yksityiskohtainen ja kiinnostava kuvaus Mannerheimin urasta. Keskeisiltä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "yksityiskohtainen ja kiinnostava kuvaus Mannerheimin urasta. Keskeisiltä"

Transkriptio

1 Hyönteistiedettä Suomessa 250 vuotta Kreivi Carl Gustav Mannerheim, entomologi Kreivi Carl Gustav Mannerheim loi merkittävän hallinnollisen uran Vaasan läänin maaherrana ja Viipurin hovioikeuden presidenttinä. Hänen suuri intohimonsa oli kovakuoriaisten tutkiminen ja mahdollisimman suuren kokoelman hankkiminen. Mannerheim oli hyönteistutkijana erinomainen ja kansainvälisesti laajalti arvostettu. Hänen suora vaikutuksensa tutkimukseen jäi kuitenkin kotimaassa vähäiseksi. Suomalaisen entomologisen tutkimuksen suunta oli kreivin kuollessa muutaman yliopistoihmisen varassa. Mannerheimin vaikutuspiirissä olleet pahansisuisuudestaan kuulu Mäklin ja darvinismin jalkoihin jäänyt kreationisti John Sahlberg eivät kyenneet johdattamaan uutta sukupolvea hänen viitoittamalleen tielle. Carl Gustav Mannerheimin elämää hyönteistieteen harrastajana ja tutkijana käsitellään lähinnä vain neljässä julkaistussa lähteessä. Mannerheimin uraa ja elämää koskettavat osat kirjoituksessani perustavat suoraan näihin lähteisiin ja erityisesti niistä kolmeen vanhimpaan. Mannerheimin ystävä professori Alexander von Nordmann piti Suomalaisen Tiedeakatemian istunnossa 29. huhtikuuta 1855 puheen, jossa hän tarkasteli manalle menneen tutkijan uraa. Puhe julkaistiin Mannerheimin julkaisuluettelon kera seuraavana vuonna (Nordmann 1856). Koska Nordmannin kirjoitus perustui vuosikausia kestäneeseen läheiseen suhteeseen, tämä lähde on ensisijaisen tärkeä. Toinen lähes ensi käden tietoja sisältävä lähde on John Sahlbergin (1919) yksityiskohtainen ja kiinnostava kuvaus Mannerheimin urasta. Keskeisiltä osin se perustuu Nordmannin julkaisuun, mutta Sahlberg kertoo myös isältään Ferdinand Sahlbergiltä kuulemistaan, aiemmin julkaisemattomista tapahtumista. Sahlbergin dynastian neljättä polvea edustava Uunio Saalas (1956) sisällytti isoisänsä C. R. Sahlbergin elämäkertaan runsaasti pääasiassa kirjeistä löytyneitä uusia tietoja, jotka elävöittävät ja monipuolistavat Mannerheimin henkilökuvaa. Kirjoitukseeni sisältyvät kirjeiden suomenkieliset käännökset ovat Saalaan kirjasta. Leikola (2000) on julkaissut uusimman Mannerheimia käsittelevän kirjoituksen. Se on monella tavalla ansiokas, mutta ei tuo esille varsinaisesti uutta aikaisempiin kirjoituksiin verrattuna. Mannerheimin asemasta kovakuoriaistutkijana ja entomologina yleensä saa käsityksen oikeastaan vain perehtymällä hänen tuotantoonsa ja tarkastelemalla sen merkitystä omana aikanaan ja nyt. Pääasiallinen lähteeni ovatkin olleet hänen tutkimuksensa. Lisäksi olen tutkinut Mannerheimin kovakuoriaiskokoelmaa, jota säilytetään eläinmuseon tiloissa ja joka monin tavoin kertoo rakentajastaan. Mannerheimin elämän pääkohdat Carl Gustav Mannerheim syntyi 10. elokuuta 1797 nykyisessä Louhisaaren kartanolinnassa (Villnäs) Askaisissa, lähellä Turkua. Hänen isänsä majuri Carl Eric Mannerheim oli merkittävä poliitikko, joka oli aikoinaan opiskellut Upsalassa ja kuunnellut varsinaisten kansliatutkintoon tähtäävien opintojensa ohessa myös Linnén luentoja. Isän tiedetään olleen hyvin kiinnostunut kasveista ja puutarhanhoidosta. Vuonna 1813 Carl Gustav Mannerheim kirjoittautui Turun yliopistoon ja aloitti juridiikan opinnot. Turussa hän tutustui luonnontieteen ja taloustieteen professoriin C. R. Sahlbergiin ja monien nuorten luonnosta kiinnostuneiden kera retkeili ja keräsi hyönteisiä tämän vaikutuspiirissä. Mannerheim valmistui toukokuussa 1819, hänet kirjoitettiin auskultantiksi Turun hovioikeuteen, ja jo samana vuonna hän muutti Pietariin ja työsken- 100 Luonnon Tutkija vsk.

2 teli ensin Suomen asiain komiteassa ylimääräisenä kanslistina. Hän yleni hovioikeudessa ylimääräiseksi notaariksi ja Suomen asiain komiteassa kanslistiksi helmikuussa 1820 ja heti seuraavassa kuussa protokollasihteeriksi. Vuonna 1834 hän sai Suomen asiain komitean sihteerin arvonimen, ja vuonna 1840 hänelle myönnettiin lainopin kunniatohtorin arvo. Vaasan läänin maaherraksi hänet nimitettiin 1833, Viipurin läänin maaherraksi 1834 ja Viipurin hovioikeuden presidentiksi Carl Eric Mannerheim sai kreivin arvon palveluksistaan valtiolle 1824, ja näin hänen vanhimmasta pojastaan Carl Gustavista tuli vapaaherra. Carl Gustav Mannerheim avioitui vuonna 1832 Eva Wilhelmina von Schantzin kanssa. Heidän vanhin poikansa, 1835 syntynyt Carl Robert, oli Suomen marsalkan Carl Gustav Emil Mannerheimin isä. Kreivi Carl Gustav Mannerheim kuoli 9. lokakuuta 1854 Tukholmassa. Mannerheim hyönteistutkijana Tausta Kaikki lähteet ovat yksimielisiä siitä, että kovakuoriaisista tuli jossain vaiheessa Mannerheimille intohimo. Hänen isänsä totesi pojastaan kirjeessään Rehbinderille 1822: Minun vanhin poikani on professori Sahlbergin kanssa lähtenyt Ruotsiin hoitamaan terveyttään ja keräämään hyönteisiä. Tämä jälkimmäinen intohimo näyttää kehittyvän aivan kohtuuttomaksi. Parasta on, että hän syksyllä palaa takaisin virkatehtäviinsä. Huoli oli varmasti aitoa, mutta samaan hengenvetoon on todettava, että isän oma luonnontieteellinen kiinnostus oli suoraan vaikuttanut pojan harrastuksen syntyyn. Carl Gustav mainitsee sen omissa muistiinpanoissaan yksiselitteisesti, joskin hän myös huomauttaa, että jo nuorena piti luonnontieteitä kaikkia muita tieteenaloja kiinnostavampina. Kuva 1 Australialaisten jalokuoriaisten väriloistoa Mannerheimin kokoelmassa. Luonnon Tutkija vsk. 101

3 Kirjalliset lähteet korostavat C. R. Sahlbergin merkitystä Mannerheimin hyönteisharrastuksen synnyssä. Tarkempi tarkastelu osoittaa, että julkaistuja tietoja asiasta on vain yksi, Nordmannin muistokirjoitus, jota kaikki muut lähteet lainaavat, mainitsevat ne sen tahi eivät. Koska Nordmann oli kuusi vuotta Mannerheimia nuorempi, hänellä ei voinut olla henkilökohtaisia muistoja Mannerheimin opiskeluajasta. Saalaan julkaisemat Sahlbergin innoittaman hyönteiskerääjäjoukon retkiä kuvaavat kirjeet eivät myöskään valaise asiaa, koska ne ovat vuosilta , jolloin Mannerheim oli jo tunnettu entomologi. Myös Nordmannin kirjoituksen yksityiskohtaiset henkilömuistot ovat näiltä samoilta, tutkinnon jälkeisiltä vuosilta. Koska Mannerheim teki keruumatkan vuonna 1821 halki Ruotsin C. R. Sahlbergin ja tämän pojan Ferdinandin kanssa, on ilmeistä, että hän jo silloin oli professorin arvostama hyönteistenkerääjä ja -tuntija. Vaikuttaa todennäköiseltä, että nuori Mannerheim ystävystyi heti opiskeluaikansa alussa professori C. R. Sahlbergin kanssa yhteisen kiinnostuksen, kovakuoriaistenkeruun, vuoksi. Lienee selvää, että Sahlberg oli Mannerheimille tärkeä innostava hahmo, mutta hänen hyönteistutkijauransa perusvoimina saattoivat sittenkin olla kodin vaikutus ja oma kiinnostus. Selvyyden asiaan voisi saada vain tutkimalla Mannerheimin omia kirjoituksia opiskeluajalta. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että ainakaan kirjeitä tältä ajalta ei ehkä enää ole saatavilla. Kokoelma ja tutkimustyö Kuva 2 C. R. Sahlbergin kunniaksi Suomesta kuvatun Eucnemis sahlbergi -lajin paikka Mannerheimin kokoelmassa. Hän on jo tässä vaiheessa siirtänyt lajin sukuun Nematodes. Nykyään se on siirretty sukuun Rhacopus. Mannerheimin hyönteistutkijauralle siirtyminen Pietariin 1819 oli epäilemättä keskeinen muutos monella tavalla. Suomessa hänestä oli kehittynyt etevä kerääjä, joka myös vaihtamalla kasvatti järjestelmällisesti kokoelmaansa. Pietarissa hän saattoi hankkia itselleen suuren määrän uusia lajeja, erikoisesti eksoottisista maista. Turussa luodut ystävyyssuhteet takasivat hänelle arvokasta pohjoista vaihtomateriaalia. Vaihtoaineiston lisäksi kokoelma karttui siksi, että Ménétriés jakoi sangen liberaalisti paikallisen kokoelman kaksoiskappaleita nuorelle suomalaiselle. Laajan Venäjän eri kolkissa asuvat keräilijät, joihin Mannerheim sai yhteyden Pietarissa ollessaan, toimittivat hänelle myöhemminkin yhä uusia lajeja, joko vaihtamalla tai rahasta. Pietarin-kausi loi pohjan Mannerheimin kuoriaiskokoelman laajentumiselle koko maailman käsittäväksi. Tavoitteena ei ollut enää Suomen tai Pohjoismaiden faunan tuntemus, vaan koko maailma. Vaikka Mannerheimin tutkimustyö kohdistui kaikentyyppisiin kuoriaisiin, hänen kokoelmansa rakkain osa olivat kyllä suuret ja kauniit. Useaan otteeseen hän mainitsee erikoisesti sarvijäärät (Cerambycidae), goljatkuoriaiset (Scarabaeidae, osittain), maakiitäjäiset (Carabidae) ja jalokuoriaiset (Buprestidae) (kuva 1). Mannerheimilla oli kiistatta himokerääjän elkeet. Suurin ja harvinaisin oli saatava, maksoi mitä maksoi. Kuten hän kirjeessään eräälle ystävälleen mainitsi, joskus ne maksoivat todella paljon, itse asiassa niin paljon, että hovioikeuden presidentti muistutti kirjetoverilleen, että tätä summaa ei saa paljastaa hänen vaimolleen. Mannerheimin kokoelma heijastaa hänen intohimoista suhdettaan kovakuoriaisiin. Kokoelmaan kuuluu noin lajia ja hyvinkin yksilöä nykypäivänäkin se olisi suuri ja poikkeuksellisen monimuotoinen yksityiskokoelma. Jokaisen varsinaisiin kokoelmakaappeihin järjestetyt hyönteiset hän preparoi huolellisesti uudelleen (ja likaiset yksilöt hän pesi saippuavedessä!), ja jokaisen lajin tieteellisen nimen hän kirjoitti musteella erilliselle lapulle, selvyyden vuoksi suku- ja lajiosan eri tavoin (kuva 2). Ei ihme, ettei Mannerheimia nähty tanssiaisissa, konserteissa tahi teatterissa. Työn, kokoelman järjestelyn ja kuoriaisten keruun jälkeen aikaa ei enää voinut riittää juuri muuhun tai korkeintaan tieteellisten kirjoitusten tekoon. Mannerheimin ainutlaatuinen kokoelma siirtyi hänen muuttonsa 102 Luonnon Tutkija vsk.

4 yhteydessä Pietariin 1819, ja näin se ei tuhoutunut vuoden 1827 Turun palossa niin kuin melkein kaikki muut hänen ystäviensä kokoelmat. Myöhemmin, 1840-luvulla, kun Mannerheim asui Kavantsaaren kartanossa Viipurin lähellä, yllättävä tulipalo oli tuhota kokoelman, mutta se saatiin pelastetuksi viime hetkellä. Osassa laatikoita näkyy vieläkin tulen jättämiä jälkiä. (Kuva 3.) Pietarissa Mannerheim tutustui tiedemiehiin, jotka edustivat senaikaisen hyönteistieteen johtavaa eliittiä. Ainakin Eschscholtz, Hummel, Fischer von Waldheim, Ménétriés ja Henning ansaitsevat tulla nimetyksi. Turussa eläinten kuvaamisen perinne oli vahvasti sitoutunut Gyllenhaalin Insecta Suecica -teoksen malliin. C. R. Sahlbergin laaja Insecta Fennica ei sisältänyt pohdintoja ryhmien sukulaisuussuhteista; siinä luonnehdittiin ennen tunnettuja lajeja ja annettiin kuvauksia uusista. Tämä tapa edusti tieteen valtavirtaa tuon ajan Euroopassa ja Amerikassa, joskin monet tiedemiehet hakivat jo uusia uria töilleen. Eräät kuoriaistutkijat olivat jo julkaisseet tutkimuksia, jossa ryhmien keskinäisiä suhteita pohdittiin laajasti. Gravenhorstin (1806) lyhytsiipisiä (Staphylinidae) käsittelevä yksityiskohtainen selvitys on erinomainen esimerkki tästä uudesta aallosta. Mannerheimin aloitellessaan tieteellistä uraansa entomologinen tutkimus oli siirtymässä pelkästä kuvaavasta vaiheesta kohti pohtivaa suuntaa ihmisiä alkoi kiinnosta paitsi erilaisuus myös se, mitä erilaisuus oikeastaan kertoi. Tätä taustaa vasten ei ole syytä ihmetellä, miksi Mannerheimin ensimmäinen varsinainen tutkimus näennäisestä suppeudestaan huolimatta herätti niin laajaa huomiota. Tämä vuonna 1823 ilmestynyt työ (Mannerheim 1823) on vain 36 sivua pitkä, ja siinä kuvataan 11 lajia (kuva 4). Mannerheim tarkastelee siinä seppien ja seppämäisten kuoriaisten (Elateroidea) sukulaisuussuhteita, pohtii, miten tätä asiaa on käsitelty aiemmassa kirjallisuudessa, ja lopuksi erottaa joukon seppinä pidettyjä lajeja aiemmin monotyyppiseen Eucnemis-sukuun. Näin toimiessaan hän astui selkeästi pois esikuvanaan pidetyn C. R. Sahlbergin tutkimusperinteestä kohti uutta eurooppalaista suuntaa. Onkin luonnollista, että aikansa huomattavin ranskalainen entomologi Dejean kehui vuolaasti Mannerheimin työtä samalla vähätellen C. R. Sahlbergin Insecta Fennica -sarjaa. Pietarilaisen entomologipiirin vaikutus Mannerheimin tutkimustyöhön on ilmeinen, mutta se on luultavimmin ollut epäsuora. Näiden ystäviensä kautta Mannerheim oppi tuntemaan uusia ihmisiä, ja lyhyessä ajassa hänen kirjeenvaihtonsa laajeni kattamaan käytännössä kaikki Euroopan merkittävät kuoriaistutkijat. Hyönteisvaihdon ohella hän tutustui entistä paremmin uuteen kirjallisuuteen ja oli kiinteästi yhteydessä tutkimuksen uusiin suuntauksiin. Mannerheim tuotti uransa aikana runsaat 40 hyönteistieteellistä artikkelia, joista 38 mainitaan Nordmannin luettelossa. Ajallisesti ne jakautuvat melko tasaisesti: ilmestyi 19 julkaisua, julkaisua. Kuva 3 Kreivi Mannerheimin komea kuoriaiskokoelma jalopuisissa kaapeissaan, jonka laatikonvetimet ovat norsunluuta, on päätynyt Kavantsaaren ja Louhisaaren kartanoiden jälkeen Luonnontieteellisen keskusmuseon aarteeksi Helsinkiin. Kuvassa osa kokoelmaa. Luonnon Tutkija vsk. 103

5 Kuva 4 Kuvataulu Mannerheimin Eucnemis-revisiosta vuodelta Yläreunassa oleva punertava laji on Rhacopus sahlbergi (Mannerheim). Sisällöllisesti Mannerheimin hyönteistieteellinen tuotanto voidaan jakaa kolmeen ryhmään, joista kaksi on ajallisesti toisistaan lähes erillään. Ensimmäisen ryhmän muodostavat systemaattiset selvitykset eli revisiot, joita Mannerheim teki Toisen keskeisen ryhmän muodostavat Pohjois-Amerikan lajiston selvitykset, jotka hän julkaisi Kolmas ryhmä oli sisällöltään mielenkiintoinen, joskin tieteellisesti vähemmän merkittävä. Näissä artikkeleissa Mannerheim arvioi muiden tutkijoiden töitä, niin huonoina kuin hyvinäkin pitämiään. Systemaatikkovaiheen tärkein työ on epäilemättä Mannerheimin vuonna 1830 julkaisema 87 sivua pitkä lyhytsiipisten luokittelua käsittelevä tutkimus (Mannerheim 1830). Tässä työssä hän järjestää uudelleen runsaslajisen ja taksonomisesti vaikean heimon, kuvaa uusia sukuja ja luo pohjan koko heimo uudelle luokittelulle. Gravenhorstin aiemmin mainittu työ loi ensi kerran järjestystä tähän ryhmään, mutta se sisälsi useita nykyisin monisyntyisinä eli polyfyleettisinä pidettyjä, luonnottomia ryhmiä. Mannerheimin työ sen sijaan on kestänyt häkellyttävän hyvin nykypäivään saakka. Lähes järjestään hänen pääryhmittymänsä ovat osoittautuneet luonnollisiksi, monofyleettisiksi. Taksonomisesti kaikkein hankalimmassa Aleocharinae-alaheimossa ainoastaan kaksi hyvin erikoisen näköistä muurahaisvierassukua sijoitetaan nykyään eri tavalla kuin Mannerheimin järjestelmässä! Tässä tutkimuksessa Mannerheim esittää diagnostiset tuntomerkit jokaiselle suvulle. Tämän ohessa hän kuitenkin myös tarjoaa puumaisen esityksen, jossa jokaista haarakohtaa kuvataan kaikkia siihen kuuluvia sukuja luonnehtivilla tuntomerkeillä (kuva 5). Esitystä voi halutessaan pitää vain määrityskaavana, mutta sillä on selvät yhtymäkohdat nykyaikana käytettävään evolutiivisen uutuuden, synapomorfian, käsitteeseen, joka on olennainen osa fylogeneettistä systematiikkaa. Mannerheimin kiinnostus teoreettisiin kysymyksiin käy ilmi hänen kirjeenvaihdostaan. Hän käsittelee muun muassa kysymystä siitä, ovatko eliöiden suhteet luonnossa aina dikotomisia, kahtiajakautuvia, tai onko tämä vain paras tapa esittää kyseinen asia siitä huolimatta, että jakautuminen kolmeen, neljään, viiteen tahi kuuteen on selvästi voinut tapahtua. Vuoden 1837 jälkeen Mannerheim julkaisi vain yhden systemaattisen revision. On epäselvää, miksi hän siirtyi lähes yksinomaan lajitason taksonomian tekoon. Pohjalla oli ehkä hänen intohimonsa keräämiseen ja kokoelman tekoon. Pohjois-Amerikan fauna tarjosi loputtoman määrän uusia lajeja, joita kuvaamalla hän sai uutta vaihtomateriaalia, ja näin hän saattoi laajentaa omaa kokoelmaansa entises- 104 Luonnon Tutkija vsk.

6 tään. Kirjeenvaihto ja muistiinpanot 1840-luvulta viittaavat siihen, että kokoelman kartuttaminen tuli yhä tärkeämmäksi iän karttuessa. Mannerheimin terveys horjui, ja tämäkin seikka on voinut vaikuttaa hänen työtekoonsa. Joka tapauksessa Mannerheimin tutkimustyön ydin 1840-luvusta eteenpäin oli luoteisen Pohjois-Amerikan kovakuoriaisten kuvaaminen. Yhteensä neljässä työssä hän käsittelee yli 500 kovakuoriaislajia ja kuvaa yli 150 tieteelle uusina. Tämä runsaat 400 sivua laaja kokonaisuus on edelleen ainoa Alaskan faunasta tehty yhtenäinen esitys. Mannerheimin merkitys tutkijana Kuva 5 Haaskavaajakkaiden, sirkiäisten ja muiden pienten lyhytsiipisten sukulaisuussuhteet Mannerheimin esittämänä Mannerheim oli kiistatta aikansa suuria hyönteistutkijoita. Hänen tuotantonsa sisälsi niin laajan lajitaksonomisen puolen kuin useita heimojen uudelleenjärjestelyjäkin. Puhtaasti tieteellisen työn lisäksi hän osallistui innokkaasti tutkimusalansa sisäiseen väittelyyn julkaisten joukon arvioita muiden töistä. Hän oli kansainvälisesti suuntautunut, hyvin verkkoutunut ja panosti valtavaan kirjastoon. Lyhyesti sanottuna: nykyäänkin hän olisi mitä nykyaikaisin ja arvostetuin tutkija. Miten Mannerheimin asema heijastui käytännössä muihin alan ihmisiin? Mannerheim oli läheisessä yhteydessä suomalaisiin kuoriaistutkijoihin. Hän määritti heille hyönteisiä, lainasi heille kirjoja ainutlaatuisesta kirjastostaan ja retkeili usein heidän kanssaan. Kirjallisissa töissään hän selvästi halusi ohjata tutkijoita tekemään laadukkaampaa työtä, mutta ihmissuhteissaan hänen sanotaan olleen pidättyväinen ja jäykkä, eikä hänellä tunnu olleen monta todellista oppilasta mahdollisesti vain tuleva professori Mäklin. Mannerheimin kuoltua tieteellinen kuoriaistutkimus jatkoi Suomessa kuvailevalla tiellä seuraavalle vuosisadalle. Tämän työn perinteessä Mannerheimilla on vankka osansa, ja hänen kauttaan se juontaa C. R. Sahlbergin aikaan saakka. Epäselväksi jää, miksi Mannerheimin Suomessa aloittama systemaattinen tutkimussuunta sai niin vähän jalansijaa maamme kuoriaistutkijoiden joukossa. Yksi tärkeä syy oli varmasti se, että alalla oli hyvin vähän yliopistovirkoja. Valitettavasti kahdessa tärkeimmässä virassa oli kaksi ongelmallista ihmistä. Mannerheimin Viipurinajan keruutoveri professori Mäklin oli toinen heistä. Mäklin oli kiinnostunut evoluutioteoriasta ja olisi periaatteessa hyvin voinut popularisoida fylogeneettistä ajattelua opiskelijoiden parissa. Ihmisenä hän kuitenkin oli legendaarisen mahdoton, ja sen seurauksena opiskelijat eivät olleet hänen alastaan ensinkään kiinnostuneita. Toinen virassa oleva merkittävä henkilö oli John Sahlberg, mutta koska hän oli kreationisti, hänen kiinnostuksensa oli jo luotujen eläinten vaihtelun tutkimisessa, ei evoluluutoajattelussa. Näin hän ei ollut kiinnostunut suuresti kunnioittamansa Mannerheimin tutkimuksen toisesta puolesta. Ilmeisesti orastava tutkimussuunta unohdettiin ja kiukuteltiin kuoliaaksi. On syytä myös muistaa, että tuonakin aikana useat kuoriaistutkijat olivat harrastajia, joiden kiinnostus analyyttiseen tieteelliseen työhön oli vähäinen. Mannerheimin laatuisen systemaattisen työn tekijää saatiin odottaa aina 1900-luvun puolelle. John Sahlbergin poika, tuleva professori Uunio Saalas julkaisi viime vuosisadan alkupuolella erittäin arvok- Luonnon Tutkija vsk. 105

7 Kari Heliövaara Kuva 6 Härmejäärä (Agapanthia villosoviridescens) on tavattu ensi kerran maamme nykyrajojen sisällä (Virolahdella) vasta Se on levinnyt nopeasti Uudellemaalle, Etelä-Hämeeseen ja Pohjois-Karjalaan asti. kaan sarvijäärien sukulaisuussuhdeselvityksen. Työ perustui lenninsiipien suonitukseen ja oli otteeltaan mitä modernein. (Kuva 6.) Mannerheim piti itseään hyvänä finnenä, vaikkei suomea osannutkaan. Hän toimi johdonmukaisesti suomen kielen hyväksi, vaikka ei sitä tieteen kielenä hyväksynyt. Mannerheimin vaikutus Suomen valtiollisessa historiassa on merkittävä, mutta hänen merkityksensä entomologina nimenomaan Suomessa kaipaa selvitystä. Tällä hetkellä hänet on paras nähdä hyvin vaikutusvaltaisena taustavaikuttajana, ja sellaiseksi hän varmasti itsekin itsensä koki. Kirjallisuus Gravenhorst, J. L. C. 1806: Monographia coleopterorum micropterorum. 236 s. Goettingae. Leikola, A. 2000: Kovakuoriaiskreivi. Teoksessa: Leikola, A., Sikiävätkö hyttyset itsestään: Yliopistopaino. Helsinki. Mannerheim, C. G. 1823: Eucnemis, insectorum genus monographice tractatum, iconibusque illustratum. 36 s., 2 kuvataulua. Petropoli. Mannerheim, C. G. 1830: Precis d un nouvel arrangement de la famille des brachélytres de l ordre des insectes coléoptères. Mem. Acad. Sci. St. Petersburg 1: Nordmann, A. von 1856: Graf Carl Gustaf Mannerheim, der Entomolog. Biographische Notiz. Acta Soc. Scient. Fennicae 4 (2). 24 s. Saalas, U. 1956: Carl Reinhold Sahlberg. Luonnontutkija, yliopisto- ja maatalousmies Historiallisia Tutkimuksia s. Suomen Historiallinen Seura. Helsinki. Sahlberg, J. 1919: Grefve Carl Gustaf Mannerheim såsom entomolog. Finsk Tidskr. 87: Kirjoittaja, Luonnontieteellinen keskusmuseo, eläinmuseo, PL 17, HELSINGIN YLIOPISTO; Jyrki.Muona@Helsinki.FI Yli-intendentti on kiinnostunut systematiikasta, eliömaantieteestä ja numismatiikasta. Hän tutkii Tyynenmeren alueen historiaa, seppämäisten kovakuoriaisten sukulaisuussuhteita, molekyylikelloa ja roomalaisia rahoja. 106 Luonnon Tutkija vsk.

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan

Lisätiedot

Esko Korpilinna ja ketsua. Esitys Ruutiukoissa Matti Kataja

Esko Korpilinna ja ketsua. Esitys Ruutiukoissa Matti Kataja Esko Korpilinna ja ketsua Esitys Ruutiukoissa 8.1.2018 Matti Kataja Esko Korpilinna Itkevät Jumalat kirjoitussarja Apu-lehdessä 1967 Kirjailija, pääasiassa kuunnelmia Lappeenranta 28.06.1928 Sollentuna

Lisätiedot

Lataa Homo Europaeus - Karin Bojs. Lataa

Lataa Homo Europaeus - Karin Bojs. Lataa Lataa Homo Europaeus - Karin Bojs Lataa Kirjailija: Karin Bojs ISBN: 9789523123526 Sivumäärä: 473 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.56 Mb Ainutlaatuisen mukaansatempaava, 54 000 vuotta kattava tarina eurooppalaisten

Lisätiedot

Lataa Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia - Karin Bojs. Lataa

Lataa Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia - Karin Bojs. Lataa Lataa Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia - Karin Bojs Lataa Kirjailija: Karin Bojs ISBN: 9789523123939 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.43 Mb Ainutlaatuisen mukaansatempaava, 54 000

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

Tutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä

Tutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä Oulun yliopisto Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman

Lisätiedot

Albergan kartanolla kummittelee. Albergan kartano. Espoo-päivän Sellon kirjastolla pidetty esitys Arja Salmi, Leppävaara-seura ry

Albergan kartanolla kummittelee. Albergan kartano. Espoo-päivän Sellon kirjastolla pidetty esitys Arja Salmi, Leppävaara-seura ry lla kummittelee Albergan kartano Espoo-päivän 24.8.2018 Sellon kirjastolla pidetty esitys Arja Salmi, Leppävaara-seura ry 1 1622 Kustaa II Adolf lahjoitti Albergan rälssisäterin majuri Gyldenärille juuret

Lisätiedot

Lataa Suomen jäkäläopas. Lataa

Lataa Suomen jäkäläopas. Lataa Lataa Suomen jäkäläopas Lataa ISBN: 9789521068041 Sivumäärä: 534 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.51 Mb Suomen jäkäläoppaassa esitellään kaikki Suomesta tavatut makrojäkälät sekä eräitä yleisimpiä rupijäkäliä,

Lisätiedot

Elokuva yhteiskunnassa viisi ohjaajahaastattelua

Elokuva yhteiskunnassa viisi ohjaajahaastattelua 88 Lähikuva 4/2016 Elokuva yhteiskunnassa viisi ohjaajahaastattelua Saatesanat Nyt uudelleen julkaistavan, vuonna 1987 tehdyn haastattelun johdannossa todetaan, että kotimaisia elokuvaohjaajia on haastateltu

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus

PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus PROFESSORILUENTO Professori Johanna Niemi Prosessioikeus Oikeustieteellinen tiedekunta 16.4.2014 Professori Johanna Niemi pitää professoriluentonsa Turun akatemiatalon juhlasalissa 16. huhtikuuta 2014

Lisätiedot

Koulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo

Koulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo Oulun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Terveystieteiden laitos PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman

Lisätiedot

Drottningholmin linna

Drottningholmin linna 1 Drottningholmin linna Drottninholmin linnan puiston puolelta Drottningholmin linna (ruots. Drottningholms slott) on Ruotsin kuningasperheen yksityisasunto. Se sijaitsee Ekerön kunnan Drottningholmissa,

Lisätiedot

Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus. Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY

Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus. Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY Monitieteisyys? Menetelmä tutkia, opettaa tai opiskella laajan tieteenalakirjon näkökulmasta Voidaan toteuttaa

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

1 of 4 1.12.2015 8:11

1 of 4 1.12.2015 8:11 1 of 4 1.12.2015 8:11 Turun yliopistossa on rakennettu DNA-näytteisiin perustuva sukupuu Lounais-Suomen susilaumoille. Turun yliopiston tiedote 30.10.2015 Lounais-Suomessa on viime vuosina elänyt lähekkäin

Lisätiedot

JOHDANTO SENAATTI-KIINTEISTÖJEN SISÄILMATIETOISKUJEN SARJAAN

JOHDANTO SENAATTI-KIINTEISTÖJEN SISÄILMATIETOISKUJEN SARJAAN JOHDANTO SENAATTI-KIINTEISTÖJEN SISÄILMATIETOISKUJEN SARJAAN SISÄLLYS 1. Artikkelin tarkoitus ja sisältö...3 2. Johdanto...4 3. Sisäilma syntyy monen tekijän summana...5 4. Sisäilmatietoiskujen teemat...6

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.

Lisätiedot

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA 8 T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen

Lisätiedot

8.2.2010. Vaihtokumppani SKS Tuntematon Molemmat. SMY Vaihtokumppani Tuntematon Välittäjä Molemmat

8.2.2010. Vaihtokumppani SKS Tuntematon Molemmat. SMY Vaihtokumppani Tuntematon Välittäjä Molemmat Tieteellisten seurojen vaihtosuhteiden historia Esimerkkinä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomen Muinaismuistoyhdistyksen vaihtotoiminta 1831-19141914 Johanna Lilja 3.4.2008 Tieteellisten seurojen

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Koordinaattori Otto Auranen, TSV Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi seminaari Helsinki

Lisätiedot

Paneelin 20 näkökulma. Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi

Paneelin 20 näkökulma. Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi Paneelin 20 näkökulma Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi Tutkijakollegium/ Sami Pihlström/ JUFO-seminaari 3.2.2015 1 Taustaa Paneeli 20: Filosofia

Lisätiedot

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne LT /FT tutkinto Tutkinnon rakenne Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavat jatkotutkinnot: lääketieteen tohtori (LT) filosofian tohtori (FT) ja filosofian lisensiaatti (FL) (lääketieteellisen

Lisätiedot

Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta!

Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta! Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta! Lauantaina 4.8 kello 16.00 aloitimme opastetun kierroksen Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa ja kuuden maissa kävelimme Kumpulan siirtolapuutarhassa. Kokoonnuimme

Lisätiedot

Kielelliset. linjaukset

Kielelliset. linjaukset Kielelliset linjaukset 1 1 Aaltoyliopiston kielelliset linjaukset Aalto-yliopiston kielelliset periaatteet Aallossa käytetään kolmea työkieltä: suomea, ruotsia ja englantia Kaikki voivat osallistua keskusteluun

Lisätiedot

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT RAHA EI RATKAISE Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT Anna Anttila & Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta Tutkimus, julkaiseminen ja väitöskirja Tampereen yliopistossa Tampereen yliopisto 15.5.2012 Otto Auranen tutkija, Tampereen

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori. Lataa

Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori. Lataa Lataa Kohti terveempää ikääntymistä - Ilkka Vuori Lataa Kirjailija: Ilkka Vuori ISBN: 9789522912794 Sivumäärä: 351 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.15 Mb Ikä tuo ja vie edellytyksiä laadukkaaseen elämään.

Lisätiedot

Eira Paunu ~ Optima Magistra Vitae

Eira Paunu ~ Optima Magistra Vitae Eira Paunu ~ Optima Magistra Vitae Toimituskunta Lassi Karivalo Pirjo-Liisa Sillgren Merja Karivalo Tanja Nieminen Jyväskylä 2014 Jyväskylän Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys ry, 2014 Toimituskunta:

Lisätiedot

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006 1 Riistantutkimuksen tiedote 209:1-5. Helsinki 16.8.6 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 6 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime vuoden

Lisätiedot

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 1. pykälä Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 2. pykälä Seuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, kerätä suvusta

Lisätiedot

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään

Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään Näyttely Helsingin Kirjamessuilla 27. 30.10.2011 Ryytimaasta ruusutarhaan poimintoja viherpeukalon kirjahyllystä Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään Marcus Tullius Cicero (106 eaa.-

Lisätiedot

Lataa Suomen rupijäkälät. Lataa

Lataa Suomen rupijäkälät. Lataa Lataa Suomen rupijäkälät Lataa ISBN: 9789515108371 Sivumäärä: 453 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.54 Mb Kirjassa esitellään Suomen yleisimpiä ja eri tavoin kiinnostavia rupijäkäliä sekä joitakin jäkälöitymättömiä

Lisätiedot

Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä

Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä 1 2 3 SUOMEN KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN HISTORIAN SEURAN VUOSIKIRJA 2014 Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä KOULU JA MENNEISYYS LII 4 ISBN 978-952-67639-4-1 (pdf) ISSN

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Nimenhuuto Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen ( muista

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.

Lisätiedot

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen keskeyttäminen Sari Mettiäinen 6.5.009 Miksi tällainen kysely? Arviolta noin 9 % VirtuaaliAMK:n opintojaksoille vuonna 008 hyväksytyistä opiskelijoista jäi ilman opintosuoritusta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian

Lisätiedot

Julkaisuvaihtojen merkitys nyt ja tulevaisuudessa. Tieteellisen kirjallisuuden vaihtokeskus Georg Strien 2012

Julkaisuvaihtojen merkitys nyt ja tulevaisuudessa. Tieteellisen kirjallisuuden vaihtokeskus Georg Strien 2012 Julkaisuvaihtojen merkitys nyt ja tulevaisuudessa Tieteellisen kirjallisuuden vaihtokeskus Georg Strien 2012 Ai, eikös ne vieläkään loppuneet? No, sitten pian! Kiitos! Vai unohtuiko nyt jotain? Pohdittavaa

Lisätiedot

Onko empiirinen käänne vain empirian kääntötakki?

Onko empiirinen käänne vain empirian kääntötakki? Onko empiirinen käänne vain empirian kääntötakki? Tommi Nieminen 40. Kielitieteen päivät, Tampere 2. 4.5.2013 Empiria (kielitieteessä)? lähtökohtaisesti hankala sana niin käsitteellisesti kuin käytöltään

Lisätiedot

NIMIARKISTO. SUKU 2017 Helinä Uusitalo

NIMIARKISTO. SUKU 2017 Helinä Uusitalo NIMIARKISTO SUKU 2017 Helinä Uusitalo 16.3.2017 Nimiarkiston aineistot Systemaattinen paikannimien keruu alkoi v. 1915. Kokoelmat: paikannimikokoelmat henkilönnimikokoelmat asiakirjanimikokoelmat karttakokoelmat

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

EDUTOOL 2010 graduseminaari

EDUTOOL 2010 graduseminaari EDUTOOL 2010 graduseminaari tutkimussuunnitelma, kirjallisuus ja aiheen rajaaminen Sanna Järvelä Miksi tutkimussuunnitelma? Se on kartta, kompassi, aikataulu ja ajattelun jäsentäjä Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Pimeän Kuva kaunokirjallisuutta lääketieteen opetuksessa. Tampere 9.5.2007

Pimeän Kuva kaunokirjallisuutta lääketieteen opetuksessa. Tampere 9.5.2007 Pimeän Kuva kaunokirjallisuutta lääketieteen opetuksessa Irma Virjo Yleislääketieteen professori Tampereen yliopisto, Lääketieteen laitos Hanna-Mari Alanen Ylilääkäri, Hatanpään puistosairaala, psykogeriatria

Lisätiedot

Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000

Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000 Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000 Kuva: Micha Fager Tero Toivanen, lintulaskijatapaaminen 10.2.2019 BirdLifen vuoden linnut 2000-2018 2000: Käenpiika 2001: Peltosirkku 2002: Pikkulepinkäinen 2003: Selkälokki

Lisätiedot

Margaretha Mannerheim kertoi ennen muuttoaan HS:lle, kuinka raskasta tunteita herättävän sukunimen kantaminen voi olla.

Margaretha Mannerheim kertoi ennen muuttoaan HS:lle, kuinka raskasta tunteita herättävän sukunimen kantaminen voi olla. Kreivi Gustaf Mannerheim on kuollut. 50-vuotias Mannerheim menehtyi pitkäaikaisen sairauden seurauksena sairaalassa 26. elokuuta, kertoo asiasta ensimmäisenä uutisoinut Svenska Yle. Gustaf Mannerheim oli

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) AMMATTIRYHMIEN TARKASTELU Tämä ammattiryhmien välisten erojen

Lisätiedot

19 % 1,2. Museokäyntien ennätysvuosi % museokäynneistä oli maksettuja käyntejä. TILASTOKORTTI 2/2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU

19 % 1,2. Museokäyntien ennätysvuosi % museokäynneistä oli maksettuja käyntejä. TILASTOKORTTI 2/2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Museokäyntien ennätysvuosi 2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Vuonna 2016 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tehtiin kaikkien aikojen käyntiennätys. Museokäyntejä tilastoitiin kaikissa museokohteissa yhteensä

Lisätiedot

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto susitilanteesta

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto susitilanteesta 15.2.2010 Dnro 85/301/2010 Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite MMM 513/444/2010 Lausuntopyyntö 4.2.2010 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto

Lisätiedot

LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM

LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM Helsingin yliopiston kirjasto Käsikirjoituskokoelmat 1 ALMA FOHSTRÖM VON RODE 1856 1936 Alma Fohström syntyi Helsingissä 2.1.1856 kauppias August Fohströmin seitsenlapsiseen

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä

Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä Hoitotieteen valtakunnallinen tutkijakoulu 30.3.2010 Päivikki Koponen, TtT, erikoistutkija THL TA1: Hyvinvointi ja terveyspolitiikat toimiala VETO:

Lisätiedot

Rinnakkaiskoulusta yhtenäiseen peruskouluun

Rinnakkaiskoulusta yhtenäiseen peruskouluun Rinnakkaiskoulusta yhtenäiseen peruskouluun 1 2 3 SUOMEN KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN HISTORIAN SEURAN VUOSIKIRJA 2013 Rinnakkaiskoulusta yhtenäiseen peruskouluun KOULU JA MENNEISYYS LI 4 ISBN 978-952-67639-2-7

Lisätiedot

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Blogit kunniaan 2008 -kysely Yhteenvetoraportti N=1049 Julkaistu: 28.4.2008 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kuinka usein luet blogeja? 1. En koskaan 57 5,43% 2. Harvemmin kuin kerran viikossa 135 12,87%

Lisätiedot

Lapset luovina luonnontutkijoina tutkimusperustainen opiskelu esija alkuopetuksessa

Lapset luovina luonnontutkijoina tutkimusperustainen opiskelu esija alkuopetuksessa Lapset luovina luonnontutkijoina tutkimusperustainen opiskelu esija alkuopetuksessa Sari Havu-Nuutinen Itä-Suomen yliopisto Esme Glauert Institute of Education, London, UK Fani Stylianidou, Ellinogermaniki

Lisätiedot

KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto

KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto Tutkimuksellisia lähestymistapoja 15.2.2016 Timo Laine 1. Miksi kasvatusta tutkitaan ja miksi me opiskelemme sen tutkimista eikä vain tuloksia? 2. Tutkimisen filosofiset

Lisätiedot

Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa

Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa 2009 2010 Loppuraportti Kerhokeskus Erityissuunnittelija Merike Kesler Sisällys: * Hankkeen tausta ja tavoitteet * Tuotettu materiaali * Muu toiminta

Lisätiedot

Eritrea kirjaston kulmasta

Eritrea kirjaston kulmasta Eritrea kirjaston kulmasta Posted on 9.12.2014 by helehilt 1 Suomen ulkoministeriö suuntaa kohdennetun hankehaun Suomen ja Eritrean välisille korkeakoulujen kehittämishankkeille. Koska Suomen ja Eritrean

Lisätiedot

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16. HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

Humanistiset tieteet

Humanistiset tieteet Humanistiset tieteet 2013-15 Kielet kuuluvat humanistisiin tieteisiin, joten aluksi tarkastellaan humanistisia tieteitä yleensä. Kielissä on todistusvalinnan kannalta peräti 17 vaihtoehtoa, joista monet

Lisätiedot

LÄÄKÄRI 2013. Kyselytutkimus lääkäreille

LÄÄKÄRI 2013. Kyselytutkimus lääkäreille LÄÄKÄRI 2013 Kyselytutkimus lääkäreille Tutkimusryhmän jäsenet Teppo Heikkilä LL, tutkijalääkäri Kuopion yliopistollinen sairaala Jukka Vänskä VTM, tutkimuspäällikkö Suomen Lääkäriliitto Hannu Halila LKT,

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian

Lisätiedot

Kolmannen ja neljännen asteen yhtälöistä

Kolmannen ja neljännen asteen yhtälöistä Solmu /019 7 Kolmannen neljännen asteen yhtälöistä Esa V. Vesalainen Matematik och statistik, Åbo Akademi Tämän pienen artikkelin tarkoituksena on satuilla hieman algebrallisista yhtälöistä. Erityisesti

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

Marcus Tullius Cicero (106 eaa.- 43 eaa.), roomalainen filosofi ja valtiomies

Marcus Tullius Cicero (106 eaa.- 43 eaa.), roomalainen filosofi ja valtiomies Näyttely Helsingin Kirjamessuilla 27. 30.10.2011 Ryytimaasta ruusutarhaan poimintoja viherpeukalon kirjahyllystä Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään Marcus Tullius Cicero (106 eaa.-

Lisätiedot

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9. Monikkoperheet kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.2014 Monikkoraskauksien lukumäärät Tilasto vuonna 2012 794

Lisätiedot

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA Vastaajia oli 18.10.2013 mennessä yhteensä 165. Vastaajat ovat jakautuneet melko epätasaisesti eri koulutusalojen kesken, minkä takia tämän koosteen

Lisätiedot

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details.

This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. This is a self-archived version of an original article. This version may differ from the original in pagination and typographic details. Author(s): Kontturi, Saara-Maija Title: Kuka maksaa lääkärin? Year:

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 4.4.2011 Matias Ansaharju www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi Tampereen kaupunki Tietotuotanto

Lisätiedot

Lataa Sapiens - Yuval Noah Harari. Lataa

Lataa Sapiens - Yuval Noah Harari. Lataa Lataa Sapiens - Yuval Noah Harari Lataa Kirjailija: Yuval Noah Harari ISBN: 9789522792310 Sivumäärä: 491 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.97 Mb 100 000 vuotta sitten maapallolla asui ainakin kuusi ihmislajia.

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276

LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276 Arkistoluettelo 145 LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276 Käsikirjoituskokoelmat Sisällys Sivu Leevi Madetojan arkisto Biographica 2 Kirjeenvaihto Saapuneet kirjeet Yksityiset 3 Viralliset 6 Onnittelusähkeet

Lisätiedot

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Haastattelut ja keskustelut 1 B Painotuotteet 2 C Julisteet 3 KARI SUOMALAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Kari Suomalainen (s. 15.10.1920 Helsinki, k.

Lisätiedot

Lahopuu ja tekopökkelöt: vaikutukset lahopuukovakuoriaislajistoon. Juha Siitonen, Harri Lappalainen. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö

Lahopuu ja tekopökkelöt: vaikutukset lahopuukovakuoriaislajistoon. Juha Siitonen, Harri Lappalainen. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö Lahopuu ja tekopökkelöt: vaikutukset lahopuukovakuoriaislajistoon Juha Siitonen, Harri Lappalainen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö Lahopuusto, aineisto ja menetelmät Lahopuut 1 cm mitattiin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Toukokuun kuukausitapaaminen Aika: 14.5.2013 Paikka: Vaasan ABC Läsnä: 28 iloista senioripoliisia. Todella aurinkoisen kevätsään vallitessa nuo 28 senioria kokoontuivat yhteiseen kuukausitapaamiseen. Tällä

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen

Lisätiedot

Yliopistonlehtori Marja Raekallio Helsingin yliopisto Eläinlääketieteellinen tiedekunta Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto

Yliopistonlehtori Marja Raekallio Helsingin yliopisto Eläinlääketieteellinen tiedekunta Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto Yliopistonlehtori Marja Raekallio Helsingin yliopisto Eläinlääketieteellinen tiedekunta Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto Näyttöön perustuvan eläinlääketieteen verkkokurssi sekä perustutkintoa

Lisätiedot

Peter Hoxell, kulttuuri- ja vapaa-ajanhallinto Eva-Lena Carlsson, sosiaali- ja koulutushallinto Cecilia Lantz, hoito- ja hoivahallinto Jessica Hedlund

Peter Hoxell, kulttuuri- ja vapaa-ajanhallinto Eva-Lena Carlsson, sosiaali- ja koulutushallinto Cecilia Lantz, hoito- ja hoivahallinto Jessica Hedlund 1(10) Paikka ja aika Kokoushuone Säfsen, klo 10.15 12.00 Päätösvaltaiset jäsenet Yvonne Persson (S) Åsa Bergkvist (S) Susanne Andersson (S) Ei-päätösvaltaiset varajäsenet Muut läsnäolijat Virkamiehet Peter

Lisätiedot

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Sisältö Mitä tehtiin ja minkä takia? Tavoitteet ja toteutus Tulokset yleisellä tasolla Mitä jatkossa? 2 1 Motivaatio

Lisätiedot

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA 1. Suomusjärven kulttuuri PEPPI, JANNA, LOVIISA, MINNA 2. Kampakeraaminen kulttuuri JONNA, SALLA, ESSI, JUHANI 3. Vasarakirveskulttuuri (nuorakeraaminen

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti

Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti 42 Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti (koonnut FM Paavo Jäppinen) Hankkiessaan aineistoa Joroisten lottamatrikkeliin työryhmä sai haltuunsa lottajärjestön Joroisten paikallisosaston

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot