yksityiskohtainen ja kiinnostava kuvaus Mannerheimin urasta. Keskeisiltä

Transkriptio

1 Hyönteistiedettä Suomessa 250 vuotta Kreivi Carl Gustav Mannerheim, entomologi Kreivi Carl Gustav Mannerheim loi merkittävän hallinnollisen uran Vaasan läänin maaherrana ja Viipurin hovioikeuden presidenttinä. Hänen suuri intohimonsa oli kovakuoriaisten tutkiminen ja mahdollisimman suuren kokoelman hankkiminen. Mannerheim oli hyönteistutkijana erinomainen ja kansainvälisesti laajalti arvostettu. Hänen suora vaikutuksensa tutkimukseen jäi kuitenkin kotimaassa vähäiseksi. Suomalaisen entomologisen tutkimuksen suunta oli kreivin kuollessa muutaman yliopistoihmisen varassa. Mannerheimin vaikutuspiirissä olleet pahansisuisuudestaan kuulu Mäklin ja darvinismin jalkoihin jäänyt kreationisti John Sahlberg eivät kyenneet johdattamaan uutta sukupolvea hänen viitoittamalleen tielle. Carl Gustav Mannerheimin elämää hyönteistieteen harrastajana ja tutkijana käsitellään lähinnä vain neljässä julkaistussa lähteessä. Mannerheimin uraa ja elämää koskettavat osat kirjoituksessani perustavat suoraan näihin lähteisiin ja erityisesti niistä kolmeen vanhimpaan. Mannerheimin ystävä professori Alexander von Nordmann piti Suomalaisen Tiedeakatemian istunnossa 29. huhtikuuta 1855 puheen, jossa hän tarkasteli manalle menneen tutkijan uraa. Puhe julkaistiin Mannerheimin julkaisuluettelon kera seuraavana vuonna (Nordmann 1856). Koska Nordmannin kirjoitus perustui vuosikausia kestäneeseen läheiseen suhteeseen, tämä lähde on ensisijaisen tärkeä. Toinen lähes ensi käden tietoja sisältävä lähde on John Sahlbergin (1919) yksityiskohtainen ja kiinnostava kuvaus Mannerheimin urasta. Keskeisiltä osin se perustuu Nordmannin julkaisuun, mutta Sahlberg kertoo myös isältään Ferdinand Sahlbergiltä kuulemistaan, aiemmin julkaisemattomista tapahtumista. Sahlbergin dynastian neljättä polvea edustava Uunio Saalas (1956) sisällytti isoisänsä C. R. Sahlbergin elämäkertaan runsaasti pääasiassa kirjeistä löytyneitä uusia tietoja, jotka elävöittävät ja monipuolistavat Mannerheimin henkilökuvaa. Kirjoitukseeni sisältyvät kirjeiden suomenkieliset käännökset ovat Saalaan kirjasta. Leikola (2000) on julkaissut uusimman Mannerheimia käsittelevän kirjoituksen. Se on monella tavalla ansiokas, mutta ei tuo esille varsinaisesti uutta aikaisempiin kirjoituksiin verrattuna. Mannerheimin asemasta kovakuoriaistutkijana ja entomologina yleensä saa käsityksen oikeastaan vain perehtymällä hänen tuotantoonsa ja tarkastelemalla sen merkitystä omana aikanaan ja nyt. Pääasiallinen lähteeni ovatkin olleet hänen tutkimuksensa. Lisäksi olen tutkinut Mannerheimin kovakuoriaiskokoelmaa, jota säilytetään eläinmuseon tiloissa ja joka monin tavoin kertoo rakentajastaan. Mannerheimin elämän pääkohdat Carl Gustav Mannerheim syntyi 10. elokuuta 1797 nykyisessä Louhisaaren kartanolinnassa (Villnäs) Askaisissa, lähellä Turkua. Hänen isänsä majuri Carl Eric Mannerheim oli merkittävä poliitikko, joka oli aikoinaan opiskellut Upsalassa ja kuunnellut varsinaisten kansliatutkintoon tähtäävien opintojensa ohessa myös Linnén luentoja. Isän tiedetään olleen hyvin kiinnostunut kasveista ja puutarhanhoidosta. Vuonna 1813 Carl Gustav Mannerheim kirjoittautui Turun yliopistoon ja aloitti juridiikan opinnot. Turussa hän tutustui luonnontieteen ja taloustieteen professoriin C. R. Sahlbergiin ja monien nuorten luonnosta kiinnostuneiden kera retkeili ja keräsi hyönteisiä tämän vaikutuspiirissä. Mannerheim valmistui toukokuussa 1819, hänet kirjoitettiin auskultantiksi Turun hovioikeuteen, ja jo samana vuonna hän muutti Pietariin ja työsken- 100 Luonnon Tutkija vsk.

