OPAS KALANVILJELYLAITOSTEN TERVEYDENHUOLTO-OHJELMAN LAATIMISEEN

Transkriptio

1 OPAS KALANVILJELYLAITOSTEN TERVEYDENHUOLTO-OHJELMAN LAATIMISEEN Anna-Liisa Mannermaa, PRIK-palvelut, Oulu, 2007 Vesiviljelylaitosten terveydenhuolto projekti Hanke on osittain Euroopan yhteisön Kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineen (KOR) rahoittama

2 Kuvissa kalantutkijoita Inarissa ja Juutuan taimenen lypsäjiä. Kuvat Mannermaan perhearkistosta. 2

3 Sisältö Johdanto...5 Osa I Vesiviljelylaitosten terveydenhuoltoon liittyvät määräykset ja ohjeet Tarvittavat luvat, rekisteröinnit ja ilmoitukset Miten laitos/yritys toimii Kuvaus yrityksen ja laitoksen toiminnasta Laitoksen vesityksen kuvaus Perkaamo Tautien leviämisen ehkäisy Tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitokseen Laitokseen/yritykseen toisilta laitoksilta tuodut kala/mätierät ja terveystodistukset Kalojen tai mädin siirtäminen luonnosta Ulkomailta tuontia koskevat omat määräyksensä Vienti EU:n jäsenvaltioihin Tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitoksen sisällä Vesiviljelyeläinten terveyden seuranta ja laitoksen hygienia Kuolleiden kalojen ja perkuujätteen kerääminen ja hävittäminen Tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitoksen ulkopuolelle Kuljetuskaluston desinfioinnista huolehtiminen Laitoksen kirjanpidon on löydyttävä laitokselta Kalastokirjanpito Lääkekirjanpito Muu kirjanpito Kalojen tarkkailu ja tutkiminen Mihin kiinnitetään huomio kalaparven tarkastelussa Kalojen tutkiminen Toimenpiteet, jos vesiviljelylaitoksessa epäillään vastustettavaa kalatautia Jos epäilet vastustettavan kalataudin esiintymistä Kun vastustettava kalatauti on todettu Korvaukset Terveysvalvonta Miksi ja mitä laitoksia tarkastetaan Käytössä oleva valvontaohjelma tarkemmin Näytteenotto terveysvalvontaa varten Miten näyte valitaan Yleisiä näytteenotto-ohjeita Miten näytteet VHS-/IHN-/IPN- ja SVC-taudin varalta otetaan Miten näyte BKD-taudin varalta otetaan Näytteenoton kustannukset...24 Osa II Terveydenhuollon toimintasuunnitelma Tarvittavat luvat, rekisteröinnit ja ilmoitukset Miten laitos/yritys toimii Kuvataan yrityksen toiminta Kuvataan laitoksen toiminta Miten laitoksen vesitys on järjestetty Kuvataan perkaamon toiminta Kuvataan luonnonravintolammikkojen toiminta Tautien leviämisen ennaltaehkäisy Miten tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitokseen on otettu huomioon laitoksen/yrityksen toiminnassa Miten tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitoksen sisällä on otettu huomioon laitoksen toiminnassa Miten tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitoksen ulkopuolelle on otettu huomioon laitoksen toiminnassa Miten kalojen kuljetuskalustosta huolehditaan Miten ihmisten toiminnan vaikutus on huomioitu kalatautien ennaltaehkäisyssä Miten haittaeläimet torjutaan

4 3.7. Muut laitoksen toiminnan kuvaukset Kirjanpito Miten toimin tautiepäilyssä Mikä on riski, että laitokselle tulee tauti Mikä on laitoksen riski olla taudin levittäjänä...33 Osa III Vesiviljelyyn liittyvää lainsäädäntöä Eläintautilainsäädäntö Kalatautien luokittelu eläintautilainsäädännön mukaan Vaarallinen eläintauti Helposti leviävä eläintauti Valvottava eläintauti Siirtorajoitukset Siirrot sisävesialueille VHS rajoitusalueet Siirrot paisetautivapaille alueille Gyrodactylus salaris -loisen leviämisen estäminen Vesiviljelyrekisteri Ympäristölainsäädäntö Ympäristönsuojelulaki Ympäristönsuojeluasetus Patoturvallisuuslaki Lääkelainsäädäntö Kala- ja rapujätteen hävittäminen Kaupalliseen toimintaan liittyvälle eläinkuljetukselle tarvitaan lupa Vesiviljelyeläimet elintarvikkeena Ilmoitus alkutuotantopaikasta Omavalvonta Asiakirja Kaikkia alkutuotannon toimijoita koskevat kirjanpitovaatimukset Erityiset vaatimukset kalastusaluksille ja vesiviljelylaitoksille Vesiviljelylaitoksia koskevat yleiset vaatimukset Kalastustuotteiden käsittelyä koskevat vaatimukset Vesiviljelyeläinten terveysdirektiivi Lupa ja rekisteri vesiviljelyn tuotantoyrityksille Tuotantoyritysten