Rotarykokous
|
|
- Antti Elstelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rotarykokous Omia veljiä: 25 Vierailijoita: Kari Ratinen, Lahti-Joutjärvi klubi Esitelmä: Jukka Tolkki, Liveshakki 1. Veli Jukka Tolkki esitteli klubin Pietarin kevätretken ohjelman. Matka kestää 3 päivää ja sen hinta on 295 /hlö (H1 lisä 40 ). Ohjelma löytyy klubin nettisivuilta. Lähtö Lahden linja-autoasemalta perjantaina 25.4 klo 6. Paluu sunnuntaina. 2. Esitelmän aihe oli ajankohtainen, sillä Lahdessa järjestettiin Pikashakin SM-kisat. Tapahtuman tukijana toimii mm. ESA-konserni. Liveshakilla tarkoitetaan nettipelaamista erilaisilla nettifoorumeilla. Vastustajana voi olla tuntematon tai tietty vastustaja tai esim. shakkikone. Jukka esitteli liveshakkia erilaisten nettipalvelujen avulla. Seurasimme tietokoneen ruudulta mm. parasta aikaa käytävää kahden suurmestarin venäläisen Efimenkon ja USAlaisen Nakamuran peliä. Suurmestareiden yläpuolella on ainoastaan maailmanmestarit. Korkeatasoiset pelit alkavat yleensä siten, että tusinan verran siirtoja tehdään jonkin aikaisemmin pelatun pelin mukaisesti. Huippupelaajat saattavat muistaa jopa 6000 aikaisemmin pelattua peliä ulkoa. Huippupelaajien (10 maailman parasta) keski-ikä on nykyään hieman yli 20. Pikashakissa rekisteröidään kaikki pelit ja pelaajat saavat joko lisää pisteitä tai pisteitä vähennetään, Suomen parhaalla pelaajalla on noin 2500 pistettä. Jukka pelasi malliksi yhden 3 min pikashakin netin kautta jotakin tuntematonta pelaajaa vastaan ja selitti samalla pelin kulkua. Jos vastustajalta loppuu peliaika niin hän häviää niin kävi myös Jukan vastustajalle tällä kertaa. Pelin jälkeen pelaajat voivat keskustella toistensa kanssa netissä.
2 Rotaryklubi Lahti-Mukkula Viikkokokouksen 4/08 aiheena oli vierailu BE Groupille Mytäjäisiin ja Lotilaan kello Veljiä oli paikalla urheat 11 ja metallikaupan saloihin meitä johdatteli BE Groupin toimitusjohtaja Matti Tiira. BE Group on kuluttajille melko tuntematon yritys, mutta edeltäjät Starckjohann ja siitä erkautunut Starckjohann Steel ainakin niminä lahtelaisille hyvin tunnettuja. (Starkilla ja BE Groupilla ei ole enää mitään yhteistä). Nykyinen BE Group on Suomessa 285 M :n liikavaihdollaan ja noin 350 henkilöllään erittäin merkittävä toimija ja 29 %:n liikevoitolla sekä yli 45 %:n pääoman tuottoasteella mitaten erinomaisen hyvin menestyvä pörssiyhtiö. Tilanne markkinoilla on kuitenkin koko ajan niin turbulentti, että ennustettavuus on huono ja riskit melkoiset. Ohessa muutama kalvo aiheesta. Teräksen arvoketju Teräksen ja metallien valmistajat BE Group Oy Ab Teräksen ja metallin käyttäjät Globaali yhdentyminen Vähemmän tehtaita Standardisoidut tuotteet Suuret valmistuserät Pitkät läpimenoajat Palveluyritys Hankinta Tuotanto Logistiikka Kierrätys Rahoituspalvelut Erikoistuminen Erikoistuotanto Asiakaskohtaiset sovellukset Just-in-time Lyhyet läpimenoajat
3 Maailman terästuotanto 1239 Mt vuodessa, Suomen tuotanto 5,1 Mt (2006) 770 Mt vuodessa, Suomen tuotanto 2,9 Mt (1990) EU (25) 198 Kiina (16%) Pohjois-Amerikka Afrikka ja Lähi-itä Keski- ja Etelä-Amerikka yht Venäjä 71 Japani, Etelä- Korea ja Intia yht. 209 Lähde: IISI Mitä tapahtuu markkinoilla? Kohtalaisen positiiviset näkymät jatkuvat Hintakehitys Pohjois-Euroopassa Vahva globaali kysyntä EUR/ton Teräksen raaka-aineiden hinnat vahvat Teräksen hinta edelleen vahva, poikkeuksena ruostumattoman teräksen hinnan voimakkaat vaihtelut (elokuu - marraskuu - 40%) Uusi ajattelutapa teräksen tuottajilla Hyvä kysyntä ja vakaa suhdannetilanne Suomessa /00 1/01 1/02 1/03 1/04 1/05 1/06 CR coil HR coil Lähde: Steel Business Briefing.
