TYÖPAIKKAHAKEMUKSISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖPAIKKAHAKEMUKSISTA"

Transkriptio

1 TYÖPAIKKAHAKEMUKSISTA Kun haet työpaikkaa kirjallisella hakemuksella, on hyvä käyttää asiakirjastandardia (ohje löytyy blogistani äidinkielen ensimmäisen ospin alta). Asiakirjastandardi on uusittu vuonna Ohjeen on laatinut Suomen Standardisoimisliitto. Vakioasettelun mallin on standarti SFS Internetissä on runsaasti erilaisia hakemusmalleja, jotka eivät noudata uusinta standardia. Tunnistat mallin vanhaksi esimerkiksi siitä, että asiakirjan nimi ja / tai pääotsikko on kirjoitettu SUURAAKKOSIN. Vuoden 2007 jälkeen näin ei ole tehty. Voit toki tutkia internetin hakemusmalleja ja etsiä ideoita hakemuksesi sisällöllisiin ratkaisuihin. Se, mitä kirjoitat, on tärkeintä. Koska kirjoitat tärkeitä asioita ja sinulla on tärkeä tavoite, ei ole yhdentekevää sekään, miten kirjoitat. Kieli- tai näppäilyvirheitä ei saisi tekstissä olla. Ajanmukainen asettelu helpottaa lukijaa pääsemään sisään tietoihisi. Seuraavilla sivuilla on kaksi erilaista mallia. Ensimmäinen edustaa perinteistä oppikirjamaista hakemuksen mallia. Toinen malli on oma-aloitteinen malli työnhakuun. Se ei siis vastaa työpaikkailmoitukseen, vaan hakija hakee omasta aloitteestaan. Kolmannessa sisällöt määräytyvät enemmän haettavan paikan mukaan. Kun kirjoitat omaa hakemustasi, mieti, minkälaisen vaikutelman itsestäsi haluat antaa. Nosta esiin sellaista osaamista ja kokemusta, joita haettavassa paikassa hakijalta edellytetään ja toivotaan. Työpaikkailmoitukset kannattaa lukea tarkasti. Niissä yleensä kerrotaan, minkälaisia hakijoita toivotaan. Pyri vastaamaan näihin toiveisiin.

2 Janne Jumputus Puuperäntie HAUHO Toiminnanjohtaja Reima Rytmi Rytmikäs Musiikki Oy Soitinkatu YLIVIESKA Musikaalinen myyjä tarjolla töihin Haluatteko Reima Rytmi Oy:n soitinmyymälään pirteän, koulutetun ja myyntikokemusta hankkineen nuorukaisen, joka on omistautunut nykyaikaiselle orkesterimusiikille? Olen kiinnostunut työskentelemään soitinmyymälässä opintojeni ohessa. Olen juuri koonnut pienen orkesterin ja aion hankkia osan elannostani elävän musiikin parista. Vuosien soittokokemuksen myötä orkesterisoittimet ovat tulleet hyvinkin tutuiksi. Olen myös opiskellut kitaran- ja pianonsoittoa Oulun konservatoriossa seitsemän vuotta. Tarjoan käyttöönne rennon 23-vuotiaan olemuksen sekä kahden vuoden työkokemuksen asiakaspalvelusta vähittäismyynnin vaativissa tehtävissä. Tulisin mielelläni henkilökohtaisesti keskustelemaan työmahdollisuuksista. Syysterveisin Janne Jumputus muusikko ylioppilastutkintotodistus 6 työtodistusta