valvonta Vesiviljelyeläinten terveyden seurantajärjestelmä...49 Osa IV Tautikuvaukset ja hoitokeinot Tärkeimmät kalojen virustaudit Lohikalojen virustaudit (VHS, IHN, IPN, ISA ja EHN) Särkikalojen ja karppien virustaudit (SVC ja KHV) Tärkeimmät kalojen bakteeritaudit Bakteeriperäinen munuaistauti (BKD) Paisetauti Valvontaohjelmaan kuuluva loinen Monogeeneihin kuuluva Gyrodactylus salaris Muut taudit, jotka eivät kuulu valvontaohjelmiin, mutta joilla on taloudellista merkitystä vesiviljelyelinkeinolle Flavobakteerit Ichthyophthirius multifiliis (ICH), valkopilkkutauti Diplostomum, loiskaihin aiheuttaja Loisäyriäiset Vesihome Rapurutto...56 Viitteet ja lähteet...57 Yhteystiedot...58 Lomakkeita...63 Esimerkkejä terveydenhuollon toimintasuunnitelmista

5 Johdanto Vuonna 2003 valmistui kalatalouden monen tahon edustajista kootun työryhmän loppuraporttina Kalaterveys 2008 kalatautien torjuntastrategia (viite 1). Raportissa on kiinnitetty laajaa huomiota kalatautien ennaltaehkäisyyn. Tärkeimmiksi kalaterveyteen liittyviksi tavoitteiksi ja toimenpiteiksi työryhmä määritteli tarttuvien kalatautien leviämisen ennaltaehkäisyn uusille alueille ja sairauksien parempaan hallintaan liittyvien edellytysten luomisen. Toimenpide-ehdotuksissa esitetään laitosten toiminta- ja omavalvontajärjestelmien kehittämistä; kalojen terveydestä ja hyvinvoinnista on huolehdittava, sekä terveysvalvonnalle on asetettava riittävät kriteerit omaa tuotantoa ja kalojen hankintaa ja myyntiä varten. Raportissa kehotetaan kehittämään laitostasoista neuvontaa ja konsultointia ja näin tuetaan tuottajia tautitapauksissa ja parannetaan laitoskohtaista valmiutta ennaltaehkäistä sairauksia siten, että viljelyolosuhteita, tuotanto- ja hoitomenetelmiä sekä eläinainesta parannetaan. Käytäntö kalatautien torjunnassa on perustunut pääasiassa kalatautitapausten hoitoon ja kalanviljelylaitosten saneeraamiseen vakavan kalataudin ilmaannuttua. Kalatautien ennaltaehkäisyyn pitäisi kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota. Säädöksissä on jo nyt vähimmäistoimenpiteitä tautien ehkäisyyn ja riskien hallintaan, joita on sovellettava vesiviljelyn koko tuotantoketjuun mädistä medaljongiksi, hedelmöityksestä ja mädin hautomisesta vesiviljelyeläinten jalostukseen ihmisravinnoksi, kuljetus mukaan luettuna. Vesiviljelyeläinten kasvatus elintarvikkeiksi kuuluu elintarvikehygieniasta annetun asetuksen soveltamisalaan alkutuotantona. Vesiviljelyeläinten terveysdirektiivi on valmistunut ja siinä vaaditaan enemmän panostusta nimenomaan laitoksilla jokapäiväisessä toiminnassa tapahtuvaan kalatautien ennaltaehkäisyyn. Kaikilta vesiviljelylaitoksilta ja -yrityksiltä tullaan vaatimaan laitoskohtainen terveysvalvontaohjelma ja niiden toiminnan edellytyksenä on viranomaisen myöntämä terveyslupa. Sitä ilman yritys ei voi toimia. Kaikkien laitosten on täytettävä tietyt minimivaatimukset kalatautien ennaltaehkäisystä, laitoksen hoidosta, kirjanpidosta ja kuljetuskaluston hygieniasta. Riskiin perustuva eläinten terveyden seuranta otetaan käyttöön kaikilla viljelylaitoksilla, jotta tautitilanteesta saataisiin yleiskuva ja voidaan reagoida nopeasti tautiepäilyn ilmetessä ja pystytään suojaamaan muita viljelylaitoksia. Tautien varhaisen havaitsemisen varmistamiseksi kaikki vesieläinlajien parissa ammatillisesti toimivat velvoitetaan ilmoittamaan viranomaiselle kaikista epäilyttävistä tapauksista vesiviljelyeläinten terveyttä koskien. Tämän oppaan tarkoitus on olla apu vesiviljelyelinkeinolle laitoksen arkirutiinien ja perusasioiden hallintaan. Oppaan alussa olevassa osassa I on kuvattu kalanviljelylaitoksia koskevia terveydenhuoltoon liittyviä ohjeita ja vaatimuksia, joita laitoksen terveydenhuollon omavalvontasuunnitelman laatimiseen tarvitaan. Esim. kirjanpitokappaleeseen on koottu kaikki tällä hetkellä voimassa olevien säädösten mukaiset velvoitteet. Osa II on työkalu tai mallirunko, minkä pohjalta kukin laitos voi laatia oman laitoksensa terveydenhuollon omavalvontasuunnitelman. Osassa II on runsaasti viittauksia muualle oppaaseen, missä asiaa on selitetty ja perusteltu tarkemmin. Terveydenhuollon omavalvontasuunnitelma tulee olemaan edellytyksenä direktiivissä mainitulle laitoksen toimintaluvalle. Oppaan osassa III on esitelty lyhyesti alaa koskeva lainsäädäntö. Osassa IV on lyhyt katsaus vesiviljelyeläinten merkityksellisimpiin tauteihin ja niiden hoitamiseen. Lopussa on esimerkkejä tehdyistä terveydenhuoltosuunnitelmista. Tämä opas liittyy Vesiviljelylaitosten terveydenhuolto-ohjelma projektiin. Projekti on saanut rahoitukseen Euroopan yhteisön Elinkeinokalatalouden rakennetukea, minkä käyttöä valvoo Kainuun TE-keskus. Projektin seurantaryhmässä jäseninä ovat puheenjohtajana Jukka Ruokolainen (Suomen Kalankasvattajaliitto), Mauno Liukkonen (Suomen Kalankasvattajaliitto), Risto Kannel (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos), Riitta Rahkonen (Maa- ja metsätalousministeriö), Hanna Lounela (Oulun lääninhallitus), Perttu Koski (Evira), Päivi Rintamäki (PRIK-palvelut, Oulun yliopisto), E Tellervo Valtonen (Jyväskylän yliopisto) ja Jukka Nyrönen (Kainuun TE-keskus). Projektityöntekijä ja tämän oppaan kokoaja on Anna-Liisa Mannermaa. Oppaan kokoaja ei ota vastuuta oppaan julkistamisen jälkeen muuttuvan lainsäädännön vuoksi oppaassa esiintyvistä mahdollisista virheistä. Oppaassa on esitetty lainsäädäntö ja velvoitteet sillä tavalla kuin ne oppaan laatimishetkellä ovat olleet voimassa. 5

6 Osa I Vesiviljelylaitosten terveydenhuoltoon liittyvät määräykset ja ohjeet 1. Tarvittavat luvat, rekisteröinnit ja ilmoitukset Kalankasvatus Suomessa on luvanvaraista toimintaa. Laitokset hakevat ympäristölupavirastosta ennen toimintansa aloittamista ympäristöluvan (kasvatusluvan) toimintaansa varten. Ympäristölupa tarvitaan kalankasvatus- tai kalanviljelylaitokselle, jossa käytetään vähintään 2000 kiloa vuodessa kuivarehua tai sitä ravintoarvoltaan vastaava määrä muuta rehua tai kalankasvatus- tai kalanviljelylaitokselle, jossa kalan lisäkasvu on vähintään 2000 kiloa vuodessa. Kooltaan vähintään 20 hehtaarin luonnonravintolammikko tai lammikkoryhmä tarvitsee toiminnalleen ympäristöluvan. Hyväksytty toiminta saa lupanumeron. Kunkin laitoksen ympäristöluvassa on annettu vesiviljelytoimintaa koskevia laitoskohtaisia määräyksiä ja velvoitteita. Lupaehtojen täyttymistä valvoo ympäristökeskus. Kaikkien vesiviljelylaitosten pitää ilmoittaa toiminnastaan vesiviljelyrekisteriin. Rekisteriä ylläpitävät TE-keskusten kalatalousyksiköt. Vesiviljelylaitoksia ovat hautomot, kaiken tyyppiset kalanviljelylaitokset, luonnonravintolammikot, ongintalammikot ja ravunviljelylaitokset. Ilmoitus tehdään 10 päivän kuluessa vesiviljelyn aloittamisesta, aikaisemmin annettujen tietojen muuttumisesta tai vesiviljelytoiminnan lopettamisesta sen TE-keskuksen kalatalousyksikköön, jonka alueella vesiviljelyä harjoitetaan. Rekisteröity laitos saa vesiviljelyrekisterinumeron, joka koostuu laitoksen sijaintipaikan vesistöaluenumerosta ja laitosnumerosta (esim ). Vesiviljelyrekisterisäädökseen on tulossa muutoksia. Mm. simpukkaviljelmät tulevat rekisteröitäviksi. Jos vesiviljelyeläimiä menee elintarvikeketjuun, toiminta on elintarvikelainsäädännön alaista. Kaikki vesiviljely, minkä tuotantoa jossakin vaiheessa menee elintarvikeketjuun joko omasta tai toisen omistamasta laitoksesta, on alkutuotantoa verestykseen asti. Alkutuotannon piiriin eivät kuulu laitokset, jotka tuottavat pelkästään istukkaita luonnonvesiin. Verestyksestä eteenpäin tapahtuvaa toimintaa (perkaus, jalostus jne.) ei käsitellä tässä oppaassa. Alkutuotantopaikasta tehdään kirjallinen ilmoitus kunnan elintarvikevalvonnasta vastaavalle viranomaiselle, ellei kunnan valvontaviranomainen saa tietoa laitoksen toiminnasta muuta kautta, esimerkiksi vesiviljelyrekisteristä. Alkutuotannon harjoittajille on omat velvollisuutensa ja hygieniavaatimuksensa. Eläinkuljetuslupa tarvitaan kaupalliseen toimintaan liittyvään eläinten kuljettamiseen. Lupa haetaan lääninhallituksesta. Kuolleiden vesiviljelyeläinten ja