Anselm Canterburylainen, Monologion, esipuhe, lukujen luettelo, luvut 1 4 ja 80

Transkriptio

1 , esipuhe, lukujen luettelo, luvut 1 4 ja 80 Suomennos Toivo Holopainen 2016 ESIPUHE Eräät veljet ovat pyytäneet usein ja hartaasti, että kirjoittaisin heitä varten muistiin, ikään kuin mallimietiskelyksi, joitain niistä asioista, joita olin jumaluuden olemuksen mietiskelystä ja muista tällaisen mietiskelyn kanssa yhteenkuuluvista asioista heille suusanallisesti esittänyt tavanomaista puheenpartta käyttäen. Tälle kirjoitettavalle mietiskelylle he enemmän oman halunsa kuin asian helppouden tai minun kykyni mukaan määräsivät seuraavan muodon: siinä ei vakuutettaisi kerrassaan mitään kirjoitusten arvovallalla, vaan yksittäiset tarkastelut rakentuisivat mutkatonta esitystapaa ja korutonta tyyliä ynnä yleistajuisia perusteluja käyttäen niin, että johtopäätös syntyy välttämättömän perustelun pakottamana ja totuuden kirkkaus tekee sen ilmeiseksi. Samoin he halusivat, että käsittelisin myös mieleeni juolahtavat vastaväitteet, vaikka ne olisivat helppoja tai lähes tyhmiä. Pitkään kieltäydyin tätä yrittämästä; itseäni ja käsiteltävää aihetta verraten yritin erilaisin perustein vetäytyä asiasta. Mitä helpompana käyttää veljet näet toivoivat saavansa itselleen sen, mitä he pyysivät, sitä vaikeampana tehdä he sen minulle sälyttivät. Kuitenkin heidän pyyntöjensä sävyisä hellittämättömyys ja heidän pyrkimyksensä kunnioitettava arvokkuus lopulta voittivat minut ja aloin toteuttaa mitä he pyysivät, asian vaikeuden ja älyni heikkouden vuoksi tosin vastahakoisesti. Mutta heidän rakkautensa ajamana tein sen mielelläni valmiiksi heidän antamiensa ohjeiden mukaan sikäli kuin vain kykenin. Annoin taivuttaa itseni tähän yritykseen luottaen siihen, että tuotokseni jäisi vain sen tekemistä pyytäneiden tietoon ja hekin vähän ajan päästä laittaisivat sen ylenkatsoen syrjään sen mitättömyyteen kyllästyneinä. Onhan minulle selvä, että en työlläni kyennyt antamaan pyytäjille sitä, mitä he pyysivät, vaan vain panemaan lopun minua ahdistaneille pyynnöille. En tiedä miten oikein vastoin odotuksia on käynyt niin, etteivät vain edellä mainitut veljet vaan myös monet muut pyrkivät huolehtimaan kirjoituksen säilymisestä jälkimaailmalle siitä itselleen jäljennöksen valmistamalla. Olen tarkastanut kirjoituksen useaan kertaan enkä ole löytänyt siinä sanomastani mitään, mikä ei sopisi yhteen katolisten isien ja erityisesti autuaan Augustinuksen kirjoitusten kanssa. Siksi jos jostakusta näyttää, että tässä teoksessa esitän jotain joko peräti uutta tai totuudesta poikkeavaa, pyydän että hän ei heti julista minun olevan uutuuksien keksijä tai 1

2 valheen opettaja, vaan tutkikoon ensin tarkasti ja huolellisesti edellä mainitun opettajan, Augustinuksen, kirjat Kolminaisuudesta ja sitten arvostelkoon teostani niiden mukaan. Sillä siinä, että totean ylhäistä kolminaisuutta voitavan sanoa kolmeksi substanssiksi, olen seurannut kreikkalaisia, jotka tunnustavat kolme substanssia yhdessä persoonassa uskoen saman minkä me tunnustaessamme kolme persoonaa yhdessä substanssissa. Sillä he ilmaisevat substanssilla samaa Jumalassa kuin me persoonalla. Tässä teoksessa olen esittänyt kaiken sellaisen henkilön näkökulmasta, joka mielessään itsekseen keskustellen tutkii asioita, joita hän ei aikaisemmin ole tullut huomanneeksi kuten tiesin niiden haluavan, joiden pyyntöä pyrin teoksen kirjoittamisessa noudattamaan. Jos joku haluaa jäljentää tämän teoksen, hartaasti pyydän häntä huolehtimaan siitä, että tämä esipuhe tulee heti alkuun lukujen luettelon edelle. Arvelen lukijalle näet olevan paljon hyötyä lukemansa ymmärtämisessä siitä, että hän saa edeltä käsin tietää, missä tarkoituksessa ja millä tavalla asiat teoksessa esitetään. Luulen myös, että esipuheen ensin lukeva ei arvostele liian kärkkäästi, jos hän huomaa teoksessa sanotun jotain oman mielipiteensä vastaista. LUKUJEN LUETTELO 1. On jokin, joka on paras ja suurin ja korkein kaikista olevista 2. Saman aiheen käsittely jatkuu 3. On jokin luonto, jonka kautta kaikki oleva on ja joka on itsensä kautta ja on korkein kaikista olevista 4. Saman aiheen käsittely jatkuu 5. Se on itsensä kautta ja muut ovat sen kautta; samalla lailla se on itsestään ja muut ovat siitä 6. Se ei ole saanut olemistaan miltään auttavalta syyltä, eikä se kuitenkaan ole tyhjän kautta tai tyhjästä; millä tavalla voidaan käsittää sen olevan itsensä kautta ja itsestään 7. Millä tavalla kaikki muut asiat ovat sen kautta ja siitä 8. Miten on käsitettävä, että se teki kaiken tyhjästä 9. Asiat, jotka on tehty tyhjästä, eivät tekijän järjen suhteen olleet tyhjää ennen tekemistään 10. Tämä järki on asioiden eräänlainen puhuminen, niin kuin käsityöläinen mielessään sanoo, mitä hän aikoo tehdä 11. Tähän rinnastukseen liittyy kuitenkin suuri erilaisuus 2

3 12. Tämä korkeimman olemuksen puhuminen on korkein olemus 13. Kuten kaikki on korkeimman olemuksen kautta tehtyä, kaikki myös pysyy voimissaan sen kautta 14. Se on kaikissa ja kautta kaiken, ja kaikki on siitä ja sen kautta ja siinä 15. Mitä siitä voi tai ei voi sanoa substantiaalisesti 16. Olla oikeamielinen ja olla oikeamielisyys ovat sen tapauksessa sama asia; sama pätee muusta, mitä voidaan sanoa siitä tällä tavalla; mikään tällainen ei ilmaise, millainen tai miten suuri se on, vaan mikä se on 17. Se on niin yksinkertainen, että kaikki, mitä sen olemuksesta voidaan sanoa, ovat siinä yksi ja sama asia; siitä ei voi sanoa mitään substantiaalisesti muuten kuin sen suhteen, mikä se on 18. Se on ilman alkua ja loppua 19. Miten ennen sitä oli tyhjää ja sen jälkeen on oleva tyhjää 20. Se on jokaisessa paikassa ja jokaisessa ajassa 21. Se ei ole missään paikassa eikä missään ajassa 22. Miten se on jokaisessa paikassa eikä missään paikassa ja jokaisessa ajassa eikä missään ajassa 23. Miten sen voidaan paremmin käsittää olevan kaikkialla kuin jokaisessa paikassa 24. Miten sen voidaan paremmin käsittää olevan aina kuin jokaisessa ajassa 25. Se ei voi tulla minkään aksidenssien muuttamaksi 26. Missä mielessä sen on sanottava olevan substanssi; se on kaikkien substanssien tuolla puolen ja on ainutlaatuisella tavalla sitä mitä se on 27. Se ei mahdu yleisten substansseja koskevien tarkastelujen piiriin, ja kuitenkin se on substanssi ja jakamaton henki 28. Tämä henki on lisämääreittä olemassa; siihen verrattuna luodut eivät ole 29. Sen puhuminen on sama kuin se itse, eivätkä ne kuitenkaan ole kaksi henkeä vaan yksi henki 30. Tämä puhuminen ei koostu useista sanoista vaan on yksi sana 31. Tuo sana ei ole tehtyjen kaltaisuus vaan olemisen totuus; tehdyt taas ovat tuon totuuden eräänlainen jäljitelmä; mitkä luonnot ovat muita enemmän olemassa ja oivallisempia 32. Korkein henki lausuu itsensä sanalla, joka on yhtä ikuinen kuin se 33. Se lausuu yhdellä sanalla sekä itsensä että tekemänsä 34. Miten sen voidaan nähdä lausuvan luomakunnan sanallaan 35. Kaikki tehty on sen sanassa ja tietämisessä elämänä ja totuutena 3

4 36. Miten käsittämätön on se tapa, jolla se lausuu tai tietää tekemänsä asiat 37. Mitä se on suhteessa luomakuntaan, sitä sen sanakin on; eivät kumminkaan molemmat yhdessä monikossa 38. Ei voida sanoa, mitä kaksi ne ovat, vaikka on välttämätöntä, että ne ovat kaksi 39. Tämä sama sana syntyy korkeimmasta hengestä 40. Totisesti tämä on vanhempi ja tuo jälkeläinen 41. Totisesti tämä synnyttää, tuo syntyy 42. Totisesti toiselle kuuluu ominaisuus, että se on synnyttävä ja isä, ja toiselle, että se on syntyvä ja poika 43. Molemmille yhteisen ja kummallekin erityisen uudelleentarkastelu 44. Miten toinen on toisen olemus 45. On luontevampaa sanoa poikaa isän olemukseksi kuin isää pojan olemukseksi; samalla tavalla poika on isän voima ja viisaus ynnä muuta sellaista 46. Miten jotkin tällä tavalla sanotuista asioista voidaan käsittää myös toisella tavalla 47. Poika on ymmärryksen ymmärrys ja totuuden totuus ynnä muuta sellaista 48. Muistissa käsitetään isä, niin kuin ymmärryksessä poika; miten poika on muistin ymmärrys tai viisaus ja isän ja muistin muisti 49. Korkein henki rakastaa itseään 50. Tämä rakkaus lähtee yhtäläisesti isästä ja pojasta 51. Kumpikin rakastaa itseään ja toista yhtäläisellä rakkaudella 52. Tuo rakkaus on yhtä suuri kuin korkein henki on 53. Tuo rakkaus on sama kuin korkein henki, ja kuitenkin se yhdessä isän ja pojan kanssa on yksi henki 54. Se lähtee kokonaan isästä ja kokonaan pojasta, ja kuitenkin on vain yksi rakkaus 55. Se ei ole niiden poika 56. Ainoastaan isä on synnyttävä ja syntymätön, ainoastaan poika on syntyvä, ainoastaan rakkaus ei ole syntyvä eikä syntymätön 57. Tuo rakkaus on luomaton ja luoja samalla tavalla kuin isä ja poika ovat; ja kuitenkaan yhdessä niiden kanssa se ei ole kolme luomatonta ja kolme luojaa vaan yksi luomaton ja yksi luoja; sitä voidaan sanoa isän ja pojan hengeksi 58. Kuten poika on isän olemus ja viisaus siinä mielessä, että sillä on sama olemus ja viisaus kuin isällä, siten tuo henki on isän ja pojan olemus ja viisaus ynnä muuta vastaavaa 59. Isä ja poika ja niiden henki ovat yhtäläisesti toisissaan 4

5 60. Mikään niistä ei tarvitse toista muistamiseen, ymmärtämiseen tai rakastamiseen, koska kukin erikseen on muisti, ymmärrys, rakkaus ja kaikkea sitä, mikä välttämättä kuuluu korkeimpaan olemukseen 61. Kuitenkaan ei ole kolmea isää, poikaa tai henkeä vaan yksi isä ja poika ja niiden kummankin henki 62. Miten niistä näyttää syntyvän monia poikia 63. Miten siinä ei ole kuin yksi yhden poika 64. Tämä on uskottava, vaikka sitä ei pystytä selittämään 65. Miten lausumattomasta asiasta on esitetty jotain totta 66. Järjellisen mielen kautta noustaan lähimmäksi korkeimman olemuksen tuntemista 67. Itse mieli on sen peili ja sen kuva 68. Järjellinen luomakunta on luotu rakastamaan sitä 69. Sitä aina rakastava sielu elää joskus todella autuaana 70. Se antaa sitä rakastavalle palkaksi itsensä 71. Sitä halveksiva on oleva ikuisesti onneton 72. Jokainen ihmissielu on kuolematon 73. Se on joko aina onneton tai joskus todella autuas 74. Miltään sielulta ei epäoikeudenmukaisesti evätä korkeinta hyvää; sitä on tavoiteltava kokosydämisesti 75. Toivon on kohdistuttava korkeimpaan olemukseen 76. Siihen on uskottava 77. On uskottava yhtäläisesti isään ja poikaan ja niiden henkeen, kuhunkin erikseen ja kolmeen yhdessä 78. Mitä on elävä ja mitä kuollut usko 79. Miksi kolmeksi korkeinta olemusta voidaan eräällä tavalla sanoa 80. Se hallitsee ja ohjaa kaikkea ja on ainoa jumala Luku 1. On jokin, joka on paras ja suurin ja korkein kaikista olevista Jos joku ei tiedä sitä yhtä luontoa, joka on kaikista olevista korkein, on ikuisessa autuudessaan täysin itselleen riittävä ja kaikkivaltiaan hyvyytensä avulla antaa ja saa aikaan kaikille muille asioille sen, että ne ovat jotain tai että ne ovat jollain tavalla hyvin, eikä tunne niitä muitakaan asioita, jotka me välttämättä uskomme Jumalasta ja hänen luomakunnastaan joko siksi ettei ole kuullut tai siksi ettei ole uskonut, käsittääkseni hän voi omin avuin itse suurelta osin 5

6 vakuuttautua näistä asioista pelkän järjen avulla (sola ratione), jos hän on edes keskinkertaisen älykäs. On montakin tapaa, joilla hän voisi sen tehdä; otan esiin yhden, johon nähdäkseni kaikkein helpoimmin tarjoutuu mahdollisuus. Kun kaikki näet haluavat nauttia vain sellaisista asioista, joita he pitävät hyvinä, kuka vain voi helposti joskus kääntää mielensä silmän tutkimaan, minkä johdosta ovat hyviä ne asiat, joita hän haluaa juuri siitä syystä, että hän arvostelee ne hyviksi. Tästä hän sitten voi järjen opastuksella, sen perässä kulkien edetä järkeenkäyvästi asioihin, joista hän on suorastaan järjenvastaisesti ollut tietämätön. Jos tässä kuitenkin sanon jotain, mitä mikään suurempi auktoriteetti ei opeta, haluan siihen suhtauduttavan seuraavalla tavalla. Vaikka asia esitetään ikään kuin välttämättömänä johtopäätöksenä perusteluista, jotka minusta näyttävät hyviltä, älköön sitä kuitenkaan sanottako täysin välttämättömäksi, vaan sanotaan vain, että se toistaiseksi voi näyttää välttämättömältä. Joku voi siis helposti puhella itsensä kanssa tähän tapaan. Kun on olemassa lukemattomia hyviä asioita, joiden runsaan moninaisuuden toisaalta koemme ruumiillisilla aisteillamme ja toisaalta havaitsemme mielen ja järjen avulla, onko uskottava, että on olemassa jokin yksi, jonka kautta (per quod) kaikki hyvät asiat ovat hyviä, vai ovatko jotkin hyviä jonkin muun kautta? Kumminkin on täysin varmaa ja kaikille asiaan paneutuville selvää, että aina kun jotain sanotaan joksikin siten, että sen sanotaan olevan enemmän sitä tai vähemmän sitä tai yhtä paljon sitä kuin jokin muu, tämä sanotaan jonkin sellaisen kautta, mikä käsitetään samaksi eri asioissa (katsotaanpa sitä olevan niissä yhtä paljon tai eri verran), eikä yhdessä tapauksessa yhdeksi ja toisessa toiseksi. Kun joitain asioita näet sanotaan oikeamielisiksi, joko yhtä oikeamielisiksi tai enemmän tai vähemmän oikeamielisiksi kuin jokin muu, niitä ei voi käsittää oikeamielisiksi muuten kuin oikeamielisyyden kautta, eikä se suinkaan ole yhdessä tapauksessa yhtä ja toisessa toista. Kun siis on varmaa, että kaikki hyvät asiat ovat toisiinsa verrattuna joko yhtä hyviä tai eri verran hyviä, on välttämätöntä, että ne kaikki ovat hyviä jonkin sellaisen kautta, mikä käsitetään samaksi näissä erilaisissa hyvissä asioissa. Toisinaan tosin vaikuttaa siltä, että jotain sanotaan hyväksi jonkin muun kautta kuin jotain muuta. Hevosta näet näytetään sanottavan hyväksi yhden asian kautta, kun sitä sanotaan hyväksi siksi, että se on vahva, ja toisen asian kautta, kun sitä sanotaan hyväksi siksi, että se on nopea. Sitä näet näytetään sanottavan hyväksi voimakkuuden kautta ja hyväksi nopeuden kautta, eivätkä voimakkuus ja nopeus vaikuta olevan sama asia. Mutta jos hevonen on hyvä siksi, että se on vahva tai nopea, miksi vahva ja nopea rosvo on paha? Pikemminkin on niin, että vahva ja nopea rosvo on paha siksi, että hän on vahingollinen, ja samalla tavalla vahva ja nopea hevonen on hyvä siksi, että se on hyödyllinen. Mitäänhän ei ole tapana arvostella 6

7 hyväksi muuten kuin joko jonkin hyödyllisyyden vuoksi (niin kuin terveyttä ja sitä edistäviä asioita sanotaan hyviksi) tai jonkinlaisen sisäisen arvokkuuden vuoksi (niin kuin kauneus ja sitä auttavat seikat arvostellaan hyviksi). Mutta koska edellä esitettyä perustelua ei millään tavalla saada raukeamaan, on välttämätöntä, että myös jokainen hyödyllinen ja sisäisesti arvokas asia jos ne todella ovat hyviä on hyvä juuri sen asian kautta, mikä se sitten lieneekin, jonka kautta kaikki hyvät välttämättä ovat hyviä. Mutta kukapa epäilisi sen, minkä kautta kaikki hyvät ovat hyviä, olevan itse suuri hyvä? Se on siis hyvä itsensä kautta, koska kaikki hyvä on sen kautta. Tästä seuraa, että kaikki muut hyvät ovat jonkin muun kautta kuin mitä ne itse ovat, ja vain tämä on itsensä kautta. Mutta mikään hyvä, joka on jonkin muun kautta, ei ole yhtä suuri tai suurempi kuin se hyvä, joka on hyvä itsensä kautta. Siten ainoa korkein hyvä on se asia, joka ainoana on hyvä itsensä kautta. Korkein (summum) on nimittäin se, joka ylittää toiset siten, ettei sillä ole vertaista eikä ylempää. Mutta mikä on korkeimmalla tavalla hyvä, on myös korkeimmalla tavalla suuri. On siis olemassa jokin yksi, joka on korkeimmalla tavalla hyvä ja korkeimmalla tavalla suuri eli korkein kaikista olevista. Luku 2. Saman aiheen käsittely jatkuu Juuri selvitettiin, että on olemassa jokin korkeimmalla tavalla hyvä, koska kaikki hyvät ovat hyviä jonkin yhden kautta, joka on hyvä itsensä kautta. Samalla tavalla päätellään välttämättä, että on jokin korkeimmalla tavalla suuri, koska kaikki, mitkä ovat suuria, ovat suuria jonkin yhden kautta, joka on suuri itsensä kautta. Suurella en tässä tarkoita tilaa vievää, mikä soveltuu kappaleisiin, vaan sellaista, mikä on sitä parempi tai arvokkaampi mitä suurempi se on, niin kuin viisaus. Ja koska vain se, mikä on korkeimmalla tavalla hyvä, voi olla korkeimmalla tavalla suuri, on jonkin siis välttämättä oltava suurin ja paras eli korkein kaikista olevista. Luku 3. On jokin luonto, jonka kautta kaikki oleva on ja joka on itsensä kautta ja on korkein kaikista olevista Ei pelkästään ole niin, että kaikki hyvät asiat ovat hyviä jonkin saman kautta ja kaikki suuret asiat suuria jonkin saman kautta, vaan lisäksi kaikki, mitä on, näyttää olevan jonkin yhden kautta. Nimittäin kaikki, mitä on, on joko jonkin kautta tai tyhjän kautta (per nihil). Mutta mikään ei ole tyhjän kautta. Eihän voi edes ajatella, että olisi jotain, mikä ei olisi jonkin kautta. Mitä siis onkin, se poikkeuksetta on jonkin kautta. Kun asia on tällä tavalla, niin joko 7

8 on jokin yksi tai useita, minkä kautta kaikki olevat ovat. Mutta jos niitä on useita, joko ne palautuvat johonkin yhteen, minkä kautta ne ovat, tai niistä kukin erikseen on itsensä kautta, tai ne ovat toistensa kautta. Mutta jos nämä useat ovat jonkin yhden kautta, tällöin kaikki ei ole useiden kautta vaan pikemminkin sen yhden kautta, minkä kautta nämä useat ovat. Jos taas näistä useista kukin erikseen on itsensä kautta, kaiketi on olemassa jokin yksi itsensä kautta olemisen voima tai luonto, joka niillä on, niin että ne voivat olla itsensä kautta. Epäilyksettä ne kuitenkin olisivat sen yhden kautta, minkä kautta niillä on ominaisuus, että ne ovat itsensä kautta. Kaikki on siis todemmin tuon yhden kautta eikä noiden useiden kautta, jotka eivät voi olla olemassa ilman tuota yhtä. Että taas useat olisivat toistensa kautta, sitä ei mikään järkiperuste voi sietää, koska on järjetön ajatus, että jokin olisi sen kautta, mille se antaa olemisen. Eiväthän edes relatiiviset asiat ole toistensa kautta tässä mielessä. Kun isäntä ja palvelija näet viittaavat toisiinsa, eivät ihmiset, joihin viitataan, ollenkaan ole toistensa kautta, eivätkä relaatiot, joilla viitataan, ole kokonaan toistensa kautta, koska nämä relaatiot ovat subjektiensa kautta. Kun totuus siis kaikin tavoin sulkee pois sen, että olisi useita, joiden kautta kaikki olevat ovat, on sen, minkä kautta kaikki olevat ovat, välttämättä oltava yksi. Kun kaikki olevat siis ovat tämän yhden kautta, epäilemättä myös tämä yksi on itsensä kautta. Mitä muuta siis onkin olemassa, se on jonkin muun kautta, ja ainoastaan tämä on itsensä kautta. Kuitenkin mikä on jonkin muun kautta, on vähäisempää kuin se, minkä kautta kaikki muut ovat ja mikä ainoana on itsensä kautta. Sen tähden itsensä kautta oleva on kaikista eniten olemassa. On siis olemassa jokin yksi, joka ainoana on kaikista eniten ja korkeimmalla tavalla olemassa. Mutta mikä on kaikista eniten olemassa ja minkä kautta on mikä tahansa, mikä on hyvää tai suurta, ja ylipäätään mikä tahansa, mikä on jotain, sen on välttämättä oltava korkeimmalla tavalla hyvä, korkeimmalla tavalla suuri ja korkein kaikista olevista. Siksi on olemassa jokin, joka on paras ja suurin ja korkein kaikista olevista, sanotaanpa sitä olemukseksi tai substanssiksi tai luonnoksi. Luku 4. Saman aiheen käsittely jatkuu Edelleen jos joku tarkkaa asioiden luontoja, hän tahtomattaankin huomaa, etteivät ne kaikki ole samalla tasolla arvokkuuden puolesta vaan jotkin niistä eroavat toisista arvoasteiltaan. Sillä sitä, joka epäröi tunnustaa hevosen luonnoltaan puuta paremmaksi, ja ihmisen hevosta paremmaksi, sitä ei totta tosiaan pidä edes sanoa ihmiseksi. Kun ei siis voida kieltää joidenkin luontojen olevan toisia parempia, järki saa yhtä kaikki vakuuttumaan, että jokin luonto kohoaa 8

9 muiden yli siten, että mitään sitä ylempää ei ole. Jos tällainen arvoasteiden erottelu näet on sillä tavalla ääretön, ettei mikään ole ylempi arvoaste niin ettei löydy toista vielä ylempää, päädytään siihen, ettei luontojen paljoudella ole mitään rajaa. Ei kuitenkaan ole ketään, jonka mielestä tämä ei olisi järjetöntä, paitsi jos arvioija itse on järjetön. Välttämättä on siis olemassa jokin luonto, joka on sillä tavalla jotain tai joitain ylempi, ettei ole mitään luontoa, jonka suhteen se olisi alempi. Tämä tällainen luonto joko on yksi ainoa, tai niitä on useita samanlaisia ja yhtäläisiä. Jos niitä on useita yhtäläisiä, niin koska ne eivät yhtäläisinä voi olla eri asioiden kautta vaan vain jonkin saman kautta, on tämä yksi, jonka kautta ne ovat yhtäläisesti sillä lailla suuria, joko sama kuin ne ovat, eli niiden olemus, tai sitten jotain muuta kuin ne ovat. Mutta jos se ei ole mitään muuta kuin niiden olemus, niin kuten niillä ei ole monta olemusta vaan yksi olemus, ei luontojakaan ole monta vaan yksi. Tarkoitan näet luonnolla tässä samaa kuin olemuksella. Jos taas se, minkä kautta nuo useat luonnot ovat tuolla lailla suuria, on jotain muuta kuin ne ovat, ne varmasti ovat vähäisempiä kuin se, minkä kautta ne ovat suuria. Mikä nimittäin on suuri jonkin muun kautta, on vähäisempää kuin se, minkä kautta se on suuri. Sen tähden nuo luonnot eivät ole sillä tavalla suuria, ettei mikään muu olisi niitä suurempi. Siksi jos useita luontoja, joiden suhteen ei ole mitään parempaa, ei ole mahdollista olla sen kautta, mitä ne itse ovat, eikä liioin jonkin muun kautta, ei millään tavalla ole mahdollista olla useita tällaisia luontoja. Siis jää jäljelle, että on jokin yksi ainoa luonto, joka on sillä tavalla muita ylempi, ettei se ole mitään alempi. Mikä taas on tällainen, on suurin ja paras kaikista olevista. On siis olemassa jokin luonto, joka on korkein kaikista olevista. Se ei kuitenkaan voi olla sitä, ellei se ole itsensä kautta sitä, mitä se on, ja elleivät kaikki olevat ole sen kautta sitä, mitä ne ovat. Järki nimittäin juuri äsken opetti, että mikä on itsensä kautta ja minkä kautta kaikki muu on, on korkein kaikista olemassa olevista. Vastaavasti toisin päin: se, mikä on korkein, on itsensä kautta ja kaikki muu on sen kautta tai sitten on useita korkeimpia. Kuitenkin on selvää, että ei ole useita korkeimpia. Siksi on olemassa jokin luonto tai substanssi tai olemus, joka on itsensä kautta hyvä ja suuri ja itsensä kautta mitä se on, ja jonka kautta on kaikki se, mikä todella on hyvää tai suurta tai jotain. Tämä luonto on korkein hyvä, korkein suuri ja korkein oleva tai itsenäisesti oleva, eli korkein kaikista olevista. [ ] 9

10 Luku 80. Se hallitsee ja ohjaa kaikkea ja on ainoa jumala Näyttää siis olevan niin, tai pikemminkin epäröimättä julistetaan todeksi, että se, mitä sanotaan Jumalaksi, ei ole tyhjää ja että nimi jumala varsinaisesti soveltuu ainoastaan tähän korkeimpaan olemukseen. Näet jokainen, joka sanoo jumalan olevan olemassa (yhden tai useamman), tarkoittaa tällä juuri jotain substanssia, jonka hän arvelee olevan kaikkien niiden luontojen yläpuolella, jotka eivät ole jumala, ja jota ihmisten on kunnioitettava sen ylhäisen arvokkuuden tähden ja avuksi huudettava minkä tahansa ahdingon heitä uhatessa. Mitä kuitenkaan on siinä määrin kunnioitettava arvokkuutensa tähden ja missä tahansa asiassa avuksi rukoiltava kuin korkeimmalla tavalla hyvää ja korkeimmalla tavalla kykenevää henkeä, joka hallitsee ja ohjaa kaikkea? Kuten nimittäin on selvää, että tämän hengen korkeimmalla tavalla hyvä ja korkeimmalla tavalla viisas kaikkivaltius on tehnyt kaikki asiat ja pitää niitä voimissaan, siten olisi täysin sopimatonta ajatella, että se ei itse hallitsisi tekemiään asioita vaan jokin toinen voimaltaan vähäisempi tai vähemmän hyvä tai vähemmän viisas ohjaisi sen tekemiä asioita, tai että niitä ei ensinkään järjellisesti ohjattaisi vaan järjestyksettömästi vaihtelevat sattumat ohjaisivat niitä. Sillä tämä henki on ainoa asia, jonka kautta mikä tahansa voi hyvin ja jota ilman mikään ei voi hyvin ja josta ja jonka kautta ja jossa kaikki ovat. Kun se yksin ei siis ole ainoastaan kaikkien asioiden hyvä luoja vaan myös niiden mitä voimallisin hallitsija ja mitä viisain ohjaaja, on täysin ilmeistä, että se on ainoa asia, jota jokaisen muun luonnon on kaiken kykynsä mukaan rakastaen kunnioitettava ja kunnioittaen rakastettava, jolta yksin on toivottava onnea ja menestystä, johon yksin on vastuksissa turvauduttava, jolta yksin on missä tahansa asiassa apua anottava. Tämä henki ei totta tosiaan ole vain ainoa jumala vaan ainoa lausumattomalla tavalla kolminainen ja yksi Jumala. 10