3 Sami Suloinen Sulokuja KAUPUNKI Kommentoinut [TK1]: Lähettäjän nimi tulee riville 1. Kommentoinut [TK2]: Asiakirjan nimi lihavoiden tulee yläviivaimen kohtaan 9. Etunimi Sukunimi Oy Työpaikka Ab PL KAUPUNKI Kommentoinut [TK3]: Vastaanottajan tiedot riville 8. Helsingin Sanomat Leipuri Haen yrityksessänne avoinna olevaa leipurin paikkaa. Olen 20-vuotias perheetön leipuri Oulusta. Koulutus Valmistuin leipuriksi keväällä 2009 OSAOn Myllytullin yksiköstä (liite 1). Kesällä 2009 suoritin kuukauden intensiivikurssin munkinpaistosta Hollolan leipomo-opistossa (liite 2). Kommentoinut [TK4]: Viite riville 16. Kommentoinut [TK5]: Pääotsikko lihavoiden riville 18 Kommentoinut [TK6]: Varsinaisen tekstin sisennyt yläviivaimen kohdasta 4,5. Kommentoinut [TK7]: Kappaleiden väliin tyhjä rivi. Kommentoinut [TK8]: Sivuotsikot selkiyttävät tekstiä. Kommentoinut [TK9]: Liitteisiin ei ole pakko viitata. Työkokemus Opiskelujen aikana olin työssä oppimassa yrityksissä X ja Y. Todistukset työssäoppimisjaksoilta ovat liitteissä 3 ja 4. Lisäksi olen tehnyt munkinpaistajan sijaisuuksia Teppolan leipomossa vuosina Olen luonteeltani avoin, reipas ja oma-aloitteinen. Tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Olen tottunut opiskelemaan koko ajan uutta ja haluan jatkossakin pitää ammattitaitoani yllä omatoimisen opiskelun avulla. Tulen mielelläni henkilökohtaisesti keskustelemaan paikasta ja työhön liittyvistä asioista. Syysterveisin / Kunnioittavasti Sami Suloinen Kommentoinut [TK10]: Sisältöön koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi lyhyt luonnehdinta hakijasta. Toivon mukaan luonnehdinta itsesä on esimerkkiäni persoonallisempi. Kommentoinut [TK11]: Hakemuksen tavoitteena on päästä haastatteluun. Kommentoinut [TK12]: Persoonallinen lopputervehdys leipuri ammattioppilaitoksen päästötodistus munkinpaiston intensiivikurssin todistus 2 kpl työtodistuksia ANNA OHJELMAN ITSE VAIHTAA RIVIÄ! PAINA ENTERIÄ VAIN KAPPALEEN LOPUSSA. TEE SISENNYKSET TABULAATTORILLA (EI VÄLILYÖNTINÄPPÄIMELLÄ) VALITSE ALUKSI TYYLIKSI Ei väliä. HYVÄ FONTTI ON ESIM. TIMES NEW ROMAN JA FONTTIKOKO 12.

4 Teppo Taitava Lähiosoite POSTITOIMIPAIKKA Vastaanottajan titteli ja nimi Yrityksen nimi Lähiosoite POSTITOIMIPAIKKA Viite (esim. puhelinkeskustelu Teppola / Taitava pvm. tai Kaleva ) Pääotsikoksi lihavoiden paikka, jota haetaan Ensimmäinen kappale voi olla ns. kiinnostuskappale. Sen ideana on saada työnantajan kiinnostus sinua kohtaan heräämään. Hakulausekkeen jälkeen (Haen avoinna olevaan x:n paikkaa.) voit heti kertoa, miksi sinä olisit hyvä ja sopiva kyseiseen paikkaan ja miksi haet paikkaa. Kerro motivaatiostasi työtehtävää kohtaan. Kerro, mitä iloa ja hyötyä sinusta olisi työpaikalle. Osaamiskappaleessa kerro lyhyesti itsestäsi ja osaamisestasi. Miten täytät hakijana työpaikkailmoituksessa esitetyt vaatimukset. Voit kertoa työkokemuksestasi ja koulutuksestasi. Koska hakemus on syytä pitää lyhyenä, kerro vain sellaisesta kokemuksesta, joka on haettavassa paikassa tarpeen. Minä-kappaleessa voit kertoa itsestäsi ja ominaisuuksistasi. Millainen olet työntekijänä? Miten toimit ryhmässä? Miten toimit itsenäisesti? Minkälaisia vahvuuksia sinulla on? Minkälaista palautetta olet saanut työntekijänä? Lopuksi kerro, että tulet mielelläsi henkilökohtaisesti keskustelemaan paikasta. Kirjallisella hakemuksella tavoitellaan usein haastattelukutsua. Jos palkkatoivomusta on pyydetty, selvitä alalla vallalla oleva palkkaus ja esitä sen mukaisesti realistinen toive. Lopputervehdys Teppo Taitava, leipuri ansioluettelo / cv

5

Hyvä CV ja hakemus. Janne Loikkanen

Hyvä CV ja hakemus. Janne Loikkanen Hyvä CV ja hakemus Janne Loikkanen 16.1.2018 Oman osaamisen ja omien vahvuuksien tunnistaminen Osaamisesta ja vahvuuksista kertominen Työn hakeminen Työnhaku vaatii valmistautumista ja aikaa Kohdentaminen

Lisätiedot

CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä

CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä CV-OPAS Ansioluettelon lyhyt oppimäärä Millainen on hyvä CV? Ansioluettelo, Curriculum Vitae eli CV, on työnhaun tärkein ja käytetyin asiakirja ja se kannattaa tehdä ajatuksella. Hyvä CV on looginen ja

Lisätiedot

Työhakemuksen tekeminen

Työhakemuksen tekeminen Työhakemuksen tekeminen Annamari Rovamo Työelämäpalvelut kevätlukukausi 2015 annamari.rovamo@jyu.fi CV-työpaja 20.2. Lähetä CV osoitteeseen annamari.rovamo@jyu.fi Deadline ke 18.2. Työskentely pienryhmissä

Lisätiedot

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

TYÖHAASTATTELU- OPAS

TYÖHAASTATTELU- OPAS TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon

Lisätiedot

Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla

Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla Työnhaun lähtökohtia mitä osaat mitä haluat millä ehdoilla Työpaikat haussa.. Avoimet paikat julkinen haku Kaikki näkee, kaikki hakee Kilpailutilanne Hakemuksia paljon Avoimet paikat ei julkinen Tieto

Lisätiedot

TYÖHAKEMUS. Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa.

TYÖHAKEMUS. Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa. TYÖHAKEMUS Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa. Työhakemuksen tarkoituksena on vakuuttaa työnantaja osaamisestasi ja sopivuudestasi avoimeen työpaikkaan. Hakemuksesi

Lisätiedot

Ohjeet hakupapereiden laatimiseen ulkomaan työssäoppimisjaksoa varten

Ohjeet hakupapereiden laatimiseen ulkomaan työssäoppimisjaksoa varten Ohjeet hakupapereiden laatimiseen ulkomaan työssäoppimisjaksoa varten Johdanto Työssäoppimispaikkaa haetaan ulkomailta samoin kuin muutakin työtä. Hakupapereista: - CV kertoo, kuka olet - Hakukirje kertoo,

Lisätiedot

Hakemus koulutuskokeiluun

Hakemus koulutuskokeiluun Hakemus 1 (5) Hakemus koulutuskokeiluun Koulutuskokeilijan tiedot Sukunimi Etunimet Kutsumanimi Henkilötunnus Äidinkieli Asuinkunta Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Matkapuhelin Sähköposti

Lisätiedot

Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta

Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta Tampere 12.2.2014 Työhakemus ja CV: - Työhakemuksen tarkoitus on myydä à Myydä osaamistasi ja taitojasi - Kyse on mielikuvien luomisesta à Mitkä ovat tärkeimmät myyntivalttini, joilla vakuutan työnantajan

Lisätiedot

CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla on ollut tähän asti.

CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla on ollut tähän asti. TYÖNHAUN ASIAKIRJAT Työnhaun asiakirjat eli paperit 1. CV eli ansioluettelo CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla

Lisätiedot

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta 1. Selaa työpaikkoja Löydät Seuren avoimet työpaikat kotisivultamme seure.fi kohdasta HAE TYÖTÄ Voit hakea työpaikkoja toimialan, kaupungin ja työn luonteen

Lisätiedot

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 2013 Uudenmaan TE-toimisto/ Marina Misukka Perusohjeita työnhakuun - Kaiken perusta on oma aktiivisuutesi. Kyse on Sinun työnhaustasi,

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto HAKIJATUNNUS (Opisto täyttää) Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka

Lisätiedot

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAUN ALOITTAMINEN Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella heti

Lisätiedot

Työnhaun asiakirjat eli paperit. 1. CV eli ansioluettelo

Työnhaun asiakirjat eli paperit. 1. CV eli ansioluettelo TYÖNHAUN ASIAKIRJAT Työnhaun asiakirjat eli paperit 1. CV eli ansioluettelo CV:ssä on perustiedot, koulutukset ja tutkinnot, työkokemus eli edelliset työpaikat, työharjoittelut ja työkokeilut, kielitaito,

Lisätiedot

Miten teet vaikutuksen työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina

Miten teet vaikutuksen työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina työnantajaan? Sanna Kurvinen Osuuskauppa Arina 23.1.2018 Osuuskauppa Arinalla on 174 toimipaikkaa ja työllistää yli 2600 työntekijää Marketkauppaa Hakemusvaihe Ota selvää työantajasta Panosta työhakemukseen

Lisätiedot

Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014

Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus ja CV Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus Osaaminen Luettavuus Lisäarvo Työkokemus Koulutus Erottuminen Motivaatio

Lisätiedot

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville 1) TYÖNHAKUUN LIITTYVÄÄ: - aloita työnhaku ajoissa ENNEN valmistumista (noin ½ v. ennen valmistumista) - hanki itsellesi riittävät hyvät työnhakuvalmiudet eli selvitä kuinka tehdään vapaamuotoisia hakemuksia

Lisätiedot

TYÖNHAKU Työnhaun lyhyt oppimäärä

TYÖNHAKU Työnhaun lyhyt oppimäärä TYÖNHAKU Työnhaun lyhyt oppimäärä Työnhaun aloittaminen Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella

Lisätiedot

Ohjaa oppilaat tekemään oma ansioluettelo. Tästä löydät vastaukset tehtäviin.

Ohjaa oppilaat tekemään oma ansioluettelo. Tästä löydät vastaukset tehtäviin. VASTAUKSET OPETTAJALLE Ohjaa oppilaat tekemään oma ansioluettelo. Tästä löydät vastaukset tehtäviin. Ennen CV:n, eli ansioluettelon tekoa, pohdi mitä voisit siihen laittaa. Miksi CV tehdään? Miksi työnantaja

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas Linkkejä työpaikkasivustoille

Lisätiedot

Hakemus Työhakemus. Työhakemus - Aloitus. Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon

Hakemus Työhakemus. Työhakemus - Aloitus. Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon - Aloitus Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon Hyvä Rouva, Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon Hyvä vastaanottaja, Virallinen, vastaanottajan nimi ja sukupuoli tuntematon

Lisätiedot

Hakemus Työhakemus. Työhakemus - Aloitus. Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon. Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon

Hakemus Työhakemus. Työhakemus - Aloitus. Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon. Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon - Aloitus Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon Hyvä Rouva, Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon Hyvä Herra, Hyvä Rouva, Hyvä vastaanottaja, Hyvä vastaanottaja, Virallinen,

Lisätiedot

Ole kärsivällinen Hae työtä laajalta alueelta Tunne vahvuutesi ja hae työtä usealta alalta monella tavalla

Ole kärsivällinen Hae työtä laajalta alueelta Tunne vahvuutesi ja hae työtä usealta alalta monella tavalla Pieni Työnhakuopas Tervetuloa Pienen Työnhakuoppaan pariin! Opas on tuotettu osana Työllistyvä Keski- Karjala hanketta. Voit hyötyä oppaan vinkeistä oletpa sitten kokenut työnhakija tai vasta-alkaja urapolkusi

Lisätiedot

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TAVOITTEET Annetaan tietoa ja valmiuksia työnhakuun liittyvistä taidoista ja menetelmistä, mukaan lukien simuloitu työhaastattelu. Työnhakuun liittyvien

Lisätiedot

Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi.

Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Selvitä ilmoituksesta pyydetäänkö sinua ottamaan yhteyttä: soittamalla, lähettämällä hakemus tai täyttämällä lomake.

Lisätiedot

URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK

URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK 4.5.2017 Riku Rimmi URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK 2 99,0%, jos hakijoita on 100 99,5%, jos hakijoita on 200 99,7%, jos hakijoita on 300 1. Kannattaako tällaiseen kisaan edes lähteä?

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU

TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU ETUSIVU Kun tulet SOKU-järjestelmän (SOKU) etusivulle, näet listan avoimista työpaikoista. Yläpalkissa mustalla ympyröitynä on Kirjaudu-nappi Kun klikkaat sitä, pääset kirjautumissivulle.

Lisätiedot

Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta.

Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta. Mistä on kyse Lyhyt palvelukuvaus Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta. Kuntarekry.fi on valtakunnallinen kunta-alan työnhakupalvelu ja kuntatyönantajien rekrytointipalvelu.

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija susanna.saarinen@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas CV- ja hakukirjemalleja

Lisätiedot

Harjoittelukurssi lukuvuonna Leena Mattila

Harjoittelukurssi lukuvuonna Leena Mattila Harjoittelukurssi lukuvuonna 2013-2014 Leena Mattila Harjoittelu ennen Opiskelija hankki harjoittelupaikan itsekseen Työn jälkeen kirjoitti raportin ja liitti siihen työtodistuksen Raportti luettiin laitoksella

Lisätiedot

HAKEMUS: SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS

HAKEMUS: SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu: ) KATSO TÄYTTÖHJEET VIIMEISELTÄ SIVULTA.

Lisätiedot

Työnhakuvalmennus Löydä paikkasi auringossa

Työnhakuvalmennus Löydä paikkasi auringossa Työnhakuvalmennus Löydä paikkasi auringossa CV = ansioluettelo = resume Millainen on hyvä CV? 1. Mene heti asiaan - Panosta helppolukuisuuteen - Lukijan on löydettävä CV:stasi kymmenessä sekunnissa oleellisimmat

Lisätiedot

OPISKELIJAN EAHOT-OHJE

OPISKELIJAN EAHOT-OHJE OPISKELIJAN EAHOT-OHJE SISÄLLYS 1 AHOT-PROSESSI... 1 2 LUO UUSI HAKEMUS... 2 3 AIEMPIEN OPINTOJEN HYVÄKSILUKU... 2 4 TYÖKOKEMUKSEN AHOTOINTI... 3 5 VAPAUTUS KIELIOPINNOISTA... 4 6 MUUN OSAAMISEN OSOITTAMINEN

Lisätiedot

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 NUORI Tähtää Työelämään! Nuorten kesätyötuki 2015 Vetelin kunta on varannut kesälle 2015 nuorten työllistämiseen yhteensä 5 600. Kesätyötuen tavoitteena on kannustaa nuoria

Lisätiedot

Tekstinkäsittely 4. Asiakirjamallit ja suomalainen asiakirjastandardi. Tietotekniikan perusteet Metropolia Ammattikorkeakoulu Vesa Ollikainen

Tekstinkäsittely 4. Asiakirjamallit ja suomalainen asiakirjastandardi. Tietotekniikan perusteet Metropolia Ammattikorkeakoulu Vesa Ollikainen Tekstinkäsittely 4 Asiakirjamallit ja suomalainen asiakirjastandardi Tavoitteet ja sisältö Tavoite Taito luoda ja käyttää asiakirjamalleja sekä hyödyntää suomalaista asiakirjastandardia. Sisältö Asiakirjamallit

Lisätiedot

3. Suoritetut tutkinnot, tutkinnonosat ja valmistavaan koulutukseen osallistuminen

3. Suoritetut tutkinnot, tutkinnonosat ja valmistavaan koulutukseen osallistuminen 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU haku@tk-opisto.fi SEURAKUNTA- JA HAUTAUSPALVELUALAN AMMATTITUTKINTO (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu: ) KATSO TÄYTTÖHJEET

Lisätiedot

OPISKELIJAN EAHOT-OHJE

OPISKELIJAN EAHOT-OHJE OPISKELIJAN EAHOT-OHJE SISÄLLYS 1. AHOT-PROSESSI... 1 2. LUO UUSI HAKEMUS... 2 3. AIEMPIEN OPINTOJEN HYVÄKSILUKU... 2 4. TYÖKOKEMUKSEN AHOTOINTI... 3 5. VAPAUTUS KIELIOPINNOISTA... 4 6. MUUN OSAAMISEN

Lisätiedot

Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla)

Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla) T A M P E R E E N Y L I O P I S T O Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla) Kasvatustieteiden yksikkö Kasvatustieteiden pro gradu -tutkielma NIMI NIMINEN

Lisätiedot

OHJE TYÖPAIKKAHAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN EREKRY-JÄRJESTELMÄN KAUTTA

OHJE TYÖPAIKKAHAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN EREKRY-JÄRJESTELMÄN KAUTTA 1 Henkilöstöpalvelut 2015 (12.8.2015) OHJE TYÖPAIKKAHAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN EREKRY-JÄRJESTELMÄN KAUTTA Hakemus Turun yliopistossa avoinna olevaan tehtävään tehdään täyttämällä hakemus ja liittämällä tarvittavat

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

KAPPALEMUOTOILUT. Word Kappalemuotoilut

KAPPALEMUOTOILUT. Word Kappalemuotoilut Word 2013 Kappalemuotoilut KAPPALEMUOTOILUT KAPPALEMUOTOILUT... 1 Tekstin tasaaminen... 1 Sisentäminen... 1 Koko kappaleen sisentäminen... 2 Sisennyksen poistaminen... 2 Riippuva sisennys (sivuotsikko)...

Lisätiedot

Ohje tutkielman tekemiseen

Ohje tutkielman tekemiseen Sauvon koulukeskus 2011 Ohje tutkielman tekemiseen Aiheen valinta Etsi materiaalia Valitse itseäsi kiinnostava aihe. Sovi opettajan kanssa aiheen rajaus. Pyydä opettajalta tutkielmapassiin merkintä aiheen

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT Kesätöihin otetaan: v. 1994-1997 syntyneitä polvijärveläisiä koululaisia ja opiskelijoita, jotka jatkavat opintojaan syksyllä 2013 ja jotka eivät ole saaneet muuta

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 RANUAN KR. KANSANOPISTO REISJÄRVEN KRISTILLINEN OPISTO Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Mistä löydän vinkkejä työnhakuun? Kandiopiskelijan CV ja hakukirje Urapalvelut Apua työnhakuun - Aalto

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Hakemus tutustumispäivään/tutustumispäiviin (kesto 1-2 päivää)

Hakemus tutustumispäivään/tutustumispäiviin (kesto 1-2 päivää) Hakemus 1 (5) Hakemus tutustumispäivään/tutustumispäiviin (kesto 1-2 päivää) Tutustujan tiedot Jos ilmoitat hakemuksessasi sähköpostiosoitteesi, saat tutustumista koskevat tiedot sähköpostiisi. Sukunimi

Lisätiedot

Tämä dokumentti on tehty pohjaan Muistiopohja_logolla.ott

Tämä dokumentti on tehty pohjaan Muistiopohja_logolla.ott Muistio 1 (5) Asiakirjapohjien dokumentaatio Asiakirjapohjien tiedostot Tämä dokumentti kuvaa joukon SFS 2487 -standardin mukaisia OpenOfficeasiakirjapohjia. Pohjat on laatinut Martti Karjalainen oikeusministeriön

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

OHJE TYÖPAIKKAHAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN EREKRY-JÄRJESTELMÄN KAUTTA

OHJE TYÖPAIKKAHAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN EREKRY-JÄRJESTELMÄN KAUTTA 1 Henkilöstöpalvelut 2018 OHJE TYÖPAIKKAHAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN EREKRY-JÄRJESTELMÄN KAUTTA Hakemus Turun yliopistossa avoinna olevaan tehtävään tehdään täyttämällä hakemus ja liittämällä tarvittavat liitteet

Lisätiedot

Osallistumislupahakemus ja ilmoittautuminen tilintarkastajatutkintoon

Osallistumislupahakemus ja ilmoittautuminen tilintarkastajatutkintoon Hakemusta voi tarvittaessa täydentää erillisillä liitteillä Haen osallistumislupaa (Ohje 1) HT-tutkintoon KHT- tutkintoon JHT- tutkintoon Ilmoittaudun tutkintokokeeseen HT-tutkinto KHT-tutkinto JHT-tutkinto

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA Ennen kuin täytät lomakkeen, tutustu valintaperusteisiin, jotka ovat tämän hakemuslomakkeen

Lisätiedot

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi: 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu:

Lisätiedot

SISÄLLYS. Malmi-Pukinmäki -alueen Ansa nuorten ryhmän tekemän kesätyöoppaan päivitetty versio 2014.

SISÄLLYS. Malmi-Pukinmäki -alueen Ansa nuorten ryhmän tekemän kesätyöoppaan päivitetty versio 2014. Kesätyöopas 2014 SISÄLLYS Top 10 -vinkit... 4 Työhakemuksen malli... 6 Ansioluettelo eli CV... 8 Ansioluettelon malli... 9 Nuorten oikeudet ja velvollisuudet... 10 Helsingin kaupungin kesätyöt ja Ansio-kurssi...

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

2. PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS

2. PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS HAKULOMAKE 1/6 Hakuaika päättyy 14.2.2014 klo Hakemus ja sen liitteet jätetään 4 kappaleena sen yliopiston psykologian oppiaineeseen, johon hakija ensisijaisesti pyrkii. Kuoreen merkintä Haku erikoispsykologin

Lisätiedot

Taru Honkapää ja Hanna Mäkelä. Työnhaun asiakirjat

Taru Honkapää ja Hanna Mäkelä. Työnhaun asiakirjat Taru Honkapää ja Hanna Mäkelä Työnhaun asiakirjat 2 S i v u Y l e i s t ä Päivitetty : 3.2.2010 Y l e i s t ä S i v u 3 Sisällysluettelo Yleistä... 5 Ansioluettelo eli CV... 6 Sivun reunukset... 6 Lähettäjän

Lisätiedot

Suomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi

Suomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Suomen Ekonomien hallitukseen 2018-2020 Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Infoa haastattelijalle Nina Juhava, 29.8.2017 5.9.2017 Hallitushaastattelut Hallitushaastattelut 1. Esityö: Tehtävän

Lisätiedot

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA Liiketalous ja tietojenkäsittely Huittinen Liiketalous Taloushallinto 2005 1

Lisätiedot

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla

Lisätiedot

Tervetuloa työelämään!

Tervetuloa työelämään! Tervetuloa työelämään! VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN Etsi kiinnostava työpaikka Panosta hakemukseen Valmistaudu haastatteluun Ole aktiivinen ja ota yhteyttä sinua kiinnostaviin työpaikkoihin. Joskus työpaikka voi

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Työnhaku suomessa Insinööriliitto

Työnhaku suomessa Insinööriliitto Työnhaku suomessa 1 28.9.2017 Insinööriliitto Työllisyystilanne Työttömyys laskee kaikilla insinöörialoilla Paras tilanne rakennusalalla Työpaikkaa vaihtaneita insinööreistä n. 13% 2 28.9.2017 Insinööriliitto

Lisätiedot

TYÖNHAKUOPAS Maahanmuuttajat yritysten resurssina -projekti

TYÖNHAKUOPAS Maahanmuuttajat yritysten resurssina -projekti Työnhakuopas maahanmuuttajille TYÖNHAKUOPAS Maahanmuuttajat yritysten resurssina -projekti Sisältö Lukijalle Lukijalle... 3 Työpaikat, työnantajat... 5 Ole valmis työnhakuun... 7 Työnhaku... 9 Oman osaamisen

Lisätiedot

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN OPISKELIJAN OHJEET

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN OPISKELIJAN OHJEET TYÖN OPINNOLLISTAMINEN OPISKELIJAN OHJEET Työn opinnollistaminen tarkoittaa, että suoritat opintoja hankkimalla osaamista työtehtävissäsi tai osallistuessasi opintojen aikana muuhun sellaiseen toimintaan,

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

1/5. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HYVINVOINTIPALVELUJEN ERIKOISALAN HAKULOMAKE 2016

1/5. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HYVINVOINTIPALVELUJEN ERIKOISALAN HAKULOMAKE 2016 1/5 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi/erko) tai selvällä käsialalla. Hakuprosessissa huomioidaan vain ne hakijat, jotka liittävät hakemuksensa oheen jäljennökset

Lisätiedot

ulkomaankaupan ammattitutkintoon.

ulkomaankaupan ammattitutkintoon. Ulkomaankaupan ammattitutkinto Huolitsijan suuntautumisala Markkinointi-instituutin joustavasti toteuttamana. Ammattitutkinto tarjoaa työelämässä toimivalle mahdollisuuden syventää ammattitaitoaan ja osoittaa

Lisätiedot

Hakemus koulutuskokeiluun

Hakemus koulutuskokeiluun Hakemus 1 (6) Hakemus koulutuskokeiluun Hakemus tulee täyttää huolellisesti. Puutteellisia hakemuksia emme voi käsitellä. *) merkityt ovat pakollisia tietoja Koulutuskokeilijan tiedot *Sukunimi *Etunimet

Lisätiedot

Työnhaun asiakirjat! Tekninen tuki puh. 040 1765042 ohjaus.lappi@arfcon.fi

Työnhaun asiakirjat! Tekninen tuki puh. 040 1765042 ohjaus.lappi@arfcon.fi Työnhaun asiakirjat! Tekninen tuki puh. 040 1765042 ohjaus.lappi@arfcon.fi Arffman Consulting Oy Yritys on perustettu 1993 Toimintaa eri puolilla Suomea Webinaarin sisältö Työhakemus Markkinointikirje

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Used with permission of Microsoft. Kulttuurihistoria Syyskuu 2015

Used with permission of Microsoft. Kulttuurihistoria Syyskuu 2015 MUOTOSEIKKOJA Mitä asetuksia käytän? Tyypillisimpiä fontteja ovat Times New Roman (fonttikoko 12) tai Arial (fonttikoko 11). Käytä riviväliä 1,5, jotta asettelu on selkeä ja teksti on myös tältä osin helppolukuista.

Lisätiedot

HAKEMUS: SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS

HAKEMUS: SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU SUNTION AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu: ) KATSO TÄYTTÖHJEET VIIMEISELTÄ SIVULTA.

Lisätiedot

Työhakemuslomake 4. Haettavana olevan tehtävän kannalta keskeisin työkokemus (aikajärjestyksessä, viimeisimmästä lähtien)

Työhakemuslomake 4. Haettavana olevan tehtävän kannalta keskeisin työkokemus (aikajärjestyksessä, viimeisimmästä lähtien) Haettava työpaikka (voit valita 1-3 vaihtoehtoa) Osa-aikainen kriisityöntekijä, Seksuaaliväkivaltatyön yksikkö Välitä! Osa-aikainen toiminnanohjaaja, Rikosuhripäivystys (RIKU) Osa-aikainen kriisityöntekijä

Lisätiedot

3. Suoritetut tutkinnot, tutkinnonosat ja valmistavaan koulutukseen osallistuminen

3. Suoritetut tutkinnot, tutkinnonosat ja valmistavaan koulutukseen osallistuminen 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU haku@tk-opisto.fi SEURAKUNTA- JA HAUTAUSPALVELUALAN AMMATTITUTKINTO (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu: ) KATSO TÄYTTÖHJEET

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

JATKUVA HAKU LAHDEN KONSERVATORIOON

JATKUVA HAKU LAHDEN KONSERVATORIOON Lahden konservatorio Sibeliuksenkatu 8, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 JATKUVA HAKU LAHDEN KONSERVATORIOON HAKULOMAKE MUSIIKKIALAN 2. ASTEEN AMMATILLISEEN PERUSTUTKINTOON JOHTAVAAN KOULUTUKSEEN

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen. 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät

1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen. 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät Niin paljon enemmän kuin sähköinen CV 1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät 3. Tiedonhakukanava: muut käyttäjät, artikkelit, ajatusjohtajat,

Lisätiedot

EUROOPAN LÄÄKEVIRASTOON (LONTOO)HAKULOMAKE

EUROOPAN LÄÄKEVIRASTOON (LONTOO)HAKULOMAKE EUROOPAN LÄÄKEVIRASTOON (LONTOO)HAKULOMAKE Toimite taan sähköp ostina Paperiver siona Kiinnostuksenilmaisupyyntö sopimussuhteisiksi toimihenkilöiksi määräaikaisiin työsuhteisiin Mitä valintamenettelyä

Lisätiedot

Olen valmis. Työnhakuopas valmistuneille

Olen valmis. Työnhakuopas valmistuneille Olen valmis Työnhakuopas valmistuneille OLEN VALMIS TYÖNHAKUOPAS VALMISTUNEILLE MIHIN? >> TYÖHÖN TÄRKEÄÄ PANOSTA NÄIHIN: TYÖHAKEMUS JA CV MIKSI? ANNAT NIISSÄ KUVAN ITSESTÄSI TYÖNANTAJALLE MIKSI? TYÖNANTAJALLE

Lisätiedot

TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille.

TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. TYÖNHAKUINFO Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. SISÄLTÖ: Työnhausta Työnantajan odotuksia työnhakijaa kohtaan Työnhakuprosessi Työhakemus Ansioluettelo (CV) Työhaastattelu

Lisätiedot

Masto-projekti Maahanmuuttajien työllisyyden ja osallisuuden edistäminen

Masto-projekti Maahanmuuttajien työllisyyden ja osallisuuden edistäminen Masto-projekti 2016-2017 Maahanmuuttajien työllisyyden ja osallisuuden edistäminen Työelämä Suomessa Suomalaisuudesta ja kielestä https://www.youtube.com/watch?v=9ew MlCusxjQ Suomi kodiksi johdanto https://www.youtube.com/watch?v=0-

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi 19.10.2015 1 Agenda Lyhyesti atalentista Miksi LinkedIn Profiilin hionti Kansikuva Otsikko Yhteystiedot Summary Skills Kiinnostuksenkohteet

Lisätiedot

Tehtäväsi on tuottaa ja linkittää keskenään eri tiedostoja Tulikiven toiminnasta.

Tehtäväsi on tuottaa ja linkittää keskenään eri tiedostoja Tulikiven toiminnasta. TYÖVÄLINEOHJELMIEN YHTEISKÄYTTÖ 1 Tehtäväsi on tuottaa ja linkittää keskenään eri tiedostoja Tulikiven toiminnasta. Yhteiskäytön tehtävien lähtötiedostot löydät verkkokansiosta T:\Tasks\Yhteiskaytto\Suomi.

Lisätiedot

Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä

Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä Työelämän muutostuulet Työelämä muuttuu, oletko valmis? - Millainen tulevaisuus sinun kohdallasi on? Otatko vastaan sen mitä tulee vai voisitko mahdollisesti

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ EDUKSI LUETAAN ALLAOLEVISTA TAI ON ETUA HAKIESSASI TEHTÄVÄÄN

TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ EDUKSI LUETAAN ALLAOLEVISTA TAI ON ETUA HAKIESSASI TEHTÄVÄÄN ONNENPELITYÖNTEKIJÄ Onnenpelimme ovat suosittu hupi lapsille, sillä jokainen pelaaja voittaa. Pelejä on tarjolla erilaisia aina Narunvedosta Onnenpyörään ja ne etsivät rohkeita, iloisia ja energisiä vetäjiä.

Lisätiedot

HAKEMUS TÄYSIAIKAISEKSI OPISKELIJAKSI TEOLOGINEN SEMINAARI

HAKEMUS TÄYSIAIKAISEKSI OPISKELIJAKSI TEOLOGINEN SEMINAARI HAKEMUS TÄYSIAIKAISEKSI OPISKELIJAKSI TEOLOGINEN SEMINAARI Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Valokuva Henkilötunnus Osoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero (t) Sähköposti 1 Siviilisääty

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon 2017 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2

Lisätiedot

YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN JAKSOT HYKSIN SAIRAALOISSA Hakuaika

YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN JAKSOT HYKSIN SAIRAALOISSA Hakuaika YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN JAKSOT HYKSIN SAIRAALOISSA Hakuaika 26.8.-9.9.2019 YLEISTÄ HUSin perusterveydenhuollon yksikön ja Helsingin yliopiston yleislääketieteen ja perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Lemminkäisen Urapolun käyttöohje

Lemminkäisen Urapolun käyttöohje Lemminkäisen Urapolun käyttöohje 1 Sisällys 1 Kuinka haen avoimeen tehtävään?... 3 2 Rekisteröityminen Lemminkäisen Urapolkuun... 3 3 Hakijaprofiilin täydentäminen... 3 3.1 Henkilötietojen täyttäminen...

Lisätiedot

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä

Lisätiedot

Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON?

Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi 27.12.2017 1 (5) Osaamisportfolio MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Osaamisportfoliossa osoitat joko sellaisenaan tai erikseen annettujen tehtävien

Lisätiedot

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan)

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) TAMPEREEN YLIOPISTO Saapunut Opinto ja kansainvälisten asiain osasto Päätöksen pvm 33014 Tampereen yliopisto Myönnetään euroa OPISKELIJOIDEN MATKA APURAHAHAKEMUS HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot