Petoeläinten ja hirvien aiheuttamien vahinkojen korvaukset. Eduskunnan puhemiehelle. KIRJALLINEN KYSYMYS 1018/2000 vp

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 1018/2000 vp Petoeläinten ja hirvien aiheuttamien vahinkojen korvaukset Eduskunnan puhemiehelle Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskuksen mukaan karhu-, ilves- ja susikannat ovat itäisen Suomen alueella vahvistuneet viime vuosina. Tilastojen mukaan 42 % karhuista, 73 % susista, 35 % ilveksistä sekä 29 % ahmoista on Itä-Suomen alueella. Hirvikanta puolestaan on vuodesta 1996 lähtien kasvanut kaikissa riistanhoitopiireissä. Samalla on lisääntynyt suurpetojen ja hirvien aiheuttamien vahinkojen määrä. Petoeläinkantojen ja petoeläinvaaran kasvu aiheuttaa kunnille ylimääräisiä kustannuksia. Mm. Parikkalan kunnassa on tänä syksynä jouduttu järjestämään ylimääräisiä koululaiskuljetuksia, joiden kustannukset ovat noin markkaa lukuvuodessa. Myös petojen ja erityisesti susien kotieläimille aiheuttamat vahingot ovat lisääntyneet. Parikkalan kunnassa on tänä vuonna ollut jo neljä suurpetojen aiheuttamaa kotieläinvahinkoa ja niistä aiheutuneet menetykset on arvioitu markaksi. Hirvien aiheuttamat vahingot ovat siirtyneet pelloilta metsiin ja ne kohdistuvat useasti hirvien tärkeille talvehtimisalueille. Yksittäiseen metsänomistajaan kohdistuvat vahingot voivat olla jopa kymmenientuhansien markkojen suuruisia. Vahingot ja kotieläinten suojelu lisäävät maaseudun asukkaiden ja maatalousyrittäjien työtä ja antavat jatkuvaa huolenaihetta. Tällä hetkellä hirvien aiheuttamat vahingot korvataan kokonaan, joskin ministeriö suunnittelee omavastuuosuutta myös hirvivahinkoihin, mutta petojen aiheuttamissa vahingoissa on vahinkoa kärsineen maksettava markan suuruinen omavastuuosuus. Tähän summaan mahtuu esimerkiksi useita teuraslampaita. On kohtuutonta, että niiden alueiden asukkaat ja kunnat, joissa petoeläin- ja hirvikannat ovat suuria, joutuvat muita kansalaisia enemmän ja useammin petojen ja hirvien aiheuttamien kustannusten maksumiehiksi. Tämän vuoksi petoeläinvahinkojen korvauksista tulisi poistaa omavastuuosuus, hirvivahingot tulisi säilyttää omavastuuosuudesta vapaina ja kunnille tulisi korvata petovaaran takia aiheutuvat kustannukset, kuten koululaiskyyditykset. Lisäksi kaatolupakäytäntöjä tulisi muuttaa siten, että vahinkoja aiheuttaneet häirikköpedot ja ne petokannat, jotka aiheuttavat vaaraa yleiselle turvallisuudelle, saataisiin mahdollisimman nopeasti poistettua. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä hirvi- ja petoeläinkantojen vähentämiseksi ja sen varmistamiseksi, että vain tietyt kunnat ja kansalaiset eivät joudu toistuvasti suurpedoista ja hirvistä aiheutuvien haittojen ja vahinkojen maksumiehiksi? Versio 2.0

2 Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2000 Pekka Nousiainen /kesk 2

3 Ministerin vastaus KK 1018/2000 vp- Pekka Nousiainen /kesk Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Pekka Nousiaisen!k:esk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1018/2000 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä hirvi- ja petoeläinkantojen vähentämiseksi ja sen varmistamiseksi, että vain tietyt kunnat ja kansalaiset eivät joudu toistuvasti suurpedoista ja hirvistä aiheutuvien haittojen ja vahinkojen maksumiehiksi? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittaen seuraavaa: Hirvikantaa säädellään metsästäjien hakemuksista riistanhoitopiirien myöntämien pyyntilupien nojalla tapahtuvan metsästyksen avulla. Tarkoituksena on, että kullekin alueelle sopivasta hirvikannasta sovitaan metsästäjien ja vahingonkärsijöitä edustavien eri intressitahojen kesken. Valtion viranomaisilla ei ole asiassa päätäntävaltaa lupapäätöksiä koskevaa valitusmenettelyä lukuun ottamatta. Pyyntilupamäärät hirvien metsästämiseksi ovat viime vuosina kasvaneet merkittävästi. Kun esimerkiksi vuonna 1997 myönnettiin ainoastaan pyyntilupaa, niin vuonna 2000 niitä myönnettiin jo kpl. Pyyntilupamäärien oikeaa mitoittamista on vaikeuttanut tuotettavien hirvikannan arviointimenetelmien puuttuminen. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on kehittämässä metsästäjien omista arvioista riippumatonta hirvikannan laskentamenetelmää. Tämän odotetaan antavan lisätietoa myös metsästyksen oikeaa mitoittamista varten. Karhu-, sus1- Ja ilveskantoja säädellään samoin metsästäjien hakemuksista riistanhoitopiirien myöntämien pyyntilupien nojalla tapahtuvan metsästyksen avulla. Hirvenmetsästyksessä noudatettavasta menettelystä poiketen maa- ja metsätalousministeriö kuitenkin ohjaa suurpetojen metsästystä riistanhoitopiireille vuosittain antamansa määräyksen avulla. Tällä määräyksellä ministeriö asettaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kantatietojen perusteella riistanhoitopiireittäin tiukat rajat salliitavalle metsästykselle. Menettelyn tarkoituksena on varmistaa EU:n luontodirektiivin edellytysten toteutuminen kantojen kehittämisessä. Maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön alainen ympäristö- ja luonnonvarainneuvosto asetti vuonna 1996 suuntaviivat suurpetokantojen kehittämistavoitteiksi vuoteen Niiden mukaan kantojen kasvu pysäytettäisiin pohjoisen ja itäisen Suomen alueilla ja kantojen annettaisiin edelleen runsastua keskisen ja läntisen Suomen alueilla. Ministeriö on noudattanut neuvoston asettamia suosituksia, ja itäisen poronhoitoalueen karhukantaa sekä itäisen Suomen susikantaa lukuun ottamatta kantojen kehitys on ollut myöskin tavoitteiden mukainen. Maan susikannan keskittyminen eräille itäisen Suomen alueille on ajankohtainen ongelma, jonka ratkaisemiseksi ministeriö parhaillaan harkitsee tarvittavia toimenpiteitä. Maa- ja metsätalousministeriön viime vuoden puolella sallima kolmen suden tappaminen Kuhmon alueelta ei selvästikään ollut riittävä toimenpide alueen ongelmien ratkaisemiseksi. Valtioneuvoston asetuksissa petoeläinvahinkojen (277 /2000) ja hirvieläinvahinkojen ( 1162/2000) korvaamisesta on määritelty ne vahingot, jotka korvataan talousarvion rajoissa vai- 3

4 Ministerin vastaus tion varoista. Molemmat asetukset ovat ajantasaisia. Korvausmenettelyjen tarkoituksena on ollut sellaisen perusturvan järjestäminen, ettei kukaan joudu vahinkojen johdosta kärsimään kohtuutto- man suuria menetyksiä. Vähäisiä vahinkoja ei ole tarkoitettukaan korvattavaksi ja omavastuuosuus niin hirvi- kuin petoeläinvahingoissakin on välttämätön vahingonkärsijän oman aktiivisuuden lisäämiseksi vahinkojen estämistyössä. Helsingissä 3 päivänä tammikuuta 2001 Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä 4

5 Ministerns svar KK 1018/2000 vp- Pekka Nousiainen /kesk Tili riksdagens talman 1 det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, tili behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Pekka Nousiainen /cent undertecknade skriftliga spörsmål SS 1018/2000 rd: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att minska hjort- och rovdjursbeståndet och för att säkerställa att inte bara vissa kommuner och medborgare upprepade gånger blir tvungna att betala för de skador som stora rovdjur och älgar vållar? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Älgbeståndet regleras med hjälp av jakt enligt de jaktlicenser som jaktvårdsdistrikten beviljar på basis av jägarnas ansökningar. Avsikten är attjägarna och olika intresseinstanser som företräder dem som lider skada skall komma överens om ett lämpligt älgbestånd för området i fråga. Statliga myndigheter har inte beslutanderätt i ärendet med undantag av besvärsförfarandet gällande licensbeslut. Under de senaste åren har antalet jaktlicenser för älgjakt ökat betydligt. Exempelvis 1997 beviljades det bara jaktlicenser medan antalet redan var uppe i år A vsaknaden av tiliförlitliga metoder för bedömning av älgbeståndet har gjort det svårare att dimensionera antalet jaktlicenser på rätt sätt. Vilt- och fiskeriforskningsinstitutet håller på att utveckla en från jägarnas egna uppskattningar fristående metod för att beräkna älgbeståndet. Metoden förväntas ge ytterligare information också för en rätt dimensionering av jakten. Björn-, varg- och lobeståndet regleras likaså med hjälp av jakt enligt jaktlicenser som beviljas av jaktvårdsdistrikten. Tili skillnad för förfarandet inom älgjakten styr dock jord- och skogsbruksministeriet jakten av stora rovdjur genom en årlig föreskrift tili jaktvårdsdistrikten. Utgående från Vilt- och fiskeriforskningsinstitutets uppgifter om bestånden uppställer ministeri et genom föreskriften strikta gränser för den tillåtna jakten i jaktvårdsdistrikten. Förfarandet syftar tili att säkerställa att vilikoren enligt EU:s naturdirektiv uppfylls inom utvecklingen av bestånden. Rådet för miljön och naturtiligångama, vilket lyder under jord- och skogsbruksministeriet samt miljöministeriet, angav 1996 riktlinjer för målen för utvecklingen av bestånden av stora rovdjur fram tili Enligt riktlinjerna skall ökningen av bestånden stoppas i norra och östra Finland medan bestånden alltjämt tiliåts öka i mellersta och västra Finland. Ministeriet har följt rådets rekommendationer, och med undantag av björnbeståndet i Östra renskötselområdet samt vargbeståndet i Östra Finland har bestånden utvecklats i enlighet med målen. Ett aktuellt problem är att vargbeståndet koncentreras tili vissa områden i östra Finland. Ministeriet överväger som bäst vilka åtgärder som behövs för att lösa problemet. Det är uppenbart att jord- och skogsbruksministeriets tiliåtelse under fjolåret att nedlägga tre vargar i Kuhmo-området inte var en tillräcklig åtgärd för att lösa problemen i området. 1 statsrådets förordningar om ersättning för skador som orsakats av rovdjur (277/2000) och av hjortdjur (1162/2000) definieras de skador som inom ramen för statsbudgeten ersätts av statens medel. Båda förordningama är tidsenliga. Syftet med ersättningsförfarandena har varit att ordna ett sådant grundskydd att ingen skall be- 5

6 Ministems svar höva utsättas för oskäligt stora förluster på grund av skadoma. Avsikten har aldrig varit att ersätta mindre skador. Både i fråga om skador av hjort- djur och av rovdjur är en självriskandel nödvändig för att öka den skadelidandes egen aktivitet när det gäller att förebygga skador. Helsingforsden 3 januari 2001 Jord- och skogsbruksminister Kalevi Hemilä 6