2 teli ensin Suomen asiain komiteassa ylimääräisenä kanslistina. Hän yleni hovioikeudessa ylimääräiseksi notaariksi ja Suomen asiain komiteassa kanslistiksi helmikuussa 1820 ja heti seuraavassa kuussa protokollasihteeriksi. Vuonna 1834 hän sai Suomen asiain komitean sihteerin arvonimen, ja vuonna 1840 hänelle myönnettiin lainopin kunniatohtorin arvo. Vaasan läänin maaherraksi hänet nimitettiin 1833, Viipurin läänin maaherraksi 1834 ja Viipurin hovioikeuden presidentiksi Carl Eric Mannerheim sai kreivin arvon palveluksistaan valtiolle 1824, ja näin hänen vanhimmasta pojastaan Carl Gustavista tuli vapaaherra. Carl Gustav Mannerheim avioitui vuonna 1832 Eva Wilhelmina von Schantzin kanssa. Heidän vanhin poikansa, 1835 syntynyt Carl Robert, oli Suomen marsalkan Carl Gustav Emil Mannerheimin isä. Kreivi Carl Gustav Mannerheim kuoli 9. lokakuuta 1854 Tukholmassa. Mannerheim hyönteistutkijana Tausta Kaikki lähteet ovat yksimielisiä siitä, että kovakuoriaisista tuli jossain vaiheessa Mannerheimille intohimo. Hänen isänsä totesi pojastaan kirjeessään Rehbinderille 1822: Minun vanhin poikani on professori Sahlbergin kanssa lähtenyt Ruotsiin hoitamaan terveyttään ja keräämään hyönteisiä. Tämä jälkimmäinen intohimo näyttää kehittyvän aivan kohtuuttomaksi. Parasta on, että hän syksyllä palaa takaisin virkatehtäviinsä. Huoli oli varmasti aitoa, mutta samaan hengenvetoon on todettava, että isän oma luonnontieteellinen kiinnostus oli suoraan vaikuttanut pojan harrastuksen syntyyn. Carl Gustav mainitsee sen omissa muistiinpanoissaan yksiselitteisesti, joskin hän myös huomauttaa, että jo nuorena piti luonnontieteitä kaikkia muita tieteenaloja kiinnostavampina. Kuva 1 Australialaisten jalokuoriaisten väriloistoa Mannerheimin kokoelmassa. Luonnon Tutkija vsk. 101

3 Kirjalliset lähteet korostavat C. R. Sahlbergin merkitystä Mannerheimin hyönteisharrastuksen synnyssä. Tarkempi tarkastelu osoittaa, että julkaistuja tietoja asiasta on vain yksi, Nordmannin muistokirjoitus, jota kaikki muut lähteet lainaavat, mainitsevat ne sen tahi eivät. Koska Nordmann oli kuusi vuotta Mannerheimia nuorempi, hänellä ei voinut olla henkilökohtaisia muistoja Mannerheimin opiskeluajasta. Saalaan julkaisemat Sahlbergin innoittaman hyönteiskerääjäjoukon retkiä kuvaavat kirjeet eivät myöskään valaise asiaa, koska ne ovat vuosilta , jolloin Mannerheim oli jo tunnettu entomologi. Myös Nordmannin kirjoituksen yksityiskohtaiset henkilömuistot ovat näiltä samoilta, tutkinnon jälkeisiltä vuosilta. Koska Mannerheim teki keruumatkan vuonna 1821 halki Ruotsin C. R. Sahlbergin ja tämän pojan Ferdinandin kanssa, on ilmeistä, että hän jo silloin oli professorin arvostama hyönteistenkerääjä ja -tuntija. Vaikuttaa todennäköiseltä, että nuori Mannerheim ystävystyi heti opiskeluaikansa alussa professori C. R. Sahlbergin kanssa yhteisen kiinnostuksen, kovakuoriaistenkeruun, vuoksi. Lienee selvää, että Sahlberg oli Mannerheimille tärkeä innostava hahmo, mutta hänen hyönteistutkijauransa perusvoimina saattoivat sittenkin olla kodin vaikutus ja oma kiinnostus. Selvyyden asiaan voisi saada vain tutkimalla Mannerheimin omia kirjoituksia opiskeluajalta. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että ainakaan kirjeitä tältä ajalta ei ehkä enää ole saatavilla. Kokoelma ja tutkimustyö Kuva 2 C. R. Sahlbergin kunniaksi Suomesta kuvatun Eucnemis sahlbergi -lajin paikka Mannerheimin kokoelmassa. Hän on jo tässä vaiheessa siirtänyt lajin sukuun Nematodes. Nykyään se on siirretty sukuun Rhacopus. Mannerheimin hyönteistutkijauralle siirtyminen Pietariin 1819 oli epäilemättä keskeinen muutos monella tavalla. Suomessa hänestä oli kehittynyt etevä kerääjä, joka myös vaihtamalla kasvatti järjestelmällisesti kokoelmaansa. Pietarissa hän saattoi hankkia itselleen suuren määrän uusia lajeja, erikoisesti eksoottisista maista. Turussa luodut ystävyyssuhteet takasivat hänelle arvokasta pohjoista vaihtomateriaalia. Vaihtoaineiston lisäksi kokoelma karttui siksi, että Ménétriés jakoi sangen liberaalisti paikallisen kokoelman kaksoiskappaleita nuorelle suomalaiselle. Laajan Venäjän eri kolkissa asuvat keräilijät, joihin Mannerheim sai yhteyden Pietarissa ollessaan, toimittivat hänelle myöhemminkin yhä uusia lajeja, joko vaihtamalla tai rahasta. Pietarin-kausi loi pohjan Mannerheimin kuoriaiskokoelman laajentumiselle koko maailman käsittäväksi. Tavoitteena ei ollut enää Suomen tai Pohjoismaiden faunan tuntemus, vaan koko maailma. Vaikka Mannerheimin tutkimustyö kohdistui kaikentyyppisiin kuoriaisiin, hänen kokoelmansa rakkain osa olivat kyllä suuret ja kauniit. Useaan otteeseen hän mainitsee erikoisesti sarvijäärät (Cerambycidae), goljatkuoriaiset (Scarabaeidae, osittain), maakiitäjäiset (Carabidae) ja jalokuoriaiset (Buprestidae) (kuva 1). Mannerheimilla oli kiistatta himokerääjän elkeet. Suurin ja harvinaisin oli saatava, maksoi mitä maksoi. Kuten hän kirjeessään eräälle ystävälleen mainitsi, joskus ne maksoivat todella paljon, itse asiassa niin paljon, että hovioikeuden presidentti muistutti kirjetoverilleen, että tätä summaa ei saa paljastaa hänen vaimolleen. Mannerheimin kokoelma heijastaa hänen intohimoista suhdettaan kovakuoriaisiin. Kokoelmaan kuuluu noin lajia ja hyvinkin yksilöä nykypäivänäkin se olisi suuri ja poikkeuksellisen monimuotoinen yksityiskokoelma. Jokaisen varsinaisiin kokoelmakaappeihin järjestetyt hyönteiset hän preparoi huolellisesti uudelleen (ja likaiset yksilöt hän pesi saippuavedessä!), ja jokaisen lajin tieteellisen nimen hän kirjoitti musteella erilliselle lapulle, selvyyden vuoksi suku- ja lajiosan eri tavoin (kuva 2). Ei ihme, ettei Mannerheimia nähty tanssiaisissa, konserteissa tahi teatterissa. Työn, kokoelman järjestelyn ja kuoriaisten keruun jälkeen aikaa ei enää voinut riittää juuri muuhun tai korkeintaan tieteellisten kirjoitusten tekoon. Mannerheimin ainutlaatuinen kokoelma siirtyi hänen muuttonsa 102 Luonnon Tutkija vsk.

