LAPPEENRANNAN JÄTEVESIRATKAISU. Hyväristönmäen uuden jätevedenpuhdistamon ja siirtolinjan toteutus. HYVÄ-hanke
|
|
- Pauli Salonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LAPPEENRANNAN JÄTEVESIRATKAISU Hyväristönmäen uuden jätevedenpuhdistamon ja siirtolinjan toteutus HYVÄ-hanke yleisötilaisuus Myllymäen koulu Riitta Moisio/LAVO
2 Toikansuo jäteveden puhdistusta 1954 alkaen Hyväristönmäki -käyttöönotto 2021 >
3 Ympäristöluvat AVI:n käsittelyssä Lpr:n kgin lupahakemus 12/2011: Toikansuon jatkokäyttö ja puhdistettujen jätevesien purku Vuokseen ELY 12/2011 > uusi YVA luvan käsittely keskeytetty YVA valmistunut 09/2014 > Valtuuston päätös > Lpr:n Lämpövoima Oy:n lupahakemus 12/2014: Uusi puhdistamo Hyväristönmäelle, purkuvesistönä Rakkolanjoki, Vuoksi vedetty pois käsittelystä molemmat hakemukset AVI:n kuulutuksilla heinä-elokuussa 2015 > asianosaisten lausunnot, mielipiteet ja muistutukset > hakijan vastineet 10/2015 nykyinen Toikansuon puhdistamo toimii uuden puhdistamon käyttöönottoon saakka Hyväristönmäen lupapäätös odotettavissa aluehallintovirastolta (AVI) kesällä 2016
4 HYVÄ-hankkeen erityispiirteitä lupahakemus Rakkolanjokeen ollut mahdollista esittää vain hyvää BAT-tasoa olennaisesti korkeammilla BAT+ puhdistustuloksilla ESITETYT LUPAEHDOT > eri hanke ja vesistökunnostustoimenpiteiden johdosta eri olosuhteet kuin lupakäsittelyssä, jossa Rakkolanjoki hylätty arvot lasketaan neljännesvuosikeskiarvoina, kok-n vuosikeskiarvona valmistuessaan Suomen modernein ja valtakunnallisesti tiukimmat lupaehdot täyttävä laitos edellyttää tavanomaista tehokkaampaa, innovatiivisempaa ja vuorovaikutteisempaa puhdistamosuunnittelua ja yhteydenpitoa eri yhteistyötahoihin koeajojen huomiointi ja suunnittelu vaatimukset korkeatasoisista riskienhallintatoimista > suunnittelussa panostettava prosessin varmatoimisuuteen ja poikkeustilanteisiin varautumiseen > prosessivaihtoehdoille laaditaan SSP (sanitation safety plan) vertailu tavoiteaikataulun tiukkuus ja sen saavuttamien
5 Yleissuunnittelu käynnistetty kilpailutus loppuvuonna 2015 > yleissuunnittelijaksi valittu Pöyry Finland Oy yleissuunnitteluvaiheen aikataulu 02/ /2017 yleissuunnittelun toimeksiantoon sisältyy prosessivertailu eri käsittelytekniikoilla valitun ratkaisun pilotointi talven aikana tasaus- ja pumppausjärjestelyjen optimointi rakennuslupa-asiakirjojen laadinta > rakennusluvan haku 2017 lopulla toteutussuunnitteluvaiheen jälkeen rakentamisvaihe noin 3 vuotta, tavoiteaikatauluna uusi puhdistamo käyttöön 2021
6 tie- ja putkilinjauksen maastotutkimuksia tehty huhti-toukokuun vaihteessa 2016
7 Jätevesi käsitellään mekaanisesti, kemiallisesti ja biologisesti. Puhdistustulosta tehostetaan jälkikäsittelyllä. Toikansuon puhdistusvaiheet Prosessivertailussa mukana vaihtoehtoja kpl 1) aktiivilieteprosessi 2) MBBR-kantoainereaktori 3) MBR-biofilmireaktori 4) Nereda- lieteprosessi sekä tertiäärikäsittelyn vaihtoehtoina 1) Actidisc+Aquaflow -kemiallisen saostuksen ja kiekkosuodatuksen yhdistelmä 2) ultrasuodatus 3) Mecana- tekstiilipintainen kiekkosuodatus
8 MEKAANINEN KÄSITTELY TOIKANSUO 2015
9 Tavoitteellinen yleisaikataulu kaavoitus AVI:n ymp.lupa maantarve Yleissuunnittelu 2 v. Toteutussuunnittelu 2 v. Rakentaminen 3 v.
