Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
|
|
- Olivia Leppänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta /2294(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnalle ekoinnovoinnista työpaikkoja ja kasvua ympäristöpolitiikan avulla (2012/2294(INI)) Valmistelija: Phil Bennion AD\ doc PE v02-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen
2 PA_NonLeg PE v /7 AD\ doc
3 EHDOTUKSET Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy: ottaa huomioon Eurooppa strategian, jossa tavoitellaan älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua, ottaa huomioon uuden Nuorisotakuu-välineen, ottaa huomioon tammikuussa 2013 julkaistun Eurofoundin raportin aiheesta Teollisuudenalojen vihertyminen EU:ssa: työpaikkojen määrään ja laatuun kohdistuvien vaikutusten ennakointi ja hallinta ja sen tietokannan tapaustutkimuksista, ottaa huomioon vuonna 2011 julkaistun Eurofoundin raportin aiheesta Työmarkkinasuhteet ja kestävyys: työmarkkinaosapuolten rooli siirtymisessä kohti vihreää taloutta, A. ottaa huomioon, että ekoinnovointi on EU:n ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän kasvustrategian kulmakivi, joka luo laadukkaita työmahdollisuuksia eri aloilla; B. ottaa huomioon, että nuorisotyöttömyysaste on noussut huolestuttavalla tavalla, ja katsoo, että tarvitaan ehdottomasti toimintalinjoja, joiden avulla nuorten työmahdollisuudet lisääntyvät ja paranevat; C. katsoo, että tällä muutoksella on mahdollista vakauttaa työllisyyttä ja lisätä työpaikkoja ja että sillä on merkittäviä heijastusvaikutuksia; ottaa huomioon, että siellä, missä on toteutettu luotettava toimintaympäristö, on todettu työmahdollisuuksien lisääntyneen ja työllisyysturvan parantuneen jatkuvasti sekä kasvavan viennin vakauttaneen tätä kehitystä; D. toteaa, että parlamentti on kannattanut komission aloitetta Uudet taidot uusia työpaikkoja varten, jossa tukeudutaan yhteistyöhön EU:n jäsenvaltioiden kanssa; E. toteaa, että uuden kestävän talouden työllisyyspotentiaalin kehittämisestä 7. syyskuuta 2010 annetussa päätöslauselmassa 1 viitataan ILO:n antamaan kestävien työpaikkojen määritelmään, ja korostaa, että ekoinnovoinnilla on merkittävä sija kaikessa teollisuudessa ja tuotannossa; 1. panee merkille, että Eurooppa strategian täysimääräisen täytäntöönpanon myötä laadukkaita työpaikkoja voidaan luoda sekä välittömästi että välillisesti; kehottaa näin ollen komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään toimiaan tällä alalla; pitää myönteisenä, että komissio edistää vihreän kasvun kokonaisvaltaista strategiaa innovointiunionia koskevalla lippulaiva-aloitteella ja erityisesti ekoinnovointia koskevalla toimintasuunnitelmalla, sillä tämä on askel oikeaan suuntaan; 1 Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2010)0299. AD\ doc 3/7 PE v02-00
4 2. korostaa, että ekoinnovoinnin onnistuminen edellyttää kohdennetumpia ja pitkäaikaisempia investointeja, joiden on katettava erityisesti koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen ja infrastruktuurin alat; 3. panee merkille ekoinnovoinnin ammattitaidon eri tasoilla tarjoaman monipuolisen työllistämispotentiaalin, esimerkiksi korkeaa koulutustasoa edellyttävät työpaikat ekosuunnittelussa sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovointitoiminnassa ja osaamissektorin aloilla samoin kuin enemmän käytännön taitoja vaativat tehtävät tuotantotoiminnassa; toteaa että tuotantoketjua parantavia tai korjaavia ekoinnovaatioita voivat esittää kaikki työntekijät kaikilla tasoilla; 4. toteaa, että Eurooppa strategian työllisyystavoitteiden saavuttamiseksi ja uuden kestävän talouden työllistämispotentiaalin hyödyntämiseksi on parannettava asuntojen ja rakentamisen energiatehokkuutta, lisättävä uusiutuvan energian osuutta, edistettävä ympäristöteknologiaa, kestävää liikennettä ja liikkuvuutta, kestävää maataloutta, metsätaloutta ja kalastusta sekä lisättävä ympäristöpalveluilta saatavaa neuvontaa sekä edistettävä kierrätystä ja uudelleenkäyttöä, vähän luonnonvaroja kuluttavia tuotantoprosesseja ja suljetun materiaalikierron järjestelmiä, ekosuunnittelua sekä investointeja osaamissektorilla; toteaa, että myös palvelualalla ja yhteisötalouden 1 