Joonas Hietapakka VARASTON LAYOUT-SUUNNITELMA JA KEHITTÄMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joonas Hietapakka VARASTON LAYOUT-SUUNNITELMA JA KEHITTÄMINEN"

Transkriptio

1 Joonas Hietapakka VARASTON LAYOUT-SUUNNITELA JA KEHITTÄINEN Opinnäytetyö CENTRIA-AATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma Lokakuu 6

2 Yksikkö Kokkola Aika Lokakuu 6 Tekijä/tekijät Joonas Hietapakka Koulutusohjelma Kone- ja tuotantotekniikka Työn nimi VARASTON LAYOUT-SUUNNITELA JA KEHITTÄINEN Työn ohjaaja Ilkka Rasehorn Sivumäärä Työelämäohjaaja Jonas Kronqvist Tämä opinnäytetyö on valmistettu Boliden Kokkola Oy:n käyttöön. Työn tavoitteena oli varaston varastopaikkoja osoittavan layout piirustuksen uusiminen sekä varastointitoiminnan kehittäminen. Työssä keskityttiin Boliden Kokkola Oy:n teräsvarastoon. Teoreettisessa osuudessa käsitellään varastoinnin merkitystä sekä esitellään työn aikana käytettyjä tiedon käsittelyn ja keräämisen työkaluja. Empiirisessä osuudessa määritellään varaston ongelmakohdat SWOT-analyysin avulla, jonka mukaan kehitetään varaston uusi layout. Lopussa esitetään mahdollisia kehitysmahdollisuuksia ja kootaan yhteenveto työn tuloksista. Asiasanat ABC-analyysi, Layout, SWOT-analyysi, Varastointi, Varastointi teknologia, XYZ analyysi

3 CENTRIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Kokkola Degree programme echanical Engineering Name of thesis Warehouse s layout and development Instructor Ilkka Rasehorn Supervisor Jonas Kronqvist Date October 6 Author Joonas Hietapakka Pages This thesis is made for Boliden Kokkola Oy's use. The goal was to develope a new layout of the warehouse and improve the development of storage activities. The project focused on Boliden Kokkola Oy's steel warehouse, as well as the outdoor area. The theoretical part deals with the importance of storage and shows the processing and data collection tools presented during the work. In the empirical part defines the warehouse problems by using SWOT analysis, according to which the new warehouse layout is developed. The end of the report shows possible development opportunities and compiles a summary of the results of the work. Key words ABC-analysis, Layout, SWOT-analysis, XYZ-analysis, Warehousing, Warehousing technology

4 TIIVISTELÄ ABSTRACT KÄSITTEIDEN ÄÄRITTELY SISÄLLYS JOHDANTO Työn tavoite Työn vaiheistus... 3 YRITYSESITTELY Kokkolan sinkkitehdas Tuotantoprosessi... 5 VARASTOINTI Varastoimisen tarpeellisuus Varastoinnin merkitys teollisuudessa Varastomuodot tuotantoteollisuudessa Varaston inventointi Varastointiteknologia Lavahyllyt Pientavarahyllyt Oksahyllyt... SWOT-ANALYYSI... 3 ABC-ANALYYSI... 4 XYZ-ANALYYSI... 5 TERÄSVARASTO Lähtökohdat Teräsvaraston arviointi Strenghts Weaknesses Opportunities Threats Varaston ongelmat... 9 LAYOUT Nykyinen layout Uudet layoutit Versio Versio Versio Versio Versio OVO Ulkoalue... 5

5 JATKOKEHITYSSUUNNITELAT Varaston läpikäynti/inventaario erkinnät ja turvallisuus Järjestely ja toimintatavat... 8 YHTEENVETO Layout Ylläpito... 9 LÄHTEET... 3 LIITTEET KUVIOT KUVIO. SWOT-nelikenttä... 3 KUVIO. ABC-analyysi... 4 KUVIO 3. SWOT-nelikenttä teräsvarastosta... 7 KUVAT KUVA Tuotantoprosessin vaiheet... 6 KUVA. Kuormalavahylly... KUVA 3. Pientavarahylly... KUVA 4. Oksahylly... KUVA 5. Esimerkki lattialla tiellä olevasta tavarasta KUVA 6. Vanhanaikainen hyllystö 6L... KUVA 7. Nykyinen layout varaston oikeasta puolesta.... KUVA 8. Layout v.... KUVA 9. Layout v KUVA. Layout v KUVA. Layout v KUVA. Layout v.ovo... 5 KUVA 3. Ulkoalueen Layout TAULUKOT TAULUKKO. Varaston layout tiedot...

6 3 JOHDANTO Tämän opinnäytetyön aihe on saatu Boliden Kokkola Oy: n toimeksiannosta. Yritys on minulle tuttu aikaisemmin, koska olen ollut siellä useamman kesän kesätöissä. Kesällä 5 esitin kiinnostukseni valmistaa opinnäytetyöni Boliden Kokkola Oy: lle, ja he tarjosivat minulle tätä työtä. Näin työn sopivan hyvin suunnittelijan opintoihini, joten valitsin sen. Työn tekoa helpotti paljon se, että kesätöiden kautta olin jo tutustunut jonkin verran Boliden Kokkolan varastotoimintaan.. Työn tavoite Opinnäytetyön päätavoitteena on kehittää Boliden Kokkolan teräsvaraston toimintaa. Ensimmäisenä tehtävänä oli kehittää teräsvaraston layout nykypäivän tarpeisiin sopivaksi. Toisena tehtävänä oli tutkia varastonnimikkeiden tarpeellisuutta niiden myyntitapahtumien mukaan. Layoutin uusiminen rajattiin vain teräsvaraston päärakennukseen sekä ulkoalueen telineisiin.. Työn vaiheistus Opinnäytetyön alussa esitellään yritys johon työ suoritettiin. Luvusta 3 alkaa teoreettinen osuus, jossa aluksi käydään läpi varastoinnin merkitystä tuotantoteollisuudessa ja esitellään varastointiteknologioita. Työn aikana käytettyjen tutkimusmenetelmien teoriaa käsitellään luvuissa 4 6. Tämän jälkeen alkaa itse työtulosten esitteleminen. Luku 7 kattaa varaston arvioinnin, jonka mukaan uusi layout suunnitellaan. Uudet layoutit esitellään luvussa 8.

7 4 YRITYSESITTELY New Boliden AB on lähtöisin Ruotsin Bolidenin kylästä. Ruotsin Skellefteåssa ja sen lähialueilla alkoi 9-luvun alussa kultakuume. Pankit perustivat erilaisia omistusyhtiöitä kaivoksille, joista käytettiin nimeä Emissionsbolag. Yhtä näistä on kutsuttu nykyaikaisen Bolidenin aluksi, joka oli alkuperäiseltä nimeltään Centralgruppens Emissionsbolag. Vuoden 94 kultalöytö Boliden kylän Fågelmyranin alueella aloitti Ruotsin Klondiken synnyn, sekä Bolidenin perustan. Centralgruppenin rahoittanut pankki otti yrityksen haltuunsa, ja vuonna 95 luotiin kaksi uutta kaivosyhtiötä: Västerbottens Gruvaktiebolag sekä Skellefteå Gruvaktiebolag. Ruotsalainen sijoittaja ja teollisuuden edelläkävijä Ivar Kreuger osti 9 prosenttia yrityksestä juuri ennnen suurta lamaa. (Boliden 4.) Ensimmäisen suuren laman aikaan, 93-luvun alussa, Västerbottens Gruvaktiebolag ja Skellefteå Gruvaktiebolag yhdistyivät Bolideniksi. Lamakausi ei vaikuttanut Bolidenin kasvuun lainkaan. Jo vuonna 935 Boliden oli kasvanut 5 työläisen yritykseksi. Yrityksen kasvaessa myös Bolidenin kylä kasvoi isommaksi kaivoskyläksi. Vuosien aikana Boliden hankki itselleen useita tehtaita sekä kaivoksia ympäri Ruotsia, kuten Euroopan yhden suurimmista lyijykaivoksista Laisvallassa sekä Aitikin avolouhoksen, josta tuli yksi Euroopan suurimmista kuparilähteistä. 96- ja 97-luvun aikana kemiallisten aineiden tuotannon merkitys kasvoi teollisuudessa, jonka johdosta Boliden sekä sen tytäryhtiö Supra alkoivat valmistaa rikkihappoa miljoonan tonnin vuosituotannolla. (Boliden 4.) 97-luvun alusta alkoi Bolidenin globalistuminen. Yhdistyminen Saksalaisen Preussag yrityksen kanssa kasvatti lyijyn valmistus- ja jalostuskapasiteettia. Yritys teki myös useita hankintoja modernistaen teollisuutensa prosessien teknologiaa. Vuonna 987 ruotsalainen monialayritys Trelleborg AB osti Bolidenin omaksi tytäryhtiökseen. Tämän jälkeen yritys alkoi hankkia monia kuparin ja messingin valmistukseen keskittyviä yrityksiä Euroopan alueelta. Boliden sai myös yhteishankkeen kullan valmistamisesta Saudi Arabian valtion omistaman yrityksen kanssa Sukhaybaratin alueelta. 99- luvulla yritys investoi useisiin kaivos ja sulatto kohteisiinsa uutta koneistoa. Trelleborg aloitti vuonna 996 yrityksen rakenneuudistukset, jonka johdosta Bolidenin kaivos-, sulatto-, ja valmistustoiminnat laitettiin myyntiin. Uusi yritys syntyi nimellä Boliden Limited, ja sen päätoimisto siirtyi Kanadan Torontoon, jossa se listattiin ontrealin pörssiin. (Boliden 4.)

8 5 Kanadassa Boliden osti Kanadalaisen Westmin kaivosyhtiön. Kaupan mukana Boliden sai yra Fallsin kaivoksen sekä kuparin valmistukseen keskittyneen tehtaan Chilessä. Vuonna 999 Boliden järjesti yrityksen eri osa-alueet uudelleen. Tämä johti lopulta Boliden Groupin siirtymisen takaisin Ruotsiin, jossa se listattiin Tukholman pörssiin. Vuonna 3 Boliden muuttui New Bolideniksi Outkumpu Oy:n kanssa tehdyn sopimuksen jälkeen, jossa Outokumpu Oy myi kaksi suomalaista sulattoaan Kokkolasta ja Harjavallasta sekä norjalaisen sulaton Oddasta. Loppuvuosikymmenellä Boliden investoi Aitikin kaivokseen 5, miljardia Ruotsin kruunua tuplaten Aitikin vuosituotannon. Vuonna Boliden aloitti kullan ja telluurin erottelun Kankbergin kaivoksella Boliden alueella. Viimeisimpänä hankintana Boliden hankki Kylynlahden kuparikaivoksen Suomesta vuonna 4. Kauppaan kuului myös Outokummun alueen tutkimuslupa. (Boliden 4.). Kokkolan sinkkitehdas Kokkolan sinkkitehdas on perustettu vuonna 969 Outokumpu Oy:n nimissä. Boliden osti tehtaan Outokummulta vuonna 3. Tehtaan päätuotto on puhdas sinkki, jota se valmistaa Euroopan toiseksi suurimmalla 35 tonnin tuotantokapasiteetilla. Tehtaan lopputuote on monen eri painoisia sinkki harkkoja 5 kg:sta aina 4 kg:an asti. Suurin osa tuotannosta myydään terästehtaille. Tehtaalla sinkkirikasteesta valmistetaan pasuttamalla ja valamalla sinkkiharkkoja. Vuonna tehdas on myös aloittanut tuottamaan rikkihappoa. Sivutuotteena kertyvää hopeaa on alettu keräämään vuonna 4 valmistuneessa hopean talteenotossa. Tehtaan käyttämät rikasteet tulevat pääosin Boliden omilta kaivoksilta Ruotsista ja Irlannista. Noin 85 % rikasteesta tuodaan tehdasalueen satamaan laivoilla. Loput 5 % tuodaan junalla. Boliden Kokkolan sinkkitehtaan palveluksessa on yli 5 työntekijää joista 4 kunnossapidossa. Lisäksi alihankinta on lisääntynyt huomattavasti viime vuosina. Tehdas on Kokkolan suurin yksityinen työnantaja. (Boliden 4.). Tuotantoprosessi Suuri osa Kokkolan tehtaan käyttämästä sinkkirikasteesta tulee Bolidenin omilta kaivoksilta Ruotsista ja Irlannista. Rikasteita ostetaan myös muilta kaivosyhtiöiltä Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Perusta. Sinkin tuotantoprosessissa on viisi eri vaihetta: pasutus, liuotus, liuospuhdistus, elektrolyysi ja valu. Raaka-aineen sinkkipitoisuus noin 5 prosenttia. Valmiin SHG-sinkin puhtausaste vähintään 99,995 prosenttia. Keskimääräinen vuorokausituotanto 863 tonnia. Prosessin kesto rikasteesta valmiiksi

