1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM"

Transkriptio

1 1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM KVY Rytkönen Riikka(SM), Kartila Marja(UM), Gras Jutta(UM), Pitkäniitty Matti(UM) Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto , SISÄASIAT Kokous Oikeus- ja sisäasiat -neuvosto Eurooppa-neuvoston kokouksen jatkotoimia ja tulevia toimia koskeneessa muuttoliikekeskustelussa sovittiin EU-Turkki-päätöslauselman täytäntöönpanon, uudelleensijoittamisten ja sisäisten siirtojen nopeuttamisesta. On myös seurattava tarkoin mahdollisia uusia muuttoliikereittejä, erityisesti keskisen Välimeren reittiä. Ministerit kävivät lounaalla ensimmäisen poliittisen keskustelun komission tiedonannosta koskien yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän, erit. Dublinin, ja laillisten maahanpääsyväylien kehittämistä. EU:n raja-ja merivartiojärjestelmää koskevan asetuksen nopeaa käsittelyä neuvostossa kiiteltiin. Pj toivoi jäsenmaiden aloittavan valmistautumisen asetuksen voimaantuloon, huomioiden kuitenkin samalla, ettei parlamentilla ole vielä lopullista kantaa, eikä trilogeja ole vielä aloitettu. Komission tiedonantoa tietojärjestelmien paremmasta yhteen toimivuudesta ja sen sisältämiä ehdotuksia kannatettiin laajasti. Ensimmäisenä vaiheena tulee toteuttaa yhden istunnon periaate. Myös uusia järjestelmiä, kuten Etias-järjestelmää, oltiin valmiita tutkimaan, ja monet pitivät biometriikan parempaa hyödyntämistä tavoiteltavana asiana. Myös kustannustehokkuus nostettiin esille. Asiaa työstetään seuraavaksi korkean tason työryhmässä ja asiaan palataan kesäkuun neuvostossa. Älykkäät rajat -ehdotukseen kaikki jäsenmaat olivat pääosin tyytyväisiä. Laajin poliittinen keskustelu käytiin uusien henkilöryhmien lisäämisestä ehdotukseen. Pj totesi, että ehdotus antaa hyvän pohjan neuvotteluille ja tavoitteena on saada käsittely valmiiksi vuodenvaihteeseen mennessä. TORSTAI 21. HUHTIKUUTA 2016 (klo 10.00) SISÄASIAT 1. Asialistan hyväksyminen

2 2(7) Asialista hyväksyttiin. Muissa asioissa SI kertoo Brdon prosessista ja KOM kertoo Eurooppalaista turvallisuusagendaa koskevasta tiedonannosta. Lainsäädäntökäsittelyt 2. A-asioiden hyväksyminen 7992/16 PTS A 28 A-asiat hyväksyttiin. 3. Euroopan raja- ja rannikkovartiosto Neuvosto otti tiedoksi sekakomiteassa käydyn keskustelun. 4. Rajaturvallisuutta tukevat tietojärjestelmät a) Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle: "Vahvemmat ja älykkäämmät tietojärjestelmät rajaturvallisuuden ja sisäisen turvallisuuden tueksi b) Älykkäät rajat -paketti: i) Ehdotus asetukseksi rajanylitystietojärjestelmän (EES) perustamisesta ii) Ehdotus asetuksen (EU) 2016/399 muuttamisesta Neuvosto otti tiedoksi sekakomiteassa käydyn keskustelun. Muut kuin lainsäädäntöasiat 6. A-asioiden hyväksyminen 7993/16 PTS A 29 A-asiat hyväksyttiin. 7. Muuttoliike: Eurooppa-neuvoston kokouksen jatkotoimet ja tulevat toimet Neuvosto otti tiedoksi sekakomiteassa käydyn keskustelun. 8. Brysselin terroristi-iskujen (22. maaliskuuta 2016) jatkotoimet (rajoitetussa kokoonpanossa) 1 = Tietoja Belgialta ja jäsenvaltioilta, joita asia koskee eniten Belgia informoi toimista Brysselin terrori-iskujen jälkeen. 9. Tietokannat: Eurooppalaisten ja kansainvälisten tietokantojen järjestelmällinen täydentäminen ja johdonmukainen käyttö (rajoitetussa kokoonpanossa) 2 = Keskustelu 7726/16 JAI 266 COSI 55 FRONT 170 ASIM 52 DAPIX 51 ENFOPOL 93 SIRIS 65 DATAPROTECT 25 VISA 95 FAUXDOC 12 COPEN Schengenin säännöstöön osallistuvien valtioiden ollessa poikkeuksellisesti läsnä. 2 Schengenin säännöstöön osallistuvien valtioiden ollessa poikkeuksellisesti läsnä.

