Päätöksenteko ja omistajan ennakkokannan hankkiminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päätöksenteko ja omistajan ennakkokannan hankkiminen"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnan omistaja- ja konserniohjauksen järjestäminen 623/ /2016 Kunnanhallitus Kirkkonummen kunnan voimassa oleva konserniohje on vuodelta Uu den kuntalain myötä se on sisällöltään vanhentunut ja edellyttää tar kista mis ta. Täsmällinen konserniohje päivitetään hallintosääntövalmistelun yhteydessä. On perusteltua, että ennen hallintosäännön uudistamista myös siir ty mä kau den ajaksi kuntakonsernissa linjataan uuden kuntalain mukaiset pe rus pe ri aat teet konserniohjauksen toteuttamiseksi. Kuntaliitto on suosittanut, että kunnissa aloitetaan konserniohjeen valmistelu mah dol li sim man pian ottaen huomioon kuntalain säännökset ja Kuntaliiton suo si tuk set. Omistajapoliittisten linjausten ja konserniyhtiöille asetettavien lii ke toi min nan strategisten kehittämistavoitteiden tulee pohjautua kun ta stra te gi aan, yhtiöiden analysointiin sekä merkittävyyden ja riskien arviointiin. Ta voit tei den lisäksi yhtiöiden taloudellista asemaa seurataan tunnuslukujen avulla. Kon ser ni yh tiöi den tulee raportoida konsernijohdolle asetettujen tavoitteiden to teu tu mi ses ta, toiminnan tuloksellisuudesta sekä omaisuuden arvon ke hit ty mi seen olennaisesti vaikuttavista tekijöistä. Konsernin ja konsernijohdon määritelmät Konsernilla tarkoitetaan Kirkkonummen kuntaa emoyhteisönä sekä sen tytär yh tei sö jä, joilla Kirkkonummen kunnalla on yksin tai muiden yhteisöjen kans sa kirjanpitolaissa tarkoitettu määräysvalta. Tytäryhteisöihin rinnastetaan myös kunnan vaikutusvaltaan kuuluvat säätiöt. Konserniohje tukee joh ta mi sen edellytyksiä ja omistajaohjausta siten, että konsernia ohjataan ja joh de taan yhtenäisillä ohjaus- ja toimintaperiaatteilla. Konserniohje koskee Kirkkonummen kuntaa, sen tytäryhteisöjä sekä näiden ty tär yh tei sö jä. Tytäryhteisöksi katsotaan osakeyhtiö, säätiö tai muu sellainen yh tei sö, jossa kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :ssä tarkoitettu mää räys val ta. Kunta tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin. Konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus ja sen alainen konsernijaosto sekä kunnanjohtaja. Konsernijohto vastaa omistajapolitiikan to teut ta mi sesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä. Kunnanvaltuusto mää rit te lee omistajapolitiikan ja hyväksyy merkittävimpien konserniyhteisöjen toi minnal li set ja taloudelliset tavoitteet talousarviossa tai erillisellä päätöksellä. Päätöksenteko ja omistajan ennakkokannan hankkiminen Kaikki konserniin liittyvät päätökset tehdään laadukkaasti ja yhtenäisellä taval la joko viranhaltija- tai luottamushenkilöpäätöksinä hallinto- ja joh to sään-