9 6 lopputuotteeksi on vuorokautta. Hyödynnettäviä sivutuotteita ovat rikkihappo, kuparisakka, höyry, sinkkisulfaattiliuos ja prosessilämpö, vuodesta 4 alkaen myös hopearikaste. KUVA Tuotantoprosessin vaiheet (Boliden Kokkola 3.) Tuotantoprosessin ensimmäisessä vaiheessa sinkkirikaste syötetään pasutusuuniin, jossa sinkkirikaste poltetaan 95 C:ssa. Pasutusprosessin tuotteena syntyy sinkkioksidia eli pasutetta. Pasutuksessa sivutuotteena muodostuva rikkidioksidipitoinen kaasu jäähdytetään ja sen sisältämä lämpö otetaan talteen höyrynä. Jäähtynyt rikkidioksidikaasu johdetaan happotehtaalle rikkihapon raaka-aineeksi. (Boliden Kokkola 3) Pasutusprosessista sivutuotteena saatava rikkidioksidikaasu hapetetaan happotehtaan konvertterissa rikkitrioksidiksi. Rikkitrioksidikaasu imeytetään veteen, jolloin syntyy rikkihappoa. Prosessissa muodostunut lämpöenergia otetaan talteen kaukolämpönä. (Boliden Kokkola 3.) Pasutettaessa syntynyt pasute ja suoraliuotusmenetelmällä käsiteltävä rikaste liuotetaan rikkihappoliuoksessa, jota saadaan elektrolyysistä niin sanottuna paluuhappona. Rauta saostetaan ja suodatetaan pois prosessista jarosiittina. Liuotuksessa syntyy sinkkisulfaattiliuosta. Parhaillaan tehtaalle rakennetaan hopean talteenottolaitosta. Prosessiin tehtävien muutosten myötä pasutteessa oleva hopea saadaan talteen hopearikasteena. (Boliden Kokkola 3.) Liuotuksen jälkeen sinkkisulfaattiliuoksessa on pieniä määriä sinkin mukana liuenneita epäpuhtauksia, jotka täytyy poistaa liuoksesta ennen elektrolyysiä. Puhdistus tapahtuu kolmivaiheisella prosessilla. Puhdistuksen kolmannen vaiheen jälkeen sinkkisulfaattiliuos sisältää sinkkiä noin 5 g/l.

10 7 Liuospuhdistuksen jälkeen puhdas liuos jäähdytetään ja pumpataan elektrolyysiin. (Boliden Kokkola 3.) Elektrolyysissä sinkki saostuu liuoksesta alumiinilevyjen eli niin sanottujen katodien pinnalle sähkövirran avulla. Sinkkilevyjen annetaan kasvaa katodien pinnalla noin 35 tuntia. Tämän jälkeen katodit poistetaan liuoksesta ja tilalle vaihdetaan uudet katodit. Sinkkilevyt irrotetaan katodien pinnalta automaattisten irrotuskoneiden avulla. Alumiinilevyt palautetaan altaisiin. (Boliden Kokkola 3.) Elektrolyysistä saatavat sinkkilevyt sulatetaan valimon induktiouunissa. Sulatettu sinkki valetaan joko 5 kilon harkoiksi tai sinkkijumboiksi. Osaan tuotteista seostetaan alumiinia tai muita metalleja asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Valun jälkeen sinkki on valmis myytäväksi tuotteeksi. (Boliden Kokkola 3.)

11 8 VARASTOINTI Sana varasto voi tarkoittaa kahta eri asiaa. Englannin kielessä nämä kaksi tarkoitusta on erotettu kahdelle eri sanalle, inventory ja warehouse. Inventory -sanalla tarkoitetaankin yritykseen hankittuja materiaaleja, jotka eivät ole jalostuksessa. Sana warehouse tarkoittaa fyysistä tilaa, jossa materiaalia säilytetään. Käytännössä varastoksi voi kutsua mitä tahansa paikkaa, jossa tavara pysyy käyttämättömänä paikoillaan. Varastointi on osa logistiikkaa. Lähes jokaisessa yrityksessä esiintyy varastointia jossain muodossa. Teollisuuden alalla hallittu logistiikka onkin yrityksen strategisen johtamisen perusta. Oikein ohjatuilla kuljetuksilla sekä varastoinnilla vähennetään teollisuusyrityksen toiminnan harjoittamisen häiriötilanteita. Varastoimalla oikea määrä tuotetta, varaosaa, työkaluja tai muuta yrityksen omistavaa tavaraa varmistetaan varastoidun tuotteen nopea saatavuus. Näitä tilanteiden määrää voidaan arvioida aikaisempien kokemuksien mukaan, josta voidaan päätellä varastoitavan määrän tarve. (Hokkanen, Karhunen & Luukkainen 4.) 3. Varastoimisen tarpeellisuus Varastointi itsessään ei tuota yritykselle lisäarvoa, joitain tapauksia lukuun ottamatta. Varastointi on silti lähes välttämätön osa tuottavan yrityksen tuotantotoimintaa. Varastointia voidaan perustella useilla syillä kuten: - kuljetuskustannusten alentaminen - tuotantokustannusten alentaminen - suurten hankintaerien edullisuus - toimitusten varmistaminen - yrityksen asiakaspalvelupolitiikan tukeminen - markkinatilanteen muutosten tasaaminen - tuottajien ja kuluttajien välisten aika- ja tilaerojen tasaaminen

12 9 - myyjien, toimittajien ja asiakkaiden JIT-ohjelmien tukeminen. (Hokkanen ym. 4.) 3. Varastoinnin merkitys teollisuudessa Teollisuuden prosessien ylläpitämiseksi varaosien, raaka-aineiden ja työkalujen nopea saatavuus on elin tärkeää. Tästä johtuen kyseisten tarvikkeiden varastoiminen on tarpeellista. Kunnossapidon sisäinen logistisen verkon täytyy toimia saumattomasti taaten tuotantoprosessin jatkuvuuden. Yrityksen prosessin konekannan varaosista muodostuvassa varastossa täytyy säilyttää pääasiassa koneiden varaosia joita joudutaan vaihtamaan tarpeen vaatiessa. ietittäessä harvemmin vaihtoa vaativien varaosien varastoimista on otettava huomioon kyseisen varaosan toimitusaika. Jos varaosan vaurioituminen aiheuttaa tuotantotehokkuuden alenemisen on sen varastoimisen tarpeellisuus korkeampi. Varaosavarastoihin sitoutuu aikaa myöten yleensä enemmän pääomaa nimikkeiden lisääntyessä, kun prosessin koneita muutetaan tai prosessiin tuodaan uusia koneita. Onkin tärkeää uusien nimikkeiden tullessa miettiä, tarvitseeko vanhempia varaosia enää varastoida. (Pouri 997.) 3.3 Varastomuodot tuotantoteollisuudessa Varastot, jotka vaikuttavat tuotantoprosessiin, voidaan jakaa seuraaviin osioihin: ) Raaka-ainevarasto, joka sisältää materiaalit joita kuluu valmistusprosessissa. ) Puolivalmiste- eli välivarasto, joissa säilytetään keskeneräistä tuotantoa. 3) Valmiste- eli tuotevarasto, jonne varastoidaan prosessin valmis tuote. 4) Tarvikevarasto, jossa säilytetään tuotannolle tarpeellisia apuaineita ja tarvikkeita. 5) Työvälinevarasto, joka nimensä mukaan sisältää tuotannon ylläpitämiseksi tarvittavia työvälineitä. (Hokkanen ym. 4.)

13 3.4 Varaston inventointi Varaston ylläpitämiseksi on hyvä tietää varastonimikkeiden saldo ja kunto. Inventaariossa tuotteet tarkastetaan ja lasketaan. Inventointitilanteessa vastaan tulevat tavarat, joita ei löydy tietokannasta, tulee rekisteröidä välittömästi järjestelmään. Samoin mikäli tuotteen saldossa on eroavaisuutta tietokannan saldomerkintään, tulisi mahdollisimman pian merkitä se järjestelmään ja selvittää, mistä eroavaisuus johtuu. Ilman näitä toimenpiteitä aiheutetaan hukkatavaran määrän nousua. Inventointi suoritetaan yleisesti kirjanpitolain velvoittamana tai käytännön tarpeesta lähtien. (Hokkanen & Virtanen 3.) 3.5 Varastointiteknologia Varastoitavien tavaroiden mitat ja paino vaikuttavat varastointitapoihin sekä varastointiteknologioihin. Erilaisia varastointimuotoja on useita, kuten kuormalavat, oksahyllyt, pientavarahyllyt jne. Usein tavaraa käsitellessä tarvitaan erilaisia nosto- ja siirtoapuvälineitä. Varaston suunnittelussa tulisikin ottaa huomioon varastomuodon tuomat logistiset tarpeet kuten trukkien toiminta-alueet ja ajoväylät. (Logistiikan maailma 6.) 3.5. Lavahyllyt Lavahylly koostuu pylväselementeistä ja niiden väliin tulevista vaakapalkeista, jotka kannattelevat kuormalavoja kuvan mukaisesti. Ne mitoitetaan FIN- ( mm x mm) ja kuormalavahyllyjen (8 mm x mm) mukaisesti. Varastoitavan tavaran paino määrää pylväselementtien sekä vaakapalkkien koon. Vaakapalkkien etäisyys toisistaan vaikuttaa välikkökuorman suuruuteen. Nykypäivänä lavahyllyihin löytyy myös erilaisia lisäosia kuten vetotasoja, tynnyrialustoja ja erilaisia kuormatasoja. Näiden avulla lavahyllyillä voidaan säilyttää tavaraa ilman lavoja. (Logistiikan maailma 6.)

14 KUVA. Kuormalavahylly (Intolog 6.) 3.5. Pientavarahyllyt Pientavarahyllyt valmistetaan yleisesti ohutlevystä. Hyllyn rakenne koostuu erilaisista elementtisarjoista joiden avulla voidaan hyllysarjaa muunnella moneen eri muotoon. Se sopiikin hyvin käsin hyllyyn nostettavissa oleville tavaroille. Hyllykköön löytyy myös monenlaisia lisäosia, joilla voidaan helpottaa tavaroiden järjestelemistä ja säilytystä. Kuva 3 esittää tavallista pientavarahyllyä. KUVA 3. Pientavarahylly (Intolog 6.)

15 3.5.3 Oksahyllyt Oksahyllyissä säilytetään yleensä pitkää salkotavaraa. Tilankäytön kannalta sisätiloissa oksahyllyjen käyttö on vaivalloista. Käytäväleveydet on suunniteltava tarpeeksi suuriksi tai vaihtoehtoisesti on investoitava kylkitrukki, jotta tavara voidaan tuoda hyllyyn paikalleen. Tyypillisesti oksahyllyn rakenne koostuu pylväselementistä, joiden välille asennetaan ristikkotuenta, sekä vaakatasossa olevista oksapalkeista kuten kuvassa 4. Näitä hyllykköjä voidaan asentaa sarjaan peräkkäin varastoitavan tavaran pituuden mukaan. KUVA 4. Oksahylly (Intolog 6.)

