Vanhusneuvostot Projektipäällikkö Leila Mukkala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vanhusneuvostot Projektipäällikkö Leila Mukkala"

Transkriptio

1 Vanhusneuvostot Projektipäällikkö Lla Mukkala

2 TAUSTATIETOA

3 Demografinen eli väestöllisen huoltosuhde ( työikäisten ja työikäisten määrän suhde) hkkenee voimakkaasti kunnissa Huoltosuhteen muutos haastaa yksittäisten kuntien kyvykkyyden vastata sote palveluistaan

4 Taloudellinen huoltosuhde vertaa työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien määrää työllisten määrään. Työssäkäyvien määrä hjastuu kunnan maksukykyyn.

5 Etenkin vanhusväestön määrän huomattava kasvu nostaa väestöllistä huoltosuhdetta tulevaisuudessa. Vuodelta 2012 olevan väestöennusteen mukaan jo vuonna 2020 koko maan huoltosuhteen arvioidaan olevan 62,8 ja vuonna 2030 hieman yli 70. Tämä tarkoittaa, että työikäisen väestön osuus väestöstä pienenee nykyisestä noin 65 prosentista alle 60 prosentin

6 Eläkkeelle siirtyvien ikäluokat ovat nykyisin ja myös tulevaisuudessa suurempia kuin työmarkkinoille tulevat ikäluokat Ell työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien määrä tulevaisuudessa pienene nopeammin kuin eläkeläisten määrä kasvaa, johtaa se vääjäämättä huoltosuhteen hkkenemiseen

7

8

9

10 Lappi on hyvin harvaan asuttua aluetta. Keskimääräinen väestötiheys on vain kaksi asukasta neliökilometriä kohden, kun koko maassa neliökilometrillä on 18 asukasta. Väestön keskittyminen kaupunkhin ja niiden lähsyydessä sijaitseville alulle sekä kuntakeskuksiin on jatkunut tasaisesti ja jatkunee tulevina vuosinakin. Toisaalta täysin asumattomien aluden määrä lisääntyy

11

12 MUISTISAIRAIDEN HOITO KUNNISSA

13 Väestö 2014 Yli 65-vuotiaat % 2014, sulussa lkm. Muistisairautta sairastavien määrä 2013, suluissa alle 65v 43 (2), joista 85 v. tai yli 17 Lievän muistisairauden esiintyvyys 2013, kerroin 1,4 Ennuste muistisairaiden määristä 2020 henkilöä nnat ontekiö ,3 ( 450) as (9), joista 85v.tai yli ari ,6 (1533) as (10), joista 85v.tai yli mijärvi ,9 (2617) 94 as (8), joista 85v. tai yli ttilä ,7(1241) as (8), joista 85v.tai yli lari ,2 (937) as (3), joista 85v. tai yli uonio ,1 (544) as. 76 lkosenniemi ,9 (296) 27(1), joista 85v.tai yli 8 as (4), joista 85v.tai yli llo ,2 (1247) as (5), joista 85v.tai yli sio ,8 (1163) as (5), joista 85v.tai yli nua (930) as 134 Ennuste muistisairaiden määristä 2030 henkilöä

14 Onko kunnassanne työskentelevän muistihoitaja työaika riittävä asiakastarpsiin nähden? Onko kunnassanne koulutuksen käynyt muistikoordinaattori? 17 % 17 % 25 % tyhjä 83 % 58 %

15 Onko kunnassanne toimiva muistitiimi? Toimiiko muistipoliklinikka ns. matalan kynnyksen periaatteella? 33 % 8 % 34 % 67 % tyhjä 58 %

16 THL:n ikävakioitu Sairastavuusindeksi Sairastavuus-indeksi unnat Dementiaindeksi sairastavuusindeksi muu Lappi muu Suomi nontekiö 111, nari 76, emijärvi 70, ittilä 103, olari 107, uonio elkosenniemi 111, ello osio 146, anua 140, ovaniemi 122, alla 73, avukoski 91, odankylä tsjoki 86,

17 Koulutustasossa, pienituloisuusasteessa ja työttömyysasteessa on kuntakohtaisia ja voimakkaita eroja. Näillä on vaikutusta alueen sosioekonomiaan ja terveyskuormitukseen ja sitä kautta palveluiden tarpeeseen.

18

19 ASUMINEN

20

21

22

23

24 Onko kunnassanne riittävästi tavallista palveluasumista? Onko kunnassanne riittävästi tehostettua palveluasumista? 8 % 58 % 42 % 42 % tyhjä 50 %

25 Onko kuntanne asumispalvelujen tilanne hyvä? Ovatko kiintstöt hyvässä kunnossa? 8 % 42 % 42 % tyhjä 58 % 50 %

26 Onko paikkoja riittävästi tulevaisuuttakin (2030) silmällä pitäen? Onko kunnassanne käytössä asumispalveluiden myöntämisen kriteerit? 8 % 25 % tyhjä 42 % 58 % 67 %

27

28 Toimiiko terveyskeskussairaala kuntoutusyksikkönä / kuntoutussairaalana Onko kunnassa kotisairaalatoimintaa 17 % 25 % 33 % 42 % tyhjä tyhjä 58 % 25 %

29 Onko kotiutushoitajaa, kotiutustiimiä? Onko kotipalvelu ja kotisairaanhoito yhdistetty? 25 % 42 % 58 % tyhjä 58 % 17 %

30 muut terapeutit yht. fysioterapeutit ft:t/palveluasumi nen ft:t/kotihoito ft/työterveys ryhmätoimintaa muuta kuntouttavaa TUNTURILAPPI ft/asukas Enontekiö 1 pth 1/1890 on? Muonio 2 pth 1/1187 on? Kolari 3 (2,2 pth) 1/1280 0,4 puhet. 0,5 0,3 on? Kittilä 3,5 1/ toimt. 0,4 puhet. on ostopalv avokunt, lääk.kunt. POHJOISLAPPI Utsjoki 1 1/1764 ostopalv.? erityisryh. Ohj. Inari 4 1/ puhet. tulossa 2016 ostopalv. on Fysioter. 1 pv/vk toimintater. Sodankylä 4 pth 1 tth 1/1764 0,5 toimt. 1 on muistikunt ITÄLAPPI lh päiväkunt. Lh Kemijärvi 6 (2,5 pth) 1/ ,5 on kotiutustiim. toimintaterapeutin palveluja Pelkosenniemi 1 1/947 erityistä Posio 3 ft +1 kh 1/1211 0,2 on Salla 2 ft + 1 kh 1/1890 eri henkilöstö Savukoski 1 1/1764 erityistä ROVASEUTU Ranua 3ft + 1 kh 1/1364 0,5 Rovaniemi 24 ft + 4 kh 1 ft/ tt ja 2 puheter. 6 ft, 2 kh ja 1 tt vo:lla 1 (2) ft ja 1 tt eri henkilöstö on päiväpalv. ryhmiä ja muuta kuntoutt. hlöstöä puhe ja jalkaterapeutin palveluja Ostopalveluja n. 1 milj.

31 2500 ESH-kustannukset / yli 75v as

32 Päivystyskäynnit/ 100 as

33 Onko kunnassanne käytössä omalääkäritoiminta? Onko kunnassanne käytössä erityisasiantuntemusta? 8 % 34 % 36 % tyhjä 55 % tyhjä 58 % 9 %

34 Onko yksityisiä kotihoidon tarjoajia? Yksityiset terveyspalvelujen tuottajat 17 % 42 % 50 % tyhjä 58 % 33 %

35 Yksityisten tuottamat tukipalvelut Onko palvelusetelijärjestelmä käytössä? 8 % 50 % 50 % 92 %

36 Onko kunnassanne käytössä kotipalvelun /kotihoidon myöntämisen kriteerit? Onko kunnassanne käytössä omaishoidon tuen myöntämisen kriteerit? 33 % 67 % 100 %

