FI 1 Boliden Harjavalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FI 1 Boliden Harjavalta"

Transkriptio

1 Boliden Harjavalta FI

2 2 3 Metallissa on tulevaisuus

3 Sisältö 2 3 Metallissa on tulevaisuus 4 5 Pitkät perinteet 6 7 Rikasteesta metalliksi 8 9 Täyttä metallia Ympäristön ehdoilla Boliden Harjavalta Oy toimii Harjavallassa kuparin jalostajana ja nikkelirikasteiden sulattajana sekä Porissa kuparikatodien tuottajana. Tärkeimmät tuotteemme ovat kupari, kulta, hopea ja rikkihappo. Palveluksessamme työskentelee runsaat 400 henkilöä. Toimimme osana kansainvälistä konsernia Boliden on yhteiskuntavastuunsa tunteva metallialan yritys, jonka erityisalaa ovat malminetsintä, kaivostuotanto, sulattotoiminta ja metallien uusiokäyttö. Yrityksen juuret ovat Pohjolassa, mutta markkina-alue on maailmanlaajuinen. Päämetallit ovat sinkki ja kupari, mutta myös lyijyn, kullan, hopean ja muiden tuotteiden valmistuksella on tärkeä merkitys kannattavuudellemme. Bolidenillä on tuotantolaitoksia Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Irlannissa. Yhtiön henkilöstömäärä on noin Boliden Harjavallan henkilöstö Toimipaikoittain Harjavalta 78 % Pori 22 % Sukupuolen mukaan Miehiä 87 % Naisia 13 % Harjavallassa valmistettujen kuparianodien kuparipitoisuus on 99,3 %. Henkilöstöryhmittäin Työntekijä 66 % Toimihenkilö 18 % Ylempi toimihenkilö 16 %

4 4 5 Pitkät perinteet

5 Boliden Harjavallalla on pitkät perinteet Suomen teollisessa historiassa. Kuparisulatto aloitti Outokummun nimellä toimintansa vuonna 1936 Imatralla. Liiketoiminta siirrettiin sodan jaloista henkilöstöineen Harjavaltaan vuonna Ensimmäinen kuparivalu tehtiin Harjavallassa vuonna Kuparielektrolyysi aloitti toimintansa Porissa vuonna 1941 ja rikkihappotehdas Harjavallassa vuonna Täysin uudenlainen ja energiataloudeltaan mullistava kuparirikasteiden liekkisulatusmenetelmä kehitettiin Harjavallassa ja otettiin käyttöön vuonna Menetelmää kehitetään jatkuvasti, ja se on maailman yleisin kuparirikasteiden sulatustapa. Kymmenen vuotta myöhemmin aloitimme ensimmäisenä maailmassa myös nikkelirikasteiden liekkisulatuksen luvun puolivälissä tehdyn laajennuksen myötä kuparin ja nikkelin tuotannot kasvoivat merkittävästi. Investointiprojektin ansiosta päästöt ympäristöön pienenivät edelleen, ja nousimme ympäristösuorituskyvyltämme parhaimpien sulattojen joukkoon maailmassa. Vuonna 1999 yhtiön tukitoiminnot ulkoistettiin kumppanuusperiaatteella oman alansa huippuosaamista edustavien yritysten hoidettaviksi. Yhtiö on yksi verkostoituneen liiketoiminnan edelläkävijöistä Suomessa. Harjavallan nikkeliliiketoiminta myytiin vuonna 2000, ja ryhdyimme sulattamaan nikkelirikasteita asiakkaalle palvelusulatuksena. Vuoden 2004 alussa yritysjärjestelyjen seurauksena liityimme osaksi Boliden-konsernia. Vuoden 2007 aikana toteutettiin kuparintuotannon laajennus. Kuparintuotanto on kokonaisuudessaan kymmenkertaistunut historiamme aikana. Metallien jalostuksessa avainasemassa on osaava henkilöstö. Harjavallassa kehitetty kuparirikasteen liekkisulatusmenetelmä otettiin käyttöön vuonna Valmiita kuparikatodeja Kupariteollisuuspuistossa Porissa Harjavallan Suurteollisuuspuisto on noin 300 hehtaarin kokoinen tehdasalue Kokemäenjoen varrella. Työskentelemme verkottuneessa toimintaympäristössä Boliden Harjavallan kupari- ja nikkelisulatot sekä rikkihappotehtaat sijaitsevat Harjavallan Suurteollisuuspuistossa. Alueella on monia liiketoimintaamme tukevia yrityksiä ja toimintoja. Suurteollisuuspuisto on verkostomainen toimintaympäristö, jossa asiantuntijayritykset vastaavat kukin osaltaan koko alueen toimivuudesta. Tämä on kustannustehokas ja henkilöstölle mielekäs tapa ylläpitää alueen toimintoja. Suurteollisuuspuiston alueella työskentelee yli henkilöä. Boliden Harjavallan kuparielektrolyysi, liuospuhdistamo ja jalometalliosasto sijaitsevat Kupariteollisuuspuistossa Porissa. Myös Porin tehdasalueella toimimme verkottuneessa toimintaympäristössä. Alueella on useita yrityksiä ja niiden yhteistyökumppaneita sekä alihankkijoita. Kupariteollisuuspuiston alueella työskentelee noin henkilöä.