16 3 SWOT-ANALYYSI SWOT-analyysi kehitettiin Stanfordin yliopistossa 96-luvulla yrityksille, joidenka tavoitteidenasettelun puutteellisuudesta syntyi yritykselle tappiota. Analyysillä etsitään analysoitavan kohteen toiminnan ja sisäisen rakenteen heikkouksia sekä vahvuuksia. Samalla tarkastellaan kohteeseen vaikuttavia ulkoisia uhkatekijöitä sekä mahdollisuuksia. Nämä asiat täyttämällä SWOT-nelikenttään saadaan yleiskuva kohteesta. Analyysia voidaan soveltaa eri tilanteisiin, kuten esimerkiksi hankintaan. (Hokkanen ym. 4; Krogerus.) SWOT-nelikenttä koostuu nimensä mukaan neljästä eri täyttökohdasta taulukon mukaisesti. Vasempaan sarakkeeseen kuuluu positiiviset asiat ja oikeaan negatiiviset. Ylempi rivi sisältää analysoitavan kohteen sisäisesti vaikuttavat asiat, esim. työntekijät, tilat ja varallisuuden. Alempi rivi käsittää asiat, jotka ovat itsestään riippuvaisia, esim. ulkoa vaikuttavat tekijät. (Hokkanen ym. 4; Krogerus.) + - Sisäinen ympäristö S Vahvuudet W Heikkoudet Ulkoinen ympäristö O ahdollisuudet T Uhat KUVIO. SWOT-nelikenttä

17 4 ABC-ANALYYSI ABC-analyysi soveltuu vanhasta /8-säännöstä. Säännön mukaan % varastonimikkeistä aiheuttaa 8 % vuosikulutuksesta. Tätä sääntöä on sovellettu muihinkin käyttötarkoituksiin. Esimerkiksi % virheistä aiheuttaa 8 % virhekustannuksista tai % tuotteista vastaa 8 % liikevaihdosta. (Haverila, Uusi-Rauva, Kouri & iettinen 9.) ABC-analyysillä pyritään erottelemaan merkitsevät asiat vähemmän merkittävistä. Ideaa voidaan soveltaa moneen eri asiaan, mutta yleisesti ABC-analyysillä tutkitaan materiaalivarastoja. Analyysissä varaston nimikkeet luokitellaan eri ryhmiin vuosikulutuksen perusteella. Luokkien määrä riippuu käyttötarpeesta. Esimerkiksi kuvassa 5 graafisessa käyrässä on käytetty kolmea eri luokkaa: A, B ja C. Useimmissa yrityksissä käytetään kahden luokan ryhmittelyä, A- ja C-luokka. Luokkarajat asetetaan prosenttiosuuksina koko nimikemäärästä. A-luokan nimikkeisiin kannattaa soveltaa tarkempaa materiaalinohjausta sekä valvontaa. C-luokan nimikkeisiin voidaan käyttää karkeampia menetelmiä. Varastonimikkeiden luokittelua käytetään nimikkeiden varastonvalvontaperiaatteita suunniteltaessa ja kehityskohteiden analysoinnissa. (Haverila ym. 9.) KUVIO. ABC-analyysi jossa A-luokka on %, B-luokka sisältää 3 % ja C-luokka loput 5 % koko nimikemäärästä (Logistiikan maailma 6.)

18 5 XYZ-ANALYYSI XYZ-analyysi on periaatteessa muunnos ABC-analyysistä, jossa myynnin sijaan tuotteet luokitellaan tapahtumamäärien, kuten myynti- tai ostotapahtuman mukaan. Luokittelu tehdään siten, että lopputulos näyttää tapahtumamäärien jakauman mahdollisimman tarkasti. Esimerkiksi luokittelu voi tapahtua seuraavasti: - X-Luokka = Tuotteella on ollut myyntitapahtumia yli kpl vuodessa - Y-Luokka = Tuotteella on ollut myyntitapahtumia 99 kpl vuodessa - Z-Luokka = Tuotteella on ollut myyntitapahtumia 3 9 kpl vuodessa - ZZ-Luokka = Tuotteella on ollut myyntitapahtumia kpl vuodessa - - Luokka = Tuotteella on ollut myyntitapahtumia kpl vuodessa. XYZ-analyysiin avulla voidaan päätellä tavarankäsittelyyn liittyviä kehitys mahdollisuuksia. Se myös antaa selvän kuvan siitä, miten varastopaikat olisi hyvä määritellä tavaran liikkuvuuden mukaan. ABCanalyysi ja XYZ-analyysi täydentävät toisiaan. Niiden avulla saadaan parempi kuva varastonimikkeiden kannattavuuksista sekä logistisista kustannuksista. (Sakki 3.)

19 6 TERÄSVARASTO Boliden Kokkola Oy: n tarvikevaraston yhteydessä oleva teräsvarasto tulisi layoutiltaan päivittää uuteen nykyaikaiseen muotoon, joka vastaa yrityksen nykyistä toimintatapaa. Työn tavoitteena on löytää varaston nykyisen ongelmat ja miettiä, miten ne voidaan ratkaista uudella layoutilla sekä uudelleen järjestämisellä. 7. Lähtökohdat Bolidenin päävarasto sisältää yli nimikettä. Koko varastoalueen sisällä on kappaletta lavahyllypaikkaa sekä 8 metriä pientavarahyllyä. Varasto on pinta-alaltaan 34 neliömetriä ja se on rakennettu 97-luvulla. Varaston nimikkeet koostuvat suurimmilta osin prosessilaitteiden varaosista, työkaluista sekä raakamateriaalista. Teräsvarasto on osa päävarastoa, joka on sijoitettu eri rakennukseen päävarastosta. Nimensä mukaisesti sen nimikkeet sisältävät lähinnä raakamateriaalia koneistamon ja leikkaamon tarpeisiin. SAP-varastointiohjelman mukaan teräsvarastossa on yli 8 kappaletta nimikkeitä, mutta varaston alueella on myös tavaraa, joita ei löydy järjestelmästä. Teräsvarastolla on myös lavahyllypaikkoja, joissa säilytetään isoimpia varaosia ja kokonaisia koneita. Varaston ulkopuolella piha-alueella säilytetään isompaa metritavaraa sekä isoimpia lavahyllyihin mahtumattomia koneenosia. 7. Teräsvaraston arviointi SWOT-analyysiin haastateltiin neljää varaston henkilökunnan työntekijää. Tarkoituksena oli kohdentaa saatavaa tietoa valitsemalla haastatteluun vain henkilöitä, joilla oli eniten tietoa teräsvaraston alueesta. Haastateltaviin kuului niin esimiehiä kuin työntekijöitä, heidän työpalvelusaikansa vaihteli kahdesta vuodesta 45 vuoteen. SWOT-analyysin tarkoituksena tässä tilanteessa on rakentaa pohjimmainen ajatus siitä, missä kunnossa nykyisen teräsvaraston tila on ja mikä se voisi olla. Vastauksista koottiin SWOTnelikenttä, joka löytyy kuviosta 3.

20 7 + - Sisäinen ympäristö - Leikkaamo - Leikkaamon tulevan tavaran sijoitus - Varaston leikkaamosta vasen puoli - Ei muutoksia sitten 7-luvun - Ainestodistus puutteellinen - Puutteellinen järjestys - Hyllymerkinnät puutteelliset - Henkilökunnan tarve Ulkoinen ympäristö - Järkeistäminen - Siivous - Työturvallisuus - Hukka tavara KUVIO 3. SWOT-nelikenttä teräsvarastosta 7.. Strenghts Varaston yhteyteen sijoitettuun leikkaamoon tulevan tavaran sijainti todettiin hyvin toteutetuksi. Eri paksuiset levyt, lattaraudat ja tangot ovat nopeasti saatavilla leikkaamon oven vieressä. Leikkaamosta vasemmalla puolelle jäävä varaston puoli todettiin hyvin suunnitelluksi. 7.. Weaknesses Varastoon itsessään ei ole muutoksia tehty moneen vuosikymmeneen, eli se vastaa vieläkin 7-luvulla tehtyä suunnitelmaa, jolloin joitain varastoitavia tavaroita varastoitiin useampi määrä niiden vaikean saatavuuden vuoksi. Yleisessä järjestyksessä on huomattavia puutteita. Hyllyille tuleva tavara merkitään järjestelmään vain hyllyn mukaan. Hyllypaikkoja ei ole erikseen merkitty. Hyllyjen merkkaukset puuttuivat osasta hyllyistä kokonaan. Osa lattialla säilytettävästä tavarasta sijaitsee kulkukäytävillä kuten kuvassa 5. Joidenkin varastoitavien tavaroiden saldomäärä on korkeampi kuin todellisuudessa

21 8 tarvittava varastoimismäärä. Osa tavarasta ei löydy järjestelmästä lainkaan. Tavaran toimitus katkeaa päävaraston ja teräsvaraston välillä ainakin kerran johtuen hyllyväleistä. Osiin hyllypaikkoihin pääsee vain pienemmällä trukilla ja tavarat tuodaan päävarastolta isommalla trukilla. Tästä aiheutuu ylimääräistä työtä varaston henkilökunnalle. KUVA 5. Esimerkki lattialla tiellä olevasta tavarasta Opportunities Varasto on tilavuudeltaan oikeanlainen varastoitavan tavaran määrään nähden. Hyllyt voidaan järjestää tilaan uudelleen niin, että tavarantuonti ei katkea. Hyllyt ja hyllymerkinnät voidaan uudistaa niin, että ne vastaavat varaston nykyistä toimintamallia Threats Nykyinen epäsiisteys luo turvallisuusriskejä. Huonoista merkinnöistä johtuen työaikaa kuluu hukkaan tavaroita etsiessä. Hukkatavaran määrä on suuri.

22 9 7.3 Varaston ongelmat SWOT-analyysistä selvisivät seuraavat ongelmat: - Tavaran tuonti teräsvarastoon kulkee päävaraston kautta. Useimmiten tavara tuodaan teräsvarastolle isommalla trukilla, joka jättää tavaran teräsvaraston lattialle josta se täytyy hyllyttää erikseen pienemmällä trukilla johtuen hyllyjen väleistä. Tämä ongelma on osasyyllinen siihen, miksi tavaraa on kertynyt myös lattialle. - Hyllypaikkoja ei ole erikseen merkitty. Vain hyllyt on merkitty ja osa niiden merkinnöistä puuttuu kokonaan itse paikanpäältä. Ulkokentällä merkit ovat vanhanaikaisia tai puuttuvat kokonaan. Hyllyjen järjestys on sekava. Näistä syistä työaikaa kuluu turhamaiseen etsiskelyyn. - Varasto sisältää tavaraa jota ei löydy sähköisestä järjestelmästä. Osa tästä tavarasta on vanhaa tekniikkaa, jota ei edes käytetä enää tehtaalla. Tästä aiheutuu turhaa varastoimista. - Teräsvaraston ulkokentällä sijaitsevat varastoitavat tavarat ovat telineillä suojaamattomina. etallitavarasta suurin osa on pintaruosteessa. uovi- ja kumitavara altistuu UV-valolle joka aiheuttaa haurastumista. Osaa ongelmista voidaan ratkaista uuden layoutin suunnittelulla. uut ongelmat liittyvät varastointitoimintaan, joihin etsitään vastauksia kappaleessa 9.

23 LAYOUT Yritys haki uudella layoutilla varaston yksinkertaistamista sekä modernistamista. Suunnittelun kannalta rajaavina tekijöinä olivat varaston tila sekä varastoitavan tavaran määrä. Tarkoituksena on säilyttää lavahyllypaikkojen sekä lattiatavaralle varatun lattiatilan määrä. Varaston leikkaamosta vasemmalle puolelle jäävä puoli jätetään uudistamatta, koska se todettiin jo hyvin toteutetuksi. Uusissa layoutsuunnitelmissa käytetään mahdollisimman monta valmiiksi omistettua hyllyä investointikulujen vähentämiseksi. Silti jokaiseen suunnitelmaan investoitavia hyllyjä kertyi, koska 6L hyllyrivin kuvassa 6 näkyvät hyllyt ovat vanhanaikaiset sekä yhteen sopimattomat uusiin hyllyihin nähden. Jokaisen layoutin hyllyjen määrät sekä tilankäytön tiedot löytyvät taulukosta. Ulko-aluetta suunnitellessa otettiin huomioon vain sisäpihan teline-alue. Yrityksen toiveena oli saada ulko-alueen tavarat oksahyllykköihin. KUVA 6. Vanhanaikainen hyllystö 6L.

24 8. Nykyinen layout Sisävarasto jakautuu kolmeen eri osa-alueeseen. Leikkaamon oven edessä on leikkuutavaran säilytys. Pateri-säilytys järjestelmän takana ja vieressä sijaitsee lavahyllyjen paikat. 6L-lavahyllyn edessä sijaitsee lattialla säilytettävän tavaran alue. Kuvassa 7 vasemmalla näkyvän leikkaamon oven viereisissä hyllyissä -3B säilytetään leikkaamoon tulevaa levymateriaalia. Oven vasemmalla puolella sijaitsevat pienet oksahyllyt, joissa säilytetään erilaisia tankoja ja lattarautoja. Paterissa säilytetään isompia leikkuutavaroita. Tarkempi piirros layoutista löytyy liite. KUVA 7. Nykyinen layout varaston oikeasta puolesta. 8. Uudet layoutit Varaston sisäosasta uusia layout suunnitelmia tuli viisi kappaletta. Jokaisessa tärkeimpänä huomioon otettavana asiana oli hyllyjen työväli sekä lattiatilan määrä. Piirroksiin piirrettyjen hyllyjen mitat on mitattu paikan päällä olevista hyllyistä, jotka vastasivat myös Intolog kuvastossa annettuja dimensioita. Tarkoituksena on käyttää mahdollisesti kaikkia jo valmiiksi omistettuja hyllyjä kustannussyistä. Suunnitelmien tiedoista laadittiin taulukko vertailemisen helpottamiseksi.

