Bioenergiapotentiaalien mallintaminen GIS-menetelmin. Toni Sankari, Oamk GIS-Seminaari, Oulun yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Bioenergiapotentiaalien mallintaminen GIS-menetelmin. Toni Sankari, Oamk GIS-Seminaari, Oulun yliopisto"

Transkriptio

1 Bioenergiapotentiaalien mallintaminen GIS-menetelmin Toni Sankari, Oamk GIS-Seminaari, Oulun yliopisto

2 Biokaasupotentiaalitutkimus oli osa BioGhankekokonaisuutta Hankkeen tarkoituksena edistää maatilojen biokaasuntuotantoa Tavoitteena mm. tuottaa pienille ja keskisuurille laitoksille soveltuvia biokaasutuotannon liiketoimintamalleja Lähtökohtana hajautetun biokaasun tuotannon edistäminen Paikkatietoon pohjautuvat toiminnot olivat osa hankkeen toimia

3 Biokaasupotentiaalitutkimuksen tarkoitus Arvioida Pohjois-Pohjanmaan maakunnan biokaasupotentiaali seutukunnittain Hyödyntää paikkaan sidonnaisia tietoaineistoja ja paikkatietomenetelmiä Demonstroida paikkatietoanalyysityökalujen käyttöä biokaasulaitosten optimaalisten sijaintien arvioinnissa

4 Tutkimuksen linkitys muihin hankkeisiin InnoGIS Oamk / Luonnonvara-alan yksikkö Business services for rural bioenergy entrepreneurship in Finland: a network analysis approach - OY EkoPelletti T&K Oamk / Luonnonvara-alan yksikkö Uusiutuvan energian yrityskeskus Oulunkaaren seutukunta

5 Tutkimuksessa hyödynnettyjä aineistoja Kotieläinrekisteri ja viljelijöiden osoitetiedot vuodelta 2009, Maaseutuvirasto (yli viljelijän osoitetiedot) Peltolohkotietokanta vuodelta 2009, Maaseutuvirasto (yli peltolohkoa) Taajamat Maanmittauslaitoksen Yleiskartta-aineistosta 1: Pieneltä osin Ruututietokannan väestötietoaineistoa (250 m ruutukoko) Tilastotietoja puhdistamolietteiden sekä haja-asutuksen kerättyjen jätevesien määristä Tilastotietoja kalastuksessa ja kalankasvatuksessa syntyvien perkuujätteiden ja roskakalasaaliiden määristä Erilaisia Maanmittauslaitoksen tausta-aineistoa karttaesityksiä varten

6 Biokaasuvarojen laskeminen aineistoista (dia 1/2) Nyrkkisääntönä: kuutio metaania = litra öljyä = 10 kwh sähköä Eläinten vuodessa tuottaman lannan metaanipotentiaali laskettiin seuraavilla oletuksilla: Naudat 176 m 3 ch 4 Siat 40 m 3 ch 4 Hevoset 150 m 3 ch 4 Lampaat 15 m 3 ch 4 Siipikarja 0,75 m 3 ch 4 Perunanviljelykäytössä olleiden lohkojen pinta-aloista 10% on huomioitu potentiaaliin (perunan satomäärä 30 t/ha, metaanipotentiaali 55 m 3 ch 4 /t) Nurmenviljelykäytössä olleiden lohkojen pinta-aloista 5% (2080 m 3 ch 4 /ha) Kesannot, luonnonhoitopellot, viljelemättömät alat ja ruokohelpi koko pinta-alaltaan (2080 m 3 ch 4 /ha)

7 Biokaasuvarojen laskeminen aineistoista (dia 2/2) Väestön tuottaman ja erilliskerättävän biojätteen olettamuksena on, että yksi asukas tuottaa vuodessa 40 kg biojätettä (1 biojätetonni =150 m 3 ch 4 ), huomioitu vain taajamien asukkaat Puhdistamolietteen ja haja-asutusalueiden jätevesien metaanimääränä on käytetty 300 m 3 ch 4 kuiva-ainetonnia kohti Ammattikalastajien kalansaalistilastoissa käytetty oletusta, että 14,5% kalansaaliista päätyy perkuujätteeksi. Samaa suhdetta on käytetty myös ruokakalankasvattamojen tilastoissa (125 m 3 ch 4 /t)

8 Point Density analyysimenetelmän esimerkki A B C D R1 R2 R Olkoon ympyrän säde 3 yksikköä, jolloin ympyrän pinta-ala A=πr 2 on A=28,26 Ruudun R1 arvo tilanteessa B: ( ) / 28,26 1,17 Ruudun R2 arvo tilanteessa C: ( ) / 28,26 1,88 Ruudun R3 arvo tilanteessa D: ( ) / 28,26 3,01

