Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 3/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 3/2015"

Transkriptio

1 Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 3/2015 Vertia Oy Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja

2 Yhteenveto Rakennuksen ilmavuotokohdat voivat aiheuttaa muun muassa kosteuden tiivistymistä rakenteisiin, vetoisuutta sekä pölyn, mikrobien ja radonin pääsyä sisäilmaan. Tässä raportissa on käsitelty laajaa aineistoa pientalojen ja muidenkin rakennustyyppien tiiveysmittauksia ja vuotokohtien paikannuksia vuosilta Esimerkiksi uusien pientalojen otos oli 1468 kappaletta. Tiiveys mitataan painekoemenetelmällä ja vuotokohdat paikannetaan yleensä lämpökameralla sekä käsin tunnustellen 50 pascalin alipaineessa. Mitattujen uudispientalojen ilmanvuotolukujen q50 keskiarvo oli vuosilta ,2 (m3/m2h) ja uusimmassa vuosineljänneksessä 1,1. Ilmanvuotoluvut ovat jatkuvasti pienentyneet, eli parantuneet. Olemassa olevissa pientaloissa vastaava keskiarvo oli 3,7. Mitatut rakennukset edustavat todennäköisesti hieman yleistä keskiarvoa parempia tuloksia, sillä kaikkia rakennuksia ei mitata ollenkaan. Mikäli rakennuksen ilmanvuotolukua ei mitata, käytetään ilmanvuotolukuna q50 4,0:aa. Löydetyt vuotokohdat ovat luokiteltu raportissa tyyppi- ja suuruusluokkiin. Uudispientaloasunnoista vuotokohtia löydettiin keskimäärin 13,2 kappaletta (0,2 suurta, 1,8 kohtalaista ja 11,2 pientä). Merkittävimmät yksittäiset vuotokohdat olivat sähköläpiviennistä (varsinainen vuotopaikka voi olla muualla ilmansulussa), seinä-alapohjaliitoksen tiivistys ja oven tiiviste. Kerrostaloasunnoista löydettiin keskimäärin 5,6 vuotokohtaa (0,1 suurta, 0,6 kohtalaista ja 4,9 pientä). Raportin lopussa on koosteet vuotokohdista eri rakennustyypeille. Sisällysluettelo Johdanto Ilmanvuotolukujen kooste Vuotokohdat pientaloissa Vuotokohdat kerrostaloasunnoissa Vuotokohdat kerrostaloissa (rappukäytäväkohtainen mittaus) Vuotokohdat muissa rakennuksissa

3 Johdanto Tämä raportti perustuu Vertia Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden tekemiin tiiveysmittauksiin vuosina Tavoitteena on tuoda hyödyllistä tietoa ilmatiiveydestä rakentajille, suunnittelijoille ja rakennuttajille. Tulokset edustavat mitattuja rakennuksia, joiden keskiarvo on todennäköisesti parempi kuin kaikkien rakennusten, sillä osaa rakennuksista ei mitata lainkaan. Ilmatiiveyden merkitys Rakennuksen ilmavuotokohdat voivat aiheuttaa energiankulutusta, kosteuden tiivistymistä rakenteisiin, vetoisuutta sekä pölyn, mikrobien ja radonin pääsyä sisäilmaan. Lisäksi se parantaa paloturvallisuutta sekä haju- ja ääniolosuhteita. EU:n energiatehokkuusdirektiivin mukaan kaikkien uusien rakennusten tulee olla lähes nollaenergiarakennuksia vuoden 2020 loppuun mennessä ja julkisten rakennusten jo kaksi vuotta aiemmin. Tätä kohti mentäessä rakennusten ilmatiiveyden merkitys korostuu entisestään. Tiukentuneiden vaatimusten myötä rakennuskokonaisuudesta tulee monimutkaisempi ja yksittäisten osakokonaisuuksien, kuten rakennusvaipan ilmatiiveyden toimivuus on entistä kriittisempää. Ilmavuotokohdat aiheuttavat entistä helpommin kosteuden tiivistymistä rakenteisiin, koska eristepaksuudet ovat kasvaneet. Lisäksi rakennuksen ilmanvaihto ei toimi halutulla tavalla, mikäli rakenteet vuotavat. Toisaalta tiivis talo tarvitsee jatkuvan ja hyvin toimivan ilmanvaihdon. Edes hyvä ilmanvuotoluku ei välttämättä riitä, vaan yksittäiset vuotokohdat tulisi saada korjattua ennen rakennuksen valmistumista. Erinomaisessa talossa hyvän ilmanvuotoluvun lisäksi ilmavuotokohdat jakautuvat tasaisesti, eikä siinä ole yksittäisiä merkittäviä vuotokohtia. Tiiveys vaatii hyvää suunnittelua, asennetta ja huolellista toteutusta työmaalla. Työmailla tulee edelleen vastaan ajatuksia siitä, että pullotalo on huono asia, ja että tiiveys on vain riskitekijä. Asenteet ovat tiukassa erityisesti vanhan koulukunnan rakentajilla. Hirsitalon rakentajilla voi olla myös uskomuksia siitä, että hirren tulisi hengittää. Hengittävyys käsitetään nimenomaan siten, että hirsitalon pitäisi vuotaa, vaikka hengittävyydellä tarkoitetaan kosteuden siirtymistä ja puskuroimista hirren läpi. Tätä tapahtuu myös tiiviissä hirsitalossa. Jos rakentaja uskoo tiiveyden olevan huono asia, ei hän tule tekemään tiivistä rakennusta. Tiiveysmittaus ja sen yhteydessä suoritettava lämpökuvaus ovat paras tae vaipan rakenteen oikeellisuudesta, tiiviydestä ja toimivuudesta. Niiden avulla saadaan selvitettyä vuotokohtien sijainnit sekä kuinka paljon vuotoa on yhteensä. Vuotoja voidaan yleensä myös korjata tiiveysmittauksen yhteydessä ja sen jälkeen, jolloin talon tiiveys paranee entisestään. Talon ilmatiiveyden vaikutukset energiankulutukseen tyypillisessä omakotitalossa: On syytä muistaa, että tiiviissä talossa ilma ei vaihdu riittävästi ilman jatkuvaa ilmanvaihtoa. Ilmanvaihtoa ei saa sulkea tai asettaa säästön takia liian pienelle. Ilmanvaihto poistaa mm. kosteutta ja siten pitää talon kuivana ja rakenteet terveenä. Ilmanvaihto poistaa myös hiilidioksidia ja epäpuhtauksia sisäilmasta, mikä on välttämätöntä hyvän asumisviihtyvyyden ja terveyden kannalta. Nykyaikainen energiatehokas talo vaatii hyvää ilmatiiveyttä toimiakseen, etenkin kasvaneiden eristepaksuuksien ja koneellisen ilmanvaihdon takia. Ilmanvuotoluku q50 Tiiviysmittauksen tuloksena saadaan rakennuksen ilmanvuotoluku q50, joka kertoo kuinka paljon rakennuksessa on eitarkoituksenmukaisia ilmavuotoja. Vuotoilmamäärän suhteutetaan ulkovaipan pinta-alaan, kun paine-ero ulkovaipan yli on 50 pascalia. Ulkovaippaan lasketaan kuuluvaksi alapohja, yläpohja ja seinät ikkunoineen ja ovineen. Eli q50-luku kertoo vuotomäärän kuutioina tunnissa yhtä ulkovaippaneliötä kohden. Mitä pienempi luku, sen parempi ilmatiiveys. Ilmanvuotolukua käytetään rakennuksen energiankulutuksen ja lämmitystehontarpeen laskennassa sekä energiatodistusta laadittaessa. Ilmanvuotoluku on vanhoissa pientaloissa noin 4. Mikäli halutaan käyttää pienempää lukua kuin 4, on se osoitettava mittaamalla. Uusissa rakennuksissa päästään kuitenkin lähes aina alle neljän ilmanvuotolukuun (jopa 98 % mitatuista uudiskohteista).

4 q50 Ilmanvuotoluvut 2,5 2,0 Ilmatiiveys rakennuksen tyypin mukaan uudisrakennuksissa ( ) 2,3 1,5 1,8 1,7 1,0 0,5 1,2 1,2 0,8 1,1 0,0 Omakotitalo Paritalo Rivitalo Loma-asunto Kerrostaloasunto Kerrostalo rappukäytävä Muu Omakotitalo Paritalo Rivitalo Lomaasunto Kerrostaloasunto Kerrostalo rappu Otokset Muu Yksittäisissä kerrostaloasunnoissa on hieman parempi tiiveys kuin pientaloissa tai muissa rakennuksissa. Tämä voi osittain selittyä sillä, että kerrostaloasunnot ovat usein tehty betonista. Heikoin tiiveys on loma-asunnoissa, mutta pienestä otoksesta johtuen syvempiä johtopäätöksiä niistä ei voida tehdä. Loma-asunnoista noin 3/4 oli hirsitaloja. Kerrostalo rappukäytävä tarkoittaa rappukäytäväkohtaista mittausta, jossa mitataan siis rappukäytävä ja asunnot kerralla. Kerrostaloasunto tarkoittaa yksittäisen asunnon mittausta.

5 Osuus uudiskohteista 18 % 16 % 14 % 12 % 10 % 8 % 6 % 4 % 2 % 0 % 0 0,2 0,4 0,6 0,8 Ilmatiiveys uusissa kerrostaloasunnoissa ( ), keskiarvo 0,8 1 1,2 1,4 1,6 1,8 2 2,2 2,4 2,6 2,8 Ilmanvuotoluku q50 (m3/m2h) 3 3,2 3,4 3,6 3,8 4,0 Otos Keskiarvo (q50) 263 uutta kerrostaloasuntoa (asuntokohtaisesti mitattu) 0,81 (m3/h*m2) Ilmanvuotolukuun 0,5 tai alle pääsee noin 41 % kohteista. Valtaosa pääsee 1,0:aan tai alle. Mukana ovat vain asuntokohtaisesti mitatut kerrostaloasunnot. Asuinkerrostalo voidaan mitata siten, että vähintään 20 % asunnoista mitataan, jolloin keskiarvoa voidaan käyttää koko rakennuksen ilmanvuotolukuna. Vaihtoehtoisesti voidaan mitata koko rappukäytävä tai rakennus kerrallaan.

6 Osuus uudiskohteista 45 % 40 % 35 % 30 % 25 % 20 % 15 % 10 % 5 % 0 % Ilmatiiveys uusissa pientaloissa ( ), keskiarvo 1,2 Ilmanvuotoluku q50 (m3/m2h) Otos Keskiarvo (q50) 1468 uutta pientaloa 1,20 (m3/h*m2) Alle yhden pääsee noin 44 % kohteista. 95 % kohteista pääsee ilmanvuotoluvussa alle kolmeen. Pientaloiksi on laskettu omakotitalot, erillistalot, paritalot, rivitalot ja loma-asunnot. Vertailun vuoksi oheiseen kuvaajaan on koottu kahden aiemman Tampereen Teknillisen Yliopiston tutkimuksen tulokset. Vanhojen pientalojen keskiarvo oli 3,7 otoksen ollessa 170 pientaloa.

7 Ilmanvuotoluku q50 1,8 1,6 1,4 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4 0,2 0,0 Ilmatiiveyden kehitys uusissa pientaloissa 1,6 1,5 1,5 1,4 1,4 1,3 1,2 1,2 1,0 1,0 1,1 I/2013 II/2013 III/2013 IV/2013 I/2014 II/2014 III/2014 IV/2014 I/2015 II/2015 III/2015 Vuosineljännes Kuvaajassa on ilmanvuotoluvun keskiarvo eri vuosineljänneksillä. Mittaukset ovat järjestetty mittauspäivämäärän mukaan vuosineljänneksiin. Vuosineljännesten tulosten vaihtelun saattaa aiheuttaa pientalojen aikataulukysymykset. Yleisin aikataulu pientalolle on aloitus keväällä ja valmistuminen jouluksi. Yksikerroksiset ja pienet kohteet valmistuvat useammin jo syksyllä ja suuremmat kohteet vasta ensi vuoden keväällä tai kesällä. Lisäksi höyrynsulkuteippien liimapinnan pitäminen talvella tehdyissä tiivistyksissä voi olla heikompi, mikä voi myös osaltaan aiheuttaa kevään mitattujen kohteiden yleensä heikommat tulokset. Tiiveystulosten kehitykseen vaikuttaa myös asiakaskunnan muutos.

8 q50 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 1,0 Ilmatiiveys kerrosluvun mukaan uusissa pientaloissa ( ) 1,9 1,3 1,5 1,8 1 krs 1,5 krs 2 krs 2,5 krs 3 krs 1 krs 1,5 krs 2 krs 2,5 krs 3 krs Otokset Kuvaajassa on pientalojen ilmatiiveyksien keskiarvot kerrosluvun mukaan. Kerroslukuun on laskettu maanalaiset ja - päälliset kerrokset yhteensä. Kerrosten määrällä tarkoitetaan kerrostasojen määrää. Ilmatiiveys heikkenee kerrosluvun mukaan. Selkeästi heikoimmat vuotoluvut on 1,5-kerroksisissa taloissa. Jostain syystä 2,5-kerroksisissa ei havaita samaa selkeää poikkeamaa kuin 1,5-kerroksisissa. 1,5-kerroksisten talojen välipohjan tiiveys on yleensä haastavampi toteuttaa kuin esimerkiksi 2-kerroksisen.

9 Osuus uudiskohteista q50 (m3/m2h) 4,0 Ilmatiiveys ulkoseinärakenteen mukaan uusissa pientaloissa ( ) 3,0 2,0 1,0 0,0 1,10 1,09 1,72 Kivitalo Puutalo Hirsitalo 50 % 45 % 40 % 35 % 30 % 25 % 20 % 15 % 10 % 5 % 0 % Puutalot Kivitalot Hirsitalot q50 (m3/m2h) Kivitalot Puutalot Hirsitalot Otokset Aiempiin tutkimuksiin nähden puutalot ja hirsitalot ovat tehneet selvän harppauksen parempaan ilmatiiveydessä. Myös kivitalot ovat kehittyneet merkittävästi.

10 Ilmavuotokohdat Esimerkki vuotokohdasta. Kuvassa vuotokohta yläpohja-seinäliitoksessa. Lämpökuvassa musta, violetti ja sininen kuvastavat kylmää kohtaa, josta vuotoilma tulee alipainetilanteessa. Vuotokohtien paikannus tehdään tiiveysmittauksen yhteydessä, kun rakennus on 50 pascalia alipaineistettuna. Tyypillisesti löydetyt vuotokohdat vastaavat % kohteen ilmanvuotoluvusta, mutta tämä on tapauskohtaista. Löydetyt vuotokohdat ovat kuitenkin vuotokohdista tärkeimpiä, koska ne ovat yleensä pistemäisiä, vetoa aiheuttavia vuotokohtia. Niillä on siis erityinen vaikutus lämpöviihtyvyyteen ja rakenteen kosteustekniseen toimintaan. Paikannus tehdään lämpökameralla ja käsin tunnustellen. Myös merkkisavua voidaan hyödyntää paikannuksessa. Vuotokohdat eivät ota kantaa rakennusvirheeseen. Myös ajankohdalla on merkitystä, sillä suuressa lämpötilaerossa talvitilanteessa havaitaan kaikki pienetkin vuodot. Vuotoluokitus Vuotoluokitus on suuntaa-antava. Aivan pienimpiä vuotoja ei raportoida. Asiakkaan tai kirvesmiehen ollessa paikalla, näistä voidaan kuitenkin mainita. Esimerkiksi ikkunan tiivisteen nurkasta tuleva hyvin pieni vuoto tai pieni niitinreikä höyrynsulussa lukeutuvat näihin. Kaikki seuraavissa luokissa olevat löydetyt vuodot on raportoitu ja eritelty suuruusluokittain. Pieni vuoto Ilmavuoto havaitaan epäilyksettä aistinvaraisesti tai merkkisavuilla, mutta se on voimakkuudeltaan pientä. Vuodon voi tuntea aistinvaraisesti ainoastaan hyvin läheltä. Vuotopaikka on pistemäinen tai hyvin pienikokoinen. Vuodon korjaaminen ei ole välttämätöntä. Esimerkiksi vähäinen ikkunan tiivistevuoto tai pieni vuoto huonosti kiinnittyneestä höyrynsulkuteipistä. Kohtalainen vuoto Ilmavuoto on selkeästi aistinvaraisesti tuntuvaa ja vuotokohta silmin havaittava. Vuodon havaitsee aistinvaraisesti jo cm etäisyydeltä. Vuoto kuvataan ja raportoidaan ja sen korjausta suositellaan mikäli se on järkevästi toteutettavissa. Esimerkiksi sähkörasian kautta tuleva tuntuvampi vuoto tai irronnut höyrynsulun teippaus pieneltä matkalta. Suuri vuoto Voimakkaasti tuntuvaa ilmavuotoa ja vuotokohta usein silminnähden suuri. Vedon tunteen saattaa tuntea jo huoneeseen tullessa tai sen tuntee jo etäämmältä esimerkiksi seistessä vuotokohdan alla. Vuoto kuvataan ja raportoidaan ja sen korjaamista suositellaan ehdottomasti. Esimerkiksi kokonaan puuttuva ikkunan karmin saumaus runkoon, tiivistämätön ilmanvaihtokanavan läpivienti (pelkkä X-viilto höyrynsulussa), kokonaan unohtunut höyrynsulun sauman teippaus.

11 Ilmavuotokohdat Uusissa pientaloissa Löydettyjen vuotokohtien keskimäärät Ikkunat Ovet Seinä-seinäliitokset Seinässä Alapohja-seinäliitokset Välipohja-seinäliitokset Yläpohja-seinäliitokset Yläpohja Alapohja IV ja muut läpiviennit Hormi Sähköasennukset Muu 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 Otos 915 kpl Eniten vuotokohtia löytyy ovista ja ikkunoista. Ikkunoissa on kuitenkin selvästi vähemmän kohtalaisia tai suuria vuotoja. Välipohja-seinäliitoksista on huomattava, että vain noin puolessa kohteista on ollut välipohja, joten yli 1- kerroksisissa näiden osuus on merkittävämpi. Seuraavissa kuvaajissa nähdään tarkemmin vuotokohtien sijainnit tai syyt eri alaluokissa.

12 Ikkunan tiivisteestä Ikkunan säätö puutteellinen tai tiiviste ei vastaa karmiin. Ikkunan karmin ja seinän välisestä uretaanitiivistyksestä Ikkunan karmin ja seinän välisestä tiivistyksestä Ikkunan karmin ja seinän välistä Tiivistys puuttuu. Ikkunan karmin ja seinän välistä vuotoa. Syy piilossa. Ikkunoiden vuotokohdat Ikkunan yläpuolisesta painumavarasta Ikkunan yläpuolisesta painumavarasta Tiivistys puuttuu. Ilmavuotoa sälekaihtimen säätimen läpivientiaukosta. Ilmavuotoa ikkunan korvausilmaventtiilistä, vaikka se on suljettu ja tiivistetty. Ikkunan karmista Ikkunan puitteista Ikkunan yli menevän höyrynsulun viillosta Varsinainen vuotopaikka epäselvä. Ikkunan karmin ja toisen ikkunan karmin välistä 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6

13 Ovien vuotokohdat Oven tiivisteestä Oven tiivisteestä Oven säätö puutteellinen. Oven tiivisteestä Ovi on käyrä. Ilmavuotoa kynnyksen alta. Ilmavuotoa kynnyksen alta. Tiivistys puuttuu Oven karmin ja seinän välisestä tiivistyksestä Oven karmin ja seinän välistä Tiivistys puuttuu. Oven karmin ja seinän välistä Syy piilossa. Ilmavuotoa oven painumavaran tiivistyksestä. Ilmavuotoa oven painumavarasta. Tiivistys puuttuu. Oven karmista Oven puitteista (eli ovesta itsestään) 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6

14 Seinän vuotokohdat Höyrynsulkumuovin sauman teippauksesta Höyrynsulkumuovissa olevasta reiästä Ilmansulkupaperin sauman teippauksesta Ilmansulkupaperissa olevasta reiästä Uretaanilevyjen välisestä tiivistyksestä Hirsien välisestä liitoksesta Harkkoseinän tasoituksesta Seinästä Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmavuotoa ulkoseinän läpi menevän kannatinpalkin tyveltä. Ilmavuotoa hirsikehikon kiristyspultin aukosta. Ulkoseinän ja väliseinän liitoskohdasta ilmavuotoa Ilmavuotoa seinässä olevan tarkastusluukun alta (esim. putkikotelointi) Ikkunan tai oven kohdalla ilmavuotoa seinästä (esim. puiden välistä) 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5

15 Seinä-alapohja, -välipohja, -yläpohja ja -seinä liitokset Seinän ja alapohjan välisestä tiivistyksestä Seinän ja alapohjan liitoksesta Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Oven kynnyksen ilmansulusta Seinän ja yläpohjan välisestä tiivistyksestä Seinän ja yläpohjan välisestä liitoksesta Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Seinän ja välipohjan välisestä tiivistyksestä Ilmavuotoa seinän ja välipohjan liitoksesta. Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmansulun tiivistyksestä välipohjan vasoihin Kahden ulkoseinän liitoksesta Kahden ulkoseinän liitoksesta Syy piilossa, ei näe tarkemmin. 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6 0,7 0,8 0,9

16 Yläpohjan vuotokohdat Höyrynsulkumuovin sauman teippauksesta Höyrynsulkumuovissa olevasta reiästä Ilmansulkupaperin sauman teippauksesta Ilmansulkupaperissa olevasta reiästä Uretaanilevyjen välisestä tiivistyksestä Uretaanilevyssä olevasta reiästä Ullakon luukun tiivisteestä Tarkastus- tai muusta luukusta Alaslaskun takaa Syy piilossa, ei näe tarkemmin. Sisäkatossa olevasta aukosta Syy piilossa, ei näe tarkemmin. Luukun tiivistyksestä yläpohjaan 0,0 0,1 0,2

17 Ilmanvaihtoasennusten vuotokohdat IV-kanavan tai muun putken läpivientikauluksen asennuksesta IV-kanavan tai muun putken vain teippaamalla tiivistettävän putken läpiviennin teippauksessa Raitisilmakanavan läpiviennistä IV-kanavan tai muun putken läpiviennistä Vuotopaikka on piilossa, ei näe tarkemmin. IV-koneen yläpuolelta IV-koneen kiinnityslevyn tiivistyksestä Ilmavuotoa IV-koneen suljettavan kannen tiivisteestä. Ilmavuotoa ilmalämpöpumpun johtoläpiviennistä Ilmavuotoa ilmanvaihtokanavasta, vaikka ulko- ja jäteilma on suljettu. Ilmavuotoa keskuspölynimurin poistoputken läpiviennistä. IV-kanavan tai muun putken läpiviennistä 0,0 0,1 0,2 Hormin vuotokohdat Hormin tiivistyksestä yläpohjaan Hormin tasoituksesta Hormista ilmavuotoa, tasoitus puuttuu. 0,0 0,1 0,2 0,3

18 Sähköasennusten vuotokohdat Sähköjohdon läpivientiputkesta Sähköjohdon läpivientiputken teippauksesta höyrynsulkumuoviin Sähköjohdon läpiviennin uretaanitiivistyksestä Sähköjohdon läpiviennin puuttuvasta tiivistyksestä Ilmavuotoa sähköläpiviennistä. Vuotopaikka on piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmavuotoa sähkökeskuksen kautta. 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6 0,7 0,8 0,9 1,0 Alapohjan vuotokohdat Ilmavuotoa alapohjan putkiläpiviennistä Ilmavuotoa alapohjan suojaputken kautta Ilmavuotoa teknisen tilan tiivistyskannesta Ilmavuotoa alapohjassa olevasta reiästä 0,0 0,1 0,2 0,3

19 Merkittävimmät yksittäiset vuotokohdat 0,0 0,2 0,4 0,6 0,8 1,0 Ilmavuotoa sähköläpiviennistä. Vuotopaikka on piilossa, ei näe tarkemmin. (Sähköasennukset) Seinän ja alapohjan välisestä tiivistyksestä (Seinä-alapohja) Oven tiivisteestä (Ovi) Seinän ja yläpohjan välisestä tiivistyksestä (Seinä-yläpohja) Oven tiivisteestä Oven säätö puutteellinen. (Ovi) Sähköjohdon läpiviennin puuttuvasta tiivistyksestä (Sähköasennukset) Ilmavuotoa alapohjan putkiläpiviennistä (Alapohja) Alaslaskun takaa Syy piilossa, ei näe tarkemmin. (Yläpohja) IV-kanavan tai muun putken läpiviennistä (Ilmanvaihto) Ilmavuotoa alapohjan suojaputken kautta (Alapohja) Seinän ja yläpohjan välisestä liitoksesta Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. (Seinä-yläpohja) Seinän ja alapohjan liitoksesta Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. (Seinä-alapohja) Höyrynsulkumuovin sauman teippauksesta (Yläpohja) Oven karmin ja seinän välisestä tiivistyksestä (Ovi) IV-koneen yläpuolelta (Ilmanvaihto)

20 Tässä kuvaajassa on esitetty 15 merkittävintä yksittäistä vuotokohtaa. Ne on järjestetty suuruusjärjestykseen kohtalaisten ja suurien ilmavuotokohtien summana. Osa vuotokohdista voidaan korjata asiakkaan toimesta vielä juuri ennen mittausta vuotokohtien paikannuksen aikana.

21 Ilmavuotokohdat Kerrostaloasunnot (asuntokohtainen mittaus) Löydettyjen vuotokohtien keskimäärät Ikkunat Ovet Seinä-seinäliitokset Seinässä Alapohja-seinäliitokset Välipohja-seinäliitokset Yläpohja-seinäliitokset Yläpohja Alapohja IV ja muut läpiviennit Hormi Sähköasennukset Muu 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 Otos 160 kpl

22 Ikkunan tiivisteestä Ikkunan säätö puutteellinen tai tiiviste ei vastaa karmiin. Ikkunan karmin ja seinän välisestä uretaanitiivistyksestä Ikkunan karmin ja seinän välisestä tiivistyksestä Ikkunan karmin ja seinän välistä Tiivistys puuttuu. Ikkunan karmin ja seinän välistä vuotoa. Syy piilossa. Ikkunan yläpuolisesta painumavarasta Ikkunan yläpuolisesta painumavarasta Tiivistys puuttuu. Ilmavuotoa sälekaihtimen säätimen läpivientiaukosta. Ilmavuotoa ikkunan korvausilmaventtiilistä, vaikka se on suljettu ja tiivistetty. Ikkunan karmista Ikkunan puitteista Ikkunan yli menevän höyrynsulun viillosta Varsinainen vuotopaikka epäselvä. Ikkunan karmin ja toisen ikkunan karmin välistä Ikkunoiden vuotokohdat 0,0 0,5 1,0 1,5

23 Ovien vuotokohdat Oven tiivisteestä Oven tiivisteestä Oven säätö puutteellinen. Oven tiivisteestä Ovi on käyrä. Ilmavuotoa kynnyksen alta. Ilmavuotoa kynnyksen alta. Tiivistys puuttuu Oven karmin ja seinän välisestä tiivistyksestä Oven karmin ja seinän välistä Tiivistys puuttuu. Oven karmin ja seinän välistä Syy piilossa. Ilmavuotoa oven painumavaran tiivistyksestä. Ilmavuotoa oven painumavarasta. Tiivistys puuttuu. Oven karmista Oven puitteista (eli ovesta itsestään) 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6 0,7 0,8

24 Seinän vuotokohdat Höyrynsulkumuovin sauman teippauksesta Höyrynsulkumuovissa olevasta reiästä Ilmansulkupaperin sauman teippauksesta Ilmansulkupaperissa olevasta reiästä Uretaanilevyjen välisestä tiivistyksestä Hirsien välisestä liitoksesta Harkkoseinän tasoituksesta Seinästä Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmavuotoa ulkoseinän läpi menevän kannatinpalkin tyveltä. Ilmavuotoa hirsikehikon kiristyspultin aukosta. Ulkoseinän ja väliseinän liitoskohdasta ilmavuotoa Ilmavuotoa seinässä olevan tarkastusluukun alta (esim. putkikotelointi) Ikkunan tai oven kohdalla ilmavuotoa seinästä (esim. puiden välistä) 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,1 0,1 0,1

25 Seinä-alapohja, -välipohja, -yläpohja ja -seinä liitokset Seinän ja alapohjan välisestä tiivistyksestä Seinän ja alapohjan liitoksesta Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Oven kynnyksen ilmansulusta Seinän ja yläpohjan välisestä tiivistyksestä Seinän ja yläpohjan välisestä liitoksesta Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Seinän ja välipohjan välisestä tiivistyksestä Ilmavuotoa seinän ja välipohjan liitoksesta. Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmansulun tiivistyksestä välipohjan vasoihin Kahden ulkoseinän liitoksesta Kahden ulkoseinän liitoksesta Syy piilossa, ei näe tarkemmin. 0,0 0,1 0,1 0,2 0,2

26 Yläpohjan vuotokohdat Höyrynsulkumuovin sauman teippauksesta Höyrynsulkumuovissa olevasta reiästä Ilmansulkupaperin sauman teippauksesta Ilmansulkupaperissa olevasta reiästä Uretaanilevyjen välisestä tiivistyksestä Uretaanilevyssä olevasta reiästä Ullakon luukun tiivisteestä Tarkastus- tai muusta luukusta Alaslaskun takaa Syy piilossa, ei näe tarkemmin. Sisäkatossa olevasta aukosta Syy piilossa, ei näe tarkemmin. Luukun tiivistyksestä yläpohjaan 0,0 0,1 0,2

27 Ilmanvaihtoasennusten vuotokohdat IV-kanavan tai muun putken läpivientikauluksen asennuksesta IV-kanavan tai muun putken vain teippaamalla tiivistettävän putken läpiviennin teippauksessa Raitisilmakanavan läpiviennistä IV-kanavan tai muun putken läpiviennistä Vuotopaikka on piilossa, ei näe tarkemmin. IV-koneen yläpuolelta IV-koneen kiinnityslevyn tiivistyksestä Ilmavuotoa IV-koneen suljettavan kannen tiivisteestä. Ilmavuotoa ilmalämpöpumpun johtoläpiviennistä Ilmavuotoa ilmanvaihtokanavasta, vaikka ulko- ja jäteilma on suljettu. Ilmavuotoa keskuspölynimurin poistoputken läpiviennistä. IV-kanavan tai muun putken läpiviennistä 0,0 0,1 0,2 Hormin vuotokohdat Hormin tiivistyksestä yläpohjaan Hormin tasoituksesta Hormista ilmavuotoa, tasoitus puuttuu. 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6 0,7 0,8 0,9 1,0

28 Sähköasennusten vuotokohdat Sähköjohdon läpivientiputkesta Sähköjohdon läpivientiputken teippauksesta höyrynsulkumuoviin Sähköjohdon läpiviennin uretaanitiivistyksestä Sähköjohdon läpiviennin puuttuvasta tiivistyksestä Ilmavuotoa sähköläpiviennistä. Vuotopaikka on piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmavuotoa sähkökeskuksen kautta. 0,0 0,1 0,1 0,2 0,2 0,3 0,3 0,4 0,4 0,5 Alapohjan vuotokohdat Ilmavuotoa alapohjan putkiläpiviennistä Ilmavuotoa alapohjan suojaputken kautta Ilmavuotoa teknisen tilan tiivistyskannesta Ilmavuotoa alapohjassa olevasta reiästä 0,0 0,1

29 Ilmavuotokohdat Kerrostalot (rappukäytäväkohtainen mittaus) Löydettyjen vuotokohtien keskimäärät Ikkunat Ovet Seinä-seinäliitokset Seinässä Alapohja-seinäliitokset Välipohja-seinäliitokset Yläpohja-seinäliitokset Yläpohja Alapohja IV ja muut läpiviennit Hormi Sähköasennukset Muu 0,0 5,0 10,0 15,0 20,0 Otos 11 kpl

30 Ikkunan tiivisteestä Ikkunan säätö puutteellinen tai tiiviste ei vastaa karmiin. Ikkunan karmin ja seinän välisestä uretaanitiivistyksestä Ikkunan karmin ja seinän välisestä tiivistyksestä Ikkunan karmin ja seinän välistä Tiivistys puuttuu. Ikkunan karmin ja seinän välistä vuotoa. Syy piilossa. Ikkunan yläpuolisesta painumavarasta Ikkunan yläpuolisesta painumavarasta Tiivistys puuttuu. Ilmavuotoa sälekaihtimen säätimen läpivientiaukosta. Ilmavuotoa ikkunan korvausilmaventtiilistä, vaikka se on suljettu ja tiivistetty. Ikkunan karmista Ikkunan puitteista Ikkunan yli menevän höyrynsulun viillosta Varsinainen vuotopaikka epäselvä. Ikkunan karmin ja toisen ikkunan karmin välistä Ikkunoiden vuotokohdat 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0

31 Ovien vuotokohdat Oven tiivisteestä Oven tiivisteestä Oven säätö puutteellinen. Oven tiivisteestä Ovi on käyrä. Ilmavuotoa kynnyksen alta. Ilmavuotoa kynnyksen alta. Tiivistys puuttuu Oven karmin ja seinän välisestä tiivistyksestä Oven karmin ja seinän välistä Tiivistys puuttuu. Oven karmin ja seinän välistä Syy piilossa. Ilmavuotoa oven painumavaran tiivistyksestä. Ilmavuotoa oven painumavarasta. Tiivistys puuttuu. Oven karmista Oven puitteista (eli ovesta itsestään) 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 12,0

32 Seinän vuotokohdat Höyrynsulkumuovin sauman teippauksesta Höyrynsulkumuovissa olevasta reiästä Ilmansulkupaperin sauman teippauksesta Ilmansulkupaperissa olevasta reiästä Uretaanilevyjen välisestä tiivistyksestä Hirsien välisestä liitoksesta Harkkoseinän tasoituksesta Seinästä Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmavuotoa ulkoseinän läpi menevän kannatinpalkin tyveltä. Ilmavuotoa hirsikehikon kiristyspultin aukosta. Ulkoseinän ja väliseinän liitoskohdasta ilmavuotoa Ilmavuotoa seinässä olevan tarkastusluukun alta (esim. putkikotelointi) Ikkunan tai oven kohdalla ilmavuotoa seinästä (esim. puiden välistä) 0,0 0,1 0,1 0,2 0,2 0,3 0,3 0,4 0,4