4 Viikkokokous 3/08 Upseerikerholla Presidentti avasi kokouksen klo 12:20 ja toivotti erityisesti arvokkaat vieraat eli muutaman vuoden takaisen DG:n Lasse Eerolan, Ensio Mäkipellon ja Martti Rusin sekä komeat 25 omaa veljeä kaikki sydämellisesti tervetulleiksi. Paikkauksiakin ilmoitettiin. Ilmoitusasioissa veli Jukka kertasi ja tarkensi kevään Pietarin-matkan järjestelyjä. Tiedot on päivitetty kotisivuillemme. Ilmoittautuminen päättyy 10.2.!! Estradi vapautui veljellemme Jorma Sakomaalle ja hänen esitelmälleen Elämäntaparakentaminen: Jorma on aloittanut rakentajan uransa jo 50v sitten restauroimalla savusaunasta kesämökin Joutsaan. Sitä seurasi 1967 varsinainen kesämökki venekatoksineen ja ulkosaunoineen samoille maisemille Joutsan Paippisiin. Sitten omakotitalo Mukkulaan ja lisää Paippisiin pariin eri kertaan. Viimeisimpänä yksityispuolella on juuri valmistunut omakotitalo Asikkalan Kalkkisiin aivan kirkon kupeeseen. Väliin on mahtunut kymmenkunta liikerakennusprojektia oman yrityksen tarpeisiin. Saimme kuulla kuinka luonnonmukaiset ja perinteiset ratkaisut ovat Jorman mieleen enemmän kuin modernit muovipullotalot. Samoin hän painotti huolellisen suunnittelun merkitystä energiatalouden kannalta: olohuoneen ja yleensä isompien ikkunoiden sijoitus auringon puolelle, rakennuksen muoto, eristeaineet jne. Keskustelu virisi odotetun vilkkaaksi ja päättyi virallisesti presidentin ilmoitettua kello 13:00 kokouksen päättyneeksi.
5 Viikkokokous 2/ Viikkokokous 2/08 tehtiin vierailuna Lahden kaupungin nuorisopalveluiden Akseliin Sammonkatu 8. Paikalla oli veljiä 16 ja oppaana toimi Nuorisopalvelun päällikkö Jaana Lehtinen. Akseli on osa nuorten työllistämisen portaita, joihin Nuorisopalveluiden palvelut liittyvät seuraavasti 1. päivätoiminta 2. kuntouttava työtoiminta 3. tuettu työpajatoiminta => Dynamo 4. työharjoittelu, työkokeilu, työvoimakoulutus => Horisontti 5. tukityöllistäminen, oppisopimus => Akseli 6. koulutus, työelämä Akseli on tarkoitettu vuotiaille lahtelaisille työttömille työnhakijoille, joilla on motivaatio työntekoon ja halu kerryttää työelämäntaitoja ja saada työkokemusta. Lahden kaupungin budjetissa on varattu Akselille ja samalla edellytetään tuottoja, joita saadaan mm. Lounas-Akselista. Tutustuimme Puu-Akseliin, jossa nuorta 2 opettajan ohjaamana tekee korjaus- ja saneeraustöitä mm. Lahden Taloille sekä Liina&Eko-Akseliin, jossa voi saada housuunsa sopivan pituuden tai isoon tapahtumaan kokonaisen sisustuksen. Teräs-Akselissa laitetaan Hiaceen vähäruosteisempaa peltiä tai tehdään määräaikaishuolto asevelihintaan. Lopuksi vierailimme klubimme kotisivujen tekoon osallistuneessa Media- Akselissa ja nautimme Lounas-Akselin tarjonnasta. Kirjattakoon, että ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Viikkokous 1/08, Upseerikerholla Presidenttimme Markku avasi kokouksen 12:20 ja toivotti kaikki 28 omaa veljeä sydämellisesti tervetulleiksi. Hän muistuttu DG:n sanoin tammikuun olevan rotarytietouden kuukauden. DG oli omaa tietouttaan klubikierroksella kartuttanut ja oli