10 Hyväristönmäen osayleiskaavan laadinta tarkoituksena mahdollistaa uuden jätevedenpuhdistamon ja siihen liittyvien toimintojen sijoittuminen Hyväristönmäen alueelle OYK vireille , 3 kpl asukastilaisuuksia 23.3, 25.5 ja OYK menossa käsiteltäväksi kaupunginhallitukseen ja kaupunginvaltuustoon
11 Vuorovaikutus ja viestintä - tapahtumat toukokuussa 2016 HYVÄ-blogi Energian kotisivuille, sivusto avattu blogipäivitys pääsääntöisesti kerran kuukaudessa Yleisötilaisuus klo alkaen Myllymäen koulun auditorio, Hiessillankatu 10 - seuraava tilaisuus syksyllä 2016 asukaspaneelitoiminnan käynnistys Tavoitteena sidosryhmien kattavampi tavoittaminen. Pyrkimyksenä saada tietoa suunnitteluympäristön kehittämiseen paikallisten asukkaiden näkökulmasta, asumiskokemusten, havaintojen ja asukasmielipiteiden kautta; kyselyiden, keskustelutilaisuuksien ja haastatteluiden avulla - vetäjänä Kalle Reinikainen Pöyry Finland Oy Energian Elämää & Energiaa asiakaslehti
12 KIITOS!
HYVÄ-HANKE TILANNEKATSAUS
Hyväristönmäen uuden jätevedenpuhdistamon ja siirtolinjan toteutus HYVÄ-HANKE TILANNEKATSAUS 29.8.2016 Lappeenrannan Lämpövoima Oy Riitta Moisio Toikansuo jäteveden puhdistusta 1954 alkaen Hyväristönmäki
LAPPEENRANNAN JÄTEVESIRATKAISU. Hyväristönmäen uuden jätevedenpuhdistamon ja siirtolinjan toteutus HYVÄ-HANKE
LAPPEENRANNAN JÄTEVESIRATKAISU Hyväristönmäen uuden jätevedenpuhdistamon ja siirtolinjan toteutus HYVÄ-HANKE YLEISÖTILAISUUS- Myllymäen koulu 22.11.2016 HYVÄRISTÖNMÄKI Hyvä-hanke puhtaamman ympäristön
Hyväristönmäen yleisötilaisuus Myllymäen koulun auditorio Hiessillankatu 10
Hyväristönmäen yleisötilaisuus 6.6.2017 Myllymäen koulun auditorio Hiessillankatu 10 Hyväristönmäen puhdistamohanke YLEISÖTILAISUUS 6.6.2016 Myllymäen koulun auditorio OHJELMA 16.50 Kahvitarjoilu 17.10
HYVÄ-HANKKEEN YLEISSUUNNITTELU LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY
HYVÄ-HANKKEEN YLEISSUUNNITTELU LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY 22.11.2016 Suunnittelutilanne Kristian Sahlstedt, Pöyry Finland Oy SUUNNITTELUTILANNE Siirtolinjasuunnittelu Yleissuunnittelu pääosin valmis Pumppaamon
HYVÄ-HANKKEEN YLEISSUUNNITTELU LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY
HYVÄ-HANKKEEN YLEISSUUNNITTELU LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY 29.8.2016 Suunnittelutilanne Riitta Moisio, Lappeenrannan Lämpövoima Oy Kristian Sahlstedt, Pöyry Finland Oy SUUNNITTELUTILANNE Siirtolinjasuunnittelu
SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖ Kalle Reinikainen
SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖ 26.5.2016 Kalle Reinikainen SISÄLTÖ 1. Miksi sidosryhmäyhteistyötä tarvitaan 2. Vuoropuhelu sidosryhmien kanssa 3. Vuoropuhelu ja sosiaalinen hyväksyntä 4. Sosiaalinen toimilupa 5.
LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY Hyväristönmäen uusi jätevedenpuhdistamo ja siirtolinja Yleissuunnittelun esittely ja tilanne
LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY Hyväristönmän uusi jätvdnpuhdistamo ja siirtolinja Ylissuunnittlun sittly ja tilann Kristian Sahlstdt Suunnittlupäällikkö, Pöyry inland Oy 26.5.2016 YLEISSUUNNITTELUN TARKOITUS
HYVÄRISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA ASUKASTILAISUUS
HYVÄRISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA ASUKASTILAISUUS 6.6.2017 Hyväristönmäen suunnittelun vaiheita Lappeenrannan jätevesien käsittelyn ympäristövaikutusten arviointi 2013-2014 Kaupunginvaltuuston päätös 8.12.2014
HYVÄ-HANKKEEN YLEISSUUNNITTELU LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY
HYVÄ-HANKKEEN YLEISSUUNNITTELU LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY 6.6.2017 Suunnittelutilanne, pilotoinnin tulokset ja hajumallinnuksen tulokset Kristian Sahlstedt, Pöyry Finland Oy SUUNNITTELUTILANNE Siirtolinjasuunnittelu
Haapajärven kyläyhdistyksen asukastilaisuus 26.11.2014
Haapajärven kyläyhdistyksen asukastilaisuus 26.11.2014 Lappeenrannan jätevesiratkaisu YVA 2006 > lupahakemus ISY:lle 12/2006: Hyväristönmäki-Rakkolanjoki > ISY 11/2007 > VHO 11/2009 > KHO 1/2011 > lupahakemus
Jäteveden- ja lieteenkäsittelyn tekniikat, riskienhallinta ja toteutukset
Jäteveden- ja lieteenkäsittelyn tekniikat, riskienhallinta ja toteutukset Lappeenrannan jätevesien käsittelyn YVA Hanhijärven asukastilaisuus 25.5.2015 Suunnittelupäällikkö Kristian Sahlstedt UUDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 /
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1 / 2017 1 AIKA 19.1.2017 klo 18:00 - PAIKKA Myllymäen koulu Hiessillankatu 11, 53 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus ja toiminnan esittely 2 2 Pöytäkirjan
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 /
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / 2017 1, AIKA klo 18:00 20:30 PAIKKA Myllymäen koulu Hiessillankatu 11, 53550 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus ja toiminnan esittely 2
VEDENHANKINNAN SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT
VEDENHANKINNAN SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT 8.6.2016 Johtava asiantuntija Kalle Reinikainen, Pöyry Finland Oy SISÄLTÖ 1. Miksi sidosryhmäyhteistyötä tarvitaan? 2. Vuoropuhelun
Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus
Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus Vesihuoltopäivät 19.3.2015 Kouvola Jussi Lindholm jussi.lindholm@fcg.fi FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 3.3.2015 Page 1 Mäkikylän jätevedenpuhdistamo
Valtuustoaloite liitteineen Lappeenrannan Energia Oy:n lausunnon liitekuvat 1 ja 2
Kaupunginhallitus 356 05.09.2016 Tapio Arolan ja Juha Turkian valtuustoaloite koskien jätevedenpuhdistamon, sen sijainnin ja muiden siihen liittyvien asioiden tarkastelua osana yhteiskunnan eri jätevirtojen
