Innovaatiorahastosta rahoitettavaksi esitetyt hankkeet kevät 2014
|
|
- Marika Karvonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Perustelumuistio Innovaatiorahastosta rahoitettavaksi esitetyt hankkeet kevät 2014 Hakemuksia on kevään 2014 rahoituskierroksella tullut yhteensä 19 kpl (joista kuusi kappaletta on Aalto yliopiston Innovatiivinen kaupunki ohjelmaan liittyviä hakemuksia). Haettu rahoitusmäärä on yhteensä , jonka jakauma on: - 3 kpl jatkorahoitushakemusta, kpl sidotun määrärahan maksatushakemusta, kpl käyttämättä jääneen määrärahan siirtohakemusta, Rahoitus ehdotetaan myönnettäväksi yhteensä 18 kpl (joista kuusi kappaletta on Aalto yliopiston Innovatiivinen kaupunki ohjelmaan liittyviä hankkeita) hankkeelle ja yksi hanke ehdotetaan hylättäväksi. Myönnettävä rahoitussumma on yhteensä , jonka jakauma on: - 2 kpl jatkorahoitushakemusta, kpl sidotun rahoitusosuuden maksatus, kpl käyttämättä jääneen määrärahan siirtohakemusta, Jatkorahoitushakemukset Pinta (RI 980) Hankkeelle myönnettiin vuonna 2013 innovaatiorahastosta vuoden rahoitus, euroa, jonka avulla kehitettiin informoivia kosketusnäyttöjä ja niiden hallintajärjestelmää. Vuosien aikana on keskitytty interaktiivisen opastuspalvelun rakentamiseen. Palvelu on tarkoitus julkaista keväällä Yhtenä hankkeen tavoitteena on ollut kaupungin oman avoimen datan hyödyntäminen monikanavaisesti. Kevään 2014 aikana on tarkoituksena hankkia viisi sisätilaan sijoitettavaa näyttöä kaupungin pisteisiin (Virka Info, Kirjasto 10, HSL Palvelupiste Rautatientori, Kaupunginmuseo ja Turisti-info: Rautatientorin juna-asema). Interaktiivisia sisätilan näyttöjä hallinnoivat pisteet vastaavat kyseisen näytön sisällönhallinnasta. Hankkeelle haetaan jatkorahoitusta vuodelle 2014, jonka tarkoituksena on vakiinnuttaa näyttöjen sisällöntuotannon ja hallinnan roolit kaupungin sisällä. Forum Virium osallistuu hankkeeseen myös omalla työpanoksella, jolloin innovaatiorahaston rahoitusosuus kokonaisrahoituksesta on 77 %. Hankkeen hallinnoija: Forum Virium Helsinki Hakemus koskee: Jatkorahoitusta Haettu rahoitussumma: (2014) Rahoitusehdotus: (2014) Perustelu: Hanke vastaa innovaatiorahaston käyttötarkoitusta. Jatkorahoitushanke hankkeelle, joka on jo tuottanut kaupunkilaisille hyödyllisiä tuloksia. Jatkorahoituksen edellytyksenä on, että palvelun ylläpitoon liittyvät vastuut ja roolit selkeytetään ja data tuotetaan jatkossakin avoimena datana HRI:n kautta. Linked Events (RI981) Hankkeelle myönnettiin vuonna 2013 innovaatiorahastosta vuoden rahoitus, euroa, jonka avulla kehitettiin vuonna 2012 rakennetun tapahtumakalenterisovelluksen tietokannan ja rajapinnan teknistä toteutusta. Vuoden 2013 aikana hankkeen yhteistyökumppaneiksi on tullut lisää tapahtumatiedon tuottajia ja hyödyntäjiä sekä kaupungin sisältä että ulkopuolelta. Yhteistyötä on tehty myös mm Pinta-hankkeen kanssa. Jatkorahoituksella halutaan laajentaa toimintaa kasvattamalla nykyisen rajapinnan dataa muiden kaupunkitahojen lähteistä saatavalla tapahtumatiedolla, mahdollistaa tiedonvaihto kaupungin ulkopuolisten tapahtumatietojen
2 tarjoajien kanssa, tukea yhteistyökumppaneita Linked Eventsin käyttöönotossa sekä mahdollistaa toiminnan kansainvälinen laajentaminen. Forum Virium osallistuu hankkeeseen myös omalla työpanoksella, jolloin innovaatiorahaston rahoitusosuus kokonaisrahoituksesta on 75 %. Hankkeen hallinnoija: Forum Virium Helsinki Hakemus koskee: Jatkorahoitusta Haettu rahoitussumma: (2014) Rahoitusehdotus: (2014) Perustelu: Hanke vastaa innovaatiorahaston käyttötarkoitusta. Jatkorahoitushanke hankkeelle, joka on jo tuottanut kaupunkilaisille hyödyllisiä tuloksia. Jatkorahoituksen edellytyksenä on, että palvelun ylläpitoon liittyvät vastuut ja roolit selkeytetään ja data tuotetaan jatkossakin avoimena datana HRI:n kautta. Ruokakasvatusta ja -kulttuuria koululaisille (RI971) Tukkutorin Teurastamo opetuskeittiön jatkohanke Hankkeelle myönnettiin vuonna 2012 rahoitusta innovaatiorahastosta euroa, jonka avulla rakennettiin ja varustettiin ruokakeskus Teurastamoon opetuskeittiö ja tapahtumatila (A21 Flavour Studio) sekä käynnistettiin sen toiminta. Vuosien aikana opetuskeittiössä on tarjottu ruokakursseja sekä A21 Flavour Studion taholta yritysmyyntinä että yleissivistävänä aikuiskoulutuksena Työväenopiston toimesta. Myös lapsille ja nuorille on järjestetty pilottimuotoisesti ruokakursseja osana Tukkutorin koordinoimaa, innovaatiorahaston tuella toteutettua Teurastamon opetuskeittiön käynnistämishanketta. Nyt haetaan jatkorahoitusta kaksivuotiseen hankkeeseen, jonka avulla halutaan laajentaa lasten ja nuorten ruokakasvatusta kouluissa sekä lisätä heidän tietämystä ruuan alkuperästä, tuotannosta ja kuluttamisesta. Kohderyhmänä on esiopetuksen, alakoulun ja yläkoulun oppilaat opettajineen. Hankkeen tavoitteena on kehittää ruokaopetuskokonaisuuden sisältöä niin että ruokakasvatusopintoja integroitaisiin perusopetuksen osaksi esim. kotitalouden, terveystiedon, biologian tai maantiedon opetussuunnitelmaa. Hankkeen avulla olisi tarkoitus järjestää 150 kurssia noin lapselle opettajineen. Lopputuloksena tuotetaan opetusaineistoa ja virikkeitä opettajille ruokakasvatuksen järjestämiseksi eri kouluasteilla. Jatkokehityksen toteuttaa Ruokatieto yhdistys ry yhteistyössä opetusviraston ja tukkutorin kanssa. Yhteistyötahot kaupungilta: Tukkutori ja Opetusvirasto Hankkeen hallinnoija: Ruokatieto Yhdistys ry Hakemus koskee: Jatkorahoitusta Haettu rahoitussumma: (2014), (2015) Rahoitusehdotus: 0 Perustelu: Esitetyn mukainen ruokakoulutuksen järjestäminen esi- ja perusopetuksen piirissä oleville lapsille ei ole innovaatiorahaston tarkoituksen mukaista toimintaa. Ehdotetun mukainen toiminta tulisi opetusviraston osalta rahoittaa normaalina toimintana talousarviomäärärahojen puitteissa. Ruokatieto Yhdistys ry:n osalta ehdotetun mukaisen toiminnan kustannusten kattamiseen tulisi etsiä muita rahoituslähteitä.