37 Onko kunnassanne käytössä Raisoft ohjelma? Toimiiko kunnassanne SAS -työryhmä? 8 % 8 % 42 % 50 % tyhjä 92 %

38 Toimiiko kunnassanne nimetty palveluohjaaja? Onko palveluohjaajalla palveluohjaajan koulutusta? 8 % 17 % 33 % 42 % tyhjä tyhjä 50 % 50 %

39 Onko palveluohjaajalla pitkä työkokemus vanhuspalveluissa / osaamista riittävästi? Onko kunnassanne vanhussosiaalityöhön nimettyä henkilöä? 8 % 17 % 41 % tyhjä 42 % 50 % tyhjä 42 %

40 Onko kunnassanne käytössä Mobiili kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmä? Onko kunnassanne yöpartiotoimintaa? 8 % 58 % 42 % 25 % 67 % tyhjä

41 25000 Vanhuspalvelut / yli 75v as

42 Kehittämiskohteet Palvelurakenteen muutos laitoshoidosta kotihoitoon kotihoidon kehittäminen Hoidon jatkuvuus ja asiakastiedon liikkuminen (hoito-ja palvelusuunnitelma, kuntoutussuunnitelma) Vaihtoehtoiset asumismuodot Teknologiset palvelut Kotihoidon henkilöstörakenne Lääkäri- ja sairaanhoidollinen tuki Henkilöstön osaamisen vahvistaminen Palveluohjauksen kehittäminen Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi moniammatillinen geriatrinen ja gerontologinen arviointi

43 Kehittämiskohteet Muistisairaiden hoidon kehittäminen alueellisen muistipolun mukaisesti Kuntoutuksen kehittäminen alueellisen kuntoutusmallin mukaisesti Eri toimijoiden välisen yhtstyön kehittäminen integraation toteutus käytännössä erikoissairaanhoito, perusterveydenhuolto ja vanhuspalvelut monitoimijuus Erikoisasiantuntijapalveluiden järjestäminen joko kunnan omana toimintana taikka alueellisesti, yhteneväisten toimintakäytäntöjen toteutus ja juurruttaminen sekä osaamisen varmistaminen alueellisesti Ikäosaamiskeskus järjestää asiantuntijat joiden palveluita kunnat voivat hyödyntää turvaa yhteneväiset toimintakäytännöt järjestämällä mm. eri ammattilaisten työkokouksia, laatii toimintasuunnitelmia ja - ohjta järjestää koulutusta

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä) MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä) RANUA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 4 093 21,8 % (930 hlöä) 3 254 3 040 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 904 (22 %) 1

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,3 % (430hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,3 % (430hlöä) ENONTEKIÖ 1 Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 890 22,3 % (430hlöä) 1 817 1 777 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 421 (22%)

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,6 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,6 % ROVANIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 61 551 16,6 % 67 659 69 617 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 10 175 (17%) 16

Lisätiedot

yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040

yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 PELLO 1. Taustatietoa Väestö (31.12.2014 Tilastokeskus) yli 65 v. 2014 2030 2040 3 676 32,1 2 963 2 736 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 204 (32%) 1 439 (49%) kasvu 235 hlöä 75

Lisätiedot

Nykytilakuvaus vanhuspalveluiden KOORDINAATTORI/SENIORIKASTE HANKKEEN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SENIORIKASTE HANKE

Nykytilakuvaus vanhuspalveluiden KOORDINAATTORI/SENIORIKASTE HANKKEEN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SENIORIKASTE HANKE 2015 Nykytilakuvaus vanhuspalveluiden osalta Lapissa KOORDINAATTORI/SENIORIKASTE HANKKEEN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SENIORIKASTE HANKE Sisällys 1 Palvelukokonaisuuden kuvaus ja lainsäädännöstä nousevat

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,6 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,6 % SODANKYLÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 8 820 22,6 % 8 101 7 831 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28%) 453 (46%)

Lisätiedot

Palveluverkon löydöksiä Lapin alueella

Palveluverkon löydöksiä Lapin alueella Palveluverkon löydöksiä Lapin alueella 7.2.2014 Sari Kujala Ympäristösi parhaat tekijät 2 Taustatietoihin liittyviä löydöksiä 2012 2023 Väestöllisen huoltosuhteen muutos (ei-työikäisten ja työikäisten

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,6 % (313 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,6 % (313 hlöä) UTSJOKI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 260 25,6 % (313 hlöä) 1 304 1 301 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 327 (26 %)

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA Vuosittain: 1999-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA 2000-2015 2000-2001 2002-2010

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020

Lisätiedot

Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1

Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1 Marika Silvenius Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 1 Selvityksessä mukana olevat 21 Lapin kuntaa 1. Enontekiö 12. Ranua 2. Inari 13. Rovaniemi 3. Kemi 14. Salla 4. Kemijärvi 15. Savukoski, 5. Keminmaa

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN

IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN YHTEENVETO IKÄIHMISTEN PALVELUT Lapissa ikäihmisten palveluiden peittävyys on korkea Kolaria, Pelloa ja Rovaniemeä lukuun ottamatta, ja erityisen korkea se on

Lisätiedot

Havaintoja palvelutarpeista Lapin alueella

Havaintoja palvelutarpeista Lapin alueella Havaintoja palvelutarpeista Lapin alueella Lapin sote -mallin maakuntaseminaari 18-19.2.2014 Sari Kujala Palvelujohtaja Ympäristösi parhaat tekijät 2 Motto päivän teemaan Sisältö Jos on käytettävissä oikeaa

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 2007 sekä ennuste vuoteen 2020

Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 2007 sekä ennuste vuoteen 2020 Lapin läänin kuntien ikä ja palvelurakenteen kuvaus vuonna 27 sekä ennuste vuoteen 22 Lapin seniori ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke 27 29 Sauli Juupaluoma Timo Nurmela SISÄLLYS Johdanto Kaavion numero

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) INARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 814 21.6 % 6 364 6 271 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 465 (22%) 2 318 (36%)

Lisätiedot

Vanhuspalvelut Inarissa ennaltaehkäisevä työ ja kuntoutus

Vanhuspalvelut Inarissa ennaltaehkäisevä työ ja kuntoutus Vanhuspalvelut Inarissa ennaltaehkäisevä työ ja kuntoutus t Vanhuspalveluiden rakennemuutos aluetyöpaja Rovaniemellä Inari kuntana Pinta-alaltaan lt Suomen suurin kunta 17 321 km² (= Salla, Kemijärvi,

Lisätiedot

MAAOMAISUUS Vuosittain:

MAAOMAISUUS Vuosittain: MAAOMAISUUS Vuosittain: 2000-2009 Lapin työ- ja elinkeinokeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2009 MAAOMAISUUS 31.12.2009 Enontekiö 2,91 27,14 30,05 Inari 219,58 158,77 378,35 järvi 59,49 19,16 78,65

Lisätiedot

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 1/8 Lapin liitto 6.9.2012 Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 31.12.2010 Maa, seutu, Toimiala Työlliset Palkan- Valtio Kunta Valtioenemmis-Yksityinetöinen

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

osakokonaisuus Projektipäällikkö Leila Mukkala

osakokonaisuus Projektipäällikkö Leila Mukkala SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Vanhusneuvosto 1.6.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala SenioriKaste hanke 2014 2016 Hanke toimiipohjois Suomen alueella: Kokkola hallinnoi. Mukana Oulunkaari,

Lisätiedot

osakokonaisuus

osakokonaisuus SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin muistihoitajien työkokous 28.5.2015 Mitä edellisessä kokouksessa noussut esille ja mitä syytä kehittää Muistisairaan hoitopolun kehittämistyöt kunnissa

Lisätiedot

Käsiteltävät muuttujat

Käsiteltävät muuttujat Käsiteltävät muuttujat Lapset ja nuoret Lastensuojelun laitos- ja perhehoito ( / 0-17 v as.) Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17 -vuotiaita, % vastaavanikäisestä väestöstä Kodin ulkopuolelle

Lisätiedot

Demografinen eli väestöllinen huoltosuhde

Demografinen eli väestöllinen huoltosuhde Demografinen eli väestöllinen huoltosuhde on suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. Työikäiseksi huoltosuhteen laskukaavassa lasketaan kaikki 15 64

Lisätiedot

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset Metsähallitus Laatumaa 1 FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Metsähallitus Laatumaa Metsähallitus Laatumaa 3 FCG Finnish Consulting Group Oy Kuvasta FCG Finnish Consulting

Lisätiedot

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS 14.10.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Hankkeen tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen palveluprosessimallin luominen, jossa

Lisätiedot

Johtajien kokous Johanna Lohtander Ikäihmisten palvelut/palvelualuepäällikkö

Johtajien kokous Johanna Lohtander Ikäihmisten palvelut/palvelualuepäällikkö SenioriKaste Johtajien kokous 27.1.2015 Johanna Lohtander Ikäihmisten palvelut/palvelualuepäällikkö Ikäihmisten palvelut -työryhmä Tehtävät Asiantuntijatyöryhmän tehtävänä on valmistella ehdotukset tarvittavista

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas Sisältö: Käyttötalous yhteensä Sosiaali- ja terveydenhuolto Opetus- ja kulttuuritoimi Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 24.3.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2015-29.2.2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015

Lisätiedot

IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA Ohjausryhmä

IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA Ohjausryhmä IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA 2013-2014 Ohjausryhmä 11.2.2014 Hankkeen tapahtumia: kokoukset, palaverit ym. Tarkennettu toimintasuunnitelma: 11/ 2013 ja toimintaraportti

Lisätiedot

SENIORIKASTE-HANKE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS

SENIORIKASTE-HANKE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS SENIORIKASTE-HANKE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS Gerontologisen sosiaalityön työkokous 20.5.15 Kehittäjäsosiaalityöntekijä j Tuula Anunti HANKETIETOA Hankekokonaisuuden k k muodostaa yhteinen koordinaatio

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala Lapin toiminnallisen osakokonaisuuden tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI 21.9.2016 Toiminta-alue Suomen maakunnista suurin kattaen 30 prosenttia koko maan pinta-alasta 21 kuntaa, seutukuntia 6 Kaksi asukasta

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne. Lapin shp:n valtuustoseminaari Tapio Kekki

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne. Lapin shp:n valtuustoseminaari Tapio Kekki Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne Lapin shp:n valtuustoseminaari 27.11.2012 Tapio Kekki 1 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Samaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kuuluvien

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 7.4.2017 1 Toimenpiteet Kotiin vietävien palvelujen kehittäminen Laajan kotikuntoutuksen mallin käyttöön ottaminen ja kehittäminen Yhteinen

Lisätiedot

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Kuntauudistus Lapin kuntapäivät Tornio 20.9.2011 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Hallituksen kuntapolitiikan tavoite Turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset palvelut asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Sote-asiakasprosessityöryhmän tulokset Rovaniemi Ikäihmisten palvelut. Projektipäällikkö Leila Mukkala

Sote-asiakasprosessityöryhmän tulokset Rovaniemi Ikäihmisten palvelut. Projektipäällikkö Leila Mukkala Sote-asiakasprosessityöryhmän tulokset Rovaniemi 22.6.2016 Ikäihmisten palvelut Projektipäällikkö Leila Mukkala Kolmas sektori, yhdistys ja vapaaehtoiset Toiminnallinen integraatio vanhuspalveluissa: toimintakykyisenä

Lisätiedot

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE 1.9.2016 31.12.2016 Info ja suunnittelukokous 11.8.2016 Päivän tavoite: Keskustella ikäihmisten palvelujen kehittämistarpeista, tutustua toimijoihin ja hakea hankekumppanuutta

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 29.3.2017 1 Teknologia-avusteiset kotihoidon palvelut Teknologiapilotit ovat liikkeellä (Inari, Kolari, Kittilä, Ranua, Sodankylä, Tervola)

Lisätiedot

Johtoryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala

Johtoryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala Johtoryhmä 6.10.2014 Projektipäällikkö Leila Mukkala Toteutettiin ajalla 1.7.2013 31.10.201410 Lapin kunnat sekä sairaanhoitopiirien perusterveydenhuollon yksiköt, Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus. Selvitys muistisairaiden hoidosta Lapissa Projektipäällikkö kk Leila Mukkala

SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus. Selvitys muistisairaiden hoidosta Lapissa Projektipäällikkö kk Leila Mukkala SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Selvitys muistisairaiden hoidosta Lapissa 10.4.2015 Projektipäällikkö kk Leila Mukkala Vastaajat Kemijärvi Kolari Muonio Pello Enontekiö Ranua Savukoski

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

toiminnallinen osakokonaisuus Projektipäällikkö Leila Mukkala

toiminnallinen osakokonaisuus Projektipäällikkö Leila Mukkala SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Johtajien työkokous 28.5.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Lapin toiminnallisen osakokonaisuuden tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen palveluprosessimallin

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 Luvut 1000 As.luku Toiminta- Valtion- Tilikauden Tilikauden Lainat Netto- Kunta 2011 kate Verotulot osuudet Vuosikate Poistot tulos yli-/alijäämä 31.12.2011 invest.*) Enontekiö

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan

Lisätiedot

IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA Ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala

IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA Ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA 2013-2014 Ohjausryhmä 20.5.2014 Projektipäällikkö Leila Mukkala Hankeen tilannekatsaus kunnissa ja kuntayhtymissä Hanketyön päättävät

Lisätiedot

Välitehtävä. http://www.stm.fi/vireilla/lainsaadantohankkeet/sosiaali_ja_terveydenhuolto/ikaa ntyneet

Välitehtävä. http://www.stm.fi/vireilla/lainsaadantohankkeet/sosiaali_ja_terveydenhuolto/ikaa ntyneet Välitehtävä 5. kehittämispäivien välitehtävä IKÄLAKI Tutustu IKÄLAKIIN ja pohdi IKÄLAIN tuomia muutoksia oman kuntasi vanhustyöhön (esim. ikäihmisten osallisuus, henkilöstörakenne, vastuutyöntekijä, henkilöstön

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI

HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI 6.6.2014 LSHP VALMISTELUN VAIHEET Ohjausryhmän nimeäminen kunnan johtoryhmä Verrokkikuntien valinta kriteerit (mm. maaseutukunta, asukasluku, väestö- ja elinkeinorakenne,

Lisätiedot

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9.

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9. Muistibarometri 2015 Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä Kuntamarkkinat 14.9.2016 Olli Lehtonen Keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta sairastavien määrä Suomessa

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 27.1.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1. 28.2. 31.3.

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden

Lisätiedot

Lapin alueen kaikenikäisten omaishoidon päivä Maakunnallisen omaishoidon tuen mallin kehittämistyön tulokset

Lapin alueen kaikenikäisten omaishoidon päivä Maakunnallisen omaishoidon tuen mallin kehittämistyön tulokset Lapin alueen kaikenikäisten omaishoidon päivä 23.10. 2018 Maakunnallisen omaishoidon tuen mallin kehittämistyön tulokset Johanna Lohtander I & O muutosagentti Ajankohtaista Valmistelussa Iäkkäiden yhteen

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Lastensuojelun tilastotietoon liittyvää pohdintaa

Lastensuojelun tilastotietoon liittyvää pohdintaa Lastensuojelun tilastotietoon liittyvää pohdintaa Lastensuojelun suunnitelmat tukiprosessi Työkokous 9.12.29 Avohuollon piirissä olevien osuus kaikista -17-vuotiaista 18 16 14 12 12,8 12,2 1,9 % 1 8 6

Lisätiedot

Savukoski OmaisOiva- kahvila I & O- hankkeessa ajankohtaista

Savukoski OmaisOiva- kahvila I & O- hankkeessa ajankohtaista Savukoski 3.9.2018 OmaisOiva- kahvila I & O- hankkeessa ajankohtaista Toimiva kotihoito Lappiin - hankkeen tulosseminaari 4.9.2018 Muutosagentin ajankohtaiskatsaus Muutosagentti Muutosagentti Johanna Lohtander

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

JOHTAMISEN KEHITTÄMISRAKENNE VANHUSTYÖN ESIMIESTEN SEMINAARIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ

JOHTAMISEN KEHITTÄMISRAKENNE VANHUSTYÖN ESIMIESTEN SEMINAARIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ JOHTAMISEN KEHITTÄMISRAKENNE VANHUSTYÖN ESIMIESTEN SEMINAARIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 2.-3.4.2012 VANHUSTYÖN JOHTAMISEN KEHITTÄMISRAKENNE Osallistuminen seminaarityöskentelyyn 6 x 2 pv Kuntien kehittämistehtävät

Lisätiedot

Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena

Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena Lähdetieto: Liirum laarum 5.4.2019 Seminaari Matti Meikäläinen Omaishoitajista pääasialliset auttajat, n. 300 000 naisia 61% miehiä 39% ei-työelämässä 34-54% ansiotyössä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 27.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Leila Mukkala projektipäällikkö

Leila Mukkala projektipäällikkö SenioriKaste-hanke Leila Mukkala projektipäällikkö p Tavoitteet Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen Toimintalinja 2. Ikääntyvien arjen sisältöjen monipuolistaminen Toimintalinja 3. Kuntouttavan

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

HOITOA JA HUOLENPITOA KOTISOHVALLE TULEVAISUUDEN ETÄMAHDOLLISUUDET

HOITOA JA HUOLENPITOA KOTISOHVALLE TULEVAISUUDEN ETÄMAHDOLLISUUDET HOITOA JA HUOLENPITOA KOTISOHVALLE TULEVAISUUDEN ETÄMAHDOLLISUUDET Leila Mukkala projektipäällikkö / Ikäihminen toimijana hanke 6.11.2014 GERIATRIN ETÄKONSULTAATIOPALVELUT Tavoitteena Geriatrian erikoislääkärinpalvelut

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA VASTAAVIEN TYÖKOKOUS. Aika klo POSKE, Rovakatu 3, Rovaniemi

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA VASTAAVIEN TYÖKOKOUS. Aika klo POSKE, Rovakatu 3, Rovaniemi SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA VASTAAVIEN TYÖKOKOUS Aika 24.8.2015 klo 12-14 Paikka: POSKE, Rovakatu 3, 96100 Rovaniemi Osallistujat : Sodankylä: vanhustyön johtaja Inga Mukku Kittilä: hoivapalvelupäällikkö

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

I Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus

I Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus I Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus Nykytila-analyysien yhteenvetoa ja työryhmien mietteitä jatkostyöskentelyyn Rauni Räty 3.3.2016 Miten Sote etenee-info Lähteet: Nykytila-analyysit ja työryhmien

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2015

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Lapissa

Lisätiedot

Kotihoidon myöntämisen perusteet Lapissa

Kotihoidon myöntämisen perusteet Lapissa Kotihoidon myöntämisen perusteet Lapissa PALVELUOHJAUS JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI LÄHTÖKOHTANA PALVELUIDEN MYÖNTÄMISELLE Palvelutarpeisiin vastataan ammattitaitoisella palveluohjauksella ja palvelutarpeen

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, työkokous

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, työkokous Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, työkokous 23.5.2017 Yhtenäiset toimintatavat Länsi-Pohjan alueellinen yleinen palveluneuvontakokeilu viiden kunnan alueella, syksyllä

Lisätiedot

Sote-johdon ja vanhustyön johdon työkokous Muutosagentin ajankohtaiskatsaus. Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O kärkihanke

Sote-johdon ja vanhustyön johdon työkokous Muutosagentin ajankohtaiskatsaus. Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O kärkihanke Sote-johdon ja vanhustyön johdon työkokous 28.5.2018 Muutosagentin ajankohtaiskatsaus Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O kärkihanke Sisältö 1. Maakunta-soten valmistelun eteneminen - erillinen dia-sarja

Lisätiedot

myöntämisen perusteet ja kriteerit Vanhustyön johtajien työkokous 25.2.2014 Leila Mukkala Ikäihminen toimijana hankkeen projektipäällikkö

myöntämisen perusteet ja kriteerit Vanhustyön johtajien työkokous 25.2.2014 Leila Mukkala Ikäihminen toimijana hankkeen projektipäällikkö Kotihoidon palveluiden myöntämisen perusteet ja kriteerit Vanhustyön johtajien työkokous 25.2.2014 Leila Mukkala Ikäihminen toimijana hankkeen projektipäällikkö TAUSTATIETOA VANHUSPALVELULAKI (2012) LAATUSUOSITUS

Lisätiedot

TALOUSARVIO Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

TALOUSARVIO Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin TALOUSARVIO 2014 Valtuustoseminaari 26.11.2013 Talousjohtaja Elisa Kusmin Talousarvion 2014 valmistelu Yhtymähallituksen talousarvion laadintaohjeet 24.4.2013 99 Kuntien lausunnot pyydettiin 31.8.2013

Lisätiedot

että 75-84 vuotiaiden määrän arvioidaan kasvavan vuodesta 2013 vuoteen 2020 mennessä 21% ja vuoteen 2025 mennessä 26%

että 75-84 vuotiaiden määrän arvioidaan kasvavan vuodesta 2013 vuoteen 2020 mennessä 21% ja vuoteen 2025 mennessä 26% Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten määrä kasvaa etenkin vanhimmissa ikäluokissa niin, että 75-84 vuotiaiden määrän arvioidaan kasvavan vuodesta 2013 vuoteen 2020 mennessä 21% ja vuoteen 2025 mennessä 26%

Lisätiedot

PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA

PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA PERUS- TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SOSIAALITYÖ 7.10.2011 1 Perusterveydenhuollon kehittäminen 1.9.2009-31.10.2011 PaKaste 1 Kuntalähtoistä kehittämistyötä

Lisätiedot

NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI

NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Vuosittain: 2007-2016 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Millaisia palveluja vanhoille suomalaisille? Lappi 28.11.2014 28.11.2014 Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Muutosten tuulia 2014 Vanhoja ihmisiä on vuosi vuodelta enemmän Hyvinvoivia vanhoja

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Rovaniemi 18112017 Laatusuosituksen teema-alueet 1. Turvataan yhdessä mahdollisimman toimintakykyistä ikääntymistä 2. Asiakas-

Lisätiedot

Lapin liikenneturvallisuustoimija

Lapin liikenneturvallisuustoimija Lapin liikenneturvallisuustoimija Lapin liikenneturvallisuusfoorumi 16.11.2016 Noora Airaksinen Teemu Kinnunen Lappi toimija-alueena Kaksi toimija-aluetta: Länsiosa, toimijana Ramboll Kemi-Tornion seutukunta

Lisätiedot

Ensihoidon palvelutason toteutuma 1. ½/2015

Ensihoidon palvelutason toteutuma 1. ½/2015 Ensihoidon palvelutason toteutuma 1. ½/2015 Antti Saari Päivystyksen ja ensihoidon tulosaluejohtaja, LSHP Mika Orrensuo Ensihoitopäällikkö, LSHP Kuntakohtaisten taulukoiden tulkinta Ylin taulukko on Lapin

Lisätiedot