Lausunto vahingonkorvausvaatimuksesta
|
|
- Hilja Nurmi
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TAMPERE LAUSUNTO 1 Lausunto vahingonkorvausvaatimuksesta 1. Yleistä vahingosta sekä asian käsittelystä Tampereen kaupungin organisaatiossa Seppo Hietala on vaatinut Tampereen Vesi Liikelaitosta korvaamaan hänelle hänen osoitteessa Haavikontie 5 omistamalleen asuinrakennukselle Tampereen Veden suorittamista saneeraustöistä aiheutuneen esinevahingon. Hietala vaati yhteensä ikävähennyksestä johtuvana korvauksena euroa lisättynä perusvesipumppaamon hinnalla euroa, yhteensä euroa. Lisäksi Hietala vaati, että Tampereen Vesi ryhtyy välittömiin toimenpiteisiin osoitteessa Haavikontie 5, jotta mahdolliset tulevat vesivahingot vältetään. Vaatimusta on perusteltu sillä, että asuinrakennus on kärsinyt mittavan vesivahingon, alkaen , sillä Tampereen Vesi on saneerannut kesällä 2015 vesijohtoa sekä hulevesiviemärin ja että vuotovahinko on aiheutunut Tampereen kaupungin viemärikaivannon kautta Hietalan omakotitalon perustuksiin ja rakennuksen alle tulleesta sadevedestä. Hietala katsoo, että muuta järkevää syytä vahingon aiheutumiselle ei ole olemassa. If Vahinkovakuutusyhtiö Oy on Tampereen kaupungin vastuuvakuutusyhtiönä korvannut Hietalalle aiheutuneen vahingon, mutta on tehnyt korvaussummaan 10 %:n suuruisen ikävähennyksen, jota Hietala vaatii nyt Tampereen Veden korvattavaksi. Tampereen kaupunki pyrkii neuvottelemaan vakuutusyhtiön kanssa ikävähennyksen poistamisesta, sillä kaupungin näkemyksen mukaan ikävähennykselle ei ole perusteita. Tampereen Vesi Liikelaitoksen toimitusjohtaja on tehnyt Hietalan vahingonkorvausvaatimuksen hylkäävän päätöksen Tampereen Veden johtokunta käytti otto-oikeuttaan toimitusjohtajan päätökseen ja päätti, että ennen
2 TAMPERE LAUSUNTO 2 kuin johtokunta tekee vahingonkorvausvaatimusta koskevan päätöksen, tulee johtokunnan saada lisäselvitystä vahingosta ja Tampereen Veden tulee kaivaa katu auki Haavikontie 5:n kohdalta, jotta johtokunta saa selvityksen siitä, onko Haavikontie 5:n kohdalla merkkejä vesivuodosta. Tampereen Vesi avasi kadun ja paikalla suoritettiin katselmus Katselmuksessa todettiin, että kaivetussa kaivannossa ei ollut vettä ja kaikki putkijohdot olivat näkyvissä. Lisäksi Tampereen Veden työntekijät tekivät väitettyyn vuotokohtaan savisulun. Tampere Veden johtokunta otti asian uudelleen käsiteltäväksi. Toimitusjohtaja esitti Hietalan vaatimuksen hylkäämistä, mutta johtokunta päätti esittelijän esityksen vastaisesti päätöksellään , että Hietalan vahingonkorvausvaatimus hyväksytään. Tampereen kaupunginhallitus sai tiedon edellä mainitusta johtokunnan päätöksestä ja päätti käyttää otto-oikeuttaan johtokunnan tekemään päätökseen kaupunginhallituksen tekemällä päätöksellä. 2. Tapahtumat vahingon havaitsemisen jälkeen joulukuussa 2015 Tampereen Veden työntekijät ovat vahingon syntymisen jälkeen käyneet kaivamassa tonttijätevesiviemärin sujutuspaikan kadulta auki ja tukkineet välitilan, minkä jälkeen Hietalan kiinteistöllä on vedentulo vähentynyt, kunnes havainto vedenpinnan noususta kiinteistöllä tehtiin uudestaan. Tampereen Veden työntekijöiden mukaan tiivistämisessä käytetty savi on ollut erittäin hyvälaatuista ja työ tehtiin huolellisesti. Tampereen Veden työntekijät ovat, kuten Hietala muistiossaan kirjoittaa, käyneet asentamassa kadulle verkostoon kuuntelulaitteita varmistaakseen ettei vesijohtovuotoa ole. Nykyaikaisten laitteiden avulla todettiin, että vesijohtoverkostossa ei alueella ole vuotoja. Saman muistion mukaan Tampereen Veden työntekijät kävivät myös ponnistamassa päävesijohdon, mutta vuotoa ei löytynyt. Täten vesilaitoksen omistaja on tehnyt kaikkensa varmistaakseen sen, että vuotoja verkostossa ei ole. Myös tiivistys on tehty niin hyvin kuin mahdollista, eikä kadun uudelleenavaamiselle Tampereen Veden näkemyksen mukaan tuolloin ole ollut tarvetta. Tampereen Veden If Vahinkovakuutusyhtiölle tekemässä vahinkoilmoituksessa on myös ilmoitettu, että kaupungin katualueella saneeratut johdot ovat kaikki tiiviitä eikä vesi ole niistä peräisin. Edellä kerrotun perusteella voikin tehdä
3 TAMPERE LAUSUNTO 3 johtopäätöksen, että vesivahingon varsinaisena syynä ei ole ollut Tampereen Veden toiminta, sillä kaikista edellä mainituista toimenpiteistä huolimatta vedenpinnan nousu on havaittu uudelleen Hietalan kiinteistöllä Vedenpinnan nousu on voinut loppua tiivistyksen yhteydessä osittain myös sen vuoksi, että kiinteistön vedet ovat kaivuun yhteydessä päässeet purkautumaan pois kiinteistöltä. Neljän päivän kuluttua tilanne Hietalan kiinteistöllä on normalisoitunut jälleen ja vedenpinnan nousu on havaittu uudelleen. 3. Vahingonkärsijän tekemät saneeraukset eli vahingonkärsijän mahdollinen oma myötävaikutus Asiassa saatujen selvitysten mukaan vahingonkärsijä Hietala on mahdollisesti itse myötävaikuttanut vahingon syntymiseen. Hietala on kadulla tehtyjen saneeraustöiden jälkeen vuonna 2015 tehnyt myös itse saneeraustöitä kiinteistöllään. Hietala on kirjoittamansa muistion mukaan uusinut vuonna 2015 mm. vesijohtoverkoston, pohjaviemärit ja asentanut 7 kaivon sadevesijärjestelmän, joka on yhdistetty kaupungin sadevesiverkostoon. Kyseisistä saneerauksista on Tampereen kaupungin lakiasiainyksikkö pyytänyt lisätietoa Tampereen kaupungin rakennusvalvonnasta, jonka mukaan vesijohdot ja lämminvesivaraajan voi vaihtaa luvatta erillisinä töinä suunnitelmat toimittaen. Rakennusvalvonnan mukaan pohjaviemärin uusiminen on aina luvanvarainen toimenpide. Salaojat ja sadevesijärjestelmän voi toteuttaa omina erillisinä töinä suunnitelmat toimittaen. Rakennusvalvonnan mukaan Haavikontie 5 tapauksessa, kun kyse on näin monesta eri työstä, olisi nämä työt rakennusvalvonnassa niputettu yhdeksi luvanvaraiseksi työksi. Täten töille olisi edellytetty kiinteistön vesija viemäritöiden työnjohtaja, joka vastaa työn toteutuksesta. Myös Hietalan ja Tampereen Veden välisen liittymissopimuksen 8 :n mukaan suunnitelmat vesi- ja viemärilaitteistojen asentamisesta tulee esittää rakennusvalvonnalle. Rakennusvalvonnan tietojärjestelmän mukaan lupaa toimenpiteille ei ole haettu. Kun henkilö ilmoittaa rakennusvalvonnalle suunnitelmat sekä hakee mahdollisesti lupia kyseisiin saneerauksiin, rakennusvalvonta tutkii miten kaupungin verkostoihin päästään liittymään. Lisäksi muun muassa padotuskorkeus tarkistetaan aina, ettei kunnan verkostosta pääse syntymään tulvaa kiinteistölle. Käsityksemme mukaan, jos Hietala olisi hakenut asianmukaisesti lupaa ja esittänyt suunnitelmansa
4 TAMPERE LAUSUNTO 4 sekä työnjohtajat kaupungin rakennusvalvonnalle, olisi vahinko ollut vältettävissä. Jos edellä mainitussa tapauksessa olisi aiheutunut vesivahinkoa, olisi vahingon syy ja vastuu ollut myös helpompi selvittää, koska tiedettäisiin, mitä Hietala on kiinteistöllään tehnyt ja miten. Tällä hetkellä käytössä on ainoastaan Hietalan keräämät kirjalliset kertomukset, mutta ei minkäänlaisia lupia tai suunnitelmia. Tampereen Vesi tilasi asiantuntijalausunnon Sito Oy:ltä vesivahinkoon ja sen syihin liittyen. Lausunnon ( ) ensimmäisellä sivulla todetaan, että kiinteistön salaojavedet on aikaisemmin johdettu sakokaivon kautta jätevesiviemäriin, jolloin kiinteistö on voitu kuivattaa ilman pumppaamista jätevesiviemärin tasoon, joka sijaitsee noin 3 metrin syvyydessä kiinteistön pihatasoon nähden. Haavikontiellä on hulevesiviemäri ja täten Hietalan kiinteistö sijaitsee hulevesiviemäröinnin toiminta-alueella ja kiinteistöllä on velvollisuus liittyä hulevesiviemäriin niin hulevesien kuin perustusten kuivatuksenkin osalta. Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 103 e :n nojalla kiinteistön omistaja tai haltija on vastuussa kiinteistön hulevesien sekä kuivatusvesien hallinnasta. MRL:n 103 f :n mukaan kiinteistön omistajan tai haltijan on johdettava kiinteistön hulevedet ja kuivatusvedet kunnan hulevesijärjestelmään, jos niitä ei voi imeyttää kiinteistöllä tai jos niitä ei johdeta vesihuoltolain 17 a :ssä tarkoitettuun vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriverkostoon. Lisäksi MRL:n 103 h :n 2 momentin mukaan kiinteistön omistajan tai haltijan on toteutettava hulevesien ja kuivatusvesien hallinta kiinteistöllä kunnan hulevesijärjestelmän kanssa yhteensopivaksi. Asiassa kiistatonta on, että Hietala ei ollut liittynyt kuivatusvesien ja hulevesien osalta hulevesiviemäriin lain edellyttämällä tavalla. Sito Oy:n lausunnon mukaan Hietalan kiinteistöllä tehtyjen vesi- ja viemärilaitteistojen saneerausten yhteydessä vuonna 2015 on ilmeisimmin tontin hulevedet sekä perustusten kuivatusvedet eriytetty jätevesistä ja liitetty Haavikontien hulevesiviemäriin. Lisäksi käsityksenä lausuntoa antaessa on ollut se, että saneerauksen yhteydessä on purettu myös sakokaivo, jonka kautta perustusten kuivatusvedet on johdettu jätevesiviemäriin. Täten salaojavesiä ei ole enää voitu johtaa muualle kuin hulevesiviemäriin. Ongelmaksi tämän jälkeen on muodostunut se, että kun aikaisemmin kuivatusvedet on voitu johtaa perustuksia alempana sijaitsevaan jätevesiviemäriin, sijaitsee hulevesiviemärin pohja nyt noin 1,25 metriä korkeammalla kuin jätevesiviemäri, eikä kuivatus hulevesiviemäriin voi tapahtua ilman pumppausta.
5 TAMPERE LAUSUNTO 5 Pirkan Kaivin Oy:n lausunnon mukaan, kun sadevesijärjestelmää asennettiin, uusittiin myös jätevesiviemäri tontin alueella kaivamalla. Lausunnon mukaan vanha viemäri poistettiin, otettiin putken kyljet auki, uusittiin pohja suoraksi ja asennettiin uusi putki paikalleen liitoksineen. Kun Pirkan Kaivin Oy myöhemmin joulukuussa 2015 tuli tekemään kaivuutyöt pumppukaivon asentamiseksi, huomattiin, että Hietalan tontilla olikin ruukkusalaojaputket olemassa. Salaojaputket olivat lausunnon mukaan noin 1 metrin alempana kuin vuonna 2015 uusittu tontilla oleva jätevesiviemäri. Hietala on ilmoittanut lähettämässään sähköpostiviestissä, että salaojavesiä ei ole johdettu sakokaivon kautta jätevesiviemäriin, vaan sakokaivon vieressä olevaan salaojavesiä varten kaivettuun kaivantoon lähettämässään sähköpostiviestissä Hietala ilmoittaa, että salaojavedet on johdettu erilliseen, salaojavesiä varten rakennettuun kaivoon ja että järjestelmä jäi maatöiden jälkeen entiselleen. Toisaalta, Hietala on ilmoittanut lähettämässään sähköpostiviestissä, että Kun kaivuu lähestyi viemäriä, vastaan tuli salaojaputki, jonka olemassa olosta minulla ei ollut aiemmin tietoa. Hietalalla ei täten ollut tietoa salaojaputkista, kun Pirkan Kaivin Oy ensimmäisen kerran on käynyt hänen tontillaan asentamassa uutta sadevesijärjestelmää sekä uutta jätevesiviemäriä. Hietala toteaa myös viestissään , että hänen talonsa on rakennettu maaperälle, joka on savijankkoa ja joka on betoniin verrattavaa ja kovaa materiaalia. Edellä mainitusta johtuen on mahdollista, että kun salaojaputkien olemassaolosta ei ole ollut tietoa kuin vasta joulukuussa 2015, ovat salaojaputket vahingoittuneet uutta jätevesiviemäriä tontilla asennettaessa jo vuonna 2015 tai salaojavedet eivät ainakaan ole entiseen tapaan päässeet kulkemaan jätevesiviemäriin. Asiassa on todennäköistä, että salaojavesille kaivetusta kivipesäkaivannosta, joka on sijainnut sakokaivon kyljessä, on vesi aikaisemmin päässyt sakokaivoon ja sitä kautta purkautumaan jätevesiviemäriin. Salaojavesiä varten kaivetun kaivannon kautta kuivatusvedet tuskin ovat imeytyneet suoraan Hietalan tontille, sillä kuten Hietalakin ilmoittaa, on hänen tonttinsa savijankkoa, joka ei läpäise vettä. Perusvedet eivät myöskään pääse kulkemaan pois ilman pumppausta, sillä Hietalan salaojaputket ovat alempana kuin hulevesiviemäri. Pirkan Kaivin Oy:n lausunnon mukaan salaojaputket olivat noin 1 metrin alempana kuin uusittu jätevesiviemäri, joka taas on noin 1,25 metriä alempana kuin hulevesiviemäri, jota pitkin kuivatusvedet tulisi johtaa pois. Jätevesiviemäriin ei lain
6 TAMPERE LAUSUNTO 6 mukaan saa johtaa kuivatusvesiä eikä kuivatus ilman pumppua ole tässä tapauksessa mahdollista. Salaojien toimimattomuutta tukee myös VVT Oy:n päivätyssä raportissa sivulla 4 kirjoitettu teksti: Rakennuksen vierustalle tehdyn pumppukaivon kaivauksen yhteydessä oli havaittu rakennuksen vierustalla alkuperäinen ruukkuputki salaoja, jonka havaittiin purkavan vettä rakennuspaikalta, kun kaivanto ulottui salaojaa syvemmälle. Luonnollisestikin tulee huomata, että salaojat purkavat vettä alemmas sen jälkeen kun kaivantoa on kaivettu. Hietalan muistion mukaan ( ) salaojat olivat täynnä vettä ja ne tyhjentyivät kaivettuun monttuun. Jos salaojat ovat olleet täynnä ennen kuin niitä alemmas on kaivettu, eivät salaojat ole toimineet vaaditulla tavalla. 3. Kadun avaaminen joulukuussa 2016 Tampereen Veden johtokunta päätti , että katu tulee avata Hietalan kiinteistön kohdalta, jotta asiassa saadaan selvitystä siitä, ovatko putket vuotaneet Hietalan kiinteistön kohdalla. Kadun avaamisesta järjestettiin katselmus, jossa paikalla olivat Seppo Hietala, Hannu Kylänpää, Petri Seppä sekä Aki Hyrkkönen. Asiasta Hyrkkösen laatiman muistion mukaan kaivettu kaivanto oli kuiva ja kaikki putkijohdot olivat näkyvissä. Tämän lisäksi kaivantoon tehtiin vielä savisulku. Hietala on väittänyt, että hänen kiinteistöönsä tulvinut vesi olisi peräisin joko Tampereen Veden omistamista putkista, jotka kulkevat hänen kiinteistönsä kohdalla tai että vesi kulkeutuisi hänen kiinteistölleen katukaivannosta muulla tavalla. Kadun avaaminen ja siitä otetut valokuvat osoittavat, että kaivanto on ollut kuiva, eikä vettä Hietalan tontille kulje kaivannosta. Kadun avaaminen on edelleen vahvistanut sitä näkemystä, että vahingonkärsijän oma toiminta ja hänen kiinteistönsä toimimaton kuivatusjärjestelmä on aiheuttanut vahingon. 4. Oikeudellinen arviointi Vahingonkärsijä on esittänyt vaatimuksessaan, että kyseiseen vahinkoon sovelletaan ankaran vastuun periaatetta, joka perustuu kirjoittamattomaan lakiin ja on muodostunut vesilaitoksen omistajan vastuulle oikeuskäytännössä alkaen korkeimman oikeuden päätöksestä 1968-II-55. Kiistakysymys tältä osin lienee
7 TAMPERE LAUSUNTO 7 siinä, onko vesilaitoksen omistaja ankarassa vastuussa kaikesta sen toiminnassa aiheutuneesta vahingosta, myös vedenjakeluun sinänsä mahdollisesti liittymättömästä vahingosta. Saadun selvityksen mukaan, kun Tampereen Vesi on tehnyt useita tutkimuksia mahdollisen vesivuodon löytämiseksi, eikä sellaista ole käytettävissä olevin keinoin löydetty, eikä Hietalan kiinteistöön vuotaneesta vedestä ole löydetty vesijohtovettä, vesivahinko ei ole aiheutunut putkirikosta. Täten ankaran vastuun periaate ei tule sovellettavaksi, kun kysymys on kaupungin kaivannossa ja Hietalan tontilla kulkevista hule-, sade- ja muista vesistä. Asiaan sovelletaan siis tuottamusvastuuta, jolloin vastuu vahingon aiheutumisesta edellyttää vahingonaiheuttajan tahallisuutta tai huolellisen toiminnan laiminlyöntiä eli tuottamusta. Tällaista tahallisuutta tai huolimattomuutta ei ole esitetty kaupungilla olevan eikä vahinko ole selvityksen mukaan aiheutunut Tampereen Veden putkien vuodosta. Asiassa tulee myös huomata se, että vaikka ankara vastuu tai tuottamusvastuu soveltuisi tilanteeseen, se ei ole ehdotonta siten, että vahingon ja syy-yhteyden olemassaolo johtaisi aina korvausvastuuseen. Kyseisessä tapauksessa, Hietalan luvattomasti tekemät saneeraukset ovat todennäköisesti vaikuttaneet olennaisesti vahingon syntymiseen eli vahingonkärsijä on vaikuttanut vahingon syntymiseen ja hänen kiinteistönsä on tullut erityisen vahinkoalttiiksi toimimattoman salaojajärjestelmän vuoksi. Kuten aikaisemmin on todettu, Hietala ei ole hakenut tekemilleen toimenpiteille lupia tai esittänyt minkäänlaisia suunnitelmia Tampereen kaupungin rakennusvalvontaan vuonna 2015 tekemistään saneerauksista eikä Hietala ole esittänyt näyttöä siitä, miten saneeraukset on tehty. Tampereen Vesi on saneerannut Haavikontiellä vesijohtoa sekä hulevesiviemärin kesällä Kaivutyöt eivät tuolloin ulottuneet siihen syvyyteen, jossa tonttijätevesiviemäri sijaitsee. Vahingonkärsijä on tämän jälkeen samana vuonna tehnyt kiinteistöllään omat saneerauksensa, joista ei ole esitetty suunnitelmia tai lupahakemusta kaupungille. Kun niin Tampereen Vesi kuin vahingonkärsijä ovat molemmat saneeranneet omilla vastuualueillaan, ei Hietala ole pystynyt esittämään varmuutta siitä, että Tampereen kaupunki olisi vuotovahingosta vastuussa tai että vuotoa putkissa olisi edes ollut olemassa. On huomattava, että Tampereen Veden kesäkuussa 2015 tekemien saneerausten jälkeen Hietalan kiinteistön kuivatus toimi aikaisempaan tapaan normaalisti. Ongelmat syntyivät vasta hänen tekemiensä luvattomien saneeraustöiden jälkeen, kun kiinteistön perusvesien pääsy sakokaivon kautta jätevesiviemäriin estyi. Täten syy-yhteys
8 TAMPERE LAUSUNTO 8 Tampereen Veden toimintaan ei ole vahingonkärsijän väittämällä tavalla riidaton, sillä Tampereen Veden näkemyksen mukaan Tampereen Veden putket eivät ole vuotaneet. Tätä näkemystä puoltaa myös se, että Joulukuussa auki kaivettu kaivanto on ollut kuiva. Tämän johdosta Tampereen Vesi ei ole vastuussa sellaisista vahingoista, jotka olisivat aiheutuneet sen toiminnasta huolimatta eikä varsinkaan sellaisista vahingoista, jotka ovat aiheutuneet vahingonkärsijän omista toimenpiteistä. Vahingonkärsijä vetoaa Tampereen Veden johtokunnan puheenjohtajalle toimittamansa vetoomuksen ( ) 4 sivulla, että vakuutusyhtiö If on ratkaissut asian ja katsonut, että Tampereen Vesi Liikelaitos on vastuussa vahingosta Suomen oikeuden mukaisesti. Asiassa tulee huomata, että vakuutusyhtiö on antanut ratkaisunsa asiaan suhteellisen nopeasti. Tampereen Vesi Liikelaitos on vakuutusyhtiölle toimittamassaan vahinkoilmoituksessaan kiistänyt, että kyseessä olisi kaupungin verkostossa olevasta vuodosta aiheutunut vahinko. Täten vakuutusyhtiön kanta vastuukysymyksestä on eri kuin Tampereen Vedellä. Tampereen Vesi on myös tiedustellut lisätietoja vakuutusyhtiöltä siihen, että tapauksesta on tehty ikävähennys, sillä putket eivät ole vuotaneet. Vakuutusyhtiö on tehnyt päätelmänsä putkivuodosta vahingonkärsijän toimittamiin asiakirjoihin pohjautuen, joka käy ilmi siitä, että vakuutusyhtiön tekninen asiantuntija siteeraa sanatarkasti vahingonkärsijän heille toimittamia asiakirjoja. Vakuutusyhtiö on perustanut ikävähennystä koskevan päätöksensä siihen, että vuonna 1985 sujutetun putken tiivistys olisi rikkoutunut. Huomattavaa kuitenkin on, että vuonna 1985 sujutettu putki kuuluu vahingonkärsijän vastuulle, ei Tampereen Veden vastuulle. Tampereen Veden toimittamassa vahinkoilmoituksessa putkivuoto on kiistetty ja kaupungin tulisi harkita muutoksenhakua vakuutusyhtiön päätökseen. Vahingonkärsijä on Tampereen Veden johtokunnalle toimittamassa päivätyssä yhteenvedossa kohdassa 15. ilmoittanut, että hän ei ole riittävän huolellisesti tutustunut Tampereen Veden toimitusehtoihin ja yleisiin sopimusehtoihin, joissa on yli 90 pykälää. Lisäksi Hietala ilmoittaa, että omakotitalojen omistajat ovat maallikoita ja että Tampereen Veden tiedotteissa olisi tullut ilmoittaa siitä, että suunnitelmat tulee toimittaa rakennusvalvontaan. Asiassa tulee huomata, että suunnitelmien esittämisestä on ilmoitettu esimerkiksi liittymissopimuksen 8 :ssä. Huomattava on myös se, että Hietalaa ei voida pitää ilmoittamallaan tavalla maallikkona rakentamista koskevissa asioissa. Hietala on itse ilmoittanut, että hänellä on rakennusalan yritysjohtajan tausta ja hänellä on
9 TAMPERE LAUSUNTO 9 ympärillään useita huippuasiantuntijoita, jotka hän on pitänyt tietoisena asioiden kulusta. Hietala ei täten voi tehokkaasti vedota siihen, että hän ei ole tiennyt, eikä hänen olisi pitänytkään tietää velvollisuudesta esittää suunnitelmat rakennusvalvontaan. Vahingonkärsijän vaatimukset Vahingonkärsijä vaatii Tampereen Vesi Liikelaitosta korvaamaan hänelle ikävähennyksestä johtuvana korvauksena euroa lisättynä perusvesipumppaamon hinnalla euroa, yhteensä euroa. Tampereen Vesi Liikelaitokselta saadun selvityksen mukaan Tampereen Vesi ei ole vastuussa vesivahingosta, eikä täten myöskään ikävähennyksestä. Perusvesipumppaamo kuuluu kiinteistön omiin kuivatusjärjestelmiin, eikä täten kuulu Tampereen Veden korvattavaksi. Perusvesipumppaamo on ollut välttämätön kuivatusvesien johtamiskeino sen jälkeen kun vahingonkärsijä on tehnyt saneerauksia kiinteistöllään. Myös vesihuoltolaitoksen yleisten sopimusehtojen 8.8 kohdassa ilmoitetaan, että liittyvä kiinteistö on velvollinen varustamaan kiinteistönsä pumppaamolla, jos kiinteistön korkeustaso on sellainen, ettei vesiä voida ilman pumppaamista johtaa yleisiin viemäreihin. Vahingonkärsijä vaati aikaisemmin, että Tampereen Vesi ryhtyisi välittömästi toimenpiteisiin mahdollisten tulevien vesivahinkojen välttämiseksi. Tampereen Vedeltä aikaisemmin saadun tiedon mukaan putkivuotoja ei ole ja tiivistäminen on tehty huolellisesti , mutta havainto vedenpinnan noususta Hietalan kiinteistöllä on tehty uudelleen tästä huolimatta , kun perusvesipumppaamo ei vielä ollut käytössä. Tampereen Vesi avasi kadun todetakseen, että kaivannossa ei ole vettä, joka vahvistaa käsityksen siitä, että Hietalan kiinteistöllä oleva vesi ei ole peräisin katualueella sijaitsevista putkista tai kaivannosta kulkevista vesistä. Edellä kerrotulla perusteella katson, että Tampereen Vesi Liikelaitos ei ole vastuussa Hietalan kiinteistölle aiheutuneista vahingoista. Vahingonkärsijä ei ole kyennyt esittämään, että vahingon ja Tampereen Veden tekemien saneerauksien välillä olisi syy-yhteys. Vahingonkärsijä on suorittanut omia saneerauksia kiinteistöllään sen jälkeen kun Tampereen Vesi on tehnyt omat saneerauksensa kesällä 2015 ja vesivahinko on ilmennyt joulukuussa Tampereen Vesi ei myöskään ole samaa mieltä If Vahinkovakuutusyhtiön kanssa vahingosta ja siitä, että vastuu vahingosta kuuluisi Tampereen Vedelle. Edellä
10 TAMPERE LAUSUNTO 10 kerrotun perusteella katson, että Seppo Hietalan vahingonkorvausvaatimus voidaan hylätä kokonaisuudessaan. Kim Pråhl lakimies puh
Lausunto vahingonkorvausvaatimuksesta
TAMPERE LAUSUNTO 1 (8) Seppo Hietalan vahingonkorvausvaatimus 20.2.2016; lausuntopyyntönne 12.10.2016 Lausunto vahingonkorvausvaatimuksesta 1. Yleistä Seppo Hietala on vaatinut Tampereen Vesi Liikelaitosta
Lisätiedot108 Seppo Hietalan vahingonkorvausvaatimus Haavikontie 5 vesivahingosta. Valmistelija / lisätiedot: Arto Vuojolainen
Tampere Ote pöytäkirjasta 6/2017 1 (10) Kaupunginhallitus, 108, 13.02.2017 Tampereen Vesi liikelaitoksen johtokunta, 24, 02.12.2016 Tampereen Vesi liikelaitoksen johtokunta, 3, 12.01.2017 108 Seppo Hietalan
Lisätiedot24 Seppo Hietalan vahingonkorvausvaatimus Haavikontie 5 vesivahingosta
Tampere Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 02.12.2016, klo 13:04-15:45 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjan tarkastus 24 Seppo Hietalan
Lisätiedot3 Seppo Hietalan vahingonkorvausvaatimus Haavikontie 5 vesivahingosta. Valmistelija / lisätiedot: Heidi Rauhamäki
Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (8) Tampereen Vesi liikelaitoksen johtokunta, 3, 12.01.2017 Tampereen Vesi liikelaitoksen johtokunta, 24, 02.12.2016 3 Seppo Hietalan vahingonkorvausvaatimus Haavikontie
Lisätiedot3 Seppo Hietalan vahingonkorvausvaatimus Haavikontie 5 vesivahingosta
Tampere Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 12.01.2017, klo 15:30-17:15 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Seppo Hietalan
Lisätiedot13 Läsnäolo- ja puheoikeuden myöntäminen yhden pykälän ajaksi. 14 Seppo Hietalan vahingonkorvausvaatimus Haavikontie 5 vesivahingosta
Tampere Pöytäkirja 3/2017 1 (17) Aika 02.03.2017, klo 14:15-17:07 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 Pöytäkirjan tarkastus 13 Läsnäolo-
LisätiedotValmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,
Tampere Ote pöytäkirjasta 34/2017 1 (16) Kaupunginhallitus, 447, 26.06.2017 Tampereen Vesi liikelaitoksen johtokunta, 24, 02.12.2016 Tampereen Vesi liikelaitoksen johtokunta, 3, 12.01.2017 Kaupunginhallitus,
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2012 1 (6) 425 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 29.5.2012 297 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-003295 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä Asunto Oy Laivasillankatu
LisätiedotVahingonkorvaushakemus / vesivahinko
Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Vahingonkorvaushakemus / vesivahinko Vahingonkorvaukset 16 / 2017 Selostus ja perustelu Hakija on vaatinut, että kaupunki korvaisi hänelle 21.7.2017 noin klo 14.30
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/3 03.09.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) 139 Oikaisuvaatimuksen hylkääminen, kaupunkitekniikan rakentamisen yksikönjohtajan päätös 5.5.2015 23 HEL 2015-000649 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan
LisätiedotTAMPERE LAUSUNTO 1 (5) Konsernihallinto Lakiasiat TRE: 63/2016. Veikko Kosken ja Tiina Haikan vahingonkorvausvaatimus 4.1.
TAMPERE LAUSUNTO 1 (5) Tampereen Infralle Veikko Kosken ja Tiina Haikan vahingonkorvausvaatimus 4.1.2016 Lausunto vahingonkorvausvaatimuksesta Vahingonkorvausvaatimus Veikko Koski ja Tiina Haikka ovat
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Toimitusjohtaja, Tampereen Tilakeskus Liikelaitos
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Vahingonkorvausvaatimus tulonmenetyksestä TRE:5380/03.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimitusjohtaja Petri Mölsä, puh. 040 543 4181, etunimi.sukunimi@tampere.fi
LisätiedotPAPPILANMÄEN JA MYLLYMÄEN ALUEIDEN VERKOSTOSANEERAUS 2-alue. Tiedotustilaisuus Informationstillfälle
PAPPILANMÄEN JA MYLLYMÄEN ALUEIDEN VERKOSTOSANEERAUS 2-alue Tiedotustilaisuus Informationstillfälle 25.10.2018 Porvoon vesi Toimitusjohtaja Elina Antila Projektipäällikkö Riitta Silander-Lönnström Suunnittelupäällikkö
LisätiedotHulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki 14.03.2016 VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 14.3.2016 Yleistä lakimuutoksista Sekä Vesihuoltolaki (119/2001)
LisätiedotVAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN
Päivitetty 29.4.2015 VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN 1.1 VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOJEN LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET Vaasan Veden vesi- ja viemäriverkostojen liittymismaksu on kiinteistökohtainen
LisätiedotLiittymis- ja käyttösopimuksen. Tunturi-Lapin Vesi Oy
Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Tunturi-Lapin Vesi Oy Vesilaitosyhdistyksen Julkaisusarja nro 64 Helsinki 2016 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön
LisätiedotVESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA
VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA Kirsi Järvinen ympäristötarkastaja Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Tahvolan Omakotiyhdistys ry:n vuosikokous 15.2.2012 VESIHUOLTOLAKI (119/2001)
LisätiedotVesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015
Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) 316 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 31.1.2012 51 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-010439 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen
LisätiedotLiite 15 / JaVe jk Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Janakkalan Vesi
Liite 15 / JaVe jk 23.5.2019 20 Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Janakkalan Vesi 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa
LisätiedotKunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)
Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Lempäälän kunta (kunta) Postiosoite: PL 36, 37501 Lempäälä Käyntiosoite:
LisätiedotSilloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.
SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön haltijaa tai muuta osapuolta, joka on vesihuoltolaitoksen (jälj. laitos) sopijapuoli. Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa
LisätiedotToimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30
Liittämis- ja maksuperusteet sekä maksut 1.1.2016 Toimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30 Kurikkatie 14, 90440 Kempele Puhelin: (08) 8828 300, telefax (08) 8828 310 Päivystys: 0400 586
LisätiedotLiittymis- ja käyttösopimuksen. toiminta-alue 1 (taajama) alkaen
Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot toiminta-alue 1 (taajama) 1.7.2019 alkaen Outokummun kaupunki vesi- ja viemärilaitos 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön
LisätiedotPALVELUHINNASTO 1.5.2013 lähtien
PALVELUHINNASTO 1.5.2013 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. Verottaja ei myönnä kotitalousvähennystä
LisätiedotEspoon hulevesien hallinta
Espoon hulevesien hallinta Kuntaliitto 4.9.2007 Rakennusjärjestys 17 Hulevesien ja perustusten kuivatusvesien johtaminen Vesihuoltolaitosten toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä rakennettuun
LisätiedotMuiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa
Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Ympäristönsuojelupäivät 2013 Lammin biologinen asema Marko Nurmikolu & Vesa Valpasvuo On erilaisia vesiä ja niille
LisätiedotSUONENJOEN VESI OY. Liittymis- ja käyttösopimusehdot alkaen
SUONENJOEN VESI OY Liittymis- ja käyttösopimusehdot 18.2.2003 alkaen SUONENJOEN VESI OY Liittymis- ja käyttösopimus SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa,
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) 306 Vahingonkorvausvaatimus HEL 2012-014354 T 03 01 00 Päätös päätti, että As Oy Helsingin Professorin aukiolle korvataan kotihoidon hallinnasta kadonneen avaimen
LisätiedotEsa Kivelä ja
Esa Kivelä 12.11.2013 ja 14.11.2013 2/16 Käsiteltävät aiheet Taustaa miksi ongelmaan on tartuttu Nakkilan vesihuoltolaitos lyhyesti Viemäröintihankkeita ja niiden kustannuksia Vuovedet. Mitä ovat ja mistä
LisätiedotKunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)
Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Lempäälän kunta (kunta) Postiosoite: PL 36, 37501 Lempäälä Käyntiosoite:
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (5) 134 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätökseen 21.02.2017 43 vahingonkorvausasiassa HEL 2017-001452 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä palveluosaston
LisätiedotPALVELUHINNASTO 1.1.2013 lähtien
1.1.2013 PALVELUHINNASTO 1.1.2013 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. Verottaja ei myönnä
LisätiedotRAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO
Rakennuslupaan liittyvä laadunohjaus, AR/2014 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO 1 LIITOSLAUSUNTO Koskee kaikkia uudisrakennuksia ja tarvittaessa saneerauksia, jos vesihuoltoon tulee muutoksia Tilattava Oulun
LisätiedotHulevesien määrän vähentäminen jätevesiviemäriverkossa. Kehittämisstrategia. Hyvinkään kaupunki Tekniikan ja ympäristön toimiala
Hulevesien määrän vähentäminen jätevesiviemäriverkossa Kehittämisstrategia Hyvinkään kaupunki Tekniikan ja ympäristön toimiala 28.11.2013 Hulevesien määrän vähentäminen jätevesiviemäriverkossa, kehittämisstrategia
LisätiedotLiittymis- ja käyttösopimusehdot alkaen
Liittymis- ja käyttösopimusehdot 1.2.2017 alkaen SUONENJOEN VESI OY Liittymis- ja käyttösopimus SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 2979/10.03.00/2012 135 Betoniharkkorakenteisen tukimuurin ja muiden piharakenteiden rakentamista koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan käsiteltäväksi,
LisätiedotKouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 28 09.08.2013 Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa 530/090/2012
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen
LisätiedotJyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus
Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus 15.2.2017 Määritelmiä Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettava
LisätiedotLuhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma
Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten
LisätiedotKuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus
Kuntien vastuut 7.10.2015 Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus VRK:n ja kunnan välinen sopimus rakennustietojen ylläpidosta Väestörekisterikeskus voi sopia kunnan kanssa, että kunta vastaa
LisätiedotYHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS
1 YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS 19.9.2017 1) JOHDANTO Hulevesiä koskeva lainsäädäntö muuttui vuonna 2014. Nykyisin hulevesien hallinnasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ho/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2016 1 (6) 437 Oikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 5.4.2016 129 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-000270 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä lautakunnan päätöksestä
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 20 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2012-013496 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hyväksyä kehittämisjohtajan päätöksestä 22.10.2012, 346 tehdyn
LisätiedotPORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku
PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti Työ: E23868.10 Turku 28.01.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax
LisätiedotKiinteistön tonttijohdot. Tietoa tonttijohdoista ja niiden uusimisesta
Kiinteistön tonttijohdot Tietoa tonttijohdoista ja niiden uusimisesta 1. YLEISTÄ KIINTEISTÖJEN TONTTIJOHDOISTA Tonttijohtoja ovat katujohtojen ja kiinteistöjen väliset johto-osuudet, ne sijaitsevat osin
LisätiedotRAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO
Rakennuslupaan liittyvä laadunohjaus, AR/2013 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO 1 VIEMÄRI- JA VESIJOHTOSELVITYS Koskee kaikkia uudisrakennuksia ja tarvittaessa saneerauksia, jos vesihuoltoon tulee muutoksia Tilattava
LisätiedotMASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET
MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY
LisätiedotRAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vesihuollon toiminta-alueiden muutokset/vihannin Vesi Oy 513/11/1104/110400/2013 TELA 111 Vesihuoltolain 8 :n mukaan "Kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuoltolaitokselle
LisätiedotLiittymis- ja käyttösopimuksen. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen
Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.10.2018 alkaen 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa
LisätiedotTYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU
TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 329 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-2214 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (5) 133 Oikaisuvaatimus palveluosaston lakimiehen päätökseen 4.1.2017 7 vahingonkorvausasiassa HEL 2016-013098 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hylätä palveluosaston
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan
LisätiedotHulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa
Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevedet haltuun Lounais-Suomessa - seminaari Turku 17.9.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Hulevesien hallinta lainsäädännössä Hulevesien hallinnasta
LisätiedotRAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Rauman Veden taksa 7 05 11
RAUMAN VEDEN TAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt taksarakenteen 18.11.2002, voimaan 22.11.2002 Rauman vesi- ja viemäriliikelaitoksen johtokunta hyväksynyt maksujen suuruudet 25.11.2014 Voimaantulopäivä
LisätiedotMRL 153 :n mukainen rakennushankkeeseen ryhtyvän ilmoitus loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto
RAKENNUSVALVONTA Rakennuspaikan osoite MRL 153 :n mukainen rakennushankkeeseen ryhtyvän ilmoitus loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto Kiinteistötunnus Rakennuslupatunnus loppukatselmus
LisätiedotVesihuoltolain uudet säännökset
Vesihuoltolain uudet säännökset Uudenmaan vesihuollon kehittämispäivä 17.3.2015 Eriika Melkas Lainsäädäntöneuvos, OTT Maa- ja metsätalousministeriö Vesihuoltolain muutokset 2014 voimaan 1.9.2014 muutosten
LisätiedotYLEISET SOPIMUSEHDOT. Vesiosuuskunta HKM
1/5 YLEISET SOPIMUSEHDOT Yleiset sopimusehdot...2 1...2 2...2 3...2 4...2 5...3 6...3 Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot...3 7...3 8...3 9...4 10...4 11...4 Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/1 13.12.2011
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2011 1 (5) 672 Oikaisuvaatimus katu- ja puisto-osaston toimistopäällikön päätöksestä 1.6.2011 438 vahingonkorvausasiassa HEL 2011-000843 T 03 01 00 HKR 2011-1151 Päätös
LisätiedotVapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 203 17.11.2015 18 31.01.2017 Vapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö 257-488-1-113
LisätiedotSOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ
SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ Tekninen lautakunta hyväksynyt 12.3.2002 Voimaantulopäivä 15.3.2002 Sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitokseen ja sen
LisätiedotKOKEMÄEN KAUPUNGIN JA KOKEMÄEN VESIHUOLTO OY:N VÄLINEN SOPIMUS HULEVESIEN VIEMÄRÖINNISTÄ
KOKEMÄEN KAUPUNGIN JA KOKEMÄEN VESIHUOLTO OY:N VÄLINEN SOPIMUS HULEVESIEN VIEMÄRÖINNISTÄ (vesihuoltolain 17a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Kokemäen kaupunki Tulkkilantie 2 32800 Kokemäki Kokemäen
LisätiedotVESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUHINNASTO 2017
Laukaan Vesihuolto Oy VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUHINNASTO 2017 Hyväksytty yhtiön hallituksen kokouksessa 7.11.2016 8. Voimaantulopäivä 1.1.2017. 1 Paineviemärijärjestelmät Paineviemärijärjestelmässä viemäri
LisätiedotMRL 153 :n mukainen rakennushankkeeseen ryhtyvän ilmoitus loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto
RAKENNUSVALVONTA Rakennuspaikan osoite MRL 153 :n mukainen rakennushankkeeseen ryhtyvän ilmoitus loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto Kiinteistötunnus Rakennuslupatunnus loppukatselmus
LisätiedotPALVELUMAKSUHINNASTO
1 liikelaitoksen 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 TONTTIJOHTOMAKSU 1.1 Vesijohto Laitoksen suorittamasta tonttivesijohdon hankkimisesta, asentamisesta ja liittämisestä laitoksen vesijohtoverkostoon
LisätiedotHyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x Voimassa alkaen.
Hulevesimääräykset Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x.2017. Voimassa 1.1.2018 alkaen. Sisältö Yleinen osa 1. Hulevesien hallinnasta yleisesti 2. Hulevesien hallinnan järjestäminen asemakaava-alueilla
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 145 Naapuritontin asukkaan oikaisuvaatimus loppukatselmuksesta, joka on pidetty pihamaan rakentamista koskevasta rakennusluvasta, Aleksis Kiven katu 4-8 HEL
LisätiedotRAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO
Rakennuslupaan liittyvä laadunohjaus, vmh/2010 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO 1 VIEMÄRI- JA VESIJOHTOSELVITYS Koskee kaikkia uudisrakennuksia ja tarvittaessa saneerauksia, jos vesihuoltoon tulee muutoksia
Lisätiedot549 Sairaala- ja kuntoutuspalvelujen kuljetuspalvelujen ja lähettitoiminnan yhdistyminen liikkeenluovutuksella Tuomi Logistiikka Oy:öön
Tampere Pöytäkirja 50/2017 1 (66) Aika 25.09.2017, klo 13:00-15:02 Paikka Kaupunginhallituksen istuntosali Käsitellyt asiat 547 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 548 Pöytäkirjan tarkastus 549 Sairaala-
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 6440/10.03.00/2011 33 Selityksen antaminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle vastaavan työnjohtajan hyväksymisen peruuttamista koskevasta valituksesta, lupatunnus
LisätiedotYksikkö Veroton Sis. alv 24% Veden perusmaksut Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 54,00 66,96
HINNASTO 1.4.2019 KÄYTTÖMAKSUT Vesimaksu /m 3 1,25 1,55 Jätevesimaksu /m 3 2,67 3,31 PERUSMAKSUT Veden perusmaksut Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 54,00 66,96 Rivi- ja kerrostalot
LisätiedotY m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a
Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a 22.11.2011 S Y S : n s y y s k o k o u s K a r i M a r t t i n e n P a r t n e r A s i a n a j o t o i m i s t o
LisätiedotKevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström /
Kevään tonttihaun yleisötilaisuus 8.3.2017 Anders Öström / anders.ostrom@turunvesihuolto.fi Turun Vesihuolto Oy Vesiliikelaitos yhtiöitettiin 1.1.2017 Turun Vesihuolto vastaa vesihuollosta Turussa. Turun
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5315/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 109 Asianro 5315/10.03.02.02/2017 Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut
LisätiedotPALVELUHINNASTO lähtien
PALVELUHINNASTO 1.7.2010 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. 1. TYÖPALKAT 1.1 Asentajat
LisätiedotKyselyn loppuun on koottu ne vesihuoltolain pykälät, joihin kyselyssä on viitattu. Hulevesien viemäröinnistä vastaa, kpl
Hulevesikysely 2017 on selvittänyt elokuussa 2015 ja keväällä 2016 hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Kysely tehtiin myös keväällä 2017, koska asiaan liittyen on
LisätiedotHUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.
LisätiedotSopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5315/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 109 25.9.2017 39 Asianro 5315/10.03.02.02/2017 Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 25.9.2017
LisätiedotKYSELY HULEVESITULVISTA Yhteenveto hulevesitulvariskien alustavaa arviointia varten kunnille tehtävän kyselyn vastauksista Vastausajankohta 26.11.2010 13:53:34 Yhteystietolomake 2) Kunnan nimi? 1. Imatra
LisätiedotRakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille syksy Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri puh:
Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille syksy 2016 Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri email: sanna.torvela@ouka.fi, puh: 046 922 2314 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO TONTTIJOHTOJEN RAKENTAMINEN
LisätiedotHulevesiviemäröinnin vastuut vesihuoltolainsäädännön uudistuksessa
Hulevesiviemäröinnin vastuut vesihuoltolainsäädännön uudistuksessa - Hulevedet eivät ole enää vesihuoltoa Seinäjoki 23.10.2014 Kirsi Rontu Lait vesihuoltolain sekä maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta
LisätiedotPAPPILANMÄEN JA MYLLYMÄEN ALUEIDEN VERKOSTOSANEERAUS. Tiedotustilaisuus Informationstillfälle
PAPPILANMÄEN JA MYLLYMÄEN ALUEIDEN VERKOSTOSANEERAUS Tiedotustilaisuus Informationstillfälle 14.9.2017 Porvoon vesi Toimitusjohtaja Risto Saarinen Projektipäällikkö Riitta Silander-Lönnström Suunnittelupäällikkö
LisätiedotKorjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari
Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Yhtiö, vanha osakas ja uusi osakas Yhtiö Vahingonkorvaus Kunnossapitovastuu Vanha Uusi osakas Asuntokauppa
LisätiedotVesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki
Vesihuoltolain tarkistaminen Alueellinen vesihuoltopäivä Kouvola 19.3.2015 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto
LisätiedotKUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen
KUULUTUS Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen Keuruun Vesi liikelaitos hakee vesihuoltolain 8 mukaista toiminta-alueen muutosta Korpelantien, Sammallahden, Asunnan ja Kalettoman alueilla.
LisätiedotMYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010
MYNÄMÄEN KUNTA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vedenjakelun ja viemäröinnin verkostoalueet Työ: 21984YV Turku 29.01.2010 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401
LisätiedotKuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta Asianro 801/03.06.
Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 32 Asianro 801/03.06.02/2018 Oikaisuvaatimus/ Vahingonkorvaushakemus/ Veden laatuhäiriö/ Ikea Centers Oy Lakimies Mika Mäkäräinen Kaupunginkanslia Lakimies
LisätiedotLiittymismaksu oikeuttaa liittymään Inkoon Veden verkostoon. Liittymismaksu on arvonlisäverollinen.
INKOON KUNTA LIIKELAITOS INKOON VESI TAKSA Hyväksytty Inkoon Veden johtokunnassa 23.3.2011 Voimaantulopäivä 1.7.2011 Muutettu 1.1.2013 Inkoon Vesi perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot
Lisätiedot549 Sairaala- ja kuntoutuspalvelujen kuljetuspalvelujen ja lähettitoiminnan yhdistyminen liikkeenluovutuksella Tuomi Logistiikka Oy:öön
Tampere Pöytäkirja 50/2017 1 (69) Aika 25.09.2017, klo 13:00-15:02 Paikka Kaupunginhallituksen istuntosali Käsitellyt asiat 547 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 548 Pöytäkirjan tarkastus 549 Sairaala-
LisätiedotYksikkö Veroton Sis. alv 24% Veden perusmaksut Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 50,00 62,00
HINNASTO 1.1.2017 KÄYTTÖMAKSUT Vesimaksu /m 3 1,25 1,55 Jätevesimaksu /m 3 2,67 3,31 PERUSMAKSUT Veden perusmaksut Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 50,00 62,00 Rivi- ja kerrostalot
Lisätiedotjäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja
MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä NSA-Yhtiöt Oy jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja ASEMAKAAVA-ALUE
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 16.06.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) 225 Oikaisuvaatimus autopaikkavuokrien korvaamista koskevasta viranhaltijapäätöksestä HEL 2015-000537 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä Vallilan terveysaseman
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
LisätiedotSavitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/
Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
LisätiedotHulevesiviemäröinnistä vastaava taho
1 Hulevesikysely 2016 teki jäsenlaitoksilleen elokuussa 2015 kyselyn, jolla kartoitettiin hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Koska syksyn 2015 aikana julkaistiin
Lisätiedot