9 Kaikki aineistot konvertoitiin pisteaineistoiksi, jokaisella pisteellä on oma metaanipotentiaaliarvo

10 Kaikki aineistot konvertoitiin pisteaineistoiksi, jokaisella pisteellä on oma metaanipotentiaaliarvo

11 Kokonaismetaanipotentiaali rasteripintana

12 Peltolohkoihin perustuva metaanipotentiaali

13 Eläinmäärätietoihin perustuva metaanipotentiaali

14 Muihin lähteisiin perustuva metaanipotentiaali

15 Maakunnan kokonaismetaanipotentiaali

16 Point Density: Kokonaispotentiaali Ylivieskan sk.

17 Kernel Density: Kokonaispotentiaali Ylivieskan sk.

18 Kokonaispotentiaali Reisjärvellä

19 Uuden biokaasulaitoksen vaikutusalue 3 km

20 Uuden biokaasulaitoksen vaikutusalue 3 km ja 5 km

21 Uuden biokaasulaitoksen vaikutusalue 3 km, 5 km ja 10 km

22 Vertailun vuoksi potentiaalin esittäminen taulukkona kuntarajojen mukaan (pohjautuu samaan aineistoon) Oulun seutukunta lantapotentiaali peltopotentiaali muu potentiaali kokonaispotentiaali Hailuoto Haukipudas Kempele Kiiminki Liminka Lumijoki Muhos Oulu Oulunsalo Tyrnävä yhteensä

23 Koko tutkimus on luettavissa BioG-hankkeen nettisivuilla osoitteessa:

24 Bioenergiapotentiaalista laajemmin (dia 1/2) Edellä esitellyssä tutkimuksessa käsiteltiin biokaasupotentiaalia Mallintamista voisi laajentaa ja tarkentaa esitetystä vielä huomattavasti Vuoden 2012 aikana vastaavia menetelmiä on tarkoitus soveltaa pelletin tuotantoa koskevien raaka-aineiden kartoittamisessa Näkökulmana myös pellettiselvityksessä on hajautettu energiantuotanto Pellettiselvityksessä kartoitettavia raaka-aineita mm. kutteripurut, sahanpurut, oljet ym. Pellettiraaka-aineiden sijoittumista tarkastellaan suhteessa käyttökohteisiin

25 Bioenergiapotentiaalista laajemmin (dia 2/2) Metsäkeskusten ja Metsähallituksen metsävaratiedot ovat aineistoina oma lukunsa CORINE Land Cover -aineiston hyödyntäminen: metsien ja soiden bioenergiapotentiaalin mallintaminen käyttäen kyseistä aineistoa? Muita aineistoja?

26 Menetelmien sovellettavuus myös muille aloille? Analyysit rakennustiheyksistä? Analyysit väestömäärätiedoista? Analyysit ns. ikävistä asioista: esim. rikosten tapahtumapaikat, lapsen huostaanotot? Kasvi- ja eläinlajien havainnot? Line Density -analyysin käyttö viiva-aineistoille, esim. metsäojituksen tiheys? jne

27 Kiitoksia! Toni Sankari Oulun seudun ammattikorkeakoulu Luonnonvara-alan yksikkö p

Luovan hankkeet. Kumppanuushankkeita

Luovan hankkeet. Kumppanuushankkeita Luovan hankkeet Aikuisena Agrologiksi / ESR Biotaloudesta Bisnestä / OKM BioE-logia / EMR EkoPelletti T&K / EMR InnoGIS / EAKR LuovaOteKeskus / EAKR Motasu / EMR Tracopi /LdV VENE / EMR Vetyinfra / Tekes

Lisätiedot

PAIKKATIEDON MAHDOLLISUUDET MAATILOJEN BIOENERGIAPOTENTIAALIN KARTOITUKSESSA JA KÄYTÖN EDISTÄMISESSÄ: CASE POHJOIS- POHJANMAA

PAIKKATIEDON MAHDOLLISUUDET MAATILOJEN BIOENERGIAPOTENTIAALIN KARTOITUKSESSA JA KÄYTÖN EDISTÄMISESSÄ: CASE POHJOIS- POHJANMAA PAIKKATIEDON MAHDOLLISUUDET MAATILOJEN BIOENERGIAPOTENTIAALIN KARTOITUKSESSA JA KÄYTÖN EDISTÄMISESSÄ: CASE POHJOIS- POHJANMAA Juha-Pekka Snäkin & Toni Sankari OY (Maantieteen laitos) ja Oamk (Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan pellettivarat ja käyttäjät paikkatietona. Toni Sankari Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Luonnonvara-alan yksikkö 11.4.

Pohjois-Pohjanmaan pellettivarat ja käyttäjät paikkatietona. Toni Sankari Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Luonnonvara-alan yksikkö 11.4. Pohjois-Pohjanmaan pellettivarat ja käyttäjät paikkatietona Toni Sankari Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Luonnonvara-alan yksikkö 11.4.2013 Tavoitteet ja toteutustapa Tavoitteena oli arvioida Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET. *varastoon/lainaamoon hankitut välineet

Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET. *varastoon/lainaamoon hankitut välineet Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET HAILUOTO ka -08 ja -09 12 510 -Sisältää eri tileiltä kootut määrärahat 8 266 1 168 11 440 2 658 Esh palvelut - 535-793 Henkilöstökuluosuus

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan biokaasupotentiaalin arviointitutkimus. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois- Pohjanmaalla hanke

Pohjois-Pohjanmaan biokaasupotentiaalin arviointitutkimus. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois- Pohjanmaalla hanke BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois- Pohjanmaalla hanke Toni Sankari & Ritva Imppola Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Luonnonvara-alan yksikkö 24.10.2011 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Alavieska 11,4 10,2 9,8 8,9 7,0 7,6 9,2 Haapajärvi

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 12,6

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Alavieska 11,0 11,1 10,3 9,4 8,9 8,4 10

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,1

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,5

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 13 Haapajärvi

Lisätiedot

BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI

BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI BIOKAASUN TUOTANTO JA HYÖDYNTÄMINEN Biokaasu on hapettoman mätänemisprosessin tulos, jonka lopputuotteena syntyy myös kiinteää mädätysjäännöstä Biokaasu on koostumukseltaan

Lisätiedot

Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma

Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Työpaja Kotkassa 30.9.2010 Biovakka Suomi Oy Markus Isotalo Copyright Biovakka Suomi Oy, Harri Hagman 2010 Esitys keskittyy

Lisätiedot

Maatilojen biokaasulaitosten toteuttamismallit. 6.5.2014 Erkki Kalmari

Maatilojen biokaasulaitosten toteuttamismallit. 6.5.2014 Erkki Kalmari Maatilojen biokaasulaitosten toteuttamismallit 6.5.2014 Erkki Kalmari Prosessikaavio Jalostus -Liikenne -Työkoneet Biokaasu -Lämmöntuotanto -CHP Lanta Energiakasvit Jätteet (porttimaksut) Biokaasuprosessi

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Alavieska 13,6 14,0 13,6 12,3 11,2 11,8

Lisätiedot

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 1 Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 2 Toteutusselvityksen tavoite Selvityksen tavoitteena on esimerkkitilan

Lisätiedot

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULU

OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OULUN AMMATTIKORKEAKOULU BioE-logia Oppia ja tukea bioenergia-alan maaseutuyrittäjyyteen Toteuttaja Oulun ammattikorkeakoulu Oy, Oamk Hallinnoijana Oamkin luonnonvara-alan osasto BioE-logia Oppia ja tukea

Lisätiedot

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa Tausta Tiekartta laadittu Oulun yliopiston/kajaanin yliopistokeskuksen toimeksiantona.

Lisätiedot

Keski-Suomen biokaasupotentiaali raaka-aineiden ja lopputuotteiden hyödyntämismahdollisuudet

Keski-Suomen biokaasupotentiaali raaka-aineiden ja lopputuotteiden hyödyntämismahdollisuudet Keski-Suomen biokaasupotentiaali raaka-aineiden ja lopputuotteiden hyödyntämismahdollisuudet Veli-Heikki Vänttinen, Hanne Tähti, Saija Rasi, Mari Seppälä, Anssi Lensu & Jukka Rintala Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Uusiutuvan energian yrityskeskus hankkeen toiminta Oulunkaarella

Uusiutuvan energian yrityskeskus hankkeen toiminta Oulunkaarella Uusiutuvan energian yrityskeskus hankkeen toiminta Oulunkaarella Hankkeen perustietoja Toteuttamisaika: 1.1.2008-30.6.2011 Rahoitus: Pohjois-Pohjanmaan liitto (EAKR) 70%, Oulunkaaren seutukunnan kunnat

Lisätiedot

Peltobiomassojen hyödyntäminen biokaasun tuotannossa. Annimari Lehtomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos

Peltobiomassojen hyödyntäminen biokaasun tuotannossa. Annimari Lehtomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Peltobiomassojen hyödyntäminen biokaasun tuotannossa Annimari Lehtomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasu Muodostuu bakteerien hajottaessa orgaanista ainesta hapettomissa

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 30.9.2012 Kunnanhallitus 7.11.2012 Kunnanvaltuusto 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-syyskuu Saapuneet

Lisätiedot

Maatalousaineistojen maantieteellinen analyysi

Maatalousaineistojen maantieteellinen analyysi Maatalousaineistojen maantieteellinen analyysi Excelissä toimivalla tilastosovelluksella Pirttijärvi, Reijo 2019 Kaikki alkaa tilastosta Perinteinen taulukko ja ehkäpä vielä kuva Tilastojen lähde: Ruokavirasto;

Lisätiedot

Raportti 1 (6) Alueraportti Keuruu. Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen (BiKa-hanke)

Raportti 1 (6) Alueraportti Keuruu. Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen (BiKa-hanke) Raportti 1 (6) 10.12.2015 Alueraportti Keuruu Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen (BiKa-hanke) Raportti 2 (6) Sisällys 1 Tausta 3 2 Alueelliset ominaispiirteet 3 3 Biokaasuntuotantoon soveltuvat

Lisätiedot

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut 2016 ja väestöennusteet vuosille 2020, 2030

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit BioG Haapavesi 8.12. 2010 Ritva Imppola ja Pekka Kokkonen Maaseudun käyttämätön voimavara Biokaasu on luonnossakin muodostuva kaasu, joka sisältää pääasiassa -

Lisätiedot

Kainuun bioenergiaohjelma 2006-2010 KAIBIO. Timo Karjalainen Joensuu 12.12.2006

Kainuun bioenergiaohjelma 2006-2010 KAIBIO. Timo Karjalainen Joensuu 12.12.2006 KAIBIO Timo Karjalainen Joensuu 12.12.2006 Bioenergiaohjelman lähtötilanne Kainuun puuenergiaohjelma 1999-2006 Ohjelmatyön toteutus Kainuun Etu Oy (hallinnoija) Ohjelman laatija Kajaanin yliopistokeskus

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAA. Nuorten maakunta! AKL. Pohjois-Pohjanmaa. asukkaita pinta-ala km2 asukastih.

POHJOIS-POHJANMAA. Nuorten maakunta! AKL. Pohjois-Pohjanmaa. asukkaita pinta-ala km2 asukastih. POHJOIS-POHJANMAA Nuorten maakunta! AKL 2.2011 Pohjois-Pohjanmaa asukkaita 395 000 pinta-ala 37 400 km2 asukastih. 11 as/km2 AKL 2.2011 1 Pohjois- Pohjanmaa 34 kuntaa (+Vaalan kunta Kainuusta liiton jäsen)

Lisätiedot

Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi.

Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi. Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi. Kommentit 14.3.2012 mennessä. Kommentit voi lähettää: Ensihoidon ja päivystyksen

Lisätiedot

Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa

Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa 26. 11. 2013 Anna Hallvar Varsinais-Suomen bioenergiatuotannon suunnittelu ja ohjaus HANKKEESTA: Hankkeen tavoitteena on kasvattaa Varsinais-Suomen bioenergiapotentiaalien

Lisätiedot

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2011 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2011 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja 1 Oppilasmäärä Oppilasmäärä Painotettu Esiopetuksen Esiopetuksen 20.9.2010 20.9.2011 oppilasmäärä kustannukset kust./esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 123 6 430

Lisätiedot

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 15 Pohjois-Pohjanmaa 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 15.1. POHJOIS-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 6 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset:

Lisätiedot

BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA

BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA Elina Virkkunen, vanhempi tutkija MTT Sotkamo p. 040 759 9640 Kuvat Elina Virkkunen, ellei toisin mainita MTT Agrifood Research Finland Biokaasu Kaasuseos, joka sisältää

Lisätiedot

Bioenergiapotentiaalit Alajärvi, Evijärvi, Lappajärvi, Soini, Töysä, Vimpeli ja Ähtäri. Lähienergiahankkeen seminaari 7.10.

Bioenergiapotentiaalit Alajärvi, Evijärvi, Lappajärvi, Soini, Töysä, Vimpeli ja Ähtäri. Lähienergiahankkeen seminaari 7.10. Bioenergiapotentiaalit Alajärvi, Evijärvi, Lappajärvi, Soini, Töysä, Vimpeli ja Ähtäri Lähienergiahankkeen seminaari 7.10.2011 Lehtimäki Johdanto E-P Järvialueella bioenergiaraaka-ainepotentiaali koostuu

Lisätiedot

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014 ENERGIAA JÄTEVESISTÄ Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014 Watrec Oy palvelutarjonta Ratkaisut 1) Viranomaisprosessit 2) Selvitysprosessit 3) Asiantuntijaarvioinnit Asiantuntijapalvelut

Lisätiedot

Sinustako biokaasuyrittäjä?

Sinustako biokaasuyrittäjä? Sinustako biokaasuyrittäjä? Laukaa 24.11.2017 Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen, 1.3.2016 30.4.2018 28.11.20 Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen, 1.3.2016 30.4.2018 28.11.2017

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus

Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus Elinkeino- ja työvoimapalvelut Petri Keränen johtaja 13.10.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä.

Lisätiedot

Biokaasulaitoksen sijoituspaikaksi Mänttä

Biokaasulaitoksen sijoituspaikaksi Mänttä Biokaasulaitoksen sijoituspaikaksi Mänttä Watrec Oy Energia- ja ympäristöklusterin kehittämishankkeen loppuseminaari Hotelli Keurusselkä 13.2.2014 Watrec Oy - suomalainen cleantech kasvuja vientiyritys

Lisätiedot

Palvelut, pk-yritysten kasvunäkymät

Palvelut, pk-yritysten kasvunäkymät 12.10.2017 Palvelut, pk-yritysten kasvunäkymät 1 Esityksen rakenne 1) Lyhyt esittely 2) kasvuyrittäjyys 2 Yhteistyö Oulun kaupungin kanssa on HYVÄÄ Hyvä ja aktiivinen keskusteluyhteys ja yhteistyö Oulun

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus 30.06.2015 Kunnanhallitus 24.08.2015 106 ALAVIESKAN KUNNAN RAHOITUSLASKELMAN TOTEUTUMINEN TAMMI-KESÄKUU Varsinainen toiminta ja investoinnit Toiminnan rahavirta Vuosikate

Lisätiedot

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE)

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen ammattikorkeakoulun luonnonvara- ja ympäristöalan osuus Antti Peltola 1. Kuntatiedotus uusiutuvasta energiasta ja hankkeen palveluista Kohteina 6 kuntaa

Lisätiedot

Peltobioenergiapotentiaaliselvitys Haapavesi - Siikalatva seutukunnan alueella Katse tulevaisuuteen hankkeelle

Peltobioenergiapotentiaaliselvitys Haapavesi - Siikalatva seutukunnan alueella Katse tulevaisuuteen hankkeelle Peltobioenergiapotentiaaliselvitys Haapavesi - Siikalatva seutukunnan alueella Katse tulevaisuuteen hankkeelle Laatijat: Hannu Kokkoniemi Esko Viitala Lauri Tölli 2 SISÄLTÖ Johdanto... 3 Peltobioenergia...

Lisätiedot

Täyttä kaasua eteenpäin Keski-Suomi! -seminaari ja keskustelutilaisuus. 10.12.2009 Hotelli Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä

Täyttä kaasua eteenpäin Keski-Suomi! -seminaari ja keskustelutilaisuus. 10.12.2009 Hotelli Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä Täyttä kaasua eteenpäin Keski-Suomi! -seminaari ja keskustelutilaisuus 10.12.2009 Hotelli Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä 1 Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen Eeli Mykkänen Projektipäällikkö Jyväskylä

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja hyödyntäminen - tilannekatsaus

Biokaasun tuotanto ja hyödyntäminen - tilannekatsaus Biokaasun tuotanto ja hyödyntäminen - tilannekatsaus Sanna Marttinen Jätehuoltopäivät Scandic Hotel Rosendahl, Tampere 5.-6.10.2011 Biokaasun energiapotentiaali Suomessa Teoreettinen 24,4 TWh (metaania

Lisätiedot

ALAVINSOAN OUNTA OVavuoVikatVauV tammi-lokakuu 31.10.2012

ALAVINSOAN OUNTA OVavuoVikatVauV tammi-lokakuu 31.10.2012 ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi-lokakuu 31.10.2012 Q{ttgtngrroz{y 76.78.8678 7

Lisätiedot

Oulun kaupunkiseudun joukkoliikenteen uusi suunta?

Oulun kaupunkiseudun joukkoliikenteen uusi suunta? Oulun kaupunkiseudun joukkoliikenteen uusi suunta? Syysseminaari, Joukkoliikennepäällikkö Minna Soininen, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, Oulun kaupunki Uusi Oulu 1.1.2013 H A U K I P U D A S K I I M

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus 15.3.216 Pohjois-Pohjanmaan Maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Toimitusjohtaja Jari Koskinen Maakuntatalous Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Lisätiedot

Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ

Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ TYÖN LÄHTÖKOHDAT Yksi isysmä ähankkeen tulevaisuusryhmän kiinnostus energiakysymyksiin. Oma mielenkiinto. Voisiko ik Saksasta

Lisätiedot

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti SATAKUNNAN 30.11.2018 BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA Koordinaattori Sari Uoti Kiertotalous ja Biotalous Kiertotalous on Satakunnalle ja satakuntalaisille yrityksille suuri mahdollisuus. Satakunnassa

Lisätiedot

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE RUNKOLINJAT 1-3 R1: Iinatti - Herukka R2: Pesätie - Kaijonharju R3: Hiukkavaara- Keskusta HEILURILINJAT 1-14 H1: Lentoasema - Heikinharju H2: Lentoasema - Teknologiakylä H3: Heikinharju - Jylkynkangas

Lisätiedot

Alueraportti Saarijärvi

Alueraportti Saarijärvi Raportti 1 (7) 26.04.2017 Alueraportti Saarijärvi Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen (BiKa-hanke) Raportti 2 (7) Sisällys 1 Tausta 3 2 Alueelliset ominaispiirteet 3 3 Biokaasuntuotantoon

Lisätiedot

POVERIA BIOMASSASTA Toteutus ja tulokset

POVERIA BIOMASSASTA Toteutus ja tulokset POVERIA BIOMASSASTA Toteutus ja tulokset 11.6.2018 Antti Niemi PIKES Oy OHJELMA 13:15 Poveria biomassasta -hankkeen yhteenveto, Antti Niemi, PIKES Oy 13:35 Poveria auringosta -hankkeen yhteenveto, Kim

Lisätiedot

Biokaasuseminaari 27.2.2014

Biokaasuseminaari 27.2.2014 Biokaasuseminaari 27.2.2014 Mitä on biokaasu tuotantoa maatiloilla. 27.2.2014 Liminganlahden luontokeskus Liminka Toni Taavitsainen, Envitecpolis Oy Envitecpolis Oy lyhyesti: Perustettu vuonna 2008. Sonkajärvi,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015

Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015 Pohjois-Karjalan Bioenergiastrategia 2006-2015 Bioenergian tulevaisuus Itä-Suomessa Joensuu 12.12.2006 Timo Tahvanainen - Metsäntutkimuslaitos (Metla) Eteneminen: - laajapohjainen valmistelutyö 2006 -

Lisätiedot

Nykytilanne ja kehitys lähitulevaisuudessa. Toimiva metsä hanke Oulu Mikko Honkanen / Toimiva metsä

Nykytilanne ja kehitys lähitulevaisuudessa. Toimiva metsä hanke Oulu Mikko Honkanen / Toimiva metsä Yhteismetsät Pohjois-Pohjanmaalla Pohjanmaalla Nykytilanne ja kehitys lähitulevaisuudessa Toimiva metsä hanke Oulu 8.10.2013 1 Toimiva metsä Metsätilojen tilusjärjestely- j t l ja yhteismetsähanke Hankkeen

Lisätiedot

PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus TR4

PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus TR4 PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus 4.5.2017 TR4 Sote-palveluiden hahmottelua alueellisesti Hyvinvointikeskusalueet (13) Hyvinvointikeskukset ja asemat (39) Palvelut hyvinvointikeskuksissa ja osin hyvinvointiasemilla

Lisätiedot

From waste to traffic fuel (W-FUEL) Erja Heino, MTT Liikennebiokaasu ja Suomi -seminaari 31.5, 2010 Joensuu

From waste to traffic fuel (W-FUEL) Erja Heino, MTT Liikennebiokaasu ja Suomi -seminaari 31.5, 2010 Joensuu From waste to traffic fuel (W-FUEL) Erja Heino, MTT Liikennebiokaasu ja Suomi -seminaari 31.5, 2010 Joensuu PERUSTIETOA HANKKEESTA Nimi: From waste to traffic fuel (W-FUEL) Kesto: 1.9.2009 31.12.2011 Kokonaisbudjetti:

Lisätiedot

Kainuun bioenergiaohjelma

Kainuun bioenergiaohjelma Kainuun bioenergiaohjelma Kajaanin yliopistokeskus/cemis-oulu Metsäenergia Kainuussa seminaari 20.11.2012 Sivu 1 19.11.2012 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma 2011-2015 Ohjelman päivitys - Nettikysely

Lisätiedot

tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II

tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan maakuntakaava - tarkistaminen aloitettu 2011 Uuden Oulun yleiskaava - laatiminen

Lisätiedot

Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013

Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013 Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue 18.11.2014 Pohjois-Pohjanmaan yritystuet 2007-2013 Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Lannasta kanna(avas* biokaasua? Mahdollisuudet

Lannasta kanna(avas* biokaasua? Mahdollisuudet Lannasta kanna(avas* biokaasua? Mahdollisuudet Ville Pyykkönen Saija Rasi Eeva Lehtonen Sari Luostarinen LANNASTA ENEMMÄN JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISEMMIN Säätytalo 22.10.2014 1 Miksi lantabiokaasua? MUIDEN

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS JOULUKUU 2010

POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS JOULUKUU 2010 POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS JOULUKUU 2010 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 OULU Kutsunumero 020 63

Lisätiedot

METSÄT JA ILMASTONMUUTOS KUNTIEN ILMASTOSTRATEGIOISSA

METSÄT JA ILMASTONMUUTOS KUNTIEN ILMASTOSTRATEGIOISSA METSÄT JA ILMASTONMUUTOS KUNTIEN ILMASTOSTRATEGIOISSA Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 8.11.2012, Seinäjoki Anna-Marja Kukkanen, Suomen Kuntaliitto METSILLÄ ON MERKITTÄVÄ ROOLI ILMASTONMUUTOKSEN HILLINNÄSSÄ

Lisätiedot

MTT Sotkamo: päätoimialueet 2013

MTT Sotkamo: päätoimialueet 2013 MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUS BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA Elina Virkkunen, vanhempi tutkija MTT Sotkamo p. 040 759 9640 22.3.2013 MTT Agrifood Research Finland 22.3.2013 MTT Sotkamo:

Lisätiedot

Metropoli Oulun horisontista

Metropoli Oulun horisontista Metropoli Oulun horisontista Helsinki Etelä-Suomessa > maailman metropolien verkosto Oulu Pohjois-Suomessa > Pohjoisen Euroopan metropoli Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Pohjoisen omat jutut: Pohjoinen

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2012 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2012 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja 1 Oppilasmäärä Oppilasmäärä Painotettu Esiopetuksen Esiopetuksen 20.9.2011 20.9.2012 oppilasmäärä kustannukset kust./esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 430 6 471

Lisätiedot

TUKEVA 2 Oulun seudun osahanke

TUKEVA 2 Oulun seudun osahanke TUKEVA 2 Oulun seudun osahanke Irja Lampinen projektipäällikkö 6.5.2011 Rahoittaja STM (75 %) ja Oulun seudun kunnat (25%) Hallinnoija Oulun seutu Osahankealueet: * Oulun seutu * Oulunkaari * Kainuu *

Lisätiedot

Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala

Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013 Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala 1 ELY-keskus: Pohjois-Karjala Ansiotulorakenne 2011 * Perustietoja: 2012 2 584 milj. Maatalous Metsä

Lisätiedot

13 February Olli Oamkilainen 1

13 February Olli Oamkilainen 1 13 February Olli Oamkilainen 1 Oppia ja tukea bioenergia-alan maaseutuyrittäjyyteen. Hankkeessa tarjotaan koulutusta bioenergian tuotannosta ja nykytekniikasta, energiayrittäjyydestä ja energiaomavaraisuuden

Lisätiedot

Biokaasun mahdollisuudet ja potentiaali Keski-Suomessa Outi Pakarinen, Suomen Biokaasuyhdistys ry

Biokaasun mahdollisuudet ja potentiaali Keski-Suomessa Outi Pakarinen, Suomen Biokaasuyhdistys ry Biokaasun mahdollisuudet ja potentiaali Keski-Suomessa Outi Pakarinen, Suomen Biokaasuyhdistys ry www.biokaasuyhdistys.net Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Sisältö Keski-Suomen biokaasupotentiaali Biokaasun

Lisätiedot

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Haukipudas Kiiminki Hailuoto Oulunsalo Oulu seutusuunnittelija Anne Leskinen, 8.12.2010 Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä Uusi Oulu

Lisätiedot

Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja

Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja Maatilojen energiakulutus on n. 10 TWh -> n. 3% koko Suomen energiankulutuksesta -> tuotantotilojen lämmitys -> viljan kuivaus -> traktorin

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS MARRASKUU 2010

POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS MARRASKUU 2010 POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS MARRASKUU 2010 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 OULU Kutsunumero 020 63

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit Johtamisprosessit: Suunnittelu, johtaminen, päätöksenteko, viestintä, tietohallinto, riskienhallinta, laadunhallinta

Lisätiedot

Raahe Hannu Kallunki kuntayhtymän johtaja

Raahe Hannu Kallunki kuntayhtymän johtaja Sote-uudistus ja palveluverkko palvelujen saatavuus Pohjois-Pohjanmaan neljän seutukunnan alueella, mahdolliset vaikutukset elinkeinoelämään haasteet ja mahdollisuudet Raahe 31.5.2017 Hannu Kallunki kuntayhtymän

Lisätiedot

Maa-ainesluvat kuntien näkökulmasta

Maa-ainesluvat kuntien näkökulmasta Maa-ainesluvat kuntien näkökulmasta Maarit Kaakinen Oulun seudun ympäristötoimi POSKI- hankkeen loppuseminaari 28.4.2015 Maa-ainesluvat Oulun seudulla Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtokunta

Lisätiedot

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2.2013. Pauli Harju maakuntajohtaja

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2.2013. Pauli Harju maakuntajohtaja Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2. Pauli Harju maakuntajohtaja Pohjois-Pohjanmaan liiton organisaatio 29+1 jäsenkuntaa TOIMIKUNNAT Matkailutoimikunta

Lisätiedot

Kooste biokaasulaitosten kannattavuusselvityksistä Keski-Suomessa

Kooste biokaasulaitosten kannattavuusselvityksistä Keski-Suomessa Kooste biokaasulaitosten kannattavuusselvityksistä Keski-Suomessa Selvitykset tehty Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen -hankkeessa vuosina 2008-2009 Eeli Mykkänen Joulukuu 2009 Tässä koosteessa on kuvattu

Lisätiedot

Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet.

Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet. Hailuodon riistanhoitoyhdistys Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet.fi 0400-803858 Haukiputaan riistanhoitoyhdistys

Lisätiedot

Syyskuu 9/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Syyskuu 9/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Syyskuu 9/2016 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä

Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä Liikenne ja ilmasto -seminaari 22.9.2009, Jyväskylä Eeli Mykkänen Jyväskylä Innovation Oy www.biokaasufoorumi.fi 1 Biokaasuprosessin raaka-aineet Biohajoavat

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 30.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Biokaasua muodostuu, kun mikrobit hajottavat hapettomissa eli anaerobisissa olosuhteissa orgaanista ainetta

Biokaasua muodostuu, kun mikrobit hajottavat hapettomissa eli anaerobisissa olosuhteissa orgaanista ainetta 1. MITÄ BIOKAASU ON Biokaasu: 55 70 tilavuus-% metaania (CH 4 ) 30 45 tilavuus-% hiilidioksidia (CO 2 ) Lisäksi pieniä määriä rikkivetyä (H 2 S), ammoniakkia (NH 3 ), vetyä (H 2 ) sekä häkää (CO) + muita

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan pelletöintipotentiaalin arviointitutkimus

Pohjois-Pohjanmaan pelletöintipotentiaalin arviointitutkimus Pohjois-Pohjanmaan pelletöintipotentiaalin arviointitutkimus EkoPelletti T&K -hanke Toni Sankari, Katja Tuukkanen, Ritva Imppola, Raili Hokajärvi, Mikko Aalto Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Luonnonvara-alan

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS SYYSKUU 2010

POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS SYYSKUU 2010 POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS SYYSKUU 2010 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 OULU Kutsunumero 020 63

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 28.9.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

alle 5 5-9, , , ,9

alle 5 5-9, , , ,9 POHJOIIS--POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS KESÄKUU 2010 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 OULU Kutsunumero 020 63

Lisätiedot

Liikenteen biopolttoaineet

Liikenteen biopolttoaineet Liikenteen biopolttoaineet Ilpo Mattila Energia-asiamies MTK 1.2.2012 Pohjois-Karjalan amk,joensuu 1 MTK:n energiastrategian tavoitteet 2020 Uusiutuvan energian osuus on 38 % energian loppukäytöstä 2020

Lisätiedot

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ?

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ? Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne 1.1.2017? Sairaanhoidon erityisvastuualueet, maakuntarajat ja Sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2012 HYKS erva 1 869 617 as. 39 kuntaa Helsinki ja Uusimaa 1 562 796 24

Lisätiedot

Vähähiilisten toimenpiteiden aluetaloudelliset vaikutukset

Vähähiilisten toimenpiteiden aluetaloudelliset vaikutukset Vähähiilisten toimenpiteiden aluetaloudelliset vaikutukset Tuloksia VÄHÄHIKU-hankkeesta Hannu Savolainen Hannu.savolainen@ymparisto.fi 7.11.2018 Esityksen sisältö Vaikutusarvion tausta ja tavoite Uusiutuvan

Lisätiedot

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 21.11.2016 Outi Pakarinen outi.pakarinen@keskisuomi.fi Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 1 Biokaasua Voidaan tuottaa yhdyskuntien ja teollisuuden biohajoavista jätteistä, maatalouden sivuvirroista,

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Tuusniemi Tuottajaliitto: POHJOIS-SAVO. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 19.9.

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Tuusniemi Tuottajaliitto: POHJOIS-SAVO. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 19.9. Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita 9.9.3 8 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita 9.9.3 8 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Ansiotulorakenne * kunnan

Lisätiedot

Biohiili. Pien-CHP. Pelletit. Biokaasu. Puutisleet. Biojalostusfoorumi Hanke-esittely Prof. Lauri Sikanen

Biohiili. Pien-CHP. Pelletit. Biokaasu. Puutisleet. Biojalostusfoorumi Hanke-esittely Prof. Lauri Sikanen Pien-CHP Biokaasu Biohiili Pelletit Biojalostusfoorumi 30.11.2011 Hanke-esittely Prof. Lauri Sikanen Puutisleet 1 http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/distributed_biobased_economy.pdf 2 http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/distributed_biobased_economy.pdf

Lisätiedot

alle 5 5-9, , , ,9 Pohjois-Pohjanmaa 13,4 % Taiv alkoski 21,6 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Reisj ärv i 9,3 %

alle 5 5-9, , , ,9 Pohjois-Pohjanmaa 13,4 % Taiv alkoski 21,6 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Reisj ärv i 9,3 % TYÖLLISYYSKATSAUS TAMMIKUU 2010 Taiv alkoski 21,6 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Pohjois-Pohjanmaa 13,4 % Reisj ärv i 9,3 % alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN

Lisätiedot

Maatalouden haastavien jakeiden sekä vesistömassojen hyödyntäminen energiana, maanparannusaineena ja ympäristöpalveluina Juha Luostarinen

Maatalouden haastavien jakeiden sekä vesistömassojen hyödyntäminen energiana, maanparannusaineena ja ympäristöpalveluina Juha Luostarinen Maatalouden haastavien jakeiden sekä vesistömassojen hyödyntäminen energiana, maanparannusaineena ja ympäristöpalveluina 30.1.2019 Juha Luostarinen Yritys Perustettu v. 2001, työntekijöitä 9 Alana biokaasulaitosten

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Siilinjärvi Tuottajaliitto: POHJOIS-SAVO. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 19.9.

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Siilinjärvi Tuottajaliitto: POHJOIS-SAVO. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 19.9. Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Siilinjärvi 19.9.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Siilinjärvi 19.9.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto

Lisätiedot

Maaseuturahaston tilastoja 2017

Maaseuturahaston tilastoja 2017 Maaseuturahaston tilastoja 2017 Sivu 1 28.3.2018 ELY-keskuksen yritystuet Toimenpide Kpl (%) Myönnetty tuki (EU ja valtio) (%) 4.2 Elintarvikkeiden valmistus 9 (22 %) 4 183 544 (51 %) 6.2 Yrityksen perustamistuki

Lisätiedot