2 tö jen mukaisesti. Tytäryhteisön on jo valmisteluvaiheessa hankittava omistajan, eli Kirk konum men kunnan ennakkokanta tehdessään päätöstä merkittävästä asiasta. Vel vol li suus omistajan kannan hankkimiseen on tytäryhteisön hallituksen pu heen joh ta jal la tai kunnan tytäryhteisön edustajalla. Tytäryhteisön hallituksen puheenjohtajalla tai kunnan tytäryhteisön edustajalla on velvollisuus valvoa, että ennakkokanta on hankittu ja että se kir ja taan kunkin kokouksen pöytäkirjaan. Omistajan ennakkokannan hankkiminen ei muuta tytäryhteisön johdon oikeu del lis ta asemaa ja vastuuta. Yhtiön hallitus ja toimiva johto kantavat aina vas tuun tekemistään päätöksistä. Ennakkokanta on haettava kunnanhallituksen alaiselta konsernijaostolta aina kin seuraavissa asioissa: - liiketoiminnan merkittävä laajentaminen tai merkittävä investointi - yhtiön toiminta-ajatuksen muuttaminen - omaisuuden, liiketoiminnan tai sen merkittävän osan myyminen - yhtiöjärjestyksen tai vastaavan muuttaminen - osakeanti tai muu pääomarakenteen muuttaminen - merkittävä lainanotto tai vakuuden antaminen omasta tai toisen velasta - sulautuminen, jakautuminen, konkurssi, selvitystilaan hakeutuminen tai vas taa va yhtiöjärjestely - tytäryhtiön perustaminen sekä osakkuus toisessa yhteisössä - merkittävän sopimuksen tai vastaavan tekeminen, joka johtaa kun ta konser nin sisällä merkittävän vastuun syntymiseen - merkittävä henkilöstöpoliittinen asia - toimitusjohtajan valinta ja toimitusjohtajasopimus - yhtiön tai yhteisön tulokseen tai riskiasemaan merkittävästi vaikuttava pää tös - olennainen laskentaperiaatteen muuttaminen - muu yhtiön tai pääomistajan kannalta merkittävä asia Tavoite- ja talousarviokeskustelut Konsernijohdon edustajat ja yhteisön johto käyvät vuosittain tavoite- ja talous ar vio kes kus te lut merkittävimpien yhteisöjen johdon kanssa. Keskusteluissa mää ri te tään yhteisöille asetettavat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Yh tei sö jen tulee olla tietoisia kunnan talousarvion valmistelun ohjeista ja läh tö koh dis ta, jotka yhteisöt ottavat huomioon omissa talousarvioesityksissään. Yh tei sö jen tulee myös huolehtia siitä, että niiden talousarviovalmistelu on ai ka tau lul li ses ti sovitettu yhteen kunnan talousarviovalmistelun aikataulun kans sa. Konserniyhtiöiden tulee ennakoida toimintansa ja taloutensa suunnittelussa kun nan tavoitetila ja taloudellinen tilanne. Yhteisöjen johdon ja hallituksen tu lee investointeja ja liikentoimintamalleja suunnitellessaan huolehtia siitä, että omis ta jal la on riittävät etukäteislaskelmat ja vaihtoehtoanalyysit tiedossaan en nak ko kan nan muodostamiseksi. Konsernivalvonta

3 Konsernivalvonnasta vastaa konsernijohto, joka käyttää apunaan sisäistä tar kas tus ta sekä riskienhallinnan asiantuntemusta. Konsernivalvonta tarkoittaa yhteisöjen tuloksellisuuden ja taloudellisen aseman seurantaa, analysointia ja raportointia. Konsernivalvonnassa seurataan eri tyi ses ti yhteisöille asetettujen tavoitteiden toteutumista ja konserniohjeen nou dat ta mis ta. LIsäksi seurataan riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan toi mi vuut ta. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen kuuluu ty tär yh tei söis sä niiden hallitusten ja toimitusjohtajien tai vastaavien vastuulle. Yhteisön hal li tus vastaa siitä, että yhteisöissä on määritetty sisäisen valvonnan ja ris kien hal lin nan periaatteet. Tytäryhteisöjen on kartoitettava toimintaansa ja ta voit tei taan uhkaavia riskejä ja suunniteltava niiden hallintaa. Konserniraportointi Yhteisön toimitusjohtaja tai vastaava on vastuussa siitä, että yhteisön kirjan pi to on lain mukaan tehty ja varainhoito järjestetty luotettavalla tavalla. Yhteisön hal li tus vastaa näiden asioiden hoidon valvonnasta. Kaikissa Kirkkonummen kun ta kon ser niin kuuluvissa yhteisöissä tulee noudattaa kirjanpitolain mukaisia kir jan pi to- ja tilinpäätösperiaatteita, kirjanpitolautakunnan ohjeita, kuntalakia se kä hyvää kirjanpitotapaa. Konsernijohtoa on pidettävä ajan tasalla konserniyhteisöjen merkittävimmistä ta lou teen ja toimintaan liittyvistä asioista. Konsernijaosto seuraa kon ser ni yh tei sö jen toimintaa ja taloutta raporttien ja yhteisöjen antamien selostusten poh jal ta. Yhteisöjen kokouskutsut toimitetaan kunnan kirjaamoon. Luottamushenkilöiden tiedonsaanti Luottamushenkilöllä on oikeus saada kunnan viranomaisilta tietoja, joita hän toimessaan pitää tarpeellisina ja jotka viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 6 ja 7 :n mukaan eivät ole vielä julkisia, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Luottamushenkilöllä on oikeus saada kunnan konsernijohdolta konsernijohdon hallussa olevia kunnan tytäryhteisöjen toimintaa koskevia tietoja, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Luot tamus hen ki lö ei saa luovuttaa tietojensaantioikeuden nojalla saamiaan tie to ja eteenpäin, koska tiedot on tarkoitettu vain luottamustehtävän hoi ta mis ta varten. Valmistelijat: kunnanlakimies Tanja Mansikka ja hallintojohtaja Anu Karkinen etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi

4 Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1 esittää kunnanvaltuustolle, että 1.1 Kuntaliiton suosituksen mukaisesti käynnistetään konserniohjeen valmistelu, ja konserniohje liitetään uudistettavaan hallintosääntöön 1.2 siirtymäkauden ajan hallintosäännön uudistamiseen saakka noudatetaan yllä mainittuja konserniohjauksen periaatteita 2 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa. Päätös Ehdotuksen mukaisesti. Muutoksenhakuohje Ei muutoksenhakua Kunnanvaltuusto Ehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että 1 Kuntaliiton suosituksen mukaisesti käynnistetään konserniohjeen valmistelu, ja konserniohje liitetään uudistettavaan hallintosääntöön 2 siirtymäkauden ajan hallintosäännön uudistamiseen saakka noudatetaan yllä mainittuja konserniohjauksen periaatteita Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen. Muutoksenhakuohje Kunnallisvalitus

5

KH pykälä 5 liite 3

KH pykälä 5 liite 3 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeen tarkoituksena on varmistaa konsernin kokonaisedun, valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjausten sekä toiminnallisten ja taloudellisten

Lisätiedot

Rautjärven kunta Esityslista 9/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 09:00. Kunnantalo, hallituksen huone.

Rautjärven kunta Esityslista 9/ Tarkastuslautakunta. Aika klo 09:00. Kunnantalo, hallituksen huone. Rautjärven kunta Esityslista 9/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 06.11.2017 klo 09:00 Paikka Kunnantalo, hallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Omistajaohjaus kuntakonsernissa

Omistajaohjaus kuntakonsernissa Omistajaohjaus kuntakonsernissa Johtava lakimies, varatuomari Pirkka-Petri Lebedeff Suomen Kuntaliitto Omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa Kuntamarkkinat Helsinki 14.9.2011 Esityksen pääkohdat

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6

POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6 POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6 2/6 POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNI KONSERNIOHJE 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta.

Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta. 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella varmistetaan valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjauksien sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutus ja

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE. Sisällys HYVÄKSYTTY KV VOIMAAN

KIHNIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE. Sisällys HYVÄKSYTTY KV VOIMAAN 1 KIHNIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE HYVÄKSYTTY KV VOIMAAN 1.1.2018 Sisällys 1 SOVELTAMISALA... 2 2 KONSERNIOHJEEN SITOVUUS... 2 3 KUNTAKONSERNIN TALOUDEN JA INVESTOINTIEN SUUNNITTELU JA OHJAUS... 3 4 KONSERNIVALVONNAN

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET Voimaan 1.1.2019 1. Yleistä 1.1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian konserniohjeella luodaan puitteet konserniin

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI. Konserniohje. Valtuuston hyväksymä Voimaan

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI. Konserniohje. Valtuuston hyväksymä Voimaan PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Konserniohje Valtuuston hyväksymä Voimaan Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...... 2 2. Keitä ohje koskee.2 3. Konserninohjaus ja johtaminen.2 4. Edustajana toimiminen

Lisätiedot

3 Konsernijaoston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen

3 Konsernijaoston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/2017 1 (13) Aika 14.08.2017, klo 15:00-16:30 Paikka Tuusulan kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Konsernijaoston

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

SOTKAMON KUNNAN KONS ERNI- OHJE ALKAEN

SOTKAMON KUNNAN KONS ERNI- OHJE ALKAEN SOTKAMON KUNNAN KONS ERNI- OHJE 1.8.2019 ALKAEN K O N S E R N I O H J E E N T A R K O I T U S J A T A V O I T E Kuntalain 14 :n mukaan kunnanvaltuusto päättää omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta.

Lisätiedot

Espoon kaupungin konserniohje

Espoon kaupungin konserniohje Espoon kaupungin konserniohje 2 (10) Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Keitä ohje koskee?... 3 3. Konserniohjaus ja -johtaminen... 3 4. Edustajana toimiminen ja hallitusjäsenyys...

Lisätiedot

Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2

Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 Maalahden kunnan konserniohje Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.6.2017 91 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2. Soveltamisala... 2 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4. Konserniohjeen

Lisätiedot

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa TILINTARKASTUKSEN JA ARVIOINNIN SYMPOSIUM 2017 30.5.2017 tarkastusjohtaja Markus Kiviaho, JHTT, CGAP, CRMA Omistajaohjaus Omistajaohjauksella tarkoitetaan

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. Konserniohje 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjännitteinen toiminta ja varmistaa kunnan pääoman käyttöön sekä omaisuuden hankintaan ja hoitoon liittyvän

Lisätiedot

Valtuuston hyväksymä

Valtuuston hyväksymä Konserniohje Sisällys 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4 Konserniohjeen sitovuus... 3 5 Kunnan toimielinten toimivallanjako...

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Eurajoen kunnan konserniohje

Eurajoen kunnan konserniohje 1 Eurajoen kunnan konserniohje 2 Sisällys Kuntastrategiasta ja omistajapolitiikasta... 3 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 Soveltamisala... 4 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 4 Konserniohjeen

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Konserniohje JUUAN KUNTA

Konserniohje JUUAN KUNTA Konserniohje JUUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 27.11.2017 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Kuntakonsernin talouden suunnittelu... 3 3. Konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestäminen... 3 4.

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 06.04.2018 klo 08:30-12:00 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Pohjoi-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän

Pohjoi-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Pohjoi-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän konserniohjeet Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Ohje 2 (8) 369/2018 Hallintokeskus Sisällys 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2 Soveltamisala... 3 3

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA KONSERNIOHJE

ASKOLAN KUNTA KONSERNIOHJE ASKOLAN KUNTA KONSERNIOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 3. Konserniohjeen soveltamisala... 3 4. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 4 5. Konserniohjeen

Lisätiedot

KONSERNIOHJE voimaantulo alkaen hyväksytty kvalt xx.xx.2017 xx

KONSERNIOHJE voimaantulo alkaen hyväksytty kvalt xx.xx.2017 xx 0 KONSERNIOHJE voimaantulo 1.7.2017 alkaen hyväksytty kvalt xx.xx.2017 xx Isonkyrön kunta ISONKYRÖN KUNTA 1 (6) Sisällys 1. kuntastrategia... 2 2. en tarkoitus ja tavoite... 2 3. Soveltamisala... 2 4.

Lisätiedot

Konserniohje. Leppävirran kunta. Hyväksytty kunnanvaltuustossa Voimaantulo Leppävirran kunta

Konserniohje. Leppävirran kunta. Hyväksytty kunnanvaltuustossa Voimaantulo Leppävirran kunta Leppävirran kunta Konserniohje Hyväksytty kunnanvaltuustossa 13.12.2017 Voimaantulo 1.1.2018 Leppävirran kunta Puh (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. KONSERNIOHJEEN

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN KONSERNIOHJE

KONTIOLAHDEN KUNNAN KONSERNIOHJE KONTIOLAHDEN KUNNAN KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.7.2018 1 Kontiolahden kunnan omistajapolitiikan tavoitteet Kunnanvaltuusto päättää konsernin omistajapolitiikasta ja määrittää kuntakonsernin keskeiset toiminnalliset

Lisätiedot

LIMINGAN KUNTA Konserniohje

LIMINGAN KUNTA Konserniohje LIMINGAN KUNTA Konserniohje Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Konserniohjeen soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 4 4. Kunnan toimielinten toimivallanjako... 4

Lisätiedot

KUORTANEEN KUNNAN KONSERNIOHJE

KUORTANEEN KUNNAN KONSERNIOHJE KUORTANEEN KUNNAN KONSERNIOHJE Khall 5.11.2018 174 Kvalt 12.11.2018 42 Johdanto Kuntalaki (47 ) asettaa kunnille velvoitteen päättää kuntakonsernin keskeisistä tavoitteista ja konserniohjauksen periaattesta

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6. Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Johtava lakimies Kirsi Mononen Kuntakonserni ja kunnan toiminta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE KEURUUN KAUPUNKI KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Keuruun kaupunginvaltuusto 22.5.2017 1 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniohjeen tarkoituksena on tukea kaupunkikonsernin johtamisen edellytyksiä

Lisätiedot

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Valmistelun yhteydessä on myös harkittava otetaanko konserniohjee seen määräykset konsernitilistä.

Valmistelun yhteydessä on myös harkittava otetaanko konserniohjee seen määräykset konsernitilistä. RISKIENHALLINTAJAOSTO 3 26.02.2014 RISKIENHALLINTAJAOSTO 12 15.05.2014 RISKIENHALLINTAJAOSTO 18 23.10.2014 KAUPUNGINHALLITUS 508 15.12.2014 Konserniohjeen uudistaminen 1918/00.0001.000101/2014 RISKHALL

Lisätiedot

HAILUODON KUNTA. Konserniohje. Kunnanhallitus Valtuusto

HAILUODON KUNTA. Konserniohje. Kunnanhallitus Valtuusto HAILUODON KUNTA Konserniohje Kunnanhallitus 12.2.2019 27 Valtuusto 11.3.2019 8 Sisällys 1. Johdanto 2 2. Kuntakonsernin talouden suunnittelu 3 3. Konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan

Lisätiedot

Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymän johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta.

Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymän johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta. Kh 29.1.2018 17 Liite nro 2. 1 Nurmijärven kunnan konserniohje Luonnos 15.1.2018 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti.

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin tytäryhteisöjen tilintarkastajan valinta

Kaupunkikonsernin tytäryhteisöjen tilintarkastajan valinta Tarkastuslautakunta 72 08.09.2016 2013-2016 Konserni- ja 70 26.09.2016 kaupunkikehitysjaosto Kaupunginhallitus 461 24.10.2016 Tarkastuslautakunta 2013-2016 94 02.12.2016 Kaupunkikonsernin tytäryhteisöjen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto POSION KUNNAN KONSERNIOHJE

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto POSION KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 3.3.2015 24 Kunnanvaltuusto 27.3.2015 9 POSION KUNNAN KONSERNIOHJE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 3 4.

Lisätiedot

Vehmaan kunnan konserniohje

Vehmaan kunnan konserniohje Vehmaan kunnan konserniohje Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Konserniohjeen tavoitteena on yhdenmukaistaa ohjauksen menettelytapoja ja tehostaa

Lisätiedot

YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET

YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Kh 18.3.2012 53 LIITE 15 YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Voimaantulo: 1 YLEISTÄ 1.1 Määrittelyt Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan ja yhden tai useamman muun yhteisön muodostamaa taloudellista

Lisätiedot

KONSERNIOHJE KANNONKOSKEN KUNTA. Sisällys

KONSERNIOHJE KANNONKOSKEN KUNTA. Sisällys KONSERNIOHJE KANNONKOSKEN KUNTA Kunnanhallitus 27.11.2017 169 Kunnanhallitus 12.02.2018 15 Kunnanhallitus 10.09.2018 84 Kunnanvaltuusto 01.10.2018 17 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2.