kokemastaan erityisen iloinen, näkemästään suorastaan ylpeä. (siht huom: joulukuun läsnäolo-%:mme oli 62,7 ja Markun 1. puolikkaan 63,2). Klubi onnitteli vielä veli Petteriä ja Marja-Liisaansa kultahääpäivästä. Klubi onnitteli myös muistolautasen kera veli Kari Siljanderia olleesta 60v-päivästä. Ennen esitelmää veljiä muistutettiin ensi viikon kokouksen olevan vierailu Akseliin Sammonkatu 8:ssa normaaliaikaan. Kokous alkaa omakustannelounaalla. Viikon esitelmöitsijä oli veli Raimo Tiihonen aiheenaan Uudissanat. Veli Raimolle uudissanat on ollut uteliaisuuteen pohjautuva harrastus. Tämän esityksen tukena hän oli käyttänyt Kielikello-lehteä, sen päätoimittajan Riitta Erosen kirjaa Uudissanat rötösherrasta salarakkaaseen (Otava 2007) sekä kansalaisen vuosikirjaa Mitä-Missä-Milloin, joka vuosittain julkaisee listan vuoden uudissanoista (sihteerillä on kopio). Muutamia mieleenpainumia insinööriviivoin eroteltuna sanojen merkitys muuttuu ajan myötä; kieli virtaa. Tähän vaikuttaa myös toistenkielisten sanojen merkityksen muuttuminen (ikoni idolin, seksikäs halutun sijalla) Uudissana Varsinainen uudissana Uudismuodoste Merkityksen laajentuma, muutos
6 Miten uudissanat on tehty Lainasanoista Yhdyssanoista ja sanaliitoista Johdoksista Yhdistelmäsanoista Lyhennesanoista Erisnimilähtöisistä sanoista Kadonneita päiväperhoja Asuinliitto > avoliitto Ylä-/ala-aste > ylä-/alakoulu Terminaalihoito > saattohoito Kauniita suosituksia Stringit > naruhousut Push-upit > tyrkyttimet Pizza > avopiirakka Vessa > eriö Kuka keksii uudissanoja Sanasepot ennen ja nyt Sanakilpailut Tietoinen sanastonkehittely Eri alojen termityö Slangi ja murre Arkista ja pönäkkää Kohteliasta ja ylikorrektia Lisäksi kerrottiin vielä muutamia kiellettyjä sanoja, joita ei luonnollisestikaan tässä voi toistaa. Esitys ei antanut selittelyille ja kommenteille sijaa ja presidentti päätti kokouksen 13:00 virallista aikaa.
Toimintakertomus kaudelta 2011 2012
Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli
LisätiedotNuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Tammikuun lopussa 47 880 48 314 +
LisätiedotNuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Helmikuun lopussa 45 919 46 107 +
Lisätiedot10.04.2012 klo 17:00
Rotary kokous 10.04.2012 klo 17:00 Paikka: Tiitun Liiveri -Presidentti Jussi Talvitie avasi kokouksen ja toivotti veljet tervetulleeksi kokoukseen. -Presidentti Talvitie toi terveiset ja kiitokset GSE-team
LisätiedotNuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Maaliskuun lopussa 44 037 44 722
LisätiedotAjankohtaista Rautaruukista
Ajankohtaista Rautaruukista Sakari Tamminen, toimitusjohtaja Sijoitus-Invest 2005 Wanha Satama, Helsinki 16.11.2005 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki lyhyesti Strategia etenee Avainlukuja Lähiajan
LisätiedotViikkokokous 36/08: Upseerikerho 4.9.2008
Viikkokokous 36/08: Upseerikerho 4.9.2008 Kokoukseen saapui 20 omaa veljeä. Esitelmän pitäjänä toimi yrittäjä, diplomihomeopaatti Irmeli Lehtioksa. Yrityksen nettisivujen osoite on www.irmelilehtioksa.fi.
LisätiedotOsavuosikatsaus II/2006
Osavuosikatsaus II/2006 25.7.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Toisen neljänneksen
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 22.12./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotSuomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle
1 (2) Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 24.11.2013 Liittohallituksen aloite 1: Henkilökohtainen arvopistejärjestelmä (Ranking) Järjestelmä lopetetaan
LisätiedotSuonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA
Suonteen kalastusalueen vuosikokous 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 25.4.2014 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 20.6./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 28.8./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 26.9./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 25.7./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 27.4./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.5./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 24.10./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 25.10./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 23.08./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 29.3./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 21.06./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 26.1.2017/Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 21.2./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 20.12./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotPIETARI BRAHEN ROTARYKLUBI
1/3 PIETARI BRAHEN ROTARYKLUBI VIIKKOKOKOUS NRO 22, 2011 2012 Aika 24.1.2012, klo 11.45 13.00 Paikka Raahen seurakuntakoti, Kirkkokatu 10 1. Uutiskatselmus Hyvät siskot ja veljet; rotarytietouden kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 26.07./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotKONEen tilinpäätös 2013
KONEen käyttäjälähtöistä suunnittelua. KONEen tilinpäätös 2013 Uudella ja intuitiivisella kosketusnäytöllä ohjaat nyt helposti myös hissiä. 28. tammikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Q4 2013:
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 20.09./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Päivitetty 22.11./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotKONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEen yhtiökokous 2014 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja 2013: Vahvaa kokonaiskehitystä 2013 2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset M 6 151,0 5 496,2 11,9
LisätiedotEtelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun Työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 20.1.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli
LisätiedotVAIHTO-OPPILAAKSI ULKOMAILLE
VAIHTO-OPPILAAKSI ULKOMAILLE 28.8.2015 Sakari Wallin 1 Sisältö Rotary nuorisovaihto Vuosivaihto Pääsyvaatimukset ja kustannukset Vuosivaihtoon hakeminen ja valinta Yhteystiedot 28.8.2015 Sakari Wallin
LisätiedotPalkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta Työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 22.12.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat
LisätiedotTULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset
TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016 Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset Pressan kestokansio, myös sähköisenä Puolisot mukana toiminnassa Klubin viihtyvyys / iloinen tekemisen meininki Kokoukset
LisätiedotPositiivisella asenteella eteenpäin. 24. lokakuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
Positiivisella asenteella eteenpäin 24. lokakuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Sisältö Liiketoiminnan kehitys tammi syyskuussa 2012 Uusi globaali hissituoteperhe Globaalit markkinat 2011 ja KONEen
LisätiedotNuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu 22.12. Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun
LisätiedotSmart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi
Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko
LisätiedotOHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS
26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen
LisätiedotTikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen
Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä
LisätiedotPÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET
PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 Julkaisuvapaa 27.1.2016 kello 9.00 Työttömyyden kasvu hidastui vuositasolla loppuvuotta kohden joulukuussa Hämeen
LisätiedotHyvä Klubin jäsen, Ensi viikolla
1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 16.9.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Lauantai 17.9. klo 19.00 Classic Jazz and Dinner (avec ja ystävät) Joitakin paikkoja vapaana. Tiedustelut
LisätiedotVenäjän-kaupan uusi normaali
Venäjän-kaupan uusi normaali 20.4.2018 Joensuu @JaanaRekolainen @SVKK_FRCC Suomalais-Venäläinen kauppakamari Missiomme on edistää yritysten kasvua ja liiketoimintaa Suomen ja Venäjän välisessä kaupassa.
LisätiedotTikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen
Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat
LisätiedotSmart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus
Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2015 Markkinakatsaus 1-3/2015 Vuosi 2015 käynnistyi joulun lomakauden jälkeen hitaasti. Suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin
LisätiedotTyöttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 25.8.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli heinäkuun lopussa työttömänä
LisätiedotEtelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän Työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 24.11.2015 klo 9.00 Työttömät
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 26.04./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotHEINÄKUU ELOKUU SYYSKUU LOKAKUU MARRASKUU JOULUKUU. Ei rotaryaiheita,omassa klubissa mutta muuta mielenkiintoista
N:o pvm ja aika Poikk. aika KAUSI 2017-2018 VIHTI NUMMELAN ROTARYKLUBI Paikka Vastuuhenkilö HEINÄKUU Ei rotaryaiheita,omassa klubissa mutta muuta mielenkiintoista Heinäkuu Tuntematon sotilas-näytelmä Harparskog
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 22.12./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotKatinkullan osakkaiden viikkoinfo. 23.4.2013 klo 09.30 -
Katinkullan osakkaiden viikkoinfo 23.4.2013 klo 09.30 - Katinkullan Osakasklubi r.y. Seppo Sirviö, hall.pj. Seppo toivotti kaikki 11 osanottajaa tervetulleeksi sekä kertoi Katinkullan alueen tapahtumista
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 27.01.2016/Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotAtria Oyj:n osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski
Atria Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008 Toimitusjohtaja 6.5.2008 Konsernin rakenne Atria Oyj Liikevaihto 1.272 milj. (2007) Henkilöstö 5.947 (keskimäärin 2007) Suomi Skandinavia Venäjä Baltia Liikevaihto
LisätiedotMediakyselyn tulokset
Teetimme Tammikuussa 2016 kyselyn lasten mediakäyttäytymisestä Kankaan päiväkodin esikoululaisten ja Kankaan koulun 1-4- luokkalaisten vanhemmilla. Kyselyn avulla oli tarkoitus kartoittaa lasten sosiaalisen
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 23.02./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotQ1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 18.4.2008
Q1 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeistä tammi-maaliskuussa 2008 Saadut tilaukset kasvoivat yli 26 % ja olivat 1 155 (1 3 /2007: 915) milj. euroa Liikevaihto kasvoi
LisätiedotSISÄLLYS. N:o 848. Asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 1999 N:o 848 855 SISÄLLYS N:o Sivu 848 Asetus entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän kansainvälisen sotarikostuomioistuimen
LisätiedotSÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS
1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen
LisätiedotSUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
LisätiedotSUOKI TOIMINTA PASSI
I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:
LisätiedotMIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta
MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 18.3.2016 klo 13.00 15.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Läsnä:
LisätiedotOsavuosikatsaus II/05
Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 22.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2014
Tähtäimessä vieläkin vihreämpi huolto KONE etsii jatkuvasti uusia, innovatiivisia tapoja vähentää toimintojensa ympäristövaikutuksia. Huoltomiehillämme on maailmanlaajuisesti käytössään 10,000 huoltoautoa.
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.05./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotPiirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö
Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen
LisätiedotEK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki. Kansainväliset koulutusmarkkinat
EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki Kansainväliset koulutusmarkkinat Seppo Hölttä Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Higher Education Group
LisätiedotRahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja
Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt
LisätiedotKajak Games uuden sukupolven yrittäjät. Pressure Cooker Kimmo Nikkanen, Kajak Games Osk
Kajak Games uuden sukupolven yrittäjät Pressure Cooker Kimmo Nikkanen, Kajak Games Osk kimmo.nikkanen@kajak.fi Kajak Games, Pressure Cooker Ympäristö Pisnes Osuuskunta EU-laajuisia tutkimustuloksia 25,4%
LisätiedotMustavaaran Kaivos Oy
Mustavaaran Kaivos Oy Perustettu tammikuussa 2011 Omistaa oikeudet Taivalkoskella sijaitsevaan Mustavaaran vanadiini-rauta-titaani -esiintymään Entinen Rautaruukki Oy:n kaivos, joka oli merkittävä vanadiinintuottaja
LisätiedotToimintasuunnitelma 2015 2016
Kemin Rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma 2015 2016 RI:n presidentti K. R. (Ravi) Ravindran: Ole lahja maailmalle Klubin hallitus ja komiteat 2015-2016 Klubin hallitus presidentti Mikko Henriksson varapresidentti
LisätiedotNuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu 8.12. Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2013. 23. huhtikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2013 23. huhtikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Q1 2013: Erittäin vahva alku vuodelle Q1/2013 Q1/2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut
LisätiedotLEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI
LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI JÄSENTIEDOTE Syyskuu 2014 Syyskuun läsnäoloprosentti 82,95 to 04.09. Klubikokous o Markku Kalliomäki, ystävyyttä yli rajojen / saksal. ystävyysklubin vierailu 02.10. to 11.09. Järjestelyt
LisätiedotTHINKING PORTFOLIO COPYRIGHT THINKING PORTFOLIO
THINKING PORTFOLIO A S I A K A S H A A S TAT T E LU N A I S T E N PA N K K I COPYRIGHT THINKING PORTFOLIO case Naisten Pankki Kuva: Naisten Pankki erinomainen työkalu positiivisen kaaoksen hallintaan Thinking
LisätiedotHymer Club Finland 23-25.5.2014
Hymer Club Finland 23-25.5.2014 25-vuotisjuhla ja kevätkokous iloisessa Itä-Suomessa, Muuruvedellä! Loistava valinta juhlapaikaksi, Hymer Clubin perustamispaikkakunta, Muuruvesi. Aurinkoisena perjantaina
LisätiedotMatkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011
Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että
LisätiedotPaikka Life Science Center, käyntiosoite Keilaranta 14 (Keilaranta 16, Espoo)
1(5) RUUKKI GROUP OYJ PÖYTÄKIRJA 2/2009 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Torstai 7.5.2009 klo 11.00 12.56 Paikka Life Science Center, käyntiosoite Keilaranta 14 (Keilaranta 16, 02150 Espoo) Läsnä Lisäksi paikalla
LisätiedotEtelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
LisätiedotTHE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi
Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat
LisätiedotRaision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi
Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 4.1 Raision Rotaryklubin organisaatio 4.1.1 Hallitus Puheenjohtaja Presidentti Erkki Haavisto GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi Jäsenet Pastpresidentti
LisätiedotMiesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.11. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Työttömyyden kasvun pääasiallinen syy
LisätiedotSosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä
Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä Ville Lehtovirta Aleksin Kaiku Oy 15.11.2012 Paula, taloustoimittaja Anita, asiakas Matti, myyntipäällikkö Teppo, työnhakija Viestintä www.aleksinkaiku.fi
LisätiedotTyöllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi
Häme työllisyyskatsaus v. 2017: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta
LisätiedotLVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.
LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 20.10./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotKuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä
Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta
LisätiedotKuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä
Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014
NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 Julkistettavissa 24.4.2014 klo 9.00 Lomautukset ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu lisäsivät Kainuun työttömyyttä Kainuussa oli maaliskuun
LisätiedotIlmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät?
Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Helsingin seudun ilmastoseminaari 12.2.2015 1. Vihreä talous
LisätiedotTammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj
Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden
LisätiedotHelsingin kaupungin työllisyydenhoito
Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Eija Hanni 17.5.2011 Eija Hanani Työllisyydenhoidon linjaukset 1. Työttömyyden katkaisu mahdollisimman varhain 2. Painopisteryhmät: - nuoret - nuoret aikuiset - maahanmuuttajat
LisätiedotLomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös elokuussa
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 23.9. klo 9.00 Lomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös kuussa Työttömyysjaksot pitkittyvät, kun uutta työvoimaa
LisätiedotTeknologiateollisuuden talousnäkymät
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat
LisätiedotMetson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja
Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-
LisätiedotAjankohtaista Lapin TE-palveluissa
Ajankohtaista Lapin TE-palveluissa Työllisyystilanteesta Yhteenvetoa vuoden 2015 palveluihin osallistuneista ja asiakasmääristä Työmarkkinatuen kuntaosuuden kehittyminen 18.2.2016 Marja Perälä Työttömät
LisätiedotVuosikokoukseen ilmoittautuminen
Suomen Lions-liiton vuosikokous 2019 Kalajoki OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot...
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 25.08./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
Lisätiedot