Pohj anlanden merenkulkupiirin vuosikatsaus 1994
|
|
- Arto Penttilä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pohj anlanden merenkulkupiirin vuosikatsaus 1994 Vaasan luotsiasema Vaasa 1995
2 Pohjanlanden merenkulkupiirin vuosikatsaus 1994 Sisällysluettelo Piiripäällikön katsaus vuodelle Merenkulkupiirit 2 Tehtävät ja voimavarat 3 Merenkulun turvallisuus ja valvonta 9 Väylä- ja rakennustoiminta 12 Luotsaustoiminta 18 O/,5 MkL (74j 895
3 vuoden ja Piiripäällikön katsaus vuodelle 1994 Pohjanlanden merenkulkupiirin toiminta-alueella toimii useita vientiteollisuuslaitok 1994 jatkunut viennin kasvu heijastui myös merenkulkupiirin toimintaan. -sia ja koko Normaalin jäätalven aiheuttamat liikennerajoitukset vähensivät alusliikennettä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mutta loppuvuoden liikenne olikin satamien osalta kohtuullisen vilkasta. Luotsausten lukumäiträt alenivat joillakin asemilla huomattavasti johtuen kotimaisen tonniston lisääntyneestä käytöstä kuljetuksissa. Myöskään transitoliikenne ei lisääntynyt ennakoidusti, vaan eri syistä johtuvista ongelmista alueemme satamat jäivät transito-kuijetusten määrässä vuoden 1993 tasolle. Piiri on toiminut nykyisessä laajuudessaan viisi vuotta ja tuona aikana on tapahtunut mittavia muutoksia jokaisella toimialalla ja myös toimintaympäristö muuttuu koko ja koko 90-luvun ajan. Olemme siirtyneet tulosohjauksen kautta nettobudjetointiin jatkunut vaikea taloudellinen tilanne valtiontaloudessa ei voi olla heijastumatta meihin jokaiseen myös täällä Pohjanlanden merenkulkupiirissä. Olemme kuitenkin pystyneet parantamaan taloudellisuuttamme ja toiminnan tehokkuus on parantunut tuottavuusindeksillä mitattuna vuoden 1991 loo:sta siten, että vuoden 1994 luku oli 110. Hyvään kehitykseen on vaikuttanut toimintojen rationalisointi, töiden ja työmenetelmien tarkempi suunnittelu ja valmistelu sekä myös henkilötyövuosien väheneminen, joka aikavälillä oli noin 20 henkilötyövuotta. Jatkamme edelleen uudistuksia ja toiminnan tehostamista jokaisella toimialalla ja 1995 aikana on tarkoitus edelleen parantaa piirin tulosta. Panostamme laajaan henkilökunnan koulutukseen ja haemme eri toimialoilla tehoa lisääviä parannuksia, unohtamatta kuitenkaan ihmistä. Pyrimme viemään kaikki uudistukset muutokset toiminnoissa ja toimintatavoissa läpi perusteellisen keskustelun ja ja kornrnentit otetaan tarkastelun kautta, jossa kaikkien asianosaisten mielipiteet huomioon. Hyvä, osaava ja motivoitunut henkilökunta on se voimavara, jolta meidän täällä Pohjanlanden merenkulkupiirissä on hyvä ponnistaa eteenpäin myös vuonna Markku Mylly 1
4 Merenkulkuplirit Merenkulkulaitos on liikenneministeriön alainen virasto, joka muodostuu merenkulkuhallituksesta (MKR) ja neljästä merenkulkupiiristä; Suomenlanden (SLMP), Saaristomeren (SMMP), Pohjanlanden (PLMP) ja Järvi-Suomen merenkulkupiiristä (JSMP). Merenkulkupiirit huolehtivat toinilalueensa merenkulun ja veneilyn turvallisuudesta ja valvonnasta, luotsauksesta, aluksista, väylistä, kanavista sekä satamista ja yhteysalusliikenteestä. Piirit toimivat laitoksen pääjohtajan alaisina, itsenäisinä ja tulosvastuullisina yksikköinä. MERENKULKUPIIRI Merenkulkupiirien rajat ja keskushallintopaikat
5 em. ja Tehtävät ja voimavarat Tehtävät Pohjanlanden merenkulkupiirin toiminta-ajatuksena on toimivaltansa puitteissa edistää, turvata ja valvoa Vaasan, Oulun ja Lapin läänin alueella merenkulkua ja vesillä liikkumista sekä kalastuselinkeinon harjoittamista. Merenkulkulaitoksen strategian ja piirin tulostavoitteiden mukaisesti piiri pyrkii tavoitteisiin yhdessä varustamojen, yksittäisten veneilijöiden, satamanpitäjien valtion sekä kuntien viranomaisten kanssa. Pohjanlanden merenkulkupiiri kehittää ja kunnossapitää turvalliseen ja taloudelliseen vesillä liikkumiseen tarvittavaa väylästöä alueellaan. Piiri huolehtii myös alueensa luotsaustoiminnasta ja valvoo alusten turvallisuutta sekä meriturvallisuussäännösten noudattamista. Merenkulun sekä veneilyn toimintaedellytysten edistäminen, turvaaminen ja kehittäminen sekä osallistuminen merelliseen ympäristönsuojeluun kuuluu myös piirin tehtävä.kenttään. Kalastuselinkeinon toimintaedellytysten luominen ja parantaniinen on tärkeä sektori Pohjanlanden merenkulkupiirin toiminnassa. Toimipaikat Piirin toiminta-alueeseen kuuluvat Vaasan, Oulun ja Lapin läänin alueet. Piirin keskushallintopaikka, piirikonttori on Vaasassa ja Ouluun on sijoitettu toimisto. Luotsaustoimintaa hoidettiin kuudelta luotsiasemalta, jotka sijaitsevat Kaskisissa, Vaasassa (Raippaluodossa), Kokkolassa (Tankarissa), Raahessa,Hailuodossa (Marjaniemessä) ja Kemissä (Ajoksessa). Väylänhoito on jaettu kahteen ns. suuralueeseen, eteläiseen ja pohjoiseen. Eteläinen suuralue käsittää alueen etelästä Siipyystä Kalajoelle ja pohjoinen suuralue Kalajoelta Tomioon. Lisäksi Oulujärven alue, Lapin tekojärvet, Lokkaja Porttipahta sekä Inarijärvi kuuluvat pohjoiseen suuralueeseen. Suuralueet on jaettu pienempiin väylänhoitoalueisiin, jotka ovat Kaskinen, Vaasa, Kokkola ja Oulu. sijaitsevat Kaskisissa, Vaasassa, Kokkolassa, Oulussa ja Kajaanissa. Väyläasemat Lisäksi piirissä on kolme väylänhoitoalusta: Letto (Oulussa), Oili 4 (Kokkolassa) Linja (Vaasassa). ja 3
6 LIJOTSIASI:MA o loirninnassa IN / VA V LAASEM A Toiminnassa l Rakenteilla TUKIASEMA Toiminnassa Toiminnassa TO lo parannetta'ana Ml Q Rakenteilla dmartlnnlemi MARJAN1EM U LU 8 0 8,5 lila IKAJAANI Organisaatio Piiri on jaettu hallinto-, merenkuluntarkastus-, liikenne- ja teknilliseen toimialaan. Piiriä johtaa ja sen toiminnasta vastaa piiripäällikkö. Merenkulkupiirin kannalta tärkeitä asioita käsitellään ennen ratkaisun tekemistä piirin johtoryhmässä, johon kuuluvat piiripäällikön lisäksi toimialojen päälliköt. PIIRII'ÄÄLLIKKÖ MIttEN liikenne IEXNILLINEN HALLINTO KULUN- TOIMIALA TOIMIALA TOIMIALA TARKASTUS- TOIM ALA Merenkulun- Luotsaus- Suunnittelu Talous- ja tarkastus palvelu ja rakenta- henkilöstöminen hallintopalvelut Kuljetuskalusto Katsastus Vylänhoito Viesti-ja navigointilaitteet 'i'leiset toimistopalvelut Pohjanlanden merenkulkupiirissä työskenteli noin 208 henkea, joista piirikonttonssa Vaasassa työskenteli 30 henkeä ja Oulun toimistossa 15 henkeä. -I
7 Henkilöstö Piirin henkilötyövuodet vähenivät vuoden 1994 aikana 12 hengellä ollen vuoden lopussa 208 henkeä. 125,0 100,0 75,0 50,0 25,0 0,0 Liikenne Teknillinen Hallinto Memnkuluntarkastus TU 1992 U Henkilölyövuodet toimialoittain vuosina Raahen uusi luotsiasema vesikattovaiheessa
8 käyttö Talous Vuoden 1994 aikana piiri käytti toimintaansa yhteensä n.70,0 mmk (sis. mld:n "omat" momentit sekä piensataniien rakentamisen), josta kulututusmenojen osuus oli 54,5 mmk (paikkaukset 43,7 mmk ja muut menot 10,8 mmk) ja investointien n. n. 15,5 mmk. Toimintaansa käyttämästään rahoituksesta piiri ansaitsi tuloina n. 12,7 mmk. Tänä vuonna piiri ei käytännössä tulouttanut merenkulkuhallitukselle mitään, sillä tulot olivat kokonaisuudessaan hieman alijäämäiset. Erityisesti luotsaustulojen osalta piiri jäi asetetuista tavoitteista ja kun merenkulkuhallitus kompensoi piirille ko. tuloalijäämän aiheuttamaa rahoitusvaj etta, vähennettiin piirille muista tuloista aiheutunut tuloutustarve tästä kompensaatiosta. Merkittävimmät investointikohteet v. -94 olivat talon- ja piensatamien rakentamisessa. Niistä suurimpia olivat Raahen luotsiaseman rakentaminen (aloitettiin 1994, n. 4,2 mmk), Tankarin sataman viimeistelytyöt (n. 0,8 mmk) ja Marjaniemen luotsi- ja kalasataman viimeistelytyöt (n. 0,6 mmk). Piensatamien rakentamiseen käytettiin n. 2,7 mmk. Lisäksi piiri investoi ATK-hankintoihin (n. 0,8 mmk) ja pienehköihin väylä- ja turvalaitetöihin ja hankintoihin (n. 2,4 mmk). Piirin taloudellinen tilanne säilyi vakaana vuoden aikana, sillä vaikka piirin tulosuunnitelma alittuikin hieman, pystyi piiri toimintaansa sopeuttamalla vastaavasti säästämään kulutusmenoissa, jopa hieman ylimääräistäkin. Saavutettuja säästöjä piiri käytti jo vuoden -94 aikana joihinkin pienempiin investointikohteisiin. Pääosa säästöistä siirtyi kuitenkin seuraavaan vuoteen, lähinnä investointikohteisiin sekäpiirin palkanmaksukyvyn varmistamiseen H.flinlo M,r,nkWk,s6, '994 HHino 1,nkoI,thrkW 36% LiIk.n 54% Tkni1U,,,, 39% 55% Vuosien 1993 ja 1994 kulutusmenot toimialoittain
9 Laitoksen omien momenttien lisäksi piirin toiminnasta merkittävän osan muodostivat työllisyysmäärärahat, joita piiri käytti eri työllisyyskohteissa piirin alueella yhteensä n. 16,5 mmk. Merkittävimpiä käyttökohteita olivat lim ja Vuolijoen laituriponttonien rakennustyömaat sekä lukuisat kalasatamiin (suurimmat kohteet Koutalahti / Kajaanin kunta, Kostonjärvi / Taivalkosken kunta ja Ranuan kalasata liittyneet rakentamishankkeet. -ma) Kalusto Piiri käytti vuoden -94 aikana yhteensä n. 2,2 mmk kulkuvälineiden ja muun kaluston hankintaan. Suurin yksittäinen käyttökohde oli tänä vuonna teknisellä toimialalla, jossa va. Leton telakointi ja varustelu aiheutti n. 0,4 mmk:n kustannukset.. Lisäksi piirissä panostettiin edelleen ATK-hankintoihin, joihin käytettiin yhteensä n. 0,7 mmk sekä autokaluston uusimiseen n. 0,9 mmk. Kalustohankintoihin käytettävissä olevan määrärahan vähyys aiheutti kuluneena vuonna vaikeuksia tarpeellisten korvausinvestointien toteutuksessa ja sama tilanne näyttää vallitsevan myös tulevaisuudessa. Tankarin uuden sataman ponttoonilaiturien asennus käynnissä 1:1
10 VENEET JA MUUT KULKUVALINEET 1994 Luotsikutterit Yhteysveneet Viitta-,työ olj.t.veneet Hydrokopterit Autot Moottori kelkat Muut Yht. Liikennetoimiala: Teknillinen toimiala KULJETUS KALUSTON POLTTOAINEIDEN KULUTUS Liikennetoimialan kuijetuskaluston polttoaineen kulutus 1994 Polttoöljy Bensiini litr litr. Teknillisen toimialan kuljetuskaluston polttoaineen kulutus 1994 Polttoöljy Bensiini litr litr. Väyläaluksien polttoaineen- ja sähkönkulutus 1994 Ya Letto Polttoöljy litr. Sähkö Kwh. Ya Linja Polttoöljy litr Sähkö Kwh. Oili IV Polttoöljy litr.
11 Merenkulun turvallisuus ja valvonta Merionnettomuudet Toimialan tehtävänä on selvittää alueellaan tapahtuneet merionnettomuudet ja ja huolehtia mandollisista syytteeseen ilmoittamisista, sekä osallistua rikkomusten onnettomuuksien selvittelyyn oikeudessa. Merenkulkupiiriin ilmoitettiin 16 merionnettomuutta. Näistä kuusi tapausta oli talviliikenteessä tapahtuneita alusvaurioita, mm yksi kalastusalus oli uponnut runkorepeämän takia. Lisäksi tapahtui neljä karilleajoa tai pohjakosketusta, yksi pieni tulipalo aluksella, yksi törmäys laituriin, yksi törmäys reunamerkkiin, yksi vaurioituminen merenkäynnissä, yksi proomu upposi hinauksessa ja yksi epäselvä matkustajan mereenputoaminen, jota poliisi edelleen tutkii. Todella suuria onnettomuuksia ei piirin alueella sattunut. Merenkulun turvallisuusvalvonta Alusten kuntoa, miehitystä, lastin kuijetusta ja meriympäristön suojelua valvotaan määräaikaisin katsastuksin ja tarkastuksin. Piirin palveluksessa oli vuonna 1994 neljä merenkuluntarkastajaaja yksi merenkulun ylitarkastaja, joiden tehtävänä oli valvoa merenkulun ja veneilyn turvallisuutta ja meriympäristön suojelua koskevia määräyksiä. Tarkastajia avusti yksi valtion ja 16 palkkio- yhdeksän kuntien palkkaamaa satamakatsontamiestä. Lisäksi piirissä oli toimista aluskatsastajaa. Eurooppalaisen alustarkastusten yhteistyösopimusten puitteissa (Paris Memorandum of Understanding on Port State Control) tehtiin 154 tarkastusta (tavoite oli 150 kpl). 25 % kaikista Suomeen tulevista Sopimusten mukaan Suomen tulee tarkastaa aluksista, joka tarkoittaa 400 tarkastusta vuosittain. Piiri tarkastaa osaltaan IMO:n (kansainvälinen merenkulun järjestö) päätöksiin perustuen, noudatetaanko kemikaalisäiliöaluksissa meren pilaamisen ehkäisemistä koskevaa Marpol-sopimusta. Vuonna 1994 tehtiin piirissä näitä Marpol Annex II tarkastuksia 13 kpl. Virkamieskatsastukset Piiri suoritti vuoden 1994 alusta lukien bruttovetoisuudeltaan alle 500 tn olevien kotimaanliikenteen alusten peruskatsastukset ja yli 15 metrin alusten määräaikaiset Samoin piiri määrää alueensa kotimaanliikenteen alusten miehityksen, lukuun ottamatta merenkulkulaitoksen ja vuosikatsastukset virkamieskatsastuksina. aluksia. Virkamieskatsastusten osalta tulostavoite saavutettiin ja piirille laskutettiin markkaa katsastustuloja.
12 Palkkiotoimiset katsastajat suorittivat pääosan alle 15 metriä pitkien alusten määräaikaisista ja vuosikatsastuksista, kalastusalusten, vuokraveneiden ja lossien katsastuksista. Muut maksulliset suoritteet Toimialan myöntämät todistuskirjat tulivat vuoden alusta maksullisiksi. Todistuksia myönnettiin 229 kpl ja tuloja piirille tästä toiminnasta tuli markkaa. Alusrekisteri ja aluksenmittaus Aiusrekisteriä koskevat säädökset muuttuivat Lakkautetuista kaupunkien maistraateista alusrekisterin pito siirtyi merenkulkuhallitukselle. Muutosasiasta on tiedotettu ja tarpeen vaatiessa on opastettu ja lähetetty alusrekisterilomakkeita alusten omistajille. Aluksenmittaussäännöstön ylimenokausi päättyi , jonka jälkeen vain 1969 kansainvälisen aluksenmittausyleissopimuksen mukaiset mittakirjat vuoden hyväksytään. Tästä asiasta tiedotettiin alusten omistajia, ja suurimmat alukset, joita muutos koski, on mitattu uuden mittaussäännön mukaisesti. ISM -koodi International Safety Management -koodin mukainen auditointi on käynnissä Silja toimesta. Vaasan tarkastajat ovat Linen varustamossa MKL:n auditointiryhmän olleet mukana aluksille järjestetyissä operatiivisissa tarkastuksissa ja harjoituksissa. Piirin sisävesialueilla keväällä 1994 sattuneiden koskenlaskuonnettomuuksien jälkeen ryhdyttiin kehittämään alueellisia pelastus- ja turvallisuussuunnitelmia. Yhteenvetona voidaan todeta, että toimintavuosi oli työntäyteinen ja uusia toimintoja tuli mukaan. Pahoilta alusonnettomuuksilta vältyttiin piirin alueella. Yhteistyö muiden viranomaisten kanssa on ollut hyvä. MIs Nordstar Kaskisten satamassa 10
13 MERENKULUNTARKASTUSTOIMTALAN SUORITTAMAT TARKASTUKSET JA KATSASTUKSET 1994 Laiva- ja satamatarkastukset Yleisiä tarkastuksia 194 MoU-tarkastuksia 154 Viljalaivojen tarkastuksia 7 VIalmi- ja rautalastauksia 10 uutavara1astauksia 30 Satamatarkastuksia 194 dusten pysäyttamisiä 3 Katsastukset Virkamieskatsastuksia 132 a1kkiotoimisten katsastajien atsastuksia 177 rääluolcjcatodjstuksia 137 ossien katsastuksia 20 iuokravenekatsastuksia 38 Kalastusaluksia Kaskisissa 11
14 Väylä- ja rakennustoiminta Väylätoiminta Suunnittelu: Pohjanlanden merenkulkupiirin alueella huomattavin suunnitteluhanke toimintavuonna 1994 oli Kokkolan väylän syventämisen suunnittelu. Suunnitelmat valmistuivat väyläosaston johdolla ja yhdessä PLMP:n ja SMMP:n kanssa. Muut toimintavuoden suunnitteluhankkeet olivat lähinnä pienväylästön merkinna.n parantamiseen kuuluvia suunnitteluhankkeita. Kehittäminen: Kehittämishankkeissa piiri siirtyi mukaan Navi2003 projektin maastotöiden toteutuksen suunnitteluun piirin alueella. Syksyllä aloitettiin organisaation ja resurssien uudelleen suunnittelu uusien tulevien tehtävien hoitamiseksi. Piiri osallistui väylänhoito-ohjelmiston ja VATU-rekisteriohjelmistojen yhdistämiskehitykseen turvalaitetoimis johdolla. -ton Ylläpito: Väylien ylläpito toteutettiin entisin resurssein, väylänhoi - don ollessa jakautuneena hallinnollisesti edelleen pohjoiseen ja eteläiseen alueeseen. Väyläluokituksen mukaiset väyläkilometrit tarkistettiin vuoden aikana ja turvalaitteiden määrät luetteloitiin lajeittain. Pohjanlanden merenkulkupiirin alueella on laitoksen hoidossa olevia merkittyjä väyliä yhteensä Kokonaismäärästä kauppamerenkulun väyliä 2988 km. muun vesiliikenteen väyliä 2543 km. Näillä on 445 kmja väylillä on turvalaitteita yhteensä 4485 kpl. Piirin alueella on lisäksi yksityisten hoidossa olevia väyliä (tarkistuslaskenta meneillään) yhteensä n. 900 km, joissa on turva- laitteita yhteensä n kpl. Väylät ja turvalaitteet 1 mukaisesti. jakautuvat tyypeittäin oheisen taulukon 12
15 Meriväylät Pohjanlanden tärkeimmät kauppamerenkulun väylät ovat tyydyttävässä kunnossa, joskin väylille asetettavat vaatimukset merkinnän ja muiden turvalaitteiden osalta kasvavat alusten ja niiden navigointilaitteiden tekniikan kehittyessä. Merenkulkuhallituksen "Väyläohjelma " mukaan piirin alueella toteutetaan vain ja Kokkolan väylän syventämiset suunnittelujakson loppupuolella vv. Pietarsaaren Kokkolan väylän varsinainen syventämistyö kuitenkin aikaistuu jaksolle Hankkeen rakennussuunnitelma ja urakka-asiakirjat valmistuivat vuoden lopulla. Töiden toteuttamiseen tarvittava vesioikeuden lupa on haettavana Lasi-Suomen vesioikeudessa. Toimintavuoden 1994 aikana saatiin valmiiksi kiinteät reunamerkit, Vaasan väylälle "Lotsgrundin reunamerkki" ja Rahjan väylälle 'Roiman reunamerkki". Lisäksi useassa eri kohteessa toteutettiin pienehköjä väylä- ja turvalaitetöitä lähes milj oonal markalla. -la Veneväylät Piirin alueella on ns. "muun vesiliikenteen väyliä" 2543 km. Väylästöön sisältyy pitkät Oulujärven ja Inarin vesistöjen laajat väylästöt. Veneilyharrastuksen koko ajan lisäintyessä veneväylien ja satamien parantamistarve lisäiintyy koko ajan. Merenkulkupiirin alueella huomattavimmat pienväylähankkeet, Köklotin ja Sonamon väylät saatiin pieniä viimeistelyjä vaille valmiiksi. Työllisyyshankkeina jatkettiin Kemijär - yen alueen pienväylästön merkinnän parantamista, aloitettiin Kuusamon järvien (Kuusamossa ja Posiolla) venereittien merkinnän parannustyöt, sekä Lokka ja Porttipandan (Sodankylässä) väylien merkinnän parantaminen. Väylänhoito Piirin väylänhoitoon ovat osallistuneet edellisvuosien tapaan väyläalukset Letto, Linja ja Oili4 miehistöineen sekä muuta väylänhoitohenkilöstöä eli yli puolet toimialan 80 vakituisesta henkilöstä. Piirin väylänhoitotyöt on keskitetty alusten lisäksi Kaskisten, Vaasan, Kokkolan, Kajaanin ja Oulun väyläasemilta hoidettaviksi. Toimintavuonna aloitettiin väyläaseman rakentaminen Inarin kirkonkylään ja se valmistuu kesällä 13
16 TAULUKKO I POHJANLAHDEN MERENKULKUPLIRI T U R V A L A I T E T Y Y P I T TEKNILLINEN TOIMIALA 1995 M TUN lut LM; LM; KA SEK APU RM; RM, KM; KM; PV; PV; lp, lp; SV; SV; KUM V FA M Väyläkilometritlluokittainja turvalaitteet vastuualueittain A NUS KA VA VA LAS TO MA LAIS LAI TUS RI VA LAIS LAI VA tals VA LAI VA LAIS VA LAI VA LAIS VA LAI VA LAIS VA LAI LIT SA DI U U A JA JA TU SE LOIS LOIS TU SE TU SE TU SE TU SE TU T VA T Päivitti 03 / V Asunmaa K KAT KAI MA TOT TOT MA MA MA MA MA A LOT A TON TON TON TON TON TON T ALUE VÄYLÄALUEEN NIMI VÄYLÄ KM WOKfFA1N I i ii in w y MÄ ÄRÄT ALUE I TTAL N TALTYKSYHT 8320 Vaylanhoitoyhteinen,etelä 497, Kristiinankaupunginalue 12,2 0,0 0,0 66,4 22,5 0,0 2, Kaskisten alue 12,4 0,0 0,0 142,9 0,0 0,0 2, VaasanalueenväylAt 77,5 0,0 2,4 351,0 0,0 0,0 30, Pietarsaaren alue 11,5 0,0 0,0 30,4 0,0 0,0 1, Kokkolan alue 22,8 0,0 0,0 71,0 0,0 0,0 72, I Rahjanalue 11,6 0, ,0 0, Vaasan läänin sisävesialueet 0,0 0,0 0,0 0,0 41,0 0,0 0, Eteläisetalueetyht % Väylänhoitoyhteinen,pohjoine 0,0 00,00,00,00,00, Raahen alue 25,5 0,0 0,0 17,0 0,0 0,0 21, Oulun alue 129,2 36,8 39,1 91,3 45,2 0,0 27, Kemin alue 80,5 0,0 6,2 176,9 12,0 0,0 20, Tornion alue 24,5 0,0 0,0 0,0 5,0 0,0 39, lo Kainuun alue 0,0 0,0 79,3 265,2 203,6 0,0 25, I Lapin läänin sisävesialueet 0,0 0,0 0,0 0,0 796,0 63,6 l Pohjoisetalueetyht U H VAlTION ENSÄ YKSITYISTEN YHTEENSÄ KOKOPIrRIYHTEENS II I Kauppainerenkulun väylät 445 Muun vesiliikenteen väylät 2543 I MA LOIS TOT VA SE ME I I
17 Piensatamatoiminta Omat satamat ja laiturit Vuoden 1994 aikana saatiin valmiiksi (pi. pohjoinen aallonmurtaja) Marjaniemen luotsi- ja kalasataman laajennustyöt sekä lim Röyttän suojasatama-altaan ruoppaus ja an rakentaminen. aallonmurtaj Raahen uuden luotsiaseman satama valmistui syksyllä, jolloin aloitettiin varsinaisen asemarakennuksen rakentaminen. Mässkärin luotsiaseman toiminnan yhdistyessä Tankarin luotsiasemaan, Pietarsaaren Leppäluotoon korjattiin laituritilat luotiskuttereita varten. Odotustilat sijoitettiin kaupungilta vuokrattuihin tiloihin Leppäluodon satamassa. Tankarin luotsisataman laajennus ja sen yhteyteen rakennetun suojasataman rakentaminen saatiin valmiiksi vuoden lopussa. Hanke rahoitettiin pääosin työllisyysmäärärahoin. Kalasatamat Kalasatamatoiminnan suurimmat hankkeet toimintavuonna olivat työllisyysmäiirärahoin rahoitetut hankkeet piirin pohjoisosissa. Suurimmat valmistuneet hankkeet olivat Simojärven kalasataman kalankäsittelyrakennuksen rakentaminen Ranualla, Kostonjärven kalasataman kalankäsittelyrakennuksen ja purkauslaiturin rakentaminen, Jerisjärvenja Koutalanden kalasatarnien kalankäsittelyrakennusten valmistuminen. Hankkeet ja määrärahojen käyttö on lueteitu hankkeittain taulukossa 2. Koutalanden kalasataman uusi kalankäsittelyrakennus 15
18 Talonrakennustoiminta Toimintavuoden aikana huomattavin talonrakennuskohde oli Raahen luotsiaseman asemarakennuksen töiden aloittaminen syksyllä, jonka työt saadaan valmiiksi kesällä Lisäksi toteutettiin useita pieniä korjaus-luonteisia talonrakennustöitä eri luotsiasemilla. Muu toiminta Lausunnot Merenkulkupiirin teknilliseen toimintaan kuuluu lisäksi eri asiantuntijalausuntojen laatiminen mm. vesioikeuksille ja lääninhallituksille. Lausuntoja on laadittu toimintavuoden aikana n. 20 kpl. Työllisyyshankkeet Teknillinen toimiala hoitaa myös piirin osuuden ns. työvirastona, työllistämällä kalasatamien ja pienväylästön merkintä- ja rakennustöillä työministeriön rahoittamia työllisyyskohteita. Huomattavimmat työllisyystyökohteet kalasatama- ja pienväylä ja Vuolijoella, -töiden lisäksi olivat keskitetty ponttonilaitureiden rakentaminen lissä 5,7 milj, markkaa. Toimintavuo- joissa yhteensä käytettiin työllisyystyömäärärahoja den 1994 aikana eri kohteissa käytettiin noin 16,5 milj. markkaa Vaasan, Oulun ja läänien alueilla. Hankkeet ja määrärahojen käyttö on lueteltu taulukossa 2. Lapin Valtionavut Merenkulkupiirin toimintaan kuuluu myös valtionapujen käytön valvonta. "Keskuskalasatama-avustuksia" maksettiin eri kunnille ,- markkaa. "Veneilysatama-avustuksia" maksettiin eri kohteisiin ,- mk. Edelleen merenkulkupiirin alueella olevien kauppa-ja teollisuussatamien omistajille on työministeriö myöntänyt valtionapua, joiden käyttöä piiri on osaltaan valvonut. Maksuliikennettä ei työministeriön avustuksien osalta toimintavuonna 1994 ollut. 16
19 TAULUKKO 2. Pohjanlanden merenkulkupiirin teknillisen toimialan vuonna 1994 käynnissä olleet hankkeet ja niihin käytetyt määrärahat Bbudjettirahoitus T=työllisyysrahoitus Hankkeen nimi Toimenpide Rahoitus (1000 mk Kuljetusv1ineetja kalusto Uushankinnatja varustelu B 996 Pienehköt vyla-, satama-ja try! työt eri koht Turval.ja vylien kunnostustyöt B 720 Kostonjärven kalasatama, Taivalkoski Hallin ja purkauslaiturin rakentaminen 1046 Simojärven kalasatama, Ranua Hallin rakentaminen T 1911 Jerisjärven kalasatama, Muonio Hallin rakentaminen 690 Koutalanden kalastama, Kajaani Hallin rakentaminen (jatkuu v.95) 1174 Kaivannon vaylä, Vaala Ruoppausja merkintatyöt 477 Lokanja Porttipandan väylät, Sodankyla Väylien merkinnan parantaminen 600 Kemijarvi-PelkosenniernilRäisälän väyla Väylien merkinnan kiinnostus 619 Lehtolan kalasatama, Kernijärvi Sataman ja hallin rakentaminen 1072 Inarin kk:n kalasatama Vaylaasemanja kalankäs.rakenn.rakentam. T 809 Marjaniemen luotsi- ja kalasatama Satama- ja väylätyöt viimeist.vaille valmis B 6805 Im Röyttän suojasatama Sataman nuoppaustyöt B 395 Raahen luotsiasema, Raahe Sataman ja luotsiaseman rakennustyöt B 2815 Huikun kalasatama, Hailuoto Aallonmurtajien parantaminen B 150 Suninkarin kalasatama, Hailuoto, Sisäantuloväylan perusparannus B Tankarin satamat, Kokkola Luotsisat.laajent.ja suojasat.rakentaminen BIT 1939 Konikarvon kalasatama, Kalajoki Laiturin peruskorjaus 300 Laituriponttoon.keskit.rakentaminen,Ii Ponttonilaitureiden rakentaminen T 2846 Terasputkipontt.kesk.rakentaminen, Vuolijoki Putkipontt.rakentaminen valtion en satamiin T 2854 Köklotin kalasatama, Mustasaari Väylamerkinnän parantaminen B 765 Sonamon väylä, Luoto Vaylämerkinnän parantaminen B 341 Kaskisten kalasatama, Kaskmen Purkauslaiturin viimeistelytyöt B 264 Vaasan väyla, Lotsgrundin mi Uuden reunamerkin rakentaminen (piirin osuus B 88 Rahjan väylä, Roiman mi Uuden reunamerkin rakentaminen (piirin osuus B 44 Luotsiasemien korjaukset Pienet korjaukset en asemilla B 233 Leppaluodon luotsautoimitilat, Pietarsaari Luotsaussataman rakentaminen B 320 Kokkolan väylän tutkimus, Kokkola Vaylän maastotutkimukset (piirin osuus) B 468 Yhteensä (1000) mk Roiman reunamerkin alaosan junttaus perusmaahan alkamassa 17
20 Luotsaustoiminta Luotsauspalvelusta sen valvonnasta, suunnittelusta ja kehittämisestä huolehtii merenkulkupiirin liikennetoimiala. Toimiala jäijestää myös luotsintutkintoajot ja luotsintutkintoon liittyvät kirjalliset kuulustelut. Luotsauspalvelun tarkoituksena on jthjestää aluksen päällikön neuvonantaj aksi paikalliset väylät ja erikoisolosuhteet tunteva merenkulun ammattilainen luotsi.tulostavoitteiden mukaisesti toukokuussa 1994 yhdistettiin Mässkärin ja Tankarin luotsiasemat. Yhdistetyn alueen luotsipaivystys ja luotsipalvelu keskitettiin Tankarin luotsiasemalle. Pietarsaareen Leppäluodon satamaan perustettiin kutterinhoitajien käyttöön tukiasema, josta hoidetaan luotsikuljetukset. Yhteistyö Vaasan ja Kaskisten luotsiasemien välillä käynnistyi vuoden 1994 aikana. Lokakuun alusta alkaen asemien luotsipäivystys keskitettiin Vaasan luotsiasemalle. Vaasan aseman luotsit luotsaavat tarvittaessa myös Kaskisten alueella ja Kaskisten luotsit Vaasan alueella. Kehittärnistoimenpiteillä vähennetäa.n päivystystarvetta ja tasataan satamakohtaisia ruuhkatilanteita. Yhdistämisellä ja yhteistoiminnalla saavutetaan palkkaussäästöjä henkilöstötarpeen vähentyessä. Ilmatyynyalus koekäytössä
21 -tu asetettu Luotsikutterit talvisatamassa Yhdistämisen jälkeen Pohjanlanden merenkulkupiirin alueella on kuusi luotsiasemaa, joissa työskentelee yhteensä 58 luotsia ja 39 luotsikutterinhoitajaa. Asemat sijaitsevat Kaskisten, Vaasan, Kokkolan, Raahen, Oulun ja Kemin kaupunkien lähistöllä. Vaikka Suomen ja ulkomaiden väliset merikuljetukset kasvoivat erittäin voimakkaasti, Pohjanlanden merenkulkupiirin luotsaustoiminnan tulos jäi talven vaikutuksesta edellisvuotta heikommaksi. Piirin alueella tehtiin vuonna 1994 (1993) yhteensä 4502 (4888) luotsausta. Luotsat matka oli 74111(81785) mpk. Luotsaustuloja kertyi 11,4 (11,9) milj. markkaa. Palkkaus- ja kulutusmenoissa saatiin säästöjä niin, että luotsauksen kustannusvastaavuus säilyi 39 %:na. Pohjanlanden merenkulkupiiri kehittää luotsaustoimintaa pyrkimällä lähivuosina kahteen päivystävään keskusluotsiasemaan. Vuoden 1995 tulostavoitteiksi on mm. VHF-tukiasemien uusiminen ja kaukokäyttöyhteyksien avaaminen asemaparien välillä. Tämä mandollistaa tiiviin päivystysyhteistyön. Luotsien liikennetietojärjestelmä PilotNet otetaan käyttöön
22 Mässkär LUOTSAUSTO[MINNAJ4 KUVAUS 1994 Luotsaus Tunnusluvut tot tav tot stioritteetmpk suontteet kpl mklluotsaus mk/mpk meno-tulovast. 39% 40% 39% -henkilotyav. 114, ,5 Palvelujen laatu Poikkeamat suoritteiden kappalemaarissa aiheutuvat lähinnä aikaisesta talvestajohtuvista liikennerajoituksista. Mk/Iuotsaus-poikkeama on suora seuraus edellisestä. Luotsiasemien ilmoitusten mukaan palvelun äjohtuvia odotuksia ei ole ollut, LUOTSAUSTOIMINTA 1994 Luotsiasema Luotseja kutterrn. Luotsauksia Luotsauksia Luotsattu Luotsattu matka MI hoitajia yhteensä luotsia kohden matka M luotsia kohden Kaskinen Vaasa lo laiskar 15 II Raahe Maijaniemi Ajon Yhteensä Kanden Iuotsm luotsaukset Ylliolevaan taulukkoon kanden Iuotsin luotsaukset merkitään eri suoritteiksi. Eddllimainittuun taulukkoon sisihyvien kanden luotstn luotsausten lukumäärä on 33 kpl ja hiotsattu matka 540 M. Misskärin luotssasema on lak.kautettu ja yhdistetty Tankarin luotsiasemaan LUOTSIASEMIEN HENKILÖKUNTA Ajos Maijaniemi Raahe Tankar Vaasa Kaskinen Yhteensä Luotsivanhin I I I I I I 6 Luotu 9 II Luotsikuneri.nhoitaja Il Emänti-siivoja I I - I I - 4 Siivoja - I - - I 3 Yhteensä lo 104 Huomautuksen * = osa-aikatyö = Leppiluodon tukiasema 20
Luotsauksen vaikuttavuus. Itämeren liikenteen vastuulliset valinnat seminaari Kotkassa Kari Kosonen, Finnpilot Pilotage Oy
Luotsauksen vaikuttavuus Itämeren liikenteen vastuulliset valinnat seminaari Kotkassa 26.7.2012 Kari Kosonen, Finnpilot Pilotage Oy Esityksen sisältö Finnpilot Pilotage Oy Luotsaus ja sen keskeisimmät
Meriväylät Torniosta Kristiinankaupunkiin. Hirvelä/Jukuri2013
Meriväylät Torniosta Kristiinankaupunkiin Hirvelä/Jukuri2013 Meriväylien kehittämishankkeita länsirannikolla Tornio 8 m väylä syvennetty 9 metriin (hanke valmistunut 2008) Kemi Ajos 10 m väylän syventäminen
Ajankohtaista meriväylillä ja talvimerenkulussa Simo Kerkelä/ Keijo Jukuri. Kalajoki 15.11.2013
Ajankohtaista meriväylillä ja talvimerenkulussa Simo Kerkelä/ Keijo Jukuri Kalajoki 15.11.2013 Toteutuksessa olevat väylien kehittämishankkeet Perämerellä Pietarsaaren 11 metrin väylähanke Pietarsaaren
Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 4/ MERENKULKUHALLINTO. Merenkulkuhallintoa koskevia säädöksiä on uudistettu lukien seuraavasti:
Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 4/30.1.1998 MERENKULKUHALLINTO Merenkulkuhallintoa koskevia säädöksiä on uudistettu 1.1.1998 lukien seuraavasti: 1) Merenkulkulaitoksesta annettua lakia (13/1990) on
Paapuuri Oy / Markku Saiha
Paapuuri Oy / Markku Saiha Asiakkaan kuljettaminen vesillä Lähtökohta on, että miehitettynä vuokrattu vene on katsastettava vuokraveneeksi ja kuljettajalla on oltava vuokraveneen kuljettajankirja. Vuokravene
Merenkulkulaitoksen tilastoja 8/1993. Rekisteröidyt pienalukset. vuosina nettovetoisuus alle 19. Merenkulkulaito s
Merenkulkulaitoksen tilastoja 8/1993 Rekisteröidyt pienalukset vuosina 1986-1992 - nettovetoisuus alle 19 Merenkulkulaito s MERENKULKUHALLITUS Kesäkuu 1993 Tilastotoimisto Rekisteröidyt pienalukset vuosina
TIEDOTUSLEHTI NRO 15/
-jan 1925 Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 15/1.8.1996 MERENKULKUHALLINTO Merenkulkulaitoksesta annetun lain (13/90) 2 : ään on lisätty 1.1.1996 voimaan tulleella lailla (1621/95) uusi 3 momentti,
Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 2/ MERENKULKULAITOKSEN MAKSULLISET SUORITTEET
Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 2/1.1.1993 MERENKULKULAITOKSEN MAKSULLISET SUORITTEET Liikenneministeriö on 23.12.1992 antanut merenkulkulaitoksen maksullisista suoritteista päätöksen (1512/92), joka
Yksikönpäällikkö Juha-Matti Korsi
Operatiivinen valvonta Yksikönpäällikkö Juha-Matti Korsi Tehtävät liikenneturvallisuus ja ympäristö äi kaikessa mukana Annamme tarvittavia i lupia, hyväksyntöjä ja muita päätöksiä sekä toimialaa koskevia
Merenkulkulaitoksen luotsija väyläasemien kuljetuskaluston
Merenkulkulaitoksen luotsija väyläasemien kuljetuskaluston käyttö selvitys..s, tiiu. I : S Helsinki 2000 Julkaisija Merenkulkulaitos Tekijät (toimielimestä: toimielimen nimi, puheenjohtaja, sihteeri) Merenkulkulaitos
Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 10/
Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 10/20.6.2000 LUOTSAUSOHJEET S Merenkulkulaitos on 14.6.2000 antanut luotsauslain (90/1998) 14 :nja luotsausasetuksen (92/1998) 10 :n nojalla uudet luotsausohjeet. Ohjeet
Laki. merilain muuttamisesta
Laki merilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan merilain (674/1994) 18 luvun 5 :n 4 momentti, muutetaan 18 luvun 1 4, 5 :n otsikko ja 3 momentti, 6 :n 4 momentti sekä 8 ja 15, sellaisina
Pohjanlahden meriliikenteen palvelutason kehittäminen 31.1.2012
Pohjanlahden meriliikenteen palvelutason kehittäminen 31.1.2012 Suomalaisen merenkulun erityispiirteitä Suomalainen saaristo maailmanmittakaavassa ainutlaatuinen ja laaja, lisäksi rannikko on erittäin
Vesiväylähankkeet. Hankesuunnittelupäivä 6.5.2015 Olli Holm
Vesiväylähankkeet Hankesuunnittelupäivä 6.5.2015 Olli Holm Vesiväylähankkeet Hankkeiden keskeiset tavoitteet Kuljetustalouden parantaminen (suuruuden ekonomia kuljetuksissa) Uudet tavaralajit (esim. LNG)
Trafin ajankohtaiset kuulumiset
Trafin ajankohtaiset kuulumiset Läntinen valvontayksikkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Päivän ohjelma Päivän ohjelma 10:00 10:20 Trafin tilannekatsaus (Jan Welander Trafi) 10:20 10:45 Työturvallisuusopas
Luotsausmaksut kannetaan euroina seuraavan taksan mukaisesti: 1 000-3 000 286 572 925 1 245 1 615 1 951 2 472 3 196
3376 N:o 1199 Liite 1 LUOTSAUSMAKSUT SUOMEN ALUEVESILLÄ Luotsausmaksut kannetaan euroina seuraavan taksan mukaisesti: LUOTSAUSTAKSA Luotsattavan aluksen nettovetoisuus Luotsatun matkan pituus meripeninkulmissa
Merenkulkulaitoks en to imintakertomus 1995
korjattu versio Merenkulkulaitoks en to imintakertomus 1995 Merenkulkulaitos I Merenkukthallitus Päiväys Dnro 29.3.1996 7/21/96 Jakelussa mainitut Viite Asia Merenkulkulaitoksen toimintakertomus vuodelta
Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä
Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 31.3.2017 Juuso Halin Johtava asiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Uusi katsastusmääräys Määräys on luonnosvaiheessa Tullessaan voimaan kumoaa
SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 1998 N:o 90 97. Luotsauslaki. N:o 90
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 1998 N:o 90 97 SISÄLLYS N:o Sivu 90 Luotsauslaki... 205 91 Asetus luotsauslain voimaantulosta... 208 92 Luotsausasetus... 209 93 Asetus
Lapin liitto Kuntakohtainen katsaus talousarvioihin. Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen hoito:
Lapin liitto 3.3.2010 Lapin kuntien talousarviot vuodelle 2010 Vertailutiedot: kuntien antamat ennakkotiedot vuoden 2009 tilinpäätöksistä ja Tilastokeskus Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen
Trafin ajankohtaiskatsaus
Trafin ajankohtaiskatsaus 31.3.2017 Ove Hagerlund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ajankohtaista: Esiselvitys liikennehallinnon virastouudistuksesta (LIIVI) julkaistiin 17.2.2017 (ml. liikenteenohjaus)
VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI
VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI Tampere 13.10.2011 Markku Mylly Toimitusjohtaja Suomen Satamaliitto ry. Esityksen sisältö. Suomen Satamaliitto ry. Satamaverkko Suomessa Merikuljetukset Suomen
Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä
Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 19.1.2017 Juuso Halin Johtava asiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Uusi katsastusmääräys Määräys on luonnosvaiheessa Tullessaan voimaan kumoaa
Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien
Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Käsiteltävät asiat HE 99/2014 Hallituksen
Luotsauslaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 35/2003 vp. Hallituksen esitys luotsauslaiksi. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös. EV 35/2003 vp HE 39/2003 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 35/2003 vp Hallituksen esitys luotsauslaiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä luotsauslaiksi (HE 39/2003 vp). Valiokuntakäsittely Liikenne- ja viestintävaliokunta on
Merenkulkulaitoksen tilastoja 8/1992. Kauppalaivaston bruttorahtitulot ja ulkomaille maksetut kustannukset vuosina
Merenkulkulaitoksen tilastoja 8/1992 Kauppalaivaston bruttorahtitulot ja ulkomaille maksetut kustannukset vuosina 1982-1991 Merenkulkulaitos MERENKULKUHALLITUS Lokakuu 1992 Tilastotoimisto Kauppalaivaston
Liikenne ja viestintäministeriölle MERILIIKENNESTRAREGIA 2014 2022
1 Liikenne ja viestintäministeriölle MERILIIKENNESTRAREGIA 2014 2022 Liikenne ja viestintäministeriö on laatinut luonnokseen meriliikennestrategia 2014 2022. Luotsiliitto kommentoi luonnosta keskittyen
Merimiesten asenteet ja turvallisuuskulttuuri. Jouni Lappalainen
Merimiesten asenteet ja turvallisuuskulttuuri Jouni Lappalainen 22.09.09 0 Tutkimuksen tarkoitus Onko merenkulun turvallisuuskulttuuri muuttunut ISM-koodin käyttöönoton jälkeen? Kirjallisuustutkimus Haastattelututkimus
Alusten radiolaitteet, määräysmuutokset Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä , Kuopio
Alusten radiolaitteet, määräysmuutokset Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 6.4.2018, Kuopio Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Miksi muutetaan? Lisätään annetut oikaisut ja korjaukset määräykseen
(SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät 9.6.2015
Suomenlahden merivartiosto (SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät 9.6.2015 Kapteeniluutnantti Tuomas Luukkonen Sisällys Merivartiosto osana Rajavartiolaitosta Suomenlahden merivartiosto
Merenkulkulaitoksen tilastoja 8/1994. Kauppalaivaston bruttorahtitulot ja ulkomaille maksetut kustannukset vuosina
Merenkulkulaitoksen tilastoja 8/1994 Kauppalaivaston bruttorahtitulot ja ulkomaille maksetut kustannukset vuosina 1984-1993 Merenkulkulaitos MERENKULKUHALLITUS Marraskuu 1994 Tilastotoimisto Kauppataivaston
SISÄLLYS. N:o 236. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen
Meriympäristön suojeluun liittyvät todistukset ja asiakirjat
3858 N:o 766 Liite 1 MERENKULUN TARKASTUSTOIMINNAN SUORITTEET, ALUSTEN JA SATAMARAKENTEIDEN TURVATOIMIIN LIITTYVÄT SUORITTEET SEKÄ MERIMIESKATSELMUKSIIN LIITTYVÄT SUORITTEET TODISTUKSET JA MUUT ASIAKIRJAT
KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2002
KULUTTAJAVALITUSLAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2002 1. Toimintakatsaus 1.1. Perustehtävät ja toiminnan kuvaus, toiminta-ajatus Kuluttajavalituslautakunta antaa kirjallisia ratkaisusuosituksia kuluttajien
Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013
Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
VUOSIKATSAUS
VUOSIKATSAUS 1.1.-31.12.2018 Väestömäärä kehittyi myönteisesti Joensuun väestömäärä oli ennakkotietojen mukaan 76 577. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 510 henkilöä (+0,7 %). Vuonna 2017 väestömäärä kasvoi
Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (4) Dnro 1280/090/ VESILAIN MUKAINEN LUOKITTELU... 3
LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (4) Sisällysluettelo 1 VESILAIN MUKAINEN LUOKITTELU... 3 2 LIIKENNEVIRASTON VESIVÄYLÄLUOKITUS... 3 2.1 Perusluokitus... 3 2.2 Tekniset määrittelyt (täydennysosio perusluokitukseen)...
Matkustaja-alusinfopäivä Juuso Halin
Matkustaja-alusinfopäivä 18.1.2019 Juuso Halin Alusturvallisuuslain muutos, taustaa Muutokset alusturvallisuuslakiin ja lakiin matkustaja-aluksen henkilöluetteloista Löytyvät HE:stä 198/2018 Hallituksen
Liikennehallinnon virastouudistus
Menetelmäpäivä 28.1.2010 Liikennehallinnon virastouudistus - Katri Eskola, Liikennevirasto Liikennehallinnon virastouudistus 1.1.2010 toimintansa aloitti Liikennevirasto, johon yhdistyivät kaikki kuljetusmuodot:
EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus
EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020 Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR 2009-2014 Hankkeiden lukumäärä hylätty 22 keskeytetty 6 kesken 36 hyljesietopalkkiot
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Liikenne- ja viestintäministeriö 21. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä
Erikoisalusten turvallisuus
1 (10) Antopäivä: x.x.2012 Voimaantulopäivä: [1.1.2013] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 22 :n 2 ja 6 momentti Muutostiedot:
Bothnia VTS
1 (6) MASTER S GUIDE Alusliikennepalvelut Alusliikennepalveluista säädetään Alusliikennepalvelulaissa 623/2005 sekä Valtioneuvoston asetuksilla alusliikennepalvelusta 763/2005, 1798/2009, 1304/2011 ja
TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto
Kiinteistöjen myynnit Tulot 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Menot 0 0 0 Netto 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Kiinteistöomaisuuden myyntitulot, toteutuneita kauppoja 5. UUDISRAKENTAMINEN Nilsiän terveys- ja
Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Merenkulun turvallisuusindikaattorit
Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Merenkulun turvallisuusindikaattorit Merenkulun 1-tason turvallisuusindikaattorit 5 4 3 2 1 212 Vakavuus/seuraus (1.taso) Ihmishengen menetys Vakava loukkaantuminen
Vaatimuksenmukaisuus. Osastonjohtaja Sanna Sonninen
Uusi Trafi Vaatimuksenmukaisuus ja lupa-asiat Osastonjohtaja Sanna Sonninen Eläköön.fi kampanjointi -tee liikenneturvallisuuslupauslli l Liikenteen turvallisuusvirasto 2 Trafi merenkulun lupaviranomaisena
KOTKA VTS MASTER'S GUIDE
1 (5) KOTKA VTS MASTER'S GUIDE Alusliikennepalvelut Alusliikennepalveluista säädetään Alusliikennepalvelulaissa 623/2005 ja Valtioneuvoston asetuksella alusliikennepalvelusta 763/2005 ja 1798/2009. ALUSLIIKENNEPALVELUUN
METKU WP2: Turvallisuusjohtamisjärjestelmät merenkulussa. Jouni Lappalainen
METKU WP2: Turvallisuusjohtamisjärjestelmät merenkulussa Jouni Lappalainen 0 WP2: Turvallisuusjohtamisjärjestelmät merenkulussa Työpaketissa kaksi selvitetään onko merenkulun turvallisuuskulttuuri muuttunut
Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 16/
Merenkulkulaitos TIEDOTULEHTI NRO 16/28.12.2000 LUOTAULAKI JA -AETU Luotsauslakim (90/1998) on lisätty 17.11.2000 annetulla lailla (965/2000) uusi 13 a, jonka mukaan Merenkulkulaitos voi yksittäistapauksessa
HE 144/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 144/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle luotsauslaiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi luotsauslaki. Lain tarkoituksena olisi alusliikenteen turvallisuuden edistäminen
Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä.
Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ove Hagerlund 21.1.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin toiminnan perusta 21.1.2016
MYYNTIESITE. KALAJOEN R10 DRIVE-IN LIIKETILAT 50 m2 1500 m2
MYYNTIESITE KALAJOEN R10 DRIVE-IN LIIKETILAT 50 m2 1500 m2 VARAA UUDET TOIMITILAT KALAJOEN NÄKYVIMMÄLTÄ LIIKEPAIKALTA ONKO TÄSSÄ PAIKKA YRITYKSESI UUSILLE TOIMITILOILLE? Kalajoen keskusta Pyhäjoki Raahe
Luotsattavat väylät ja luotsipaikat
Määräys 1 (38) Antopäivä: 15.6.2011 Voimaantulopäivä: 1.7.2011 Säädösperusta: Luotsauslaki (940/2003) 21 :n 3 momentti Voimassa: Toistaiseksi Kumoaa määräyksen: Merenkulkulaitoksen määräykset luotsattavista
Tietosuojavaltuutetun toimisto
Tietosuojavaltuutetun toimisto TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON TULOSTAVOITEASIAKIRJA Aika 27.9.2005 Paikka Osallistujat Oikeusministeriö OM:n edustajat: Hallintojohtaja Olli Muttilainen (pj) Ylitarkastaja
RAPORTTI TALOUDEN TOTEUTUMASTA ajalla
RAPORTTI TALOUDEN TOTEUTUMASTA ajalla 1.1.-3.4.212 24.5.212 HA LL I NT O PA LV E LU T TA YHT 212 TOT 212 TOT%12 ALLE /YLI TOT EUR TOT EUR TOT %11 1.1-3.4.212 1.1.-31.12.211 1.1.-3.4.211 643 871 183 6 28,4%
Luotsin ohjauskirjan myöntämisen edellytykset ja merikapteeninkirjan uusiminen vastaavalla palvelulla luotsina
1 (7) Antopäivä: 24.3.2014 Voimaantulopäivä: 24.3.2014 Voimassa: toistaiseksi Asiaan liittyvät säännökset ja määräykset: Luotsauslaki (940/2003), valtioneuvoston asetus luotsauksesta (246/2011), Liikenteen
West Coast VTS Master s Guide
West Coast VTS Master s Guide 23.5.2014 2 Sisällysluettelo 1 ALUSLIIKENNEPALVELUUN OSALLISTUMINEN... 3 2 VTS-ALUE... 3 2.1 Pori VTS sektori... 3 2.2 Rauma VTS sektori... 3 3 LIIKENNEILMOITUKSET... 4 3.1
Merenkulkulaitoksen kulkuväylien perustamiskäytäntö
Merenkulkulaitoksen julkaisuja 9/2007 Merenkulkulaitoksen kulkuväylien perustamiskäytäntö Helsinki 2007 ISBN 978-951-49-2132-2 ISSN 1456-7814 Julkaisija KUVAILULEHTI Julkaisun päivämäärä 1.9.2007 Tekijät
Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä.
Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Matti Latvalahti 1.4.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin toiminnan perusta 1.4.2016
Päivittäinen kunnossapito lähinnä turvalaitteiden hoitoa sekä kanavien hoitoa ja käyttöä.
Vesiväylien kunnossapitoa on hoito ja käyttö eli päivittäinen kunnossapito ylläpito Päivittäinen kunnossapito lähinnä turvalaitteiden hoitoa sekä kanavien hoitoa ja käyttöä. Ylläpitoa väyliin liittyvä
Laki laiva-apteekista
Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: laiva-apteekista Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on varmistaa laivaväen mahdollisuus saada asianmukaista
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
Ajankohtaista katsastuksista. Kuopio Ilkka Salminen
Ajankohtaista katsastuksista Ilkka Salminen Ilkka.salminen@traficom.fi Esityksen sisältö Alusturvallisuuslain muutos Muutoksia määritelmiin Katsastustoiminnan muutokset Muutokset alusten katsastuksiin
S Apulaisjohtaja Matti Eronen. Merenkulkulaitos 13/ Merenkulkulaitoksen TIEDOTUSLEHTI MERENKULKULAITOKSEN MAKSULLISET SUORITTEET
Merenkulkulaitoksen TIEDOTUSLEHTI Merenkulkulaitos 13/30.9. 2005 MERENKULKULAITOKSEN MAKSULLISET SUORITTEET fl Merenkulkulaitoksen maksullisista suoritteista annettuun liikenne- ja viestintäministeriön
Havaintoja kotimaanliikenteen matkustaja-alusten turvallisuudesta. Esa Pasanen Erityisasiantuntija Merikapteeni
Havaintoja kotimaanliikenteen matkustaja-alusten turvallisuudesta Esa Pasanen Erityisasiantuntija Merikapteeni Kotimaan vesiliikenteen matkustajamäärä alueittain 2017, rannikko Suomenlahti 2 959 672 josta
Satamat ja liikenneverkko tänään - huomenna. Kymenlaakson kauppakamarin logistiikkapäivä 30.5.2011 pääjohtaja Juhani Tervala
Satamat ja liikenneverkko tänään - huomenna Kymenlaakson kauppakamarin logistiikkapäivä 30.5.2011 pääjohtaja Juhani Tervala Laajasti vaikuttavaa yhteistyötä Liikennevirastossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Liikenne- ja viestintäministeriö 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 53 000 euroa. Selvitysosa:
TIEDOTUSLEHTI NRO 3/ Merenkulkuhallitus. Julkaisumyynti. PL Helsinki (90) (90) Merenkuluntarkastustoimisto
Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 3/1.1.1995 LAI VA-APTEEKKI Merenkulkuhallitus on 12.12.1994 antanut uuden päätöksen laiva-apteekeista. Päätöksellä kumotaan laiva-apteekeista 23.9.1985 annettu merenkulkuhallituksen
Tekninen ja ympäristötoimi
Tekninen ja ympäristötoimi 1 Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen. Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia ja kilpailukykyä. Tehostamme joukkoliikennettä.
Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja
Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen 8.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon
Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa
Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue
perusteella annettavat määräykset Johtava asiantuntija Aleksi Uttula
Alusturvallisuuslain perusteella annettavat määräykset Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) ns. Alusturvallisuuslaki lli l tuli
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 211/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi luotsauslain muuttamisesta ja vahingonkorvauslain 3 luvun 7 :n kumoamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 211/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi luotsauslain muuttamisesta ja vahingonkorvauslain 3 luvun 7 :n kumoamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi luotsauslain
Yhteistyöstä kilpailukykyä meriklusteriin - mahdollisuudet valtionhallinnon tasolla. Sauli Ahvenjärvi Turku 27.5.2013
Yhteistyöstä kilpailukykyä meriklusteriin - mahdollisuudet valtionhallinnon tasolla Sauli Ahvenjärvi Turku 27.5.2013 Tulevaisuuden reaalinen kilpailukyky rakentuu olemassa olevan osaamisen pohjalle Kaikki
Vesiliikenne TOT 5/03. Luotsikutterin kuljettaja putosi mereen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Luotsikutterin kuljettaja.
TOT-RAPORTTI 5/03 Luotsikutterin kuljettaja putosi mereen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Luotsikutterin kuljettajat NN (58 v.) ja MM olivat lähdössä suorittamaan työtehtävää. MM nousi kutteriin
VUOSAAREN MERIVÄYLÄN JA VUOSAAREN SATAMAN VESILIIKENNEALUEEN SYVENTÄMINEN
VUOSAAREN MERIVÄYLÄN JA VUOSAAREN SATAMAN VESILIIKENNEALUEEN SYVENTÄMINEN Hankkeen esittelytilaisuus 7.12.2015 7.12.2015 Page 1 VUOSAAREN VÄYLÄN JA SATAMAN SYVENTÄMINEN Väylän ja sataman nykytilanne &
Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015
Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset
Älyväylä-hanke. Liikenneviraston älyväyläpäivä
Älyväylä-hanke Liikenneviraston älyväyläpäivä 24.1.2017 24.1.2017 Digtalisaatiohanke 2016-2018 24.1.2017 Jorma Timonen 2 Osahanke 5 Merenkulun älyväylä Merenkulun älyväylä ohjausryhmä Tiina Tuurnala, puheenjohtaja
Hararyhmän käsikirj a. Merenkulkulaitos. Saaristomeren merenkulkupiiri
Hararyhmän käsikirj a Merenkulkulaitos Saaristomeren merenkulkupiiri ..,,(.,, 12.9.1996 Saaristomeren merenkuikupiirille Vahvistan oheisen laatujärjestelman (SO 9001 Standardija piirin aluksilla SM-koodi)
Valtion vesihuoltotyöt Laki vesihuollon tukemisesta 30.7.2004/686
Akanojan ja Mäkikylän välisen jäteveden siirtolinjan ja pumppaamon toteutus Rakentamispäällikkö Juhani Leppikangas Valtion vesihuoltotyöt Laki vesihuollon tukemisesta 30.7.2004/686 Valtion vesihuoltotyössä
Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013
Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan
Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan
Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan Ammattitaitoinen miehistö Matka toteutetaan miehistön mukaan (rauhallinen tai vauhdikas) Luotettava ja katsastettu vene varusteineen Useita lähtöpaikkoja
Luotsattavat väylät ja luotsipaikat
1 (37) Antopäivä: 6.3.2018 Voimaantulopäivä: 15.3.2018 Säädösperusta: Luotsauslaki (940/2003) 21 :n 3 momentti Voimassa: toistaiseksi Muutostiedot: Kumoaa Liikenteen turvallisuusviraston määräyksen luotsattavista
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
MASTER'S GUIDE. Alusliikennepalvelut ALUSLIIKENNEPALVELUUN OSALLISTUMINEN VTS-KESKUSTEN SIJAINNIT JA TOIMINTA-AJAT
24.11.2017 MASTER'S GUIDE Alusliikennepalvelut Alusliikennepalveluista säädetään Alusliikennepalvelulaissa 623/2005 ja Valtioneuvoston asetuksella alusliikennepalvelusta 763/2005 ja 1798/2009. ALUSLIIKEEPALVELUU
VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto
VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021, Liikennevirasto 23.5.2017 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneverkon rahoitus 2017-2021 1 400 000 000 1
Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit
Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit Risto Leppänen 30.10.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtakunnalliset kärkihankkeet Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa
Voimassa: toistaiseksi LUONNOS
1 (49) Antopäivä: xx.x.2016 Voimaantulopäivä: 1.10.2016 Säädösperusta: Luotsauslaki (940/2003) 21 :n 3 momentti Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Kumoaa määräyksen: Luotsattavat
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 072/53/02
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 072/53/02 30.05.2002 Ulkoasiainministeriö ULKOASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Ulkoasiainministeriön
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 29.3.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
1. 2. 3. 4. 5. 6. LNG
1. Meriskenaariot 2. Meriliikenteen strategia 3. Tieyhteydet 4. Rautatiet 5. Rikkidirektiivi 6. LNG 7. Merenkulun väylämaksut 8. Luotsaus 9. EU:n satamapolitiikka 10.Transito ja kansainvälinen kilpailukyky
Merenkulkulaitoksen tilastoja 6/1993. Merimiestilasto 1992 Aikasarjoja vuosilta Merenkullculaitos
Merenkulkulaitoksen tilastoja 6/1993 Merimiestilasto 1992 Aikasarjoja vuosilta 1983-1992 Merenkullculaitos MERENKULKUHALLITUS Kesäkuu 1993 Tilastotoimisto Merimiestilasto 1992 Aikasarjoja vuosilta 1983-1992
Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä
Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä 27.5.2013 Timo Mäkikyrö 29.5.2013 1 Sisältö POP ELY Tieluokituksesta, mikä on vähäliikenteinen tie Vähäliikenteisten
TOIMIALAKATSAUS 2010
TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan
RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA. Tiedotustilaisuus 23.1.2013
RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA Tiedotustilaisuus 23.1.2013 RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA 2013 2017 Säästöpäätös 28,0 milj. ~19 milj. palkoista ~ 9 milj. muista tnta.menoista
TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa
Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.
Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät
Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Anne Herneoja liikennejohtaja Puutavaran rautatiekuljetusten kehittäminen 17.4.2007 Metsäteho Oy 17.4.2007 Anne Herneoja 1 Ratahallintokeskus vastaa Suomen rataverkosta
TILASTOT JA MUUT TÄYDENTÄVÄT LIITETIEDOT TUOTANNONTEKIJÖIDEN KÄYTTÖ. Kustannukset 300. Työajankäyttö. So laallinen maanpuolustus
59 TILASTOT JA MUUT TÄYDENTÄVÄT LIITETIEDOT TUOTANNONTEKIJÖIDEN KÄYTTÖ Kustannukset 3 25 2 15 So laallinen maanpuolustus Meri- ja muu pelastustoiminta Rikostorjunta 1 5 Rajatarkastukset Rajojen valvonta