3 Sidotun rahoitusosuuden maksatusta koskevat hakemukset Innovatiivinen kaupunki (RI 965) Innovatiivinen kaupunki -ohjelma Vuoden 2013 hankehaussa innovaatiorahastosta myönnettiin Innovatiivinen kaupunki ohjelman perustoiminnan ylläpitoon ja hallintaan / v vuoteen 2015 saakka. Ohjelma on Aalto-yliopiston ja Helsingin kaupungin kumppanuusohjelma, joka perustettiin 2008, ja jonka toiminta perustuu yliopiston tieteelliseen työhön ja kaupungin kehittämistarpeisiin. Ohjelmaa ja sen sisällä toimivia yhteistyöhankkeita ohjaa ohjausryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti. Syksyllä 2013 ohjausryhmä aloitti työn nykyisen toimintamallin ja strategisen kumppanuuden uudistamiseksi, jonka vuoksi uusia yhteistyöhankehakemuksia ei esitetä rahoitettavaksi tällä rahoituskierroksella. Hakemus koskee: Sidotun määrärahan maksatusta vuodelle 2014 Haettu rahoitussumma: (2014) Rahoitusehdotus: Perustelu: Toiminta on jatkunut suunnitelman mukaisesti ja toiminnan katsotaan edelleen olevan kumppanuusohjelman sekä innovaatiorahaston käyttötarkoituksen mukaista. Innovatiivinen kaupunki -yhteistyöhankkeet Ohjelman sisällä olevat yhteistyöhankkeet hakevat maksettavaksi aiemmin myönnettyä sidottua määrärahaa yhteensä , joka jakautuu seuraavasti: Spire Surroundings: Lauttasaaren palveluverkko -tutkimus Helsinki identiteettejä: Helsingin vesialueiden virkistyskäyttö: Habitat Components Hakemus koskee: Sidotun määrärahan maksatusta vuodelle 2014 Väliraportit toimitettu: kyllä Haettu rahoitussumma: (2014) Rahoitusehdotus: Perustelu: Joidenkin hankkeiden aloitukset viivästyivät, mutta hankkeet ovat käynnistyttyään edenneet hyvin. Yleisesti ottaen hankkeet etenevät suunnitelman mukaisesti ja tuottavat kaupungille hyödyllisiä tuloksia. Hankkeiden toiminta vastaa innovaatiorahaston käyttötarkoitusta. Alla lyhyet hankekuvaukset. Spire Surroundings Hankkeen taustalla on käynnissä oleva kaksivuotinen ( ) Tekes-rahoitteinen tavoitetutkimushanke Smart Parking for Intelligent Real-Estate (SPIRE). Spire Surroundings hanke täydentää varsinaisen hankkeiden tuloksia laajentamalla tarkastelua kohdekiinteistöjen läheiseen kaupunkiympäristöön. Hankkeessa tutkitaan, testataan ja arvioidaan SPIREn tuottaman pysäköinnin informaatiopalvelun prototyypin laajentamismahdollisuuksia siten, että fyysisen ja informationaalisen kaupunkitilan käyttö tehostuisi ja kaupunki toiminnallisesti eheytyisi, kun kiinteistöt integroitaisiin toiminnallisesti. Tämä voisi tarkoittaa pysäköintitilojen jakamisen lisäksi esim. pysäköintitilojen jakamisen lisäksi työ-, liike-, ja neuvottelutilojen yhteiskäyttöä eri toimijoiden kesken. Hankkeelle myönnettiin rahoitus innovaatiorahastosta Hankkeen aloitus viivästyi ja pääsi käyntiin vasta joulukuussa, mutta on käynnistyttyään edennyt hyvin. Talvikunnossapito-osiota ei ole voitu toteuttaa vähäisen lumen takia ja se siirtyy ensi talvelle.
4 Lauttasaaren palveluverkko tutkimus Hanke kytkeytyy kaupungin sosiaali- ja terveysviraston vanhusten palveluita kehittävään projektiin Lauttasaaren asiakaskeskeinen palveluverkko, jossa pyritään edistämään julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin sekä vapaaehtoistyön verkostoitumista. Aalto yliopiston hankkeessa tutkitaan syntyneiden verkostojen johtamista ja niiden toimivuutta, asiakaslähtöistä palvelumuotoilua sekä Lauttasaaren alueen valmiuksia vastata ikääntyvän väestön asumiseen liittyviin tarpeisiin. Tavoitteena on saada lisää ymmärrystä Lauttasaaren palveluverkostosta saaduista kokemuksista. Tuloksena syntyvät mm. konkreettiset kehitysehdotukset asiakaslähtöisen johtamistyön parantamiseksi ja arvontuotannon uudistamiseksi kaupungin palveluissa. Hankkeelle myönnettiin rahoitus innovaatiorahastosta Hankkeen aloitus viivästyi, jonka vuoksi hankkeen kestoa on tiivistetty kolmesta vuodesta kahteen vuoteen. Käynnistyttyään hanke on kuitenkin edennyt hyvin ja tuottanut hyödyllisiä tuloksia. Helsinki identiteettejä Hankkeessa jalostetaan kahden Aalto-yliopiston aikaisemman hankkeen kokemuksia kaupunkisuunnittelun työkaluiksi. Aikaisemmat hankkeet olivat Spice-Spiritualizing Space ( ) ja Aristoteles muutoksessa ( ). Helsinki-identiteettejä -hankkeessa tutkitaan, miten kaupunkikuvaan voidaan tuottaa käyttäjäkokemuksesta nousevia kerronnallisia elementtejä, jotka nostavat esiin uusien kaupunginosien vasta muodostumassa olevaa kulttuurista identiteettiä. Hankkeen pilottikohteina ovat uudet tai vasta rakennettavat asuinalueet. Konkreettisina tuotoksina syntyy tulevien kaupunginosien identiteettikäsikirjoituksia, lavastustaiteellisia tilateoksia sekä pienimuotoisia interventioita kaupunkitilaan. Hankkeelle myönnettiin rahoitus innovaatiorahastosta Hankkeen aloitus viivästyi, joten osa syksylle tarkoitetuista toimista siirrettiin vuodelle Helsingin vesialueiden virkistyskäyttö Hanke on osa Suomen Akatemian rahoittamaa ENJUSTESS tutkimusprojektia (Enviromental Justice and Ecosystem Services: Acces, equity and participation in the use and management of aquatic environments in the Helsinki region). Hankkeessa tuotetaan vesistöihin liittyvien kulttuuristen ekosysteemipalveluiden paikkatietoaineisto sekä hotspot- kartta. Paikkatieto tuotetaan laajalla Helsingin metropolialueen n asukkaalle suunnatun kyselytutkimuksen avulla. Tutkimuksessa varmistetaan, että aineisto vastaa Helsingin liikuntaviraston ja ympäristökeskuksen tietotarpeisiin. Hankkeen tuloksia voidaan hyödyntää myös kaavoituksen taustamateriaalina. Hankkeelle myönnettiin rahoitus innovaatiorahastosta Syksyn aikana kerättyä aineistoa analysoidaan kevään 2014 aikana. Habitat Components Hanke liittyy Helsingissä ja muissa pääkaupunkiseudun kunnissa olevien suurten kaavoitushankkeisiin ja niiden tavoitteisiin asumisratkaisujen monimuotoisuuden lisäämisestä uusien talotyyppien avulla. Hankkeen tarkoituksena on monitieteellisen tutkimuksen, testauksen ja koerakentamisen avulla luoda pohjaa uusien asumismuotojen juurtumiselle suomalaiseen kaupunkirakenteeseen. Hanke jakautuu kolmeen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa ( ) selvitetään townhouse-tyyppisen asumismuodon kysyntää ja haluttavuutta asumispreferenssitutkimuksella. Samanaikaisesti tutkitaan uusia toiminnallisia ja rakenteellisia malleja sekä uusia tekniikoita ja järjestelmiä. Toisessa vaiheessa ( ) kehitetään monialaisen suunnittelutyön avulla toiminnallisia ja rakenteellisia toteutuskonsepteja sekä teknisiä innovaatioita, joiden avulla voidaan lisätä energiaomavaraisuutta ja tehokkuutta. Kolmannessa vaiheessa ( ) on tarkoitus rakentaa Helsinkiin townhouse-koetalo. Tämä vaihe on suunniteltu rahoitukseltaan itsenäiseksi. Hankkeelle myönnettiin rahoitus innovaatiorahastosta Hanke on käynnistynyt ja edennyt hyvin. Tilaa asumiselle (RI 982) Vuoden 2013 hankehaussa innovaatiorahastosta myönnettiin rahoitus Tilaa asumiselle hankkeelle, jonka tarkoituksena on luoda suunnittelijoiden käyttöön asuinkerrostalon rakenteisiin ja talotekniikkaan liittyviä optimoituja ratkaisuja. Hankkeen tavoitteena on saada aikaan yleiseen käyttöön tarkoitettu julkaisu optimoiduista, yhteistyössä rakennusteollisuuden kanssa tutkituista ratkaisuista. Hanke on kolmevuotinen ( ) ja koostuu kolmesta
5 vaiheesta; selvitysvaiheesta, innovointivaiheesta, ja johtopäätösten kokoamisesta. Hankkeen aloitus viivästyi vuonna 2013 johtuen rahoituspäätöksen viivästymisestä, mutta on käynnistyttyään edennyt hyvin ja suunnitelman mukaisesti. Vuoden 2014 aikana on tarkoitus saattaa ensimmäinen vaihe loppuun ja siirtyä projektin toiseen vaiheeseen, jossa innovoidaan ratkaisuja, rakennetaan tarvittaessa malleja simulointiin, sekä testataan ja mitataan ratkaisujen kelpoisuutta. Selvitys- ja innovaatiovaiheiden perusteella laaditaan uusi asuinkerrostalosovellus, jossa käytetään innovointivaiheen rakenne- ja talotekniikkaratkaisuja. Yhteistyötahot kaupungilta: Asuntotuotantotoimisto Hankkeen hallinnoija: Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy Haettu rahoitussumma: Rahoitusehdotus: Perustelu: Hankkeen toiminta on edennyt suunnitelman mukaisesti ja on alkuperäisessä hankehakemuksessa esitettyjen tavoitteiden mukaista. Hanke katsotaan edelleen olevan innovaatiorahaston käyttötarkoituksen mukaista. Käyttäjälähtöinen hybridikampus (RI 983) Hankkeen tavoitteena on Myllypuroon ja Arabianrantaan rakentuvien kampusalueiden suunnittelu käyttäjälähtöisesti yhteistyössä alueiden asukkaiden, yrittäjien ja opiskelijoiden kesken. Hankkeen tuloksena syntyy Myllypuron suunnittelua tukevan käyttäjätiedon lisäksi osallistavan kaupunkisuunnittelun toimintatapa, joka on sovellettavissa myös muihin kaupungin kohteisiin. Hanke toteutetaan pääosin opiskelijaprojekteina, joissa opiskelijat suunnittelevat erilaisia tilakonsepteja opiskelija-asumiseen ja oppimisympäristöön. Hankkeen ohjausryhmään kuuluvat tilakeskus, kaupunkisuunnitteluvirasto sekä kaupunginkanslian aluerakentamisyksikkö. Hankkeen aloitus viivästyi vuonna 2013 johtuen rahoituspäätöksen viivästymisestä, mutta hanke on käynnistyttyään edennyt hyvin ja suunnitelman mukaisesti. Vuoden 2013 aikana hanke organisoitiin ja osa tilasuunnittelua koskevista opiskelijaprojekteista käynnistettiin. Vuoden 2014 aikana on tarkoitus jatkaa tilakonseptointia ja kiinnitetään erityisesti huomiota kampuksen identiteettiin, sisääntulotiloihin, aulatiloihin, opiskelija-asuntoihin ja oppimisympäristöihin. Jatkossa hankkeen väliraportit ja vuosittaiset toimintasuunnitelmat tulee hyväksyttää työn ohjausryhmän kokouksissa. Hankkeen hallinnoija: Metropolia Haettu rahoitussumma: (2014) Rahoitusehdotus: Perustelu: Hankkeen toiminta on alkuperäisessä hankehakemuksessa esitettyjen tavoitteiden mukaista. Rahoituksen edellytyksenä on, että hankkeen ohjausryhmä hyväksyy hankkeen väliraportit ja vuosittaiset toimintasuunnitelmat. Liikkuvan arjen design Pyöräkeskuksesta pyöräilykaupunkiin 2.0 (RI 985) Hanke on jatkohanke Liikkuvan arjen design hankkeelle, joka toteutettiin vuosina ja jonka tuloksena perustettiin ensimmäinen pyöräkeskus Kampin Narinkkatorille. Jatkohankkeen tarkoituksena on nykyistä pyöräkeskuskonseptin kehittäminen siten, että saadaan konkreettinen toteuttamissuunnitelma, jonka avulla voidaan perustaa lisää pyöräkeskuksia Helsinkiin. Hankkeen pilottikohteiksi on valittu Malmin vanha asemarakennus ja Myllypuron tuleva kampusalue. Hanke toteutetaan pääosin opiskelijaprojekteina. Hankkeen ohjausryhmään kuuluu edustajia HKL-liikelaitoksesta ja kaupunkisuunnitteluvirastosta. Hankkeella pyritään toteuttamaan ja edistämään Helsingin kaupungin pyöräilyn
6 edistämisohjelmassa asetettuja tavoitteita. Hankkeen aloitus viivästyi vuonna 2013 johtuen rahoituspäätöksen viivästymisestä, mutta on käynnistyttyään edennyt hyvin ja suunnitelman mukaisesti. Viime vuosi meni hankkeen organisointiin ja pääpyöräkeskuksen (Kamppi) palvelukonseptin hahmotteluun. Vuoden 2014 aikana tehdään mm. Malmin vanhaan asemarakennukseen pyöräkeskuksen käyttöönottosuunnitelma, suunnitellaan pyöräkeskusten kalustusta, laaditaan Kampin pyöräkeskuskonteille pintojen kunnostussuunnitelma sekä aloitetaan opiskelijaprojektit. Jatkossa hankkeen väliraportit ja vuosittaiset toimintasuunnitelmat tulee hyväksyttää työn ohjausryhmän kokouksissa. Hankkeen hallinnoija: Metropolia Haettu rahoitussumma: (2014) Rahoitusehdotus: Perustelu: Hankkeen toiminta on alkuperäisessä hankehakemuksessa esitettyjen tavoitteiden mukaista. Rahoituksen edellytyksenä on, että hankkeen ohjausryhmä hyväksyy hankkeen väliraportit ja vuosittaiset toimintasuunnitelmat. Ryhmärakennuttajan opas (RI 986) Hankkeelle on vuonna 2013 myönnetty rahoitus innovaatiorahastosta. Hankkeen tarkoituksena on laatia ryhmärakennuttajan opas, joka toimisi yleisenä ohjeistuksena ryhmärakennuttamishankkeiden käynnistämisessä. Laadittavan oppaan sisältö liittyy Saracon käynnissä olevaan ryhmärakennuttamisen pilottihankkeeseen Jätkäsaaressa sekä oikeusministeriön ryhmärakennuttamisen lainsäädäntöä käsittelevän työryhmän työhön. Hanke on kaksivuotinen ( ) ja se toteutetaan yhteistyössä kiinteistöviraston kanssa. Saraco D&M osallistuu hankkeeseen myös omalla työpanoksellaan, jolloin innovaatiorahaston rahoitusosuus kokonaisrahoituksesta on noin 50 %. Hankkeen aloitus viivästyi vuonna 2013 johtuen rahoituspäätöksen viivästymisestä, mutta on käynnistyttyään edennyt hyvin ja suunnitelman mukaisesti. Vuoden 2013 loppupuolella hahmoteltiin oppaan sisältöä ja saatiin runko kasattua. Oppaan ensimmäinen luonnos saataneen valmiiksi keväällä 2014, toinen luonnos kesällä ja lopullinen versio syksyllä Yhteistyötahot kaupungilta: Kiinteistövirasto Hankkeen hallinnoija: Saraco D&M Haettu rahoitussumma: (2014) Rahoitusehdotus: Perustelu: Hankkeen toiminta on edennyt suunnitelman mukaisesti ja on hankehakemuksessa esitettyjen tavoitteiden mukaista. Hankkeen toiminta vastaa innovaatiorahaston käyttötarkoitusta. Käyttämättä jääneen määrärahan siirtoa koskevat hakemukset Innolukio (RI974) Hankkeen tavoitteena on kehittää Helsingin lukioiden innovaatiotoimintaa. Viime vuoden innovaatiorahaston myöntämällä avustuksella pilottikohteeksi valittiin Ressun ja Etu-Töölön lukiot, jotka vuoden aikana osallistuivat mm. kansalliseen Innolukio 2013 ideakilpailuun hyvällä menestyksellä. Onnistunut kokeilu halutaan vuoden 2014 aikana laajentaa myös muihin Helsingin lukioihin. Rahoitusta haetaan Helsingin lukioissa järjestettävien innovaatiokurssien ja tapahtumien rahoitukseen. Hankkeen koordinoinnista vastaa Ylivieskan kaupungin Innolukiohanke, jossa kehitetään Oulun yliopiston johdolla innovaatiopedagogiikkaa. Hanketta rahoittaa
7 Opetushallitus. Hankkeen käytännön toteutuksen suunnittelu tehdään yhteistyössä Helsingin lukioiden rehtoreiden ja opiskelijoiden kanssa. Yksi keskeisistä tavoitteista on luoda uusia lukioiden ja yritysten välisiä yhteistyön malleja. Yhteistyötahot kaupungilta: Ressun lukio Hankkeen hallinnoija: Ylivieskan kaupunki Hakemus koskee: vuonna 2013 käyttämättä jääneen määrärahan siirtohakemus vuodelle 2014 Haettu rahoitussumma: (2014) Rahoitusehdotus: Perustelu: Hankkeen toiminta on edennyt suunnitelman mukaisesti ja on hankehakemuksessa esitettyjen tavoitteiden mukaista. Hankkeen toiminta vastaa innovaatiorahaston käyttötarkoitusta. Innovatiivinen kaupunki (RI 965) Innovatiivinen kaupunki -yhteistyöhankkeet Yhteistyöhankkeet hakevat aikaisempina vuosina käyttämättä jääneen määrärahan siirtoa vuodelle 2014, yhteensä Rahoitus jakautuu seuraavasti: HAPPI: Kansalaisten työkalupakki: Korjausrakentaminen: e SIN: Lauttasaaren palveluverkko -tutkimus: Hakemus koskee: käyttämättä jääneen määrärahan siirtohakemus vuodelle 2014 Väliraportit hankkeista toimitettu: kyllä Haettu rahoitussumma: (2014) Rahoitusehdotus: Perustelu: Hankkeiden aloitukset viivästyivät, mutta hankkeet ovat käynnistyttyään edenneet hyvin. Yleisesti ottaen hankkeet etenevät suunnitelman mukaisesti ja tuottavat kaupungille hyödyllisiä tuloksia. Hankkeiden toiminta vastaa innovaatiorahaston käyttötarkoitusta.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2013 1 (5) 789 Innovaatiorahastosta rahoitettavat hankkeet vuonna 2013 Pöydälle HEL 2013-003108 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Esteelliset:
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (8) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2013 1 (8) 814 Innovaatiorahastosta rahoitettavat hankkeet vuonna 2013 HEL 2013-003108 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää innovaatiorahastosta yhteensä 799 301 euroa käytettäväksi
LisätiedotInnovaatiorahastosta rahoitettavaksi esitetyt hankkeet vuonna 2013
Perustelumuistio Innovaatiorahastosta rahoitettavaksi esitetyt hankkeet vuonna 2013 Hakemuksia on kevään 2013 rahoituskierroksella tullut 20 kpl (josta 7 kpl on Aalto Yliopistosta). Haettu rahoitusmäärä
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Kj/6 16.12.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2013 1 (8) 1344 Eräiden hankkeiden jatkorahoitus innovaatiorahaston varoilla HEL 2013-013916 T 02 05 02 Päätös päätti myöntää innovaatiorahastosta jatkorahoitusta yhteensä
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkanslia 38/2014 Talous- ja suunnitteluosasto 29.10.2014 Rahoitusjohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 78 Innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden puolivuotisraportointi ja avustusten maksattaminen HEL 2013-015461 T 02 05 02 Päätös Kaupunginhallituksen 16.12.2013
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (7) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2014 1 (7) 1325 Eräiden hankkeiden jatkorahoitus innovaatiorahaston varoilla HEL 2014-011786 T 02 05 01 05 HEL 2013-015461, HEL 2013-013916, HEL 2013-003108 Päätös päätti
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2012 1 (5) 61 Eräiden hankkeiden rahoitus innovaatiorahaston varoilla Pöydälle HEL 2011-002398 T 02 05 01 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä Lisätiedot kaupunginjohtaja
Lisätiedotprr (vastaanottaja täyttää):
HELSINGIN KAUPUNKI INNOVAATIORAHASTO KAUPUNGINKANSLIA VÄLIRAPORTTI 2015 Innovaatiorahastosta rahoitettu hanke Hankkeen hallinnoija (yritys/virasto/tms.): Hankkeen nimi: Liikkuvan arjen design - Pyöräkeskuksesta
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI INNOVAATIORAHASTO KAUPUNGINKANSLIA
Hankkeen perustiedot (www-sivulle) Hakijan nimi/hankkeen hallinnoija (yritys/virasto/tms.): Forum Virium Helsinki Hankkeen nimi: Pinta Kuvaus hankkeen sisällöstä (mitä tehtiin?, mitä saavutettiin?) ja
LisätiedotLOPPURAPORTTI. Yhteyshenkilön nimi: Pekka Koponen Yhteystiedot (puhelinnumero ja sähköposti): 040 501 7114, pekka.koponen@forumivirium.
Raportoitavan hankkeen perustiedot Hankkeen nimi: Kiinnostava arkkitehtuuri Hankkeen vastuutaho (hankkeen hallinnoija): Openhouse ry Y-tunnus: 2343039-6 Toimipaikka (osoite ja postinumero): c/o Jussi Murole,
LisätiedotMITEN? Tutustu kaupunkitilaohjeeseen osoitteessa
31.5.2016 MIKÄ? Helsingin kaupunkitilaohje on julkisen tilan hankintojen, suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon käsikirja suunnittelijoille, viranomaisille ja päättäjille. Lisäksi ohje toimii taustatietona
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 43/ (10) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 43/2016 1 (10) 6 Eräiden hankkeiden rahoitus innovaatiorahaston varoilla vuonna Pöydälle 28.11.2016 HEL 2016-009294 T 02 05 01 05 HEL 2015-009455 Päätösehdotus päättää myöntää
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI INNOVAATIORAHASTO KAUPUNGINKANSLIA. Hankkeen perustiedot (www-sivulle) LOPPURAPORTTI
Hankkeen perustiedot (www-sivulle) Hakijan nimi/hankkeen hallinnoija (yritys/virasto/tms.): Forum Virium Helsinki Hankkeen nimi: Linked events -hanke Kuvaus hankkeen sisällöstä (mitä tehtiin?, mitä saavutettiin?)
LisätiedotSiinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (11) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2016 1 (11) 1068 Eräiden hankkeiden rahoitus innovaatiorahaston varoilla vuonna HEL 2016-009294 T 02 05 01 05 HEL 2015-009455 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle.
LisätiedotInnovatiivinen kaupunki ohjelman vuoden 2012 hakuilmoitus
Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteistyö 3.1.2012 MUISTIO INNOVATIIVINEN KAUPUNKI -ohjelma Annukka Jyrämä, Timo Heikkinen Innovatiivinen kaupunki ohjelman vuoden 2012 hakuilmoitus Aalto-yliopiston
LisätiedotPerustelumuistio. Innovaatiorahastosta rahoitettavaksi esitetyt hankkeet
Perustelumuistio Innovaatiorahastosta rahoitettavaksi esitetyt hankkeet Hakemuksia on syksyn 2013 rahoituskierroksella tullut 25 kpl, joista kaikki esitetään hyväksyttäväksi. Hankkeiden rahoitusmäärä jakautuu
LisätiedotINNOVAATIORAHASTO LOPPURAPORTTI
Hankkeen vastuullinen ja yhteystiedot Vastuutaho/Yrityksen nimi (hankkeen hallinnoija):helsingin Tukkutori Y-tunnus: 0201256-6 Toimipaikka (osoite ja postinumero): Vanha talvitie 10 H, 00580 HELSINKI Yhteystiedot
LisätiedotSiinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,
LisätiedotTOWNHOUSE. Onko townhousella kysyntää? monialainen tutkimushanke TOWNHOUSE -talotyypin soveltuvuudesta suomalaiseen elämänmuotoon ja tarpeisiin
TOWNHOUSE Onko townhousella kysyntää? monialainen tutkimushanke TOWNHOUSE -talotyypin soveltuvuudesta suomalaiseen elämänmuotoon ja tarpeisiin AALTO YLIOPISTO HELSINGIN KAUPUNKI ARKKITEHTUURI RAKENNUSTEKNIIKKA
LisätiedotInvestointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma
Investointiohjelman infotilaisuus 9.11 Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Liikenne- ja viestintäministeriö esitti Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa kuntien ja valtion yhteistä investointiohjelmaa.
Lisätiedot0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009
Vastaanottaja: Opetushallitus HAKEMUS Hakaniemenranta 6 OPPIMISYMPÄRISTÖJEN 0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Hakijana toimivan koulutuksen järjestäjän/ylläpitäjän tiedot Koulutuksen järjestäjän
LisätiedotHaun tausta ja tavoitteet,tekesin rahoitusmahdollisuudet. 4.4.2016 Marko Heikkinen
Haun tausta ja tavoitteet,tekesin rahoitusmahdollisuudet 4.4.2016 Marko Heikkinen INKA ja 6Aika -yhteishaku Tekes avaa suomalaisille yrityksille suunnatun rahoitushaun INKA- ja 6Aika-teemojen kehittämiseen
LisätiedotCase: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi
Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi Projektipäällikkö Ville Meloni Forum Virium Helsinki 5.4.2011 Hankkeen yhteenveto Avataan Helsingin seutua koskevaa tietoa kaikkien
LisätiedotProjektipäällikkö Olli Vesterinen
Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman
LisätiedotVierumäki Esit itys 14.01.2009 www.vierumaki.fi
Vierumäki Esitys 14.01.2009 VIERUMÄKI COUNTRY CLUB OY Suomen Urheiluopisto Vierumäellä on vuodesta 1937 lähtien ollut suomalaisen urheilun ja liikunnan koulutuksen osaamisen lippulaiva. Vierumäki Country
LisätiedotTekes Oppimisratkaisut ohjelman tulosseminaari
Tekes Oppimisratkaisut ohjelman tulosseminaari Pekka Ollikainen Tekes 24.1.2013 Messukeskus, Helsinki http://www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut DM1071384v2 Oppimisratkaisut ohjelma 2011-2015 Ohjelman
Lisätiedot6Aika-strategian esittely
6Aika-strategian esittely Toukokuu 2014 Suurimpien kaupunkien kestävän kehittämisen strategia Uuden EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden 2014 2020 yhtenä painopisteenä kestävä kaupunkikehittäminen. Toteutus
LisätiedotUusia oppimisympäristöjä koulun toimintakulttuurin ja oppimisen tueksi
Uusia oppimisympäristöjä koulun toimintakulttuurin ja oppimisen tueksi Kokkolan kv-treffit, 27.4.2016 Kimmo Koskinen - yleistavoitteita Kehittää ja ottaa käyttöön opetukseen ja oppimiseen liittyviä pedagogisia
LisätiedotEero Eskolan rahasto Jakoperusteet
Eero Eskolan rahasto Jakoperusteet Eero Eskolan rahasto Avustuksia parantamaan hyvinkääläisten vanhusten elinoloja 1. yleisavustukset vanhustenhuollon hankkeisiin 2. avustukset yksittäisiin vanhustenhuollon
LisätiedotLinked Events. Helsingin tapahtumarajapinta. Aleksi Salonen
Linked Events Helsingin tapahtumarajapinta Aleksi Salonen Linked Events? Helsingin kaupungin avoin tapahtumarajapinta Ensimmäinen versio 2014, laajemmin käyttöön keväällä 2016 Kaupungin itse kehittämä
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (18) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/2016 1 (18) 1103 Eräiden hankkeiden rahoitus innovaatiorahaston varoilla vuonna HEL 2016-009294 T 02 05 01 05 HEL 2015-009455 Päätös päätti myöntää innovaatiorahastosta
LisätiedotHakemuksen käsittelevä AVI Lounais-Suomen aluehallintovirasto (LSAVI) Sähköpostiosoite
Dnro Liikkuva koulu Hakija Hakija Y-tunnus 0133596-1 Kankaanpään kaupunki Sijaintikunta Kankaanpää Hakemuksen käsittelevä AVI Lounais-Suomen aluehallintovirasto (LSAVI) Yhteystiedot Postiosoite Lähiosoite
LisätiedotACTION SPACE FOR CURIOUS MINDS
ACTION SPACE FOR CURIOUS MINDS Mitä Helsingin seudun Public-Private innovaatiokentän toimijat tarjoavat? 4P Partcipa tion Network facilitation Piloting projects/ programs Market creation Start-up programs
LisätiedotLapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 25.2.2016 1 LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KÄRKIHANKE: LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Lapin aluehallintovirasto 25.2.2016 2 o OKM toimeenpanee Sipilän
LisätiedotKIRA-DIGI KOKEILUHANKE ASUNTOLA ILMOITUSMEDIAT ASUNTOLA YHTEISÖ VÄLIAIKAISTEN ASUNTOJEN MARKKINAPAIKKA LOPPURAPORTTI
KIRA-DIGI KOKEILUHANKE ASUNTOLA ILMOITUSMEDIAT ASUNTOLA YHTEISÖ VÄLIAIKAISTEN ASUNTOJEN MARKKINAPAIKKA LOPPURAPORTTI Hakkeen tekninen ratkaisu Kokeilun tarkoitus oli rakentaa väliaikaisen asumisen sähköinen
Lisätiedot6Aika: EAKR-haun sisällöt. Viestintäsuunnitelma. Infotilaisuus Turku Oulu Tampere Espoo
6Aika: EAKR-haun sisällöt Viestintäsuunnitelma Infotilaisuus 24.8.2016 Turku 30.8.16 Oulu 31.8.16 Tampere 8.9.16 Espoo 9.9.16 Ohjelma Avaus ja päivän ohjelma 12.05 6Aika-hankehaun sisältö 6Aika-kaupunkikoordinaattorin
LisätiedotValtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo
Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet 11.9.2014 klo 12.30-15.30 Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen
LisätiedotLIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA 2012-2013 LOHJELMA2 TULOSKORTTI
Hankkeen nimi: Liikkuva 2012-2013 Hankkeen lyhyt yleiskuvaus ja tavoitteet Hankkeen päämääränä oli kannustaa 13-19-vuotiaita nuoria tekemään viisaita liikkumisvalintoja koulu- ja vapaa-ajanmatkoillaan.
LisätiedotHRI-RAHOITUSSOPIMUS 6.9.2012 1(5) HELSINKI REGION INFOSHARE RAHOITUSSOPIMUS
HRI-RAHOITUSSOPIMUS 6.9.2012 1(5) HELSINKI REGION INFOSHARE RAHOITUSSOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit ( Osapuolet ). 2.
LisätiedotKohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto
LisätiedotUudet laskutusosoitteet alkaen
Uudet laskutusosoitteet 1.6.2017 alkaen Uusille toimialoille otetaan käyttöön uudet laskutusosoitteet. Verkkolaskujen välittäjä on edelleen Basware Oyj, jonka välittäjätunnus on BAWCFI22. Vanhoihin, käytöstä
LisätiedotVANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017
VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Katsaus vuoteen 2017 Toimintakauden 2017-2018 aikana VANVARYn toimintaan ei suunnitella merkittäviä suunnanmuutoksia, mutta näkyvyyttä ja vaikuttavuutta pyritään lisäämään
LisätiedotKestävä hyvinvointi kaupungeissa
Kestävä hyvinvointi kaupungeissa Ympäristöministeriön tervehdys Kestävä kaupunki ohjelmasta Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö, 24.4.2019 29.4.2019 1 Kestävyys yhdistää ympäristön ja sosiaalisen 29.4.2019
Lisätiedotkouluyhteisössä: avaus
Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä: avaus Vuoranta 28.8.2007 Leena Nissilä Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen asialla www.oph.fi www.edu.fi TAUSTAA: Kouluhyvinvointistrategian
LisätiedotCREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana
CreMA on joustava määräraha, joka on tarkoitettu luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen sekä yhteistyön ja liiketoimintamallien kehittämiseen. AVEK jakaa CreMA-avustuksia opetus-
LisätiedotAJANKOHTAISTA. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma
AJANKOHTAISTA Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma 2012 2015 Paavo 2 Valtion, suurimpien kaupunkien, kirkon, järjestöjen ja yritysten hanke pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi Suomesta (hallitusohjelmassa)
LisätiedotEmmi Ristolainen Emmi Ristolainen
Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 20.9.2017 4 Kokousaika Tiistai 26.9.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
LisätiedotKaivannais- ja energiateollisuuden tyke-2012
22.10.2012 31.12.2013 OPH:n rahoittama hanke Hankekoodi J322 Hanketta koordinoi KAO, Kainuun ammattiopisto KSAK, Koillis-Suomen aikuiskoulutus Oy, Kuusamo JEDU, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä OAKK,
LisätiedotKatsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin ja käynnistyviin hankkeisiin sekä toimintaohjeet uusille hankkeille
Valtionavustushankkeiden 2016 aloitusseminaari Hankeryhmät Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin
Lisätiedot6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU Infotilaisuus Turku
6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR-HANKEHAKU 1.3. 15.4.2016 Infotilaisuus 7.3.2016 Turku Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Anna-Mari Sopenlehto,
LisätiedotO Osaava-ohjelma Programmet Kunnig
n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti
LisätiedotNopeiden kokeilujen ohjelma 1. kierros
Nopeiden kokeilujen ohjelma 1. kierros Nopeiden kokeilujen ohjelma Fiksu Kalasatama -hankkeessa rakennetaan kansainvälisesti kiinnostavaa yhteiskehitysalustaa, jonka avulla voidaan tukea uusien työpaikkojen
LisätiedotKoulut ja Yritykset luovat maailman parhaan Innovaatioalustan - yhdessä. Niko Lindholm,
Koulut ja Yritykset luovat maailman parhaan Innovaatioalustan - yhdessä. Niko Lindholm, Projektipäällikkö. @nikolindholm Mitä tänään? 1. Intro 2. Miten Koulu Innovaatioalustana toimii? 3. Koulut Innovaatioalustana:
LisätiedotOlli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM
Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta
LisätiedotSuomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle 2019-2023 Hallitusohjelmaan esitetään, että otetaan tasa-arvoinen turvallinen asuminen kaikille hallituksen kärkihankkeeksi.
LisätiedotNuorisoleader rahoitusvälineenä
Nuorisoleader rahoitusvälineenä Nuorisoleader Oulun Seudun Leader ry:n rahoitusväline nuorten omiin projekteihin Nuorisoleader tukea myönnetään projektille, jossa nuorten rooli on aktiivinen Tukea voi
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 26 Katsaus Euroopan Unionin osittain rahoittaman 6Aika - Avoimet ja älykkäät palvelut -strategian edistymiseen HEL 2014-011450 T 00 01 01 Päätös päätti merkitä
LisätiedotNero-rahoitus. Maarit Niva
Nero-rahoitus Maarit Niva rahoittaja Oulun kaupunki valtuuston kullekin vuodelle myöntämä määräraha ennaltaehkäisevään työhön hyvinvoinnin palvelualueelle Huom! ta-päätös tulee joulukuussa v 2012 hyvinvointilautakunta
LisätiedotEsittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi. Ville Meloni ja Pekka Vuori
Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi Ville Meloni ja Pekka Vuori 6.6.2011 Hankkeen yhteenveto Avataan Helsingin seutua koskevaa tietoa kaikkien saataville, vapaasti ja maksutta
LisätiedotIkääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina 2016-2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho,
LisätiedotKohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen
Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto
LisätiedotLaajalla digirintamalla digikärkihankkeiden kätketyt helmet
Laajalla digirintamalla digikärkihankkeiden kätketyt helmet Olli-Pekka Rissanen, johtava asiantuntija, 8.4.2019 JulkICT Hallitusohjelmassa asetettiin tavoitteeksi uudistaa julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi
Lisätiedothttps://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d...
Sivu 1/5 PÄÄTÖS 6.3.2017 35/588/2016 Helsingin kaupunki, Opetusvirasto ASIA VALTIONAVUSTUSHAKEMUSTA KOSKEVA PÄÄTÖS Valtionavustukset kielten opiskelun varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen perusopetuksessa
LisätiedotYleisten apurahojen hakuohjeet
Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden
LisätiedotTulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä
Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän
LisätiedotLinked Events: Helsingin kaupungin tapahtumatietokanta
Linked Events: Helsingin kaupungin tapahtumatietokanta Jenni Niemiaho ja Aleksi Salonen ja Forum Virium 1.10.2015 Linked Events lyhyesti Tietokanta, joka kokoaa Helsingin kaupungin tapahtumatiedon ensimmäistä
LisätiedotKummikouluohjelman kehittäminen koulujen ympäristötyön edistämiseksi - KUKKO 2012
Kummikouluohjelman kehittäminen koulujen ympäristötyön edistämiseksi - KUKKO 2012 Kestävä kehitys - Hyvä ympäristö ja hyvä elämä - seminaari 29.8.2012 Sari Kemppainen, HSY:n jätehuolto 30.8.2012 HSY Helsingin
LisätiedotRohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017
Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä Digiagenda esitys Syyskuu/2017 18.9.2017 Mitä digitalisaatio ja digitalisointi on? Digitalisaatio on ennen kaikkea muutosjohtajuutta, jossa johdon osallistuminen ja
Lisätiedot1) Lukion opiskelijahuolto
TIEDOTE 61/2009 1 (5) 2.11.2009 Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen kehittämistoimintaan osallistuvat kunnat OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON KEHITTÄMISEEN KOHDENNETUN VALTIONAVUSTUKSEN HAKEMINEN
LisätiedotJätteiden ja sivuvirtojen digitaalinen markkinapaikka. Valtsu-tilaisuus Jenni Lehtonen
Jätteiden ja sivuvirtojen digitaalinen markkinapaikka Valtsu-tilaisuus 20.3.2018 Jenni Lehtonen Valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet vuoteen 2023 Tavoitetilaan tähtäävät yleiset
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1262-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0576_1 HEL 2015-012866 26.8.2016 UIMARANNANTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (7) 21 Eräiden hankkeiden rahoitus innovaatiorahaston varoilla HEL 2017-004852 T 02 05 01 05 Päätös päätti myöntää innovaatiorahastosta rahoitusta yhteensä 599 600
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (8) 42 Eräiden hankkeiden rahoitus innovaatiorahaston varoilla HEL 2017-012988 T 02 05 01 05 Päätös myönsi innovaatiorahastosta rahoitusta yhteensä 48 543 euroa käytettäväksi
LisätiedotFiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä
Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Ilona Lundström 27.10.2010 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä
LisätiedotKansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö
Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus
LisätiedotLaadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten?
Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten? Liikenne ja maankäyttö 8.10.2019 Kati Hyvärinen Kestävän liikkumisen asiantuntija TAUSTAA
LisätiedotTekes on innovaatiorahoittaja
Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-
LisätiedotPohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen
Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen 1.9.2012 Aija Rinkinen Opetusneuvos Opetushallitus Yleissivistävän koulutuksen kehittäminennen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus
LisätiedotMiten tukea haetaan? Hämeen ELY-keskus Valtteri Karhu
Miten tukea haetaan? Valtteri Karhu Rahoitusta haetaan Eura2014 -järjestelmässä Rakennerahastojen viestintä, kuten hakuilmoitukset julkaistaan verkossa osoitteessa www.rakennerahastot.fi Sivustolla sivut
LisätiedotFiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu
FiDiPro -ohjelma Projektin valmistelu FiDiPro -info aiehakemuksia valmisteleville 15.1. 2014 Hanna Rantala FiDiPro-ohjelma Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen rahoitusohjelma. Tavoitteena on kasvattaa
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/
Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) 1 Kulttuurikeskuksen vuoden 2016 talousarvion 4. toteutumisennuste HEL 2016-002761 T 02 02 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä kulttuurikeskuksen
LisätiedotOPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi
Yleiset ohjeet ja raportointi OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Tiedotustilaisuus 10.11.2014 Valtion rahoittaman opetustoimen henkilöstökoulutuksen perusta Valtionavustuslaki
LisätiedotMuutokset rahoituspäätöksiin-
SUOMEN AKATEMIA 1.12.2014/19.3.2015/ AKA/3/02.04.10/2014 Muutokset rahoituspäätöksiin- ohjeet rahoituksen saajalle Eri muutoshakemustyypit (1) Uuden rahoituspäätöksen kustannusarvion ja/tai vuosierien
LisätiedotMäärärahan käyttö suunnataan perusopetuksen hankkeisiin.
HAKUTIEDOTE 31/2017 1 (5) HAKUTIEDOTE 2017 Yleissivistävä koulutus Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu -ohjelma Valtion erityisavustus uuden pedagogiikan ja uusien opetussuunnitelman perusteiden mukaiseen kehittämiseen
LisätiedotTyöllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto
Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti
LisätiedotKansalaisten osallistuminen osana kestävää hyvinvointia
Kansalaisten osallistuminen osana kestävää hyvinvointia Riikka Paloniemi & Eeva Lehtomäki Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kestävä hyvinvointi ja eriarvoisuus Sosiaalipoliittinen yhdistyksen iltapäiväseminaari
LisätiedotOpetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet. Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus
Opetussuunnitelma ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos Opetushallitus Alanteen koulu, Suomussalmi Peruskoulujen määrä vähenee edelleen Muutokset peruskoulujen lukumäärässä
LisätiedotYleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet
Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Tanskan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien
LisätiedotERITYISAVUSTUS Hakemuslomake. HUOM! Avustuksenhakijan on täytettävä vähintään *-merkityt kohdat hakemuksesta.
1 HUOM! Avustuksenhakijan on täytettävä vähintään *-merkityt kohdat hakemuksesta. Saapumismerkinnät Saapumisleima Diaarinumero 1 Tiedot hakijasta* a) Hakijan yhteystiedot: Nimi* Jakeluosoite* Postinumero*
LisätiedotKaupunkilaisista ympäristökansalaisia
Kaupunkilaisista ympäristökansalaisia Testattuja malleja ja menetelmiä Tuija Hyyrynen ja Katja Viberg Kaupunkitutkimuksen päivät 6.5.2010 4V-hanke 1.4.2008-31.3.2011 Etelä-Suomen EAKR-ohjelma, toimintalinja
LisätiedotPedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä. Sami Teikko
Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä Sami Teikko Koulutus Elämään terveyskasvatusohjelma Ohjelma Ikäryhmä Kesto Pidän huolta itsestäni 3-4 -vuotiaat 45 min
Lisätiedot57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen
Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 46, 26.05.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta, 57, 16.06.2016 57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi
LisätiedotTekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu,
Tekes Muotoilun rahoittaja Risto Lustila Oulu, 14.9.2017 Milloin Tekesin asiakkaaksi? Näkemys kilpailuedusta, jonka avulla menestytään kv. markkinoilla Kasvuhaluinen ja osaava tiimi Omaa rahaa ja / tai
LisätiedotSapuska kansainvälistä liiketoimintaa
Sapuska kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista ikk i t Elint. alan tuottavuustalkoot 1.10.200910 Teknologia-asiantuntija Jussi Toivonen jussi.toivonen@tekes.fi 050 5577 826 DM 492975 06-2009 Copyright
LisätiedotKansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa
Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 30.3.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen
LisätiedotInnovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan
LisätiedotMONA. Moniaistinen asuinympäristökokemus -tutkimusprojekti ( )
MONA Moniaistinen asuinympäristökokemus -tutkimusprojekti (2010-2012) Tausta Rakennetun ympäristön virikkeellisyys - Ympäristö ja tilaratkaisut vaikuttavat asukkaiden hyvinvointiin, käyttäytymiseen ja
LisätiedotTekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.
RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia
LisätiedotARJEN KESKIÖSSÄ
ARJEN KESKIÖSSÄ 2012-2014 Lähiyhteisöjen ja asuntoverkostojen suunnittelu Uudet asumisratkaisut yhteistoiminnallisena kehittämisenä Tulosten ja vaikutusten arviointi 1. Asukkaiden toiveet ja tarpeet: asuminen,
Lisätiedot