25 TAULUKKO. Varaston layout tiedot Versio 3 4 OVO Nykyinen 3*4mm hylly 3*35mm hylly 34*4mm hylly Lavapaikat (m³) Lattiatila (m²) Versio Varaston oikea yläreuna käytettäisiin kokonaan hyväksi pistämällä hyllyt kolmeen pitkään riviin. Hyllyvälin ollessa n. 4,8 metriä pääsee tavaraa tuomaan sisempään hyllystöön isommallakin trukilla. Oikeaan alareunaan sijoitetaan tavarat joita ei voi hyllyttää. Hankittavia hyllyjä on 3 kappaletta, kooltaan 3*4 mm. Varastossa kuvan 8 mukaan yläreunan seinustalla sijaitseva kisko täytyy poistaa hyllyjen tieltä. Iso oksahylly siirretään toiselle seinustalle. Tarkempi piirros layoutista löytyy liite 3. KUVA 8. Layout v.

26 3 8.. Versio Varaston oikea alareuna järjestellään uudelleen niin, että työväli on 3,5 m kuvan 9 mukaisesti. Tavaraa tuodaan sisempään hyllystöön pienemmällä trukilla. Katon tukipilarien ympärillä olevat hyllyt järjestetään uudestaan. Piirustuksessa ylemmät hyllyt vaihdetaan uusiin ja ne kohdistetaan niin että tukipilarit mahtuvat hyllyjen rakenteiden sisälle. Varaston ylempi alue jää lattialle sijoittuvalle tavaralle. Hankittavia hyllyjä on kappaletta, kooltaan 3*35 mm. Tarkempi piirros layoutista löytyy liite 4. KUVA 9. Layout v Versio 3 Hyllyt sijoitetaan seinustoille, jolloin mahdollistetaan isommalla trukilla pääsy joka hyllylle. Oikealle alas tehdään hyllysaareke kuvan mukaisesti, jotta lavahyllypaikkojen määrä säilyisi. Saarekkeen päähän laitetaan oksahylly. Lattiatavara sijoitetaan tukipilarien ylemmälle alueelle. Isompi oksahylly siirretään vasempaan yläreunaan. Hankintoja kertyy 6 kappaletta 3*35 mm kokoisia hyllyjä. Tarkempi piirros layoutista löytyy liite 5.

27 4 KUVA. Layout v Versio 4 Varaston oikeapuoli otetaan kokonaan hyllyjen käyttöön. Oikealle ylös hyllyt asetellaan kuvan mukaisesti taskumaiseen muotoon ja alaosa muutettaan samanlaiseen muotoon kuin versio :ssa. Iso oksahylly sijoitetaan yläpuolen oviaukon viereen. Hankintoja tarvitaan yksi kappale, 3*4mm kokoinen hylly sekä 4 kappaletta 3*35 hyllyä. Lattialle sijoittuva tavara tulee yläpuolen oven vasemmalle puolelle. Tarkempi piirros layoutista löytyy liite 6. KUVA. Layout v.4

28 Versio OVO Investoidaan OVO-siirtohyllyjärjestelmä. Järjestelmässä hyllyjä voidaan siirtää lähelle toisiaan, jolloin tilankäyttö maksimoidaan. Järjestelmä sijoitetaan kuvan mukaisesti varaston oikeaan alareunaan. Lattiatavara pysyy samalla sille varatulla paikalla. Tarkempi piirros layoutista löytyy liite 7. KUVA. Layout v.ovo 8..6 Ulkoalue Piha-alueelta poistetaan kaikki telineet ja piha asfaltoidaan. Kuvassa 3 näkyviin E- ja Ftelinepaikkoihin tehdään kaksi uutta samanlaista telinettä isoille akseleille ja muille tukevan telineen vaativille tavaroille. Keskialueelle sijoitetaan seitsemän kappaletta kummankin puolisia oksahyllyjä joiden pituus on 6 metriä. Yksi hyllykkö asennetaan metriseksi, joidenkin metritavarasalkojen ollessa metriä. Oikealle vaakaan tulevat hyllyt ovat myös metriä pitkiä. Tarkempi piirros ulkoalueen layoutin muutoksista löytyy liite 8 ja liite 9.

29 KUVA 3. Ulkoalueen Layout. 6

30 7 JATKOKEHITYSSUUNNITELAT Uudella layoutilla ratkaistiin joitakin SWOT-analyysissä esiin tulleita ongelmia. Tässä kappaleessa esittelen muille ongelmille ratkaisuja sekä uuden layoutin käyttöönottoon ja varastoinnin ylläpitämiseen liittyviä asioita. 9. Varaston läpikäynti/inventaario Uutta layoutia käyttöön ottaessa olisi hyvä samalla suorittaa inventaario teräsvarastosta. Varastolla säilytetään tällä hetkellä tavaraa, jotka eivät löydy tietokannasta. Nämä olisi hyvä syöttää järjestelmään sekä selvittää niiden varastoimisen tarpeellisuus. yöskin tavarat, jotka löytyivät järjestelmästä, sisälsivät ylimääräisiä kappaleita varastoitavaan tarpeellisuuteensa nähden. Esimerkiksi varastossa säilytettään useita erilaisia vaihteita, joissa SAP-järjestelmän mukaan viime myyntitapahtuma on vuodelta 6. Esimerkkinä lieriöhammasvaihde 3L63 4.3:, jota säilytetään kolmea kappaletta varastossa. Liitteestä löytyy varastosta mahdollisesti poistuvien nimikkeiden lista. Nämä nimikkeet on valittu XYZ-analyysin avulla vuoden myynti- ja ostotapahtumien mukaan varastonimilistasta. Varastonimikkeet, jotka päätyivät poistolistaan, kuuluivat XYZ-analyysin -luokkaan. Näitten nimikkeiden varastoinnin tai varastointimäärän tarpeellisuus tulisi tarkastaa. 9. erkinnät ja turvallisuus Uudet hyllyt tulisi merkitä asianmukaisesti hyllypaikkoineen. Lattiaan tulisi merkitä trukkien kulkuväylät. Lattialla säilytettävien tavaroiden säilytyspaikat tulisi merkitä selvästi ja ne olisi hyvä numeroida. Uusin layout tuo katon tukipilarit esiin, joten ne tulisi suojata trukeilta oikeanlaisilla suojilla. Varaston ovien läheisyyteen laitetaan seinälle kartta varastosta, josta saa selville hyllyjen ja alueiden merkinnät.

31 8 9.3 Järjestely ja toimintatavat Tavaran kuljetuksesta teräsvarastoon tehdään selvät ohjeistukset tavaran vastaanottamisesta hyllyttämiseen asti. Näin estetään tavaran kertyminen vääriin paikkoihin. Inventaarion yhteydessä tarkastetaan tavarakohtainen varastoimisen tarpeellisuus.

32 9 YHTEENVETO Boliden yrityksenä oli minulle tuttu työskenneltyäni siellä neljän kesän aikana kesätyöntekijänä. Oli kuitenkin mielenkiintoista päästä tutustumaan varaston toimintaan lähemmin. Yrityksen tarjoama opinnäytetyö aihe oli itselleni hyvinkin mielekäs, koska se liittyi omaan suuntautumiseeni läheisesti. Valitettavasti en pääse itse näkemään työni vaikutusta yrityksen varastoon, mutta toivon sen auttavan toteutusta, kun se otetaan käyttöön.. Layout Esitin yrityksessä varastonhenkilökunnalle palaverissa kaikki eri versiot uusista layouteista. Henkilökunnan kanssa valitsimme parhaimmaksi vaihtoehdoksi version. Valittu layout muutti varaston tilankäytön optimaaliseen tilaan. Ulkoalueen suunnitelma vastasi yrityksen kuvaa siitä, millainen sen haluttiin olevan. Näillä muutoksilla saadaan aikaan se, että tavaran tuonti ja haku pystytään toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Se myös yksinkertaistaa varastontoimintoja merkittävästi.. Ylläpito erkintöjen avulla saadaan aikaan turvallisempi ja tehokkaampi työympäristö varaston työntekijöille sekä muille varastontoimintoja käyttäville. Inventoimisjärjestelmää kehittämällä taataan varaston toimintavarmuuden jatkuva sujuvuus. Samalla estetään turhan pääoman sijoittaminen.

33 3 LÄHTEET Boliden. 4. Boliden s history. Saatavissa: Viitattu Boliden Kokkola. 3. Rikasteesta metalliksi - sinkin tuotantoprosessi. Haverila,., Uusi-Rauva, E., Kouri, I. & iettinen, A. 9. Teollisuustalous. Tampere: Hämeen Kirjapaino Oy. Hokkanen, S., Karhunen, J. & Luukkainen,. 4. Logistisen ajattelun perusteet. Jyväskylä: Kopijyvä. Hokkanen, S. & Virtanen, S. 3. Varastonhoitajan käsikirja. Tallinna: Tallinna Raamatutrükikoda. Intolog. 6. Intolog kuvasto 6 Saatavissa: Viitattu Krogerus,. & Tschäppeler, R.. Pieni suuri päätösten kirja: 5 toimivinta ratkaisumallia. EU: Atena Kustannus Oy. Logistiikan maailma. 6. Varastohyllyt. Saatavissa: Viitattu Logistiikan maailma. 6. Varastonohjaus: ABC-analyysi. Saatavissa: Viitattu Pouri, R Businesslogistiikka.Helsinki: WSOY. Sakki, J. 3. Tilaus-toimitusketjun hallinta: Logistinen B-to-B-prosessi. Espoo: Hakapaino Oy.

34 3 LIITE ( 6 ) Nimike 55 OOTTORILIERIÖVAIHDE FZVD 46S 58 HEHKUTETTU TERÄSLANKA.6 33 JOUSITERÄSLANKA.5 DIN 76 A 336 JOUSITERÄSLANKA DIN 76 A 34 JOUSITERÄSLANKA 3 DIN 76 A 34 JOUSITERÄSLANKA 4 DIN 76 A 346 JOUSITERÄSLANKA 6 DIN 76 A 53 AKSELI ST5 BKO LAPA BKO / 55 LAPA BKO / 898 NESTEKYTKIN GTP-4 56 BREDA SIN- CLA 5 HAASVAIHDE 3KW ZG KRS4 5R/ 85 PP-PAINEPUTKI 63X5.8 PN DIN PP-PAINEPUTKI 75X6.9 PN DIN LUISTI DN8 H 73/ LAAKERIPESÄ PUPUN ALUSTA BKO AKSIAALIPUHALLIN PCA PUPUN PESÄ 4 T KIERRETANKO 7X.4436 DIN KIERRETANKO 3X.4436 DIN PIIDIOKSIDIPULVERI AEROSIL 6697 NOSTOKÖYSI 4X3 -HAARAINEN 6699 NOSTOKÖYSI 6X5 -HAARAINEN 6473 NOSTOKÖYSI 6X3 -HAARAINEN 6474 NOSTOKÖYSI 6X6 -HAARAINEN 665 LIERIÖHAASVAIHDE 3L63 4.3: 6853 PESÄ EL / PTFE-PYÖRÖTANKO PTFE-AINESPUTKI 5/ A 886 PUPUN ALUSTA NC-H6K NOSTOKÖYSI 6X.5 -HAARAINEN 9346 JUOKSUPYÖRÄ U DUR Varaston kulutus Vuosina 6-6 Kok.kulutus,7 3,8,5 # Kok.Varast. 3 8,4 4,7,7 9,7 4,8 3, ,34 4, # Arvo 6,66 8,89 4,9 36,4 8,34 5,3,,5,3 39, 3,84 74, 43,6 45,4 9,7, 59,5, # Viime tapahtuma