4 yhteydessä Pietariin 1819, ja näin se ei tuhoutunut vuoden 1827 Turun palossa niin kuin melkein kaikki muut hänen ystäviensä kokoelmat. Myöhemmin, 1840-luvulla, kun Mannerheim asui Kavantsaaren kartanossa Viipurin lähellä, yllättävä tulipalo oli tuhota kokoelman, mutta se saatiin pelastetuksi viime hetkellä. Osassa laatikoita näkyy vieläkin tulen jättämiä jälkiä. (Kuva 3.) Pietarissa Mannerheim tutustui tiedemiehiin, jotka edustivat senaikaisen hyönteistieteen johtavaa eliittiä. Ainakin Eschscholtz, Hummel, Fischer von Waldheim, Ménétriés ja Henning ansaitsevat tulla nimetyksi. Turussa eläinten kuvaamisen perinne oli vahvasti sitoutunut Gyllenhaalin Insecta Suecica -teoksen malliin. C. R. Sahlbergin laaja Insecta Fennica ei sisältänyt pohdintoja ryhmien sukulaisuussuhteista; siinä luonnehdittiin ennen tunnettuja lajeja ja annettiin kuvauksia uusista. Tämä tapa edusti tieteen valtavirtaa tuon ajan Euroopassa ja Amerikassa, joskin monet tiedemiehet hakivat jo uusia uria töilleen. Eräät kuoriaistutkijat olivat jo julkaisseet tutkimuksia, jossa ryhmien keskinäisiä suhteita pohdittiin laajasti. Gravenhorstin (1806) lyhytsiipisiä (Staphylinidae) käsittelevä yksityiskohtainen selvitys on erinomainen esimerkki tästä uudesta aallosta. Mannerheimin aloitellessaan tieteellistä uraansa entomologinen tutkimus oli siirtymässä pelkästä kuvaavasta vaiheesta kohti pohtivaa suuntaa ihmisiä alkoi kiinnosta paitsi erilaisuus myös se, mitä erilaisuus oikeastaan kertoi. Tätä taustaa vasten ei ole syytä ihmetellä, miksi Mannerheimin ensimmäinen varsinainen tutkimus näennäisestä suppeudestaan huolimatta herätti niin laajaa huomiota. Tämä vuonna 1823 ilmestynyt työ (Mannerheim 1823) on vain 36 sivua pitkä, ja siinä kuvataan 11 lajia (kuva 4). Mannerheim tarkastelee siinä seppien ja seppämäisten kuoriaisten (Elateroidea) sukulaisuussuhteita, pohtii, miten tätä asiaa on käsitelty aiemmassa kirjallisuudessa, ja lopuksi erottaa joukon seppinä pidettyjä lajeja aiemmin monotyyppiseen Eucnemis-sukuun. Näin toimiessaan hän astui selkeästi pois esikuvanaan pidetyn C. R. Sahlbergin tutkimusperinteestä kohti uutta eurooppalaista suuntaa. Onkin luonnollista, että aikansa huomattavin ranskalainen entomologi Dejean kehui vuolaasti Mannerheimin työtä samalla vähätellen C. R. Sahlbergin Insecta Fennica -sarjaa. Pietarilaisen entomologipiirin vaikutus Mannerheimin tutkimustyöhön on ilmeinen, mutta se on luultavimmin ollut epäsuora. Näiden ystäviensä kautta Mannerheim oppi tuntemaan uusia ihmisiä, ja lyhyessä ajassa hänen kirjeenvaihtonsa laajeni kattamaan käytännössä kaikki Euroopan merkittävät kuoriaistutkijat. Hyönteisvaihdon ohella hän tutustui entistä paremmin uuteen kirjallisuuteen ja oli kiinteästi yhteydessä tutkimuksen uusiin suuntauksiin. Mannerheim tuotti uransa aikana runsaat 40 hyönteistieteellistä artikkelia, joista 38 mainitaan Nordmannin luettelossa. Ajallisesti ne jakautuvat melko tasaisesti: ilmestyi 19 julkaisua, julkaisua. Kuva 3 Kreivi Mannerheimin komea kuoriaiskokoelma jalopuisissa kaapeissaan, jonka laatikonvetimet ovat norsunluuta, on päätynyt Kavantsaaren ja Louhisaaren kartanoiden jälkeen Luonnontieteellisen keskusmuseon aarteeksi Helsinkiin. Kuvassa osa kokoelmaa. Luonnon Tutkija vsk. 103

5 Kuva 4 Kuvataulu Mannerheimin Eucnemis-revisiosta vuodelta Yläreunassa oleva punertava laji on Rhacopus sahlbergi (Mannerheim). Sisällöllisesti Mannerheimin hyönteistieteellinen tuotanto voidaan jakaa kolmeen ryhmään, joista kaksi on ajallisesti toisistaan lähes erillään. Ensimmäisen ryhmän muodostavat systemaattiset selvitykset eli revisiot, joita Mannerheim teki Toisen keskeisen ryhmän muodostavat Pohjois-Amerikan lajiston selvitykset, jotka hän julkaisi Kolmas ryhmä oli sisällöltään mielenkiintoinen, joskin tieteellisesti vähemmän merkittävä. Näissä artikkeleissa Mannerheim arvioi muiden tutkijoiden töitä, niin huonoina kuin hyvinäkin pitämiään. Systemaatikkovaiheen tärkein työ on epäilemättä Mannerheimin vuonna 1830 julkaisema 87 sivua pitkä lyhytsiipisten luokittelua käsittelevä tutkimus (Mannerheim 1830). Tässä työssä hän järjestää uudelleen runsaslajisen ja taksonomisesti vaikean heimon, kuvaa uusia sukuja ja luo pohjan koko heimo uudelle luokittelulle. Gravenhorstin aiemmin mainittu työ loi ensi kerran järjestystä tähän ryhmään, mutta se sisälsi useita nykyisin monisyntyisinä eli polyfyleettisinä pidettyjä, luonnottomia ryhmiä. Mannerheimin työ sen sijaan on kestänyt häkellyttävän hyvin nykypäivään saakka. Lähes järjestään hänen pääryhmittymänsä ovat osoittautuneet luonnollisiksi, monofyleettisiksi. Taksonomisesti kaikkein hankalimmassa Aleocharinae-alaheimossa ainoastaan kaksi hyvin erikoisen näköistä muurahaisvierassukua sijoitetaan nykyään eri tavalla kuin Mannerheimin järjestelmässä! Tässä tutkimuksessa Mannerheim esittää diagnostiset tuntomerkit jokaiselle suvulle. Tämän ohessa hän kuitenkin myös tarjoaa puumaisen esityksen, jossa jokaista haarakohtaa kuvataan kaikkia siihen kuuluvia sukuja luonnehtivilla tuntomerkeillä (kuva 5). Esitystä voi halutessaan pitää vain määrityskaavana, mutta sillä on selvät yhtymäkohdat nykyaikana käytettävään evolutiivisen uutuuden, synapomorfian, käsitteeseen, joka on olennainen osa fylogeneettistä systematiikkaa. Mannerheimin kiinnostus teoreettisiin kysymyksiin käy ilmi hänen kirjeenvaihdostaan. Hän käsittelee muun muassa kysymystä siitä, ovatko eliöiden suhteet luonnossa aina dikotomisia, kahtiajakautuvia, tai onko tämä vain paras tapa esittää kyseinen asia siitä huolimatta, että jakautuminen kolmeen, neljään, viiteen tahi kuuteen on selvästi voinut tapahtua. Vuoden 1837 jälkeen Mannerheim julkaisi vain yhden systemaattisen revision. On epäselvää, miksi hän siirtyi lähes yksinomaan lajitason taksonomian tekoon. Pohjalla oli ehkä hänen intohimonsa keräämiseen ja kokoelman tekoon. Pohjois-Amerikan fauna tarjosi loputtoman määrän uusia lajeja, joita kuvaamalla hän sai uutta vaihtomateriaalia, ja näin hän saattoi laajentaa omaa kokoelmaansa entises- 104 Luonnon Tutkija vsk.

