Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto"

Transkriptio

1

2

3

4 Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto

5 Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto Tutkinnon suorittaneella on laaja-alainen prosessiteollisuuden osaaminen. Hän osaa yrityksensä tuotantoprosessit, asiakkaat ja toimittajat, yrityksen toimintaympäristön, toimintajärjestelmän ja laadunhallinnan sekä yrityksen kannattavuus- ja markkinatilanteen. Hän osaa johtaa ja kehittää itseään ja työryhmiään. Hän osaa toimia jäsenenä erilaisissa projekteissa ja - neuvotteluissa. Oman työnsä asiantuntijana hän osaa hyödyntää osaamistaan ja ymmärrystään kehittämisen ja motivoimisen tehtävissä. Tutkinnon osien valinnoista riippuen prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa suunnitella ja toteuttaa perehdyttämisen ja työnopastuksen, ohjata ja arvioida oppimista ja osaamista; hän osaa johtamisen periaatteet, osaamisen kehittämisen ja motivoi henkilöitä hyviin työsuorituksiin. hän osaa yrityksen tuotantomenetelmät, tuotantovälineet ja laadun tuottamisen, prosessien kehittämisen ja kehittämistyökalujen käytön, tuotevirtojen parantamisen ja osaa toimia tuloksellisesti. Hän osaa tuotannon ja logistiikan työtehtävät. Hän osaa turvallisuuden perusteet ja kehittää turvallisuutta, suojelu- sekä ympäristötoimintoja ja osallistuu vastuualueensa riskien arviointiin. Hän osaa myös yritystalouden ja tuloksellisen toiminnan periaatteet. Tutkinnon suorittanut työskentelee prosessiteollisuuden tuotantoprosessien asiantuntijan, kehittäjän tai tiiminvetäjän tehtävissä omalla vastuualueellaan sekä erilaisissa projekteissa. Työllistäviä teollisuusalavaihtoehtoja ovat mm. kemian-, kemiantuote-, biotuote-, lääke-, biotuotannon-, metallinjalostuksen-, kaivos-, valimo-, elintarvike-, kumi-, muovi-, metsä-, sellu-, paperi- ja rakennustuoteteollisuus sekä sähkökemiallisen pintakäsittelyn-, vesi- ja voimalaitokset. Tutkinnon suorittanut työskentelee asiantuntijana, kehittäjänä tai tiiminvetäjänä tuotannossa, jossa voidaan tuottaa monenlaisia tuotteita kuten peruskemikaaleja, öljynjalostuksen tai petrokemian tuotteita, biopolttoaineita, lääkkeitä, kosmetiikkaa, maaleja, pesu- ja puhdistusaineita, hygieniatuotteita, diagnostiikkatuotteita, panimotuotteita, entsyymejä, perus- ja terveysvaikutteisia elintarvikkeita, biomateriaaleja, sellua, paperia, kartonkia, rikasteita, metalleja, pinnoituksia, kiertotalous-, valutuotteita valmistavan tai jalostavan teollisuuden tuotteita. Lisäksi työtehtävät voivat liittyä myös vedenkäsittelyn tai energiantuotannon sektorilla toimimiseen. Asiantuntijan, kehittäjän tai tiiminvetäjän tehtävien lisäksi voi erikoistumisen valintojen kautta toimia moniosaajan tai työnjohdollisissa tehtävissä. Perusteen nimi Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto

6 SISÄLTÖ 1. Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon osat Turvallinen työskentely ja toiminnan kehittäminen prosessiteollisuudessa Perehdyttämisen ja työnopastuksen kehittäminen Tuotannonsuunnittelun ja logistiikan kehittäminen Prosessiteollisuuden henkilöstön osaamisen kehittäminen Prosessiteollisuuden tuotannon kehittäminen Prosessiteollisuuden turvallisuuden ja ympäristöasioiden kehittäminen Valukappaleiden suunnittelu ja hankinta Tutkinnon ammattitaitovaatimukset ja osaamisen arviointi Liite. Tutkinnon kuvaus (ei sisälly määräykseen) Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon suorittaneen osaaminen Työtehtäviä, joissa tutkinnon suorittanut voi toimia Tutkintotodistuksen antajan nimi ja asema Tutkinnosta päättävän kansallisen/alueellisen viranomaisen nimi ja asema Tutkinnon taso (kansallinen tai kansainvälinen) Arvosana-asteikko/hyväksymisvaatimukset Jatko-opintokelpoisuus Säädösperusta Tutkintotodistuksen voi säädösten mukaan saada seuraavilla tavoilla Pohjakoulutusvaatimukset

7

8 1. Tutkinnon muodostuminen Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto muodostuu yhdestä pakollisesta ja kolmesta valinnaisesta tutkinnon osasta. PAKOLLINEN TUTKINNON OSA 1 KPL Turvallinen työskentely ja toiminnan kehittäminen prosessiteollisuudessa, P VALINNAISET TUTKINNON OSAT 3 KPL valitsee kolme tutkinnon osaa. Perehdyttämisen ja työnopastuksen kehittäminen Prosessiteollisuuden henkilöstön osaamisen kehittäminen Prosessiteollisuuden tuotannon kehittäminen Tuotannonsuunnittelun ja logistiikan kehittäminen Prosessiteollisuuden turvallisuuden ja ympäristöasioiden kehittäminen Valukappaleiden suunnittelu ja hankinta Tutkinnon osa prosessiteollisuuden ammattitutkinnosta Tutkintoon voidaan valita yksi tutkinnon osa toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta. Ei voi valita kuitenkaan prosessiteollisuuden ammattitutkinnosta tutkinnon osaa turvallinen työskentely ja toimiminen prosessiteollisuudessa. Tutkinnon osa nimetään tutkintotodistukseen siten, kuin se on siinä tutkinnossa, josta se on valittu. Tutkinnon osa toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta Tutkintoon voidaan valita yksi tutkinnon osa toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta. Tutkinnon osa nimetään tutkintotodistukseen siten, kuin se on siinä tutkinnossa, josta se on valittu. 1 Tutkinnon muodostuminen