35 3 LIITE ( 6 ) Nimike 9454 AKSELI BKO TAITTORUPU 4/65X38 KUI- OITU 9 SULKUSYÖTIN 75 LURGI 898 TAPPIVAIHDE TV 9.44: 99 SEKOITTAJA BKO TAITTORUPU 63/65X LIETEPUPPU VASA TAPPIKIERUKKAVAIHDE TKV- 8: 886 KULJETINHIHNA X5 EP4/3-3/ 3886 PTFE-AINESPUTKI 75/9 A 47 NASH-TYHJÖPUPPU H KIERUKKALIERIÖVAIHDE 38.5: 877 SULKUSYÖTIN 533A O-COF LURGI 3458 LIERIÖHAASVAIHDE HHV 345 G VAIHDE DKPF884E3/./.3PS 7/ 3955 SIDEPALKKI BKO ARINAN NOSTOPALKKI BKO KETJUPYÖRÄ Z-57 BKO HIHNASUOJA BKO KIILAHIHNASUOJA BKO OOTTORILIERIÖVAIHDE FZVD 46S 6735 HIHNARULLA B 8XX SFS PALUURULLA B 8/63X6X SFS KANNATUSRULLA /4/ SYÖTTÖKISKO X3 44A747HA59 S 7769 VETOPYÖRÄ Z- BKO TAITTOPYÖRÄ 35 BKO LAAKERIPESÄ LASIKUITU 8356 LIERIÖHAASVAIHDE 3L63 6.6: 855 SEULAKUDOS NO ALUIINI-T-TANKO 5X5X IUPÄÄTY TAPPIKYTKIN EK3 35/ Varaston kulutus Vuosina 6-6 Kok.kulutus 5 # Kok.Varast. 3 3,7 4, ,,7 # Arvo, 3 56,7,3,5,, 4,96, # Viime tapahtuma

36 33 LIITE 3( 6 ) Nimike 9643 OOTTORILIERIÖVAIHDE 3PKL5 535/ POHJAKARTIO BKO LIERIÖHAASVAIHDE 4PKL39 9/.5RP KUUSIOTANKO DIN KUUSIOTANKO DIN PP-PAINEPUTKI 5X4.6 PN DIN PP-PAINEPUTKI 9X8. PN DIN LOKEROPYÖRÄ AKSELEINEEN BKO KULUTUSHOLKKI BKO SEULAVERKKO 6-3X3-8X SEULAVERKKO 3-X-8X POKSIKANSI DUR LAAKERIPESÄ GRS PTFE-PYÖRÖTANKO 358 KESKIPAKOPUPPU DA 5/S INDUKTORI -57 KEPPI OY 439 TAITTORUPU 4/5X87 KUIOITU 434 ROOTTORI BKO PROFIILIKISKO 6ES5 7-8A 435 VINOLAPA-AKSELI BKO ADAPTERI LP7 R PUHALLINPYÖRÄ HACS OOTTORIHAASVAIHDE G6- /DP5A OOTTORIHAASVAIHDE SC34BC7-> 4485 OOTTORIHAASVAIHDE R3R7DT9S OOTTORIHAASVAIHDE S7 R43DT7D OOTTORIHAASVAIHDE FA6 R43 DT7 457 D4 PESÄ 4967 R 4854 IRROTUSAINE CRA-5 5L 4956 PE-HD T-KAPPALE 5X PN 457 TAPPIVAIHDE T-55 9/6RP 47 KYTKIN BKO PVDF-PUTKI DN5 X.9 PN6 Varaston kulutus Vuosina 6-6 Kok.kulutus 7 3,655 - # Kok.Varast. 6,4 7, # Arvo 58, 8,4,7,5 68,6 45,,,,,,, 6,9,6 # Viime tapahtuma

37 34 LIITE 4( 6 ) Nimike PVDF-PUTKI DN 5X.9 PN PVDF-PUTKI DN65 75X.5 PN PVDF-PUTKI DN8 9X.8 PN PVDF-PUTKI DN X3.5 PN 468 OOTTORIHAASVAIHDE AK3G-> 435 KYTKINPUOLIKAS BKO KOTELO LAAKERIPESÄKANSINEEN NTK- 434 AKSELI 4LA8 L= VETORUPU 4/95/THV KIERUKKAVAIHDE CTK : 438 KYTKIN 74BD65A4 D=4/3 (SC-35) 4397 TERÄSAIHIO ST 5-3 HALK 4 LEV VENTTIILIN KARA BKO LAIPOIN 4385 LIERIÖHAASVAIHDE 3L : 4333 KAAPELIHYLLY LATU NESTEKYTKIN SÄHKÖOOTTORI OOTTORIHAASVAIHDE SAF3D63L4 BO H ÄNNÄNVARSIAINE SKF 8 K 8,/ LIITOSKAPPALE AKSP9 BKO SYÖTTÖK.KISKONPIDIN PII.3.355/ KARTIOHAASVAIHDE KF7 DV34 7.5K 4343 HAASVAIHDE DANFOSS RR3 DF/ JUOKSUPYÖRÄ+AKSELI TAITTORUPU 63X8 BKO DC-EROTIN HCC TAPPIVAIHDE THV-4-A-JV 5.7: TAPPIVAIHDE BT KAARI X9 TEL-B KY 4385 JATKOLENKKI KULJETINKETJULLE 4- E AKSELI BKO AKSELI BKO VETORUPU BEC8KC-63X VETORUPU BEC5KC-8X-5 Varaston kulutus Vuosina 6-6 Kok.kulutus # Kok.Varast , # Arvo,,8,,5,, 74,6,4, 549,6 85,53 # Viime tapahtuma

38 35 LIITE 5( 6 ) Nimike HAASVAIHDE RF 3 : HAASVAIHDE RF : HAASVAIHDE RGA-35JH HAASVAIHDE RG-44-4-RA-E VÄLPPÄ TS--OP L-PUTKI DN35 PN VEH SYÖTTÖLAATIKKO BKO ROOTTORI BKO STAATTORI BKO ISTUKKA BKO ROOTTORI BKO STAATTORIPUOLIKAS BKO ISTUKKA BKO ROOTTORI BKO STAATTORI BKO ISTUKKA D3 BKO LIETESYLINTERI LP LIETEÄNTÄ 3LP VOIAKAAPELI CK 4X3/5 6/KV 4469 VOIAKAAPELI NSHXAFÖ /85 3KV 447 VIRTAUUNTAJA 45KW 5-3/5/5/5A KULJETINKETJU 8-E-8 ALLI SEKOITINELIN BKO LAPA SEKOITINELIN BKO LAPA SEKOITINELIN BKO LAPA HAASVAIHDE SF 6.: JATKOAKSELI BKO L= OOTTORIHAASVAIHDE R87 DTLS4 447 B3 SEKOITINELIN BKO AKSELI BKO KULJETINKETJU 8E8K. 4 LENKK 444 OOTTORIHAASVAIHDE DK9D3/6W KYTKENTÄKAAPPI AE.6 RITTAL Varaston kulutus Vuosina 6-6 Kok.kulutus # Kok.Varast # Arvo,, ,8 66,7 # Viime tapahtuma

39 36 LIITE 6( 6 ) Varaston kulutus Vuosina 6-6 Nimike Kok.kulutus # Kok.Varast VETORUPU KS-3 6/6X6 KU- IOIT 4475 HAASVAIHDE SF 9.5: 4487 SF6-KATKAISIJA LTB 45 D/OHJAIN BLK 4494 POTKURI BKO SEKOITINAKSELI BKO TAPPIVAIHDE FA77/A/G 4/8.5R/IN OOTTORIHAASVAIHDE KA87/TR57DT9L PALJETASAIN PRF-/4/+-7,5/ PALJETASAIN DN3 IRTOLAIPOIN PRF/3 448 KULJETUSHIHNA 65 EP4/3 3X,5, TAPPIVAIHDE J3A 5.45: OOTTORIHAASVAIHDE RF-36HJ- 8-L 5884 OOTTORI KW R/ 3BP 355 SB SEKOITINELIN BKO PYSTYPUPPU DCP-5/ HAASVAIHDE LFA-3J-45-RAN 45/ # Arvo,, 74, 767,6 48,5, # Viime tapahtuma

40 37 LIITE

41 38 LIITE 3

42 39 LIITE 4

43 4 LIITE 5

44 4 LIITE 6

45 4 LIITE 7

46 43 LIITE 8

47 44 LIITE 9

Jesse Sarpola ENNAKKOHUOLLON SUUNNITTELU SUORAVALURADALLE

Jesse Sarpola ENNAKKOHUOLLON SUUNNITTELU SUORAVALURADALLE Jesse Sarpola ENNAKKOHUOLLON SUUNNITTELU SUORAVALURADALLE Opinnäytetyö CENTRIA-AMMATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikka Huhtikuu 2016 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Kokkola-Pietarsaari Aika Huhtikuu

Lisätiedot

VARASTON KEHITTÄMINEN

VARASTON KEHITTÄMINEN Teemu Pellinen VARASTON KEHITTÄMINEN Varastoinnin kriteerien määrittely Opinnäytetyö CENTRIA-AMMATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma Joulukuu 2016 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Centriaammattikorkeakoulu

Lisätiedot

KUORMALAVAHYLLY ALFA

KUORMALAVAHYLLY ALFA KUORMALAVAHYLLY ALFA EAB KUORMALAVAHYLLY EAB:n kuormalavahylly kattaa vakiona laajan valikoiman eri levyisiä, syvyisiä ja korkuisia hyllyjä. Monipuolisilla lisävarusteilla rakennetaan tehokas ja toimiva

Lisätiedot

Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO

Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Puutekniikan koulutusohjelma Toukokuu 2009 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Aika Ylivieska

Lisätiedot

EAB Built to last Tarkkuus ja laatu ovat mukana kaikessa toiminnassamme, raakamateriaalin valinnassa,

EAB Built to last Tarkkuus ja laatu ovat mukana kaikessa toiminnassamme, raakamateriaalin valinnassa, KUORMALAVAHYLLY EAB KUORMALAVAHYLLY 1 EAB:n kuormalavahylly kattaa vakiona laajan valikoiman eri levyisiä, syvyisiä ja korkuisia hyllyjä. Monipuolisilla lisävarusteilla rakennetaan tehokas ja toimiva varasto.

Lisätiedot

KUORMALAVAHYLLY ALFA

KUORMALAVAHYLLY ALFA KUORMALAVAHYLLY ALFA EAB KUORMALAVAHYLLY EAB:n kuormalavahylly kattaa vakiona laajan valikoiman eri levyisiä, syvyisiä ja korkuisia hyllyjä. Monipuolisilla lisävarusteilla rakennetaan tehokas ja toimiva

Lisätiedot

KIP EDELLÄKÄVIJÄ KIERTOTALOUDESSA

KIP EDELLÄKÄVIJÄ KIERTOTALOUDESSA KIP EDELLÄKÄVIJÄ KIERTOTALOUDESSA Material Week 1.11.2018 Kai Nykänen ESQ-johtaja Boliden Kokkola Oy 1 BOLIDEN AB Maailmanluokan kaivos- ja sulattoyhtiö Ruotsi, Suomi, Norja, Irlanti 6 kaivosaluetta, 5

Lisätiedot

KUORMALAVAHYLLY ALFA

KUORMALAVAHYLLY ALFA KUORMALAVAHYLLY ALFA EAB KUORMALAVAHYLLY EAB:n kuormalavahylly kattaa vakiona laajan valikoiman eri levyisiä, syvyisiä ja korkuisia hyllyjä. Monipuolisilla lisävarusteilla rakennetaan tehokas ja toimiva

Lisätiedot

KUORMALAVAHYLLY ALFA

KUORMALAVAHYLLY ALFA KUORMALAVAHYLLY ALFA EAB KUORMALAVAHYLLY EAB:n kuormalavahylly kattaa vakiona laajan valikoiman eri levyisiä, syvyisiä ja korkuisia hyllyjä. Monipuolisilla lisävarusteilla rakennetaan tehokas ja toimiva

Lisätiedot

Boliden Kokkola Oy. Sinkkiteollisuuden sivuvirrat; Hyötykäytön mahdollisuudet ja käytännön ongelmat. Tähän uusi kuva. UUMA-seminaari Kokkola 24.4.

Boliden Kokkola Oy. Sinkkiteollisuuden sivuvirrat; Hyötykäytön mahdollisuudet ja käytännön ongelmat. Tähän uusi kuva. UUMA-seminaari Kokkola 24.4. Tähän uusi kuva Sinkkiteollisuuden sivuvirrat; Hyötykäytön mahdollisuudet ja käytännön ongelmat UUMA-seminaari Kokkola 24.4.2013 Pohjoismainen metallialan yritys Boliden-konserni Hallussa metallien koko

Lisätiedot

Kulutus ja täydennys synkronissa

Kulutus ja täydennys synkronissa Kulutus ja täydennys synkronissa 11.4.2013 Tuula Löytty Pidentää läpimenoaikoja Aiheuttaa kuljettamista ja siirtelyä Vaatii tilaa Sitoo pääomia Tuotteiden arvo ei kasva 2 1 Koneiden ja laitteiden varaosat

Lisätiedot

Varastokalusteet.

Varastokalusteet. Varastokalusteet www.toyota-forklifts.fi www.toyota-hyllyt.fi Toyota varastokalusteratkaisut Toyota Material Handling Finland (TM- HFi) tarjoaa samasta osoitteesta sekä materiaalin säilytykseen tarvittavat

Lisätiedot

Varastokalusteet. Lisätietoja ulokehyllyistä. Toyota Storage Solutions. www.toyota-forklifts.fi

Varastokalusteet. Lisätietoja ulokehyllyistä. Toyota Storage Solutions. www.toyota-forklifts.fi Lisätietoja ulokehyllyistä Toyota Storage Solutions Varastokalusteet Ulokehyllyt Pylväskorkeus (mm) Ulokepituudet (mm) Kevyt 2000, 2600, 3000 400, 500, 600, 700 ja 800 Keskiraskas 3000, 3600, 4000 400,

Lisätiedot

Metallien valmistus. Kuva1: Louhittua kuparikiisua. Kuparikiisu sisältää jopa 35% kuparia. (Kuva:M.Savolainen).

Metallien valmistus. Kuva1: Louhittua kuparikiisua. Kuparikiisu sisältää jopa 35% kuparia. (Kuva:M.Savolainen). Metallien valmistus malmin etsintä Perinteisesti uusien malmiesiintymien jäljille on täällä pohjolassa päästy irtokiviä etsimällä. Kun tunnetaan jääkauden kulkusuunnat, voidaan päätellä, mistä suunnasta

Lisätiedot

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä

Lisätiedot

Tuotannon laatukeskeinen suunnittelu ja ohjaus

Tuotannon laatukeskeinen suunnittelu ja ohjaus Tuotannon laatukeskeinen suunnittelu ja ohjaus Juha Juntunen mailto:juha.juntunen@pp.nic.fi Opintojakson sisältö Tehdassuunnittelun perusteet Tuotteen valmistusprosessit Kapasiteetin mitoitus Kannattavuusanalyysi

Lisätiedot

Johanna Koivusipilä SINKIN SISÄINEN KIERTO BOLIDEN KOKKOLA OY:N VALIMOSSA

Johanna Koivusipilä SINKIN SISÄINEN KIERTO BOLIDEN KOKKOLA OY:N VALIMOSSA Johanna Koivusipilä SINKIN SISÄINEN KIERTO BOLIDEN KOKKOLA OY:N VALIMOSSA Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Kemiantekniikan koulutusohjelma Helmikuu 2010 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö

Lisätiedot

Outokumpu Tornion Operaatiot. Maailman integroiduin ruostumattoman teräksen tuotantolaitos

Outokumpu Tornion Operaatiot. Maailman integroiduin ruostumattoman teräksen tuotantolaitos Outokumpu Tornion Operaatiot Maailman integroiduin ruostumattoman teräksen tuotantolaitos 17.4.2018 1 Integroitu tuotanto FeCr-tuotanto Ruostumattoman teräksen tuotanto Oma kromimalmi: varma saatavuus

Lisätiedot

Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Boliden Kokkola Oy

Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Boliden Kokkola Oy Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Aija Rytioja syntynyt Kokkolassa 1972 opiskellut Oulussa prosessitekniikan diplomiinsinööriksi valmistunut vuonna v. 1999 työskennellyt Suomen ainoassa sinkkitehtaassa vuodesta

Lisätiedot

Boliden Harjavalta. Hannu Halminen

Boliden Harjavalta. Hannu Halminen 7.6.2018 Hannu Halminen 1 Toimimme osana kansainvälistä konsernia Boliden on yhteiskuntavastuunsa tunteva, kehittyvä metallialan yritys, jonka erikoisalaa on malminetsintä, kaivostuotanto, sulattotoiminta

Lisätiedot

VARASTOALAN AMMATTILAISEKSI SARI STÅHL OPETUSHALLITUS

VARASTOALAN AMMATTILAISEKSI SARI STÅHL OPETUSHALLITUS VARASTOALAN AMMATTILAISEKSI SARI STÅHL OPETUSHALLITUS Sari Ståhl ja Opetushallitus Kuvitus: Piirrokset Camilla Ståhl, muut kuvat Sari Ståhl Ulkoasu ja taitto: Oy Graaf Ab Opetushallitus PL 380 00531 Helsinki

Lisätiedot

Metallien kierrätys on RAUTAA!

Metallien kierrätys on RAUTAA! Metallien kierrätys on RAUTAA! METALLEJA VOI KIERRÄTTÄÄ L O P U T T O M A S T I M E T A L L I N E L I N K A A R I Metallituotteen valmistus Metallituotteen käyttö Metallien valmistuksessa raaka-aineiden,

Lisätiedot

KUPARIN LIUKENEMINEN VIRTAKISKOLTA

KUPARIN LIUKENEMINEN VIRTAKISKOLTA Opinnäytetyö (AMK) Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma TUKES11 2016 Tuukka Venho KUPARIN LIUKENEMINEN VIRTAKISKOLTA OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikka

Lisätiedot

Logistiikkapalvelukeskus metalliteollisuuden kunnossapidossa ja alihankinnassa SERVIISI

Logistiikkapalvelukeskus metalliteollisuuden kunnossapidossa ja alihankinnassa SERVIISI Logistiikkapalvelukeskus metalliteollisuuden kunnossapidossa ja alihankinnassa SERVIISI http://partnet.vtt.fi/serviisi/ Hankintalogistiikan ulkoistamisesta hankintatoimen ulkoistamiseen EGLO-ohjelman vuosiseminaari

Lisätiedot

Materiaalikierron yhteistyömalli

Materiaalikierron yhteistyömalli Materiaalikierron yhteistyömalli Mikä on materiaalikierron yhteistyömalli? Materiaalikierron yhteistyömallilla edistetään asukkailta ja yrityksistä jäävien ylimääräisten tavaroiden ja materiaalien uudelleenkäyttöä

Lisätiedot

Logistiikkaselvitys 2009

Logistiikkaselvitys 2009 Logistiikkafoorumi Logistiikkaselvitys 2009 Professori Lauri Ojala Tutkija Tomi Solakivi Turun kauppakorkeakoulu - Logistiikka Lauri.ojala@tse.fi Tomi.solakivi@tse.fi 1 Logistiikkaselvitys 2009 Liikenne-

Lisätiedot

Pakkaus on välttämätön hyvä ei välttämätön paha

Pakkaus on välttämätön hyvä ei välttämätön paha Pakkaus on välttämätön hyvä ei välttämätön paha 17.1.2017 Kajaani 1 Suomen Pakkausyhdistys ry Pakkausalan yhteistoimintajärjestö perustettu 1954 Toiminta-ajatus: pakkausalan toimintaedellytysten edistäminen

Lisätiedot

POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE

POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE TALVIVAARA SUURIKUUSIKKO LAATU TYÖTURVALLISUUS YMPÄRISTÖPOLITIIKKA Laadukkaan toimintamme runkona on työturvallisuus, joka kattaa kaikki projektin vaiheet suunnittelusta

Lisätiedot

SINKIN SULATUS INDUKTIOUUNISSA ERI APUAINEITA KAYTTÄEN BOLIDEN KOKKOLA OY

SINKIN SULATUS INDUKTIOUUNISSA ERI APUAINEITA KAYTTÄEN BOLIDEN KOKKOLA OY Lukkarila Juha SINKIN SULATUS INDUKTIOUUNISSA ERI APUAINEITA KAYTTÄEN BOLIDEN KOKKOLA OY Opinnäytetyö CENTRIA AMMATTIKORKEAKOULU Kemiantekniikan koulutusohjelma Elokuu 2015 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ

Lisätiedot

Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon

Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon Teollisuusnosturit Ydinvoimalanosturit Satamanosturit Raskaat haarukkatrukit Kunnossapito Työstökonehuolto MATERIAALINHALLINTA Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon 2 Konecranes Agilon

Lisätiedot

Maxipackerin oikean aseman tasolla. Yhdellä radiopäätteellä voidaan ohjata useampaa Maxipackeria.

Maxipackerin oikean aseman tasolla. Yhdellä radiopäätteellä voidaan ohjata useampaa Maxipackeria. MAXIPACKER EAB:n Maxipacker on ainutlaatuinen hyllyjärjestelmä, joka mahdollistaa järkevän ja taloudellisen lavavarastoinnin koko varaston tilavuudelta joko normaalilämpötilassa tai pakkasessa. Maxipacker

Lisätiedot

LÄPPÄVENTTIILI haponkestävä teräs WAFER tyyppi 411- (41000) sarjat

LÄPPÄVENTTIILI haponkestävä teräs WAFER tyyppi 411- (41000) sarjat Operation haponkestävä teräs WAFER tyyppi 11- (1000) sarjat C ont R o L Käyttö ja rakenne Versio 07-09-011 Wafer tyyppi 11 (1000) läppäventtiileitä käytetään vaativiin sulku- ja säätötehtäviin. Venttiili

Lisätiedot

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI PARTNERSHIP POWER Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon Meconet on johtava jousi-, meisto- ja syvävetotuotteiden valmistaja. Tarjoamme asiakkaillemme ylivoimaisen palveluketjun

Lisätiedot

Yritys. Liikevaihto vuonna milj eur. Vuonna 2012 lv oli 26.9 milj. eur

Yritys. Liikevaihto vuonna milj eur. Vuonna 2012 lv oli 26.9 milj. eur Yritys Airamin historia alkaa vuodesta 1921 jolloin perustettiin Suomen Sähkölampputehdas Oy. Nimen alkuperästä on eri teorioita: Osram, Tungsram, ram-pääte kun raaka-aineena Volfram ai, ram vaiko naisten

Lisätiedot

Terästangot... 3 Kylmävedetyt terästangot... 17 Palkit ja rakenneputket... 23 Putket... 32 Ruostumattomat levyt... 69 Ruostumattomat terästangot...

Terästangot... 3 Kylmävedetyt terästangot... 17 Palkit ja rakenneputket... 23 Putket... 32 Ruostumattomat levyt... 69 Ruostumattomat terästangot... TUOTELUETTELO Sisältö Terästangot... 3 Kylmävedetyt terästangot... 17 Palkit ja rakenneputket... 23 Putket... 32 Ruostumattomat levyt... 69 Ruostumattomat terästangot... 74 Ruostumattomat putket... 81

Lisätiedot

FI 1 Boliden Harjavalta

FI 1 Boliden Harjavalta Boliden Harjavalta FI 2 3 Metallissa on tulevaisuus Sisältö 2 3 Metallissa on tulevaisuus 4 5 Pitkät perinteet 6 7 Rikasteesta metalliksi 8 9 Täyttä metallia 10 11 Ympäristön ehdoilla Boliden Harjavalta

Lisätiedot

Tämä dokumentti on tehty pohjaan Muistiopohja_logolla.ott

Tämä dokumentti on tehty pohjaan Muistiopohja_logolla.ott Muistio 1 (5) Asiakirjapohjien dokumentaatio Asiakirjapohjien tiedostot Tämä dokumentti kuvaa joukon SFS 2487 -standardin mukaisia OpenOfficeasiakirjapohjia. Pohjat on laatinut Martti Karjalainen oikeusministeriön

Lisätiedot

Matti Taka-Eilola PUTKIPOSTILINJAN NYKYTILAN ARVIOINTI

Matti Taka-Eilola PUTKIPOSTILINJAN NYKYTILAN ARVIOINTI Matti Taka-Eilola PUTKIPOSTILINJAN NYKYTILAN ARVIOINTI Opinnäytetyö CENTRIA-AMMATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikka Huhtikuu 2016 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Aika Kokkola-Pietarsaari Huhtikuu

Lisätiedot

tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Analysis Oma osio

tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Analysis Oma osio Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Analysis Oma osio Jouni Sakki Oy tel. +358 50 60828 e-mail: jouni.sakki@jounisakki.fi www.jounisakki.fi B-to-b tilaus-toimitusketju Tilaus-toimitusketju

Lisätiedot

BRV2 paineenalennusventtiili Asennus- ja huolto-ohje

BRV2 paineenalennusventtiili Asennus- ja huolto-ohje 0457350/6 IM-P045-10 CH Issue 6 BRV2 paineenalennusventtiili Asennus- ja huolto-ohje 1. Suositeltava asennus 2. Asennus ja huolto 3. Varaosat 4. Ulkoinen impulssiputki IM-P045-10 CH Issue 6 Copyright 20001

Lisätiedot

Projektin suunnittelu A71A00300

Projektin suunnittelu A71A00300 Projektin suunnittelu A71A00300 Projektisuunnitelma 1. Projektitiimi 2. Projektin tausta 3. Projektin tavoitteet 4. Tiimin roolit 5. Sisäinen viestintä 6. Riskianalyysi 7. Aikataulutus Projektisuunnitelman

Lisätiedot

LOGISTIIKKAKIINTEISTÖN EVALUOINTI. Hakkilankaari 1 11.6.2007

LOGISTIIKKAKIINTEISTÖN EVALUOINTI. Hakkilankaari 1 11.6.2007 LOGISTIIKKAKIINTEISTÖN EVALUOINTI Hakkilankaari 1 11.6.2007 Sijainti ja tontti Vantaa, Hakkilan teollisuusalue Sijainti logistiikan kannalta hyvä Pääliikenneyhteydet Lahden, Porvoon ja Tuusulan moottoritiet,

Lisätiedot

LUT/TUTA 2011 CS20A0050 Toimitusketjun hallinta Case Rasa

LUT/TUTA 2011 CS20A0050 Toimitusketjun hallinta Case Rasa YRITYSKUVAUS RASA OY Rasa Oy on suomalainen teollisuusyritys, joka on perustettu 50-luvulla. Rasa Oy toimittaa rakentamiseen liittyviä ratkaisuja, ja sillä on toimipisteitä 12 maassa. Se pyrkii tarjoamaan

Lisätiedot

Monipuolista varasto- ja toimistotilaa Vantaan Hakkilassa

Monipuolista varasto- ja toimistotilaa Vantaan Hakkilassa Monipuolista varasto- ja toimistotilaa Vantaan Hakkilassa Varasto/logistiikka, Toimisto KIINTEISTÖN KUVAUS Toimisto-, tuotanto- ja varastokiinteistö Vantaan Hakkilassa logistiikkapainotteisella Vantaan

Lisätiedot

600 R ALLASHYLLYT Allastetut hyllyjärjestelmät vaarallisille aineille pienissä säiliöissä

600 R ALLASHYLLYT Allastetut hyllyjärjestelmät vaarallisille aineille pienissä säiliöissä Allastetut hyllyjärjestelmät vaarallisille aineille pienissä säiliöissä Haitallisten aineiden varastoimiseen, allashyllyt kaikilla hyllytasoilla. Kaksi leveyttä (1000 ja 1300 mm) voidaan yhdistää keskenään,

Lisätiedot

Säilytysjärjestelmä kaikkiin tiloihin ja tarkoituksiin

Säilytysjärjestelmä kaikkiin tiloihin ja tarkoituksiin Säilytysjärjestelmä kaikkiin tiloihin ja tarkoituksiin Seisoo omillaan Seinään ei tarvitse porata reikiä ja se on tarpeeksi kestävä kannattelemaan melkein mitä ikinä pitääkin säilyttää. Mahdollisuudet

Lisätiedot

Kopioi cd-levyt kiintolevylle, niin fyysiset levyt joutavat eläkkeelle.

Kopioi cd-levyt kiintolevylle, niin fyysiset levyt joutavat eläkkeelle. TEE KONEESTA CD-VARASTO: Kopioi cd-levyt kiintolevylle, niin fyysiset levyt joutavat eläkkeelle. Siirrä cd-levysi TIETOJA Kopioi cd-levyt kiintolevylle levykuviksi, niin pääset sisältöön nopeasti käsiksi

Lisätiedot

VARASTOAUTOMAATIT - LISÄOSAT

VARASTOAUTOMAATIT - LISÄOSAT A Member of the Constructor Group VARASTOAUTOMAATIT - LISÄOSAT Lisää tuotavuutta ja keräilytehokkuutta Varastoautomaatit Lisäosat Varastoautomaatit - räätälöity aina tarpeen mukaan Kasten-varastoautomaatit

Lisätiedot

TEOLLISUUSVENTTIILIT KOKOONPANOTUOTTEET MAGNEETTIVENTTIILIT. Vaativiin prosessiteollisuuden kohteisiin, elintarvike- ja lääketeollisuuteen

TEOLLISUUSVENTTIILIT KOKOONPANOTUOTTEET MAGNEETTIVENTTIILIT. Vaativiin prosessiteollisuuden kohteisiin, elintarvike- ja lääketeollisuuteen KOKOONPANOTUOTTEET Kokoonpanoyksikkömme Espoossa kasaa monipuolisia venttiili/toimilaite-yhdistelmiä. Ammattitaitoinen henkilökuntamme auttaa asiakkaitamme oikeiden laitteiden ja varusteiden valinnassa.

Lisätiedot

R o L. V-PALLOVENTTIILI haponkestävä teräs 455- (459) sarjat SILVER LINE. Operation. Käyttö ja rakenne. Versio 27-06-2014

R o L. V-PALLOVENTTIILI haponkestävä teräs 455- (459) sarjat SILVER LINE. Operation. Käyttö ja rakenne. Versio 27-06-2014 Operation C ont R o L Käyttö ja rakenne Versio HÖGFORS V-palloventtiili on erityisesti suunniteltu massojen, nesteiden ja höyryjen virtauksen säätöön. Rakennepituudeltaan lyhyempi 59 on suunniteltu pohjaventtiilikäyttöön.

Lisätiedot

Tuorekalaketjun logistiikka

Tuorekalaketjun logistiikka Tuorekalaketjun logistiikka Nina Urala, Riikka Mononen Kuulas Research Agency Oy Kalafoorumi 12.4.2011 Raportin sisältö 1. Selvityksen tausta 2. Selvityksen tavoite 3. Selvityksen toteutus 4. Logistiikkakartat

Lisätiedot

Etunimi. Sukunimi. Oppimistavoite: ymmärtää, kuinka positiiviset ja negatiiviset magneettiset navat tuottavat työntö- ja vetovoimaa.

Etunimi. Sukunimi. Oppimistavoite: ymmärtää, kuinka positiiviset ja negatiiviset magneettiset navat tuottavat työntö- ja vetovoimaa. 1 Magneettiset navat Oppimistavoite: ymmärtää, kuinka positiiviset ja negatiiviset magneettiset navat tuottavat työntö- ja vetovoimaa. 1. Nimeä viisi esinettä, joihin magneetti kiinnittyy. 2. Mitä magneetin

Lisätiedot

90 ryhmän 1 huomautuksen f alakohdan nojalla. Näin ollen tavara luokitellaan CN-koodiin 8108 90 90 muuksi titaanista valmistetuksi tavaraksi.

90 ryhmän 1 huomautuksen f alakohdan nojalla. Näin ollen tavara luokitellaan CN-koodiin 8108 90 90 muuksi titaanista valmistetuksi tavaraksi. 14.11.2014 L 329/5 (CN-koodi) Kiinteä, lieriön muotoinen, kierteitetty tuote, joka on valmistettu erittäin kovasta värikäsitellystä titaaniseoksesta ja jonka pituus on noin 12 mm. Tuotteessa on varsi,

Lisätiedot

Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen. Salla Palmi-Felin

Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen. Salla Palmi-Felin Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen Salla Palmi-Felin 27.4.2017 Kirjastotalo rakennettu 1990: tila ei vastannut nykyisiä tarpeita mm. sähköjen suhteen. Lisäksi tavaraa ja kalusteita kertynyt

Lisätiedot

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 Tilikausi 2008 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 2 Hyvä neljäs kvarttaali milj. EUR Q4 2008 Q4 2007 Muutos- % Liikevaihto 398,8 315,5 +26,4 Bruttokate, % 22,8 20,6 +10,7 Liikevoitto 47,5 33,0

Lisätiedot

T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Harri Koskenranta Fyysinen turvallisuus 4.2.2004: Kuorisuojaus Arvot Suojaustoimenpiteet Uhkat Tunnistetaan Luokitellaan Mitoitetaan Otetaan

Lisätiedot

RP31 ja RP32 mäntäventtiilit Asennus- ja huolto-ohje

RP31 ja RP32 mäntäventtiilit Asennus- ja huolto-ohje 1180650/1 IM-P118-03 ST Issue 1 RP31 ja RP32 mäntäventtiilit Asennus- ja huolto-ohje 1. Turvallisuusohjeet 2. Yleinen tuoteinformaatio 3. Asennus 4. Käyttöönotto 5. Toiminta 6. Huolto 7. Varaosat IM-P118-03

Lisätiedot

TERÄSVARASTON KÄYTTÖOHJEKANSION LAATIMINEN

TERÄSVARASTON KÄYTTÖOHJEKANSION LAATIMINEN TERÄSVARASTON KÄYTTÖOHJEKANSION LAATIMINEN Opinnäytetyö CENTRIA AMMATTIKORKEAKOULU Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma Huhtikuu 2014 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Kokkola-Pietarsaari Aika

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 25.10.2006 toimitusjohtaja Tapani Kiiski www.raute.com Kysyntä jatkuu hyvällä tasolla Vaneriteollisuuden markkinatilanne edelleen hyvä päämarkkinaalueilla lukuunottamatta

Lisätiedot

Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa

Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa Arvonlisäverotus kansainvälisissä kolmikantakauppa- ja muissa ketjukauppatilanteissa Maaliskuu 2013, Varatuomari Joachim Reimers Kansainvälisessä kaupankäynnissä myydään usein useampaan kertaan peräkkäin

Lisätiedot

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. Liite IV Päättäjätyöpajan tulokset

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. Liite IV Päättäjätyöpajan tulokset Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma Liite IV Päättäjätyöpajan tulokset Työpaja Työpaja järjestettiin 17.8. klo 17-19 Paikalla oli 11 poliittista päättäjää ja neljä viranhaltijaa Tärkeää saada

Lisätiedot

33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet

33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet 33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 33.1 Hihnakuljettimet Hihnakuljettimet ovat yleisimpiä valimohiekkojen siirtoon käytettävissä kuljetintyypeistä.

Lisätiedot

Uuden työ- tai mittavälineen luominen tietokantaan

Uuden työ- tai mittavälineen luominen tietokantaan Sivu:1(12) Työ- ja mittaväline-tietokanta löytyy serveriltä APPL14.DE.ABB.COM/SRV/ABB Tarvitset read-oikeudet tietokannan tarkasteluun ja editor mainusers-oikeudet tietokannan muokkaukseen. Jos tarkoituksenasi

Lisätiedot

Supply Chain Module 1

Supply Chain Module 1 2.5.2016 Supply Chain Module 1 1. Määritelmä 2. Kuinka vähittäiskaupan ketju toimii? 3. Mitä toimenpiteitä teet kaupassa? 3.1. Perusvarastonvalvonta/ Check-in ja Check-out toiminnot (Vastaanotto ja Palautukset)

Lisätiedot

Projektin suunnittelu A71A00300

Projektin suunnittelu A71A00300 Projektin suunnittelu A71A00300 PESTLE-malli Poliittinen - mitä poliittisia riskejä projektiin voi liittyä? (verotus, hallinto ) Ekonominen - mitä taloudellisia riskejä projektiin liittyy? (työvoiman saatavuus,

Lisätiedot

Scanclimber Oy Mastolavojen matematiikkaa

Scanclimber Oy Mastolavojen matematiikkaa Koostanut Essi Rasimus Opettajalle Scanclimber Oy Mastolavojen matematiikkaa Kohderyhmä: 8. - 9. -luokka Esitiedot: Ympyrän tasogeometria, kulman suuruus, nopeuden yhtälö Taustalla oleva matematiikka:

Lisätiedot

Tee ja älä tee - Langattomien hälytinlaitteiden asennus

Tee ja älä tee - Langattomien hälytinlaitteiden asennus Tee ja älä tee - Langattomien hälytinlaitteiden asennus 26.2.2008 FSM Group Oy:n yritysesittely FSM Group Oy Luottamuksellinen 1 Langaton teknologia - yleiskatsaus Minimoi RF-esteiden määrä kohteessa Este:

Lisätiedot

Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon.

Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon. Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon. PERUSASIAT KUNTOON työssä ja kotona Siisteys ja järjestys ehkäisevät tapaturmia, lisäävät työtehoa ja viihtyvyyttä merkittävästi niin työpaikalla kuin kotonakin.

Lisätiedot

3590050/2 IM-P359-01 CH Issue 2 DN15 - DN100 QL43D, QL43M, QL73D ja QL73M kolmitieventtiilit Asennus- ja huolto-ohje 1. Turvallisuustiedote 2. Toiminta 3. Asennus ja käyttöönotto 4. Huolto 5. Varaosat

Lisätiedot

Polarputki kumppanina takaa korkean laadun pyöröteräsvalinnoissa Polarputki on toimittanut pyöröteräksiä suomalaisille

Polarputki kumppanina takaa korkean laadun pyöröteräsvalinnoissa Polarputki on toimittanut pyöröteräksiä suomalaisille www.polarputki.fi 2 3 aksalainen Buderus Edelstahl GmbH on Euroopan johtavia korkealaatuisten vaihde- ja erikoisterästen valmistajia. Buderuksen kokemus erikoisterästen valmistuksesta ja jalostuksesta

Lisätiedot

Metallin lisäävä valmistus Hämeessä, Jarmo Kastell, Delva Oy Lisäävän valmistuksen mahdollisuudet, LAMK Lahti,

Metallin lisäävä valmistus Hämeessä, Jarmo Kastell, Delva Oy Lisäävän valmistuksen mahdollisuudet, LAMK Lahti, Metallin lisäävä valmistus Hämeessä, Jarmo Kastell, Delva Oy Lisäävän valmistuksen mahdollisuudet, LAMK Lahti, 16.5.2019 Delva Oy Perustettu 2017 Yli 5 vuoden kokemus 3Dtulostuksesta Vahva konepaja- ja

Lisätiedot

OHJE BE ONLINE VERKKOKAUPPAAN

OHJE BE ONLINE VERKKOKAUPPAAN OHJE BE ONLINE VERKKOKAUPPAAN BE Online on verkkokauppa, joka antaa mahdollisuuden BE Groupin asiakkaille syöttää ostotilauksen suoraan BE Groupin Dynamics AX järjestelmään ja kysellä tilauksen tilaa.

Lisätiedot

Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä; Analysis - Asiakasosio

Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä; Analysis - Asiakasosio Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä; Analysis - Asiakasosio Jouni Sakki Oy tel. +358 50 60828 e-mail: jouni.sakki@jounisakki.fi www.jounisakki.fi B-to-b tilaus-toimitusketju Tilaus-toimitusketju

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Luento 4a: Hankintameno

KIRJANPITO 22C Luento 4a: Hankintameno KIRJANPITO 22C00100 Luento 4a: Hankintameno Luento 4 Hankintameno: Välittömät ja välilliset menot (ennen: muuttuvat ja kiinteät) Hankintamenon määrittäminen Tilinpäätöksen esittäminen: Tilinpäätöksen sisältö:

Lisätiedot

Vapaataontapuristimien puristusvoima on 80/100, 55 ja 20 meganewtonia. Niillä voidaan takoa jopa 160 tonnin painoisia kappaleita.

Vapaataontapuristimien puristusvoima on 80/100, 55 ja 20 meganewtonia. Niillä voidaan takoa jopa 160 tonnin painoisia kappaleita. www.polarputki.fi 2 Saksalainen Buderus Edelstahl GmbH on Euroopan johtavia korkealaatuisten vaihde- ja erikoisterästen valmistajia. Buderuksen kokemus erikoisterästen valmistuksesta ja jalostuksesta tekee

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

Yleiset ohjeet, vakiorakenne LQGB

Yleiset ohjeet, vakiorakenne LQGB Toimitus LQGB-koneen toimitusvaihtoedot ovat seuraavat: n Yhtenä toimitusyksikkönä, ts. kokoonpantuna yhdeksi lohkoksi. n Yhtenä toimitusyksikkönä, ts. kone kokoonpantuna ja asennettuna palkkialustalle.

Lisätiedot

Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43

Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43 OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010

Lisätiedot

MAB3 - Harjoitustehtävien ratkaisut:

MAB3 - Harjoitustehtävien ratkaisut: MAB3 - Harjoitustehtävien ratkaisut: 1 Funktio 1.1 Piirretään koordinaatistoakselit ja sijoitetaan pisteet: 1 1. a) Funktioiden nollakohdat löydetään etsimällä kuvaajien ja - akselin leikkauspisteitä.

Lisätiedot

YLEISET OHJEET, VAKIORAKENNE LQGB

YLEISET OHJEET, VAKIORAKENNE LQGB YLEISET OHJEET, VAKIORAKENNE LQGB ASENNUS- JA HUOLTO-OHJE TOIMITUS LQGB-koneen toimitusvaihtoedot ovat seuraavat: n Yhtenä toimitusyksikkönä, ts. kokoonpantuna yhdeksi lohkoksi. n Yhtenä toimitusyksikkönä,

Lisätiedot

Lastujenkäsittelyn kehittäminen Ponssella. Lastujen briketöinti

Lastujenkäsittelyn kehittäminen Ponssella. Lastujen briketöinti Lastujenkäsittelyn kehittäminen Ponssella Lastujen briketöinti www.ponsse.com 28.10.2010 Koneistamon laajennus Tarve ilmeni silloin entinen lastupaikka jäi laajennuksen alle 28.10.2010 2 www.ponsse.com

Lisätiedot

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Rantaväylän tulevaisuus puntarissa Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin Valtakunnan päätieverkkoon kuuluva valtatie 4 kulkee Vaajakoskelta Tikkakoskelle. Jyväskylässä

Lisätiedot

Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle

Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle 1 Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle 1. Asennus a. Kaivon asennus betoni lattiaan : a.1 Kaivon asennus - Kaivo on kiinnitettävä tukevasti ennen valua. Kaivo kiinnitetään ympärillä

Lisätiedot

Jäähdytysnesteen ulostulo ulkoiselle lämmitykselle

Jäähdytysnesteen ulostulo ulkoiselle lämmitykselle Moottorin jäähdytysnesteellä voidaan lämmittää ulkoisia elementtejä. Tällaisia ovat mm. umpikorit, nosturiohjaamot ja säilytyslaatikot. Lämpö otetaan sylinteriryhmän virtauksesta ja se palautetaan jäähdyttimen

Lisätiedot

MAGNEETTINEN NESTEPINNANOSOITIN NA7-45 Laipoin tai kartiolla

MAGNEETTINEN NESTEPINNANOSOITIN NA7-45 Laipoin tai kartiolla MAGNEETTINEN NESTEPINNAN NA7-45 Laipoin tai kartiolla 11IG-1 Magneettinen nestepinnanosoitin on epäsuora pinnanosoitin. Nesteen korkeustieto siirtyy analogisesti 1:1 suhteella uimurista näyttöön. Tuote

Lisätiedot

Direktlaminat tarjoaa laminaattisten komponenttien huippuosaamista.

Direktlaminat tarjoaa laminaattisten komponenttien huippuosaamista. ME TOTEUTAMME IDEAT Direktlaminat tarjoaa laminaattisten komponenttien huippuosaamista. F900 SUORAT VAI PYÖREÄT KULMAT? Joustavuus ja erikoistuminen takaa tyytyväisiä asiakkaita Kuten nimestämme voi päätellä,

Lisätiedot

Yli. asennusta maailmanlaajuisesti

Yli. asennusta maailmanlaajuisesti 1.200 Yli asennusta maailmanlaajuisesti Mitä saavutetaan? 1 Tuottavuus Radioshuttle siirtäessä lavoja trukki vapautuu muihin tehtäviin. 2 Tilankäytön maksimointi Hyödynnetään varaston kuutiot. 3 Valikoiman

Lisätiedot

Kaivosalaan investoidaan

Kaivosalaan investoidaan Kaivosalaan investoidaan Suomessa tapahtuu kaivosalalla paljon hyviä asioita. Toukokuun lopulla nähtiin taas merkittävää panostusta tulevaisuuteen kun Suomen Rakennuskone Oy luovutti E. Hartikainen Oy:lle

Lisätiedot

Aktiivibioreaktori kasvi- ja eläintiloille. Miika Ilonen - Miilahti Oy

Aktiivibioreaktori kasvi- ja eläintiloille. Miika Ilonen - Miilahti Oy Aktiivibioreaktori kasvi- ja eläintiloille Miika Ilonen - Miilahti Oy Ratkaisun esittely Aktiivimenetelmään perustuva pienbioreaktori, joka voidaan toteuttaa joko kiinteänä tilalle tai toimia siirrettävänä

Lisätiedot

Tiukentuneet määräykset

Tiukentuneet määräykset Tiukentuneet määräykset Tiukentuvat ympäristö ja tuoteturvallisuusmääräykset Euroopassa sekä nousevat raaka-ainekustannukset pakottavat Euroopan kemianteollisuutta hakemaan kustannus-säästöjä myös hankintaketjussaan

Lisätiedot

Scanclimber Oy Mastolavojen matematiikkaa

Scanclimber Oy Mastolavojen matematiikkaa Koostanut Essi Rasimus Opettajalle Scanclimber Oy Mastolavojen matematiikkaa Kohderyhmä: 8. - 9. -luokka Esitiedot: Ympyrän tasogeometria, kulman suuruus, nopeuden yhtälö Taustalla oleva matematiikka:

Lisätiedot

Pakkauksen. rooli. SUOMEN PAKKAUSYHDISTYS RY Roger Bagge

Pakkauksen. rooli. SUOMEN PAKKAUSYHDISTYS RY Roger Bagge Pakkauksen rooli Yhteenveto» Hyvä pakkaus täyttää perustehtävänsä: suojaa ja informoi» Tuotteen valmistuksen ympäristökuorma on moninkertainen pakkaukseen verrattuna» Käytetty pakkaus voidaan kierrättää»

Lisätiedot

Niko Heinola. Katodien paksuuden mittaus sinkin irrotuskoneella. Opinnäytetyö Kevät 2014 Tekniikan yksikkö Automaatiotekniikka Sähköautomaatio

Niko Heinola. Katodien paksuuden mittaus sinkin irrotuskoneella. Opinnäytetyö Kevät 2014 Tekniikan yksikkö Automaatiotekniikka Sähköautomaatio 1 Niko Heinola Katodien paksuuden mittaus sinkin irrotuskoneella Opinnäytetyö Kevät 2014 Tekniikan yksikkö Automaatiotekniikka Sähköautomaatio 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU Opinnäytetyön tiivistelmä Koulutusyksikkö:

Lisätiedot

Sunprofile Oy. PM Club Jyväskylä 1/2016: Lean. Jyrki Koukkari

Sunprofile Oy. PM Club Jyväskylä 1/2016: Lean. Jyrki Koukkari Sunprofile Oy PM Club Jyväskylä 1/2016: Lean Jyrki Koukkari Ohjelma 2 15:45-16:00 Kahvi 16:00-16:15 Tilaisuuden avaus 16:15-16:45 Lean intro 16:45-17.00 LEAN Tehtaan esittely 17:00-17:15 Kahvi 17:15-18:15

Lisätiedot

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT

Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT sivu 1 / 10 3 pistettä 1. Kuinka monta pilkkua kuvan leppäkertuilla on yhteensä? (A) 17 (B) 18 (C) 19 (D) 20 (E) 21 Ratkaisu: Pilkkuja on 1 + 1 + 1 + 2 + 2 + 1 + 3 + 2 + 3 + 3 = 19. 2. Miltä kuvan pyöreä

Lisätiedot

Stravent. Radiaattorit. Stabil. Penkkiradiaattori.

Stravent. Radiaattorit. Stabil. Penkkiradiaattori. Stravent Radiaattorit Stabil Penkkiradiaattori www.stravent.fi www.stravent.fi Stabil-penkkiradiaattori Stabil on hyvällä konvektiolla varustettu kompakti ja todella lujatekoinen radiaattori. Putkikytkennät

Lisätiedot

Linjasäätöventtiilit. Maahantuonti:

Linjasäätöventtiilit. Maahantuonti: Linjasäätöventtiilit Maahantuonti: www.planmix.fi 1 LINJASÄÄTÖVENTTIILI 682/692 HITSATTAVA Temper linjasäätöventtiilit on suunniteltu veden virtauksen säätämiseen kaukolämpö ja -kylmä verkostoissa ja erilaisissa

Lisätiedot

The Scandinavian standard in electrical enclosures.

The Scandinavian standard in electrical enclosures. The Scandinavian standard in electrical enclosures. Yritys Finelcomp Oy on vuonna 1988 perustettu sähkökeskusmekaniikkaa valmistava yritys. Yritys tuottaa ratkaisuja sähkönjakelu- ja telelaitteiden kotelointi-

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Omavoimaiset säätimet on suunniteltu integroitaviksi suoraan lämmönsiirtimeen. Niiden avulla lämmönsiirrin säätää käyttöveden lämmitystä.

Omavoimaiset säätimet on suunniteltu integroitaviksi suoraan lämmönsiirtimeen. Niiden avulla lämmönsiirrin säätää käyttöveden lämmitystä. Tekninen esite Lämmönsiirtimen omavoimaiset säätimet (PN16) PM2+P Suhteellinen virtaussäädin, jossa sisäänrakennettu p -säädin (NS) PTC2+P Virtauksen mukaan toimiva lämpötilansäädin, jossa sisäänrakennettu

Lisätiedot