alalla on paljon vihreää työllisyyspotentiaalia; 5. uskoo vakaasti, että markkinatalouteen perustuvasta ympäristönsuojelupolitiikasta voi tulla kaikilla toimialoilla kasvun ja työllisyyden moottori, ja korostaa, että ennustettavat ja investointeja suosivat puitteet ovat edellytyksenä sille, että innovatiiviset yritykset voivat hyödyntää näitä mahdollisuuksia optimaalisesti ympäristön ja työntekijöiden eduksi; 6. toteaa, että talouden siirtyminen kohti uudenlaisia toimialoja voi houkutella nuorta työntekijäsukupolvea ja luoda uusia työmahdollisuuksia ekoinnovoinnin alalla; 7. korostaa asunnoissa, kiinteistöissä ja maatiloilla sovellettavien ekoinnovaatioiden merkitystä, sillä ne mahdollistavat kansalaisten oman aktiivisuuden ja mikroyritysten työllistävän toiminnan esimerkiksi jätteiden paikallisessa käsittelyssä ja hyötykäytössä, energian tuotannossa ja säästössä sekä muilla ekoinnovoinnin aloilla; 8. toteaa, että ekoinnovointi tarjoaa selkeitä mahdollisuuksia uusille erikoisalojen yrityksille ja tarjoaa siten pk-yrityksille, yritysten perustajille, itsenäisille ammatinharjoittajille ja yrittäjille mahdollisuuksia hyötyä uusista markkinoista ja liiketoimintamalleista ja elvyttää siten perinteisiä elinkeinoelämän aloja, kun niille tarjoutuu mahdollisuuksia tehdä nykyisistä työpaikoista ekologisempia mukauttamalla tuotantoa ja työskentelymenetelmiä kestäviksi ja resurssitehokkaiksi; 9. suosittaa, että nuorten luovuutta ja innovointikykyä edistetään kestävän kehityksen tukemiseksi ja että heidän rahoituksensaantimahdollisuuksiaan parannetaan; 1 Termi social economy olisi käännettävä ranskaksi économie sociale et solidaire, ja vastaavia käännöksiä olisi käytettävä espanjan, portugalin ja muiden samankaltaisten kielten yhteydessä. PE v /7 AD\ doc
5 10. korostaa ekologiseen kestävään talouteen siirtymisen taloudellisia ja ympäristöhyötyjä, jotka liittyvät kestävien työpaikkojen luomiseen sekä EU:n jäsenvaltioissa että kehitysmaissa, kun osallistuminen innovoivaan polttoaineiden ja materiaalin tuotantoon lisääntyy, sekä painottaa työmahdollisuuksia, joita syntyy biomateriaalien jalostamisesta ja jakelusta yrityksille sekä julkiselle sektorille, yksityiselle sektorille ja kotitalouksille; korostaa, että näitä mahdollisuuksia hyödyntämällä pitäisi olla mahdollista luoda laadukkaita ja kestäviä työpaikkoja sekä koulutetuille että kouluttamattomille työntekijöille; toteaa, että kestävyyttä olisi edistettävä luomalla vakaa, pitkäaikainen sääntelykehys nykyisiä rahoitusvälineitä käyttäen; 11. panee merkille monimuotoiset haasteet, jotka liittyvät muun muassa elintarviketurvaan, ilmastonmuutokseen, maaperän laatuun ja raaka-aineiden niukkuuteen, siirtymiseen uusiutuvia energialähteitä hyödyntäviin järjestelmiin sekä energiatehokkuuteen; myöntää, että ekoinnovoinnilla voi olla merkittävä asema monien näiden haasteiden ratkaisemisessa; muistuttaa, että mainittu muutos edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa, joka sisältää koulutuksen, ammattitaidon kehittämisen, tutkimuksen ja innovoinnin, yksityisen ja julkisen sektorin investoinnit sekä infrastruktuurin kehittämisen, jotka kaikki edistävät monimuotoisia ja kestäviä työmahdollisuuksia; 12. korostaa ekoinnovoinnin mahdollisia synergiavaikutuksia kestävien ja laadukkaiden työpaikkojen luomisessa, ympäristönsuojelussa ja taloudellisen riippuvuuden vähentämisessä; 13. toteaa, että mahdollisuudella saada asianmukaista koulutusta ja kehittää taitoja on erityinen merkitys ekoinnovoinnille, jotta työnantajille voidaan tarjota niiden tarvitsemaa osaavaa työvoimaa, jotta nuorille voidaan tarjota tarvittavaa osaamista, taitoja ja pätevyyttä heidän työllistyvyytensä parantamiseksi uusien innovointimahdollisuuksien myötä ja jotta helpotetaan työntekijöiden siirtymistä taantuvilta aloilta uusille, vihreille aloille; korostaa tältä osin maaseudun oppisopimuskoulutusten ja muiden ammatillisen koulutuksen muotojen tarjoamia mahdollisuuksia näiden uusien taitojen kehittämistä varten; 14. korostaa, että tutkimus on innovoinnin ja ekoinnovoinnin perusta; toteaa, että ekoinnovoinnilla on suuret kasvumahdollisuudet ja että Eurooppa voi ottaa tällä alalla maailmanlaajuisen johtoaseman, mikä luo mahdollisuuksia uusien ja laadukkaiden työpaikkojen syntymiselle; 15. kehottaa edistämään parhaiden ekoinnovaatioiden käyttöönottoa erityisesti kehitysmaissa, joissa esimerkiksi puuhiilen tehokkaampi valmistusprosessi, kompostoivat käymälät, uusiutuvien energialähteiden hyödyntäminen, vedenpuhdistusjärjestelmät ja monet muut innovaatiot voivat merkittävästi ja suhteellisen pienin kustannuksin parantaa elämän laatua, lisätä terveyttä ja edistää kestävää yrittäjyyttä sekä työllisyyttä; 16. korostaa, että koulutusalan, yritysten ja paikallis- ja alueviranomaisten väliset kumppanuudet ja synergiat voivat olla ratkaisevan tärkeitä, kun pyritään tarjoamaan asiaankuuluvaa koulutusta, mukaan lukien tieteeseen, teknologiaan, insinööritaitoon ja matematiikkaan liittyvien taitojen opettaminen niin miehille kuin naisille, uraohjausta, laadukkaita ja palkallisia työharjoittelujaksoja ja harjoittelu- ja opiskelujaksoja AD\ doc 5/7 PE v02-00
6 yhdisteleviä koulutusmalleja, jotta voidaan mahdollistaa ekoinnovoinnin myötä syntyvien työmahdollisuuksien ja laadukkaiden työpaikkojen laajamittainen hyödyntäminen; 17. kehottaa jäsenvaltioita tarjoamaan yrityksille ja erityisesti pk-yrityksille kannustimia, jotta edistetään lisäinvestointeja yksityisen sektorin tutkimus- ja kehittämistyöhön; pitää ekoinnovointia koskevaa toimintasuunnitelmaa myönteisenä tässä suhteessa; 18. kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan rajatylittävää yhteistyötä, jotta ne voivat varmistaa teknologian ja parhaiden käytäntöjen leviämisen kaikkialle EU:n alueella ja parantaa tällä tavoin Euroopan kilpailukykyä; 19. kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään mahdollisimman pian Euroopan sosiaalirahastoa työntekijöiden taitojen kohentamista, koulutusta ja uudelleenkoulutusta koskevien ohjelmien laatimiseksi, jotta voidaan varmistaa sosiaalisesti vastuullinen siirtyminen kohti laadukkaita vihreitä työpaikkoja; PE v /7 AD\ doc
7 VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS Hyväksytty (pvä) Lopullisen äänestyksen tulos +: : 0: Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet Regina Bastos, Heinz K. Becker, Phil Bennion, Pervenche Berès, Vilija Blinkevičiūtė, Philippe Boulland, Alejandro Cercas, Ole Christensen, Minodora Cliveti, Frédéric Daerden, Karima Delli, Sari Essayah, Richard Falbr, Marian Harkin, Nadja Hirsch, Danuta Jazłowiecka, Ádám Kósa, Jean Lambert, Patrick Le Hyaric, Verónica Lope Fontagné, Olle Ludvigsson, Thomas Mann, Elisabeth Morin-Chartier, Csaba Őry, Siiri Oviir, Konstantinos Poupakis, Sylvana Rapti, Licia Ronzulli, Joanna Katarzyna Skrzydlewska, Jutta Steinruck, Traian Ungureanu, Andrea Zanoni Claudette Abela Baldacchino, Georges Bach, Jürgen Creutzmann, Sergio Gutiérrez Prieto, Anthea McIntyre, Ria Oomen-Ruijten, Antigoni Papadopoulou AD\ doc 7/7 PE v02-00
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2113(INI) 18.10.2013. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 18.10.2013 2013/2113(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 24.1.2014 2013/2173(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle aiheesta Onko
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2013/0181(COD) 5.2.2014 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 11.11.2010 2010/2088(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 11.12.2012 2012/0000(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0418(COD) 25.4.2012. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 25.4.2012 2011/0418(COD) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 21.1.2013 2012/0061(COD) TARKISTUKSET 217-407 Mietintöluonnos Danuta Jazłowiecka (PE498.030v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2012/0011(COD) 4.3.2013 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 30.1.2015 2014/2075(DEC) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 8.10.2014 PE539.655v01-00 TARKISTUKSET 1-12 Marita Ulvskog (PE537.318v01-00) Eurooppa 2020 -strategian sosiaali- ja työllisyysnäkökohdat
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 21.1.2013 2012/0061(COD) TARKISTUKSET 408-617 Mietintöluonnos Danuta Jazłowiecka (PE498.030v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 19.3.2015 2014/2209(INI) TARKISTUKSET 1-20 Liadh Ní Riada (PE546.893v01-00) vihreään kasvuun liittyvistä mahdollisuuksista pk-yrityksille (2014/2209(INI))
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2206(DEC) 2.2.2017 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0370(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 20.9.2012 2011/0370(COD) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle ehdotuksesta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 12.3.2015 2015/2011(BUD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle lisätalousarvioesityksestä nro 1 vuoden
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2009/2229(INI) sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2009/2229(INI) 12.4.2010 LAUSUNTO sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2161(DEC) Lausuntoluonnos Marian Harkin (PE592.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2161(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-17 Marian Harkin (PE592.089v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä 2015: Euroopan ammatillisen
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 15.7.2014 B8-0051/2014 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 123 artiklan 2 kohdan mukaisesti nuorten työllisyydestä (2014/2713(RSP))
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 21.1.2013 2012/0061(COD) TARKISTUKSET 618-833 Mietintöluonnos Danuta Jazłowiecka (PE498.030v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin
Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 16.4.2010 2009/2151(INI) TARKISTUKSET 1-12 Antigoni Papadopoulou (PE439.890v01-00) mietinnöstä komission tiedonannosta
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) Lausuntoluonnos Derek Vaughan. PE578.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2351(INI) 4.4.2016 TARKISTUKSET 1-15 Derek Vaughan (PE578.531v01-00) EU:n nuorisostrategian 2013 2015 arviointi (2015/2351(INI)) AM\1089505.doc
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2147(INI) 7.1.2015 LAUSUNTOLUONNOS talousarvion valvontavaliokunnalta maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle hedelmä- ja
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 16.10.2012 2011/0437(COD) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle
Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 30.5.2012 2011/0299(COD) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2044(BUD) 4.7.2017 TARKISTUKSET 1-11 Daniel Dalton (PE604.889v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi
Budjettivaliokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2320(INI) 24.5.2016 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle parhaasta tavasta hyödyntää pk-yritysten mahdollisuudet
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 17.1.2013 2012/0061(COD) TARKISTUKSET 59-216 Mietintöluonnos Danuta Jazłowiecka (PE498.030v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/2053(INI) Lausuntoluonnos Jean-Luc Bennahmias (PE445.
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 24.9.2010 2010/2053(INI) TARKISTUKSET 1-55 Jean-Luc Bennahmias (PE445.703v01-00) palveludirektiivin (2006/123/EY) täytäntöönpanosta
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) talousarvion valvontavaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2351(INI) 21.4.2016 LAUSUNTO talousarvion valvontavaliokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle EU:n nuorisostrategian 2013 2015
Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 25.2.2011 2010/2211(INI) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta kestävän Euroopan unionin poliittisia haasteita ja rahoitusta
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 4.9.2014 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle neuvoston kannasta esitykseen
EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
EU:n tuleva ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3% vähennys
KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2025(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2017/2025(INI) 4.5.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2240(INI) 2.6.2015 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009 2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2012/2004(INI) 6.6.2012 TARKISTUKSET 1 283 Mietintöluonnos Heinz K. Becker (PE489.349v02-00) sosiaalisen yrittäjyyden aloitteesta
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2016(INI) 30.1.2017 TARKISTUKSET 1-14 Esteban González Pons (PE595.662v01-00) Kalastuslaivastojen hallinnointi syrjäisimmillä alueilla (2016/2016(INI))
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2319(INI) oikeudellisten asioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/2319(INI) 29.11.2016 LAUSUNTO oikeudellisten asioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle komission asiantuntijaryhmien
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2012 B7-0000/2012 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-0000/2012 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti pienten
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 15.11.2012 2011/0254(NLE) LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2093(INI) Lausuntoluonnos David Casa (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 11.9.2013 2013/2093(INI) TARKISTUKSET 1-31 David Casa (PE516.719v01-00) Euroopan vähittäiskaupan toimintasuunnitelma kaikkien
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE580.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2320(INI) 28.4.2016 TARKISTUKSET 1-33 Liadh Ní Riada (PE580.580v01-00) parhaasta tavasta hyödyntää pk-yritysten mahdollisuudet työpaikkojen luontiin
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 7.12.2011 2011/2181(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle EU:n yritysten
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 22.4.2013 B7-0000/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-0000/2013 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti energian
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 20.4.2015 2014/2245(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta aluekehitysvaliokunnalle investoimisesta työpaikkoihin
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 26.5.2015 2014/2236(INI) TARKISTUKSET 1-180 Mietintöluonnos Verónica Lope Fontagné (PE554.751v01-00) Yhteiskunnallinen yrittäjyys
B8-0027/2014 } B8-0051/2014 } B8-0053/2014 } B8-0058/2014 } RC1/Am. 1
B8-0058/2014 } RC1/Am. 1 1 Johdanto-osan 8 a viite (uusi) ottaa huomioon 15. huhtikuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin päätöslauselman 2013/2176(INI)1, 1 Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2014)0394. B8-0058/2014
Oikeudellisten asioiden valiokunta. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 24.5.2011 2011/2072(INI) LAUSUNTO oikeudellisten asioiden valiokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle öljyn- ja kaasunporaustoiminnan
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 21.3.2011 2010/2307(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle Nuoret liikkeellä
EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 18.6.2015 2014/2253(INI) LAUSUNTO perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalta oikeudellisten
EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 1.10.2014 2014/2064(BUD) TARKISTUKSET 1-13 Mietintöluonnos Patricija Šulin (PE537.331v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle
Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 25.11.2013 2013/2091(INI) LAUSUNTO maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2297(INI) kalatalousvaliokunnalta. liikenne- ja matkailuvaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 24.4.2013 2012/2297(INI) LAUSUNTO kalatalousvaliokunnalta liikenne- ja matkailuvaliokunnalle sinisestä kasvusta EU:n meritalouden, merenkulkualan ja
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2154(DEC) 8.2.2016 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden
Jäsenet. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. Thomas HÄNDEL Puheenjohtaja. Marita ULVSKOG Varapuheenjohtaja. Claude ROLIN Varapuheenjohtaja
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Thomas HÄNDEL Puheenjohtaja et Marita ULVSKOG Varapuheenjohtaja Ruotsi Claude ROLIN Varapuheenjohtaja Belgia Renate WEBER Varapuheenjohtaja Romania Agnes JONGERIUS
EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 19.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-11 Barbara Matera (PE554.835v01-00) talousarviosta 2016 neuvotteluvaltuudet
Talous- ja raha-asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2010/0073(COD) 8.9.2010 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2151(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-21 Marian Harkin (PE592.088v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen
Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta KANTA TARKISTUKSINA. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2016/2269(INI) 27.6.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta työllisyyden
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 22.1.2015 2014/2156(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle Euroopan
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2208(INI) Lausuntoluonnos Tiziana Beghin (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2208(INI) 9.4.2015 TARKISTUKSET 1-67 Tiziana Beghin (PE549.113v01-00) Resurssitehokkuus: siirtyminen kohti kiertotaloutta
Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2015/0276(COD) 17.5.2016 LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden
Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 10.5.2010 2009/2237(INI) TARKISTUKSET 1-18 Esther Herranz García (PE440.189v01-00) Oikeudenmukaiset
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2014/2248(INI) budjettivaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2014/2248(INI) 28.9.2016 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle Euroopan unionin nykyisen toimielinrakenteen
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0014(COD) 21.5.2008 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden
Euroopan parlamentti 2015/2127(INI) LAUSUNTO
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2127(INI) 10.12.2015 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle Euroopan investointipankista (EIP) vuosikertomus 2014 (2015/2127(INI))
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 9.10.2014 2014/2816(INI) TARKISTUKSET 1-21 Olli Rehn (PE537.396v01-00) Euroopan unionin ja Georgian välisen assosiaatiosopimuksen tekemisestä
Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta 11. helmikuuta 2002 VÄLIAIKAINEN LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta
Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2014/2238(INI) 7.5.2015 LAUSUNTO naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden
TARKISTUKSET 1-326. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2293(INI) 28.2.2013. Mietintöluonnos Karima Delli (PE504.103v01)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 28.2.2013 2012/2293(INI) TARKISTUKSET 1-326 Mietintöluonnos Karima Delli (PE504.103v01) sosiaalisesta asuntotuotannosta Euroopan
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2150(INI)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 18.7.2012 2012/2150(INI) MIETINTÖLUONNOS talouspolitiikan EU-ohjausjaksosta: vuoden 2012 painopisteiden täytäntöönpano (2012/2150(INI))
***I MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 23.11.2012 2012/0202(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2058(BUD) Mietintöluonnos Petri Sarvamaa (PE602.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2017/2058(BUD) 28.4.2017 TARKISTUKSET 1-15 Mietintöluonnos (PE602.991v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan globalisaatiorahaston
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2008/2012(INI) 5.6.2008 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2298(INI) 1.3.2013
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2012/2298(INI) 1.3.2013 MIETINTÖLUONNOS Euroopan unionin liikenneteknologiastrategian kehittämisestä tulevaisuuden kestävän liikkuvuuden edistämiseksi
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 15.4.2015 2014/2236(INI) MIETINTÖLUONNOS yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä ja sosiaalisesta innovoinnista työttömyyden torjunnassa
Talous- ja raha-asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 11.11.2010 2010/2239(INI) LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle riittävien,
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2040(BUD) 9.9.2014 LAUSUNTO talousarvion valvontavaliokunnalta budjettivaliokunnalle neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin yleiseksi
Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) 9110/17 COMPET 336 IND 120 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita
6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2024(INI) Lausuntoluonnos Milan Cabrnoch (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 24.8.2011 2011/2024(INI) TARKISTUKSET 1-91 Milan Cabrnoch (PE467.172v01-00) ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun direktiivin
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2321(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2321(INI) 1.4.2016 TARKISTUKSET 151-377 Mietintöluonnos Brando Benifei (PE575.366v01-00) pakolaisista: sosiaalinen osallisuus
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2074(BUD) Lausuntoluonnos Giovanni La Via. PE557.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 27.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Giovanni La Via (PE554.828v01-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta LAUSUNTOLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2014/0083(NLE) 5.9.2014 LAUSUNTOLUONNOS kansainvälisen kaupan valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2167(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-11 Marian Harkin (PE592.092v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä 2015: Euroopan työterveys-
EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 2.9.2014 LAUSUNTO perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle
Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi
Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Merja Niemi 16.3.2012 Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Vaikuttavuustekijät Tulevaisuuden trendit EU 2020 strategia (tavoitteet ja lippulaivat) EU-ohjelmat, hallitusohjelma,
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0081/168. Tarkistus
6.3.2013 B7-0081/168 168 Alyn Smith, Jill Evans, Bas Eickhout Charles Goerens, Birgit Schnieber-Jastram, Michèle Striffler, Andrea Zanoni, Corinne Lepage, Kartika Tamara Liotard, Søren Bo Søndergaard,
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2224(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2224(INI) 13.7.2017 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle legitiimeistä
Istuntoasiakirja. naisten koulutuksellisesta ja ammatillisesta liikkuvuudesta EU:ssa (2013/2009(INI))
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja A7-0164/2013 6.5.2013 MIETINTÖ naisten koulutuksellisesta ja ammatillisesta liikkuvuudesta EU:ssa (2013/2009(INI)) Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2012/095(COD) 4.3.2013 TARKISTUKSET 367-517 Mietintöluonnos Emer Costello (PE504.202v01-00) vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta
9.12.2015 A8-0341/61 61 2 kohta 2. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikissa energiaunioniin liittyvissä lainsäädäntöehdotuksissa noudatetaan tavallista lainsäätämisjärjestystä,
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0159/2. Tarkistus
6.3.2019 A8-0159/2 2 3 a kohta (uusi) 3 a. toteaa, että terveydenhoitopalvelut ovat ylikuormittuneita kaikissa jäsenvaltioissa ja niiden laatu heikkenee jatkuvasti, mikä koskee varsinkin huollettaville
Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta. budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 2016/2064(INI) 23.3.2017 LAUSUNTO kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle Euroopan
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maatilojen investointi- ja aloitustuet uudella ohjelmakaudella Sanna Koivumäki Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun kehittämisyksikkö Neuvoston ja parlamentin
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 2008/2155(INI) 21.1.2009 LAUSUNTO talousarvion valvontavaliokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle Euroopan investointipankin ja
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta 2003/2146(INI) 4. marraskuuta 2003 LAUSUNTO naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta kehitysyhteistyövaliokunnalle