9 2. Tutkinnon osat 2.1. Turvallinen työskentely ja toiminnan kehittäminen prosessiteollisuudessa Ammattitaitovaatimukset osaa toimia yrityksen toimintaympäristössä ja tuntee yrityksen toiminnan tehdasalueen tuotantoprosessit ja tuotteet toimia työssään tehdasturvallisuuden periaatteiden mukaisesti toimia työssään työsuojelu- ja työturvallisuuden periaatteiden mukaisesti toimia työssään kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja edistää kestävän kehityksen mukaista toimintaa yrityksessä toimii työryhmän jäsenä ohjata, arvioida ja kehittää itseään. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII YRITYKSEN TOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄ JA TUNTEE YRITYKSEN TOIMINNAN. Opiskelija tai tutkinnon suorittaja tuntee yrityksen toimintajärjestelmän (erillisten laatu-, ympäristö-, työterveys- ja turvallisuusasioiden hallintajärjestelmät), tietää niiden pääsisällön ja löytää työssään tarvitsemansa näitä järjestelmiä koskevan tiedon käyttää sujuvasti tuotannon viestintä- ja tietojärjestelmiä toimii yleisten työlainsäädännön periaatteiden mukaisesti tietää omaa työtään koskevan työehtosopimuksen ja paikallisen sopimisen ehdot sekä yritykseen liittyvät sopimusosapuolet toimii yrityksen liikeidean mukaisesti sekä tietää paikallisorganisaation muodostumisen, yrityksen omistusrakenteen ja yrityksen toiminnan kotimaassa ja kansainvälisesti lukee oma-aloitteisesti työalueensa tuotannon raportteja ja tunnistaa tuotannon keskeiset tunnusluvut ymmärtää oman työnsä merkityksen osana yrityksen taloudellista toimintaa ymmärtää yrityksen merkityksen asiakkaalle ja tietää eri tuotteiden ydinasiakkaat tunnistaa ydinasiakkaat ja toimittajat ja tietää niiden toimialat ymmärtää perusperiaatteet yrityksen kannattavuus- ja markkinatilanteeseen vaikuttavista seikoista tuntee työalueensa sidosryhmät sekä sisäiset asiakkuudet. Tutkinnon osat 2

10 TUTKINNON SUORITTAJA OSAA TEHDASALUEEN TUOTANTOPROSESSIT JA TUOTTEET. Opiskelija tai tutkinnon suorittaja tietää oman tuotantolaitoksen prosessit raaka-aineista valmiiksi tuotteiksi tunnistaa tehdasalueen toimijat sekä tietää niiden tehtävät ja merkitykset tietää oman yrityksen pääraaka-aineet sekä niiden laatu- ja tuoteominaisuudet tietää oman tuotantolaitoksen tuotteet, niiden käyttökohteet kartoittaa itsenäisesti työalueensa raaka-aineiden tai tuotteiden hyväksymis- ja tarkastusmenettelyt tuntee yrityksen lopputuotteen/tuotteiden tärkeimmät laatu- ja tuoteominaisuudet tietää yrityksen käyttämät käyttöhyödykkeet ja energiamuodot. TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII TYÖSSÄÄN TEHDASTURVALLISUUDEN PERIAATTEIDEN MUKAISESTI. Opiskelija tai tutkinnon suorittaja noudattaa esimerkillisesti tehdasturvallisuusmääräyksiä ja ohjeita noudattaa esimerkillisesti yrityksen turvallisuus- ja suojeluohjeita ja ymmärtää yrityksen käyttämien ulkoisten turvallisuus- ja suojelupalvelujen toiminnan tietää vaarallisten aineiden, altisteiden ja vaarallisten prosessin sivutuotteiden sijainnit tehdasalueella ja tietää miten niiltä suojaudutaa tietää ja tunnistaa tehdasalueen häiriö-, poikkeus- ja vaaratilanteet, niiden ilmoitustavat ja asianmukaisen toiminnan näissä tilanteissa käyttää yrityksen turvallisuuden viestintä- ja tietojärjestelmiä tarkoituksenmukaisesti tekee havaintoja paloturvallisuuteen liittyvissä tilanteissa, raportoi tilanteista tarvittaessa ja osaa toimia tulipalotilanteissa tehdasalueen toimintaohjeiden mukaisesti tunnistaa tietoturvallisuusriskit ja ilmoittaa mahdollisista riskeistä asianmukaisesti tietää tehdasalueen henkilötunnistamistavat liikkuu tehdasalueella turvallisesti ottaen huomioon tehdasalueen toiminnot 3 Tutkinnon osat

11 TUTKINNON SUORITTAJA TOIMIA TYÖSSÄÄN TYÖSUOJELU- JA TYÖTURVALLISUUDEN PERIAATTEIDEN MUKAISESTI. Opiskelija tai tutkinnon suorittaja toimii esimerkillisesti yrityksen työhyvinvoinnin periaatteiden mukaisesti ja tuntee työterveyshuollon toiminnan noudattaa esimerkillisesti työturvallisuusohjeita, toimii oikein yhteisellä työpaikalla sekä hankkii työssä tarvittavat luvat ja pätevyydet ymmärtää ensiavun edellyttämät asiat ja toimii oikein yhteisellä työpaikalla sekä hankkii työssä tarvittavat pätevyydet toimii tulitöiden turvallisuuden edellyttämällä tavalla yhteisellä työpaikalla sekä hankkii työssä tarvittavat luvat ja pätevyydet käsittelee kemikaaleja ja tuotannon tarvikkeita käyttöturvallisuustiedotteiden sekä käyttöohjeiden mukaisesti käyttää työssään tarvittavia henkilösuojaimia ja pitää ne kunnossa käyttää yrityksen turvallisuuden viestintä- ja tietojärjestelmiä tarkoituksenmukaisesti tietää työsuojelun organisoinnin, vastuut ja velvollisuudet. TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII TYÖSSÄÄN KESTÄVÄN KEHITYKSEN PERIAATTEIDEN MUKAISESTI. Opiskelija tai tutkinnon suorittaja toimii esimerkillisesti yrityksen ympäristön hallintajärjestelmän periaatteiden mukaisesti tietää yrityksen ympäristötavoitteet ja toimii niiden niiden mukaisesti sekä tietää toiminnan vaikutukset ympäristöön ja keinot haitallisten vaikutusten vähentämiseksi toimii yritykseen liittyvän ympäristönsuojelua koskevan lainsäädännön ja ympäristöluvan mukaisesti ja tiedostaen tärkeimmät toimenpide- ja luparajat tunnistaa työtehtäviinsä liittyvät ympäristöriskit ja ottaa ne huomioon työskennellessään. toimii kestävän toimintatavan mukaan. rohkaisee yrityksen henkilöstä toimimaan kestävän kehityksen toimintavan mukaan. TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII TYÖRYHMÄN JÄSENÄ. Opiskelija tai tutkinnon suorittaja suunnittelee, ohjaa ja havainnoi työalueensa henkilöstön työskentelyä, työhyvinvointia ja heidän jaksamistaan tietää oman velvollisuutensa puuttua ja ennaltaehkäistä häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua viestii ajanmukaisesti ja vuorovaikutteisesti työryhmiensä kanssa antaa ja vastaanottaa palautetta rakentavasti. Tutkinnon osat 4

12 TUTKINNON SUORITTAJA OHJAA, ARVIOI JA KEHITTÄÄ ITSEÄÄN. Opiskelija tai tutkinnon suorittaja suunnittelee ja kehittämään omaa toimintaansa selvittää oman osaamisen arvioinnin mittarit ja tärkeimmät kehittämisen kohteet arvioi taitojaan ja tuloksellisuuttaan sekä tunnistaa omassa osaamisessaan kehittämistarpeen hyödyntää kehittämisessä eri alojen asiantuntijoita hyödyntää erilaisia työskentelytapoja tekee päätöksiä oma-aloitteisesti, harkitusti ja oikea-aikaisesti johtaa itseään ja huolehtii omasta ajankäytöstään toimii työsuhteeseen liittyvän lainsäädännön sopimusvelvoitteiden mukaisesti esittelee yrityksen riskienhallinnan periaatteet, riskien luokittelun ja käytettyjä työvälineitä ja hallitsee riskejä arvioi omaa oppimistaan. Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa ammattitaitonsa aidoissa työelämätilanteissa prosessiteollisuudessa. Osaamisen voi osoittaa osallistumalla kehittämisprojektiin ja esitellä siinä tuotetut dokumentit ja saavutukset sekä koota ja tehdä projektista jälkianalysoinnit. Siltä osin kuin vaadittava ammattitaito ei tule esiin käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista täydennetään haastatteluilla ja muilla menetelmillä siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida Perehdyttämisen ja työnopastuksen kehittäminen Ammattitaitovaatimukset osaa toimia perehdyttämisen, työnopastuksen, koulutuksen ja osaamisen arvioijan tehtävissä kehittää työpaikalla järjestettävää perehdyttämistä, työnopastusta ja koulutusta. 5 Tutkinnon osat

13 Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA OSALLISTUU PEREHDYTTÄMISEN, TYÖNOPASTUKSEN, KOULUTUSTEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN. toimii perehdyttäjänä, työnopastajana ja työpaikkaohjaajana huolehtii vastuuntuntoisesti omalta osaltaan perehdytyksen ja työnopastuksen tiedottamisesta tuntee perehdytyksen, työnopastuksen ja työpaikkaohjaajakoulutuksen suunnittelun ja toteutuksen malleja ymmärtää elinikäisen oppimisen merkityksen itsensä ja yrityksen kannalta tuntee kattavasti alansa tutkintojärjestelmät ja koulutusmahdollisuudet sekä motivoi ammattitaidon kehittämisessä käyttää luintevasti yleisimpiä koulutusvälineitä, varmistaa niiden toiminnan ja opastaa niiden käytössä mahdollistaa tilanteita, joissa koulutettavat saavat onnistuneita oppimiskokemuksia ja mahdollisuuksia oppia toisilta ohjaa ja aktivoi yksilöllisesti koulutettavia huomioiden erilaiset koulutettavat ja koulutettavien oppimistyylit varmistaa oma-aloitteisesti, että koulutuksien oppimistavoitteet ovat säädösten ja määräysten mukaiset arvioi kriittisesti perehdytetteävien ja koulutettavien ammatillista osaamista työn vaativuuden mukaisesti täyttää asianmukaisesti perehdyttämisessä ja koulutuksessa tarvittavat dokumentit TUTKINNON SUORITTAJA KEHITTÄÄ TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄÄ PEREHDYTTÄMISTÄ, TYÖNOPASTUSTA JA KOULUTUSTA. toimii yhteistyössä esimiehen kanssa perehdytyksen suunnittelussa ja kartoituksessa arvioi kritttisesti yrityksen perehdytyskäytännöt ja niiden toimivuuden arvioi kritttisesti koulutus- ja opiskelusuunnitelmien toteutumista arvioi koulutettavien ohjauksen, oppimisen ja osaamisen palautteet arvioi realistisesti omaa ohjaus- ja opastus- sekä perehdytysosaamistaan arvioi realistisesti omaa oppimisen ja osaamisen arviointitaitoaan osallistuu aktiivisesti käytäntöjen kehittämiseen saatujen palautteiden perusteella laatii itsenäisesti oman perehdytys- ja työnopastuksen kehittämisuunnitelmansa hyödyntäen koulutettavilta, muilta ohjaajilta ja työnopastajilta saamaansa palautetta sekä dokumentoi sen. Tutkinnon osat Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa ammattitaitonsa aidoissa työelämätilanteissa prosessiteollisuudessa. Ammattitaito osoitetaan yrityksessä ammattialan ammatillisten tutkintojen ja koulutuksien järjestämisessä ja työnopastuksessa. työskentelee 6

14 perehdyttämisen, työnopastuksen, kouluttamisen, ammatillisen osaamisen arvioijana erilaisissa työtehtävissä ja laatii tutkinnon osassa edellytettävät dokumentit. Siltä osin kuin vaadittava ammattitaito ei tule esiin käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista täydennetään haastatteluilla ja muilla menetelmillä siten,että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida Tuotannonsuunnittelun ja logistiikan kehittäminen Ammattitaitovaatimukset osaa toimia tuotannon asiantuntijana tuotannon suunnittelussa kehittää logistista toimintaa. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA TOIMIA TUOTANNON ASIANTUNTIJANA TUOTANNON SUUNNITTELUSSA. tuntee erilaisten asiakastilauksien, tuotannonsuunnittelun, tuotannon ja logistiikan yhteydet ymmärtää yrityksen tuotannonsuunnittelun merkityksen tuotteille ja tuotannon tehokkuudelle tuntee yrityksen logistiikan ja tuotannon suunnittelun, varastojen ja tuotannon tilausjärjestelmät sekä niiden dokumentaatiot ymmärtää toimitusehtojen merkityksen tuotannossa ymmärtää logistisen ketjun taloudellisen merkityksen asiakkaalle ja omalle yritykselleen ymmärtää tuotannon materiaalien ja tuotteiden varastoinnin taloudellisen merkityksen tuntee yrityksen riskienhallinnan periaatteet, riskien luokittelun ja työvälineet ymmärtää yksikköprosessien vaikutukset kokonaisprosesseihin kehittää aktviisesti ja määrätietoisesti valitsemansa tuotteen prosessia ja tuotelaatua isekä dokumentoi oman toimintansa käyttää luontevasti yrityksen logistiikan ja tuotannon suunnittelun hallintajärjestelmiä. TUTKINNON SUORITTAJA KEHITTÄÄ LOGISTISTA TOIMINTAA. Ammattitaidon osoittamistavat arvioi kriittisesti tuotantoketjun toimintaa arvioi luotettavasti sisäisen logistiikan toimivuutta tuotannon näkökulmasta. toimii aktiivisesti oman työalueensa asiantuntijana tuotannon ja logistiikan kehittämisessä sekä dokumentoi kattavasti oman toimintansa. osoittaa ammattitaitonsa aidoissa prosessiteollisuuden työympäristöissä työskennellen. Erikoisammattitutkinnossa on tyypillistä osoittaa osaaminen osallistumalla 7 Tutkinnon osat

15 johonkin kehittämisprojektiin ja esitellä siinä tuotetut dokumentit ja saavutukset sekä koota ja tehdä projektista jälkianalysoinnit. Siltä osin kuin vaadittava ammattitaito ei tule esiin käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista täydennetään haastatteluilla ja muilla menetelmillä siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida Prosessiteollisuuden henkilöstön osaamisen kehittäminen Ammattitaitovaatimukset osaa johtamisen periaatteet kehittää prosessiteollisuuden tuotantohenkilöstön osaamista. motivoi henkilöitä hyviin työsuorituksiin. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA SELVITTÄÄ JOHTAMISEN PERIAATTEET. esittelee oman organisaationsa arvot, kulttuurin ja johtamisjärjestelmän selvittää keskeiset työlainsäädännön perusteet selvittää henkilöstön kuulemisen menetelmät. TUTKINNON SUORITTAJA KEHITTÄÄ TUOTANTOHENKILÖSTÖN OSAAMISTA. ymmärtää erilaisia oppimistyylejä ja oppimismenetelmiä selvittää teorian merkityksen ammatillisen osaamisen kehittämisen perustana selvittää kehittämiskeskustelun merkityksen johtamisen ja kehittämisen kannalta selvittää yrityksen henkilöstösuunnitelman tuntee alansa tutkintojärjestelmän ja koulutusmahdollisuudet osallistuu koulutussuunnitelman laatimiseen yrityksen käytännön mukaisesti kehittää oppimiselle suotuisaa ympäristöä ja toimintoja huomioi perehdyttämisen ja työnopastuksen käytänteet osallistuu työtehtävissä vaadittavien ammattitaitovaatimusten määrittelyyn selvittää osaamisen arvioinnin mittarit ja tärkeimmät kehittämiskohteet. Tutkinnon osat 8

16 TUTKINNON SUORITTAJA KANNUSTAA HENKILÖSTÖÄ HYVIIN TYÖSUORITUKSIIN. esittelee yrityksen riskienhallinnan periaatteet, riskien luokittelun ja työvälineet antaa monipuolisesti ja rakentavasti palautetta kehittää monitaitoisuutta motivoi itseohjautuvuuteen ja aktiivisuuteen arvioi kehittämisen onnistumista itsenäisesti tai ryhmän jäsenenä. Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa ammattitaitonsa aidoissa työelämätilanteissa prosessiteollisuudessa. Erikoisammattitutkinnossa on tyypillistä osoittaa osaaminen osallistumalla johonkin kehittämisprojektiin ja esitellä siinä tuotetut dokumentit ja saavutukset sekä koota ja tehdä projektista jälkianalysoinnit. Siltä osin kuin vaadittava ammattitaito ei tule esiin käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista täydennetään haastatteluilla ja muilla menetelmillä siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida Prosessiteollisuuden tuotannon kehittäminen Ammattitaitovaatimukset osaa kehittää yrityksen prosesseja käyttää yrityksen kehittämistyökaluja parantaa tuotevirtojen kulkua toimia tuloksellisesti. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA KEHITTÄÄ YRITYKSEN PROSESSEJA. tuntee yrityksen tuotantomenetelmät, tuotantovälineet ja laadun tuottamisen kehitettävän prosessin osalta ymmärtää vastuualueensa riippuvuudet muista työalueista tuntee yrityksen riskienhallinnan periaatteet, riskien luokittelun ja työvälineet osallistuu aktiivisesti työalueensa toiminnan kehittämiseen. TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ YRITYKSEN KEHITTÄMISTYÖKALUJA käyttää sujuvasti työalueensa tietojärjestelmiä käyttää monipuolisesti erilaisia raportteja ja tunnuslukuja tuotantoprosessien arvioinnissa arvioi krittiisesti kehittämiskohteissa tarvittavia resursseja. 9 Tutkinnon osat

17 TUTKINNON SUORITTAJA PARANTAA TUOTEVIRTOJEN KULKUA. toimii aktiivisesti tuotannon asiantuntijana koeajotoiminnassa tai ajotapamuutoksissa tukee uusien ajomallien siirtymistä käytäntöön käyttää tuotannon laitteita ja toimii yhteistyössä projektiryhmän kanssa osaa tehdä korjaavia toimenpiteitä raportoi laadukkaasti tekemistään havainnoista sekä arvioi tuloksia ymmärtää tuotekehitys- ja tutkimustoiminnan merkityksen tuotteille ja tuottavuudelle. TUTKINNON SUORITTAJA OPTIMOI TOIMINTAA TULOKSELLISUUDEN KEHITTÄMISEKSI. arvioi krittisesti tuotantoprosessien tehokkuutta selvittää kehittämisen vaikutuksen työyhteisöön, tuottavuuteen ja taloudellisuuteen osallistuu asiakaspalautteen, energiatehokkuuden, raakaaineiden kulutuksen tai ympäristövaikutusten analysointiin. Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa ammattitaitonsa aidoissa työelämätilanteissa prosessiteollisuudessa. Erikoisammattitutkinnossa on tyypillistä osoittaa osaaminen osallistumalla johonkin kehittämisprojektiin ja esitellä siinä tuotetut dokumentit ja saavutukset sekä koota ja tehdä projektista jälkianalysoinnit. Siltä osin kuin vaadittava ammattitaito ei tule esiin käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista täydennetään haastatteluilla ja muilla menetelmillä siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida Prosessiteollisuuden turvallisuuden ja ympäristöasioiden kehittäminen Ammattitaitovaatimukset osaa kehittää turvallisuutta ja ympäristötoimintoja kehittää turvallisuuden ja ympäristön riskien hallintaa. Tutkinnon osat 10

18 Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA KEHITTÄÄ TURVALLISUUS- JA YMPÄRISTÖTOIMINTOJA. kehittää aktiivisesti prosessiteollisuus yrityksen turvallisuusohjeita ja -toimintoja kehittää johdonmukaisesti prosessiteollisuus yrityksen turvallisuuskulttuuria kartoittaa kattavasti työalueensa toiminnan ympäristöön kohdistuvia haitallisia vaikutuksia ja kehittämiskohteita käyttää luontevasti yrityksen toimintatapojen mukaisia raportointijärjestelmiä toimii omatoimisesti kestävän toimintatavan mukaisesti ja edistää yrityksessä kestävien toimintapoja käyttöönottoa. TUTKINNON SUORITTAJA KEHITTÄÄ TURVALLISUUDEN JA YMPÄRISTÖN RISKIEN HALLINTAA. perehtyy itsenäisesti työalueellansa aikaisemmin järjestettyihin riskien arviointeihin ja niistä laadittuihin asiakirjoihin perehtyy riskien arviointien perusteisiin ja viranomaistoimintaan osallistuu riskien arvioinnin suunnitteluun huomioiden turvallisuusseikat osallistuu vuorovaikutteisesti työryhmän jäsenenä riskien arviointiin osallistuu riskien arvioinnissa tarvittavien dokumenttien laadintaan dokumentoi laadukkaasti toimintansa riskien arvioinnin päättyessä. Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa ammattitaitonsa aidoissa työelämätilanteissa prosessiteollisuudessa.. Erikoisammattitutkinnossa on tyypillistä osoittaa osaaminen osallistumalla johonkin kehittämisprojektiin ja esitellä siinä tuotetut dokumentit ja saavutukset sekä koota ja tehdä projektista jälkianalysoinnit. Siltä osin kuin vaadittava ammattitaito ei tule esiin käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista täydennetään haastatteluilla ja muilla menetelmillä siten, että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida Valukappaleiden suunnittelu ja hankinta Ammattitaitovaatimukset osaa suunnittella valukappaleita hankkia valukappaleita. 11 Tutkinnon osat

19 Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE VALUKAPPALEITA. Opiskelija tai tutkinnon suorittaja suunnittelee itsenäisesti valukappaleita käytössä olevalla suunnitteluohjelmistolla lukee ja käyttää luontevasti valimoteollisuudessa tarvittavia piirustuksia ottaa suunnittelussa huomioon valukappaleen suunnittelun ja koevalun keskeiset liitynnät ymmärtää ja kertoo valukappaleen syöttötarpeen valitun materiaalin mukaisesti tietää kutistumisen ja jäähtymisen valitun materiaalin osalta ottaa suunnittelussa huomioon kanavistomitoituksen ja täyttymismekanismien merkityksen ottaa valukappaleen suunnittelussa huomioon simuloinnin merkityksen. TUTKINNON SUORITTAJA HANKKII VALUKAPPALEITA. Opiskelija tai tutkinnon suorittaja valitsee valukappaleelle sopivimman valmistusprosessin etsiii ja valitsee itsenäisesti valmistusprosessin ja materiaalin mukaisen valutoimittajan ottaa valmistuprosessin ja toimittajan valinnassa huomioon valutuotteelle asetetut laatukriteerit,niiden täyttymisen jalaadun tarkastamisesta syntyvät kustannukset sekä auditoi toimittajia ottaa toimittajan valinnassa huomioon hankinnasta syntyvät kustannukset ja toimitusaikavaatimukset perehtyy hyvin valukappaleiden teknisiin toimitusehtoihin laatii selkeän tarjouspyynnön sekä tekee hankinta- ja toimitussopimuksen. Ammattitaidon osoittamistavat osoittaa ammattitaitonsa aidoissa tuotannon työympäristöissä työskennellen. Siltä osin kuin vaadittava ammattitaito ei tule esiin käytännön työtehtävissä, ammattitaidon osoittamista täydennetään haastatteluilla ja muilla menetelmillä siten,että ammattitaito voidaan luotettavasti arvioida. Tutkinnon osat 12

20 3. Tutkinnon ammattitaitovaatimukset ja osaamisen arviointi Tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset määrittävät, mitä tutkinnon suorittajan tulee osata suorittaessaan kyseistä tutkinnon osaa. Tutkintotilaisuudessa osoitettava ammattitaito arvioidaan hyväksytyn suorituksen kriteerien mukaisesti. Ammattitaidon osoittamistavat määrittävät, mitä tutkinnon suorittaja tekee osoittaakseen ammattitaitonsa. 13 Tutkinnon ammattitaitovaatimukset ja osaamisen arviointi

21 4. Liite. Tutkinnon kuvaus (ei sisälly määräykseen) 4.1. Tutkinnon muodostuminen Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto muodostuu yhdestä pakollisesta ja kolmesta valinnaisesta tutkinnon osasta. Pakolliset tutkinnon osa on Turvallinen työskentely ja toiminnan kehittäminen prosessiteollisuudessa. Valinnaisena tutkinnon osana voi valita myös tutkinnon osan prosessiteollisuuden ammattitutkinnosta ja tutkinnon osan toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta Tutkinnon suorittaneen osaaminen Tutkinnon suorittaneella on laaja-alainen prosessiteollisuuden osaaminen. Hän osaa yrityksensä tuotantoprosessit, asiakkaat ja toimittajat, yrityksen toimintaympäristön, toimintajärjestelmän ja laadunhallinnan sekä yrityksen kannattavuus- ja markkinatilanteen. Hän osaa johtaa ja kehittää itseään ja työryhmiään. Hän osaa toimia jäsenenä erilaisissa projekteissa ja - neuvotteluissa. Oman työnsä asiantuntijana hän osaa hyödyntää osaamistaan ja ymmärrystään kehittämisen ja motivoimisen tehtävissä. Tutkinnon osien valinnoista riippuen prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa suunnitella ja toteuttaa perehdyttämisen ja työnopastuksen, ohjata ja arvioida oppimista ja osaamista; hän osaa johtamisen periaatteet, osaamisen kehittämisen ja motivoi henkilöitä hyviin työsuorituksiin. Hän osaa yrityksen tuotantomenetelmät, tuotantovälineet ja laadun tuottamisen, prosessien kehittämisen ja kehittämistyökalujen käytön, tuotevirtojen parantamisen ja osaa toimia tuloksellisesti. Hän osaa tuotannon ja logistiikan työtehtävät. hän osaa turvallisuuden perusteet ja kehittää turvallisuutta, suojelua sekä ympäristötoimintoja ja osallistuu vastuualueensa riskien arviointiin. Hän osaa myös yritystalouden ja tuloksellisen toiminnan periaatteet. Valinnan mahdollisuus toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta mahdollistaa myös erikoistumisen työnjohdolliseen osaamiseen tai laajentamaan osaamistaan moniosaajaksi. Liite. Tutkinnon kuvaus (ei sisälly määräykseen) 4.3. Työtehtäviä, joissa tutkinnon suorittanut voi toimia Tutkinnon suorittanut työskentelee prosessiteollisuuden tuotantoprosessien asiantuntijan, kehittäjän tai tiiminvetäjän tehtävissä omalla vastuualueellaan sekä erilaisissa projekteissa. Työllistäviä teollisuusalavaihtoehtoja ovat mm. kemian-, kemiantuote-, biotuote-, lääke-, biotuotannon-, metallinjalostuksen-, kaivos-, valimo-, elintarvike-, kumi-, muovi-, metsä-, sellu-, paperi- ja rakennustuoteteollisuus sekä sähkökemiallisen pintakäsittelyn-, vesi- ja voimalaitokset. Tutkinnon suorittanut työskentelee asiantuntijana, kehittäjänä tai tiiminvetäjänä tuotannossa, jossa voidaan tuottaa monenlaisia tuotteita kuten peruskemikaaleja, öljynjalostuksen tai petrokemian tuotteita, biopolttoaineita, lääkkeitä, kosmetiikkaa, maaleja, pesu- ja puhdistusaineita, hygieniatuotteita, diagnostiikkatuotteita, panimotuotteita, entsyymejä, perus- ja terveysvaikutteisia elintarvikkeita, biomateriaaleja, sellua, paperia, kartonkia, rikasteita, metalleja, pinnoituksia, kiertotalous-, valutuotteita valmistavan tai jalostavan teollisuuden tuotteita. Lisäksi työtehtävät voivat liittyä myös vedenkäsittelyn tai energiantuotannon sektorilla toimimiseen. Asiantuntijan, kehittäjän tai tiiminvetäjän tehtävien lisäksi voi erikoistumisen valintojen kautta toimia moniosaajan tai työnjohdollisissa tehtävissä. 14

22 4.4. Tutkintotodistuksen antajan nimi ja asema Tutkintotodistuksen antaa Opetushallituksen asettama tutkintotoimikunta Tutkinnosta päättävän kansallisen/alueellisen viranomaisen nimi ja asema Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetushallitus, opetus- ja kulttuuriministeriön alainen keskusvirasto 4.6. Tutkinnon taso (kansallinen tai kansainvälinen) ISCED Arvosana-asteikko/hyväksymisvaatimukset Hyväksytty/hylätty 4.8. Jatko-opintokelpoisuus Tutkinto tuottaa kelpoisuuden korkeakouluopintoihin Säädösperusta Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 631/1998, asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 812/ Tutkintotodistuksen voi säädösten mukaan saada seuraavilla tavoilla Tutkinto suoritetaan osoittamalla tutkintotilaisuuksissa Opetushallituksen päättämissä tutkinnon perusteissa vaadittu ammattitaito. Tarvittaessa järjestetään tutkintoon valmistavaa koulutusta. Koulutuksen järjestäjä huolehtii näyttötutkintoon ja siihen valmistavaan koulutukseen hakeutumisen, tutkinnon suorittamisen ja tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistamisesta Pohjakoulutusvaatimukset Näyttötutkinnon suorittaminen on ammattitaidon hankkimistavasta riippumatonta. Tutkintoon osallistujalle ei ole asetettu muodollisia koulutusvaatimuksia. 15 Liite. Tutkinnon kuvaus (ei sisälly määräykseen)

Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto

Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto Tutkinnon suorittaneella on laaja-alainen prosessiteollisuuden osaaminen. Hän osaa yrityksensä tuotantoprosessit,

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto

Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto Prosessiteollisuuden erikoisammattitutkinto Tutkinnon suorittaneella on laaja-alainen prosessiteollisuuden osaaminen. Hän osaa yrityksensä tuotantoprosessit,

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen

Lisätiedot

YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS)

YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) S I S Ä L T Ö I Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------------------------- 3 II Yritysjohtamisen

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella

Lisätiedot

Isännöinnin erikoisammattitutkinto

Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinnon suorittaneella on vaativissa isännöinnin tehtävissä edellytettävä ammattitaito.tutkinnon suorittanut

Lisätiedot

Isännöinnin erikoisammattitutkinto

Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinto Isännöinnin erikoisammattitutkinnon suorittaneella on vaativissa isännöinnin tehtävissä edellytettävä ammattitaito. Tutkinnon suorittanut

Lisätiedot

Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet

Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto (180 osp) on tarkoitettu henkilöille, jotka

Lisätiedot

LÄHIESIMIESTYÖN AMMATTITUTKINTO 2015

LÄHIESIMIESTYÖN AMMATTITUTKINTO 2015 Näyttötutkinnon perusteet LÄHIESIMIESTYÖN AMMATTITUTKINTO 2015 Määräys 38/011/2015 Määräykset ja ohjeet 2015:34 Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2015:34 ISBN 978-952-13-6122-7 (pdf) ISSN-L 1798-887X

Lisätiedot

Lähiesimiestyön ammattitutkinto

Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinto Tutkinnon suorittaneen osaaminen Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneella on osaamista suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä

Lisätiedot

Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Lähiesimiestyön ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Lähiesimiestyön ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste suorittaneen osaaminen Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneella

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Luonnos

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Luonnos TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Luonnos S I S Ä L T Ö I Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------- 3 II Tieto-

Lisätiedot

Lähiesimiestyön ammattitutkinto

Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinto Tutkinnon suorittaneen osaaminen Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneella on osaamista suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä

Lisätiedot

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Asiakirjahallinnon ja

Lisätiedot

Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Lähiesimiestyön ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Lähiesimiestyön ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste suorittaneen osaaminen Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneella

Lisätiedot

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinnon suorittanut osaa toimia monipuolisesti asiakirja-

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinto

Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinto Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinto Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinto Tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa vastata palveluprosesseista,

Lisätiedot

Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto

Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto Kultaajamestarin erikoisammattitutkinnon suorittaneella on alan ammattihenkilöltä edellytettävä ammattitaito. Tutkinnon suorittaneella

Lisätiedot

LÄHIESIMIESTYÖN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS

LÄHIESIMIESTYÖN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS LÄHIESIMIESTYÖN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS 2 S I S Ä L T Ö I Lähiesimiestyön ammattitutkinnon osat ja muodostuminen ------------------------------------------- 3 II Lähiesimiestyön ammattitutkinnon

Lisätiedot

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016 Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016 Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016 Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa kehittää ja uudistaa oman ammattialansa tuotteita, palveluja

Lisätiedot

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto 2016

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto 2016 Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto 2016 Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto 2016 Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinnon suorittanut osaa toimia monipuolisesti

Lisätiedot

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016 Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016 Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto 2016 Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa kehittää ja uudistaa oman ammattialansa tuotteita, palveluja

Lisätiedot

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa kehittää ja uudistaa oman ammattialansa tuotteita, palveluja tai

Lisätiedot

Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Kultaajamestarin erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Kultaajamestarin erikoisammattitutkinnon suorittaneella

Lisätiedot

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO, PELIGRAFIIKAN

Lisätiedot

Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon suorittanut

Lisätiedot

Kultaajakisällin ammattitutkinto

Kultaajakisällin ammattitutkinto Kultaajakisällin ammattitutkinto Kultaajakisällin ammattitutkinto Kultaajakisällin ammattitutkinnon suorittaneella on alan ammattityöntekijältä edellytettävä ammattitaito. Tutkinnon suorittaneella on vahva

Lisätiedot

KULTAAJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015

KULTAAJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015 Näyttötutkinnon perusteet KULTAAJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015 Määräys 36/011/2015 Määräykset ja ohjeet 2015:32 Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2015:32 ISBN 978-952-13-6120-3 (pdf) ISSN-L 1798-887X

Lisätiedot

KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen

KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO... 3 1.1. JOHDANTO... 3 1.2. VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET...

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet

Lisätiedot

Ruokamestarin erikoisammattitutkinto

Ruokamestarin erikoisammattitutkinto Ruokamestarin erikoisammattitutkinto Ruokamestarin erikoisammattitutkinto Ruokamestarin erikoisammattitutkinnon suorittanut vaikuttaa tuoteryhmien profilointiin asiakkaiden toiveiden ja kilpailutilanteen

Lisätiedot

KULTAAJAKISÄLLIN AMMATTITUTKINTO 2015

KULTAAJAKISÄLLIN AMMATTITUTKINTO 2015 Näyttötutkinnon perusteet KULTAAJAKISÄLLIN AMMATTITUTKINTO 2015 Määräys 35/011/2015 Määräykset ja ohjeet 2015:31 Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2015:31 ISBN 978-952-13-6119-7 (pdf) ISSN-L 1798-887X

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015 Näyttötutkinnon perusteet TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2015 Määräys 45/011/2015 Määräykset ja ohjeet 2015:39 Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2015:39 ISBN 978-952-13-6138-8 (pdf)

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely. Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen

Lisätiedot

Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot

Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Hämeen ammattikorkeakoulu 2015 Lähde: www.minedu.fi, Suomen koulutus- ja tutkintojärjestelmä 1 Tutkintorakenne Tutkintorakenteessa yli 370 ammatillista tutkintoa

Lisätiedot

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto 12.12.2018 Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Ammatillinen koulutus Liiketoiminnan perustutkinto 180, merkonomi:

Lisätiedot

RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS

RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET LUONNOS 2 SISÄLTÖ I Ruokamestarin erikoisammattitutkinnon muodostuminen --------------------------------------------- 3 II Ruokamestarin erikoisammattitutkinnon

Lisätiedot

Johtamisen erikoisammattitutkinto

Johtamisen erikoisammattitutkinto Johtamisen erikoisammattitutkinto Johtamisen erikoisammattitutkinto Tutkinnon suorittanut osaa suunnitella, johtaa ja kehittää vastuualueensa toimintaa hallita alansa laaja-alaisesti yhteistyöhön tulkita

Lisätiedot

Johtamisen erikoisammattitutkinto

Johtamisen erikoisammattitutkinto Johtamisen erikoisammattitutkinto Johtamisen erikoisammattitutkinto Tutkinnon suorittanut osaa suunnitella, johtaa ja kehittää vastuualueensa toimintaa hallita alansa laaja-alaisesti yhteistyöhön tulkita

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden perustutkinto

Prosessiteollisuuden perustutkinto Prosessiteollisuuden perustutkinto Prosessiteollisuuden perustutkinto Perusteen nimi Prosessiteollisuuden perustutkinto SISÄLTÖ 1. Tutkinnon muodostuminen................................ 1 2.........................................

Lisätiedot

Lähiesimiestyön ammattitutkinto

Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittaneella on osaamista suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä sekä perehdyttää työntekijöitä

Lisätiedot

Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi

Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Logistiikan koulutuksen kehittämispäivät 24.-25.3.2010 Henkilökohtaistamista ohjaavat säädökset ja ohjeet 1/2 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: alan vaativissa tehtävissä. Hän hallitsee alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman.

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä 3.-4.11.2015 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ajankohtaiset säädösmuutokset

Lisätiedot

Kodin siivous erityistilanteissa 20 osp. Ammattitaitovaatimukset. Opiskelija osaa

Kodin siivous erityistilanteissa 20 osp. Ammattitaitovaatimukset. Opiskelija osaa Kodin siivous erityistilanteissa 20 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija osaa suunnitella kodin siivouksen erityistilanteessa asiakaskohteessa tehdä kodin siivouksen erityistilanteessa asiakaskohteessa

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Kehitysympäristön käyttö Tavoitteet: Opiskelija osaa määritellä, suunnitella ja toteuttaa ohjelmiston sekä dokumentoida ja testata valittua

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tietokantojen hallinta 15 osp Tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset: Työssäoppimisen toteutus: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Finanssipalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija valmistautuu ja hoitaa finanssipalvelun työtehtäviä. Hän seuraa työnsä tuloksellisuutta ja

Lisätiedot

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, koulutusvientikokeilu

Lähiesimiestyön ammattitutkinto, koulutusvientikokeilu Lähiesimiestyön ammattitutkinto, koulutusvientikokeilu Lähiesimiestyön ammattitutkinto, koulutusvientikokeilu Tämä tutkinnon peruste on tarkoitettu noudatettavaksi ammatillisen koulutuksen koulutusvientikokeilussa

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Sähköisten toteuttaminen 15 osp Työssäoppimisen keskeinen sisältö: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oma-aloitteisuus ja työn tulosten

Lisätiedot

Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston toteuttamisen, toteuttaa, testata ja dokumentoida ohjelmiston.

Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston toteuttamisen, toteuttaa, testata ja dokumentoida ohjelmiston. 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ tuotantoversion toteuttaminen 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella toteuttamisen, toteuttaa, testata ja dokumentoida. Työssäoppimisen keskeinen

Lisätiedot

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet:

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston, toteuttaa ohjelmiston valittua testausympäristöä käyttäen sekä laatia

Lisätiedot

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016 Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016 15.3.2016 Helsinki 16.3.2016 Tampere 21.3.2016 Oulu Anne Liimatainen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Näyttötutkintojärjestelmästä

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Organisaation asiakirjojen hoitaminen Ammattitaitovaatimukset o laatii asioiden valmistelua,

Lisätiedot

Markku Kokkonen Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen kehittämispäivät Näyttötutkinnon järjestämisedellytysten

Markku Kokkonen Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen kehittämispäivät Näyttötutkinnon järjestämisedellytysten Markku Kokkonen Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen kehittämispäivät 25-26.11.2009 www.oph.fi Näyttötutkinnon järjestämisedellytysten arviointi Lainsäädäntö ja tutkinnon perusteet Asetus ammatillisesta

Lisätiedot

Hyvässä ohjauksessa opiskelija:

Hyvässä ohjauksessa opiskelija: Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Tuula Ritvanen 2012 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Oppaan lähtökohdat (1) Mitä henkilökohtaistamismääräyksen jälkeen?

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelujen käyttöönotto ja tuki Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Työasemaympäristön suunnittelu ja toteuttaminen Kouluttaminen ja asiakastuki

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely. Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan.

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Pelituotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja testata pelin, jossa on useita erilaisia pelitiloja, grafiikkaa,

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset o valmistautuu finanssipalveluihin o hoitaa finanssipalvelun o

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelinohjelmistojen ja virtualisointi 15 osp Työssäoppimisen keskeinen sisältö: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman työn ja työn

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan.

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Pelituotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja testata pelin, jossa on useita erilaisia pelitiloja, grafiikkaa,

Lisätiedot

RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2014

RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2014 Näyttötutkinnon perusteet RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2014 Määräys 24/011/2014 Määräykset ja ohjeet 2014:24 Opetushallitus ja tekijät Määräykset ja ohjeet 2014:24 ISBN 978-952-13-5856-2 (nid.)

Lisätiedot

TutkintoInfo 19.10.2015

TutkintoInfo 19.10.2015 TutkintoInfo 19.10.2015 Näyttötutkintojärjestelmä Luotiin 1994 säädetyllä ammattitutkintolailla & täydentävällä asetuksella Nykyinen asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 1.8.2015 Tutkintorakenteet

Lisätiedot

Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot

Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot ammatilliset näyttötutkinnot Suorita näyttötutkinto ammatilliset näyttötutkinnot ovat kemianteollisuudessa tuotantotehtävissä työskentelevien tutkintoja Tutkinnot suoritetaan työnäytöin, ja niihin vaadittavat

Lisätiedot

UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 17.3.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen Näyttötutkintona

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Opiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan.

Opiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan. 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Järjestelmän hankinta ja käyttöönotto 20 osp Tavoitteet: Opiskelija toimii työasemaympäristössä asentaen sekä laitteistoja että ohjelmistoja,

Lisätiedot

UUDISTETUT AMMATILLISTEN

UUDISTETUT AMMATILLISTEN UUDISTETUT AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET PAASITORNI 19.11.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla LAKI AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Osaaminen arvioidaan työn tekemisestä pientalo - oppimisympäristössä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto Tuotannon hallinta

Yrittäjän ammattitutkinto Tuotannon hallinta Yrittäjän ammattitutkinto 3.10 Tuotannon hallinta Dnro 53/011/2012 1 A. Tuotannon hallinta... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon osan

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Käytön tuen prosessien vakiointi 15 osp Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Prosessien tunnistaminen ja vakiointi 8 osp Työssäoppiminen 7 osp

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5).5.2015 Tämä asiakirjan osio kuvaa ammattiosaamisen näyttöä. Näyttötutkinnossa tutkintotilaisuuden järjestelyt ja osaamisen arviointi toteutuvat sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Ylläpitotehtävissä toimiminen 30 osp. Tavoitteet

1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Ylläpitotehtävissä toimiminen 30 osp. Tavoitteet 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Ylläpitotehtävissä toimiminen 30 osp Tavoitteet Opiskelija osaa ylläpitää tieto- ja viestintäteknistä toimintaympäristöä sekä siinä tarjottavia

Lisätiedot

SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN

SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet:

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: Opiskelija tuottaa verkkopalvelujen sisältöä verkkopalvelusovellukseen. Hän osallistuu

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Multimediatuotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella multimediatuotannon tuotantoprosessin, suunnitella ja toteuttaa multimediatuotteita,

Lisätiedot

Ammatilliseen. koulutukseen. liittyvää sanastoa

Ammatilliseen. koulutukseen. liittyvää sanastoa Ammatilliseen koulutukseen liittyvää sanastoa Ammatillinen aikuiskoulutus Ammatillisella aikuiskoulutuksella tarkoitetaan ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia, näyttötutkintoina suoritettavia

Lisätiedot

Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille. Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki

Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille. Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki Tullialan ammattitutkinnon kohderyhmä (lähde: OPH/ Näyttötutkinnon

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. työskentelee matkailutapahtuman

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. työskentelee matkailutapahtuman Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus Matkailutapahtumien näyttö toteutetaan osallistumalla matkailutapahtuman toimintaan omalla työosuudellaan. Tutkinnon osan tavoitteisiin on osallistua 7 matkailutapahtuman

Lisätiedot

Golfkenttämestarin erikoisammattitutkinto

Golfkenttämestarin erikoisammattitutkinto Golfkenttämestarin erikoisammattitutkinto Golfkenttämestarin erikoisammattitutkinto Golfkenttämestarin erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa toimia golfkentänhoidon suunnittelu-,seuranta ja johtamistehtävissä.

Lisätiedot

Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet:

Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet: 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osallistuu tuote- tai asiakasvastuualueen toimenpide-

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakaspalvelu 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa toimia käytännön asiakaspalvelutehtävissä ja osoittaa ammattitaitonsa palvelutilanteessa,

Lisätiedot