6 6 7 RIKASTEESTA METALLIKSI

7 Rikasteet kuljetetaan laivoilla Porin Mäntyluodon satamaan eri puolilla maailmaa sijaitsevista kaivoksista. Porin Mäntyluodon satamasta kulkee vuosittain noin miljoona tonnia rikastetta Harjavaltaan. Jokaisesta rikaste-erästä otetaan näyte, joka analysoidaan laboratoriossamme. Rikasteista ja muista raaka-aineista sekä kuonan muodostajasta valmistetaan syöttöseos, joka kuivataan ja syötetään liekkiuunin reaktiokuiluun. Ympäristöä säästävä tuotantomenetelmä Harjavallassa kehitetty liekkisulatusmenetelmä on edelleen yksi maailman merkittävimmistä metallurgisista keksinnöistä. Liekkisulatusmenetelmällä tuotetaan yli puolet maailman kuparista. Ainutlaatuisen innovaation ydin on se, että liekkisulatuksessa käytetään hyväksi rikasteessa oleva rikin ja raudan palamislämpö. Ulkopuolista energiaa ei tarvita. Liekkisulatuksessa kaasujen ja pölyjen käsittely on tehokasta, mikä on ympäristön kannalta erittäin positiivinen asia. Liekkisulatusuunista sula kuparikivi lasketaan laskureiästä kuljetuspataan. 65-prosenttinen kuparikivi kuljetetaan padassa konvertteriin, jossa se hapetetaan 99-prosenttiseksi raakakupariksi. Konvertteriin lisätään jäähdykkeeksi kierrätysmateriaalia ja kuparielektrolyysistä käytettyjä anodeja. Liekkisulatusuunissa ja konvertterissa kuparisulan pinnalle nousee sulaa kuparikiveä kevyempi kuona. Kuona jäähdytetään, murskataan ja käsitellään vaahdotusmenetelmällä. Kuonan sisältämät arvometallit otetaan näin talteen ja palautetaan takaisin prosessiin kuonarikasteena. Konvertoinnista tuleva lähes puhdas kuparisula siirretään anodiuuniin, josta se valetaan noin 400-kiloisiksi kuparipitoisuudeltaan 99,3 prosenttisiksi kuparianodeiksi. Anodit jäähdytetään ja nostetaan junanvaunuihin kuljetettaviksi Porin kuparielektrolyysiin. Sulaton prosessissa syntyy rikkidioksidipitoisia kaasuja. Rikin tehokas talteenotto on ympäristönsuojelun kannalta erittäin tärkeää. Kaasuissa olevasta rikistä valmistetaan rikkihappotehtaalla rikkihappoa ja nestemäistä rikkidioksidia. Rikkihappo on maailman käytetyin teollisuuskemikaali. Sula kuparikivi siirretään kuljetuspadassa konvertteriin. Rikastekuljetuksen purkaminen Sulan metallin käsittely edellyttää erityistä ammattitaitoa ja suojavälineiden käyttöä. Tuotantoprosesseja ohjataan ja seurataan valvomoissa. Nikkelikiveä palvelusulatuksena Boliden Harjavallan nikkelisulatossa sulatetaan asiakkaiden omistamia nikkelirikasteita palvelusulatuksena. Nikkelisulaton tuotantoprosessi on samankaltainen kuin kuparisulaton tuotantoprosessi. Harjavallan nikkelisulatossa käytettävässä niin sanotussa suorasulatusprosessissa ei kuitenkaan tarvita konvertointivaihetta, koska hapetus viedään nikkeliliekkisulatusuunissa pidemmälle. Nikkeliliekkisulatusuunin kuona puhdistetaan kuonarikastamon sijasta sähköuunissa. Nikkelisulaton lopputuotteet ovat liekkisulatusuunista ja sähköuunista rakeistetut nikkelikivet. Asiakkaamme valmistaa näistä noin puolet nikkeliä sisältävistä kivistä nikkelimetallia ja nikkelikemikaaleja.

8 8 9 TÄYTTÄ METALLIA

9 Porin kuparielektrolyysissä 99,3-prosenttiset kuparianodit puhdistetaan sähkökemiallisesti kuparikatodeiksi. Elektrolyysi prosessissa kuparianodit ja haponkestävästä teräksestä valmistetut kestokatodit lasketaan elektrolyysialtaaseen. Anodien kupari ja epäjalommat alkuaineet liukenevat sähkövirran avulla elektrolyyttiliuokseen, josta puhdas kupari saostuu kestokatodin pinnalle. Katodikupari irrotetaan kestokatodin pinnalta, ja kestokatodit palautetaan uudelleen prosessiin. Näin saatava, pitoisuudeltaan lähes 100-prosenttinen katodikupari, on valmis jatkojalostettavaksi. Kuparia jalommat alkuaineet eivät liukene elektrolyyttiliuokseen, vaan ne laskeutuvat elektrolyysialtaan pohjalle. Sakkaa käsittelemällä tuotetaan jalometalliosastolla seleeniä, hopeaa ja kultaa sekä platina-palladium-rikastetta. Kulta valetaan harkoiksi, ja hopea prosessoidaan rakeiksi. Liuospuhdistamolla ylläpidetään elektrolyyttiliuoksen kupari tasapainoa ja poistetaan anodeista siihen liuenneita epäpuhtauksia. Liuospuhdistamon myyntituotteita ovat esimerkiksi kupari- ja nikkelisulfaatti. Tavoitteena tapaturmaton työyhteisö Metallien valmistuksessa työolosuhteet ovat vaativat. Sulan metallin käsittely edellyttää erityistä ammattitaitoa ja suojavälineiden käyttöä. Boliden Harjavallassa on pitkäjänteisesti kehitetty työympäristöä ja työskentelytapoja. Työturvallisuuden jatkuva parantaminen on aina etusijalla, ja tavoitteena on tapaturmaton työyhteisö. Boliden Harjavallan vuosittaiset tuotantokapasiteetit Kuparianodien lasku elektrolyysialtaaseen Kuparikatodin kuparipitoisuus on vähintään 99,998 %. Kulta valetaan 12,5 kilon harkoiksi. Kultaharkon kultapitoisuus on vähintään 99,99 %. Hopea valetaan rakeiksi. Hopean puhtausaste on vähintään 99,99 %. Kuparirikastesulatus Nikkelirikastesulatus Anodikupari Katodikupari Rikkihappo Nestemäinen rikkidioksidi Kulta Hopea tonnia tonnia tonnia tonnia tonnia tonnia kg kg

10 10 11 YMPÄRISTÖN EHDOILLA

11 Rikasteet Rikasteen syöttö Liekkisulatus Rikasteiden varastointi ja petaus Kuivaus Lämmön talteenotto Sähkösuodatus Konvertointi Hienokuona Kuonan rikastus Käytetyt anodit Kuonan jäähdytys

12 12 Kuparituotannon prosessikaavio Rikkihappotehtaat Rikkihappo ja nestemäinen rikkidioksidi Kuparielektrolyysi Anodiuunikäsittely Anodien valu Kuparikatodit Kuparisulfaatti Nikkelisulfaatti Liuospuhdistamo Jalometalli - Kuparitelluridi - Seleeni - Hopea - Kulta - PT-PD-rikaste

13 Prosessien täydellinen sujuvuus on meille erittäin tärkeää. Tuotantoprosessimme edustavat alan parasta tekniikkaa, ja metallien talteensaannit ovat erittäin korkeat. Haluamme teknologiaosaamisen lisäksi olla toimialallamme edelläkävijöitä myös ympäristö-, turvallisuus-, terveys- ja laatuasioissa. Olemme sitoutuneet kaikkien toimintojemme jatkuvaan parantamiseen. Boliden Harjavallan koko toiminta on sertifioitu seuraavien standardien perusteella: ISO 9001 Laadun hallintajärjestelmä, ISO Ympäristöjärjestelmä, OHSAS Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä ja ISO Energianhallintajärjestelmä. Metallien jalostuksella on vaikutuksia ympäristöön, ja sen vuoksi kehitämme jatkuvasti tähän liittyvää suorituskykyämme. Valvomme ympäristön tilaa reaaliaikaisin mittauksin tehtaalla ja lähiympäristössä sijaitsevissa mittauspisteissä. Tuotantolaitoksemme kuuluvat kansainvälisessä vertailussa ympäristösuorituskyvyltään alan parhaiden joukkoon. kansainvälisiä tunnustuksia tekniikallemme Harjavallassa kehitetty, kupari- ja nikkelirikasteiden sulatuksessa käytettävä liekkisulatusmenetelmä on saanut ASM Historical Landmark -tunnustuksen. Tunnustuksia myönnetään historiallisesti merkittäville metalliin liittyville keksinnöille tai metallin käyttöä edistäville kohteille. Liekkisulatusmenetelmällä on erinomainen energiatehokkuus, ja sen ympäristöpäästöjen määrä on vähäinen. Lisäksi olemme EU:n BAT-viitelistalla (Best Available Techniques), koska tekniikkamme on taloudelliselta ja ympäristöarvoltaan markkinoiden parhaita. Kehitämme jatkuvasti uusia tekniikoita ja menetelmiä ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Laboratoriomme hoitaa raaka-aineisiin, tuotantoprosessiin ja ympäristönsuojeluun liittyvää analytiikkaa. Bolidenin asiakkaat tuottavat puolivalmisteita, jotka jatkojalostetaan kuparilangoiksi, -putkiksi ja -levyiksi sekä valmiiksi kuparituotteiksi. Kuparia käytetään eniten rakennus-, sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa. Metallissa on tulevaisuus Kuparia ja kuparin seoksia on käytetty pronssikaudesta lähtien. Kupari on kaunista, erittäin korroosionkestävää ja sitä on helppo muokata. Kupari johtaa hyvin sähköä ja lämpöä, se on ikuisesti kierrätettävää ja sitä voidaan käyttää useissa eri seoksissa. Kupari on maailmantalouden tärkeimpiä raaka-aineita. Käyttökohteita ovat esimerkiksi sähkötekniset ja elektroniset laitteet, rakennukset, putket, johdot, kaapelit ja kolikot. Metallien tuotanto on tarkkaa ja vaativaa työtä. Yhdessä osaavan henkilökunnan ja oman alansa parhaiden kumppanien kanssa teemme korkealaatuisia metalleja maailman parhaalla menetelmällä. Me Bolidenissä uskomme, että metallissa on tulevaisuus.

14 Boliden Harjavalta Teollisuuskatu 1, Harjavalta Puh. (02) sek Brand id 2014

Boliden Harjavalta. Hannu Halminen

Boliden Harjavalta. Hannu Halminen 7.6.2018 Hannu Halminen 1 Toimimme osana kansainvälistä konsernia Boliden on yhteiskuntavastuunsa tunteva, kehittyvä metallialan yritys, jonka erikoisalaa on malminetsintä, kaivostuotanto, sulattotoiminta

Lisätiedot

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä

Lisätiedot

Boliden Harjavallan BOHA Platinum -harjoitusohjelma Malmista jalometalliksi Opiskelijasta metallinjalostajaksi

Boliden Harjavallan BOHA Platinum -harjoitusohjelma Malmista jalometalliksi Opiskelijasta metallinjalostajaksi Boliden Harjavallan BOHA Platinum -harjoitusohjelma Malmista jalometalliksi Opiskelijasta metallinjalostajaksi Boliden Harjavalta on osa ruotsalaista Boliden-konsernia. Boliden on johtava eurooppalainen

Lisätiedot

METALLIEN JALOSTUKSEN YLEISKUVA

METALLIEN JALOSTUKSEN YLEISKUVA METALLIEN JALOSTUKSEN YLEISKUVA Raaka-aine Valu Valssaus/pursotus/ Tuotteet syväveto KAIVOS malmin rikastus MALMI- ja/tai KIERRÄTYSMATERIAALI- POHJAINEN METALLIN VALMISTUS LEVYAIHIO TANKOAIHIO Tele- ja

Lisätiedot

Boliden Harjavallan BOHA Platinum -harjoitusohjelma. Opiskelijasta metallinjalostajaksi

Boliden Harjavallan BOHA Platinum -harjoitusohjelma. Opiskelijasta metallinjalostajaksi Boliden Harjavallan BOHA Platinum -harjoitusohjelma Opiskelijasta metallinjalostajaksi Boliden Harjavalta on osa ruotsalaista Bolidenkonsernia. Boliden on johtava eurooppalainen metallialan yritys, jonka

Lisätiedot

MARKKU PAVELA Työterveyshuollon el, FM. Harjavallan Suurteollisuuspuiston työterveysasema

MARKKU PAVELA Työterveyshuollon el, FM. Harjavallan Suurteollisuuspuiston työterveysasema MARKKU PAVELA Työterveyshuollon el, FM Harjavallan Suurteollisuuspuiston työterveysasema Boliden Harjavalta 1 Boliden Harjavalta on osa ruotsalaista Boliden AB -konsernia Boliden-konserni yhteiskuntavastuunsa

Lisätiedot

Boliden Harjavallan BOHA Platinum -harjoitusohjelma. Opiskelijasta metallinjalostajaksi

Boliden Harjavallan BOHA Platinum -harjoitusohjelma. Opiskelijasta metallinjalostajaksi Boliden Harjavallan BOHA Platinum -harjoitusohjelma Opiskelijasta metallinjalostajaksi Boliden Harjavalta on osa ruotsalaista Bolidenkonsernia. Boliden on johtava eurooppalainen metallialan yritys, jonka

Lisätiedot

Historian vuosikymmenet. Copyright 2010 Harjavallan Suurteollisuuspuisto

Historian vuosikymmenet. Copyright 2010 Harjavallan Suurteollisuuspuisto Historian vuosikymmenet 1940-luku Sotilasviranomaiset määräsivät heinäkuun alussa 1944 Imatralla toimivan kuparitehtaan siirrettäväksi pois sodan jaloista Länsi-Suomeen. Kuparitehdas purettiin ja pakattiin

Lisätiedot

Metallien valmistus. Kuva1: Louhittua kuparikiisua. Kuparikiisu sisältää jopa 35% kuparia. (Kuva:M.Savolainen).

Metallien valmistus. Kuva1: Louhittua kuparikiisua. Kuparikiisu sisältää jopa 35% kuparia. (Kuva:M.Savolainen). Metallien valmistus malmin etsintä Perinteisesti uusien malmiesiintymien jäljille on täällä pohjolassa päästy irtokiviä etsimällä. Kun tunnetaan jääkauden kulkusuunnat, voidaan päätellä, mistä suunnasta

Lisätiedot

Boliden Harjavalta Oy Työhyvinvoinnilla työurien pidentämiseen

Boliden Harjavalta Oy Työhyvinvoinnilla työurien pidentämiseen Boliden Harjavalta Oy Työhyvinvoinnilla työurien pidentämiseen Henkilöstön kehittämispäällikkö Eeva Lindgren Pääluottamusmies Topi Maanavilja Bolidenin toimipaikat Tuotantolaitoksia Ruotsissa, Suomessa,

Lisätiedot

Boliden Harjavalta Oy Työhyvinvoinnilla työurien pidentämiseen

Boliden Harjavalta Oy Työhyvinvoinnilla työurien pidentämiseen Boliden Harjavalta Oy Työhyvinvoinnilla työurien pidentämiseen Henkilöstön kehittämisasiantuntija Eeva Lindgren Bolidenin toimipaikat Tuotantolaitoksia Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Irlannissa Kuusi

Lisätiedot

Boliden Kokkola Oy. Sinkkiteollisuuden sivuvirrat; Hyötykäytön mahdollisuudet ja käytännön ongelmat. Tähän uusi kuva. UUMA-seminaari Kokkola 24.4.

Boliden Kokkola Oy. Sinkkiteollisuuden sivuvirrat; Hyötykäytön mahdollisuudet ja käytännön ongelmat. Tähän uusi kuva. UUMA-seminaari Kokkola 24.4. Tähän uusi kuva Sinkkiteollisuuden sivuvirrat; Hyötykäytön mahdollisuudet ja käytännön ongelmat UUMA-seminaari Kokkola 24.4.2013 Pohjoismainen metallialan yritys Boliden-konserni Hallussa metallien koko

Lisätiedot

METALLINJALOSTAJIEN RAHASTO:

METALLINJALOSTAJIEN RAHASTO: Metallien jalostusyritykset Boliden, Norilsk Nickel, Outokumpu, Outotec, Ovako ja Rautaruukki ovat merkittävä osa suomalaista teollisuutta. Yritysten kilpailukyky perustuu ensisijassa monipuoliseen osaamiseen

Lisätiedot

Tehtäviä sähkökemiasta

Tehtäviä sähkökemiasta Tehtäviä sähkökemiasta 1. Millainen on sähkökemiallinen jännitesarja? Mitä sen avulla voidaan kuvata? Jännitesarjalla kuvataan metallien taipumusta muodostaa kemiallisia yhdisteitä. Metallit on järjestetty

Lisätiedot

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Kalle Vilpas KUPARIELEKTROLYYSIN VESIEN KÄYTTÖ

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Kalle Vilpas KUPARIELEKTROLYYSIN VESIEN KÄYTTÖ SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU Kalle Vilpas KUPARIELEKTROLYYSIN VESIEN KÄYTTÖ Tekniikan Porin yksikkö Prosessitekniikan koulutusohjelma Kemiantekniikan suuntautumisvaihtoehto 2007 2 KUPARIELEKTROLYYSIN

Lisätiedot

KIP EDELLÄKÄVIJÄ KIERTOTALOUDESSA

KIP EDELLÄKÄVIJÄ KIERTOTALOUDESSA KIP EDELLÄKÄVIJÄ KIERTOTALOUDESSA Material Week 1.11.2018 Kai Nykänen ESQ-johtaja Boliden Kokkola Oy 1 BOLIDEN AB Maailmanluokan kaivos- ja sulattoyhtiö Ruotsi, Suomi, Norja, Irlanti 6 kaivosaluetta, 5

Lisätiedot

Ympäristömittauspäivät / 3-4.4.2008 Vuokatti 4/1/2008. Esityksen sisältö. Outotec metallurgian teknologiafirmana Ympäristönäkökulma EMMI-hanke

Ympäristömittauspäivät / 3-4.4.2008 Vuokatti 4/1/2008. Esityksen sisältö. Outotec metallurgian teknologiafirmana Ympäristönäkökulma EMMI-hanke Ympäristömittauspäivät / 3-4.4.2008 Vuokatti 2 Esityksen sisältö Outotec metallurgian teknologiafirmana Ympäristönäkökulma EMMI-hanke 1 3 Outotec lyhyesti Kehittää ja myy teknologiaa kaivosja metalliteollisuudelle

Lisätiedot

Metallien kierrätys on RAUTAA!

Metallien kierrätys on RAUTAA! Metallien kierrätys on RAUTAA! METALLEJA VOI KIERRÄTTÄÄ L O P U T T O M A S T I M E T A L L I N E L I N K A A R I Metallituotteen valmistus Metallituotteen käyttö Metallien valmistuksessa raaka-aineiden,

Lisätiedot

Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Boliden Kokkola Oy

Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Boliden Kokkola Oy Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Aija Rytioja syntynyt Kokkolassa 1972 opiskellut Oulussa prosessitekniikan diplomiinsinööriksi valmistunut vuonna v. 1999 työskennellyt Suomen ainoassa sinkkitehtaassa vuodesta

Lisätiedot

CHEM-A1100 Teollisuuden toimintaympäristöt ja prosessit

CHEM-A1100 Teollisuuden toimintaympäristöt ja prosessit CHEM-A1100 Teollisuuden toimintaympäristöt ja prosessit Luento: 8.10.2015 Metallinjalostusteollisuus - Raaka-aineista Tuotteiksi Marko Kekkonen Luennon sisältö Johdanto Metallien jalostus - Raaka-aineet

Lisätiedot

Teollinen kaivostoiminta

Teollinen kaivostoiminta Teollinen kaivostoiminta Jouni Pakarinen Kuva: Talvivaara 2007 -esite Johdanto Lähes kaikki käyttämämme tavarat tai energia on tavalla tai toisella sijainnut maan alla! Mineraali = on luonnossa esiintyvä,

Lisätiedot

Satakunnan ammattikorkeakoulu. Janne Myllykoski KONVERTTERIKAASULINJAN SÄÄTÖ

Satakunnan ammattikorkeakoulu. Janne Myllykoski KONVERTTERIKAASULINJAN SÄÄTÖ Satakunnan ammattikorkeakoulu Janne Myllykoski KONVERTTERIKAASULINJAN SÄÄTÖ Tekniikan Porin yksikkö Kemiantekniikan koulutusohjelma Kemiantekniikan suuntautumisvaihtoehto 28 KONVERTTERIKAASULINJAN SÄÄTÖ

Lisätiedot

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät

Lisätiedot

TEOLLISUUDEN KIINTEISTÖJEN KORJAUSRAKENTAMISPROSESSI JA ELINKAARIAJATTELU

TEOLLISUUDEN KIINTEISTÖJEN KORJAUSRAKENTAMISPROSESSI JA ELINKAARIAJATTELU TEOLLISUUDEN KIINTEISTÖJEN KORJAUSRAKENTAMISPROSESSI JA ELINKAARIAJATTELU Olli-Pekka Kumpula Opinnäytetyö Huhtikuu 2016 Rakentaminen ja talotekniikka Ylempi Ammattikorkeakoulututkinto TIIVISTELMÄ Tampereen

Lisätiedot

Kokemäenjoen äärellä Näkökulmia joen tulevaisuuteen? Minna Nore Satakunnan kauppakamari

Kokemäenjoen äärellä Näkökulmia joen tulevaisuuteen? Minna Nore Satakunnan kauppakamari Kokemäenjoen äärellä Näkökulmia joen tulevaisuuteen? Minna Nore Satakunnan kauppakamari 1. Kumpi oli ensin? Muna vai kana? Visio Rotary 29.10.2018 KASVUNPAIKKA Sata Industry Suomen kärki vientiteollisuusmaakuntana

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I/2006

Osavuosikatsaus I/2006 Osavuosikatsaus I/2006 25.4.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Ensimmäinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Ensimmäisen

Lisätiedot

Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy

Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy Lahti Energian uusi voimalaitos KYMIJÄRVI II Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia Oy Miksi voimalaitos on rakennettu? Lahti Energialla on hyvät kokemukset yli 12 vuotta hiilivoimalan yhteydessä

Lisätiedot

Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari

Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Keskiviikko 17.4.2013 Tarmo Tuominen Puheenjohtaja, Kaivannaisteollisuus ry Kaivannaisteollisuus ry: KAIVOSTEOLLISUUDEN ÄÄNI

Lisätiedot

Ympäristömonitoroinnin neljäs kansallinen seminaari Vantaa 16.6.2009

Ympäristömonitoroinnin neljäs kansallinen seminaari Vantaa 16.6.2009 Ympäristömonitoroinnin neljäs kansallinen seminaari Vantaa 16.6.2009 Jari Moilanen Esityksen sisältö Outotec metallurgian teknologiafirmana Ympäristönäkökulma Vesienkäsittely metallurgisessa teollisuudessa

Lisätiedot

Jere Ruohonen KUPARISULATON PÖLYKIERTO

Jere Ruohonen KUPARISULATON PÖLYKIERTO Jere Ruohonen KUPARISULATON PÖLYKIERTO Kemiantekniikan koulutusohjelma 2015 KUPARISULATON PÖLYKIERTO Ruohonen, Jere Satakunnan ammattikorkeakoulu Kemiantekniikan koulutusohjelma toukokuu 2015 Valvoja:

Lisätiedot

Strenx-teräksen edut: erikoisluja rakenneteräs, josta valmistetaan entistä vahvempia, kevyempiä ja kilpailukykyisempiä tuotteita

Strenx-teräksen edut: erikoisluja rakenneteräs, josta valmistetaan entistä vahvempia, kevyempiä ja kilpailukykyisempiä tuotteita Strenx-teräksen edut: erikoisluja rakenneteräs, josta valmistetaan entistä vahvempia, kevyempiä ja kilpailukykyisempiä tuotteita Strenx-teräksessä yhdistyvät 1300 MPa Domex } Weldox Optim 600 MPa Strenx

Lisätiedot

SANCO Eurooppalainen kupariputki Nro 1

SANCO Eurooppalainen kupariputki Nro 1 SANCO Eurooppalainen kupariputki Nro 1 Selvän tuotekonseptin ja luotettavien ratkaisujen ansiosta SANCO -kupariputket ovat hyvä valinta kaikkiin asuntojen putkijärjestelmiin. Puhdas kupariputki juomavesijärjestelmään,

Lisätiedot

Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen.

Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Stairon Oy on isojen, vaativien ja ruostumattomien ohutlevytuotteiden

Lisätiedot

Tuotantoprosessi Torniossa ja Kemin kaivoksella

Tuotantoprosessi Torniossa ja Kemin kaivoksella Tuotantoprosessi Torniossa ja Kemin kaivoksella 1 KEMIN KAIVOS Kemin kaivoksen koko malmintuotanto tuotetaan maan alta. Louhittavat tunnelit eli perät tuetaan kalliopulteilla ja tarvittaessa verkotuksella

Lisätiedot

1. Malmista metalliksi

1. Malmista metalliksi 1. Malmista metalliksi Metallit esiintyvät maaperässä yhdisteinä, mineraaleina Malmiksi sanotaan kiviainesta, joka sisältää jotakin hyödyllistä metallia niin paljon, että sen erottaminen on taloudellisesti

Lisätiedot

»Osavuosikatsaus Q Q Joni Lukkaroinen Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja toimitusjohtaja VAIHDA KUVA

»Osavuosikatsaus Q Q Joni Lukkaroinen Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja toimitusjohtaja VAIHDA KUVA »Osavuosikatsaus»Osavuosikatsaus Q4 2018 Q4 2018 Joni Lukkaroinen Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja toimitusjohtaja 21.2.2019 21.2.2019 22.2.2019 VAIHDA KUVA »Tärkeimmät tapahtumat Vuoden 2018 liikevaihto

Lisätiedot

KUVA: HELI NUKKI KASVUN PAIKKA. Sata Industry Suomen kärki vientiteollisuusmaakuntana

KUVA: HELI NUKKI KASVUN PAIKKA. Sata Industry Suomen kärki vientiteollisuusmaakuntana KUVA: HELI NUKKI KASVUN PAIKKA Sata Industry Suomen kärki vientiteollisuusmaakuntana SATA INDUSTRY PORIN SATAMA PORI Noin 850 teollisuus- ja suunnittelualan yritystä ULVILA NAKKILA HARJAVALTA KOKEMÄKI

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin

Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin Uraani talteen Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin Talvivaaran alueella esiintyy luonnonuraania pieninä pitoisuuksina Luonnonuraani ei säteile merkittävästi - alueen taustasäteily ei poikkea

Lisätiedot

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

Puhtaamman tulevaisuuden rakentaja

Puhtaamman tulevaisuuden rakentaja Puhtaamman tulevaisuuden rakentaja Metallinjalostajat ry Metallien jalostuksen välillinen tuotantovaikutus, 4900 Metallien jalostus 23 % 13 % 9 % Teollisuus (pl. metallien jalostus) Kuljetus ja varastointi

Lisätiedot

Vastusupokasuuneissa irrallinen upokas on sijoitettu ylhäältä avonaiseen uunipesään, jonka seinämillä ovat sähkövastukset.

Vastusupokasuuneissa irrallinen upokas on sijoitettu ylhäältä avonaiseen uunipesään, jonka seinämillä ovat sähkövastukset. 9. Vastusupokasuunit Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto Vastusupokasuuneissa irrallinen upokas on sijoitettu ylhäältä avonaiseen uunipesään, jonka seinämillä ovat sähkövastukset. Upokas

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2016

Abloy oy ympäristökatsaus 2016 Abloy oy ympäristökatsaus 2016 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa

Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa Yksi johtavista kaasuntoimittajista Pohjoismaissa www.airliquide.fi Maailmanlaajuinen teollisuusyritys Air Liquide on maailman johtava teollisuuden ja terveydenhoitoalan kaasuja, teknologioita ja palveluja

Lisätiedot

Verkostoidu Porin seudulla -hanke

Verkostoidu Porin seudulla -hanke Itämeren laaja-alaisin teollisuuspuisto Satamatoimintaa hyödyntävälle Teollisuudelle Kaupalle Logistiikka-alan yrityksille Rakentuu olemassa olevan teollisuuden ja teollisuusklustereiden ympärille Satakunta

Lisätiedot

joutsenmerkityt takat

joutsenmerkityt takat joutsenmerkityt takat tulevaisuus luodaan nyt Pohjoismaisen Joutsen-ympäristömerkin tavoitteena on auttaa kuluttajaa valitsemaan vähiten ympäristöä kuormittava tuote. Palvelulle tai tuotteelle myönnettävän

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

Outokumpu Tornion Operaatiot. Maailman integroiduin ruostumattoman teräksen tuotantolaitos

Outokumpu Tornion Operaatiot. Maailman integroiduin ruostumattoman teräksen tuotantolaitos Outokumpu Tornion Operaatiot Maailman integroiduin ruostumattoman teräksen tuotantolaitos 17.4.2018 1 Integroitu tuotanto FeCr-tuotanto Ruostumattoman teräksen tuotanto Oma kromimalmi: varma saatavuus

Lisätiedot

LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot

LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot Kaivannaisteollisuus: Metallikaivostoiminta Low Carbon Finland 2050 -platform workshop 2.12.2013 2.12.2013 1 LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot

Lisätiedot

Olemme palvelleet asiakkaitamme osaavana ja luotettavana yhteistyökumppanina jo vuodesta 1976.

Olemme palvelleet asiakkaitamme osaavana ja luotettavana yhteistyökumppanina jo vuodesta 1976. KETTERÄ JA TINKIMÄTÖN KUMPPANI Terässaari Oy on sertifioitu alihankintakonepaja, joka tuottaa koneita ja laitteita monipuolisesti teollisuuden eri tarpeisiin. Valmistamme korkealaatuisia osia, osakokonaisuuksia

Lisätiedot

Laura Mäenranta HUOKOISTEN TIILIEN TYPEN VIRTAUKSEN VAIKUTUS ANODIUUNIN PELKISTYSPROSESSIIN

Laura Mäenranta HUOKOISTEN TIILIEN TYPEN VIRTAUKSEN VAIKUTUS ANODIUUNIN PELKISTYSPROSESSIIN Laura Mäenranta HUOKOISTEN TIILIEN TYPEN VIRTAUKSEN VAIKUTUS ANODIUUNIN PELKISTYSPROSESSIIN Satakunnan ammattikorkeakoulu Kemiantekniikan koulutusohjelma 2012 HUOKOISTEN TIILIEN TYPEN VIRTAUKSEN VAIKUTUS

Lisätiedot

Käsitteitä. Hapetusluku = kuvitteellinen varaus, jonka atomi saa elektronin siirtyessä

Käsitteitä. Hapetusluku = kuvitteellinen varaus, jonka atomi saa elektronin siirtyessä Sähkökemia Nopea kertaus! Mitä seuraavat käsitteet tarkoittivatkaan? a) Hapettuminen b) Pelkistyminen c) Hapetusluku d) Elektrolyytti e) Epäjalometalli f) Jalometalli Käsitteitä Hapettuminen = elektronin

Lisätiedot

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011 Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus : Case Isover Lyhyt yritysesittely Energiatehokkuustyön taustat Energiatehokas toiminta käytännössä

Lisätiedot

Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita

Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita Kari Knuutila Teknologiajohtaja, Outotec Oyj EK:n energia- ja ilmastoseminaari Matkalla Kööpenhaminaan Mitä sen jälkeen? 17.9.2009, Helsinki 2 Metallien jalostuksen

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT Ennen kaikkea kaivos KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT 2 Kaivostoiminnan näkymät q Hintojen pudotus ohi, metallien ja mineraalien hintataso vakiintuneella tasolla, ja hienoista kasvua näkyvissä. q Tuotanto ja

Lisätiedot

JALOMETALLIIN TAI ANNA LAHJAKSI. K.A.RASMUSSEN ON POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA. www.rasmussen.fi

JALOMETALLIIN TAI ANNA LAHJAKSI. K.A.RASMUSSEN ON POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA. www.rasmussen.fi S I J O I T A JALOMETALLIIN TAI ANNA LAHJAKSI. K.A.RASMUSSEN ON POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA. www.rasmussen.fi OSA VARALLISUUDESTA JALOMET Sijoitettaessa on viisasta hajauttaa riskejä ja harkita

Lisätiedot

ECOMATION. environment in mind ECOMATION - TUOTTEITA JA RATKAISUJA NYKYAIKAISILLE KULLANKAIVAJILLE. Recycling Technologies

ECOMATION. environment in mind ECOMATION - TUOTTEITA JA RATKAISUJA NYKYAIKAISILLE KULLANKAIVAJILLE. Recycling Technologies ECOMATION environment in mind Recycling Technologies ECOMATION - TUOTTEITA JA RATKAISUJA NYKYAIKAISILLE KULLANKAIVAJILLE YRITYS Ecomation Oy suunnittelee ja toimittaa asiakkailleen koneita, laitteistoja,

Lisätiedot

Maailman johtava kehittyneiden materiaalien toimittaja

Maailman johtava kehittyneiden materiaalien toimittaja Uusi Outokumpu 02 Maailman johtava kehittyneiden materiaalien toimittaja Kaupungit kasvavat, ihmiset matkustavat entistä enemmän ja väestönkasvu tuo uusia vaatimuksia tavaroita ja palveluja tuottaville

Lisätiedot

Quality Coated Abrasives. Joustavat hiomatuotteet metallien hiontaan

Quality Coated Abrasives. Joustavat hiomatuotteet metallien hiontaan Quality Coated Abrasives Joustavat hiomatuotteet metallien hiontaan Quality Coated Abrasives Varmin tapa täydelliseen pinnanlaatuun Ammattimaisesti hiotut työkappaleet erottuvat hyvän pinnanlaatunsa johdosta,

Lisätiedot

LAUSUNTO BOLIDEN HARJAVALTA OY:N RIKKIHAPPOTEHDAS 8:N YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA. Kaula 28.01.2015 6 Ympäristöinsinööri Reijo Roininen:

LAUSUNTO BOLIDEN HARJAVALTA OY:N RIKKIHAPPOTEHDAS 8:N YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA. Kaula 28.01.2015 6 Ympäristöinsinööri Reijo Roininen: Kaupunkikehityksen lautakunta 6 28.01.2015 Kaupunginhallitus 44 23.02.2015 LAUSUNTO BOLIDEN HARJAVALTA OY:N RIKKIHAPPOTEHDAS 8:N YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA 16/05.52.523/2015 Kaula 28.01.2015 6 Ympäristöinsinööri

Lisätiedot

Infrastruktuurirakentaminen ASFALTIN LISÄAINETTA KIERRÄTETYSTÄ SELLUKUIDUSTA

Infrastruktuurirakentaminen ASFALTIN LISÄAINETTA KIERRÄTETYSTÄ SELLUKUIDUSTA Infrastruktuurirakentaminen ASFALTIN LISÄAINETTA KIERRÄTETYSTÄ SELLUKUIDUSTA SISÄLLYS 1. ASFALTIN LISÄAINETTA KIERRÄTETYSTÄ SELLUKUIDUSTA Asfaltin lisäaineen valmistaminen kierrätetystä sellukuidusta...3

Lisätiedot

Tiukentuneet määräykset

Tiukentuneet määräykset Tiukentuneet määräykset Tiukentuvat ympäristö ja tuoteturvallisuusmääräykset Euroopassa sekä nousevat raaka-ainekustannukset pakottavat Euroopan kemianteollisuutta hakemaan kustannus-säästöjä myös hankintaketjussaan

Lisätiedot

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.04.09 2 LIIKEIDEA Iivari Mononen -konserni valmistaa ja myy infrastruktuurin rakentamisessa tarvittavia korkean

Lisätiedot

LISÄÄ KILPAILUKYKYÄ YRITYKSELLESI

LISÄÄ KILPAILUKYKYÄ YRITYKSELLESI TUOTANTOPALVELUT LISÄÄ KILPAILUKYKYÄ YRITYKSELLESI BE Group Oy Ab on osa Pohjois- Euroopan johtavaa teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin kauppaan ja tuotantopalveluihin erikoistunutta BE Group

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Outotec lyhyesti Liikevaihto 1,9 mrd. euroa vuonna 2013 Toimituksia yli 80 maahan

Lisätiedot

POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA

POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA www.rasmussen.fi K.A.Rasmussen Pohjoismaiden merkittävimpänä jalometallitoimittajana tarjoamme metallituotteita useisiin eri käyttö tarkoituksiin: sijoituskullasta

Lisätiedot

Sini Myllykoski LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISTARPEIDEN TUNNISTAMINEN

Sini Myllykoski LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISTARPEIDEN TUNNISTAMINEN Sini Myllykoski LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISTARPEIDEN TUNNISTAMINEN Liiketalouden koulutusohjelma 2016 LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISTARPEIDEN TUNNISTAMINEN Myllykoski, Sini Satakunnan

Lisätiedot

Tähän uusi kuva. Prosessiteollisuuden työntekijän osaamisen kehittäminen: CASE Boliden Kokkola. Tampere 02.09.2011 Mika Virtanen. Boliden Kokkola Oy

Tähän uusi kuva. Prosessiteollisuuden työntekijän osaamisen kehittäminen: CASE Boliden Kokkola. Tampere 02.09.2011 Mika Virtanen. Boliden Kokkola Oy Tähän uusi kuva Prosessiteollisuuden työntekijän osaamisen kehittäminen: CASE Boliden Kokkola Tampere 02.09.2011 Mika Virtanen Mikä? Kaivokset New Boliden AB konserni Boliden on johtava eurooppalainen

Lisätiedot

Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit

Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit ESTIMATED FUTURE INVESTMENTS IN FINLAND (est. 2011) 2 KAIVOSINVESTOINNIT 2003-2013 Viime vuosina investoinnit yli 2,0 miljardia mm Talvivaara

Lisätiedot

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Haminan Energia Oy Perustettu 23.3.1901 Maakaasun jakelu aloitettiin 3.12.1982 Haminan Energia Oy:ksi 1.9.1994 Haminan kaupungin 100%

Lisätiedot

Toiminnanharjoittajan turvallisuustiedote yleisölle Tukesin valvonnan alaiset tuotantolaitokset Oy AGA Ab

Toiminnanharjoittajan turvallisuustiedote yleisölle Tukesin valvonnan alaiset tuotantolaitokset Oy AGA Ab Toiminnanharjoittajan turvallisuustiedote yleisölle Tukesin valvonnan alaiset tuotantolaitokset Oy AGA Ab Tornion ilmakaasutehdas Sijainti: Tornio, Röyttän teollisuusalue Oy AGA Ab tuottaa Outokummun Tornion

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

TUTKIMUS TUTUKSI-TAPAAMINEN Helsinki 10.06.2005

TUTKIMUS TUTUKSI-TAPAAMINEN Helsinki 10.06.2005 TUTKIMUS TUTUKSI-TAPAAMINEN Helsinki 10.06.2005 Turvallisuustoiminnot OY Timo Kallionpää SUURTEOLLISUUSPUISTON VERKOSTOITUNUT TOIMINTAYMPÄRISTÖ BOLIDEN HARJAVALTA Kupari- ja nikkelisulatto rikkihappotehtaat

Lisätiedot

KRIITTISTEN RAAKA-AINEIDEN SELEKTIIVINEN TALTEENOTTO SE-ROMUSTA

KRIITTISTEN RAAKA-AINEIDEN SELEKTIIVINEN TALTEENOTTO SE-ROMUSTA KRIITTISTEN RAAKA-AINEIDEN SELEKTIIVINEN TALTEENOTTO SE-ROMUSTA 16.5.2018 Ari Väisänen Kriittisten metallien tuotanto Harvinaisten maametallien tuotanto 95% Kiinassa Pd ja Pt tuotanto keskittynyt Etelä-Afrikkaan

Lisätiedot

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 Tilikausi 2008 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 2 Hyvä neljäs kvarttaali milj. EUR Q4 2008 Q4 2007 Muutos- % Liikevaihto 398,8 315,5 +26,4 Bruttokate, % 22,8 20,6 +10,7 Liikevoitto 47,5 33,0

Lisätiedot

Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012

Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012 MATERIAALI TEHOKKUUS TUTKIMUS CASE KIDEX Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012 MARTELA LYHYESTI Martela Oyj on työympäristöjen ja julkitilojen muutosten toteuttaja. Martelan sisustusratkaisut tukevat asiakkaan

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan Pentti KOSKENRANTA, toimitusjohtaja,ikihirsi Oy TERVETULOA tutustumaan kiehtovaan IKIHIRSI talojen maailmaan. Jo yli 30 vuoden perinteillä valmistamme Lapissa yksilöllisiä ja laadukkaita hirsitaloja vaativien

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Perunapellosta virtaa! Jenna Salmijärvi ja Maija Torttila

Perunapellosta virtaa! Jenna Salmijärvi ja Maija Torttila Perunapellosta virtaa! Jenna Salmijärvi ja Maija Torttila Johdanto Kuva 1: Pokepallo Olet lähtenyt pelaamaan Pokèmon Go peliä. Päädyit keskelle perunapeltoa etsimään pokemoneja. Eteesi ilmestyi Snorlax!

Lisätiedot

Kaukomarkkinat Oy. JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja

Kaukomarkkinat Oy. JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja Kaukomarkkinat Oy JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja Pääomamarkkinapäivä 19.1.2010 1 Maailman markkinoiden osaaja Kaukomarkkinat toimii kaikilla toimialoillaan Suomessa. Erikoistunutta toimintaa myös Puolassa,

Lisätiedot

Rikkihappotehtaan ympäristövaikutusten arviointiselostus

Rikkihappotehtaan ympäristövaikutusten arviointiselostus Rikkihappotehtaan ympäristövaikutusten arviointiselostus Boliden Harjavalta Oy 5.5.2014 1510005797 Rikkihappotehtaan ympäristövaikutusten arviointiselostus SISÄLTÖ YHTEENVETO 3 OSA I: HANKE JA ARVIOINTIMENETTELY

Lisätiedot

POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE

POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE TALVIVAARA SUURIKUUSIKKO LAATU TYÖTURVALLISUUS YMPÄRISTÖPOLITIIKKA Laadukkaan toimintamme runkona on työturvallisuus, joka kattaa kaikki projektin vaiheet suunnittelusta

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita. 15.1.2014 Martti Kätkä

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita. 15.1.2014 Martti Kätkä EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita 15.1.2014 Martti Kätkä EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 Lähtökohta oltava suotuisan toimintaympäristön säilyttäminen

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2017

Abloy oy ympäristökatsaus 2017 Abloy oy ympäristökatsaus 2017 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

ENEMMÄN KUIN ENERGIAA

ENEMMÄN KUIN ENERGIAA ENEMMÄN KUIN ENERGIAA Loiste-konsernin avainlukuja 2017 Loiste Oy perustettiin 17.6.2013 Loistekonsernin Avainlukuja avainlukuja (2016) 2017 SOTKAMO 24,23 % KAJAANI 75,77 % Kajaanin omistusosuus 75,77

Lisätiedot

Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja

Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q4 2016 Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja nikkeli sinkki koboltti Jatkojalostajat Valmistajat 2 »Pääkohdat Q4:llä LOKA MARRAS JOULU Primäärialueen 3. lohkon kasaaminen valmistuu

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Survive. KIT Survive KIT

Survive. KIT Survive KIT LEKO Group Survive KIT Survive KIT LEKO Group koostuu raskaan ja keskiraskaan valmistuksen konepajoista, valmistettavuuden kehittämispalveluista sekä omia tuotteita tuottavista ryhmistä. Omia tuotteitamme

Lisätiedot

ALUETALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

ALUETALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI ALUETALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Lähtötietoa aluetalousarviointia varten 30.7.2018 YLEISTIETOA SAKATIN HANKKEESTA AA Sakatti Mining Oy (Anglo American Plc:n tytäryhtiö) suunnittelee Sodankylässä sijaitsevan

Lisätiedot

OMG KOKKOLA CHEMICALS OY

OMG KOKKOLA CHEMICALS OY OMG KOKKOLA CHEMICALS OY Kestävää kemiaa KOBOLTIN HISTORIAA 2250 ekr. Persiassa käytetään sinisiä lasihelmiä kaulanauhoissa. 100 ekr. Kreikassa kobolttia käytetään keramiikan värjäämiseen. N. 1450 Koboltin

Lisätiedot

Outotec kasvava teknologiayritys

Outotec kasvava teknologiayritys Asmo Vartiainen, Johtaja Outotec kasvava teknologiayritys Metallienjalostuspäivät 2012 Teknologiaa luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Outotec kehittää ja toimittaa ympäristön kannalta kestäviä teknologiaratkaisuja

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Rakennusteollisuus SELLUVILLAERISTETTÄ KIERRÄTETYSTÄ MATERIAALISTA

Rakennusteollisuus SELLUVILLAERISTETTÄ KIERRÄTETYSTÄ MATERIAALISTA Rakennusteollisuus SELLUVILLAERISTETTÄ KIERRÄTETYSTÄ MATERIAALISTA SISÄLLYS 1. SELLUVILLAERISTETTÄ KIERRÄTETYSTÄ MATERIAALISTA Selluvillaeristeen valmistaminen kierrätysmateriaalista...3 Edut...4 Esimerkit...5

Lisätiedot

Valitse Kuhmo Oy. ja voit luottaa laatuun

Valitse Kuhmo Oy. ja voit luottaa laatuun Valitse Kuhmo Oy ja voit luottaa laatuun Sisällysluettelo 2-3...Omistautumista ja luotettavuutta jo vuodesta 1955 4-5...Toimitamme laatua, luotettavasti 6-7...Asiakas on aina ykkönen 8-9...Tunnemme vastuumme

Lisätiedot

SUMUINEN AAMU METALLINKIERRÄTYSLAITOKSELLA

SUMUINEN AAMU METALLINKIERRÄTYSLAITOKSELLA SUMUINEN AAMU METALLINKIERRÄTYSLAITOKSELLA Työskentelet metallinkierrätyslaitoksella. Asiakas tuo kierrätyslaitokselle 1200 kilogramman erän kellertävää metallimateriaalia, joka on löytynyt purettavasta

Lisätiedot

Päätös. Nro 224/2015/1 Dnro ESAVI/232/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen 30.9.2015 ASIA

Päätös. Nro 224/2015/1 Dnro ESAVI/232/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen 30.9.2015 ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 224/2015/1 Dnro ESAVI/232/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 30.9.2015 ASIA Boliden Harjavalta Oy:n hakemus Porin kuparielektrolyysin ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamiseksi,

Lisätiedot

KASVUN PAIKKA. Satakunnan teknologiametalliklusteri vastaa sähköistyvän yhteiskunnan tarpeisiin.

KASVUN PAIKKA. Satakunnan teknologiametalliklusteri vastaa sähköistyvän yhteiskunnan tarpeisiin. KASVUN PAIKKA Satakunnan teknologiametalliklusteri vastaa sähköistyvän yhteiskunnan tarpeisiin. SATA INDUSTRY PORIN SATAMA PORI ULVILA NAKKILA HARJAVALTA KOKEMÄKI TEOLLISUUS- VYÖHYKE Suomen johtavaan,

Lisätiedot

MINERAALIKLUSTERIN HISTORIASTA OPITTAVAA

MINERAALIKLUSTERIN HISTORIASTA OPITTAVAA MINERAALIKLUSTERIN HISTORIASTA OPITTAVAA Kaivosalan tulevaisuusseminaari 4.-5.10.2011 Toiminnanjohtaja Olavi Paatsola Aiheita tässä esityksessä Kivikauden, rautakauden ja pronssikauden historiaa Suomen

Lisätiedot