vesiviljelyeläimistä saatavien sivutuotteiden hävittämisestä on omat säädöksensä. Jos laitoksessa tai luonnonravintolammikoissa on yli 3 m korkeita patorakenteita, niille on omia erityismääräyksiä patoturvallisuuslaissa. Lisäksi vesiviljelytoimintaa koskevia määräyksiä on edellisten lisäksi ainakin vesilaissa, ympäristönsuojelulaissa, rehulaissa ja jätelaissa. Jokainen haettu lupa tai ilmoitettu toiminta rekisteröidään asianomaisen viranomaisen rekisteriin ja yleensä annetaan lupanumero, jokaiselle omansa. Kaikilla vesiviljely-yrityksillä on ainakin vesiviljelyrekisterinumero ja riippuen laitoksen/yrityksen koosta ja toiminnasta useita muita lupanumeroita. Viranomaisilla ei ainakaan vielä ole yhtenäisrekisteriä eri toiminnoista vaan jokainen toimii oman sektorinsa alueella ja viranomaisten välinen yhteistoiminta ei kata kaikkia osa-alueita. Ilmoituslomakkeita saa helpoiten tulostettua internetistä ao. viranomaisten sivustoilta. Lomakkeen voi tilata viranomaiselta tai ilmoituksen voi myös tehdä laatimalla muotoisen ilmoituksen. Kalaterveysdirektiivin voimaantultua vesiviljely-yritykset tarvitsevat vielä terveysluvan toimintaansa varten. Terveysluvan edellytyksenä on, että viljelijä pystyy osoittamaan viranomaiselle, että vaatimukset täyttyvät mm. tautien leviämisen ehkäisyssä. 6

7 2. Miten laitos/yritys toimii Vesiviljelyeläinten kasvatukseen on tulossa vesiviljelyeläinten terveydenhuoltoa koskeva omavalvontakäytäntö. Kalaterveysdirektiiviä sovelletaan lähtien ja jokaisella vesiviljelyn tuotantoyrityksellä pitää olla toimintaa varten viranomaisen antama lupa. Luvat annetaan ainoastaan, jos vesiviljelytuotannon harjoittaja on ottanut käyttöön järjestelmän, jonka avulla on mahdollista osoittaa viranomaiselle, että asiaankuuluvat vaatimukset täyttyvät (omavalvontasuunnitelma) ja laitos on viranomaisen valvonnassa. Elintarvikesäädösten alaiset perkaamot ja jalostamot tekevät jo nyt toimintansa ohjaamiseksi omavalvontasuunnitelman, minkä elintarvikevalvonnasta vastaava viranomainen hyväksyy. Vesiviljelylaitoksen terveydenhuollon omavalvontasuunnitelmaan kirjataan kuvaus laitoksen/yrityksen toiminnasta, sijainnista, tuotantosuunnasta, kasvatustiloista ja vesitysjärjestelmistä. Kaikkien viljelylaitosten täytyy myös seurata vesiviljelyeläinten terveyttä ja dokumentoida terveyden seuraaminen. Viranomainen valvoo kirjanpidon perusteella, että seurantaa tehdään. Seurantajärjestelmän tavoitteena on havaita lisääntynyt kuolleisuus ja vakavat kalataudit. Jos yrityksellä on useita erillisiä toimintayksikköjä, kaikista tehdään samat kuvaukset Kuvaus yrityksen ja laitoksen toiminnasta Omavalvontasuunnitelmaan kuvataan yrityksen toiminta kokonaisuutena. Kerrotaan yrityksen kalavirtojen kulkeminen ja viljelykäytännöt. Kaikista yrityksen erillisistä laitoksista ja kasvatuspaikoista tehdään lisäksi jokaisesta omat yksityiskohtaiset kuvaukset. Yrityksen kaikkien kasvatuspaikkojen sijainnit ilmoitetaan mahdollisimman tarkasti, mieluiten koordinaateilla. Vesistöalueet, missä toiminta tapahtuu, kuvataan niin yksityiskohtaisesti kuin mahdollista. Vesiviljely-yrittäjällä täytyy olla tiedossaan sijaitseeko laitos sellaisella vesistöalueella, missä on vesistöaluekohtaisia rajoituksia tai rajoitusalueasetuksia (katso Siirtorajoitukset, sivut 35-38). Yrityksellä voi olla myös laitoskohtaisia eläintautisyistä, eläintautilain nojalla annettuja rajoittavia määräyksiä, esimerkiksi BKD-taudin vuoksi. Yrittäjän tulee varmistua, että myös laitoksen henkilökunta tietää rajoittavien määräysten sisällön. Rajoitukset kirjataan laitoksen omavalvontasuunnitelmaan. Vesiviljelylaitoksen tuotantosuunta ja tiedot kuvataan. Tiedot ilmoitetaan myös TE-keskusten ylläpitämään vesiviljelyrekisteriin vuosittain ja mahdolliset muutokset tiedoissa korjataan. Lisäksi laitoksen tarkastuksen yhteydessä tarkastajalle ilmoitetaan muuttuneet tiedot (uudet viljely-yksiköt tai tyhjillään olevat yksiköt, uudet yritysostot, vuokratut laitokset, jne.). Kaikki laitokselle/yritykselle myönnettyjen toimintalupien ja -ilmoitusten numerot kirjataan omavalvontasuunnitelmaan. Laitoksen omavalvontasuunnitelmassa kuvataan mitä lajeja laitoksessa on kasvatuksessa ja minkälaiset ovat käytössä olevat tuotantotilat Laitoksen vesityksen kuvaus Laitoksen vesityslähteestä tehdään kuvaus, käyttääkö laitos pohjavettä vai pintavettä. Jos laitoksella on käytössä kiertovesitysjärjestelmä, sen toiminta kuvataan. Samoin kerrotaan miten on varmistettu veden riittävyys poikkeusoloissa. Laitoksen vesityslähteen yläpuoliset kalanistutukset kuvataan. Vesityksen kuvauksessa kerrotaan myös pääseekö laitoksen vedenottamoon nousemaan kaloja laitoksen alapuolelta ja pääseekö nousemaan merestä tulleita kaloja. Tärkeä on tieto, onko vedenottamo suojattu nousuesteellä. 7

8 Laitoksen vesityksen järjestely kuvataan. Tärkeää on kertoa mistä vesi tulee, miten se kiertää ja minne se poistuu. Vesi on useimmissa taudeissa tärkeä tartuntalähde. Veden ilmastus- ja hapetuskäytännöt kuvataan yksityiskohtaisesti Perkaamo Perkaamon toiminta kerrotaan lyhyesti. Perkaamoon perattavaksi ja jalostettavaksi tulevien kalojen alkuperä ja reitit kuvataan lyhyesti. Kerrotaan myös perataanko vain oman yrityksen tai laitoksen kaloja vai tuleeko perkaamoon kaloja muilta kasvattajilta. Perkaamon sijainti ja etäisyys kalankasvatuspaikasta kerrotaan. Perkaamon jätevesien käsittely on tarpeen kuvata myös omavalvontasuunnitelmassa. Tarttuvat kalataudit voivat levitä myös perkauksen yhteydessä muodostuvien jätevesien välityksellä. 3. Tautien leviämisen ehkäisy Vesiviljely-yrittäjällä on velvollisuus välittömästi tehdä ilmoitus laitosta valvovalle eläinlääkärille (yleensä ao. kunnan kunnaneläinlääkäri), kun epäillään kalojen sairastavan vakavaa kalatautia. Myös epäily paisetaudista paisetaudin suoja-alueella ja epäily G. salaris tartunnasta G. salaris -suoja-alueella ovat tilanteita, joista täytyy ilmoittaa kunnaneläinlääkärille välittömästi. Ilmoitusvelvollisuus tulee laajenemaan ja koskee kaikkia ammatillisesti vesiviljelyn parissa jollakin tavalla toimivia. Tarttuvien kalatautien aiheuttajat kykenevät yleensä säilyttämään tartuntakykynsä vedessä jonkin aikaa. Tärkeimmät kalatautien levittäjät ovat kalat, mäti ja vesi. Muita mahdollisia taudinlähteitä ovat viljelyssä käytettävä kalusto ja työvälineet, ihmiset ja eläimet sekä tuore tai pakastettu rehukala. Kalojen kuljetuksessa käytetty vesi sisältää myös ilmeisen tautiriskin Tautien leviämisen ennaltaehkäisy laitokseen Laitokseen/yritykseen toisilta laitoksilta tuodut kala/mätierät ja terveystodistukset Elävän kalan tuominen laitokselle toisilta laitoksilta voi sisältää suuren tautiriskin. Laitoksilla, joilla on oma emokalatuotanto, on pienempi tarve tuoda uutta viljelymateriaalia ulkopuolelta. Emokalastoa kuitenkin on täydennettävä aika ajoin. Riskiä tuoda jokin kalatauti laitokseen voi vähentää pitämällä hankintalaitosten määrän mahdollisimman vähäisenä. Tarpeen on myös varmistaa, että hankintalaitokset ovat vesiviljelyrekisterissä. Näin varmennetaan, että laitoksen terveystilannetta valvotaan ainakin BKD:n ja virustautien osalta. Vesiviljelyrekisteriin kuuluminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että laitoksen kaloja on tutkittu kaikkien tautien varalta, vaan vain valvottavien tautien varalta valvontaohjelmien mukaisesti (katso sivut 22-23). Vesiviljely-yrittäjän oman edun mukaista on vaatia nähtäväksi desinfiointitodistukset kaikilta laitoksella vierailevilta kalankuljetusautoilta. Luetettavin tapa varmistua mädin terveydestä on tutkia emokalat. Vielä olisi hyvä varmistua siitä, että näytteet BKD- ja virologisiin tutkimuksiin on otettu elimistä. Ovariaalinestenäytteet saastuvat herkästi, eikä niistä otettujen näytteiden perusteella aina löydetä varsinkaan BKD:n kantajakaloja. Eviran (Elintarviketurvallisuusvirasto, entinen EELA) laboratorioissa tutkittujen näytteiden tutkimustuloksessa on maininta, jos näytteet ovat saastuneet tai muuten epäluotettavia ja vastauksessa kerrotaan myös, kuinka montaa kalaa koskien tulos ei ole annettavissa luotettavasti. Turvallisinta olisi tuoda kaikki laitoksella tarvittava kasvatusmateriaali desinfioituna mätinä. Huolellinen desinfiointi tappaa mädin pinnan haitalliset pieneliöt, joten varminta on desinfioida kaikki laitokselle otettava ja laitokselta luovutettava mäti. Huomattava kuitenkin on, että desinfiointi tappaa vain mädin pinnalla olevat pieneliöt. Esimerkiksi IPN-taudin aiheuttajavirus ja BKD-taudin aiheuttajabakteeri ovat mädin sisällä ja näin suojassa desinfiointiin käytettäviltä aineilta. 8

9 Mahdollisuuksien mukaan muualta tuotu mäti tulisi hautoa ja poikasten alkuvaihe kasvattaa erillään laitoksen muista kaloista tutkimusten ja seurannan ajan, esimerkiksi eristysosastossa. Uusia kaloja on seurattava erityisen huolellisesti ja otettava näytteet heti, mikäli poikkeavuutta ilmenee. Näytteiden ottamisesta otetaan yhteyttä kunnaneläinlääkäriin tai suoraan lähimpään Eviran kalatautilaboratorioon. Merialueelle tuotavien kalojen on syytä olla rokotettuja. Perämeren alueelle tuotavien kalojen ei välttämättä tarvitse olla rokotettuja vibrioosia vastaan, mutta paisetautia vastaan kalojen on hyvä olla rokotettuja. Terveystodistus Ostajalla on aina mahdollisuus vaatia myyjältä ostettavaa kala- tai mätierää koskeva terveystodistus ja/tai koko laitosta koskeva terveystodistus. Terveystodistus yleensä pyydetään Evirasta, mutta jos laitosta valvoo esimerkiksi yksityinen kalaterveyspalvelutuottaja, todistuksen voi myös pyytää kalaterveyspalvelun tekemistä tutkimuksista. Evirasta löytyy tutkimustuloksia ainakin BKD:n ja virustautien varalta tehdyistä valvontaohjelmiin kuuluvista tutkimuksista miltei kaikista laitoksista, vaikka laitos ei olisi solminut kalaterveyspalvelusopimusta Eviran kanssa. Kalaterveyspalvelusopimuksen tehnyt laitos sitoutuu tiettyihin toimintatapoihin kalatautien ennaltaehkäisemiseksi. Enemmän tietoa Eviran kalaterveyspalvelusta löytyy internetosoitteesta intauti- _ja_elintarviketutkimus/terveydenhuolto/kalat_ja_ravut/ Laitosten luokitusperusteet ja toimintaohjeet laitoksille löytyvät internetosoitteesta alaterveys_liite1.pdf Eviran terveystodistuksessa, tarkastus tehdyistä tutkimuksista, on listaus mitä kaloja on tutkittu ja kuinka paljon, mitä tutkimuksia on tehty (virologinen, patologis-anatominen, bakteriologinen, BKD:n varalta, parasitologinen, Gyrodactylus sp. varalta, rasituskokeella paisetaudin varalta, muu tutkimus) ja niiden tulokset kahden viimeisen vuoden aikana. Todistuksesta ilmenee onko tänä aikana laitoksella todettu Evirassa suoritetuissa tutkimuksissa eläintautilain nojalla vastustettavia kalatauteja. Todistus on voimassa 14 vrk antopäivästä Kalojen tai mädin siirtäminen luonnosta Emokalat on tutkittava, jos mätiä tai maitia otetaan haudottavaksi luonnonemoista (MMMp 1087/1998). Mädinhankkijan vastuulla on huolehtia, että näytteet luonnonvaraisista emokaloista otetaan ja lähetetään tutkimuksiin Eviraan. Näytteeksi otetaan mieluiten elimiä tai tutkittavaksi lähetetään kokonaisia kaloja, mutta myös ovariaalinestenäytteet käyvät. Mädinhankkijan täytyy etukäteen sopia näytteiden/näytekalojen lähettämisestä ja toimitusaikataulusta ottamalla yhteyttä lähimpään Eviran kalatautitutkimusta tekevään tutkimusyksikköön. Sisämaassa emokalat tutkitaan BKD:n varalta, rannikolla myös virustautien varalta. Kaikista emokaloista (sekä naaras että koiras) on otettava ja tutkittava näytteet BKD-taudin varalta, jos laji on nieriä, puronieriä, harmaanieriä, lohi tai taimen. Siika-, muikku- ja harjusemokaloista otetaan ja tutkitaan näytteet enintään 60 kalasta pyyntipaikkaa kohti tai kaikki, jos emokaloja on vähemmän kuin 60. Eviran kanssa kalaterveyspalvelusopimuksen tehneillä laitoksilla on enemmän velvoitteita luonnonemokalojen tutkimisesta. Lypsettyjen emokalojen määristä sekä niiden emokalojen määristä, joista on lähetetty näytteet Eviraan, on pidettävä kirjaa lypsypaikoittain. Kirjanpitoon on liitettävä mukaan myös Eviran lähettämä tutkimustulos. Kirjanpitoa on säilytettävä neljä vuotta. Kunnaneläinlääkäri tarkastaa kirjanpidon kalanviljelylaitoksen tarkastuskäynnin yhteydessä. Tärkeää on myös järjestää lypsetyn mädin ja siitä kuoriutuvien poikasten eristys/karanteeni siten, että mäti ja poikaset voidaan pitää eristyksissä ainakin siihen asti kunnes emokaloista otettujen näytteiden tutkimustulokset ovat valmistuneet. Mäti on syytä tuoda aina desinfioituna hautomoon. Karantenoinnille on tulossa laadunhallintaohjeet (KARLA-hanke, RKTL). Jos vastakuoriutuneissa poikasissa on kuolleisuutta, kuolleisuuden syy selvitetään aina lähettämällä näytteet tutkittaviksi Eviraan. 9

10 Ulkomailta tuontia koskevat omat määräyksensä Kalojen tuonti ulkomailta sisältää omat riskinsä. Tuonnissa on sääntönsä, mutta tuojan vastuulle jää paljon asioita, mm. maahantuojan vastuulla on varmistaa, että tuontilaitos täyttää viranomaisten antamat vaatimukset. Tuojan velvollisuutena on myös tarkastaa, että tuontiin liittyvät ehdot täyttyvät ja tuontilähetyksen mukana on kaikki vaaditut asiakirjat. Tuojan on maksettava kustannukset, mikäli maahan tuodut kalat tai sukusolut joudutaan esimerkiksi tautisyistä tai puutteellisten asiakirjojen takia palauttamaan, säilyttämään tai hävittämään tai eläimet joudutaan eristämään tai teurastamaan. Jos ulkomailta tuoduissa kaloissa todetaan vastustettava tauti, koko tuojalaitosta käsitellään tämän jälkeen tautilaitoksena huolimatta siitä, että tuotu mäti- tai kalaerä olisi pidetty eristettynä. Ulkomaisissa kalanviljelylaitoksissa on monia meille uusia, hankalia kalatauteja, jotka eivät kuulu valvontaohjelmiin. Loistaudeista mm. kierretauti ja loisen aiheuttama munuaistauti (PKD) ovat sairauksia joiden poiskitkeminen varsinkin maapohjaisista altaista on hyvin vaikeaa. Lisäksi ulkomailla kaloille tauteja aiheuttavien bakteerien lääkeresistenssitilanne on erilainen kuin meillä Suomessa. Tuojan pitäisi varmistua, ettei tuonnin mukana meille tule uusia tauteja, eikä multiresistenttejä tai meillä käytettäviä mikrobilääkkeitä vastaan resistenttejä bakteerikantoja. Ulkomailta tulevien kalojen erinomaisuusperusteena saatetaan esittää, että ne ovat rokotettuja jotakin meillä ongelmia aiheuttamatonta tautia vastaan. Tällaiseen on syytä suhtautua varauksin, varsinkin, kun rokotus saattaa kätkeä ko. taudin kantajia ja taudit näin pääsevät leviämään Suomeen. Tuonti EU:n jäsenvaltioista Jokaisen toimijan, joka haluaa tuoda eläviä kaloja tai niiden sukusoluja Suomeen toisesta EU:n jäsenvaltioista, tulee viimeistään kymmenen arkipäivää ennen ensimmäistä tuontia tehdä kirjallinen ilmoitus tuonnista Eviran eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikköön tuontirekisteriin merkitsemistä varten (Mustialankatu 3, Helsinki, faksi , sähköposti Ilmoitukseen tulee sisältyä seuraavat tiedot: maahantuoja, osoite ja puhelinnumero kalalaji, jonka maahantuojaksi pyytää rekisteröintiä maa, josta kalat tai sukusolut on tarkoitus tuoda mille paikkakunnalle aiotaan tuoda selvitys tiloista, joissa eläimet voidaan tarvittaessa pitää eristyksessä Rekisteröitymisen yhteydessä tuojalle annetaan yksityiskohtaiset tiedot tuontivaatimuksista. Rekisteröitymisilmoitus on uusittava vuosittain tammikuun loppuun mennessä. Jos ilmoitusta ei ole toimitettu määräajassa, tuoja poistetaan rekisteristä. Tuontirekistereistä vastaa Eviran eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikössä toimistosihteeri Aune Kahelin, puh , Terveysvaatimukset, jotka eläintautiviranomainen asettaa tuonnille löytyvät internetosoitteesta ja ne ovat pääpiirteittäin: Maahantuojan vastuulla on varmistaa, että tuontilaitos täyttää viranomaisten antamat vaatimukset. Maahantuojalla on oikeus vaatia tuotavalta materiaalilta enemmän kuin mitä viranomaiset voivat edellyttää. Laitokselta kannattaa esimerkiksi pyytää etukäteen raportti tehdyistä tarkastuksista sekä tutkituista ja todetuista taudeista muutaman vuoden ajalta, jolloin on mahdollista arvioida tautiseurannan luotettavuutta. On myös suositeltavaa tutustua laitoksen toimintatapaan yleensä. 10

11 Ehdot IHN- ja VHS- tautien leviämisen ehkäisemiseksi Lohikalat, hauki, piikkikampela: IHN- ja VHS- virustautien leviämisen ehkäisemiseksi Suomeen saa tuoda eläviä viljeltyjä tai viljelyyn meneviä lohikaloja, haukia ja piikkikampeloita ja näiden sukusoluja vain niiltä EU:n alueilta ja kalanviljelylaitoksista, jotka on virallisesti hyväksytty näistä taudeista vapaiksi. Tästä on oltava todisteena määrätyn mallin mukainen, lähtömaan viranomaisen TRACES-järjestelmästä tulostama ja allekirjoittama siirtoasiakirja (2004/453 91/67 Alttiina olevat elävät kalat, mätimunat ja sukusolut). Samalla siirtoasiakirjalla näiltä alueilta voidaan tuoda myös perkaamattomia viljeltyjä lohikaloja, haukia ja piikkikampeloita. Viimeisin komission päätös (2006/214/EY) VHS/IHN-hyväksytyistä alueista ja laitoksista löytyy osoitteesta kirjoittamalla hakuun vuosi (2002) ja päätöksen numero (308). Siitä avautuu päivitetty versio päätöksestä 2002/308/EY, johon liitteet päivittyvät sitä mukaa kun alueissa ja laitoksissa tapahtuu muutoksia. Muut kuin lohikalat: Muiden kuin lohikalojen, haukien ja piikkikampeloiden tuonti on mahdollista VHS/IHN lta alueelta tai laitoksesta tai sellaisesta laitoksesta, joka ei ole yhteydessä vesistöihin eikä rannikko- tai suistovesiin, eikä laitoksella viljellä lohikaloja, haukia tai piikkikampeloita. Lähetyksen mukana on oltava TRACES-järjestelmästä tulostettu komission päätöksen 2003/390/EY mallin mukainen terveystodistus (2003/390 Muut kuin alttiina olevat elävät kalat, nilviäiset ja äyriäiset). Ehdot IPN -taudin, BKD -taudin, SVC -taudin ja Gyrodactylus salaris -loisen leviämisen ehkäisemiseksi Ne maat ja alueet, jotka voivat asettaa lisätuontiehtoja IPN-, BKD-, SVC- tautien ja Gyrodactylus salaris -loisen suhteen määritellään komission päätöksessä 2004/453/EY (muutettu komission päätöksellä 2006/272/EY). Päätöksessä määritellään myös tuonnin ehdot sekä menettelytavat tautitapauksissa. IPN- ja BKD-taudin leviämisen ehkäisemiseksi saa Suomen sisävesialueelle tuoda lohikaloja ja näiden sukusoluja vain: 1. komission päätöksessä 2004/453/EY (muut. 2006/272/EY) luetelluilta IPN ja BKD - vapailta alueilta, tai 2. sellaisista laitoksista, joissa näiden tautien vapaus on todistettu vähintään kahden vuoden näytteenotoin, tai 3. sellaisesta sisävesialueen laitoksesta, jossa tauti on todettu, mutta laitos on tyhjennetty, desinfioitu ja uudet kalat ovat peräisin sellaisista laitoksista, joista näiden tautien vapaus on todistettu vähintään kahden vuoden näytteenotoin. Näiden ehtojen täyttymisestä on oltava lähetyksen mukana päätöksen 2004/453/EY mallin mukainen, lähtömaan viranomaisen TRACES-järjestelmästä tulostama ja allekirjoittama siirtoasiakirja (2004/453 91/67 Alttiina olevat elävät kalat, mätimunat ja sukusolut). Tuotaessa kaloja tai mätiä merialueelle tai Ahvenanmaalle eivät viranomaiset voi asettaa IPN- ja BKD-ehtoja. SVC-taudin leviämisen ehkäisemiseksi saa karppikaloja, suutareita, ruutanoita, särkiä, monneja, ym. ja näiden sukusoluja tuoda Suomeen (koskee sekä sisävesi- että rannikkoaluetta ja Ahvenanmaata) vain: 1. komission päätöksessä 2004/453/EY (muut. 2006/272/EY) luetelluilta SVC -vapailta alueilta, tai 2. sellaisista laitoksista, jossa SVC-vapaus on todistettu vähintään kahden vuoden näytteenotoin, tai 3. sellaisesta sisävesialueella sijaitsevasta laitoksesta, jossa tauti on todettu, mutta laitos on tyhjennetty, desinfioitu ja uudet kalat ovat peräisin sellaisista laitoksista, joista näiden tautien vapaus on todistettu vähintään kahden vuoden näytteenotoin. Näiden ehtojen täyttymisestä on oltava lähetyksen mukana päätöksen 2004/453/EY (muut. 2006/272/EY) mallin mukainen, lähtömaan viranomaisen TRACES-järjestelmästä tulostama ja allekirjoittama siirtoasiakirja (2004/453 91/67 Alttiina olevat elävät kalat, mätimunat ja sukusolut). Gyrodactylus salaris -loisen leviämisen ehkäisemiseksi Tenojoen, Näätämöjoen, Paatsjoen, Luttojoen ja Uutuanjoen vesistöalueille voi tuoda vain desinfioitua mätiä tai komission päätöksessä 2004/453/EY (muut. 2006/272/EY) luetelluilta G. salaris -vapailta 11