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan konserniohje

Pirkkalan kunnan konserniohje Pirkkalan kunnan konserniohje Hyväksytty: Valtuusto 22.1.2018 4 Voimaantulo: 1.2.2018 Sisällys Pirkkalan kunnan konserniohje... 3 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2 Soveltamisala... 3 3 Konserniohjeen

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Pedersören kuntakonsernin tytäryhteisöjen konserniohje

Pedersören kuntakonsernin tytäryhteisöjen konserniohje Pedersören kuntakonsernin tytäryhteisöjen konserniohje 1. Konserniohjeen tavoite 2. Soveltamisala 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen 4. Konserniohjeen sitovuus 5. Kuntakonsernin ohjaus ja johtaminen

Lisätiedot

LAPPAJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Hyväksytty kunnanvaltuustossa

LAPPAJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Hyväksytty kunnanvaltuustossa LAPPAJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Hyväksytty kunnanvaltuustossa 18.06.2018 35 Voimaantulo 01.08.2018 1 Sisällys 1 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 2 SOVELTAMISALA... 3 3 KONSERNIOHJEEN KÄSITTELY JA

Lisätiedot

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet Haukiputaan kunta Konserniohjeet 17.1.2011 2 Sisältö 1 Kuntakonserni... 3 2 Konserniohjeiden soveltamisala... 3 3 Kunnan ohjausvallan käyttäminen... 3 3.1. Hallinnon järjestäminen... 4 3.2. Toiminnan suunnittelu...

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjapitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjapitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. 1 LAPINJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 24.11.2008 Kunnanvaltuusto 10.12.2008 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjänteinen toiminta ja varmistaa

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET

SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.1.2012 8 Voimaan: 1.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Soveltamisala 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. VETELIN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 29.10.2009 81 Voimaantulo: 3.12.2009 Muutettu: Kunnanvaltuusto 14.12.2011 91 Kunnanvaltuusto 30.3.2016 16 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

Kaupungin edustajien nimeäminen konserniyhtiöiden ja osakkuusyhtiöiden sekä muiden yhtiöiden ja yhteisöjen hallituksiin

Kaupungin edustajien nimeäminen konserniyhtiöiden ja osakkuusyhtiöiden sekä muiden yhtiöiden ja yhteisöjen hallituksiin Kaupunginhallitus 191 19.06.2017 Kaupungin edustajien nimeäminen konserniyhtiöiden ja osakkuusyhtiöiden sekä muiden yhtiöiden ja yhteisöjen hallituksiin 198/00.00.01/2017 KHAL 19.06.2017 191 Hallintojohtaja:

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Rautalammin kunnan KONSERNIOHJE

Rautalammin kunnan KONSERNIOHJE 1 Rautalammin kunnanhallitus 20.8.2018 Rautalammin kunnanvaltuusto Rautalammin kunnan KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.10.2018 2 Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus... 2 2. Konserniohjeen soveltamisala...

Lisätiedot

Yhteisön johdon on syytä ilmoittaa ristiriidasta välittömästi kirjallisesti kunnanjohtajalle sekä kunnanhallitukselle.

Yhteisön johdon on syytä ilmoittaa ristiriidasta välittömästi kirjallisesti kunnanjohtajalle sekä kunnanhallitukselle. 1 HAILUODON KUNNAN KONSERNIOHJEET Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Hailuodon kunnan konserniohjeella luodaan puitteet Hailuoto konserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan

Lisätiedot

EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto

EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto 1 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.12.2008 Kunnanvaltuusto 3.11.2008 69 2 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto 3.11. 2008 69 Voimaantulo 1.12.2008 1. YLEISTÄ 1.1 Konserniohjeen tarkoitus

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET

PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE...2 2. SOVELTAMISALA...2 3. KONSERNIOHJEEN KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN...3 4. KONSERNIOHJEEN SITOVUUS...3 5. KAUPUNGIN

Lisätiedot

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007

TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007 TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007 Kunnanvaltuusto 18.12.2007 81 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. Konserniyhteisön määrittely... 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 3. Soveltamisala...

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 3/2018 20 Tarkastuslautakunta Aika 24.05.2018 klo 13:00-14:35 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET

TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty Kvalt 15.12.2008 56 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

1 (5) LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58. Voimaantulo: 1.1.2009. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite

1 (5) LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58. Voimaantulo: 1.1.2009. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58 Voimaantulo: 1.1.2009 LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto kunnan ylimpänä päätöksentekijänä määrittelee kunnan tavoitteet ja

