmeninä, kun muuta viestintäkeinoa ei ollut, piti havaitsija yhteyttä valottajiin postin välityksellä. Tiedon saaminen apulaiselle saattoikin kestää jopa viikon. Toinen tapa viestiä usean kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan naapuritorniin olivat valomerkit. Valomerkein saattoi vaivatta ilmoittaa mittausten päättyneen tai varoittaa lähestyvästä myrskystä. Itse kulmien mittaaminen oli tarkkaa työtä. Kulmia havaittiin 24 havainnon sarjoissa siten, että sarjojen välissä kojeen jakokehää kierrettiin systemaattisten virheiden minimoimiseksi. Jokainen havainto kohdistettiin kolme kertaa ja kulmat havaittiin aina kahdessa kojeasennossa. Tähtitieteelliset mittaukset Kolmioverkon sijoittamiseksi Maan pinnalle, eli sen sijainnin ja orientoinnin kiinnittämiseksi, oli verkon pisteille määritettävä myös tähtitieteelliset eli astronomiset koordinaatit ja tähtitieteellinen atsimuti eli pohjoissuunta. Latitudi eli leveysaste havaittiin Suomen I luokan kolmioverkossa Horrebow- Talcottin keinolla. Menetelmässä valittiin tähtipari, josta toinen tähti ohittaa meridiaanin zeniitin pohjoispuolelta ja toinen eteläpuolelta. Tähtien havaituista sijainneista pystyttiin latitudi määrittämään tähtiluettelon avulla. Tähtitieteellinen longitudi eli pituusaste määritettiin mittaamalla tähden ohikulkuhetki meridiaanitason yli. Tarkka aika saatiin kronometristä, jonka

14 14 kelloa verrattiin radiolla saatavista aikamerkeistä Greenwichin aikaan. Tähtien ylikulkuaika mitattiin silmä ja korva -metodilla eli kronometrin nakutuksen avulla arvioitiin sekunnin kymmenyksen tarkkuudella tähden ylikulku ohikulkukojeen kaukoputken näkökentässä. Kolmiopisteiden tähtitieteelliset koordinaatit pystyttiin edellä mainitulla tekniikalla määrittämään muutaman metrin tarkkuudella. Koordinaattien lisäksi mitattiin usein myös pohjoissuunta Pohjantähdestä. Perusviivan mittaukset Astronomisten mittausten ja kulmahavaintojen lisäksi tarvittiin perusviivan mittauksia. Vähintään kolmion yhden sivun pituus oli tunnettava, jotta muut sivujen pituudet voitiin kulmahavaintojen avulla laskea. Verkon mittakaava määräytyi perusviivojen pituuksista. Maastoon mitattiin invarlangoilla lyhyt, muutaman kilometrin mittainen perusviiva. Perusviivan pituus siirrettiin suurennusverkon ja kulmanmittausten avulla kolmion perussivun pituudeksi. Invarlankojen pituudet kalibroitiin ensin Santahaminan vertausperusviivasta ja myöhemmin Nummelan normaaliperusviivasta. Nummelan normaaliperusviivan (864 m) pituus johdettiin kvartsimetristä Yrjö Väisälän valkoisen valon interferenssiin perustuvalla interferenssikomparaattorilla. Metrin mittaisen kvartsimetrin pituus määritti siis koko verkon mittakaavan. Kvartsimetrin pituus tunnettiin erittäin tarkasti. Kvartsimetrin absoluuttista pituutta tarkennettiin ajan kuluessa noin mikrometrin epävarmuudesta muutamien kymmenien nanometrien epävarmuuteen. Kolmiomittausten merkitys Suurin merkitys kolmiomittauksilla on ollut maanmittaus- ja kartoitusalalla. Kolmiomittauksin on valtakuntaan muodostettu useita koordinaatistoja. Vieläkin laajassa käytössä oleva kartastokoordinaattijärjestelmä (kkj) on mitattu kolmiomittauksin. Maastokarttojen koordinaatistona kkj toimi vuoteen 2005 asti, jonka jälkeen maanmittauslaitos on siirtynyt asteittain käyttämään uutta EUREF- FIN koordinaatistoa karttatuotannossa. GPS teknologia syrjäytti perinteiset kolmiomittaukset muutamassa vuodessa 1980-luvulla. Sama työ, joka kolmiomittauksin oli kestänyt liki 70 vuotta, pystyttiin mittaamaan parissa kesässä GPS-mittauksin. GPS-mittausten myötä päästiin Perusviivat mitattiin kolmioverkossa 24 metrin mittaisilla invarlangoilla. Mittausryhmään kuului kaksi havaitsijaa, kaksi punttimiestä, kaksi statiivimiestä ja kirjuri. Kuvassa perusviivan mittaus meneillään Ilmajoella vuonna 1930.

15 15 arvioimaan myös kolmioverkon tarkkuutta. On häikäisevää tajuta, millaiseen tarkkuuteen kolmiomittauksella päästiin. Mittausten edetessä Hangosta Utsjoelle mittauksiin kasautui vain parin metrin absoluuttinen virhe. Toisiaan lähellä olevilla pisteillä virhe oli luonnollisesti paljon pienempi, muutamia senttimetrejä. Suomen kolmioverkko on luultavasti maailman tarkin. Voidaankin todeta, että kolmiomittaustekniikka oli jo luvun alussa kehittynyt hämmästyttävän tarkaksi ja sitä voidaan pitää suurena tieteellisenä saavutuksena. Kolmiomittaus Suomen kartoituksen perusta -dokumenttielokuva Hyvin menee, hyvin menee, hieman vasemmalle. Ota vähän kevyemmin, antaa emeritusprofessori Jussi Kääriäinen ohjeita Filosofian tohtori Matti Ollikaiselle keriessään invarlankaa auki säilytyskotelosta yli 20 vuoden tauon jälkeen. Olemme Nummelan normaaliperusviivalla kuvaamassa dokumenttielokuvaa kolmiomittauksista. Meille nuoremman polven maanmittareille kolmiomittaukset edustavat jotain hyvin eksoottista ja kiehtovaa menetelmää. Pääsemme tutustumaan tekniikkaan ja laitteisiin, joilla pitkiä etäisyyksiä on ennen mitattu. Korpilahden kuntaan, Puolakkaan, on rakennettu Maanmittauslaitoksen ja Geodeettisen laitoksen yhteistoimin kolmiomittausten muistotorni luvulla mitatun Struven ketjun piste sijaitsee vuorella samoin kuin I-luokan Oravivuoren kolmiopistekin. Professori Markku Poutasen ja emeritusprofessori Jussi Kääriäisen kanssa tutustumme niin heliotroopin kuin teodoliitinkin käyttöperiaatteisiin. Dokumenttielokuvamme KOLMIOMITTAUS Suomen kartoituksen perusta tallentaa ja esittelee kolmiomittausten pitkän historian aina 1700-luvun Maupertuis n Lapin astemittauksista UNESCON maailmanperintöluetteloo n kuuluvan Struven kolmioketjun kautta aina 1900-luvun lopulle saakka. Elokuvassa pääsemme katsomaan Geodeettisen laitoksen arkistoista löytyviä vanhoja valokuvia ja asiakirjoja. Aiheen tieteelliskulttuurihistoriallinen merkitys ymmärrettiin myös Suomen kulttuurirahastossa, joka myönsi apurahan tämän mittavan dokumenttielokuvan tekemiseksi. Dokumenttielokuva julkaistiin DVD:llä ja sen kesto on 33 minuuttia (englanninkielisen version kesto on 30 min). Suomenkielisen dokumentin mukana tulee 20 sivuinen vihkonen kolmiomittauksista. Siinä on ainutlaatuista tietoa sekä tarinoita kolmiomittauksista eri vuosisadoilta ja vuosikymmeniltä. Dokumenttielokuvasta saa lisätietoja ja sen voi tilata artikkelin kirjoittajalta: jyrki.puupponen@iki.fi

16 HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2009 KAIKILLE SUOMEN HISTORIALLISEN SEURAN JÄSENILLE! Sisällysluettelo Globaali, kansallinen ja paikallinen Erilaisia näkökulmia merkkivuoteen 3 Toiminnanjohtajan tervehdys 5 Congress Registration (CISH) 5 Kirjeiden ja käsialojen historiaa 6 Aristokraattisisarten kirjeenvaihtoa neljä viisisataa vuotta sitten 9 Kolmiomittaus Maanmittauksen ja tieteen historiaa 11