OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET SAAVUTUKSET
|
|
- Mika Jaakkola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ULKORAJOJEN VALVONTA Rajavalvontaa on kehitetty merkittävästi luomalla erilaisia välineitä ja virastoja, kuten Schengenin tietojärjestelmä (SIS), viisumitietojärjestelmä (VIS) ja Euroopan raja- ja rannikkovartiovirasto. EU:hun suuntautuvien erilaisten muuttoliikevirtojen aiheuttamat haasteet sekä lisääntynyt huoli turvallisuudesta ovat johtaneet uuteen toiminnan kauteen, johon liittyy kehitys kohti suorempaa operatiivista tukea ja unionin tason rajavalvonnan korostuminen. OIKEUSPERUSTA Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 67 ja 77 artikla TAVOITTEET Schengen-alue eli yhtenäinen alue ilman sisärajatarkastuksia edellyttää yhteistä ulkorajavalvontapolitiikkaa. Unionissa on sen vuoksi luotava yhteiset säännöt ulkorajoilla tehtäville rajatarkastuksille ja otettava asteittain käyttöön yhdennetty ulkorajojen valvontajärjestelmä. SAAVUTUKSET Ensimmäinen askel kohti yhteistä ulkorajavalvontapolitiikkaa otettiin 14. kesäkuuta 1985, jolloin viisi Euroopan talousyhteisön silloisesta kymmenestä jäsenvaltiosta allekirjoitti Schengenin sopimuksen. Sitä täydennettiin viisi vuotta myöhemmin Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyllä yleissopimuksella. Schengenin säännöstöllä (kuten näitä sopimuksia ja sääntöjä yhteisesti kutsutaan) luotu rajaton Schengen-alue käsittää nykyisin 26 Euroopan valtiota (lisätietoja Schengen-alueesta on luvussa 2.1.3). A. Schengenin säännöstö ulkorajojen ylittämisestä Nykyinen ulkorajoja koskeva Schengenin säännöstö perustuu EU:n oikeusjärjestykseen Amsterdamin sopimuksella sisällytettyyn alkuperäiseen säännöstöön. Sen muodostavat säännöt käsittävät useita erilaisia toimenpiteitä, jotka voidaan jakaa karkeasti viiteen luokkaan. Ulkorajojen valvonnan keskeinen pilari on ensinnäkin Schengenin rajasäännöstö, jossa vahvistetaan ulkorajojen ylittämistä koskevat säännöt ja rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille koskevat edellytykset. Toiseksi kaikilla jäsenvaltioilla ei ole valvottavia ulkorajoja eivätkä rajatylittävät liikennevirrat vaikuta niihin samalla tavoin, joten EU pyrkii rahastojensa avulla korvaamaan osan jäsenvaltioille ulkorajoilla aiheutuvista kustannuksista. Kaudella taloudellisen taakan jakamisessa käytetty mekanismi oli ulkorajarahasto. Kaudella sen on korvannut sisäisen turvallisuuden rahastoon sisältyvä ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusväline. Kolmas toimenpideryhmä liittyy sellaisten maahanmuuttoa ja rajavalvontaa koskevien keskitettyjen tietokantojen perustamiseen kuin Schengenin tietojärjestelmä (SIS) ja viisumitietojärjestelmä Faktatietoja Euroopan unionista
2 (VIS) sekä Eurodac-järjestelmä, joka on eurooppalainen sormenjälkitietokanta turvapaikanhakijoiden tunnistamiseksi ja Dublin-asetuksen asianmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi (lisätietoja Eurodac-tietokannasta ja Dublin-asetuksesta on luvussa ). Ihmissalakuljettajia koskevien neljännen ryhmän toimenpiteiden [1] tarkoituksena on ehkäistä laitonta maahantuloa, kauttakulkua ja maassa oleskelua sekä asettaa näitä koskevia seuraamuksia. Viides toimenpidepaketti liittyy rajavalvontaa koskevaan operatiiviseen yhteistyöhön, josta vastaa Euroopan raja- ja rannikkovartiovirasto (entinen Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto (Frontex), jonka tehtäviä on laajennettu). 1. Schengenin tietojärjestelmä (SIS) Nyt jo toisen sukupolven Schengenin tietojärjestelmä muodostaa tiedonhallintainfrastruktuurin, jolla tuetaan rajavalvontaa ja siihen liittyviä poliisin turvallisuustehtäviä ja oikeudellista yhteistyötä. Järjestelmään osallistuvat valtiot tekevät ilmoituksia etsintäkuulutetuista tai kadonneista henkilöistä, kadonneesta tai varastetusta omaisuudesta ja maahantulokielloista tietokantaan, jota voivat käyttää suoraan kaikki poliisit ja muut lainvalvontaviranomaiset sekä kaikki ne viranomaiset, jotka työssään tarvitsevat tietokannassa olevia tietoja. Kun Schengenin tietojärjestelmässä olevista ilmoituksista tarvitaan lisätietoja, näitä tietoja vaihdetaan kaikkiin Schengen-valtioihin perustettujen SIRENE-järjestelmän (Supplementary Information Request at the National Entry) kansallisten toimistojen verkoston kautta. Ne koordinoivat SIS-järjestelmässä tehtyihin ilmoituksiin liittyviä toimenpiteitä ja varmistavat asianmukaiset toimenpiteet, jos esimerkiksi etsintäkuulutettu henkilö pidätetään tai Schengen-alueelle yrittää saapua henkilö, jolla on maahantulokielto, tai jos kadonnut henkilö löydetään tai varastettu auto tai henkilötodistus takavarikoidaan. Toisen sukupolven Schengenin tietojärjestelmä (SIS II), sisältää uusia toimintoja ja ominaisuuksia, sillä siinä esimerkiksi hyödynnetään biometrisiä tietoja ja kytketään ilmoituksia toisiinsa. Järjestelmän käyttöönotto viivästyi kuitenkin huomattavasti sen monimutkaisuuden vuoksi. Järjestelmä oli alun perin tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2007, mutta käyttöönotto tapahtui vasta 9. huhtikuuta Sitä hallinnoi VIS- ja Eurodac-järjestelmien lisäksi vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista vastaava virasto, eu-lisa. 2. Viisumitietojärjestelmä (VIS) VIS-järjestelmän tarkoituksena on parantaa yhteisen viisumipolitiikan toteuttamista, konsuliyhteistyötä ja viisumiasioita hoitavien keskusviranomaisten tietojenvaihtoa. VIS on yhdistetty Schengen-valtioiden kaikkiin viisumeja myöntäviin konsulaatteihin ja ulkorajojen rajanylityspaikkoihin. VIS-järjestelmän ansiosta rajavartijat voivat tarkistaa näissä rajanylityspaikoissa, onko biometrisen viisumin haltija ja hakija yksi ja sama henkilö. Tämä tapahtuu vertaamalla sormenjälkiä sekä viisumiin liitettyihin biometrisiin tietoihin että koko VIS-järjestelmän tietoihin. Järjestelmä on varustettu korkeatasoisilla turvatoimilla, jotta se toimisi vakaasti ja olisi jatkuvasti käytettävissä ja jotta tietoihin pääsisivät käsiksi vain valtuutetut henkilöt luvallisissa tarkoituksissa. Lainvalvontaviranomaiset ja Europol voivat käyttää järjestelmän tietoja terrorismirikosten ja muiden vakavien rikosten paljastamisja selvittämistarkoituksessa. VIS-järjestelmän toiminta käynnistettiin kaikissa Schengenvaltioiden viisumeja myöntävissä konsulaateissa Pohjois-Afrikassa lokakuussa 2011, ja nyt se on otettu käyttöön kaikkialla maailmassa. [1]Neuvoston direktiivi 2002/90/EY ja neuvoston puitepäätös 2002/946/YOS. Faktatietoja Euroopan unionista
3 3. Euroopan raja- ja rannikkovartiovirasto (entinen Frontex, jonka tehtäviä on laajennettu). Entistä Frontexia on laajennettu, ja siitä on tullut Euroopan raja- ja rannikkovartiostoa koskevan asetuksen [2] mukainen Euroopan raja- ja rannikkovartiovirasto. Viraston päätehtävä on tukea yhdennettyä rajavalvontaa ulkorajoilla. Lisäksi sen tehtävänä on varmistaa muuttovirtojen tehokas hallinta ja taata turvallisuuden korkea taso EU:ssa. Se auttaa myös turvaamaan EU:n vapaan liikkuvuuden ja kunnioittaa täysimääräisesti perusoikeuksia. Siihen kuuluvat Euroopan raja- ja rannikkovartiovirasto ja rajavalvonnasta vastaavat kansalliset viranomaiset. Toiminnassaan virasto keskittyy pääasiassa ottamaan käyttöön rajavalvonnan operatiivisen strategian ja koordinoimaan kaikkien jäsenvaltioiden tarjoamaa apua. Se sijaitsee Varsovassa. B. EU:n ulkorajavalvonnan kehitys Frontexin perustamisen jälkeen on edetty usean eri käytännön vaiheen kautta kohti yhdennetympää ulkorajavalvontaa: on tehty merkittäviä päivityksiä tekniseen infrastruktuuriin, toteutettu lukuisia yhteisiä rajavalvontaoperaatioita ja kehitetty nopean toiminnan valmiuksia (ensin nopeiden rajainterventioryhmien (RABIT) ja vuodesta 2011 Euroopan rajavartijaryhmien kautta). Muutoksia on vauhdittanut lukuisten ihmisten hukkuminen Välimerellä viime vuosina sekä pakolais- ja siirtolaisvirtojen valtava kasvu. Vuoden 2014 loppupuolella käynnistettiin yhteinen Triton-operaatio, ja vuonna 2015 sitä laajennettiin huomattavasti. Operaation tavoitteena on valvoa merirajaa lähinnä Libyan ja Italian välillä. Italian ulkorajavalvonnan operatiiviseen tukemiseen käytetään useiden eri jäsenvaltioiden henkilöstöä ja laitteistoa. Kreikassa Frontexin yhteistä Poseidon-operaatiota vahvistettiin huomattavasti joulukuussa 2015, ja siitä tehtiin nopean toiminnan operaatio, johon kuuluu enemmän henkilöstöä ja teknistä kalustoa, jotta voidaan vastata ulkorajojen valvonnan haasteisiin. Euroopan raja- ja rannikkovartiovirasto on yhdessä muiden asianomaisten EU:n virastojen kanssa ollut tärkeässä asemassa myös, kun on reagoitu joitakin jäsenvaltioita kohtaaviin toisenlaisiin haasteisiin eli kun on perustettu järjestelykeskuksia ( hotspot ) ja muuttoliikkeen hallinnan tukiryhmiä. Ryhmien toiminta edellyttää yhteistyötä Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (5.12.2), Europolin (5.12.7) ja Euroopan raja- ja rannikkovartioviraston sekä kansallisten viranomaisten ja muiden virastojen välillä, jotta EU:hun saapuvien henkilöllisyys ja heidän suojelutarpeensa voidaan selvittää ja rekisteröidä heidät ja jotta voidaan järjestää niiden palauttaminen, joilla ei ole oikeutta oleskeluun. Raja- ja rannikkovartiovirasto on EU:n alueellisten toimintayksikköjen vastuuvirasto, ja sen Italian järjestelykeskuksista vastaava päämaja on Cataniassa ja Kreikan järjestelykeskuksista vastaava päämaja Pireuksessa. Sekä merioperaatiot että jäsenvaltioille annettu välitön tuki järjestelykeskuksissa ovat EU:n konkreettisia tapoja reagoida tilanteeseen, jossa on kyse sekä humanitaarisesta kriisistä että rajavalvonnan haasteista. Lisääntyneet pakolais- ja siirtolaisvirrat sekä kasvava terrorismin uhka ovat johtaneet unionin tason rajavalvonnan korostumiseen. Erityisesti ns. vierastaistelijoiden ongelman johdosta hyväksyttiin äskettäin ehdotus, joka koskee Schengen-alueelle tulevien ja sieltä poistuvien unionin kansalaisten pakollisten tarkastusten käyttöönottoa maarajoilla, satamissa ja lentokentillä muuttamalla Schengenin rajasäännöstöä. Tämän muutoksen perusteella kansalaiset on tarkoitus tarkastaa järjestelmällisesti vertaamalla heidän tietojaan SIS II - tietokantaan ja Interpolin varastettujen ja kadonneiden matkustusasiakirjojen tietokantaan. [2]Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/1624, annettu 14. syyskuuta 2016, Euroopan raja- ja rannikkovartiostosta ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 2016/399 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 863/2007, neuvoston asetuksen (EY) N:o 2007/2004 ja neuvoston päätöksen 2005/267/EY kumoamisesta. Faktatietoja Euroopan unionista
4 Rajapolitiikan muut keskeiset kehityskohteet liittyvät älykkäitä rajoja koskevaan toimenpidepakettiin, jonka tarkoituksena on nykyaikaistaa rajavalvontaa automatisoimalla rajatarkastukset ja parantamalla rajanylitystietojen laatua. Lokakuussa 2011 komissio antoi tiedonannon älykkäistä rajoista ja sen jälkeen helmikuussa 2013 asiaa koskevan lainsäädäntöehdotuksen. Paketissa oli kaksi osaa: Rajanylitystietojärjestelmässä sähköiseen tietokantaan kirjattaisiin maahantulon aika ja paikka sekä lyhyiden laillisten oleskelujen kesto ja rekisteröityjen matkustajien ohjelmassa kevennettäisiin ja automatisoitaisiin tiettyjen matkustajaryhmien, kuten liikematkustajien, rajatarkastuksia. Älykkäitä rajoja koskevan komission paketin alkuperäistä kustannusarviota ei kuitenkaan ole pidetty uskottavana, ja järjestelmän teknistä toteutettavuutta samoin kuin sen ennustettuja hyötyjä on epäilty. Komissio päättikin teettää uuden teknisen selvityksen, joka saatiin valmiiksi lokakuussa Vuonna 2015 eu-lisa:n johdolla toteutettiin useita käytännön ja operatiivisia testejä. Komissio teki huhtikuussa 2016 uuden ehdotuksen, joka tällä kertaa koski ainoastaan rajanylitystietojärjestelmää. Vaikka uudessa rajanylitystietojärjestelmässä pyritään samaan yleistavoitteeseen eli nopeuttamaan, helpottamaan ja lujittamaan unionin ulkopuolisten maiden kansalaisten rajatarkastusmenettelyjä, siinä on eräitä huomattavia muutoksia vuoden 2013 ehdotukseen verrattuna. Ensinnäkin siinä vähennetään kerättävien ja tallennettavien tietojen määrää (esimerkkinä sormenjäljet) ja ehdotetaan huomattavaa kustannusten vähennystä alkuperäisestä 1,1 miljardista eurosta 408 miljoonaan euroon. Lisäksi komission ehdotuksen mukaan viisumitietojärjestelmä (ks. edellä) ja rajanylitystietojärjestelmä olisivat yhteentoimivia ja lainvalvontaviranomaisilla olisi pääsy tietoihin tietyillä edellytyksillä. Uusi ehdotus on parhaillaan parlamentin ja neuvoston käsiteltävänä. Lisäksi komissio esitti marraskuussa 2016 lainsäädäntöehdotuksen, joka koskee EU:n matkustustieto- ja -lupajärjestelmän (ETIAS) perustamista. Tavoitteiltaan Yhdysvaltojen tunnetun sähköisen ESTA-matkustuslupajärjestelmän kaltaisen järjestelmän luominen johtaisi viisumivaatimuksesta vapautettujen matkustajien lisävalvontaan. ETIAS-järjestelmän avulla määritettäisiin kaikkien viisumivaatimuksesta vapautettujen kolmansien maiden kansalaisten oikeus matkustaa Schengenin alueelle ja tällaisen matkustamisen mahdollisesti aiheuttama turvallisuusriski tai maahanmuuton riski. Tietoja matkustajista koottaisiin ennen heidän matkaansa. EUROOPAN PARLAMENTIN ROOLI Euroopan parlamentti on suhtautunut kaksijakoisesti ulkorajavalvontapolitiikan kehittämiseen. Se on laajalti tukenut Euroopan raja- ja rannikkovartioviraston ja muiden EU:n virastojen vahvempaa roolia toiminnan organisoinnissa ja kehottanut usein lujittamaan tätä roolia entisestään, kun EU pyrkii ratkaisemaan Välimeren alueen muuttoliikekriisiä. Välimeren alueen tilanteesta ja tarpeesta kokonaisvaltaiselle EU:n lähestymistavalle muuttoliikkeeseen 12. huhtikuuta 2016 antamassaan päätöslauselmassa parlamentti antoi tunnustuksensa Frontexin toiminnalle ihmishenkien pelastamiseksi Välimerellä. Lisäksi se totesi, että jäsenvaltiot tarvitsevat järjestelykeskusten johdosta Euroopan raja- ja rannikkovartioviraston, Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston, Europolin sekä Eurojustin operatiivista tukea ja että näillä virastoilla on oltava riittävät resurssit, jotta ne voivat suoriutua niille annetuista tehtävistä. Parlamentin näkemys raja- ja rannikkovartioviraston kehityksestä on ollut suurelta osin myönteinen, mutta se on suhtautunut selvästi varauksellisemmin älykkäitä rajoja koskevaan pakettiin. Komission tehtyä ehdotuksensa vuonna 2013 parlamentti esitti voimakkaan epäilyksensä henkilötietojen valtavasta teknisestä keräämisestä ja laajamittaisesta Faktatietoja Euroopan unionista
5 käsittelystä, jota ulkorajoilla on ehdotettu tehtäväksi. Parlamentin huolenaiheena ovat myös älykkäisiin rajoihin liittyvän tekniikan ennustetut kustannukset samoin kuin sen hyötyihin liittyvät epäilyt. Parlamentti totesikin toisesta kertomuksesta EU:n sisäisen turvallisuuden strategian täytäntöönpanosta 12. syyskuuta 2013 antamassaan päätöslauselmassa, että muuttoliikkeen ja rajavalvonnan alan uusien tietotekniikkajärjestelmien, kuten älykkäitä rajoja koskevien aloitteiden, mahdollista kehittämistä olisi tutkittava tarkoin erityisesti välttämättömyys- ja suhteellisuusperiaate huomioon ottaen. Se palasi tähän asiaan komissiolle ja neuvostolle syyskuussa 2015 esittämässään suullisessa kysymyksessä, jossa se kysyi niiden näkemyksiä järjestelmän käytöstä lainvalvontatarkoituksiin ja siitä, mikä merkitys on unionin tuomioistuimen tuomiolla, jonka se antoi huhtikuussa 2014 tietojen säilyttämisestä annetusta direktiivistä (5.12.8). Parlamentin vastaus tarkistettuun ehdotukseen jää nähtäväksi. Kristiina Milt 06/2017 Faktatietoja Euroopan unionista
12926/16 team/hkd/jk 1 GIP 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. lokakuuta 2016 (OR. en) 12926/16 OJ CONS 48 JAI 804 COMIX 648 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3490. istunto (oikeus ja sisäasiat) Päivä: 13. ja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10152/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 596 final 2014/0278 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen
13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. lokakuuta 2014 (OR. en) 13525/14 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 12707/4/14 REV 4 Asia: Pysyvien edustajien
LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2016 COM(2016) 120 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Etenemissuunnitelma Schengen-järjestelmän
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) 13683/14 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 26. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: PROAPP 18 JAI 715 CATS 137 SCHENGEN 30 COMIX 501 Euroopan komission
Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.3.2017 2016/0322(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi ulkorajojen ja viisumipolitiikan
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 24.6.2009 KOM(2009) 294 lopullinen 2009/0090 (CNS) C7-0102/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS SIS II- ja VIS-järjestelmien operatiiviseen hallinnointiin liittyvien tehtävien
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , rajanylitystietojärjestelmän (EES) tietoihin pääsyä koskevista toimenpiteistä
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.2.2019 C(2019) 1220 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 25.2.2019, rajanylitystietojärjestelmän (EES) tietoihin pääsyä koskevista toimenpiteistä FI FI KOMISSION
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.1.2017 COM(2017) 17 final 2017/0011 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.10.2018 C(2018) 6665 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 15.10.2018, tunnistettujen oleskeluajan ylittäneiden henkilöiden luettelon laatimisen rajanylitystietojärjestelmässä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti
9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2017 (OR. en) 9454/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9039/2/17 REV 2 Asia: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. tiettyjen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevien säädösten kumoamisesta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2014 COM(2014) 713 final 2014/0337 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS tiettyjen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevien säädösten kumoamisesta
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel,. joulukuuta 05 (OR. en) 04/07 (COD) PE-CONS 54/5 PROAPP 8 CATS 95 SCHENGEN 0 COMIX 458 CODEC 8 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9814/17 OJ CONS 33 JAI 556 COMIX 405 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3546. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 8. ja
14092/1/17 REV 1 ADD 1 REV 2 elv/paf/ts 1 DRI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0106 (COD) 14092/1/17 REV 1 ADD 1 REV 2 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö
12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 15.12.2015 COM(2015) 671 final 2015/0310 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan raja- ja rannikkovartiostosta sekä asetuksen (EY) N:o 2007/2004, asetuksen
LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 13. huhtikuuta 2000 (10.05) (OR. fr) 7374/00 ADD 1 LIMITE PV/CONS 12 JAI 29 LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston 2251.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto
Ulkoministeriö lausuu komission VIS-asetusehdotuksesta seuraavaa (U/93/2018):
ULKOMINISTERIÖ Konsulipalvelut KPA-20 Virpi Kankare LAUSUNTO 13.11.2018 PC0TQ23U-3 MÄÄRÄAIKA: 13.11.2018 klo 14.00 Hallintovaliokunnalle Viite U/93/2018 vp/com (2018) 302 final Asia Hallintovaliokunnan
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 C(2018) 8465 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.12.2018, ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineen perustamisesta osana sisäisen turvallisuuden
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2016 (OR. en) 13240/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE Euroopan unionin neuvoston 3490. istunto (oikeus- ja sisäasiat), Luxemburg, 13. ja
Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 25.6.2013 TYÖASIAKIRJA maahantulo- ja maastalähtöjärjestelmän perustamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden
Schengen. Porttisi vapaaseen liikkumiseen Euroopassa SYYSKUU 2013
FI Schengen Porttisi vapaaseen liikkumiseen Euroopassa SYYSKUU 2013 Sisällysluettelo JOHDANTO 1 HENKILÖIDEN VAPAA LIIKKUVUUS 2 POLIISI- JA TULLIYHTEISTYÖ 2 Sisärajat 2 Ulkorajat 2 SIS Schengenin tietojärjestelmä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0314 (NLE) 5626/16 LIMITE PUBLIC ASIM 9 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Ruotsin
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LIBE(2014)1203_1 ESITYSLISTALUONNOS Kokous Keskiviikko 3. joulukuuta 2014 klo 9.00 12.30 ja 15.00 18.30 Torstai
PE-CONS 55/1/16 REV 1 FI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 15. maaliskuuta 2017 (OR. en) 2015/0307 (COD) LEX 1723 PE-CONS 55/1/16 REV 1 FRONT 484 VISA 393 SIRIS 169 COMIX 815 CODEC 1854 EUROOPAN PARLAMENTIN
NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN
NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 5/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÖYTÄKIRJA, LIITE II EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille
Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 15123/16 OJ CONS 66 JAI 1032 COMIX 796 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3508. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 8.
8835/16 team/sas/si 1 DG D 1 A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0140 (NLE) 8835/16 SCH-EVAL 78 FRONT 204 COMIX 358 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö
Schengen-alueen laajentumisen taustaa
MEMO/07/618 Bryssel 20. joulukuuta 2007 Schengen-alueen laajentumisen taustaa Alankomaiden, Belgian, Luxemburgin, Ranskan ja Saksan hallitukset allekirjoittivat 14. kesäkuuta 1985 luxemburgilaisessa Schengenin
LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.10.2016 C(2016) 6265 final ANNEX 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastoon sekä poliisiyhteistyön, rikollisuuden
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2012 (05.06) (OR. en) 6161/4/12 REV 4. Toimielinten välinen asia: 2011/0242 (COD)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. kesäkuuta 2012 (05.06) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0242 (COD) 6161/4/12 REV 4 SCHENGEN 9 FRONT 15 SCH-EVAL 17 COMIX 83 CODEC 292 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio
6354/17 sas/ma/si 1 DG D 1 A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0396 (NLE) 6354/17 SCH-EVAL 63 SIRIS 27 COMIX 126 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 13. kesäkuuta 2012 (OR. en) 10449/12 Toimielinten välinen asia: 2011/0431 (APP) LIMITE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 202 (OR. en) 0449/2 Toimielinten välinen asia: 20/043 (APP) LIMITE FREMP 8 JAI 366 COSCE 7 COHOM 22 OC 292 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS
LIITTEET. asiakirjaan EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.6.2018 COM(2018) 473 final ANNEXES 1 to 8 LIITTEET asiakirjaan EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukivälineen perustamisesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
8.3.2019 A8-0089/ 001-205 TARKISTUKSET 001-205 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Tanja Fajon A8-0089/2019 Rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukivälineen
U 36/2009 vp. Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors
U 36/2009 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston asetukseksi Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen muuttamisesta pitkäaikaiseen oleskeluun tarkoitetun viisumin
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2015 (OR. en) 15108/15 SCH-EVAL 58 SIRIS 95 COMIX 671 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 3. joulukuuta 2015 Vastaanottaja:
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Everhall Tony(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2016-00198 KVY Everhall Tony(SM) 12.04.2016 Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle ja neuvostolle Etenemissuunnitelma Schengen-järjestelmän
12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) VISA 363 COAFR 254 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2014 COM(2014) 714 final 2014/0338 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS tiettyjen poliisiyhteistyötä ja rikosasioissa tehtävää oikeudellista yhteistyötä
LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio
Pysyvien edustajien komiteaa pyydetään tämän pohjalta suosittamaan neuvostolle, että se hyväksyisi liitteessä olevan tekstin.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 23. toukokuuta 2008 (30.05) (OR. en) 9873/08 FRONT 50 COMIX 436 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto
***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0089/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0089/2019 25.2.2019 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukivälineen
5750/1/17 REV 1 rir/msu/pt 1 DG D 1 A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5750/1/17 REV 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0014 (NLE) 5750/1/17 REV 1 SCH-EVAL 35 FRONT 37 COMIX 70 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 15.12.2015 COM(2015) 670 final 2015/0307 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tietokantojen
KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA. Oheisasiakirja EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2013 SWD(2013) 48 final KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA Oheisasiakirja EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI
*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0081/2019 21.2.2019 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Norjan kuningaskunnan, Islannin tasavallan, Sveitsin valaliiton
TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 9.11.2011 2011/0138(COD) TARKISTUKSET 2-8 Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE474.076v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. toukokuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. toukokuuta 2016 (OR. en) 8221/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 20 JAI 316 COMIX 309 Euroopan unionin neuvoston 3461. istunto (OIKEUS-
Pysyvien edustajien komitea sopi kokouksessaan 6. huhtikuuta 2016 valtuutuksesta Euroopan parlamentin kanssa käytäviä neuvotteluja varten.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 7649/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Päivämäärä: 6. huhtikuuta 2016 Asia: FRONT 162
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 15.12.2015 COM(2015) 677 final 2015/0314 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ruotsin hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0105 (COD) 2016/0106 (COD) 6960/17 FRONT 105 VISA 89 CODEC 318 COMIX 171 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä:
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel,. joulukuuta 05 (OR. en) 04/0338 (COD) PE-CONS 55/5 PROAPP 9 CATS 96 SCHENGEN 3 COMIX 459 CODEC 8 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (87/2011)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 22.11.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (87/2011) Aihe: Portugalin tasavallan kansalliskokouksen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. lokakuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2015/0307 (COD) 2016/0106 (COD) 2016/0105 (COD) 12661/16 LIMITE PUBLIC FRONT 364 VISA 298 SIRIS 130
U 61/2017 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Schengenin rajasäännöstön muutos)
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Schengenin rajasäännöstön muutos) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle Euroopan
U 47/2017 vp. Helsingissä 7 päivänä syyskuuta Sisäministeri Paula Risikko. Johtava asiantuntija Tapio Puurunen
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 15.7.2015 2015/2126(BUD) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. marraskuuta 2017 (OR. en) 2016/0106 (COD) PE-CONS 47/17 FRONT 335 VISA 289 COMIX 542 CODEC 1270 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN
6342/17 ai/paf/mh 1 DRI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0307(COD) 6342/17 CODEC 219 FRONT 73 SIRIS 36 COMIX 123 PE 8 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston
6020/17 team/sj/hmu 1 DG D 1 A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0014 (NLE) 6020/17 SCH-EVAL 52 FRONT 48 COMIX 95 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö
29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä
29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä 01613/06/FI WP 127 Lausunto 9/2006 liikenteenharjoittajien velvollisuudesta toimittaa tietoja matkustajista annetun neuvoston direktiivin 2004/82/EY täytäntöönpanosta
8790/18 team/sj/hmu 1 DG D
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0029 (NLE) 8790/18 SCH-EVAL 100 FRONT 128 COMIX 242 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö
A8-0200/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
30.6.2016 A8-0200/ 001-173 TARKISTUKSET 001-173 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Artis Pabriks Euroopan raja- ja rannikkovartiosto A8-0200/2016 (COM(2015)0671
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.1.2019 COM(2019) 4 final 2019/0002 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muihin EU:n tietojärjestelmiin pääsyn edellytyksistä ETIAS-järjestelmän tarkoituksia
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi
Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2007/0216(COD) 16.7.2008 KOMPROMISSITARKISTUKSET 1-4 Mietintöluonnos (PE405.718v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kalatalousvaliokunta 2015/0310(COD) 29.2.2016 LAUSUNTOLUONNOS kalatalousvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan
LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOLSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 27.10.2015 COM(2015) 610 final ANNEX 5 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOLSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 8.12.2010 2010/0222(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Brasilian liittotasavallan
Suomen EUpuheenjohtajuuskausi
Suomen EUpuheenjohtajuuskausi - Maahanmuuttopolitiikan tavoitteet Annikki Vanamo-Alho 12.3.2019 Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämistä koskevien nykyisten strategisten suuntaviivojen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/45. Tarkistus
2.9.2015 A8-0245/45 45 Kostas Chrysogonos, Cornelia Ernst, Malin Björk, Marie-Christine Vergiat, Marina Albiol Guzmán, Barbara Spinelli, Eleonora Forenza, Stelios Kouloglou, Kostadinka Kuneva, Curzio Maltese,
LIITE. komission kertomukseen neuvostolle ja Euroopan parlamentille Schengen-järjestelyn täytäntöönpanosta ( )
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.3.2013 COM(2013) 115 final LIITE komission kertomukseen neuvostolle ja Euroopan parlamentille Schengen-järjestelyn täytäntöönpanosta (2004 2006) FI FI Luettelo tukea saavien
A8-0200/179. Tarkistus 179 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta
4.7.2016 A8-0200/179 Tarkistus 179 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö Artis Pabriks Euroopan raja- ja rannikkovartiosto COM(2015)0671 C8-0408/2015
U 1/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Schengenin rajasäännöstön muutos)
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Schengenin rajasäännöstön muutos) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle Euroopan
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 6.1.2015 TYÖASIAKIRJA rajanylitystietojärjestelmän (EES) perustamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden ulkorajat
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 595 final 2014/0277 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen
A8-0251/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
20..205 A8-025/ 00-00 TARKISTUKSET 00-00 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Claude Moraes A8-025/205 Tiettyjen Schengenin säännöstön poliisiyhteistyötä ja
8795/18 team/sas/mh 1 DG D
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0049 (NLE) 8795/18 SCH-EVAL 104 MIGR 57 COMIX 246 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0333 (NLE) 5728/17 SCH-EVAL 34 SIRIS 18 COMIX 69 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö
PUBLIC 14629/16 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2016 (OR. en) 14629/16 LIMITE PV/CONS 60 JAI 965 COMIX 763
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2016 (OR. en) 14629/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 JAI 965 COMIX 763 Euroopan unionin neuvoston 3501. istunto (oikeus-
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 23.2.2015 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin viisumisäännöstön laatimisesta
14545/15 team/vk/jk 1 DPG
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14545/15 OJ/CONS 70 JAI 917 COMIX 627 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3433. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 3. ja
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 16.10.2013 B7-0475/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS neuvoston ja komission julkilausumien johdosta työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan mukaisesti siirtolaisvirroista
(Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET
16.9.2016 L 251/1 I (Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2016/1624, annettu 14 päivänä syyskuuta 2016, Eurooppalaisesta raja- ja
13557/17 os/msu/km 1 DRI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0106 (COD) 13557/17 CODEC 1649 FRONT 438 VISA 402 COMIX 711 PE 78 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0180 (NLE) 11599/17 ADD 1 VISA 297 COLAC 65 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja:
1. Komissio toimitti 1. huhtikuuta 2014 neuvostolle ja Euroopan parlamentille tiedonannon EU:n palauttamispolitiikasta (8415/14).
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2014 (OR. en) 9936/14 MIGR 82 COMIX 269 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed.
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.1.2019 COM(2019) 3 final 2019/0001 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muihin EU:n tietojärjestelmiin pääsyn edellytyksistä sekä asetuksen (EU) 2018/1862
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO
FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.2.2008 KOM(2008) 101 lopullinen 2008/0041 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS [ ], asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta viisumitietojärjestelmän