Pirkanmaan keskuspuhdistamon asukastilaisuus 20.4.2015
Pirkanmaan keskuspuhdistamon asukastilaisuus 20.4.2015 17.30-18.00 18.05 18.20 19.00 20.00 Kahvitarjoilu Tilaisuuden avaus (Tampereen Vesi) Historiakatsaus (Tampereen Vesi) Suunnittelutilanne ja lisätutkimukset
JÄTEVEDENPUHDISTAMOJEN EDELLÄKÄVIJÄ METSÄ-SAIRILAAN
JÄTEVEDENPUHDISTAMOJEN EDELLÄKÄVIJÄ METSÄ-SAIRILAAN 1 PUHTAAMPI SAIMAA SYDÄMEN ASIANA Mikkelin Metsä-Sairilan alueelle kallion sisään rakennetaan uusi jätevedenpuhdistamo. Puhdistamon rakentaminen on osa
Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen
Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen tilanne Keskuspuhdistamoseminaari 17.11.2011 Tj Pekka Pesonen Tampereen Vesi HANKKEEN KEHITYSVAIHEET 2005: Pirkanmaan vesihuollon alueellinen yleissuunnitelma: Idea
Läsnä Marjo Saukkonen Lappeenranta, kaavoitus. Lappeenrannan Lämpövoima Oy. Lappeenrannan seudun ympäristötoimi. Tengbom Eriksson Arkkitehdit Oy
TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY MUISTIO LAPPEENRANNAN KAUPUNKI HYVÄRISTÖNMÄEN OSAYLEISKAAVA: ALOITUSVAIHEEN ASUKASTILAISUUS Aika maanantai 23.3.2015 klo 17:30 Paikka Hanhijärven kylätalo, Hanhijärventie
Jätevedenpuhdistamon ohitusvesien fosforikuorman pienentäminen kiekkosuodatuksella
Jätevedenpuhdistamon ohitusvesien fosforikuorman pienentäminen kiekkosuodatuksella Kiekkosuodatuskoeajot Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamolla Iida Sormanen 10.5.2017 Sisältö Ohitusvedet Kiekkosuodatus
No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017
No 372/17 LAPPEENRANNAN NUIJAMAAN JÄTEVEDENPUHDISTA- MON VELVOITETARKKAILUN VUOSIYHTEENVETO 2016 Lappeenrannassa 24. päivänä helmikuuta 2017 Johanna Kaarlampi tutkija SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 KUORMITUSTARKKAILU
Viite: Vaasan hallinto-oikeuden diaarinumero 01264/16/5110. Lappeenrannan kaupunki Villimiehenkatu Lappeenranta
1/16 VAASAN HALLINTO-OIKEUDELLE Asia: Vastine Etelä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) päätöksestä 29.8.2016 Nro 164/2016/2 (Hyväristönmäen jätevedenpuhdistamon ympäristölupa) tehtyihin valituksiin Viite:
Kainuun Ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro: 1297Y puh
K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun Ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 87101 Kajaani Dnro: 1297Y0008-121 puh. 08-61631 ASIA Päätös hakemuksesta, joka koskee
Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra
PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 12.12.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Lappeenrannan Lämpövoima Oy PL 191 53101 Lappeenranta
TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT
Teollisuuden toimintaa ohjaavat tekijät: TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT prof. O. Dahl Puhtaat teknologiat -tutkimusryhmä Dia n:o 1, CHEM-A1100 Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit (5 op) Nykyinen ympäristölainsäädäntö
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.
Vesikolmio Oy Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.2014 OULU Yleisesittely Vesikolmio Oy on Kalajokilaaksossa toimiva tukkuvesilaitos. Osakkaina ovat Kalajoen, Ylivieskan,
Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori
Liite 1: Mitoitusperusteet Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori Mitoitusperusteet Sisältö Liite 1 - Mitoitusperusteet 1 1 JOHDANTO 2 2 LÄHTÖTIEDOT 2
ULTRATEHOKKAAN TERTIÄÄRIKÄSITTELYN PILOTOINTI LAPPEENRANNAN UUDELLE JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLE
ULTRATEHOKKAAN TERTIÄÄRIKÄSITTELYN PILOTOINTI LAPPEENRANNAN UUDELLE JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLE MAIJA RENKONEN SAOSTUSKOKEET Pilotoinnin tarkoituksena oli vertailla tertiäärikäsittelyvaihtoehtoja keskenään
PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS
PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE Puh. (03) 2420 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Länsi-Suomen vesioikeuden
Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma
Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma Tampereen keskustan kehittämisohjelma Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelman (Takli) Ydinkeskustan pysäköinnin ja huollon
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE. Suurhankkeista liiketoimintamahdollisuuksia -suurhankeinfosarja 5.2.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE Suurhankkeista liiketoimintamahdollisuuksia -suurhankeinfosarja 5.2.2018 Oulu Aiheita Ympäristölupakäsittelyn nykytilanne Suurteollisuuden vireillä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
RAVITA TM. Fosforin ja Typen talteenottoa jätevesistä
RAVITA TM Fosforin ja Typen talteenottoa jätevesistä 1 Mikä on RAVITA TM? Fosforin ja typen talteenottoon perustuva prosessikokonaisuus jätevedenpuhdistamolle Fosfori erotetaan jälkisaostamalla Typpi erotetaan
TASKILAN PUHDISTAMON SANEERAUS - jätevesien käsittely keskittyy Ouluun
TASKILAN PUHDISTAMON SANEERAUS - jätevesien käsittely keskittyy Ouluun Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät 19. 20.11.2014 Oulu Jarmo Lahtinen käyttöpäällikkö Oulun Vesi TASKILAN PUHDISTAMO Puhdistamo on aloittanut
Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy
Kiekkosuodatus-tertiäärikäsittelyn käyttöönotto Nenäinniemen jätevedenpuhdistamolla Esitys Vesihuoltopäivillä 24.5.2018 Prosessi-insinööri Sonja Saviranta, Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy 1 Jyväskylän
Maakuntakaavoitus ja Hyväristönmäen merkintä
Maakuntakaavoitus ja Hyväristönmäen merkintä Kokonaismaakuntakaavan laatiminen 2005 2010: Aloitusvaihe (2005 2006) Kokonaismaakuntakaavan kuntakierrokset aloitettiin keväällä 2005 maakunnassa ja kierros
Päätös. Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2010 ASIA Sunilan ja Mussalon jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvassa jätevesien lopettamiselle Sunilan puhdistamolta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,
HSY:n aktiivihiilipilotoinnit EPIC teknologiaseminaari , LUT
HSY:n aktiivihiilipilotoinnit EPIC teknologiaseminaari 6.9.2018, LUT Maija Vilpanen, kehittämisinsinööri, HSY CWPharma-hanke CWPharma-hankkeessa - kerätään ja tuotetaan lisää tietoa lääkeaineista sekä
LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY Lappeenrannan jätevesien käsittelyn ympäristövaikutusten arviointiselostus
LAPPEENRANNAN JÄTEVESIHANKE 16UEC0192 8.5.2014 LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY Lappeenrannan jätevesien käsittelyn ympäristövaikutusten arviointiselostus Venäjänkielinen tiivistelmä i ESIPUHE Tähän dokumenttiin
Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. kerros) 24 Haukivuoren jätevedenpuhdistamon ympäristölupa
Mikkeli Kokouskutsu 1 (9) Aika 28.05.2015, klo 16:30 Paikka Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. kerros) Käsiteltävät asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOUTSAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOUTSAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMISEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. YLEISTÄ: Maankäyttö- ja rakennuslain
OAS. SUONENJOEN KAUPUNKI Tekninen osasto IISVEDEN JA MIEKKAVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OAS SUONENJOEN KAUPUNKI Tekninen osasto 17.5.2017 IISVEDEN JA MIEKKAVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitusprosessin riittävän
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Ympäristölautakunta Yvp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (6) 220 Ympäristökeskuksen lausunto kaupunginhallitukselle ja aluehallintovirastolle Riihimäen jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamisesta
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
Osapuolten yhteinen ilmoitus rajavesistöihin kohdistuneesta jätevesikuormituksesta ja toimenpiteet niiden suojelemiseksi v. 2017
Osapuolten yhteinen ilmoitus rajavesistöihin kohdistuneesta jätevesikuormituksesta ja toimenpiteet niiden suojelemiseksi v. 217 1 Liite 4 Yhteisen suomalais-venäläisen rajavesistöjen käyttökomission 56.
ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018
ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen
PÄÄTÖS. Evijärven kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 1 määräajan pidentäminen, Evijärvi
PÄÄTÖS Nro 12/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/96/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Evijärven kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 1 määräajan pidentäminen,
JOHDANTO PERUSTIETOA MBR- TEKNIIKASTA
JOHDANTO PERUSTIETOA MBR- TEKNIIKASTA Membraanibioreaktori Aktiivilieteprosessi Membraanisuodatus CAS + = Jätevedenkäsittely (orgaanisten partikkeleiden pilkkoutuminen) tehdään aktiivilieteprosessissa
LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY Toikansuon jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettaminen
SULKEMISSUUNNITELMA 16UEC0192 25.3.2015 LAPPEENRANNAN LÄMPÖVOIMA OY Toikansuon jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettaminen 16UEC0192 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida
1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA
1 (5) Lohjan kaupungin ympäristölautakunta ASIA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 Ympäristönsuojelulain
Osapuolten yhteinen ilmoitus rajavesistöihin kohdistuneesta jätevesikuormituksesta ja toimenpiteet niiden suojelemiseksi v 2013
Liite 4 Yhteisen suomalais-venäläisen rajavesistöjen käyttökomission 52. kokouksen pöytäkirjaan Osapuolten yhteinen ilmoitus rajavesistöihin kohdistuneesta jätevesikuormituksesta ja toimenpiteet niiden
Megaluokan vesihuoltohanke etenee
Megaluokan vesihuoltohanke etenee kohti Espoon Blominmäen jätevedenpuhdistamoa Jukka Yli-Kuivila, projektijohtaja HSY Maarakennuspäivä 24.9.2015 Blominmäki huhtikuussa 2015 27.8.2014 2 1 24.9.2015 Mikkelänkallio
PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-
PIMA & MAANKÄYTTÖ: ENNAKOIMALLA KESTÄVÄMPIÄ RATKAISUJA. MUTKU-päivät Sirkku Huisko
PIMA & MAANKÄYTTÖ: ENNAKOIMALLA KESTÄVÄMPIÄ RATKAISUJA MUTKU-päivät 14.-16.3.2018 Sirkku Huisko PÖYRY THE CONNECTED COMPANY Konsultointi. Suunnittelu. Projektit. Käytön tuki. Olemme kansainvälinen erityisosaaja
Kommenttipuheenvuoro
Kommenttipuheenvuoro TORNION-MUONIONJOEN VALUMA-ALUEEN JÄTEVESIENKÄSITTELYN YLEISTARKASTELU SUOMEN ALUEEN OSALTA 27.10.2017 VESIHUOLTOTARKASTAJA RISTO ROMAKKANIEMI Yleistä Vesihuoltoa ohjaavia lakeja Suomessa:
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-
Kaupunginhallitus 114 25.02.2013
Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Vastine Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Konnunsuon vankilan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamispäätöksestä Vaasan hallinto-oikeudelle jätettyihin
FOSFORINPOISTON KEHITTYMINEN
FOSFORINPOISTON KEHITTYMINEN 1980 2020 Risto Saarinen Toimitusjohtaja Porvoon vesi Yhteenveto Fosforinpoisto osataan Suomessa Osaaminen ja tekniset ratkaisut ovat parantuneet On aika arvioida, tarvitaanko
ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON
ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo
PÄÄTÖS JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. (014) Dnro. 0900Y0405/111 Telefaksi (014)
PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 31.12.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. (014) 697 211 Dnro 0900Y0405/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Hankasalmen kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamon
PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMOHANKE
PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMOHANKE Yleisötilaisuus Tampereen seudun keskuspuhdistamohankkeesta Pirkkala 10.11.2009 Suunn.pääll, DI Heidi Rauhamäki Tampereen Vesi 1 HANKKEEN KÄYNNISTYMINEN - 2005: Pirkanmaan
PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
167-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja
Ympäristönsuojelulain 115 Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin 13a kohta
Etelä-Suomi Päätös Nro 42/2011/2 Dnro ESAVI/126/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2011 ASIA Jokioisten kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä nro 18/2010/2 puhdistamon tehostamista
HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON
HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015.
Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi Viite: Asia: Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Elintarvikelaitoksen (Puljonki Oy) ympäristöluvan muuttaminen Juuan kunnan lausunto hakemuksen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
25.1.2016 Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.
OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
KAAVOITUS. Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan.
KAAVOITUS Kaavaprosessi kuvaa sekä yleiskaava- että asemakaavatasoisen kaavan laadinnan. Laajat kaupunkisuunnittelutehtävät ja yleiskaavoitus tapahtuvat kaupunginhallituksen alaisuudessa. Valmistelevana
Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Ympäristölautakunta Sivu 1 / Suomenojan ja Viikinmäen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015
Ympäristölautakunta 08.12.2016 Sivu 1 / 1 77/2013 11.01.03 107 Suomenojan ja Viikinmäen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. 043 826 5220 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Lappeenrannan jätevesien käsittely- ja purkupaikka, ympäristölupahakemus uudelle jätevedenpuhdistamolle
Kaupunginhallitus 408 06.10.2014 Kaupunginhallitus 543 01.12.2014 Lappeenrannan jätevesien käsittely- ja purkupaikka, ympäristölupahakemus uudelle jätevedenpuhdistamolle 795/11.01.00.03/2013 KH 408 Valmistelija/lisätiedot:
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261 Annettu julkipanon jälkeen 4.12.2007 ASIA Kannuksen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn
Osapuolten yhteinen ilmoitus rajavesistöihin kohdistuneesta jätevesikuormituksesta ja toimenpiteet niiden suojelemiseksi v. 2016
Osapuolten yhteinen ilmoitus rajavesistöihin kohdistuneesta jätevesikuormituksesta ja toimenpiteet niiden suojelemiseksi v. 216 1 Liite 5 Yhteisen suomalais-venäläisen rajavesistöjen käyttökomission 55.
Suurhankkeiden hallittu ja sujuva edistäminen - Kokemuksia MF:n Äänekosken biotuotetehtaan viranomaisprosessien sujuvoittamisesta
Suurhankkeiden hallittu ja sujuva edistäminen - Kokemuksia MF:n Äänekosken biotuotetehtaan viranomaisprosessien sujuvoittamisesta MRL-neuvottelupäivät 18. 19.8.2015 Sallan Poropuistossa Elina Linnove,
Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi
Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön 405-408-1-30 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1749/10.00.03.10/2018 Käsittelyhistoria Kaupunkikehityslautakunta 204 5.9.2018 Aiempi käsittely: Kaupunkikehityslautakunta
Viljelijöille vaikeat asiat ympäristöluvissa. Airi Kulmala/MTK Stop turhalle byrokratialle 4.9.2014 Seinäjoki
Viljelijöille vaikeat asiat ympäristöluvissa Airi Kulmala/MTK Stop turhalle byrokratialle 4.9.2014 Seinäjoki Eläinsuojien ympäristöluvat - taustaa Vuonna 2013 noin 20 000 tilalla kotieläimiä, eläinsuojan
YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 39/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 227
LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 39/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 227 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2007 ASIA Kankaanpään kaupungin jätevedenpuhdistamon tehostamista koskevien määräaikojen
LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.8.2011 1 ASIA Olostunturin jätevedenpuhdistamon ympäristölupa, Muonio LUVAN HAKIJA Muonion kunta PL 25 99301 MUONIO 2 SISÄLLYSLUETTELO
Ympäristölupamenettelyn sujuvoittaminen. Raportti Ryhmä II: Lupahakemus-vaihe Helsinki
1 Ympäristölupamenettelyn sujuvoittaminen Raportti Ryhmä II: Lupahakemus-vaihe Helsinki 8.5.2014 2 1. Lupahakemuksen vireille tuloa edeltävä vaihe (hankkeen suunnittelu) Hakemuksen sisältö- ja selvitysvaatimukset
Hallinnolliset pullonkaulat ja rahoitus. YVA ja ympäristöluvat mahdollistajina tulevaisuudessa
Hallinnolliset pullonkaulat ja rahoitus YVA ja ympäristöluvat mahdollistajina tulevaisuudessa Biokaasua Varsinais-Suomessa -seminaari 16.2.2016 Eljas Hietamäki Varsinais-Suomen ELY-keskus Varsinais-Suomen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 10.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/
OAS A-2712 1 (6) A-2712 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A-2712 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
RISKIENHALLINTASUUNNITELMA OSANA JÄTEVEDENPUHDISTAMON KEHITTÄMISTÄ
RISKIENHALLINTASUUNNITELMA OSANA JÄTEVEDENPUHDISTAMON KEHITTÄMISTÄ Leena Vihavainen Ins. YAMK, Projektipäällikkö RAMBOLL RISKIANALYYSIN TAUSTAA Vesihuoltolaki Ympäristösuojelulaki WHO ja UNISEF WSP JA
Erään ympäristölupaprosessin tarina. Atso Ala-Kopsala Seinäjoki 4.9.2014
Erään ympäristölupaprosessin tarina Atso Ala-Kopsala Seinäjoki 4.9.2014 Ylitalon Tila Toholampi Isoisoisä osti Amerikan tienesteillä konkurssitilan vuonna 1890. Muutama lehmä yms. kotieläimiä. 1 navetta
Millainen on hyvä lupahakemus?
Millainen on hyvä lupahakemus? Aluefoorumit 2016: Koulutus ympäristölupahakemuksen tekemiseen Martti Häikiö, Itä-Suomen aluehallintovirasto Esityksen sisältö Mitä ympäristölupaan sisältyy? Monilupainen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön
JÄTEVEDEN UUSIEN KÄSITTELYVAATIMUKSIEN TOTEUTTAMINEN JA SEN KUSTANNUKSET
JÄTEVEDEN UUSIEN KÄSITTELYVAATIMUKSIEN TOTEUTTAMINEN JA SEN KUSTANNUKSET TYÖN TAUSTA JA TAVOITTEET VVY:n toimeksianto keväällä 2015 Tavoitteena arvioida jätevesien käsittelyn tehostamisen varteenotettavia
BAT JA JÄTTEIDEN TUOTTEISTAMINEN
BAT JA JÄTTEIDEN TUOTTEISTAMINEN BIOTALOUSPÄIVÄT 2018 ULLA-MAIJA LISKI AIHEET Jätteenkäsittelyn BAT Ketä koskee Aikatauluja Jätteiden tuotteistaminen Tuotteistamispotentiaalin tunnistaminen ja hyödyt End
Ennakkoneuvottelu. Raportti Mikkeli
Ennakkoneuvottelu Raportti Mikkeli 23.5.2014 Yleisiä havaintoja Ei uusi asia Kysymys on vuorovaikutuksesta, joka on jatkuvaa Ei määrämuotoista neuvottelumenettelyä Sovelletaan soveltuvin osin Investointi-
Viite: Vaasan hallinto-oikeuden diaarinumero 01311/16/5110. Lappeenrannan kaupunki Villimiehenkatu Lappeenranta
1/7 VAASAN HALLINTO-OIKEUDELLE Asia: Vastine Etelä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) päätöksestä 29.8.2016 Nro 163/2016/2 (Toikansuon jätevedenpuhdistamon ympäristölupa ja toiminnan lopettaminen) tehtyihin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIETALAHTELAN RANTA-ASEMAKAAVAN
hjelma, tiivistelmä
Vihdin jäteves sihuollon vaihtoehdot Ympäristövaikutusten arviointioha hjelma, tiivistelmä 23.9.20133 Ympäristövaikutusten arviointiohjelma, tiivistelmä 23.9.2013 1 Tiivistelmä Vihdin jätevedenpuhdistamisen
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala
OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma