HALLITUKSEN KOKOUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HALLITUKSEN KOKOUS"

Transkriptio

1 Suomen tieteellinen kirjastoseura Finlands vetenskapliga bibliotekssamfund Finnish Research Library Association PL 217, Helsinki HALLITUKSEN KOKOUS Aika klo Paikka Tieteiden talo. Kirkkokatu 6, sali 313 Läsnä Pirjo Vatanen puheenjohtaja Harri Ahonen Airi Forssell Leena Horsma-aho Marja Mikola Veera Ristikartano Eila Rämö Leena Toivonen Tiina Alam taloudenhoitaja Meri Kuula-Bruun sihteeri Poissa: Hannu Markkanen 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Pirjo Vatanen avasi kokouksen. 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin. 3 Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin. 4 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

2 Hyväksyttiin. (Liite 1) 5 Toimintakertomukset Hyväksyttiin seuran toimintakertomus kevätkokoukselle esitettäväksi. Hyväksyttiin työryhmien toimintakertomukset. 6 Talousasiat ja tilinpäätös o Taloudenhoitaja Tiina Alam vertaili seuran tilinpäätöstä parin viime vuoden tilinpäätöksiin. o Lisäksi hän esitteli Karl-Erik Henrikssonin rahaston tilinpäätöksen. 7 Matka-apurahat Seuran matka-apurahoja oli hakenut viisi henkilöä, joista yksi oli saanut apurahan aikaisemmin ja yksi haki apurahaa IFLAan, joten ne eivät täyttäneet apurahan jakoperusteita. Sirkka Havulle Kansalliskirjastosta myönnettiin 800 euron apuraha Norjan kansalliskirjastossa, Oslossa 30. ja 31. lokakuuta 2008 järjestettävää Pohjoismaiseen kirjahistorian konferenssiin Markku Laitiselle Kansalliskirjastosta myönnettiin 800 euron apuraha Tukholmassa pidettävään ISO teknisen komitean (TC) 46 Information and Documentation-kongressiin, Quality - Statistics and performance, yleiskokoukseen ja työryhmiin. 8 Kirjastoseurojen neuvottelukunta ja muu yhteistyö Pirjo Vatanen kertoi Kirjastoseurojen neuvottelukunnan kokouksesta, jossa keskusteltiin mahdollisuudesta perustaa seuroille kattojärjestö. STKS on neuvotellut Tietoasiantuntijoiden kanssa erikseen yhteistyön tiivistämisestä. Tietoasiantuntijat ovat ehdottaneet koeajalle taloudenhoitajan tehtävien ulkoistamista ja tarjonneet palveluja laskutus- ja jäsenrekisteriasioissa sekä postituksessa. Hallitus totesi, että järjestely toisi seuralle enemmän kuluja kuin sillä on varaa maksaa, koska Tietoasiantuntijat voisivat ottaa hoitaakseen vain osan sihteerin ja talouden hoitajan tehtävistä ja lisäksi tarvittaisiin tiettyjen toimintojen ulkoistamista sekä sihteerintehtäviin ja talousasioihin seurassa toimiva henkilö.

3 Hallitus panostaisi resursseja enemmän kotisivujen parantamiseen, kätevän talousohjelman ja jäsenrekisterin hankkimiseen. Talousohjelman hankkimisessa voisi tehdä yhteistyötä Tietoasiantuntijoiden kanssa. Lehtien mahdolliseen yhdistämiseen hallitus suhtautuu myönteisesti. Tietoasiantuntijat ovat ehdottaneet, että joitakin tapahtumia ja seminaareja voisi järjestää yhteistyössä ja tähän seura suhtautuu myönteisesti. 9 Kevätkokouksen valmistelu Jäsenkortin postituksessa on jälleen ollut ongelmia Editan kanssa. Edita on lisäksi nostamassa hintoja, joten hallitus selvittää muita postitusmahdollisuuksia. Ohjelma: käsiteltiin. 10 Signum Eila Rämö kertoi, että seuraava numero on jo painossa, artikkeleita on tullut kiitettävästi seuraavaan numeroon ja kesällä ilmestyy taidekirjastoja käsittelevä teemanumero. 11 Jäsenasiat Hyväksyttiin uudet jäsenet ja erot. 12 Seuran nimenmuutosehdotus Hallitukselle oli tullut ehdotus muuttaa seuran nimi Suomen tiedekirjastoseuraksi. Hallitus keskusteli ehdotuksesta ja totesi, että asia vaatii pohdintaa ja ideointia. 13 IFLA IFLAssa on meneillään statuuttien uusiminen ja seura päätti hyväksyä muutokset. 14 Seuran Syyskokous Erikoiskirjastojen työryhmä on ehdottanut, että erikoiskirjastopäivän ja seuran Syyskokouksen voisi pitää samaan aikaan. Aiheena päivälle olisi digitaalinen tallennus ja kirjastopolitiikan ajankohtaiset asiat. Päätettiin pitää Syyskokous

4 ja erikoiskirjastopäivä samaan aikaan. Aiheista pitää vielä keskustella. Todettiin, että myös kv-työryhmällä on digitalisointiin liittyvä kansainvälinen seminaari syksyllä, joten on katsottava etteivät aiheet ole samoja tai liian lähellä toisiaan. 15 Ilmoitusasiat Kirjastot esiin! Kirjastojen haasteet mediamaailmassa Tampereen yliopistossa Kirjastojuridiikan asiantuntijapäivään on tullut 22 ilmoittautunutta määräpäivään mennessä Kaukopalvelun koulutuspäivä Tieteiden talossa. Kirjastosihteerien työryhmä järjestää asiakaspalveluseminaarin Tieteiden talossa Kansainvälisen työryhmän järjestämä digi-seminaari Feature in the future IL-seminaari Tieteiden talossa Erikoiskirjastojen työryhmän seminaari ja seuran Syyskokous syksyllä. 16 Muut asiat Käsiteltiin Kaukopalvelutyöryhmän esille tuoma ongelma seuran ulkopuolisten jäsenten osallistumisesta työryhmien toimintaan. Keskusteltiin mahdollisuudesta perustaa seurojen yhteisiä työryhmiä, joiden toiminnan voisi rahoittaa esim. tuleva kattojärjestö. Asiaa käsitellään vielä tarkemmin, toistaiseksi on käytettävä tervettä järkeä erityistilanteissa. Airi Forssell kertoi pohjoismaisesta kirjastokokouksesta ja toi mukanaan Svensk biblioteksföreningin kampanjamateriaalia. Ruotsissa toivotaan kunnollista kirjastopolitiikkaa. Pirjo Vatanen kertoi Eblidan kokouksesta. 17 Seuraava kokous Päätetään myöhemmin, mutta pidettäneen elokuussa. 18 Kokouksen päättäminen

5 Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Vakuudeksi Pirjo Vatanen puheenjohtaja Meri Kuula Bruun sihteeri

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008. Yleistä

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008. Yleistä Suomen tieteellinen kirjastoseura Finlands vetenskapliga bibliotekssamfund Finnish Research Library Association PL 217, 00171 Helsinki http://www.stks.fi TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Yleistä Suomen tieteellinen

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 1-2009

HALLITUKSEN KOKOUS 1-2009 Suomen tieteellinen kirjastoseura Finlands vetenskapliga bibliotekssamfund Finnish Research Library Association PL 217, 00171 Helsinki http://pro.tsv.fi/stks HALLITUKSEN KOKOUS 1-2009 Aika 5.2.2009, klo

Lisätiedot

Jäsenkokoukset Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Helsingissä to 14.5.2009 Tieteiden talolla, Helsingissä. Paikalla oli 17 seuran jäsentä.

Jäsenkokoukset Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Helsingissä to 14.5.2009 Tieteiden talolla, Helsingissä. Paikalla oli 17 seuran jäsentä. Suomen tieteellinen kirjastoseura Finlands vetenskapliga bibliotekssamfund Finnish Research Library Association PL 217, 00171 Helsinki http://www.stks.fi TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 Yleistä Suomen tieteellinen

Lisätiedot

Tilintarkastajana toimi Vesa Ikäheimo ja toiminnantarkastajana Tuula Ruhanen.

Tilintarkastajana toimi Vesa Ikäheimo ja toiminnantarkastajana Tuula Ruhanen. TOIMINTAKERTOMUS 2011 Yleistä Seura on keskittynyt jäsenkuntansa ammatillisen identiteetin vahvistamiseen ja ammattitaidon kehittämiseen. Seura on järjestänyt kansainvälisiä ja kotimaisia seminaareja sekä

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017 Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017 Aika: 25.4.2017 klo 13.10 15.30 Paikka: Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki), sali 405 Hallituksen kokous järjestettiin osana Nuorisotutkimusseuran hallituksen

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Yleistä Suomen tieteellinen kirjastoseura (STKS) on keskittynyt jäsenkuntansa ammatillisen identiteetin vahvistamiseen ja ammattitaidon kehittämiseen. Se on järjestänyt kansainvälisiä

Lisätiedot

Tilintarkastajana toimi Kari Lydman ja toiminnantarkastajana Juha Leppämäki.

Tilintarkastajana toimi Kari Lydman ja toiminnantarkastajana Juha Leppämäki. TOIMINTAKERTOMUS 2017 Yleistä Suomen tieteellinen kirjastoseura (STKS) on keskittynyt jäsenkuntansa ammatillisen identiteetin vahvistamiseen ja ammattitaidon kehittämiseen. Se on järjestänyt seminaareja

Lisätiedot

Seuran kotisivusto avattiin uudistettuna vuoden 2010 alussa palvelemaan paremmin seuran ja työryhmien tarpeita.

Seuran kotisivusto avattiin uudistettuna vuoden 2010 alussa palvelemaan paremmin seuran ja työryhmien tarpeita. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Seura on keskittynyt jäsenkuntansa ammatillisen identiteetin vahvistamiseen ja ammattitaidon kehittämiseen erityisesti työryhmiensä kautta. Seura on järjestänyt kansainvälisiä

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen tieteellinen kirjastoseura Finlands vetenskapliga bibliotekssamfund Finnish Research Library Association PL 217, 00171 Helsinki http://www.stks.fi Pöytäkirja 1/2012 Hallituksen kokous Aika tiistai

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

, iso neuvotteluhuone, Ilkantie 4 Valkea talo, Helsinki.

, iso neuvotteluhuone, Ilkantie 4 Valkea talo, Helsinki. Hallituksen kokous 1 (5) Aika 24.9.2016, iso neuvotteluhuone, Ilkantie 4 Valkea talo, Helsinki. Läsnä Hallituksen puheen ja jäsenet poissa Aaltonen Jaana Ahonen Outi Blundin Elina Hanhikoski Cecilia Lähteenmäki

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Turo Virtanen avasi kokouksen 12.05 ja toivotti läsnäolijat tervetulleeksi.

1. Kokouksen avaus Turo Virtanen avasi kokouksen 12.05 ja toivotti läsnäolijat tervetulleeksi. HALLINNON TUTKIMUKSEN SEURA RY Johtokunnan kokous 2/2008 PÖYTÄKIRJA Aika: 19.5.2008 klo 12.00 Paikka: Helsingin yliopisto, yleisen valtio opin laitos Läsnä: Turo Virtanen Pertti Ahonen Jaana Haatainen

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 14:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Tiimitila Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Pöytäkirja Sääntömääräinen kevätkokous Aika: 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: Tampereen yliopisto, C-siipi, ryhmätyötila 1 Läsnäolijat: Aino Haaranen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 05.10.2004 35/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 05.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 2 (12) KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 Aika Perjantai 21.3.2014 klo 8.17 8.48 Paikka Läsnä Jyväskylän Paviljonki Simo Tarvainen, kokouksen puheenjohtaja Ari Keijonen, kokouksen sihteeri 40 muuta liiton jäsentä

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.15 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

UUTISIA. Heureka STKS:n hallitus ja työryhmät visioivat tulevaa toimintaa

UUTISIA. Heureka STKS:n hallitus ja työryhmät visioivat tulevaa toimintaa UUTISIA Heureka STKS:n hallitus ja työryhmät visioivat tulevaa toimintaa Suomen tieteellisen kirjastoseuran hallitus ja työryhmien edustajat suunnittelivat tulevaa toimintaa 9.9.2013 Heurekassa. Keskustelussa

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen.

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 / 2014 1 AIKA 12.02.2014 klo 16.30 18.25 PAIKKA Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4 (alakerran kokoushuone). Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 1 (5) SANGEN OY PÖYTÄKIRJA 1/2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 4.7.2018 klo 15.00 16.00 Paikka Tornio 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: perjantaina 9.2.15 klo 16:00 Paikka: Pinni B huone 3134, 3. kerros Läsnä: Serafia Kari

Lisätiedot

Yhteistyökomitea PÖYTÄKIRJA 1/2015

Yhteistyökomitea PÖYTÄKIRJA 1/2015 Yhteistyökomitea 07.03.2018 PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Työjärjestyksen hyväksyminen 3 Yhteistyökomitean järjestäytyminen 4 Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan

Lisätiedot

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2010

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2010 HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2010 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 23.4.2010 klo 11.00 13.10 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Kongressisiiven A-sali, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat

Lisätiedot

Aika Tiistai klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone, Lappeenranta. Käsiteltävät asiat:

Aika Tiistai klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone, Lappeenranta. Käsiteltävät asiat: LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika Tiistai 10.2.2015 klo 17.00 18.38 Paikka Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone, Lappeenranta Käsiteltävät asiat: 16 KOKOUKSEN AVAUS 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 7 TILINPÄÄTÖKSEN 2015 ESITTELY 3 8 KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS 3 9 EDELLISEN KOKOUKSEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 1.12.2016 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN SYYSKOKOUS Aika: Torstai klo 17.00 Paikka: Sali 4301+4302,

Lisätiedot

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 15 Vappusauna. Hyväksyttiin työjärjestys edellämainituin muutoksin.

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 15 Vappusauna. Hyväksyttiin työjärjestys edellämainituin muutoksin. Atlas Oulun yliopiston maantieteen opiskelijat ry PÖYTÄKIRJA Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous 9.4.2014 klo 16:00, kiltahuoneen kokoustilat 1 Kokouksen avaus Avattiin kokous klo 16:05. 2 Laillisuus

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto 30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta.

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta. EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 30.3.2019 klo 10-12.15 Paikka: Seinäjoki, seurakuntakeskuksen sali Läsnä: 57 henkeä, nimilista liite 1 1 Kokouksen avaus Päätösesitys:

Lisätiedot

Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki

Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki TITANIUM OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (5) TITANIUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 19.4.2018 klo 13.00 13.27 Paikka Läsnä Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016 Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Kaupunginhallitus 590 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 143 11.12.2017 Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 11.12.2017 32/14.00.00.00/2017 KH 590 Esittelijä: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki.

Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki. BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

13.2.2015. Aika ja paikka perjantai 13.2.2015 klo 10.00, Korjaamo, Kulmasali, Töölönkatu 51, 00250 Helsinki.

13.2.2015. Aika ja paikka perjantai 13.2.2015 klo 10.00, Korjaamo, Kulmasali, Töölönkatu 51, 00250 Helsinki. BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka perjantai klo 10.00, Korjaamo, Kulmasali, Töölönkatu 51, 00250 Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 10.12.2018 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Seurakuntatalo, yläsali 1. Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Romanityöryhmä Aika , klo 13:15-15:38. Käsitellyt asiat

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Romanityöryhmä Aika , klo 13:15-15:38. Käsitellyt asiat Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (8) Aika 06.02.2017, klo 13:15-15:38 Paikka Kaupungintalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Romaanityöryhmän toimintasuunnitelma

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 5/2017 PÖYTÄKIRJA. Kokousaika: Perjantai kello Kokouspaikka: Hämeenlinna ABC Tiiriö, Paroistentie 3

HALLITUKSEN KOKOUS 5/2017 PÖYTÄKIRJA. Kokousaika: Perjantai kello Kokouspaikka: Hämeenlinna ABC Tiiriö, Paroistentie 3 1 HALLITUKSEN KOKOUS 5/2017 Kokousaika: Perjantai 10.3.2017 kello 17.00 Kokouspaikka: Hämeenlinna ABC Tiiriö, Paroistentie 3 PÖYTÄKIRJA Läsnä: Karoliina Viitamäki Puheenjohtaja Kari Muje Riikka Simola

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006 1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 29.3.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 29.3.2006 1(6) Aika 29.3.2006 Paikka Läsnä Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen

Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen Laihia Pöytäkirja 4/2018 1 (10) Aika 26.04.2018, klo 14:00-16:33 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 27 Kokouksen avaus 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 14:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2006 HALLITUKSEN KOKOUS

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 1(6) Aika 28.1.2006 Paikka Läsnä Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa)

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa) Tampereen Nuorisofoorumin hallituksen kokouksen pöytäkirja Aika 7.9.2013 klo. 10.00- Paikka Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Läsnäolijat Jesse Kosonen puheenjohtaja Markus Nieminen 1.varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen neuvoston puheenjohtaja Eila Vainikka avasi kokouksen klo

Erikoiskirjastojen neuvoston puheenjohtaja Eila Vainikka avasi kokouksen klo Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous Aika: 9.12.2011 klo 12.30-16.00 Paikka: Liikennevirasto, auditorio, Opastinsilta 12 A 1, 00520 Helsinki Läsnä: Osallistujalista, liite 1 Pöytäkirja 1. Kokouksen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU 6/2018 Puheenjohtajaneuvosto

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU 6/2018 Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN KOKOUSKUTSU Aika 17.5.2018, kello 16.30 Paikka Monitoimitalo 13, Satakunnankatu 13, 4. kerros, 33100 Tampere Osallistujat

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta.

Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Liisankatu 11 Läsnä: Jere Hjelt, Puheenjohtaja Tarik Ahsanullah, Sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä Asta Tukiainen

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 26.3.2013 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 26.3.2013 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

Puheenjohtaja Heinonen iloitsi uusien opintovaliokunnan jäsenten läsnäolosta kokouksessa ja kehotti jäseniä nauttimaan kokouksen ruokatarjoiluista.

Puheenjohtaja Heinonen iloitsi uusien opintovaliokunnan jäsenten läsnäolosta kokouksessa ja kehotti jäseniä nauttimaan kokouksen ruokatarjoiluista. PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUSMUISTIO 26.1.2016 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: Hietaniemenkatu 7 LÄSNÄ: Johanna Heinonen, puheenjohtaja Kaisa Rissanen, varapuheenjohtaja Olga Larinkari, sihteeri Sara Piirainen,

Lisätiedot

torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki.

torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki. BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (6) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS

HALLITUKSEN KOKOUS 1(5) Aika 21.8.2007 kello 18.00 Paikka Läsnä Lakimiesliiton ylähuone Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, lähti kohdassa 8 Jan Hjelt, hallituksen

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto Marja-Leena Ala-Karvia jäsen Keijo Haanpää jäsen

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto Marja-Leena Ala-Karvia jäsen Keijo Haanpää jäsen 1 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2018 2018 Kokousaika: 26.09.2018 klo 18.02-19.33 Kokouspaikka: Jalasjärven seurakuntatalo, kokoushuone Osanottajat Tapani Virkkala puheenjohtaja Jarmo Alajoki varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - Läsnä: Topias Mattinen(pj), Eero Mäkipää(sihteeri), Viveka Laaksonen, Pauliina

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - Läsnä: Topias Mattinen(pj), Eero Mäkipää(sihteeri), Viveka Laaksonen, Pauliina PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: Tiistai 24.1.2017 klo:15:00 Paikka: Ryhmätyöhuone PinniB B1076 Läsnä: Topias Mattinen(pj),

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra Pöytäkirja 4/14 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN YLEISKOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16.00 Paikka: Luokka 2208, Lappeenrannan

Lisätiedot

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 23.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.02 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005 1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana Pöytäkirja 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Lappeenrannan kaupungintalo, neuvotteluhuone Venla, 1. krs, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Lappeenrannan kaupungintalo, neuvotteluhuone Venla, 1. krs, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 AIKA 24.01.2017 klo 15:00 16:30 PAIKKA Lappeenrannan kaupungintalo, neuvotteluhuone Venla, 1. krs, Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 9/2016 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(4)

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 9/2016 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(4) JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 9/2016 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(4) Aika tiistaina 29.11.2016 klo 18.30 21.40 Paikka seurakuntatalo Läsnä: Jyrki Koivisto kirkkoherra pj. Sanni Junnila agronomi,

Lisätiedot