Lisätiedot

Ilomantsin kunnan konserniohje

Ilomantsin kunnan konserniohje Ilomantsin kunnan konserniohje Kunnanhallitus / 2018 Ilomantsin konserniohje 1. Kunnan omistajaohjauksen tavoitteet Omistajaohjauksella huolehditaan, että tytäryhteisöjen toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 09.02.2018 klo 09:00 PAIKKA Pöytyän kunnan Kyrön toimipiste ASIAT Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KONSERNIOHJE KIVIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO

KONSERNIOHJE KIVIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO KONSERNIOHJE KIVIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO 18.12.2017 62 KONSERNIOHJE KIVIJÄRVEN KUNTA Kunnanvaltuusto 18.12.2017 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2. Soveltamisala 2.1 Soveltamisala 2.2

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1. Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta Aika 27.01.2016 klo 16:00-18:30 Paikka Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Vesihuoltoliikelaitoksen

Lisätiedot

Hallitus Valtuusto HÄMEENKYRÖN KONSERNIOHJE

Hallitus Valtuusto HÄMEENKYRÖN KONSERNIOHJE Hallitus 17.9.2018 Valtuusto 1.10.2018 HÄMEENKYRÖN KONSERNIOHJE 1 Sisällysluettelo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...2 Hämeenkyrön kuntakonserni...3 Konserniohjeen

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET 1(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Hallituksen 20.4.2009 hyväksymät ja 1.7.2009 voimaan tulevat 2(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA Kunnanvaltuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista (13

Lisätiedot

Ohje koskee kuntaa ja sen tytäryhteisöjä. Ohje on käsiteltävä tytäryhteisöjen yhtiökokouksessa ja hallituksessa tai vastaavissa hallintoelimissä.

Ohje koskee kuntaa ja sen tytäryhteisöjä. Ohje on käsiteltävä tytäryhteisöjen yhtiökokouksessa ja hallituksessa tai vastaavissa hallintoelimissä. SODANKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus (Kh 10.12.1997) KONSERNIOHJEET KONSERNIOHJEEN TAVOITE Näillä ohjeilla kunnanhallitus antaa konsernitason toimintaohjeet ja -periaatteet sekä täsmentää kunnan ja kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Evijärven kunta. Konserniohje Hallitus Valtuusto

Evijärven kunta. Konserniohje Hallitus Valtuusto Evijärven kunta Konserniohje 1.1.2019 Hallitus 26.11.2018 199 Valtuusto 17.12.2018 60 1 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2. Soveltamisala... 2 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen...

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto Tarkastuslautakunta 27 26.04.2018 Tarkastuslautakunta 67 11.09.2018 Tarkastuslautakunta 75 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 3 29.10.2018 Tilintarkastusyhteisön valinta tilikausille 2019-2022 190/02.08.00/2018

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Konserniohjaussääntö 0 04 05

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Konserniohjaussääntö 0 04 05 KONSERNIOHJAUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.12.2014 Voimaantulopäivä 1.1.2015 1. KONSERNIOHJAUSSÄÄNNÖN TARKOITUS Konserniohjauksella tarkoitetaan omistajaohjausta ja tytäryhteisöjen valvontaa.

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN Tarkastuslautakunta 42 28.06.2017 Tarkastuslautakunta 51 01.09.2017 SIDONNAISUUSILMOITUSTEN PYYTÄMINEN TARKLK 28.06.2017 42 Valmistelija Annika Rauma puh. 050 4436 880 Kuntalain mukaan 84 :n mukaan tiettyjen

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

(Lisätietoja: Controller, puh )

(Lisätietoja: Controller, puh ) Kunnanhallitus 135 11.05.2017 Kunnanhallitus 139 18.05.2017 Kunnanhallitus 425 28.11.2017 Kunnanvaltuusto 86 13.12.2017 Kunnanhallitus 102 19.03.2018 Kunnanvaltuusto 23 26.03.2018 Kittilän kunnan konserniohje

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

a p. 19-09- 2014 Anl. DNo

a p. 19-09- 2014 Anl. DNo OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 68 13.06.2014 81 22.08.2014 95 19.09.2014 K a u n i a i n e n K v & K h G r a n k u l l a S t f & S t s Sa a p. 19-09- 2014 Anl. DNo ö / 0a,0 Y'ö1/201 KONSERNIOHJEEN HYVÄKSYMINEN (PÖYDÄLLÄ)

Lisätiedot