33 Seinä-alapohja, -välipohja, -yläpohja ja -seinä liitokset Seinän ja alapohjan välisestä tiivistyksestä Seinän ja alapohjan liitoksesta Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Oven kynnyksen ilmansulusta Seinän ja yläpohjan välisestä tiivistyksestä Seinän ja yläpohjan välisestä liitoksesta Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Seinän ja välipohjan välisestä tiivistyksestä Ilmavuotoa seinän ja välipohjan liitoksesta. Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmansulun tiivistyksestä välipohjan vasoihin Kahden ulkoseinän liitoksesta Kahden ulkoseinän liitoksesta Syy piilossa, ei näe tarkemmin. 0,0 1,0 2,0 3,0 4,0

34 Yläpohjan vuotokohdat Höyrynsulkumuovin sauman teippauksesta Höyrynsulkumuovissa olevasta reiästä Ilmansulkupaperin sauman teippauksesta Ilmansulkupaperissa olevasta reiästä Uretaanilevyjen välisestä tiivistyksestä Uretaanilevyssä olevasta reiästä Ullakon luukun tiivisteestä Tarkastus- tai muusta luukusta Alaslaskun takaa Syy piilossa, ei näe tarkemmin. Sisäkatossa olevasta aukosta Syy piilossa, ei näe tarkemmin. Luukun tiivistyksestä yläpohjaan 0,0 0,1 0,2 0,3

35 Ilmanvaihtoasennusten vuotokohdat IV-kanavan tai muun putken läpivientikauluksen asennuksesta IV-kanavan tai muun putken vain teippaamalla tiivistettävän putken läpiviennin teippauksessa Raitisilmakanavan läpiviennistä IV-kanavan tai muun putken läpiviennistä Vuotopaikka on piilossa, ei näe tarkemmin. IV-koneen yläpuolelta IV-koneen kiinnityslevyn tiivistyksestä Ilmavuotoa IV-koneen suljettavan kannen tiivisteestä. Ilmavuotoa ilmalämpöpumpun johtoläpiviennistä Ilmavuotoa ilmanvaihtokanavasta, vaikka ulko- ja jäteilma on suljettu. Ilmavuotoa keskuspölynimurin poistoputken läpiviennistä. IV-kanavan tai muun putken läpiviennistä 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6 0,7 0,8 0,9 Hormin vuotokohdat Hormin tiivistyksestä yläpohjaan Hormin tasoituksesta Hormista ilmavuotoa, tasoitus puuttuu. 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6 0,7 0,8 0,9 1,0

36 Sähköasennusten vuotokohdat Sähköjohdon läpivientiputkesta Sähköjohdon läpivientiputken teippauksesta höyrynsulkumuoviin Sähköjohdon läpiviennin uretaanitiivistyksestä Sähköjohdon läpiviennin puuttuvasta tiivistyksestä Ilmavuotoa sähköläpiviennistä. Vuotopaikka on piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmavuotoa sähkökeskuksen kautta. 0,0 0,1 0,1 0,2 0,2 0,3 0,3 0,4 0,4 Alapohjan vuotokohdat Ilmavuotoa alapohjan putkiläpiviennistä Ilmavuotoa alapohjan suojaputken kautta Ilmavuotoa teknisen tilan tiivistyskannesta Ilmavuotoa alapohjassa olevasta reiästä 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5

37 Ilmavuotokohdat Muut rakennukset Löydettyjen vuotokohtien keskimäärät Ikkunat Ovet Seinä-seinäliitokset Seinässä Alapohja-seinäliitokset Välipohja-seinäliitokset Yläpohja-seinäliitokset Yläpohja Alapohja IV ja muut läpiviennit Hormi Sähköasennukset Muu 0,0 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 6,0 Otos 44 kpl

38 Ikkunan tiivisteestä Ikkunan säätö puutteellinen tai tiiviste ei vastaa karmiin. Ikkunan karmin ja seinän välisestä uretaanitiivistyksestä Ikkunan karmin ja seinän välisestä tiivistyksestä Ikkunan karmin ja seinän välistä Tiivistys puuttuu. Ikkunan karmin ja seinän välistä vuotoa. Syy piilossa. Ikkunan yläpuolisesta painumavarasta Ikkunan yläpuolisesta painumavarasta Tiivistys puuttuu. Ilmavuotoa sälekaihtimen säätimen läpivientiaukosta. Ilmavuotoa ikkunan korvausilmaventtiilistä, vaikka se on suljettu ja tiivistetty. Ikkunan karmista Ikkunan puitteista Ikkunan yli menevän höyrynsulun viillosta Varsinainen vuotopaikka epäselvä. Ikkunan karmin ja toisen ikkunan karmin välistä Ikkunoiden vuotokohdat 0,0 1,0 2,0 3,0

39 Ovien vuotokohdat Oven tiivisteestä Oven tiivisteestä Oven säätö puutteellinen. Oven tiivisteestä Ovi on käyrä. Ilmavuotoa kynnyksen alta. Ilmavuotoa kynnyksen alta. Tiivistys puuttuu Oven karmin ja seinän välisestä tiivistyksestä Oven karmin ja seinän välistä Tiivistys puuttuu. Oven karmin ja seinän välistä Syy piilossa. Ilmavuotoa oven painumavaran tiivistyksestä. Ilmavuotoa oven painumavarasta. Tiivistys puuttuu. Oven karmista Oven puitteista (eli ovesta itsestään) 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5

40 Seinän vuotokohdat Höyrynsulkumuovin sauman teippauksesta Höyrynsulkumuovissa olevasta reiästä Ilmansulkupaperin sauman teippauksesta Ilmansulkupaperissa olevasta reiästä Uretaanilevyjen välisestä tiivistyksestä Hirsien välisestä liitoksesta Harkkoseinän tasoituksesta Seinästä Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmavuotoa ulkoseinän läpi menevän kannatinpalkin tyveltä. Ilmavuotoa hirsikehikon kiristyspultin aukosta. Ulkoseinän ja väliseinän liitoskohdasta ilmavuotoa Ilmavuotoa seinässä olevan tarkastusluukun alta (esim. putkikotelointi) Ikkunan tai oven kohdalla ilmavuotoa seinästä (esim. puiden välistä) 0,0 0,2 0,4 0,6 0,8 1,0 1,2 1,4

41 Seinä-alapohja, -välipohja, -yläpohja ja -seinä liitokset Seinän ja alapohjan välisestä tiivistyksestä Seinän ja alapohjan liitoksesta Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Oven kynnyksen ilmansulusta Seinän ja yläpohjan välisestä tiivistyksestä Seinän ja yläpohjan välisestä liitoksesta Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Seinän ja välipohjan välisestä tiivistyksestä Ilmavuotoa seinän ja välipohjan liitoksesta. Vuotopaikka piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmansulun tiivistyksestä välipohjan vasoihin Kahden ulkoseinän liitoksesta Kahden ulkoseinän liitoksesta Syy piilossa, ei näe tarkemmin. 0,0 1,0 2,0 3,0

42 Yläpohjan vuotokohdat Höyrynsulkumuovin sauman teippauksesta Höyrynsulkumuovissa olevasta reiästä Ilmansulkupaperin sauman teippauksesta Ilmansulkupaperissa olevasta reiästä Uretaanilevyjen välisestä tiivistyksestä Uretaanilevyssä olevasta reiästä Ullakon luukun tiivisteestä Tarkastus- tai muusta luukusta Alaslaskun takaa Syy piilossa, ei näe tarkemmin. Sisäkatossa olevasta aukosta Syy piilossa, ei näe tarkemmin. Luukun tiivistyksestä yläpohjaan 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5

43 Ilmanvaihtoasennusten vuotokohdat IV-kanavan tai muun putken läpivientikauluksen asennuksesta IV-kanavan tai muun putken vain teippaamalla tiivistettävän putken läpiviennin teippauksessa Raitisilmakanavan läpiviennistä IV-kanavan tai muun putken läpiviennistä Vuotopaikka on piilossa, ei näe tarkemmin. IV-koneen yläpuolelta IV-koneen kiinnityslevyn tiivistyksestä Ilmavuotoa IV-koneen suljettavan kannen tiivisteestä. Ilmavuotoa ilmalämpöpumpun johtoläpiviennistä Ilmavuotoa ilmanvaihtokanavasta, vaikka ulko- ja jäteilma on suljettu. Ilmavuotoa keskuspölynimurin poistoputken läpiviennistä. IV-kanavan tai muun putken läpiviennistä 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 Hormin vuotokohdat Hormin tiivistyksestä yläpohjaan Hormin tasoituksesta Hormista ilmavuotoa, tasoitus puuttuu. 0,0 0,1

44 Sähköasennusten vuotokohdat Sähköjohdon läpivientiputkesta Sähköjohdon läpivientiputken teippauksesta höyrynsulkumuoviin Sähköjohdon läpiviennin uretaanitiivistyksestä Sähköjohdon läpiviennin puuttuvasta tiivistyksestä Ilmavuotoa sähköläpiviennistä. Vuotopaikka on piilossa, ei näe tarkemmin. Ilmavuotoa sähkökeskuksen kautta. 0,0 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 Alapohjan vuotokohdat Ilmavuotoa alapohjan putkiläpiviennistä Ilmavuotoa alapohjan suojaputken kautta Ilmavuotoa teknisen tilan tiivistyskannesta Ilmavuotoa alapohjassa olevasta reiästä 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4

Tiiveysmittausten koosteraportti Rakennusliike Mallikas, tammi-kesäkuu 2015

Tiiveysmittausten koosteraportti Rakennusliike Mallikas, tammi-kesäkuu 2015 Tiiveysmittausten koosteraportti Rakennusliike Mallikas, tammi-kesäkuu 2015 Vertia Oy 26.6.2015 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja heikki.jussila@vertia.fi 040 900 5609 www.vertia.fi Kohtalaiset + suuret

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa 2/2015

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa 2/2015 Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa 2/2015 Vertia Oy 31.7.2015 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja 040 900 5609 www.vertia.fi Yhteenveto Rakennuksen ilmavuotokohdat voivat aiheuttaa muun muassa

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa 3/2014 Vertia Oy 4.11.2014 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja 040 900 5609 www.vertia.fi Johdanto Tämä raportti perustuu Vertia Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa 4/2014 Vertia Oy 11.1.2015 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja 040 900 5609 www.vertia.fi Johdanto Tämä raportti perustuu Vertia Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 1/2018

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 1/2018 Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 1/2018 Vertia Oy 20.4.2018 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja 040 900 5609 www.vertia.fi Yhteenveto Rakennuksen ilmavuotokohdat voivat aiheuttaa muun muassa

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 1/2016

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 1/2016 Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa rakennuksissa 1/2016 Vertia Oy 11.5.2016 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja 040 900 5609 www.vertia.fi Yhteenveto Rakennuksen ilmavuotokohdat voivat aiheuttaa muun muassa

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa

Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa Ilmatiiveys ja vuotokohdat uusissa pientaloissa 1/2014 Vertia Oy 15.5.2014 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja 040 900 5609 www.vertia.fi Johdanto Tämä raportti perustuu Vertia Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden

Lisätiedot

Tiiveysmittausten koosteraportti

Tiiveysmittausten koosteraportti Tiiveysmittausten koosteraportti Timon Talot Oy, heinä-syyskuu 2014 Vertia Oy 5.11.2014 Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja heikki.jussila@vertia.fi 040 900 5609 www.vertia.fi Yhteenveto Yleisarvio Ilmatiiveydessä

Lisätiedot

VUOTOKOHTIEN PAIKANNUS Esimerkkitie 1 00100 Esimerkkilä 1234 Tutkimuspäivämäärä 01.10.2015

VUOTOKOHTIEN PAIKANNUS Esimerkkitie 1 00100 Esimerkkilä 1234 Tutkimuspäivämäärä 01.10.2015 VUOTOKOHTIEN PAIKANNUS Esimerkkitie 1 00100 Esimerkkilä 1234 Tutkimuspäivämäärä 01.10.2015 YHTEENVETO Vuotokohtien paikannus tehtiin tiiveysmittauksen yhteydessä alipaineessa. Paikannus tehtiin lämpökameralla

Lisätiedot

TIIVEYSMITTAUSRAPORTTI

TIIVEYSMITTAUSRAPORTTI TIIVEYSMITTAUSRAPORTTI Mittauksentie 5 05150 Mittala 00001 Projektinumero Ilmatiiveysluokitus q50 n50 Alle 0,6 A 0,7-1,0 B 0,8 0,8 1,1-1,5 1,6-2,0 2,1-3,0 3,1-4,0 Yli 4,1 C D E F G Heikki Jussila, Tutkimusjohtaja

Lisätiedot

RAKENNUSTEN ILMANPITÄVYYS

RAKENNUSTEN ILMANPITÄVYYS RAKENNUSTEN ILMANPITÄVYYS tutkimustuloksia suunnitteluohjeet laadunvarmistuksessa Julkisivuyhdistyksen syyskokousseminaari Julkisivut ja energiatehokkuus 25.11.2008 Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan

Lisätiedot

Energiatehokas koti seminaari 07.04.2011. Rakennusten ilmanpitävyys ja mittaukset

Energiatehokas koti seminaari 07.04.2011. Rakennusten ilmanpitävyys ja mittaukset Energiatehokas koti seminaari 07.04.2011 Rakennusten ilmanpitävyys ja mittaukset Vaipan ilmanpitävyyden edut Lämmitysenergian kulutus laskee (Juha Jokisalo, TKK) Yksikön lisäys ilmanvuotoluvussa n50 tarkoittaa

Lisätiedot

Tuuletusluukku (vastaava havainto tehtiin 1. krs. kaikkien tuuletusluukkujen osalta).

Tuuletusluukku (vastaava havainto tehtiin 1. krs. kaikkien tuuletusluukkujen osalta). Kuva Tuuletusluukku (vastaava havainto tehtiin. krs. kaikkien tuuletusluukkujen osalta). 2,4 2,3 00 5 35 Mittausalue 3 min 4 3 Tuuletusluukun reunasta tapahtuu ilmavuotoa, joka saattaa aiheuttaa kosteuden

Lisätiedot

Otsolan koulu Hiidenkirnuntie Kotka ULKOSEINÄRAKENTEIDEN TIIVISTYSTEN KONTROLLIMITTAUKSET MUISTIO 1 (3)

Otsolan koulu Hiidenkirnuntie Kotka ULKOSEINÄRAKENTEIDEN TIIVISTYSTEN KONTROLLIMITTAUKSET MUISTIO 1 (3) MUISTIO 1 (3) 2.1.2018 Tilaaja: Sirpa Aalto Kotkan kaupunki Kauppakatu 3A, 3. krs. 48100 Kotka Otsolan koulu Hiidenkirnuntie 2 48770 Kotka ULKOSEINÄRAKENTEIDEN TIIVISTYSTEN KONTROLLIMITTAUKSET Otsolan

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1

LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 pvm. 15.3.2011 2. KERROS, YLÄ-AULA Kuva 1 Tuulikaappi, ulko-ovi. -3,8 18,5 Referenssipiste R 12 71 - Mittausalue 2 min 4,4 37 2 Tuulikaapin ulko-ovesta johtuu viileää ulkoilmaa

Lisätiedot

RAKENNUKSEN ILMANPITÄVYYS

RAKENNUKSEN ILMANPITÄVYYS 1 466111S Rakennusfysiikka 5 op. RAKENNUKSEN ILMANPITÄVYYS Opettaja: Raimo Hannila Luentomateriaali: Professori Mikko Malaska Oulun yliopisto 2 LÄHDEKIRJALLISUUTTA Paloniitty Sauli. 2012. Rakennusten tiiviysmittaus.

Lisätiedot

LISÄERISTÄMINEN. VAIKUTUKSET Rakenteen rakennusfysikaaliseen toimintaan? Rakennuksen ilmatiiviyteen? Energiankulutukseen? Viihtyvyyteen?

LISÄERISTÄMINEN. VAIKUTUKSET Rakenteen rakennusfysikaaliseen toimintaan? Rakennuksen ilmatiiviyteen? Energiankulutukseen? Viihtyvyyteen? Hankesuunnittelu Suunnittelu Toteutus Seuranta Tiiviysmittaus Ilmavuotojen paikannus Rakenneavaukset Materiaalivalinnat Rakennusfysik. Suun. Ilmanvaihto Työmenetelmät Tiiviysmittaus Puhdas työmaa Tiiviysmittaus

Lisätiedot

Lämmön siirtyminen rakenteessa. Lämpimästä kylmempään päin Lämpötilat rakenteen eri puolilla pyrkivät tasoittumaan

Lämmön siirtyminen rakenteessa. Lämpimästä kylmempään päin Lämpötilat rakenteen eri puolilla pyrkivät tasoittumaan Mikko Myller Lämmön siirtyminen rakenteessa Lämpimästä kylmempään päin Lämpötilat rakenteen eri puolilla pyrkivät tasoittumaan Lämpöhäviöt Lämpö siirtyy 1) Kulkeutumalla (vesipatterin putkisto, iv-kanava)

Lisätiedot

TIIVEYSKORJAUS KUINKA TIIVIITÄ TALOT OVAT?? Vanhan rakennuksen lämmitysenergiasta jopa 25 % poistuu vuotoilman mukana.

TIIVEYSKORJAUS KUINKA TIIVIITÄ TALOT OVAT?? Vanhan rakennuksen lämmitysenergiasta jopa 25 % poistuu vuotoilman mukana. 1.2.2013 Energiakorjaus Tekninen kortti kortti 9 TIIVEYSKORJAUS pientalot TIIVIS RAKENNUS ON ENERGIATEHOKAS JA VIIHTYISÄ Uudet rakennukset rakennetaan erittäin ilmatiiviiksi. Ilmatiiveyden edut on ymmärretty

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI Merkkiainemittaus

TUTKIMUSRAPORTTI Merkkiainemittaus TUTKIMUSRAPORTTI Merkkiainemittaus 10.7.2012 Kuusikon koulu Hovitie 11 01380 VANTAA Työ nro T12049 Kotka 6.8.2012 Insinööri Studio Oy OY INSINÖÖRI STUDIO, TORNATORINTIE 3, PL 25, 48101 KOTKA PUH. 05-2255

Lisätiedot

Merkkiainetutkimus. Hakunilan koulu Hiirakkotie Vantaa

Merkkiainetutkimus. Hakunilan koulu Hiirakkotie Vantaa Merkkiainetutkimus Hiirakkotie 9 01200 Vantaa 2 Rakenteiden ilmatiiveyden tarkastus merkkiainekaasun avulla 1. Kohdetiedot Jouni Räsänen, Vantaan kaupunki, Vantaa Hiirakkotie 9 01200 Vantaa 2. Tutkijat

Lisätiedot

ILMATIIVEYSTUTKIMUS 51392.62 25.3.2014. Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Kielotie 13 01300 Vantaa Sähköposti: Jouni.Rasanen@vantaa.

ILMATIIVEYSTUTKIMUS 51392.62 25.3.2014. Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Kielotie 13 01300 Vantaa Sähköposti: Jouni.Rasanen@vantaa. 539.6 5.3.04 Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Kielotie 3 0300 Vantaa Sähköposti: Jouni.Rasanen@vantaa.fi Tutkimuskohde Martinlaakson koulu ILMATIIVEYSTUTKIMUS MERKKIAINEKOKEET JA VUOTOLUKUMITTAUS TULOSTEN

Lisätiedot

RAKENNUSTEN TIIVIYSMITTAUS

RAKENNUSTEN TIIVIYSMITTAUS Ovikehikko ja kangas Puhallin ja ilmamäärämittaus Ulkoilman paine-eroletku Ohjausyksikkö ja paine-eromittaus Puhaltimen kuristusrenkaat RAKENNUSTEN Virtalähde Puhaltimen kotelo RAKENNUSTEN TIIVIYSMITTAUS

Lisätiedot

Ala-aulan välioven kohdalla olevan pilarin ja ulkoseinän liitos.

Ala-aulan välioven kohdalla olevan pilarin ja ulkoseinän liitos. LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 RUOKASALI Kuva 1 Ala-aulan välioven kohdalla olevan pilarin ja ulkoseinän liitos. -3,8 19,4 Referenssipiste R 15,7 84 - Mittausalue 2 min 13 72 3 Mittausalue 3 min 13,1 73

Lisätiedot

Suomalaiset rakennusten ilmanpitävyysmääräykset ja ohjeet kansainvälisessä vertailussa Ingo Achilles RTA 3

Suomalaiset rakennusten ilmanpitävyysmääräykset ja ohjeet kansainvälisessä vertailussa Ingo Achilles RTA 3 Suomalaiset rakennusten ilmanpitävyysmääräykset ja ohjeet kansainvälisessä vertailussa 6.6.2018 Ingo Achilles RTA 3 Tutkimusaihe Tutkimuksessa tarkastellaan ja tutkitaan voimassaolevia rakennusten ilmanpitävyysmääräyksiä

Lisätiedot

Energiatehokkaan rakentamisen parhaat käytännöt. Johdanto

Energiatehokkaan rakentamisen parhaat käytännöt. Johdanto Energiatehokkaan rakentamisen parhaat käytännöt Johdanto Teemat Laaditaan oppimateriaalia: 1. Perusteet; lämmön siirtyminen, kastepiste,... 2. Työmaan olosuhdehallinta; sääsuojaus, lämmitys, kuivatus,

Lisätiedot

MUISTIO AP14_ tila 1176 Hakamäki & Tanner tila 1181 Hakamäki & Tanner tila 1172 Hakamäki & Tanner

MUISTIO AP14_ tila 1176 Hakamäki & Tanner tila 1181 Hakamäki & Tanner tila 1172 Hakamäki & Tanner MUISTIO 2.7.205 AP4_7035.027 Vantaan kaupunki Jussi-Pekka Sojakka Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Tilakeskus, Tilahallinta, Rakennusten kunnossapito Kielotie 3, 0300 Vantaa Ulkoseinä-,

Lisätiedot

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikka Lappeenranta. Koulurakennuksen ilmatiiveysmittaus

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikka Lappeenranta. Koulurakennuksen ilmatiiveysmittaus SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikka Lappeenranta Koulurakennuksen ilmatiiveysmittaus Ilmatiiveysraportti 2010 SISÄLTÖ 1 KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 1.1 Mittauksen tavoite... 3 1.2 Mittauksen tekijä... 3

Lisätiedot

Energiatehokkaassa pientalossa on hyvä sisäympäristö Sami Seuna, Motiva Oy Energiatehokas pientalo, Motiva Oy 1

Energiatehokkaassa pientalossa on hyvä sisäympäristö Sami Seuna, Motiva Oy Energiatehokas pientalo, Motiva Oy 1 Energiatehokkaassa pientalossa on hyvä sisäympäristö Sami Seuna, Motiva Oy 9.4.2017 Energiatehokas pientalo, Motiva Oy 1 Energiatehokkaassa pientalossa on hyvä sisäympäristö Sami Seuna, Motiva Oy 9.4.2017

Lisätiedot

TIIVEYSMITTAUSRAPORTTI

TIIVEYSMITTAUSRAPORTTI TIIVEYSMITTAUSRAPORTTI Esimerkkitie 1 00000 Vantaa TIIVEYSMITTAUSLUOKITUS q50 n50 Alle 0,6 A 0,7-1 B 1,1-1,5 C 1,2 1,1 1,6-2,0 D 2,1-3,0 3,1-4,0 Yli 4, 1 E F G Heikki Jussila Tutkimuspäällikkö 040 900

Lisätiedot

LÄMPÖKAMERAKUVAUSRAPORTTI PAPPILANMÄEN KOULU PUISTOTIE PADASJOKI

LÄMPÖKAMERAKUVAUSRAPORTTI PAPPILANMÄEN KOULU PUISTOTIE PADASJOKI Vastaanottaja: Seppo Rantanen Padasjoen kunta Työnumero: 051321701374 LÄMPÖKAMERAKUVAUSRAPORTTI PAPPILANMÄEN KOULU PUISTOTIE 8 17500 PADASJOKI Kai Kylliäinen 1. KOHTEEN YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kohde... 3

Lisätiedot

SISÄOLOSUHTEISIIN JA KOULUISTA JA PÄIVÄKODEISTA. Kauppinen, Timo 1, Siikanen, Sami 1, Rissanen, Juho 2, Partanen, Hannu 2, Räisänen, Mervi 3

SISÄOLOSUHTEISIIN JA KOULUISTA JA PÄIVÄKODEISTA. Kauppinen, Timo 1, Siikanen, Sami 1, Rissanen, Juho 2, Partanen, Hannu 2, Räisänen, Mervi 3 ILMAVUOTOJEN VAIKUTUS SISÄOLOSUHTEISIIN JA ENERGIATEHOKKUUTEEN - KENTTÄTULOKSIA KOULUISTA JA PÄIVÄKODEISTA Kauppinen, Timo 1, Siikanen, Sami 1, Rissanen, Juho 2, Partanen, Hannu 2, Räisänen, Mervi 3 1

Lisätiedot

Tiivistystyön laadunvarmistus merkkiaineella

Tiivistystyön laadunvarmistus merkkiaineella TUTKIMUSSELOSTUS 50065.0 Porvoon Kaupunki, tilapalvelut Pekka Koskimies pekka.koskimies@porvoo.fi Tiivistystyön laadunvarmistus merkkiaineella Kohde: Kevättuulen päiväkoti, Sammontie 6, 0650 Porvoo Aika

Lisätiedot

Terve talo suunnittelusta toteutukseen -koulutus 5.2.2015 Seinäjoki. Timo Turunen, Ramboll Topi Jokinen, Vertia

Terve talo suunnittelusta toteutukseen -koulutus 5.2.2015 Seinäjoki. Timo Turunen, Ramboll Topi Jokinen, Vertia Terve talo suunnittelusta toteutukseen -koulutus 5.2.2015 Seinäjoki Timo Turunen, Ramboll Topi Jokinen, Vertia Image size: 7,94 cm x 25,4 cm TERVE TALO-KOULUTUS Seinäjoki 5.2.2015 TkL Timo Turunen, Ramboll

Lisätiedot

192-0200-9701 1 (5) Jouni Räsänen, RI (09) 887 9265 jor@ako.fi. K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä

192-0200-9701 1 (5) Jouni Räsänen, RI (09) 887 9265 jor@ako.fi. K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä 1 (5) K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä Rakennustoimenpide Asiakirjan nimi Juoks.nro KUNTOSELVITYS Rakennuskohde RAPORTTI Asiakirjan sisältö SIMONKYLÄN KOULU Koivukyläntie 52

Lisätiedot

Tiiviysmittaus / malliraportti Julkinen rakennus

Tiiviysmittaus / malliraportti Julkinen rakennus SIVU 1/26 Tiiviysmittaus / malliraportti Julkinen rakennus SIVU 2/26 n50 = 3,78 Tutkija : TermoLog Oy / Pekka Toivonen SIVU 3/26 SISÄLLYSLUETTELO Kohteen yleistiedot... 4 Tutkimuksen tilaaja... 4 Tutkimuksen

Lisätiedot

Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa. Vantaan Kaupunki PL 6007

Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa. Vantaan Kaupunki PL 6007 Vesivahingon kosteuskartoitus Tarkastuskohde: Kaivokselan päiväkoti Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa Tilaaja: Krohn Mikko Vantaan Kaupunki PL 6007 Vahinkonumero: Tarkastaja: Hannu Peltola 040-538 7944 Tarkastuspvm:

Lisätiedot

KOSTEUDENHALLINTA ENERGIATEHOKKAASSA RAKENTAMISESSA

KOSTEUDENHALLINTA ENERGIATEHOKKAASSA RAKENTAMISESSA KOSTEUDENHALLINTA ENERGIATEHOKKAASSA RAKENTAMISESSA 28.3.2009 TkT Juha Vinha Energiatehokas koti tiivis ja terveellinen?, 28.3.2009 Helsingin Messukeskus PERUSASIAT KUNTOON KUTEN ENNENKIN Energiatehokas

Lisätiedot

Esimerkkikuvia ja vinkkejä mittaukseen

Esimerkkikuvia ja vinkkejä mittaukseen Esimerkkikuvia ja vinkkejä mittaukseen Tässä on esitetty esimerkkinä paikkoja ja tapauksia, joissa lämpövuotoja voi esiintyä. Tietyissä tapauksissa on ihan luonnollista, että vuotoa esiintyy esim. ilmanvaihtoventtiilin

Lisätiedot

TIIVIYSMITTAUSRAPORTTI

TIIVIYSMITTAUSRAPORTTI SIVU 1/6 Talo Suomalainen, Mittaripolku 8, 01230 Mallila n 50 -luku 1,2 1/h Insinööritoimisto Realtest Sidetie 11 D 00730 Helsinki Puh. 0400 728733 matti.pirkola@realtest.fi SIVU 2/6 1.KOHTEEN YLEISTIEDOT

Lisätiedot

Työpaikkojen ja kerrostalojen radonkorjaukset. Olli Holmgren Radonkorjauskoulutus , Kouvola

Työpaikkojen ja kerrostalojen radonkorjaukset. Olli Holmgren Radonkorjauskoulutus , Kouvola Työpaikkojen ja kerrostalojen radonkorjaukset Radonkorjauskoulutus, Kouvola Työpaikat ja suuret rakennukset Samat radonkorjausmenetelmät kuin asunnoille: radonimuri ja radonkaivo (sora-alueet) Imureiden

Lisätiedot

TIIVISTALO www.tiivistalo.fi

TIIVISTALO www.tiivistalo.fi 10/2010 TIIVISTALO www.tiivistalo.fi Höyrynsulut Tiivistysteipit Liitoskankaat Läpivientiteipit TYÖOHJEET Puutalon vaipan tiivistämiseen tiivistalojärjestelmän mukaan Höyrynsulku INTELLO höyrynsulkukankaat

Lisätiedot

6.3.2006. Tutkimuksen tekijä: Hannu Turunen Laboratoriopäällikkö EVTEK-ammattikorkeakoulu puh: 040-5852874 email: hannu.turunen@evtek.

6.3.2006. Tutkimuksen tekijä: Hannu Turunen Laboratoriopäällikkö EVTEK-ammattikorkeakoulu puh: 040-5852874 email: hannu.turunen@evtek. Lämpökuvausraportti Yrttitien päiväkodin lisärakennus Tutkimuksen tekijä: Laboratoriopäällikkö puh: 040-5852874 email: hannu.turunen@evtek.fi 1 Sisällys Lämpökuvausraportti... 1 Yhteenveto... 3 Kohteen

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 TYÖPAJA, LUOKKATILAN PUOLEINEN OSA

LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 TYÖPAJA, LUOKKATILAN PUOLEINEN OSA Kuva Tuulikaappi, ulkoovi. 3,8 23, 4,4 30 3,2 2 2 Tuulikaapin ulkoovesta johtuu viileää ulkoilmaa sisätilaan päin sekä ulkooven reunoilta tapahtuu ilmavuotoa, jotka aiheuttavat liittyvien rakenteiden ja

Lisätiedot

RVP-S/T-RF-75. Pätevyyslautakunta: Rakennusfysiikan suunnittelija

RVP-S/T-RF-75. Pätevyyslautakunta: Rakennusfysiikan suunnittelija SUUNNITTELU / TOTEUTUS - RAKENNUSFYSIIKKA Virhekortin tarkoituksena on jakaa informaatiota toteutuneesta ja virheeksi tulkitusta ongelmatilanteesta, sen taustoista ja ennaltaehkäisemisestä. Virhekortista

Lisätiedot

Työpaikkojen radonkorjauksista

Työpaikkojen radonkorjauksista Radonkorjauskoulutus Helsinki 20.3.2014 Työpaikkojen radonkorjauksista Olli Holmgren TYÖPAIKAT Samat perusmenetelmät, kuin asunnoille Imureiden tehot pinta-alojen mukaan Tiivistettävät raot usein isompia

Lisätiedot

Rakennus Oy. Vantaan rt-huoneistot. 01000 Vantaa

Rakennus Oy. Vantaan rt-huoneistot. 01000 Vantaa SIVU 1/20 Rakennus Oy Vantaan rt-huoneistot Kujanpääty 1B4, 4B11 ja 4C13 01000 Vantaa SIVU 2/20 Tiiviysluokitukset, n 50 SIVU 3/20 SISÄLLYSLUETTELO Kohteen yleistiedot... 4 Tutkimuksen tavoite... 4 Tutkimuksen

Lisätiedot

Työpaikkojen ja kerrostalojen radonkorjaukset

Työpaikkojen ja kerrostalojen radonkorjaukset Hämeenlinna 15.2.2017 Työpaikkojen ja kerrostalojen radonkorjaukset Olli Holmgren Säteilyturvakeskus Suuret rakennukset Radonkorjaukset radonimuri ja radonkaivo (sora-alueet) tiivistämistöitä: laatan reuna-alueet,

Lisätiedot

MERKKIAINEKOE. Korjausrakentaminen

MERKKIAINEKOE. Korjausrakentaminen MERKKIAINEKOE Korjausrakentaminen PÄIVÄYS PROJEKTI Tiivistyskorjauksen laadunvalvonta, mallihuoneen merkkiainekoe TILAAJA Vantaan kaupunki KOHDE Lintukallionkuja 6, 01620 Vantaa 2(8) SISÄLTÖ 1. YHTEYSTIEDOT...

Lisätiedot

RAKENTEET. Yksityiskohdat Höyrynsulun läpimenot Höyrynsulun liitokset kivitalot Höyrynsulun liitokset - puutalot

RAKENTEET. Yksityiskohdat Höyrynsulun läpimenot Höyrynsulun liitokset kivitalot Höyrynsulun liitokset - puutalot Yksityiskohdat Höyrynsulun läpimenot Höyrynsulun liitokset kivitalot Höyrynsulun liitokset - puutalot 3 4 1 YKSITYISKOHDAT Yksityiskohdissa käydään läpi höyrynsulun läpimenoja ja liitoksia. HÖYRYNSULUN

Lisätiedot

TARKAT SUUNNITELMAT 3D-MALLINNUKSELLA

TARKAT SUUNNITELMAT 3D-MALLINNUKSELLA TARKAT SUUNNITELMAT 3D-MALLINNUKSELLA Näe, miten rakennuksen eri osat sopivat paikoilleen Rakenteiden suunnittelu Tarkat materiaalien määräluettelot Yksityiskohtaiset kuvalliset ohjeet asennustöiden avuksi

Lisätiedot

LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA

LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA Merkkiainekoeraportti 1 1 (6) Tilaaja: ISS Palvelut Oy Juha Leppälä Rajatorpantie 8 A 01600 VANTAA LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA Aika: 21.7.2011 Paikka: Laajaniityntie

Lisätiedot

Rakennusten painesuhteiden merkitys, mittaaminen ja hallinta. Lari Eskola Marko Björkroth

Rakennusten painesuhteiden merkitys, mittaaminen ja hallinta. Lari Eskola Marko Björkroth Rakennusten painesuhteiden merkitys, mittaaminen ja hallinta Lari Eskola Marko Björkroth 21.5.2019 Rakennusten paine-erojen merkitys Energiatehokkuus Ilmasto Rakennusten tiiviys Ilmanvaihto Radon Rakenteet

Lisätiedot

Tekijä: Lämpökuvausmittausraportti Sivu 1/14 15.11.2011

Tekijä: Lämpökuvausmittausraportti Sivu 1/14 15.11.2011 Tekijä: Lämpökuvausmittausraportti Sivu 1/14 Kuvauksen suorittaja: Puhelin: Osoite: Postitoimipaikka: Tilaaja: Uudenmaanliitto Osoite: Esterinportti 2 B Postitoimipaikka: 00240 Helsinki Kohde: Omakotitalo

Lisätiedot

Ilmatiiveys ja vuotokohdat pientaloissa

Ilmatiiveys ja vuotokohdat pientaloissa Energia- ja LVI-tekniikan koulutusohjelma Heikki Jussila Ilmatiiveys ja vuotokohdat pientaloissa Diplomityö, joka on jätetty tarkistettavaksi diplomi-insinöörin tutkintoa varten. Helsinki 31.3.2015 Valvoja:

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1

LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 LÄMPÖKUVAUS MITTAUSRAPORTTI 1 Kuva 1 Tuulikaappi, ulko-oven ja ovikynnyksen/karmin liitoskohta. Referenssipiste R 23 102-0,95 Mittausalue 2 min -2,4 20 1 0,95 Tuulikaapin ulko-oven ja ovikarmin ja kynnyksen

Lisätiedot

TermoLog Oy Kiinteistön rakennetutkimukset. www.termolog.fi

TermoLog Oy Kiinteistön rakennetutkimukset. www.termolog.fi TermoLog Oy www.termolog.fi Kattava palvelutarjonta kiinteistön kunnon valvontaan tarkastusmenetelmä hyödyntää uusinta laiteja ohjelmistoteknologiaa. Menetelmään kuuluu lämpökuvauksen tukena myös lämpötila-

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Tilakeskus Jouni Räsänen Kielotie 13, Vantaa sähköposti:

Vantaan kaupunki Tilakeskus Jouni Räsänen Kielotie 13, Vantaa sähköposti: 557.8.8.0 Vantaan kaupunki Tilakeskus Jouni Räsänen Kielotie, 000 Vantaa sähköposti: jouni.rasanen@vantaa.fi Tutkimuskohde Hämeenkylän koulu, RAKENTEIDEN ILMATIIVEYDEN LAADUNVARMISTUS KORJAUSTEN JÄLKEEN

Lisätiedot

Paine-eron mittaus- ja säätöohje

Paine-eron mittaus- ja säätöohje Paine-eron mittaus- ja säätöohje Marko Björkroth, Lari Eskola, A-Insinöörit Suunnittelu Oy Risto Kosonen, Aalto Yliopisto Juha Vinha, Tampereen yliopisto Paine-eron mittausohje Ympäristöministeriön toimeksianto

Lisätiedot

4/2016 VIESKATALO. Työohjeet Rakennuksen vaipan tiivistämiseen. VIESKAN ELEMENTTI OY PL 4, 85201 Alavieska www.vieskanelementti.fi

4/2016 VIESKATALO. Työohjeet Rakennuksen vaipan tiivistämiseen. VIESKAN ELEMENTTI OY PL 4, 85201 Alavieska www.vieskanelementti.fi 4/2016 VIESKTLO Työohjeet Rakennuksen vaipan tiivistämiseen VIESKN ELEMENTTI OY PL 4, 85201 lavieska www.vieskanelementti.fi Yleistä Kosteus- ja homevaurioiden välttämiseksi on tärkeää huolehtia siitä,

Lisätiedot

Talotekniikan toiminnanvarmistus. Säätö ja toiminnanvarmistus ohjekortti alustus Tomi Jäävirta Mikko Niskala

Talotekniikan toiminnanvarmistus. Säätö ja toiminnanvarmistus ohjekortti alustus Tomi Jäävirta Mikko Niskala Talotekniikan toiminnanvarmistus Säätö ja toiminnanvarmistus ohjekortti alustus Tomi Jäävirta Mikko Niskala Tarkoitus Osa Kuivaketju10 projektia Sisältöä talotekniikan toiminnanvarmistus ohjekorttiin.

Lisätiedot

27.5.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

27.5.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy 27.5.2014 Ranen esitys Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy Energiatehokas korjausrakentaminen Korjausrakentamisen energiamääräykset mitä niistä pitäisi tietää Suomen asuntokanta on kaikkiaan noin 2,78 miljoona

Lisätiedot

Energiatodistusten hinta Toimenpide-ehdotukset Pientalot, rivitalot ja asuinkerrostalot Motiva Oy. 06/2017 Energiatodistuskysely

Energiatodistusten hinta Toimenpide-ehdotukset Pientalot, rivitalot ja asuinkerrostalot Motiva Oy. 06/2017 Energiatodistuskysely Energiatodistusten hinta 2015-2016 Toimenpide-ehdotukset Pientalot, rivitalot ja asuinkerrostalot Motiva Oy 06/2017 Energiatodistuskysely 2017 1 Energiatodistusten hinta Pientalot, rivitalot ja kerrostalot

Lisätiedot

LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset

LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset LIITE 2. Lämpökameran mittauspisteet Lämpökameran mittauspisteet, 1-kerros Lämpökameran mittauspisteet, 2-kerros Lämpökameran mittauspisteet, kellari LIITE 3. Lämpökamerakuvat

Lisätiedot

Energia-ja kustannustehokkuus rakennuksen elinkaarella

Energia-ja kustannustehokkuus rakennuksen elinkaarella RIL Rakennus- ja rakennetekniikkaryhmä, kustannustehokas rakentaminen Energia-ja kustannustehokkuus rakennuksen elinkaarella Juha-Pekka Smolander Teknisen myynnin päällikkö 1 Sisältö 1. Energiamääräykset

Lisätiedot

RIL 249 MATALAENERGIARAKENTAMINEN

RIL 249 MATALAENERGIARAKENTAMINEN RIL 249-20092009 MATALAENERGIARAKENTAMINEN RAKENNETEKNINEN NÄKÖKULMA 7.12.2009 Juha Valjus RIL 249 MATALAENERGIARAKENTAMINEN Kirjan tarkoitus rakennesuunnittelijalle: Opastaa oikeaan suunnittelukäytäntöön

Lisätiedot

MERKKIAINEKOE. Korjausrakentaminen

MERKKIAINEKOE. Korjausrakentaminen MERKKIAINEKOE Korjausrakentaminen PÄIVÄYS PROJEKTI Tiivistyskorjauksen laadunvalvonta, uusitut ikkunat TILAAJA Vantaan kaupunki KOHDE Lintukallionkuja 6, 01620 Vantaa 2(11) SISÄLTÖ 1. YHTEYSTIEDOT... 3

Lisätiedot

Kreivitalon rakenne- ja eristeratkaisut säästävät energiaa ja rakentamiskustannuksia

Kreivitalon rakenne- ja eristeratkaisut säästävät energiaa ja rakentamiskustannuksia Kreivitalon rakenne- ja eristeratkaisut säästävät energiaa ja rakentamiskustannuksia Kreivitalon kaunis ulkomuoto kätkee sisäänsä toimivan, turvallisen ja energiatehokkaan kodin SUOMEN TODETUSTI TIIVEIN

Lisätiedot

Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset

Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset Sanna Pohjola Hanna Kuitunen 1 Lähtökohta ja selvitysten tavoite Ojoisten lastentalon vanha osa valmistunut 1970-luvulla (liikuntasali, keittiö,

Lisätiedot

Energiatodistusten laatijoiden Keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus

Energiatodistusten laatijoiden Keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus Energiatodistusten laatijoiden Keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus 23.11.2017 Technopolis, Kalevantie 2, Tampere Ulla Laapotti, energia-asiantuntija Pientalon havannointikäynti ja toimenpide-ehdotukset

Lisätiedot

KEIJUPUISTO. Jari Palonen Aalto yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu, Energiatekniikan laitos, LVI-tekniikka 13.4.2011

KEIJUPUISTO. Jari Palonen Aalto yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu, Energiatekniikan laitos, LVI-tekniikka 13.4.2011 KEIJUPUISTO Jari Palonen Aalto yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu, Energiatekniikan laitos, LVI-tekniikka 13.4.2011 Keijupuisto Tapparakatu 1 ja Kivikatu 6 Tapparakatu 1 Perustiedot 2 rakennusta,

Lisätiedot

Tuoteuutuudet rakennusten ilmatiiveyden varmistamiseen

Tuoteuutuudet rakennusten ilmatiiveyden varmistamiseen Tuoteuutuudet rakennusten ilmatiiveyden varmistamiseen Janne Puronlahti Toimitusjohtaja, Redi-Yhtiöt Oy janne.puronlahti@tiivistalo.fi Ilmatiivis rakenne tarkoittaa sitä, ettei rakennuksen vaipassa ole

Lisätiedot

Energiatehokas rakentaminen ja remontointi PORNAINEN 21.09.2011. Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jouko Lommi

Energiatehokas rakentaminen ja remontointi PORNAINEN 21.09.2011. Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jouko Lommi Energiatehokas rakentaminen ja remontointi PORNAINEN 21.09.2011 Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jouko Lommi Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry PRKK RY on ainoa Omakotirakentajia ja remontoijia

Lisätiedot

RAKENNUSTEN LÄMPÖKUVAUS uudet ohjeet 2015

RAKENNUSTEN LÄMPÖKUVAUS uudet ohjeet 2015 RAKENNUSTEN LÄMPÖKUVAUS uudet ohjeet 2015 Lämpökameravaatimuksien tarkentuminen Mittausolosuhdevaatimusten muuttuminen Rakennuksen vallitsevan paine-eron huomioiminen lämpötilaindeksin laskennassa 19.10.2015

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS

TUTKIMUSSELOSTUS TUTKIMUSSELOSTUS 29.2.204 5392.80 Ulkoseinä- ja alapohjarakenteiden liittymien ilmatiiveyden tarkastus Aika: 29.2.204 Tutkimuskohde:, Tiiviystutkimus merkkiaineella Tutkimuksen tekijät: Juha Tanner Tehtävä

Lisätiedot

RAKENNUSTEN LÄMPÖKUVAUS. sauli@paloniitty.fi 1

RAKENNUSTEN LÄMPÖKUVAUS. sauli@paloniitty.fi 1 RAKENNUSTEN LÄMPÖKUVAUS sauli@paloniitty.fi 1 Lämpökuvauksen historia Unkarilainen fyysikko Kálmán Tihanyi keksi lämpökameran 1929 Kameroita käytettiin aluksi sotilastarkoituksiin Suomessa rakennusten

Lisätiedot

HIRSIRAKENTAMISEN TULEVAISUUS: OSAPALVELUISTA KOKONAISPALVELUUN!