6 tään. Kirjeenvaihto ja muistiinpanot 1840-luvulta viittaavat siihen, että kokoelman kartuttaminen tuli yhä tärkeämmäksi iän karttuessa. Mannerheimin terveys horjui, ja tämäkin seikka on voinut vaikuttaa hänen työtekoonsa. Joka tapauksessa Mannerheimin tutkimustyön ydin 1840-luvusta eteenpäin oli luoteisen Pohjois-Amerikan kovakuoriaisten kuvaaminen. Yhteensä neljässä työssä hän käsittelee yli 500 kovakuoriaislajia ja kuvaa yli 150 tieteelle uusina. Tämä runsaat 400 sivua laaja kokonaisuus on edelleen ainoa Alaskan faunasta tehty yhtenäinen esitys. Mannerheimin merkitys tutkijana Kuva 5 Haaskavaajakkaiden, sirkiäisten ja muiden pienten lyhytsiipisten sukulaisuussuhteet Mannerheimin esittämänä Mannerheim oli kiistatta aikansa suuria hyönteistutkijoita. Hänen tuotantonsa sisälsi niin laajan lajitaksonomisen puolen kuin useita heimojen uudelleenjärjestelyjäkin. Puhtaasti tieteellisen työn lisäksi hän osallistui innokkaasti tutkimusalansa sisäiseen väittelyyn julkaisten joukon arvioita muiden töistä. Hän oli kansainvälisesti suuntautunut, hyvin verkkoutunut ja panosti valtavaan kirjastoon. Lyhyesti sanottuna: nykyäänkin hän olisi mitä nykyaikaisin ja arvostetuin tutkija. Miten Mannerheimin asema heijastui käytännössä muihin alan ihmisiin? Mannerheim oli läheisessä yhteydessä suomalaisiin kuoriaistutkijoihin. Hän määritti heille hyönteisiä, lainasi heille kirjoja ainutlaatuisesta kirjastostaan ja retkeili usein heidän kanssaan. Kirjallisissa töissään hän selvästi halusi ohjata tutkijoita tekemään laadukkaampaa työtä, mutta ihmissuhteissaan hänen sanotaan olleen pidättyväinen ja jäykkä, eikä hänellä tunnu olleen monta todellista oppilasta mahdollisesti vain tuleva professori Mäklin. Mannerheimin kuoltua tieteellinen kuoriaistutkimus jatkoi Suomessa kuvailevalla tiellä seuraavalle vuosisadalle. Tämän työn perinteessä Mannerheimilla on vankka osansa, ja hänen kauttaan se juontaa C. R. Sahlbergin aikaan saakka. Epäselväksi jää, miksi Mannerheimin Suomessa aloittama systemaattinen tutkimussuunta sai niin vähän jalansijaa maamme kuoriaistutkijoiden joukossa. Yksi tärkeä syy oli varmasti se, että alalla oli hyvin vähän yliopistovirkoja. Valitettavasti kahdessa tärkeimmässä virassa oli kaksi ongelmallista ihmistä. Mannerheimin Viipurinajan keruutoveri professori Mäklin oli toinen heistä. Mäklin oli kiinnostunut evoluutioteoriasta ja olisi periaatteessa hyvin voinut popularisoida fylogeneettistä ajattelua opiskelijoiden parissa. Ihmisenä hän kuitenkin oli legendaarisen mahdoton, ja sen seurauksena opiskelijat eivät olleet hänen alastaan ensinkään kiinnostuneita. Toinen virassa oleva merkittävä henkilö oli John Sahlberg, mutta koska hän oli kreationisti, hänen kiinnostuksensa oli jo luotujen eläinten vaihtelun tutkimisessa, ei evoluluutoajattelussa. Näin hän ei ollut kiinnostunut suuresti kunnioittamansa Mannerheimin tutkimuksen toisesta puolesta. Ilmeisesti orastava tutkimussuunta unohdettiin ja kiukuteltiin kuoliaaksi. On syytä myös muistaa, että tuonakin aikana useat kuoriaistutkijat olivat harrastajia, joiden kiinnostus analyyttiseen tieteelliseen työhön oli vähäinen. Mannerheimin laatuisen systemaattisen työn tekijää saatiin odottaa aina 1900-luvun puolelle. John Sahlbergin poika, tuleva professori Uunio Saalas julkaisi viime vuosisadan alkupuolella erittäin arvok- Luonnon Tutkija vsk. 105

7 Kari Heliövaara Kuva 6 Härmejäärä (Agapanthia villosoviridescens) on tavattu ensi kerran maamme nykyrajojen sisällä (Virolahdella) vasta Se on levinnyt nopeasti Uudellemaalle, Etelä-Hämeeseen ja Pohjois-Karjalaan asti. kaan sarvijäärien sukulaisuussuhdeselvityksen. Työ perustui lenninsiipien suonitukseen ja oli otteeltaan mitä modernein. (Kuva 6.) Mannerheim piti itseään hyvänä finnenä, vaikkei suomea osannutkaan. Hän toimi johdonmukaisesti suomen kielen hyväksi, vaikka ei sitä tieteen kielenä hyväksynyt. Mannerheimin vaikutus Suomen valtiollisessa historiassa on merkittävä, mutta hänen merkityksensä entomologina nimenomaan Suomessa kaipaa selvitystä. Tällä hetkellä hänet on paras nähdä hyvin vaikutusvaltaisena taustavaikuttajana, ja sellaiseksi hän varmasti itsekin itsensä koki. Kirjallisuus Gravenhorst, J. L. C. 1806: Monographia coleopterorum micropterorum. 236 s. Goettingae. Leikola, A. 2000: Kovakuoriaiskreivi. Teoksessa: Leikola, A., Sikiävätkö hyttyset itsestään: Yliopistopaino. Helsinki. Mannerheim, C. G. 1823: Eucnemis, insectorum genus monographice tractatum, iconibusque illustratum. 36 s., 2 kuvataulua. Petropoli. Mannerheim, C. G. 1830: Precis d un nouvel arrangement de la famille des brachélytres de l ordre des insectes coléoptères. Mem. Acad. Sci. St. Petersburg 1: Nordmann, A. von 1856: Graf Carl Gustaf Mannerheim, der Entomolog. Biographische Notiz. Acta Soc. Scient. Fennicae 4 (2). 24 s. Saalas, U. 1956: Carl Reinhold Sahlberg. Luonnontutkija, yliopisto- ja maatalousmies Historiallisia Tutkimuksia s. Suomen Historiallinen Seura. Helsinki. Sahlberg, J. 1919: Grefve Carl Gustaf Mannerheim såsom entomolog. Finsk Tidskr. 87: Kirjoittaja, Luonnontieteellinen keskusmuseo, eläinmuseo, PL 17, HELSINGIN YLIOPISTO; Jyrki.Muona@Helsinki.FI Yli-intendentti on kiinnostunut systematiikasta, eliömaantieteestä ja numismatiikasta. Hän tutkii Tyynenmeren alueen historiaa, seppämäisten kovakuoriaisten sukulaisuussuhteita, molekyylikelloa ja roomalaisia rahoja. 106 Luonnon Tutkija vsk.