3 3(7) Rajoitetussa istunto-osuudessa keskusteltiin EU:n ja Interpolin tietojärjestelmien käytöstä terrorismin torjunnassa. Laajemmin tietojenvaihtoasiaan palataan kesäkuun OSA-neuvostossa. 10. Muut asiat a) Brdon prosessia käsittelevä sisäasiainministereiden kokous, 18. ja 19. huhtikuuta 2016 = Slovenian valtuuskunnan tiedotusasia 7885/16 JAI 287 COSI 62 SI kertoi Brdo-prosessiin liittyvästä ministeritason tapaamisesta, jossa oli esillä Länsi-Balkanin terrorisminvastainen lähestymistapa (WBCTi) ja sen kehittäminen laajemmaksi sisäisen turvallisuuden hallinnointitavaksi. b) Komission tiedonanto Euroopan turvallisuusagendasta ja päivitettyä tietoa internetfoorumin käyttöönoton jälkeisestä tilanteesta = Komission tiedotusasia KOM kertoi Eurooppalaisen turvallisuusagendan (EAS) täytäntöönpanoa koskevasta tiedonannosta, joka keskittyy terrorismiasioihin. KOM korosti sitä, että unionin turvallisuuteen vaikuttaa kunkin yksittäisen jäsenvaltion turvallisuustilanne. Nyt on korkea aika huolehtia unionin turvallisuudesta. KOM korosti kolmea asiaa: tehtyjen päätösten täytäntöönpano, tiedon vaihdon tehostaminen ja yhteisen uhka-arvion laatiminen. Viimeksi mainitusta KOM totesi, että CTC:n, Europolin ja Intcenin tulee koota voimansa ja laatia yhteinen uhka-arvio, jotta kokonaiskuva ei ole pirstaleinen. KOM totesi, että työkulttuurin tulee tältä osin muuttua. KOM toi esiin myös vahvemmat toimet aseiden ja räjähteiden suhteen viitaten ampuma-asedirektiivin hitaaseen etenemiseen ja räjähdeasetuksen täytäntöönpanoon, jota KOM ryhtyy seuraamaan kuluvana vuonna. Myös internetfoorumin työtä edistetään ja autetaan vastapuheenvuoron laatimisessa. Lounaskeskustelu: Komission tiedonanto Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistamisesta ja laillisten maahanpääsyväylien kehittämisestä (COM(2016) 197) Ministerit kävivät lounaalla ensimmäisen poliittisen keskustelun KOM:n tiedonannosta koskien yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän, erityisesti Dublinin ja laillisten maahanpääsyväylien kehittämistä. Keskustelussa oltiin yhtä mieltä siitä, että nykyinen järjestelmä ei toimi ja tilalle tarvitaan uusi, parempi järjestelmä, joka kykenee vastaamaan myös suuriin tulijamääriin. Suomen puheenvuorossa nostettiin erityisesti esiin se, että kaikkien jäsenmaiden tulisi ryhtyä sisäisiin siirtoihin ja uudelleensijoittamiseen. Kreikan humanitaarista tilannetta voidaan auttaa sisäisin siirroin. FI seuraa tarkoin muiden jäsenmaiden toimia ja sovittaa toimensa niiden mukaan. FI:lla on pitkän ajan kokemusta uudelleensijoittamisesta, ja tätä tietotaitoa jaetaan mielellään muille. Suomen näkemyksen mukaan olisi hyvä, että sisäisten siirtojen järjestelmä voitaisiin ottaa käyttöön kriisitilanteessa, kun tulijamäärät vaarantavat Dublinin soveltamisen jäsenmaassa ja aiheuttavat vakavaa häiriötä koko EU:lle. SEKAKOMITEAN kokous (TORSTAI 21. huhtikuuta 2016 klo 10.00) 1. Muuttoliike: Eurooppa-neuvoston kokouksen jatkotoimet ja tulevat toimet PJ pyysi keskityttävän neljään asiaan: asiantuntija-avun antamiseen, 1:1 järjestelyyn, Italian ja Kreikan tukemiseen sisäisten siirtojen avulla sekä keskisen Välimeren reittiin. PJ korosti velvollisuutta auttaa eri tavoin Kreikkaa. EU-Turkki yhteistyön kautta on jo saavutettu tuloksia ja saatu tulijavirrat vähenemään. Asiantuntijoita tulisi toimittaa riittävästi ja tulisi varmistaa heidän toimikautensa riittävä

4 4(7) pituus ja osaamisensa. PJ painotti, että uudelleensijoittamisessa on toimittava etupainotteisesti. Keskisen Välimeren reitillä lukumäärät ovat nousussa ja on toimittava nopeasti. Kaikkien tulee toimia yhdessä. Nyt on nähty, että toimet auttavat kriisin ratkaisemisessa. KOM yhtyi PJ:n esittämään ja totesi, että jos tilannetta verrataan viime kevääseen, ollaan paremmassa asemassa, sillä välineet ovat nyt olemassa. Keskeisintä on nyt täytäntöönpano. Yhteistyö TR:n kanssa on alkanut tuottaa tuloksia. Palautuksia on tehty. Uudelleensijoitusten määrää on nostettava merkittävästi. EL:aa on autettava turvapaikanhakijatilanteeseen vastaamiseksi. EL:n hotspotsit on mukautettu vastaamaan nykytilanteen vaatimuksia, Kosin hotspot saataneen pian toimintaan. KOM kiitteli virastoille annetusta asiantuntija-avusta, mutta muistutti, että asiantuntijoita tarvitaan pitemmäksi aikaa, jotta koulutukseen ei kuluisi niin paljon aikaa. Myös IT tarvitsee apua kun tilanne muuttuu kriittisemmäksi. Viime viikolla IT:aan saapui maahantulijaa. IT:n pitää varmistaa maahantulijoiden vastaanotto hotspoteissa ja saada Sisilian hotspot nopeasti toimintaan. IT:aan tarvitaan myös asiantuntijoita. Kun on kyse laittomista maahantulijoista, on tarve lisätä säilöönottopaikkoja ja vahvistaa kolmasmaayhteistyötä Afrikan maiden kanssa. KOM on omalta osalta pyrkinyt edistämään tätä yhteistyötä. Tämä ei kuitenkaan riitä. KOM pitää IT:n non paperia muuttoliikkeen ulkoisesta ulottuvuudesta tervetulleena. Non paper on sopusoinnussa EU:n lähestymistavan kanssa. Keskustelussa jäsenmaat kertoivat tähänastisista kontribuutioistaan. Lisäksi nostettiin esiin mm. kasvaneet tulijamäärät keskisen Välimeren reitillä, läheiset suhteet alkuperämaihin ja valmius more for more -periaatteen soveltamiseen, kaikkien jäsenmaiden osallistuminen, turvallisuuskysymykset ja palautusten toimivuus. EU-Turkki-yhteistyötä pidettiin tärkeänä ja korostettiin, että sen tulee tapahtua EU- ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Frontex ja EASO kertoivat operaatioiden asiantuntijatilanteesta. Frontex totesi myös, että tulijamäärät Italiassa ovat nousseet ja Italia on uudestaan Frontexin prioriteetti, jonne suunnataan resursseja. PJ päätti keskustelun todeten, että on sovittu nopeutettavan EU-TR päätöslauselman täytäntöönpanoa, uudelleensijoittamista, sisäisiä siirtoja EL:sta ja IT:sta sekä seurattavan mahdollisia uusia muuttoliikereittejä, erityisesti keskisen Välimeren reittiä. 2. Euroopan raja- ja rannikkovartiosto = Tilanneselvitys 7680/16 FRONT 167 SIRIS 63 CODEC 393 COMIX 270 PJ totesi, että Coreper hyväksyi neuvottelumandaatit 6.4. sekä EU:n raja- ja merivartiojärjestelmää koskevaan asetukseen että myös siihen liittyviin EMSA- ja EFCA-asetusmuutoksiin. Yhteistyö EP:n nimeämän raportöörin kanssa on alkanut hyvin ja vaikka työtä on vielä paljon edessä, niin PJ on optimistinen, että ehdotus saadaan hyväksyttyä Eurooppa-neuvoston asettamassa aikataulussa heinäkuun alkuun mennessä. Ehdotuksella on keskeinen rooli Schengenin suojaamisessa. PJ pyysi jäsenmaita aloittamaan valmistelutoimet, jotta asetuksen uudet mekanismit saadaan nopeasti käyttöön, huomioiden kuitenkin samalla, ettei parlamentin kanta ole vielä selvillä. Keskeisiä toimia ovat henkilöstö- ja kalustoresurssien varaaminen sekä valmistautuminen ensimmäisiin haavoittuvuusarvioihin ja palautustoiminnan käynnistämiseen. 3. Rajaturvallisuutta tukevat tietojärjestelmät

5 5(7) a) Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle: "Vahvemmat ja älykkäämmät tietojärjestelmät rajaturvallisuuden ja sisäisen turvallisuuden tueksi b) Älykkäät rajat -paketti: i) Ehdotus asetukseksi rajanylitystietojärjestelmän (EES) perustamisesta ii) Ehdotus asetuksen (EU) 2016/399 muuttamisesta = Periaatekeskustelu a) Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle: "Vahvemmat ja älykkäämmät tietojärjestelmät rajaturvallisuuden ja sisäisen turvallisuuden tueksi 7711/16 JAI 264 COSI 54 FRONT 168 ASIM 51 DAPIX 50 ENFOPOL 92 SIRIS 64 DATAPROTECT 24 VISA 93 FAUXDOC 11 COPEN /16 JAI 257 COSI 51 FRONT 159 ASIM 49 DAPIX 49 ENFOPOL 86 SIRIS 61 DATAPROTECT 23 VISA 90 FAUXDOC 9 COPEN 96 KOM kertoi antaneensa kaksi tiedonantoa (tietojärjestelmien yhteen sopivuus ja eurooppalainen turvallisuusagenda), joista molemmissa tiedon vaihto on keskeinen asia. Erityisesti tiedon vaihtoa hankaloittaa pirstaleisuus, koska kokonaisuus koostuu useasta osasta. KOM totesi, että tiedon vaihto perustuu luottamukseen. Nykytilanteessa tietojenvaihdossa on puutteita. KOM totesi myös, että nykyiset tietojärjestelmät ovat sellaisia, ettei niitä voi hyödyntää ns yhden istunnon periaatetta noudattaen. Tämä on käytännössä ongelmallista, koska tarvittavat tiedot ovat eri järjestelmissä, jotka eivät ole yhteen toimivia. KOM:n mielestä tähän tulee kiinnittää huomiota ja huolehtia, että tulevaisuudessa SIS:iä, Europolia, Eurodacia, VIS:iä voidaan hyödyntää helpommin. KOM esittää, että korkean tason työryhmä alkaa työstää asiaa. PJ kertoi laatineensa keskusteluasiakirjan. Lähikuukausina ja vuosina on tehtävä paljon työtä ja sitä ohjaamaan laaditaan tiekartta, jota käsitellään kesäkuussa. Pj pyysi ottamaan kantaa tiedonannon osalta siihen, kannattavatko jäsenvaltiot yhtenäistä hakujärjestelmää, mitä tietokantoja tulisi tällaiseen toimintaan yhdistää ja kannatetaanko sitä, että lopullisena tavoitteena olisi yksi yhteinen tietokanta. Asiasta käytiin lähes täysi pöytäkierros. Tiedonannossa esitettyjä ehdotuksia kannatettiin yleisesti ja joitakin kohtia nostettiin erityisesti esiin. Vaiheittainen etenemistapa koettiin hyväksi tavaksi edetä asiassa. Laajaa kannatusta sai yhden istunnon periaatteen toteuttaminen lyhyellä aikavälillä siten, että tarvittavien tietojen hakemiseen ei tarvitsisi kirjautua erikseen useaan tietokantaan. Varsinaista tietojärjestelmien yhteen toimivuutta kannatettiin myös ja esille nousi SIS:n ja VIS:n yhteen toimivuus. eu-lisan merkitys teknisessä työssä mainittiin. Myöskään uusia järjestelmiä ja uuden lainsäädännön hyväksymistä ei vastustettu, kunhan lisäarvoa saadaan. Jatkotyössä tulee laadun tulla ennen määrää. Keskusteluissa tuotiin esiin myös tarve hyödyntää biometriikka paremmin, ja FI korosti, että koko hankkeen tulee olla laaja-alainen ja kattaa kaikki relevantit viranomaiset rikostorjunnan, terrorismin torjunnan ja rajavalvonnan alueella. Rahoitusasiat tulee pohtia sekä unionin että kansallisella tasolla ja työssä tulee tarkastella kustannus-hyötysuhdetta. Tietojen vaihdon tulee olla sujuvaa sekä Schengen-maiden kesken että myös Schengen maiden ja non-schengen maiden kesken. Kolmansien maiden kansalaisten, jotka eivät tarvitse viisumia matkustaessaan EU:iin, osalta nousi huolia siitä, ettei heistä saada riittävästi tietoja. Tämän vuoksi tiedonannossa esitettyä eurooppalaisen ESTA-järjestelmän (Etias) mahdollisuuksien selvittämistä kannatettiin, samoin kuin kokemusten selvittelyä niistä kolmansista maista, joilla tällainen järjestely on käytössä (USA ja Kanada). KOM:n ehdottama korkean tason työryhmän perustaminen selvittämään asiaa kesäkuuhun asti kannatettiin laajasti ja tässä kohden tuotiin esiin tarkastella paitsi teknisiä, myös operatiivisia asioita. Europol kannatti sitä, että ensin katsotaan, miten voidaan parantaa jo olemassa olevien järjestelmien hyödyntämistä ja tehdä se mahdollisimman yksinkertaiseksi. Europolin mielestä terrorismin torjunnassa ja rikostorjunnassa on kolme osa-aluetta, jotka tulee pitää mielessä: rajoilla tapahtuva

6 valvonta, tietojen vaihto tutkinnan aikana ja indeksitietojen hyödyntäminen. Nämä tilanteet ovat erilaisia ja ne edellyttävät kukin erityyppistä tietojen vaihtokulttuuria. 6(7) eu-lisa kertoi olevansa käytettävissä, kun tietojärjestelmien toimivuutta pyritään parantamaan. Työhön tulee kytkeä mukaan myös mobiiliteknologia. eu-lisa kertoi työstävänsä jo tiedonannon täytäntöönpanotoimia. Frontex totesi, että vastuu toimien toteuttamisesta kuuluu paljolti jäsenvaltioille. Frontex puolestaan tarvitsee rajojen ylittämiseen liittyvää tietoa voidakseen tukea jäsenvaltioita. Frontex tekee tiivistä yhteistyötä Europolin kanssa ja on toteuttanut erilaisia pilotteja. KOM totesi, että ennen kesää tullaan selvittämään tiedonannon toteuttamiseen liittyvät rahoitukselliset ja käytännön seikat. Työssä huomioidaan perusoikeudet ja tietosuojatarpeet. KOM tulee pohtimaan, miten Etias-ajatusta selvitellään. PJ totesi, että tiedonanto sai hyvän vastaanoton ja se todettiin vankaksi perustaksi jatkotyölle, josta on odotettavissa tuloksia joko kuluvan vuoden lopussa tai vuoden 2017 alussa. On selvitettävä paljon teknisiä ja juridisia asioita. Korkean tason työryhmä aloittaa työt heti ja tutkii teknisiä ja juridisia asioita. Tietojen vaihtoasiaan palataan kesäkuun neuvostossa, jolloin keskustellaan toimintasuunnitelmasta jatkotoimia varten. b) Älykkäät rajat paketti 7675/16 FRONT 165 VISA 91 CODEC 391 COMIX /16 FRONT 166 VISA 92 CODEC 392 COMIX 269 KOM esitteli kolmansien maiden kansalaisten rajanylitykseen liittyvän Älykkäät rajat (EES) ehdotuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa ulkorajavalvontaa, helpottaa liikenteen kasvuun vastaamista, parantaa oleskelun valvontaa ja parantaa turvallisuutta. Uudesta ehdotuksesta puuttuu rekisteröityjen matkustajien EU-ohjelma, mutta se on mahdollistettu kansallisesti. Kaikki jäsenmaat tukivat KOM ehdotusta ja useat maat (ml. FI) kannattivat sen nopeaa käsittelyä. Toinen yhteinen huoli liittyi järjestelmän kustannuksiin ja erityisesti kansallisiin kustannuksiin. Ehdotukseen lisättyä lainvalvontaviranomaisten pääsyä järjestelmään kiitettiin useissa puheenvuoroissa. Muutamat maat korostivat perusoikeuksia, suhteellisuutta ja tietosuojaa. Järjestelmän turvallisuusulottuvuutta korostettiin useissa puheenvuoroissa. Muutamat tukivat EUkansalaisten lisäämistä asetusehdotukseen, joskin totesivat asiaan liittyvät laillisuushaasteet. On myös muistettava liikenteen sujuvuusvaatimus. Muutamat halusivat lisätä ehdotukseen pitkillä viisumeilla tai oleskeluluvilla oleskelevat ihmiset. Jotkut taas katsoivat, että uusien matkustajaryhmien lisäämiseen tulee suhtautua varovaisesti ja että EU-kansalaisten rekisteröinnin tulisi noudattaa suhteellisuusperiaatetta ja tapahtua siksi vain riskianalyysin pohjalta. Järjestelmään ehdotettiin rekisteröitäväksi myös käännytykset (refusal of entry). Lisäksi järjestelmän tulisi systemaattisesti tarkastaa onko kyseinen henkilö tullut aiemmin alueelle toisella henkilöllisyydellä. Tietojenvaihdon kehittäminen Schengen- ja non-schengen-maiden välillä nostettiin myös esiin. FI suhtautui EU-kansalaisten lisäämiseen varauksellisesti, koska se muuttaisi koko ehdotuksen luonteen. Järjestelmästä tulisi ensisijaisesti turvallisuusjärjestelmä, koska EU-kansalaisia on rajanylittäjistä yli 70 %. KOM totesi, että EU-kansalaisten valvontaa ollaan jo tehostamassa muuttamalla Schengenin rajasäännöstöä siten, että kaikki EU-kansalaiset tarkastetaan rekistereistä, eikä heitä tulisi lisätä tähän ehdotukseen.

7 eu-lisa ilmoitti aloittavansa valmistelut, jotta käytännön työ alkaa välittömästi asetuksen hyväksymisen jälkeen. 7(7) PJ totesi, että asiaan liittyy sekä lainsäädännöllisiä että teknisiä kysymyksiä, mutta mitä nopeammin ehdotus saadaan valmiiksi, sen parempi. 4. Muut asiat - Suomen edustajat Sisäministeri Orpo ja pysyvä edustaja Vierros-Villeneuve sekä muu virkamiesvaltuuskunta Asiakirjat Asiakohdittain Liitteet Viite Asiasanat Hoitaa Tiedoksi järjestäytynyt rikollisuus, maahanmuutto, muuttoliike, oikeus- ja sisäasiat, osa-neuvosto, pakolaiset, rajavalvonta, Schengenin sopimus, terrorismi, Turkki, ulkorajat, turvapaikanhakijat OM, PLM, SM, UM EUE, OKM, PE, STM, TEM, TPK, TULLI, VM, VNK, YM

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. toukokuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. toukokuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. toukokuuta 2016 (OR. en) 8221/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 20 JAI 316 COMIX 309 Euroopan unionin neuvoston 3461. istunto (OIKEUS-

Lisätiedot

12926/16 team/hkd/jk 1 GIP 1B

12926/16 team/hkd/jk 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. lokakuuta 2016 (OR. en) 12926/16 OJ CONS 48 JAI 804 COMIX 648 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3490. istunto (oikeus ja sisäasiat) Päivä: 13. ja

Lisätiedot

PUBLIC 14629/16 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2016 (OR. en) 14629/16 LIMITE PV/CONS 60 JAI 965 COMIX 763

PUBLIC 14629/16 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2016 (OR. en) 14629/16 LIMITE PV/CONS 60 JAI 965 COMIX 763 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2016 (OR. en) 14629/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 JAI 965 COMIX 763 Euroopan unionin neuvoston 3501. istunto (oikeus-

Lisätiedot

1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2016-00097 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM), Halonen Markku(UM) 01.03.2016 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 25.2.2016, SISÄASIAT Kokous Oikeus- ja

Lisätiedot

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely)

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 15123/16 OJ CONS 66 JAI 1032 COMIX 796 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3508. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 8.

Lisätiedot

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely)

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9814/17 OJ CONS 33 JAI 556 COMIX 405 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3546. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 8. ja

Lisätiedot

8221/16 ADD 1 sl/sj/kkr 1 DPG

8221/16 ADD 1 sl/sj/kkr 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. toukokuuta 2016 (OR. en) 8221/16 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 20 JAI 316 COMIX 309 Euroopan unionin neuvoston 3461. istunto (OIKEUS- JA SISÄASIAT), Luxemburg,

Lisätiedot

14545/15 team/vk/jk 1 DPG

14545/15 team/vk/jk 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14545/15 OJ/CONS 70 JAI 917 COMIX 627 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3433. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 3. ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10152/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2016 (OR. en) 13240/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE Euroopan unionin neuvoston 3490. istunto (oikeus- ja sisäasiat), Luxemburg, 13. ja

Lisätiedot

1(6) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(6) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(6) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2016-00271 KVY Rytkönen Riikka(SM), Pitkäniitty Matti(UM), Gras Jutta(UM) 24.05.2016 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 20.5.2016, SISÄASIAT Kokous Oikeus-

Lisätiedot

9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C

9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2017 (OR. en) 9454/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9039/2/17 REV 2 Asia: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

1(6) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(6) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(6) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2016-00519 KVY Rytkönen Riikka(SM), Pitkäniitty Matti(UM), Hämäläinen Mari(UM) 23.11.2016 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 18.11.2016 Brysselissä, SISÄASIAT

Lisätiedot

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 15216/17 FAUXDOC 68 ENFOPOL 590 COMIX 809 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto Luxemburgissa; SISÄASIAT

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto Luxemburgissa; SISÄASIAT 1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2017-00391 KVY Rytkönen Riikka(SM), Simola Mikko(UM), Sutter Sanna(UM) 17.10.2017 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 12.-13.10.2017 Luxemburgissa; SISÄASIAT

Lisätiedot

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. lokakuuta 2014 (OR. en) 13525/14 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 12707/4/14 REV 4 Asia: Pysyvien edustajien

Lisätiedot

1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2015-00372. Viisumisäännöstön kehittämisessä hyväksyttiin PJ:n asiakirja ilman keskustelua.

1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2015-00372. Viisumisäännöstön kehittämisessä hyväksyttiin PJ:n asiakirja ilman keskustelua. 1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2015-00372 KVY Rytkönen Riikka(SM), Kartila Marja(UM), Gras Jutta(UM), Pitkäniitty Matti(UM) 16.10.2015 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 8.-9.10.2015 Luxemburgissa,

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2012 (28.02) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 16902/11 LIMITE PV/CONS 66 JAI 832 COMIX 722

PUBLIC LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2012 (28.02) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 16902/11 LIMITE PV/CONS 66 JAI 832 COMIX 722 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 22. helmikuuta 2012 (28.02) (OR. en) 16902/11 LIMITE PUBLIC PV/CONS 66 JAI 832 COMIX 722 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3121. istunto

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

5750/1/17 REV 1 rir/msu/pt 1 DG D 1 A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5750/1/17 REV 1

5750/1/17 REV 1 rir/msu/pt 1 DG D 1 A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5750/1/17 REV 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0014 (NLE) 5750/1/17 REV 1 SCH-EVAL 35 FRONT 37 COMIX 70 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

Neuvosto otti tiedoksi sisäisen turvallisuuden strategiaa koskevan täytäntöönpanoraportin.

Neuvosto otti tiedoksi sisäisen turvallisuuden strategiaa koskevan täytäntöönpanoraportin. 1(10) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2016-00337 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM), Kartila Marja(UM), Pitkäniitty Matti(UM) 27.06.2016 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 9.-10.6.2016,

Lisätiedot

PUBLIC 7687/17 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7687/17 LIMITE PV/CONS 16 JAI 283 COMIX 224

PUBLIC 7687/17 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7687/17 LIMITE PV/CONS 16 JAI 283 COMIX 224 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7687/17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 16 JAI 283 COMIX 224 Euroopan unionin neuvoston 3528. istunto (oikeus-

Lisätiedot

1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2016-00467 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM), Pitkäniitty Matti(UM), Sutter Sanna(UM) 21.10.2016 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 13.-14.10.2016 Luxemburgissa,

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu

Asiat, joista käydään keskustelu Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. helmikuuta 2019 (OR. en) 6512/19 OJ CRP2 7 COMIX 107 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 20. helmikuuta 2019 (klo

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2016-00595 KVY Rytkönen Riikka(SM), Hämäläinen Mari(UM), Sutter Sanna(UM), Gras Jutta(UM), Pitkäniitty Matti(UM) 20.12.2016 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto

Lisätiedot

1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(5) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2017-00041 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM) 03.02.2017 Asia OSA; Epävirallinen oikeus- ja sisäministerikokous Maltalla - sisäasiat 26.1.2017 Kokous Epävirallinen

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto: Vahvemmat ja älykkäämmät tietojärjestelmät rajaturvallisuuden ja sisäisen turvallisuuden tueksi

Asia Komission tiedonanto: Vahvemmat ja älykkäämmät tietojärjestelmät rajaturvallisuuden ja sisäisen turvallisuuden tueksi Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600223 PO Taavila Hannele 04.05.2016 Asia Komission tiedonanto: Vahvemmat ja älykkäämmät tietojärjestelmät rajaturvallisuuden ja sisäisen turvallisuuden tueksi Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

1(8) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(8) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(8) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2016-00151 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM), Kartila Marja(UM), Pitkäniitty Matti(UM) 16.03.2016 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 10.-11.3.2016,

Lisätiedot

13171/17 1 DG D LIMITE FI

13171/17 1 DG D LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 13171/17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE Euroopan unionin neuvoston 3564. istunto (oikeus- ja sisäasiat), Luxemburg, 12. ja 13. lokakuuta

Lisätiedot

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00525 MMO Räty Johanna(SM) 27.01.2016 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta Ruotsin tukemiseksi

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. huhtikuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 7093/16 LIMITE PV/CONS 17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3458. istunto (YLEISET ASIAT), Bryssel,

Lisätiedot

8790/18 team/sj/hmu 1 DG D

8790/18 team/sj/hmu 1 DG D Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0029 (NLE) 8790/18 SCH-EVAL 100 FRONT 128 COMIX 242 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi Suomen EUpuheenjohtajuuskausi - Maahanmuuttopolitiikan tavoitteet Annikki Vanamo-Alho 12.3.2019 Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämistä koskevien nykyisten strategisten suuntaviivojen

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7235/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 11 JAI 251 COMIX 145 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 7. ja 8. maaliskuuta

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,

Lisätiedot

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Everhall Tony(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Everhall Tony(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2016-00198 KVY Everhall Tony(SM) 12.04.2016 Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle ja neuvostolle Etenemissuunnitelma Schengen-järjestelmän

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat)

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 13. huhtikuuta 2000 (10.05) (OR. fr) 7374/00 ADD 1 LIMITE PV/CONS 12 JAI 29 LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston 2251.

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 14894/16 JAI 1006 ENFOCUSTOM 203 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN kokous (Coreper II) Bryssel, keskiviikko 12. joulukuuta 2001 (klo 10.

ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN kokous (Coreper II) Bryssel, keskiviikko 12. joulukuuta 2001 (klo 10. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 10. joulukuuta 2001 (11.12) (OR. fr) 15095/01 OJ/CRP2 44 ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 1944. kokous (Coreper II) Bryssel, keskiviikko 12. joulukuuta

Lisätiedot

Sisäministereiden lounaalla keskusteltiin sisäisistä siirroista.

Sisäministereiden lounaalla keskusteltiin sisäisistä siirroista. 1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2017-00133 KVY Salo Krista(SM), Gras Jutta(UM), Sutter Sanna(UM), Pitkäniitty Matti(UM), Hämäläinen Mari(UM) 07.04.2017 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN kokous (COREPER II)

ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN kokous (COREPER II) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 18. helmikuuta 2003 (18.02) (OR. en) 6386/03 OJ/CRP2 7 ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 1997. kokous (COREPER II) Päivä: Bryssel, keskiviikko 19.2.2003

Lisätiedot

PUBLIC 15378/16 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2016 (OR. en) 15378/16 LIMITE PV/CONS 67 JAI 1072 COMIX 814

PUBLIC 15378/16 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2016 (OR. en) 15378/16 LIMITE PV/CONS 67 JAI 1072 COMIX 814 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2016 (OR. en) 15378/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 67 JAI 1072 COMIX 814 Euroopan unionin neuvoston 3508. istunto (oikeus-

Lisätiedot

9951/16 ADD 1 1 GIP 1B

9951/16 ADD 1 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9951/16 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 32 TRANS 223 TELECOM 115 ENER 244 Euroopan unionin neuvoston 3472. istunto (LIIKENNE, TELEVIESTINTÄ

Lisätiedot

7023/16 ADD 1 1 DPG. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. huhtikuuta 2016 (OR. en) 7023/16 ADD 1 PV/CONS 14 JAI 206 COMIX 203

7023/16 ADD 1 1 DPG. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. huhtikuuta 2016 (OR. en) 7023/16 ADD 1 PV/CONS 14 JAI 206 COMIX 203 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. huhtikuuta 2016 (OR. en) 7023/16 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 14 JAI 206 COMIX 203 Euroopan unionin neuvoston 3455. istunto (OIKEUS- JA SISÄASIAT), Bryssel,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) 13683/14 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 26. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: PROAPP 18 JAI 715 CATS 137 SCHENGEN 30 COMIX 501 Euroopan komission

Lisätiedot

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista

Lisätiedot

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2017-00342 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM), Hämäläinen Mari(UM), Sutter Sanna(UM) 22.09.2017 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 14.9.2017 Brysselissä;

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 13. marraskuuta 2000 (06.12) (OR. en,fr) 13287/00 LIMITE CATS 66

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 13. marraskuuta 2000 (06.12) (OR. en,fr) 13287/00 LIMITE CATS 66 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 13. marraskuuta 2000 (06.12) (OR. en,fr) 13287/00 LIMITE CATS 66 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: 36 artiklan mukainen komitea Päivämäärä: 6. marraskuuta 2000

Lisätiedot

TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00)

TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14760/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 63 TRANS 456 TELECOM 252 ENER 398 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3505. istunto (liikenne, televiestintä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II) c) Perusoikeudet Päätelmät EU:n perusoikeuskirjan soveltamisesta vuonna 2017 Hyväksyminen

Asiat, joista käydään keskustelu (II) c) Perusoikeudet Päätelmät EU:n perusoikeuskirjan soveltamisesta vuonna 2017 Hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. lokakuuta 2018 (OR. en) 12902/18 OJ CRP2 34 COMIX 543 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 10. lokakuuta 2018 (klo

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0357 (COD) 9763/17 ADD 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio FRONT 248 VISA 203 DAPIX 213

Lisätiedot

10106/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

10106/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10106/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 31 JAI 665 COMIX 303 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 6. ja 7. kesäkuuta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2018-00406 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM), Simola Mikko(UM), Kartila Marja(UM), Sutter Sanna(UM) 24.10.2018 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 11.-12.10.2018

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) 14408/02 LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 2463. istunto (YLEISET ASIAT

Lisätiedot

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00418 PO Puiro Johanna(SM) 10.11.2015 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia EU; Neuvottelumandaatin antaminen komissiolle aloittaa neuvottelut sopimusten tekemiseksi EU:n sekä Sveitsin

Lisätiedot

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0081/2019 21.2.2019 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Norjan kuningaskunnan, Islannin tasavallan, Sveitsin valaliiton

Lisätiedot

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(7) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2018-00216 KVY Vertio Kia(SM), Hämäläinen Mari(UM), Gras Jutta(UM), Sutter Sanna(UM), Simola Mikko(UM) 07.06.2018 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 4.-5.6.2018

Lisätiedot

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14795/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 14597/16 Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto JAI

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00158 PEO Metso Jukka 09.04.2009 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien

Lisätiedot

A. KESKIVIIKKO 31. TOUKOKUUTA 2017 (klo 9.00)

A. KESKIVIIKKO 31. TOUKOKUUTA 2017 (klo 9.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. toukokuuta 2017 (OR. en) 9727/17 OJ CRP2 20 COMIX 394 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2630. kokous (Coreper II) Päivä: 31. toukokuuta ja 1.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) 15349/16 JUSTCIV 318 EJUSTICE 213 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

TARKISTETTU ESITYSLISTAEHDOTUS (REV 1)

TARKISTETTU ESITYSLISTAEHDOTUS (REV 1) Eurpan uninin neuvst Bryssel, 24. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7491/1/17 REV 1 OJ CONS 16 JAI 267 COMIX 207 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3528. istunt (ikeus- ja sisäasiat) Päivä: 27.

Lisätiedot

8417/17 team/mn/ts 1 GIP 1B

8417/17 team/mn/ts 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2017 (OR. en) 8417/17 OJ CRP2 15 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN (Coreper II) 2625. kokous Päivä: 26. huhtikuuta 2017 Aika: klo 10.00

Lisätiedot

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely)

Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) Eurpan uninin neuvst Bryssel, 11. lkakuuta 2017 (OR. en) 12783/17 OJ CONS 50 JAI 866 COMIX 660 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3564. istunt (ikeus- ja sisäasiat) Päivä: 12. ja 13. lkakuuta

Lisätiedot

1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(9) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2015-00510 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM), Kartila Marja(UM), Pitkäniitty Matti(UM) 16.12.2015 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 3.-4.12.2015, SISÄASIAT

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00202 PO Waismaa Marjo 20.05.2009 Eduskunta] Suuri valiokunta Viite Asia Luonnos Europolin ja Ukrainan yhteistyötä koskevaksi strategiseksi sopimukseksi U/E-tunnus:

Lisätiedot

Pysyvien edustajien komiteaa pyydetään tämän pohjalta suosittamaan neuvostolle, että se hyväksyisi liitteessä olevan tekstin.

Pysyvien edustajien komiteaa pyydetään tämän pohjalta suosittamaan neuvostolle, että se hyväksyisi liitteessä olevan tekstin. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 23. toukokuuta 2008 (30.05) (OR. en) 9873/08 FRONT 50 COMIX 436 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

TARKISTETTU ESITYSLISTAEHDOTUS (REV 1)

TARKISTETTU ESITYSLISTAEHDOTUS (REV 1) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10911/1/17 REV 1 OJ CRP2 25 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2635. kokous (Coreper II) Päivä: 6. heinäkuuta 2017 Aika:

Lisätiedot

14963/1/17 REV 1 1 FI

14963/1/17 REV 1 1 FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. marraskuuta 2017 14963/1/17 REV 1 OJ CRP2 40 COMIX 796 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 29. marraskuuta ja 1.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI. Bryssel, 21. lokakuuta 2011 (26.10) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 11454/11 LIMITE PV/CONS 38 JAI 412 COMIX 392

PUBLIC LIMITE FI. Bryssel, 21. lokakuuta 2011 (26.10) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 11454/11 LIMITE PV/CONS 38 JAI 412 COMIX 392 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. lokakuuta 2011 (26.10) (OR. en) 11454/11 LIMITE PUBLIC PV/CONS 38 JAI 412 COMIX 392 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3096. istunto

Lisätiedot

Kompromissitekstin kokonaistarkastelun pohjalta Suomi voi tukea neuvoston ja parlamentin välillä saavutettua poliittista yhteisymmärrystä.

Kompromissitekstin kokonaistarkastelun pohjalta Suomi voi tukea neuvoston ja parlamentin välillä saavutettua poliittista yhteisymmärrystä. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00279 RVL Simola Mikko(SM) 11.07.2017 Asia OSA; EHDOTUS EUROOPAN UNIOIN RAJANYLITYSTIETOJÄRJESTELMÄSTÄ JA SCHENGENIN RAJASÄÄNNÖSTÖN MUUTTAMISESTA (ÄLYKKÄÄT RAJAT) Kokous

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM201600167 KVY Rytkönen Riikka(SM) 23.03.2016 Viite Asia OSA; Oikeus ja sisäministereiden ja EUinstituutioiden edustajien kokous 24.3.2016 OIKEUS JA SISÄMINISTEREIDEN JA EUINSTITUUTIOIDEN

Lisätiedot

10431/17 1 DG G LIMITE FI

10431/17 1 DG G LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10431/17 LIMITE PV/CONS 36 ECOFIN 553 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3549. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) 12313/15 ADD 7 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 23. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: JAI 685 ASIM 93 FRONT 196 RELEX 741 CADREFIN 58 ENFOPOL 261 PROCIV

Lisätiedot

PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67

PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 67 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3578. istunto (yleiset asiat), Bryssel,

Lisätiedot

1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE 1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2016-00417 EUE Pitkäniitty Matti(UM) 17.02.2016 Asia OSA; Epävirallinen sisäasioiden neuvosto Amsterdamissa 25.1.2016 Kokous Epävirallinen oikeus-

Lisätiedot

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013

Lisätiedot

1(10) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM

1(10) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM 1(10) Sisäministeriö NEUVOSTORAPORTTI SM2017-00503 KVY Rytkönen Riikka(SM), Gras Jutta(UM), Hämäläinen Mari(UM), Simola Mikko(UM) 13.12.2017 Asia OSA; Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 7.-8.12.2017 Brysselissä;

Lisätiedot

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

Asia Komission ehdotus neuvoston tekemän turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja koskevan päätöksen (EU) 2015/1601 muuttamiseksi

Asia Komission ehdotus neuvoston tekemän turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja koskevan päätöksen (EU) 2015/1601 muuttamiseksi Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2016-00165 MMO Räty Johanna(SM) 01.04.2016 Asia Komission ehdotus neuvoston 22.9.2015 tekemän turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja koskevan päätöksen (EU) 2015/1601 muuttamiseksi

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0180 (NLE) 11599/17 ADD 1 VISA 297 COLAC 65 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 314 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2016 (OR. en) 14354/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 60 EDUC 370 JEUN 100 CULT 109 AUDIO 121 SPORT 80 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3502. istunto (koulutus,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5860/15 POLGEN 9 JAI 60 PESC 120 COSI 13 COPS 26 ENFOPOL 29 COTER 22 SIRIS 11 FRONT 35 COPEN 26 DROIPEN 11 ECON 64 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja:

Lisätiedot

Hotspot-järjestelykeskusten perustaminen Kreikkaan ja Italiaan sekä vastaanottokapasiteetin vahvistaminen

Hotspot-järjestelykeskusten perustaminen Kreikkaan ja Italiaan sekä vastaanottokapasiteetin vahvistaminen Valtioneuvoston kanslia MUISTIO VNEUS2015-00724 VNEUS Pietarinen Päivi(VNK) 04.11.2015 Viite Asia Epävirallinen valtion tai hallitusten päämiesten kokous 12.11.2015 Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja kutsui

Lisätiedot

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 21. marraskuuta 2018 (klo 10.00)

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 21. marraskuuta 2018 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. marraskuuta 2018 (OR. en) 14397/18 OJ CRP2 40 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 21. marraskuuta 2018 (klo 10.00)

Lisätiedot