HIRSIRAKENTAMISEN TULEVAISUUS: OSAPALVELUISTA KOKONAISPALVELUUN! HIRSIRAKENTAMISEN TULEVAISUUS: OSAPALVELUISTA KOKONAISPALVELUUN! Aarne Jussila & Jaakko Jussila Rakennustutkimus RTS Oy Hirsitaloteollisuus HTT ry, syysseminaari 28.11.2017 Vuosi SUOMEN ASUNTOALOITUSTEN

Lisätiedot

HAKALAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET

HAKALAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET HAKALAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET Petri Lönnblad RI. RTA 4.9.2017 Tehdyt tutkimukset HUHTIKUU 2006: Asbestikartoitus KESÄ-HEINÄKUU 2017: - Kosteuskartoitus, kosteusmittaukset - Rakenneavaukset, mikrobinäytteenotto

Lisätiedot

Työpaikkojen radonkorjauksista

Työpaikkojen radonkorjauksista Radonkorjauskoulutus Lahti 26.3.2015 Työpaikkojen radonkorjauksista Olli Holmgren Holmgren 26.3.2015 1 TYÖPAIKAT Samat perusmenetelmät, kuin asunnoille Imureiden tehot pinta-alojen mukaan Tiivistettävät

Lisätiedot

Näin lisäeristät 4. Sisäpuolinen lisäeristys. Tuotteina PAROC extra ja PAROC-tiivistystuotteet

Näin lisäeristät 4. Sisäpuolinen lisäeristys. Tuotteina PAROC extra ja PAROC-tiivistystuotteet Näin lisäeristät 4 Sisäpuolinen lisäeristys Tuotteina PAROC extra ja PAROC-tiivistystuotteet Tammikuu 202 Sisäpuolinen lisälämmöneristys Lisäeristyksen paksuuden määrittää ulkopuolelle jäävän eristeen

Lisätiedot

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Maria Lähdemäki Projektipäällikkö Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala 9.5.2018 1 Tilanne loppuvuodesta

Lisätiedot

HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA. Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm

HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA. Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm 24.1.2017 2 TUTKIMUKSET, syksy 2017 Tutkimusten tarkoitus Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää syitä joilla

Lisätiedot

KERROKSELLISEN TIILIULKOSEINÄRAKENTEEN KUNTOTUTKIMUKSET, KORJAUSTARPEEN ARVIOINTI JA VAIKUTUKSET SISÄILMAAN

KERROKSELLISEN TIILIULKOSEINÄRAKENTEEN KUNTOTUTKIMUKSET, KORJAUSTARPEEN ARVIOINTI JA VAIKUTUKSET SISÄILMAAN KERROKSELLISEN TIILIULKOSEINÄRAKENTEEN KUNTOTUTKIMUKSET, KORJAUSTARPEEN ARVIOINTI JA VAIKUTUKSET SISÄILMAAN Ronja Saarinen Vahanen Rakennusfysiikka Oy TAUSTATIETO Helsingin kaupungin diplomityöhanke, Vahanen

Lisätiedot

ENSIRAPORTTI. Työ A12076. Jönsäksentie 4, 01600 Vantaa Raportointi pvm: 16.01.2012. A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus: 1911067-2

ENSIRAPORTTI. Työ A12076. Jönsäksentie 4, 01600 Vantaa Raportointi pvm: 16.01.2012. A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus: 1911067-2 ENSIRAPORTTI Jönsäksentie 4, 01600 Vantaa Raportointi pvm: 16.01.2012 Työ KOHDE: TILAT: Jönsäksentie 4, 01600 Vantaa Kerrokset 1,2,3,4 ja Iv-konehuone TILAAJA: Anne Krokfors ISÄNNÖINTI: Vantaan kaupunki

Lisätiedot

SISÄILMATUTKIMUS. Yhteenveto PÄIVÄTUULI KIUKAINEN. I n s i n ö ö r i t o i m i s t o L E V O L A Sivu 1 / 15

SISÄILMATUTKIMUS. Yhteenveto PÄIVÄTUULI KIUKAINEN. I n s i n ö ö r i t o i m i s t o L E V O L A Sivu 1 / 15 L E V O L A Sivu 1 / 15 PÄIVÄTUULI 27400 KIUKAINEN SISÄILMATUTKIMUS Yhteenveto 01.02.2016 L E V O L A Sivu 2 / 15 Tilaaja Euran kunta / Markus Rantanen Toimeksianto Rakennuksen sisäilmatutkimus käyttötarkoituksen

Lisätiedot

Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa. Energiaremontti

Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa. Energiaremontti Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa 1 Energiaremontti Miten päästään 20 % energiansäästöön vuoteen 2020 mennessä Tampereen asuinrakennuskannassa Energiaeksperttikoulutus

Lisätiedot

Kerrostalojen radonkorjaukset

Kerrostalojen radonkorjaukset Radonkorjauskoulutus Lahti 26.3.2015 Kerrostalojen radonkorjaukset Olli Holmgren Kerrostalojen radonkorjaukset Ongelma-asunnot lähes yksinomaan alimman kerroksen asuntoja, joissa lattialaatta on suorassa

Lisätiedot

Päivityskoulutus Lämpökuvaajat Tiiviysmittaajat

Päivityskoulutus Lämpökuvaajat Tiiviysmittaajat PALONIITTY OY Päivityskoulutus 21.4.2016 Lämpökuvaajat Tiiviysmittaajat Sauli Paloniitty www.paloniitty.fi 045-77348778 21.4.2016 sauli@paloniitty.fi 1 AIHEET Asumisterveysasetus 2015 Asumisterveysasetuksen

Lisätiedot

Käpylän peruskoulun vanhempainilta 4.2.2015. 4.2.2015 Tilakeskus/Sari Hildén

Käpylän peruskoulun vanhempainilta 4.2.2015. 4.2.2015 Tilakeskus/Sari Hildén Käpylän peruskoulun vanhempainilta Esityksen sisältö: Untamon tehdyt ja tulevat toimenpiteet Väinölän tehdyt ja tulevat toimenpiteet Peruskorjaukset Untamo 2014 tehdyt korjaukset Kesä: ikkunoiden avausmekanismien

Lisätiedot

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy 14.4.2014 Ranen esitys Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy Energiatehokas korjausrakentaminen Tavoitteena pienentää olemassa olevien rakennusten energiankulutusta Energiatehokkuusvaatimuksilla on vaikutusta

Lisätiedot

192-0340-9702. Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi. K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä

192-0340-9702. Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi. K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä Rakennustoimenpide Asiakirjan nimi Juoks.nro KUNTOSELVITYS Rakennuskohde RAPORTTI Asiakirjan sisältö Lummepolunpäiväkoti Lummepolku 01300 Vantaa

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI. Gsm. 040-861 7001. Osoite. Postitoimipaikka. Tilaaja:Jukka Hillo c/o As Oy Iirisranta. Osoite:Iirislahdentie 42 asunto 13

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI. Gsm. 040-861 7001. Osoite. Postitoimipaikka. Tilaaja:Jukka Hillo c/o As Oy Iirisranta. Osoite:Iirislahdentie 42 asunto 13 LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI Kuvauksen suorittaja Tr-Lämpökuvaus Oy Gsm. 040-861 7001 Osoite Postitoimipaikka Krämertintie 31 D 006 Helsinki TilaajaJukka Hillo c/o As Oy Iirisranta OsoiteIirislahdentie 42 asunto

Lisätiedot

Keskuskoulu, tiivistelmä vaurioituneista rakenteista Rakennusosa 1968 (Päärakennus)

Keskuskoulu, tiivistelmä vaurioituneista rakenteista Rakennusosa 1968 (Päärakennus) 1968 Keskuskoulu, tiivistelmä vaurioituneista rakenteista Rakennusosa 1968 (Päärakennus) KELLARI 1. KERROS 52 51 50 53 14 80-90 80-90 VOC 3 BP7 80-90 ja RH 75,1% VOC 4 80-100 ja RH 79,5% BP7 22 49 100-110

Lisätiedot

Saumadetaljien huomioiminen ikkuna-asennuksissa energiatehokkuusvaatimusten ehdoilla. Petri Silvennoinen Julkisivuyhdistys Saumausyhdistys

Saumadetaljien huomioiminen ikkuna-asennuksissa energiatehokkuusvaatimusten ehdoilla. Petri Silvennoinen Julkisivuyhdistys Saumausyhdistys Saumadetaljien huomioiminen ikkuna-asennuksissa energiatehokkuusvaatimusten ehdoilla Petri Silvennoinen Julkisivuyhdistys Saumausyhdistys JULKISIVUMESSUT, JULKISIVUSEMINAARI, 14.10.2011 Ikkuna-asennukset

Lisätiedot

192-0330-9701 ALUSTILAN TIIVEYS- JA KUNTOSELVITYS 1 (7) Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi

192-0330-9701 ALUSTILAN TIIVEYS- JA KUNTOSELVITYS 1 (7) Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi 1 (7) K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä Rakennustoimenpide Asiakirjan nimi Juoks.nro KUNTOSELVITYS RAPORTTI Rakennuskohde Asiakirjan sisältö MYYRMÄEN AMMATTIKOULU ASUNTOLA Ojahaantie

Lisätiedot

Omasta kodista turvallisempi Uponor-radonratkaisuilla

Omasta kodista turvallisempi Uponor-radonratkaisuilla RADONJÄRJESTELMÄ Omasta kodista turvallisempi Uponor-radonratkaisuilla 12 2010 40001 Voiko radon olla vaarallista? Radon on terveydelle vaarallista ja sitä esiintyy suomalaisissa kodeissa rakennuspaikasta

Lisätiedot

Tutkimuksen tekijät: Tommi Neuvonen, Tuomas Hintikka, Finnmap Consulting Oy / Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu

Tutkimuksen tekijät: Tommi Neuvonen, Tuomas Hintikka, Finnmap Consulting Oy / Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Projektinumero: 51579.55 Tilaaja: Porvoon kaupunki, Tilakeskus Liikelaitos Porvoon tilapalvelut Tekninen isännöitsijä Pekka Koskimies Sähköposti: pekka.koskimies@porvoo.fi Rakenteiden ilmatiiveyden tarkastus

Lisätiedot

PS2 PS1 MERKINTÖJEN SELITYKSET: PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET. Ankkalammen päiväkoti Metsotie 27, Vantaa LIITE

PS2 PS1 MERKINTÖJEN SELITYKSET: PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET. Ankkalammen päiväkoti Metsotie 27, Vantaa LIITE PS2 PS MERKINTÖJEN SELITYKSET: PS PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET Ankkalammen päiväkoti Metsotie 27, Vantaa 2.0.203 OK LIITE ULKOSEINÄRAKENTEEN MERKKIAINEKOE 23.9.203 3 22 ppm 2 2-28 ppm 4 4 5-4 ppm

Lisätiedot

Energiatehokas rakentaminen ja remontointi Kerava 12.10.2011. Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jukka Jaakkola

Energiatehokas rakentaminen ja remontointi Kerava 12.10.2011. Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jukka Jaakkola Energiatehokas rakentaminen ja remontointi Kerava 12.10.2011 Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jukka Jaakkola Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry PRKK RY on ainoa Omakotirakentajia ja remontoijia

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI 8.1.2010. Orvokkitien koulu II Orvokkitie 15 01450 Vantaa

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI 8.1.2010. Orvokkitien koulu II Orvokkitie 15 01450 Vantaa LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI 8.1.10 Orvokkitie 01450 Vantaa usraportti 11.6.10 Sisällys 1 Kohteen yleistiedot... 3 1.1 Kohde ja osoite... 3 1.2 Tutkimuksen tilaaja... 3 1.3 Tutkimuksen tavoite... 3 1.4 Tutkimuksen

Lisätiedot