Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä
|
|
- Leo Hämäläinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lausunto Helsinki Eduskunnan lakivaliokunnalle Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto tekijänoikeuslain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä. Lausuntonaan ehdotuksista, joista sivistysvaliokunta on pyytänyt lakivaliokunnan lausuntoa, liitto toteaa seuraavaa: Pääviestit 1. Viestinnän Keskusliitto ei pidä tekijänoikeudellisen kohtuullistamissäännöksen (29 ) muuttamista tarpeellisena, vaan pitää säännöksen voimassa olevaa sisältöä hyvänä. Tekijänoikeussopimusten kohtuullistaminen jälkikäteen on mahdollista varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain ja elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetun lain nojalla. Ehdotetun säännösmuutoksen yksityiskohtaiset perustelut luovat niin paljon oikeudellista epävarmuutta sopimustoimintaan, ettei säännöstä tulisi hyväksyä. Toissijaisena vaihtoehtona ehdotamme seuraavaa lausumaa: Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa muutoksen vaikutuksia tekijänoikeusluovutusten markkinoihin ja ryhtyy tarvittaessa toimiin sääntelyn kehittämiseksi oikeuksien joustavaa ja tehokasta hankintaa tukevaksi, ottaen erityisesti huomioon toimintaympäristön digitalisoitumisen vaikutukset. 2. Esitykseen sisältyvät lakiehdotukset (60 a 60 g ) parantavat mahdollisuuksia puuttua verkossa tapahtuviin oikeudenloukkauksiin. Viestinnän Keskusliitto kannattaa ehdotettuja säännöksiä. Tuomioistuimen välittäjälle antaman estomääräyksen toimeenpanosta aiheutuvat kulut tulisi kuitenkin mielestämme kohdentaa tekijän sijasta välittäjään. Sama koskee väliaikaisen keskeyttämismääräyksen toimeenpanosta aiheutuvia kuluja. Tekijänoikeussopimusten ehtojen sovittelu tuomioistuimessa (29 ) Sopimusvapauden nojalla tekijänoikeuksia myydään ja ostetaan sopimuksin ja kauppahinta määräytyy markkinaehtoisesti. Oikeuksia on mahdollista luovuttaa myös ilman rahallista korvausta, mikä on käytäntönä esimerkiksi sanomalehtien yleisönosastojen mielipidekirjoituksissa. Ammattimaisesti toimivien tekijöiden ja sisällöntuotantoyritysten yhteisenä etuna on sopia oikeuksien kaupasta kestävällä ja molempia osapuolia pitkäjänteisesti hyödyttävällä tavalla.
2 Lausunto 2 Sopimusehtojen kohtuullisuus on molemmille osapuolille tärkeää tekijänoikeuden luovutukset eivät tässä suhteessa poikkea muusta kaupankäynnistä. Suomen oikeusjärjestykseen kuuluu kohtuuttomien sopimusehtojen sovittelu. Tuomioistuimella on nykyisin mahdollisuus sovitella tekijänoikeussopimusten ehtoja varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929) 36 :n nojalla, johon voimassa oleva tekijänoikeuslain 29 viittaa. Lisäksi sovittelu on mahdollista elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetun lain (1062/1993) nojalla. Viimeksi mainittua lakia ei hallituksen esityksen perusteluissa ole mainittu, vaikka sen nojalla on annettu kaksi tekijänoikeussopimusten ehtojen kohtuullisuutta koskevaa tuomioistuinratkaisua (alleviivaus lisätty): Markkinaoikeus on ratkaisussaan MAO:42/10 todennut, että Sanoma News Oy:n freelance-toimittajia, freelance-yrityksiä, freelance-valokuvaajia, freelancevalokuvayrityksiä, freelance-kuvittajia ja freelance-grafiikkayrityksiä koskevien avustajasopimusten palkkioita tai maksuja, lehden oikeuksia sekä freelanceavustajien oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat sopimusehdot eivät ole olleet Journalistiliiton väittämällä tavalla kohtuuttomia elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla freelanceavustajiin nähden. Ratkaisu on lainvoimainen. Markkinaoikeuden ratkaisun MAO:610/10 johtopäätös oli seuraava: Edellä todetun perusteella hakemuksen kohteena olevat Spin-Farmin Artistisopimuksen sopimusehdot eivät ole miltään osin artisteihin nähden kohtuuttomia Muusikkojen Liiton väittämällä ja elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla. Hakemus on näin ollen hylättävä. Ratkaisu on lainvoimainen. Tekijänoikeuslakiin esitetään nyt lisättäväksi 29 :n muutoksella erityinen tekijänoikeudellinen sovittelusäännös lainsäädännön informatiivisuuden lisäämiseksi ja tekijänoikeuden luovutusten erityispiirteiden ottamiseksi huomioon. Viestinnän Keskusliiton mielestä voimassa oleva lainsäädäntö on täysin riittävä ottamaan huomioon tekijänoikeuden luovutusten erityispiirteet. Oikeustoimilain nojalla tehtävä tuomioistuimen ratkaisu perustuu aina tapauskohtaiseen harkintaan ja sopimussuhteen arviointiin kokonaisuutena, kaikki olosuhteet huomioon ottaen. Elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annettu laki kieltää käyttämästä sopimuksissa ehtoa tai soveltamasta käytäntöä, joka on sopimuksissa toisena osapuolena olevien elinkeinonharjoittajien kannalta kohtuuton ottaen huomioon toisena osapuolena olevien elinkeinonharjoittajien heikommasta asemasta johtuva suojan tarve ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Lainvalmistelun yhteydessä eräät oikeuksien haltijoita edustavat järjestöt ovat voimakkaasti ajaneet kollektiivista, järjestöjen välistä sopimista tekijänoikeuden luovutusten ehdoista. Tavoitteena lienee nostaa oikeuksista maksettavia hintoja. Kilpailulainsäädännössä elinkeinonharjoittajien hintakartellit ja yhdenmukaistetut kauppaehdot ovat kuitenkin kiellettyjä, koska ne ovat kuluttajien etujen ja yhteiskunnan kokonaisedun vastaisia. Pidämme hyvänä, että hallituksen esityksen perusteluissa on asianmukaisesti otettu esille kilpailuoikeuden asettamat rajoitukset tekijänoikeuskorvauksista ja tarkoista sopimusehdoista sopimiselle (s. 49).
3 Lausunto 3 Lailla ei ole mahdollista säätää tekijänoikeusjärjestelmään lisää rahaa, vaan teosten arvo määräytyy markkinoilla. Suomessa kirjojen ja lehtien markkinat ovat jo vuosia supistuneet ja mainosrahat ovat siirtymässä kiihtyvällä vauhdilla kotimaisesta mediasta sosiaalisen median globaaleille jäteille. Kotimaisten sisältöjen taloudellisen arvon vähentyminen on yhteinen ongelma luovan alan yrityksille ja tekijöille. Tämä ongelma ei kuitenkaan ratkea paisuttamalla tekijänoikeussääntelyä tai jäykistämällä sopimista Tekijäfoorumin esittämällä tavalla 1. Hallituksen esityksessä ehdotettu tekijänoikeuslain 29 :n muutos on tarpeeton, koska oikeusjärjestys suojaa sopijapuolia kohtuuttomilta sopimusehdoilta. Säännös voisi mielestämme kuitenkin sinänsä olla hyväksyttävissä, jos sen yksityiskohtaiset perustelut olisivat tasapuoliset ja ottaisivat huomioon digitaalisesta murroksesta aiheutuneet yritysten toimintaympäristön muutokset. Perusteluissa esitetyt näkemykset ohjaavat tuomioistuinten harkintaa sopimusten kohtuullisuuden arvioinnissa, joten ne ovat merkittävässä asemassa arvioitaessa ehdotetun säädösmuutoksen hyväksyttävyyttä. Perusteluissa tuomioistuimia ohjataan tarkastelemaan sopimuksia perinteisen analogisen, suhteellisen vakaan toimintaympäristön maailmankuvasta käsin. Digitaalinen toimintaympäristö on täysin toisenlainen, dynaaminen ja nopeasti muuttuva. Esimerkiksi tekijänoikeuden kokonaisluovutukset (kaikkien oikeuksien luovutukset) ovat aiemmin olleet harvinaisia. Digitaalisessa toimintaympäristössä ne ovat arkipäivää yritysten varautuessa tarjoamaan palveluitaan lukuisilla eri alustoilla ja monenlaisissa jakelukanavissa. Viestinnän Keskusliiton mielestä ehdotuksen perustelut luovat niin paljon oikeudellista epävarmuutta oikeuksien hankintaan, että emme voi puoltaa säännöksen hyväksymistä. Tilanteessa, jossa kotimaisen työllistävän sisältötuotantoalan on välttämätöntä mukauttaa toimintansa digitaaliseen ja globaaliin kilpailuympäristöön, tällainen epävarmuus olisi yrityksille kohtuutonta. Tämän lausunnon liitteessä 1 olemme kommentoineet tarkemmin esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa esitettyjä näkemyksiä ja niiden vaikutuksia käytännön sopimustoiminnalle. Ensisijainen ehdotuksemme on edellä sanotuin perustein seuraava: Hallituksen esitys: 29 Tekijänoikeuden luovutusta koskevan kohtuuttoman sopimusehdon sovittelu Jos teoksen alkuperäisen tekijän tekijänoikeuden luovutuksesta tekemän sopimuksen ehto on alalla vallitsevan hyvän sopimustavan vastaisella tavalla tai muutoin kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi Viestinnän Keskusliiton ehdotus (voimassa olevan säännöksen säilyttäminen): 29 Tekijänoikeuden luovutusta koskevan kohtuuttoman sopimusehdon sovittelu Tekijänoikeuden luovutuksesta tehdyn sopimuksen kohtuuttoman ehdon sovittelusta on voimassa, mitä varallisuusoikeudellista oikeustoimista annetussa laissa (228/29) on säädetty. 1 Tekijäfoorumin lausuma eduskunnan sivistysvaliokunnalle Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunta ja elinkeinoelämän järjestöt ovat esittäneet näkemyksensä omassa kannanotossaan Lisäsääntely heikentäisi luovan alan markkinoita Kannanotto on tämän lausunnon liitteenä 2.
4 Lausunto 4 kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan osapuolen vaatimuksesta sovitella tai se voidaan jättää huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvioitaessa on otettava huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, sopimusta tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat. Jos 1 momentissa tarkoitettu ehto on sellainen, että sopimuksen jääminen voimaan muista osin muuttumattomana ei ole ehdon sovittelun vuoksi kohtuullista, sopimusta voidaan sovitella muiltakin osin tai se voidaan määrätä raukeamaan. Sopimuksen ehtona pidetään myös oikeudenluovutuksesta sovittua korvausta. Työsopimuksessa sovitun tekijänoikeuden luovutuksen kohtuuttoman ehdon sovittelusta säädetään työsopimuslain (55/2001) 10 luvun 2 :ssä. Muilta osin kohtuuttoman ehdon sovittelusta säädetään varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1920) 36 :ssä. Jos ehdotettua tekijänoikeuslain 29 :n muutosta kuitenkin pidetään tarpeellisena, esitämme toissijaisesti seuraavaa eduskunnan lausumaa: Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa muutoksen vaikutuksia tekijänoikeusluovutusten markkinoihin ja ryhtyy tarvittaessa toimiin sääntelyn kehittämiseksi oikeuksien joustavaa ja tehokasta hankintaa tukevaksi, ottaen erityisesti huomioon toimintaympäristön digitalisoitumisen vaikutukset. Paremmat mahdollisuudet puuttua verkossa tapahtuviin tekijänoikeusloukkauksiin (60 a 60 g ) Hallituksen esitykseen sisältyy useita säännösehdotuksia, joilla parannetaan Suomessa toimivien luovan alan yritysten ja tekijöiden mahdollisuuksia puuttua tekijänoikeusloukkauksiin.
5 Lausunto 5 Verkkopiratismin kitkemisessä ensisijainen keino on tarjota kuluttajille kiinnostavia, laadukkaita ja helppokäyttöisiä laillisia palveluja. Hyvä sisältötarjonta vähentää kiinnostusta laittomaan tarjontaan. Media-alan yritykset kehittävätkin voimalla digitaalisia palvelujaan. Laillisen tarjonnan kehittämisen ohella tarvitaan myös oikeudellisia suojakeinoja. Esityksen keskeisin ehdotus suojakeinojen parantamiseksi on uusi estomääräys 60 e :ssä. Säännöksen mukaan tuomioistuin voisi antaa määräajaksi välittäjälle määräyksen estää tekijänoikeutta loukkaavan aineiston saattaminen yleisön saataviin, kun väitetty loukkaaja on tuntematon. Viestinnän Keskusliitto kannattaa ehdotusta estomääräyksestä. Pidämme hyvänä sitä, että tuomioistuimen tulee punnita määräyksen antamisen kohtuullisuutta kaikkien eri osapuolten kannalta väitetyn loukkaajan, välittäjän, aineistoa vastaanottavan henkilön sekä tekijän. Punninnassa on mahdollista sovittaa yhteen eri osapuolten perusoikeudet siten, että ne toteutuvat mahdollisimman täysimääräisesti. Estomääräyksen täytäntöönpanosta aiheutuvista kuluista vastaisi ehdotuksen mukaan määräystä hakenut tekijä tai tämän edustaja. Kuluvastuuta perustellaan sillä, ettei välittäjällä olisi edes teoreettista mahdollisuutta saada korvausta väitetyltä loukkaajalta, jos tätä ei voida tunnistaa. Mielestämme olisi oikeudenmukaisempi vaihtoehto, että kuluista vastaisi välittäjä. Tekijä ei ole myötävaikuttanut oikeudenloukkaukseen muulla tavalla kuin luomalla teoksen, mutta välittäjä on omassa liiketoiminnassaan voinut hyötyä loukkaavan aineiston välittämisestä. Kuluvastuun tulisi kuulua estomääräyksen toimeenpanijalle, kunnes asia mahdollisesti ratkaistaan kieltokanteen käsittelyn yhteydessä tuomioistuimessa. Sama koskee väliaikaista keskeyttämismääräystä. Ehdotamme seuraavaa muutosta kuluvastuuta koskevan 60 f :n 2 momenttiin: Hallituksen esitys 60 f :n 2 momentti Edellä 60 d :n 2 momentissa tarkoitetun väliaikaisen keskeyttämismääräyksen taikka 60 e :ssä tarkoitetun estomääräyksen täytäntöönpanosta aiheutuneista kuluista vastaa ensisijaisesti määräyksen antamista hakenut tekijä tai hänen edustajansa. Viestinnän Keskusliiton ehdotus 60 f :n 2 momentti Edellä 60 d :n 2 momentissa tarkoitetun väliaikaisen keskeyttämismääräyksen taikka 60 e :ssä tarkoitetun estomääräyksen täytäntöönpanosta aiheutuneista kuluista vastaa ensisijaisesti määräyksen saanut välittäjä. Viestinnän Keskusliitto ry Satu Kangas johtaja, lakiasiat ja viestintäpolitiikka
6 Lausunto 6 Viestinnän Keskusliitto edustaa aikakauslehtien, sanomalehtien ja kirjojen kustantajia, painoalan yrityksiä sekä televisiotoimijoita. Työskentelemme kilpailukykyisen, yhteiskuntaa vahvistavan suomalaisen media-alan puolesta. Vaikutamme lainsäädännön ja työehtojen kehittämiseen ja tuemme alan tulevaisuutta innovaatio- ja kehitystyöllä. Toimintaamme ohjaavia arvoja ovat jäsentyytyväisyys, asiantuntemus ja yhteistyö. Viestinnän Keskusliiton jäseniä ovat Aikakauslehtien Liitto, Graafinen Teollisuus, Sanomalehtien Liitto, Suomen Kustannusyhdistys sekä televisioalan yritykset MTV Oy ja Nelonen Media. Lisätietoja lausuntoon liittyen antavat tarvittaessa: Valtteri Niiranen Satu Kangas toimitusjohtaja johtaja, lakiasiat ja viestintäpolitiikka valtteri.niiranen@vkl.fi satu.kangas@vkl.fi puhelin puhelin matkapuhelin matkapuhelin Lausunnon liitteet: 1. Kommentteja lakiehdotuksen 29 :n yksityiskohtaisista perusteluista 2. Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan ja eräiden elinkeinoelämän toimijoiden yhteinen kannanotto tekijänoikeussopimusten kohtuullistamisesta (erillinen pdftiedosto)
7 Lausunto 7 LIITE 1: Esimerkkejä lakiehdotuksen 29 :n yksityiskohtaisista perusteluista (HE s ) ja siitä, millaista oikeudellista epävarmuutta ne aiheuttavat käytännössä. HE:n perustelut Kohtuuton voisi olla myös ehto, jolla tekijä luovuttaisi oikeutensa määräämättömäksi ajaksi ilman luovutuksen sisällön tarkempaa määrittelyä, Kommentit Tekijänoikeuden kokonaisluovutuksissa eli kaikkien oikeuksien luovutuksissa ei eritellä luovutettavien oikeuksien sisältöä eivätkä luovutukset ole määräaikaisia. Lainmuutoksen tultua voimaan olisi epäselvää, voitaisiinko tällaisia sopimuksia enää tehdä ilman merkittävää oikeudellista riskiä. Tämä vaikeuttaisi liiketoiminnan kehittämistä ja kasvua erityisesti digitaalisen julkaisemisen alalla, jossa teosten käyttötavat ovat moninaiset ja teknologisesta kehityksestä riippuvat. Kaikkien oikeuksien hankinta on yleistynyt ja yleistyy edelleen sitä mukaa kun digitaalisen kehityksen myötä julkaisualustojen ja kanavien määrä kasvaa. Yritysten täytyy varautua siihen, että ne voivat ottaa joustavasti käyttöön uutta teknologiaa. Sopimuksia ei voida jatkuvasti neuvotella uusiksi, kun uutta teknologiaa otetaan käyttöön. tai ehto, jonka mukaan tekijän vastuu oikeuden luovutuksen jälkeen perustuisi luovutuksensaajan toimintaan tai seikkoihin, joita ei sopimusta tehtäessä ole voitu riittävällä tarkkuudella ennakoida. Oikeuksista maksettava kertakorvaus tai kaikkien oikeuksien luovutus ei sinänsä tarkoittaisi sopimuksen kohtuuttomuutta, jos osapuolet ovat sopimusta tehtäessä olleet riittävän tietoisia sopimuksen kaikkien ehtojen vaikutuksesta ja ehdoista on aidosti voitu neuvotella. Mikä vastuu ja ketä kohtaan rikosoikeudellinen vastuu vai vahingonkorvausvastuu? Vastuu toista sopijapuolta kohtaan vai ulkopuolisia kohtaan? Missä kulkee riittävän ennakoinnin raja? Näin epämääräinen perustelukirjaus ilman tarkempaa analyysiä vastuusuhteista vaikeuttaa sopimusten tekoa. Lakiin perustuvista vastuista voi olla perusteltua ottaa kirjauksia sopimuksiin informatiivisessa mielessä. Perusteluissa ei erotella vakiosopimuksia ja muita sopimuksia. Perustelujen nojalla syntyy kuva, että kertakorvaukseen perustuvat vakiosopimukset olisivat jotenkin epäilyttäviä ja että kaikista sopimusehdoista pitäisi aina neuvotella. Epäselväksi jää, mikä on riittävä tietoisuus kaikkien sopimusehtojen vaikutuksesta ja miten toinen sopijapuoli voi sen näyttää toteen. Lehtien ja kirjojen kustantajat hankkivat
8 Lausunto 8 oikeuksia, yrityksen liiketoiminnan laajuudesta riippuen, vähintään kymmeniltä, sadoilta ja useiltakin sadoilta eri tekijöiltä. Julkaisutoiminnan edellytykset Suomessa heikentyisivät merkittävästi, jos sopimusten aikaansaamiseen liittyvät transaktiokustannukset nousisivat neuvotteluvaateen ja tietoisuuskirjausten vuoksi. Lehtiä kustantavien yritysten olisi erittäin vaikeaa kehittää liiketoimintaansa, jos oikeuksia ei voisi hankkia yhdenmukaisin ehdoin. Perustelujen kirjaus on liiketoiminnan näkökulmasta elävälle elämälle vieras ja ajastaan jälkeenjäänyt. Sopimuksen tekohetkellä vallinneen kohtuuttomuuden lisäksi sopimuksen kohtuullisuuden arvioinnissa voitaisiin ottaa huomioon myös niin sanottu jälkiperäinen kohtuuttomuus. Tarve sovitella jälkiperäistä kohtuuttomuutta aiheutuu sopimuksen solmimisen jälkeen vallinneissa olosuhteissa tapahtuneista muutoksista. Arvioinnissa voitaisiin lisäksi ottaa huomioon esimerkiksi se, onko luovutuksensaaja jättänyt hyödyntämättä saamaansa oikeutta kohtuullisessa ajassa ilman hyväksyttävää syytä Jos teoksen hyödyntämisestä on sovittu, mutta teoksen oikeudet yksinomaisena luovutuksena saanut on jättänyt hyödyntämättä saamaansa oikeutta kohtuullisessa ajassa ilman hyväksyttävää syytä eikä ole edes osoittanut aikomusta ryhtyä sen hyödyntämiseen, voisi tilanne olla tekijän kannalta kohtuuton. Perusteluissa ei ole otettu huomioon digitaalista murrosta, joka vaikuttaa syvällisesti sisältöliiketoimintaan ja oikeuksien hankintaan. Olosuhteiden muutos digitaalisilla markkinoilla on jatkuvaa muutos on normi eikä poikkeus. Sovittelukynnys tekijänoikeussopimuksissa ei saisi alentua epämääräisten perustelukirjausten vuoksi. Perustelujen valossa jää epäselväksi, mikä voi olla hyväksyttävä syy oikeuden hyödyntämättä jättämiseen. Jos oikeuksia on luovutettu laajasti, voi olla täysin asianmukaista hyödyntää vain taloudellisesti kannattavaksi arvioitua osaa hankituista oikeuksista. Perustelukirjaus luo epävarmuuden siitä, onko jokaista sopimukseen kirjattua oikeusviipaletta pakko käyttää, vaikka se ei olisi taloudellisesti järkevää. Perustelukirjaus olisi hyväksyttävä, jos siinä olisi todettu, että saatu yksinoikeus olisi jätetty kokonaan tai lainkaan hyödyntämättä. Kun näin ei perusteluihin ole kirjattu, syntyy epäselvyys siitä, onko jokaista teoksen hyödyntämistapaa pakko käyttää. Yksinoikeuksia voidaan hankkia laajasti sen vuoksi, että yksinoikeusasema antaa mahdollisuuden kieltää kilpailijoita käyttämästä teosta. Kielto-oikeudella on
9 Lausunto 9 digitaalisessa maailmassa suuri merkitys, mitä ei perusteluissa tuoda lainkaan esiin. Tekijän luovutuksesta saama korvaus voisi olla ilmeisessä epäsuhdassa tekijänoikeuden tuottamaan arvoon esimerkiksi silloin, jos oikeuksien luovutuksen yhteydessä olisi sovittu kertakorvauksesta tai vähäisestä osuudesta tekijänoikeuden tuottamista tuloista, mutta tekijänoikeus tuottaisikin luovutuksen saajalle suhteessa tekijälle maksettuun korvaukseen huomattavasti suuremmat tulot ilman, että epätasapaino vastikkeen suuruudessa olisi erityisesti perusteltua liiketoiminnan riskeillä tai yleisesti alan ennakoimattomuudella. Kohtuuton saattaisi olla esimerkiksi sopimusehto, jonka mukaan tekijällä ei olisi mahdollisuutta saada vastiketta oikeutensa luovutuksesta, eikä vastikkeettomuus ole perustunut tekijän omaan valintaan eikä kyseisenkaltaisten luovutusten yleishyödyllisyyteen tai muuhun seikkaan, josta tekijä ja luovutuksensaaja ovat olleet tietoisia. Perustelut ovat kovin yksipuoliset. Korvausta pitäisi voida kohtuullistaa myös alaspäin. Lehtien yleisönosastojen mielipidekirjoituksista ei vakiintuneesti makseta korvausta. Kirjoittaja saa näkyvyyttä mielipiteelleen arvostetun lehden brändin alla. On epäselvää, onko korvauksettomuus tekijän eli mielipidekirjoittajan oma valinta ja ovatko mielipidekirjoitukset perusteluissa tarkoitetulla tavalla yleishyödyllisiä. Lehden olisi ehdotuksen mukaan pystyttävä näyttämään tekijän tietoisuus korvauksettomuudesta.
Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä
Lausunto Helsinki 13.11.2014 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto tekijänoikeuslain
LisätiedotLausunto tekijänoikeussopimusten kohtuullistamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta
Helsinki 9.4.2014 Opetus ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Viite: Lausuntopyyntö OKM/18/010/2014 Lausunto tekijänoikeussopimusten kohtuullistamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta Viestinnän
LisätiedotTekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016)
Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) MaRan lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry 1. Johdannoksi Käsiteltävä teema 1.
LisätiedotHallituksen esitys laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 119/2016 vp)
Lainvalmisteluosasto LsN Maarit Leppänen LsN Pekka Pulkkinen LAUSUNTO 6.10.2016 Eduskunnan lakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi
Lisätiedoton luonteeltaan minimi-implementointi, pitäytyy direktiivin välttämättömissä vaatimuksissa
11.10.2016 Eduskunnan lakivaliokunnalle Re: lausuntopyyntö Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 119/2016 vp) Teema:
LisätiedotTekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan.
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:12 Asia: Valokuvaajan oikeudet Annettu: 11.9.1996 Tekijänoikeusneuvoston lausunto valokuvaajan oikeuksista. Selostus asiasta Valokuvaaja A on 27.2.1996 päivätyllä kirjeellä
LisätiedotVanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas
Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas 29.9.2016 Lähtötilanne: mission impossible Tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa saa käyttää, jos sopii käytöstä aineiston kaikkien oikeudenhaltijoiden kanssa
LisätiedotTekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.
Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.fi 1 Tekijänoikeuden ratio Tekijänoikeuden avulla tavoitellaan yhteiskunnallista
LisätiedotTekijänoikeudet liiketoiminnassa
Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari 9.11.2016 Albert Mäkelä lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät 1 Mitä tekijänoikeus suojaa? Tekijänoikeus suojaa kirjallista tai taiteellista teosta Teoksen
LisätiedotMONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS
MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS 25.6.2008 Sakari Aalto 2 MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA
LisätiedotFiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä
Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.2.2016/JM U-kirjelmä U 3/2016 vp FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry kiittää mahdollisuudesta lausua
LisätiedotMUSIIKKITUOTTAJAT - IFPI FINLAND RY:N LAUSUNTO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN LUONNOKSEEN TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUUTTAMISESTA (lausuntopyyntö 25.3.
MUSIIKKITUOTTAJAT - IFPI FINLAND RY:N LAUSUNTO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN LUONNOKSEEN TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUUTTAMISESTA (lausuntopyyntö 25.3.2014) 9 huhtikuuta 2014 (Musiikkituottajat) on Suomessa toimivien
LisätiedotTekijänoikeustoimikunnan työ
Tekijänoikeustoimikunnan työ Tekijänoikeusfoorumi 14.10.2009 Toimikunnan puheenjohtaja, professori Niklas Bruun Helsingin yliopisto 14/10/2009 1 Tekijänoikeustoimikunta 2008-2009 Opetusministeriö asetti
LisätiedotTekijänoikeudet liiketoiminnassa
Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari, Rovaniemi 7.2.2017 Albert Mäkelä, lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät Riikka Tähtivuori, IPR asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Mitä tekijänoikeus
LisätiedotTekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp)
Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunta Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp) Tekijänoikeuksien
LisätiedotNykysääntelyä tekijänoikeussopimusten sovittelusta ei tule muuttaa
Riikka Tähtivuori kirjaamo@minedu.fi LAUSUNTO 1 (6) 12.4.2014 Ek-2014-52 OKM/18/010/2014 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI TEKIJÄNOIKEUSOPIMUSTEN KOHTUULLISTAMISESTA Elinkeinoelämän keskusliitto EK kiittää
LisätiedotGramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin:
Opetus- ja kulttuuriministeriölle Gramex ry:n lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista sekä laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta
LisätiedotViestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa:
1 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 25.4.2006 Televisiodirektiivin uudistaminen Valtioneuvoston kirjelmä U 14/2006 vp Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja
EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut
LisätiedotLAKIESITYS TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA (HE 119/2016 VP)
LAKIESITYS TEKIJÄNOIKEUDEN YHTEISHALLINNOINNISTA (HE 119/2016 VP) Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto Eduskunnan talousvaliokunnalle 23.9.2016 TEKIJÄNOIKEUKSIEN KÄYTTÄJIEN NEUVOTTELUKUNTA
LisätiedotTEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6. Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6 Asia Hakija Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon B Annettu 21.4.2015 Tiivistelmä Kolmiulotteiset tietokoneanimaatiokuvat voivat itsenäisenä ja omaperäisinä
Lisätiedotsivu 1/5. Lausunto OKM Katri Olmo
sivu 1/5 Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla
LisätiedotAsia: Lausunto kohtuullista korvausta koskevasta OKM:n selvityksestä 5.2.2014
Sivu 1 / 6 Suomen tietokirjailijat ry Mariankatu 5, 3. krs. 00170 Helsinki LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö tuula.maijala@minedu.fi Asia: Lausunto kohtuullista korvausta koskevasta OKM:n selvityksestä
LisätiedotTEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:19. Oikeus valokuvaan ja valokuvattujen henkilöiden oikeus omaan kuvaansa
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:19 Asia Hakija Oikeus valokuvaan ja valokuvattujen henkilöiden oikeus omaan kuvaansa T Annettu 10.12.2002 LAUSUNTOPYYNTÖ Selostus asiasta T (jäljempänä hakija) on pyytänyt
LisätiedotTEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63)
TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63) Kolme asiaa Kotimaisten luovien alojen yhteinen edunvalvontaorganisaatio on ottanut kantaa kolmeen kohtaan ja muilta osin viittaamme jäsenjärjestöjemme
LisätiedotTEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2016:5
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2016:5 Asia Hakija Valokuvan tekijänoikeuden jakaminen V Annettu 8.3.2016 Tiivistelmä Valokuvaan liittyvät taloudelliset oikeudet olivat sopimuksin kokonaan tai osittain
LisätiedotLaki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.
13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan
LisätiedotLausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp
Helsinki 9.3.2010 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto E-kirjelmistä, jotka
LisätiedotTekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016)
Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) MaRan lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry MaRan suhde tekijänoikeusjärjestöihin
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen
LisätiedotLausunto digitaalista agendaa koskevasta valtioneuvoston selonteosta
Helsinki 19.1.2011 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Viite: VNS 10/2010 vp Tuottava ja uudistuva Suomi - Digitaalinen agenda vuosille 2011 2020 Lausunto digitaalista agendaa koskevasta valtioneuvoston selonteosta
LisätiedotHenkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta
Kannanotto 1/2013 1 (5) Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta 1 Yleistä 2 Säädöstausta Henkivakuutusyhtiöt solmivat asiakkaidensa kanssa pääsääntöisesti
LisätiedotTEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:7 Asia Hakija Tekijänoikeus liiketunnukseen X Annettu 9.3.2011 Tiivistelmä Yrityksen liiketunnus ei ollut riittävän itsenäinen ja omaperäinen ollakseen tekijänoikeuslain
LisätiedotSähkökirjat kurssikirjoiksi Katsaus tekijänoikeuksiin Satu Kangas
Sähkökirjat kurssikirjoiksi Katsaus tekijänoikeuksiin Satu Kangas 8.11.2016 Tekijänoikeudet Oikeus valmistaa kappaleita teoksesta Oikeus saattaa teos yleisön saataviin Tekijän isyysoikeus nimen mainitseminen
LisätiedotKansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still
Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia
LisätiedotTämä laki ei koske asevelvollisuuslain nojalla puolustuslaitoksen palveluksessa olevaa henkilöä. (10.6.1988/526)
1 of 5 21/03/2011 11:41 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1967» 29.12.1967/656 29.12.1967/656 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Laki oikeudesta
LisätiedotYleisradion. digisopimus 14.6.2007
1 Yleisradion digisopimus 14.6.2007 2 SOPIMUS 14.6.2007 1. Soveltamisala Tätä sopimusta sovelletaan Yleisradion ja allekirjoittajajärjestöjen välillä solmitun Yhtyneet-sopimuksen piirissä tehtyyn suojattuun
LisätiedotTEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19. Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19 Asia Hakija Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut H.T. Annettu 01.12.2003 LAUSUNTOPYYNTÖ H.T. (jäljempänä hakija) on 03.06.2003 saapuneella kirjeellään
LisätiedotHallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Veronmaksajain Keskusliitto ry Lausunto 12.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita
LisätiedotTEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE
TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TAIDETEOSTEN KÄYTTÖ NÄYTTELYIDEN
LisätiedotAlkoholilain 33 ja 40 :n muuttaminen (HE 70/2013 vp)
LAUSUNTO Eduskunta Helsinki 20.9.2013 Sivistysvaliokunta siv@eduskunta.fi Lausuntopyyntö 12.9.2013 Alkoholilain 33 ja 40 :n muuttaminen (HE 70/2013 vp) Viestinnän Keskusliitto kiittää valiokuntaa tilaisuudesta
LisätiedotLaki. oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta
Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain (100/2013) 1 luvun :n 2 momentin 2 kohta,
LisätiedotHE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT
HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
LisätiedotTilatukilain 20. 4.2.2009 Jyväskylä MMM/Juha Palonen
Tilatukilain 20 4.2.2009 Jyväskylä MMM/Juha Palonen Tausta Tilatukilaki tuli voimaan 1.8.2005 eduskunta lisäsi lakiin 20 3 ja 4 momentin Ennen lain voimaantuloa tehtyjen vuokrasopimusten päättyessä tukioikeudet
LisätiedotNäyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja
ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja virallinen nimi ja henkilötunnus (myös taiteilijanimi, jos käytät sitä), myöh. Näyttelijä
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
LisätiedotLausuntopyyntö Luonnos hallituksen esityksestä tekijänoikeuslainsäädännön muuttamiseksi
Lausuntopyyntö OKM/18/010/2014 25.03.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Luonnos hallituksen esityksestä tekijänoikeuslainsäädännön muuttamiseksi Opetus- ja kulttuuriministeriössä on ollut käynnissä
LisätiedotASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja
ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja VIRALLINEN NIMI JA HENKILÖTUNNUS (MYÖS TAITEILIJANIMI, JOS KÄYTÄT SITÄ) myöh. Näyttelijä
LisätiedotTEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:11
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:11 Asia Hakija Työsuhteessa luotu teos A Annettu 25.5.1994 Tiivistelmä Työsuhteessa luodun teoksen taloudelliset oikeudet siirtyvät työnantajalle siinä laajuudessa kuin
LisätiedotHE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
LisätiedotFI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta
6.9.2018 A8-0245/187 187 2 artikla 4 kohta (4) lehtijulkaisulla luonteeltaan journalististen kirjallisten teosten kokoomatallennetta, johon voi myös kuulua muita teoksia tai aineistoa ja joka muodostaa
LisätiedotTiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen
LisätiedotTEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:17. Tiivistelmä Tuulilasin puhdistusväline ja siitä tehdyt rakennepiirustukset eivät saaneet tekijänoikeussuojaa.
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:17 Asia Hakija Teostaso A Annettu 28.9.1994 Tiivistelmä Tuulilasin puhdistusväline ja siitä tehdyt rakennepiirustukset eivät saaneet tekijänoikeussuojaa. SELOSTUS ASIASTA
LisätiedotSäveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta Tavoitteena nykyaikainen, eurooppalaisempi tekijänoikeusjärjestelmä (E 1/2016) Talousvaliokunta 18.2.2016
LisätiedotKONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT
1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 18.12.2014 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden
LisätiedotUPM-Kymmene Oyj HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA JA OSAKKEISIIN OIKEUTTAVIEN ERITYISTEN OIKEUKSIEN ANTAMISESTA (Esityslistan kohta 15) Hallitus ehdottaa UPM-Kymmene
LisätiedotTEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16 Asia Hakija Suojan kohde, valokuva A Annettu 13.11.1990 Tiivistelmä A Oy:n teepakkauksessa olevan valokuvan kohde ei ollut tekijänoikeudellisesti suojattu teos. Valokuva
Lisätiedot1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
LisätiedotLaki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Tanner-Suonpää sari.tannersuonpaa@tvk.fi
LisätiedotFI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/162. Tarkistus. Jean-Marie Cavada ALDE-ryhmän puolesta
5.9.2018 A8-0245/162 162 5 a artikla (uusi) 5 a artikla Olemassa olevien teosten ja muun aineiston otteiden käyttö käyttäjien lataamassa tai yleisön saataviin saattamassa sisällössä 1. Jäsenvaltioiden
LisätiedotOpetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet
Sivistystyönantajat Tieteentekijöiden liitto Professoriliitto IPR University Center Tekijänoikeus yliopistojen työsuhteissa 28.11.2016 Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet
LisätiedotVaihtoehtoinen riidanratkaisu. OKM:n keskustelutilaisuus 10.10.2014 Katri Olmo
Vaihtoehtoinen riidanratkaisu OKM:n keskustelutilaisuus 10.10.2014 Katri Olmo Muuttuva tuomioistuinkulttuuri Taustaa: - Siviilijuttujen määrä käräjäoikeuksisissa ja ylemmissä tuomioistuimissa laskee -
LisätiedotValokuvan käyttäminen Internet-sivuilla
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:8 Asia Hakija Valokuvan käyttäminen Internet-sivuilla N.N. Annettu 12.06.2002 LAUSUNTOPYYNTÖ Selostus asiasta N.N. (jäljempänä hakija) on pyytänyt 19.04.2002 saapuneella
LisätiedotLaki. oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta
Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain (100/2013) 1 luvun 1 ja 6 luvun 6 sekä lisätään
LisätiedotTekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu. OTK Maria E. Rehbinder
Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu OTK Maria E. Rehbinder 26.10.2009 maria.rehbinder@gmail.com Henkilölle syntyvä oikeus Tekijänoikeus voi syntyä vain luonnolliselle henkilölle Poikkeuksena työnantajalle
Lisätiedot7 Poliisin henkilötietolaki 50
7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 85/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin
LisätiedotLaki. tekijänoikeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2015
Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan tekijänoikeuslain (404/1961) 2, 9 11, 11 a, 12, 13, 13 a, 14 16, 16 a 16 f,
LisätiedotLaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun
EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun 1 b :n 4 momentin kumoamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi
LisätiedotTEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1989:8. Julkaisuoikeuden luovutus, ylioppilasaine, opinnäyte
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1989:8 Asia Hakija Julkaisuoikeuden luovutus, ylioppilasaine, opinnäyte Y Annettu 5.6.1989 Tiivistelmä Ylioppilasainetta voidaan pitää tekijänoikeuslain 1 :ssä tarkoitettuna
LisätiedotLausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitesäännöksestä
Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo PL 31 00230 Valtioneuvosto cc: kirsi.miettinen@mintc.fi Helsinki 13.6.2007 Lausunto viestintämarkkinalain siirtovelvoitesäännöksestä Viestinnän Keskusliitto ry
LisätiedotALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 111/2010 vp Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoitteessa ehdotetaan asuinhuoneiston vuokralaisten suojan vahvistamista.
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta
LisätiedotVESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN
VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN Suomen Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2013 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys 1 KUNTARAKENNELAKI 1.7.2013 (ent.
LisätiedotPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
LisätiedotKenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014. Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ
Kenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014 Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Oppimateriaalit muutoksessa Lainsäädäntö ja opetussuunnitelman perusteet
LisätiedotYleiset sopimusehdot museoiden taidekokoelmien saattamisesta avoimeen tietoverkkoon
Yleiset sopimusehdot museoiden taidekokoelmien saattamisesta avoimeen tietoverkkoon Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoitus on edistää museoiden kokoelmissa olevien suomalaisten tekijöiden taideteosten
LisätiedotLausunto Euroopan yhteisöjen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen arvioinnista (SEK(2004) 995 final, jäljempänä asiakirja)
Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Helsinki 18.10.2004 Viite: Lausuntopyyntö 10.9.2004 Dnro 14/670/2004 Lausunto Euroopan yhteisöjen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen
LisätiedotMITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA?
MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? Tekijänoikeudet ja tietosuoja verkossa Ella Kiesi 26.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vaikuttava lainsäädäntö Tekijänoikeuslaki 404/1961
LisätiedotVIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/
VIP-direktiivin (ja Marrakeshin sopimuksen) kansallinen voimaansaattaminen Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunta I/2018 10.10.2018 HE 92/2018, tekijänoikeuslain muuttamisesta Lukemisestedirektiivi (EU)
LisätiedotHallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä
Finrail Oy Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi
LisätiedotVALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden
LisätiedotLausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä?
Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry Lausunto 23.08.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä?
LisätiedotPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
LisätiedotViestinnän Keskusliiton kommentit OKM:n kohtuullista korvausta koskevasta selvityksestä
Muistio 1 (7) Viestintäpolitiikka / Satu Kangas Helsinki 28.2.2014 Viestinnän Keskusliiton kommentit OKM:n kohtuullista korvausta koskevasta selvityksestä Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
LisätiedotSOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]
SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)
LisätiedotHE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
LisätiedotSivistysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä
LisätiedotLausunto tekijänoikeuslain muuttamista ja orpoteosten käyttämistä koskevista lakiesityksistä
Helsinki 25.9.2013 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto tekijänoikeuslain muuttamista ja orpoteosten käyttämistä koskevista lakiesityksistä Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (12) Kaupunginkanslia 38/2015 Oikeuspalvelut 30.06.2015 Kaupunginlakimies
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (12) 95 Oikeudenkäynti poikkeamispäätöstä koskevassa valitusasiassa HEL 2015-006306 T 03 01 01 Oike PK 20151181 Tuomioistuin Tuomioistuimen diaari Muutoksenhakija Lausunnon
LisätiedotLaki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien
EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen
LisätiedotHE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
LisätiedotIrtisanomissuojan heikentäminen pienissä yrityksissä. SAK:n hallitus
Irtisanomissuojan heikentäminen pienissä yrityksissä SAK:n hallitus 13.8.2018 SAK:N NÄKEMYKSET TYÖRYHMÄN MUISTIOSTA Lausunto muistiosta Työntekijästä johtuvat irtisanomisperusteet työnantajan työllistäessä
LisätiedotHallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi merityöaikalain, työajasta
LisätiedotLausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta ehdotuksesta
Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@mintc.fi cc: eero.paukku@mintc.fi Helsinki 7.11.2005 Lausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta
Lisätiedot